Godmother, that's embarrassing!

[Dalamar]

"Missä sitten olet töissä? Jos nyt viikonloppuisinkin olet siellä", Aiden jatkoi lisäkysymyksellä. Daire koitti parhaansa mukaan suhtautua tilanteeseen luontevasti, vaikka hänen olonsa olikin epämukava. Jos hän istuisi sillä hetkellä kokoushuoneen pöydän päässä hän osaisi puhua paljon paremmin. Mutta siinä seisoessaan keskellä kauppaa kummitädin kera oli kaikkea muuta kuin täydellinen paikka jutustella ventovieraalle.

"Olen toimitusjohtajana Deschamps Company-pankin tytäryhtiössä täällä Kanadassa", harmaasilmäinen vastasi nihkeästi. Hän ei mielellään puhunut työpaikastaan, jo isänsäkin tähden.
"Daire on Deschamps Companyn historian nuorin toimitusjohtaja", kreivitär selitti ylpeästi saaden Dairen yskäisemään hiljaa. Ei hän ollut itsestään laisinkaan ylpeä. Hänellä oli työpaikka valmiina siitä lähtien kun hän syntyi. Ja se jos mikä aiheutti kolleegoissa epäilyjä. Monet ajattelivat Dairen olevan täysin epäpätevä työhönsä jo nuoren ikänsä tähden.

"Jos sinä nyt noin sanot niin kait minun on sitä kokeiltava...Saatte vaikkapa täyttää korin miten tahdotte. Maksan ne sitten kyllä itse", Aiden lausui. Odettea ei tarvinnut kahdesti kehottaa. Nainen repäisi biohajoavan muovipussin pieniin kätösiinsä ja ryhtyi asiantuntijan lailla etsimään parhaita keittoon sopivia sipuleita. Daire lipaisi huultaan. Kreivitär oli kääntänyt miehille selkänsä ja hyräili onnellisena tunnetun oopperan sävelmää. Tämä selvästi odotti Dairen ottavan vinkistä vaarin ja avaavan suunsa. Nuorukainen tunsi palan nousevan kurkkuunsa. Mitä hän oikein osaisi sanoa? Jutella säästä? ei kukaan halunnut puhua pilvistä ja auringosta.

"Itseasiassa tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Odette yrittää saada minut tutustumaan vieraisiin...en tarkoita, että teissä olisi mitään vikaa, mutta aikuisena ihmisenä minun pitäisi itse saada hoitaa ihmissuhteeni", Daire yllätti itsensäkin. Asian tunnustaminen laukaisi kiristyvän jännityksen ja miehen huulille nousi toispuoleinen hymy tämän siirtäessä harmaan katseensa hetkeksi Aideniin. Odette oli kipittänyt hakemaan vihanneksia kasvislientä varten, ja nainen näytti perin tyytyväiseltä itseensä...

[TuikKu]

Siinä sipulilaatikkoa hetken katsellessani Daire vastasi kysymykseeni. Toisen vastaus sai minut yllättymään hieman ja kohotin katseeni mieheen uteliaana.
"Oikeasti?", aavistuksen hämmentynyt kysymys pääsi milteimpä vahingossa huuliltani. Toinen näytti vielä niin nuorelta moiseen työhön, mutten kuitenkaan epäillyt etteikö toinen puhunut totta. Nyökkäilin lopulta ymmärtäväisesti kun Odette liittyi jälleen keskusteluun ja kertoi Dairen olevan jopa historian nuorin toimitusjohtaja tällä hetkellä. Olin otettu. Harva siihen varmasti pystyi. Dairen täytyi olla hyvinkin fiksu ja lujatahtoinen persoona.
"Mielenkiintoista", lausahdan vain yhä hieman hämmentyneenä oikein tietämättä mitä sanoa. En ollut odottanut moista vastausta lainkaan Dairen suunnalta.

Katseeni kiinnittyi lopulta Odetteen joka piteli käsissään muovipussia ja laitteli sinne sipuleita kaikessa rauhassa. Hymähdin hyväntuulisena Odetten hyräilylle ja katsahdin jälleen Daireen joka jatkoikin yllättäen keskustelua. Nyökkään tälle pienesti hymyillen sanojen väliin ja pudistan päätäni.
"Ymmärrän yskän paremmin kuin hyvin", naurahdan kevyesti. Dairekin näytti nyt rentoutuvan ja olin mielissäni nähdessään tämänkin huulilla aidomman hymynkareen. Odette oli kadonnut kauemmaksi hakemaan vihanneksia, mutte keskitin kuitenkin huomioni hetkeksi Daireen.
"Voin miellyttää tässä kummitätiäsi kauppareissun ajan niin ehkä hän pysyisi hetken aikaa tyytyväisenä ja jättäisi sinut rauhaan... ainakin hetkeksi", lausahdan hiljempaa ja isken silmää leikkimielisesti.

[Dalamar]

"Ymmärrän yskän paremmin kuin hyvin...Voin miellyttää tässä kummitätiäsi kauppareissun ajan niin ehkä hän pysyisi hetken aikaa tyytyväisenä ja jättäisi sinut rauhaan... ainakin hetkeksi", Aiden puheli rennosti ja miehen silmänisku sai Dairen hymyilemään leveämmin. Hymy ei ulottunut silmiin saakka, mutta olihan se jonkinmoinen alku.

"Kiitos", Daire hymähti jo itsekin huvittuneempana tilanteeseen. Ei hän varmaan koskaan tottuisi vastaaviin tilanteisiin. Hymyn tuottaminen oli kuitenkin edistystä. Kreivitär palasi miesten tykö mukanaan pussillinen sipuleita ja vihanneksia.
"Mitä luulet, riittävätkö nämä", kreivitär osoitti kysymyksensä Dairelle kohottaen pussit korkeammalle.
"Tuosta riittäisi kokonaiselle seurueelle", mies vastasi. Odeten silmät pyöristyivät mukamas hämmästyksestä.
"Jaa, noh, siinäpä on hyvä syy kutsua illallisvieraita", Odette vilkaisi Aidenia merkitsevästi suipistaen söpösti huuliaan laskien vihannespussit koriin...

[TuikKu]

Dairen leveämpi hymy sai minut tyytyväiseksi siitä, että olin ehkä ollut jotenkin hyödyksikin tänään. Tilanteesta ei ollut mitään vaivaa itselleni, joten miksikäs en olisi nyt hieman auttanut toista mäessä. Kummit tuntuivat tosiaankin olevan välillä turhankin rasittavia, mutta tarkoittivat silti vain hyvää.

"Mitäpä tuosta", tokaisen miehelle enkä edes tajua kuinka epätodennäköinen koko tilanne oli. Kuinkakohan monelle edes tapahtui tälläistä. Ei tämä nyt mikään mahdottomuuskaan ollut, mutta silti. Kaikki oli ihan Odetten ylisosiaalisen luonteen ansiota. Viimein tuo punahuuli kuitenkin palasti takaisin luoksemme mukanaan pussillinen sipuleita ja vihanneksia. Hymyilin tälle tyytyväisenä seuraten sitten tämän ja Dairen keskustelua. Naurahdan kevyesti ja mieleni teki jo sanoa yhtä ja toista, mutta pysyin kuitenkin hiljaa. Ehkä illallisseura sai tällä kertaa jäädä välistä. Tosin Odette olisi varmaan mielellään tehnyt ruokaa isommallekin porukalle.
"Niin tosiaan, harmi vain ettei ole kovinkaan montaa jota kutsua", katsahdan lyhyempään naiseen hymähtäen ja katselen sitten ympärilleni.
"Mitäs nyt sitten seuraavaksi?"

[Dalamar]

"Niin tosiaan, harmi vain ettei ole kovinkaan montaa jota kutsua", Aiden lausahti. Siitäkös Odeten tyytyväinen ilme syveni. Daire jo näki kumminsa kasvoilta mitä oli tulossa. Hän katsoi jo etukäteen mieheen pahoitellen tulevaa.
"Ainahan voit kutsua meidät", kreivitär ilmoitti paljastaen valkean hammasrivistönsä. Niinpä niin...Sieltä se tuli. Daire ei edes viitsinyt sanoa mitään vastaanväittävää, sillä siitä ei olisi mitään hyötyä. Hän vain toivoi, että Aiden pysyi tarpeeksi tiukkana, ellei tämä todella tahtonut kutsua heitä päivälliselle. Mitä Daire vahvasti epäili.

"Mitäs muuta tähän sitten tulikaan?" kreivitär kyseli aivan kuin ei itse muistaisi kuinka ranskalainen sipulikeitto valmistettiin. Dairen suupielit kiristyivät jälleen, mutta hän koitti kovasti tuudittautua takaisin rentoutuneeseen olotilaan. Helppoa se ei ollut.
"Jos teiltä löytyy jo valmiiksi perustarvikkeita, jauhoja, suolaa ja pippuria, niin muuta ei oikeastaan tarvita. Juustoa voi lisätä halutessaan ja hyvä leipä sopii kylkiäiseksi. Valkoviiniä kannattaisi myös lisätä keittoon tuomaan makua", harmaasilmäinen selitti asiallisesti.
"Tässä lähellä on leipomo, mistä saa tuoretta leipää", Odette puuttui puheeseen nojautuen hieman lähemmäs Aidenia herttainen hymy huulillaan. Nainen selvästi yritti kaikkensa pitkittääkseen yhteistä aikaa. Daire katsoi kummiaan hymyillen. Ties vaikka kreivitär oli jo unohtanut paritusideansa, ja oli jo kovaa kyytiä iskemässä miestä itselleen. Sehän ei olisi millään muotoa uutta, saatikka tavatonta...

[TuikKu]

Kreivittären innokas ehdotus sai minut taas palaamaan takaisin maan pinnalle. Katsoin Daireen pikaisesti joka näytti hyvinkin pahoittelevalta. Hymähdin huvittuneena ja katsoin sitten Odetteen, tähän päivänpaisteeseen. Pysyin hetken hiljaa mietteliäänä. Daire tuskin halusi, että olisin vastanut myöntävästi, mutten itse ollut koko ideaa vastaankaan. Daire kuitenkin vaikutti ihan reilulta kaverilta ja Odetteen kyllä tottui aikanaan.
"Haluaisitteko tosiaan tulla käymään?", kysyn sitten hieman huvittuneena unohtaen kokonaan, ettei kämppäni ollut todellakaan missään parhaimmassa kunnossa. Oikeastaan se näytti tällä hetkellä aivan kamalalta.
"Mutta se tietysti riippuu nyt ihan teistä, ei teidän ole pakko tulla...", puhelen ja katsahdan Daireen päin.

Kreivittären lopulta miettiessä muita ainesosia Daire tuntui taas muuttuvan hieman vakavammaksi, mutta pyrki olemaan ystävällinen.
"Luulisin että minulta löytyy noita kaikkea. Valkoviinistä en ole niin varma", lausahdan mietteliäänä ja siirrän katseeni Odetteen.
"Eiköhän käydä sitten sielläkin", vastaan naiselle pienesti hymyillen joka oli nojautunut lähemmäksi.
"Mutta niin, tarvitsetteko te vielä sitten jotakin?"

[Dalamar]

"Haluaisitteko tosiaan tulla käymään?...Mutta se tietysti riippuu nyt ihan teistä, ei teidän ole pakko tulla...", Aiden sanoi, eikä vaikuttanut olevan lainkaan pahoillaan siitä ajatukseta, että Odette ja Daire tulisivat päivälliselle.
"Tietysti tulemme! Olisimme joka tapauksessa menneet syömään, mutta tämähän on paljon hauskempi ajatus, eikö vain Daire", kreivitär iloitsi ja miltein pomppi paikoillaan. Daire aukaisi avuttomana suunsa...Hän ei suoraan sanoen tiennyt oliko ajatus hauska vai ei. Siltikin...tieto siitä, että ventovieras ihminen oli valmis ottamaan hänet asuntoonsa ja istumaan vielä saman pöydän ääreen, jollakin omituisella tavalla lämmitti miehen sydäntä.
"Mmm...niin tosiaan on", Daire lopulta myöntyi. Hymy ei edelleenkään saanut silmiin pilkettä, mutta miehen ilme pehmeni aavistuksen verran.

"Äkkiäkös me viinipullon käymme hakemassa. Ja luonnollisesti vieraina, me maksamme sen", kreivitär selitti levitellen elävöittävästi käsiään. Hän rakasti päivällisiä ja illallisia. Vaikka hän ei tänään emäntänä ollutkaan, oli jo pelkkä pöytään istuminen valloittavaa.

Daire oli jo lähes unohtanut, että hän tosiaan tuli itsekin hankkimaan ruokatarpeita.
"Odette, ottaisitko hedelmiä. Appelsiineja, niin ja viinirypäleitä." Daire pyysi kummiaan, kun ei itse pystynyt käsiään käyttämään. Kreivitär pyrähti ympäri alkaen laitella uusiin pusseihin kyseisten hedelmien lisäksi kaikkea muutakin.
"Oletteko muuten autolla liikenteessä? vai asutteko tässä lähistöllä?" Daire kysyi vilkaisten pikaisesti Aideniin. Miehen käsiä väsytti. Hän halusi päästä äkkiä viskaamaan kumminsa ostokset autonsa takakonttiin.

Kreivitär oli saanut hedelmät toiseen koriin, ja kyselemättä enempää nainen käveli määrätietoisesti eteenpäin nostaen koriin sitä sun tätä.
"Onko Lievelle ruokaa?" oli ainut kysymys, minkä Odette esitte koskien ostoksia.
"On...Mutta ota purkki kermaa", Daire vastasi seuraten kreivittären perässä väistellen muita asiakkaita niin hyvin kuin kymmenien ostospussukoiden kanssa ikinä pystyi.

[TuikKu]

En edes epäröinyt etteikö Odette olisi vastannut myöntävästi, mutta Daire näytti enemmän vastahakoiselta. Toivottavasti en ollut aiheuttanut liikaa mutkia matkaan hänen päiväänsä. Ehkä hänenkin mielentila kohenisi kun saisi syötyä ja levättyä hieman. Ja pääsisi noista kymmenistä kasseista eroon jota oli kantanut varmaankin aamusta asti.
"Hienoa", tokaisin hymyillen. Katsahdin ruokakoriini ja totesin, etten kyllä olisi saanut kaikkea yksinkään syötyä, en edes viikon sisään. Kävinhän kuitenkin melko usein hakemassa valmisruokaakin.

Katselin Odettea ja Dairea vuoron perään ja naisen sanat saivat hymyn huulilleni.
"Sehän olisi kilttiä", hymähdän tyytyväisenä. En ollut itse mikään innokas viininmaistelija, mutta nyt näin kun se tuli lahjana niin mikä ettei. Otin korista paremman otteen ja katsahdin sitten Daireen. Niin toki. Hänkin varmasti tarvisi vielä kaupasta jotakin omiin kaappeihinsa. Katselin kuinka kreivitär haki kaiken kummipoikansa pyytämän ja hieman ylimääräistäkin.
"Aa, öh, olen julkisilla ihan liikenteessä", vastaan havahtuen Dairen kysymykseen.
"Asun Fringesterissä, mutta ei tästä kovin pitkä matka ole", lausahdan kertoen.

"Oletteko te ihan autolla?" Kysyn viimein katsellen yhä kuinka Odette lastasi koriin kaikkea mahdollista. Kuunnellen samalla näiden kahden keskustelua. En ollut varma mikä tai kuka Lievelle oli, mutta uskalsin veikata jotakin lemmikkiä.

[Dalamar]

"Asun Fringesterissä, mutta ei tästä kovin pitkä matka ole...Oletteko te ihan autolla?" Aiden kysyi. Daire nyökkäsi hitaasti koittaen pitää huulillaan jotain hymyn tapaista.
"Odeten kanssa on turha lähteä mihinkään ilman autoa. Ei hänen tavaransa linja-autoon mahtuisi", harmaasilmäinen lisäsi pientä huvittuneisuutta äänessään silmien vilkaistessa merkitsevästi ostoskasseihin.
"Älä nyt viitsi kultaseni, eihän näitä niin paljon ole", Odette huomautti hymyillen kuullessaan kummipoikansa sanat. Kreivitär pyyhälsi eteenpäin Dairen seuratessa kuin kuuliainen palvelija perässä. Siltä hän varmasti näyttikin puku päällään ja kireä ilme komeilla kasvoillaan. Onneksi Odette oli sentään tehokas. Nainen lappasi koreihin tavaraa, eikä pysähtynyt miettimään mitä ottaisi.

"Jos vain sopii, niin voisimme ensin käydä asunnollani viemässä ostokseni? ajetaan sitten teille", Daire puheli maleksiessaan kaupan ahtaita käytäviä eteenpäin...

[TuikKu]

Huomasin kuinka Daire nyökkäsi kysymykseeni. Huokaisin miltein helpotuksesta, että sain kuulla toisten olevan autolla. Naurahdan pian perään Dairen sanoille siitä, että olisi turha lähteä mihinkään Odeten kanssa ilman autoa. Nyökkäsin ymmärtäväisenä toiselle ja hymyilin pienesti. Uskoin tätä varsin hyvin. Meillä oli niin paljon tavaraa tällä hetkellä, ette emme olisi kyllä selvinneet ilman autoa. Huvittuneena hymähdin Odeten sanoille ettei tavaroita nyt niin paljoa ollut. Noh, tuskin tuo tavaramäärä nyt mitään oli siihen verrattuna mitä tällä oli jo kotona. Ainakin uskoin niin.

Kävelin kaksikon perässä väistellen vastaantulevia ihmisiä ja kuuntelin samalla Dairen ehdotusta.
"Kuulostaa hyvältä", tokaisen myöntyen ehdotukseen. Silloin Daire saisi omat ostoksensa jääkaappiin niin ei menisi mikään pilalle. Minun jääkaappiini kun tuskin mahtuisi yhtään ruokaa sen enempää, ei edes hetkeksi aikaa.

Luulisin että olisimme pian jo valmiita. Enää pitäisi hakea vain se valkoviini ja leipä, jos nyt oikein muistin. Sitä en kylläkään muistanut milloin olisin viimeksi maistanut valkoviiniä.

[Dalamar]

Odette kantoi viimeisiä ostoksia koriin. Daire miltein huokaisi ääneen helpotuksesta. He pääsisivät viimein kassalle ja pois ahtailta kaupan käytäviltä. Ja mikä parasta, hän saisi pian viskata ne kymmenet painavat vaate- ja kenkäkassit auton takakonttiin. Eipähän tarvinnut niiden kanssa enää tepastella ympäri kauppakeskusta. Voisi vaihtaa kotosalla vaatteet hieman rennompiin...Kerta iltaa oltiin menossa viettämään. Daire vilkaisi vaivihkaa Aidenia. Olihan tämäkin tapaaminen. Kohta hän istuisi ventovieraan miehen sohvalla...Miehen, jota äskettäin rakas kummitäti oli koittanut hänelle parittaa. Lavender...Milloinkahan olisi sopiva tilaisuus kertoa Odetelle, että kummipoika oli ihan omatoimisesti löytänyt itselleen ihanan miehen. Toisaalta naisen reaktio pelotti. Kreivitär varmasti singahtaisi ihastuksissaan aurinkoon ja takaisin tuoden mukanaan vaaleanpunaisia hattarapilviä...

"Anna olla kultaseni, minä maksan", Odette nosti kättään saman tien, kun harmaasilmäinen vilkaisi povitaskunsa suuntaan.
"Minä kyllä maksan itse omat ostokseni. Olen tietääkseni aikuinen ihminen", Daire murahti. Hän oli tätinsä silmissä ikuisesti viisitoistavuotias teinipoika, jolle oli mukava ostella kaikenlaista, kun omat viikkorahat eivät riittäneet mihinkään.

"Pyh, pyh", kreivitär naureskeli ryhtyen nostelemaan Dairen ostoksia liukuhihnalle. Harmaasilmäinen katsahti Aideniin.
"Olet varmaan näin lyhyessä ajassa huomannut, että hänelle on aivan turhaa väittää vastaan", Daire lausahti ranskalaisella korostuksellaan hymyillen hetken vapaammin. Kreivittären suupieli nytkähti, mutta nainen ei sanonut mitään vaan jatkoi ostosten latjaamista. Daire hivuttautui tätinsä ohi. Häntä alkoi pikkuhiljaa ahdistamaan taakse kerääntyvä jono. Eikä olisi mitenkään mukavaa saada paniikkikohtausta keskellä kauppakeskusta.

Kreivitär maksoi ostokset käteisellä kuten tavallista ja toivotti nuorelle kassaneidille hyvää päivänjatkoa, ennen kuin nainen itse ehti suutaan aukaista.
"Mitäs jos te kaksi menisitte yhdessä viemään nämä ostokset ja minä kävisin sillä aikaa hakemassa sen leivän ja viinin. Poimitte minut sitten kyytiin", Odette olevinaan ovelana ehdotti. Daire tuijotteli kengänkärkiään. Yrityksen puutteesta ei tätiä todella voinut syyttää. Nainen käytti kaikki mahdolliset verukkeet saadakseen Dairen tutustumaan ihmisiin...

[TuikKu]

[Pahoittelen kestoa. ;__; Ja ai kamala kun teksti jökkii.]

Katselin hyväntuulisena kuinka Odette laitteli vielä viimeisiä ostoksia koriin. Ainakin toivoin että ne olivat viimeisiä. Naurahdin mielessäni ja pudistelin päätäni hetken kunnes nostin katseeni Daireen ja sitten Odetteen. Odette väitti vahvasti, että voisi maksaa sukulaisensa ostokset, mutta Daire väitti vastaan todeten olevansa jo aikuinen ihminen. Hymähdin hiljaa ja odottelin mikä mahtaisi olla lopputulos.

Lopulta Daire katsahti minuun päin ja totesi että olin varmasti huomannut että Odettelle oli turha väittää vastaan.
"Parasta siis totella." Totean naurahtaen Dairelle ja huomaan kuinka toinen jo hymyilee enemmän. Odetten kuitenkin avatessa jälleen suunsa menin hieman hämilleni. Odette oli jo maksanut ostokset ja olimme siis jo valmiita lähtemään.
"Eiköhän se onnistu." Sanon sitten hymyillen pienesti naiselle ja otan pakatut ostokset käsiini.
"Missä teidän auto on?" Kysäisen lopulta Dairelta ja katson tähän päin. Saisi hänkin pian laskettua nuo Odetten ostokset viimein käsistään autoon. En uskoisi että Odettella menisi kauaa viinin ja leivän hakemisessa, mutta mistä sitä tiesi.

[Dalamar]

"Parasta siis totella", Aiden oli vastannut naurahtaen. Dairen harmaa katse liikehti miehen suunnassa. Tämä taisi olla rento ja sosiaalinen ihminen. Ei kuka tahansa pystynyt suhtautumaan noin positiivisesti tähän omituiseen tilanteeseen. Eikä kuka tahansa antanut vieraiden ihmisten tulla kotiinsa tuosta noin vain. En varmaan koskaan osaisi tehdä samoin, Daire ajatteli. Hän oli hieman kateellinenkin Aidenille, joka pystyi olemaan niin luonteva toisten seurassa. Olihan Odettekin, mutta nuorukainen oli jo niin tottunut kumminsa omituiseen käytökseen.

"Eiköhän se onnistu...Missä teidän auto on?" mies kysyi herättäen harmaasilmäisen ajatuksistaan.
"Ihan tuossa viereisellä parkkipaikalla", Odette ennätti vastaamaan hymyillen leveästi punatuilla huulillaan:"Mutta minäpä tästä riennän, nähdään myöhemmin." Sen sanottuaan kreivitär vilkutti kaksikolle herttaisesti pyyhältäen matkoihinsa tummat kiharat keinuen puolelta toiselle. Nainen oli ylpeä itsestään ja saavutuksistaan. Daire saisi Aidenista varmasti hyvän ystävän! Pelkkä ajatus sai Odeten askeleihin keveyttä ja hän näytti suorastaan leijuvan.

Daire sitä vastoin tunsi painostavuuden taakan laskeutuvan harteilleen. Nyt kun Odette ei ollut vastaamassa hänen puolestaan mies joutui yksin selviytymään sosiaalisesta tilanteesta. Olihan tämä kova paikka verrattuna asiakastapaamisiin. Niihin Dairea oli valmennettu jo monia vuosia, ja tapaamiset sujuivat samoilla kaavoilla ja tutuilla rutiineilla. Mutta nyt tilanne oli toinen. Aiden ei ollut asiakas, vaan ihminen. Ihminen, johon pitäisi kai tutustua. Harmaasilmäinen vilkaisi mieheen ottaen sitten askeleen kohti ulko-ovia. Hänen aivonsa raksuttivat yrittäen keksiä jotain järkevää sanottavaa. Pitäisikö hänen kysyä jotain? vai puhua säästä? ei...ei kukaan puhunut enää sääilmiöistä. Dairella oli pakottava tarve saada suunsa auki kuulostamatta kuitenkaan tökeröltä. Ei pitäisi ajatella liikaa...
"Ethän ole allerginen kissoille?" Daire vihdoin ja viimein keksi kysäistä johdattaessaan Aidenia kohti parkkipaikkaa, missä kiiltävän harmaa bentley odotteli tummenetuin lasein. Itse asiassa kysymys oli hyvin tärkeä, olihan Lieve makoillut autossa useita kertoja...

//Ei haittaa ollenkaan :) //