Muistuta minua, miltä rakkaus tuntuu

[Reddari]

"Niin no...Liekkö tämä enää mahtuisikaan minulle, olen minä pyöristynyt sitten häitteni", Odette oli vastannut Ninan kehuihin olkiaan kohauttaen. "Noh, ainahan sitä voi ostaa uuden tai käyttää entistä vaatturilla jos tulee mekolle tarvista." etsivä totesi hyväntahtoinen hymy huulillaan, sen enempää miettimättä mitä lauseellaan tarkoitti. Ei ainakaan hänelle itselleen lauseella ollut muuta kuin tarkaoitus todeta, että ei kannata murehtia vaatteiden perään, niitähän sai aina uusia vanhojen tilalle. Ninassa ei ollu materialistin vikaa, se ainakin oli varmaa. Esineet, vaatteet, kaikki oli käytettäväksi tehty ja käytettäessähän ne kului. Kun vanhasta tavarasta aika jätti, Nina osti uuden tilalle sen enempää murehtimatta.

"Jos haluat...Mutta ei minulla pitkään mene, jos maltat odottaa" kreivitär oli tokaissut kevyesti Ninan epäröivään kysymykseen. Se sai etsivän rentoutumaan ja istuman alas sängylle merkiksi siitä, ettei odottaminen häntä haittaisi. Jos kerran tilanne ei Odettea itseään haitannut, ei Ninallakaan ollut syytä hermoilla. "No eihän tässä mihinkään kiire ole." etsivä vastasi helpottunut hymy kasvoillaan ja tutkaili ajankulukseen sängyllä olevia vaatteita. Myös Freussille kuulunutta simppeliä takkia, joka vaikutti arvokkaalta. Mies oli tainnut tienata hyvin hämäräpuuhillan.

Ehkä Nina oli hermoillut aivan turhaan Odetten kohtaamista. He viihtyivät toistensa seurassa yhtä luonnollisesti kuin ennenkin. Kuitenkin etsivä oli hiukkasen varuillaan, olihan tämä kuin heille suotu toinen tilaisuus, jota hän ei halunnut pilata. Tilanne oli toki aivan erillainen, kuin puolivuotta sitten, jolloin Nina oli vielä paininut menneisyydensä kanssa.

Kreivitär ei näyttänyt enää muistelevan puolenvuoden takaisia asioita, vaan veti kaapista esiin vaatteita, jotka olivat juuri hänen tyylilleen uskollisia, värikkäitä ja erittäin naisellisia. Kaunotar istahti sängyn toisella laidalle ja ryhtyi pukemaan samalla jatkaen keskustelua: "Onko sinulla...Mitä muita suunitelmia täksi päiväksi?". Nina kävi päässäänläpi mitä hän oli eilen suunnitellut tälle päivälle. Krapulassa makaamista kotona. Itsensä pakottamista lenkille viimeistään illalla. Eli ei mitään erityistä tai tärkeää. "Vapaapäivähän minulla on, joten ei minulla mitään ihmeempiä menoja ole. Treenata ehkä pitäisi, mutta tällä hetkellä ne lumityöt saa riittää." etsivä tuumaili näpräten lainatakkinsa vetoketjuja. Eilisillan juominen oli sen verran vienyt Ninan voimia, ettei kuntosalilla rehkiminen kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta, vaikkakin hän oli viimeisen puolevuoden aikana viihtynyt siellä usein. Se näkyi myös etsivän entistä jäntevämmässä kropassa. Mutta hän oli edelleen hoikan olomuotonsa säilyttänyt, kropassa oli nyt vain enemmän voimaa ja ehkä lihakset erottuivat selvemmin.

"Tarvitsetko jossain muussa apua tai seuraa? En viitsisi lähteä asunnollenikaan toimettomana makoilemaan." Nina jatkoi hetken tuumailtuaan ja nosti katseensa vastapäisellä sängynlaidalla istuvan kaunottaren silmiin ystävällinen ilme kasvoillaan. Eiköhän parivaljakko jotain tekemistä keksi kahdestaan... Eikä etsivälläkään ollut enää mitään syytä perääntyä kreivittären läheisyydestä. Päinvastoin.

[Dalamar]

"Noh, ainahan sitä voi ostaa uuden tai käyttää entistä vaatturilla jos tulee mekolle tarvista", Nina totesi. Odette katsahti naista syrjäsilmällä, pieni virne suupielessään. Ainahan sitä tuli haaveiltua, josko sitä pääsisi toisenkin kerran häävalssin parissa pyörähtelemään. Vaikka kreivittären ensimmäiset häät olivat toki olleet ikimuistoiset, kauniit ja morsiamen näköiset, oli asioita, joita hän muuttaisi. Kuten ihminen, jonka kanssa alttarille astuisi. Enää koskaan hän ei naisi ketään velvollisuudesta, ainoastaan rakkaudesta.
"Kyllä minulla muutamia ideoita on...Jos vielä...Päädyn naimisiin", Odette lausui hymyillen.

Etsivä oli kuin myös istahtanut siihen sängyn laidalle. Kuin huomaamattaan kreivitär venytteli paljaita sääriään ja puki housuja jalkaansa hitaampaakin hitaammin.
"Vapaapäivähän minulla on, joten ei minulla mitään ihmeempiä menoja ole. Treenata ehkä pitäisi, mutta tällä hetkellä ne lumityöt saa riittää", Nina oli vastannut saaden Odeten naurahtamaan. Suloinen virne kasvoilleen hän kääntyi Ninaa kohden kokeillen sormillaan toisen hauiksen kokoa.
"Ethän sinä mitään treeniä tarvitse kultaseni!" hän hihkaisi antaen sormiensa sivellä hetken etsivän käsivartta, kunnes kädet vedettiin omalle puolelleen. Hassua sinänsä, ei Odette kaivannut miestä Ninan seurassa ollessaan. Olihan kreivitär aikaisemminkin ihastunut naisiin, mutta se oli ollut ohimenevää. Sellaista leikkiä vain...Nina osasi käsitellä häntä, oli kuin se puuttuva palanen. Odeten sydän jyskytti rinnassa ja hetkeksi hänen oli hengitettävä syvemmin. No, no...Eipäs nyt kiirehditä jälleen aikaansa edelle.

"Tarvitsetko jossain muussa apua tai seuraa? En viitsisi lähteä asunnollenikaan toimettomana makoilemaan", etsivä oli todennut. Kreivitär hypähti paikallaan saadakseen housut ujutettua paremmin ylleen. Noin, hän oli valmis.
"Luultavasti en apua, mutta seura kyllä kelpaisi...Jos vain...Haluat jäädä", kreivitär hymyili ujommin nousten seisomaan. Vaivihkaa hän katseli itseään peilistä todeten jälleen kerran, etteivät housut yksinkertaisesti sopineet hänelle. Mutta olkoon.

"Menemmekö?" nainen viittasi ovelle naurahtaen pienesti. Mitähän kummaa he tänään tekisivätkään...
"Pidätkö lautapeleistä?" Odette kysäisi kipittäessään portaikkoon. Dino oli havahtunut ja tuli häntä huiskien emäntäänsä vastaan eteiseen...

[Reddari]

Odette naurahti Ninan tuumailuun treenaamisesta ja kurotti kädellään koskettaakseen tämän hauista takin lävitse. "Ethän sinä mitään treeniä tarvitse kultaseni!" totesi kreivitär antaen kätensä lipua hetken etsivän käsivartta pitkin. Nina seurasi katseellaan Odetten kättä tyytyväinen hymy kasvoillaan. Kukapa ei pienistä kehuista välillä pitäisi. "Ei se pahaakaan tee" etsivä sanaili silmät yhä kiinnittyneenä kaunottaren käteen, joka hitaasti vetäytyi pois hänen luotaan. Nina ei enää arastellut kreivittären kosketusta, paremminkin hän haikaili sitä lisää tiedostaen toki samalla ettei nyt ollut aika kiirehtimiseen niiden asioiden kanssa.

Kreivitär sai puettua ulkovaatteensa päälle ja nousi seisomaan sängyltä vastaten Nina kysymyksiin: "Luultavasti en apua, mutta seura kyllä kelpaisi...Jos vain...Haluat jäädä". Kaunottaren kasvoilla oli ujo hymy, jota etsivä ei ollut tottunut näkemään aina niin itsevarman naisen huulilla. Nina tuijotti paljon puhuvalla katseella kreivitärtä, joka jo viestitti mitä hän tulisi seuraavaksi sanomaan: "Totta kai haluan jäädä." Lauseella taisi olla paljon suurempikin merkitys, kuin pelkästään tämän päivän tapahtumat. Kuin rivienvälistä etsivä halusi viestittää, ettei olisi perääntymässä tällä kertaa. Hän ei enää jättäisi Odettea.

"Menemmekö?" Odette kysäisi naurahten ja suuntasi ovelle päin. Nina nyökkäsi ja nousi reippaasti sängyltä suunnaten kreivittären perään. Parivaljakon astellessa portaikkoa alas päin Odette esitti hieman yllättävän kysymyksen etsivälle: "Pidätkö lautapeleistä?" Nina kohotti hieman hämmästyneenä kulmakarvojaan. Tuo oli kovin harvinainen ehdotus, ainakin etsivälle. Ei hänellä ollut mitään ajatusta vastaan, vaikkakin Ninalle lautapelit olivat enemmänkin osa nuoruusvuosia. Silloin hän oli pelannut varsinkin shakkia setänsä kanssa. Saman sedän, joka oli avustanut Ninaa sen jälkeen, kun hän oli joutunut lähtemään kotoaan. "Tuota, kyllä kai? en ole kyllä pelannut mitän vuosiin." etsivä tuumi kohteliaasti hymyillen. "Pelaavatko kreivittäret usein lautapelejä?" hän vielä lisäsi hyväntahtoisesti naurahtaen saapuessaan eteiseen. Siellä Nina vetäisi tennarinsa jalkaan ja fedoran päähänsä. Eihän se talvihattu ollut, mutta ei hän oikein pipoihminenkään ollut. "Tuletko sinäkin mukaan?" etsivä kysäisi Dinolta, joka hyöri kaksikon ympärillä. Varmana koira hamusi jo ulos pitkän yön jälkeen.

[Dalamar]

Tapa millä Nina oli sanonut haluavansa jäädä sai kylmät väreet hiipimään Odeten niskasta aina selkään saakka. Hän hymyili aavistuksen typertyneenä, mutta ehdottoman mielissään siitä, että saisi pitää etsivän luonaan. Edes jonkin aikaa. Mielikuvitus oli jo uhkaavasti lähdössä sivuraiteille ja vain vaivoin kreivitär pystyi hillitsemään itsensä. Hitaasti hyvä tulee...Ehkä heidän oli aloitettava ystävyyspohjalta, ennen kuin asiat etenivät...Jos etenivät. Vain aika näytti mitä heidän välilleen muodostuisi.

"Tuota, kyllä kai? en ole kyllä pelannut mitän vuosiin...Pelaavatko kreivittäret usein lautapelejä?" Nina oli naurahtanut. Kreivitär hymyili naiselle säteilevästi nyökytellen ponnekkaasti päätään.
"Tottahan toki! Emmehän me muuta teekkään kuin juomme teetä kalliista posliiniastioista, syömme hillolla voideltuja pikkuleipiä ja pelaamme lautapelejä", nainen totesi mahtipontisesti, kunnes jälleen nauroi raikuvasti. Astuttuaan viimeiseltä portaalta lattialle hän kyykistyi Dinon eteen suukottamaan koiran märkää kuonoa.
"Olen aina rakastanut lautapelejä...", hän sanahti vakavammin, tuijottaen koiransa tummia sillmiä. Hänen äitinsä mielestä lautapelit ja muut olivat olleet rahvaanomaisia. Korttiakin tuli pelattua ainoastaan seurassa. Kreivittären isä taasen oli pelannut tyttärensä kanssa joka sunnuntai kirkon jälkeen. Ah...Kaukana olivat nuo onnelliset päivät. Tai ehkei kuitenkaan. Odette kohotti kultaisen katseensa etsivään nousten seisomaan.

Dino huiskutti häntäänsä ja haukahti. Selvästi ilmoittaen, kyllä, minä tulen myös pihalle. Odette naurahti pukiessaan valkoiset saappaat jalkaansa. Hattuhyllyltä kurotettiin Niin ikään valkoinen huopahattu ja käsineet.
"Tulehan Dino", nainen taputti reittään avaten oven. No johan. Naista tervehti raikas pakkanen. Odeten oli aivan pakko sulkea silmänsä ja hengittää ihanaa ilmaa. Tällaiset päivät olivat kauniita. Dino oli jo ampaissut kuistilta vetäen rallia ympäri pihamaalta. Lumi vain pöllysi sen tassuista.
"Täältä löytyy kola", Odette viittoili Ninaa mukaansa kiertäen takapihalle, jossa oli pieni puutarhavaja. Sieltä löytyi kaikki tarvittavat välineet. Hymyillen kaunotar avasi hakasen vetäen puisen oven auki. Jokainen tavara oli siististi omalla paikallaan, Odette oli aina ollut järjestelmällinen ihminen. Avonaisesta linnunsiemenpussista kreivitär kumartui haalimaan kourallisen. Täytyihän tinttienkin saada syötävää...

[Reddari]

"Tottahan toki! Emmehän me muuta teekkään kuin juomme teetä kalliista posliiniastioista, syömme hillolla voideltuja pikkuleipiä ja pelaamme lautapelejä" Odette hihkaisi innostuneena Ninan kysymykseen. Kaunottaren maalailema mielikuva ei oikeastaan kuulostanutkaan niin... no epäkreivimäiseltä. Jos niin voisi edes sanoa. Ei etsivällä muutenkaan ollut mitään todellista mielikuvaa, mitä kreivittäret tekivät. Kreivittäret eivät kuuluneet hänen normaaliin tuttavapiiriin, mikä ei varmana tullut yllätyksenä kenellekään. Oli silkkaa onnekasta sattumaa, että Nina oli iskenyt silmänsä juuri Odetteen yökerhon ihmispaljoudessa. Etsivän ystäväpiiri oli aina muodostunut kovin tavallisista ihmisistä, nuorena opiskelukavereista, vanhempana työkavereista ja muualla elämän vilskeessä tavatuista henkilöistä. Huumepoliisi aikoinaan Ninan "ystäväpiiri" oli ollu epämääräisempää soluttautumistehtävien takia. Niitä aikoja etsivä ei muistellut lämmöllä. Sillon hänen oli pitänyt nähdä, tehdä ja sanoa paljon asioita, joita etsivä katui. Puhumattakaan siitä elämää muuttaneesta paljastumisesta...

"Olen aina rakastanut lautapelejä..." jatkoi kreivitär keskittyen rakkaaseen koiraansa. Nina kallisti päätänsä mietteliäänä kunnes tokaisi ystävällinen hymy huulillaan: "Kyllä sinä minusta peliseuraa saat..." Etsivän kasvoille nousi poikamainen virnistys kun hän jatkoi lausettaan: "...riippuu tietenkin siitä, mitä pelataan." Odette vielä viimeisteli talvisen asunsa käsineillä ja hatulla. Sitten Kaksikko, tai siis kolmikko, olihan Dinokin innokkaana mukan, suuntasivat ulos. Ilmassa tosiaan tuntui pienoinen pakkanen, joka leudon ilman jälkeen tuntui erityisen kirpakalta. "Täältä löytyy kola" viittoile ODette Ninalle hengityksen höyrystyessä kylmään ilmaan. Etsivä nyökkäsi ja tarpoi kreivittären perässä puutarhavajalle. Vaja oli järjestelty yhtä täsmällisesti, kuin itse asuntokin. Jokaiselle lapiolle, sankolle ja muulle tarpeelliselle näytti olevan oma tarkoin määritelty paikkansa. Olisipa Ninan työpaperitkin näin hyvin järjestyksessä.

Suuri lumikola pisti äkkiä etsivän silmiin ja hän haali sen mukaansa ulos. Kuin mikäkin strategisti Nina tähyili pitkin lumista pihaa ja kysäisi: "Mistäs aloitetaan, kolaanko vaikka tästä vajalta etuovelle jonkinlainen kulkureitti? Sinulla on varmasti jonkinlainen käsitys missä tätä lumimäärää ei tarvita."Kreivitärhän itse sai päättää, miten etsivä hänen pihamaataan käsittelisi.Kunhan ensimmäisellä kerralla kuviot Nina saisi tietoonsa, olisi seuraavat lumityöt helppoa tehdä. Varmasti etsivältä liikeni aikaa avittaa Odettea, kunhan työt eivät puskeneet päälle.

[Dalamar]

"Mistäs aloitetaan, kolaanko vaikka tästä vajalta etuovelle jonkinlainen kulkureitti? Sinulla on varmasti jonkinlainen käsitys missä tätä lumimäärää ei tarvita", Nina oli sanonut kahmaistessaan lumikolan perässään pihalle. Kreivitär katsahti nuorempaa naista aurinkoisesti, huulet yhtenä hymynä.
"Kolaa vain...Ja sitten jos otat vähäsen kuistin edestä ja puhdistat auton mentävän alueen, jos joku vaikka sattuisi tupsahtamaan kylään", kreivitär virkkoi kiikuttaen linnunsiemenet koristeelliselle lintulaudalle. Hän oli saanut sen muutamia vuosia sitten lahjaksi Espanjan kotitilansa palkoillisilta. Perheen poika oli valmistunut puusepäksi ja omin käsin sorvannut puusta ihanan, piparkakkutaloa muistuttavan lintulaudan. Ja kuinka iloinen oli kreivitär lahjastaan ollutkaan! Saatuaan viimeiset siemenet pienen talon sisälle, kreivitär hiippaili Ninan perään. Dino ampaisi hänen ohitseen ja olisi varmasti onnistunut kaatamaan etsivän juostessaan, ellei koira olisi juuri viime hetkellä päättänyt kaartaa vasempaan. Odette kikatteli pehemästi harppoen etsivän vierelle.

"Tiedätkö mikä on talvessa kaikista parhainta?" hän yhdenäkin tokaisi vienosti virnistäen. Vastausta odottamatta kreivitär kiepsahti selälleen lumeen, tehden enkelin käsillään ja jaloillaan. Lähellä häärivä Dino luuli tätä joksikin leikiksi, ja suurikokoinen koira oli pian nuolemassa emäntänsä kasvoja.
"Dino!" Odette nauraen kiljahti työntäen nelijalkaista ystäväänsä kauemmas. Yh...Nyt hänen kasvonsa olivat aivan kuolasta märät...

[Reddari]

"Kolaa vain...Ja sitten jos otat vähäsen kuistin edestä ja puhdistat auton mentävän alueen, jos joku vaikka sattuisi tupsahtamaan kylään" ohjeisti kreivitär etsivää joka nyökkäili ymmärtämisen merkiksi ja painaisi kolan lumihankeen. Odetten keskittyessä lintulautaansa Nina työnteli kävelyreittiä lumen läpi tyhjentäen lumesta täyttyneen kolan reitin sivulle. Lunta oli varmana satanut urakalla koko yön, sen verran paksut hanget pihamaata peitti.

Dino säntäili ympäri pihaa ohittaen etsivänkin välillä hurjalla vauhdilla. Nina ei ollut tottunut näkemään tuollaista energiaa lauantaiaamuna. Koirat olivatkin aivan eriasia kuin ihmiset.. Etsivän jatkaessaan kolailuaan keskittyen tuijottamaan kolaan kasautuvaa lumenpaljoutta kreivitär asteli tämän viereen pirteästi myhäillen: "Tiedätkö mikä on talvessa kaikista parhainta?" Nina katsahti Odettea nostaen oikeaa kulmakarvaansa kysyvästi. Ei hän ehtinyt avata suuntaan, kun kaunotar pudottautui suorilta jaloilta lumihankeen. Nainen näytti tekevän lumienkeliä. Dinokin ryntäsi paikalle ja käytti tilaisuuden hyväkseen tarjoten kreivittärelle runsaasti hellyydenosoituksia.

Nina jätti lumikolan odottamaan töiden jatkoa ja asteli tekemäänsä kujaa pitkin Odetten vierelle hämmentyneenä hymyillen. Etsivä ei muistanutkaan, milloin olisi ottanut kreivittären lailla kaiken ilon irti lumesta. Ei hän talvea tai lumea vihannut, jokaisessa vuodenajassa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Nina katseli Odettea joka näytti nauttian olostaan maatessaan valkoisen lumen keskellä. Hetken harkinnat jälkeen etsivä kohautti olkiaan, asetti hattunsa kujalle turvaan, käänähti tramaattisesti kätensä levittäen ja kaatui maahan lumen pöllyten. Etsivä hymähti ja tuijotti kirkasta talvitaivasta muotoillen samalla käsillään ja jaloillaan jonkin sortin enkelin hankeen.

Enkelin valmistuessa Nina käänsi katseensa vierellä makaavaan kaunottareen ja totesi leppoisasti hymyillen: "Enkelisi näytti hieman yksinäiseltä." Etsivä katseli vielä hetken taivasta kunnes kampeutui ylös lumen seasta ja ojensi herrasmiehen elkein kätensä krevittärelle, jos tämä olisi jo saanut riittävästi saanut maata maassa.

[Dalamar]

Kreivitär sai Dinoa hätisteltyä kauemmas, mutta hätkähti tumpsahdusta vieressään. Nina oli mätkähtänyt siihen hänen vierelleen pehmoiseen lumeen, tehden itsekin enkelin valkeaan peitteeseen. Näky sai Odeten yllättymään, mutta samalla hän tunsi sydämessään pienen läikähdyksen. Lämmin hymy nousi naisen kasvoille. Niinhän se oli...Rakkaus koostui pienistä asioista, arkisista ilon hetkistä. Mutta pystyikö nyt puhumaan rakkaudesta? Sitähän heidän välillään oli kaiketi ollut, ennen kuin he erosivat. Vai oliko? Oliko nuo vahvat tunteet sittenkin olleet kahden hajanaisen ihmisen kiintymys toisiinsa...Ei...Jotain lujempaa se oli. Pakko oli olla.
"Enkelisi näytti hieman yksinäiseltä", Nina sanahti kääntäensä kasvonsa Odetteen. Miten kauniilta nuo sanat kreivittären korvaan kuulostivat. Hempeä roosansävy tanssi kaunottaren poskipäillä hänen kääntäensä kasvonsa takaisin kohti taivasta. Dino ravasi kaksikon ympärillä selvästi miettien kumman vuoro olisi saada osansa märistä suudelmista.
"Kieltämättä se olisi näyttänyt orvolta yksin kylmässä maailmassa", Kreivitär hymähti pehemästi. Etsivä kipusi jaloilleen, ojentaen kättään Odetelle. Leveästi hymyillen nainen tarttui tuohon käteen, silmien loistaessa kirkkaammin. Kuinka hyvältä oli tarttua Ninan käteen.

"Kiitos", Odette sanahti hellästi puistellen enimpiä lumia vaatteistaan kääntyen katsomaan heidän aikaansannoksiaan. Siinä oli kaksi kaunista lumienkeliä, aivan kuin ne olisivat pitäneet toisiaan kädestä. Dino ei tosin osannut arvostaa naisten luomuksia, vaan nelijalkainen karvaturri nosti koipeaan värjäten valkean lumen keltaiseksi. Kreivittären oli pakko vilkaista Ninaa ja nauraa.
"Dino ei ole koskaan ollut taiteenystävä", kreivitär tirskui nojautuen olkapäällään hieman Ninaa vasten. Etsivän lähellä oli niin helppo olla...Aivan kuin he kaksi eivät koskaan olisi erossa olleet...Silti, jokin oli muuttunut. Muttei välttämättä huonommaksi. Odette katsahti Ninaa vaivihkaa. Ehkä...Ehkä heillä olisi vielä mahdollisuus...Jos hän antaisi asioiden edetä omalla painollaan vaatimatta Ninalta kerralla liikaa.

"Onko ruokatoiveita tälle illalle?" kreivitär kysyi havahduttuaan pohdinnoistaan...

[Reddari]

Kreivitär oli tarttunut hänelle ojennettuun käteen silmät kirkkana loistaen, huulillaan hymy, johon Nina oli niin kovin kiintinyt puolivuotta sitten. Kohtalolla oli todellakin tapana yllättää. Sinä iltana, kun etsivä oli casanovan elkeidensä kera astellut Odetten luokse, ei hän olisi uskonutkaan näkevänsä kaunotarta enää toista kertaa. Jokin näkymätön voima oli kuitenkin vetänyt kaksikon toistensa luokse. Oliko se vain Ninan epätoivoista läheisyyden tarvetta, johon kreivitär oli niin pyyteettömästi vastannut? Alkuun ehkä, mutta kun naiset hyvästelivät toisensa lentokentällä, tilanne oli jo täysin erillainen. Etsivä kuitenkin tiesi silloin, ettei heidän aika ollut vielä. Hänen sydämmensä kuului vielä kuolleelle naiselle, joten miten Nina olisi sitä voinut toiselle tarjota? Puolen vuoden aikana etsivä oli tehnyt töitä sen eteen, että asiat voisivat nyt olla toisin.

Dino päätti lisätä hieman väriä naisten enkeleihin, mikä sai Odetten naurahtamaan: "Dino ei ole koskaan ollut taiteenystävä" Ninan toinen suupieli nousi huvittuneeseen hymyyn tämän seuratessa koiraa, joka jatkoi ryntäilyään pitkin lumista pihaa. Etsivä havahtui tuntiessaan kreivittären nojautuvan häneen kevyesti kuin varkain. Casanova vilkaisi Odettea katse täynnä lempeyttä. Hän ei enää tuntenut tarvetta paeta toisen kosketusta. Puolenvuoden jälkeen se tuntui oikein tervetulleelta. "Onko ruokatoiveita tälle illalle?" kaunotar uteli yhtäkkiä. Nina kohutti olkapäitään ja vastasi huolettomasti: "Olen aikalailla kaikkiruokainen, joten yllätä minut." Poikamainen hymy seurasi toteamusta.

Tovin seisoskeltuaan Nina muisti miksi oli ylipäätänsä ulos vääntäytynyt. "Minäpä menen pitämään hetkeksi seuraa tuolle lumikolalle." etsivä huikkasi hurmaavan leveä hymy huulillaan kumartuessaan noukkimaan hattunsa maasta. Fedora pääsi paikoillensa naisen päälakea komistamaan. Nina asteli lumikolalle pudistellen enimpiä lumia lainatakiltaan. Etsivä alkoi kolaamaan reittiä kohti etuovea kovin keskittyneen oloisena. Etuovelta hän suuntasi oletetun parkkipaikan luokse. Parkkipaikka kreivittärellä oli, muttei autoa... kaunotar taisi olla innokas taksipalvelujen käyttäjä. Olikohan tällä edes ajokorttia? Vaikka kaksikko oli puolivuotta sitten viettänyt tovin aikaa yhdessä, oli vielä monia asioita, joita etsivä ei Odetesta tienny. Heidän aikansa taisi kulua kaikkeen siihen draamaan, mitä Ninan elåmä silloin oli...

[Dalamar]

"Olen aikalailla kaikkiruokainen, joten yllätä minut", casanovatar oli vastannut. Kreivittären kasvoille levisi riemukas ilme.
"Jos niin tahdot...Et sitten nyrpistele nenääsi, jos ruoka ei miellytä", nainen naurahti sormeaan heristellen. Mitäköhän hänellä oikein oli jääkaappinsa kätköissä? Lihaa hänellä saattoi olla...Ehkä. Kreivitär ei yksinollessaan koskenutkaan punaiseen lihaan, kalaa hän toisinaan kyllä söi. Mutta eiköhän keittiöstä jotakin löytyisi, harvoin kreivittären kaapit tyhjiä olivat. Ikinä kun ei tosiaan voinut tietää, kuka mukaan tarttuisi illan mittaan. Kultainen katse hakeutui nuoreen etsivään.
"Minäpä menen pitämään hetkeksi seuraa tuolle lumikolalle", Nina totesi saaden kreivittärenkin havahtumaan. Tosiaan...Niin, niin. Kaunotar hymyili leveästi ja nyökkäsi. Sitähän varten he olivat pihalle tulleet. Oli kenties parasta antaa Ninan keskittyä työhönsä.

Odette hipsi Dinon perässä kauemmas merenrantaan. Tuuli oli voimakas ja kylmä. Vaikka vaatteet olivatkin lämpimät, alkoi jo hetken seisoskelu paleltaa, eikä nelijalkainen ystäväkään halunnut juosta mereltä piiskaaviin aaltoihin. Kreivitär kääntyi lampsien takaisin pihaan.
"Jätän Dinon tähän ulos, se ei karkaa mihinkään", hän sanahti hellästi casanovattarelle:"Menen sisälle valmistelemaan päivällistä." Lämmin ja kevyt hymy huulillaan viipyen Odette kiiruhti sisälle pyyhkien ensin kuistin mattoon lumiset kenkänsä. Hurr...Miten osasikin olla niin viileä. Ulkovaatteet riisuttiin naulakkoon. Kaunotar kiiruhti yläkertaan vaihtamaan housunsa pitkään vaaleanpunaiseen hameeseen. Jalkoihin hän työnsi matalat valkoiset korkokengät, kun ei oikein ilmankaan osannut olla. Niine hyvineen nainen tepsutti takaisin alakertaan ja keittiöön.

Miettiväisenä hän avasi jääkaapin sepposen selälleen. Mitäs sieltä löytyikään. Ah, iso lohifile, siitä saisi varmasti jotain hyvää aikaiseksi...

[Reddari]

Kreivitär käveleskeli hetken Dino seuranaan merenrannan suuntaan antaen Ninan hoitaa rauhassa lumitöitä. Hetken päästä kaunotar asteli takaisin pihamaalleen ja ilmoitti etsivälle: "Jätän Dinon tähän ulos, se ei karkaa mihinkään, menen sisälle valmistelemaan päivällistä." Kaksikosta se pitempi nainen katsahti toista ja nyökkäsi hymähtäen: "Eiköhän me täällä kahdestaan pärjätä." Odette taisi olla vakuuttunut tästä ja katosikin pian huvilansa sisälle ruuanlaittopuuhat mielessään. Nina alkoi olla kolausurakkansa lopussa. Etsivä kumosi viimeisen kolallisen lunta pihansyrjään ja siirsi katseensa terassille. Sen portaille oli kertynyt yönalla myös lunta. Hetken uumoiltuaan Nina vei kolan takaisin paikoilleen vajaan ja saapui talon etupihalle jonkin sortin luudan kanssa, ensimmäisen joka oli käteen vajassa osunut. Vaikkei se ehkä lumenlakaisuun olisikaan tarkoitetty, ei se varmana pilallekaan siitä menisi...

Suuri kermanvärinen koira tuijotteli pääkallellaan vierestä kun Nina huiski lumet pois ensin terassilta, sitten portailta. Casanova katsahti Dinoa hymyillen ja tokaisi tälle: "Alkaisi olla valmista, vai mitä olet mieltä?" Ei nainen vastausta koiralta saanut, tämä vaan heilautti pari kertaa häntäänsä, kuin merkiksi että ymmärsi Ninan puhuvan hänelle. Etsivä kohautti olkapäitään ja istahti portaille huokaisten. Heti kun hänellä ei ollut enää mitään mihin keskittää ajatuksiaan, casanovan takaraivoa jäytävä epäilyksen tunne nousi pintaan. Koko aamupäivä oli tuntunut epäuskottavalta, kuin unelta... Nina edelleen muisti viimeiset päivät, jotka oli viettänyt Odetten kanssa, ennen kuin he olivat hyvästelleet toisensa. Hän muisti sen kurkkua kuristavan tunteen, katumuksen, surun... ja lupauksen jonka Nina oli lausunut. Kaiken sen jälkeen tuntui absurdilta, että kaksikko taas olivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Etsivä ymmärtäisi täysin, jos kreivitär haluaisi pitää välimatkaa häneen. Kuka nyt antaisi sydämmensä särkeneen naisen päästä lähelleen uudelleen?

Jostain kuului koiran haukkumista. Nina havahtui ääneen ja nosti katseensa tielle. Joku kreivittären naapureista oli ulkoiluttamassa lemmikkiään, joka näytti kuin tervehtivän Dinoa iloisella haukullaan. Onneksi Odetten uskollinen ystävä ei lähtenyt tekemään sen enempää tuttavuutta toisen lajitoverinsa kanssa, vaan seuraili etsivää kun tämä nousi seisomaan. Nina laski kätensä ulko-oven kahvalle katse mietteliäänä maahan kohdistuneena. Vaikka hän oli iloinen kaksikon jälleennäkemisestä, epävarmuus kalvoi etsivän mieltä. Kreivitärtä kun oli vaikea lukea, harvoin Nina tiesi mitä tämän päässä liikkui... Ehkä he voisivat joskus keskustella asiasta. Sitten kun sen aika oli. Eihän tässä mitään kiirrettä ollut.

Nina sai mielensä rauhoittumaan ja asteli sisälle hiukaten Dinolle: "Tulehan sinäkin." Pitkä nainen riisui lainatakkinsa naulakkoon ja asetti tennarinsa kenkärivin jatkoksi. Etsivä tajusi heti suunnata matkansa keittiöön, sieltä hän Odeten todennäköisemmin löytäisi, jos tämä olisi ruuanlaittopuuhissa. Löydettyään kreivittären etsivä myhäli uteliaana: "Haluatko jo antaa pienen vinkin mitä aijot kokkailla?" "Nina kääri villatakin hihoja ylös tomeran oloisena ja jatkoi: Apuakin voit toki pyytää, kyllä minulla kauha pysyy kädessä kunhan keskityn tarpeeksi."

[Dalamar]

Odette nosti pöydälle lohifileen kipsuttaen avaamaan pienen puupintaisen radion. Hänestä oli mukavaa puuhailla musiikin tahtiin, ja mikä parempaa, sai aina laulaa mukana. Kreivitär lauleskeli selvästi tyytyväisenä etsien tarvittavia välineitä pöydälle, ettei tarvitsisi sitten jatkuvasti olla etsiskelemässä veistä tahi mittakuppia. Ihan ensimmäisenä kaunotar huuhteli vihreät linssit ja laittoi ne kiehumaan. Sillä aikaa hän saattoi valmistella lohen ja muut lisukkeet.
"Haluatko jo antaa pienen vinkin mitä aijot kokkailla?" keittiöön ilmestynyt Nina kysyi. Odette kohotti kultaisen katseensa nuorempaan naiseen pyyhkäisten yhden tumman kiharan korvansa taakse.
"Ajattelin lohta, vihreällä linssipedillä", hän vastasi tavoitellen ääneensä ranskalaista aksnettia ja nauroi jälleen. Hänestä oli ihanaa laittaa ruokaa, varsinkin silloin kun ei tarvinnut syödä yksin. Toki tunnelmaa sai sytyttämällä pöytään kynttilää, mutta ikkunasta heijastuvaa kuvajaistaan ei kauaa jaksanut katsella. Olihan Dino, jolle jutustella, mutta hauveli harvoin vastaili takaisin.

"Apuakin voit toki pyytää, kyllä minulla kauha pysyy kädessä kunhan keskityn tarpeeksi", casanovatar tarjosi apuaan oikein hihat käärien. Odette naurahti herttaisesti.
"No, jos välttämättä haluat auttaa, voit kuoria ja pilkkoa sipulit. Oikein hienoksi silpuksi sitten...tai muuten saat silputa ne uudelleen", kreivitär uhosi topakasti kädet lanteillaan, ja näytti hetken hyvin tuimalta. Liiankin tuimalta. Tuo yrmeä ilme vaihtui salamana tuttuun hyväntuuliseen virneeseen. Voih, hänen olisi pitänyt harkita vakavasti teatterin lavalle nousemista. Odette nosti Ninan eteen leikkuulaudan ja veitsen ryhtyen itse tekemään sinappista yrttivoita lohen seuraksi.

"Onko sinulla ollut haastavia tapauksia töissä?" kreivitär kysyi työskentelynsä lomassa vilkaisten hymyillen Ninaa...

[Reddari]

"Ajattelin lohta, vihreällä linssipedillä" lausahti Odette jäljitellen ranskalaista aksenttia kiitetävällälopputuloksella. Etsivä nyökkäili hyväksyvästi. Linssit olivat ehkä hänelle hieman tuntemattomampi käsite, mutta Nina oli avoin uusilla kokemuksille. Ja hän luotti kreivittären kokkaustaitoihin, ei etsivän ollut koskaan tarvinut tämän kanssa teeskennellä pitävänsä tarjottavista. "No, jos välttämättä haluat auttaa, voit kuoria ja pilkkoa sipulit. Oikein hienoksi silpuksi sitten...tai muuten saat silputa ne uudelleen" Odette tokaisi liioitellun tomerana Ninan kysymykseen. Kuitenkin kaunottaren ilme pehmeni hurmaavaan hymyyn. "Pyrin tekemään parhaani." etsivä tokaisi vakavailme kasvoillaan, kuin kyse olisi jostain tärkeästä asiasta. Kaikista epäilyistään huolimatta Nina ei voinut kuin viihtyä kreivittären seurassa. Leppoisa kokkaushetki ei ollut oikea aika menneiten kaivelemiseen. Ja onneksi etsivä sai jotain tekemistä, ettei hän jäisi vain vatvomaan ajatuksiaan.

Pian etsivä sai eteensä leikkuulaudan ja veitsen. Ja tietenkin niitä sipuleita. Päättäväisesti nainen nappasi keittiöveitsen käteensä ja alkoi irrotella rapisevia kuoria samalla seuraten kuinka kreivitär keskittyi valmistamaan jonkinlaista seosta. "Onko sinulla ollut haastavia tapauksia töissä?" kreivitär puheli kehitellen jotain herkullista voista. Nina piti katseensa tiukasti sipulista, jota oli alkanut pilkkomaan mahdollisimman pieneksi kuutioksi hieman aralla otteella. Huvittavaa, kuinka nainen oli parempi käyttämään asetta, kuin keittiöveistä. Ehkä Ninan pitäisi vähentää valmisruokien syöntiä ja varata aikaa ruuanlaittoon... Sen päivän kun näkisi!

"No ei mitään ihmeempiä..." etsivä mutisi hieman huvittuneena. Hänhän työskenteli väkivaltarikososastolla, joten ne työtehtävät eivät tuntuneet kovin luontevilta asioilta keskustella ruuanäärellä. "...murhamiehet tuntuvat olevan täällä päin kovin simppeleitä. Ja hyvä niin." Nina jatkoi yhä pilkkoen sipuleita pienen pieneksi silpuksi. Eikä etsivä ollut montaa murhatapausta tutkinutkaan puolen vuoden aikana, suurin osa kuolemista oli tutkimusten jälkeen todettu tapaturmiksi tai muuksi vastaavaksi 'luonnolliseksi' kuolinsyyksi. Snowfinchin asukkaat eivät taitaneet olla kovinkaan murhanhimoisia, mikä varmana sopi kaikille.

"No mutta onko sinulla ollut haastavia...shoppailureissuja?" Nina veisteli hyväntahtoisesti ja vilkaisi kreivitärtä. Etsivän olisi pitänyt keskittyä enemmän sipulien ja veitsen dynamiikkaan, koska hän tunsi sillä sekunnilla viiltävän kivun etusormeessa. "Ai hitto" Nina tiuskaisi ja käänsi katseensa sormeensa. Totta kai hän onnistui viiltämään melkein 3 sentin pituisen haavan itselleen, keittiöveitsellä. Ironia oli käsin kosketeltavaa. Vaarallista työtätekevä ihminen satutti itsensä ennemmin keittiössä, kuin työtehtävässä.

[Dalamar]

Odette seurasi sivusilmällä Ninan sipulien pilkkomista. Hyvinhän se sujui, hieman hitaasti, mutta sujuipa kuitenkin. Kreivitär itse olisi ehken silpunnut sipulit vielä hienommaksi, mutta ei hän halunnut asiasta ruveta nipottamaankaan. Jokainen teki tyylillään.
"No ei mitään ihmeempiä...murhamiehet tuntuvat olevan täällä päin kovin simppeleitä. Ja hyvä niin", etsivä kertoi. Kreivitär hymyili kauniisti lopettaen hetkeksi työskentelynsä.
"Minkä tapauksen kimpussa olet tällä hetkellä? vai saako siitä edes puhua?" Odette uteli upottaen sormensa kermaiseen voihin työntäen sormensa huuliensa väliin. Kerrassaan ihanaa. Mikään ei voittanut aitoa kirnuvoita, ei sitten mikään.

"No mutta onko sinulla ollut haastavia...shoppailureissuja?" casanovatar ehti kysyä, kunnes tämä kirosi ääneen. Odette katsahti silmät pyöreinä nuorempaa naista antaen katseensa valua tämän kasvoista vertavuotavaan sormeen.
"Ohhoh!" kreivitär henkäisi. Nyt piti toimia ripeästi! Pikaisesti nainen pyyhki kätensä pyyhkeeseen rientäen kaapille, jossa hän säilytti ensiaputarpeitaan. Puhdistusliina ja laastari. Eiköhän niillä pärjättäisi.
"Katsotaanpas", nainen virkkoi tarttuen hellästi etsivän käteen. Puhdistusliinalla hän kuivasi vuotaneen veren ja haavan ympäryksen. Muutama tippa verta tipahti lattialle, mutta sen ehtisi siivota myöhemminkin.
"Sipulit taitavat olla etsivien pahimpia vihollisia", kreivitär myhäili painaessaan haavaa samalla kun sitoi sen ympärille laastarin. Vielä pieni suudelma sormenpäähän ja nainen kohotti katseensa pidempään naiseen. Olihan tällä kaikki nyt hyvin?

[Reddari]

Etsivä ei kerennyt vastailla Odetten uteluihin, hänen huomionsa oli kiinnittynyt sormeen, josta pulppusi hitaasti mutta varmasti syvänpunaista verta. Onneksi Nina oli tottunut vereen, eikä sen näkeminen tuottanut suurempia reaktioita hänessä. Hetken kauhisteltuaan kreivitär kaivoi esiin tarvikkeita paikatakseen itsensä teloneen naisen. "Katsotaanpas" kaunotar tokaisi tarttuen Ninan käteen puhdistusliina toisessa kädessään. Olisihan etsivä itsekin voinut haaverinsa hoitaa, mutta tämä vain seisoi hiljaa paikallaan. Ninan katse seurasi kaunottaren käsiä, jotka hellästi puhdistivat hänen verentahrimaa kättänsä. Kreivitär oli etsivää kohtaan niin pyyteetön, ei tästä näkynyt mitänä katkeruuden merkkejä. Etsivä yritti niitä itsepintaisesti etsiä kaunottaresta, sen verran epäuskoinen hän oli mahdollisuuksiinsa Odetten kohdalla. Mutta Nina näki vain pelkkää puhdasta hellyyttä, ehkä jopa kiintimystä.

"Sipulit taitavat olla etsivien pahimpia vihollisia" Odeten vitsailu sai etsivän kääntämään katseensa kaunottaren kasvoihin. "harjoituksen puutetta tämä vain on." Nina hymähti hellästi, kun kreivitär paikaksi hänet laastarilla. Etsivän katse seurasi kaunotarta, kun tämä painoi nopea suukon hänen sormenpäähän. Vanhempi nainen käänsi katseensa nuorempaan kohtaden toisen lasittuneeseen katseeseen jääneet silmät. Ninaa hävetti, että hän yhä tunsi niin paljon Odetta kohtaan. Paljon enemmän kuin ystävykset tuntisivat toisiaan kohtaan. Casanova oli vain totuttautunut ajatukseen, ettei kreivitär enää vastaisi hänen tunteisiin samalla tavalla. Se oli loogisinta mitä kaunotar tekisi.

Nina oli tovin vain tuijottanut toista naista syvälle silmiin, käyden sisällään taistelua. Hilltäkseen itseään. Etsivä nojautui hieman kreivitärtä kohti, kuin kiusatakseen itseään ajatuksella suudelmasta. Naisen katse kiinittyi hetkeksi Odetten huuliin, kunnes hän tajusi ottaa askeleen taakse päin kääntäen katseensa pilkottuihin sipuleihin. "Jospa noista vielä voisi osan käyttää." Nina tuumaili. Ei verta ollut sipuleille paljoa päätynytkään, mutta kreivitär sai niiden kohtalon päättää loppupeleissä. Etsviä maalaili kasvoilleen leppoisan hymyn. Sen takana oli hyvä piilotella, vaikka Nina tiesi, ettei hän voisi ikuisuuksia piilotella tunteitaan.