In the madness and soil of that sad earthly scene

[kujakettu]

Sebastian riisuu päällysvaatteensa ja astuu peremmälle, kysyen sitten missä se minun pikku tirriäiseni majailee. Virnistän.
"Mä todella toivon et sä tarkotit nyt Anktia", tokaisen huvittuneesti.
"Se on täällä omassa huoneessaan", sanon ja käännyn huoneen suuntaan näyttääkseni linnun miehelle, heilauttaen kättäni samalla rennosti suljetun oven suuntaan. Ovessa on teipattu lappu jossa on todella kauniisti meidän bändinjäsenten huonosti piirtämiä kuvia jotka ovat esittävinään Anktia ja sen alla huonolla käsialalla kirjoitettu lappu ÄLÄ AVAA OVEA ILMAN LUPAA, huoneen asukas ei ehkä pidä siitä. Kiitos.
"Lapsonen sai juuri ruokaa että se saattaa olla nukkumassa jossain huopamytyssä", tokaisen samalla kun avaan oven rauhallisesti.
Ja siellähän se pikkuinen pallero nukkuu nimenomaan pehmoisessa huopakasassa nokka olemattoman pikkipikkiriikkisen siiven alla.

Samalla parvekkeen ovi käy.
"No mihis hittoon säkin nyt hävisit?" kuuluu Nathenin tokaisu olohuoneen puolelta.
"Mä luulin et tänne tuli joku eikä niin et mut vaan hylättiin tänne jonkun lintuparan lapsenlikaks", kuuluu lisää sadattelua, sitten askeleet jääkaapille ja uuden oluen avaus.
"Se on pöljä, mut ihan hyväntahtonen pöljä vaikka sen käytöksestä ei ehkä uskois", tokaisen Sebastianiin vilkaisten, "Nathan siis. Anktikin on sitä paljon fiksumpi."

[Zarroc]

"Ehkä", virnistin Lawrencelle ja kävelin hänen perässään huoneeseen, jonka ovea koristi aika hellyyttävä kyltti. Nähdessäni kuitenkin pienen linnun huopakäärössään en voinut olla ratkeamatta hymyyn.
"Voi toista", hymähdin hiljaa. "Jospa jätetään lapsukainen sitten nukkumaan?"

Peräännyin pois ovelta ja samassa parvekkeen ovi kävikin. Huomasin vilaukselta jonkun miehen kävelevän ilmeisesti jääkaapille ja takaisin. Pian Lawrence puhuikin jälleen minulle, jolloin naurahdin kevyesti.
"Aika monesti eläimet ovat ihmisiä fiksumpia", hymyilin ja katsahdin jälleen olohuoneeseen päin. Ihan suht viihtyisäähän täällä oli.

"Onko sulla kitara?" kysyin mieheltä bongattuani ainakin yhden sellaisen. En kuitenkaan viitsinyt mennä käpälöimään, enhän minä sellaista hienoutta osannut varmaan pitää enää edes kädessäni.

[kujakettu]

"No, se on kyllä totta", tokaisen vähän virnistäen ja suljen oven sitten perässäni kun jätämme pikkuisen linnun nukkumaan huoneeseensa.
Nathania ei näy keittiössä joten se on varmaan taas asettunut sohvalle. Sebastian kysyy minulta jotain kitarasta ja naurahdan.
"Tietysti mulla on", sanon ja astelen olohuoneeseen ja nappaan kitaran käteeni.
"Kyllä sä voit sitä kokeilla jos haluat", totean rennosti ja vilkaisen sitten Nathaniin joka istuu rennosti sohvalla oluensa kanssa ja naputellen taas läppäriäni.
"Moro", hän toteaa yleisesti ilmeisesti meille molemmille, ihan kuin olisin ollut jossain kaukanakin poissa.
"Täs on Sebastian", sanon ja nyökkään päätä kallistamallani Sebastianin puoleen, "toi on Nathan niinku jo totesinki."
Mies vilkaisee Sebastiania ja nyökkää sitten jotenkin hyväksyvästi ja samalla tervehdyksenomaisesti ja sitten tämän katse valuu takaisin näyttöön ja sormet naputtamaan konetta.
"Toby sano et se tulee kuuntelee sitä keikkaa kanssa", Nathan sanailee sitten olutta hörpättyään.
"Joo selvä", tokaisen ja vilkaisen Sebastianiin.
"Sori, jätkät on nyt ilmeisesti tunkemassa messiin. Pääset tutustumaan mun sairaalloisen idiootteihin ystäviin. Mut eiköhän ne jossain vaiheessa liukene hittoon", totean.
"Totta helvetissä kunhan sopivaa seuraa löytyy. Ja sitähän löytyy", Nathan toteaa rennosti ohimennen, "siinä jää muutamat Laur-"
"Pää kiinni", tokaisen vähän ärtyneeseen sävyyn.
"..Lawrencet toiseks", Nathan päättää lauseensa. Oli se nyt kumma kun ei jätkä tämänkään ajan jälkeen muistanut. Kyllähän minä nyt sen annoin itseäni Laureniksi sanoa ja muittenkin jätkien, mutta kun olin varjellut nimeäni julkisuudelta niin tarkoin niin tuon idiootin olisi hyvä joskus pitää se leipäläpensä ummessa.
"Haluutko olutta? Siideriä? Teetä, kahvia, jotain?" tokaisen sitten Sebastianille. "Kaikkee löytyy."
Istahdan sohvan käsinojalle.

[Zarroc]

Sain kuulemma kokeilla kitara ja se sai minut naurahtamaan kevyesti.
"Ootko ihan varma? Oon soittanu kitaraa varmaan viimeksi kun olin 16 tai jotain", naureskelin. Pidin paljon enemmän koskettimista, rummutkin menivät jos ei ollut muuta mitä paukuttaa.
Käänsin katseeni sohvalla istuskelevaan mieheen, jolle minut esiteltiinkin oikein tehokkaasti.
"Moi", nyökkäsin ja kuuntelin mitä miehellä oli sanottavanaan. Eli sinne keikalle oli tulossa muitakin Lawrencen kavereita? No, eipä se varmaan haitannut vaikka en voinutkaan sanoa olevani kovinkaan sosiaalinen.

Mutta siellä oli musiikkia, eli ehkä minä pärjäisin jotenkin.
"Haha joo, ei se haittaa", muistin kuitenkin naurahtaa. "Ei kai ne sen omituisempia voi olla kuin sinäkään."
Virnistin ja katsahdin miestä hetken ajan suoraan silmiin.

"En hirveesti kyllä juo mietoja... viinejä vaan ja väkeviä", hymähdin hetken kuluttua ja istahdin jostain syystä Nathanin viereen sohvalle. Sama kai tässä oli tehdä olonsa sitten mukavaksi, vaikka kitara veikin huomiotani jatkuvasti. En ollut kyllä hirveästi kaivannut soittamista.

[kujakettu]

"En mä usko että sä sitä rikki saat kuitenkaan", tokaisen rennosti kitaraa miehelle ojentaen.
Kun hän sitten toteaa että kaverini tuskin ovat minua omituisempia, Nathan älähtää väliin.
"Lawrencee omituisempaa ei ookaan kuule", hän tokaisee rennosti, "mehän ollaan ihan normaaleja tohon verrattuna."
"Just juu", sanon vähän hymähtäen ja perään virnistäen.
Sebastian sanoo ettei juo juurikaan mietoja ja nyökkään.
"No ei täällä mikään pakko oo mitään juoda", naurahdan, "mutta tarjolla joka tapauksessa on jos maistuu. Toi yks ainakin on aina hyvinkin omatoiminen."
Nathan heilauttaa kaljatölkkiä kädessään virnistellen leveästi ja hörppää sitten juomaansa kertakaikkisen itsetyytyväisen onnellisen näköisenä.

[Zarroc]

Sain kitaran käsiini ja jäin hetkeksi vain katselemaan sitä. Kuuntelin kuitenkin puolella korvalla Lawrencen ja Nathanin väittelyä omituisuudesta ja sen lieveilmiöistä.
"Joo no voi olla parempi, että vasta kun lähdetään johonkin", virnistin ja aloin rauhallisesti näppäillä kitaraa, muutaman ihan onnistuneen soinnunkin ilmoille saaden.
"Jos me nyt mennään mihinkään ku jäädyn tän kans kiinni sohvaan", virnistin Lawrencelle ja pussasin leikkisästi kitaran kaulaa. Aloin vasta sen jälkeen keskittyä soittamiseen. Tears in heaven tuntui kummallisen hyvältä idealta juuri nyt.

[kujakettu]

"Miten vaan", totean rennosti ja nousen itse sohvan nojalta ja kävelen keittiöön. Avaan jääkaapin ja otan vielä yhden siiderin.
"Jos sitä yhden ottaisi vielä ennen lähtöä", tokaisen virnistäen ja rojahdan takaisin istumaan sohvan nojalle. Sebastian on näköjään jopa uskaltautunut edelleen tietokoneen kimpussa häärivän Nathanin viereen ja näppäilee kitaraa kaikessa rauhassa.
"Ja älä huoli, ei me sun sohvaan anneta juurtua, vai mitä Nathan?" sanon virnistäen ja kohotan katsettani jätkän puoleen.
"No ei todellakaan, tänään ei ole mikään sohvankulutuspäivä", mies toteaa, "vaikka tällä hetkellä saatan vähän siltä näyttääkin. Mut ihan vaan Lawrencea ärsyttääkseni! Pitäähän sen kaljat juoda ja konetta käyttää."
Avaan siiderin ja se sihahtaa vienosti.
"Niinpä justiin", hymähdän, siirtäen katseeni Sebastianin puoleen, "ootko soittanut ikinä mitään muuta kuin kitaraa?"

[Zarroc]

Kuuntelin puolella korvalla heidän jutusteluaan ja tunsin hetken ajan jopa kuuluvani porukkaan. Molemmat olivat jotenkin niin rentoja, etten voinut olla pitämättä heidän seurastaan. Ja kitara rauhoitti minua suunnattomasti.
Kun olin päässyt Tears in heavenin b-puoliskoon, kuulin Lawrencen kysyvän minulta olinko soittanut ikinä mitään muuta, kuin kitaraa. Kohotin katseeni häneen pureskellen huultani.
"Koskettimet se mun vahva alue on", virnistin sitten. "Rumpujakin oon joskus nuorena paukutellu."
En ollut kyllä soittanut niin pitkään aikaan, että saattoi olla meno aika helvetin ruosteista, mutta noh. Eipä siitä minulle ammattia ikinä tulisi, kai.

[kujakettu]

Nathankin nostaa kiinnostuneena kulmiaan kun kysyn Sebastianilta hänen soittotaustastaan. No, liekö se nyt yllätys että häntäkin kiinnosti.
"Aa noniin", sanon hymyillen ja hörppään suuren kulauksen siideristäni.
"Aika hyvin toi kitaransoittokin näytti kuitenkin lähtevän", tokaisee Nathen tietokoneensa takaa olutta kädessään pyöritellen.
"Niinpä", sanon vähän virnistäen ja vilkaisen kitaraa Sebastianin käsissä, "jos kerta et viel aikapäiviin oo soittanut."
"Ite oon aika onneton muitten kuin kitaroiden kanssa. Tai siis saahan sitä ihan peruskamaa soitettua mutta.. ei se kovin kummoselta kyllä kuulosta", totean sitten vähän mietiskelevään sävyyn.
"Joo, rumpujen äärelle tota ei varsinkaan kannata päästää. Toby saa hermoromahduksen joka kerta jos toi on lähelläkään sen kallisarvoisia rumpuja", Nathan toteaa ja läimäisee sitten läppärin kannen kiinni.
"Tupakalle ja sitten menoks?"

[Zarroc]

"Hyvin?" hörähdin ja lopetin soittamisen, taputtaen akustista kitaraa päätäni pudistellen. "Nyt kun mietin, siitä on seitsemän vuotta kun viimeksi koskin kitaraan."
Ei kyllä kuulostanut kovin lupaavalta ja siksi minua nauratti miehien kehut. Kohotin kuitenkin kulmaani tajutessani heidän keskustelevan ilmeisesti useammankin soittimien soitosta.
"Ai, onko teillä sitten bändi?" kysyin hieman välinpitämättömään sävyyn. Se selittäisi miksi Lawrencen nimi oli kuulostanut niin pirun tutulle koko ajan.
Samassa Nathan kuitenkin ehdotti tupakallemenoa ja lähtöä tästä asunnosta, johon vain nyökkäsin ja asettelin kitaran hellästi viereeni sohvalle.

[kujakettu]

Sebastian ei kuulosta vakuuttuneelta kehuista, mutta ei sitä soittoa nyt huonoksikaan voinut moisen tauon jälkeen sanoa. Oli paljon paskempaakin tullut kuultua.
Kun mies sitten kysäisee onko meillä bändi, kysymys jää hieman Nathanin äkkinäisen röökitauon ehdotuksen alle. Nathan kuitenkin noustessaan kaljatölkkinsä kanssa vilkaisee vähän ilkikurisen virneen kanssa Sebastiania ja toteaa sitten rennosti:
"Ei kai me ny semmosia, mokomat paskat osata mitään soittaa! Kato nyt tuotakin, kitaran se on hankkinut vaan houkutellakseen tyttöjä kotiinsa. Ja minä hei, tällanen tatuoitu perkele-"
Mies levittää ranteista olkavarsiin tatuoituja käsiään teatraalisesti, "kato tää on vaa tämmönen kulissijuttu. Tietäisit miten hyvin naiset lähtee mukaan kun sanot että oot hyvä soittaa bassoa vaikka oikeesti hyvä ku erotat sen ja kitaran toisistaan."
Nathan iskee tupakan huuleensa ja minä rupean puolestani nauramaan sohvalta noustessani.
"Ei helvetti sua", tokaisen miehelle, "rajota nyt vähän noitten juttujes kanssa."
Seuraan miehen perässä parvekkeelle ja viittaan Sebastianin kädelläni seuraamaan. Jos sitä itsekin yhden polttaisi, totean itsekseni matkalla parvekkeelle ja otan keittiön pöydältä askista yhden tupakan.

[Zarroc]

Naureskelin Nathanin tatuoidulle perkeleelle ja pudistelin päätäni.
"No minä en ainakaan tule ikinä ketään saamaan jos se on kiinni tatuoinneista", virnistin ja nousin Lawrencen perässä sohvalta ylös. Eli toisinsanoen heillä oli bändi, mutta kumpikaan ei vaan sitä halunnut myöntää. No ei siinä, ei se minua niin paljon kiinnostanut. Pitäköön salaisuutensa. Ehkä he olivat oikeasti niin paskoja, että kannatti olla ihan hyshys koko hommasta.
Kohautin olkiani ja kävelin heidän perässään parvekkeelle, vaikka en kyllä aikonut polttaa. Nojauduin kaidetta vasten ja katselin alas näkemättä kuitenkaan mitään mielenkiintoista.

[kujakettu]

"Sul on tatskoja?" kysäisen Sebastiania vilkaisten. Itsellänikin oli nyt vaatetuksesta riippuen vain yksi tai kaksi niitä jotka näkyivät, bändin tunnus olkavarressa jäi useimmiten t-paidan hihan alle ainakin osittain mutta sitaatti "You only live once but if you do it right, once is enough" oikeassa kyynärvarressa oli kyllä lähes poikkeuksetta näkyvissä ellei minulla ollut nahkatakki päällä. Pitkähihaisia paitoja kun en oikein harrastanut.

Nathan sytyttää röökinsä ja kyselemättä sytyttää myös omani. Olin viimeaikoina taas välillä polttanut, toisinaan Nathanin seura vähän lietsoi sitä. Tosin en ikinä pystyisi polttamaan yhtä paljon kuin hän, hänen mustaakin mustemmat keuhkonsa taisivat uida tervassa jo silloin kun hän oli kuusitoista.
Nojaan taas parvekkeen seinään ja vilkaisen ohimennen Nathenia, sitten katseeni palaa Sebastianiin.
"Sä et polta? Kyllä siitä askista keittiössä saa ottaa jos haluut", totean sitten rennosti.
"En mäkään kyllä silleen vakituisesti polta. Silloin tällöin. Tuota nyt harvoin näkee ilman et se on tupakka huulessa", jatkan ja nyökkään päälläni Nathanin puoleen.
"No tossa oot kyllä oikeessa", mies hörähtää huvittuneesti ja puhaltaa savut keuhkoistaan.
"Täytyyhän näin täydellisellä miehellä hei joku pahekin olla."
"No sulla niitä on aika monta", lohkaisen takaisin ja vedän savut tupakastani.

[Zarroc]

"On joo", hymähdin Lawrencelle. "En rupee heittämään paitaa pois ellet halua nähä."
Kuuntelin jälleen heidän jutusteluaan tutkiskellen sormuksia sormissani. Pidin niitä oikeastaan aika harvoin, vain silloin kun olin menossa keikalle. Molemmissa käsissä oli neljä identtistä terässormusta, peukaloissa ei lainkaan. Ne kilahtelivat itse asiassa aika häiritsevästi toisiaan vasten aina välillä, mutta jotenkin se ääni rauhoitti minua.

Kuulin pienen miehen esittävän minulle kysymyksen tupakoinnin suhteen ja heräsin mietteistäni hätkähtämättä. Vilkaisin häneen ja pudistelin päätäni.
"En minä mikään täyskielteinen ole, mutta pysyttelen mieluiten ilman."
Joskus hirveässä tuiskeessa saatoin polttaakin, mutta aamulla olin iloisempi, jollen ollut polttanut.

[kujakettu]

"Vois tulla kylmä näin parvekkeella", tokaisen virnistäen, "saat joskus vähän myöhemmin esitellä."
Pöyhin hiuksiani röökistä vapaalla kädelläni ja katseeni käväisee oman käsivarteni sitaatissa ohimennen.
"Seurattomiks taidetaan sit kyl kaikki jäädä jos se tosiaan on niistä tatskoista kiinni", totean huvittuneesti.
"No mut hei sen takia se on se kulissibändihomma!" Nathan tokaisee, "Etkö sä kuunnellut hei yhtään."
Hymähdän vähän huvittuneesti, napautan tupakkaani tuhkakupin yläpuolella ja vilkaisen Sebastiania.
"Niin joo, aiheeseen palatakseni ennen kuin tuo pässinpää rupes laskettelee satuja, niin joo, on meillä bändi", sanon sitten.
Nostan aavistuksen t-paitani hihaa että logo näkyy kunnolla.
"The Hungry Catepillar, en tiiä ootko kuullu", sanon virnistäen.