Muistuta minua, miltä rakkaus tuntuu

[Reddari]

//Dalamar Odetten kera tänne siis :) //

Kaksikko istui yhä taksin kyydissä, joka kulki yhä tyhjemmäksi muuttuvia teitä kohti kreivittären kotia. Nina jutusteli harvinaisen puheliaan taksikuskin kanssa . Urheilusta, säästä... kaikesta loppujen lopuksi niin merkityksettömästä. Ehkä hän halusi antaa kuvan, että kaikki oli hyvin. Että tämä ilta oli vain ilta muiden joukossa. Todellisuudessa Nina ei meinannut hermostuneisuuttaan pysyä paikoillaan. Hänen jalkansa naputti taksin lattiaa levottomasti. Turhan päiväisen jauhaminen vei ajatuksia muualle. Asioiden vatvominen etukäteen ei helpottaisi tilannetta. Nina oli valmis kohtaamaan kaiken, mitä tämä ilta oli vielä hänelle tarjoava. Jännittäminen vai todisti että ne asiat, mitä ne ikinät tulevat olemaankaan, oli kohdattava. Joko tänään tai myöhemmin.

Etsivä tunsi lämpimän kosketuksen kädellään. Hän laski katseensa kämmeneensä ja huomasi Odetten käden kädellään. Nina vilkaisi varovasti kreivitärtä mutta käänsi nopeasti katseensa ikkunaan päin. Etäisestä elekielestään huolimatta etsivä sulki varovasti Odetten kämmenen kämmenensä sisään pitäen katseensa tiiviisti ohi kiitävissä taloissa. Koko tilanne tuntui yhtä aikaa pelottavalta mutta turvalliselta. Nina yritti parhaansa mukaan näyttää rauhalliselta.

Odetteen päin ei etsivä tohtinut katsoa. Hän keskittyi vain hengittämään rauhoittuakseen tarkkaillen samalla ikunan ulkopuolista elämää. Mustaa yötä vasten alkoi erottua kevyitä lumihiutaleita. Ensilumi oli saapunut. Nina ei ollut edes tajunnut, että ulkona oli niin kylmä. Muutamat ulkona astelevat ihmisetkin näyttivät olevan yhtä yllättyneitä talven tulosta.

Taksi kääntyi Odetten kotikadulle ja pian se pysähtyi tutun huvilan eteen. "Kiitoksia kyydistä." Etsivä totesi kuskille ja maksoi tälle kyydin hinnan. Jälleen Nina harppoi avaamaan oven kreivittärelle lumen leijailessa huvilan pihamaalle. Hiutaleet tarttuivat etsivän vaatteisiin mutta sulivat melkein saman tien pois. Taksi kuski toivotti kaksikolle hyvää illan jatkoa ja poistui paikalta palvelemaan uusia asiakkaitaan jossain päin kaupunkia. Etsivä työnsi kätensä syvälle housujensa taskuihin ja tähyili taivaalle. "Olisi pitänyt katsoa sääennusteet enne ulos lähtemistä.." Nina totesi. Hymy kuitenkin koristi etsivän kasvoja, kun hän seurasi lukuisten hiutaleiden tanssia kohti maata. Eihän noin kauniille näylle voinut olla vihainen.

[Dalamar]

//Täältä tullaan ^^ //

Odette kuunteli vaitonaisena Ninan ja taksikuskin keskustelua. Hän kuuli kaiken, muttei sisäistänyt sanaakaan. Ei hänen tarvinnut. Hänestä oli vain ihanaa kuunnella casanovattaren ääntä. Levollinen hymy huulillaan kaunotar katseli lumihiutalaiden leijalua maahan. Ne kieppuivat ilmassa pyrähdellen, aivan kuin ne olisivat tanssineet. Jos kreivitär koskaan menisi uusiin naimisiin, hän tahtoisi tehdä sen pimeimpänä talviyönä. Kun lumi satoi ja hanget kimmelsivät tähtien tuikkeessa. Se vasta olisi romanttista. Jotain täysin erilaista verrattuna hänen ja Freusin nuoruuden kesähäihin.

Kreivitär ei pistänyt merkille miten pitkä kotimatka vielä olisi edessä. Hänen lasittunut katseensa oli kiinnittänyt ohi vilahteleviin puihin. Viimein vauhti hidastui. He olivat saapuneet perille. Odette hymyili väsyneesti odottaen hissukseen Ninan kampeutuessa ensin autosta ulos. Nainen seurasi katseellaan casanovattaren liikkeitä, miten tämä kiersi taksin lopulta aukaisten hänelle oven. Kaunotar nyökkäsi kuskille kiitoksen nostaen ensin toisen jalkansa pihamaalle toisen seuratessa perässä.

"Olisi pitänyt katsoa sääennusteet enne ulos lähtemistä..", Nina lausahti taksin kiitäessä takaisin kaupunkiin. Kreivitär naurahti keveästi. Lumihiutaleet tipahtelivat hänen kasvoilleen tarrautuen tummiin kiharoihin. Aivan kuin helminauha olisi laskettu hänen hiuksilleen.
"Ennuste ei luvannut lumisadetta...", kreivitär kertoi katsahtaen Ninaa hymyillen mystisesti. Siinä illassa oli tosiaan jotain maagista. Odeten olo oli niin kevyt. Myhäillen itsekseen nainen etsi laukustaan avaimen sovittaen sitä lukkoon. Tuttu naksahdus ja ovi oli auki. Kreivittären suuri ystävä Dino heilautti häntäänsä. Koira makasi eteisen matolla vingahtaen tervehdykseksi. Odette tiputtautui lattialle kietoen kätensä koiransa ympärille painaen kasvonsa sen pehmeään turkkiin.

"Mitä sinä täällä makaat äidin pikku hupsu", Odette leperteli rapsuttaen ystävänsä korvia. Dino tavallisesti nukkui hänen sängyssään, eikä odotellut eteisessä. Kenties Dinokin oli vaistonnut ilmassa jotain uutta.
"Katso kenet toin mukanani", kreivitär sanahti. Dinon paksu häntä rummutti lattiaa. Se tunnisti kyllä Ninan, ja oli kovin iloinen nähdessään tämän...

[Reddari]

"Ennuste ei luvannut lumisadetta..." vastasi kreivitär Ninan tuumailuihin hymyillen. Tämä vaikutti voivan paljon paremmin ja nauttivan illasta. Etsiväkin pystyi jo hieman rentoutumaan hymyilevän kaunottaren seurassa, mitäpä pahaa muka voisi sattua? Hehän aikoivat juoda teetä ja jutustella. Eihän siinä mitään vaarallista ollut.

Nina asteli Odetten perässä huvilan ovelle. Hiljalleen talon pinnalle kasautuva ohut lumikerros peitti kaikki huonot muistot, joita huvilaan liittyi. Se muodosti kuin uuden vitivalkoisen paperiarkin, uuden sivun kirjassa, joka odotti uusien tarinoiden kirjoittajaa. Toivottavasti tulevat tarinat olisivat iloisimpia kuin menneet elämän luvut. Jokaisessahan tarinassa oli omat ylä- ja alamäet. Ehkä pahimmista alamäistä oltiin jo päästy lävitsi. Se varmasti sopisi kummallekin tämän kaksikon osapuolesta.

Kreivitär avasi huvilansa oven ja asteli sisään. Nina seurasi perässä ja huomasi Dinon odottelevan eteisessä. Odette kumartui lepertelemään silmäterälleen. Etsivä sulki ulko-oven perässään ja jäi seisomaan eteiseen pyyhkien märkää lunta pois vaatteiltaan."Katso kenet toin mukanani" kreivitär totesi Dinolle. Koira näytti vieläkin muistavan Ninan, ainakin häntä vispasi siihen malliin. "Iltaa sinullekin, kaveri." etsivä totesi tuolle suurelle koiraeläimelle ja taputti tämän massiivista päätä.

Nina ei ollut koskaan ollut kovin hyvä eläinten kanssa. Hänen perheellään ei niitä vanhempien allergioiden takia koskaan ollut, eikä etsivä ollut itsekään innostunut ajatuksesta hankkia yhtä ylimääräistä suuta ruokittavaksi. Ei hän eläimiä ollut koskaan vihannut, ehkä töiden takia koiriin liittyi huonoja mielikuvia. Yleensä ne olivat Ninan elämässä läsnä kun etsittiin kadonneita, tai ruumiita. Mutta etsivä ymmärsi että koirat olivat tärkeitä apureita poliiseille ja monille korvaamattomia ystäviä. Varmasti noista ihmisten parhaista ystävistä on enemmän hyötyä kuin haittaa, kunhan niille osasi avata sydämmensä.

"Niin, se tee voisi maistua nyt..ei mitään kiirettä toki." Nina totesi hymyillen hieroen kylmiä käsiään yhteen. Ilma oli tosiaan kylmentynyt äkkiä.

//tuli vähän tynkä :o //

[Dalamar]

//Ei ollut tynkä :D ainkaan minusta :D //

"Iltaa sinullekin, kaveri", Nina tervehti Dinoa taputtamalla koiran päälakea. Dino nuuhki innoissaan casanovattaren kättä ja lipaisi sitä ohi mennen kielellään. Odette katsahti Ninaa hymyillen leveästi. Dinokin oli suhtaunut naiseen niin suopeasti. Ehkä he tosiaan voisivat aloittaa uudelleen, ainakin jollain tasolla. Jospa heistä vihdoin tulisi oikeat ystävät. Ei kahta näyttelijätärtä, jotka lausuivat tyhjiä sanoja ilmeettömälle yleisölle. Kreivitär halusi nauraa sydämensä pohjasta, jakaa arkeaan ja kertoa tarinoitaan. Niin kuin oikeat ystävät. Se mitä ystävyyden jälkeen kävisi, se jäisi nähtäväksi.

"Niin, se tee voisi maistua nyt..ei mitään kiirettä toki", Nina lausahti hieroen käsiään yhteen. Toisella taisi olla kylmä.
"Tietysti, tietysti, minä vallan unohdin", kreivitär naurahti kamuten lattialta seisaalleen Dinon seuraten esimerkkiä. Valloittavasti hymyillen nainen ripusti etsivän kostean takin naulakkoon kuivumaan viittoen Ninaa tulemaan perässään lämpimään keittiöön.
"Nyt haluaisin kuulla kaiken...", kultasilmäinen nainen sanahti painottaen sanojaan vaativasti, mutta veikeä pilke silmäkulmassaan:"...mitä olet tehnyt viimeisen puolen vuoden aikana."

Sen sanottuaan kreivitär ryhtyi puuhastelemaan teen parissa korkokenkien napsuessa iloisesti keittiön lattiaa vasten. Odette tunti olonsa niin hyväksi, kuin uudestisyntyneeksi. Miten yksi lumisade saikin hänet sellaiseen hurmioon. Dino tepsutteli Ninan jalkojen juureen istahtaen naisen vierelle katselemaan emäntänsä puuhia. Odette oli ottanut esille oikean teepannun, jonka hän täytti vedellä asettaen sen levylle kiehumaan. Aina Ninan ohitse pyrähtäessään kreivitär sipaisi naisen olkapäätä tai poskea, kuin ohi mennen. Tiskialtaan yläkaapeista nainen nosteli kauneimmat teeastiansa. Vaaleanpunaisin ruusuin ja kultakoristein kirjaillut kupit. Kyseisen astiaston nainen oli saanut sinä päivänä, kun hän oli astunut seurapiireihin. Vino hymy nousi naisen suupieleen. Niistä ajoista olisikin kerrottavaa juttu jos toinenkin...

[Reddari]

Kreivitär havahduin Ninan toteamukseen ja nousi seisomaan lattian rajasta. Dino seurasi tätä uskollisesti perässä. "Tietysti, tietysti, minä vallan unohdin" Odette vastasi iloinen hymy kasvoillaan.
Etsivän takki pääsi kuivumaan naulakkoon. Märkänä siitä ei olisi hyötyä koleassa ulkoilmassa. Ehtisiköhän se kuivua ennen kuin etsivä lähtisi taas omille teilleen? Ninalla itsellään ei ollut aavistustakaan kauanko hän tulisi viipymään Odetten huvilalla.

Etsivä seurasi Odettea tuttuun keittiöön. Talo näytti samalta kuin viimeksi. Ehkä jotain pientä oli muuttunut, mutta tunnelma oli yhtä kodikas kuin ennenkin. Kreivittären koti oli kuin vastakohta Ninan asunnolle. Sitähän kun ei voinut edes sanoa kodiksi. Se oli ennemminkin paikka jossa etsivä nukkui ja söi ennen kuin ampaisi taas töihin, kuntoilemaan tai juhlimaan. Kyllä hän asunnollaan viihtyi tietyssä mielentilassa, mutta ei sitä voinut kreivittären kotiin verrata.

Toki pastellisävyt ja koriste-esineet eivät olleet Ninan juttu, mutta ehkäpä kodikkuuden tekivät huvilan asukkaat, ei sisustus. Etsivän asunnolla ei häntä odottanut kuin hiljaa paikoillaan seisovat huonekalutja eilispäivän tiskit. Nina oli elänyt kovin yksinäistä elämää viimeisien kuukausien aikana.

"Nyt haluaisin kuulla kaiken mitä olet tehnyt viimeisen puolen vuoden aikana." Odette totesi pilke silmäkulmassaan ja alkoi valmistella teetä. Nina naurahti istahtaen ruokapöydän ääreen. Kreivitär ei varmaankaan kaivannut apua, tämä kun näytti nauttivan suunnattomasti etsiessään sopivia kuppeja astiakaapista. "Eipä siinä ole paljoa kerrottavaa, töitä ja vähän lisää töitä." Etsivä totesi huolettomasti ja rapsutti Dinoa, joka oli istahtanut hänen jalkoihinsa.

"Pidin vähän lomaakin ja kävin katselemassa mitä kotiseidulle kuului.." Nina jatkoi yrittäen kuulostaa siltä, kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. "Ai niin löysin mukavan kuntosalin läheltä asuntoani. Siellä on tullu käytyä aina kun aikaa on töiltä riittäny." Etsivä vaihtoi aihetta kokttaen olla juomioimatta kreivittären kevyitä kosketuksia. Ehkä ne tarkoittivat jotain? Tai sitten Odette oli vain fyysinen persoona. Nina päätti tyytyä toistaiseksi toiseen päätelmäänsä.

[Dalamar]

"Eipä siinä ole paljoa kerrottavaa, töitä ja vähän lisää töitä..Pidin vähän lomaakin ja kävin katselemassa mitä kotiseidulle kuului..Ai niin löysin mukavan kuntosalin läheltä asuntoani. Siellä on tullu käytyä aina kun aikaa on töiltä riittäny", Nina kertoili tekemisiään. Odette nyökkäili hymyillen asetellen teeastioita pöydälle. Ensin teeleipälautanen, sitten teelautanen ja lopuksi kuppi. Lusikka suoraviivaisesti viereen.

"Niinkö? Mitäs kotiseudullesi sitten kuului?" kreivitär tiedusteli hymyillen niin huulillaan kuin silmillään. Ennen kuin kreivitär istahti vierastaan vastapäätä tämä pyörähti ympäri avaten kaapin. Siellä oli hänen servettinsä. Niitäkin oli monta eri laatua, väriä ja kuosia. Jokaisen tilanteeseen löytyisi omansa. Nyt hän valitsi hempeän vihreät servetit kullankeltaisilla kiemuroin. Ne olivat kauniit ja sopivat yhteen astiaston kanssa. Kaunotar poimi kaksi liinaa istuen viimein paikalleen taitellen serveteistä kaksi joutsensa. Turhaa hienostelua? Ei suinkaan, olihan tämä kerrassaan ainutlaatuinen tilanne. Tyytyväinen ilme kasvoillaan nainen asetteli joutsenet teekuppien vierelle.
Dino haukotteli makeasti painaen päänsä Ninan polvelle. Se nautti todella naisen rapsutuksista.

"Pitäisiköhän minunkin ruveta käymään kuntosalilla", Odette rupatteli virnistäen pienesti. Häntä tuskin päästettäisiin edes sisälle. Nainen kun ei suostuisi riisumaan korkokenkiään. Teepannu sihisi kiehumisen merkiksi. Kreivitär pomppasi sillä sekunilla tuoliltaan kiiruhtaen nostamaan pannun kylmälle liedelle. Sen tehtyään nainen kaatoi veden posliiniseen teekannu pyöräyttäen höyryävän veden sekaan intialaisia mustia teelehtiä. Se tuoksui ihanan aromikkaalle ja toi lisää lämpöä ja kotoisuutta keittiöön. Kannu kannettiin pöydän keskelle. Kreivitär etsi vielä hopeisen tarjottimen johon asetteli useampaa teeleipää, joita hänellä oli aina kaapissa vieraiden varalle. Tarjotin aseteltiin kannun viereen ja Odette oli valmis kaatamaan höyryävän kuuman teen casanovattaren tyhjään kuppiin...

[Reddari]

Kreivitär kuunteli Ninaa teenkeitto puuhiensa ohessa leveästi hymyillen. Pöytä alkoi täyttymään astioista ja teen kanssa nautittavista herkuista ."Niinkö? Mitäs kotiseudullesi sitten kuului?" Odette kysäisi Ninan lopettaessa puolivuotistiivistelmänsä lertomisen. Tämä näytti olevan erityisen kiinnostunut mitä New Yorkissa tapahtui.
Kreivitär heitti kommenttinsa myös kuntosalista vitsaillen: "Pitäisiköhän minunkin ruveta käymään kuntosalilla".

Etsivä naurahti hyvän tahtoisesti ja toi ilmi oman mielipiteensä ystävällisesti hymyillen: "Ei kai sinun tarvitse sinne lähteä rehkimään.. en varmaan itsekään niin paljon aikaa viettäisi siellä, jos työt eivät edellyttäisi hyvää kuntoa." Tottahan toki paperien pyörittely ynnä muu ei lihasvoimaa tai muutakaan kuntoon liittyvää edellyttänyt, mutta Nina olisi kuollut tylsytteen, jos hän joutuisi lähes joka päivä tekemään pelkästään sitä työkseen.

"Niin ja se Amerikan matka.." etsivä aloitti hajamielisen oloisena katse painettuna koreaan teekuppiin. Uskaltikohan siitä edes juoda, näyttihän astiasto varsin hintavalta. Eihän toki Ninakaan ikinä ollut äärimmäisessä köyhyydessä elänyt, hänhän oli syntynyt ylempään keskiluokkaan kuuluvaan perheeseen. Kaiken lisäksi ainoaksi lapseksi, joka luonnollisesti oli vanhempien ainut ja arvokkain silmäterä. Toki kotoa häätämisen jälkeen asiat eivät järjestyneet niin helposti, mutta suhteellisen hyvin nykyinen etsivä oli elämässään pärjännyt. Kiitos hyvien ystävirn ja muutaman kannustavan sukulaisen.

"Pääasiassa vanhoja ystäviäni tapasin ja kävin katsomassa oliko kaupunki tuttuine paikkoineen yhtään muuttunut." Etsivä kertoili ja piti hetken tauon näpräillen teelusikkaa, jonka Odette oli hetki sitten asettanut hänen eteensä teekupin viereen. Ninan pitä pitää hetki taukoa ja mutoilla sanat oikeaan järjestykseen mielessään. Ja kerätä rohkeutta. Päänsä sisällä hän oli jo suht sujut menneisyydensä kanssa, mutta asioiden ääneen sanominen oli aina kaikkein vaikeinta.

"Ja kävin vihdoinkin hänen haudallaan. Sain sanottua vihdoin hyvästi." Etsivä jatkoi ja nosti katseensa kreivittären silmiin. Katse oli enemmän haikea kuin latkera tai surullinen. Hymy etsivän kasvoilla oli helpottunut, mutta epäröivä. Yksi aikakausi oli lopunut Ninan elämässä, eikä hän vielä itsekään osannut uskoa sitä.

[Dalamar]

"Ei kai sinun tarvitse sinne lähteä rehkimään.. en varmaan itsekään niin paljon aikaa viettäisi siellä, jos työt eivät edellyttäisi hyvää kuntoa." Nina oli naurahtanut. Kreivitär yhtyi tuohon hyväntahtoiseen nauruun pyöräyttäen silmiään.
"Niinpä kai", nainen vastasi. Ei hänestä tosiaan olisi salille, ei vaatteidensa kuin muunkaan takia. Hän tuskin saisi mitään aikaiseksi, kun hän jäisi juttelemaan muille ihmisille, häiritsien omaa kuin heidänkin suoritustaan.

"Niin ja se Amerikan matka..Pääasiassa vanhoja ystäviäni tapasin ja kävin katsomassa oliko kaupunki tuttuine paikkoineen yhtään muuttunut." casanovatar kertoi. Odeten leveä hymy ei kadonnut hetkeksikään kun hän asettui omalle paikalleen kaadettuaan molemmat kupit täyteen. Hän risti jalkansa elegantisti pöydän alla, muttei koskenut teehensä. Niin hänellä oli tapana tehdä emäntänä ollessaan. Hän ei tohtinut aloittaa ennen vierastaan.
"Mutta eikö olekin aivan ihanaa palata pitkän ajan jälkeen kotiseudulleen", kreivitär totesi. Hänestäkin oli mukavaa käydä niin Espanjassa kuin Ranskassa. Vaikka hänen suhteensa äitiinsä olikin -noh, kovin muodollinen- oli tätä ilo nähdä.

"Ja kävin vihdoinkin hänen haudallaan. Sain sanottua vihdoin hyvästi."

Lusikka kilahti lattialle kreivittären sormista. Hän tuijotti Ninaa hämmentynyt hymy huulillaan, eikä tehnyt elettäkään nostaakseen lusikkaansa. Nina ei näyttänyt kärsivältä, pikemminkin helpottuneelta. Kreivittären ilme pehmeni ja nainen ojensi kättään pöydän ylitse toiselle.
"Siitä se lähtee...Jokaisen päivän jälkeen on helpompi hengittää", kreivitär lausui hiljaa kokemuksen syvällä rintaäänellä. Hän oli tietysti iloinen Ninan puolesta, mutta samalla hän uskoi vakaammin heidän uuteen kukoistavaan ystävyytensä. Ja siihen...mitä ystävyydestä saattoi kehittyä.

"Kuulehan Nina...Kunhan sinulla on pidempi loma, niin tahtoisitko lähteä kanssani matkalle. Haluaisin kovasti näyttää sinulle kaupungit, joissa olen varttunut", kreivitär ehdotti yhtä viattomasti kuin olisi pyytänyt toista kahviseuraksi...

[Reddari]

Aromikas teen tuoksu oli vallannut keittiön. Kupillinen tummaa juomaa vaikutti hyvin houkuttelevalta, vaikkei etsivä mikään suuri teenystä ollutkaan. Stereityyppisesti Nina ja hänen työkaverinsa kaatoivat uskomattomia määriä kahvia kurkuistaan alas työpäivän aikana. Mutga tee tuntui sopivan tähän hetkeen. Se rentoutti ja pehmensi tunnelmaa jo pelkällä tuoksullaan. Taisi kreivitärkin olla teensä tarpeessa, kun tämä kuuli Ninan selostuksen Amerikan matkaltaan. Teelusikka tippui kovaa kolahtaen lattialle. Etsivä hätkähti ääntä ja nosti oikeaa kulmakarvaansa kysyvästi.

"Siitä se lähtee...Jokaisen päivän jälkeen on helpompi hengittää" kreivitär lausui hiljaa tarjoten kättään Ninalle. Etsivä pudisti päätään kohtelias hymy tekemättä elettäkään tarttuakseen kaunottaren käteen. Hän ei enää halunnut toisen sääliä, sitä Odette oli tarjonnut jo liiakseen. Etsivä halusi osoittaa muuttuneensa. Osoittaa olevansa vahva jälleen.

Nina halusi vain käydä asiat jonkun kanssa läpi ja pienessä humalassa asioista oli huomattavan helppo puhua. "Minä tiedän sen. Olen tiennyt aina." Etsivä lausui päättäväinen ilme kasvoillaan ja nosti teekupin huulilleen. Tee oli kovin kuumaa, mutta sitä pystyi jo varovasti makstelemaan, eikö se teeksi ollut hassumpaa. Nina laski kuppinsa takaisin lautaselle ja ryhtyi sekoittelemaan sen sisältämää kuumaa teetä jatkaen puhumista: "Hyvästien sanominen vain oli niin vaikeaa. Se merkitsi menneisyyden jättämistä taakse. Kristenin kuolemasta tulisi sen myötä todellinen. En ollut pitkään valmis siihen, koska luulin ettei tulevaisuudella ole minulle mitään tarjottavaa. Halusin roikkua menneisyyden riekaleissa, koska kuvittelin sen olevan ainut asia, mikä enää oli elämässäni vaalimisen arvoista. Onneksi eräs henkilö osoitti sen ajatuksen vääräksi." Etsivä nosti katseensa jälleen Odettewn viimeisen lauseen kohdalla. Se oli Ninan tapa kiittää. Sanoa rivien välistä, että toinen oli tärkeä.

"Kuulehan Nina...Kunhan sinulla on pidempi loma, niin tahtoisitko lähteä kanssani matkalle. Haluaisin kovasti näyttää sinulle kaupungit, joissa olen varttunut" kreivitär vielä kysäisi kuin se ei olisi isokaan asia. Nina hymyili ja kohautti olkapäitään. Tuohon hän ei osannut vielä vastata mitään. Toivottavasti Odette ymmärsi eträ toinen tarvitsi vähän miettimis aikaa.

[Dalamar]

Kreivittären hymy hyytyi hieman, kun Nina ei tarttunutkaan hänen käteensä. Haparoiden kaunotar vei kätensä syliinsä, johon sormet jäivät lepäämään kuin elottomina. Hän oli jotenkin...ajatellut, että casanovatar olisi tarvinnut sitä. Hänen lohtuaan. Niin ei tainnut ollakaan.

"Minä tiedän sen. Olen tiennyt aina", Nina virkkoi. Odette hymyili jälleen reippaammin keskittyen teekuppiinsa. Kun Nina oli saanut kupin huulilleen saattoi nainen vuorostaan maistaa teetään. Hän puhalsi varovaisesti ennen kuin otti ensimmäisen kulauksensa. Yhtä hyvää se oli, kuin aina...

"Hyvästien sanominen vain oli niin vaikeaa. Se merkitsi menneisyyden jättämistä taakse. Kristenin kuolemasta tulisi sen myötä todellinen. En ollut pitkään valmis siihen, koska luulin ettei tulevaisuudella ole minulle mitään tarjottavaa. Halusin roikkua menneisyyden riekaleissa, koska kuvittelin sen olevan ainut asia, mikä enää oli elämässäni vaalimisen arvoista. Onneksi eräs henkilö osoitti sen ajatuksen vääräksi." Nina ylättäen jatkoi. Odeten poskipälle nousi hento puna kun hän laski kupin lautaselle väistäen nuoremman naisen katsetta. Hän oli osittain imarreltu etsivän sanoista, eikä tiennyt kuinka moiseen kohteliaisuuteen tulisi vastata, jos mitenkään?

"Olisit ymmärtänyt sen itsekin ennemmin tai myöhemmin", kaunotar lausui vähätellen, mutta salaa hyvillään. Ainakin hänestä oli ollut Ninalle jotain hyötyä.

Casanovatar sivuutti matkaehdotukset olan kohauteksella. Kreivittären sydän sykähti kurkkuun. Ei kai hän ollut liian innnokas? Olisiko ehdotus liikaa Ninalle, jospa tämä säikähti ja lähtisi jälleen pois? Sellainen Odette kuitenkin oli. Hänelle hitaasti eteneminen oli miltein vieras käsite. Olihan hänet pakotettu naimisiin ilman sen kummempia tutustumisia tai seurustelua. Hetken kreivitär näytti säikähtäneeltä pikkutytöltä, kun hän vilkuili Ninaa. Nainen joutui hitaasti vetämään henkeä ja keräämään itsevarmuutensa takaisin.

"Tarkoitin...Ihan ystävänä, olisi mukavaa saada kerrankin matkaseuraa", Odette muotoili ehdotustaan uudelleen. Hän ei halunnut painostaa, ei edes tiedostamattaan. Kyllähän ystävyksetkin matkustelivat. Ei yhteisen loman tarvitsisi tarkoittaa mitään...

[Reddari]

// kirjoitin tämän ja pari viime viestiä kännykällä nii virheitä saattaa olla luvattoman liikaa ;____; //

Välillä Odeten kaunis hymy kalpeni ja etsivä toki huomasi sen. Hän kuitenkin koitti saada asiansa sanottua. Kerrottua, miltä hänestä tällä hetkellä tuntui ja miten asioiden laita oli. Puolenvuoden erossa olon jälkeen tilannepäivitys oli tarpeen. Krevitär näytti yht'äkkiä sulkeutuneen taas. Nina kirosi itseään mielessä. Mistä lähtien hän oli ollut näin tökerö sosiaalisessa kanssakäymisessä?! Tätähän etsivä kaikkein väjiten halusi, loukata Odeten tunteita. Mutta hän halusi olla rehellinen itselleen ja kreivittärellä kuuntelemalla nut tunteitaan ja vaistoaan, vaikka se ei aina vaikuttanut järkevältä.

"Olisit ymmärtänyt sen itsekin ennemmin tai myöhemmin" Odette vähätteli näköjään ymmärrettyään etsivän ilmiselvän viittauksen häneen. Etsivä pudisteli päätään lämpimästi hymyillen. Ehkä kaunotar oli oikeassa, mutta yksin Ninalla olisi kulunut paljon lauemmin aikaa toipumiseen. Ehkä koko elinikä.

Ninan epämääräinen vastaus matkalle lähtemisestä näytti säikäyttän krevittären. Etsivä ei ollut koskaan nähnyt tuota häntä vastapäätä istuvaa naista niin...säikähtäneeltä. No ehkä aikaisemmin clubilla. Ilta oli tosiaan ollut tunteita täynnä. Toivottavasti tällä kertaa enemmän positiivisia kuin negatiivisia.

"Tarkoitin...Ihan ystävänä, olisi mukavaa saada kerrankin matkaseuraa" Odette korjaili edellistä lausettaan. Ninan otsa rypistyi ihmetyksestä, mutta hymy pysyi yhä ystävällisenä ja vilpittömänä. Ajatus lomasta, siis aivan oikeasta lomasta, kuulosti houkuttelevalta. Eksoottisia kulttuureja ja ruokia, hienoja hotelli huoneita jotka hän voisi ehkä jakaa kaunottaren kanssa...Ehkä niillekin oli oma aikansa ennemmin tai myöhemmin.

"Ei minua se seikka mietityttänytkään, vaan se, että pidän tosi harvoin pitkiä lomia ja silloinkin saattaa tulla kutsu töihin. En viipyny New Yorkissakaan kuin parisen päivää" Etsivä totesi pahoitteleva ilme kasvoillaan.

Tämän sanottuaan Nina nappasi yhden teeleivän maisteltavaksi ja esitti vuorostaan kysymyksen vaihtaen kasvoilleen rauhallisen hymyn: " mutta eiköhän asioilla ole tapana järjestyä. Mitä sinun puoleen vuoteen sisältyi?"

[Dalamar]

//Eipä tuo mitään haittaa! ^^ //

"Ei minua se seikka mietityttänytkään, vaan se, että pidän tosi harvoin pitkiä lomia ja silloinkin saattaa tulla kutsu töihin. En viipyny New Yorkissakaan kuin parisen päivää" , Nina niin pahoittelevasti esitti asiansa. Odette tunsi itsensä naurettavaksi. Miten hän olikaan osannut heti luulla kaikista pahinta. Oivoi, hän tosiaan käyttäytyi kuin nuori ja kokematon tytön hupakko. Kaikkea sitä!

"Aivan! Olinpas minä hupsu", kreivitär kikatti nostaen käden suunsa eteen tirskahdellessaan. Hänellä ei tosiaan ollut mitään kokemusta työelämästä saatikka vaativista työajoista. Nina oli sentään valtion nainen, eikä tämä voinut livistää noin vain ullkomaille, jos häntä tarvittaisiin. Pitikin mielensä pahoittaa jostain olemattomasta asiasta.

" mutta eiköhän asioilla ole tapana järjestyä. Mitä sinun puoleen vuoteen sisältyi?" etsivä puolestaan kysyi. Dino oli haistanut teeleivät ja sen musta nenänpää värisi. Hyvätapaisena koira kuitenkin pysyi paikoillaan, ei vinkunut tai kerjännyt, mutta sen suklaanruskeat silmät tapittivat Ninaa herkkujen toivossa.

Odette siemaisi teetään ristien sitten kätensä leukansa alle kallistaen hieman päätään kultainen katse Ninaan kiinnitettynä.
"Matkustin takaisin Eurooppaan. Kävin tapaamassa vuokralaisiani Espanjan auringon alla. Miten ihanaa heitä olikaan nähdä pitkästä aikaa. Mikään ei ollut muuttunut, he olivat pitäneet taloni täysin entisellään. Muutama kana oli ilmestynyt pihamaalle, mutta mikäs sen ihanampaa", Odette kertoi silmien kirkastuessa jälleen. Hän oli nauttinut lomastaan, vaikka ensimmäiset päivät hän olikin viettänyt huoneessaan vuoteessa maaten, potien ikävää ja surua sydämessään. Neljäntenä päivänä Mama Benitez oli potkinut naisen jaloilleen ja pakottanut tämän kävelylle puutarhaan...

"Myöhemmin lensin Ranskaan äitini luokse. Tapasin vanhoja ystäviäni ja sukulaisiani", Odette jatkoi selvästi muodollisempaan sävyyn. Hänen hymynsä oli tyyni ja lämmin. Olisi todella ihanaa ottaa Nina seuraavan kerran mukaan. Kreivittären oikea suupieli nyki hieman. Hänen äitinsä saisi kyllä sätkyn. Vaikka nainen tuskin antaisi sen näkyä ulospäin, vaikka eihän sitä koskaan voinut varmaksi sanoa...

[Reddari]

"Aivan! Olinpas minä hupsu" Odette naurahti Ninan selvennettyään vastaustaan matkailuun liittyen. Kaunotar näytti huojentuneelta, tämä oli tosiaan ymmärtänyt etsivän vastauksen täysin väärin. Nina tyytyi hymyilemään tyynesti, vaikka hänestä oli kummallista nähdä kreivitär tuollaisena, epävarmana. Mutta niinhän kaikissa ihmissuhteissa oli tapana, siis se, että ajan kanssa toisesta paljastui uusia piirteitä. Sehän oli vain hyvä asia, sillähän tavoin toisen oppi tuntemaan.

Etsivä tunsi Dinon ruskeiden silmies tapittavan teeleivosta, jota hän oli keskittynyt maistelemaan. Nina yritti olla huomioimatta koiraa. Ei hän tiennyt mitä eläimille sai syöttää ja mitä ei. Dinolle varmasti olisi kaikki kelvannut, siitä ei ollut epäilystäkään. Etsivä kuitenkin keskittyi Odetteen, joka vastasi hänen kysymykseensä: "Matkustin takaisin Eurooppaan. Kävin tapaamassa vuokralaisiani Espanjan auringon alla. Miten ihanaa heitä olikaan nähdä pitkästä aikaa. Mikään ei ollut muuttunut, he olivat pitäneet taloni täysin entisellään. Muutama kana oli ilmestynyt pihamaalle, mutta mikäs sen ihanampaa" Nina kuunteli tarkkaan ja noukki toisenkin keksin tarjottimelta. Kreivitär taas jatkoi kertoiluaan: "Myöhemmin lensin Ranskaan äitini luokse. Tapasin vanhoja ystäviäni ja sukulaisiani"

Espanja ja Ranska... Euroopan valtiot kuulostivat etsivän korvaan kovin eksoottisilta. Hän itse ei ollut kovinkaan paljon harrastanut matkustelua elämänsä aikana. Amerikan sisällä toki Nina oli tehnyt monia extempore reissuja ystäviensä kanssa, mutta muualle päin maailmaan ei ollutkaan niin helppoa lähteä. Oli etsivä käynyt tutustumassa Lontoon katuihin ja Tokion valomainosten ja ihmisten täyttämiin maisemiin. Ei sen enempää, lomailua hän ei paljoa harrastanut, vaikka se tekisi etsivälle varmasti todella hyvää.

"Anteeksi uteluni, mutta miten sinä Euroopasta päädyit tänne Kanadaan?" etsivä kysäisi hyväntahtoinen hymy kasvoillaan nojautuen hieman eteen päin nojaamaan kyynerpäillään pöytää vasten uteliaana. Olihan Odettenkin menneisyydestä vielä moni asia salaperäisyyden verhon alla. Ninaa kiinnosti kovasti kuulla kreivittären koko tarina.

[Dalamar]

"Anteeksi uteluni, mutta miten sinä Euroopasta päädyit tänne Kanadaan?" Ninan huulilta kaikui kysymys. Nainen oli nojautunut eteen päin kuin kuunnellakseen, mitä kaunottarella olisi kerrottavanaan. Kreivittären huulilla viipyili vino hymy. Hän laski miltein koskemattoman teekuppinsa aluslautaselle ristien kätensä syliinsä.
"Jos ihan tarkkoja ollaan, saavuin Kanadaan Aasiasta. Asuin siellä viimeisimmät vuoteni", Odette naurahti sivellen katsellen casanovattaren kasvoja lämpimästi. Hän oli onnellinen siitä, että Nina istui juuri siinä, hänen edessään. Eikä ollut matkalla mihinkään. Sitä kreivitär ainakin toivoi.
"Mutta päädyin tänne kummipoikani perässä. Kun hän ilmoitti muuttavansa Kanadaan, halusin muuttaa tänne hänen kanssaan", Odette selitti kultaisen katseen valuessa hitaasti nuoremman naisen kasvoista kreivittären omiin käsiin. Kädet olivat sileät ja kynnet moitteettomat. Ei olisi murhaajan käsiksi uskonut. Hellyys naisen kasvoilla syveni. Onneksi he olivat saaneet käsiteltyä tuon asian jo Ninan kanssa. Nyt he saisivat keskittyä iloisempiin muistoihin.

"En saanut olla osana Dairen nuoruutta niin paljon kuin olisin toivonut...Nyt haluan ottaa sen ajan takaisin", kreivitär jatkoi puhettaan kohottaen hiljalleen kaunista katsettaan.
"Daire tuskin ajattelee asiaa samoin. Hän tulee varman hulluksi kanssani", nainen lopetti lauseensa raikuvaan nauruun. Daire sai tosiaan hävetä hänen takiaan, mutta minkäs Odette itselleen mahtoi. Hän näki kummipoikansa ikuisesti nelitoistavuotiaana lapsosena, eikä osannut aina suhtautua tähän niin kuin aikuiseen. Sitä paitsi, Odette oli luvannut Eleanorin haudalla huolehtia Dairesta kuin omasta pojastaan. Kreivitär tunsikin suurta syyllisyyttä, ettei pystynyt pitämään koko lupaustaan, vaikkei syy hänen ollutkaan...

[Reddari]

Onneksi kreivitär oli halukas tyydyttämään Ninan uteliaisuuden.
"Jos ihan tarkkoja ollaan, saavuin Kanadaan Aasiasta. Asuin siellä viimeisimmät vuoteni...Mutta päädyin tänne kummipoikani perässä. Kun hän ilmoitti muuttavansa Kanadaan, halusin muuttaa tänne hänen kanssaan" Odette selosti aikaansa ennen Kanadaan muuttoa ja syitä ylipäätänsä juuri tämän maan valitsemisen kodikseen. Tai yhdeksi niistä. Etsivä nyökkäili juoden samalla teetänsä. Kupin pohja alkoi jo paljastua tumman juoman alta...

"Jos ihan tarkkoja ollaan, saavuin Kanadaan Aasiasta. Asuin siellä viimeisimmät vuoteni. Mutta päädyin tänne kummipoikani perässä. Kun hän ilmoitti muuttavansa Kanadaan, halusin muuttaa tänne hänen kanssaan". "Sinäpä olet ehtinyt majailla vaikka missä." Etsivä huikkasi välihuomautuksen veikeä hymy kasvoillaan. Häntä vastapäätä istuvalla naisella oli varmasti mielenkiintoinen ja muitorikas elämä takanaan. Ja yhtä paljon vielä edessäpäinkin.

"En saanut olla osana Dairen nuoruutta niin paljon kuin olisin toivonut...Nyt haluan ottaa sen ajan takaisin...Daire tuskin ajattelee asiaa samoin. Hän tulee varman hulluksi kanssani" kreivitär avautui Dairenista mutta ei antanut olemuksensa synketä. Nainen tuntui olevan yhtä hymyä ja samaa pystyi sanomaan Ninastakin. Hänestä oli mukava jutella Odeten kanssa välillä iloisista asioista. Hyvistä muistoista, positiivisista tuntemiksista, kirkkaista tulvvaaisuuden suunitelmista... synkillekin asioille oli aikansa ja paikkansa, mutta tämä ilta se ei ollut.

Nina kaatoi viimeiset pisarat aromikkaasta teestään suuhunsa. Lämmin juoma oli tehnyt tehtävänsä ja pienessä hiprakassa oleva nainen tunsi olonsa ylimaallisen raukeaksi. Etsivän suu pakottautui jaukotukseen, jonka hän kohhteliaasti peitti kädellään. Juuri niin kuin äiti oli opettanut. Vaikka Ninan ja hjänen vanhempiensa sukset olivat menneetkin ristiin, olivat he tarjonnut etsivälle hyvän lapsuuden ja valmiudet ponnistaa aikuisuuteen.

"Anteeksi, viski ja tee laittavat haukottelemaan" etsivä pahoitteli hymyillen. Ei kreivittären jutut tosiaankaan ollut tylsiä tai unettavia. Päinvastoin. Myöhäinen teehetki oli nostanut Ninan mieleen kaikki ne asiat, miksi hän oli...kiintynyt Odetteen. Kaikki ne asiat, jotka saivat hänet astelemaan tämän kaunottaren luokse yökerhon pimeyden turvina. kaikki ne sanat, jotka olivat saaneet hänet avautumaan Odetelle. kaikki ne tunteet, jotka olivat saaneet etsivän palaamaan aina vain uudestaan kreivittären luokse.