Nothing's ever what we expect

[Zarroc]

"Voin tuoda joskus Hafnin näytille, jos haluat erilaisen kohteen", sanoin, mutta hymyilin sen jälkeen hieman huvittuneena. "Se tosin ei pysy kauaa paikallaan."
Mies oli tosiaankin saanut eteensä simpukoita, joita katselin aavistuksen verran kiinnostuneenakin. En itse ollut koskaan ollut millään tavalla kiinnostunut merenelävien syömisestä kalaa enempää, joten minulle kävi oikein hyvin vain tämä salaatin syöminen.

Kerkesin puraista palan leipää ja muutaman salaatinlehdenkin ennen kuin Leonhard vastasi minulle. Vilkaisin ylös lautasestani ja purin hieman huultani etten hymyilisi.
"Voin vain kuvitella, mutta en oikeastaan keksinyt muutakaan tapaa tutustua", totesin. Enhän minä nyt ihan kaikkia syömään pyytänyt kanssani, mutta mistäpä mies sen tietäisi. Kenties parempikin ettei tiennyt.
Siemaisin viinistäni, joka ei ollut alkuunkaan niin paha kuin olin osannut odottaa.

"Ja olen kyllä kieltämättä yksinäinenkin."

[Sussu]

Hymyilen miehen ehdotukselle siitä, että hän toisi Hafnin näytille.
"No, onneksi pidän haasteista."
Että tervetuloa vain kotiini, milloin ajattelit tulla?

Nyökkään Sebastianin sanoille. Mieleni tekisi kyllä kysyä, miksi hän ensinnäkään halusi tutustua minuun... Mutta ehkä en kysy.
Hän lisää olevansa yksinäinen. En sano heti mitään, keskityn lähinnä alkuruokaani ja mietin kuumeisesti, mitä tuohon sanoa.
"Niin minäkin, tavallaan... Elämäni pyörii aika pitkälti työn ympärillä", hymähdän lopulta.

[Zarroc]

"Onneksi tosiaan", hymähdin ja laskin katseeni jälleen ruokalautaseeni, jonka olin saanut vajutettua lähes kokonaan tässä miettiessäni kaikkea sopimatonta. Tai ehken niinkään sopimatonta, mutta mies olisi kenties punastunut siitä paljon enemmän kuin mitä olin jo nähnyt lähiaikoina.
"Niin, mutta onhan se toisaalta palkitsevaakin", totesin syötyäni viimeisen palan leipää lautaseltani. "Eläimet ovat usein paljon kiitollisempia kuin ihmiset."

Niin kun vertasi omaankin työhöni... kukaan ei ikinä oikein osannut olla kiitollinen ja jos osasikin, se näytettiin mitä erikoisimmilla tavoilla. Useinkaan ei niillä kauhean mukavilla.
"Pidätkö taiteesta muuten?" kysyin hetken kuluttua.

[Sussu]

Nyökkäilen Sebastianin sanoihin. Niin, työni oli kyllä palkitsevaa. Oli ilo auttaa kaikkia niitä eläimiä, ja ihmisiä siinä sivussa hoitamalla heidän lemmikeitään.

Mies kysyy pian, pidänkö taiteesta. Siihen minun ei tarvitse miettiä kauan vastausta.
"Pidän kyllä. Olen lähinnä kiinnostunut kuvataiteesta ja sen historiasta, mutta pidän kaikista taiteenlajeista." Taide oli tosiaan minulle tärkeää. Sen avulla sain parhaiten työasiat pois mielestäni.
"Entä sinä?" kysäisen, ja keskityn vasta sen jälkeen taas ruokaani. Hyvin paistettuja simpukoita. Täällä ravintolassa voisi käydä joskus uudestaankin.

[Zarroc]

En yllättynyt lainkaan Leonhardin vastatessa pitävänsä taiteesta hyvin paljon. En kuitenkaan tiennyt mitä itse vastaisin siihen, koska en juurikaan seurannut taidetta. Ainakaan niin paljon kuin ehkä olisin voinut tai halunnut. Huono aihevalinta siis.
"Enhän minä siitä mitään ymmärrä", naurahdin. "Mutta pidän etenkin Van Goghin varhaisimmista töistä sekä tietysti Leonardo Da Vincin jokainen aikaansaannos kiinnostaa."
Se oli sitä normaalia kulinaristista sepostusta. Olinhan minä kiinnostunut varsinkin Da Vincistä, hän oli ollut huomattavasti edellä aikaansa.

Olin juuri saanut salaattini lopeteltua, kun eteemme tuotiin punaviinit ja tarjoilija ilmoitti, että pääruoka tulisi hetken kuluttua. Nyökkäsin myöntävästi, että hän saisi viedä lautaseni ja katsahdin vasta sitten Leonhardiin.

[Sussu]

Vino hymy käy huulillani Sebastianin sanoessa, ettei hän ymmärtänyt mitään taiteesta. Oli hän kuitenkin jossain määrin kiinnostunut aiheesta, ja siitä toki pisteet hänelle.
"Aivan. Kiinnostavia persoonia ja hienoja taiteilijoita molemmat", totean. Itse en taida edes aloittaa taiteesta selittämistä, niin ei Sebastianin tarvitse nyökkäillä ja esittää ymmärtävänsä, mitä puhuin.

Tarjoilija tulee jo luoksemme juuri sopivasti, kun olen saanut loputkin annoksestani syötyä. Nyökkään hyväksyvästi tarjoilijalle, joka kerää lautasemme ja poistuu paikalta.
Katselen viinilaseja. En ole saanut valkoviinistäkään paljon juotua, mutta eipä sitä viitsinyt juomattakaan jättää...
Joten siirryn sen pariin odotellessamme pääruokia saapuvaksi.
"Aika hyvää viiniä", ajattelen ääneen.

[Zarroc]

Nyökkäsin miehen kommentille, mutta onneksi emme jatkaneet sen enempää aiheesta. Oma vikani tietysti, mutta en minä nyt siitä mielelläni jutellut niin paljoa.
Punaviiniä katsoin hieman vieroksuen, kun se seista nökötti pöydällä. Valkoviiniä oli jäljellä enää vähän, mutta en aikonut juoda sitä ennen ruoan saapumista.
Heräsin Leonhardin toteamukseen hyvästä viinistä ja vilkaisin häntä. "Itsekin mietin ihan samaa", vastasin ja loin katseeni meitä kohti astelevaan tarjoilijaan.

Pian edessämme komeilivatkin ruoka-annokset, jotka olivat hieman kookkaammat kuin olin osannut edes odottaa.
"No eiköhän tässä ole ainakin syömistä", hymähdin ja mietin mistä aloittaisin.

[Sussu]

Tarjoilija saapuu luoksemme tilaamiemme pääruokien kanssa. Kiitän nopeasti, silmäilen annosta arvioivasti ja kuulen Sebastianin lausuvan ääneen sen, mitä itsekin ajattelin.
"On kyllä", hymähdän. Toivon mukaan ruoka olisi hyvääkin, eikä määrällä yritetty korvata laatua... Mutta pois kyynisyys, tähän mennessä ravintola oli ollut pelkästään positiivinen yllätys.
Eikä tuo seuralainenkaan kai kamalimmasta päästä ollut.

Tartun haarukkaan ja veitseen tökkiäkseni ruokaa lautasella. Ankka ja juurekset vaikuttivat molemmat sopivan kypsiltä, ja haju on houkutteleva, joten uskaltaudun maistamaan annosta.
Ei hassumpaa.
"Mistä päin oletkaan kotoisin?" kysyn pian. En nimittäin muista hänen kertoneen sitä, vain maininneen, että oli muuttanut tänne vähän aikaa sitten. Ehkä olin unohtanut, mutta ei kai se mitään.

[Zarroc]

Leonhardin maistaessa ruokaansa minäkin uskaltauduin tarttumaan siihen. Kastike oli hieman liian pippurinen makuuni, mutta pihvi oli juuri sopivan kypsä. Ei tätä ainakaan huonoksi annokseksi voisi sanoa, elleivät perunat sitten olisi suolattomia. Kerkesin keihästää yhden perunan odottamaan haarukkaani, kunnes kuulin miehen kysyvän kotipaikkaani. Voi, sitä en ollut ajatellut pitkään aikaan.
"Olen alunperin Skotlannista", vastasin pienen emminnän jälkeen. Tuskinpa sillä mitään merkitystä Leonhardille oli, kunhan kyseli lämpimikseen. Vein perunan suuhuni ja kumosin sitä pelottavaa punaviiniä päälle.
"Sinäkään et tainnut olla täkäläisiä?" hymyilin sitten kevyesti, olimmeko puhuneet tästä aiemmin?

[Sussu]

Ahaa, vai Skotlannista... En olisi kyllä osannut arvata sitä.
"En. Olen Saksasta", vastaan, keskittyen sitten hetken ihan vain juuresten pilkkomiseen ja niiden viemiseen suuhuni. Oloni alkaa untua hiljalleen rennommalta, saatuani viiniäkin jo jonkin verran alas kurkusta.

"Halusin vähän välimatkaa vanhempiini ja tuttuihin yleensäkin, joten hain Kanadaan opiskelemaan. Valmistuttuani eläinlääkäriksi muutin Snowfinchiin työpaikan takia."
Vau sentään, kuinka pitkiä lauseita - kas kun en suoraan sanonut muuttaneeni, koska vanhempani olivat pettyneitä siihen, ettei heidän poikansa ollut turhan kiinnostunut vastakkaisen sukupuolen edustajista.

[Zarroc]

"Aivan", vastasin neutraalilla sävyllä. Saksasta, niin. Olihan hän sen näköinenkin ihan rehellisesti sanoen, jokainen kansa kun oli erilainen. Keskityin pihviini jälleen hetken ajan tarkkaavaisemmin, oikeastaan tietämättä mitä sanoa toisin syihin lähteä. Muuta kuin se, että minulla oli täysin samat syyt.
"Itsekin kaipasin juuri sitä ja varmaan sen takia muutin Amsterdamiin", hymähdin vaikka tarkoitus oli olla hiljaa. "En ole nähnyt perhettäni päälle kuuteen vuoteen."
Enkä ollut siitä lainkaan pahoillani, kaikki mikä piti minut kaukana heistä ja Andréasta oli tervetullutta.

Kohotin jälleen katseeni Leonhardiin, tutkiskellen miestä hetken katseellani. Oliko hän tarpeaksi pitkä välimatka?

[Sussu]

Hämmennyn hieman kuullessani, ettei Sebastian ole nähnyt perhettään yli kuuteen vuoteen. En itsekään usein Saksassa vieraillut ja vanhempani vielä vähemmän luonani Kanadassa, mutta no...
Ehkä miehen suhde hänen vanhempiinsa oli todella niin huono, tai sitten heillä ei ollut varaa matkustaa. Siitä en aio kysyä.

Pidän hetken tauon syömisestä, hörppään viiniä ja käännän katseeni Sebastianin silmiin. Sanat takertuvat kurkkuuni ja sydämeni tuntuu kärsivän hetkellisesti rytmihäiriöstä, kun katseemme kohtaavat.
Naurettavaa. Pitäisi ryhdistäytyä...
"Ai, olet asunut Amsterdamissa?" sanon pikaisesti, kun en muuta tähän hätään keksi.
"Olen käynyt siellä joitain kertoja... iät ja ajat sitten."

[Zarroc]

Leonhard pysytteli vaiti ja minulla oli vähän kumma olo, jonka pistin punaviinin piikkiin. Se ei ollut juuri sitä, mitä varsinaisesti halusin koskaan juoda, mutta kyllä se tämän pihvin kanssa meni. Ainakin peitti osan pippurista alleen, mutta en sitten tiennyt kumpiko oli parempi. Tai pahempi.
Katseeni oli varmaan samanlainen kuin hänelläkin kohdatessani sen, vähän tasapainoton ja epätietoinen. Yritin kuitenkin keskittyä syömiseen, vaikka siitä nyt ei tullutkaan mitään Leonhardin jatkaessa puheenaihetta.
"Viitisen vuotta taisin viettää siellä aikaa", hymähdin. Sekin oli ollut niin lähellä kaikkea, oli ollut pakko lähteä. Tosin olisin varmaan muuttanut jonnekin Kiinaan jos olisin oikeasti halunnut eroon ihan kaikista... normaalipituisista ainakin.

Minua huvitti typerä huumorini ja yritin jälleen väkivalloin keskittyä mieheen edessäni.
"Minä en oikeastaan koskaan käynyt missään", naurahdin. "Tai kävin minä joka suunnalla rajan yli, mutta se siitä matkailusta."
Kukapa kauas kotoaan lähtisi? Ja luojan kiitos se punaviini loppui samaan aikaan kuin pihvikin, siirsin lasin kauemmas itsestäni hieman irvistäen.
"En ole oikein tuon ystävä", tuhahdin.

[Sussu]

"Onhan sekin jo jotain", hymähdän Sebastianin kertoessa, ettei hän ollut matkustellut paljonkaan. Minun vanhempani olivat aina liian kiireisiä reissaamaan. Sittemmin itse aloin panostaa opiskeluun, ja sen jälkeen omistaa elämäni työlle...
Mutta kyllä minä joskus nuorempana olin Eurooppaa kiertänyt.

Vino hymy käy huulillani Sebastianin irvistäessä hieman, ilmeisesti viinin takia.
"En minäkään", totean tyhjentäessäni sitten loput omasta viinilasistani. Lautasellani on vielä vähän juureksia jäljellä, joita yritän saada kurkusta alas ankan loputtua, mutta oloni on jo melko täysi.
Liikuttelen annoksen jämiä hetken lautasella, kunnes lasken haarukan ja veitsen käsistäni.

[Zarroc]

Saalistin viimeisiä perunoita valkoviinin voimin juurikaan kiinnittämättä huomiota Leonhardin ruoanjämien työntelyyn. Kun olin virallisesti saanut lautaseni tyhjäksi, samoin kuin lasinikin saatoin nostaa katseeni takaisin mieheen.
"Ei kyllä taida paljon jälkiruokaa mahtua", naurahdin katsellen tyytyväisen oloisena lautastani. Kun tähän päälle vielä saisi kahvit konjakilla niin kyllä olisi hetken verran elämä oikein mukavaa. En vain tiennyt miten meinasin kotiin päätyä, en aikonut ajaa humalapäissäni yhtään mihinkään. Tuo auto oli siihen ihan liian arvokas.
Tarjoilijaa ei näkynyt vielä, joten saatoin oikaista selkääni hieman ja rentoutua hetkeksi.
"Mitä meinasit tehdä tämän jälkeen?" kysyin hetken mielijohteesta, koska tylsää olisi jäädä yksin baaritiskille alkoholisoitumaan.