Ei löytynyt onnee onnelasta

[veranthia]

weru

[Dalamar Bradyn kanssa tännepäin c:]

Chenguang Jiao

Dockstonin kampuksella riitti vilinää ruokatunnin aikaan. Cheninkin tunnit aamupäivältä olivat päättyneet ja oli aika suunnata syömään. Tuttu jomotus vaivasi häntä koko matkan ruokalaan, eikä muiden opiskelijoiden metelöinti peittynyt edes korvanappien musiikin alle. Oli yllättävän aurinkoinen päivä, ja monet olivat uskaltautuneet käyttämään shortseja ja t-paitoja. Chen oli tavanmukaisissa löysissä khaki-capreissaan ja puolipitkähihaisessaan, pysytellen poissa auringon tieltä. Migreeni kun ei kuulunut tytön suunnitelmiin tälle päivälle. Hän halusi vain päästä istumaan, syömään ja ottamaan päiväannoksensa oopiumteetä, jotta päänsärky lakkaisi.
Ruokalan ovelle päästyään hän huokaisi helpotuksesta. Ilmeisesti hyvä ilma oli houkuttanut kaikki ruokailijat pihalle nauttimaan auringosta, ja Chen oli saanut koko ruokalan lähestulkoon itselleen. Muutamat kaveriporukat istuivat huoneen eri kulmissa, joten Chen suorastaan hymyssä suin ja kuuntelemaansa kappaletta hyräillen keräsi tarvittavan tarjottimelleen ja valitsi itselleen jäljelle jääneen tyhjän nurkkapöydän. Hän kaivoi kännykkänsä esiin, laittoi siitä netin päälle päästäkseen juttelemaan nettikavereidensa kanssa.
Ruokatunnit ja vapaa-aika olivat ainoata aikaa jolloin hän pystyi juttelemaan heidän kanssaan, koska tunneilla Chen pakotti itsensä keskittymään. Olihan hän itse valinnut aineensa ja se häntä kovasti kiinnostikin, jopa mahdollisen ammatin tasolla, mutta huumeen puute herpaannutti hänen keskittymisensä joka viides minuutti. Tunnilla onneksi oli niin paljon oppilaita, ettei opettaja kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Sen sijaan pari vieressä istuvaa tyyppiä on antanut hänelle pitkin päivää kummeksuvia katseita, mikä on saanut Chenin vetäytymään entisestä enemmän viereistä seinää vasten. Häntä inhotti vaikuttaa niin heikolta muiden silmissä, joten oli nyt yksin pöydässä istuessaan iloinen päästessään ottamaan uuden annoksen ja olemaan hetken omissa oloissaan.

----------

dalamar

//No niin! nyt pääsin vihdoin vastaamaan :) se taitaa aina olla niin, kun kukaan ei kirjoita, niin itsellä on aikaa, ja sitten kun on kirjoitettu, niin tulee vieraita :b //

Brady asteli hissukseen miltein tyhjään ruokalaan. Aurinkoinen ilma oli tainnut houkutella toiset syömään ulos tai ostamaan jäätelöä. Nuorukainen ei pannut sitä laisinkaan pahitteeksi, mutta toisaalta hänellä oli kovin orpo oli. Yliopistosta oli vaikea saada ystäviä. Luennot olivat suurimmaksi osaksi teoriapainoitteisia, eikä ryhmäkeskustelua ainakaan oltu vielä käyty. Brady kyllä jutteli silloin tällöin vuosikurssilaistensa kanssa, mutta näillä oli jo ennestään tuttuja, tai he viihtyivät isommissa ryhmissä. Eikä vihersilmä tainnut oikein kuulua siihen joukkoon.

Brady oli uskaltanut kiskaista jalkaansa söpöt tyttöjen pinkit pillihousut ja mustan topin...Eikä kukaan häntä katsonut kahta sekuntia kauempaa. Ei kukaan enää välittänyt tai supissut. Jokainen taisi hyväksyä pienen Bradyn sellaisena kuin tämä oli...Hyvä niin.
Nuorukainen sipaisi otsalle valuneita vaaleita hiuksiaan...pitäisi tosiaan käydä parturissa. Äiti oli ehdottanut siilitukkaa..Milloin viimeksi hänellä oli sellainen ollut! ei varmaan koskaan. Brady liu´utti tarjotintaan eteenpäin ja otti kasvisvaihtoehdon. Ei nuorukainen ollut vegetaristi, mutta kasvisruuat osasivat olla hyviä. Sitä paitsi isä oli jälleen innostunut grillaamaan, ja nuorukainen oli saanut tarpeekseen pihvistä.

Vihersilmä nappasi tarjottimen syliinsä...Mihinköhän sitä istuisi. Muutamassa pöydässä tuntui olevan jo kuhinaa. Pian suuret ulkonevat silmät hakeutuivat nuoreen kiinalaistyttöön. Olikohan hän niitä vaihto-oppilaita. Tyttö istui yksin...odottikohan tämä uusia tovereitaan, vai oliko tämä yhtä yksinäinen kuin Brady. Nuorukainen nökötti paikallaan, kun ei tiennyt mitä olisi tehnyt. Jos hän menisi, säikähtäisiköhän tyttö...entä jos tämä ei puhunut niin hyvää englantia, eikä tajunnut, kun Brady vielä änkytti. Mutta ketään ei näyttänyt tulevan tytön seuraksi, eikä muissa pöydissä ollut oikein tilaa...

Hyvin hitaasti ja ujosti Brady sipsutti pöydän luokse. Hän varmasti häiritsi tätä jo pelkällä olemassa olollaan. Vihreät silmät laskeutuivat tarjottimeen...
"Mmm...S-saako t-t-tähän i-istua?" Brady vinkaisi...Ja miten pieneltä hänen äänensä kuulostikaan! nyt tyttö varmasti katsoisi häntä oudosti ja häipyisi tarjottimensa kanssa muualle...Niinpä...kukaan ei varmasti haluaisi olla pienen ja oudon Bradyn seurassa...

Kyllähän nuorukainen tiesi, että hän ylianalysoi itseään ja muita. Ties miten mukava tuokin tyttö olisi ja vaikka tämä ei Bradysta pitäisikään, saattaisi tämä silkaa kohteliaisuuttaan antaa nuorukaisen istua seuraansa. Vihersilmän kädet tärisivät hiukan, ja oli onni ettei tarjotin tipahtanut hänen käsistään. Sehän se olisikin vielä puuttunut...

--------

weru

[Nyt vihdoin? :D mulla käy hyvin jos vastaan edes samalla viikolla...]

Chen kuitenkin huomasi ettei tämä kovasti kaivattu oma rauha kestänyt pitkään, ei edes tarvittavan minimimäärän. Vaikka hän katsoi kännykkäänsä, kuunteli muusikkia ja söi poissaolevasti lounastaan, tunsi hän jonkun toisen siinä lähellä. Lisäksi hän kuuli nappikuulokkeidensa läpi jotain vaimeaa puheentapaista, mikä oli saanut hänen olkapäänsä värähtämään säikähdyksestä. Hän oli ollut niin keskittynyt itseensä ja omaan rauhaansa, ettei ollut kiinnittänyt lainkaan huomiota ympärilleen ja joku oli luikahtanut siihen hänen pöytänsä luokse.

Hän nopeasti veti nappikuulokkeensa pois korvistaan ja vilkaisi nopeasti tarjottimen kanssa seisovaan tyyppiin. Pikaisella vilkaisulla Chen ajatteli tämän pojaksi, mutta eivät olleet kyllä ihan sellaiset, mitä Chen olisi odottanut tämän pitävän yllään. Hän ei kuitenkaan sanonut siitä mitään, koska kuka hän olisi toisten pukeutumista tuomitsemaan eikä häntä hirveästi kiinnostanut mitä muilla oli yllään. Sen sijaan Chen muistin tämän pojan tainneen sanoa jotakin.
"Mitä?" hän tiuskahti samaan tyyliin kuin tyhmälle puhuisi, ärtyneenä siitä että joku oli tullut häiriköimään. Sitten hän huomasi pojan käsien kuitenkin tärisevän ja puri huultaan. Chen ei ollut puhunut tarpeeksi Kanadassa ollessaan, eikä oikein osannut kohdella muita ihmisiä kunnolla ja nyt häntä kadutti, koska poika vaikutti siltä että pyörtyisi pelkästään Chenin töykeästä äänensävystä. Hän rykäisi, sammutti kännykkänsä musiikkisoittimen ja kokeili uudelleen.
"...Sori, luulin sua yhdeksi toiseksi", hän valehteli vaimealla äänensävyllä. "Mitä sanoit?"
Chen ei uskaltanut tehdä mitään ennen kuin poika vastaisi, ettei vaikuttaisi tylyltä tai välinpitämättömältä. Hänen oli vaikea asennoitua muihin ihmisiin ystävällisesti, tehtyään päinvastoin kotonaan jo monen monta vuotta. Chen kuitenkin yritti parhaansa, koska ei halunnut olla syyllinen mihinkään pojan saamiin mahdollisiin traumoihin.

---------

dalamar

//Kaikki on suhteellista :D //

Brady odotti kärsivällisesti ja oli jo miltein toistamassa kysymystään. Tyttö kuunteli näköjään musiikkia, eikä nuorukainen ollut jännitykseltään huomannut nappeja toisen korvissa...voi ei...hän varmaan pilasi toisen hetken...Tyttö veti korvanapit pois ja katsoi toista aika tuimasti...
"Mitä?"tyttö tiuskahti. Hyvä ettei tarjotin pudonnut pojan käsistä rymisten lattialle. Äh...ei kai taas. Vihreät silmät katsoivat nopeasti alas kengänkärjiin...Olisi pitänyt vain mennä ulos...tai yksin vessaan syömään. Brady tunsi itsensä aina taakaksi. Kukaan ei oikeasti halunnut kaveerata hänen kanssaan. Toiset olivat liian kilttejä sanomaan sen ja toiset taas...Noh...näyttivät ihan suoraan mitä Bradysta ajattelivat. Vihersilmä oli juoksemassa kiirenvilkkaa pois kun tyttö aukaisi suunsa uudelleen..

"...Sori, luulin sua yhdeksi toiseksi...Mitä sanoit?" tyttö lausui hieman vaimeasti. Tämä oli varmasti yksi vaihto-oppilaista, mutta toinen puhui englantia kyllä sujuvasti. Brady uskalsi nostaa ujosti katseensa tyttöön ja näytti kovin pieneltä ja pahoittelevalta. Hän nielaisi vaikeasti ja toivoi että ääntä vielä lähtisi moisen säikähdyksen jälkeen...
"K-kysyin v-vain, o-olisiko t-t-tässä v-vapaata...M-mut-tta v-v-voin m-mennä m-muualle. E-en h-huomannut e-että k-kuunt-t-telit m-m-musiikkia", Brady sanoi pahoitellen ja antoi katseensa valua tytöstä pöydän pintaan. Pitikö hänen edes yrittää tutustua ja toverustua, kun ei siitä koskaan mitään hyvää tullut. Hän oli vain vaivaksi..Oli vain änkyttävä typerä ääliö...Brady ei uskaltanut vielä liikkua minnekään ennen kuin tyttö vastaisi...tämä oli hieman pelottava...

Viereisessä pöydässä naurettiin kovaan ääneen. Olisipa tuollainen määrä kavereita joitten kanssa nauraa ja jutella. Käydä kaupungilla ja muuten vain olla. Mutta ei Bradylla ollut. Ei hän voinut ikuisesti roikkua veljensä ja äitinsä helmoissa. Samuelkin oli niin paljon nuorukaista vanhempi ettei tämä oikein ollut perillä kaikista nuorisojutuista...Maroon taas...olihan tämä vain paria vuotta vihersilmää vanhempi, mutta he kaksi olivat niin eri maailmasta. Siihenpä ne kaverit sitten oikeastaan jäivät...Brady siirteli vaivaantuneena painoa jalalta toiselle. Hän valmistautui henkisesti lähtemään ulos syömään...yksin...jälleen...

--------

weru

Poika vaikutti niin pelokkaalta ja pieneltä, että Chenin oli hankala kuvitella hänen edes kuuluvan tähän värikkääseen yliopistoympäristöön. Hän vaikutti sellaiselta tyypiltä, joka kuuluisi high schoolissa luokan etupenkkiin ja takana istuvat heittelevät häntä kuminpalasilla. Hetken Cheninkin teki mieli heittää häntä jollain, kun tämä ei osannut puhua selkeästi. Voimakas änkytys vielä yliopistossa ei voinut kertoa pojasta mitään hyvää. Chen rummutti sormillaan pöydän alla jalkaansa odottaessaan että poika sai lauseensa loppuun. Hänhän tässä oli se ulkomaalainen, tai mistäs Chen sitä tiesi jos tämä blondikin olisi jostain muualta... Poika kuitenkin sanoi kysyneensä vain pöydästä ja totesi sitten voivansa mennä muualle. Chen toivoi ajatuksissaan pojan häipyvän jonnekin kauas, jotta hän saisi olla rauhassa, mutta sen sijaan viittoi kädellään pöydänsä ääressä oleviin penkkeihin ja sanoi:
"Tämä on vapaa maa, tee mitä lystäät."
Sitten Chen alkoi jauhaa leipäänsä ja valmistautui siihen, että poika saattaisi jäädä ja kysellä jotain. Hänestä kuitenkin tuntui, ettei poika uskaltaisi välttämättä päästää yhtään mitään suustaan niin kauan kuin istui hänen lähellään. Kohteliaisuudesta hän ei kuitenkaan laittanut kuulokkeitaan takaisin korviin vaan kieritti ne pienelle rullalle ja sulloi capriensa taskuun. Kännykässäkään ei näkynyt mitään viestiä hänen kavereiltaan, joten hän ei voinut kuin odottaa että poika päättäisi mitä tekee.
Chen vilkaisi muihin nurkkapöytiin ja huomasi parin tyypin tuijottavan heidän suuntaansa. Kuitenkin kun heidän katseensa kohtasivat, kääntyivät muiden päät kiireen vilkkaa takaisin omiin tarjottimiinsa.

---------

dalamar

Brady odotti peloissaan tytön vastausta, ja hän jo miltein toivoi että olisi kävellyt suorilla ulos syömään. Ei olisi tarvinnut jälleen hermostuttaa itseään eikä änkyttää tuntemattomille. Nuorukainen oli satavarma tytön käskevän toisen painua jonnekin, missä pippuri kasvaa...Mutta sitä vastoin nainen viittoilikin pöytää...
"Tämä on vapaa maa, tee mitä lystäät", tyttö vastasi kuitenkin. Brady räpytti hetken vihreitä silmiään. Hmm...Miten ihmeessä hänen pitäisi tuollainen lause ottaa. Tyttö vaikutti edelleen sille, ettei tahtoisi nuorukaista lähellekään, mutta toisaalta. Ihmiset olivat erilaisia, ja toiset kuulostivat töykeille vaikka eivät tarkoittaneetkaan sitä. Ja tarjotin pojan käsissä tärisi siihen malliin, että hän tiputtaisi sen ruokalan lattialle, jos lähtisi vielä kompuroimaan pihalle. Niinpä vihersilmä laski tarjottimensa pöydän toiseen päähän ja istuutui vähin äänin. Vieläkin pelotti...tai ei...hän oli kauhuissaan. Pitäisikö sanoa jotain, vai istua hiljaa. Brady tunki haarukan suuhunsa saadakseen itselleen lisä aikaa päättää mitä oikein tekisi. Sivusilmällä hän katseli miten tytön kuulokkeet katosivat housujen taskuun...Ääh...pitikö sittenkin puhua. Nuorukainen nosti vesilasin huulilleen ja yritti saada huulilleen jotain hymyn tapaista. Hän ei ollut hyvä aloittamaan keskusteluja saatikka puhumaan ylipäätään. Mutta mitään ei oppisi ellei tekisi mitään...

"O-opiskeletko e-ensimmäistä v-v-vuotta?" Brady vinkaisi. Pitkin kuulostaa sellaiselta. Niin ja pitikin avata suunsa. Tyttökin varmasti haluaisi syödä lounaansa rauhassa ilman, että omituinen suurisilmäinen transvestiitti poikanen kyseli tyhmiä. Poika katsoi pikaisesti nuorta naista ja käänsi sitten katseensa takaisin tarjottimeen, ja lautaseen. Hän olisi halunnut vajota maan alle...Ja pysyä siellä. Voih...Olisipa samanlaista itsevarmuutta kuin Nielissä...Ja Samuelissa. Molemmat osasivat lähteä juttusille niin luontevasti. Mutta Brady ei todellakaan osannut moista. Nuorukainen lappasi ruokaa suuhuunsa kiroten itseään. Ei puhuminen pitäisi olla niin vaikeaa...

-------

weru

Sen jälkeenkin kun Chen oli ilmaissut mielipiteensä siitä, saattoiko hänen pöytäänsä istua vaiko ei, poika jäi vielä hetkeksi empimään, että mitä tekisi. Chen teki parhaansa esittäessään ettei välittänyt pojan käsissä tärisevästä tarjottimesta, joka saattoi hetkenä minä hyvänsä pudota maahan. Lopulta poika kuitenkin teki päätöksensä ja istui mitään sanomatta pöydän ääreen.
Hetken Cheniä ärsytti, sillä mikäli pojalla ei ollut asiaa hänelle, miksi piti väkisin istua samaan pöytään? Sivusilmäys ruokalaan paljasti, että suurin osa pöydistä oli edelleenkin tyhjiä. Tosin, vaikka Chen mielellään istuikin itsekseen ainoastaan kännykkä seuranaan, tämä sama ei tainnut päteä tuohon vaaleahiuksiseen poikaan. Ja nyt kun tyttö oikein mietti, tuo poika saattaisi joutua helpommin pilkankohteeksi yksin istuessaan kuin jos istui jossain jonkun kanssa, oli se sitten tuttu tai ei. Ainakin sen mukaan heitä molempia tuijotettiin muista pöydistä, mikä sai Chenin pyörittämään silmiään.
Chen vilkaisi poikaa, kun tämä yhtäkkiä kysyikin jotain. Hän kuitenkin käänsi katseensa saman tien ruokaansa, koska ei ollut varma näkyisikö hänen turhautumisensa pojan änkytykseen hänen naamastaan. Jestas, kävisi jollain puheterapeutilla tai jotain, tuo alkaa olla jo naurettavaa.
Kysymys oli simppeli opiskeluun liittyvä kysymys, mutta Chen ei ollut varma miten hän siihen vastaisi. Koska joo, kyllähän tämä oli hänen ensimmäinen vuotensa, mutta sen enempää vuosia hän ei täällä välttämättä olisikaan.
"...Olen vaihto-oppilas, joten tavallaan joo", hän sanoi ja seurasi vierestä kun poika söi vaivaantuneena lounastaan. Ja Chen muistutti itseään uudelleen, miksi hän oli lentänyt toiselle puolelle maapalloa, ja avasi suunsa uudelleen pureskeltuaan leipäpalansa loppuun.
"Entä sinä?"

---------

dalamar

Hetken Brady oli varma siitä ettei tyttö vastaisi mitään. Hän jopa odotti toisen nousevan pöydästä ja kadoten tarjotin mukanaan jonnekin ihan muualle. Eikä nuorukainen olisi ihmetellyt laisinkaan miksi. Kyllä hän itsekin lähtisi. Hieman onnettomana nuori mies tökki haarukallaan vihanneksia. Pitäisi mennä jonnekin sosiaalistumiskurssille. Kaipa sellaisiakin olisi...
"...Olen vaihto-oppilas, joten tavallaan joo", tyttö kuitenkin avasi suunsa. Brady uskaltautui nostamaan vihreän katseensa tähän ja suupieliin illmestyi jo jotain hymyn tapaista. Ehkä he pääsisivät keskustelemaankin. Nuorukainen nosti vesilasin huulilleen nyökäten. Hänestä ei ikinä tulisi vaihto-oppilasta. Muutenkin hermostutti puhuminen. Jos hän lähtisi vielä ulkomaille, missä kaikki eivät englantia ymmärtäneet, hän olisi enemmän kuin pulassa.

"Entä sinä?" tyttö kysyi vastakysymyksen. Brady laski haarukan lautaselle ja tämä hymyili vapautuneemmin.
"M-minäkin o-opiskelen e-e-ensimmäistä v-vuotta. B-biologiaa...O-olen m-muuten B-brady", nuorukainen esitteli itsensä uudessa rohkeuden vimmassaan. Ei hän kättään ojentanut, mutta hymyili lämpimämmin kuin aikaisemmin. Olisi ihanaa saada ystävä.
"M-mitä o-opiskelet p-p-pääaineena?" Brady jatkoi. Parempi olisi puhua nyt, kun siihen kerran pystyi. Jos nuorukainen jäisi liian pitkäksi aikaa hiljaisuuteen hän varmaan menettäisi otteensa tilanteesta. Haarukka löysi jälleen tiensä vihersilmän käteen ja tämä jatkoi syömistä toisen vastausta odotellessa.

Muutama poika läheisestä pöydästä oli noussut ja kävelivät nyt Bradyn ohitse. Ei yliopistossa enää niinkään tapahtunut kiusaamista, mutta miesten ilmeet kertoivat kaiken. Brady käänsi vikkelästi katseensa tarjottimeen sydämen hypätessä kurkkuun. Joskus oli niin hankalaa olla oma itsensä. Yliopistoon tultuaan nuorukainen oli rohkaistunut sen verran, että tyttöjen hepeneitä oli eksynyt päälle useammin. Harvat enää kiinnittivät siihen mitään huomiota. Mutta Brady tiesi, etteivät kaikki olleet niin suvaitsevia...väkisin tuli Tim mieleen. Pojan ilme synkistyi hieman. Hän oli törmännyt Timiin enää muutamia kertoja, eikä tämä ollut puhunut mitään. Hassua, miten ystävyys pystyikään katoamaan kuin tuhka tuuleen...

[palaan myöhemmin vastaaaamaan~]