Tänään on 21 Marras 2018, 02:36


Saanko luvan vai tanssitaanko eka? osa II

Tällä alueella pelataan ne Welldoniin sijoittuvat pelit, joille ei ole erillistä aluetta. Kaupunkiin saa vapaasti keksiä paikkoja, joista ei ole mainintaa missään: katuja, puistoja, kauppoja, pallokenttiä... kaikkea, mitä kaupungista voi kuvitella löytävänsä.
  • Kirjoittaja
  • Viesti
Poissa
Avatar

veranthia

Ylläpitäjä

  • Viestit: 218
  • Liittynyt: 23 Loka 2013, 11:38
  • Paikkakunta: Tampere

Saanko luvan vai tanssitaanko eka? osa II

Viesti24 Loka 2013, 21:18

weru

[ Jatkoa täältä ]

Wolverine haukotteli ja venytteli, siirtäen lopulta kättään vielä hiukan lähemmäs minua, niin kuin emme olisi jo pelkkien satunnaisten penkillä istujien normaalien välimatkojen toisella puolella, mutta ei se minua haitannut. Emmehän me enää olleet kumpikaan niitä satunnaisia istujia, vaan olimme tässä jo hetken hieroneet tuttavuutta. Olisimme tästä penkiltä jo varmaankin johonkin suuntaan kadonneet, yhdessä kylläkin, mutta pikkumies oli turhan tyhjäntasku tarjotakseen minulle mitään.
Tosin hän keksikin saman tien ratkaisun pulmaan ja ehdotti, että tulisi hänen luokseen. Heh, mikäs siinä, ilmaista lystiä kaikkiin tarkoituksiin.

"Hmmh", aloitin pohtivaan sävyyn. Koskaan ei pitänyt hypätä suoraan syliin, mitä en kyllä erityisemmin välittänytkään tehdä. Ikinä. Kovin montaa miestä en ollut tavannut, joka saisi minut syttymään pelkällä puhtaalla olemuksellaan, mutta ehkä sellaiset eivät vain olleet minua varten. Jo monta vuotta sitten olin jättänyt toiveet vakituisesta onnesta jonkun kanssa, tyydyn tätä nykyä näihin hetkellisiin pilkahduksiin, jotka kuitenkin sammuvat pian kynttilöiden tavoin.
"Mikäs siinä... En pistä seuraa pahakseni", jatkoin. Tosin Susipoika - eikös Wolverine ollutkin joku sudenoloinen? - mainitsi ettei asuisi aivan tässä kulmilla. En pistänyt pahaksi mahdollista kävelymatkaa, kun palkkiona nyt kuitenkin oli mitä oli... Hmh.
Heitin Susipojalle pallon, tapahtumat tästä eteenpäin olivat hänen päätösvallassaan, minä olin kuitenkin jo suostunut.

---------

Synoi

Jäin uteliaana ja toiveikkaana odottamaan toisen vastausta, mutta pyrin näyttämään ainoastaan uteliaalta hänen silmiinsä vaikka katselin koko naisen olemusta ylhäältä alas ja takaisin odotteluni aikana. Sormet alkoivat huomaamatta naputtelemaan penkin selkänojaa melkein lähellä hänen korvaansa ja laskin katseeni tällä kertaa Ginistä silmäilemään puistoa. Koska hän oli niin paljon minua pidempi ja jostain syystä ylväsryhtisempi, minun tarvitsikin oikeasti laskea katseeni hänestä jotain muuta nähdäkseni.
Menisikö tämä risukkoon sitten siitä syystä?

En ehtinyt kauaa juoppoja tai lintuja seurailla, kun punapää vastasi. Käännän katseeni hitaasti jostain sorsaa muistuttavasta linnusta häneen ja väläytän tällä kertaa oikein hyväntuulisen hymyn, johon toivoin hänen vastaavan. Joku oli nimittänyt tuota tilanteessa kuin tilanteessa aidosti ilahtuneen ja poikamaisen näköistä hymyä vahvuudekseni. Ainoaksi vahvuudekseni koiranpennun katseen lisäksi, jos totta puhutaan. Siitä puolesta voisin keskustella kyseisen ihmisen kanssa myöhemminkin, mutta noita avuja minä ainakin aioin käyttää koska hävisin miehisyydessä suunnilleen kaikelle mahdolliselle.
"Hienoa sitten. Pitkä matkakaan ei todella haittaa sinua, edes noissa kengissä? Tosin naiset osaavat tuollaisen, en minä sitä sano", varmistelin voitokkaalla äänensävyllä ja nousin ylös. Hetken ajattelin jo tarjota hänelle käsikynkkääni, mutta... Se voisi olla ihan omalta kannaltani epäedullista joten tyydyn vain nyökkäämään oikeaan suuntaan.
"Mennään sitten. Ehkä löydän meille grappaa, jonka ystäväni jätti jälkeensä sammuttuaan sohvalleni viime... perjantaina kenties. Kelpaako~?"

Olin kyllä kuullut, että grappaa juotiin ainakin italiassa jonkinlaisena jälkiruokana. Ruuan sulattamiseen tai jotain. Minä pidin siitä erityisesti tänä iltana kuitenkin pääasiassa siksi, että se kotonani odottava puoli pulloa sattui olemaan melkoisen vahvaa tavaraa, jos oikein muistan. Ei tarvisi sitäkään juoda niin paljon kerralla.

---------

weru

Lapsekkaan riemastunut hymyntapainen levisi Susipojan huulille kuin taikaiskusta kuultuaan myöntävän vastaukseni. Tietysti, ainahan hänenlaisensa olivat pitäneet mukavasta ja vähän räväkämmästä seuraneidistä, joten vastasin lempeällä hymyllä takaisin, sen aitoudesta en kyllä ollut niin varma. Tai no, ei Susipojassa mitään vikaa ollut, tuollaiselle lapsenomaiselle miehelle tekisi varmasti ihan hyvää silloin tällöin viettää iltaa jonkun minunlaiseni kanssa, eikä minulla toisaankaan ollut mitään tällaista ohjelmaa vastaan. Vaihtelu virkistää, kuten sanotaan.

Wolverine hypähti ylös koko hiukan huvittavan lyhyeen pituuteensa ja kysyi, että pystyinkö varmasti kulkemaan näillä kengillä pitkänkin matkan.
"Hmh, korkokengät ovat ajan myötä sulautuneet jalkapohjiini, joten ei ongelmaa", vastasin toiselle naurahtaen sanojeni perään. Seurasin tämän esimerkkiä sitten ja nousin itsekin ylös, enkä voinut olla hymyilemättä pääni sisällä meidän pituuserollemme.

"Kuulostaa oikein lupaavalta", totesin nyökäten. Grappa ei ollut minulle millään muotoa tuttu sana, mikä kuulostikin kyllä aika oudolta, etten ollut kuullut siitä aikaisemmin, vaikka olin käynyt Plazan drinkkilistan läpi varmaan neljä kertaa ja osasin valmistaa varmaan puolet niistä aivan itseksenikin.

---------

Synoi

Ginin noustessa seisomaan en voinut olla seuraamatta häntä katseellani koko sitä matkaa, kun hän kohoi ylemmäs ja ylemmäs ja ylemmäs. Ja sitten seis. Siellä oli, pitkä nainen minuun nähden ja korkojen kera. Irvistän hienoisesti ja hypähdän ilmaan pienesti katsoen pääsisinkö edes hänen silmiensä tasalle. En tosin ehtinyt laittaa asiaa merkille ja laskeutuessani ehkäpä sekunnin päästä takaisin maanpinnalle tuhahdin ääneen harmistuneesti. Sitten hän kuitenkin sanoi jotain mielenkiintoista ja sai minut unohtamaan tämän silminnähtävän ongelman.
"Ahaa", naurahdan vilkaisten arvioivasti hänen jalkoihinsa.
"Siinä tapauksessa varmaankin myös nukut, kylvet ja hmm harrastat seksiä korkokengät jalassa", tokaisin ja virnistin jälleen vilkaisten hänen kasvoihinsa silmiäni tutkivasti siristellen. Ei se kuulostanut pahalta vaihtoehdolta, vaikka hän olikin niiden ansiosta tarpeettoman pitkä.

Lähtiessämme kävelemään pyrkisin kuitenkin jatkamaan juomakeskustelua. Mitä enemmän hän niitä odottaisi, sen parempi. Ja sitä paitsi minunkin olisi parempi haluta viinaa, kuin mitään vahvempaa hänen seurassaan. En halunnut ottaa sitä riskiä, että hän tajuaisi jotain ja soittaisi poliisille. Hei ainiin! Poliisit. Jos heitä tulisi vastaan, miksi he meitä kuvittelisivat? En minä turhan lähellä häntä kävellyt, mutta jospa he siitä huolimatta luulisivat Giniä pedofiiliksi kun olin näin lyhyt? Tai sitten isosiskokseni...

Harppasin askeleen naisen toiselle puolelle sipaisten ohimennen ikään kuin vahingossa hänen selkäänsä olkapäälläni. Minä olisin mieluummin hyväksikäytetty lapsi, kuin hänen pikkuveljensä ainakin toistaiseksi.
"Jos nimesi on Gin, pidätkö sitten ginistä? Sitä minulla ei kyllä ole missään säilössä, mutta sitä lupaamaani tarjousta ajatellen voisin kysellä jo valmiiksi mistä sinä pidät. Tykkäätkö tequila-snapseista? Umm, suklaasta? Keksistä?", tiedustelen keskustelusävyyn ja viimeisen sanan päätteeksi vilkaisen häneen jälleen ilkikurisesti nähdäkseni miten hän reagoisi tällaiseen.

-------

weru

"Suurin piirteinkin niin", naurahdin Susipojan niin nokkelasti luetellen asioita mitä tein korkokengät jalassa. Enkä kyllä lainkaan valehdellut, kyllä minä olin noita kaikkia kolmea tehnyt piikkikorot molemmissa jaloissani, ja vieläpä remmit, vetoketjut sun muut nyörit aina tiukasti kiinni. Olin tottunut kävelemään niillä ja viihdyinkin niin, mikäs siinä kun kaikkihan tiesivät stilettojen lisäävän naispuolisen henkilön seksikkyyttä varsin monella prosentilla.

Wolverine osoitti kuitenkin meille suunnan kulkemalla toiselle puolelleni, hipaisten samalla ah, niin varovasti selkääni. Päästin huulieni välistä äänettömän naurahduksen, tämä mies olikin aika mielenkiintoinen.
"Gin menettelee, mutta pidän siitä enemmän jonkin drinkin seassa. Lempinimeni sain tästä pikku harrastuksestani", selitin toiselle. "Ja hmmh, sanoisin, että voin juoda melkeinpä mitä tahansa ja suklaa vain auttaa asiaa... Keksistä, jaa-a, se voi jäädä sinun pohdittavaksesi", naurahdin.

--------

Synoi

Hän ei kiirehtinyt kieltämään luettelostani ainuttakaan kohtaa ja se sai minut miettimään kaikesta mahdollisesta huolimatta sitä kylpyosiota. Voiko kylpyyn mennä kengät jalassa? Korkkarit jalassa? Se näyttäisi varmasti hyvin... nnoh, Dita von Teese voisi tehdä sellaista eikö voisikin? Jos von Teese voi tehdä sen, sen on pakko näyttää hyvältä jos minulta kysyttäisiin. Mutta nyt emme kysy minulta. Kysytään Giniltä.
"Oletko joku Dita von Teese vai?", naurahdin ja astuin sitten sen verran lähemmäksi, että sain tökättyä häntä kyynärpäälläni kylkeen.
"Eipä sillä että se olisi ollenkaan huono juttu olla burleski-taiteilija von Teese."

Toinen oli sitä mielenkiintoisempi, mitä enemmän jutustelin hänelle ja nythän minun kieleni oli viimein alkanut irrota kannoistaan. Se oli hyvä juttu, vaikka samaan aikaan en enää tuntenutkaan oloani niin autuaan hyväntuuliseksi kuin kymmenen minuuttia viivani jälkeen. Välillä minä todella alan miettiä mikä kaikki on minua itseäni ja mikä taas... no mikä ei ole.
Mutta jatkakaamme juttua, en halunnut tämän kuivuvan heti paikalla kasaan.
"Lempinimi? Saan vain arvailla kierossa mielessäni mikä se oikea nimi on", vastaan hänen selitykseensä ja vilkaisen häneen sivusilmällä siirtäen samalla hiuksia kasvoiltani sivuun. En kuitenkaan ala kyselemään nimeä suoraan, saapa nähdä tekeekö hän vaihtokauppaa näillä keinoin. Minun nimeäni vastaan siis. Vaikka puolet totuudestahan oli Wolverine, hmn~

"Suklaata ja terävä paukku... kyllä, vesi kielellä olen minäkin. Mutta kerrohan miksi se keksi jää minun pohdittavakseni, yksin minunko?", sanailen häkeltynyttä esittäen, mutta hienovaraisesti edelleen virnuillen. Hän ei ollut tyhmä eikä mennyt paniikkiin. Voisin jopa kuvitella olevani hänen kanssaan tekemisissä toistekin ja ihan ystäväpohjalta. Nyt en ajatellut ystävyyttä enkä ystäviä sen paremmin kuin hyvänpäiväntuttujakaan, mutta ehkä sitten illan tai kahden jälkeen.
Olettaen, että en joutuisi pohtimaan keksejä yksin. Olinhan kiltisti luvannut, etten yrittäisi mitään mitä hän ei halunnut.

--------

weru

Ei kieltämättä olisi lainkaan tyhmempää omata Dita von Teesen vartalo, näin esimerkiksi, mutta omallanikin kyllä pärjäsi ja oikein mainiosti, ainakin tällä kropalla tuntui saavan huomiota ja seuralaisia aivan kiitettävästi. Tosin olisi aika kumma, jos tämä kaikki ei jollekin kelpaisi...
Jätin omahyväisyydellä maustetut mietteeni toiselle hetkelle, vastaten toisen lähinnä leikkimieliseen kysymykseen, minkä saattoi päätellä kyljeen tökkäisyllä, joka ei suoraan sanottuna tuntunut kovinkaan missään.
"Heh, minähän voin olla mitä tahansa", vastasin huvittuneella äänellä, tuoden hiukan salaperäisyyttä ulkoasuuni.

Hrmh, niin, nimeni ei ollut millään muotoa vaikea arvattava, Ginhän oli jo puolet siitä. Ystäväni eivät yläasteella olleet mitenkään kreatiivisia, mutta totuin tuohon lyhennelmään hyvinkin nopeasti ja siitä vain tuli osa minua. Kuinkakohan monta ihmistä tämä kaupunkin pitää sisällään jotka tuntevat minut vain ja ainoastaan Gin-lempinimelläni? En kovinkaan usein jakanut sellaista tietoa kuin oikea nimi, sillä ei aina kuitenkaan ollut mitenkään hyvät seuraukset... Ja jos joku niistä monista olisi jotenkin oikeasti fiksu tai minun perääni, saattaisi hän pienellä ajatuksella keksiä oikean nimeni. Eikä meitä Gingereitä tässä kaupungissa miljoonia ollut, ei niin nimeltä kuin luonnolliselta hiusväriltäkään.
"Siihen joudutkin käyttämään oikein kunnolla ajatustyötä", vastasin leikkisään sävyyn toiselle. Mahtoikohan Wolverine olla oikeasti hänenkään nimensä?

"Ei sitä tiedä... Voi käydä tuuri ja saatat saada toisen pohdiskelijan vierellesi", naurahdin miehelle vastaukseksi. Tiesin varsin hyvin mitä hän tarkoitti, eikä se ollut ollut mitenkään epäselvää missään vaiheessa. Kyllähän tuollaiset saattoi arvata jo ensimmäisestä lauseesta lähtien, ja olin oppinut varsin hyvin nämä tunnistamaan.

---------

synoi

Heh, ei hänellä toisaalta ollut tarvetta olla juuri mitään tuon enempää, ei burleskia tai muutakaan. Mitä minäkään tässä silloin kävelisin hänen kanssaan kämpilleni aikeissani juottaa hänet känniin ja pitää hyvänä aamuun asti? En minä ihan totta olisi edes ajatellut tänään tällaista, ellen olisi törmännyt Giniin niinkin omituisessa tilanteessa. Ihan totta, se kuppainen puisto ei sovi hänelle paitsi että lopputulos ehkä korosti hänen hiuksiaan oikein nätisti. Vaan onneksi se puisto alkoi jäädä taakse ja pikku hiljaa lähestyimme kämppäänikin, jonne hän ei kyllä sopisi sen paremmin. Se oli aika sotkuinen koppi tälläkin hetkellä ja seuraavalla.
Mutta toisaalta minulle oli olemassa eräs vaihtoehto, vaan siihen tarvisin erään ihmisen suostumuksen. Toisaaltahan hän oli kiitollisuudenvelassa minulle ainakin puolesta tusinasta viinasta, viinapaukusta ja jointista joten miksikäs ei? Ja sitten taas siellä oli paljon enemmän juominkeja, joihin en kyllä saisi koskea, mutta joita varastivat kaikki muutkin Averyn vakiovieraat. Jäljet saattoi peittää vedellä vallan mainiosti; Avery ei tajuaisi ennen kuin liian myöhään ja silloin hän ei voi millään tietää kuka meistä se oli ollut.

Naurahdan matalasti Ginin sanoille ja nyökyttelen mietteliäästi osin hänen kiehtovaa lausahdustaan ja osin taas omaa suunnitelmaani, joka kuulosti paljon paremmalta kuin kämpille asti käveleminen. Hän saattaisi suostua pitämään korkokengät jalassaan, jos ei ensin joutuisi kävelemään niillä Fringesteriin ja rämpimään likaisten vaatteiden ylitse. Voivoi kyllä. Menisimme Averylle.
"Sitä ei ole vaikeaa uskoa", tokaisin toispuolisesti hymyillen vastaukseksi hänen tokaisuunsa ja jatkoin seuraavan innoittamana oitis asiaani.
"Mutta arvaa mitä. Minä en jaksa kävellä kotiin asti vain päästäkseni siivoamaan ensin barrikadin ovelta, jotta pääsisimme sisään. Sen sijaan eräs ystäväni asuu ihan lähettyvillä ja hänen viinakaappinsa on joka tapauksessa täydempi kuin minun. Tutustuimme kun asuin vielä Amerikan puolella. Yhden miehen bileethän siellä on varmaan pystyssä eikä se ole kaunista katsottavaa, mutta enköhän minä pääse Averysta eroon halutessani. Mitäpä jos menisimme sinne?"

-------

weru

Susipojalla olikin meidän varallemme aivan uusi ehdotus, ja kuuntelin tätä kiinnostuneena. Hmmh, paikanvaihdos sekä laajempi viinavarasto tiedossa? Miksi minä näin tervejärkisenä ihmisenä sanoisin lainkaan ei moiseen hyvin houkuttelevaan ehdotukseen? En miksikään.
"Toki", tokaisin heti vastaukseksi, kuulostaen siltä etten ajatellut asiaa ollenkaan loppuun asti. Ei minun tarvinnut ajatella. Kestäisin kyllä kolmannenkin henkilön läsnäolon, mikäli mokoma päästäisi meidät sisään ovestaan. Istua nyt tällaisena iltana sisällä... Ei tainnut tämä Avery olla mikään menevä ihminen sitten.
"Mikäli vain tämä sinun Averysi sallii meidän valloittaa kämppänsä", lisäsin vielä. Siinä se dilemma vasta olisikin edessä, jos mies ei päästäisi meitä lainkaan sisään, kun olimme kuitenkin aikoneet puuhailla vähän erilaisempia juttuja kuin pelkkiä rentoja tutustumiskeskusteluja punaviinilasillisen kera.

-------

synoi

Hymyilin naisen tokaisulle toispuolisesti vaikkakin sekä ilahtuneena että helpottuneena ja olen kaivamassa kännykkääni esille, kun hän sitten lisäsi vielä jotain mihin en voinut olla vastaamatta ihan vain mielenkiintoa herättääkseni.
"Totta ihmeessä hän suostuu, usko vain. Hän on jo niin kovassa kiitollisuudenvelassa minulle, ettei voi muuta kuin juosta ulos jos minä niin haluan."
Nnoh, ehkä se nyt ei ollut kovin mielenkiintoista mutta eikö ollutkin itsevarmaa?

Sanojeni päätteeksi sitten laskenkin katseeni reissussa rähjääntyneeseen kännykkääni, jonka ruutu näytti pysyvän itsepintaisesti pimeänä. Hieman tarkoitettua himmeämpi se oli ollut erään vauhdikkaan viikonlopun jälkeen, mutta nyt se näytti pettäneen minut kokonaan.
"Hmmn, satutko olemaan insinööri tai jotain? Kännykkäni taisi.. eikun hei!", ehdin aloittaa kun näyttö äkkiä heräsi eloon välähtäen ensin pari kertaa tuplaten tavallista kirkkaampana ja asettuen sitten. Miten se nyt tällä tavalla oli sammunut taskussa lojuessaan?

"Taitaa olla parempi kiirehtiä tämän puhelun kanssa... En osaa sanoa mitä tämä tekee seuraavaksi", pohdin ääneen ja vilkaisen kokeilevasti hymyillen Giniin. Sitten hengenveto ja asiansa maanitteleva ilmaisu.
"Saanko lainata sinun puhelintasi, niin saan sen yösijan meille käden käänteessä?"

----------

weru

Vai että ihan kiitollisuudenvelassa... Susipojan tuttavapiiri vaikuttikin varsin mielenkiintoiselta, enkä voinut kuin pohdiskella miten ihmeessä en ollut törmännyt tähän miehenalkuun aikaisemmin, varsinkin kun Snowfinch ei ollut mikään maalaiskylä, vaikka pieneltä minun silmissäni vaikuttikin.
Kenties olimme kuitenkin tottuneet hiukan erilaisiin yöelämiin, minä kulkien varakkaiden ja tasoisteni kanssa samaa polkua, kun taas Susipoika... Voisin sanoa, että häntä en voisi unissanikaan nähdä Plazan nurkissa edes kerran kahden kuukauden sisään.
"Ahaa", totesin venyttäen viimeistä a-kirjainta ja kuulostaen hyvin kiinnostuneelta. "Minkäköhänlaisessa kiitollisuudenvelassa miesparka sitten oikein on?" kysyin vielä Wolverinen tutkiskellessa vähän huonokuntoiselta näyttävää matkapuhelintaan, joka ei millään tuntunut elpyvän. Auts. Veikkaan, että tuo raukka ei elä enää kovinkaan kauaa.
Naurahdin vähän, kun hän sai kuin saikin kännykkäänsä jälleen valoa. Tuota ei varmastikaan oltu kohdeltu kovinkaan hyvin...

Yllättäen hän kysyikin pian minun puhelintani lainaan, ja mietin pari sekuntia ennen kuin vastasin.
"Hmh, luotan siihen, että olet tarpeeksi fiksu poika ja tajuat, mitä voi tapahtua, jos puhelimelleni käy jotakin, eikös?" varmistin vielä ystävällisellä hymyllä, jonka olisi voinut käsittää myös uhkauksenakin. Mutta ehei, miksi minä semmoisia...~
Upotin käteni etsimään kännykkääni takintaskusta ja kiersin käteni sen ympärille valmiiksi, odottaen Susipojan vastausta.

--------

synoi

Kyllä minä ilmeisesti Ginin mielenkiinnon onnistuin herättämään noinkin yksinkertaisella sananvaihdolla ja oikeanlaisella ilmehdinnällä. Joutuisin kyllä antamaan hivenen epämääräisen vastauksen, mikäli halusin yhä pitää kohtuu kunnollisen ihmisen leimani. Tai siis en minä kokenut että olisin valtavan epäkunnollinen ihminen, mutta siis yleisten mielipiteiden mukaan olin varmaankin niitä laiskoja pummeja, joiden sietikin vetää yliannostus ja kuolla pois muiden kontolta. Tai jotain siihen suuntaan. Jokin minun vaistossani sanoi, että Gin puolestaan oli ehkä... miten sen nyt sanoisi sitten? Vähän parempaa porukkaa?
Ja sellaisen minä olin viemässä "pitsalaatikkoja ja kokaiinia"-kämppääni Fringesteriin! Ja pah, kyllä tämä toinen vaihtoehto oli paljon parempi.
"Hmmn, mitä nyt saatat kuvitella. Hän on minulle velkaa tällä hetkellä enemmän kuin minä hänelle ja se on aika tavatonta", kuittaan hänen tiedustelunsa naurahtaen. Vaikka tuohan ei oikeastaan ollut aivan totta. Minä olin aika harvoin velkaa Averylle.

Naisen vastaus puhelinta koskevaan kysymykseen saa minut tuhahtamaan ja ojentamaan jo kättäni lähes vaativasti.
"Älä nyt luule, että kännykkäni kunto on minun vikani. Sitä paitsi minähän vain soitan, ei sille mitään voi käydä."

----------

weru

Wolverinen vastaus ei kertonut minulle sen enempää kuin aikaisemmalla kerrallakaan, ja vaistosin hänellä olevan jotain, mikä ei välttämättä sopisi ihan minun silmilleni tai yleensäkään päivänvalolle. Noh, olkoot hänen salaisuutensa salaisuuksia, minullakin oli kaapissani yhtä jos toista luurankoa, joista kovin moni ei saisi varmaankaan koskaan kuulla.
"Tavatonta? Oletko sitten kovin useinkin velkaa ihmisille?" kysyin hiukan arvuutellen, huolestuen ehkä ihan pikkuisen puhelimeni puolesta.
Ojensin sen kuitenkin taskustani sen enempää empimättä, sittenpähän hän olisi minulle velkaa ja näkisin onko hän tosiaan sanansa mittainen mies kaikessa lyhykäisyydessään.
"Heh, kenenköhän muun vika se sitten olisi.." kysyin retorisesti pohdiskellen.

------------

synoi

Tunsin olevani periaatteessa jo hieman heikoilla jäillä Ginin alkaessa kysellä enemmänkin kysymyksiä jostain, minkä saattoi laskea epäilyttäväksi mutta jotenkin en ollut siitä ihan niin huolissani kuin olisi pitänyt.
"En kai sen enempää, kuin muutkaan. Siis minun tuntemistani ihmisistä. Etkö sinä sitten ole ikinä velkaa mistään, rahallisesti tai muuten?", hymähdän ja tartun samalla punapään tarjoamaan puhelimeen varmistaen, että samalla hiuksenhienosti hipaisin hänen kämmentään. Sitten vain uutta juttua pukkaamaan. Minun mielestäni oli vain soveliasta esittää vähän ehkä femiiniseksi miellettyyn tapaan pikkuisen vaikeasti tavoiteltavampaa kuin olikaan, jos suunnitelmat olivat niin selkeät kuin meillä oli. En minä mitään käytöskukkasia ihmeemmin viljellyt normaalisti, mutta tämä vain piti välimme paljon mielenkiintoisempina illan loppusuoralle asti.

"Ei voi tietää, et itsekään tule tietämään tämän illan tapahtumista välttämättä puoltakaan jos Averyn viinakaappi on yhtä täynnä kuin viimeksi", vastaan ilkikurisesti kieltäni näyttäen ja alan sitten kopioida numeroa omalta näytöltäni toisen kännykkään. Siinä numeroa himmeältä näytöltä naputellessani minusta alkaa myös tuntumaan, että saattaisin kyllä herätellä itseäni jossain vaiheessa iltaa muullakin tavaralla, kuin ilmaisella viinalla. Tosin en tiedä, voisihan olla että Averylla oli taas joku kotitekoinen vieroitushoito meneillään ainakin kannabista kovemmista aineista ja silloin joutuisin kyllä tyytymään samaan mihin tämä kaunis seuralaisenikin.
Vilkaisen ohimennen hänen puhelintaan tarkemminkin ja alan ojentaa epähuomiossa hänelle omaani samalla kun soitan.

Avery vastasi nopeasti ja siitä saatoin päätellä hänen istuvan asunnossaan yksin jonkin rauhallisen koti-illanvieton äärellä.
"Wolverine?", kuului luurin toisesta päästä melko isolla äänellä lausuttuna. Oliko se muka noin yllättävää?
"Niin olen. Miksi noin hämmästyneen kuuloinen?"
"Et ole soittanut tai käynyt aikoihin? Tarvitsetko jotain, tule hakemaan täältä, minulla on ihan kamalaa ja yksinäistä."
No sepä olikin murheellista hänen kannaltaan, että todella tarvitsin jotain enkä todellakaan jakaisi sitä tänään hänen kanssaan. Eli siis yösijaa ilman typeriä häiriötekijöitä. Toisaalta hänen sanavalintansa ja puhetapansa antoivat olettaa, että hän ei toisaalta ollut aikonut taas vaihteeksi lopettaa aineiden käyttöään ja saattaisi siis hyvinkin pystyä tarjoamaan minulle muutakin, kuin ehjän katon.
"No kyllä itseasiassa tarvitsen. Minulla on harvinaisen hyvää seuraa, mutta hänellä taitaa olla jano. Kämpilläni ei ole mitään mukavaa seurustelujuomaa ja..."
"Minä kun kuvittelin että haluat tavata minut. Mutta niin niin, tulkaa nyt sitten tänne. Taidan olla sinulle velkaa palveluksen ja pari tupakkaa, ellen väärin muista. Olen muuten lopettanut tupakoinnin, haluatko alkaa mukaan talkoisiin?"
"Enpä oikeastaan. Mutta olen silti iloinen siitä, että ymmärrät minua edelleen puolesta lauseesta. Ja sitten... olisiko sinulla sitten... tarjota jotain.. muuta?", keskeytän miehen lievästi nasaalin puhetulvan ja vilkaisen mahdollisimman huomaamattomasti Giniä kohti. Vaikka haittaisiko se jos hän saisi tietää? Soittaisiko hän poliisille vai pistäisi sanattoman sopimuksemme etusijalle?
"On... vielä toistaiseksi. Mutta näytän ihan tiskirätiltä, olen istunut mökissä pari päivää ja nyt pitäisi ilmeisesti lähteä ulos. Kauanko teillä kestää kävellä tänne?"
"Hmm, korkkareiden kanssa korkeintaan vartti mutta voin minä keksiä meille viivykettä", vastaan ja virnistän tahattomasti.
"Jahas. No hyvä, otan puoli tuntia, tulkaa sitten. Heipä hei~"

En vastannut mitään, sillä puhelin alkoi piipittää siihen malliin että keskustelu oli päättynyt. Vilkaisin näyttöä ja ojensin sitten kännykkää takaisin omistajalleen.
"Hän oli oikein myöntyväinen. Ja huomaatko, intensiivisen punainen kännykkäsi on ehjä?", naurahdan ja samassa päästän siitä irti melkein kuin vahingossa vain napatakseni sen toisella kädelläni olemattoman lyhyen pudotuksen jälkeen. Toivottavasti Gin ehti säikähtää edes vähän.
"Hupsis", uikahdan ja tartun sitten naisen käteen laskien puhelimen sille korkeimman omakätisesti.
"Meitä pyydettiin viivyttelemään puolisen tuntia. Mitäs keksitään? Ollaanko piilosta?"

--------------------

weru

Susipoika ei olisi siis yleistä tasoa enempää velkaa muille, ja kysyikin sitten omasta tilanteestani. Naurettavaa, minäkö olisin velkaa jollekulle? Rahavelkoja en kerryttänyt itselleni, koska ei moiseen ollut syytä - joko en ollut rahapulassa tai sitten tyydyin siihen mitä varoillani sai. En kyllä sen puoleen lainaillutkaan rahaa muille tahoille, en osannut oikein luottaa mihinkään känniääliöihin raha-asioissa.
Muissa asioissa... Mitäköhän olin lainaillut? Tavaroita, joista osan olin hajottanutkin, alkoholia suuria määriä, joita en kyllä palauttaisi, koska ihmiset olivat vain hyvää hyvyyttään lahjoittaneet minulle pulloja ja drinkkejä ja kaikkea muuta, jotka olivat täysin luistaneet päästäni... Olin saanut lukemattoman määrän autokyytejä, yöpaikkoja... Mutta kukaan ei ollut tullut kyselemään omiaan takaisin. Enkä kyllä varmaan antaisikaan, vaikka tulisivatkin kysymään. Oma mokansa.
"Eeen oikeastaan, en", sanoin lyhyen pohdintahetken jälkeen. "Minulle ei vain lainailla, minulle annetaan."

Wolverine naputteli omasta kuolemaa tekevästä kännykästään numeroa ja hänen sanansa saivat minut vain naurahtamaan. Niinpä tietysti, tarkoituksenamme oli juoda päät täyteen. Ei sillä, että minulla olisi mitään valittamista, päinvastoin!
Poika nosti puhelimeni korvalleen ja tarjosi omaansa minulle, jonka poimin talteen ja päätin pitää panttivankina. Siellä taisi kuitenkin olla hemmetisti asioita, jotka eivät sopisi kaikkien silmille, eikös?
Kuuntelin hiljaa Susipojan ja tämän Averyn välistä puhelua, joista jälkimmäisen puhe kuului pelkkänä etäisenä muminana. Kevyt tuuli tuntui niskassani ja upotin molemmat käteni takkini taskuihin.

"Ja sitten... olisiko sinulla sitten... tarjota jotain.. muuta?"
Silmäni vilkaisivat kyynisesti Wolverineen tämän vilkaistessa minuun. Saatoin arvata, mistä oli kysymys, mutta ei ollut minun asiani. Kunhan ei tarvinnut joutua osalliseksi moiseen, olin sujut hänen kanssaan. Enkä kyllä sen puoleen haluaisi nähdäkään, jos hän keksisi ruveta piikittelemään itseään kahden kesken ollessamme, vaikka mistä minä tiesin mitä hän kehtaisi tehdä lähettyvilläni ja mitä ei.

Puhelu päättyi, antaen minulle sen kuvan, että aikaa pitäisi vierittää eteenpäin vielä täälläpäin Snowfinchiä, ennen kuin tunkeutuminen Averyn luokse olisi mahdollista.
Juuri kun olin vastaamassa Wolverinen piikittelyyn puhelimeni turvallisuudesta hän päästi siitä irti ja sydämeni taisi jättää yhden lyönnin välistä. Hän kuitenkin nappasi sen toisella kädellään ennen maahan iskeytymistä ja tuijotan häntä kaksi sekuntia vihaiseen sävyyn.
"Nii-in, hupsis", vastasin saaden puhelimeni kuitenkin takaisin käteeni ja saman tien vetäen sen turvaan laukkuuni. "Et hengittäisi enää, jos se olisi pudonnut."

"Puoli tuntia... Jos leikitäänkin realistista rosvoa ja poliisia?" ehdotin pelkästään vitsillä, kuin ilmoittaen, että olin kyllä ymmärtänyt mitä hän tarkoitti 'jollain muulla'.

---------

synoi

Hymyilin nopeasti naisen vastaukselle ja kohautan toista kulmaani kysyvästi, vaikka en kysynytkään mitään. Olinhan minäkin viemässä häntä ystäväni - tai ehkä kuitenkin kaverini - kämpille juomaan minun piikkiini. Tai oikeastaan Averyn piikkiin, mutta minua hän varmaankin syyttäisi jo etukäteen skottiviskiensä imeskelystä varsinkin sen jälkeen kun olisi joutunut seuralaiseni viehätysvoiman kantoalueelle. Eikä se pelkkään näköön perustunut, Gin kyllä vaikutti naiselta joka sai mitä halusi vaikkei sitä erikseen pyydellyt. Jospa hänelle tosiaan annettiin asioita, eikä pyydelty enää takaisin.
Vaikka kyllähän minä saisin hänestä seuraa tälle illalle, se oli aivan kohtuullinen maksu viinoista ja Averyn valituksista.

Ja kuten pian kävi ilmi, minä en välttämättä edes joutuisi juomaan mitään ja kärsimään huomenissa kamalasta krapulasta. Ja johan minä olin koko päivän nukkunut ja syönyt Evanin minulle rahoittamia ruokia kaapista sammumattomalta tuntuneen nälän kourissa. Mielialani oli ollut yleismielialaani verraten melkoisen matala aina siihen asti, kun pääsin yhden herättävän viivan jälkeen ulos asunnosta. Tarkoitukseni oli kyllä ollut rauhoittua täksi viikoksi ja hankkia kesän ajalle hieman töitäkin, mutta eihän tämä olisi kuin yksi ilta ja vieläpä niinkin harvinainen, että minulla oli arvoistani seuraa. Sitä paitsi pelkällä alkoholillahan minä lojuisin huomisenkin päivän neljän seinän sisällä päänsärkyä potien, olisiko se muka sen parempi?
Eikä Gin edes vaikuttanut huomanneen mitään... Ja jos olikin huomannut, aika nopeasti hän asian sivuutti, kun kuvitteli minun murskaavan hänen kännykkänsä. Kuinkahan kallis lelu sekin oli ollut? En minä sitä varastaa aikonut, en nyt enkä myöhemmin tänä iltana mutta olisihan se ollut aika helppoa nyt kun hän silmieni edessä työnsi sen laukkuunsa. Hymyilen viattomasti hänen uhkaukselleen ja olen jo vastaamaisillani jotain, kun omituisesti tajuan myös oman kännykkäni puuttuvan. Olinko jo hukannut sen jonnekin? Taputtelin taskujani mietteliäänä, vaikkakaan en erityisen huolestuneena. Ainahan se jostain oli ilmestynyt.

Punapään sanoihin roistoista ja poliiseista en oikein osannut vastata nopeasti ja sujuvasti. Ensin en nimittäin tajunnut mihin hän viittasi ja kun sitten tajusin, välttelin sekuntien verran naisen katsetta. Tiedätte, että poliisit uskovat sitkeästi tunnistavansa varkaat katseesta. Noh, huumeiden käyttäjät he ainakin tunsivat tunnistavan silloinkin kun emme olleet vetäneet mitään. Ja minä sitä paitsi olin nuuskaissut sen yhden, kotona, ennen kuin lähdin... Niiskaisin tuskin kuuluvasti, kun alkoi varmaankin valheellisesti tuntua epämiellyttävältä nenässä ja soimasin siitä samassa itseäni. Olin luullut piilottaneeni merkitykset puolikkaisiin virkkeisiin ja arvellut, että Gin ei tajuaisi. Nyt minä sitten tällä kiertelyllä melkein jo myönsin asian.
Nostin siis katseeni taas hänen kasvoihinsa ja hymyilin ehkä hieman liian välttelevästi.
"Jos saan olla se poliisi. Kun sinulla on nuo näppärät kengät, jäisit kiinni jo ensimmäisessä kadunkulmassa", tokaisen ja naurahtaen käänsin taas katseeni toiseen suuntaan ikään kuin kadun ylitse meidän puolelemme parhaillaan hiippaileva kissa olisi varastanut huomioni.

"Onko sinulla kylmä? Tarjoaisin takkini kuten herrasmiehet, mutta...", aloitan pienen hiljaisuuden jälkeen ja nostan sitten kättäni ilmaan nykäisten merkitsevästi farkkutakkini hänelle varmaankin liian lyhyitä hihoja.
"Ehkä se ei toimi ihan kuten toivoisimme", päätän lauseen ja hymyilen varmaankin hivenen itseironisesti. Sitten kuitenkin muistan lämpökerrastona toimivan farkkutakkia huomattavasti väljemmän ja mukautuvamman hupparini alkaen saman tien riisua päälimmäistä vaatekappaletta. Pian ojensin harmaata, itselleni liian suurta ja lämmintä hupparia toiselle perin ritarillisesti. Kyllä se varmaan menisi Ginin päälle aivan hyvin, mikäli hän uskaltaisi hihoista hivenen kuluneen rätin päällensä pukea.
"Olkaa hyvä~"

Toistaiseksi siis olimme jääneet tähän. Avery ei asunut kaukana, eikä meillä todellakaan kestäisi koko puolta tuntia kävellä hänen kämpilleen. Jos menisimme sinne liian aikaisin, hän alkaisi sätkiä ja hermoilla tiskirätteyttään, ja poistumisessa kestäisi puolet kauemmin. Mitäs nyt sitten..? Käännän katseeni kysyvästi Giniin ja hetken siinä katseltuani tiesin aika tarkkaan millaisia ideoita minulle tuli... Mutta ehkä hän ei ollut kyllin humalassa.
"Emme me voi leikkiä piilosta, sinä saattaisit karata kokonaan", tokaisen ja ristin käteni rinnalleni havaiten unohtaneeni farkkutakkini maahan. Miten minulla oli nykyään niin harvoin oikeasti kylmä? Nostin takin maasta melko läheltä Ginin jalkoja ja taas suorassa seisoessani en enää kiirehtinytkään kauemmaksi.
"Mitäs keksitään kaunokainen~?"

--------

weru

"Höpsis", aloitin Susipojan mainitessa kenkäni ja viitaten, että olisin jotenkin hidas kulkemaan ne jalassani. "Aliarvioit minut ja kenkäni."
Korkokengät tosiaan olivat kuuluneet vaatevarustukseeni jo melkein kymmenen vuoden ajan, eikä minulla ollut ongelmaa niillä kulkemisen kanssa. Ja hmh, kiilakorot, niillä juokseminen vasta lastenleikkiä olisikin. Koronkatkeamisesta ei tarvinnut huolehtia ja niissä oli mukavan tasaiset pohjat, jotka auttoivat liikkumaan, juoksemaan ja hyppimään vaivatta. Hän poliisina olisin kerennyt jo kauas, ennen kuin Susipoika olisi edes tajunnut minun kadonneen näköpiiristä.

Hiljaisen hetken loputtua Wolverine tarjosi minulle takkiaan kylmyyttä vastaan, mutta totesi omansa olevan hiukan huono siihen. En ehtinyt saada muuta aikaan kuin naurahduksen. Hupsu mies. Näkee kaikenlaista vaivaa vain nähdäkseen eksoottisemman puoleni pimeän ja huvitusten ajan tullen, kovin moni ei nykyään edes jaksanut yrittää. Tosin he olivatkin juuri niitä, jotka jäivät imeskelemään peukaloita petiensä pohjille yksinäisinä.
Kiitin poikaa ja vedin tämän suurehkon hupparin ylleni, vaikka minunkaan ei ollut niin ylettömän kylmä. Hän sen sijaan tuntui olevan kuin kala vedessä, huolimatta viileästä iltatuulesta, joka oli tuivertanut kiharoissani ja pitkin kaulaani jo lähes koko illan.

"Hmh, ja sitten heität pallon kokonaan minulle?" tuhahdin huvittuneena, kun Wolverine kysyi minulta seuraavasta ajanvietteestä. Tällaisena viileänä iltana olivat ulkohuvitukset hiukan vähissä, varsinkin kun minusta alkoi tuntua jo suurin piirtein selväpäiseltä. Ei sillä, että olisin ollut jotenkin auttamattoman humalassa aikaisemmin, mutta nyt tunsin itseni hyvin raittiiksi.
"Onkos tuo nyt välttämättä aivan herrasmiehen käytöstä?"

---------

synoi

"Ai aliarvioin? Oletko harkinnut kaksoispistooleja, Lara Croft?", minä tokaisen vastaukseksi enkä takerru yksityiskohtiin, kuten siihen että oikeastaanhan Croft oli minun pelikokemusteni perusteella jotain ihan muuta, kuin poliisi. Arkelogiko se oli? Lisäksi olin taas kutsunut Giniä joksikin mediasta tutuksi sillä erotuksella, että Dita von Teese oli oikea henkilö ja Lara Croft vain pelihahmo. Eihän hän kyllä näyttänyt ihmeellisemmin kummaltakaan punaisine hiuksineen, mutta... ei nyt takerruta siihenkään.

Olin lähellä päästää heltyneen äännähdyksen suustani välittömästi, kun Gin sai hupparin ylleen. Tämähän oli ollut kerrassaan hyvä idea ja hymyillen vastasin asiaan kuuluvasti hänen kiitokseensa. "Ei kestä kiittää~"
Siitä en sitten tiedä oliko hän oikeasti kiitollinen vaiko vain kohtelias. Kyseinen vaatekappale oli nimittäin kokenut kaikenlaista ja saattoi haista ulkoilmalle, tupakalle ja marihuanalle. Ensimmäinen ei varmaankaan ollut huono asia muuten, mutta se pohjusti kahta viimeistä. Täytyy vain toivoa, että hän ei havaitsisi ainakaan sitä hasiksen tuoksua vaikka se ei ollutkaan siinä määrin ehdottoman epämiellyttävä haju, kuin tupakka tai valkosipuli useimpien mielestä. Hän vain ei ehkä pitäisi merkityksestä hajun takana.
Seisoessani naista hieman lähempänä tosin haistoin sen itsekin. Ei tainnut olla hyvä juttu, oli hän kuinka sympaattinen ilmestys hyvänsä.

En kuitenkaan uskaltanut jäädä huolestuneen näköisenä aloilleni odottamaan, että roviot sytytetään vaan ojensin puhuessani kättäni sen sijaan Ginin tai oikeastaan minun taskuani kohti taputellen sitä kevyesti, tarkistaakseni olinko jättänyt jotain elintärkeää sinne.
"Pallo on sinulla. Olen niin kohtelias, että annan sinun päättää. Varastitko kännykkäni?", höpöttelen katse yhä kiinnittyneenä naisen kauniisiin kasvoihin ja tajuan sitten kysymykseni olevan oikeastaan aiheellinen. Minähän nimittäin en tiennyt missä oli kännykkäni ja jos se ei ollut minulla niin oli aivan loogista epäillä Giniä. Äskenhän olin näppäillyt sitä ja sitten...
"Hetkinen... Sinä varastit kännykkäni oikeasti!", älähdän epäuskoisesti naurahtaen ja astun vielä puoli askelta lähemmäksi tunnustellen myös hänen omat taskunsa takataskuja myöten huolellisesti. Tietysti vain kännykkääni etsiessäni.
"Kerro missä se on, kolmemetrinen kaapinkokoinen miesystäväni voi soittaa", uikutin hyvinkin huolissani ja liitin käteni yhteen hänen nenänsä alla. Tietenkään en tiennyt mihin minä tämän huumorin pohjasin ja miksi viljelin sitä, sillä oikeastaan todellakin halusin kännykkäni takaisin... En vain voinut uskoa, että hän oli ottanut sen. Mitä hän sillä oikein teki tai luuli tekevänsä? Kohtahan se oli rikkikin. Ja siellä oli kahden diilerin, kolmen huoran ja yhden linnassa istuvan narkkarin puhelinnumerot...

----------

weru

"Hmph, ruudin tuoksu ei ole kovin viehättävä", vastasin vain hymähtäen Susipojan Lara Croft ja pistoolit -kommenttiin. Hänellä tosiaan oli mieli kuin hiukan nuoremmalla, ajatukset pomppivat fiktiivisissä tai saavuttamattomissa naisissa, ja huomionosoitukset olivat pieniä ja viattomia, kuten rupuisen hupparin tarjoaminen, vaikka se olikin käytössä kulunut ja sen hajusti tunnisti omistajansa.
Hupullinen takki tosiaan levitti tuoksua sätkistä ja muista mielenkiintoisista, eikä se tuoksu välttämättä ollut niin kovin miellyttävä. Oma parfyymini kera ulkoilman raikkaan tuoksun peittivät sen varsin hyvin alleen, joten saatoin käyttää sitä ylläni vaivatta. Pikkumieskin ilahtui, mikä oli jollain oudolla tavalla aika hellyyttävää.

"Hmm? Minkä kännykän", sanoin kuin en tietäisi lainkaan, mistä tuo pikkuruinen miehenalku oikein selitti. Tottahan toki olin sen vienyt, vaivihkaa hänen leikkiessä omallani, mitäs laski sen käsistään minun epäluotettaviin, mutta kovin pehmeisiin ja solakoihin käsiini.
Wolverine testasi kaikki mahdolliset taskut, unohtamatta shortsieni takapuolella oleviakaan, jättäen sentään kuitenkin laukkuni rauhaan. Naurahdin vain, kun tunsin epätoivoiset kätöset takamukseni yllä etsimässä jotain niille kuuluvaa.
"Ha! Arvasin, että salasit minulta jotain", huudahdin muka voitonriemuisesti Wolverinen viimeisen kommentin päätteeksi. "Miesystävähän se olikin!"

---------

synoi

Ilmehdin monitulkintaisesti naisen silmien alla ja lopulta levitin käteni suurieleisesti sivuilleni olkia kohauttaen vastaukseksi hänen voitokkaaseen huudahdukseensa. Onnistuin jopa peittämään huvitukseni ja tuijotin vuorostani suurin silmin punapäätä.
"Tietysti salasin. Eihän minulla olisi ollut sinuun mitään mahdollisuuksia, jos tietäisit totuuden!", parahdin edelleen tällä kovaäänisellä linjalla mennen, enkä oikeastaan tullut ajatelleeksi mitä mahdollisesti kauempana koiriaan iltalenkillä käyttävien ihmisten päässä mahtoi liikkua. Ehkäpä he olettivat meidän purkavan kihlausta vuosien petoksen jälkeen tai sitten vain arvelivat pojan jääneen äidilleen kiinni tupakasta.
"Ja minkä totuuden? No sen, että olen oikeasti sukupuoleni vaihtanut 12-vuotias tyttö nimeltään Mischa", päätin kertomukseni ja teatraalisesti iskin kämmenen kasvoilleni. Noniin, nyt on sekin salaisuus paljastettu. Huokaus.

"Tietenkään en voi olla varma onko minulla sinuun mahdollisuuksia muutenkaan. Nyt voisit antaa kuitenkin kännykkäni takaisin. Siihen voi oikeasti tulla vaikka kuinka tärkeä puhelu, johon en missään nimessä voi antaa sinun vastata."
Palasin jonkinlaiseen jämerään suostutteluun ja ojensin kättäni vaativasti katsellen yhä naista vaativasti parhaani mukaan. Se vain oli hieman vaikeaa ainakin puolentoista pään pituuseron vuoksi, joka vain korostui minun seisoessani näin lähellä.
"Ihan oman turvallisuutesi takia tietenkin~", lisäsin taputtaen vapaalla kädelläni Ginin takapuolta ehkä jonkun makuun inhottavan törkeästi. Mutta pakkohan tätä varren lyhyyttä oli jollain kompensoida ja tässä tapauksessa se oli itsevarmuus, vaikka sitten perusteeton.

--------

weru

Wolverinen pikkuruinen draamanäytös sai minut naureskelemaan avoimesti, välittämättä loukkasiko se hänen tunteitaan vai oliko pieni huumori juuri sitä, mitä hän oli esityksellään hakenutkin.
"Ilmankos sinussa olikin jotain omituista", vastasin lähes yhtä vakavan teatraalisesti tuimalla ilmeellä. "Tiesin sen koko ajan, että jokin oli pielessä ja nyt se selvisi. Senkin petturi, juoksepas leikkimään poneillasi siitä!"

Susipoika pyyteli jämäkästi puhelintaan takaisin edelleen käsi ojossa, mutta pudistin vain huvittuneena päätäni, aivan kuin en tietäisi alkuunkaan koko puhelimesta, joka kuitenkin poltteli käsilaukkuni pikkutaskussa, jonne olin sen salakavalan nopeasti ehtinyt sujauttaa oman puhelimeni mukana.
"Voi miksen, olen loistava sihteeri, usko pois", sanoin paljastaen samalla itseni, mutta tuskinpa hän sitä puhelinta kuitenkaan omin avuin löytäisi. Ellei sittenkin paljastuisi varsinaiseksi epäherrasmieheksi ja alkaisi tavoitella laukkuani tai peräti paitani sisuksia.
Wolverinen takamuksellani viivyttelevä käsi aiheutti minulle sisäisiä naurunpurskahduksia, ja toisaalta taas herätti sympatiaa. Kyllähän moista pikkumiestä voisi pikkuisen auttaa alamäessä ja pysyä seurana. Sitä paitsi, mikäs tässä ollessa, kun hän osoittautui aika mainioksi seuraksi muutenkin, ja välistä olin julkea ja jopa unohdin sen, minkä takia olin hänen matkaansa lyöttäytynytkin.

--------

synoi

Huokaisin äänekkäästi ja annoin ryhtini valahtaa toivottomaksi kasaksi kohti maata.
"No niin kai sitten. Lähden takaisin Ihmemaa Oziin", tokaisen ja napsautan kantapäitäni maahan kolmeen kertaan. En kylläkään tiedä ihan tarkalleen miten se juttu oikeasti meni kirjassa tai musikaalissa. Kumpaan suuntaan mennessä niitä kenkiä piti napsuttaa? Enpä tiedä ja toisaaltahan puhelimeni oli yhä Ginillä.
Niinpä käännyin takaisin naisen puoleen hänen sanansa kuullessani ja olin aikeissa sanoa jotain ihmeellisen nerokasta, nasevaa ja käskevää mutta paremman puutteessa päädyinkin sohimaan hänen suuntaansa sormellani ja ähkäisemään latteuksia.
"Varas."

Sitten sain myös todisteen sanoilleni, kun kuulin puhelimeni tutun soittoäänen Ginin laukusta. Siihenkin olisin voinut sanoa jotain, ellen olisi nyt häntä koipien välissä odotellut naisen reaktiota. Hän saattaisi aivan hyvin vastata ja toinen meistä katuisi sitä myöhemmin. Tai ehkä molemmat. Tähän aikaan illasta se saattoi olla jo ihan kuka tahansa.

-------

weru

"Nimitätkö minua varkaaksi?" vastasin osittain huvittuneena, mutta myös osittain vähän loukkaantuneena. Enhän minä suinkaan mikään varas ollut, otin vain talteen hänen puhelimensa, mitäs ei pitänyt huolta. Eikö se ollutkin niin, että löytäjä saa pitää~
"Minä vain yksinkertaisesti huomasin kädessäni esineen, jonka omistaja ei ilmoittautunut!"

Huonoksi onnekseni Wolverinen puhelin alkoi kuitenkin soida, aivan kuten hän oli ennustanutkin, tosin en ollut kovinkaan varma soittiko siellä se hänen kolmemetrinen kaapinkokoinen miesystävänsä vai kuka. Koska en viitsinyt kiusata Susipoikaa pidempään, kaivoin kärsineen puhelimen laukustani ja ojensin sen saman tien hänelle.
"Okei, okei, se on sinun, ole hyvä ja vastaa, soittoäänesi on nimittäin ärsyttävä", tokaisin, vaikka viimeinen osa ei välttämättä ollut ihan niin totta kuin olisi voinut olla. Tulipahan kuitenkin sanottua.

------

synoi

"Nimitän, varsinaiseksi kleptomaaniksi~", lisään hänen enää vain hienoisesti huvittuneeseen vastaukseensa nyt jo minulle ominaisempi leikkisyys äänessäni. Mutta kännykkäni tilanne ei ollut unohtunut, ei suinkaan. En oikein ymmärtänyt missä vaiheessa hän oli sen ottanut ja miksi. Vai itsekö olin tiputtanut sen jonnekin? Niin saatoin ehkä olettaa toisen hihkunnasta. En tosin tiedä miksi olla näin vainoharhainen. Tuskin hän oikeasti lukisi viestejäni, vastaisi soittoihin tai veisi sitä poliisiasemalle minun yhteistietojani tyrkyttäen. Ei vain tuntunut yhtään hyvältä tietää, että se oli kenen tahansa muun kuin minun käsissäni varsinkin, kun aioin vielä päästä hänen kanssaan läheisempiinkin tekemisiin tänään. Se tuskin onnistuisi jos hän huomaisi uusien tietojen valossa vetää esille "hyi, paskaisia neuloja ja HIV"-kortin. Se ei ollut totta jo siksikin etten käyttänyt mitään suonensisäisiä, mutta sellainen nyt vain oli yleinen käsitys...

Niinpä puhelimeni soiminen todella osoittautuikin pelastukseksi siinä vaiheessa, kun Gin todella ojensi villisti vilkkuvaa kännykkää minulle takaisin. Hänen viimeinen lausahduksensa olisi ansainnut minulta jonkinlaisen vastakommentin, mutta kännykkä oli hälyttänyt jo hyvän aikaa ja soittaja kävisi varmaan kärsimättömäksi. Niinpä tyydyin vain näyttämään kieltäni tajuten vasta puhuttuani miten tarvittaessa vihjailevan eleen olin jättänyt käyttämättä hyväkseni.

"Jjuu?", vastasin harmitellen menetettyä tilaisuutta mielessäni.
"Olen valmis, voitte tulla jo jos haluatte."
Aijjaa, Avery. Sopii kysyä miten hän oli valmis jo nyt, jos oli käynyt suihkussa, pakkeloinut naamansa, pukenut femiinisimmän vaatekerran ylleen, laittanut hiuksensa ja pessyt hampaansa ennen sukeltamistaan kaupungin transelämään. Eikös olekin minulla merkillisiä tuttavuuksia? Tälle merkilliselle tuttavuudelle löin kursailematta luurin korvaan ja taputin käsiäni voitonriemuisesti.
"Sviittimme on valmis, honey~"

-------

weru

Wolverine jätti kommenttini hänen soittoäänestään sikseen, ja vastasi jo hetken hälyttäneeseen puheluun saman tien.
Yhteydenpito ei kestänyt järisyttävän pitkään, pikkumies puhui ainoastaan vastatessaan puheluun, ja jo parin sekunnin kuluttua sammutti sen. Sitten hän informoi jo minuakin käsiään taputtaen kuin pikkutyttö, kertoen sviittimme olevan valmis, eli Avery-parka oli onnistunut kaikkoontumaan ennätysajassa!
"Mitä me sitten enää odottelemmekaan?" vastasin toispuoleisella hymyllä samalla kulmiani nostaen.

---------

synoi

Ginin kysymykseen ei ollut kuin yksi oikea vastaus: "Emme mitään!"
Tavoittelin kättäni jo toisen alaselälle ehkä jo hieman omistavammin kuin vielä hetki sitten lähteäkseni ohjaamaan häntä oikeaan suuntaan ja mielessäni kävi aavistus Averyn ilmeestä. Hän ei oikeastaan arvostanut kovin pitkälle minun tiettyjä toimintamallejani, mutta tämänkaltaiset jutut olivat ehdottomasti niitä joille hän näytti peukaloa. Kaiketi hän toivoi, että jollain tapaa... mikähän voisi olla sana, jota hän käyttäisi? Ehkä hän toivoi, että alkaisin seurustella ja jollain tapaa rauhoittuisin. Perustaisin perheen, jättäisin huumeet hänen kanssaan ja muuta sellaista mukavaa.
Gin ei vain ollut kovin äidillisen oloinen vai mitä? Enkä minäkään erityisen isällinen. Ja jonkinlaista haluttomuutta olin Averyssä kuitenkin tänään ja yleensäkin viime aikoina sekä kuullut että nähnyt, kun tavalla tai toisella keinottelin itseni jonkun naispuolisen ihmisen läheisyyteen.

Ja siihen ehkä hatarasti liittyen muuten...
"Älä muuten hämmästy sitten kun pääsemme perille ja Avery avaa meille oven. Hän on hieman... erikoinen ihminen ehkä", sanoin nostaen katseeni Ginin kasvoihin nähdäkseni hänen ilmeensä. Kauniin ilmeen kaiken lisäksi. Eikö hänellä todellakaan ollut miesystävää? Miksi ihmeessä ei?

--------

weru

Wolverinen vastauksen myötä hänen kätensä lennähti alaselälleni ja matka alkoi kohti tämän mysteerisen Averyn kotia, jossa me kaksi saisimme vähän parempaa tekemistä, kuin täällä ulkona kylmyydessä.

"Ai?" vastasin sarkastisessa mielessä, aivan kuin tuo tieto olisi minulle hyvinkin uutta. Ollakseni rehellinen, kuka tahansa Wolverinen pidempiaikainen ystävä saattoi olla jossain mielessä hämärä, kaikella kunnioituksella Susipoikaa kohtaan tietenkin.
Kohotin vain miehelle kulmakarvaani, kun huomasin hänen kiinnittävän huomiota kasvoihini.
"Saanen kysyä, että millä muotoa erikoinen? Jakautunut persoonallisuus, kahteen suuntaan harottavat silmät vai kolme otsasta sojottavaa sarvea?"

---------

synoi

Kohotin vain miehelle kulmakarvaani, kun huomasin hänen kiinnittävän huomiota kasvoihini.
Havaitessani toisen eleen, jonka tulkitsin muitta mutkitta ehkä sanattomaksi kysymykseksi käänsin naurahtaen katseeni menosuuntaan ja varmuuden vuoksi siirsin jo kätenikin pois hänen selältään turvallisesti housujen taskuun. En oikeastaan tiennyt kuinka paljon kehuja hänelle sopi suoltaa ilman, että hän alkaisi uskoa ne tietoisiksi yrityksiksi saada haluamani joten en oikein voinut selittääkään ihailevaa katsettani. Saatoin ehkä suhtautua häneen kuin teinipoika nuoreen, naimattomaan naisopettajattareen, joka kurotteli liitutaulun ääressä kynähame päällään mutta... ehkä meidän välisemme elintasokuilu olikin samaa luokkaa? Teinipojilla ei tietenkään käynyt koskaan näin hyvä onni.

"Älä utele, huomaat sen perillä. En tietenkään halua levitellä ystäväni asioita kaupungilla, mutta... sinä huomaat sen kyllä. Jos hän lähtee liikenteeseen asunnostaan, niin kuka tahansa huomaa asian", vastasin vilkaisten häneen ilkikurisesti virnistäen. Ei hänen ollut kovin väliksi omata mielenkiintoa Averya kohtaan, mutta yleensä ihmisten uteliaisuutta kuitenkin kutkutti se miksi mies pukeutui hameeseen ja korkokenkiin täysin vapaaehtoisesti.

Pian tulimme tärkeään risteykseen. Eteenpäin mennessämme olisimme päätyneet kävelemään kohti Foxwoodia ja sinne emme olleet menossa, joten nyökkäsin oikealle. Kerrostaloasuntoja oli melko runsaasti näillä main Welldonia, kun ydinkeskusta oli jo takana päin. Näistä suurin osa oli jykeviä, mutta jopa ulkoapäin kauniita rakennuksia lasitettuine parvekkeineen.
"Makuja on monia, mutta kyllä minulle tällaiset kelpaisivat", naurahdin hiljaa ja vilkaisin sitten kysyvästi Giniin päin.
"Oletko maininnut missä päin kaupunkia sinä asut?", tiedustelin samalla kun suuntasin rutiinilla kohti Averyn asuinrakennusta, ohitin parkkipaikalla hänen kermanvärisen vespansa ja suuntasin kohti oikeaa rappua, jonka oven edessä kolmen yläasteikäisen tytön porukka poltteli tupakkaa tärkeän näköisenä.

---------

weru

"Hmph, nyt joudun sitten elämään kauheassa jännityksessä", harmittelin, kun Wolverine kieltäytyi selittämästä, että mikä tässä hänen ystävässään Averyssa on niin erikoista ja outoa, että saattaisin säikähtää. Höpsis, olin nähnyt aika lailla kaikenkarvaisia ihmiseliöitä ja tähän mennessä minut ovat onnistuneet säikyttämään vain vauvat ja pikkulapset... Ollakseni ainakin osittain rehellinen.

Matka taittui ripeää tahtia, eikä käveleminen ollut minulle lainkaan pahitteeksi Wolverine seuranani. Pian hän kiinnitti yllättäen huomiota seudun arkkitehtuuriin, ja käänsin katseeni itsekin varsin mukaviin kerrostaloihin. Parvekkeet olivat lasitettuja, aivan kuten muutamassa osassa keskustaa, mutta hiukan tyylikkäämmin tehty täälläpäin.
"Mitä, aiotko tulla parin viikon päästä ovelleni kolkuttamaan vaatien takaisinmaksua?" kysyin, kun mies kysäisi missäpäin tätä kaupunkia asun.

---------

synoi

Melko hyvä kysymys Giniltä, koska kyllähän minä olin äärimmäisen utelias näkemään millainen oli punapään oma asunto. Se oli jotenkin aina yhtä jännittävää ja jännittävimpiä olivat kämpät, joista löytyi varmaan tuhansittain erilaisia pikkutavaroita ja matkamuistoja ties mistä kaukaa. Omassa asunnossani kun oli vain välttämättömät tavarat ja tuttavilta tavalla tai toiselle minun kämppääni päätyneitä vaatteita, partakoneita, hammasharjoja sun muuta sellaista mitä ei aina tehnyt mieli tutkia kovin tarkkaan.
"Jos vain avaat minulle oven, voisin pistäytyä~ Mutta en minä löydä sinua pelkästään kaupunginosan kuulemalla. Asutko kerrostalossa? Rivitalossa? Vai omakotitalossako jopa?", tiedustelin pienesti hymyillen.

Ohitimme tytöt pienen matkan päästä enkä voinut olla huomaamatta uteliasta vilkaisua, jonka saimme osaksemme ja sitten yksi tytöistä yhtäkkiä näytti vilkuttavan minulle asemapaikaltaan kahden muun välistä. Vastasin tervehdykseen hieman hämmästyneenä. Selitys varmaan löytyi niistä kerroista, kun tulin tänne Averyn kanssa tai ilman, tai kun poistuin hänen asunnostaan aamupäivällä mutta miten hän minut muisti? Oliko hän sitten se alakerran tyttö, jolle olin nostanut tippuneen laskun sähkölaitokselta?

Alaovella naputin ovipuhelimeen Averyn asunnon numeron ja hänen vastatessaan en taaskaan jäänyt turhia selittelemään tulemisiani ja menemisiäni.
"Juhuu~"

---------

weru

"Se jää nähtäväksi", vastasin kiusoitellen Wolverinen lausahdukseen. Rehellisesti, en kyllä tiedä avaisinko hänelle vai en... Tai no toisaalta, päästinhän minä teh-onnellisesti-kihloissa-olevan Merle Corbeaunkin sisälle asuntooni, peräti makuuhuoneeseen asti, joten miksei?
"Hmm, että voisit miettiä mikä on paras tapa tiirailla asuntoni ikkunaa, vai?" kysyin vieläkään vastaamatta alkuperäiseen kysymykseen. Minulla oli tapana kertoa itsestäni hyvin vähän kenellekään, ei tainnut Wolverine tietää vieläkään minun oikeaa nimeäni. Tai ikääni. Sukupuoleen saisi kai pian varmistuksen.

Kerrostalon edustalla oli jotain nuoria, nuoria tyttöjä sauhuttelemassa kuin vanhat ukot, enkä voinut hillitä haluan tirskahtaa heidän kohdallaan. Surullista. Ohitimme heidät, ja yllätyksekseni yksi röökaajista heilutti kättään tervehdyksen tapaan Wolverinelle, ja saatoin vain nostaa kulmakarvojani hämmästyksestä.
"Jotain nuorimpia uhrejasi?" totesin kysyvästi.

---------

synoi

Gin vaikutti ehkä hieman haluttomalta vastaamaan kysymykseeni, vaikka minä halusin vain kartoittaa kuinka varakkaan henkilön kanssa lopulta olin tekemisissä. Tietenkin se saattaisi viitata johonkin suunnittelemaani vakuutuspetokseen, ryöstöön tai auervaara-ilmiöön hänen mielestään, joten ei kai auta.
"Uteliaisuus se kissankin tappoi", tuhahdin hieman pettyneesti jättäen nyt vuorostani vastaamatta hänen toisaalta retorisempaan kysymykseensä

Sitten Gin kuitenkin huomasi myös yhden juuri tupakkaansa tumppailevista teineistä vilkuttelevan minulle eikä välttänyt hämmästelemästä asiaa ääneen.
"Äh, mitä minä olen tehnyt tuollaisen epäluottamuksen ansaitakseni? Ensin olen tiirailija ja sitten hyväksikäyttävä pedofiili?", älähdin hetken hiljaisuuden jälkeen juuri samalla hetkellä, kun näin Averyn laskeutuvan avokkaineen päivineen portaita alas tumma kiharapilvi pompahdellen. Yllään tällä olivat kuvioidut legginsit ja jokin harmaa, suuri toppi jollain positiivista elämänasennetta henkivällä tekstillä. Ja tosiaan, ne korkokengät ja kiharat...
"Voi taivas... Nnoh, ei sentään mekkoa tänään", naurahdin ja siirryin hieman kauemmaksi ovesta antaakseni miehen aukaista meille oven. Tahallisesti jätin katsomatta Giniin. Niin sanotusti erikoinen Avery, siinähän hän olikin.

--------

weru

Wolverine kuulostin hyvin pettyneeltä, kun ei saanut udeltua minulta lainkaan vihjeitä asuinpaikastani. Voi poloista, kylläpä häntä nyt kohdeltiin kaltoin. Mutta tosiaan, mitä minulla olisi sitä vastaan, että viettäisin tämän pikku miekkosen kanssa aikaa myöhemminkin? Tuskinpa samoissa merkeissä, mutta sehän olisi vain parempi.
"Kerrostalon ikkunalaudoilta putoaminen kieltämättä voi koitua kuolemaksi", vastasin naurahtaen hänen tuhahdukseensa. Hän oli kuin pikkupoika kaupassa, joka ei saanutkaan sitä kivaa tikkaria.

"Voi, et mitään, kunhan nautin piikittelystä, siinä kaikki", tokaisin hymyillen ilkikurisesti. Merle totisesti oli saanut tuta pakkomielteisen miesten kiusaamisen, eikä hän varmastikaan sitä ihan hevillä unohda. Tai no, miten voisikaan, minähän olin puolittain vastuusta hänen kihlauksensa melkein-purkaantumisesta.

Wolverine käänsi katseensa portaisiin edessämme, enkä voinut olla seuraamatta esimerkkiä. Vastaani tepasteli oletetusti jalo ystävämme Avery, joka olikin aavistuksen feminiinisempi kuin olin kuvitellut. Ja tätä Wolverine oli siis luonnehtinut erikoiseksi? Höpsis, kaikki tietävät että nainen on parhain sukupuoli maan päällä ja Averylla kummallisesta ulkoasustaan huolimatta oli pisteet korkealla minun silmissäni! Mies vieressäni taivasteli tummakiharaisen vaatetusta, mutta itse olin vain myönteinen hänen suhteensa.
"Kivat kuteet, sisko", tokaisin hymy huulessa ottaessani itsekin vähän takapakkia, jotta hän voisi avata meille kärsimättömille oven.

----------

synoi

Noniin! Kerrostalon ikkunalauta! Hän asui siis kerrostalossa! Enää haluaisin tietää kerroksen ja kaupunginosan voidakseni edes hieman kuvitella, millaiseen asuntoon tulitukkaisen sijoittaisin mielessäni. Ei sillä että yleensäkin ajattelisin tapaamiani naisia jälkeenpäin heidän omassa asunnossaan muuten kuin ohimenevissä pohdiskeluissa, mutta kuitenkin.
Naisen seuraaville sanoille pyöräytän silmiäni, mutta vastaan silti hymyyn hymyllä koska se nyt vain sattui olemaan minulla tänään paljon herkemmässä, kuin olisin iltapäivällä herättyäni voinut kuvitella. Ehkäpä sitten hyvä seura tarkoittaa parempaa mieltä.

Ginin reaktio Averyyn ei sentään ole mitenkään jyrkän kielteinen ja oikeastaan en havainnut hänen sanoissaan minkäänlaista ivallisuutta, jota monet muut naiset olivat hänelle suoneet. En oikein tiedä mistä johtui se, että myös naiset kokivat Averyn ilmeisesti jotenkin uhkaavana tai vain luonnonoikkuna, heidän vetimiinsähän hän mielellään pukeutui.
Averyn suhtautumisesta en tosin osannut olla varma. Hänellä on ehkä lievä sosiaalisten tilanteiden pelko ainakin, jos paikalla oli jotain vieraita. Snowfinch ei ole mikään iso kaupunki ja ihmiset eivät aina ole tottuneet tällaiseen, joten hän omasi pientä epäluuloa ihmisiä kohtaan. Pösilö, ei ihmisten mielipide muutu vaikka hän pahoittaisikin niistä mielensä. Ja haukku ei tee haavaa.
"Hmmn, iltaa. Kolmanteen kerrokseen", mies mumisi vilkuillen Giniin ehkä hieman alentuvasti meikkilaukun kohdanneiden ripsiensä lomasta ja käännähti ympäri edes tervehtimättä minua. Saattoi olla, että Averyn omituisin piirre ei ollut hänen transvetisminsä vaan se miten arkaillen hän tämän asian kantoi. Varsinkin naisten edessä.
"Huokaus. Iltaa vai sinullekin!", älähdän miehen perään ja vilkaisen Giniin kohauttaen kulmiani merkitsevästi. Asiako oli hänelle ihan okei?

Kuten hän oli sanonut, matkamme kolmanteen kerrokseen ja minä olin ainoa jonka askeleet eivät kopisseet portaikossa. Kyllähän minun tilanteeni oli usein aivan erityisen hieno. Nytkin sain liikuskella kahden naista vähintäänkin muistuttavan ihmisen seurassa ilman, että tunsin oloani tippaakaan ulkopuoliseksi.
"Voin melkein kuvitella sinunkin olevan hienoa naisseuraa, Avery!", hihkaisen juuri kun hän aukaisi minulle aikojen saatossa tutuksi tulleen kämpän oven. Kulkiessani hänen ohitseen kuitenkin nyökkäsin tuskin huomattavasti Ginin suuntaan ja virnistin.
"Mutta kyllä hän sinut hakkaa."

Koska kävelin edeltä prameahkoon huoneistoon potkien lenkkarit jalastani, en nähnyt Averyn entistä varautuneempaa vilkaisua, joka kohdistui ensin Giniin ja sitten minuun. Enkä liioin nähnyt hymyä, jonka olisin osannut usean vuoden kokemuksella jo nimittää katkerahkoksi. Mitenpä siis olisin tiennyt huolehtia jostain sellaisesta, minkä vain Gin näki eikä välttämättä osannut tulkita.
"Kyllä varmasti hakkaakin."

-----------

weru

Avery ei kuitenkaan vastannut tervehdykseeni tai pikemminkin kehuuni mitenkään myönteisesti, ennemminkin vaikutti hiukan tylyltä. Ujoko? En olisi yllättynyt. Kaikille ei naisellisuus sovi päähän. Avery tosin ei ollut hullumman näköinen, vaikka saattoinkin tunnistaa hänet oikeasti mieheksi, mutta kyllä hän minua aluksi hiukan hämäsi.

Wolverine puhui pisteliääseen sävyyn ystävälleen, mutta en pahemmin välittänyt. En tiennyt heidän menneisyydestään, enkä ehkä... haluaisikaan tietää. Enää.
Pikkumies vilkaisi minua kulmiaan kohottaen, mutta tyydyin vain kohauttamaan olkiani. Ihminen mikä ihminen, etenkin naisten kannattaja.
En halunnut keskusteluun millään muotoa, joten vaikenin ja seurasin korot kopisten heidän perässään.

Mies koroissa avasi meille kolmannessa kerroksessa oven ja Susipoika kulki edeltä, sanoen vielä jotain Averylle. Itse tulin perässä saadakseni vain Averylta omituisen vilkaisun, ja aloin miettiä, että oliko hän tosiaankin saman alan harrastajia kuin tuo vaahtosammutin tuossa.

---------

synoi

Istahdin sohvalle ja silmäilin ympärilleni arvioidakseni, kuinka kauan Avery oli ollut yhtä soittoa kotonaan. Toisinaan hän toki soitteli tuttaviaan käymään, minuakin mutta kokonaisuudessaan hän ei kyllä ollut mikään sosiaalisuuden perikuva. Hän suosi harvojen tuntemia tai edes tietämiä pieniä klubeja, joiden omistajat tunsi henkilökohtaisesti ja ehkä pari kertaa kuukaudessa pistäytyi Plazassa, kun minä budjettini salliessa pyysin. Ja kun en nyt ollut vähään aikaan pyytänyt tai käynyt kylässä, hän näytti asuntonsa häikäisevän siististä kunnosta päätellen pysyneen päiväohjelmassaan: töihin, kauppaan ja loppuillaksi kotiin siivoamaan ja katselemaan saippuasarjoja.
Mutta sopihan Gin tänne tuoda huomattavasti paremmin, kuin minun asunnolleni. Avery sentään siivosi ollessaan kotona. Minunkin varmaan pitäisi pian se tehdä, halusin tai en.

Kuikuilin keittiöön, jonne asunnon omistaja näytti liuenneen tavattoman hiljaisena arvatenkin etsimään viimeisiä tarpeellisia tavaroitaan ja Ginille hymähtäen taputin sohvaa.
"Avery ei ole mikään sosiaalinen seurapiirikaunokainen, mutta hän puunaa nurkat hammasharjalla joten istu alas ja ole kuin kotonasi~", tokaisin ja jotenkin tunsin tällä hetkellä omistavani sohvan, olohuoneen ja koko kämpän. Ystäväiseni ei ehkä olisi pitänyt ajatuksestani, mutta itsehän hän oli heittäytynyt jokseenkin munattomaksi ja mauttomaksi vuokranantajaksi.
"Joten mitä pidät?"

---------

weru

Wolverine saapasteli suoraan olohuoneen sohvalle istumaan, aivan kuten omistaisi koko paikan, kämpän ja sen viinakaapit. Ele muistutti hyvin paljon minua, joka yleensä vain tulin sisään ja otin tai tein mitä halusin. Harvoin kuulin valituksia.
Johtuen varmaankin siitä, että ne miehet olivat usein niin päissään, etteivät tiedostaneet koko asiaa ennen kuin vasta seuraavana aamuna.

Vilkuilin asuntoa hymy huulillani, ja kuten Susipoika paikkaa vieressään taputtaessaan totesi, se oli todella siisti. Melkein pelottavan siisti. Saatoin kuvitella, kuinka Avery pysyi päiväkausia neljän seinän sisällä ja puunasi jatkuvasti nitistäen jokaikisen pölypallon, mikä vain osui silmiin. Ja nekin, jotka eivät osuneet.
"Mm-mm", äännähdin arvioivaan sävyyn ja nyökyttelin. "Oikein hienoa, tämä kelpaa hyvin."
Sen sanottuani kävinkin istumaan sohvalle miehen viereen ja ensitöikseni heivasinkin lyhyen nahkatakkini pois päältäni.

----------

synoi

Viiton huoneeseen päättäväisin elkein ja aloitan vaikuttavan luettelon.
"Saanko esitellä olohuoneen. Tuolla näet ällöttävän kalliin plasmatelevision, tuolla aitoa kiinalaista antiikkia olevan viinakaapin täynnä erikoisia viinejä ja muuta pröystäilevää, matto on oikea, Mongoliassa käsin kudottu..."
"Korjaan: matto on kirpputorilta omin käsin ostettu, arvatenkin tehtaassa tuotettu pölyinen rätti. Kirjahyllyni ei ole ikänsä puolesta aivan antiikkia, vaikka isotädiltäni onkin ja televisio on kalleimpia sijoituksiani."

Käänsin hitaasti katseeni Averyn suuntaan ja siristin uhkaavasti silmiäni.
"Jarru pohjaan kun pääsin vauhtiin, huomaan. Avery... sinä häiritset. Mene pois."
No olipa vain rumasti sanottu ja hänen omassa asunnossaan! Voi kamalaa ja helkkari kun hirveää. Viimein hän iski kätensä tuohtuneesti puuskaan ja sitten varmaankin huomaamattaan siirsi ne lanteilleen. Nalkuttava kotiäiti. Tai isosisko. Onpas seksikästä.
"Anteeksi nyt vain, mutta tämä on minun kotini. Aion kyllä mennä, mutta en siksi että sinä käsket."

Kohautin kulmiani ja elehdin kädelläni häntä poistumaan niin ärsyttävästi kuin pystyin. Miehen kasvoilla kävi entistä loukatumpi ilme ja sitten se yllättäen muuttuikin pahoittelevaksi hänen katsahtaessaan Giniin. Kuitenkaan en jotenkin osannut yhdistää ilmettä ja kertakaikkiaan haavoitettua äänensävyä. Mikä tuo tuollainen ääni muka on? Hän oli loukkaantunut aivan turhan helposti minun pienistä vitseistäni viime aikoina.
"Anteeksi. Mutta en tajua miten olet päätynyt tuon ihmisen mukaan", mies tuhahti ja kääntyi sitten kannoillaan nykäisten pienen käsilaukun eteisen jakkaralta ja takin mukaan naulakosta.

Juuri kun luulin, että ovi sulkisi jalkaan ammutun jäniksenpoikasen ulkopuolelleen ja käännyin ja Ginin puoleen aikeenani kohauttaa hymyillen ulkoani, hän päätti huutaa vielä ovelta pakolliset viimeiset sanat.
"Sinä kadut kusipäisyyttäsi vielä joskus, Kirk. Ette juo kaikkea ja sinulle en oikeastaan suosittele mitään ylimääräistä, koska löydät etsimäsi vessasta."
Ja sitten pauks niin että postiluukku kilahti. Vaimeana saatoin vielä kuulla korkokenkien kopinan portaikossa ennen niidenkin häviämistä.

-------

weru

"Ooooh", matkin jonkinlaista vallan ihastunutta äänensävyä, kun Wolverine alkoi esitellä olohuoneen huonekalustoa yksitellen, edelleen aivan kuin omistaisi kaiken. Voi miestä.
"Et kenties haluaisi lahjoittaa moista plasmahömpötystä minulle?" naurahdin ja vilkaisin mieheen räpäyttäen silmiäni oikein hitaasti ja kauniisti.
Ei sillä että oikeasti olisin halunnut jonkun plasmahömpötyksen. Etenkin jonkun toisen plasmahömpötyksen.

Wolverine komensi feminiinistä... orjaansa hyvin pontevasti, mutta Avery tiuskaisi takaisin. Hehheh, hyvä näin. Pidin hänestä koko ajan enemmän ja enemmän, vaikka hän taisi suhtautua minuun varsin kylmästi.
Hän olikin tekemässä juuri lähtöä, kun tokaisi, ettei tajunnut miten Wolverine oli päätynyt minun mukaani. Voi rouva hyvä, olette käsittäneet asian aivan väärinpäin. Minähän se tässä olin tullut tuon ihmisen mukaan, hyvin mielelläni kun olin kuullut, että olisi tarjolla ilmaista viinaa. Ja kukaties josko Wolverine olisi hypännyt sillalta, jos olisin kieltäytynyt hänen rohkeutta vaatineesta tarjouksesta.
"Kirk? Etunimesikö?" kysyin, kun neitimies oli marssinut ikkunat helisten ovesta ulos.

-------

synoi

Virnistin oikein kauniille punapäälle harkitsevasti, vaikka olinkin varma että hän oli yhtä tosissaan kuin minä niiden perulaisten - vai oliko se mongolialaisten - mattojen kanssa.
"Minun täytyy harkita asiaa vakavasti. Ehkä annan sen parinkymmenen vuoden päästä, kun olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta ja kyllästyn katselemaan televisiota ja korkokenkärivejäsi eteisen komerossa? Lähden silloin joka tapauksessa vetämään, saat sen lohdutuksena", pohdin kiirehtimättä ja taputan naista pahoittelevasti reidelle. Kuulin Averyn mahdollisesti tuhahtelevan hänen mielestään arvatenkin ontuvalle huumorilleni.
Olisin kuitenkin ehtinyt repiä huumoristamme syitä tulla kutsutuksi Ginin asunnolle. Tietty antaisin hänelle Averyn television ja ystävällisesti myös raahaisin sen hänen asunnolleen, jos sillä verukkeella saisin nähdä millaisissa oloissa hän asui.
Mutta tämä ajatus tosiaan jäi vain ajatuksen tasolle, kun olohuoneen oikea omistaja päätti tuhota sujuvan sananvaihtomme.

Kaiken lisäsi hän onnistui jollain keinolla huvittamaan Giniä ja sekuntien ajan tunsin itseni ulkopuoliseksi naisten vaihtaessa salaliittolaisten katseita keskenään huoneen poikki. Tottumuksesta osasin katsoa Averyn ulkonäön ohitse minua kuusi vuotta vanhempaan mieheen, joka jostain syystä kadehti kaksi kertaa kapeampia hartioitani ja istui sunnuntaisin verkkarit jalassa sohvalla juomassa kahvia. Mutta siitä huolimatta tuo lyhyt tunnetila jätti minuun pienen ärtymyksen ystävääni kohtaan.
Sitten hän huusi päälle päätteeksi nimeäni miten sattuu, koska koki sen jotenkin oikeudekseen pitkäaikaisimpana ystäväni. Vai olinko tuntenut Joannen kauemmin? Kumpa olisinkin.
Oven sulkeutuessa ja Ginin käännähtäessä kysymys huulillaan minua kohti puhallan pitkään ilmaa hampaideni välistä ja kohotan keskisormeni kohti suljettua ovea.
"Ei sitä tarvitse miettiä. Ei kai sinunkaan nimesi oikeasti ole Gin?", murahdan, mutta saan sitten paremman ajatuksen.

Vein käteni naisen olkapäälle ja työnsin hänet sangen päättäväisenä sohvan selkänojaa vasten kumartuen lähemmäksi. Kyselemättä painoin huuleni hänen omiaan vasten enkä kiirehtinyt pakoon muutamiin pitkiin sekunteihin. Vaikka totta puhuen varauduinkin terävään läimäisyyn... Hah! Avery suksikoon kuuseen, sanonpa vain~

-------

weru

"Ihan kymmenenkö vuotta? Eikö viisi tai vaikkapa kaksi riittäisi?" livertelin nojaten sohvan selkänojaan muina naisina. Meidän kanssakäymisemme oli jatkuvaa vitsailua, totuutta siroteltuna oveliin väleihin.
Averyn lähdettyä Wolvie ilmaisi kiintymyksensä ystäväänsä näyttämällä siveitä käsimerkkejä ovelle, ja murahti minulle vastauksen. Ensimmäistä kertaa hän oli se kiertelevämpi osapuoli, joka ei oikeasti edes vastannut kysymykseen.

"Mitä, etkö muka usko minua?" kysyin esittäen hyvin loukkaantunutta, kunnes mies päätti äkkiä yllättää minut oikein olan takaa. Hän tarttui hartiastani ja pienen miehen ottein painoi huulilleni hetken aikaa kestävän suudelman. Hmmh, kylläpä hänellä oli kiire...
Jätin läimäisemättä, toisin kuin jossain muunlaisessa tilanteessa olisin tehnyt, ja annoin miehen pysytellä siinä ainakin leikisti vastaten suudelmaan.

Yleensä en tapaamiani miehiä järin huulille koskettanut, joten tämä oli aavistuksen erilainen tapaus... Tosin Wolverine oli muutenkin vähän säälittävä ja sellainen, etten kehdannut kieltäytyä, jos toinen tosiaan päättäisi hypätä sillalta jonkin alemmuuskompleksin takia.
Kuitenkin irtauduin miehestä oma-aloitteisesti hetken kuluttua ja lipaisin ylähuultani.
"Kiireinen vai epätoivoinen?" naurahdin.

---------

synoi

Toinen korjasi kenties pieleen mennyttä aikamäärettäni muutamilla vuosilla pienemmäksi ja olkiani kohautellen naurahdin. Juupa juu. Kaksi vuotta? Viisi!? Tämä ilta riittäisi ainakin minulle vallan mainiosti ja sen verran mitä Ginistä tiesin näin lyhyen tuttavuuden perusteella, tämä saattoi olla hänellekin luonteva vaihtoehto. Ja mitä siinä muka olikaan? Myönnettäköön avoimesti, että olen tutustunut moniin mukaviin ihmisiin tällä tavoin.
Tosin punapää oli kyllä tavallista kauniimpi uusi tuttavuus.

"Ei minun sovi näin lyhyen aikajakson jälkeen sinuun luottaa, kännykkävaras", ehdin vielä naurahtaa vastaukseksi Ginin loukkaantuneen kuuloiseen kysymykseen.
En saanut turpaani enkä toisaalta erityisen lämmennyttä vastaustakaan spontaaniin eleeseeni. Asia ei oikeastaan yllättänyt minua ja jotenkin tunsin väistämättä itsekin oloni hieman liian äkkinäiseksi. Naisen loitotessa minäkin ponnahdin kauemmaksi ja hieman typertyneenä naurahdin puoliääneen ennen kuin vastasin.
"En minä epätoivoinen sentään ole. Kärsivällisyys ei kuitenkaan ole hyveeni."

Totta puhuen oloni ei ollut ollenkaan niin itsevarma, kuin olisin toivonut sen olevan. Sen peittääkseni saatoin onneksi virnistää tapani mukaan lähes automaattisesti jo selkärangasta lähtevällä tottumuksella ja kääntyä viinakaapin suuntaan. Oikeastaan minäkään en ollut tuntenut tuossa vielä yhtään mitään toivomaani ja noin pieni ele oli yllättäen saanut minut levottomaksi tavalla, jonka tunsin... Ja siihen löytäisin helpotuksen nopeammin vessasta, kuten Avery oli minua ystävällisesti ohjeistanut. Ei siitä ollut montakaan tuntia, kun olin lopulta kammennut itseni sängystä ylös juomaan kupillisen teetä ja lievittämään helvetillisiksi käyneitä tuntemuksiani viivalla. Nyt siitä oli kuitenkin taas aikaa ja kaikenlaista oli tapahtunut siinä välillä.

Nostelin kolme pulloa pöytään katsomatta sen tarkemmin mitä ne mahtoivat sisältää. Kunhan nyt jotain kirkasta, jotain sellaisenaankin juomakelpoista ja vieraalta näyttävä kermalikööri sille varalle, että Gin sattuisi pitämään niistä. Minun ajatukseni olivat kuitenkin siirtyneet viinoista vessaan ja se vessassa odottava asia alkoi tuntua koko ajan ensisijaisemmalta, kun kerran tuli ajatelleeksi. En vain tiennyt kumpi olisi pelottavampi vaihtoehto: se että Gin tajuaisi minun menevän vessaan vetämään kokaiinia vai se, että hän päätyisi huomaamaan puolen tunnin sisään jotain liian levotonta käytöksessäni.
"Noudanko lasit ja lantrinkia, jotta pääsemme juomaan vai ollaanko tökeröitä ja ryypätään pullon suusta?", tiedustelin Giniltä sohvapöydän vieressä seisoen, vaikka samalla vilkuilin avonaista vessan ovea, jonka näin paikaltani koko ajan.

----------

weru

"Äsh, varas on niin kaamean ruma sana", huomautin Wolverinelle ohimennen, kun hänkin oli irtaantunut ja suunnannut jo kaapille, jossa hyvä feministiystävämme Avery säilytti taikajuomiaan.
"Käyttäisin enemmin vaikka sanaa lainaaja. Se kuulostaa viattomammalta. Tosin se taas ei sovi minuun alkuunkaan. Mutta pidän siitä kuitenkin enemmän."

Susipoika nappasi kaapista muutaman pullosen ja laski ne pöydälle eteeni ikään kuin arvioitavaksi.
Tilanne tällä hetkellä oli jonkin mielensopukkani mielestä outo. Yleensä minulla oli tapana jo ennen lähtöä yhtään mihinkään, siis ulos baarista tai muuntapaisesta, olla niin humalassa, että olisin antanut vain virran viedä tällaisissa tilanteissa. Nyt minulla oli kuitenkin järkeä, tahdikkuutta, sekä arvokuutta - jota minulla oli kyllä aina - tallella, jota humalatila ei ollut vienyt pois.
Nnoh, tapani mukaan olin vain oma hurmaava itseni, hauskanpito päällimmäisenä mielessä.
"Höööpsis me mitään laseja tarvita, turhaa tiskiä!" naurahdin, vaikka samalla huomasin miehen tapittavan jotakin kohtaa oikealla, veikaten vessan ovea, kuten Avery oli sanonut.

---------

synoi

"Jos minulta kysyt, lainaamiseen tarvitaan paitsi lupa, myös jokin tarkoitus. Et tehnyt kännykälläni mitään. Toivottavasti", vastasin naisen esittämään korjausehdotukseen sen kummemmin sanojani pohtimatta. Ajatukseni kun olivat kylpyhuoneessa, kankaisessa lokerossa lämpörullien alla.
Hetken kuikuiltuani vilkaisen seuralaiseeni ja hymyilen nopeasti, vessaan osoittaen.
"Käyn vessassa. Tutki rauhassa ja kaiva kaapit läpi, jos aikasi käy pitkäksi viipyillessäni. Avery pistäisi pahakseen, mutta mitä hän ei tiedä, ei myöskään satuta."

Astelin kylpyhuoneen ovelle ja sen sulkeuduttua en suinkaan suunnannut vessanpöntön äärelle, vaan kaivoin niiden lämpörullien alta läpinäkyvän pussukan. Pohjalla olivat vielä intensiivisen punaiset, pitsihepeniset rintaliivit jos oikein näin mutta niissä nyt ei ollut mitään mielenkiintoista, kuin otti huomioon että ne kuuluivat lähemmäs kolmekymppiselle
miehelle.
Kun sain huumekätkön paremman valaistuksen alle, jouduin kuitenkin jupisemaan kirouksen hampaideni välistä. Siinä ei todennäköisesti ollut tavaraa, kuin korkeintaan kahteen viivaan. Jos kyseessä olisi ollut joku muu kuin Avery, olisin voinut vielä väittää että se oli jotain epäpuhdasta ja arvaamatonta.
"Hän teki tämän tahallaan. 'Kirk, sinuna pitäisin nyt väliviikon. Oletko jo käynyt työkkärissä?'", jupisin matkien mielestäni melko onnistuneesti sitä seminasaalia ääntä, jonka olin kuullut pieni hetki sitten eteisestä. Pienen harkinnan jälkeen nuuskaisin hallitusti vain puolet pussin vähästä sisällöstä ja jätin loput odottamaan parempaa hetkeä. Voi olla, että huomenna joko minä tai Avery olisi kiitollinen. En viettänyt vessassa kauaa aikaa sen jälkeen, vain sen verran että saatoin uskoa aineen olevan puhdasta kokaiinia ja pahin tunne nenästäni tasaantui. Lähtiessäni sujautin perin köyhäksi jääneen pussin takaisin paikalleen ja avasin oven muistaen vielä täpärästi tehdä pienen huijaushuuhtelun vessanpöntölle.

Olohuoneessa istahdin sohvalle ja muitta mutkitta tartuin grappapulloon vilkaisten Giniin.
"Boutique grappa. Tätä pitäisi varmaan juoda lasista jonkin... aromin maistamiseksi, mutta mitä sitä turhia hienostelemaan", tokaisin ojentaessani avattua pulloa naisen suuntaan ylen kohteliaana. Saatoin myös olla aika ylpeä itsestäni: olin juuri tunnistanut etikettiä hieman tutkimalla boutique grapan teollisemmista litkuista ja onnistunut ehkä vaikuttamaan hieman astetta fiksummalta Ginin silmissä. Ei se voinut olla pahaksi.
"Joko tutkit kaapit? Mitä löytyi? Peruukkeja? Iltapuku? Nätti pari Lopoudineja vai mitä nyt ovatkaan? Minä nimittäin löysin rintaliivit, lämpörullat ja näin varmaan kolme erilaista puuterihuiskua, ripsiväriä ja hiusten... kääntäjiäkin taisi olla ainakin kaksi. Tarvitaanko niitä niin paljon?"

[ Lopoudin = Louboutin. Kenkämerkki, ilmeisesti jonkinlainen brändi. Näitä mielestäni ihan kauniita punapohjaisia 8'3 ]

---------

weru

"Jahas", ehdin todeta joksikin vastauksentapaiseksi, kun Susipoika otti ja katosi sinne kauan kaipaamaansa vessaan. Joko hänellä oli ollut koko illan järkyttävä rakko-ongelma, tai hän meni etsimään sitä mistä miesnainen oli hänen huikannut. Ja sen suhteen minulla oli kaksi veikkausta: kivoja huumeita tai jotain erityisiä kondomeja. Mikäli se oli jälkimmäistä, toivoin, että poika - mies - jaksaisi pidätellä halujaan siihen asti että sammuisi, jonka jälkeen minä ottaisin hatkat. Kunhan olin saanut tarpeeksi irti näistä erilaisista litkuista, olisin valmis.

Sain luvan tonkia naismiehen, miesnaisen, kaappeja. Tai no sain ja sain. Wolverinen lupa ei varmaan ollut kovin vedenpitävä. Ikään kuin minä siitä siis välittäisin.
Nousin ylös sohvalta ja astelin yhden kaapin luokse. Löysin muutaman suljetun laatikon, joissa kaikissa luki mustalla tussilla kirjoitettu 'VALOKUVIA' -teksti. Availin niitä hieman, mutta nähtyäni kaikenlaista tylsää maisemajuttua ja yhteiskuvia ihmisistä, laitoin ne takaisin paikoilleen.
Kauaa eivät kaapin sisäiset roinat pitäneet minua kiinnostuneena, vaan suljin kaapin oven ja kipitin takaisin mukavalle sohvalle.

Hetken kuluttua Wolverine asteli vessasta, kuultuani ensin veden kulkevan. Eikä kondomeja näkynyt missään...
"Eihän sitä nyt hyvänen aika minkään aromin takia juoda..." nauroin ja otin miehen ojentaman pullon vieden sen saman tien huulilleni. Otin pienen kulauksen, miettimättä sen enempää makuja tai jälkimakuja. Viina mikä viina.
"Hmh? Ei muuta kuin tolkuttomasti valokuvia. Kehittääkö joku vielä tällä vuosituhannella valokuviaan?"
Uusi kulaus. Ojensin pullon takaisin Wolverinelle.
"Ja voi kyllä, niitä tarvitaan hyvin monta erilaista. Itselläni on viis kappaletta", selitin. "Mutta hirveästi en niitä siltikään käytä."

---------

synoi

Ginin ojentaessa pulloa takaisin otin niin ikään kokeilevan hörpyn ja sitten kallistin pulloa uudemman kerran isompaa kulausta varten. Virnistäen nyökyttelin naisen naureskeluille.
"Osuit asian ytimeen", tokaisin ja aukaisin myös toisen, ilmeisestikin vahvempaa tököttiä sisältävän pullon. Nyt se nähtäisiin kumpi oli viinapään ollessa kyseessä se merkityksellisempi asia, koko vai sukupuoli. Isot miehet väittämän mukaan sietivät alkoholia paljon enemmän, kuin vähän pienemmät taikka naiset.
Ginin mainitessa valokuvista vilkaisin kohti kaappia, josta minäkin olin niitä joskus löytänyt. Melko epäkiinnostavia otoksia, täytyy sanoa.
"Avery voi hyvinkin tehdä niin. Tai hänen äitinsä on saattanut tuputtaa ne väkisin mukaan vanhasta lapsuuden kodista, en minä tiedä", tokaisin vastaukseksi olkiani kohautellen.

Harkitsin pullo kourassani pitäisikö noutaa lantrinkia tänne nyt ja kaadella pulloon sitä mukaa, kuin mahtui vai tyhjentää sitä hieman ja alkaa vasta sitten räpimään. Minä en uskaltaisi kaataa tämän kämpän matoille enää ikinä mitään, se on varma. Siksi voisikin olla hyvä juottaa puolet pullosta Ginille heti tässä ja täytellä sitä jollain maistuvammalla. Kaikenlaista voin juoda eikä alkoholia juoda sen maun vuoksi, kuten seuraneitini oli äsken ilmaissut mutta tämä oli ihan tosissaan pahaa. Minä muistan sen.
Neljäs pullo ehkä?

Olin juuri nousemassa sohvalta, kun Gin vastasi aiempaan, hieman retoriseksi tarkoitettuun kysymykseeni. Älähdin teatraalisesti ja istahdin takaisin sohvalle esittäen järkyttynyttä. Ja kiinnostunutta. Hänen hiuksensa olivat taatusti kiinnostavat, kiinnostavuuden syyt eivät niinkään.
"Mitä helvettiä, miksi viisi? Ovatko nämä huijausta?", äimistelin ja epäilevänä koetin napata kiinni yhdestä suortuvasta puoliksi peläten, että se todellakin tipahtaisi nykäisyni voimasta. Hiuspidennykset... pelottavia. Kammottavia. Ällöttäviä. Älä vain osoittaudu feikiksi kaunokainen.

----------

weru

Valokuvat eivät saaneet sen suurempaa huomiota keskustelussamme, vaan sanat vaihtuivat pelkkiin kulauksiin pullon suusta. Susipoika oli peijakas napannut jostain jo toisenkin pullon ja kurotin kättäni sitä kohti haluten saada vähän sitäkin. Voi eikä, miten iskä tykkäisi, jos tietäisi...

Kerrottuani vähäsen monen monista hiustuotteistani sain pojan suorastaan järkyttymään. Äkisti hän oli jo nykimässä kutrejani ja tivasi olivatko nämä huijausta. Tuijotin häntä kuin pölvästiä, ja naurahdin hiukan.
"Voi poikakulta, eieieiei ikinä! Nämä ovat kuule sata ja yksi-prosenttisesti aitoa hiusta, värineen ja muotoineen kaikkineen. Viisi hiuskääntäjää ihan vaan sitä varten, jos joskus joutuu tarvitsemaan vähän erimuotoisia kiharoita", selitin hätääntyneelle. "Nämä hiukset tekivät minusta tällaisen, ja koko olemusta ei kuule helposti huijata."

--------

synoi

Pullo vaihtoi omistajaa naisen niin halutessa enkä todellakaan ollut tuohon kirkkaaseen erityisen kiintynyt, joten sinne menköön. Mikäli se ei maistuisi Ginillekään tuollaisenaan, vaihtaisin sen mielelläni kaapin perällä näkyneeseen calvadosiin jota saatettiin piilotella nimenomaan minulta. Epäonnistuneesti kylläkin.

Gin vakuutteli hiustensa aitoutta enkä voinut, kuin taputtaa kevyesti kämmeniäni yhteen ja naurahtaa.
"Aika hienoa. Hiuspidennyksissä on jotain kamalaa, eikö sinustakin? Tai siis... mistä ne tehdään? Ovatko ne oikeita? Ällöttävää", puhua pulputan aiheesta, josta en toisaalta ymmärtänyt yhtään mitään tätä syvällisempää ja join tuon aiheen katkaistakseni hieman pidempään toisesta avatusta pullosta.
"Miten niin hiukset tekivät sinusta tuollaisen? Alat kuulostaa joltain sarjakuvahahmolta", virnistin sitten ja otin uudelleen äsken sormista päästämäni suortuvan niiden väliin.
"Jotain mystistä energiaa vai? Kohtalon... auraa?", jatkoin naurahtaen.

-------

weru

Uudesta pullosta kulauksen otettuani kulki muutamia inhon väreitä pitkin selkää, mutta jatkoin kuitenkin juomista. Hssshh, mitä tavaraa... Huuhdoinpa siis suuni sillä aikaisemmalla, vähän paremmalla litkulla. Päässäkin alkoi tuntua jo, mutta kaikki hyvin vielä toistaiseksi ~

Wolverine oli epätavallisen ilostunut hiusteni aitoudesta, ja annoin hänelle sekunnin murto-osan kestäneen oudon katseen, mutta ihmisiä oli erilaisia. Ja hän sitten selittikin ettei pitänyt hiuspidennyksistä.
"Öö no... Osa on oikeita, osa on nylonia tai jotain vastaavaa", kerroin. "Mulla ei ole sellasia ikinä ollut eikä tule olemaankaan, mutta muilla niitä näkee turhankin paljon."
Pienen selityksen jälkeen Wolverine tarttui lausahdukseeni, jonka olin vain sanonut korostaakseni hiusteni aitoutta, vaikka olihan se totta.
"Köh, no", aloitin hiukan epävarmana siitä mitä oikein vastaisin moiseen. "Näihin sisältyy aika pitkä historia täynnä kaikenlaista elämänvaihetta. Paljon tylsää tarinaa."

-------------

synoi

Ginkään ei vaikuttanut ihmeemmin välittävän tuosta kaiketikin jonkinlaiseksi votkaksi luettavasta juomasta, joten hänen luovuttuaan pullosta vein sen takaisin kaappiin lyöden korkin päälle miten kuten. Harkittuani hetken jätin kuitenkin calvadosin toistaiseksi odottamaan.

"Täällä on varmasti ainakin kolmekymmentä erilaista peruukkia", hymähdin ehkä hieman määrää liioitellen enkä ollut oikeastaan varma, laskivatko muut ihmiset pidennykset ja lisäkkeet ja peruukit ja muut tupeet samaan kategoriaan. Se ei nyt kuitenkaan ollut enää se mielenkiintoinen asia tässä pääpiirteissään hölmössä aiheessa, sillä taas Gin oli tipauttanut minulle miettimisen aihetta. En minä varmastikaan tehnyt mitään hänen leiskuvan oranssien hiustensa historiikilla ja olisin jättänyt aiheen sikseen, mutta nythän hän aivan ehdoin tahdoin herätti uteliaisuuteni.
"Ahaa, kerro lisää, mutta vasta sitten kun olen hakenut meille kuitenkin pari lasia."

Uhkauksen heitin ja sen myös toteutin. Noustessani ylös havaitsin jo jonkinlaisen kiihtyvään sykkeeseen mukaansa kiskovan levottomuuden hiipineen päähäni, mutta miellyttävällä tavalla. Avery ei ostanut huonoa kamaa eikä tuntenut huonoja diilereitä.
Valitsin säntillisesti järjestetystä astiakaapista kaksi korkeaa, varmuuden vuoksi muovista tuoppia ja kannoin ne olohuoneeseen kaataen välittömästi omani noin puolilleen ennen kuin istahdin sohvan sijaan pöydälle ja kiinnitin katseeni Giniin tuoppini yli jääden tuijottamaan häneen kiinteästi, virne pikkuhiljaa leviten.
"Noniin, ollaanpa nyt rehellisiä."

---------

weru

Tahtomattaan Ginger oli tuonut esille erikoisten hiustensa - ja samalla osittain omansa - menneisyyden. Sitä hän ei oikeastaan pitänyt minään yleisenä keskustelun aiheena, ja harvoin hän jakoi menneisyydestään edes häivähdyksiä muille, etenkään miespuolisille henkilöille. Tosin, Susipoika oli alusta alkaen ollut vähän poikkeuksellinen kuin naisen muut urospuoleiset tuttavuudet.
Hirvittävän pitkää keskustelua hän ei tästä kuitenkaan halunnut saada aikaan, eihän Gin ollut mikään surkuttelija - ja jos hän joskus rypi itsesäälissä, teki hän sen mieluiten omalla sohvallaan aivan itsekseen kaikessa rauhassa. Parin pullon kanssa kylläkin.

Wolverine toi mukanaan keittiöstä muovisia tuoppeja kaksin kappalein.
"Sulla on aika mielenkiintoinen käsitys laseista", Gin naurahti ottaen kuitenkin omansa ja täyttäen sen suurin piirtein puolilleen, kuten mieskin oli tehnyt. Hän nosti tuopin huulilleen, ja tuijotti takaisin kun Wolverine katsoi häntä virne naamallaan.
"Ainahan minä olen rehellinen, poikakulta", nainen totesi oikea suupieli vähän toista korkeammalla, ja lisäsi sitten, "mistä tällä kertaa pitää olla? Hiuksistaniko?"

---------

synoi

"En halua rikkoa mitään ja etsiskellä lasinpalasia maton seasta", Wolverine vastasi olkiaan kohauttaen, kun kuuli Ginin huomautuksen laseista jotka eivät olleet lasia ollenkaan. Sitten tämä virnisti hitaasti ja vilkaisi pillifarkkujen verhoamia jalkoja.
"Mutta jos haluat, voin hakea ja rikkoa pari lasia maton joukkoon niin sinä saat kerätä, kun minä katson. Katson hyvin tarkkaan."
Lause päättyi äänensävyn kanssa yhteensopivaan nauruun, ennen kuin mies istahti säntillisesti puhdistetun lasipöydän päälle.

Tuopin toinen reuna näytti kuluneen huomattavasti enemmän kuin toinen. Tämä havainto sai Wolverinen epäilemään, josko Avery kaiken muun omituisen pikkutarkkuuden lisäksi joisikin aina saman tuopin samasta reunasta.
Mielenosoituksellisesti pikkumies pyöritti tuoppia kädessään juodakseen juuri siltä toiselta laidalta ja vilkaisi Giniä, joka vastaili parhaillaan hänen äskeiseen tokaisuunsa. Kiireettömänä mies vielä maisteli juomaansa, ennen kuin naurahti uudestaan ja pudisteli päätään.
"Eipä mennäkään tähän."

Sitten Wolverine nappasi pöydältä lupaavasti huvenneen grappapullon ja heilutti sitä punapään suuntaan myhäillen ja huokaisi.
"Paljonko sinä tätä oikein otit? Ainakin puolet katosi. Meidän on ihan pakko juoda tämä kaikki, täyttää ketsupilla ja heittää naapuritalon ikkunaan. Muuten Avery kyllä huomaa jotain", mies höpötti kiihtyvään tahtiin ja täytti sitten tuoppiaan uudelleen avaamastaan pullosta ja ojentaen sitä jälleen Ginille.

----------

weru

"Hmm? Vihjailetko sitten että jotain saattaisi mennä rikki?" Gin naurahti ja pudisteli päätään. Toivottavasti ei sentään. Ei kyllä olisi ensimmäinen kerta, kun hänen seurassaan hajoaisi jotain.

Tulitukan ääneen sanomattomien toiveiden mukaisesti Wolverine heivasi hiushistoria-aiheen ankaralla kädellä syrjään, ja tarttui sitten pullon, jonka sisällöllä Ginger oli äsken täytellyt omaa muovituoppiaan. Miehen myhäily ja huokailu sai Gingerin hymyilemään viattomaan tapaan ja ottamaan pienen kulauksen.
"Pfft, voinhan minä ottaa ne loputkin jos ei kelpaa", hän sanoi takaisin, mutta nauroi miehen kommentille. Mikäs sen parempaa kuin heitellä naapureiden ikkunoita ketsupintäyteisillä grappapulloilla!
"Laita sinne vielä tämän viehättävän naisystäväsi pitsinen sukkanauha ja pari hiusrullaa", Gin ehdotti, tottakai viitaten Averyyn. "Se jos mikä aiheuttaa hämmennystä. Toivottavasti naapurissa asuu joku vanha rouva!"
Gin tarttui miehen ojentamaan pulloon ja kaatoi tuoppiinsa lisää tavaraa. Hän ei ollut läheskään juonut edellisiäkään, mutta mitä sitä nyt suotta kursailemaan.
"Tai yksinäinen keski-ikäinen mies..." nainen sanoi mietiskellen.

---------

synoi

"Aivan taatusti jotain voi mennä rikki. Esimerkiksi tämä pöytä", Wolverine vastasi ja koputti lasipöydän pintaa terävästi. Se ei varmasti kuulunut Averyn suunnitelmiin tämän päästäessä heidät asuntoonsa eikä se oikeastaan kuulunut myöskään hänen suunnitelmiinsa, mutta ainahan niin voisi käydä. Averyn edellisessä kämpässä hän oli itseasiassa vahingossa tullut rikkoneeksi yhden lasitetun parvekkeen ruuduista.

Naisen kehotus sai Wolverinen nauramaan jälleen ääneen ja nyökyttelemään pohtivasti.
"Tuossa on ajatusta. Avery ei varmaan katsoisi hyvällä hänen asuntonsa ja mielenrauhansa sabotoimista, mutta naapureista ei kyllä ole puhuttu yhtään mitään."
Mies piti tauon juodakseen hetken tuopistaan. Sitten tämä jatkoi entistä kovempaa tahtia.
"Yksinäinen keski-ikäinen mies voisi innostua sukkanauhoista. Eikö sellaisia seksipuhelimia ole, joista voi ostaa käytettyjä naisten alusvaatteita? Perustetaanko firma? Sinä hoidat puhelut, minä postissa ramppaamiset. Nappaamme Averylta vaatteet kaapista. Jouluna VIP-asiakkaat saavat bonuksena poikkeuksellisesti sinulta sukan tai kaksi. Miten olisi?"

------------

weru

Wolverine sai selvästi pökkyä pesäänsä puolesta tuopillisesta grappaa ja sukkanauhoista. Gin kuunteli ylen huvittuneena miehen selostusta uudesta firmaideasta ja siemaili omaa tuoppiaan.
"Kuulostaa loistavalta!" Ginger hihkaisi nauraen. "Tosin minä haluan 80 prosenttia tuloista. Käteisenä!"
Bisneksen tekeminen puheluilla ja Averyn vaatekappaileilla kuulosti paljon paremmalta kuin pankkisihteerinä istuminen. Paljon jännittävämpää ja hauskempaa!

"Mutta mitäs sitten tehdään kun Averyn vaatteet loppuvat? Lähetetäänkö me sitten sinun tennissukkiasi miehille ja väitetään niiden olleen ensin pari päivää minun alushousuissani?" Ginger nauroi ja nosteli kulmakarvojaan. "Menestys olisi taattu!"

-----------

synoi

Gin heittäytyi heti älyttömään ajatusleikkiin mukaan, eikä Wolverine voinut olla hymyilemättä nyt hieman eri tavalla verraten aiempaan toispuoliseen virnistelyyn. Aina tämä nainen antoi uusia syitä pitää itsestään, eihän tällaisia juttuja jaksanut ihan jokainen leidi sen ihmeemmin kommentoida.
"80 prosenttia on aika paljon rahaa, niin iso bisnes tästä tulee. Jos lupaat hoitaa työkokoukset aina hieman liian lyhyessä aamutakissa niin voin harkita asiaa, mutta muuten se on puolet ja puolet", tummahiuksinen vastasi ehdottomalla äänensävyllä ja joi jälleen pitkään tuopistaan. Mitä nopeammin joi, sitä varmemmin tuli humalaan vikkelästi.

"Eiköhän se käy. Tai sitten lahjoitamme Averylle viattomasti shoppailurahaa, kun hän seuraavan kerran ihmettelee miten mikään voi kadota hänen viivottimella järjestetystä vaatekaapistaan", Wolverine aloitti ja näytti sitten innostuvan uudesta ajatuksesta nousten äkkiä seisomaan ja yrittäen napata Giniä ranteesta.
"Ihan oikeasti muuten, tule katsomaan! Epäilen, että hän on jotenkin mielenvikainen joten sinun on nähtävä tämä. Sitä paitsi ettekö te naiset tykkää katsella hepeneitä ja urkkia toisten vaatekaappeja, koska ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen ja sillä tavalla?

------------

weru

"Tottakai se on paljon rahaa! Sitä varten minä nimenomaan haluan ne kaikki", Gin nauroi ja pohti Wolverinen asettamaa ehtoa humalan tuomalla estottomuudella. "Mmmikäs siinä, kunhan ne työkokoukset eivät ole aamuisin."

Äkisti mies oli noussut seisomaan ja oli viemässä Giniä kädestä pitäen kohti Averyn vaatekaappia aivan innosta sekaisin. Ginger otti vielä yhden kulauksen grappatuopillisestaan ja laski sen lasipöydälle ennen kuin nousi seisomaan ja antoi miehen viedä hänet tämän uuden tuttavuuden vaatekätköille.
"Pssht, no siinä kohtaa Avery kyllä epäonnistuu naisena, jos kaikki on viivottimella mitattu. Tarkoitan, että jos verrattaisiin minun vaatekaappiini...joka siis jatkuu aina keittiöön ja olohuoneeseen asti!"

Nainen puikahti hieman huojuvaan tapaan sohvan ja lasipöydän välistä edelleen ranne Wolverinen otteessa ja nauroi tämän sanoille. "Saa nähdä kuinka tuoretta ja vihreää se on täälläpäin..."

--------

synoi

Punapään ehto sai pienemmän tyrskähtämään ja kohauttamaan kulmaansa kysyvästi.
"Mitä ihmeen väliä sillä on esiinnytkö aamutakissa aamulla, päivällä vai illalla?", mies täräytti ja laski tuopin pöydälle voidakseen muodostaa molempien käsiensä etusormista ja peukaloista kuvitteellisen valokuvan kehykset.
"Erittäin kuvauksellista illalla, miksei myös aamulla. Tosin sen minäkin ymmärrän ettei ole ihmiselle edullista herätä ennen kello yhtä, joten saat ehtosi läpi."

Ginin toiminta tuntui Wolverinesta sillä hetkellä lähes tuskallisen hitaalta ja tämän mielessä kävikin harmi siitä, ettei hän ollut voinut kasvaa edes normaalin mittaiseksi. Jos niin olisi, hän olisi voinut viskata punapään olkapäänsä yli siltä seisomalta ja kantaa ihmettelemään vaatekaapissa vallitsevaa säntillistä järjestystä. Nyt hänen oli vain tyytyminen odotteluun ja kärsimättömän, vonkuvan äänen päästelyyn.
"Kuulostaa niin tutulta, että voisin huolestua. Olen tähän asti luullut olevani raavas, karvainen ja umpihetero mies Alaskan perämetsistä. Nyt menoksi", Wolverine selitti konekiväärivauhtia, naurahti lyhyesti omalle jutulleen ja lähti kiskomaan hieman huojahtelevaa naista kohti Averyn makuuhuonetta. Ei ollut muutenkaan paha ajatus esitellä talon makuuhuonetta Ginille noin niin kuin illan mahdollista jatkoa ajatellen...

Toistaiseksi oli kuitenkin tärkeää vain näyttää se vaatekaappi. Makuuhuoneen ovi oli auki ja se paljasti niin ikään huolella järjestetyn huoneen ja huolellisesti suurella tilkkutäkillä pedatun sängyn. Jotenkin tilkkutäkki ei olisi millään sopinut talon omistajan persoonaan, joten kai sillä sitten oli olevinaan jotain tunnemerkitystä.
Tuttua huonetta Wolverine ei jäänyt sen pidempään tarkastelemaan vaan nykäisi auki toisen vaatekaapin oven ja viittoi suurieleisesti sen sisälle.
"Siinä!"

Eiväthän kaikkien vaatekaapit yleensäkään olleet aina tuhottomassa sotkussa, mutta tätä yksilöä saattoi kyllä pitää poikkeuksellisen tarkoin suunnitellulta. Kovin paljoa erilaisia vaatteita ei periaatteessa ollut, mutta koska ne oli järjestetty värien ja materiaalien mukaan, pelkät t-paidat ja hihattomat veivät jo kaksi hyllyä. Farkut oli huolehdittu neljään erilaiseen pieneen kasaan valmistajan ja ilmeisesti myös suunnilleen värisävyn mukaan, sukat ja alushousut olivat erikseen pienissä koreissa tarkoin järjesteltyinä, muutama värikäs neule oli aseteltu oven sisäpuolella olevaan hengariin. Yhdenkään vaatteen pesulappu ei kurkistanut edes vahingossa minkään paidan välistä ja jopa korkein kasa oli selvästi yritetty tietoisesti tukea suoraan joko kaapin seinää tai toista kasaa vasten.
"Viikkaus on suoritettu tällä kertaa vähän huolimattomasti. Normaalisti mikään vaatteen kulma ei repsota niin kuin tämä tässä", Wolverine sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja tökkäsi tummansinisen topin reunaa, joka saattoi olla hieman kääntynyt.
"Mutta aika hyvin, eikö? Ja huomaa, ne ovat melko lailla täydellisesti samalla etäisyydellä hyllyn reunasta, jokaikinen. Pakkohan hänen on käyttää viivotinta."

----------

weru

"Sitä minä juuri tarkoitin", Gin naurahti. "Kuka muka herää ennen yhtä päivällä?"

"Hmmh, sitä minäkin olin ajatellut", nainen sanoi hieroen vapaalla kädellään leukaansa Wolverinen selittäessä olevansa Alaskasta ja muuta hölinää, joka sai Ginin nauramaan turhankin iloisesti. Hän meinasi laukaista kommentin miehen seksuaalisesta suuntautumisesta, mutta naureskeli vain itsekseen ja käveli toisen perässä Averyn makuuhuoneeseen.

Wolverine avasi ovet sen kummempaa miettimättä ja esitteli kädellään sen sisuksia. Gin tutkiskeli suu hieman ammollaan, koska ei pitkiin aikoihin ollut nähnyt noin järjestelmällistä ja tylsää vaatekaappia. Jossain Wolverinen selityksen aikana hän tuhahti, ja hänen sormiaan poltteli halu repiä vaatteet kaapista ja sekoittaa ihanteellinen tarkkaan mietitty järjestys täydellisen epätäydelliseksi.
"Olet oikeassa, Avery on mielenvikainen. Voinko vetää nuo paidat lattialle ja kääntää sukkakorit ympäri? En kestä tuollaista siisteyttä ja suoria linjoja", nainen tokaisi naureskellen ja oli jo nostamassa kättään tarttuakseen yhden tumman t-paidan helmaan.

---------

synoi

Wolverine ei voinut olla virnistämättä Ginin ällistyneeksi muuttuvalle ilmeelle ja antoi tämän rauhassa ihmetellä hetken näkyä, joka oli ensimmäisellä kerralla huvittanut häntäkin. Vai oliko nainen oikeastaan huvittunut? Hämmästynyt ja hetken päästä myös riemastuttavan kapinallinen ainakin.
"Pelkäsinkin, että sanoisit noin. Toivottavasti ole ole minun vastuullani järjestää häntä hoitoon", mies vastasi toisen varmistukseen olkiaan kohauttaen ja nappasi sitten kiinni harmaiden toppien pinosta nykäisten sen terävästi alas.
"Anna palaa. Hän syyttää siitä kuitenkin minua, ehdit siinä välissä hyvin livahtaa veräjästä karkuun sillä välin kun minä jään katsomaan sitä surkeaa sirkusta muutamasta vaaterätistä. Kerran olin ihan varma, että hän alkaa itkemään!"

---------

weru

"Eiköhän hän kaikessa järjestelmällisyydessään joskus löydä itsekin hoitoon", nainen totesi olkiaan kohauttaen puoliksi vitsaillen. Varmasti Avery tajuaisi joku päivä olevansa sekaisin ihan itsekin... Ehkä.

"...Se olisi kyllä juuri minun tapaistani", Ginger hymähti ja teki työtä käskettyä vetäen muutamat paidat kaapista viskoen ne päänsä yli lattialle. "Äläs nyt, se on varmasti hauska sirkus! Klovni olisi ainakin hyvin pukeutunut", hän tokaisi vetäen kaapista muutamia paitoja ja farkkuja ja esitellen niitä. "Nämä ovat viimeisintä huutoa!"

"Itkeminen kyllä on ihan naisten juttu, sen hän varmaan osaa hyvin", nainen pohti tietämättömänä mistä hän oikein oli enää selittämässä, kuitenkin edelleen repien vaatekaapin kätköistä erinäisiä riepuja ja heitellen niitä armotta lattialle kuin mikäkin pikkulapsi. "Houkuttelisi heittää nuo sukat ikkunasta mutta mitä suotta, jos heitetään jo ketsupintäyteisiä pullojakin muiden ikkunoihin!"

------------

synoi

Punapää tosiaan tarttui toimeen ja Wolverine istahti sängyn reunalle katselemaan kuinka vaatteet lentelivät kaapista. Hetken istuskelun jälkeen tämä etsi nopeasti tupakka-askin ja sytyttimen taskusta, sytytti tupakan ja vilkaisi sitten naiseen kysyvästi.
"Ahaa. No selitä minulle sitten mitä ihmeen ideaa on ostaa joka kuukausi uudet vaatteet, koska muotilehti kertoi niiden olevan "viimeisintä huutoa" seuraavat kaksi viikkoa? En ole koskaan tajunnut sitä", mies hymähti ja vilkaisi toiseen haastavasti. Farkkujen hitaasti, mutta varmasti käsiin lahoava vasen lahje ei sillä hetkellä käynyt tämän mielessäkään.

"Ei hän alkanut itkemään, vaikka siltä ensin näyttikin. Veti ryhdin suoraan kuin kapteenin poika ainakin ja heitti kamppeeni rappukäytävään sen kummemmin selittelemättä."
Äänensävy ja irvistys olivat melko huvittuneita, vaikka hänen kai olisi pitänyt muistella pahalla hänen pisintä riitaansa parhaan ystävänsä kanssa. Jutussa oli ollut kyllä kaikenlaista muutakin, kuin pelkkä vaatekaapin hajoittaminen, mutta eihän niistä tarvinnut Ginin tietää varsinkaan ellei kysyisi.
"Mutta hei, ei tässä ole vielä kaikki. Avaa hengarikaappi, siellä on aina kolme asukokonaisuutta valmiiksi laitettuna siltä varalta että aamulla tulee kiire. Yksi kelvollinen töihin, yksi vaikkapa kauppaan ja yksi viihteelle. Niihin ei tosin saa koskea, hän uhkasi katkaista sormeni jos myöhästyy töistä takiani. Nyt hän on kyllä "sairaslomalla" mutta kuitenkin."

----------

weru

Kitkerän savukkeen hajun levittäytyessä pitkin Averyn makuuhuonetta, Gin kaiveli kaapin sopukoita etsien jotain tavallisesta poikkeavaa, jotain, mikä olisi vähän yllätyksellisempää kuin arkipäiväiset naisten- sekä satunnaiset miestenvaatteet.
"No ei yllätä ettet ole tajunnut sitä", Gin totesi pää paitapinojen välissä. "Joitakin asioita ei ole tarkoitettu kaikille tajuttaviksi, joten turha sinulle on sitä selittääkään."

Gin kuvitteli tilannetta päässään ja naureskeli itsekseen. Avery-parka.
"Psht, sinulle ihan oikein. Vaatteet ovat pyhiä", nainen virkkoi ja vilkaisi olkansa yli nähdäkseen kaikki lattialle levitetyt vaaterievut. "Omat vaatteet, siis", hän lisäsi ja kääntyi takaisin kaapin pariin.
Pikaisesti Gin avasi hengarikaapin ja kävi siellä roikkuvat vaatteet läpi, mutta jätti ne paikalleen. Ne eivät jaksaneet pitää Giniä kiinnostuneena tarpeeksi pitkään, joten hän sulki oven ja kääntyi Wolverineen päin.
"Mitäs sitten tehdään?" hän totesi kädet lanteilla, vaikka tunsi olonsa hieman janoiseksi.

--------

synoi

Ginin lievästi piruilevaksi tulkittu vastaus sai nuorukaisen purskahtamaan nauruun, vaikka hän yrittikin näytellä lievästi loukkaantunutta.
"Mitä tuo muka tarkoitti? Minä tajuan kaikenlaista, jos joku viitsii selittää!"
Sitten hän jäi miettimään asiaa ja kohautti olkiaan, vaikkei uskonutkaan vaatekaapin sisältöön syventyneen naisen sitä näkevän.
"Tai ehkä en. Yritä selittää minulle jotain niin epäoleellista ja huomaat etten kuuntele kuitenkaan. Löydätkö sieltä mitään uteliasta mieltäsi tyydyttävää?"

Ginin kaivellessa Averyn kaappeja oli Wolverine oikein tyytyväinen oloonsa sängyllä. Nainen oli paitsi mukavaa seuraa, myös kaunis katsella ja sellaiseen hänellä oli loistava asemapaikka siitä missä oli. Hetken päästä punapää alkoi osoittaa kyllästymisen merkkejä ja tämän kääntyessä nuorempaan päin, Wolverine otti kasvoilleen äimistyneen ilmeen.
"Eikö mitään jännittävää enää?"
Ilme vaihtui virneeseen ja mies kohottautui paremmin istumaan katsellen seuralaistaan päästä jalkoihin.

"Sääli sinällään, koska minulla oli äsken aivan loistava näkymä perseeseesi. Mutta kyllä minä voin tutkimuksia jatkaa jonkin muunkin aktiviteetin ohella. Palataan olohuoneeseen ja kuvitellaan, että olemme polttareissa", Wolverine selitti nopeaan tahtiin, nousi seisomaan ja väisti Ginin läimäisyn varalta hieman kauempaa kuin oli ovesta pääsemisen kannalta välttämätöntä. Olohuoneessa hän ei viitsinyt alkaa pelailemaan lasien kanssa vaan otti kunnon kulauksen auki jääneestä pullosta ja suuntasi sitten keittiöön selittelemättä tällä kertaa toimiaan sen kummemmin.

-----------

weru

"Sitähän minäkin", Gin totesi myhäillen Wolverinen pyörtäessä sanansa. Punapää oli hyvin vakuuttunut, että Wolverinelle ei kannattanut edes yrittää selittää asioita, jotka millään lailla liittyisivät naisiin. Ollakseen lapsen kokoinen ja vähän näköinenkin, Gin oli saanut illan mittaan Wolverinesta vähän sovinistimaisen käsityksen, jonka hän kylläkin piti omana tietonaan. Sellaista ei kannattanut huudella, ei etenkään jos toinen tarjosi ilmaiset viinat seuran vastineeksi.

Ginger tuijotti Wolverinea silmiin siihen asti, kunnes mies siirteli katsettaan pitkin naisen koko pituutta. Hän oli tottunut sellaiseen eikä Wolverinen kommenttikaan hetkauttanut häntä. Hänen juopunut mielensä ei jaksanut vähääkään välittää, vain seurasi miehen perässä olohuoneeseen takaisin pullojen pariin.
Nainen tarttui lähimpään astiaan, jossa oli jotain juotavaa ja kaatoi sen kurkustaan alas. Ei sen väliä mitä siinä oli, kunhan sai jotain vahvempaa.

--------

synoi

Keittiössä Wolverine availi tottuneesti oven toisensa perään ja poimi mukaansa sen jo mainitun ketsuppipullon lisäksi pussillisen pähkinöitä ja voileipäkeksejä. Tärkein pointti oli kyllä nyt testata kuinka kauan heillä kestäisi juoda joku pöydällä olevista pulloista tyhjäksi ja saisiko se alkoholin määrä molemmat vakuuttuneeksi siitä, että hänen aikaisempi, helvetin tyhmä ja lapsellinen idea oli oikeastaan aika hyvä ja toteuttamiskelpoinen. Tai sitten se oli vitsi, ei voi tietää...

Palattuaan olohuoneeseen mies heitti voileipäkeksipussin sohvalle, pähkinät pöydälle ja paukautti ketsuppipullon suurieleisesti esiin.
"Noniin!", Wolverine hihkaisi naulaten ilkikurisen katseen Giniin ja kohautti toista kulmaansa haastavasti ryhtyen kaatamaan grappapullon loppua sisältöä pöydällä olleeseen tuoppiin. Koska hän ei samaan aikaan irroittanut katsettaan punapäästä ja puhui nopeaan tahtiin, osa juomasta päätyi väkisinkin pöydälle mutta eiköhän asian ehtisi hoitaa alta huomenna ennen Averyn saapumista. Ja jos ei, mitä se olisi makuuhuoneessa vallitsevaan kaaokseen verrattuna?
"Muistat varmasti vielä ajatukseni. Uskotko että sinusta on jo nyt ottamaan haasteen vastaan? Minä voin sanoa, että minusta ei ole ja jos sinä olet samaa mieltä, juomme lisää. Ja sitten taas toiset niin kauan että toisella meistä on pokkaa käydä heivaamassa pullo parvekkeelta. Oletko mukana?"

---------

weru

Gin huomasi Wolvien palaavan olohuoneeseen mukanaan sylillinen tavaraa, joista yksi oli yllätys yllätys - ketsuppipullo. Tämä sai naisen puhkeamaan nauruun, jonka myötä hänen tuopissaan ollutta juomaa valahti ohut nauha matolle. Hällä väliä, eipä ollut hänen mattonsa. Averyn oma vika, kun oli jättänyt mattonsa juuri siihen.

"Väitätkö minua pelkuriksi?" Gin sanoi nostaen toista kulmakarvaansa. Hän oli todellakin sanansa mittainen nainen, eikä tämä sitäpaitsi ollut hänen asuntonsa, grappapullonsa eikä sen puoleen hänen ketsuppinsakaan, joten miksei hän heivaisi sitä parvekkeelta?
Nainen nousi istuimeltaan, johon oli huomaamattaan valahtanut ja tarttui Wolvien tyhjentämään grappapulloon ja pöydällä olevaan ketsuppiin. Korkki auki ja pullo ympäri, ja punainen tahna valui läpinäkyvään lasipulloon.
"Uskallatko tulla edes katsomaan vai tarvitsetko rohkaisuryypyn sitä varten?" nainen kiusasi.
historiikki » treffipalsta » arttinurkka » tilaustyöt

» ɢɪɴɢᴇʀ ᴄʜᴀsᴇ
» ᴍᴏɴᴀ ᴄʜᴇᴋᴀɴᴏᴠᴀ

Like a letter printed in red, printed in red
There's a price up on your head, on your head
Devils got you on the run, on the run
But you can't hide once it's begun, it's begun
Poissa
Avatar

Synoi

Leikki-ikäinen

  • Viestit: 55
  • Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:09

Re: Saanko luvan vai tanssitaanko eka? osa II

Viesti30 Maalis 2014, 20:28

Jostain syystä tulitukkaisen naisen äänensävy ja kulman kohautus antoivat olettaa, että heidän ei välttämättä tarvisi alkaa pelaamaan niin minkäänlaisia pelejä saadakseen pullollisen ketsuppia talon seinään. Hieman yllättyneenä saamastaan reaktiosta Wolverine tirskahti itsekin, mutta nyökkäsi sentään pontevasti.
"Taidanpa väittää."

Ginin kuitenki ryhtyessä päättäväisen oloisena tyhjentämään pullon sisältöä toiseen, mies kumartui pöydän tasolle seuraamaan ketsupin kulkua.
"Hyi", hän tokaisi puoliksi huvittuneena, puoliksi inhoten. Hän ei oikeastaan ollut tuon mausteen irvikuvan suurimpia ihailijoita toisin kuin isoveljensä, joka oli yhtään äikään törsännyt talon kaiken ketsupin ällistyttävän lyhyessä ajassa käytännössä kaikkeen syömäänsä.
Ginin kiusoittelevaan huomautukseen nuorukainen vastasi korostetun ylimielisellä tuhahduksella ja kaatoi kurkkuunsa ensin yhden, sitten toisen pitkän kulauksen grappaa.
"En tarvitse rohkaisuryyppyä, mutta otan sellaisen kyllä. Kummallekin jalalle."

Nesteytyksensä jälkeen Wolverine nousi pian seisomaan tuntien lyhyessä ajassa nopeasti nautitun alkoholin vaikutukset kasvavana epävarmuutena mitä tasapainoon tuli.
"Minä en oikeastaan edes pidä viinasta", mies virnisti Ginille tiedostaen vain hämärästi miten epäloogiselta väite saattoi tällä hetkellä kuulostaa. Sitten hän suuntasi edeltä parvekkeelle, jonne uskoi toisenkin ilmestyvän joko ennemmin tai myöhemmin. Hän ehtisi mainiosti polttaa sätkän, ennen tai jälkeen.
Mieczyslaw. Wolverine. Stone. Leonelle. Timotei.

Avatar © werucchi
Poissa
Avatar

veranthia

Ylläpitäjä

  • Viestit: 218
  • Liittynyt: 23 Loka 2013, 11:38
  • Paikkakunta: Tampere

Re: Saanko luvan vai tanssitaanko eka? osa II

Viesti26 Huhti 2014, 19:24

"Uh-huh, niin tietenkin," Gin naurahti toisen ottaessa vähän lisää grappaa. Ketsuppi valui suhteellisen sutjakkaasti tyhjään lasipulloon, ja meno oli kaiken kaikkiaan varsin letkeä niin ei sitä sen enempää ehtinyt ajatella kannattiko tämä vaiko eikö. Kun nainen totesi töhnää olevan tarpeeksi, viskasi hän ketsupin jonnekin takavasemmalle ja seurasi sitten Wolvieta parvekkeelle.

Näky parvekkeelta kadulle oli aika karu - pari mopopoikaa tuon kerrostalon pihalle, joku lenkkeilijä tuolla ja pari jalankulkijaa, mutta muuten aika hiljaista.
"Noniin, mihin heitän?" Gin kysyi, koska luonnollisesti hän sen tekisi kun oli uhonnutkin, ja otti paremman asennon heittämistä varten. "Keskelle katua vai tuohon vastapäiseen seinään? Äkkiä!"
historiikki » treffipalsta » arttinurkka » tilaustyöt

» ɢɪɴɢᴇʀ ᴄʜᴀsᴇ
» ᴍᴏɴᴀ ᴄʜᴇᴋᴀɴᴏᴠᴀ

Like a letter printed in red, printed in red
There's a price up on your head, on your head
Devils got you on the run, on the run
But you can't hide once it's begun, it's begun
Poissa
Avatar

Synoi

Leikki-ikäinen

  • Viestit: 55
  • Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:09

Re: Saanko luvan vai tanssitaanko eka? osa II

Viesti23 Touko 2014, 17:27

Mies oli ehtinyt sytyttää tupakan siinä vaiheessa, kun Gin seurasi hänen perässään parvekkeelle. Hän oli kyllä harkinnut jointtiakin, mutta päätti antaa toistaiseksi olla ja odotella seuralaistaan. Yksin oli jotenkin hölmöä polttaa jos ei siis nimenomaan ollut yksin kotonaan, kaupungilla, jossain.
parvekkeella yksin ollessaan Wolverine ehti havainnoida olotilastaan ainakin sen, että hän oli humalassa mutta ei ollut saavuttanut tavoittelemaansa oloa viivallaan. Pitäisikö hänen käydä vetämässä loput sen jälkeen, kun ketsuppipullon kohtalo selviäisi? Vai mahtaisiko hän vetää vielä hieman viinaa ja pitää sen jälkeen itsensä lähinnä tarpeeksi pirtsakassa tilassa kokaiinin voimin? Vai vetää ihan helvetisti lisää viinaa, tulla tuhannen känniin ja riskeerata minkäänlainen seksuaalinen kanssakäyminen? Toisaalta ei hän ollut enää varma että ilta siihen päätyisi kuitenkaan, ikävä kyllä.
Valintoja täynnä tämäkin ilta ja siitä saattoi melkein syyttää Averya.

Ginin saapuessa koko maita ja mantuja valloittavassa kauneudessaan ei-ihan-niin-kaunis lasipullollinen tahmeaa ketsuppia mukanaan, karkasivat ajatukset kuitenkin päästä ja Wolverinen kasvoille levisi virnistys. Nainen oli mitä ilmeisimmin todellakin tekemässä aikomansa eikä hän alkanut ainakaan jarruttelemaan toista. Äkkiä tulleet kysymykset saivat Wolverinen pyörittelemään päätään sekunnin tai kaksi hieman hämillisenä.
"Ööää, seinään..!? Seinään tietysti."
Kehotusta seurasi nopeasti lentävä pullo ja jo puolessa välissä sen matkaa kohti vastapäisen talon ulkoseinää, Wolverinen suusta karkasi äänekäs nauru.
"Sinä teit sen, sinä ihan vakavissasi..."
Kilisevän lasin ääntä ja seinään leviävä punertava tahra. Lisää naurua, mies tumppasi keskeneräisen tupakkansa vielä nauraessaan Averyn tuhkakuppiin ja taputti Giniä reippaasti ja toverillisesti olalle. Räkätyksestä ei ollut ensialkuun tulla loppua lainkaan ja aina kun hän vilkaisi uudelleen hienon päätöksen lopputulosta, alkoi nauru uudelleen.

Lopulta yksinkertainen, tyrskähdyksen seasta lausuttu "ei helvetti" kuitenkin katkaisi naureskelun ja nuorukainen istui lähes uuvahtaneen näköisenä parvekkeelle, virnistäen Ginille jokseenkin hyväksyvästi.
"Uskomaton muija, en voi muuta sanoa. Tuota sitten selvitellään kissojen ja koirien kanssa pari viikkoa ja kukaan ei koskaan saa tietää miten tässä näin kävi", Wolverine pohdiskeli yhä virnuillen. Avery saattaisi arvata että idea oli hänen asunnostaan lähtöisin, mutta tuskinpa kukaan kadulla olijoistakaan osaisi varsinaisesti sanoa mistä asunnosta pullo tarkalleen oli lentänyt. Niin että ei mitään hättää ja olihan se ollut hauskaa! Jotain mitä muistella.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Wolverine aloitti uudelleen nauramisen, tällä kertaa kuitenkin hillitymmässä muodossa ja hiljempaa. Mies vilkaisi Giniin ovelasti.
"Ja silti et juossut sisälle poliiseja pakoon. Haluatko tietää mikä kruunaisi tämän ilkivaltaa, kaappien penkomista ja muita laittomuuksia sisältäneen illan mielestäni oikein hienosti?", hän aloitti arvoituksellisesti ja vinkkasi toista sitten lähemmäksi kuulemaan hänen ehdotuksensa, toispuolinen virnistys huulillaan.
Mieczyslaw. Wolverine. Stone. Leonelle. Timotei.

Avatar © werucchi
Poissa
Avatar

veranthia

Ylläpitäjä

  • Viestit: 218
  • Liittynyt: 23 Loka 2013, 11:38
  • Paikkakunta: Tampere

Re: Saanko luvan vai tanssitaanko eka? osa II

Viesti26 Marras 2014, 16:50

Gin heitti pullon kauniissa kaaressa parvekkeelta alas ja tien yli. Lasipullo räsähti tuhannen säpäleiksi ja seinää kortisti oikein kaunis punainen läiskä. Wolverine repesi armottomaan räkätykseen, eikä Ginkään voinut pitää tirskahdustaan sisällään. Hän lähti kikattamaan toisen mukana, ja painui parvekkeella kyykkyyn pidelleen vatsaansa. Mies lysähti istumaan siihen lähelle, ja totesi sitten sen minkä Gin jo tiesikin.
"Mähän sanoin, että teen sen", nainen virnuili, selkeästi ylpeä itsestään.

Kaksikko oli hetken hiljaa, kunnes Wolverine alkoi taas nauraa, selkeästi hiljemmin. Gin kurkisti parvekkeen umpinaisen kaiteen ylitse kadulle, johon oli kerääntynyt muutama ohikulkija, ja vastapäiseen taloon oli syttynyt valoja. Kadun toiselta puolelta yritettiin pimeydessä katsoa liikettä tämän rakennuksen parvekkeilta, joten hän sukelsi äkkiä takaisin matalalle piiloon.
"Shhhhhhhh", hän sihisi miehelle pitäen sormea huuliensa päällä. Tilanne kuitenkin nauratti liikaa, joten hänen hyssyttelynsä meni vähän pieleen. Mies sitten ehdotti jotakin, ja Gin kurottautui käsiensä varassa häntä lähemmäs.
historiikki » treffipalsta » arttinurkka » tilaustyöt

» ɢɪɴɢᴇʀ ᴄʜᴀsᴇ
» ᴍᴏɴᴀ ᴄʜᴇᴋᴀɴᴏᴠᴀ

Like a letter printed in red, printed in red
There's a price up on your head, on your head
Devils got you on the run, on the run
But you can't hide once it's begun, it's begun

Paluu Muu Welldon

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron