Tänään on 21 Marras 2018, 01:46


(we rise to reset the world)

Tällä alueella pelataan ne Welldoniin sijoittuvat pelit, joille ei ole erillistä aluetta. Kaupunkiin saa vapaasti keksiä paikkoja, joista ei ole mainintaa missään: katuja, puistoja, kauppoja, pallokenttiä... kaikkea, mitä kaupungista voi kuvitella löytävänsä.
  • Kirjoittaja
  • Viesti
Poissa
Avatar

kujakettu

Ylläpitäjä

  • Viestit: 846
  • Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
  • Paikkakunta: Mli

(we rise to reset the world)

Viesti22 Loka 2013, 21:53

Varja Lähetetty: 14. Marras 2012 01:01

[Eli liljuli ja Ässä mukaan, paikkana Javierin oma tatuointiliike, Welldon. Otsikon varastin Machinae Supremacyn kappaleesta Rise of a Digital Nation.]

ROINK loisti pienillä kirkkailla ledeillä tummuvan kaupungin kadulle. Javier hymyili valokyltille, se oli juuri asennettu ja pakotti saapuvan pimeyden kiertämään hänen liikkeensä oven. Oveen oli myös maalattu viininpunaisin kirjaimin ROINK. Olihan se naurettava ja kaikinpuolin epäasiallinen nimi - mutta luulisi jäävän asiakkaiden ja ohikulkijoiden mieleen. Kukaan ei kyllä ensikerran kuullessaan suostunut uskomaan sen olevan oikeasti liikkeen nimi... Mutta nimelle oli ihan looginen selityskin; Jasu oli halunnut sukunimensä näkyvän vahvasti myös liikkeessään ja ink taas toi musteen eli tatuoinnit esiin. Hän ei toisaalta pitänyt tavallisista ehdotuksista kuten Roy's tai Javier's ink tai tattoo, joten päätti ovelasti yhdistää sanat Roy's ja ink. ROINK sitä paitsi kuulosti kamalan hauskalta ulkomaisen aksentilla lausuttuna.

Valkea savu loi kysymysmerkkiä muistuttavan kiehkuran vapautuessaan vaaleiden huulten välistä. Punainen tulipää kirkastui hetkeksi ja seuraava satsi savua valtasi tatuoijan keuhkot. Asfaltti oli kostea aiemmasta sateesta ja kimalsi, samoin kuin Javierin vihreät silmätkin. Vaikka liike oli toiminut jo muutaman viikon, se tuntui viralliselta vasta nyt kun sillä oli ikioma kylttikin. Haave oli toteutunut.
Pitkät sormet tumppasivat tupakannatsan maahan pultattuun tuhka-astiaan. Safe smokeria hänelle oli suositeltu, mutta ne olivat rumia. Niimpä hän oli kähveltänyt metallisen tynnyrin samasta paikasta, mistä haki itselleen tv-tasonkin, ja viritti sen kannelle metalliristikon. Niin tupakan sai sammutettua ennen kuin sen pudotti astian pohjalle ja musta tynnyri oli ihan nätti verrattuna niihin kamaliin muovihirvityksiin...

Kello kilahti iloisesti ovessa. Se oli isoäidin lempilehmän kello ja päätynyt Javierille kun lehmä kuoli viisi vuotta sitten. Nyt se sai toivottaa asiakkaat tervetulleiksi. Olisihan noita löytynyt kaikenlaisia kauniita tiukuja ja jopa elektronisia soittokelloja, mutta pieni lehmänkello oli ihan mukavannäköinen ja vieläpä rakaskin.
Mies asettui valopöytänsä ääreen luonnostelemaan päivällä käyneen asiakkaan lohikäärmettä. Japanilaistyyliset leimat eivät olleet vahvinta alaa, niihin piti käyttää aikaa. Kaukosäätimestä mustatukka napsautti suuret stereot soittamaan Machinae Supremacya, jonka oli todennut jo aikoja sitten parhaaksi piirustusmusiikiksi. Kynä lauloi. Ja pyyhekumi.

_________________

Sinikuunlilja

NOÉMI LARUE

Mitäköhän sitä tänään taas keksisi.. Olen lakannut kynnet kirkkaankeltaisiksi kun tuli sellainen olo. Ja kiinnittänyt niihin pieniä kimalletähtiä. Päällä minulla on tänään korkeavyötäröinen hauskasti kuvioitu hame, kirkkaan vaaleanvihreä pitkähihainen paita johon olen ommellut huvittavat valkeat karvareunukset hihansuihin, musta pieni huivi kaulassa parin hakaneulan kera ja päälle kasakaupalla helmiä, muutama itsetehty kivikoru, vasemmassa keskisormessa metallinen kynnen näköinen kaikkien kolmen nivelen yli menevä nivelsormus, oikeassa kädessä on yksi nahkaranneke. Korvissa killuu toisessa käärme kerällä ja toisessa pikkuruinen teelusikka. Hiukset olen pöyhinyt tänään tavallistakin sekaisemmaksi ja kiinnittänyt niihin sulkia. Ja pikkuisen koristeknallin jossa on suuri tummanlila ruusu. Sukat ovat pitkät polvisukat ja niissä on rusetit, toinen vain sattuu olemaan väriltään vaaleansininen ja toinen pastellisävyinen vihreä. Sitten kivat kengät joissa on suurinpiirtein kahdeksisen senttiä korkoa. Niin ja takkina minulla toimii pakkasesta huolimatta vaaleanruskea vanha miesten tweedtakki. Vanha kunnon pinssejä täyteen lätkitty laukku on tietysti myös mukana ja taskukello roikkuu hameen salataskusta. Niin ja lumisateeseen olen varautunut pitsisellä koristevarjolla jota heiluttelen mukanani niin että ohikulkijat saavat väistää metrin suuntaansa...

Viheltelen kulkiessani ja mietin mitäs kivaa tänään keksisi, kun huomaan kadulla liikkeen jonka nimeä minun on pakko katsoa uudelleen.
"Roink."
"ROINK."
Rupean hihittelemään itsekseni kadulla niin että ihmiset taitavat katsoa vielä kolme kertaa pidempään minua kuin normaalisti ja näytänkin kieltä yhdelle ohikulkevalle nelikymppiselle naiselle lapsineen jotka tuntuvat tuijottavan tuijottamasta päästyään.
Joku tatuointiliike se kai on, en edes jaksa niin kiinnittää huomiota, kunhan avaan oven ja kuljen sisään niine hyvineni koska miten voisin olla menemättä kun liikkeen nimi oli ROINK?

Pöydän ääressä on mustahiuksinen mies jolla oli aika makea kampaus. Piirustaa hirveää kyytiä, melkein kuin musiikin tahtiin. Minä tuijottelen itsekseni virnistellen sisustusta ja paikkaa muutenkin. Ihan jännä.

_________________

Varja


Lehmänkello kilkatti lyhyesti oven avautumisen merkiksi. Javier nosti päätään pystymättä vielä irrottamaan vihreiden silmien tuijotusta lohikäärmeestä. Hän sipaisi kääryleen kuonoon vielä muutaman viiksen ja hymähtäen katsahti tulijaan. Ilmeisen jännittävän näköiseen tulijaan. Katsottavaa naisessa riitti vaikka kokonaiseksi tunniksi, joten hän antoi katseensa tutkia tulokasta varsin nopeasti. Vaaleat huulet taittuivat lämpimään hymyyn. Kamalan pirteän oloinen kaveri.
"Päivää, voinko auttaa?" mies kysyi nousten satulatuoliltaan. Kaukosäätimestä hän hiljensi musiikin vain pieneksi taustahälyksi ja laski sen sitten vastaanottotiskille, joka oli lähes kokonaan piirrosten ja mallikuvien peitossa. Osa niistä oli jo asiakkaan iholla ja osa vasta menossa, osan hän oli piirrellyt vain huvikseen.

Sisustuksessa oli käytetty punaista, mustaa ja valkoista. Tummaa kiiltävää puuta, narisevia nahkapintoja ja pehmeän punaista istuimissa, mustaksi maalattu päätyseinä ja siihen kiinnitetyt hyvinvalaistut musta-valkoiset taulut, lattian musta-valkoinen shakkiruudukko heijastaa valoa ja yksi seinä oli pyhitetty kokonaan peilille. Joku voisi nähdä sisustuksen jopa goottityylisenä.

_________________

Sinikuunlilja


Hymisen itsekseni ja tuijottelen poissaolevana ympärilleni harvinaisen tyylikästä sisustusta kun sitten kuulen että mustahiuksinen mies ilmeisesti sanoo jotain. Kohotan toista kulmaani ja käännän päätäni nähdäkseni hänet. Kerkesi jo nousta tuoliltaankin sillä välin kun minä olin ajatuksissani, sukkelaa.
"Mmm en mä tiedä", tokaisen ärsyttävän ympäripyöreästi ja kännyn kokonaan mieheen päin, korut mukanani kilisten.
"Taitaa olla uus liike täällä vai? Ei hitto kun repesin nimelle, oli pakko tulla sisälle."
"Mulla on itse asiassa vähän tylsää - täähän on tatuointiliike? Löytyisköhän mitään kivaa tatuoitavaa?" virnistän. Voihan se tietysti olla että normaalisti ihmisillä oli jonotuksia ja aikoja ja muuta tylsää.
Pöyhin ajatuksissani hieman jo valmiiksi sekaisia hiuksiani. Kyllä minulta aina rahaa löytyisi, ei tämä ainakaan siitä ollut kiinni.

[tönkköö tekstii koeta kestää XD]

_________________

Varja

"Taitaa olla uus liike täällä vai? Ei hitto kun repesin nimelle, oli pakko tulla sisälle."
Javier ei osannut tulkita, yrittikö nainen loukata häntä liikkeen nimen herjaamisella... Pieni virne nousi huulille.
"Tekee siis tehtävänsä." Kuten se ruma kylttikin oven yläpuolella, hän lisäsi mielessään. Voisi alkaa etsiä uutta.

Nainen kysyi löytyykö "mitään kivaa tatuoitavaa". Vai sellaista. Mies naurahti - näitäkin asiakkaita näki joskus. Yleisemmin ehkä horjumassa humalassa festivaalialueen tatuointikojuille, tai muuten vain humalassa konttaamassa liikkeisiin. Ja sitten oli näitä, jotka elivät hetkessä eivätkä halunneet tai ehtineet varata aikaa; leima oli saatava heti.
"Minkähänlainen olisi mieleen?" hän uteli levitellen tiskillä lojuvia kansioita ja portfolioita.
"Tai minkäkokoinen?"
Kansioissa oli kuvia tatuoinneista laidasta laitaan, löytyi muotokuvia, perhosia, tekstejä, karikatyyreja, eläimiä ja jokunen zombiekin. Kliseiset tribaalit kuitenkin puuttuivat, sillä Javier ei itse suositellut niitä kenellekään. Eikä suostuisi ottamaan itsekään sellaista.

_________________

Sinikuunlilja


Vilkaisen häntä ja virnistän vähän tämän sanoille.
"Ihan ovelaa", totean vilkaisten mietteliäästi ulko-oven suuntaan, ajatellen huvittavaa kylttiä ulkosalla. Meinaan taas alkaa hihittämään joten jätän kyltin ajattelemisen sikseen ja heilautan pitsivarjoni suljettuna olalleni huolettomasti.

Astun muutaman askelen lähemmäs kengät lattiaa vasten kopisten kun mies kysyy mikä olisi mieleen ja selailee lappusiaan.
"Hmnh", tuhahdan mietteliäästi suu supussa ja nojaudun katselemaan kuvia hieman kengänkannoilla keikkuen. Tylsä, tylsä, ei tuollainen, ihan hieno mutta ei ehkä kuitenkaan, tuo on ihan kiva, tuo on aika jännä, mutta hmmmmmmmmmm.
"Noo ei mikään hemmetin iso ehkä kuitenkaan, johonkin kohtaan jos tuota oikeaa kättä sellaisen vaikka iskisi", totean huolettomasti vilkaisten ohimennen käsivarttani. Ei niin väliä mihin kohtaan oikeastaan.
Puren vähän huultani ja vilkaisen miestä.
"Tiedätkö mitä? Entä jos sanoisin että yllätä mut. Ihmiset aina tuntuu pitävän mua niin saakelin outona muutenkin että mitä jos tekisit jotain joka sopii siihen. Jotain jännää", sanon ilkikurisesti virnistäen, silmät pilkahdellen. Voi kyllä olla sellainen haaste että yleensä 'normaalimmat' ihmiset varmaan viskaisivat ulos tuhlaamasta päiväänsä. Mutta haluan nähdä miten mies ottaa tilanteen haltuunsa.
"Tällasia haasteita ei joka päivä saa, vai mitä?" tokaisen sitten kiusoittelevaan sävyyn.

_________________

Varja

[doing doing vaihdan persoonamuotoa doing]

Ei kovin iso, johonkin suuntaan oikeaa käsivartta. Kylläpä taas oli niin tarkkaa. Nainen puri huultaan sievästi. Jotain jännää, jotain mikä sopisi naisen muutenkin outoon olemukseen. Kohautin harteitani - en olisi ensimmäisenä kuvaillut häntä oudoksi, omaperäiseksi ehkä. Mutta enpä tuntenutkaan häntä. Asiakkaan kasvoilla oli jokseenkin pelottavan ilkikurinen virne. Ehdin jo pelätä hänen ehdottelevan jotakin kamalaa.
"Tällasia haasteita ei joka päivä saa, vai mitä?" nainen sanoi niin itsevarmana. Melkein ärsytti. Tosin nauratti vain oikeastaan. Luuli olevansa hirvittävän erikoinen tapaus. Myönsin tosin itsekseni, että sitä hän näytti olevankin. Samankaltaisia töitä sai tosin joskus muulloinkin.
"Ei joka päivä, vaan silloin tällöin. Eipähän ehdi kyllästyä omaan näkemykseen", naurahdin vastaukseksi.
"Ei mitään ideaa sinulta? Kuulostaa siltä ettet vain keksi mitään itse", jatkoin vastaten samalla mitalla naisen kiusoitteluun. Pidin kuitenkin asiallisen ammattimaisen sävyn. Ainakin kovasti yritin.

"Tässä menee hetkinen", selitin astellen takaisin valopöydän luokse. Siirsin lohikäärmeen viereiselle tasolle ja napsautin valot takaisin päälle. Luonnostelin kuin vahingossa suurisilmäisen feeniksinpoikasen ja sille kaveriksi avaimen, taustalle tähtitaivaan. Oikeastaan taustalle Orionin tähdistö, tiimalasi selkeästi löydettäviin. Joo. Lintu halaili avainta pöllähtäneen näköisenä.

_________________

Sinikuunlilja


Keikun huolettomasti kengänkannoillani ja hyräilen itsekseni samalla kun mies sanoo jotain.
"Loistavaa", sanon puoliksi edes kuuntelematta kun se puhuu omasta näkemyksestä. Pöyhin hiuksiani ja heilun tavalliseen tapaani levottomasti edelleen.
Pysähdyn paikalleni ja vilkaiseen mieheen kun se sanoo etten keksi mitään ideaa itse.
"Niin no katos ajattelin tänään tuhlata ajatukseni sen ajattelemiseen minkä takia elefantit ovat suuria ja harmaita ja siihen miksi pingiivinit sitten toisaalta näyttävät hovimestareilta, ja siihen mikseivät norsut ole pieniä ja näytä hovimestareilta ja minkä tähden niille ei teetetä omia frakkeja ja niitä sitten kuljeteta Etelämantereelle ja miksi sitten toisaalta pingviineille ei tehdä norsupukuja ja niitä viedä Afrikkaan. Jos joku tekisi koko tällaisen operaation salaa niin ajattele mitkä turistivirrat siitä saataisiin Etelämantereelle sekä Afrikkaan. Ja sitten toisaalta tarvitsen tänään ajatuskapasiteettiani myös muunmuassa sellaisen miettimiseen että onko olemassa rinnakkaistodellisuus jossa meri on suklaata ja vuoret vaahtokarkkeja, jolloin tulivuorissa on luonnollisesti kuumaa kaakaota vaahtokarkeilla. Joten kuten näet, olen varannut jo tänään ajatukseni vallan toisinlaisiin tarkoituksiin ja mä en nyt raatsi tuhlata hyvää miettimistä mihinkään muuhun. Kiireistä katos."
Sitten alan taas hyräillä ja keinua kengänkannoillani niinkuin mitään ei olisi tapahtunut, hymähdän toisen mainitsemiseen siitä että kuvan suunnitteluun menee hetkinen ja kaivan hameeni salataskusta tikkarin jonka nappaan suuhuni.

_________________

Varja


"Pingviinit kuolisivat Afrikassa kuumuuteen. Kenties siksi", mutisin vetäen viimeisimpiä vahvoja ääriviivoja. En edes kuunnellut loppua naisen selostuksesta, ilmeisesti asiaa riitti. Taisi olla hivenen höynähtänyt koko tyttö.
Uskoin vakaasti, että asiakas joko nauraisi piirrokselle tai muuten vain haukkuisi sen maanrakoon. Mutta mitäs ei kertonut tarkempia ohjeita.

Nostin katseeni hetkeksi naiseen tarkkaillakseni, ettei hän ala tehdä mitään typerää. Asiakas kuitenkin vain imeskeli tikkariaan. Ihme hyypiö...
Nojauduin hieman taaksepäin tuolissani tarkistaakseni kuvan mittasuhteet kauempaa. Kelpaa. Nousin paperin kanssa jaloilleni ja astelin asiakkaan luokse.
"Tältä tämä näyttää", lausuin ojentaen kuvaa hänelle. Innolla odotin reaktiota, oli se mikä tahansa. Tämä kesytön nainen saattaisi vaikka hyökätä päälle.

_________________

Sinikuunlilja


Hymisen itsekseni samalla kun tuijottelen tylsistyneesti kynsiäni. Kirkkaankeltaista ja kimalletta. Voisin vaihtaa illalla jotain muuta, enää ei ollut kirkkaankeltainen olo.
Järsin lopulta tikkarin malttamattomuuttani ja tungen tikun takaisin taskuuni joka on täynnä sitä sun tätä pikku tilpehööriä.
Juuri kun olen huokaisemassa oikein teatraalisen ärsyttävästi, mustatukka saapuukin luokseni kuvan kanssa. Nojaudun innoissani eteenpäin ja nappaan kuvan hyppysiini.
"Hittolainen", mutisen katsoessani kuvaa muutamaankin otteeseen.
Tuijottelen sitä aikani ajatuksissani ja sitten lätkäisen sen takaisin miehen käsiin.
"Et sä ihan turha jätkä taida olla", tokaisen.

_________________

Varja

Kohotn kulmiani yllättyneenä. Kelpasiko kuva todella?! Ei tällä naisella näköjään muuta ollutkaan hihoissaan kuin yllätyksiä.
"Sekö kelpaa? Onko koko hyvä?" kysyin mallaten kuvaa pienen välimatkan päästä naisen käsivarteen. Kun toinen vain tajuaisi ojentaa sen, olisi helpompaa.
"Löytyykö heti aikaa vai varataanko aika myöhemmäksi?"

Rapsutin niskaani paremman tekemisen puutteessa, enkä voi olla miettimättä, kauanko asiakas on tänäkin aamuna valikoinut vaatteitaan ja sovitellut niitä... Toinen vaihtoehto olisi tietysti se, että nainen on kiskonut ensimmäiset käteen löytyvät vaatteet niskaansa.
"Saanko udella nimeä?" Pakko kai asiakkaan nimi olisi jossain vaiheessa tietää. Ärsyttäviä ne, jotka ei suostu sitä itse sanomaan. Edes jotain lempinimeä.

_________________

Sinikuunlilja

Mies näyttää niin yllättyneeltä että mieleni tekee nauraa. Itse asiassa niin teenkin, naurahdan lyhyesti mutta sitten toinen alkaa kysellä.
"Juu, juu", vastaan kuunnellen vain puolella korvalla, mutta älyän sentään hetken toisen mallailua pällisteltyäni ojentaa oikeaa kättäni, nostan hihaakin ylös. Siihenhän se tulisi kivasti.
"Mulla aikaa? Aina", tokaisen miehelle ja vilkaisen hameen taskusta riippuvaa taskukelloa, "vaikka saman tien."

Venyttelen käsivarsiani ja vastustan syvästi kiusausta keikutella jälleen kengänkoroillani kun mies kysäisee nimeä.
"Ässä. Tai Noémi. Ihan miten vaan", totean toiselle huolettomasti.
"Tarviikko sukunimenki? Larue", jatkan.

Näpertelen hiuksiani samalla kun mietiskelen tatuointia. Aika hyvä idea itse asiassa, kumma kun ei ollut aikaisemmin tullut mieleen.
"No, kun kerta sä olet perillä mun nimestä niin entäpä omas sitten?" tokaisen. Kai se olisi kiva tietää minkä niminen tyyppi sen tatuoinnin lätkäisisi. Vaikka liekö minä sillä tiedolla oikeasti paljon hittoakaan tein.

_________________

Varja

Naisella olisi heti aikaa. Naurahdin - en minä nyt tavallisissa oloissa ketä sattuu tatuoinut ilman ajanvarausta. Mutta jos nyt tämän kerran. Harpoin takaisin tiskille, joka nyt ei kaukana ole kun studio sattuu olemaan vähän harmillisen pienikokoinen, valmiina kirjoittamaan asiakkaan nimen varauskirjaan. Muistoksi tai jotain.
"Ässä varmaan riittää", sanoin tuolle raapustaen sen tämän päivän kohdalle. Enpä osaisi kirjoittaa etunimeäkään oikein ja sukunimen unohdan samalla kun kuulen.

Yllätyin hänen kysyessään minun nimeäni. Ihan kuin se naista oikeasti kiinnostaisi saati hän sillä mitään tekisi. Paitsi ehkä vahingossa mainostusmielessä. Tiedä häntä.
"Javier Roy, sukunimestä tuo liikkeenkin nimi sai alkunsa", viittasin aiempaan keskusteluun ROINK-nimestä. Se oli edelleen yksi elämäni parhaista valinnoista. Virnistin.

"Istuhan alas", osoitin tatuointipenkkiä, jonka olin aiemmin ehtinyt puunata puhtaammaksi kuin koskaan. Vedin oman tuolini sen vierelle ja asetin naisen käden tuelle.
"Mistä lempinimi on peräisin?" kyselen siirtäen kuvan paperilta iholle. Olisi mukava jutella edes jotakin, kunhan ei pingviineistä ja elefanteista. Tai miksei vaikka niistäkin. Kunhan saisi tämän Ässän puhumaan itsekseen, voisin keskittyä itse työhöni.

_________________

Sinikuunlilja

Mies käy raaputtamassa jotain johonkin kirjaan kyseltyään nimeäni. Nimeni kai tai jotain sinne päin, ei kai se minulle kuulu. Toteaa että Ässä riittää. Sehän hienoa.

Omaksi nimekseen mustatukka tokaisee Javierin. Ihan kiva nimi oikeastaan, ei ihan sellainen joka tulee joka päivä vastaan muttei mikään uppo-outo Lilleri-Lallerikaan.
"Ai, siistiä", tokaisen kun mies mainitsee liikkeen nimen ja sukunimensä yhteyden. Eipä olisi heti tullut mieleen.

Istun tatuointipenkille, käteni saadaan mukavasti tuelle ja olen itse asiassa nyt aika innostunut tästä. Voin tuntea oikein miten into sykkii suonissa, en ollutkaan aikoihin tehnyt mitään ihan tällaista extemporena.
Katselen kun toinen aloittelee siirtämällä kuvan paperilta. Sitten se kysyy jotain lempinimestäni ja tunnen miten yksi sydämenlyönti jää välistä. Mietin pienen sekunnin, puren kieltäni.
"Kaveri nimes kun olin neljätoista ja tutustunu siihen", vastaan sitten puhuen omalle tyylillenikin luonnottoman nopeasti, " se liitty mun luonteeseen sen mielestä."
Ajatuksissani kosketan vapaalla kädelläni kaulassani olevaa korua jossa on pelikortti.

_________________

Varja

Kuinka moni nimeää kaverinsa Ässäksi... Tietysti nainen vaikeni juuri nyt kun voisin rauhassa tehdä työtäni. Hitto. Hiljaisuuskaan ei tunnu luontevalta tämän asiakkaan seurassa. Vilkaisin sivusilmällä naisen kaulalla lepäilevää hopeakorua. Ehkä parempi olla kyselemättä.

"Haluatko vielä vilkaista tuosta peilistä onko tämä hyvä tässä?" tokaisin suoristaen selkäni ja samalla vetäytyen katsomaan siirrettyä kuvaa kauempaa. Se tosiaan näytti sopivan naiselle paremmin kuin hyvin. Virnistin tyytyväisenä itseeni, joskus sitä vaan onnistuu.

Odotin naisen tuomion hiljaa paikallani istuen. Eipä olisi yllättävää, vaikkei kuva olisi sittenkään ollut hyvä. Nojauduin vielä hitusen oikealle nähdäkseni asiakkaan peilikuvan - ja edelleen kuva miellytti omaa silmää. Pitäisi varmaan teetättää itselle samantyylinen, ehkä vanhemmalla linnulla.

"Jokos sitten aletaan töihin?" mutisin lähinnä retorisesti, vedin kumihanskat mukavammin käsiini ja tartuin koneeseen. Sen surina toi aina rauhallisen ja kotoisan olon.

_________________

Sinikuunlilja


Mies ei sano mitään ylinopeaan papatukseeni lempinimestäni. Menen hetkeksi jotenkin täydellisen lukkoon ja vaisuksi, joka oli kyllä aikamoinen saavutus minulta. Tuijotan hetken vain lasittuneesti katsomatta varsinaisesti mitenkään kunnes mustatukka-Javier kysyy haluanko katsoa peilistä onko tatuoinnin paikka hyvä.
"Tietty", vastaan nopeasti ja nousen ylös tuolista katsomaan kättä peilistä.
"Hemmetin mahtavaa...", mutisen itsekseni, tuijotellen kuvaa. Vaikka eihän se itse tatuointi vielä ollutkaan mutta sitä tuijotellessani innostus alkaa palata äskeisen lukkoonmenemisen tilalle.
"Magnifique", tokaisen kääntyen ympäri, vilkaisten käsiä levittäen vielä kohtaa johon tatuointi tulisi. Sitten hyppelehdin kepeästi takaisin istumaan tuolille.

Heiluttelen jalkojani huolettomasti kun olen asettanut käteni takaisin tuelle. Javier kysyy joko aletaan töihin.
"Totta hitossa", sanon miestä vilkaisten ja virnistän.

Jatkan jalkojen heiluttelua ja mieleni tekisi hyräilläkin mutta hillitsen itseni jotta toinen ei ihan menettäisi hermojaan ja saisi ehkä jotenkin keskityttyä.
"Mistä oot kotosin? Saaks sieltä hyviä kenkiä?" kysyn sitten huolettomasti.
"Tai purkkaa. Tai limsaa. Tai muurahaismyrkkyä. Tai muoviämpäreitä. Onks ne hyviä?"

_________________

Varja

Nainen oli niin itsevarmasti valmis neuloille, että naurahdin laskiessani ne hänen iholleen.
"Sano, jos sattuu liikaa", kehotin piirrellessäni ääriviivoja rauhalliseen tahtiin. Asiakas vaikutti olevan levoton tapaus. Ja valmiina oikeastaan mihin vain.
"Äläkä heilu", käskin viitaten jalkojen riiputteluun. Häiritsevää.

"Kasvoin maalla, joten kaikki sieltä tuleva on hyvää", naurahdin, "vanhemmat tykkää kasvattaa kaiken itse." Vaikenin hetkeksi keskittyessäni työhön.
"Ja tuholaismyrkyt on tietysti myös parhaita ikinä", jatkoin vilkaisten Ässän kasvoja. Näytti olevan edelleen hengissä.

"Tekeekö pahaa?" varmistin kumminkin. Pyyhin ylimääräisiä musteita tuoreiden viivojen päältä. Ihmeellinen asiakas, pohdin mielessäni vähän lisää.

Ylläpidon huom.// peli jatkuu tästä eteenpäin normaalisti!
Poissa
Avatar

kujakettu

Ylläpitäjä

  • Viestit: 846
  • Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
  • Paikkakunta: Mli

Re: (we rise to reset the world)

Viesti07 Helmi 2014, 14:57

Mies höpisee jotain siitä että pitäisi sanoa jos sattuu liikaa. Mutta hyvä kun edes huomaan kun se aloittaa - olen niin muissa maailmoissa taas vaihteeksi. Mietin vieläkin purkkaa ja muoviämpäreitä, joten en edes älynnyt keskittyä sellaiseen faktaan että hei, tämä saattaisi vaikka sattua.
Sitten tyyppi kieltää minua heilumasta ja hetkeksi mutristan alahuultani surumielisesti mutta jätän sitten jalkojen heiluttelun sikseen. Ehkä se oli turhan vaikeaa sitten muuten. Alan kuitenkin melkein saman tien huomaamattani vapaalla kädelläni näpertää hameenhelmaani.

Mustatukka-Javier sanoo kasvaneensa maalla, joten ilmeisesti sekä purkat, limsat että ämpärit olivat siellä hyviä. Kun tuo sitten sanoo että vanhempansa tykkäävät kasvattaa kaiken itse, mietin hetken miten joku vanha pariskunta kastelee kastelukannulla pieniä ämpärinversoja. No joo, ehkä se ei ihan sitä tarkoittanut.
"No hyvä, on tärkeetä et on hyviä ämpäreitä ja myrkkyjä", sanon sitten oikein edes miettimättä mitä sepustan.
"Onks siellä maalla sit poneja? Tai possuja. Entäs riikinkukkoja? Söitkö sä niitä. Vai piditkö niitä lemmikkeinä? Oliks siellä kivaa? Mikä sai sut tulee tänne sitten jos maalla kaikki oli hyvää?" kyselen kuin mikäkin. Koettelen ehkä rajojani mutta samapa tuo. Voisihan se iskeä käteeni vaikka ties minkä kuvan jossa olisi vaikka käsi joka näyttää keskaria mutta sen kun. Olisihan sekin ihan persoonallista.

Mies kysyy että tekeekö pahaa ja tajuan että ai niin juu, minähän tosissaan olen tatuoitavana. Kyllähän tuo nyt vähän tuntui, mutta ihan siedettävältä.
"Ei täs mikää hätä oo", totean huolettomasti.
Poissa
Avatar

Varja

Pikkuvanha

  • Viestit: 154
  • Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:08

Re: (we rise to reset the world)

Viesti18 Helmi 2014, 00:57

Näkökentän reunamilla huomasin naisen vaihtaneen jalkojen heiluttelun hameen kanssa värkkäämiseen. Parempi niin. Taisi olla vieläkin levottomampi kuin olin olettanut. Hymähdin itsekseni, tuosta ei onneksi ollut sentään haittaa kuvan kannalta.

Hirvittävästi kysymyksiä, joista suurin osa vilahti tajuntani ohitse ennen kuin ehdin niiden olemassa oloa edes ymmärtää. Suoristin selkäni hetkeksi ja jatkoin taas puuhia. Asiakas hiljeni hetkeksi odottamaan vastausta (mistä yllätyin kovasti - en olisi ihmetellyt vaikka höpöttely olisi jatkunut koko tatuoinnin ajan tauotta).
"Possuja, lehmiä, kanoja, pari ankkaa, lampaita ja muita sellasia. Ihan perus maatilajuttuja. Töitähän siellä ei luonnollisesti ollut tällä alalla, pakko vaihtaa maisemaa. Sitä paitsi kiva nähdä maailmaa ennen ku oon ikivanha", selostin ihan vahingossa. Puheenpulputus oli näköjään raivostuttavan tarttuvaa. Toisaalta kiva, kun ei tarvinnut kuolemanhiljaisuudessa työskennellä.
"Mites itse tänne päädyit?" Arvatenkin liftaten tai jonkun tutun tutun suosittelemana. Tai joku aamu vain kadulta heränneenä. En ihmettelisi.

"Häiritseekö toi musiikki? Sen voi laittaa poiski", huomasin vasta nyt kysyä. Kai Ässä nyt olisi tajunnut asiasta valittaa jo aiemmin jos se tosissaan ärsyttäisi.
Poissa
Avatar

kujakettu

Ylläpitäjä

  • Viestit: 846
  • Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
  • Paikkakunta: Mli

Re: (we rise to reset the world)

Viesti21 Kesä 2015, 13:35

Saan maltettua mieleni enkä heti rupea läpättämään lisää ennen kuin Javier ehtii edes vastata edellisiin kyselyihini. Keltaiset kynnet sen sijaan näpertävät edelleen vapaalla kädellä hameenhelmaa rauhattomasti. Paikallaanolo ei ollut minulle mikään vahvin osa-alue.
"Vooi, kunnon eläintarha", totean hilpeästi tatuoijaa vilkaisten kun hän mainitsee niin possut, lampaat kuin vaikka mitkä muutkin.
"Tykkäsitkö niistä? Tykkäätkö eläimistä? Syötkö lihaa?" jatkan sitten hymynkare kasvoillani.
"Maailman näkeminen on ihan hyvä prioriteetti", tokaisen ykskantaan kun mies sitten selittää siitä miten halusi nähdä maailmaa ja että alalla ei löytynyt töitä. Olisihan niitä possujakin voinut tatuoida! Eikö? Tai ehkä se olisi mennyt eläinrääkkäyksen puolelle. Ja se ei ole hyvä. Plus voisi olla kummallista syödä jotain possunlihaa jossa oli tatuoituja kuvioita. Eikä ehkä kovin terveellistä. Kaipa se rikkoisi jotain terveyslainsäädäntöjä lihantuottamisessa.

Mies kysyy miten itse päädyin tänne ja naurahdan huvittuneesti.
"Kohtalon oikkuja", totean rennosti.
"Telttailua, liftausta, kävelyä, pyöräilyä, junailua, millon mitäkin. Halusin jättää vanhat taakse, Ranska oli jo ihan nähty siinä teini-iän aikoihin. Kerran sitten huomasin nimen Snowfinch lentoaseman taulussa ja totesin että miksipäs ei. Joten tässä oon."
Kierrän jälleen kaiken ikävämmän menneisyydestäni, eihän se hänelle kuulunut ja en sitä rupeaisi selittelemään. Ranska oli paska, tai jos ei se niin ne keitä siellä oli. Jos nyt oli enää. Siitähän oli vuosia. Olivatkohan edes hengissä enää...

"Musiikki, ai, ei se minua häiritse, ei ollenkaan", sanon sitten hilpeästi kun herra Roy kysyy pitäisikö musiikki laittaa pois.
"Tää on ihan hyvää musiikkia. Ja se auttaa usein keskittymään. En oo siinä kauheen hyvä", pölpötän. Korujen tekoon tarvitsin aina musiikkia. Muuten ei ollut toivoakaan että olisin osannut keskittyä. Hankalaa se toisinaan oli silloinkin. Keskeneräiset korut kasaantuivat.

Paluu Muu Welldon

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron