Tänään on 21 Marras 2018, 02:33


Day by day

Tällä alueella pelataan ne Welldoniin sijoittuvat pelit, joille ei ole erillistä aluetta. Kaupunkiin saa vapaasti keksiä paikkoja, joista ei ole mainintaa missään: katuja, puistoja, kauppoja, pallokenttiä... kaikkea, mitä kaupungista voi kuvitella löytävänsä.
  • Kirjoittaja
  • Viesti
Poissa
Avatar

Synoi

Leikki-ikäinen

  • Viestit: 55
  • Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:09

Day by day

Viesti03 Joulu 2013, 16:05

Sasu

[Stonen ja Synoin jos tänne saisi. 8) Paikkana joku Welldonin kaduista.]

Kylmä viima heittää kaikki letistä karanneet suortuvat silmille ja yrittää kiemurrella sisään hihansuista, mutta kevättähän se vain tietää, kaikki tämä tuuli ja joka yö kirkkaiksi jäätyvät kadut. Varovasti sitä saa kulkea ettei kaadu, pihakin oli tänä aamuna varsin liukas, mutta eipä minulla parhaillaan mikään kiire olekaan, niin että mitä sitä turhia juoksentelemaan. Toimistotunnit ovat jo ohitse ja paperit pöydänkulmalla siistissä pinossa ainakin lähtiessä, joten enää ei tarvitsisi kuin hakea auto kunnanviraston pihalta. Tietysti olisin voinut töistä lähtiessäni ottaa sen mukaani ja ajaa johonkin parkkihalliin, mutta ei se olisi kävelymatkaa lyhentänyt kuin korttelin tai pari, ja ihan hyvin se auto oli viraston parkkipaikalla minulle varatussa ruudussa tähänkin asti pärjännyt. Tai jos olisin halunnut vielä vähemmän kävelyä, olisin voinut käydä lähikaupassa Sandsleyssä, eikä sekään mikään huono kauppa ollut, mutta sieltä ei aina saanut niin miellyttävän tuoreita vihanneksia ja iloisen värisiä ja suussa sulavia leivoksia kuin keskustasta.

Tällä kertaa tosin kankaisessa kauppakassissa ei ole leivoksia, vaan sen sijaan ainekset tandoorikanaan ja hedelmäsalaattiin. Siitä on aikaa, kun olen tehnyt viimeksi jotain intialaista ruokaa. Koska en ole muutamaan päivään oikein ehtinyt ulkoilla, päätin tänään tehdä pienen kävelylenkin ihan oikeita intialaisia elintarvikkeita myyvään liikkeeseen. Kauppaa pitävä intialaisrouva oli juuri niin herttainen kuin muistinkin, ja ohjeisti oikein avuliaasti, millaiset ainekset olisivat parhaita mahdollisia. Enköhän minä näistä onnistuisi jotain maittavaa loihtimaan jahka kotiin pääsisin.

Bussi huristaa ohi, mutta ei tästä nyt monen korttelin matka ole, turha minun olisi pysäkillä seisoskella odottamassa. Tuuli tosin tuntuu olevan vastainen ihan riippumatta suunnasta johon kävelen, mutta niinhän se vähän tuppaa kaupungissa tekemään, ja minulla on kaulassa lämmin tummanvioletti kaulahuivi ja kädessä hyvät sormikkaat joista viima ei ihan niin vain pääsekään lävitse. Ja aurinkokin paistaa vielä niin nätisti, jopa sellaisesta kulmasta ettei osu suoraan silmiin. Talvisaappaiden korot kopisevat katuun iloisen reippaassa tahdissa.

Synoi

[ Täältä tullaan~ ]

Keväinen, silti edelleen kylmä viima nipisteli kasvoilla siitä huolimatta että katua pitkin etenevä mies oli siltä hyvin suojautunut villakangastakin, nahkahansikkaiden ja nuoremmalta tyttäreltään lahjaksi saamansa, itsekudotun villahuivin suojiin. Hän oli aina ollut ulkoilmaihmisiä ja viihtyi kyllä tavallisesti ulkosalla vähän viileämmälläkin säällä, ja oli sitä paitsi tiennyt kanadalaiseen merenrantakaupunkiin muuttaessaan että ilma ei tulisi aina olemaan lämmin ja hymyilevä. Eikä Stone toki pahalla päällä ollut ollenkaan, mutta askeleet olivat epävarmat ja katse pälyili hermostuneena, eikä kasvoja vasten puskeva kylmä tuuli kyllä ainakaan helpottanut tilannetta. Se tuntui kulkevan pään läpi, palelsi korvia, puhalsi ajatukset pois. Puhalsi pois muistikuvat osoitteesta, jonka hän oli juuri kotona puhelinluettelosta katsonut.

Eli ei ilmassa sinällään mitään, mutta Stone epäili eksyneensä ja silloin kun on eksynyt, jokainen säätila tuntuu hieman siltä että mieluummin olisi jo määränpäässään. Hän oli matkalla työnantajafirman konttoriin täällä Snowfinchissä ja olikin melko kiitollinen siitä, että hänelle oli tällainen mahdollisuus annettu. Salkussaan miehellä oli muutamia työhönsä liittyviä papereita, jotka hänen olisi ollut muussa tapauksessa pakko lähteä viemään Port Ruthiin vaikka päivä oli muuten auki. Ja tälle päivälle hän oli sopinut jo muuta ihan itsensä kanssa: mukana oli paperin ja pikkutavaroiden kuljetukseen käyvän työlaukun lisäksi urheilukassi. Hän oli keskustassa kahvilla käydessään löytänyt kuntosalin ja työpaikalta kustannettaisiin kuntosalikortti kolmeksi kuukaudeksi, joten tottahan toki.

Nyt vain tuntui hieman siltä, että Snowfinchissa pysyminen Port Ruthin sijaan vei itseasiassa enemmän aikaa sillä tämä kaupunki hänelle edelleen itseasiassa tuntemattomampi kuin eteläinen naapuri. Eikä aikaa oikein olisi ollut haahuiltavaksi asti, sillä konttori johon hän oli matkalla olisi auki enää tunnin.
Hetkeksi mies pysähtyi ja veti huivia paremmin kasvojensa suojaksi harmitellen mielessään sitä, ettei ollut tajunnut kirjoittaa osoitetta ylös. Hän kyllä muisti sen, joten lappu sinällään oli turha tähän hätään mutta jotenkin sellaiseen turvautuminen olisi tuntunut varmemmalta. Ja saattoihan hän toki muistaa väärinkin, ei kai sitäkään koskaan tiennyt.Stone olisi ollut valmis kysymään neuvoa, mutta toistaiseksi ainoa samaa puolta kulkenut vastaantulija oli viitannut hänen suuntaansa hieman torjuvasti puhelin korvalla nähdessään hänen lähestyvän. Kiire ilmeisesti ja ymmärsi kai sen, vaikka vähän kurjalta tuntuikin. Nyt katua pitkin näytti taas lähestyvän joku hänen tulosuunnastaan, mutta Stone ei uskaltautunut kääntymään suoraan tätä ilmeisesti naisen siluetin omaavaa henkilöä kohti. Tällä kertaa hän odottaisi sen aikaa, että ehtisi arvioimaan kuinka kiire toisella olisi. Epäkohteliaisuus ei ollut hyvä edes silloin, kun on kiireinen ja eksynyt vieraassa kaupungissa, joten mies jäi odottelemaan jalkakäytävän reunalle.

Sasu

Ei täällä näytä pahemmin olevan ihmisiä liikkeellä, tai jos onkin, kaikki kävelevät kadun toista puolta tai kulkevat autolla tai bussilla. No, enemmän tilaa minulle ja kauppakassilleni, ei tarvinnut pelätä vahingossa huitasevansa jotakuta huono-onnista ohikulkijaa.
Ja kyllä täällä joku sentään kulkee samaa kadunpuolta, tai oikeastaan näyttää tällä hetkellä pysähtyvän kadunreunaan. Kohteliaasti siirryn kävelemään toiseen reunaan katua, ettei pysähtynyt mies nyt olettaisi, että aion muitta mutkitta marssia hänen ylitseen. Mitä lähemmäksi kopistelen, sitä enemmän alan kuitenkin kiinnittää huomiota harteikkaaseen mieheen. Hän ei näytä siltä, että olisi pysähtynyt esimerkiksi odottelemaan bussia tai jotain sen sellaista - bussipysäkkiäkään ei hänen edessään näy. Sen sijaan hänen pysähtymisensä ja olemuksensa muutenkin näyttää hieman epäröivältä. Hidastan askeleitani hieman, kopina muuttuu aavistuksen pehmeämmäksi. Mietin hetken, pitäisikö minun vain reippaasti marssia kysymään mieheltä jotain hänen epäröivästä olemuksestaan, mutta hylkään ajatuksen. Harmillisen usein ihmiset tuppasivat pelästymään, jos sillä lailla vain meni ja kysyi jotain ihan ventovieraalta. Eikä se välttämättä minun asiani ollut ollenkaan, ehkä mies halusi epäröidä ihan kaikessa rauhassa ilman, että kaiken maailman ohikulkevat hössöttävät naishenkilöt tulivat kyselemään että mitäs nyt. Niin että en mene häiritsemään miestä, mutta en myöskään nopeuta askeliani.

Jos mies katsoo minuun päin, minä olen kyllä valmis katsomaan takaisin ystävällisesti ja uteliaastikin. Kanadalaiset eivät oikein pitäneet tapanaan puhua tuntemattomille, mutta minusta se oli välillä vähän hölmöä, ja oikeastaan säälikin. Metrossakin vain seisottiin hiljaa: jos siellä seisoi äiti pieni lapsi sylissään, ja joku näki tyhjän paikan, useimmiten tämä joku vain pysyi tuppisuuna ja osoitti kohteliaisuutta korkeintaan olemalla menemättä istumaan. Ranskassa vieraillessani oli ihan normaalia kysyä, halusiko lapsen kanssa matkustava äiti paikan, ja jos kävikin niin, että tämä oli jäämässä jo seuraavalla pysäkillä eikä halunnut istua, niin sittenhän paikalle saattoi ihan hyvin istua itse. Ei metro täällä monesti kovin ruuhkainen ollutkaan, mutta on se silti vähän hassua, jos täydessä metrossa on tyhjä paikka ja kaikki vain seisovat hiljaa. Toki maassa maan tavalla, ja olihan täälläkin niitä, jotka eivät pistäneet pahakseen pientä juttuhetkeä tuntemattoman kanssa. Minusta ainakin oli ihan hauskaa puhua ihan uusien ihmisten kanssa, ja harvoin minulla oli mitään sitäkään vastaan, että minut pysäytettiin kadulla. Pientä vaihtelua, ja kotona ei kuitenkaan olisi ketään, kenen kanssa puhua, ellen sitten kutsuisi vaikka Lleaa kylään.

Synoi

Stone seisoi kadunreunassa ja odotti lähestyvää henkilöä kärsivällisesti, oikoen välillä huiviaan vastustamaan tuulta. Samalla hän yritti katsomatta arvioida, voisiko hän kysyä reittiä juuri tältä tuntemattomalta persoonalta. Kenkien kopina kuulosti hidastuvan lähestyessään, mutta saattoihan sitä kuvitella epävarmassa tilanteessaan kaikenlaista? Ja nimenomaan kyse oli epävarmasta, ei vielä epätoivoisesta tilanteesta. Hän oli kyllä oikeassa suunnassa ja oikea katukaan ei voinut olla hirveän kaukana täältä, joten avun pyytäminen ei olisi tällä aikamäärällä vielä aivan välttämätöntä. Niin että ei, tilanne ei ollut epätoivoinen. Mutta toisaalta nainen ei vaikuttanut niinkään kiireiseltä kuin... päättäväiseltä ehkäpä? Sitä paitsi tällä oli kädessään kauppakassi eli hän oli ehkä matkalla kotiin? Kotiin saattoi palata kymmenen minuuttia myöhemmin kuin oli suunnitellut, kun taas hänen lyhyt pistäytymisensä konttorilla menisi myttyyn jos hän ei olisi oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Niin että hän oli kiireinen ja jos joku toinen ei luultavasti ollut, niin voisihan hän kysyä varovaisesti?

Stone käännähti ympäri ja havaitsi vaalean naisen jatkaneen matkaansa jo hieman hänen ohitseen. Se oli saada hänet antamaan periksi ja uusi käännähdys vei hänet taas pois päin ohikulkijasta. Sitten hän kuitenkin palautti mieleen vaimon sanat siitä, ettei aikuinen ihminen voinut ainakaan hölmöyttään myöhästellä töistä. Sanat oli kyllä suunnattu jollekin toiselle, koska ei hänellä ollut tapana olla myöhässä. Yleensä hän tiesi tarkalleen miten toimia ehtiäkseen sovittuun paikkaan ajoissa, mutta nyt hän olikin vieraassa kaupungissa. Ja mistä muusta kuin hölmöydestä kertoisi se että hän oli myöhästynyt, koska ei ollut kehdannut kysyä neuvoa?

"Tuota...", Stone aloitti, mutta tajusi pian ettei nainen varmaankaan kuulisi hänen ääntään jos hän tällä tavalla jäisi aloilleen pohtimaan. Muutamalla hölkkäaskeleella hän kiri toista kiinni ja kokeili uudelleen.
"Tuota noin, anteeksi? Olisiko teillä aikaa... auttaa minua hieman? Taidan olla eksynyt suunnasta ja minulla on pieni kiire..."

Sasu

Ehdin jo mennä miehen ohitse ja henkisesti kohauttaa olkiani, ei hänellä sitten varmaan mitään asiaa ollutkaan, minulle ainakaan - mutta sitten hän kiiruhtaakin perääni, ja pysähdyn kuuntelemaan mitä miehellä on sanottavanaan. Vaihdan kauppakassin kädestä toiseen ja kallistan päätäni kuunnellessani. Vai että on mies kuitenkin eksynyt?
"Voi mutta tottahan toki! Minulla ei ole kiire laisinkaan", vastaan iloisesti ja hymyilen pirteästi. Joudun kallistamaan päätäni vähän takakenoon katsoakseni miehen kasvoja. Onpa hän pitkä, ehdin miettiä, tai sitten minä olen vain lyhyt, tai ehkä me molemmat olemme ihan sopivan pituisia ja sillä ei ole mitään väliä, koska neuvoahan minulta on kysytty eikä mitään pituusanalyysia.

"Minne päin mahdatte olla menossa?" tiedustelen mieheltä. Onkohan hänellä kovakin kiire, tai onkohan hänen päämääränsä kaukana? En ole ihan varma, kuinka hyvin osaisin hänet neuvoa oikeaan bussiin, jos hänen pitäisi kauaskin päästä. Siitä on jonkin verran aikaa, kun olen kulkenut bussilla, eikä suurin osa linjojen numeroista sano minulle yhtään mitään. On minulla kuitenkin auto, joten voisinhan minä kyydinkin tarjota, jos tarvetta olisi. Kuten sanottua, ei minulla ole kiire mihinkään, ja olisihan se nyt varsin harmillista, jos mies myöhästyisi sieltä minne ikinä onkaan menossa sen takia, että minä ajaisin suoraan kotiin sen sijaan että tekisin pienen kiertolenkin matkallani. Se voisi tosin olla asia erikseen, jos mies haluaisikin vallan toiseen kaupunkiin, mutta ei kai hän siinä tapauksessa jalkaisin olisi liikkeellä. Paitsi ehkä rautatieasemalle mennessään, ja sinne taas voisin hänet ihan hyvin viedä, jos tilanne sitä vaatisi. Tai ehkä hänen päämääränsä olisikin ihan kävelyetäisyyden päässä, jolloin on onni, että ainakin luulisin tuntevani kunnanviraston tienoot sen verran hyvin, että minusta olisi miehelle apua. On ihan mahdollista, että hän tietää tarkan osoitteenkin, johon on menossa, mutta ei sellaisesta ole suuremmin apua siinä vaiheessa, jos ei ole karttaa mukana ja kaikki näkyvillä olevat katukyltit näyttävät ihan vääriä nimiä.

Synoi

Hermostus ja pelko toisen häiritsemisestä pyyhkiytyi tiehensä naisen ilmoittaessa iloiseen sävyyn, ettei hän ollut ollenkaan kiireinen. Stone vastasi tämän hymyyn vielä hieman pahoittelevasti, muttei alkanut pyytämään anteeksi enää toista kertaa kun toinen noin reiluna hänelle vastasi.
"Tuota noin... Minun pitäisi viedä muutamia papereita Lafler Constructionin konttorille, sattuisitteko tietämään missä se on? Kyseessä on rakennusfirma", Stone esitti ongelmansa ja tajusi sitten ainakin sen, ettei kyseistä firmaa ehkä voisi tietää nimeltä, jos ei ollut rakennusalalla. Tai siis kuka rakennusfirmoista muuten kuuli tai oli niin kiinnostunut, että muistaisi ne nimeltä vaikka kuulisikin?
Toisaalta kokeilemisesta ei rangaistaisi ja olihan hän saattanut törmätä vahingossa vaikkapa insinöörikollegaansa tai arkkitehtiin. Tai miksikäs ei rakentajaankin, ei sukupuolella ollut nykyään juuri mitään tekemistä ammatinvalinnan kanssa.

Hetkisen Stone mietti vielä mitä muuta hänen kannattaisi toiselle kertoa ja tajusi sitten että paikalliselle osoitteet ja kadun numet luultavasti sanoisivat enemmän, kuin pelkkä yrityksen nimi. Miehen ilme muuttui hieman hämilliseksi ja tämän suusta karkasi nolostunut naurahdus.
"Hetkinen", hän hymähti ja alkoi kaivaa salkustaan muistilappua johon oli kirjoittanut osoitteen siltä varalta että unohtaisi sen. Niinhän ei ollut käynyt, mutta luultavasti ranskalaisperäisen kadun nimi tuntui jotenkin turvallisemmalta ilmoittaa näin.
Keltainen lappu löytyi helposti pienen kansion kannesta ja Stone ojensi sitä naiselle.
"Osoite on tässä. Minä kyllä katsoin reitin ennakkoon, mutta olen saattanut kääntyä jostain väärään suuntaan."
Tai kävellä ohi... Sepäs olisikin huvittava tilanne, kun nainen osoittaisi muutamien metrien päässä olevaa risteystä ja ilmoittaisi yrityksen löytyvän juuri tuolta risteävältä kadulta.
Mieczyslaw. Wolverine. Stone. Leonelle. Timotei.

Avatar © werucchi
Poissa
Avatar

Sasu

Pikkuvanha

  • Viestit: 145
  • Liittynyt: 26 Loka 2013, 09:28

Re: Day by day

Viesti06 Joulu 2013, 23:56

Lafler Construction? Kurtistan kulmiani mietteliäästi. Rakennusfirmalta se tosiaan kuulostaa, kuten mies asian vahvistaa, mutta minun on kyllä pakko myöntää, ettei nimi varsinaisesti soita kelloja. Lafler... Minulla on etäinen muistikuva, että parin korttelin päässä taitaa olla jonkin rakentamiseen liittyvän yrityksen pääkonttori, mutta ei se kyllä tuon niminen ollut. Ovessa olevassa logossa saattoi olla ainakin K - tuskin siis miehen etsimä paikka. Ei, nimen perusteella en kyllä osaa mitään sanoa, mutta mahtaisikohan miehellä olla-
Ah, jotain hän ainakin alkaa salkustaan hakemaan. Lasken kauppakassini maahan nojaamaan jalkoihini ja hymyilen ystävällisesti ottaessani hänen ojentamansa paperilapun. Kyllä vain, osoite!
"Katsotaanpas. Rousselot Street... Hmm", mutisen mietteliäästi osoitetta tarkastellen. "En ole ihan varma.. ei, olenpas!" totean kun lamppu syttyy päässäni ja hymyilen reippaasti miehelle.
"Ette ole kovin kaukana", kerron hänelle. "Milläs kadulla me nyt olemmekaan..." Katselen ympärillemme etsien kylttiä, joka kertoisi kadunnimen. Sellainen kyllä löytyy, mutta tarkemmin ajatellen ei siitä minulle taida olla hyötyä. En minä katujen nimistä oikeastaan erityisemmin tiedä, vaikka osaankin liikkua kaupungintalon ympäristössä nykyään melko sujuvasti.

"Ei sinne ole tästä kuin ihan muutama kortteli", sanon miehelle jättäen katukyltit omaan arvoonsa. "Muutama käännös vain. Olette tosiaan saattanut kääntyä väärään suuntaan, mutta se nyt ei ole mikään ihme, kaikki kadut näyttävät täällä melkein samalta", naurahdan.
"Jos lähdette tästä nyt suoraan, sinun pitää kääntyä tuolta oikealle", kerron ja osoitan edessä olevaa kadunkulmaa. "Sitten kaksi korttelia suoraan... ei, hetkonen, hyvänen aika. Onko se sittenkin vain yksi? Siitä korttelin päässä on taas jo puisto, jos se tulee vastaan, olette kulkenut jo liian pitkälle.. Ei tästä nyt tule mitään", puuskahdan päätäni pudistellen. Kyllä minä tiedän, missä itse katu on, ja tiedän myös ihan hyvin, miten sinne pääsee, mutta pahuksen vaikeaa sitä on ulkomuistista neuvoa. Tuskin minun höpötykseni miesparankaan muistissa pysyisivät niin kauan, että hän löytäisi oikean osoitteen. Jollain hänet kuitenkin pitäisi perille toimittaa, miehellähän saattaisi olla jo kiire - enkä minä varmasti kehottaisi häntä ainakaan taksia tilaamaan näin lyhyelle matkalle.
"Teillä ei varmaankaan ole mitään karttaa johon voisin merkata?" kysyn, ja tajuan jo puhuessani miten höpsö kysymys tuo nyt oli. "Tai no, jos olisi, ette varmaankaan olisi eksyksissä", naurahdan heti perään päätäni pudistellen.
"Hohhoijaa, päänikin on tainnut pölyttyä tänään työpäivän aikana. Nyt kuulkaas, tiedättekö mitä? Minä voin saattaa teidät sinne", totean topakasti. Ei tästä nyt muuten tule yhtikäs mitään. Ojennan osoitelapun takaisin miehelle, enköhän minä sen nyt muistaisi. "Minä olen kuitenkin melkein sinne suntaan menossa, minulla on auto siellä päin parkissa. Enkä minä kuitenkaan osaa selittää niin täsmällisesti, ettäkö löytäisitte perille."
Poimin kauppakassini maasta, suoristan tuulen ihan solmulle kiertämän kaulaliinani ja otan jo puolikkaan askeleen.
"Sen siitä kai saa, kun on jo muutaman vuoden näillä kulmilla pyörinyt. Tiet alkavat olla tuttuja, nimet eivät niinkään", naurahdan.
"Tähän suuntaan!" kehotan reippaasti.
Poissa
Avatar

Synoi

Leikki-ikäinen

  • Viestit: 55
  • Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:09

Re: Day by day

Viesti30 Maalis 2014, 20:16

Vaalean naisen pohtivainen kulmien kurtistus kertoi, että ainakaan yrityksen nimi ei suoralta kädeltä tainnut sanoa yhtään mitään. Stone ei kuitenkaan lannistunyt aivan heti muistettuaan laukussaan pyörivän lapun. Kyllähän tämä nainen varmaan osaisi antaa edes aavistuksenomaisia neuvoja osoitteen saadessaan, jos oli paikallinen ja liikkunut tällä suunnalla ennenkin? Ainakin miehen oli pakko juuri nyt uskoa niin, koska muuten hän olisi ihan kiistämättä pulassa. Paperit ehtisi palauttaa vaikka sähköpostilla vielä tämän päivän aikana, mutta silloin hän tarvitsisi skannerin ja sellaista hänellä ei toistaiseksi ollut. Tämän jälkeen kyllä olisi ja vaikka kolme, jos sillä tavalla saataisiin vastaisuudessa vältettyä tällaiset kaduilla säntäilyt ja kiireen ja vaikeudet. Huomennakaan ei olisi aivan hirvittävän myöhäistä, mutta se ei enää olisi kenellekään paras mahdollinen ratkaisu ja miksi, voi miksi hän oli hoitanut tämän asian vasta tänään?
"Olin lähtiessäni aivan varma, että löytäisin oikeaan paikkaan", Stone mumisi hiljaa ojentaessaan lappua hymyilevälle naiselle.

Pian mies sai kuitenkin syyn hymyyn itsekin sen hieman huolestuneen, stressaantuneen kulmia kurtistavan ilmeen sijaan sillä nainen tuntui sittenkin tietävän minne hänen tulisi suunnata. Ohjeistuksen monimutkaisuus sai kyllä hieman hämmentyneen ilmeen tämän kasvoille, mutta ehkä hänellä olisi lupaa pariin oljenkorteen, jotka selkiyttäisivät reittiä hieman. Oli hän ennenkin suunnistanut paikasta toiseen melko kepoisin ohjein ja oli sitä paitsi omastakin mielestään melko lahjakas muodostamaan jonkinlaisia visuaalisia hahmotelmia päässään ikään kuin kartaksi. Tästä hän aikoi mainita ikään kuin pelastusrenkaana, nyt mahdollisesta kartasta tiedustelevalle naiselle muttei ehtinyt sanoa juuri mitään, ennen kuin tämä tarjosi seuraavan ystävällisyyden osoituksen.
"Todellako?", Stone äännähti hämmentyneesti ja otti lapun vastaan sitä vilkaisten. Empiväinen hymy ilmestyi tämän huulille miehen vilkaistessa kassia, jota toinen kantoi mukanaan.
"Onko sinulla ruokaostoksia mukanasi? Tarkoitan vain, että menevätkö ne pilalle jos joudut minun takiani hidastamaan menoasi ja muutenkin...", mies aloitti, vilkaisi taas lappuaan ja sitten tätä hurjan ystävällistä ihmistä edessään. Toinen oli kuitenkin jo reippaana aikeissa lähteä liikkeellekin ja oikeastaan tuollaiseen topakkuuteen oli vaikeaa keksiä enää tällä kiireisellä aikataululla mainittavia vastalauseita.
Niin että loppujen lopuksi Stone hymähti lauseensa keskeyttäen, hymyili tällä kertaa entistä hämillisemmin ja kiitollisemmin ja harppasi naisen perään.

"Ei sinun olisi missään nimessä tarvinnut, olisinhan minä ohjeillasi paikalle löytänyt. Ehkä", mies aloitti käveltyään toisen kiinni ja työnnettyään osoitelappunsa melko huolettomasti takin taskuun. Eipä sitä kai enää tarvittaisi?
Muutaman askeleen kuluttua Stone kuitenkin tajusi jotain tärkeää joka oli unohtunut. Tai ehkei sille ollut ollut varsinaisesti tilaisuuttakaan, mutta nyt se ainakin oli varmaankin ajankohtaista.
"Emme esittäytyneet vielä. Tuota...", hän aloitti ja ryhtyi ojentamaan kättään hidastaen ainakin hieman vauhtiaan valmiina myös tarpeen vaatiessa pysähtymään, mikäli kättely tuntuisi sitä vaativan. Koska hän kuitenkin käveli toisen kauppakassista vapaan käden puolella, tuntui koko kättely menevän hieman ristiin rastiin miten sattuu ja poiki kookkaasta miehestä naurahduksen. Käsi nousi hieman kysyvästi ylemmäs ennen kuin palasi taskuun vähän nolostuneesti. Lause oli kuitenkin jatkettava loppuun.
"...humm. Olen Stone McMillian. Olen melko äskettäin muuttanut Skotlannista. Saisinko tiedustella teidän nimeänne?"
Mieczyslaw. Wolverine. Stone. Leonelle. Timotei.

Avatar © werucchi
Poissa
Avatar

Sasu

Pikkuvanha

  • Viestit: 145
  • Liittynyt: 26 Loka 2013, 09:28

Re: Day by day

Viesti10 Elo 2014, 12:28

[Voi herraisä olen vallan unohtanut koko pelin. o_o Stone-parka on ollut aika kauan matkalla konttoriinsa. :'D]

"Epäilen suuresti", naurahdan keveästi miehen väittäessä - joskin hieman epävarmasti - että olisi löytänyt perille minun neuvojeni perusteellakin. "Ei sillä, että epäilisin kykyäsi seurata ohjeitani, mutta olen melko varma, että olisin kuitenkin vahingossa johdattanut sinut ihan väärään paikkaan."
Siitä on jo kauan aikaa, kun olen viimeksi eksynyt Snowfinchissa, mutta muiden neuvominen ulkomuistista on asia erikseen. Toisen saattaminen on paljon helpompaa ja käytännöllisempää.

Miehen mainitessa asian minäkin huomaan, että tosiaan, esittäytyminenkin voisi olla paikallaan. Kättely ei tunnu kävellessä ihan onnistuvan, mutta ehkä se ei ole niin vakavaa.
"Gamette Nilsen", esittelen itseni ja tavoittelen samalla Stonen katsetta hymyillen reippaasti. Tämän mainitsema entinen kotipaikka herättää heti mielenkiintoni. Sen minä arvasin, ettei hän ihan näiltä kulmilta ole, mutta että Atlantin toiselta puolelta! Ja vieläpä oikeastaan naapurimaasta, tämäpä sattuma.
"Skotlannista, tosiaanko? Minä olen kotoisin Ranskasta, asuin siellä melkein parikymppiseksi asti", kerron Stonelle astellessamme eteenpäin. "Alun perin tulin Kanadaan itärannikolle, mutta olen minä Snowfinchissa ehtinyt asua jo.. viisi vuotta? Kuusi? Aika tuntuu menevän niin kovin nopeasti, kuka niistä vuosista enää on perillä", naurahdan.
"Tästä oikealle", opastan ohimennen saapuessamme kadunkulmaan. "Sopiiko kysyä, mikä sinut toi näin kauas Euroopasta?"
Ei se tietenkään millään muotoa minun asiani ole, mutta tuskin kysymisestä haittaa on, ja puheenaihe se on siinä missä muutkin. En minä nyt ainakaan hiirenhiljaa ajatellut koko matkaa olla. Sitä lajia saan ihan riittävästi istuessani työmatkat yksinäni autossa mennen tullen. Hyvä tilaisuus kuunnella aamun uutiset, toki, mutta nyt kun minulla on kerran juttuseuraa kävellessäni jonnekin, niin pitäähän siitä ottaa kaikki ilo irti!

Paluu Muu Welldon

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron