Tänään on 12 Joulu 2018, 07:04


Far into the night

Pieni sushiravintola, joka sijaitsee The Irish Fox -pubin ja kauppakeskus Ironien lähettyvillä. Maneki Neko tarjoilee asiakkailleen mitä eksoottisimpia japanilaisia annoksia sopuhintaan. Ravintola on yksinkertaisesti ja hillitysti sisustettu. Ulkopuolelta ravintola näyttää melko tavanomaiselle kaupunkirakennukselle.
  • Kirjoittaja
  • Viesti

Shane

Far into the night

Viesti12 Touko 2014, 08:09

[Sasu ja Rakki tänne, kiitos!]

Shane oli kiirehtinyt intoa pursuten kotiin työpäivän päätteeksi. Hänen onnekseen paikan omistaja oli tullut ajoissa eikä ollut viivytellyt häntä enää pidempään. Kotona hän vaihtoi vaatteet, laittautui peilin edessä tavallista nopeammin ja oli lopulta tyytyväinen ulkonäköönsä. Ei hän tienny edes mitä varten viitsi nähdä sen kaiken vaivan, ehkä lähinnä itselleen. Hän oli tottunut näyttämään tyylikkäältä, eikä antaisi sitä anteeksi, jos miestenhuoneen peilistä kesken illan takaisin katsoisikin joku toinen, kuin party-Shane.

Kuinka ajoissa hän olikaan ollut kotona, niin paljon kuin hänellä olikin ollut aikaa, hän lähti tapansa mukaan ovesta ulos aivan liian myöhään. Linja-auto oli mennyt jo aikoja sitten ja hän huokaisi päästessään pysäkille. Ehkä olisi parempi vain kävellä. Se veisi aikaa, mutta yhtä kauan kestäisi seuraavalla linja-autolla. Rahaakaan ei ollut liikaa sellaiseen, joten hän painoi päänsä hetkellisesti ja myönsi tappionsa. Mies lähti astelemaan aivan uutta reippautta askeleessaan oikeaan suuntaan ja vilkaisi kelloaan. Hän myöhästyisi. Hän myöhästyisi niin paljon, että Rakki ehtisi jo unohtaa koko jutun ja lähteä. Huokaus.

Shane otti välissä muutamia juoksuspurtteja, mutta ei halunnut olla ihan hikinen ja räjähtänyt päästessään perille. Niinpä hän saapui Keskuspuiston suihkulähteelle kaksikymmentä minuuttia myöhässä. Puhelinkin oli kotona, hän oli saanut todeta, kun oli etsinyt sitä ilmoittaakseen myöhästymisestä. Positiivisena ihmisenä hän ei kuitenkaan luovuttanut. Ilta voisi kääntyä vielä hyväksi. Rakki oli kiinnostava ja hän todella toivoi, että mies olisi odottanut häntä. Ilta tuon kanssa kiehtoi häntä omituisella tavalla, sitä paitsi Maneki Nekon sushi-luomukset saivat hänet muistamaan nälkänsä. Shane harhaili suihkulähteen ympärillä ja etsi Rakkia katseellaan.
Poissa
Avatar

Sasu

Pikkuvanha

  • Viestit: 145
  • Liittynyt: 26 Loka 2013, 09:28

Re: Far into the night

Viesti12 Touko 2014, 11:53

[Täältä tullaan~]

Kännykän kello näyttää kymmentä yli kuutta, ja keskuspuisto vasta häämöttää edessä. Hups. En minä missään vaiheessa kyllä olettanutkaan olevani ajoissa. Varmaan ensimmäisen tunnin kotiin päästyäni olo oli ollut niin levoton, että melkein teki mieli marssia takaisin ulos ovesta ja lähteä vain sattumanvaraisesti kävelemään johonkin suuntaan, mutta olin minä loppujen lopuksi vähän aikaa nukkunutkin. Luonnollisesti vähän liian pitkään, näin jälkeenpäin ajatellen. Herätyskello soi varttia yli viisi, ja kerrankin se sai minuun saman tien liikettä. Johan tässä oli iltaa Ironiesta lähtemisestä saakka odotettukin, ja Shanen näkemistä ja tämän kehittelemää ohjelmaa. Pari viime iltaa ovatkin olleet varsin tylsiä.
Lähtöön valmistautumiseen ei mennyt kauaa, kunhan harjasin hiukset, sidoin ne uudestaan ponnarille ja vaihdoin kaksista omistamistani farkuista päälle ne siistimmät, mutta 45 minuuttia taisi sitten kuitenkin olla vähän alakanttiin arvioitu aika päästä sängynpohjalta suihkulähteille. No jaa. En minä vielä kovin paljon ole myöhässä. Hyvä on, en myöskään ole ihan vielä edes puistossa, mutta ei tämä vielä ihan toivotonta ole.

Harpon reippaasti suihkulähteelle saakka ja pysähdyn sitten hetkeksi vetämään henkeä ja katselemaan ympärille. Shanea ei näy missään. Kierrän suihkulähteen kertaalleen ympäri ja istahdan sitten sen laidalle. En minä nyt ole kuin ehkä vartin myöhässä. Ei kai Shane vielä ole lähtenyt menemään? Vilkaisen kännykkääni, mutta se ei ilmoita yhdestäkään uudesta viestistä. No höh. Katsahdan taas ympärilleni, ja nousen melkein saman tien taas seisomaan. Olisiko niin, että kerrankin minä olen ensimmäisenä paikalla?

Niinhän tässä näyttää käyvän. Ei minun montaa minuuttia tarvitse astella edestakaisin ennen kuin tuttu hahmo osuu yhtäkkiä silmiini käännähtäessäni jälleen ympäri.
"Moi", huikkaan virnistäen ja heilautan kättäni. "Aika hyvä ajoitus, mä tulin tähän vasta joku pari minuuttia sitten."

Shane

Re: Far into the night

Viesti13 Touko 2014, 08:29

Shane yllättyi kuullessaan tervehdyksen, sillä se tuli näkökentän takaa. Hän ei ollut ollenkaan huomannut Rakkia aiemmin, ehkä ei ollut vain katsonut tarkasti. Kasvoilla ollut myöhästymisestä johtunut kireä ja hämmentynyt ilme suli hymyyn ja hän otti suunnan tuttua kohden. Miten jonkun silmät saattoivat olla niin hypnoottiset? Rakin näkeminen sai hänen kasvoilleen hymyn, joka ei sulaisi heti pois. Hän vilkaisi kelloaan. Aivan liian myöhässä, mikä sinänsä ei ollut uutta. Rakki ei kuitenkaan näyttänyt kärttyiseltä asian vuoksi ja kun tuo selvensi olleensa itsekin myöhässä, se sai Shanen naurahtamaan.
"Taidetaan olla yhtä täsmällisiä molemmat", hän heitti hymyillen ja sytytti savukkeen. Shane tarjosi askia myös Rakille sillä muisti heidän tavanneen juuri tuon pummiessa tupakkaa. Mikä mainio tapa aloittaa keskustelu! Ja mihin se olikaan johtanut: jo samana päivänä he sopivat tapaamisen ja siinä sitä nyt oltiin.

"Joko on nälkä?" Shane uteli kun he olivat lähteneet kävelemään kohti Maneki Nekoa. Hän oli tunnettu hyvästä ruokahalustaan, ja koska hänen sen päivän ruokatuntinsa oli mennyt tavanomaisesti kahviin ja tupakkaan, alkoi vatsa jo kurnia. Askel oli kevyt ja huoleton, matkaavoittava, kun he kulkivat läpi harmaaksi jääneen ihmismassan. Hän saattoi nähdä vain Rakin ja edessä siintävän ravintolan kyltin, vaikka se naamioitui sujuvasti muuhun kaupunkiin. Hänelle se kuitenkin oli tuttu ja hän tiesi minne mennä, siksi se tuntui erityisen kutsuvalta.

"Miten päiväsi sujui?" Uteliaisuus otti voiton ja sai Shanen kysymään. Hän oli itse saanut muutaman asiakkaan, ihan tavallisesta latvojen tasaamisesta värjäämiseen eikä mitään sen ihmeellisempää tai erikoisempaa. Se sujui juuri sillä asiantuntevalla otteella, mitä Shane huokui ainoastaan parturi-kampaajana. Itse hän halusi kutsua itseään stylistiksi tai hiustaiteilijaksi, sillä nykyinen nimike oli tylsä eikä vastannut hänen koko osaamisaluettaan. Hän oli oppinut myös meikkaamaan, valitsemaan vaatteita ja näkemään, mikä sopi kenellekin. Sitä nykyä hän vain toteutti tietämättömien asiakkaiden tylsiä toiveita hiuksista, jotka naistenlehdissä sopivat kantajilleen mutta tosielämässä näyttivät kamalilta. Tylsää.
Poissa
Avatar

Sasu

Pikkuvanha

  • Viestit: 145
  • Liittynyt: 26 Loka 2013, 09:28

Re: Far into the night

Viesti13 Touko 2014, 21:00

"Selvästi valitsin seurani oikein", vastaan virnistäen. Kuka sitä nyt aina jaksaa olla kelloa tuijottamassa. Sääli vaan, että iso osa ihmisistä ei tunnu olevan aina ihan samaa mieltä, ja sitten saa kuunnella ties mitä nalkutusta. Shanen seurassa ei varmasti ole sitä ongelmaa, hän näyttää ihan yhtä hyväntuuliselta kuin minusta tuntuu. Miksi tässä kukaan naama rutussa olisikaan? Kello ei ole vielä paljon mitään, ja tiedossa on ruokaa. Ja näköjään myös tupakkaa. En minä välttämätä Shanelta toista röökiä olisi enää pyytänyt, mutta jos hän kerran itse vapaaehtoisesti tarjoaa, niin mikä ettei!
"Kiitti", tokaisen napatessani röökin itselleni. "Pakko kyllä pummia taas tultakin. On mulla ihan varmaan sytkäri jossain olemassa, mutta se on eri asia koska se seuraavan kerran tulee vastaan", naurahdan. Tarkemmin ajateltuna ei kyllä ole mitään takuita, että mainittu sytkäri oikeastaan enää olisi missään päin kämppääni. Kenen lie taskuun jäänyt, ei selvästi minun ainakaan. No jaa, yksi halpa markettisytkäri sinne tai tänne.

Lähtiessämme kävelemään pitelen röökiä toisessa kädessä ja toisen tungen taskuun. Ei kestä kauaa, ennen kuin sormeni alkavat näperrellä taskussa olevaa kuulokejohtoa. Ei ihme, että sekin on aina välillä jos ei nyt suoranaisesti huonossa hapessa niin ainakin tuhannen solmussa. Johdon pyörittely ei kuitenkaan estä minua keskittymästä myös Shaneen ja tämän kysymykseen.
"Ihan järjetön. Luulen että tässä vaiheessa oppii niitä tikkujakin käyttämään aika nopsaan, jos ruoka uhkaa muuten jäädä lautaselle", tokaisen virnistäen. Kahvimukilla oli pärjännyt ihan kohtalaisen hyvin, mutta vähän ennen lähtöä syöminen oli jo alkanut kuulostaa oikein houkuttelevalta – myös sushi, vaikkei sitä kovin usein tulekaan lounaakseen syötyä. Tai ehkä juuri sen takia.
"Mihin me ollaan menossa? En ole käynyt täällä kertaakaan missään sushipaikassa", mietin ääneen. "Tarkalleen ottaen edellinen kerta taisi olla itärannikolla", tuhahdan huvittuneesti. Toteamukseni ei tietenkään kauheasti valaise Shanea siitä, kuinka kauan edellisestä kerrasta on, mutta totta puhuen minäkään en ole ihan varma. Pari kaupunkia sitten? En tiedä, väliäkö tuolla.

Shanen kysyessä päivästäni kohautan olkiani puhaltaen savua ulos.
"Nukuin suurimman osan ajasta. Tämänaamuisen typerän työhaastattelun takia jäi yöunet turhan lyhyiksi, niin piti ottaa vähän takaisin", kerron, ja siinä se sitten olikin. Ei valitettavasti mitään jännää selostettavaksi.
"Mites omasi?" esitän vastakysymyksen hymyillen. Arvelen, että Shane ei sentään mennyt kahvitaukonsa jälkeen suoraan nukkumaan. Itseäni ei varsinaisesti innosta ajatus vajaan kuukauden säännöllisestä vuorokausirytmistä, mutta hei, aina on viikonloput! ...ainakin kuvittelisin niin. Mahtaako se kahvila olla viikonloppuisin auki? Lupauduinko tekemään viikonloppuvuoroja? Ei aavistustakaan. Pahus.
Vaikka no, voihan sitä viikollakin vaikka mitä keksiä - lähestyvä ravintola on oikein hyvä esimerkki. Ei se tosiaan kaukana ollut. Loistavaa, sillä nälkä vain pahenee askel askeleelta.
"Toivottavasti sä muuten tiedät sushista jotain, tai siellä on edes paljon kuvia, koska muuten mun tilaaminen tapahtuu tökkäämällä sormi listaan silmät kiinni. Ne nimet ei sano mulle yhtään mitään", naurahdan ollessamme jo melkein ovella. Ei se tosin ensimmäinen kerta olisi, kun valitsisin ruokaani siihen tapaan.
Röökikään ei ole vielä ihan loppu, mutta kyllä se tästä pitkiä henkäyksiä vedellessä.

Shane

Re: Far into the night

Viesti15 Touko 2014, 07:30

Shane tarjosi savukkeen lisäksi tulta tottuneesti. Sitä pyydettiin jopa tupakkaa enemmän, ja koska hän oli juuri niin lahopää tavaroidensa kanssa kuin Rakki sanoi olevansa, ei hän ollut kovin tarkka siitä. Ei kaasu kuluisi niin nopeasti toisille lainaamalla, että siinä kannattaisi pihtailla. Omatunto ei soimannut niin paljon, kun sytytin joku ilta hukkuisi, jos sitä olisi käytetty hyvin. Sellaiset käyttötavarat onnistuivat aina jäämään johonkin, toisen taskuun, baarin pöydälle tai putoamaan kadulle. Se oli elämää se.

"Voin opettaa sinut syömään puikoilla", Shane sanoi ja virnisti.
"Olen huippu opettaja", hän jatkoi ja naurahti niin tunteella, ettei hänen sanojaan voinut ottaa todesta. Osasihan hän syödä puikoilla, mutta yleensä niiden kanssa tuli jossakin välissä vain pakottava tarve alkaa leikkiä. Hän oli useammin kuin kerran lentänyt ravintolasta ulos - ei tosin onnekseen siitä, mihin he olivat matkalla - siksi, että oli alkanut miekkailla puikoilla jonkun yhtä hölmön ystävänsä kanssa tai heittänyt niillä tikkaa. Lapsi on terve kun se leikkii, mahtoi olla hänen mottonsa.

Rakin kertoessa päivästään, saattoi Shane vain haaveilla sellaisesta. Hän rakasti päiväunia ja pitkiä, hitaita aamuja, vaikka heräisikin suhteellisen aikaisin. Työelämässä sellainen ei enää käynyt päinsä, ei edes krapula-aamuna, joten hänen oli ollut pakko totutella säännöllisiin työaikoihin ja unohtaa kiireettömät arkiaamut. Toisaalta iltaa kohden hän aina piristyi ja jaksoi juhlia vaikka koko yön putkeen.
"Ei mitään ihmeellistä. Tosi tylsä peruspäivä töissä", Shane vastasi olkiaan kohauttaen. Se oli niin totta.
"Selvisin hengissä kun mietin sun tapaamista", hän jatkoi ja virnisti. Tosiasiassa vain muutaman tunnin lopputyöpäivä oli mennyt ohi melko nopeasti. Hänen ajatuksensa olivat pyörineet Rakissa ja hän oli ehtiny käydä läpi niin illan kauhuskenaariot, kuin senkin, ettei toinen tulisikaan sovitulle tapaamispaikalle. Onneksi edes se oli vain harhakuvitelmaa.

"Otetaan joku maistelulautanen. Ei tarvii miettiä", Shane sanoi rohkaisevasti. Ei hänkään mikään sushimestari ollut, vaan luotti yleensä siihen, että joka paikasta löytyi jokin hyvän kokoinen valmiiksi kasattu lautanen. Yleensä löytyikin. Sanoi vain hintaluokan ja sai eteensä upean taidokkaasti kootun kokonaisuuden.

"Tadaa, saanen esitellä: Maneki Neko", Shane hihkaisi, kun he olivat ihan ulko-oven vieressä. Ravintola tuskin erottui muista liikkeistä kapean sisäänkäyntinsä vuoksi. Hän veti savua henkeensä ja nautti tupakan kitkerästä lopusta.
"Mennäänkö sisälle?" Shane kysyi ja taisteli vielä lopputupakkansa kanssa. Hän kuitenkin pudotti sen pian sanojensa jälkeen maahan ja astui sen kengänkärjellään.

Shane oli tilannut heille oikein romanttisesti yhteiseksi kahdelle tarkoitetun määrän kasvis- ja lohimakeja, erilaisia kalanigirejä ja suuria futomakeja. Annoksen valmistus tosin kestäisi, joten he saivat istua aikansa odottamassa. Shane siirteli hiuksiaan kasvojen edestä rauhallisesti, jottei tuhoaisi luomustaan. Hän katseli ympärilleen melko hiljaisessa ravintolassa ja kääntyi sitten Rakin puoleen.
"No, mitä tykkäät tähän asti?" Hän kysyi huvittuneen virneen noustessa kasvoille. Hän ei voinut lakata hymyilemästä.
Poissa
Avatar

Sasu

Pikkuvanha

  • Viestit: 145
  • Liittynyt: 26 Loka 2013, 09:28

Re: Far into the night

Viesti15 Touko 2014, 19:32

"Jää nähtäväksi", kuittaan, koska ei Shanen kommentti selvästi kovin vakavasti otettavaksi ole tarkoitettukaan. No jaa, tuskin puikoilla syömisestä mitään rakettitiedettä tarvitsee tehdä, enkä minäkään ihan tumpelo ole. Ehkä siinä olisi juuri sopivaa näpertelyä, mietin nypätessäni käteni taskusta, jonne se on jo toista kertaa eksynyt hypistelemään kuulokkeita, ennen kuin vääntelemäni johto on oikeasti vainaa. En tosin takaa, ettäkö keskittymiseni riittäisi kovin pitkälle, mutta toisaalta ruoka varmaan motivoi kummasti käyttäytymään. Ei ruokapaikoista kannata lentää ulos ennen kuin on sentään tyhjentänyt lautasensa.

"Plääh", tuumaan Shanen mainintaan tylsästä työpäivästä. Hänen jatkaessaan kohotan ensin kulmiani, mutta muutan sen nopeasti virneeksi.
"Kyllä sulla on ollut pakko olla aika karmea päivä, jos mä olen ainoa valopilkku", naurahdan - koska hei haloo, kuka muka ajattelee minua koko päivän - mutta päädyn sittenkin muuttamaan mieleni melkein samaan hengenvetoon. "Vaikka no joo. Myönnettävähän se on, kyllä mä olen kaupungin parasta seuraa", tuumaan käteni levittäen ja virnistän oikein hurmaavasti.
"Kysy keltä vaan! Tai okei, älä mun rapun täti-ihmiseltä. Mikä siinä muuten on, että melkein aina kun asuu kerrostalossa, samassa kerroksessa tai vähintään rapussa on joku paheksuva eläkeikäinen?" hölötän, Minulla ei ole mitään hajua, millaisessa kämpässä Shane mahtaa asua, mutta kyllä hänenkin on ollut pakko huomata asia, jos on yhtään kerrostaloissa pitänyt majaansa. Hän vaikuttaa tyypilliseltä ikäihmisten kauhulta hiustyylistä elämänasenteeseen, ihan niin kuin minäkin. No, onneksi minulla ei sentään ole tällä hetkellä erikseen vielä vuokranantajaa hengittämässä niskaan. Tai no, tavallaan. Eihän kämppä tietenkään minun ole, mutta teknisesti ottaen en ole myöskään vuokralla, ja tuskinpa omistaja tulee minulle nalkuttamaan elintavoistani toiselta puolelta maailmaa. Mihin se nyt ikinä mahtoikaan lähteä, en minä niin tarkkaan kuunnellut, kun Thomas selitti juttua. Olennaista oli vain että jollain hänen tutullaan oli asunto, johon voisin majoittua, eli väliaikainen katto pään päälle.

"Kelpaa", tokaisen hilpeästi Shanen tilausehdotukseen. Aivan oikein, liika miettiminen on ihan turhaa.
"Oo", tuumaan asiaankuuluvasti toisen julistaessa meidän saapuneen perille. Joo no, nimi kuulostaa ihan sushipaikan nimeltä, en minä sen asiantuntevampaa kommenttia osaa mielessäni muodostaa, mutta paikka näyttää ihan siistiltä. Shanen kysymykselle nyökkään ja hänen heittäessään röökinsä maahan minä seuraan surutta esimerkkiä, vaikkei tupakka olekaan ihan loppu. Kuka niitä viitsii filtteriin asti poltella.

Annan Shanen hoitaa tilaamisen ja katselen uteliaasti ympärilleni. Ei paljon porukkaa, mikä on siinä mielessä varmaan ihan hyvä, että saisimme ruuan eteemme vähän vikkelämmin kuin ruuhka-aikaan.
"Tuonne", ilmoitan osoittaen pientä pöytää ikkunan tuntumassa. Se ei ole varsinaisesti syrjässä, mutta ei niin keskellä ravintolaa että pieni sähellys puikkojen kanssa herättäisi heti hirveästi paheksuntaa. Paikan harvat muut asiakkaat näyttävät tosin muutenkin tuijottelevan niin tiiviisti sushirulliaan tai puhelimiaan, ettei heidän huomiotaan kovin helposti saisi kiinnitettyä. Hah. Riisun takkini ja asetan sen tuolinselkämykselle. Tuskin täällä kylmä tulisi, vaikka minulla onkin sen alla onkin vain musta printtikuvioitu t-paita.
"Ehdottomasti vaihtelua tavalliseen", vastaan saman tien Shanen kysymykseen.
"Edellisen kerran kun olin jossain ulkona syömässä, se oli neljältä yöllä mäkkärissä, luonnollisesti kännissä, ainakin kahdeksan muun tyypin kanssa joista yhdenkään nimeä en tiennyt", kerron virnistäen. Okei, saatoin laskea niistä muutaman kahteen kertaan, eikä minulle ikinä selvinnyt oliko joukossa oikeasti identtinen pari veljeksiä, mutta eiköhän perusidea tullut selväksi. "Joten joo, musta tuntuu että ei tämä voi olla muuta kuin parannusta", tuumaan ja nojaan tuolissani rennosti taaksepäin.
"Totta kai odotan, että tästäkin mennään vain ylöspäin", virnistän.

Shane

Re: Far into the night

Viesti17 Touko 2014, 07:43

"Tunnen hyvin käsitteen paheksuva eläkeläinen", Shane nauroi Rakin sanoille. Hän ei ollenkaan epäillyt tuon sanoja, siihen saakka mies oli vaikuttanu oikein potentiaaliselta kaupungin parhaaksi seuraksi. Shane viihtyi eikä ollut ainoa, joka puhui. Mahtavaa, ainakin kaikki heidän tapaamisestaan lähtien oli sujunut leikiten, jos ei pientä myöhästymistä lasketa. Sekin oli sattunut olemaan turhan tuttua molemmille, eikä aiheuttanut kuin kevyttä huvittuneisuutta. Hän tiesi odottaa illalta paljon.
"Niitä on mun rapussa ihan riittämiin", Shane huokaisi liioitellun dramaattisesti. Hän muuttaisi kovin mieluusti jonnekin, missä kukaan ei valittaisi musiikista, kovaäänisistä askelista rappukäytässä, televisiosta, myöhäisistä kotiintuloajoista tai vaikka suihkussa käymisestä yömyöhään. Oli hän kuullut myös kommentteja lorvimisesta käytävässä, pihalla tai omassa asunnossaankin vailla hyödyllisempää tekemistä, ilkeitä kommentteja ulkonäöstään tai puhetyylistään (brittienglanti loisti edelleen läpi, jos osasi kuunnella) ja oletuksia siitä, ettei hänestä koskaan tulisi mitään. Se ei kuitenkaan ollut mitään uutta sen rinnalla, mitä Shane oli koko elämänsä kestänyt. Hän osasi jo liian hyvin sulkea korvansa pahoilta sanoilta - niinkin hyvin, että oli saanut valituksia, kun oli välinpitämätön, ei tervehtinyt tai jäänyt juttelemaan rappukäytävään. Talonsa asukkaiden mielestä hän oli siis unelmanaapuri.

Ravintola oli siisti, ehkä hienoimmasta päästä niitä paikkoja, joissa Shane kävi. Hänen taloudellinen tilanteensa ei sallisi sitä, että hän söisi ulkona päivästä toiseen viiden tähden ravintoloissa. Ruualle persona, ja hemmetin hyvällä aineenvaihdunnalla varustettuna, Shane rakasti eniten noutopöytiä, joissa sai syödä koko rahan edestä. Hän oli maailman huonoin kokki, joten kotona ruuanlaitosta ei tullut mitään. Jos hänellä kuun lopussa olikin rahat loppu, hän söi sitten pikanuudelia tai kylmiä makkaroita.
Rakin maininta öisestä McDonalds-käynnistä muistutti liiankin elävästi Shanen omia kokemuksia. Hänen onnistui juhliessa lyöttäytyä yleensä niiden kaikista sekopäisimpien matkaan, joiden seurassa saattoi illasta riippuen päätyä juuri hampurilaisravintolaan tai dyykkaamaan roskia. Oli hän joskus sammunut kiinalaisen ravintolan tiskin eteen ja maannut siinä toista tuntia ennen kuin joku jonottavista asiakkaista oli viitsinyt mainita kiireisille työtekijöille.
"Miten saat ton kuulostamaan niin viehättävältä?" Shane virnisti sarkastisesti ja näpersi pöydällä odottanutta servettiä. Sillä hetkellä oli vain ihanaa olla tasokkaammassa paikassa töissä, vaikka se veikin enemmän rahaa. Ehkä Rakkiin tulisi tutustuttua paremmin, jos ympärillä ei pörräisi alati nasaaliäänellä kälättävää varhaisteinilaumaa.
"Mä lupaan, että tykkäät. Käyn täällä harvoin mutta oon aina tosi tyytyväinen."

Ruokaa odotellessa Shane oli onnistunut irrottamaan puikkonsa toisistaan ja pyöritteli niistä toista nyt hajamielisesti toisessa kädessään kuin rumpukapulaa. Johan hän oli levoton, mistä lie johtui. Jalka rummutti lattiaa. Ikiliikkuja oli herännyt ja katseli nyt kirkkain, kiinnostunein silmin vastapäätä istuvaa.
"Missä sä nyt sit asut?" Shane kysyi mielenkiintoa äänessään. Hän ei ollut tutustunut pahemmin Snowfinchin eri alueisiin, vaan etsiny asunnon sen hinnan vuoksi. Lyhyt matka Welldonin keskustaan oli vain plussaa.
"Äläkä pelkää, en ole tulossa heti kylään", hän nauroi ja nojautui tuolissaan taaksepäin. Ulkona kulkeva ihmismassa veti häntä hetken puoleensa. Sitten Shane taas tajusi kiinnittää virnuillen huomionsa Rakkiin.
"Tai mistä sitä koskaan tietää. Ilta on vielä nuori."
Poissa
Avatar

Sasu

Pikkuvanha

  • Viestit: 145
  • Liittynyt: 26 Loka 2013, 09:28

Re: Far into the night

Viesti18 Touko 2014, 23:58

Virnistän kuullessani, ettei tämä pieni eläkeläisongelma ole Shanellekaan ihan vieras, vaikka niin minä kyllä vähän arvelinkin. Snowfinchissä en ole vielä ihan kauheasti ehtinyt herättämään pahennusta, ja hei, kyllä minusta yleensä aika äkkiä pääsee eroonkin. Minusta tuntuu, että koko kerrostalon nalkuttajat järjestävät juhlat ihan siitä hyvästä, että minä lähden kaupungista. Ei sen niin väliä, en minä muista yhdenkään naamaa enää selkäni käännettyä.

"Mitä, sehän on pelkkää juhlaa", naurahdan Shanelle vastaukseksi samaan sävyyn. Joo no, ei varsinaisesti mitään glamour-elämää, mutta toisaalta minä ja loistokkuus emme taida ihan mahtua samaan lauseeseen. Ja onhan tämäkin nyt jo aika tasokasta, vai kuinka? Enkä minä ihan kauheasti hienommassa paikassa varmaan välittäisikään syödä - siinä vaiheessa alkaa tulla vastaan kaikenlaisia outoja pukukoodeja ja käytössääntöjä, joista en ole ikinä tajunnut tuon taivaallista, enkä minä aio maksaa montaa kymmentä dollaria siitä, että saan lautaselleni kaksi parsaa ristissä ja tipan kastiketta. Sitä ongelmaa tosin tuskin ikinä tuleekaan. Vähän luulen, ettei minua päästettäisi sisään yhteenkään hienoon ravintolaan. Ihan turha toivo, että omistaisin edes puvuntakin, mistään muusta asiaankuuluvasta puhumattakaan. Eipä silllä, hyvin olen pärjännyt ilmankin.
Shane lupailee, että tämän paikan ruoka on hyvää, ja minä nyökyttelen. En minä kyllä kovin nirso olekaan. Sushi on ehkä vähän kummallista, mutta varmasti sen alas saisi.

Shanen ottaessa puikkonsa paperista ja irrottaessa ne toisistaan seuraan esimerkkiä ja lasken onnistumiseksi, että kumpikaan ei mene poikki nypätessäni ne irti toisistaan. Seuralaiseni kysymyksen kuullessani nostan taas katseeni häneen.
"No höh, mikset muka", totean virnuillen. "Mulla on kämppä Dockstonissa, ei mitenkään kauhean kaukana Welldonista. Tai no oikeastaan se on kaverin kaverin kämppä, mutta mä saan asua siellä ainakin jonkun aikaa."
Virnistän taas Shanen jatkaessa. No niin, kuulostaa paremmalta!
"Tervetuloa vaan, mutta sit pitää olla ihmisiksi, koska mä en tosiaan ole siellä edes oikeasti vuokralla. Eipä mulla ikinä olisi kyllä varaakaan maksaa siitä vuokraa, siinä on kuitenkin kaks huonetta ja keittiö", naurahdan. Vähän ehkä turhankin paljon tilaa, mutta onhan se toisaalta ihan virkistävää ettei tarvitse asua siivouskomeron kokoisessa kämpässä. "Ja huonekaluja on vähän niukasti, oikeastaan vaan ne jotka se omistaja sinne jätti, mutta ihan hyvin siellä pärjää."
Asunnon sisustus on oikeastaan aika huvittava. Osa kämpän omistajan tavaroista on edelleen siellä, mikä on loistavaa, koska ei nyt sattunut tulemaan mukaan kahden huoneen verran huonekaluja ja keittiötarvikkeita ja ties mitä kun hyppäsin junaan yhden urheilukassin kanssa. Osan tyyppi kuitenkin vei johonkin muualle, mihin lie vanhempiensa luokse, joten lopputulos on vähän... puolityhjä. Ei se minua tosin tähän saakka ainakaan ole pahemmin haitannut - jääkaappi, mikro ja sänky löytyvät kuitenkin kaikki, se on minusta jo erinomainen alku.

"Missä päin sinä sitten asut?" kysyn ja samalla mietin, mahtoikohan Shane jo mainita asian jossain välissä, minä en ainakaan muista, mutta sitten ajatukseni keskeytyvät kun pöytään kannetaan ihan kiitettävä määrä kaikenlaisia rullia sun muita. Tarjoilija toivottaa hyvää ruokahalua ja hiihtelee tiehensä, ja minä kohotan kulmiani annokselle.
"Okei, näyttää aika jännältä", tuumaan ja noukin puikot käteeni pöydältä. "Mitenkäs tämä homma nyt toimikaan..." mutisen mallatessani tikkuja käteeni niin, että niillä ehkä voisi saada ruokaa suuhun asti.
"Mä en taida edes kysyä, mitä noissa on. Ehkä se selviää", naurahdan yrittäessäni saada puikkoja tottelemaan. Vähän tämä ehkä vaatii harjoitusta, mutta erilaisia sushejakin näyttää riittävän.

Shane

Re: Far into the night

Viesti20 Touko 2014, 07:10

"Parempi siis kun et edes ota mua sinne", Shane naurahti palaen halusta kertoa Rakille kaikki pahimmat kerrat, kun oli tuhonnut jonkun omaisuutta humalassa. Hän kuitenkin nieli tarinansa, sillä niihin olisi vierähtänyt koko ilta ja hän halusi myös tutustua toiseen.
"Mutta hei, kaks huonetta ja keittiö kuulostaa hurjalta. Mä asuin sellasessa mun siskon kanssa, kun muutettiin kaksin Los Angelesiin joskus teineinä. Nukuttiin samassa sängyssä ja kaikkea, mut se oli ainut johon meillä oli varaa", Shane kertoi huvittuneena. Voi niitä aikoja. Sillä hetkellä hän olisi mieluiten päivittänyt keittokomerollisen, kehnon yksiönsä kaksioon keittiöllä. Vaikka mikä hänen oli ollessa pienessäkään asunnossa, kun omaisuutta ei ollut sen enempää.

Sushilautasen tullessa pöytään, oli Shanen huomio hetken ihan muualla kuin asumisessaan. Hän katseli kieli pitkällä tarjoiltuja susheja. Ne näyttivät houkuttelevan tuoreilta. Rakin epäröinti sai Shanen virnistämään. Hän otti puikot oikeaoppisesti käteensä ja napsutteli niillä kohti ensimmäistä suupalaa.
"Ei oo niin vaikeeta", hän nauroi ja nappasi lohimakin puikkoihin.
"Kalaa, kalaa, kasvis, nigiri, maki, nää isot on futomakeja", hän muisteli tökkiessään puikoilla ja ruuallaan toisia palleroita. Maki löysi tiensä suuhun. Taivaallista.

"Ai niin, siis, joo, sori", hän sai sanottua ruoka suussa ja odotti, että sai kaiken nielaistua.
"Asun ihan Welldonin rajalla", hän kertoi ja hymähti sitten leikkisästi, "siis Fringesterin puolella kai virallisesti." Hänen äänestään kuulsi halu muuttaa lähemmäs Welldonia. Hän piti asuinalueesta ja ehkä koki itsetuntonsakin kohoavan mikäli sai sanoa asuvansa siellä.
"Yks huone ja kehno keittokomero. Ja nipo vuokraisäntä", hän jatkoi virnuillen ja etsi toisen rullan puikoillaan.
"Eli melkein palatsi."

Shane napsautti sormiaan juuri niin julkeasti, kuin ravintolassa vain saattoi. Hillityn asiallisesti hymyilevä aasialaistaustainen tarjoilijatar liittyi jälleen heidän seuraansa. Tuon liikkeistä päätellen ei kovin tyytyväisenä.
"Saadaanko pullo sakea, kiitos", Shane tilasi englantilaiset kohteliaisuudet taas muistaen. Hän ei aina malttanut miettiä sanojaan. Nainen nyökkäsi ja viiletti tasaista vauhtia tiskin luokse. Shane jäi hymyilemään.
"Saadaan ilta käyntiin."
Tarjoilijatar palasi ja kaatoi molemmille lasinpohjalle jääkaappikylmää sakea. Tuo kumarsi vielä ennen lähtöään kevyen kohteliaasti ja jätti heidät kahden.
"Eiköhän oteta... Öö.. Ystävyydelle? Mä en todellakaan päästä sua karkaamaan", Shane nosti lasiaan huvittuneena.
Poissa
Avatar

Sasu

Pikkuvanha

  • Viestit: 145
  • Liittynyt: 26 Loka 2013, 09:28

Re: Far into the night

Viesti21 Touko 2014, 12:21

Tuhahdan huvittuneesti. No joo, minusta vähän tuntuu, että minäkin saan asua kämpässä ihan vain sen takia että vietän siellä niin vähän aikaani. Eipä sinne varsinaisesti mitään arvotavaraa jäänyt, mutta yhtä kaikki kamat eivät ole minun, eli ehkä ne olisi ihan fiksua yrittää pitää yhtenä kappaleena.
"Onhan se yksinään aikamoinen kartano", tuumaan ohimennen, mutta huomioni on jo jossain paljon kiinnostavammassa. "Mutta mitä, sä olet asunut Los Angelesissa? Oliko se niin siistiä kuin väitetään?" kysyn virnistäen. "Tekö olitte siellä kahdestaan sun siskon kanssa vai?"
Minun on ikäväkseni myönnettävä, etten ole vielä kertaakaan päätynyt sinne saakka. Ihan viihdyttäväähän sinnekin olisi mennä, mutta rajanylitys on aina vähän rasittavaa, ja parin tuhannen kilometrin matkasta joutuu yleensä jotain jo maksamaankin. Noh, onneksi Kanadassakin riittää tietä kuljettavaksi.

"Ärr", murisen vastaukseksi Shanen kommenttiin, mutta melko hyväntuulisesti, ja vilkaisen samalla vähän vaivihkaa mallia. Shanen nimetessä erilaisia laatuja saan tikut asettumaan sen verran hyvin, että onnistun nipistämään yhden rullan niiden väliin. Katson parhaaksi nostaa sen suuhuni sen enempää viivyttelemättä ja turhia miettimättä, tai kohta saisin kalastella sitä pöydän alta. Yrittäessäni saada sitkeää merilevää pureskeltua nostan katseni Shaneen ja kohotan kulmiani hänen mokeltaessaan suu täynnä ruokaa. Miehen vastatessa kysymykseeni muistan taas, että ylipäätään esitin sen. Ruoka vei huomioni melko tehokkaasti. Hymyilen toisen kuvailulle asunnostaan ja kohotan taas kulmiani.
"Luksuslukaali", kommentoin saatuani vihdoin nielaistua. Asunto ihan Welldonin rajalla ei pahemmin yllätä. Kukapa ei haluaisi asua ihan keskustassa, mutta valitettavasti siihen lystiin taitaa tarvita vähän paremmin palkatun työpaikan kuin parturi-kampaaja tai osa-aikainen kahvilatyöntekijä. Tai mitä minä Shanen palkasta tiedän, mutta ei sillä käsitykseni mukaan kattohuoneistoja ostella. Sääli, olisin voinut oikein mielelläni mennä vierailulle. Ei sillä, toki minä nytkin voin mennä jos kutsutaan. Onko se kämpän koko niin tarkkaa, jos seura on loistavaa?

Minä keskityn taitelemaan seuraavaa sushia suuhuni Shanen kiinnittäessä tarjoilijan huomion. Kyyyllä tämä tästä. Virnistän tarjoilijattaren mentyä.
"Kannatan", tokaisen Shanelle. Kovin kohtelias tarjoilija palaa takaisin, ja minä katselen hänen tuomaansa pulloa uteliaasti. Minulla on etäinen mielikuva samanlaisesta pullosta, mutta en ole ihan varma pääsinkö koskaan maistamaan itse sakea, vai yllättikö huono olo jo sitä ennen. Se oli hieno reissu se. Niin tai näin, minulla ei ole aavistustakaan, mitä mahdan olla kohta juomassa. Kuuleman mukaan pahaa kuin mikä, mutta se ei estä minua tarttumasta lasiin ja virnistämästä.
"Samat sanat", naurahdan. "Ystävyydelle, siis!"
Kun laseja on kilautettu yhteen, hulautan saman tien juoman kurkustani alas ja irvistän.
"No hyi helvetti. Todella hurmaavaa", tuumaan ja muutan irvistyksen virneeksi. "Mutta eiköhän tämäkin muutaman lasin jälkeen ala mennä ihan hyvin alas."
Yleensä jossain vaiheessa iltaa mikä tahansa on hyvää, etenkin muiden juomat kun omat ovat jo loppuneet. Aamulla asiasta saattaa olla eri mieltä, mutta se on vasta sen ajan murhe. Nyt on sentään kerrankin syönyt ennen kuin alkaa ryyppäämään, mietin poimiessani tarjottimelta seuraavan sushin, jossa on oletettavasti jotain kalaa. Uskaltaudun jopa dippaamaan sitä soijakastikkeeseen, eikä se ihme kyllä putoa puikoistani. Koska koko komeus ihan satavarmasti hajoaisi, jos siitä yrittäisi puraista palan, tungen sen muitta mutkitta kokonaisena suuhuni, vaikka se tarkoittaakin että minun on pakko olla vähän aikaa hiljaa. Tietysti, jatkan miettimistäni, voisi yrittää tähdätä myös siihen, ettei päätyisi oksentamaan mihinkään, koska en välttämättä haluaisi nähdä näitä susheja uudestaan. Mutta nääh, katsotaan miten käy. Turha sitä on vielä murehtia!

Shane

Re: Far into the night

Viesti21 Touko 2014, 15:58

"No todellakin oli", Shane innostui kertomaan Los Angelesin elämästään. Hän oli viihtynyt, vaikka elämä ei ollutkaan ollut niin glamouria kuin hän ehkä oli odottanut. Hän oli kuitenkin tutustunut rikkaista perheistä tuleviin ikätovereihinsa ja elänyt noiden siivellä vähän liiankin prameasti.
"Karattiin porukoilta salaa, vietiin niiden rahat ja muutettiin vielä tänne rapakon taa", Shane kertoi kuten sarkastisen vitsin. Se oli kuitenkin täyttä totta. Rahat olivat menneet asuntoon, vaan sitä sai aina lisää - kyllä hätä keinot keksi.
"Meidän pikkuvelikin tuli perästä. Se oli aina meistä se kiltein. Kai sitä rupes tympimään yksin", hän hymähti.

"Niiden uskontoläpätys ei oikeen iskeny. Oltiin faijan kanssa aina tappelemassa milloin alkoholin käytöstä, milloin tupakoinnista, milloin mun homoudesta", hän avautui turhankin paljon. Shane oli aivan liian usein se, joka kertoi ummet ja lammet asioita, jotka olisi ehkä voinut jättää sanomatta. Hän kertoi asiat vielä niin kevyeen äänensävyyn, että ne olisivat voineet olla arki-illan Hollywood-sarjan tapahtumia. Hän oli käsitellyt menneisyytensä, tai lähinnä päättänyt unohtaa sen ja keskittyä sen hetkiseen elämäänsä.
"Mun sisko asuu siellä vieläkin sen miehen, mun parhaan kaverin kanssa", Shane kertoi ja nyt hänestä näki, miten hän kaipasi Enkelten kaupunkiin. Sinne olivat jääneet sisko ja veli, joka sinä päivänä istui vankilassa jengitappelun ja pahoinpitelyjen vuoksi. Hayden oli muutostaan saakka ollut mukana vähän kyseenalaisissa piireissä. Los Angelesissa olivat myös ystävät, jotka hän oli tuntenut niin vähän aikaa, vain muutaman vuoden, mutta siinä iässä se oli ikuisuus. Kyllähän he pitivät yhteyttä, mutta se oli ihan eri asia.
"Mulla oli vähän epätoivonen suhde joka katkes vähän pahasti. Oli pakko lähtee", hän selitti, ihan kuin miljoonakaupunki ei olisi antanut enää mahdollisuutta. Hän ei vain halunnut nähdä samoja kulmia enää ja kaipasi jotakin uutta. Kanada oli tarjonnut sen.

Sake houkutteli, vaikka Shane ei sen mausta liioin välittänykään. Hän irvisti Rakin tapaan huitaistuaan lasin sisällän kurkusta alas. Inhon väristys kulki kehon läpi.
"Tää vaan niin kuuluu sushin kanssa", Shane selitti ja nappasi makua parantamaan uuden suupalan. Ruskeat silmät antoivat jälleen syyn hukkua ja veivät Shanen taas ihan uusiin ajatuksiin. Katse viipyili ehkä liiankin kauan Rakissa. Hän ei ollut ennenkään häpeillyt tuijottaa ihmisiä, vaan ei hän seuraansa tahtonut ajaa pois.
"Mutta mitäs sinä? Mistä sä olet kotoisin?" Shane kysyi tietäen Rakin taustasta sen verran, että tuo oli vaihtanut kaupunkia useammin kuin sukkiaan. Ehkä hänen todella pitäisi kokeilla kiehtoaa kiertolaiselämää joskus. Olihan hänellä aikaa.
Poissa
Avatar

Sasu

Pikkuvanha

  • Viestit: 145
  • Liittynyt: 26 Loka 2013, 09:28

Re: Far into the night

Viesti22 Touko 2014, 20:38

Hymyilen huvittuneesti Shanen vastatessa innostuneen myöntävästi kysymykseeni. Nojaudun hieman eteenpäin, nojaan kyynerpääni pöydänreunaan ja leuan käsiini siinä kuunnellessani. Toisen selventäessä, miten hän Losiin oikein päätyi, kohotan ensin kulmiani ja vihellän kunnioittavasti, mutten voi olla myös nauramatta ääneen.
"Ei hitto. Oiskohan munkin kannattanut tyhjentää porukoitten tili kun lähdin kävelemään", mietiskelen huvittuneesti. Parikin tonnia, ja olisin selvinnyt monta viikkoa kevyesti. Toisaalta, minut olisi varmasti autettu oikein mielellään eroon muutamasta tonnista käteistä harvinaisen äkkiä, puhumattakaan siitä että mutsi olisi takuuvarmasti painellut poliisiasemalle ilmoittamaan minut varkaaksi tai miksi ikinä. Siitäkös vasta olisi riemu revennyt, kun olisin saanut kytät perääni pari tuntia lähtöni jälkeen. Olisin takuuvarmasti jäänyt kiinni, minä nimittäin en sentään hankkiutunut saman tien toiselle mantereelle, kuten Shane ilmeisesti teki. Ihan hyvin, pakko myöntää.
Shanen mainitessa pikkuveljensä tuhahdan huvittuneesti.
"Mitä isot edellä, sitä pienet perässä", virnistän.
"Mut eikö teidän porukat sitten lähettänyt jotain kyttiä teidän perään tai saanu teitä jotain kautta kiinni?" kysyn vähän ihmeissäni. Okei, eivät Shanen vanhemmat välttämättä heti tajunneet että sekä muksut että rahat ovat tiessään, saatika tienneet mihin Shane siskoineen oikein oli menossa, mutta... silti. Kai siinä melkoista tuuria tarvitaan. Ja jos heidän veljensäkin vielä tiesi, missä Shane siskoineen on. Vaikka no, kaipa minäkin olen elävä esimerkki siitä, että välillä sellaista vaan käy, vaikka taustat ovatkin varmasti erilaiset.

Shanen jatkaessa kohotan toista kulmaani. Uskonnollinen perhekin vielä kaiken lisäksi, huhhuh. Shanen luettelemat asiat kuulostavat juuri siltä, että niistä on varmasti saatu aikaan sota jos toinenkin. Mikä helvetin idea siinäkin on, että lapsella on kaksi vaihtoehtoa: sopia vanhempien kehittelemään muottiin, tai olla näiden silmissä täysin epäonnistunut?
"Joo no tiedän tunteen. Mä ja mutsi väännettiin aina joka ikisestä asiasta", naurahdan ja vaikka yritän pitää ääneni yhtä kepeänä kuin Shane, siihen eksyy kitkerä sävy, eikä vino virneenikään varsinaisesti iloinen ole. "Jumalaton riita ihan sama mitä teki tai jätti tekemättä."
Nyt minun ja mutsin välillä on onneksi useampi sata kilometriä, muistutan itseäni, nojaan taas vuorostaan taaksepäin ja pyöräytän harteitani päästäkseni eroon kehoni jännittyneisyydestä. Ei sillä kaikella pitäisi olla enää mitään väliä, mutta kuullessani jonkun toisen suusta samantapaisia asioita.. sillä on paha tapa nostaa omia muistikuviani pintaan. Vähän samoista jutuista minä ja mutsikin aina tappelimme, vaikka oikeastaan kotona asuessani en edes säätänyt kauhean paljon kaikenlaista. Mutta toisaalta, kun vertauskohtana oli puhdas pulmunen Peter.. Joo, ei hyvä lähtökohta. Viina, rööki, hilluminen ulkona välillä parikin vuorokautta putkeen, kaikkea tällaista. Voi sitä riemua mikä olisi ratkennut, jos olisin vielä kulkenut kaupungilla jonkun jätkän kanssa, kun yhtään muijaakaan porukat eivät sietäneet silmissään. Mutsi olisi varmaan halunnut lukita minut johonkin kellariin, eikä taatusti ollut kaukana nytkään, sen verran se tuntui kaikesta tekemästäni järkyttyvän. Huvittaisi nähdä sen ilme, jos se ikinä saisi tietää, mitä kaikkea olen puuhannut sitten kotoa lähdön..
Ja niine hyvine lakkaankin sitten ajattelemasta koko ämmää. Claire tehköön mitä huvittaa, minä en ajatellut olla missään tekemisissä hänen kanssaan jos suinkin voin välttää.

Shanella taitaa sentään olla vielä pari perheenjäsentä, joiden kanssa tämä tulee toimeen. Sisko ja paras kaveri edelleen Los Angelesissa, ja sinne Shanekin taitaa haikailla takaisin, ainakin siltä minusta vähän vaikuttaa. Hm. Niin paljon sidoksia.. Ehkä olen vain tyytyväinen, ettei minulla ole yhtään perheenjäsentä kaivattavana - ei se ole loppupeleissä kuin taakka, jos minulta kysytään.
"Auts", totean, kun kuulen miksi Shane ylipäätän lähti. Se ei itseasiassa ole minulle kovin vierasta - pakko lähteä, nimittäin. Ei siihen aina tarvita edes mitään pieleen mennyttä ihmissuhdetta tai niin sanottua olosuhteiden pakkoa, kuten vaikka alta lähtenyt yöpaikka. Kaikki saattaa sujua oikein hyvinkin, mutta minuun vain iskee yllättäen palava halu päästä liikkeelle, eikä se hellitä ennen kuin senhetkinen kaupunki on jo kadonnut horisonttiin. Kuka tietää, mistä se johtuu, en minä ainakaan ala selvittelemään.

Saken jälkimaku on sen verran karmea, että seuraan Shanen esimerkkiä ja ojennan käteni taitelemaan uuden palan sushia puikkojeni väliin. Juuri kun ehdin miettiä, että tämähän sujuu jo ihan hyvin, puikot lipsahtavat uhkaavasti.
"No voi hel- yäk", totean sushin tipahtaessa pieneen soijakippoon. "No just", tuhahdan kalastaessani tottelemattoman palasen taas puikkoihini ja tungen sen mahdollisimman vikkelästi suuhuni ennen kuin se on taas karkuteillä. Perusteellinen soijassa uittaminen tekee mausta aika mielenkiintoisen. Minua ei yhtään ihmetytä, että Shane tuijottaa räpeltämistäni.
"Hei, ainakaan se ei päätynyt lattialle", tuumaan hilpeästi suu täynnä riisiä. Maltan sentään pureskella ja nielaista ennen kuin vastaan Shanen esittämään kysymykseen.
"Tylsästi Kanadasta, ehkä joku parisataa kilsaa Torontosta", muistelen. En ole ollut vähään aikaan kotikulmilla, ja siinä välissä on ehtinyt olla kaupunki jos toinenkin. Kuka sitä kaikkia kilometrimääriä muistaa? Eikä sillä muuten mitään väliä olisikaan, mutta tuskin paikan nimi Shanelle mitään sanoisi. Toronto olisi varmaan vähän helpommin paikallistettavissa. "Ja säkö olet alun perin jostain Euroopan puolelta. Briteistä?"
En kyllä tiedä Euroopasta paljon mitään, paitsi että siellä on useampi kappale maita, jotka ovat pienempiä kuin provinssit täällä Kanadassa. Shane kuulostaa kuitenkin siltä, että puhuu englantia ihan äidinkielenään, joten minulle ei edes tule mieleen muita vaihtoehtoja kuin Britit. Kuulostaa joka tapauksessa huomattavasti eksoottisemmalta vaihtoehdolta, kuin minun entinen kotipaikkani.

Shane

Re: Far into the night

Viesti23 Touko 2014, 07:13

"Ei. Tai, oikeestaan ne alko ettimään meitä vasta kun Haydenkin oli tullu. Ne lähti ihan itse meidän perään ja yritti tietenkin suostutella takaisin kotiin", Shane kertoi unohtaen tosin mainita, että syy vanhempien etsintäretkeen oli pikkuveljen vankilareissu, jota noiden oli tultava selvittämään. Jotenkin poliisit olivat saaneet tietää pojan oikean henkilöllisyyden ja soittaneet vanhemmat paikalle. Ei herra ja rouva Collinsia ollut kiinnostanut Shane, hänen kanssaan nuo olivat luovuttaneet jo vuosia aiemmin. Nuoremmat sisarukset olisivat kelvanneet, mutta itsepintaisesti kolmikko piti yhtä. Niin vanhemmat lähtivät, päättivät kai kieltää ja unohtaa lapsensa lopullisesti ja jättivät nuo oman onnensa nojaan. Shane ei ollut kuullut vanhemmistaan vuosiin, paitsi sivulauseessa jutellessaan ainoan yhteyttä pitävän sukulaisensa, serkkunsa kanssa. Tuon mukaan Collinsit olivat eronneet, hurahtaneet yhä tiukemmin uskontoonsa ja ehkä jo avioituneetkin uusiin naimisiin. Ei Shane tiennyt, eikä häntä suoranaisesti kiinnostanut.
"Lienee selvää, ettei niiden vierailulla ollut kovin suurta tehoa", hän virnisti ja kalasteli uuden sushin puikkojen varaan.

Rakin kertoma äidistään kuulosti kivuliaan tutulta. Shane oli välttynyt suuremmilta riidoilta äitinsä kanssa vain siksi, että isä oli ollut aina hänen kurkussaan tai huutamassa. Hänen äitinsä oli hiljainen, helposti luovuttava ja, no, nainen, joka ei osannut sanoa miehelleen vastaan. Tuo se oli todennäköisesti patistanut lastensa häpäisseen miehen matkustamaan Los Angelesiin viimeisenä oljenkortena saada perhe taas kokoon. Vaikka suhde äitiin ei ollut ollut riitainen, Shane ei muistellut silti hyvällä. Nainen oli katsonut sujuvasti vierestä, kun isä oli lyönyt hänet melkein tajuttomaksi useamman kerran. Tuo oli puhunut hyvin harvakseltaan vanhimmalle pojalleen aina siitä saakka kun hän oli täytänyt 12 vuotta. Kai Shanen teinikapinointi oli ollut liikaa rauhaa ja rakkautta rakastavalle äidille.

Sushin pudottua soijakippoon, ei hän voinut pidätellä toispuoleiseksi noussutta hymyään. Tukahdutettu naurahdus kuului hymyn mukana tulleena tuhahduksena. Hän ei sanonut mitään, pudisteli vain päätään hyväntahtoisesti. Rakki oli juuri niin hänen laisensa persoona. Hän olisi surrut kovasti, mikäli sushi olisi päätynyt lattialle. Tosin sekään tuskin olisi estänyt Shanea syömästä sitä.

Toronto, 200 kilometriä, selvä. Sen kaupungin Shane osasi suurinpiirtein sijoittaa kartalle, vaikka hänen maantiedon tuntemuksensa varsinkin Iso-Britannian ulkopuolelta oli rajallinen. Hän nyökkäsi toisen kysymykseen.
"Joo. Sussexista Brightonin läheltä", hän kertoi pyrkien olemaan kohtelias - ehkä Brighton sanoisi kanadalaisellekin jotakin ennemmin kuin se pieni kylä mistä hän oli. Tai sitten ei, sillä Shane oli useammin kuin kerran saanut pyöritellä silmiään amerikkalaisten (kyllä, hänelle myös kanadalaiset olivat amerikkalaisia) maantiedon tuntemukselle, joka oli huonompi kuin hänen. Nuo tuskin ymmärsivät edes, missä Eurooppa oli. Oli ristiriitaista olla ylpeä juuristaan Englannissa, kun elämä siellä oli ollut suurimmaksi osaksi yhtä kidutusta. Vasta Los Angelesissa hän oli oikeasti saanut elää.

"Olet sittemmin vaihtanut paikkaa lukemattomia kertoja Kanadan sisällä?" Hän kysyi äänessään häivähdys epäuskoa, että joku löytäisi Kanadasta niin pitkäksi aikaa jotakin jännittävää. Tosin oli hän joutunut nöyrtymään ennakkoluulojensa kanssa ennenkin - Kanada oli muutakin kuin jääkarhujen asuttama lumikenttä vuorineen. Sittemmin, oli hänelle syötetty pajunköyttä tai ei, oli hän saanut tietää ettei jääkarhuja ollut Kanadassa. Harmi.
Poissa
Avatar

Sasu

Pikkuvanha

  • Viestit: 145
  • Liittynyt: 26 Loka 2013, 09:28

Re: Far into the night

Viesti23 Touko 2014, 21:13

"Pfft. No ei varmaan", tuhahdan huvittuneesti. Kämppä ja kaikki tällä puolella merta, kuka hullu enää lähtisikään takaisin ellei käsiraudoissa raahattaisi. Onneksi kukaan kotoa ei ikinä viitsinyt nähdä sitä vaivaa minun kohdallani - vaikka en minä sitä missään vaiheessa odottanutkaan. Ei minun perääni taidettu kyllä loppujen lopuksi pahemmin itkeä. Ensin kuvittelin sen johtuvan vain uskomattomasta tuurista, ettei kukaan päässyt jäljilleni. En minä kuitenkaan niin hyvä ollut piiloutumaan, en etenkään matkani alussa. Jos minut olisi haluttu palauttaa takaisin kotiin, en olisi päässyt kovin kauas. Minusta kertoo aika paljon, että sain kulkea niinin pitkälle niin rauhassa. Mutta hei, kaikki voittavat: porukoitten ei tarvitse sietää silmissään minua, eikä minun niitä. Turha vatvoa siis näitä asioita. Tällä hetkellä kellään kotona ei pitäisi olla aavistustakaan, missä tarkalleen ottaen olen, ja hyvä niin.

Shane vahvistaa arvaamani maan oikeaksi, mutta sitten tipunkin jo kartalta.
"Sori", virnistäen pahoittelevasti. "Kumpikaan ei sano mitään. Tiedän just sen verran, että Lontoo on siellä jossain."
Maantieto ei ollut varsinaisesti huippuaineeni koulussa, siitä on useampi vuosi aikaa, eikä siellä edes käsitelty Eurooppaa kovin perinpohjaisesti. Sitäpaitsi, opin paljon paremmin kokemalla itse kuin jossain homeisessa koulurakennuksessa. Kanadankin olen oppinut tuntemaan oikein hyvin!
"Niin ja joo, Liverpool. Sekin on siellä jossain", muistan ja naurahdan. "Yks tuttu asui siellä ennen kuin muutti Kanadaan. Jäätävä aksentti, eikä saanut päätään pidettyä kiinni siitä, että on sieltä kotoisin."
Jep, siinä se sitten kutakuinkin olikin. Enkä minä Liverpoolistakaan tiedä yhtään mitään, lähinnä koska en ikinä uskonut puoliakaan Matthew'n ylistyksestä. Liekö sekin jätkä päätynyt takaisin kotikulmilleen, tiedä häntä.

Virnistän leveästi, kun Shane kuulostaa hiukan epäileväiseltä tiedustellessaan kiertolaisuudestani.
"No joo. Kyllä mä olen pari kertaa eksynyt rajan toisellekin puolelle, mutta enimmäkseen pyörin Kanadassa. Vähemmän muodollisuuksia", totean huvittuneesti. "En mä ole puolta vuotta kauempaa tainnut asua missään sen jälkeen kun lähdin kotoa, ja se puoli vuotta on tosiaan siitä pisimmästä päästä samassa paikassa. Ja kotoahan häivyin tosiaan öö.. viistoistavuotiaana?" muistelen. "Eli on tässä muutama vuosi oltu jo liikkeessä ja kaikenlaista tullu nähtyä. Olen mä välillä päätynyt samaan paikkaan toisenki kerran, mutta siinä on yleensä useampi kaupunki välissä."
Siinä missä moni ei ymmärrä minun varsin liikkuvaa elämäntapaani, minä en tajua, miten joku voi elää monta kymmentä vuotta samassa kaupungissa. Suurkaupungissa on vielä jotain järkeä, siellä kuitenkin riittää kaikkea uutta pitkäksi aikaa, enkä minäkään ole varmaan yhtään niistä saanut vielä kokonaan koluttua läpi, mutta joku pikkukaupunki.. hyi. Kyllähän siellä nyt vähän aikaa asuu, mutta ei tosiaan useampaa vuotta. Olen minä joskus jossain vajaan kahden tuhannen asukkaan kyläpahasissakin pitänyt majaa, mutta en taatusti viikkoa pidempään, ja niitäkin tapauksia on hyvin vähän. Pellot ja korpimaisemat ja sen sellainen eivät varsinaisesti vetoa minuun. Kaupungeissa olen kuin kotonani, mutta metsät lähinnä karmivat.
"Kuinka kauan sä olet asunut Snowfinchissä? Eikö muka ala kyllästyttämään jossain vaiheessa?" utelen ja kurottaudun taas nappaamaan sushin puikkoihini. Hyvä on, useimpia ihmisiä alkaa varmaan kyllästyttämään vasta vähän myöhemmin kuin minua, mutta minkäs minä sille voin?

Shane

Re: Far into the night

Viesti26 Touko 2014, 07:16

Rakin sanat Iso-Britannian tuntemuksestaan saivat Shanen naurahtamaan. Olisihan se ollut ihan liikaa odottaa jotakin muuta. Hän nyökytteli hymyillen Lontoolle ja Liverpoolille. Brittejä yhdisti rakkaus kotimaahan ja vaikka aksentista usein tiesikin mistä päin nuo olivat, oli siitä silti kerrottava kaikille. Se vain oli niin, ehkä he kuvittelivat olevansa sen verran muita parempia.
"Oon kuullu ton ennenkin. Me vaan rakastetaan Brittejä niin paljon", hän virnisti ja pujotteli rullan suuhunsa. Tuntui, ettei hän ollut syönyt kuin muutaman, mutta olo tuntui silti täydeltä. Ehkä lähes tauoton rupattelu oli saanut hänet syömään niin hitaasti, että aivotkin pysyivät mukana.

Vihellys karkasi Shanen suusta toisen kertoessa tarinaansa. Oli uskomatonta, että saattoi viipyä yhdessä paikassa niin vähän aikaa ja vaan mennä tuulen mukana minne tahtoi. Se alkoi kiehtoa Shanea yhä enemmän. Ehkä hän voisi jättää entisen unelmatyönsä permanentit ja suunnata maailmalle. Hän tosin tulisi pysymään Pohjois-Amerikassa, mutta mitä se nyt haittasi. Todennäköisesti hän ei koskaan lähtisi. Kai jokin muka esti sen.
"Mä ihailen sua, oikeesti. Miten monta vuotta mä oonkaan elämästäni tuhlannut yhdessä paikassa", hän sanoi kuin olisi tajunnut jotakin elämää suurempaa. Häneen vihreiden silmiensä katse oli haikea, mutta posiitivisella tavalla haaveileva. Kiertolaisuus kuulosti eksoottiselta ja vapaalta, juuri sellaiselta, mikä hänelle sopisi hyvin.
"En mä täällä ole ollut kuin jonkun vajaan vuoden vasta", hän kertoi ja hymähti. Ehkä siinä ajassa ei vielä ehtinyt kyllästyä. Hän oli tullut tutuksi kaupungin kanssa, osasi kulkea siellä, tiesi mikä linja-auto vei minnekin. Se oli vasta heti sitten alkanut tuntumaan kodilta siinä mielessä, että se oli tuttu.
"Herätit aikamoisen matkustelukärpäsen mussa", hän myönsi ja virnisti.
"Katokin kun ensi kerran lähdet, niin olen matkalaukussa."

"Miten sä rahotat sun elämän tollasena?" Hänen oli kysyttävä, vaikka toisen taloudellisesta tilanteesta ei ehkä niin tuntemattomalta olisi saanut udella. Shane oli etsiny parturi-kampaajan työtään kuukauden, ja elänyt sen ajan hyvin kitsaasti. Hyvä, että oli saanut seuraavan kuun vuokran maksettua ja senkin myöhässä. Hyvin oli alkanut.
Seuraava

Paluu Maneki Neko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron