Don't tell me not to fly, I've simply got to

[Shane]

[Avoin peli, kuka vaan on tervetullut viihdyttämään Shanea, joko muuten vaan tai vaikka parturi-kampaamon asiakkaana.]

Aurinko paistoi sisään kauppakeskuksen suurista lasiseinistä ja -katosta ja maalasi lounasajan kiireiset ihmiset valkealla valolla. Oli keskipäivä, se näkyi seinillä siellä täällä olevista valtavista kellotauluista jotka kaikki näyttivät täsmällisesti samaa aikaa. Ihmiset olivat vallanneet kahvilat ja ravintolat, kiirehtivät kauppakeskuksen käytävillä ehtiäkseen asioida tarpeellisen ennen töihinpaluuta. Silloin tällöin näki kiireettömästi kulkevan vanhemman pariskunnan tai lastenvaunuja työntävän äidin mukanaan muutama vanhempi lapsensa. Keskiviikko oli houkutellut ihmiset ostoksille lupauksillaan viikonlopusta. Arjen kiireen keskellä käynti ostoskeskuksessa tuntui juhlalta.

Shane Collins kiirehti käytävää kohti kahvilaa. Hän oli hyvin ansaitulla tauolla saatuaan juuri aamun ensimmäiseksi asiakkaaksi vaativan permanenttimummon, joka ei antanut armoa mitä tuli Shanen kampaajantaitoihin, vaatteisiin tai hiuksiin. Oli hän saanu kuunnella myös hyvin tuttua homottelua, ja jos kampaamon omistaja ei olisi ollut paikalla, olisi nuori mies haistattanut pitkät ja ajanut hirviöasiakkaansa pois. Sillä kertaa hän oli kuitenkin joutunut kestämään karmivan vanhan naisen, ja kaipasi nyt kipeästi tupakkaa ja kahvia. Nälkäkin oli, vaan seuraava asiakas saattaisi astella liikkeeseen sillä sekunnilla. Suoranaisia varauksia hänelle ei ollut vielä tunteihin, mutta jokainen ohikin kulkeva ihminen oli hänelle tärkeä asiakas.

Kahvilan jono oli ovelle saakka. Shane huokaisi ja asettautui ihmisjoukon jatkoksi. Hän seisoi rennon ryhdittömänä, mutta onnistui siltikin näyttämään hyvältä. Tiukat, mustat pillifarkut, valkoinen vatsalihaksia hivelevä T-paita ja sen päällä musta, pinnaltaan valossa kiiltelevä ja istuva bleiseri. Kengät olivat kuluneet ja aikaa nähneet mustat tennistossut. Hän vilkaisi rannekelloaan hihan alta. Hän oli tullut niin nopeasti kuin ehti, mutta jotenkin käyttänyt hirveästi aikaa. Tauko ei saisi kestää ikuisuutta, hän olisi vastuussa liikkeestä muutamat seuraavat tunnit, kunnes omistajalla olisi taas aikaa palata sorvin ääreen.

Shane siirsi kasvojensa edestä musta hiustupsua, jossa oli hiven oranssia. Hän oli ehtiny kiireiltään värjäyttää omat hiuksensakin vastikään, ja oli käyttänyt ison osan aamustaan hiusten suoristamiseen ja laittamiseen. Tyyli ennen kaikkea, oli hänen mottonsa. Mies katseli hitaasti etenevää jonoa. Vihreät, mustalla kajaalilla meikatut silmät tuikkivat nuorta energiaa. Jalka vipatti vasten lattiaa. Toinen käsi puristi tupakka-askia ja rummutti tahdittomasti jalkaa. Olo oli levoton.

[Sasu]

[Tartunpa tilaisuuteen. : D]

Michael Pettry

Minusta kello kahdeksan on vähän epäinhimillinen aika tehdä mitään tuotteliasta, mutta kai työhaastattelujen kuuluu olla aikaisin aamulla. Ensi viikon työvuorotkin alkavat kahdeksalta aamulla. Tuskin maltan odottaa, mutta onpahan sitten jotain, jolla kustantaa elämisensä. Ei alle kuukauden kahvilapestillä rikastumaan pääse, mutta se oli ollut työpaikkailmoituksia selatessani sillä kertaa kutakuinkin ainoa, johon ei vaadittu monen vuoden koulutusta. Onneksi haastattelussa itsessään ei mennyt kauaa, onnistuin kai vakuuttamaan haastattelijan äkkiä - johtui varmasti silkasta luontaisesta karismastani. Tai sitten pitkällä listalla aikasempaa kahvilatyökokemusta oli jotain tekemistä asian kanssa, mutta se on se tylsempi vaihtoehto.

Haastattelun jälkeen olin painunut suoraan kotiin aikeinani mennä takaisin nukkumaan, mutta eihän siitä mitään tullut kun kerran olin jo liikkeellä. Olin vaihtanut tavallista siistimmät työhaastatteluvaatteeni t-paitaan, vähän kulahtaneisiin farkkuihin ja huomattavan kulahtaneisiin tennareihin, napannut takin kouraani ja marssinut takaisin ulos. Alun perin tarkoitukseni oli hortoilla ruokakauppaan, mutta jotenkin päädyinkin sitten keskustaan ja lopulta metsästämään kahvia. Ironien hintataso ei ehkä ole laihtuvalle kukkarolleni paras mahdollinen, mutta jos vaikka leikin juhlistavani uutta työpaikkaa? Sitä paitsi ainakin yhdestä kahvilasta täällä saa oikein hyvää kahvia ihan kohtalaiseen hintaan, ja-
Hmm. Sen ovat ilmeisesti huomanneet muutkin. Tai sitten, tuumaan vilkaistessani yhtä seinällä riippuvaa kelloa, nyt on ihmisten lounasaika. Hymähdän itsekseni. Pari ensimmäistä päivää töissä menisivät varmaan taas siihen totuttautumiseen, että on joku säännöllinen aikataulu. Katsahdan pitkää jonoa arvioivasti, mutta kohautan sitten henkisesti olkiani. Ei minulla kai ole kiire mihinkään. Lasken nopeasti kolikot taskunpohjalta ja lampsin jonon jatkoksi. Edessäni oleva tummahiuksinen nuorukainen liikehtii sen oloisesti, että on joko odottanut kauan tai muuten vain kiireinen. Katseeni osuu hänen kädessään olevaan tupakka-askiin.
"Heitä rööki", virnistän hetken mielijohteesta toiselle. Tarkalleen ottaen en edes polta - millä rahalla muka, eikä kaupungista toiseen reissatessa ole aikaa jatkuville röökitauoille - mutta pitäähän sitä nyt tarttua tilaisuuteen pummia jotain ilmaiseksi, kun sellainen tarjoutuu.

[Shane]

Jono tuntui matelevan. Shane vilkaisi kelloaan, vaikkei aikaa ollut kulunut minuuttiakaan. Hän huokaisi jälleen. Jonottaminen oli asia josta hän ei pitänyt, hän ei ollut kovin kärsivällinen ihminen. Miksi hän oli edes lähtenyt hakemaan kahvia siihen aikaan päivästä? Hänen olisi pitänyt vaan hankkia kahvinkeitin liikkeeseen.
Häntä puhutteleva ääni herätti Shanen ajatuksistaan. Mies kääntyi nähdäkseen seuraavan jonossa olevan. Ruskeat silmät saivat heti hänen huomionsa. Shane mittaili miestä katseellaan ja suu kääntyi hymyyn. Hän kohotti tupakka-askia pitelevän kätensä kuin kysyäkseen retorisesti, niitäkö toinen oli halunnut.
"Vain, jos tuut mun kanssa savuille", hän vastasi haastaen ja asetti ehdon, johon tuskin olisi hankala suostua. Shane kohotti kulmiaan tavalla, jonka todennäköisesti vain hänet hyvin tunteva olisi saattanut nähdä flirttinä. Ei hän lähtenyt ihan niin vauhdilla iskemään toista, sillä miljöö ei houkuttanut siihen, eikä hänen usein loistavasti toimiva homotutkansa hälyttänyt. Shane tosin oli saanut turpaansa jo niin monelta yrittämältään heteromieheltä, ettei yksi lisää enää vaikuttaisi mihinkään.
"Menee tosin ikuisuus ennen kun tää jono liikkuu mihinkään", Shane sanoi korottaen kärsimättömänä ääntään. Hän heitti leikkisän hymyn toiselle. Ehkä se päivä vielä kääntyisi parempaan.

[Sasu]

Oho, saan ihan positiivisen vastaanoton pienen arvioinnin jälkeen. Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun alan noin vain häiriköimään jotain tuiki tuntematonta, mutta välillä toisen osapuolen reaktio on huomattavasti luotaantyötävämpi, tai vähintään kovin epäluuloinen tai varovainen. Päätän heti, että pidän tyypistä. Virneeni sen kuin levenee miehen vastatessa.
"Tottahan toki", vastaan sujuvasti. Hänen toteamukselleen jonosta kallistan päätäni ja nojaan vähän sivuun, jotta näkisin jonon alkupään.
"Siltä vaikuttaa", tuumaan myöntyvästi. Jotain liikettä sisällä tapahtuu, ja stressaantuneen näköinen pukumies harppoo ovesta ulos kovaa vauhtia kahvikuppi kädessä ja salkku toisessa, mutta kyllä tässä vähän aikaa saa seisoskella. "Ei siellä sentään kovin montaa mummelia taida olla, jotka laskee rahojaan silmät sirrissä vielä vartin tilauksen tehtyään."
Edessämme seisova vanhemmanpuoleinen nainen, jonka sivumennen sanoen huomaan vasta kommenttini jälkeen, kääntyy sen verran että pystyy katsomaan minua musertavasti. Hymyilen oikein kauniisti ja leveästi takaisin. Nainen ei näytä ollenkaan tyytyväiseltä, mutta kääntää katseensa kuitenkin taas jonnekin muualle. Muodostan ääneti huulillani sanan 'hups' ja virnistän mustahiuksiselle miehelle ilkukurisesti. Joo joo, ei järin kypsää käyttäytymistä ja niin edelleen, mutta onneksi toinen ei vaikuta turhan vakavamieliseltä.

"Onkos herralla nimeä?" kysyn reippaasti. Jos tässä kerran aikamme seistään ja vielä pihalla ainakin röökin verran, niin eivätkös esittelyt ole ihan paikallaan? Jonokin tuntuu etenevän yllättävän nopeasti, tai ainakin kahvilasta ahtautuu ovensuussa seisovien ihmisten ohitse ulos jo toinen tyyppi tässä lyhyen ajan sisään. Tjaa, ensi viikolla ei varmaan tarvitse ainakaan jonottaa kahvejaan. Ei tarkoita sitä, ettei työpaikalta livistäminen todennäköisesti huvittaisi, mutta ehkä lounastaukojaan ei tarvitsisi seistä jonossa.

[Shane]

Toisen sanat jonoa hidastavista mummoista sai Shanen hajoamaan hiljaiseen nauruun. Hän tavoitteli vakavaa ilmettä, kun heidän edellään ollut vanha nainen loi happaman mulkaisun heihin päin, mutta se jäi yritykseksi. Shane ei voinut itselleen mitään, sellainen hän oli. Miehen anteeksipyytelemätön, äänetön sana huulilta luettuna sai hänet iskemään silmää. He olivat heti alusta alkaen samalla aaltopituudella, mikä tuntui hyvältä hänen ensimmäisen Kanadassa vietetyn, yksinäisen vuotensa jälkeen. Ystäviä hän ei ollut saanut, jos ei yhden illan juttuja, satunnaisia tuttuja kasvoja tai ilmoittamatta asunnontarkastukseen viikon välein ilmestyvää vuokraisäntää laskettu.
"Shane Collins", hän esitteli itsensä ja saattoi jo haistaa lähestyvät take away -kahvin. Mies tutkaili kiinnostuneena nappisilmäistä tuttavuuttaan. Kerrankos sitä ihmisiin tutustui kahvilan jonossa. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli ajautunut keskustelemaan tuntemattoman kanssa samankaltaisessa tilanteessa. Se oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun hän tunsi haluavansa tutusta toiseen paremmin, toivoi, että saisi kehiteltyä itselleen ensimmäisen kanadalaisen ystävyyssuhteen.
"Parturi-kampaaja kakkoskerroksesta. Et ole hiustenleikkuuta vailla?" Shane kysyi virnuillen ja sai viimein tilattua kahvinsa. Mustana, kuten aina. Olipa jono edennyt nopeasti, kun oli mukavaa tekemistä. Ja uusi tuttavuus hänen perässään todella oli sitä.

[Sasu]

Hah, kannatti ihan selvästi päättää jäädä jonottamaan. Seuralaiseni on ihastuttavan kevytmielinen verrattuna viimeisen parin päivän aikana tapaamiini tyyppeihin. Miehen iskiessä silmää minun on purtava huultani, etten nauraisi ääneen. Virnistystä se ei kuitenkaan pyyhi mihinkään.
Nimikin löytyy, oikein etu- ja sukunimi. Shane, siis. Minulla ei ole aikomustakaan esittäytyä yhtä kunnollisesti.
"Rakki. Hauska tavata", totean taas kerran vinosti virnistäen hivuttautuessamme jonon mukana eteenpäin. Saan kuulla Shanen ammatinkin ennen kahvilan tiskiä.
"Hiustenleikkuuta? Mitä, vihjaatko muka jotain?" kysyn silmät suurina ja muka hämmästyneenä ponnariani nykien, mutta hymy palaa nopeasti kasvoilleni. On minulle kai joskus yritetty nalkuttaa, että miesten pitäisi pitää hiuksensa lyhyinä ja blaah blaah, mutta eipä Shanenkaan tukka miltään ihan kynityltä näytä, ja ihan kuin minua edes kiinnostaisi mitä mieltä satunnaiset ohikulkijat kuontalostani ovat.

Vilkaistuani hintalistaa tulen siihen tulokseen, etteivät pikkukolikot taskunpohjalta riitä suurimpaan kahvimukiin, joten tilaan keskikokoisen ja saan vielä pari hilua takaisinkin.
"Eipä se hiusten lyhennys varmaan huonoa tekisi, mutta vähän luulen ettet taida tehdä hyväntekeväisyystyötä", naureskelen Shanelle jatkaen samasta aiheesta kummankin saatua kahvinsa. "Työt alkaa vasta ensi viikolla, eli keittiösakset taitaa olla kukkaroystävällisin vaihtoehto tällä hetkellä."
En ihmettelisi, jos Shane ammattilaisena kauhistuisi jo ajatuksestakin, mutta minkäs teet. Parturissa käyminen on jumalattoman kallista hommaa. Shane kyllä toisaalta näyttääkin aika paljon huolitellummalta hiuksineen ja vaatteineen kuin minä, ja toisella taitaa olla silmissäkin jotain meikkiä. Mikäs siinä, jos jaksaa, vaikka kai se tulee vähän ammatin mukanakin. Minun panostukseni työhaastattelua varten oli ollut harjata hiukset kerrankin kunnolla ja yrittää vähän tasoitella sinne tänne sojottavia suortuvia - jotka aamulla käyvä viima oli sitten aika äkkiä taas sekoittanut.
"En tiiä, ehkä työnantaja tykkäisi, jos saksisi hiuksensa kokonaan menemään, mutta en ajatellu siltä pahemmin kysellä", pohdiskelen. "Oon tosiaan seuraavan kuukauden kahvilassa tekemässä hommia, ja sitten ala varmaan taas vaihtuu", selvennän Shanelle. Minulla ei ole mitään hienoa ja pysyvää ammattia esiteltäväksi, mutta haitanneeko tuo. "Sitä paitsi on muijillakin aina kahviloissa töissä ollessaan vaikka mitä nutturaa ja ponnaria sun muuta, enkä mä ainakaan ole koskaan kahvistani joutunut kenenkään hiuksia onkimaan."

Kahvilan jono näyttää olevan yhtä pitkä kuin äskenkin, mutta se ei ole enää meidän huolemme. Kahvi tuntuu pahvimukin läpi sen verran kuumalta, etten viitsi edes yrittää juoda sitä ihan vielä.
"Sitten ulos, vai?"
Minä ainakin kieltäydyn homehtumasta yhdelläkään röökipaikalla sisätiloissa, sikäli kun sellaisia täällä edes on. Ulkona paistaa aurinko! Kai Shanella täällä joku vakiopaikka on käydä tupakalla, jos hän kerran toisessa kerroksessa työskentelee, joten hän saa minun puolestani päättää suunnan. Kyllä minä seuraan - enkä oikeastaan niinkään sen röökin perässä.

[Shane]

Shane nyökkäsi toisen esittelylle hyväksyvästi ja virnisti.
"Rakki?" Hän makusteli nimeä suussaan. Se ei voinut olla ristimänimi.
"Pidän sinusta jo nyt."
Shane oli sellainen, että rakasti yli kaiken lempinimiä. Hän ei koskaan kutsunut siskoaan Shannoniksi tai veljeään Haydeniksi, vaan käytti ennemmin nimiä Shay(shay) ja Benji. Los Angelesissa hänen ystävänsä olivat jo tottuneet kuulemaan nimistään yhden jos toisenlaista väännöstä eikä oma nimi ainakaan ruvennut kyllästyttämään.

"Ei raha ole ainoa maksutapa", Shane virnisti varomattomasti ennen kuin edes tajusi mitä sanoi. Nyt hän viimeistään saisi turpaansa. Vaikkei hän ollut enää niin ehdoton seksikumppaniensa sukupuolesta kuin ennen, hän suorastaan kiljui homouttaan jo ulkonäöllään. Kaikki eivät vain olleet yhtä avoimia kuin hän. Mikään Rakin aiemmassa käytöksessä ei kuitenkaan ollut antanut aihetta pelkoon, joten mies ei edes harkinnut pakoon lähtöä. Pakeneminen ei muutenkaan ollut hänen tapaistaan. Hän siemaisi kahvia isosta kupistaan ja tunsi pääsevänsä jälleen elävien kirjoihin.

Shanea huvitti, kun Rakki puhui niin avoimesti kuukauden työpestistään ja hiuksistaan. Tämä tapaus ei tuntunut ulkonäöstään välittävän, ainakaan niin paljoa kuin hän. Mikäs siinä, jos luoja oli suonut sellaiset nappisilmät, ettei niihin katsottuaan enää edes nähnyt muuta.

"Eiköhän mennä", Shane nyökkäsi toisen miehen sanoille ja viittasi tuon mukaansa kierreportaita pitkin pari kerrosta ylemmäs. Siellä hän suuntasi näköalaterassille, joka oli yllättävän rauhallinen. Ehkä kaikki halusivat sinä päivänä nauttia kahvinsa sisällä. Hän tarjosi askistaan tupakkaa toiselle ja sytytti sen, mikäli toinen salli. Lopulta hän sai myös itselleen savukkeen ja imaisi sitä nautinnollisesti. Sitä hän oli kaivannut.
"Istumaan?" Mies tarjosi ja johdatti heidät tyhjän pöydän ääreen. Hän veti itselleen tuolin ja istui siihen nojaten rennosti selkänojaan. Kahvia läikähti pöydälle mutta hän ei antanut sen haitata. Hänen kiireensä oli unohtunut siltä seisomalta, kun hän oli kiinnostunut toisen seurasta.
"Vai et halua uutta kampausta. Harmi. Mukavat asiakkaat ovat kiven alla."

[Sasu]

"No mutta mähän olenkin ihan vastustamaton persoona!" nauran käteni levittäen, vaikka asiasta taitaa kyllä olla melko eriäviä mielipiteitä. Mutta oikeasti, arvostan. Ei mitään ihme mussutusta esittäytymisestäni, ja kuka nyt ei haluaisi olla pidetty? Ja ihan vielä asioita yhtään kaunistelematta. Kyllähän minäkin osaan olla kunnolla, mutta ei se ole läheskään yhtä hauskaa. Katsotaan uudestaan sitten keski-ikäisenä, jos silloinkaan.

"No oho", suustani pääsee huvittunut naurahdus. "Mitä, ei kai sitä vaan harrasteta mitään siveettömyyksiä?" kiusaan ja katsahdan Shaneen suu virneessä. "Mutta toisaalta", totean kuin kovasti pohtisinkin asiaa, "ei raha puissa kasva ja talouskriisejä ja blaah blaah. Onhan se reilua tarjota vaihtoehtoja vähävaraisille." Painotan sanojani heilauttamalla mukiani laajassa kaaressa ja hyvä etten saa kuumaa kahvia käsilleni. "Täytyy varmaan pitää mielessä", virnuilen kuivatessani mukin pohjan takinhihaan, etteivät tipat päätyisi minne sattuu. Eivät ne nyt takinhihaakaan varsinaisesti korista, mutta ei niitä kukaan huomaisi niiden kuivuttua.

Lähden kuuliaisesti Shanen mukaan ja harpon portaat ylös hänen perässään yrittäen kuitenkin pitää loput kahvistani kupissa.
"Ai täällä on tällanenkin", ihmettelen Shanen johdattaessa meidät ulos. "En ole ennen huomannut. Mutta en minä kyllä ole kaupungissa asunutkaan kuin vasta.. muutaman viikon? Niin että kai täältä vielä pitäisikin kaikkea jännää löytyä", mietin ja otan Shanen tarjoaman tupakan. Sytkäriä ei nyt sattunut mukaan, vaikka varmaan sellaisenkin omistan, mutta ei sille ole tarvettakaan. Kumarrun vähän lähemmäs Shanen sytyttäessä röökini, vaikka ei toinen nyt niin paljon lyhyempi ole, ja suojaan liekkiä tuulelta sillä kädellä, jossa ei ole kahvimukia. Shanen sytyttäessä omaa tupakkaansa katselen kaiteen takana avautuvaa näkymää. Savu maistuu kitkerältä, edellisestä röökistä on aikaa. Voisi kai sitä ulkoilmaa nauttia muutenkin kuin filtterin läpi, mutta jotain kiehtovaa tässäkin on. Voi seisokella tekemättä mitään, ja silti tehdä jotain, ja niin edelleen. Ja hei, röökin pummaaminen on ehkä yksi kuluneimmista tavoista yrittää kiinnittää jonkun huomio, mutta miten hyvin se toimi nytkin!
Shane ehdottaa istumista, ja minä nyökkään. Rojahdan tuolille häntä vastapäätä ja hörppään kahvistani ennen kuin lasken sen pöydälle. Sormeni jäävät kuitenkin naputtelemaan pahvimukia kuunnellessani Shanea pää kallellaan.
"Niinkö?" hymähdän. "Millaista porukkaa siellä käy, kamalia vanhoja harppuja?"

[Shane]

Shane katseli maisemia ja nautti savukkeestaan. Kaupunkikuvaa suuremalla mielenkiinnolla hän silmäili kuitenkin seuralaistaan, joka oli viihtynyt hänen kanssaan jo yllättävän kauan. Hän onnitteli itseään, ilmeisesti hän ei ollut tylsää seuraa itsekään.
"No nimenomaan", Shane naurahti toisen kuvailulle tyypillisestä asiakkaasta. Hän olisi mieluusti vain stailannut julkimoita, mutta sellaiseen hän ei ollut löytänyt mahdollisuutta Snowfinchissä. Hän muisteli haikeudella aikoja ollessaan vasta oppipoikana Nicholas Lawrencella. Hän oli päässyt tuon mukana tekemään sellaisia työtehtäviä, joista monet saivat vain haaveilla. Kanada oli pudottanut hänet pilvilinnoistaan kylmään todellisuuteen: kukaan ei normaalielämässä käyttänyt stylistia ja parturi-kampaamoon löysivät useimmiten vain permanenttiä ja erityisesti seuraa haluavat vanhat naiset.
"En ikinä uskonut, että joutuisin tekemään pelkkiä permanentteja ja jotain uutta ja raikasta lyhentämättä liikaa", Shane huokaisi huvittuneena. Hän imaisi savukettaan.
"Ei nyt, kyllä mulla joskus on ihan kivaakin", nuori virnisti. Kahvi alkoi jäähtyä, vaikka aurinko paistoi ja lämmittikin mukavasti. Rakki sai hänet tuntemaan olonsa mukavaksi, eikä hän halunnut palata sorvin ääreen.
"Mikäs Rakin toi Snowfinchiin?" Hän kysyi kuultuaan, että toinen oli vastikään muuttanut. Ei kai muutolle aina ollut syytä, mutta kai sitä kysyä sai.

[Sasu]

Hymyilen osaaottavasti ja karistan tuhkaa jonnekin pöydän alle. Ei sitä kovin monella ole varaa valita asiakkaitaan. Minä en sentään yleensä ole sellaisessa hommassa, että joutuisin katselemaan asiakkaita kovin kauaa, jos naama ei satu miellyttämään. Shanen tilanne taitaa olla päinvastainen. Eivätkös ihmiset aina ole kovin innokkaita juoruilemaan parturiensa kanssa? Eikä hiusten värjäyksestä ja muusta sellaisesta taida ihan kymmenessä minuutissa selvitä, minkä jälkeen asiakkaan voisi sitten kätevästi lakaista ulos ovesta irtohiusten mukana.

Puhallan tupakansavut ulos ja tuhahdan Shanen valittelulle niinikään huvittuneesti.
"Mun käsittääkseni kyllä tiivistit juuri aika hyvin parturi-kampaajan työn syvimmän olemuksen", virnistän. Vaikka eikös siihenkin touhuun käydä joku koulu heti peruskoulun jälkeen? Kai siinä vaiheessa on erilaiset odotukset vaikka mistä. Minun tapauksessani niitä odotuksia taisi kyllä olla lähinnä muilla ihmisillä. En ole ihan varma, onko se huvittavaa vai jollain määrittelemättömällä tavalla vähän surullista, enkä missään nimessä aio alkaa pohtia asiaa nyt. Mieluiten en myöskään tulevaisuudessa, tuumaan siemaisten kahviani. Ajantuhlausta.

"Juna", vastaan oikein viattomasti ja näpäytän lisää tuhkaa maahan. Jatkan kuitenkin kohauttamalla olkiani. "Osui silmiin mainos jostain täällä toimivasta yrityksestä, mikä olikaan. Kaupungin nimi kuulosti hauskalta, satuin hakemaan uutta asuinpaikkaa, eikä ole tullut pahemmin pyörittyä näillä kulmilla."
Kuulostaa varmaan aika sattumanvaraiselta, mutta sitä se olikin, kuten tavallista. Snowfinch on vieläpä rannikkokaupunki, mikä on ihan mukavaa vaihtelua. Olisikohan siinä mainoksessa ollut jotain fisuista? Laivoista? En muista. Väliäkö tuolla.
"Kämppäkin järjestyi yllättävän kivuttomasti, joten mikäs siinä sitten. Tosin se ei tarkalleen ottaen ole mun, eli pitäisi muistaa olla nätisti", naureskelen. "Vaikka eipä siellä pahemmin tule aikaansa vietettyä, yöt ehkä eikä aina niitäkään. Kuka jaksaa kököttää neljän seinän sisässä", tuhahdan. Ja jos olenkin viettänyt viikon sisään useamman yön kotona kuin bilettämässä, niin se johtuu vain ja ainoastaan mukaan häiriköitävän seuran puutteesta.
"Onko jotain hyviä vinkkejä vastamuuttaneelle?" kysäisen nostaen taas kahvimukin huulilleni.

[veranthia]

[Shane, peliviestisi on muutaman rivin verran vajaa. Täällä asiasta tarkemmin! :)]

[Shane]

[Tekstilaatikko menee kyllä täyteen ja tulee muutama rivi ylitsekin.. Eikö se minimi 15 riviä ollut juurikin tekstilaatikossa, ei tässä foorumilla näkyvässä viestissä? :o Syy voi olla myös siinä, että ipadini näyttää rivit erilailla kuin koneella. Pahoitteluni, pyrin pidempiin viesteihin.]

Shane heitti sarkastiseen vastaukseen sopivan virnistyksen Rakin suuntaan. Se oli juuri sellainen vastaus, jonka olisi voinut kuulla hänen suustaan. Häntä nauratti herkästi, mikä johtui todennäköisesti kiinnostavasta seurasta. Myös nikotiinilla ja kofeiinilla lie ollut asian kanssa jotakin tekemistä. Shane tunsi suurta yhteenkuuluvuutta Rakin kanssa, uusi tuttavuus oli helposti lähestyttävä ja rento, mikä nosti tuon oisteitä Shanen silmissä.

Mies pudotti tuhkaa housuilleen, vaan tuuli vei sen pois ennen kuin hän ehti edes huomata. Oli paljon tärkeämpääkin katseltavaa.
"Kuulostaa ihanan huolettomalta tavalta elää", Shane hymähti hyväksyvästi Rakin kertomukselle. Tuolla oli varmasti syynsä kulkea niin, enempiä suunnittelematta, ja Shane saattoi vain haaveilla vastaavanlaisesta vapaudesta. Hänen senhetkinen taloudellinen tilanteensa ei olisi sallinut sitä - varsinkaan kun hän ei todellakaan suostuisi tekemään ihan mitä tahansa työtä. Shane ei käsiään likaisi siivoojana eikä hänestä olisi koulutuksen puutteen vuoksi kovin vaativiin tehtäviin.

"Mitä haluaisit tehdä?" Shane pommitti toista vastakysymyksellä. Snowfinch tarjosi kyllä mahdollisuuksia, halusi sitten reivata läpi yön, nauttia kulttuurista tai pitää piknikin rannalla. Hän itse oli tutustunut lähinnä yöelämään ja laadukkaaseen, ja samalla kalliiseen kuntosaliin, jolla kävi vain koska sen asiakaskunta koostui kuolattavan hyvänäköisisyä miehistä.
"Mikäli kaipaat seuraa, olen käytettävissä", hän jatkoi ja suupielet nykivät jälleen ylöspäin. Miten hän saattoikin yhä olla niin tyrkky? Shane tumppasi tupakkansa sytyttääkseen toisen. Ei ollut kiire minnekään. Hän hörppäsi kahviaan joka tuntui loppuvan aivan liian äkkiä.

Lyhyestä kahvi- ja tupakkatauosta olikin tullut aivan erilainen, kuin Shane oli odottanut paettuaan hirviöasiakastaan. Liikkeen avaimet painoivat taskussa, vaativat päättämään keskustelun ja palaamaan töihin. Onneksi Shanen moraali oli olematon, hänen ei ollut edes vaikea luistaa vastuusta. Jos paikan omistaja ei olisi sanonut palaavansa muutaman tunnin kuluttua, Shane olisi voinut heittää hyvästit lopputyöpäivälle. Nyt hänen olisi kuitenkin palattava, mutta ehkä hänellä ei olisi niin kiire.

[veranthia]

[No se selittää! :D Uusin viestisi on tosi hyvän pituinen (4-5 riviä minimiä pidempi), joten voit pitää sitä referenssinä. Ei hätiä mitiä :) ]

[Sasu]

"Sitä se on", vahvistan Shanelle. Siitäkin on vähän aikaa, kun joku on suhtautunut niin sanottuun kiertolaiselämääni noin positiivisesti. Minusta siinä ei ole mitään vikaa, vaikka hyvä on, eihän tämä nyt aina pelkkää hymy korvissa hyppelehtimistä ole. Mutta suurimmaksi osaksi!
"Porukka aina kauhistelee, että eikö ole kauhean stressaavaa, kun mikään ei ikinä ole varmaa", totean nenääni nyrpistäen, mutta se muuttuu nopeasti vinoksi virneeksi. "Siinä se hauskuus minusta onkin."
En minä ymmärrä, miksi kaikkien muka pitäisi haluta omakotitalo, asuntolaina, pari kakaraa ja kultainen noutaja. Ei sillä, että minulla olisi mitään koiraa vastaan. Kukkarollani sitten ehkä enemmänkin. Ja olisihan se kauhea vastuu, jotain hurttaa pitäisi muistaa ruokkia ja ulkoiluttaa ja hoitaa ja viedä eläinlääkärille ja olla varmaan vielä kotonakin sen kanssa silloin tällöin ja... Jjjep, taidan tulla paremmin toimeen ilman nelijalkaista kämppistä. Itseni ruokkimisessa ja ulkoiluttamisessa on ihan riittävästi hommaa.

Mitäkö haluan tehdä? Lasken kahvimukin taas pöydälle ja nuolaisen huuliani, mutta toinen jatkaakin ennen kuin keksin mitään täsmentävää vastausta.
"Sehän kelpaa", virnistän Shanelle, koska nimenomaan sitähän tässä kaivattiin, ja mies tuntuu olevan seurana siitä parhaasta päästä. Hänen tumpatessaan röökinsä hoksaan, että omanikin vetelee viimeisiään. Imaisen savua vielä kerran ja nakkaan tumpin sitten pöydän alle.
"Mutta no, en mitään tylsää", totean vastauksena aiempaan kysymykseen. "Yöelämään olen ehtinyt hieman tutustua, mutta loppujen lopuksi aika vähän, eikä lisä varmasti ole pahitteeksi." Kohautan olkiani. "Ja no, mitä jännää nyt vaan tulee mieleen."
Totta kai uuden kaupungin baarit ja yökerhot sun muut pitää aina käydä läpi, mutta aika usein olen löytänyt muutakin kiinnostavaa. Kesäkin tekee koko ajan tuloaan, eli ihan hyvin voi olla ympärivuorokautisesti liikkeellä.
"Koskas sulla onkaan seuraava vapaailta?" kysyn virnistäen. Tarkalleen ottaen tilin saldo ei suosi viihteelle lähtemistä, koska jollain rahalla kai pitäisi syödäkin siihen asti että ensimmäinen palkkapäivä koittaa, mutta kyyyllä sitä aina jollain elää.

[Shane]

"No tylsäähän se on, jos elää täysin yhteiskunnan odotusten mukaan ja suunnittelee kaiken tarkkaan", Shane myötäili toista huvittuneena. Ei hän ollut paljon miettinyt, karannut vanhemmiltaankin vain hetken miettimisajalla ja nauttinut elämästään päivä kerrallaan. Se oli hänen tapansa elää ja hän piti siitä. Ilmeisesti hän oli juuri tavannut samanlaisen, vapaan sielun.
"Turhaa sitoutua paikkaan tai tiettyyn tulevaisuuden kuvaan, kun on koko maailma avoinna", hän naurahti. Nuori kun oli, saattoi ajatella juuri niin naiivisti. Elämäähän se vain oli, turha ottaa niin vakavasti.

Shane nyökkäsi tyytyväisenä, kun kelpasi seuraksi toiselle. He olisivat varmasti lyömätön parivaljakko, ja herkempi olisi saattanut ajatella nuorten yhteistä toilailua kauhulla. Shanelle se tarkoitti vain hauskanpitoa, riskinottoa ja ennen kaikkea elämää. Hän oli ehtinyt jo liian kauan mädäntyä Snowfinchin kaupungissa ainoana viihteenään miesten iskeminen epäilyttävistä kuppiloista, joissa juomien hinnat nyt sattuivat sopimaan hänen kukkarolleen.
"Minun kanssani ei ole koskaan tylsää", hän virnisti ja karisti tuhkaa pöydän alle. Tuuli vei sen kauemmas. Shane kallisti hieman päätään ja katseli kujeilevin katsein toista. Hän ei siltä istumalta keksinyt mitään tarpeeksi villiä, mutta parhaat ideat tulivatkin spontaanisti yleensä juuri oikealla hetkellä.
"Uskon, että voin näyttää sinulle yöelämää, jollaista et ole osannut edes uneksia", hän heitti kohottaen kulmiaan. Eihän hän tienny lainkaan, millaista elämää Rakki oli viettänyt aiemmin. Ehkä hän voisikin yllättää.

Viimeisin kysymys valoi Shaneen lopultakin uskon siihen, että toinen todella oli kiinnostunut hänen seurastaan. Selvästi hän oli antanut hyvän ensivaikutelman, vaikka olikin ollut oma itsensä - tai ehkä juuri siksi. Olihan Shane oikeasti mukava ja ystävällinen, mutta tavallista räväkämpi ja innokkaampi vain.
"Vaikka tänään?" Shane vastasi kevyt, kysyvä ehdotus äänessään. Hän hymyili kilpaa auringon kanssa.
"Viimeistään viideltä pääsen lähtemään. Vieläkö kiinnostaa?"