Every day feels the same

[Synoi]

Sussu

/Synoi!/

Signa Huitfeldt

Olen tehnyt työni jo aikaisin aamulla, ja siitä syystä minulla on nyt aikaa seisoa jonossa odottamassa, että tulisi vuoroni tilata kahvilasta jotain juotavaa ja kenties purtavaakin.
Tai itse asiassa kello taitaa olla siinä neljän paikkeilla, joten alkavat ihmiset parin tunnin sisällä jo päästä pois töistään. Luulisin. Itse olen herännyt jo hyvin aikaisin aamusta jakamaan lehdet ja muuta postia, sekä ennättänyt tässä välissä nukkua aivan pienet päiväunet. Ne eivät pettäneet minua tälläkään kertaa, vaan veivät väsymyksen tehokkaasti pois. Ja tässä sitä nyt ollaan. Posket varmaan edelleen pakkasesta punoittaen, villapipo uhkaavasti silmiä kohti valuen ja kokoa liian suuri talvitakki puolivälissä reittä roikkuen. Pakko myöntää, että mahdan näyttää koomiselta kaikkien muotitietoisten silmissä.

Ei minulla ollut parempaakaan tekemistä, kuin lähteä keskustaa kohti kahville. Onhan minulla toki kahvinkeitin kotonakin, mutta ihmisten ilmoilla voin leikkiä sopivan sosiaalista ihmistä ja esittää, etteivät suuret kauppakeskuksissa pyörivät ihmisjoukot ahdista minua lainkaan.
Olen kerännyt tarjottimelleni yhden pienen, sievän leivonnaisen, joka ei kahvin kanssakaan maksa paljoa. En missään vaiheessa kohota katsettani myyjäpojan silmiin, ojennan hänelle vain rahat ja otan sitten tarjottimeni liukuakseni vähin äänin pois paikalta. Ei poikakaan turhan puheliaalta tai hommaansa tyytyväiseltä vaikuta. Ehkä hän tekee kyseistä duunia vain opiskelunsa ohella. Kaipa se silti puhelinmyyjän - ehkä postinjakajankin - työt voittaa.
Siirryn pois jonon tieltä ja huomaan nopeasti, että kahvilassa tosiaan alkaa olla täyttä. Paikalla on pari lapsiperhettäkin, jonka nuorimmat juoksentelevat ympäriinsä ja sekoittavat ainakin minun ajatukseni melullaan.

Hengitä syvään, Signa. Sinun ei tarvitse kuin yrittää olla kompastumatta omiin jalkoihisi tai kävellä liikkuvia ihmisiä päin, niin kaikki on hyvin. Ja niin otan ensimmäiset harppaukset kohti yhä vapaana olevaa pöytää, joka ei ole aivan keskellä kahvilaa vaan vähän sivummalla. Hyvä niin.
Ajatukseni harhailevat vähän, enkä varmaan huomaisi vaikka joku vaahtosammuttimen kokoisista ihmisistä nyt juoksisikin jalkoihini. Se olisi menoa sitten.

Synoi

[ Luulin ihan todella että olen vastannut, mutta enpä näemmä olekaan vaan ehtinyt vain aloittaa noin sata kertaa ja aina jäänyt kesken... Anteeksi 8< ]

Tummahiuksinen mies istui kahvilan salin keskivaiheilla pienen, tummapuisen pöydän ääressä ja oli juuri siirtänyt kolmatta kertaa penkkiään kauppakassien kanssa ohikulkevien ihmisten tieltä hiljaisten pahoittelujen saattelemana. Hän oli tosiaan yrittänyt istua kahvilassa kuin ei istuisikaan, eikä hän nyt niin suuri mies ollut etteikö mahtuisi muiden ihmisten kanssa samaan kuppilaan täysin normaalina päivänä, mutta tänään kauppakeskuksessa tuntui olevan paljon ihmisiä joilla oli paljon suuria kantamuksia mukanaan. Tämäkin ohi mennyt rouva oli käynyt kolmessa kaupassa, ostanut paljon tavaraa ja pyyhki nyt hieman tuskastuneen näköisenä kasvojaan käsilaukustaan kaivamallaan nenäliinalla. Stone katsoi hetken tämän perään ja olisi halunnut tarjota apuaan, mutta jäi kuitenkin pöytänsä ääreen myötätuntoinen hymy huulillaan.

Stonella itsellään ei ollut pöydällä teekupin ja leivoslautasen lisäksi kuin villakankainen, yhä hieman luminen miesten hattu. Senkin hän siirsi tilanteen rauhoituttua taas tuolin selkänojan päälle, koska vaatteita ei ollut tarkoitettu pidettäväksi pöydällä. Hän oli lähtenyt kahden aikoihin kävelemään Sandsleystä kohti keskustaa ja noussut linja-autoon muutaman kilometrin jälkeen todettuaan, että ehtisi paremmin tutustumaan kaupunkiin valoisan aikana mikäli ottaisi bussin. Vajaan tunnin keskustaan tutustuttuaan hän oli päättänyt matkansa kahvilaan ja tiesi nyt kertoa ainakin mistä löytäisi kirjaston, mistä keskuspuiston, mistä kuntosalin.

Kahvilassa hän ei ollut istunut kauaa, mutta oli jo selaillut lehden lähes kokonaan. Ulkomaan uutiset olivat olleet periaatteessa kiinnostavia, mutta pääosin hieman negatiivissävytteisiä eikä Stone ollut halunnut paneutua niihin sen pidempään nyt kun vielä oli valoisa ja kuulas pakkaspäivä. Sen sijaan hänen teekuppinsa oli nyt tyhjentynyt ja hän oli valmis maksamaan toisesta kupillisesta vahvaa teetä, mikäli santsikuppi ei olisi täällä ilmainen. Ihmisvilinän päin yli mies haki katseellaan jonkinlaista tiedonantoa asiasta ja kun ei sitä löytänyt, nousi seisomaan lähteäkseen tiskille kysymään. Härkää sarvista ja niin päin pois.
Selkänojalle asetettu villakangashattu tipahti lattialle omistajan noustessa ja tummahiuksinen kumartui sitä kiireesti nostamaan, jottei ihmisten kenkien pohjissa kulkeutunut lumi ehtisi kastelemaan hattua. Märkää hattua on kurja laittaa päähän vaikka sitten aikoisikin vain palata bussilla Sandsleyhin ja käydä nopeasti lähikaupassa. Hatun perään kumartuessa eräs kahvilassa juoksevista lapsista oli törmätä Stonen jalkaan.
"Ohhoh, ant...", mies aloitti ja tunsi samassa väistäessään törmäävänsä johonkuhun tällä kertaa oikeasti. Ja sitten korviin kantautui se kurja ääni kun astioita tipahtaa ja särkyy loskaiselle lattialle. Käännähtäessään Stone näki nuoren tytön. Tämä oli niin pieni ja hento, että tönäisy näyttäytyi miehen silmiin lähes tulkoon pahoinpitelyltä varsinkin, kun tämän välipalaksi ostama kahvi ja leivonnainen makasivat nyt rähmällään maassa.
"V-voi ei. Anteeksi kamalasti! Voi voi ei... Sattuiko teihin, neiti? Mi-minä olen todella pahoillani, en tehnyt sitä tahallani. Enhän satuttanut teitä?", mies soperteli hädissään eikä vielä ollut edes kiusallisen tietoinen siitä, että ympärillä olevat seurasivat tilannetta.

Sussu

Kaikki tuntuu menevän hyvin, olen jo vähällä päästä istumaan ja nauttimaan ostamistani eväistä, kun jotain tapahtuu. Jotain, mihin liittyy epäilemättä yksi juoksevista lapsista ja mies. Minuun verrattuna valtavan pitkä ja harteikas mies, joka tönäisee minua. Enkä voi tehdä mitään estääkseni kahvin ja leivoksen putoamista maahan.
Jähmetyn paikalleni, ja ajatukseni tuntuvat menevän niin pahasti solmuun, etten osaa kuin tuijottaa tippuneita eväitäni. Tarjotin tosin on edelleen käsissäni, muttei siitä oikeastaan ole iloa. Ja sydämeni alkaa yhtäkkiä hakata yhtä nopeasti kuin tilanteessa, jossa joudun suuren yleisön eteen.
Tunnen kuumotuksen poskillani, ja äkkiä tunnen ikäväkseni, kuinka kyyneleet alkavat puskea silmiini. Tiedän ihmisten tuijottavan, tiedän tehneeni itsestäni pellen, tiedän, että on typerää itkeä..

Mutta kasassa pysyminen on vaikeaa, ja haluan juosta pois tilanteesta. Samaan aikaan haluan vain lyyhistyä maahan, vaikka periaatteessa minä en ole tehnyt mitään pahaa. En ole tehnyt muuta kuin ylireagoinut, ja kun nyt kohotan katseeni minulle puhuvan miehen silmiin, olen varmasti yhtä hätääntyneen oloinen kuin hänkin. Tuskin saan selvää hänen soperruksestaan, mutta saan rauhoiteltua itseäni sen verran, että ymmärrän tarpeeksi.
"Ei, ei, ei minuun sattunut..." sanon varsin tökkivään sävyyn, enkä enää hetkeä myöhemmin ole varma siitä, puhuinko edes englantia vai hätäpäissäni tanskaa tälle miehelle. Ehkä molempia. Pudistelen kuitenkin nopeasti päätäni, mutta minua alkaa hävettää taas niin paljon, että lasken katseeni maassa lepäävään sotkuun. Se taas tekee oloni jälleen pahemmaksi, enkä enää tiedä, mitä minun pitäisi tehdä.
Alan kai vaistomaisesti etsiä katseellani jotain paikkaa, mistä hakea paperia sotkun siivoamiseksi. En saa kuitenkaan jalkoihini liikettä, ja pääni takaosassa tuntuu ikävä paine.

Oikea käteni hakeutuu jonnekin hiusteni sekaan ja vasen, jossa tarjotinkin edelleen on, pysyy vatsani edessä ikään kuin yrittäisin piiloutua sen taakse. Vilkuilen ympärilleni hyvin kiusaantuneena ja itkua pidätellen.
"Mi-minun ei olisi pitänyt olla niin omissa ajatuksissani..." mumisen puoliääneen töksähtelevällä englannilla.

Synoi

Kauhukseen mies erotti tytön todella pelästyneen jopa siinä määrin, että kyyneleet kohosivat tämän silmiin. Tai säikähdyksellä hän sitä luontevasti ainakin perusteli ja totta kai, hänen kokoistensa ihmisten ei sopinut temmeltää tällä tavalla toisten päälle täpötäydessä kahvilassa! Jos vahinkoa ei sattunut, niin ainakin se oli pelottavaa ja tämä vaalea neitihän oli pienempi kuin hänen 17-vuotias tyttärensä. Ja itseasiassa vieras tyttö ei varmastikaan ollut aivan hirmuisesti vanhempi, muutaman vuoden ehkä? Vai mahtoiko olla sitäkään? Joten ei, hän oli nyt ollut varomaton aivan väärään aikaan ja väärässä paikassa, koska nyt toinen oli pelästynyt pahanpäiväisesti, näkihän sen. Sattumisen hän kielsi niin hermostuneen oloisella englannilla, että se ei kyllä oikeastaan Stonea rauhoittanut.
"Oletteko... Varma? Minä... tuota noin...", mies soperteli ja meinasi alkaa paniikinomaisesti kertomaan ensiapukurssista, jonka hän oli ennen Kanadaan muuttoaan käynyt muistuttaakseen itseään siitä, miten sellainen konkreettinen auttaminen taas tapahtuikaan. Sehän oli tärkeä taito. Mutta... Ei ilmeisesti nyt? Kyllä tyttö taisi olla vain säikähtänyt, ei varsinaisesti loukkaantunut.

Hetken aikaa tilanne oli melko pysähtynyt ja siinä välissä Stone vilkaisi olkansa ylitse muualle saliin. Hermostuksesta tämäkin ele lähinnä kieli, mutta ainakin yhden pöydän seurue näytti tästä päättelevän ettei asiassa ollut enää mitään kiinnostavaa. Tai sitten he tulkitsivat pöydän vierellä seisovan harteikkaan miehen ahdistuneen vilkaisun enemmänkin varautuneeksi tai vihamieliseksi. Niinkin oli joskus käynyt eikä Stone voinut muuta, kuin kokea ahdistusta juuri nyt siitäkin: ei ollut helppoa pyytää anteeksi, jos onnistui tahtomattaan näyttämään suurelta ja uhkaavalta niin kuin ne parrakkaat moottoripyörällä kulkevat miehet.
Tyttö vilkuili myös ympärilleen ja puhui uudelleen hetkisen päästä. Stone kurtisti kulmiaan häkeltyneesti ja pudisteli päätään kiireesti.
"Voi ei, eihän se... minun olisi täytynyt olla vähän varovaisempi. Huomata enemmän. Minä...", hän aloitti ja sitten katseli lattiaan kohdatakseen aiheuttamansa sotkun. Mies kumartui poimimaan suurimpia palasia lattialta, mutta hetken päästä hänen taakseen ilmestyi yksi kahvilan työntekijöistä rikkaharjan kanssa. Niskaansa hieroen Stone astui sivuun ja päästi hieman pitkästyneen oloisen nuoren naisen tekemään työnsä. Olisihan se oikeastaan ollut hänen velvollisuutensa, mutta nainen oli jo tullut paikalle eikä hän voisi pyytää tältä rikkaharjaa, kun työ oli jo kerran aloitettu.

Naisen pikaisessa siivouksessa ei kestänyt kauaa ja tilanne näytti menettävän uutuuden viehätystään kanssaihmisten keskuudessa, sillä pikku hiljaa kaikki kääntelivät huomiotaan takaisin omiin asioihinsa. Stone laski katseensa tyttöön ja hymyili tälle nyt pahoittelevasti.
"Minä korvaan tämän. Ostan uuden. Mitä sinä... haluaisit?"

Sussu

No niin, no niin.. Signa, ota rauhallisesti, kaikki on ihan hyvin, kukaan ei loukkaantunut, sinä olet ihan kunnossa, et tehnyt mitään väärää, älä nyt vain itke ja nolaa itseäsi kahta kauheammin...
Niiskaisen kerran, mutta silmäni alkavat tuntua kuivemmilta. Kyyneleet eivät valu poskiani pitkin kohti maata, jossa rikkinäiset astiat ja evääni nyt lepäävät. Hyvä niin. Minua vahingossa tönäissyt mieskin puhuu jotain, kuulen hänet kyllä, mutten tiedä miten reagoida hänen sanoihinsa. Joten päätän pysytellä hiljaa ja väistää kavahtaen paikalle tullutta työntekijää, kuin peläten hänen lyövän minua siitä hyvästä, että olen osasyyllinen sotkuun.

Aikaa kuluu ja minäkin alan saada rauhallisuuteni takaisin, vaikka sydän pamppailee edelleen enemmän tai vähemmän epätasaisesti ja joudun nielemään kyyneleet vielä pariin otteeseeen. Vasta varmistuttuani siitä, etten hajoa tuhansiksi sirpaleiksi siihen paikkaan, uskallan kohottaa katseeni valtavan pitkän miehen silmiin - tai ainakin johonkin niiden suuntaan. Hän hymyilee ja kuulostaa olevan pahoillaan, mutten ikävä kyllä saa suupieliäni toimimaan vastatakseni hymyyn. Tuskin kuitenkaan näytän vihaiselta. Pikemminkin pelästyneeltä, muttei se ole mitään uutta.
Olen jo vähällä vastata, että ei sinun tarvitse, mutta toisaalta taas.. Mies saattaisi alkaa vain väittää vastaan, ja miksi minä nyt en ottaisi vastaan ilmaista kahvia?
"Minä.. Tarkoitan.. Kiitos", ynähdän, vilkaisten sitten nopeasti jalkoihini. Tärisevätkö käteni, vai kuvittelenko vain? On tosin hyvin paljon mahdollista, että vapisen kauttaaltani. Tuskin näkyvästi, mutta joka tapauksessa.

"Jos... jos saisin kupin kahvia", sanon lopulta hitaasti ja puhettani pitkittäen, kuin miettien vielä suuni ollessa auki että kehtaanko pyytää sittenkään. Äänensävyni on jokseenkin kysyvä, ja katseenikin kohoaa takaisin miehen silmiin vasta lyhyttä hetkeä myöhemmin.
En minä nyt kehtaisi pyytää häntä korvaamaan sitä leivosta. Ei hän yksin syyllinen ole, eikä minulla ole enää lainkaan nälkä.

Synoi

Kun tilanne normalisoitui jopa hämmentävän nopeasti ja ihmiset lakkasivat katsomasta, tyttö tuntui tyyntyvän myös nostaen katseensa Stonen silmiin. Heidän pituuseronsa oli nyt selkeästi havaittavissa ja varsinkin tällaisessa tilanteessa se tuntui miehestä hieman kiusalliselta. Hän pohti hetken minkä ikäinen tyttö mahtoi olla. Tekikö hän itseasiassa väärin siinäkin, että ajatteli toista tyttönä? Eihän se suorastaan epäkohteliasta ollut eikä ainakaan ajatuksena voinut satuttaa ketään, mutta saattoihan hän tosiasiassa puhutella perheellistä, itsensä jo kaikella tapaa aikuiseksi mieltävää naishenkilöä, joka ei missään nimessä halunnut että häntä kutsuttiin tytöksi. Toinen kyllä vaikutti niin nuorelta että tuskin oli vielä perheenäiti, mutta vaikutelmahan saattoi hyvinkin johtua vain siitä että tämä oli pienikokoinen ja pelästynyt.

Joka tapauksessa tämä tyttö - tai nuori nainen - kiitti häntä ja pyysi varovaisen kuuloisesti tuomaan kahvia. Stone kyllä muisteli, että toisella oli ollut mukanaan myös leivonnainen ja oli aikeissa varmistaa vielä selvästi ujostelevalta tytöltä oliko kahvi varmasti kaikki mitä hän halusi. Tilannetaju kuitenkin varoitti miestä piinaamasta keskustelukumppania lisäkysymyksillä, kun tätä taisi hermostuttaa muutenkin. Niinpä Stone vain nyökkäsi lyhyesti ja astui sitten hieman sivuun viittoen kädellään paikalle, jolla oli juuri istunut. Silloin hän huomasi myös hatun, joka oli edelleen hänen kädessään vähän niin kuin ei ollenkaan kuuluisi siihen juuri nyt. Ensin Stone oli painaa sen päähänsä, sitten aikoi ottaa mukaansa ja lopulta päätyi laskemaan sen toiselle pöydän ääressä olevista penkeistä.
"Voit odottaa tässä jos haluat, tuon kahvin pöytään", mies tokaisi hymyillen ja oli pian tekemässä lähtöä tiskille. Parin askeleen jälkeen hän kuitenkin huomasi unohtaneensa paitsi oman teekuppinsa, myös tiedustella millaisena toinen kahvinsa oikeastaan haluaisi.
Koko ajan nolostuneempana Stone kääntyi takaisin, nappasi kuppinsa pöydästä ja naurahti hermostuneesti.
"Taisin unohtaa... Juotko kahvin mustana?"

Vastauksen saatuaan mies lähti uudelleen kohti tiskiä ja laski teekupin tällä kertaa tarjottimelle kahvikupin rinnalle. Ei hän halunnut tälle päivälle enää toistamiseen kaataa tai edes läikyttää mitään lattialle kömpelyyksissään, joten tarjotin oli hyvä idea. Stone yritti parhaansa mukaan toteuttaa neidin toiveen kahvinsa suhteen ja valitsi sitten itselleen tutun näköisen pussin vihreää teetä. Maksettuaan ostoksensa häntä jäi kyllä edelleen mietityttämään tytön lattialle päätynyt leivos ja se kuinka hän olisi voinut sen korvata. Uutta leivonnaista ei ollut pyydetty eikä hän sellaista näin ollen ostanut, mutta kyllä kurja tapaus oli maksanut enemmän kuin kupillinen kahvia.
Joka tapauksessa mies käveli takaisin pöydän ääreen ja päätti tytön nähdessään uudemman kerran, ettei kysyisi asiasta. Jokin tässä oli niin hennon oloista, että tämä saattoi pelästyksensä lisäksi olla muutoinkin ujo persoonallisuus. Siinä ei ollut mitään väärää, mutta rajoitti hieman sitä kuinka paljon tämän omaa tilaa ja olemista halusi häiritä. Niinpä Stone kysymyksen sijaan laski tarjottimen pöydälle, tokaisi "olkaa hyvä" kuten asiaan kuului ja istuutui alas laittaen hatun jälleen selkänojalle.

"Minä en tainnut vielä esitellä itseäni", Stone sitten aloitti ja ojensi kätensä pöydän yli hymyillen kohteliaasti. Samalla hän kyllä mietti miten kukaan olisi vielä ehtinytkään esittäytymään hänen törmäillessään täällä viattomiin ihmisiin ja vieden kaikkien aikaa.
"Olen Stone McMillian. Pahoittelen vielä kerran äskeistä."

[ Otin pieniä vapauksia olettaa Signan jäävän tuonne pöydän ääreen ja vastaavan kysymykseen kahvista, ettei jäädä junnaamaan tähän kohtaan 8'3 Toivottavasti et häiriinny tästä tai mitään... ]