Godmother, that's embarrassing!

[TuikKu]

[Dalamar tänne Dairen ja Odetten kanssa. En voinut vastustaa otsikkoa~ uvu''
Paikkana toimii Welldonin kauppakeskus Ironien pohjakerroksessa sijaitseva ruokakauppa.]

Aiden Breen

Fringesterin lähikauppa oli alkanut tulla jo liian tutuksi. Samat ruuat ja samat kasvot joka viikko, eikä koskaan mitään uutta. Eikä Fringesterin ruokakaupoissa ollut oikein edes mitään kehumista. Vanhainkodeissakin oli parempi palvelu ja se jos mikä oli jo iso juttu. Tiesin, että muualla olisi varmasti kalliimpaa, mutta miksikäs ei nyt käydä tässä matkan varrella paikallisessa ruokakaupassa. Welldon oli muutenkin hyvin suosittu ja kehuttu paikka. Enkä minä nyt ihan pelkkää kauppareissua varten tänne asti ollut raahautunut. Olin käynyt muutenkin hieman katselemassa paikkoja päivällä ja täällä sijaitsi yksi parhaista elokuvaliikkeistä, joten olihan siellä taas pakko käydä pitkästä aikaa.

Saavuin hyvinkin pian kauppakeskus Ironieen ja sain selville suuresta valotaulusta missä mikäkin paikka sijaitsi. Menin liukuportaat alas pohjakerrokseen ja nappasin itselleni korin kaupan luo päästyäni. Minulla ei ollut mielessänikään mitä oikein söisin seuraavan viikon, mutta eiköhän se pian selviäsi. Onneksi olin ottanut repun mukaan niin saisin paljonkin kannettua mukanani.

[Dalamar]

// :D //

Odette Lacoste & Daire Deschamps

Daire huokaisi tylsistyneenä, kun hänen rakas kummitätinsä Odette sulloi hänen jo muutoinkin täysiin käsiin yhden uuden muovikassin lisää. Kreivittären kun oli saatava jälleen uudet kengät hyllynsä täytöksi.
"Älä nyt tuollaista naamaa näytä kultaseni. Shoppailuhan on ihanaa, eikö vain!", Odette naureskeli hersyvästi. Daire kuuli kumminsa äänessä hänelle osoitettua ironiaa, ja miehen suupieli nytkähti hetkeksi ylöspäin.
"Jos niin sanot", harmaasilmäinen vastasi kuin luovuttaen. Odeten kanssa oli täysin turhaa ruveta väittelemään asioista. Oli parempi antautua taistelutta.

"No niin...mitäs sitten. Onko sinulla käyntiä jossain?" kreivitär tuumaillen katsahti kummipoikaansa kultaisilla silmillään.
"Täytyy käydä ruokakaupassa, mutta voin hoitaa sen myöhemminkin", Daire vastasi toivoen, että Odette ei olisi halukas tulemaan hänen mukaansa ruokaostoksille. Ei sillä, etteikö Daire pitänyt kreivittären seurasta -päinvastoin-, mutta toisinaan hän ajautui kummitätinsä ansiosta hyvin tukaliin tilanteisiin.
"Samallahan se tässä hoituu", Odette kuitenkin punatuin huulin sirkutti. Kyllä hän tiesi, että Dairea joskus hävetti kulkea hänen kanssaan, mutta kun he kerrankin asuivat samassa kaupungissa, piti yhteisestä ajasta ottaa ilo irto. Niinpä hän muitta mutkitta ripustautui kummipoikansa käsipuoleen ja väläytti tälle leveää hymyään. Daire huokaisi uudestaan. Niinpä niin...oli tosiaan parempi antautua taistelutta...

Kaksikko liukui portaita alas Ironein pohjakerrokseen, missä ruokakauppa sijaitsi. Odette päivitteli ystävättärensä viimeisimpiä miesseikkailuita. Daire kuunteli tätiään puolikorvalla. Kunhan sopiva tilaisuus tulisi, hän kertoisi Lavenderista. Odette riemastuisi kyllä ikihyviksi. Olihan sitä kauan odotettukin, milloin Daire löytäisi rinnalleen kumppanin.
"Pysähdy!" Odette seisahtui niin rajusti paikoilleen, että Daire oli liikkeen äkkinäisestä loppumisesta lentää nenälleen. Hän katsoi tätiään hämillään, kun nainen dramaattisesti nosti sormensa huulilleen merkiksi hiljaisuudesta. Miehen kulmat kurtistuivat. Mikä ihme oli saanut Odeten pysähtymään.
"Katso! eikö olekin aivan ihastuttavan näköinen mies", kreivitär nyki Dairea alemmas, jotta tämä olisi kuiskuttelukorkeudella. Harmaat silmät eivät paikantaneet mitään erikoista. Ainoastaan tummatukkaisen miehen, joka oli juuri ottanut ostoskorin käsiinsä. Odette tunnetusti piti nuoremmista miehistä, ehkä täti oli iskenyt silmänsä tähän vieraaseen.

"Anna kun minä menen edeltä, tule sinä hetken päästä perässä", Odette hihkaisi innoissaan. Mies tosiaan oli hänen silmissään komea, mutta tällä kertaa nainen ei ajatellut itseään vaan ihanaa, ja ainoaa kummilastaan. Ties tuosta komistuksesta ja Dairesta voisi tulla jotakin! Näin ollen Daire jäi tuijottamaan tätinsä selkään kun tämä kipitti piikkikoroillaan miehen perään. Eihän Odeten spontaanit repäykset uutta olleet. Daire tuudittautuikin tyytyväisenä kuvitelmaan siitä, että kreivitär oli menossa iskemään miestä itselleen.

"Anteeksi arvon herra, saisinko häiritä teitä ihan pikkiriikkisen verran?" Odette heläytti punaisin huulin heti kun oli päässyt lähemmäs tummatukkaista miestä...

[TuikKu]

Katselin hetken ympärilleni ja mietin kuumeisesti mitä oikein tarvitsinkaan. Jääkaappini oli luultavimmin tyhjääkin tyhjempi siitä päätellen, että tänään oli maanantai. Viikonloppuna en koskaan milteinpä kerennyt käydä ruokakaupoissa sen erityisemmin, varsinkin kun kaikki meni niin aikaisin kiinni. Nyt olisi siis varmaankin ostettava taas sen viikon edestä ruokaa ja toivottava että se riittäisi sunnuntaihin asti. Onneksi asuin yksin niin ei tarvitsisi huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestään. En voinut ymmärtää sitä miten paljon kuusihenkisenkin perheen ruokaan meni rahaa.

En kerennyt kävellä kovinkaan pitkälle kuullessani vieraan naisen kysymyksen. Hieman hämilläni katsahdin äänen suuntaan, mutten ollut varma oliko sanat tarkoitettu minulle vaiko jollekin muulle. Vastassani oli kuitenkin minua reilusti lyhyempi nainen, joka näytti hyvinkin ystävälliseltä, mutta hienostuneelta ja oman arvonsa tuntevalta. Kohotan hieman kulmiani ja katson naiseen päin ruskeilla silmilläni, enkä osaa hetkeen irrottaa katsettani tämän kirkkaista huulista.
"Siitä vain. Ei minulla tässä mikään kiire ole." Saan lopulta vastatuksi toiselle ja käännyn paremmin tämän puoleen, lopulta siirtäen katseeni taas tämän kauniinvärisiin silmiin.

Minulla ei ollut mitään aavistusta siitä miten olisin voinut auttaa toista, enkä varmaankaan osaisi edes auttaa tätä jos kyse olisi tästä ruokakaupasta. Hyvä kun tiesin missä mikäkin sijaitsi. Enkä ollut mitenkään ruoan tunteva ihminen, joten mitään erikoisia reseptejäkään en osaisi ehdottaa.

[Dalamar]

Odeten iloksi komea miekkonen ei näyttänyt pistävän pahakseen hänen yllättävää ilmestymistään.
"Tämä saattaa kuulostaa hivenen kummalliselta kysymykseltä, mutta satutteko olemaan parisuhteessa, vai oletteko vielä vapaalla jalalla?" kreivitär siirtyi asiaan suorasukaisella tyylillään. Hän risti kätensä selkänsä taakse koittaen näyttää mahdollisimman viattomalta ja vaarattomalta. Ei hän halunnut säikäyttää kummilapselleen pontentiaalista miesehdokasta. Ja mistäkö kreivitär tiesi miehen olevan potentiaalinen ehdokas? Ei hän oikeastaan tiennytkään, mutta...joskus oli hyvä pitää kaikki kortit esillä. Eihän sitä koskaan tiennyt milloin Se Oikea käveli vastaan.

Daire vaihtoi hermostuneena painoa jalalta toiselle. Hän tunsi olonsa tukalaksi jököttäessään paikoillaan kädet täynnä muotiliikkeiden värikkäitä muovikasseja. Hän kuitenkin säilytti kaiken arvokkuutensa, ja piti kasvonsa peruslukemilla. Odette ilmeisesti lirkutteli uudelle valloitukselleen. Oli kuitenkin outoa, että Dairen oli pysyttävä sivussa. Odeten kaltaista ihmistä, eivät muiden katseet häirinneet. Jotain kummallista tässä nyt oli, Daire ei vaan millään keksinyt mitä...

[TuikKu]

Lyhyemmän naisen seuraava kysymys sai minut toden teolla ymmälleni, mutta samalla olin jokseenkin otettu ja imarreltu. Mutta miksi toinen moista oikein kysyi minulta? Joko hän etsi jotakuta itselleen tai jollekin muulle, mutta naista katsellessani hän taisi olla hieman liian vanha minulle, vaikkakaan ei näyttänyt yhtään ikäiseltään vaan oikein nuorelta ja muodikkaalta. Mutta silti. Tilanne oli hyvinkin outo enkä halunnut vetää siitä heti kaikenlaisia johtopäätöksiä. Huulilleni levisi pieni hämmentynyt, mutta aavistuksen myös huvittunut hymy.
"Kuinka niin?" Saan kysytyksi lopulta ja katson kuinka toinen ristii kätensä selkänsä taakse ja näyttää hyvinkin vilpittömältä. "Sinkku minä olen, mutta..." Totean viimein enkä oikein tiedä mitä sanoa taikka miten reagoida.

Huomaan pienen matkan päässä seisovan nuoren miehen kädet täynnä erilaisia muovikasseja ja pussukoita. Tämä näytti hyvinkin vakaalta mutta ehkä aavistuksen hermostuneelta. En ollut varma liikkuiko tämä vasta tapaamani naisen seurassa, muttei hän näyttänyt kenenkään muunkaan kanssa olevan. Ja jos hän olisi ollut yksin niin tuskin hän nyt tuossa vain olisi seissyt.

[Dalamar]

Odeten silmät kiiluivat. Mies oli sinkku! Kreivittären rakkaudennälkäiseen mieleen ei tullut mieleen laisinkaan, etteikö tämä herra pitäisi miehestä. Odette ei ollut niitä ihmisiä, jotka kulkisivat varmistelemassa oliko kuka homo ja kuka ei. Mies miellytti naisen silmää ja sopi mainiosti Dairen vierelle hänen villeissä kuvitelmissaan.
"Sehän on loistavaa!" kreivitär taputti käsiään pienesti kuin innostunut pikkuinen tyttö keräten huvittuneita katseita kaupan asiakkailta. Kyllä Daire nyt ilahtuu, Odette enemmin päätti itsekseen. Olihan siitä aikaa, kun hän oli nähnyt Dairen miehen kanssa. Ja olihan kummipoika ollut tuolloin teini-ikäinen. Joten todellisuudessa kreivittärellä ei ollut aavistustakaan millainen miesmaku Dairella nykyisin oli.

"Ettekö tekin ole sitä mieltä, että joskus rakkaudessa pieni avunanto on aina paikallaan? Katsokaas kun olen tässä pidemmän aikaa etsinyt kummilapselleni sopivaa miestä ja...Minun mielestäni te näytätte niin täydelliseltä kumppaniehdokkaalta!" kreivitär jatkoi innostunutta selitystään. Viimeisimmällä lauseella hän muutti ääntään mairittelevampaan suuntaan. Ei hän edelleenkään tahtonut toista tungettelullaan ajaa pois...

Daire tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäpiissään. Mitähän tuokin oli, harmaasilmäinen tuumaili katsellessaan tätinsä puuhia. Miehen otsalle muodostui hikikarpalo. Hän tunsi olonsa niin typeräksi patsastellessaan paikoillaan. Hän ei vieläkään voinut käsittää miksi hänen pitäisi seistä siinä kuin mikäkin puupökkelö. Hän voisi ihan hyvin hoitaa ruokaostoksensa ja jättää Odeten uuden heilansa pariin...

[TuikKu]

En nähnyt punahuulisen naisen silmissä mitään muuta kuin silkkaa innostuneisuutta. Vielä enemmän hämilläni katselin lyhyempää ja kohotin kulmiani hieman kummissani. Outo tapaus, täytyi myöntää. Mutta tämä maailmahan olisi nyt ihan tylsä ilman hieman erikoisempia persoonia. En vieläkään osannut arvata saatika tietää miksi toinen oli niin innoissaan siitä että olin sinkku. Suklaanruskeiden hiuksien omaava nainen näytti samaan aikaan hieman huvittavalta, mutta suloiselta taputtaessaan käsiään yhteen innoissaan.

Katsahdin pikaisesti ympärilleni sivusilmällä muistaen, että täällä tosiaan oli paljon muitakin. Onnekseni kuitenkaan kovin moni ei katsonut oudoksuen tilannetta. Tai sitten kurkkivat jostakin hyllyjen takaa. Jäin kuitenkin viimein kuuntelemaan toista tarkkaavaisena. Hymyilin pienesti kuunnellessani ensimmäisiä sanoja, mutta naisen lopetellessa sanojaan ilmeeni olisi ollut varmasti näkemisen arvoinen. Hieman epäröiden mietin mitä minun olisi oikein pitänyt sanoa. En halunnut kuitenkaan heittäytyä törkeäksi tälläisessä paikassa, enkä sitä kyllä olisi muutenkaan tehnyt. Silti ensimmäinen kysymys joka jäi kaivertamaan mieltäni oli se, että näytinkö todellakin siltä että pidin miehistä? Vai oliko tuo hieman outo nainen vain niin avoin, eikä edes ajatellutkaan kysyä moista.

"Eh, ikävä tuottaa pettymys, mutten ole miehiin päin ja niin..." Sanoin epäröiden joka ei todellakaan ollut tapojeni mukaista.

[Dalamar]

Tämä on ihan naurettavaa, Daire tuskasteli viimeissään. Hän oli koko iltäpäivän roikkunut tätinsä matkassa. Hänellä oli vielä töitä tehtävänä ja ikävä päänsärky jomotti ohimossa. Hän halusi tehdä ruokaostoksensa nopsaan ja lähteä kotiin. Niinpä harmaasilmäinen harppoi määrätietoisesti kaupan puolelle. Hän ehti juuri kuulla mitä Odeten lähestymä mies oli sanonut. Ei...ei kai vaan...

"Niinkö?! voi, sepä harmillista...Siinähän sinä oletkin Daire. Minä ajattelin vähän vain leikkiä Aamoria, mutta tällä kertaa rakkaudennuoli taisi lentää ohitse", Odette totesi niin kuin mitään kiusallista tai hämmentävää ei olisi tapahtunutkaan. Hän oli avoimen pettynyt siihen ettei nimetön mies ollutkaan kiinnostunut miehistä, mutta eiväthän kaikki miehet voineet olla homoja...ei edes biseksuaaleja.
Daire seisoi hiljaa paikoillaan, hänen nyrkkiin puristuneet kätensä hikosivat. Syvän häpeän puna nousi miehen poskipäille. Harmaasilmäinen joutui muutaman kerran hengittämään syvään ennen kuin hän pystyi suutaan avaamaan.

"Olen niin pahoillani kummini puolesta, hän ei aina osaa hillitä itseään", Daire pahoitteli ja mulkaisi vihaisesti kreivitärtä, joka hymyili säteilevästi. Odette ei ollut moksiskaan kummilapsensa pahoista katseista.
"Kerrankos sitä ihminen erehtyy! vai mitä! mutta mistäs sitä tietää jos tämä olisi uuden kukoistavan ystävyyden alku!" Odette käänsi tilanteen jälleen edukseen, niin dramaattisesti kuin taisi. Hän levitti teatraalisesti käsiään, saaden muutaman asiakkaan naurahtamaan. Vaikka hän ei tästä miehestä saisikaan kumppania Dairelle, niin mies tarvitsi kipeästi ystäviä! jokainen tarvitsi, vaikka ei sitä myöntäisikään.

"Minä olen kreivitär Odette", nainen kiiruhti esittelemään itseään ojentaen kättään vielä nimettömän miehen suudeltavaksi, samalla kun Daire suuresti toivoi meteoriitin tipahtavan kauppakeskukseen, ennenkuin hän kuolisi häpeään...

[TuikKu]

Tilanne tosiaankin oli outo, eikä se auttanut yhtään että paikka jossa olimme oli julkinen. Lyhyt nainen tosin tuskin välitti lainkaan vaikka olisimme olleetkin itse kuninkaan salissa. Nostan katseeni nopeasti naisesta pidempään mieheen, joka todennäköisesti oli naisen kummipoika. Nuori mies ei näyttänyt todellakaan tyytyväiseltä. Voi poloista. Vielä kun joutui kantamaan nuo kaikki kassit ja laukut.

Nyökkään vielä punahuuliselle sanojeni vahvistukseksi ja pahoittelen tilannetta. Pidin kuitenkin naisen asenteesta ja siitä, että hän sai olon tuntemaan vähemmän vaivautuneeksi heittäen asiasta pientä vitsiä. Naurahdan kevyesti ja siirrän sitten katseeni uudestaan lähes oranssihiuksiseen mieheen tämän lopulta puhuessa. Toinen oli punastunut. En osannut sanoa häpeästä vaiko jostakin muusta, mutta sen tiesin, ettei tämä ollut tyytyväinen tilanteeseen.

"Ei tässä mitään. Kummit nyt ovat mitä ovat..." Tokaisen hymähtäen. En oikeastaan tiennyt edes minkälaisia kummit oikeastaan olivat, sillä minulla ei moista ollut. Ei sitten yhtä saatika kahta. Kai heitä pystyi verrata isovanhempiin. Aina auttamassa ja paasaamassa. Nyökkään sitten naisen sanoille. Jokainen erehtyy aina joskus, eikä moiselle kömmähdykselle nyt vihainen voisi olla. Itse ainakin otin koko tilanteen suurimmalta osalta huumorina. Siitä en kuitenkaan tiennyt mitään tulisiko kyseisestä nuoresta miehestä ystävää. Tulihan tälläinen asia paljolti puskista, enkä oikein tiennyt mitä ajatella. En ollut ideaa vastaan, mutten kuitenkaan kiljunut riemuissanikaan moisesta. Olihan edessäni seisova mies homo, enkä ollut tottunut hänenlaisiinsa lainkaan. Idea ystävyydestä toisen kanssa tuntui hieman epämukavalta.

Lopulta nainen esitteli itsensä ja ojensi kättään. Kohotin hieman kulmiani yllättyneenä, mutta otin tilanteen haltuun ottaen kevyen otteen Odetteksi esittäytyneen naisen kädestä ja suukotin sitä kevyesti hymyillen sitten leveästi.
"Vai oikein kreivitär. Olen Aiden." Esittäydyn sitten myös ja ojennan lopulta kättäni miestä kohden kätelläkseni ystävällisesti, mutta tajuan ettei toisella ollut vapaita käsiä.

[Dalamar]

Vieras mies esitteli itsensä Aideniksi. Odette kikatteli miehen huulten suudellessa hänen kämmenselkäänsä. Kreivitär oli vähintäänkin riemuissaan, että Aiden ei suivaantunut äskeisestä...noh...yllättävästä tilanteesta. Toinen taisi omata hyvän huumorintajun ja rautaiset hermot. Daire oli myöskin kylmähermoinen ihminen, mutta Odette sai vakavan liikemiehen siltikin pois raiteiltaan. Ainakin häpeän osalta. Mies koitti kuitenkin hymyillä, mutta hänen huulensa eivät tahtoneet totella. Hän sai aikaiseksi ainoastaan väkinäisen hymynkareen. Onneksi sentään puna poskilta hiljalleen hälveni.

"Daire Deschamps", harmaasilmäinen esitteli itsensä nyökkäyksen kera, kun ei voinut kättään kassien paljoudelta ojentaa. Odette hymyili leveästi vilkuillen vuoroin Aidenia, vuoroin Dairea. Hän oli vakaasti päättänyt tutustuttaa nämä kaksi toisiinsa, vaikka sitten väkisin!
"Kuule Aiden, voisitko hieman auttaa meitä? Niin kuin näet, rakas satakieleni kantaa jo ostoksiani, niin voisitkohan millään auttaa ruokaostoksien kantamisessa?" kreivitär muina naisina kysyi räpytellen pitkiä ripsiään niin viehkeästi kuin vain taisi. Daire yskähti vaivaantuneena, ja kalpeat posket saivat jälleen väriä.
"Emmeköhän me pärjää kuitenkin keskenämme", harmaasilmäinen koitti tavoittaa kumminsa katsetta, mutta Odette käänsi dramaattisesti kultaisen katseensa aivan toiseen suuntaan. Hän ei antanut periksi.

"Emme pärjää! emme missään tapauksessa!" kreivitär kailotti heleällä äänellään katsoen hymyillen Aidenia. Ystäviä ei voinut olla koskaan liikaa, ja Dairella ei ystäviä oikeastaan ollutkaan...

[TuikKu]

Odetteksi esittäytynyt nainen näytti olevan onnensa kukkuloilla, kun taas tämän kummipoika ei näyttänyt vieläkään kovin iloiselta tilanteesta. Kuka nyt ei olisi kiusaantunut. Olisin varmasti itsekin jos isoäitini menisi yht äkkiä puhumaan jollekin suloiselle tytölle samanlaisia kuin Odette nyt minulle. Daireksi esittäytynyt mies luuli varmaankin minun ajattelevan ettei osannut itse tehdä juurikaan mitään. Sellainen hiljainen poika joka myöntyi kaikkeen mitä tälle sanottiin, mutta uskoin kuitenkin tämän sanoja ja sitä, ettei Odette oikein osannut aina hillitä itseään. Daire oli varmasti hyvin itsenäinen muutoin.

Hymyilin pienesti Dairelle kun tämä oli kertonut nimensä ja nyökkäsi suuntaani. Miehen huulilla kareili hyvinkin pieni hymyn häivähdys, mutta osasin arvata että toinen tahtoisi varmasti hyvinkin pian pois tilanteesta. Odette ei sitä kuitenkaan hänelle suonut. Siirsin katseeni jälleen punahuuliseen. Oliko hän oikeasti aina noin pirteä?

Kuuntelen naisen kysymyksen ja tämä saa leveämmän hymyn huulilleni. Tilanne tuntui enään vain huvittavalta, mutta mikäs siinä. Ei tälläisiä tilanteita ihan joka päivälle sattunut.
"Eiköhän se onnistu." Vastaan Odettelle ja siirrän katseeni pidempään mieheen joka totesi, että he pärjäisivät kyllä keskenäänkin. En kerennyt sanoa väliin mitään kun Odette jo kipakasti väitti vastaan muuta.
"Voin auttaa, mutta sillä ehdolla että kerrotte minulle jonkin hyvän ruokareseptin. Ruokatottumukset kun on muuttuneet hieman liian yksinkertaisiksi tässä aikojen saatossa..." Sanon ja naurahdan hyväntuulisesti.

[Dalamar]

"Voin auttaa, mutta sillä ehdolla että kerrotte minulle jonkin hyvän ruokareseptin. Ruokatottumukset kun on muuttuneet hieman liian yksinkertaisiksi tässä aikojen saatossa...", Aiden lausahti antaen viimeisen sanan taistolle, joka päättyi yllätys yllätys Odeten hyväksi. Daire nielaisi hiljaa. Ei hänen auttanut muu kuin sopeutua tilanteeseen tavalla tai toisella. Olihan nuorukainen tottunut puhumaan ihmisille jo työnsä puolesta, mutta kokoukset olivat täysin eri maailmasta, kuin arkipäiväiset keskustelut. Jotenkin oli helpompaa piiloutua toimitusjohtajan tittelin taakse kuin näyttää itsestään jotakin aitoa.

"Se on sovittu sitten! mitä raaka-ainetta haluaisit käyttää? jotain tiettyä lihaa, kasvista? Daire tuntee ranskalaisen keittiön kuin omat taskunsa, jos olet mieltynyt niihin makuihin", Odette selitti pirteästi katsellen Aidenia kultaisilla silmillään. Yhdessä pyrähdyksessä nainen oli napannut toisen korin lähtien kipittämään eteenpäin kohti vihanneksia. Daire seurasi perässä vakava ilme kasvoillaan. Ehkei tämä niin kauheaa ollut. Ainakin Odette piti huolen puhumisesta...

[TuikKu]

En uskonut aluksikaan, että Odette olisi antanut kieltävän vastauksen ehdotukselleni, mutta silti olin mielissäni siitä että tämä oli suostunut. Dairesta on ollut vielä niinkään varma mitä tämä ajatteli. Toinen oli niin kovin hiljainen ja ehkä aavistuksen ujo tapaus. Mistä lie sitten sekin johtui. Pitelin kädessäni koria ja siirsin yhden hiussuortuvan pois silmiltäni kuunnellessa samalla punahuulista mietteliäänä.

"Yllätä minut!" Sanoin kevyesti naurahtaen ensin.
"En ole koskaan syönyt ranskalaista ruokaa, joten ehkä se voisi olla ihan kiva uusi kokemus." Tokaisen sitten ja seuraan Odetten suht nopeita liikkeitä tämän kävellessä jo kohti vihanneksia Dairen seuratessa perässä yhä hyvinkin vakavan oloisena.
"Mutta mieluiten jotakin suht helppoa. En ole mikään viiden tähden kokki kuitenkaan..." Selittelen naiselle huvittuneena ja katselen hieman ympärilleni. Tilanne tosiaankin oli outo, mutta hyötyisin siitä kuitenkin ihan kivasti. Saisin opastusta ruuan laitossa ja pirteää seuraakin ruokaostoksille jotka tuppasivat yleensä olemaan niin tylsiä.

"Laitatko sinä sitten useinkin ruokaa?" Päätän lopulta kysyä hieman uteliaana oranssihiuksiselta mieheltä katsoen ohimennen tähän päin. En tiennyt oliko se hyvä idea, mutta kysyimpä kuitenkin. Ehkä sain toisen olon vieläkin vaivautuneemmaksi tai sitten keventäisin ilmapiiriä. Asia oli kiinni nyt vain kokonaan Dairesta ja siitä miten hän suhtautui tilanteeseen.

[Dalamar]

"Yllätä minut! En ole koskaan syönyt ranskalaista ruokaa, joten ehkä se voisi olla ihan kiva uusi kokemus. Mutta mieluiten jotakin suht helppoa. En ole mikään viiden tähden kokki kuitenkaan...", Aiden naureskeli saaden Odeten yhtymään nauruun. Hän katseli miestä lempeästi. Oli ihanaa keskustella avoimien ihmisten kanssa. Vaikka ei ujouskaan olisi kreivitärtä haitannut.
"Itse asiassa yllättävän helpoilla nikseillä saa loihdittua näyttäviä annoksia", kreivitär vastasi säitelevänä. Hän oli kuin pieni sähikäinen, ainakin Dairen mielestä. Kenties kummitädin ainainen positiivisuus sai hänet näyttämään ikäistään paljon nuoremmalta.

Daire hieman yllättyi, kun Aidenin kysymys kohdistuikin häneen. Odette meinasi räjähtää silkasta ilosta. Hän halusi niin kovasti Dairen astuvan ulos kuorestaan.
"Teen pitkiä työpäiviä, ja olen usein viikonloppuinakin töissä, joten ruuanlaitto on jäänyt vähemmälle, mutta...vapaapäivinä kyllä laitan ruokaa", mies vastasi ja sai kasvoilleen astetta pehmeämmän ilmeen. Odette hillitsi itsään nostamasta peukkuja pystyyn.
"Jos haluat kokeilla jotain yksinkertaista ja periranskalaista, niin suosittelen sipulikeittoa", Daire jatkoi saadeen ääneensä vihdoin ripauksen tuttua varmuutta. Ei hän siltikään tuntenut oloaan kovinkaan mukavaksi. Hän ei osannut oikein jutustella...Lavenderin kanssa oli jotenkin paljon helpompi puhua. Ehkäpä siinä rakkaus puhui puolestaan.

"Kuuma sipulikeitto, ja siihen sopiva pehmeä leipä. Ah, se on kyllä ihanaa", kreivitär puuttui puuheeseen naureskellen ja pysähtyi sipulilaatikon eteen. Hän kohotti kauniit kasvonsa Aideniin...

[TuikKu]

Odetten naurahdus sai minut ylläpitämään huvittunutta mielentilaa. Toinen tosiaankin oli ensimmäinen tapaamani ihminen joka pystyi olemaan koko ajan noin positiivisen ja pirteän oloinen. Kuuntelin kreivittären selostusta tarkkaavaisena siitä että helpoillakin nikseillä saisi loihdittua näyttäviä annoksia. En tiennyt oliko se näyttävyys ja ruuan laatu se pääasia, sillä söin paljon. Sen tulisi olla myös täyttävää ja ravitsevaa. Nyökkäilin toiselle ymmärtäväisenä.

"Uskon sinua." Tokaisen pienesti hymyillen Odetelle ja siirrän katseeni takaisin Daireen joka vastasi yksinkertaiseen kysymykseeni hyvinkin pitkästi. Kuuntelin miestä nyökäten pienesti ja olin yllättynyt siitä että toinen tuntui nyt ehkä aavistuksen rennomman oloiselta. Ehkä pieni jutustelu toisen kanssa oli sittenkin ihan hyvä idea.
"Aivan." Sanon mietteliäänä.
"Missä sitten olet töissä? Jos nyt viikonloppuisinkin olet siellä." Kysyn sitten asian jäädessä kaivertamaan mieltäni. Minulle ei tullut montaakaan työpaikkaa mieleen jossa joutuisi viikonloputkin viettämään. Daire oli kuitenkin myös ehdottanut samalla kokeilemaan jonkinlaista sipulikeittoa. Se kuulosti ihan hyvältä ainakin omaan korvaani. Odette yhtyi myös keskusteluun ja totesi sen olevan todella hyvää.
"Jos sinä nyt noin sanot niin kait minun on sitä kokeiltava." Sanon hymyillen katsoen punahuuliseen takaisin.
"Saatte vaikkapa täyttää korin miten tahdotte. Maksan ne sitten kyllä itse." Ehdotan ja katselen viimein sipulilaatikkoon päin. En tiennyt yhtään saisinko kotona minkäänlaista ruokaa sitten aikaiseksi, mutta enköhän minä sitten jotain loihtisi. Tai pyytäisin vaikkapa naapurinmummon tekemään niistä jotakin.