Se on sitä sielujen sympatiaa.

Tällä alueella pelataan ne Dockstoniin sijoittuvat pelit, joille ei ole erillistä aluetta. Kaupunkiin saa vapaasti keksiä paikkoja, joista ei ole mainintaa missään: katuja, puistoja, kauppoja, pallokenttiä... kaikkea, mitä kaupungista voi kuvitella löytävänsä.

Se on sitä sielujen sympatiaa.

ViestiKirjoittaja Synoi » 14 Huhti 2014, 15:35

Synoi

[ Zsysh ja Zoe tänne päin~ Jokin Dockstonissa sijaitseva baari kyseessä. ]

Mies kaatoi pöytään tilaamastaan viskipullosta uuden lasillisen, mutta sen sijaan että hän olisi nostanut sen suoraan huulilleen, kopsahti lasin pohja pöytää vasten. Mieczyslawin olemus ei niinkään puhunut ahdistuksesta tai ärtymyksestä, mutta tummat silmät tutkailivat mitään näkemättöminä lasissa lepäilevää juomaa. Niistä saattoi lukea läsnäolon puutteen lisäksi monisävyistä ahdistusta ja kyllästyneisyyttä. Aika ajoin hän vilkaisi myös tiskin varrella istuvaa vanhempaa miestä joka näytti pian nukahtavan baarijakkaransa päälle ja hikkaili äänekkäästi. Nämä luodut silmäykset olivat hieman vaikeammin tulkittavia. Tuskin sentään myötätuntoa eikä varmaan myötähäpeääkään, jotka saattaisivat olla monelle muulle luontevia tuntemuksia resuisen näköisestä miehestä. Kenties jonkin verran puolalaismiehelle niin luontevaa ärtymystä. Ja jonkinlaista häpeää kuitenkin, mutta ihan itsestään vain.

Ainoat asiakkaat koko pikkubaarissa, joka muodostui lähinnä ahtaasta käytävästä ja koko tilan kiertävästä, synkeän kivisestä baaritiskistä. Seinillä roikkui pelipaitoja, kaapissa näkyi vähintään kymmenen vuotta vanhoja, kaupungin jalkapallojoukkueen ansaitsemia pokaaleja. Ajan patinoimia vaiko vain rumia ja pölystä kärsineitä, paha sanoa. Baarimikko kuivaili laseja paremman tekemisen puutteesta ja katseli keskittyneesti televisiosta näkyvää jalkapallopeliä, päässään kaupungin jalkapallojoukkuetta kannattava lippalakki. Jalkapallojoukkuettapa tietenkin.
Baarinpitäjä oli myös jotenkin toverillisesti työntänyt Mieczyslawin eteen tuhkakupin, kun hän oli saapunut. Hän oli polttanut kuin korstuuni viimeksi täällä käydessään, koska kapakassa oli ollut valtavat määrät jalkapallofaneja kittaamassa kaljaa ja halailemassa toisiaan. Se ei ollut ilmeisesti unohtunut nyt rauhassa laseja kiillottavalta baarimikolta ja tuollainen huomaavaisuus sai Mieczyslawin käymään mielessään läpi kaupungin baareja: mihin hän vaihtaisi ensi kerraksi?
'Mitä minä edes teen täällä... Rappiolle ajautunut puliukko ja minä. Jalkapalloilijoiden kapakassa, kolmelta iltapäivällä...'

------

Zarroc

ZOEY AFGELEOPE

Olin pitkään sanonut ei alkoholille. Ei, oli ollut sanana pieni, mutta merkityksenä suuri. Minua ei kiinnostanut juoda itseäni humalaan ja sekoilla tuntemattomien ihmisten kanssa. Ja tuntemattomiempa hyvinkin, koska ei minulla paljoa tuttujakaan ollut. Olin varmaan vähän hankalaluonteinen ihmiseksi - jonka tiedostin kyllä varsin hyvin itsekin -, mutta mottoni oli aina ollut että ihmisten on hyväksyttävä minut sellaisena kuin olen, muuten se on heidän oma ongelmansa.
Mutta nyt minä huomasin käveleväni sisään pieneen räkälään, jota myös baariksi varmaan jollain hyvällä tahdolla saatettiin kutsua. Sisällä oli tasan kaksi asiakasta ja tiskin takana pyörivä vanha mies, joka näytti siltä että oli pitänyt seiniä pystyssä jo viimeisen puoli vuosisataa.
Ulkona oli kylmää ja tuulista ja minusta tuntui että sisälle tuuli myös vähän joka rakosesta. Joka tapauksessa, baari oli mitä oli ja jalkapallopelin riennot taustalla eivät suinkaan parantaneet jo valmiiksi ärtyisää mielentilaani.

Astelin tiskille tyynenä takki auki, suoraan sen miehen viereen joka hörppi viskiään. Minun oli nyt valittava seurakseni kahdesta pahasta pienempi, jos edes aioin täällä viettää aikaani yhden lasillisen verrankaan. Lopulta istuuduin baarijakkaralle - keräiltyäni ensin takkini helmoja vähän kasaan - ja tilasin itselleni lasillisen konjakkia. Baarimikko alkoi heti halukkaasti toteuttaa tilaustani ja antoi minulle vähän aikaa tarkkailla huomaamattomasti ympäristöäni, sekä ennen kaikkea vierelläni istuvaa miestä, jolla oli kuparinsävyiset hiukset.

------

Ilmapiiri baarissa oli pienestä epämukavuudestaan huolimatta kuitenkin siedettävä, sillä kolmen miehen välillä vallitsi yhteisymmärrys ainakin yhdestä asiasta: hiljaisuudesta ja kontaktin puutteesta. Aluksi baarimikko oli yrittänyt kyllä vihellellä touhutessaan, mutta tämä raivostuttava ääntely oli onneksi jäänyt vähemmälle ottelun alkaessa. Vanhan miehen yksinäinen mutina kuului aika ajoin vasemmalta, mutta sekin tuntui melkein kuuluvan tällaisen paikan äänimaisemaan siinä missä kylmälaitteiden hurinakin.
Niin että tuttavallisesta tuhkakupista huolimatta tilanne oli ainakin rauhallinen ja pysyvä, jos sitä ei aivan rentouttavaksi tai miellyttäväksi saattanutkaan sanoa.

Ja juurikin niin: tilanne oli rauhallinen ja pysyvä. Tai pikemminkin oli ollut kunnes ovi yhtäkkiä kävi ja kaksi kolmesta sisälläolijasta näytti hätkähtävän. Baarimikon sietämättömästä ilahtumisesta päätellen tämä ei ollut odottanut pieneen loukkoonsa enää ketään ennen sulkemisaikaa ja jostain syystä tämä napsautti myös kiireesti television äänettömäksi, ennen kuin alkoi tiedustelemaan aivan liian rempseällä äänellä mitä saisi olla.
Mieczyslaw ei kääntänyt katsettaan saapuneeseen kuin erittäin lyhyeksi hetkeksi ja vilkaisi sitten vielä arvioiden televisioon. Saapuneen sukupuoliko oli saanut baarimikon hiljentämään ottelun mölinän?

Niin tai näin, rauhallisuus ja vakaus oli nyt mennyttä: vanha mies katosi hetkeksi kylmäkaapin uumeniin täyttämään kolmannen asiakkaansa tilausta, ukko muutaman penkin päässä näytti havahtuneen horroksestaan ja lähti kuin tykinsuusta kompuroimaan kohti vessaa. Lisäksi tummahiuksinen nainen näytti tarkkailevan Mieczyslawia.
Punapää tarttui päättäväisesti viskilasiinsa ja nielaisi osan savuisesta juomastaan, kulmiensa välissä entistä suuremmasta ärtymyksestä kielivä juonne.

------

Katseeni kääntyi pois kuparihiuksisesta miehestä, heti huomattuani toisen kulmien kurtistuvan entisestään. Oli se nyt kumma kun ei naisseura kelvannut näille vanhoille juopoille joita täällä pyöri. Pian baarimikko toi minulle konjakkini ja tarjosi myös vanhan miehen hymyn päälle, johon vastasin vain hymähtämällä tyynesti. Haistoin varovasti lasin reunalta, maistoin sitten ja jäin katselemaan lempeän väristä nestettä lasin pohjalla. En ymmärtänyt edelleenkään mitä täällä tein, mutta sen verran olin kelkassa asioista että minua ei tänne kaivattu, ei ainakaan tämä herrasmies vieressäni.
Hän vaikutti juuri siltä että halusi olla yksin, rauhassa ja mielellään hukuttaa murheensa viskiin. Hän siis suorastaan janosi pientä ärsytystä, mutta juuri nyt minua ei kiinnostanut olla vittumainen ketään kohtaan, siis sen enempää kuin yleensäkin olin.

Puolet lasin sisällöstä juotu, minä tuijotin vastapäiseen seinään lähes yhtä koomaisen näköisenä kuin mies vierelläni. Kuulin kuinka se vanhempi kaveri hoippui pois vessan puolelta, haju oli lähes sietämätön mutta en jaksanut välittää. Ei kai sillä niin väliä ollut, tuskinpa se mihinkään tarttui. Jalkapallopelin ääntä ei kuulunut enää, baarimikko vain tuijotti äänetöntä ruutua. Me olimme kaikki kuin paikoillemme pysähtyneitä, vaikka eihän siinä mitään järkeä ollutkaan. Katselin oikeassa keskisormessani olevaa, siiven muotoon taipuvaa sormusta ja mietin lähinnä sitä, miksi vieressä istuva näytti niin maansa myyneeltä.
Tosin mistäpä sitä ikinä tiesi, vaikka hän olisikin tehnyt niin, mutta vähän menin epäilemään.

------

Viereen istunut nainen tuntui ymmärtävän Mieczyslawin vinkin ja piti suunsa tiukasti kiinni, ellei konjakkilasia seurannutta hymähdystä laskettu. Mies pisti yllättyneenä merkille, että jalkapallofanin tarjoilema konjakki ei suinkaan ollut halvinta mahdollista. Jospa tässä paikassa oli kiinni enemmän rahaa, yrittämistä ja asiallista makua kuin miltä päälle päin näytti? Viskilasistaan siemaillen Mieczyslaw päätti hiljaa itsekseen seuraavan tilauksensa. Osa hänen tilaamastaan pullosta jäisi kyllä tyhjilleen, mutta olkoon sitten niin. Ehkäpä sen jälkeen kotiin? Hänen olisi kai käytävä tänään kaupassakin, mikäli aikoi syödä jotain illemmalla.
Viskilasin tyhjentyessä mies yritti vielä unohtaa juuri saapuneen läsnäolon, mutta kyllähän se äskeinen oma rauha oli ohi. Se oli selvä, jos hän kerta alkoi välittömästi harkita kotiinlähtöä naisen tultua paikalle. Sitä paitsi mistä hän tiesi jos perässä seuraisi pian tusina muuta? Naisethan olivat kaikki laumaeläimiä?

Samoissa ajatuksissa näkyi liikkuvan myös baarin pitäjä, joka kumartui hetken hiljaa oltuaan uuden asiakkaansa suuntaan ja virnisti koko huonokuntoisella purukalustollaan.
"Olettekos te yksinään tänään liikkeellä, mitä? Voin varata teille ja seuralaisellenne vapaan pöydän tuolta nurkan tietämiltä jos haluatte. Passaakos tuo?", vanhempi mies kyseli ja sitten ilman mitään varoitusta veti Mieczyslawin viereen laittamansa tuhkakupin lähemmäksi tarjotakseen sitä tummahiuksiselle siltä varalta, että tämä polttaisi.

Tämä ele tai jokin muu asiakaspalvelijaksi yhtäkkiä kääntyneen ukon tekemisistä oli ilmeisesti viimeinen höyhen, joka katkaisi kamelin selän ja irrotti puolalaisen kielenkannat.
"Niin, naisethan eivät koskaan liikukaan yksin missään. Laumaeläimiä joka ainoa, vai mitä?", Mieczyslaw tiedusteli ivallisella äänensävyllä. Se että hän oli arvellut ihan samaa hetki sitten, ei riittänyt syyksi olla asettumatta äijän ajatusta vastaan.

------

[...luoja..]

Baarimikko ei antanut minun edes juoda konjakkiani rauhassa, vaan kumartui kohta lähemmäs virnistäen. Haistoin hengityksestä sikarin lemahduksen, mutta en välittänyt siitä juuri nyt. Enemmän välitin lauseesta jonka hän sai ulos suustaan. En kuitenkaan kerennyt vastata siihen mitään, kun vierelläni istuva kuparihiuksinen mies jo saikin suunsa avattua. "Niin, naisethan eivät koskaan liikukaan yksin missään. Laumaeläimiä joka ainoa, vai mitä?"
Miehen ivallinen sävy sai minut kohottamaan kulmiani hieman, mutta pidin kasvoni muuten peruslukemilla.
"Ette taida nähdä ketään perässäni, vai?"
Vastasin baarimikolle lähes samalla sävyllä kuin tämä melkoisen tuppisuinen seuralaiseni. En huomioinut tuhkakuppia, joka minulle tarjotaan. En polttanut sisällä, siitä nyt olin kuitenkin pyrkinyt pitämään kiinni. Joku roti sentään.

Hörppäsin konjakkini pois ja tilaan samaan syssyyn toisen, antaakseni baarimikolle edes jotain tekemistä. Katsahdan vierelläni istuvaa miestä hivenen tutkivammin kuin äsken. Oliko hän sittenkin edes vähän naisten puolella oleva vai leikkikö sellaista? Ei näistä ikinä tiennyt, osa oli melkoisen sovinistisia sikoja.
Baarimikko toi konjakin ja join siitä samantien lähes puolet. Minusta vähän tuntui että tämä nyt meni täydeksi kännäämiseksi samaa tahtia kuin vitutusasteikkonikin nousi.

------

Miehen huomautuksen kuullessaan baarimikon ilme käväisi niin ikään hieman ivallisena ja tämä olisi varmaan heittänyt hänelle jonkin nasevan, tyhjentävän ja lievästi alentavan vastakommentin. Se olisi varmaan myös onnistunut hiljentämään Mieczyslawin, koska hän ei ylipäätäänkään ollut mikään puhelias mies ja minkäänlainen väittelyn arvoinen tämä aihe ei missään nimessä ollut. Ei varsinkaan kun hän oli samaa mieltä.
Ukon huomio kuitenkin siirtyi tummapiirteiseen naiseen, jonka käytös ei sekään ollut niin kiitollista kuin tämä työteliäs asiakaspalvelija ehkä toivoi. Ennen kuin mies kääntyi täyttämään asiakkaansa lasia uudemman kerran, tämän hymy ehti levetä entisestään jotenkin takakireän ja epäaidon oloisesti. Mieczyslaw ei voinut olla naurahtamatta pilkallisesti ennen kuin palasi viskin ääreen.

Silmäkulmastaan hän kyllä huomasi, että baarimikon toimien kommentointi oli saattanut osoittautua virheeksi. Rauhassahan hän oli halunnut olla ja nyt nainen tuntui taas tarkkailevan häntä, edelleen täysin hiljaa. Jopa tällaisen hiljaisen ja verraten harmittoman tarkkailun alaisena oleminen tuntui siinä määrin epämiellyttävältä että Mieczyslaw tunsi tarvetta poistua. Hän ei kuitenkaan mielellään olisi lähtenyt kävelemään kotiinsa juuri nyt, kun tiesi tätä paksumman laskuhumalan iskevän vielä jossain välissä.

Punapää sytytti vajaasta askistaan tupakan ja baarimikon tuodessa naisen konjakkia pyysi itselleen tuopillisen vettä vakaana aikomuksenaan selvittää sillä päätään ennen lähtöä. Kallis pullo alkoi kuitenkin näyttää ainakin omaan silmään hieman typerältä siinä puoliksi tyhjänä. Baarimikon palatessa tämä näytti miettivän aivan samaa ja jonkin aiempaa kommenttiaan vastaavan aivottomuuden seurauksena työnsi pullon lähemmäksi naispuolista asiakastaan.
"Jos herra on nauttinut tämän iltaisen viskinsä, hänhän voi yhtä hyvin lahjoittaa sen neidille?", ukko täräytti ja hymystään päätellen piti itseään edelleen hyvinkin etevänä, huumorintajuisena supliikkimiehenä.

------

Baarimikko ei tainnut alkuunkaan tajuta jutun juonta. Ensinnäkin se, että vierelläni oleva punapää halusi olla rauhassa, ei mennyt jakeluun, ihan samalla tavalla kuin että minäkin halusin olla. Ja silloin, kun minä halusin olla rauhassa joltain viisikymppisiltä partahaivenilta, silloinhan minä myös olisin. Ja nyt, kun ukko tosiaan tarjosi minulle punapään viskiä, naurahdin käheästi ja juotuani konjakkini nousin seisomaan.
"Oletko varma että on kohteliasta tarjota muiden juomia täysin vieraille ihmisille?" Kysyin tyynesti ja olin vähällä korjata miehen olettamuksen rouvaksi, mutta enhän minä sitä ollut ollut enää pitkään aikaan.

Suoristin takin helmoja ja napitin sen kaksi nappia kiinni, samalla kun katsahdin ulos. Lumisade oli näköjään loppunut, mutta viima olisi ehkä edelleen hyytävä.
"Ala tulla", sanoin lopulta kuparihiuksiselle miehelle, otin viskipullon ja nappasin askin hänen sormistaan. Uskoin että ne kaksi pointtia saisivat hänet seuraamaan minua varsin kiltisti ja jos olisinkin väärissä, saisin ainakin ne seuraksi itselleni tälle illalle.
Mihinpä minä ukkoa siihen tarvitsisin, että voisin kännätä ja ketjuttaa?

Astuin ulos ovesta ja sytytin ensimmäisen tupakan omasta taskustani löytyvällä sytkärillä. Mies pistäisi varmasti pahakseen, mutta ehkä se oli taas tarkoituskin.

------

[ edit: Näköjään vaihdoin tässä kohtaa huomaamattani minä-muotoon... hups ja anteeksi. ]

Nainen ilmoitti baarimikolle juuri sen, mitä minä olin hieman erimuotoisena kieleni päällä jo pyöritellut. En vain saanut sanaa suustani, koska epäilin että paljon ennemmin olisin tyrkännyt pullon tiskin yli, iskenyt tuhkakupin äijän päähän ja lähtenyt tieheni maksamatta. Ja se ei tietenkään ollut enää vaihtoehto, kun olin mennyt ostamaan koko pullon panostaen ennemmin juoman helppoon saatavuuteen ja mahdollisimman vähäisiin ihmiskontakteihin kuin käytännöllisyyteen.
Nyt käytännöllisyys olisi ollut kuitenkin prioriteetti numero yksi, jos olisin saanut ohjelmoida iltani uudestaan. Ihmiskontakteja oli niin paljon, että helposti käsillä oleva viski oli yhdentekevä seikka. Baarimikon loukkaantuneesta ja viimeinkin ehkä luovuttamiselle alttiista naamasta päätellen hänen kanssaan asiointi saattaisi loppua tähän tälle illalle ja luultavasti muillekin illoille. Mutta eihän tämäkään naissukupuolen edustaja voinut vastata odotuksiani ja vetäytyä nurkkaan tyytyväisenä tilanteen saamasta käänteestä.

Ei suinkaan. Sen sijaan viskipulloni ja tupakka-askini lähtivät kävelemään. Minua komennettiin kuin koiraa ja sitten tavarani vietiin nokkani edestä. Enkä minä tällaiseen absurdiin typeryyteen tottumattomana lähtenyt heti paikalla naisen perään, koska kyseessä loppujen lopuksi oli vain tupakka ja viskipullo. Tajusin kuitenkin pian, että minulla ei olisi mitään ideaa jäädä baariin pidemmäksi aikaa ilman edellämainittuja. Ja olisinko minä muutenkaan enää halunnut jäädä perin ikäväksi, virnisteleväiseksi ja tunkeilevaksi muuttuneen miehen seuraan? Tuskinpa.

Lähdin siis takkini poimittuani ulko-ovelle näkökenttä ja askellus hieman pumpulimaisena, enkä ottanut kuuleviin korviini tiskille jäävän äijän teennäistä hyvän illanjatkon toivotusta. Ulos päästyäni sain huomata, että nainen oli melko huolettoman oloisena sytyttänyt tupakan minun askistani enkä oikein voinut olla siitä tyytyväinen, kun kyseessä oli melko kalliiksi tullutta tuontitupakkaa. Jostain syystä en kuitenkaan rynnännyt esimerkiksi kiskomaan savuketta toisen kädestä, vaan kävelin rauhassa hänen luokseen ja ojensin käteni vaativasti.
"Viskin voit vaikka pitää, mutta askin haluan takaisin", hymähdin. Mikäli hän olisi nyt tarpeeksi älykäs toimiakseen kuten pyysin, voisin vaikka pelkästään salakavalasti hiipineen väsymykseni varjolla luovuttaa hänelle toisenkin savukkeen ennen häipymistäni.

------

Minua hivenen yllätti se, että mies tosiaan seurasi perässä. No jaa, ehkä kuitenkin viski ja tupakka olivat asioita joiden perässä aika moni juoksi. Kohotin hänelle kulmiani huvittuneesti hymyillen, kun hän ojensi kätensä varsin vaativasti minua kohden.
Kohautin kuitenkin olkiani ja ojensin topan hänelle, puhaltaen savun nenän kautta ulos.
"Seurasit sitten kuitenkin", hymähdin sen kummemmin miettimättä. Ehkä alkoholi ja nikotiini olivat vihdoin pehmentäneet minua sen verran, etten jaksanut edes ärhennellä. Tai sitten kaikki vain meni yhtälailla päin helvettiä kuin elokuvissa.

Tupakka jätti vähän kitkerän jälkimaun, mutta ei sitä nyt voinut pahaksi sanoa oikeastaan. Mitälie tuontimoskaa, itse en siitä kovin paljoa perustanut. Katseeni seuraili kuparihiuksista seuralaistani vähän syrjäkarein, heittäessäni lopulta röökin maahan ja painaessani sen littanaksi kapealla kymmenen sentin korollani. Päädyin hörppäämään viskistä ja irvistin hieman. En ollut ikinä ymmärtänyt mitä hyvää siinä oli, vaikka väkevien perään satunnaisesti muuten olinkin.
"Mitä edes teit tuolla?" Kysyin ja nyökkäsin kohti räkälää. Olinpas puheliaalla tuulella tänään.

------

Nainen hymähti seurattuani häntä, minä hymähdin kuullessani hänen hymähtävän ja olisin halunnut huomauttaa jotain samanlaista ikään kuin muka keskustelisimme. En kuitenkaan saanut päähäni sanaakaan ja jos ei ole mitään sanottavaa, on poikkeuksetta parempi pitää suunsa kiinni. Ja huolimatta siitä että tämä omituisesti käyttäytyvä nainen puhui, jokin puheiden sisällössä ja pituudessa sai minut ajattelemaan että hän saattoi olla pohjimmiltaan samaa mieltä. Tämän ajatuksen myötä sytytin itsekin tupakan siitä huolimatta, että minun ei tehnyt sitä pätkääkään mieli.

Tosin... Miksi olin juuri äsken edes miettinyt sitä, oliko viskini varastaneelle naiselle ihan okei että en vastannut mitään hänen tokaisuunsa? Oliko sillä jotain väliä? Ja miksi yhä seisoin tässä? Ulkona katulamppujen valossa erotin, että hän oli jostain syystä värjännyt hiuksensa sinisiksi kuin teini-ikäänsä juuttunut bändäri enkä kyllä tällaisesta vaihtoehdosta huolimatta oikein hyväksynyt sitä, että aikuinen ihminen viitsii viedä omistamiani asioita nokkani edestä. Tupakka ei rehellisesti sanottuna nyt kiinnostanut minua kuin ajantapoksi, eikä viski tuntunut maistuvan tänään mutta ärsyyntymisessä on usein kyse periaatteista. Minäkin eläisin elämääni varmaan hieman tyytyväisempänä, mikäli en omaisi minkäännäköisiä periaatteita.
"En ainakaan etsimässä juomaseuraa, jos ymmärrät mitä tarkoitan", vastasin kysymykseen ja vilkaisin viskipulloa.
"Aiotko sitä paitsi juoda viskiä pullon suusta?"

Olisin kai voinut vääntää omaisuuteni hänen kädestään väkisin tai ilmoittaa viranomaistaholle, mikäli haluaisin pulloni takaisin. Olisin myös voinut kävellä paikalta ja lähteä kotiin nukkumaan, jos olisi ollut ilta ja jos en haluaisi pulloa takaisin. Mutta kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut mukavalta varsinkin kun kotiin mennessäni en voisi laittaa nukkumaan tähän aikaan päivästä.
Mieczyslaw. Wolverine. Stone. Leonelle. Timotei.

Avatar © werucchi
Avatar
Synoi
Leikki-ikäinen
 
Viestit: 55
Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:09

Re: Se on sitä sielujen sympatiaa.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 15 Huhti 2014, 17:52

Mies oli aika pitkään hiljaa.

Katseeni kierteli ympäristössämme, mutta en oikeastaan osannut päättää minne sen suuntaisin. Lopulta, kuullessani punapään sanat, katsoin takaisin häneen. Hymähdin hänen sanoilleen hieman huvittuneena, kohottaen myös toista hienopiirteistä kulmaani. En oikein tiennyt mitä hän nyt tällä haki takaa. Tai siis tietysti ymmärsin täydellisesti, että hän halusi eroon minusta ja viskinsä takaisin, mutta toinen lauseista oli suora kysymys jatkoista.
Aika ristiriitaista, eikö?
"Niin, ei minunkaan alunperin pitänyt edes juoda." Sanoin ja vedin jälleen henkoset, puhaltaen pieniä savurenkaita. Milloin lie olin jaksanut tuonkin taidon opetella. "Mutta suunnitelmat muuttuvat."
Katseeni lukkiutui hetkeksi miehen silmiin, vaikka se tuntuikin aika saalistajamaisesti olevan viskinsä perään.

Siitä puheenollen, vilkaisin kädessäni olevaa pulloa ja kohautin olkiani, ikään kuin vastauksena hänelle.
"No, jos et saa tähän hätään minulle lasia mistään, niin sitten."
En minä tästä pullosta hevillä luopuisi, enkä varsinkaan ehkäpä samanoloisesta keskusteluseurasta. Ei punapää ainakaan liikaa puhunut ja se oli todellakin erittäin hyvä asia. Ei minua kiinnostanut tarinoida.

Elämän tarkoitus oli lähinnä juhla ja jumitus, minulla harvemmin niitä molempia.
Avatar
Zarroc
Aikuinen
 
Viestit: 657
Liittynyt: 24 Loka 2013, 15:31

Re: Se on sitä sielujen sympatiaa.

ViestiKirjoittaja Synoi » 15 Huhti 2014, 21:54

Vaihdoin painoa jalalta toiselle mulkoillen tätä liian vanhaa teini-ikäistä ja tosiaankin mietin, miten olisin saattanut reagoida jos olisin ollut selvin päin. Yhtä rauhallisestiko vai rauhallisemmin vaiko sittenkin huonommin? Yksi syy sille, että minulla oli kärsivällisyyttä tähän kaikesta arkipäiväisestä poikkeavaan tapahtumaan oli se, etten minä pumpulini läpi luultavasti oikein nähnyt tilanteen outoutta kaikessa kauheudessaan. Niin että voihan olla että olisin selvin päin jo... niin mitä? Jos olisin selvin päin, minä en olisi ollut istumassa iltaa yksinäisen viskipullon kanssa enkä myöskään näin ollen menettänyt sitä kenellekään. Niin että eipä hänellä kai olisi ollut tällöin reagoitavaakaan.
Nyt en joka tapauksessa juuri osannut reagoida, odotin vain ja poltin tupakkaa. Vain pieni kulmien kurtistus kertoi, että olin kuullut hänen ärsyttävän vastauksensa ja huomannut hänen puhaltelevan savurenkaita. Enkö minä juuri pohtinut, että hän muistutti teini-ikäänsä jäänyttä bändäriä, vaikkei voinut olla minua paljoakaan nuorempi?

"Minä saisin sinulle lasin. Minulla on viskilaseja. Suunnittelin vain säästäväni viskilasit itselleni ja viskit itselleni, kuten tavallista." Aloitin naisen päämäärättömiin pohdintoihin vastaamisen jokseenkin monotonisella äänellä, ennen kuin käännyn taas toista kohti katse asteen terävämpänä.
"Toisaalta suunnitelmat muuttuvat", lisäsin ja lähdin sitten vielä kerran painoa jalalta toiselle vaihdettuani kävelemään kotini suunnalle, kohti satamaa.

Minä en koskaan tehnyt niin. En ollut koskaan harrastanut jatkoja, en pitänyt tuon sanan karkeloivasta mausta suussa, enkä tajunnut mikä idea oli kutsua kotiinsa puolituntemattomia kännisiä ääliöitä vain siksi että baari meni kiinni. Mutta kun nyt lähdin kävelemään, en ollut varma seuraisiko viskini varastanut nainen minua vaiko ei ja jos seuraisi, en ollut varma käskisinkö häntä painua helvettiin minulta pummimani päihteet mukanaan vaiko en. Ihan sama sitten.
Mieczyslaw. Wolverine. Stone. Leonelle. Timotei.

Avatar © werucchi
Avatar
Synoi
Leikki-ikäinen
 
Viestit: 55
Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:09

Re: Se on sitä sielujen sympatiaa.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 16 Huhti 2014, 17:33

Mies mulkoili minua minkä kerkesi ja minä kohotin huvittuneesti toista kulmaani. Iskikö uhmaikä? Vai mikä sitä nyt sitten vaivasi. Eipä näistä ikinä tiennyt. Katselin hetken ympärilleni, vaihdoin vähän jalkaa minäkin ja hymähdin viskipullolle.
Vasta sen jälkeen kohotin katseeni takaisin punapäähän, kuunnellen edes jotenkuten tarkkaavaisesti toisen sanat.
Minua lähes hymyilytti se, miten hänen sanoihinsa piiloutui sellainen salainen toivottavasti et ainakaan tartu tarjoukseeni, mutta ainahan minun oli pakko päästä vituttamaan kanssaihmisiä.
"Selvä", totesin rauhalliseen sävyyn, nyökätenkin hieman.

Samassa mies kääntyikin kannoillaan ja lähti astelemaan kohti satamaa. En epäröinyt lainkaan lähtiessäni hänen peräänsä, viskiä edelleen kädessäni pidellen. Minua ei juurikaan kiinnostanut kannella sitä kädessäni, mutta punapää karkaisi kyllä heti, jos ojentaisin viskin hänelle.
Niinpä tyydyin astelemaan vaiti miehen rinnalla, välittämättä siitä, että kapeat korkoni napsahtelivat jäälle. Olin liian tottunut kävelemään näillä, joten en juurikaan varonut liukkaitakaan kohtia, vaikka pidinkin katseen aika tarkalleen tiessä.

Sekin johtui vain siitä, että en halunnut tuijottaa miestä vieressäni jatkuvasti kuin jonkin sortin kyylä.
Avatar
Zarroc
Aikuinen
 
Viestit: 657
Liittynyt: 24 Loka 2013, 15:31

Re: Se on sitä sielujen sympatiaa.

ViestiKirjoittaja Synoi » 03 Kesä 2014, 09:55

Askeleet lähtivät seuraamaan Mieczyslawia ja kuullessaan, että nainen taisi pitää parhaillaan korkokenkiä, hänen mieleensä ei voinut olla pälkähtämättä olisiko toinen häntä kovinkaan paljoa pidempi ilman korkojaan. Humalassa ei tuntunut kiusalliselta myöntää että etenkin Euroopassa ja nyt täällä Kanadassa asuessaan hän tunsi itsensä aika ajoin liian tietoiseksi omasta pituudestaan. Ei hän samalla tavalla huomiota herättävän pieni ollut kuin vaikkapa neiti Chahayaputri, mutta poikkesi kyllä sen verran että häntä voitiin kutsua lyhyeksi.

Missähän neiti "suutelen-vieraita-miehiä-kauppakeskuksissa" saattoi muuten olla juuri nyt? Llean typerä toiminta oli pyörinyt hänen mielessään enemmän, kuin mies oli valmis myöntämään ja sai itseasiassa nyt tarkemmin ajateltuna epäilyksen syttymään myös tätä naista kohtaan.
"Tämä ei sitten ollut mikään pyyntö liittyä seuraani makuuhuoneeseen. Mutta kaipa sinä sen älysit", punapää murahti hampaidensa välistä ja vilkaisi naiseen, sekä tämän kantamaan viskipulloon.

-- pieni aikahyppäys --

Koko matkan hiljaisena pysynyt mies aukaisi alaoven sataman lähellä sijaitsevasta, melko harmaan sävyisestä kerrostalorakennuksesta ja huomasi pitävänsä ovea auki mukanaan tulleelle tummalle naiselle. Tämän ohikulkiessa hän tajusi ettei tiennyt tämän nimeä, ei edes sukunimeä ja asia huolestutti häntä jossain määrin. Tästä huolimatta Mieczyslaw meni sisälle rakennukseen kompuroiden hieman oven korkeaan kynnykseen ja lähti astelemaan toiseen kerrokseen.

[ Pitäisikö meidän tässä kohtaa siirtyä tuonne Mervin asunnolle pelaamaan? ]
Mieczyslaw. Wolverine. Stone. Leonelle. Timotei.

Avatar © werucchi
Avatar
Synoi
Leikki-ikäinen
 
Viestit: 55
Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:09


Paluu Muu Dockston

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron