Our time to be alive

[Sussu]

» Sandsleyn koulutuskeskus, werucchi ja Mona! »

Suzanne Géroux

Maanantaiaamu kaikessa koleudessaan ja aikaisuudessaan on saanut hermoni varsin kireälle. Kiitollinen olen ainoastaan siitä, etten joutunut viettämään sunnuntain ja maanantain välistä yötä kotona.
Seison nyt historian luokan edessä hyvin simppeliin asukokonaisuuteen pukeutuneena. Ylläni on valkoinen, löysähkö neulepusero ja jalkojeni muotoja myötäilevät mustat farkut. Vaaleanruskeat hiukseni ovat harjatut ja niissä on hiukan lakkaa pitämässä kokonaisuus kurissa, mutta muuten en ole turhan huolitellun näköinen. Kasvoissanikin on vain meikkivoide ja ripsissäni mustaa ripsiväriä.

"Ei voisi paljon vähempää kiinnostaa joku historia", valitan Leolle ja Rogerille, jotka odottavat kanssani tunnin alkamista. Myöskään jätkät eivät tunnu olevan kovin innoissaan siitä, että opettaja oli uhkaillut meitä jo pari edellistä tuntia tulevalla parityöllä. Mikä pahinta, paria ei saisi itse valita. Lisäksi tässä oli käsittääkseni kyse jostain vähän laajemmasta jutusta, ei yhden tunnin nopeasta googlaa, kopioi lukemasi ja palauta opettajalle -työstä.
En halua edes tietää, kenet se akka oli tällä kertaa minun parikseni päättänyt vain koetellakseen hermojani. Silmäilen levottomana muita saman tunnin alkamista odottavia, toivoen koko sydämestäni vilpittömästi, että pääsisin joko Leon tai Rogerin pariksi.

Mutta kuinka suurella todennäköisyydellä opettaja on päättänyt niin? Sitä ei tulisi tapahtumaan, vaikka rukoilisin apua Jumalalta tai lahjoisin, kiristäisin ja uhkailisin opettajaa.

[veranthia]

[Tullaaaan >8DD]

Mona Chekanova

Aikainen aamu ei ollut saanut Monaa suoriutumaan aamutoimistaan yhtään sen nopeammin, ja se näkyi etenkin siinä vaiheessa, kun hän oli päätynyt syömään banaania bussissa kotinsa keittiön sijaan. Lääkkeet hän otti samalla, kun heilutti kättään naaman edessä viilentääkseen oloaan. Ulkoilman kylmyydestä huolimatta hän oli juostessa saanut hikeä pintaan, ja äkillinen lämpötilan muutos tuntui kuristavalta.

Ja sitten tuli ruuhka. Haistakaa paska.

Turhautunut tyttö juoksi hädin tuskin auenneista bussin ovista sanaakaan sanomatta kohti koulurakennusta, ja sisälle päästyään portaita ylös. Hän riisui kaulahuiviaan ja availi takkiaan ravatessaan rappusia, ja näytti aika tärähtäneeltä saapuessaan historian luokan oven lähelle käytävälle. Lottie vilkutti hänelle iloisena. Mona näytti kieltään ärsyyntyneenä ja huokaisi syvään. Hän suki kättään naamansa eteen karanneiden kiharoiden läpi ja käveli ystäviensä luokse.
"Hyvää huomenta", Jensen naurahti. Mona vilautti keskariaan ja riisui takkinsa.
"Tosi hyvää sellaista, juu."
"Tänään valitaan parit sitä esitelmää varten", Lottie muistutti ja Mona kääntyi katsomaan kaveriaan kauhuntäyteisin silmin, toivoen ettei toinen olisi tosissaan.
"Siinä paha missä mainitaan", Jensen mutisi ja nykäisi päätään kohti lampsivaa opettajaa, pari kansiota tiukasti kainalossa ja avaimet kilisten. Mona tunsi kuinka kaikki jäljellä ollut energia valui pois hänen kasvoiltaan, ilme valahtaen varsin melankoliseksi.
"Sitruunoitako vedit aamulla?" Lottie nauroi ja kohensi laukkua olallaan.
"Hyvä sinun on sanoa, mun tuurilla te kaks päädytte kuitenkin pariks ja mä saan jonkun täyden kusipään."
"Monnie, meillä voi kaikilla olla yhtä huono tuuri", Jensen "lohdutti" ja lähti johtamaan kolmikkoa kohti luokanovea, joka oli vihdoin saatu auki. Mona meni perässä, vaikka olisikin mieluummin hypännyt sillä hetkellä ikkunasta kuin mennyt istumaan nätisti ja odottamaan kuolemantuomiota.

[Sussu]

"Kivat teille, jos saatte tehdä sen helvetin työn keskenänne", jatkan avautumistani luonani seisoville jätkille, jotka ovat poikkeuksellisen hiljaisina. Kai heitä vain vituttaa niin ankarasti tämäkin maanantaiaamu ja tuleva tunti. Roger pyörittelee vähän silmiään ja Leo on vain poissaoleva.
"Ei se ämmä ole sen mukavampi meikäläisille kuin sullekaan", Roger huomauttaa ja saa minut puuskahtamaan. En jaksa sanoa enää mitään, kunhan seison kädet puuskassa laukku olkapäälläni ja käännän katsettani sivuun.

Joku tummatukkainen muija on näköjään vähällä myöhästyä tunnilta. Kiirehtii parin muun tyypin luokse, näyttävät aina roikkuvan keskenään koulussa. En minä heitä tosin nimiltä tiedä, enkä myöskään jaksa kiinnittää sen enempää huomiota. Kunhan katson aikani nokanvarttani pitkin, ennen kuin huomaan lähestyvän opettajan.
"Vittu. Tästä se lähtee", huokaisen enemmän kuin kyrpiintyneen oloisena ja lähden liikkeelle samaan aikaan Rogerin kanssa, Leon tullessa vasta jälkeemme.
Tavalliseen tapaan suunnistan nurkan perälle istumaan, Leon tullessa viereeni ja Rogerin jäädessä edessäni olevalle paikalle. Heitän laukkuni selkänojalle ja katson kuin apua anoen vierustoverini silmiin.

Leo kuitenkin vain hymähtää ilottomasti, taputtaa minua lohduttavasti olkapäälle ja keskittyy katselemaan muita paikallaolijoita terävästi, aivan kuten minäkin. Kuin arpoen mielessään pahinta mahdollista vaihtoehtoa, kenen pariksi voisi joutua.

[veranthia]

Kun kaikki pääsivät istumaan, opettaja ei sen enempää odotellut vaan alkoi paasaamaan esitelmästä, siihen tarvittavasta materiaalista ja, juuri niin, pareista. Mona oli taittanut kädet pulpetille ja laskenut päänsä toivottomana niiden päälle. Lottie oli ihan turhan innoissaan tällaisesta, ei sitä kestänyt katsoa.

"Ja sitten jaetaan parit. Nämä on ennalta minun määräämäni, eikä mitään vaihtelemisia. Opitte hyödyllisiä taitoja työskentelemällä vähän vieraampien ihmisten kanssa..." Mona sulki korvansa turruttavalta puhevanalta, tehden kädellään hetken pientä liikettä kuvatakseen opettajan jäkätystä Jensenin nähden, ja odotti kauhulla omaa nimeään.

"...aiheesta "Kanada Britannian hallinnan alla" tekevät Madonna Chekanova ja Suzanne Géroux."

Mona laski päänsä käsiinsä.
"Ei jeesus kristus..."

Kuolemantuomio tosiaan.

[Sussu]

En tiedä läheskään kaikkien luokassa tällä hetkellä istuvien nimiä, korkeintaan suunnilleen. Odotan vain kauhusta jäykkänä oman nimeni kuulemista, mutta ilmeisesti opettaja on päättänyt jättää sen tahallaan häntäpäähän. Sitä ennen Leo ehtii kuulla oman parinsa nimen. Rogerilta pääsee jonkinlainen naurunpärskähdys ja Leo näyttää hetken siltä, että tinttaa toista turpaan.
Myös Roger kuitenkin vakavoituu pian oman nimensä kuullessaan. Minulla ei ole mitään tietoa, kenen kanssa he työnsä tekisivät - mutta eivät ainakaan toistensa, ja sekös keventää oloani hetkellisesti.

Ehdin hädin tuskin keskittyä taas opettajan puhetulvaan, kun kuulen oman nimeni. Aihekin menee minulta täysin ohi korvieni, mutta parini nimen ennätän kuitenkin kuulla.
Sukunimi karkaa toisesta korvasta ulos heti sen kuultuani, mutta etunimi jää päähän. Madonna?
"No kumma kun ei Rihanna", totean niin hiljaa, että vain Leo kuulee sen. Hän naurahtaa vähän tarpeettoman kovaa ja minä potkaisen häntä jalkaan, saaden pojan hiljenemään.
"Kuka se on?" kysyn Leolta, jolla tuntuu olevan Rogerin ja erityisesti minun sijaani ainakin jonkinlainen käsitys luokan oppilaiden nimistä.

Leo sanoo jotain tummista hiuksista ynnä muusta ja katsoo vuorotellen minuun ja sitten pariini. Ei kestä kauan huomata, kenestä on kyse. Juuri se kummajainen, joka vain hetki sitten oli vähällä myöhästyä.
Olisi minun puolestani saanutkin jättää tulematta tunnille. Huokaisen maani myyneenä ja harkitsen jo pulpetille leviämistä.
"Ei huolta, mä jouduin niistä sen kavereista sen tytön kanssa", Leo mutisee muka myötätuntoisestikin ja Roger vain istuu suu tiukkana viivana.

[veranthia]

"Noniin, nyt jakautukaa pareihin ja ruvetkaa töihin! Minulta voi kysyä lisäapua."

Mona tiesi kyllä hyvin mitä lisäapua olisi kaivannut, nimittäin vapautusta koko kurssista. Historia - sen puoleen muutkaan kuivat aineet - eivät olleet hänen vahvimpia alueitaan (lue: missä kärsivällisyys riittää), esitelmän aihe oli hänelle tuntematon, ja pari suoraan helvetistä. Vähempikin oli jo liikaa.
Eipä Mona varsinaisesti Suzannea tuntenut, mutta samalla luokalla ollessa sitä nyt vaan altistuu toisen olemassaololle ja käytökselle, eikä tähän mennessä tytöstä ollut paljoa positiivista sanottavaa. Mona ei itsekään ollut mikään enkeli, mutta Suzanne tuntui olevan kunnon ämmä. Mona vilkaisi silmäkulmastaan takapenkkiin, jossa hän istui ja huokaisi. Mikä päivänsäde, tyttö ajatteli itsekseen.

Lottie ja Jensen loivat häneen sympatiaa huokuvat katseet, vaikka Lottiella itselläänkään tämä parinjako ei mennyt ihan nappiin. Tosin hän luistaisi tästä työstä kuitenkin läpi pelkällä positiivisuudella parista huolimatta.
Oppilaat nousivat penkeiltään ja hakeutuivat pariensa luokse, mutta Monaa ei huvittanut seistä. Kympistä vetoa ei huvittaisi Suzanneakaan. Ehkä opettaja tajuaisi kuinka paska idea olikaan laittaa heidät pariksi, ja korjaisi asian.

[Sussu]

"Leooo", anon lähes tekoitkua vääntäen apua kaveriltani, kun opettaja kehottaa meitä jakautumaan pareihin. Sivusilmällä näen Rogerin edelleen istuvan hievahtamattakaan. Epäilen vahvasti, ettei hänen parinsa uskaltautuisi sanomaan tälle sanaakaan. En minä ainakaan uskaltaisi toisen kasvojen ilmettä vilkaistessani.
Leo sen sijaan nousee. Hän on meistä kolmesta asiallisin, ja useamman hengen porukassammekin noin yleensä parhaiten myös sen ulkopuolisten kanssa toimeentuleva. Takerrun toisen käsivarteen kuin epätoivoisen mustasukkainen tyttöystävä ikään - tosin, tässä ei ole mitään tekemistä mustasukkaisuuden kanssa ja minä olen hänen exänsä. Epätoivoa ilmassa kyllä riittää.

Leo päättääkin kuitenkin kääntyä minua vastaan ja tarttua minua ranteista, kiskaisten minut ylös.
"Ala mennä", hän kehottaa vähän kyllästyneenkin oloisena itsepäisyyteeni, mikä ei tosin ole mitään uutta. Hän tönii minua parini suuntaan, joka ei näytä olevan aikeissa liikkua mihinkään paikaltaan. Hitto sentään. Mieleni tekee marssia ulos tästä luokasta ja jättää nämä idiootit tekemään paritöitä keskenään.
Oppitunnit ovat kuitenkin niitä harvoja hetkiä päivästäni, kun minä yritän olla järjestämättä kohtausta jatkuvasti. Joskus oli tietysti tehtävä poikkeus, mutta nyt päätän alistua surkeaan kohtalooni, lohduttautua Rogerin vittuuntuneella ilmeellä ja siirtyä sitten hyvin vastahakoisesti ja niin hitaasti kuin mahdollista tämän Madonnan luokse.

Hilaan tuolin perseeni alle ja istun toisen läheisyyteen.
"Mikä aihe?" kysyn tylysti.

[veranthia]

Oho, Mona hävisi sitten kympin. Suzanne nosti kuin nostikin sittenkin perseensä ja tuli tuolin kanssa siihen suht lähelle. Jestas. Se oli jo enemmän kuin mitä Mona oli tehnyt tämän työn eteen.
Mikä aihe? se kysyy aika koruttomasti. Vitut. Mona ei rupea olemaan kiltti, jos toinenkin on tuollainen kusipää.
"Oisit kuunnellu nii tietäsit", Mona tokaisi, nojaten leukaansa oikeaan kämmeneen. Jos vain suosiolla ottaisi tästä hylätyn ja pääsisi pälkähästä? Tuskin toistakaan hirveästi kiinnosti panostaa tähän, jos hän panosti ylipäätään ikinä mihinkään elämässä.

[Sussu]

Katseeni hakeutuu koko ajan uudestaan Leoon, ja välillä Rogerinkin suuntaan. Kun tämä Madonna sitten saa avattua suunsa ja vastaa kovin ärsyttävästi täysin asialliseen kysymykseen, terävä katseeni kääntyy hyvin nopeasti hänen tummanruskeisiin silmiinsä.
"Ei kiinnostanut ihan niin paljon kuin se, minkälaisen idiootin pariksi tällä kertaa joutuisi", sanon jäätävään sävyyn ja meinaan vielä lisätä perään, että en pelännyt turhaan.
Ei sillä, että ihmettelisin hänen suhtautumistaan minuun. Mutta jos tummahiuksinen osoittaisi edes pientä kunnioitusta minua kohtaan, tällä työllä olisi pieni mahdollisuus valmistua yhteistuumin.

"Olisin mä voinut sun kanssa yrittää jonkun esitelmän tapaisen vääntää, mutta se tietty on vähän vaikeaa ilman aihetta", jatkan yhtä värittömästi kuin aikaisemmin. Käteni ovat puuskassa ja kultaiset silmäni tuijottavat herkeämättä toisen kasvoja.

[veranthia]

Mona ei voinut muuta kuin pyöräyttää silmiään, kun toinen hyvin hienovaraisesti kutsuu häntä idiootiksi. Siis auts. Olipa ilkeesti sanottu.

"Oho, ollaanpa sitä jalolla tuulella", Mona toteaa sarkastiseen sävyyn ja kääntyy katsomaan toista silmiin, jotka on ihan jännän väriset. "Se on Kanada Britannian hallinnassa."

Sitten opettaja päättää kopistella kengillään parin luokse, ja hymyillä oikein kannustavasti.
"Noh, mites tytöillä menee?"
Monalla oli kova hinku vastata no ihan helvetin mahtavasti, mutta piti sen sijaan suunsa kiinni ja avasin historiankirjan oikean aiheen kohdalta. Eiköhän se olisi tuollekin haahkalle ihan ilmapiirin perusteella selvää, miten heillä sujui.

[Sussu]

Tuhahdan vähän Madonnan tokaistessa minun olevan jalolla tuulella - no toden totta olen, good for you. Sen jälkeen hän kuitenkin pääsee itse asiaan ja ylitse tästä turhasta jaarittelusta, kertoen aiheemme olevan Kanadia Britannian hallinnassa. No nyt ollaan jännän äärellä... Eli ei.
Opettaja astelee luoksemme ennen kuin ehdin suutani avata, ja kysyy, miten meillä menee. Minua alkaa ärsyttää entisestään hänen kannustava hymynsä, mutta väännän kuitenkin omille kasvoillenikin jonkin hyvin vittumaiselta näyttävän hymyn.

"Vallan mainiosti", sanon liioitellun iloisesti, kun Madonnakaan ei näytä saavan sanaa suustaan. Akan kasvot venähtävät vähän, mutta se katsoo ilmeisesti parhaaksi paeta tilanteesta.
Madonna on saanut kirjansa eteensä, ja minä olen nähtävästi unohtanut laukkuni luokan nurkkaan. En suinkaan ole aikeissa lähteä hakemaan sitä, olinhan sentään jo vaivautunut raahautumaan tänne asti. Nyt mentäisiin yhdellä kirjalla, tai minun puolestani muija saisi tutkia sitä vaikka keskenänsä.

[veranthia]

Opettaja lähti Suzannen oikein osuvan kommentin jälkeen lipettiin, joten Mona oletti heidän ryhtyvän sitten keräämään jonkinlaisia muistiinpanoja. Toinen ei tehnyt kuitenkaan elettäkään ottaakseen kirjaa esille, ja nyt kun Mona vilkuili heidän ympärilleen, hän tajusi ettei Suzanne ollut vaivautunut edes ottamaan tavaroitaan mukaansa. Voi jeeeeesus. Ja sitten sitä ollaan niin "voisin tehdä jos sä ees yrittäisit". Pata kattilaa soimaa, vittu.

Mona sysäisee kirjaansa syvän huokaisun jälkeen sivulle, jotta Suzannekin voi silmäillä aukeamaa. Hän kaivaa vihon, repäisee siitä sivun irti, ojentaa sen sanaakaan sanomatta kynän kera toiselle ja rupeaa kirjoittamaan omia merkintöjään.

[Sussu]

Luon varsin jäätävän vilkaisuun Madonnaan tämän huokaistessa syvään. Sanaakaan sanomatta tyttö siirtää kirjaansa niin, että minäkin voin lukea siitä, ja ojentaa sitten kynää ja paperia. En minä niitä pahemmin kaivannut, mutta kyllä tämä nyt sujuu paremmin. Ainakin tummahiuksisella on jotain halua saada homma toimimaan, ja se miellyttää minua siinä määrin, että otan jopa vastaan kirjoitusvälineet.
Vaikken varmaan niillä paljon jaksaisikaan saada aikaiseksi. Eihän sellaista voi maanantaiaamuna olettaa minulta. Antaisi Madonnan vain hoitaa homman kotiin.

Yritän välissä muka keskittyä lukemaan kirjaa, mutta silti katseeni harhautuu aina Leon suuntaan. Hänellä ja Madonnan kaverilla homma näkyy sujuvan huomattavasti paremmin.
Roger taas näyttää aivan siltä, kuin mököttäisi. Vilkaisee murhaavasti minun suuntaani, lähes syyttävästi. Luon silti häneen myötätuntoisen katseen, ennen kuin siirryn taas historiankirjan ja sen aukeaman lukemisen pariin.

[veranthia]

Monalle selvisi yhdellä vilkaisulla, ettei Suzanne aikonut käyttää saamiaan välineitä mihinkään. Hän vilkuili kavereidensa suuntaan, ja Mona oli saanut aikaan jo pari riviä tekstiä. Helposti turhautuvana ihmisenä hän ei halunnut katsella sitä laiskuutta, kun itse piti jotain vääntää. Sen enempää toisen mielipidettä kyselemättä hän nosti kätensä ylös saadakseen opettajan huomion.
"Niin, Madonna?" Voi jeesus, oliko se oikeasti niin vaikeaa sanoa Mona?
"Voidaanko mennä tietokoneluokkaan, tää kirjan teksti ei oo niin kattava."
Opettaja hymyili, selkeästi tyytyväinen Monan osallistumiseen, jos sitä siksi voisi oikeasti kutsua.
"Tottakai, oven pitäisi olla auki."
"Okei."

Mona länttäsi kirjansa ja penaalin kiinni ja sulloi laukkuunsa ja nousi seisomaan. Hän katsoi Suzannea toinen kulmakarva koholla, odottaen seuraisiko toinen perässä vai rupeaisiko vielä hankalammaksi. Kynällä ja paperilla ei ollut häneen niin väliä, joten sama se vaikka toinen päättäisi jäädä siihen perseelleen istuskelemaan.

[Sussu]

Katseeni nousee äkisti kirjan tekstistä brunetteen, kun tämä nostaa kätensä saadakseen opettajan huomion. Kurtistan vähän kulmiani ja ehdin vilkaista kerran opettajaankin, kun työskentelyparini sitten esittää toiveen, että menisimme tietokoneluokkaan.
Tietokone. Helvetin. Luokkaan.

Opettaja näyttää olevan siitä mielissään, minä en niinkään. Puuskahtaen nousen penkiltä seisomaan ja mulkaisen Madonnaan, napaten kuitenkin mukaani hänen kynänsä ja paperinsa ennen toiseen luokkaan siirtymistä.
"Ihan hyvin tossa kirjassakin oli tietoa", hymähdän tyytymättömyyteni selkeästi ilmaisten. En niinkään siksi, että vaihdamme luokkaa - vaan siksi, että minun mielipidettäni ei kysytty.

Pakko kai tuon kanssa olisi edes yrittää tulla toimeen, ja siitä syystä en esimerkiksi jää paikalleni jumittamaan, vaan tämän kerran alistun hänen tahtoonsa. Turha luullakaan, että ottaisin sen tavaksi.