Kirjoittaja Sasu » 22 Touko 2014, 20:38
Hymyilen huvittuneesti Shanen vastatessa innostuneen myöntävästi kysymykseeni. Nojaudun hieman eteenpäin, nojaan kyynerpääni pöydänreunaan ja leuan käsiini siinä kuunnellessani. Toisen selventäessä, miten hän Losiin oikein päätyi, kohotan ensin kulmiani ja vihellän kunnioittavasti, mutten voi olla myös nauramatta ääneen.
"Ei hitto. Oiskohan munkin kannattanut tyhjentää porukoitten tili kun lähdin kävelemään", mietiskelen huvittuneesti. Parikin tonnia, ja olisin selvinnyt monta viikkoa kevyesti. Toisaalta, minut olisi varmasti autettu oikein mielellään eroon muutamasta tonnista käteistä harvinaisen äkkiä, puhumattakaan siitä että mutsi olisi takuuvarmasti painellut poliisiasemalle ilmoittamaan minut varkaaksi tai miksi ikinä. Siitäkös vasta olisi riemu revennyt, kun olisin saanut kytät perääni pari tuntia lähtöni jälkeen. Olisin takuuvarmasti jäänyt kiinni, minä nimittäin en sentään hankkiutunut saman tien toiselle mantereelle, kuten Shane ilmeisesti teki. Ihan hyvin, pakko myöntää.
Shanen mainitessa pikkuveljensä tuhahdan huvittuneesti.
"Mitä isot edellä, sitä pienet perässä", virnistän.
"Mut eikö teidän porukat sitten lähettänyt jotain kyttiä teidän perään tai saanu teitä jotain kautta kiinni?" kysyn vähän ihmeissäni. Okei, eivät Shanen vanhemmat välttämättä heti tajunneet että sekä muksut että rahat ovat tiessään, saatika tienneet mihin Shane siskoineen oikein oli menossa, mutta... silti. Kai siinä melkoista tuuria tarvitaan. Ja jos heidän veljensäkin vielä tiesi, missä Shane siskoineen on. Vaikka no, kaipa minäkin olen elävä esimerkki siitä, että välillä sellaista vaan käy, vaikka taustat ovatkin varmasti erilaiset.
Shanen jatkaessa kohotan toista kulmaani. Uskonnollinen perhekin vielä kaiken lisäksi, huhhuh. Shanen luettelemat asiat kuulostavat juuri siltä, että niistä on varmasti saatu aikaan sota jos toinenkin. Mikä helvetin idea siinäkin on, että lapsella on kaksi vaihtoehtoa: sopia vanhempien kehittelemään muottiin, tai olla näiden silmissä täysin epäonnistunut?
"Joo no tiedän tunteen. Mä ja mutsi väännettiin aina joka ikisestä asiasta", naurahdan ja vaikka yritän pitää ääneni yhtä kepeänä kuin Shane, siihen eksyy kitkerä sävy, eikä vino virneenikään varsinaisesti iloinen ole. "Jumalaton riita ihan sama mitä teki tai jätti tekemättä."
Nyt minun ja mutsin välillä on onneksi useampi sata kilometriä, muistutan itseäni, nojaan taas vuorostaan taaksepäin ja pyöräytän harteitani päästäkseni eroon kehoni jännittyneisyydestä. Ei sillä kaikella pitäisi olla enää mitään väliä, mutta kuullessani jonkun toisen suusta samantapaisia asioita.. sillä on paha tapa nostaa omia muistikuviani pintaan. Vähän samoista jutuista minä ja mutsikin aina tappelimme, vaikka oikeastaan kotona asuessani en edes säätänyt kauhean paljon kaikenlaista. Mutta toisaalta, kun vertauskohtana oli puhdas pulmunen Peter.. Joo, ei hyvä lähtökohta. Viina, rööki, hilluminen ulkona välillä parikin vuorokautta putkeen, kaikkea tällaista. Voi sitä riemua mikä olisi ratkennut, jos olisin vielä kulkenut kaupungilla jonkun jätkän kanssa, kun yhtään muijaakaan porukat eivät sietäneet silmissään. Mutsi olisi varmaan halunnut lukita minut johonkin kellariin, eikä taatusti ollut kaukana nytkään, sen verran se tuntui kaikesta tekemästäni järkyttyvän. Huvittaisi nähdä sen ilme, jos se ikinä saisi tietää, mitä kaikkea olen puuhannut sitten kotoa lähdön..
Ja niine hyvine lakkaankin sitten ajattelemasta koko ämmää. Claire tehköön mitä huvittaa, minä en ajatellut olla missään tekemisissä hänen kanssaan jos suinkin voin välttää.
Shanella taitaa sentään olla vielä pari perheenjäsentä, joiden kanssa tämä tulee toimeen. Sisko ja paras kaveri edelleen Los Angelesissa, ja sinne Shanekin taitaa haikailla takaisin, ainakin siltä minusta vähän vaikuttaa. Hm. Niin paljon sidoksia.. Ehkä olen vain tyytyväinen, ettei minulla ole yhtään perheenjäsentä kaivattavana - ei se ole loppupeleissä kuin taakka, jos minulta kysytään.
"Auts", totean, kun kuulen miksi Shane ylipäätän lähti. Se ei itseasiassa ole minulle kovin vierasta - pakko lähteä, nimittäin. Ei siihen aina tarvita edes mitään pieleen mennyttä ihmissuhdetta tai niin sanottua olosuhteiden pakkoa, kuten vaikka alta lähtenyt yöpaikka. Kaikki saattaa sujua oikein hyvinkin, mutta minuun vain iskee yllättäen palava halu päästä liikkeelle, eikä se hellitä ennen kuin senhetkinen kaupunki on jo kadonnut horisonttiin. Kuka tietää, mistä se johtuu, en minä ainakaan ala selvittelemään.
Saken jälkimaku on sen verran karmea, että seuraan Shanen esimerkkiä ja ojennan käteni taitelemaan uuden palan sushia puikkojeni väliin. Juuri kun ehdin miettiä, että tämähän sujuu jo ihan hyvin, puikot lipsahtavat uhkaavasti.
"No voi hel- yäk", totean sushin tipahtaessa pieneen soijakippoon. "No just", tuhahdan kalastaessani tottelemattoman palasen taas puikkoihini ja tungen sen mahdollisimman vikkelästi suuhuni ennen kuin se on taas karkuteillä. Perusteellinen soijassa uittaminen tekee mausta aika mielenkiintoisen. Minua ei yhtään ihmetytä, että Shane tuijottaa räpeltämistäni.
"Hei, ainakaan se ei päätynyt lattialle", tuumaan hilpeästi suu täynnä riisiä. Maltan sentään pureskella ja nielaista ennen kuin vastaan Shanen esittämään kysymykseen.
"Tylsästi Kanadasta, ehkä joku parisataa kilsaa Torontosta", muistelen. En ole ollut vähään aikaan kotikulmilla, ja siinä välissä on ehtinyt olla kaupunki jos toinenkin. Kuka sitä kaikkia kilometrimääriä muistaa? Eikä sillä muuten mitään väliä olisikaan, mutta tuskin paikan nimi Shanelle mitään sanoisi. Toronto olisi varmaan vähän helpommin paikallistettavissa. "Ja säkö olet alun perin jostain Euroopan puolelta. Briteistä?"
En kyllä tiedä Euroopasta paljon mitään, paitsi että siellä on useampi kappale maita, jotka ovat pienempiä kuin provinssit täällä Kanadassa. Shane kuulostaa kuitenkin siltä, että puhuu englantia ihan äidinkielenään, joten minulle ei edes tule mieleen muita vaihtoehtoja kuin Britit. Kuulostaa joka tapauksessa huomattavasti eksoottisemmalta vaihtoehdolta, kuin minun entinen kotipaikkani.