Olemmeko ystävät pimeässä

Käy sisään, kallista tuoppia ja toivo parasta. Bar Ash on laitakaupungin suurimpia baareja, jossa voi hankkia itselleen darran kohtuuhintaan, mutta jonka kanta-asiakkaille ei välttämättä kannata mennä aukomaan päätään. Ashissa ei henkkareita kysellä, mutta jos virkavalta sattuu paikalle (mikä ei ole kovin harvinaista), saattaa alaikäisille tulla kiire luikkia sivuoven kautta livohkaan.

Olemmeko ystävät pimeässä

ViestiKirjoittaja kujakettu » 12 Tammi 2018, 19:31

[Sasu ja Rakki, tervetuloa!]

ANATOLY OLESKY

Hämyinen, talvinen perjantai-ilta. Mitä oivallisin aika istumiselle kaupungin tunkkaisimmassa kuppilassa. Täällä minä istun, tiskillä tupakalta ja viinalta haisevassa loukossa jota kutsutaan myös Bar Ashiksi. Nimensä veroinen paikka ainakin, ilma nimittäin on tunkkaista, pöydänpinnat tahmeita ja pölyisiä, tupakkakoppi tuntuu mustuvan silmissä eikä baarin omistajaa tunnu liiemmin kiinnostavan vaikka joku polttaisi pöydässäkin. Useammasta pöydästä itse asiassa löytyykin tuhkakuppi.
No, ainakin hanaolut on halpaa, siksi minä täällä aika ajoin kävinkin. Ja siksi että baaria piti vaihtaa aika ajoin, minä kun tuppasin aina löytämään jostain jonkun jonka kanssa kävin tukkanuottaisille. Sitten saatoin istua jossain toisessa baarissa pari viikkoa tai kuukauden ennen kuin palasin taas samoille mestoille. Että ilma sai vähän puhdistua ja tappelun toinen osapuolikin ehkä löytää taas kiinnostavamman asiointipaikan tai suunnan elämäänsä.

Pyyhkäisen hiussuortuvia silmiltäni ja hörppään huurteisestani pitkän kulauksen. Olut oli itse asiassa hieman väljähtänyttä, ehkä viitsisin seuraavaksi tilata jotain vähän hintavampaa tuontiolutta pullossa niin se ei olisi tällaista kuraa. Jokin hyvä shotti palanpainikkeeksi... siinähän olisi jo ideaa. Rapsutan korvantaustaani mietteliäästi ja nyökkään ikäänkuin hyväksyvästi ajatuksilleni paremmasta oluesta. Tupakaksikin voisi kohta pistää, johan tässä oli tullut oltua ainakin yhden haalean tuopillisen verran ilman.

Jätän haaleasta oluestani loput lasiin sekä laukkuni luottavaisesti paikalleni kun suuntaan tupakkakoppiin rööki huulessani. Mitäköhän tästäkin illasta tulisi.
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli

Re: Olemmeko ystävät pimeässä

ViestiKirjoittaja Sasu » 13 Tammi 2018, 19:46

Nojailen katuvalon kylmään metallitolppaan, toinen käsi tolpan ympärillä, toinen taskussa, ja naamallani hieman hämmentynyt ilme. Ei tämä ole nyt ollenkaan sitä, mitä perjantai-illaltani oletin. Yhtenä hetkenä kaikki oli kunnossa ja me neljä matkalla kohti keskustaa, sopivassa nousuhumalassa. Seuraavana, Sue ja Matt kiljuivat toisilleen täyttä kurkkua - eikä edes mukana kulkenut viinapullo auttanut asiaa.

Minulla ei ole tapana jäädä paikalle parisuhderiitojen puhjetessa, mutta hätä ei olisi ollut tämän näköinen, ellei Ashley olisi jotenkin liittynyt tähän samaan soppaan. Niinpä, kun kalpin hyvin äkkiä tieheni, koko kolmikko jäi huutamaan toisilleen keskelle jalkakäytävää - ja se taas tarkoittaa sitä, että minun seurueeni kutistui yksihenkiseksi. Eikä minulla ole edes sitä viinapulloa! Ashley nappasi sen Mattin kädestä ja paiskasi sirpaleiksi katukivetykseen. Se olikin minun merkkini lähteä. Ja, no, tämä kaikki jättää minut tähän valitettavaan tilanteeseen - norkoilemaan masentavan tyhjällä kadulla, laskuhumalan vaaniessa minua pimeydessä.

Noh. Kun joku vaanii pimeydessä, minä - kuten kuka tahansa järkevä olento - lähden kohti valoa. Ja lähin valo, jonka läheisyydessä on mahdollisuus myös saada tuoppi kaljaa käteensä, sattuu olemaan Bar Ash. Niinpä horjahdan irti katulampusta (horjumiseni ei johdu niinkään humalasta, kuin siitä, että kylmä on jo kangistanut jalkani, kiitos vain), ja talsin kohti kaupungin nuhjuisinta anniskeluliikettä. Oven avautuessa minua tervehtii vanhan, repsahtaneen baarin eltaantunut lemu. Luovin tieni baaritiskille ja tilaan shotin kirkasta ja tuopin halvinta kaljaa. Kunhan humala olisi taas turvallisesti nousussa, voisin harkita jotain muuta.

Porukka on kyllä sangen ankeaa. Keskustelunyritykseni tyssäävät kanssajuojien tylyihin mulkaisuihin tai paikalta poistumisen. Kerrassaan tympeää. Kaljakin ehtii lämpenemään tuopissa, vaikka sitä kuinka hörpin. Ugh. Olisi pitänyt käyttää nämäkin rahat bussilippuun keskustaan - ei kai se humala niin pahasti olisi laskenut... No, meni jo, vihelsi mennessään, vai miten sitä tavataan sanoa. Koska haluan tästä mestasta irti muutakin kuin lievän kuvotuksen, käännähdän selkä tiskiin päin ja katselen ympärilleni, kunnes löydän sopivan kohteen. Poispäin kävelevä mies näyttää hieman minua vanhemmalta ja varsinaiselta päivänsäteeltä, mutta hänellä on myös rööki huulessa ja hän on matkalla kohti tupakkakoppia, joten yrittänyttä ei laiteta.

Harpon miehen kiinni, taputan häntä kevyesti olalle ja asetun osittain hänen tielleen.
"Heitä rööki," tokaisen, hymyillen valloittavinta virnettäni. Sitten hymy hyytyy kasvoilleni. Ei jumalauta. Minähän tunnen tämän jätkän. Siitä on, mitä, muutama vuosi? Jossain toisessa kaupungissa se tapahtui, ehkä jopa menestyksekkäällä Yhdysvaltojen kierroksellani, mutta olen täysin varma, että olen lyönyt tuota naamaa. En muista, kumpi voitti. Todennäköisyys, että kumpikin joutui kaveriensa poisraahaamaksi ennen voittajan julistamista, on suuri. Tai ehkä virkavallan retuuttamaksi?

Seison jähmettyneenä paikoillani, käsi ojossa ja virne edelleen jäätyneenä kasvoilleni. Toivon, että mies ei tunnista minua. Yritän näyttää siltä, että minä en ainakaan tunnista häntä. Minun ei tekisi tänään mieli tapella.
Avatar
Sasu
Pikkuvanha
 
Viestit: 145
Liittynyt: 26 Loka 2013, 09:28

Re: Olemmeko ystävät pimeässä

ViestiKirjoittaja kujakettu » 22 Helmi 2018, 01:26

Niiskaisen löntystellessäni tupakkakoppia kohden - onneksi siellä näytti varsin väljältä, vain joku rähjäinen ukko kyyhötti nurkassa näyttäen siltä että oli jo puoliksi sammunut. Kaipaan kovasti vahvempaa humalatilaa joten pitäisi polttaa nopeasti että pääsisin taas juoman makuun, eihän tästä muuten mitään tulisi. Jos tällaisessa räkälässä piti olla niin ei ainakaan selvin päin.

Olen juuri lähestymässä kopin ovea kun tunnen taputuksen olkapäälläni ja hämmentyneenä käännän katseeni taputtajan suuntaan.
Heitä rööki.
"No jos yks vaan", totean ja olen kaivamassa askia yhdestä reisitaskuhousujeni monista taskuista, kun luon hieman pidemmän silmäyksen puoliksi edessäni seisovaan mieheen.
Räpytän silmiäni hieman typertyneesti ja väsyneesti pienoisessa humalassani ja kurtistan kulmiani.
"Mitä hittoa", mutisen itsekseni. Olen kuitenkin samalla kaivanut jo askin esiin ja pidän sitä puoliksi avonaisena hieman typertyneenä käsissäni samalla kun oma tupakkani roikkuu entistä enemmän suupielestä. Kun tajuan sen, nappaan tupakan toisella kädellä pois ja mulkoilen tätä minua hieman pidempää miestä epäluuloisesti.
"Tunnetaanko me?"

Otan ajatuksissani puolikkaan askelen taaksepäin tarkastellessani miestä. Mutristan jälleen suupieliäni, yrittäen muistaa toisen koska hän näytti etäisesti tutulle mutta ei välttämättä mitenkään hyvällä tavalla. Etten olisi joskus tapellut tuon kanssa?
Huokaisen raskaasti ja pyyhin hieman silmilleni valuvia hiuksia edestä. Nyt en todellakaan ollut millään tuulella tapella.
"Hei kuule, jos tulit riitaa haastaa niin mee muualle. Mä haluan vain olla iloisesti kännissä. Tai vähemmänkin iloisesti käy, kunhan oon kännissä", totean ja ojennan tupakan miehelle.
"Saat pitää sen jos oot ihmisiksi."
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli

Re: Olemmeko ystävät pimeässä

ViestiKirjoittaja Sasu » 26 Helmi 2018, 20:31

Kas, sieltähän se tupakka irtoaa... ainakin melkein. Humalainen tunnistus hiipii miehen kasvoille, ja röökiaski jää puolitiehen. Seison edelleen urheasti käsi ojossa ja yritän järjestää naamalleni mahdollisimman viattoman ja ehkä hieman hämmentyneen ilmeen, mutta toisen käden sormet naputtelevat ripeästi toisiaan vasten, enkä voi olla siirtelemättä painoani puolelta toiselle. Ehkä mies on jo juonut tarpeeksi, ehkä hän ei muista missä olemme törmänneet, ehkä hän luulee minun olevan joku muu... Tosin, jos miehen mulkoilusta voin mitään päätellä, hän on päätynyt samaan johtopäätökseen kuin minä - edellisen kerran tavatessamme kummankin nyrkit tekivät tuttavuutta vastapuolen naaman kanssa.

"Eei?" yritän vastata miehen kysymykseen, mutta hänen astuessaan taaksepäin minäkin astahdan hieman poispäin. Hän huokaisee. Onko tuo nyt 'okei, en nyt viitsisi' vai 'okei, hoidetaan homma tällä kertaa kunnolla loppuun' -huokaisu?

Ilmeisesti vaihtoehto yksi. Olisin epäluuloisempi, mutta tyyppi antaa röökin minulle, ja nappaan sen vikkelästi ennen kuin miehen mieli muuttuu. Samalla väläytän rennon virneen, ja lakkaan muutenkin odottamasta ensimmäistä lyöntiä.
"Ihmisiksi? No, miten sen nyt ottaa. Sattumoisin minunkin tavoitteeni on olla kännissä, mutta mieluummin iloisesti kuin surullisesti, jos päättää saa. Surullisesti kännissä oleminen on niin... masentavaa?" höpötän ja lähden kuljeksimaan kohti tupakkakoppia. Sitten vilkaisen kuitenkin olkani yli. "Sulla varmaan oli tulta?"
Väitän omistavani ainakin yhden sytkärin, mutta voisin myös väittää, että se ei sattunut mukaan. Mutta tuskinpa mieskään ajatteli röökiään pelkällä tahdonvoimalla sytyttää.

Parin askeleen jälkeen käännähdän ympäri ja jatkan matkaani takaperin.
"Musta tuntuu, että jos me ollaan joskus tavattu - mitä en siis myönnä - niin se ei ehkä mennyt oikein nappiin. Tai siis, ollenkaan nappiin. Mutta, koska meillä on tänään yhteinen päämäärä, niin voidaan varmaan aloittaa puhtaalta pöydältä!" Kallistan päätäni mietteliäästi. "Kuvainnollisesti, siis. En usko, että näitä pöytiä on kukaan putsannut vuosikausiin. Anyway!" Ojennan röökittömän käteni - joka sentään sattuu olemaan oikea - kohti miestä.
"Mä oon Rakki", esittäydyn reippaasti. Jos tässä kerran aiotaan kökkiä samassa röökikopissa kokonaisen tupakan verran, niin minähän ei aio sitä tehdä hiljaisuudessa, vaikka henki menisi. Ehkä miehestä saisi potentiaalista seuraa röökin jälkeenkin. Muu baarin asiakaskunta vaikuttaa jokseenkin ankealta, ja vaikka tämäkään tyyppi ei näytä olevan ihan huikealla biletuulella, niin ainakaan se ei heti käskenyt minun painua helvettiin. Alku se sekin!

Tupakkakopille päästyämme avaan oven suurieleisesti ja viiton miehen sisälle edelläni. Kopissa haisee järkyttävältä - vanhan tuhakupin lemuun sekoittuu hieman oksennusta ja ehkä häivähdys tukossa olevaa viemäriä, mistä se sitten ikinä tuleekaan - mutta ehkä tätä hetken kestää. Pyörähdän taas uuteen juttukumppaniini päin.
"Jos me joskus ollaan tavattu, niin uskaltaisin melkein veikata, että Jenkeissä", totean mietteliäästi. "Meneekö lähellekään oikein?"
Yleensä en tappele samassa kaupungissa liian monta kertaa - sellainen herättää epätoivottua huomiota. Enkä muista, että olisi joutunut hetkeen vaihtamaan kaupunkia tappelujen takia, ainakaan Kanadassa. Siksi siis vahva mielikuva, että edellinen tapaamisemme olisi voinut olla rakkaassa etelänaapurissamme - tosin hittoako minä oikeastaan muistan, on enemmän kuin todennäköistä että viina on virrannut silloinkin, eikä siinä kohti paikalla ole niin väliä.
Avatar
Sasu
Pikkuvanha
 
Viestit: 145
Liittynyt: 26 Loka 2013, 09:28

Re: Olemmeko ystävät pimeässä

ViestiKirjoittaja kujakettu » 24 Huhti 2018, 18:53

Mies vastaa epäröivän oloisesti kysymykseeni siitä tunnemmenko me että eei, ja kohotan hieman kulmiani huvittuneesti. Uskottava yritys ja niin edelleen.

Kun mies sitten toteaa että olisi itsekin mielummin kännissä, tosin jos valita saa niin iloisesti ennemmin kuin surullisesti, nyökkään. Hän jatkaa surullisesti kännissä olemisen olevan masentavaa ja naurahdan hieman synkästi.
"Sinäpä sen sanoit."
Kerkeän astua yhden askelen lähemmäs röökikoppia kun mies sitten huikkaa että minulla oli varmaan tulta.
"On joo", tokaisen. Tekisi mieleni jatkaa että menehän siitä, koska matkamme röökikopille ei lyhyestä etäisyydestä huolimatta tuntunut oikein edistyvän.

Saan lampsittua muutaman laiskan askelen eteenpäin kohti koppia kun mies sitten käännähtää ympäri ja jatkaa jutusteluaan. Olipas puhelias kaveri. Olisiko sittenkin pitänyt vain tintata? En minä kyllä viitsisi, siitä lentäisi uloskin.
Hymähdän huvittuneesti hänen sanoihinsa siitä että ensimmäinen kohtaamisemme ei tainnut mennä nappiin. Kohotan toista kulmaani.
"Mullakin on vähän sellainen kummallinen mielikuva", sanon.
Sitten mies ojentaa kätensä ja kertoo olevansa Rakki. Rakki? Kulkukoiralta mies ehkä vähän näyttikin. Tosin jos hän näytti kulkukoiralta niin ehkä edes halunnut tietää miltä minä näytin.
Ojennan käteni takaisin.
"Ana", totean lyhyesti. Joko päästäisiin sinne röökille tästä tarinoimasta?

Tupakkakoppi todella haisee siltä kuin sinne olisi sytytetty jonkinlainen nuotio röökeistä ja heitetty hieman paloöljyä päälle. Sytytän kuitenkin muitta mutkitta röökini ja ojennan sitten sytkäriä uutta tuttavaani - Rakkia - kohti samalla kun hän höpöttää hieman lisää. Hän toteaa mietteliäästi että olemme ehkä tavanneet Yhdysvalloissa ja nyökkään lyhyesti.
"Todennäköisesti. En kuitenkaan oo asunut Kanadassa kovin pitkään."
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli

Re: Olemmeko ystävät pimeässä

ViestiKirjoittaja Sasu » 07 Marras 2018, 15:03

[Vannon ettei siitä ole puolta vuotta, kun luin tuon edellisen vastauksesi, vaikka kyllä siitä taitaa olla.]

Nappaan sytkärin uuden tuttavuuteni, Anan, kädestä ja sytytän röökini. Puheeni lomassa meinaan tottumuksesta pistää sytkärin omaan taskuuni, mutta tajuan asian viime hetkellä ja ojenankin sen takaisin Analle. Yleensä yritän vaivihkaa pihistää sytkärit kaikilta uusilta tuttavuuksiltani, jos he sellaisen minulle sattuvat antamaan, mutta jos ei nyt kuitenkaan vielä kokeilla kepillä jäätä ihan liikaa. Imaisen tupakkaani ja kallistan päätäni Anan vastaukselle.
"Joo vai? Mikäs sut tänne sitten toi?" kysäisen.

Hmm. Pitäisiköhän itsekin muuttaa jonnekin ulkomaille? Kanadaa on tullut reissattua edes takaisin jo hyvän aikaa, ehkä pitäisi pysyvästi laajentaa maisemiaan.
"Jos saisit asua ihan missä vaan, raha tai aika tai mikään ei olisi esteenä, niin missä asuisit?" kysyn Analta ajatusteni johdattelemana. Vaikea kysymys, muuten. Jos pitäisi joku tietty maa valita... no, ainakin sillä pitäisi olla tarpeeksi pinta-alaa, jotta voi vaihtaa maisemaa niin usein kuin huvittaa. Kiina voisi olla jännä paikka, ainakin tarpeeksi ihmisiä. Sääli vain, ettei kieli oikein luista.
"Ja ai niin, jos kielitaitokaan ei olisi esteenä," jatkan melkein heti edellisen kysymykseni perään. "Vai puhutko sä jotain vieraita kieliä?"
Mistäs sitä tiesi, vaikka Ana olisikin joku kielivelho. Itse en kyllä ole. Siinä olisi ehkä ollut asia, jota olisi koulussa kannattanut kuunnella vähän paremmin. Osaan hädin tuskin kertoa ranskaksi, etten puhu ranskaa, ja lajitelman erilaisia kirosanoja ja loukkauksia. Eipä taida minusta tulla ranskalaista. Ehkäpä... Australia? Tosin en kyllä tiedä, voinko sanoa, että ymmärtäisin sielläkään paikallista kieltä. Sitäpaitsi, Australiassa kaikki on myrkyllistä. Ei kiitos. Imaisen taas röökiäni. Osaan kyllä myrkyttää itse itseni ihan tarpeeksi tehokkaasti, kiitos vain.
Avatar
Sasu
Pikkuvanha
 
Viestit: 145
Liittynyt: 26 Loka 2013, 09:28


Paluu Bar Ash

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron