Muistojen sirpaleita (K-13-K-15?)

Kaupunkia ympäröivät suuret havumetsäalueet, sillä lähin naapurikaupunki ei ole aivan kyljessä kiinni. Sitä mukaa kun loitotaan keskustasta, taajamat muuttuvat harvemmin rakennetuiksi asuinalueiksi, kunnes lopulta kaupunkiympäristö jää taakse ja metsä ottaa vallan. Snowfinchin ympäristöön voi vapaasti kehittää laskettelukeskuksia, vaellus- ja leirintäalueita ja muita vastaavia paikkoja, joihin sijoittuvat pelit pelataan tällä alueella.

Muistojen sirpaleita (K-13-K-15?)

ViestiKirjoittaja Dalamar » 25 Marras 2013, 17:08

K-merkintä sen vuoksi, koska aihe saattaa ahdistaa. Ja tämä on ollut edellisellä foorumilla k-peli puolella :)
En tiennyt minne muualle olisin tämän sijoittanut. Koska kyseessä on yksityinen laitos, joka mielikuvan mukaan sijaitsee erillään asutuksesta yms.

//Dalamar on tervetullut tänne ^^ Ja paikka on sairaalan psykiatrinen osasto!//

DARIUS
Darius nousi autosta ulos...Hänen kasvoillaan koreili leveä ja toiveikas hymy. Hän oli saanut edellisenä päivänä Nielin hoitajalta, Sandralta puhelun että Nielin tila oli ottanut jälleen uuden askeleen paranemaan päin; tämä ei enää reagoinut läheskään niin voimakkaasti kosketukseen! Vielä pari viikkoa sitten jo pelkkä hipaisu oli saanut nuorukaisen pakokauhun valtaan, mutta nykyään Nieliä pystyi koskemaan jo ihan huoletta. Ei tämä siitä vieläkään pitänyt, mutta parempaan päin oltiin jo menossa onneksi.. Nyt Darius toivoi, että kosketuksen kautta hänen kihlattunsa saisi ehkä muistinsa takaisin...tai edes osan siitä...Darius halusi oman, ihanan ja hauskan Nielinsä takaisin mahdollisimman pian..

Mies kumartui vetämään takapenkiltä suuren, valkoisen nalle-pehmon, jonka kaulassa koreili vaaleanpunainen rusetti, sekä laukkunsa. Hän oli ottanut kotoa mukaan muutamia tavaroita, joiden avulla hän aikoi saada Nielin muistot palaamaan edes osittain. Nallessa oli molemmille käsille kantamista, mutta laukku pysyi hyvin olalla. Darius käveli parkkipaikan poikki kohti sairaalaan ovia, eikä toiveikas hymy kadonnut miehen huulilta hetkeksikään. Hän aikoi saada oman Nielinsä takaisin.

Sairaalan ovet avautuivat ja Darius asteli sisään, huomaten Sandran seisovan tiskin takana.
"Hei, tulin tapaamaan Nieliä, niin kuin varmaan arvasitkin" Mies lausui hymyillen ja naurahti pienesti, korjaten nallen asentoa sylissään. Evelyn oli valinnut sen lahjaksi Nielille..

NIEL
Sandra jutteli vilkkaasti tummahipiäisen hoitajan kanssa. Valkotakkinen psykiatri nojasi huolettomasti tiskiin, kunnes hänen silmäkulmaansa osui jotain valkoista. Nainen käänsi katseensa ovelle ja hetken hänen kasvoilleen ilmestyi hämmentynyt ilme, kun ovesta tuntui tupsahtavan yksi iso halittava nalle. Hymy kuitenkin levisi lääkärin kasvoille, kun nallen takaa pilkisti tuttu mies.
"Hei, tulin tapaamaan Nieliä, niin kuin varmaan arvasitkin", Darius lausui niin pirteästi, että Sandraa nauratti.

"Saattoihan se olla aika selvää. Ei kun tännepäin vain. Voitte tänään tavata hänen huoneessaan", Sandra selitti sulloen kätensä takin taskuihin. Nainen lähti hymyillen harppomaan ensimmäisistä ovista käytävälle, missä häntä vastaan tuli valkoisiin pukeutuneita hoitajia, joista suurinosa talutti potilaita. Sandra viiletti reippain askelin käytävää eteenpäin kääntyen vasemmalle ja pysähtyi sitten yhden oven eteen. Hän koputti pikaisesti avaten oven vastausta odottelematta.

Niel makasi sängyllä. Mies tuijotti kattoon, eikä näyttänyt enää niin kalpealta ja sairaalta kuin aikaisemmin. Sinisilmä vilkaisi tulijoihin nousten vaivallollisesti istumaan. Edistystä? ehdottomasti. Niel reagoi selvästi paremmin. Vaikka tämä ei vielä puhua pukahtanut, hän selvästi kuunteli puhetta ja ymmärsi paremmin mistä oli kysymys.
"Katso kuka tuli kylään", Sandra hihkaisi pitäen ovea auki Dariukselle ja nallelle. Niel katsoi tulijaa. Se oli se outo mies...Mies, jonka nimeä Niel ei muistanut. Mutta mies oli mukava. Jutteli aina käydessään. Huoneen vaaleansinisille seinille oli teipattu valokuvia Nielin perheestä. Piirustuksia muodottomista hahmoista. Kirjoituspöydällä oli vaasi ja kukkakimppu. Jessican lähettämiä.

"Olkaa ihan rauhassa vain. Muista, että lähestyt Nieliä edelleen varoen. Hän sietää kosketusta, mutta äkkinäiset liikkeet saattavat pelottaa. Olen ihan tuossa lähellä, jos tarvitsette minua", Sandra neuvoi topakasti kiiruhtaen sitten ovesta käytävään sulkien sen perässään...

DARIUS
"Saattoihan se olla aika selvää. Ei kun tännepäin vain. Voitte tänään tavata hänen huoneessaan" Sandra vastasi hyväntuulisena, Dariuksen nyökätessä aivan yhtä hymyilevänä. Hän seurasi psykiatria käytävien läpi...niin hoitajat, kuin potilaatkin tuntuivat tuijottavan häntä. Ei ihmekään, kyllähän valtava nallekarhu keräsi huomiota turhankin kanssa. Vanhempaa vain hymyilytti...varsinkin ajatus, että kohta hän näkisi taas elämänsä rakkauden ja ensimmäistä kertaa aikoihin, pääsisi ehkä jopa halaamaan tätä. Ihanaa...

Pian he pääsivätkin oikean oven luokse, Sandran avatessa sen koputtamisen jälkeen. Darius kurkkasi oven suusta kihlattuaan ja olisi voinut itkeä onnesta, kun näki Nielin nousevan istumaan. Tämän sinisissä silmissä oli jo pientä eloa, eikä tämä näyttänyt yhtään niin sairaalta kuin aiemmin...ihanaa, aivan ihanaa.
"Katso kuka tuli kylään" Psykiatri hihkaisi, Dariuksen astuessa sisään ja joutui jälleen korjaamaan otettaan nallekarhusta sylissään. Niel käänsi katseensa mieheen...vanhempi tunsi sydämensä pakahtuvan rakkaudesta.
"Heippa kulta" Darius lausui hymyillen ja katsoi kihlattuaan lempeästi mustilla silmillään.
"Olkaa ihan rauhassa vain. Muista, että lähestyt Nieliä edelleen varoen. Hän sietää kosketusta, mutta äkkinäiset liikkeet saattavat pelottaa. Olen ihan tuossa lähellä, jos tarvitsette minua" Sandra neuvoi, vanhimman nyökätessä pienesti.
"Kiitos.." Darius lausui suoraan sydämestään ja katsoi, kuinka psykiatri katosi oven taakse.

Mies käänsi katseensa Nieliinsä ja istui tämän vierelle sängylle, katsoen niihin rakastamiinsa silmiin.
"Kuinka voit? Toin sinulle tällaisen" Vanhempi lausui hellästi ja ojensi nallea Nielille, pienen virneen koreillessa hänen huulillaan.
"Evelyn valitsi sen sinulle, kun ei itse pääse vielä sinua katsomaan" Darius lausui lempeästi ja kietoi hitaasti ja varovaisesti kätensä Nielinsä ympärille...tämä tuoksui aivan itseltään..
"Kaipasin sinua niin paljon..." Mies lausui hiljaa ja perääntyi jälleen hieman taaemmas, silittäen kultansa hiuksia hellästi ja hymyili onnellisena.

"Minä olen suunnitellut vähän kaikkea mitä voisimme tehdä.." Darius hymyili ja silitti nyt kultansa poskea.
"Ajattelin, että laitan hiuksesi ensiksi...Olen sen verran monta kertaa katsonut kun teet niin, että luulen osaavani tehdä samanlaisen kampauksen edes jotenkuten" Vanhempi aloitti hellästi.
"Ja sitten ajattelin, että maksaisin viimeinkin ne tanssivelkani" Mies naurahti ja hymyili rakastuneena.
"Jos ollaan ihan rehellisiä, olen vähän harjoitellut kotona yksikseni" Darius lausui hieman nolona, hymyillen kuitenkin vinosti rakkaalleen. Hän saisi oman Nielinsä takaisin.

NIEL
//Tätä Nielin osuutta oli tajuttoman hauska kirjoittaa :D //

Niel tillotti tuota outoa miestä, joka oli astunut huoneeseen. Nuorukaisen siniset silmät seurasivat tarkasti toisen liikkeitä ja hän piti käsiään tiukasti sylissään. Pian ne olivat nihkeät ja hikiset. Tuo oli joku eläin...mitä mies kantoi mukanaan. Taas se puhui. Vaikuttaisi olevan iloinen. Nielin suupielet kääntyivät ylöspäin. Mutta ei sen tähden, että hän olisi täysin ymmärtänyt mitä mies oli sanonut. Mutta toisen äänensävy hymyilytti.

"Kuinka voit? Toin sinulle tällaisen...Evelyn valitsi sen sinulle, kun ei itse pääse vielä sinua katsomaan", Darius selvensi. Nielin sudensilmät olivat täysin tutkimattomat. Hän kuunteli tarkkaan, mitä sanottavaa miehellä oli. Kuinka voit...sitä oli kysytty usein. Ei Niel osannut siihen vastata. Ei häntä nälättänyt ainakaan. Mies ojensi eläimen hänelle. Miksi? Nuorukainen otti pehmoisen nallen vastaan, mutta ei tiennyt mitä olisi tehnyt sillä. Niinpä sinisilmä kumartui ja laski nallen istumaan lattialle. Eivät eläimet saaneet olla sängyssä.

Outo mies lähestyi ja tämä kietoi kätensä Nielin ympärille. Sillä sekunilla nuorukainen jäykistyi. Sydän pomppasi kurkkuun...Inhottavaa...Mutta se nainen oli sanonut ettei tämä sattunut...Tyhmältä se silti tuntui...Mies päästi kuitenkin pian irti. Sudensilmät lähtivät piakkoin harhailemaan seinille.
"Kaipasin sinua niin paljon...", toinen lausahti hiljaa. Niel ei välittänyt, vaikka Darius sipaisikin hänen hiuksiaan. Hoitajat harjasivat niitä alituiseen. Se vasta kummallista olikin.

"Minä olen suunnitellut vähän kaikkea mitä voisimme tehdä..Ajattelin, että laitan hiuksesi ensiksi...Olen sen verran monta kertaa katsonut kun teet niin, että luulen osaavani tehdä samanlaisen kampauksen edes jotenkuten...Ja sitten ajattelin, että maksaisin viimeinkin ne tanssivelkani...Jos ollaan ihan rehellisiä, olen vähän harjoitellut kotona yksikseni", Darius kertoili hymyillen hellästi. Nielin katse osui miehen tummiin silmiin. Nuorukainen hymyili. Toinen puhui ihan pähkähulluja asioita. Taisi tuo mies olla ihan päästään vialla. Ehkä se mukava nainen suostuisi antamaan niitä pillereitä hänellekin. Loppuisi nuo hullutukset. Niel hivuttautui seisomaan. Hän nosti sängystä kukkakuviosen tyynyn pöyhien sitä. Mies asetteli tyynyn sängyn viereen ja nosti sitten valkoisen nallen siihen istumaan. Mikähän elukka se oikein oli? koira kenties...Koiran Niel tunnisti. Välittämättä sen enempää vieraastaan nuorukainen nosti vaasin pois alusastialtaan ja laski keraamisen lautasen maahan nallen viereen. Pitihän eläimien juoda. Sen tehtyään sudensilmäinen istui takaisin sängylle. Nosti toisen jalkansa koukkuun ja roikotti toista jalkaansa lattianrajassa....

DARIUS
//Sitä oli kyllä myös hauska lukea :DD ihana Niel!!//

Dariuksen kasvoille nousi pientä epävarmuutta...Niel kyllä hymyili, ja kauniisti hymyilikin, mutta tämä ei osoittanut minkäänlaisia eleitä, että olisi ymmärtänyt mistä oli puhe. Tumma hymyili hieman vinosti, mutta ei antanut kultansa tilan häiritä hyvää mieltään..ainakin Niel näytti onnelliselta.

Vanhempi katsoi kihlattuaan kiinnostuneena, kun tämä nousi seisomaan ja pöyhi tyynyään, laskien sen sitten lattialle. Darius kurtisti kulmiaan hieman hämillään, nuorukaisen asettaessa nallen istumaan tyynylle ja kävi hakemassa maljakon aluslautasen...luuliko tämä sitä oikeaksi eläimeksi? Tumman kasvot synkistyivät entisestään...aamulla hän oli vielä ollut aivan varma Nielin parantumisesta...mutta tämä todellakin oli menettänyt järkensä.. Darius puri huultaan tiukasti ja liikkui lähemmäs kultaansa, katsoen tätä hellästi mustilla silmillään.
"Kuule kulta...tämä ei ole oikea eläin. Se on vain pehmolelu, katso" Mies selitti hieman apeasti hymyillen ja puristeli nallen pehmeää kehoa, kosketti sen kovia muovisilmiä ja näytti nallen sivusauman pesulappuja.
"Ei se elä oikeasti.. Se on vain tehty halittavaksi ja siliteltäväksi" Darius selitti hiljaa, mutta yritti parhaansa mukaan pitää itsensä pirteänä, vaikka olisi voinut purskahtaa itkuun hetkenä minä hyvänsä...hän vain halusi oman Nielinsä takaisin..

Mies huokaisi syvään ja yritti vääntää huulilleen aidompaa hymyä, tarttuen varovaisesti kultansa käteen.
"Mene istumaan tuohon" Darius neuvoi hellästi ja ohjasi kihlattunsa istumaan pöydän ääreen. Seinällä oli peili, joka heijasti heidän molempien kuvajaiset...Niel oli edelleen aivan yhtä kaunis kuin ennenkin...mutta ei tämä silti jotenkin näyttänyt itseltään.. Silmissä ei ollut sitä pientä pilkettä.
"Pysy vaan paikallasi, niin minä hoidan kaiken" Darius lausui ja asetti laukkunsa pöydälle, ottaen sieltä hiusharjan, sekä pullon hiuslakkaa ja asettui seisomaan kihlattunsa taakse.

Hellästi hän ryhtyi harjaamaan kultansa hiuksia taaksepäin...ne olivat pehmeät ja kasvaneet pituutta sairaalassa oleskelun aikana... Pieni hymy koreili Dariuksen huulilla, kun hän ryhtyi Nielin tapaamaan muotoilemaan hiuksista kekoa tämän pään toiselle puolelle. Jokin pieni, toiveikas ja hyvin naïvi tunne hänen sisällään toivoi Nielin muistojen palaavan, kun hän näkisi itsensä, noh, enemmän itsensä näköisenä. Mutta järki päässä murskasi sellaiset naurettavat ajatukset.
"Pidätä hengitystä hetki" Darius neuvoi ja ravisti hiuslakkapulloa, suihkuttaen sitten runsaasti ainetta Nielinsä ruskeisiin hiuksiin, pitääkseen huolta, että pienimmätkin hiussuortuvat pysyisivät paikoillaan.

Eihän se yhtä hyvältä näyttänyt, kuin Nielin tekemänä, mutta aika hyvä kuitenkin.
"Noin.. Näyttääkö tutulta?" Vanhempi kysyi jälleen hieman aidommin hymyillen ja kumartui katsomaan itseään peilistä Nielin vierellä, hymyillen rakastuneena.
"Täytyy sanoa, että näytämme aika hyvältä yhdessä... Niel ja Darius.." Darius naurahti virnistäen, ilmeen kuitenkin hellentyessä lauseen loppua kohden.

NIEL
Niel katsoi peräti kauhuissaan, kun Darius poimi nallen syliinsä puristellen sitä, ja tökkäisi sitä vielä silmäänkin! ja mikä kauhistus olikaan kiinnitetty eläimen takapuoleen!
"Kuule kulta...tämä ei ole oikea eläin. Se on vain pehmolelu, katso...Ei se elä oikeasti.. Se on vain tehty halittavaksi ja siliteltäväksi", Darius selitti. Nielin huulet raottuivat. Hän ei oikein saanut selvää miehen puheesta. Outoa...Koira ei edes vinkunut kun sitä tökittiin...Olikohan se sitten kuollut eläin. Nin sen täytyi olla...Mutta vielä oudompaa oli, että tuo mies oli tuonut koiranraadon hänelle. Niel pudisteli päätään, voi voi...taisi toinen olla levon tarpeessa.

Vanhempi tarttui hellästi nuorukaisen käteen ohjaten tätä tuolille.
"Mene istumaan tuohon...Pysy vaan paikallasi, niin minä hoidan kaiken", Darius selitti. Istumisen Niel käsitti. Hän istahti tottelevaisena penkille. Kiinnostuneena hän katseli miten esille otettiin hiusharja. Aha! tämän hänkin tajusi. Hoitajat kun tosiaan nuorukaisen hiuksia aina harjailivat. Ja letittivät välillä toistensakin suortuvia. Se oli ratkiriemukasta. Hiusten harjaaminen taisi olla aika veikeä tapahtuma, kun aina piti nauraa, ja suipistella huulia peilin edessä. Miksiköhän niin tehtiin. Niinpä Nielin huulille levisi hymy, ja hän katsoi itseään peilistä kuin posliininukke. Näinhän sitä piti olla...

"Pidätä hengitystä hetki", Darius lausahti muotoiltuaan Nielin hiuksia. Mutta sellainen neuvo oli Nielille täysin tuntematon. Joten kun vanhempi suihkautti lakkaa pärskähti Niel. Mitä ihmeen myrkkyä se oli. Nuorukainen hieraisi nenäänsä...Hitaasti siniset silmät kohottautuivat peiliin. Hän ei ensin hahmottanut itseään...
"Noin.. Näyttääkö tutulta? Täytyy sanoa, että näytämme aika hyvältä yhdessä... Niel ja Darius..", Darius naurahti lämpimän hymyn kera. Niel kurtisti kulmiaan nousten tuoliltaan. Hän käveli peiliä kohden kädet edellä. Kuka tuo on...Sormet tapasivat peilin pinnan. Siitä ei päässyt läpi. Pienen pohdinnan jälkeen nuorukainen ymmärsi, että peili vain heijasti hänen kuvajaistaan...Kummallista.


DARIUS
Darius katsoi kiinnostuneena, ja ehkä hieman toiveikkaanakin kultaansa, kun tämä nousi seisomaan
Niel katseli ihmeissään peilikuvaansa kädet ojossa, kunnes ne kohtasivat peilin viileän pinnan...Nuorukainen näytti miettivän ahkerasti hetken ajan...eikö tämä tajunnut sen olevan vain peilikuva..? Dariuksen kasvot synkistyivät jälleen...hetki hetkeltä hänen uskonsa kihlattunsa parantumiseen hiipui pois...sydän tuntui räjähtävän surusta ja kaipuusta..
"Niel..." Mies huokaisi hiljaa ja tuijotti rakkaimpaansa surullisilla silmillään, istahtaen pehmeälle sängylle.. Hän otti itse nallekarhun syliinsä ja halasi sitä tiukasti, taistellen pitääkseen tunteensa kurissa.

"Anteeksi että aiheutin tämän kaiken sinulle...en pystynyt pelastamaan sinua, vaikka olin luvannut suojelevani sinua kaikelta.." Darius lausui hiljaa, ääni tihkuen surua ja henkistä tuskaa.
"Luulin aina ennen olevani vahva ja pärjääväni yksin, mutta olen aivan hukassa ilman sinua..." Mies jatkoi yhä surkeammin ja laski kosteat silmänsä nallen pehmeään turkkiin. Nielin myötä oli vasta selvinnyt, kuinka heikko ihminen Darius oikeasti oli...mies esitti vahvaa, vaikka oikeasti oli aivan hukassa ilman rakkaimpansa tukea..

Vanhempi niiskaisi surullisena ja nousi seisomaan, ottaen sitten laukustaan imeliä rakkauslauluja pursuavan levyn, jolla oli itseasiassa myös pari Elviksen biisiä. Hän käveli vaatimattomalle mankalle huoneen nurkassa ja asetti levyn paikalleen, painaen sitten play-nappia ja kääntyi kihlattunsa puoleen. Darius tarttui rakkaimpansa käsiin ja otti varovaisesti tanssiasennon, ryhtyen keinumaan musiikin tahtiin hitaasti, silmien hehkuessa surusta ja tulevista kyyneleistä...kaikki ne rakkauslaulut riipivät sydäntä entisestään.. Tumma vilkaisi rakkaansa silmiin, mutta ei enää saanut itseään hymyilemään, vaan käänsi mustat silmänsä jalkoihinsa, yrittäen viedä Nieliä parhaansa mukaan...Hän ei todellakaan ollut mikään parkettien partaveitsi, mutta yritys oli kovaa.

"Rakastan sinua Niel...aivan liikaa" Darius lausui hiljaa ja turhia ajattelematta kumartui suutelemaan kihlattunsa huulia, ensimmäisten kyynelten valuessa hänen poskilleen.

NIEL
Niel tutki itseään edelleen peilin heijastavasta kuvajaisesta. Hän ei kyllä millään voinut muistaa kuka oli, eikä hänen takanaan istuva nallekarhua puristava mies nostattanut yhtään sen kummempia muistikuvia. Ainoa asia, mitä nuorukainen kuitenkin tunsi, oli ilo. Hän oli aina iloinen, kun hän näki tuon vieraan miehen astuvan huoneesta sisään. Kuka tämä nyt ikinä sitten olikaan...

"Anteeksi että aiheutin tämän kaiken sinulle...en pystynyt pelastamaan sinua, vaikka olin luvannut suojelevani sinua kaikelta...Luulin aina ennen olevani vahva ja pärjääväni yksin, mutta olen aivan hukassa ilman sinua...", Dariuksen surullinen ääni sai Nielin kääntymään...Mikähän tuollekin nyt tuli. Sinisilmäinen kurtisti jälleen otsaansa. Miehen käytös oli kummallista. Ei hän tässä nyt hätää ollut...ellei toisella ollut nälkä. Mutta surullisen niiskauksen saattelemana vanhempi nousi seisaalleen kaivaen laukustaan jotakin. Levy...sen Niel tunnisti. Lääkäri soitti usein levyjä hänelle. Se oli aina mukavaa.

Niel värähti peloissaan kun Darius lähentyi häntä ja otti käsistä kiinni. Epäluuloisena seisoen, ja selvästi pohtien tilanteen uhkaavuutta, sudensilmäinen tarkkaili mitä tuleman piti. Hänen toinen kätensä nostettiin miehen harteille kun toinen pysyi visusti toisen kämmenen sisällä. Outo mies alkoi keinua musiikin mukana ja se sai Nielin hymyilemään leveästi. Tästä hän piti...ei hän tiennyt mitä he tekivät, mutta huojuminen tuntui erittäin hyvälle...

"Rakastan sinua Niel...aivan liikaa", Darius kuiskasi. Niel tuijotti tyhjin silmin miestä, joka pian suuteli häntä. Niel ei osannut vastata suudelmaan. Hän ei ymmärtänyt mitä se tarkoitti. Mutta...ainakaan se ei tappanut. Kyynel vierähti pitkin vanhemman poskea. Nuorukainen hymyili pyyhkäisten kyyneleet kämmeneensä. Mitähän tuokin nyt porasi. Pitäisi varmaan mennä syömään, kun noin kovasti itketti. Tai sitten piti huojua enemmän! Nuorukainen antoi kätensä laskeutua toisen harteilta ja kovin oma-aloitteisesti Niel tarttui toisen käsiin.
Love me tender,
Love me sweet,
Never let me go
Kuului Elviksen matalan soinnukas ääni. Sudensilmiin syttyi hetkeksi jokin kun tämä Dariuksen käsistä pitäen ryhtyi pyörimään ympyrää.
You have made my life complete,
And I love you so.
Nielin tasapaino petti kuitenkin vauhdin hurmassa ja tämä mätkähti pitkin pituuttaan huoneensa lattialle. Mutta ei se sattunut, ei edes säikäyttänyt. Ja ensimmäistä kertaa kuukauteen nuorukainen päästi äänen...Niel nauroi...

DARIUS
Darius kohotti kosteat silmänsä rakkaimpansa sinisiin sielunpeileihin, kun tämä pyyhki kämmenellään hänen kyyneleensä. Pieni hymy nousi vanhemman kasvoille, kun Niel hymyili hänelle niin ihanasti ja hellästi.. Hetken tämä näytti samalta kuin ennenkin...kyllä se oikea Niel oli vielä siellä jossain...lukittuna piiloon. Dariuksen sydäntä lämmitti katsoa ihanan kihlattunsa hymyileviä kasvoja.. Mies huokaisi hiljaa ja painautui lähemmäs rakkaimpaansa, sulkien väsyneet silmänsä pieneksi hetkeksi.

Darius katsoi Nieliään kiinnostuneena, kun tämä laski kätensä vanhemman olalta ja tarttui tämän toiseenkin käteen, ja ihan oma-aloitteisesti! Elviksen kuolemattomat sanat ja musiikki soivat taustalla ja nuoremman silmiin nousi pieni pilke, kun hän ryhtyi pyörimään ympyrää, vetäen Dariusta mukanaan. Tumman kasvoille nousi ensin pientä hämmennystä, kunnes se muuttui leveäksi hymyksi, pienen naurahduksen karatessa tämän huulilta. Niel oli aivan yhtä ihana kuin ennenkin..Tietysti tuntui hassulta pyöriä sillä tavalla, mutta se oli ihanaa...saada olla Nielin lähellä ja nähdä tämän hymyilevän niin kauniisti.

Darius säpsähti, kun nuoremman ote irtosi hänen käsistään vauhdin huumassa ja molemmat miehet mätkähtivät takapuolilleen. Tumma ynähti pienestä kivusta ja nosti katseensa kultaansa huolissaan...vain kohdaten tämän nauravat kasvot. Vanhempi kuunteli hämmästyneenä rakkaimpansa ihanaa ja kaunista ja naurua, kunnes pian ratkesi itsekin nauramaan oikein makeasti. Darius piteli vatsaansa ja nauroi sydämensä kyllyydestä, pyyhkien silmiään huolimattomasti.
"Olet niin ihana" Tumma hekotti ja käänsi lempeän katseensa kihlattuunsa...hänen huulillaan koreili rakastunut ja onnellinen hymy ensimmäistä kertaa kuukauteen. Sydän tuntui pakahtuvan, mutta tällä kertaa onnesta..

Darius hymyili ja liikkui lähemmäs rakkaimpaansa, painautuen suutelemaan tämän huulia uudestaan, tällä kertaa hieman rohkeammin ja katsoi niihin sudensilmiin lempeästi, vaivautumatta nousemaan lattialta. Romanttinen musiikki sai soida taustalla..
"Niin ihanaa kuulla naurusi...et tajuakaan kuinka paljon kaipasin sitä...ja sinun ääntäsi ylipäätään.." Vanhempi lausui hellästi ja perääntyi sitten hieman taaemmas rakkaastaan ja auttoi tämän pystyyn varovaisesti, hymyn pysyessä hänen kapeilla huulillaan..

NIEL
Niel nauroi katketakseen, vaikka ei hän oikein tiennyt mikä siinä tilanteessa oli niin hauskaa. Jokin vain hänen sisällään käski nauraa. Vesi tulvahti miehen sinisiin silmiin ja tämä joutui pyyhkäisemään silmäkulmaansa suu nauravaisena. Hän katsoi Dariusta, johon nauru oli myös tarttunut. Nuorukaisen ilme pehmeni. Ainakaan tuo ei enää itke...
"Olet niin ihana", Darius naureskeli. Niel kallisteli päätään ja päästi silloin tällöin huuliltaan pienen kikatuksen. Hän ei tuntenut tuota miestä, mutta tämän läsnäolo oli rauhoittavaa. Mies lähestyi eikä Nieliä enää oikeastaan pelottanut. Ei hän osannut edelleenkään toisen suudelmaan vastata, mutta ei kavahtanut taaemmas...hymyili vain leveämmin.

"Niin ihanaa kuulla naurusi...et tajuakaan kuinka paljon kaipasin sitä...ja sinun ääntäsi ylipäätään..", vanhempi lausui komuten pystyyn auttaen Nielin jaloilleen. Niel huojui edelleen Elviksen sanojen tahtiin. Hän piti siitä musiikista. Ja hän piti miehestä vierellään. Äkkiä nuorukainen syöksähti Dariuksen ohitse kirjoituspöydälleen. Otsa rypyssä hän avasi yhden vetolaatikoista ja otti sieltä kasan papereita. Hän ei lakannut missään vaiheessa hymyilemästä. Hän kääntyi ympäri ja ojensi paperinipun Dariukselle.

Ne olivat piirroksia. Osa niistä oli epämääräisiä koukeroita. Tehty paksuilla mustilla liiduilla...Ne kielivät ahdistuksesta. Jotkut taas olivat tunnistettavia kasvoja. Joissakin komeili Dariuksen kasvot...joissakin raiskaajan. Toisiin oli hahmoteltu sormuksia. Niel risti kätensä selkänsä taakse katsellen Dariusta hieman haastavasti. Ymmärtääköhän tuo nyt taiteen päälle mitään...
Dalamar
 

Re: Muistojen sirpaleita (K-13-K-15?)

ViestiKirjoittaja negsu » 25 Marras 2013, 17:39

Darius katsoi rakkaimpaansa lempeästi hymyillen kun tämä huojui sulavasti musiikin tahtiin. Kaikesta huolimatta Darius oli onnellinen nähdessään, kuinka hänen rakas kihlattunsa hymyili ja vaikutti varsin onnelliselta puhumattomuudesta ja traumoista huolimatta. Pienikin positiivisuuden pilkahduskin niinä surun aikoina, lämmitti hänen ennen niin kylmää sydäntään.

Mies säpsähti hennosti, kun yhtäkkiä Niel suorastaan syöksähti kirjoituspöydälleen. Kiinnostuneena Darius seurasi tätä ja jäi katselemaan, kuinka nuorukainen kaivoi laatikoista nipun piirustuksia ja ojensi ne hänelle.
"Mitäs nämä ovat?", vanhempi hymyili ja katseli piirustuksia läpi. Mustia koukeroita, sormuksia, hän, ja....Nielin raiskaaja. Hetkeksi Dariuksen silmät synkentyivät. Kädet tärisivät vihasta, kun hän katsoi vihaamansa miehen kuvaa. Vaikka hän oli hoitanut tämän pois elävien kirjoista jo viikkoja sitten, viha ei ollut laantunut. Darius toivoi, että olisi laittanut raiskaajan kärsimään entistä enemmän. Kaksi viikkoa jatkunut kidutus ei ollut läheskään tarpeeksi. Raiskaaja olisi ansainnut elää koko surkean elämänsä tuskassa ja katua anteeksiantamattomia tekojansa. Se olisi ollut oikein.

Mutta nyt ei ollut aika vihata ja muistella pahoja asioita. Niel oli parantumaan päin, tämä hymyili ja vaikutti onnelliselta. Se oli kaikista tärkeintä, eikä muulla saanut olla väliä sillä hetkellä.
"Nämähän ovat upeita, kulta! Kuka olisi uskonut, että olet näin taitava piirtämäänkin", Darius hymyili leveästi rakkaimmalleen, piilottaen kaiken vihansa kasvoiltaan.

Hän liikkui lähemmäs rakkaimpaansa ja tarttui tämän käteen hellästi.
"Pidän tästä", Darius hymyili, näyttäen muotokuvaansa Nielille.
"Onnistuit vangitsemaan kaikki komeat piirteeni taitavasti", hän virnisti leikkisästi ja puristi rakkaimpansa kättä omassaan hellästi.
negsu
 

Re: Muistojen sirpaleita (K-13-K-15?)

ViestiKirjoittaja Dalamar » 25 Marras 2013, 18:24

NIEL

"Mitäs nämä ovat?" Darius lausahti ottaessaan piirrustusnipun käsiinsä. Niel hymyili leveämmin, hieman ylpeästikin, kun tuo tuntematon mies tutkaili hänen aikaansaannoksiaan. Niissä oli mennyt aikaa. Ainakin niissä muotokuvissa. Ja nyt kun tarkemmin ajatteli, tuo mies oli yksi papereissa esiintyvistä kasvoista! mutta miksi...miksi ihmeessä Niel oli sen piirtänyt. Nuorukaisen otsa rypistyi hänen miettiessään ankarasti, miksi hänen tulisi tuntea tuo tummatukkainen miekkonen...

"Nämähän ovat upeita, kulta! Kuka olisi uskonut, että olet näin taitava piirtämäänkin", vanhempi hihkaisi aikansa piirroksia katseltuaan. Niel hymyili paljastaen virheettömän hammasrivistönsä. Hän kyllä ymmärsi toisen kehut. Jopa aavistus roosaa ilmaantui sinisilmäisen poskipäille.

"Pidän tästä...Onnistuit vangitsemaan kaikki komeat piirteeni taitavasti", Darius selitti puristaen Nielin kättä. Niel ei ihan täysin ymmärtänyt mitä toinen oli sanonut, mutta hän naurahti. Tuo mies sai sen aikaan...naurun...ilon...ja lämmön...Kaipa läheisyys oli loppujen lopuksi luonnollista. Jotain mitä ihminen tarvitsi. Vaikka nuorukainen ei pystynyt täysin kommunikoimaan Dariuksen kanssa, tämän kanssa oli helppo olla...Miksi? sitä Niel ei tiennyt.

Hetken Niel vain katsoi Dariusta syvälle silmiin...mikä tuossa miehessä häntä niin kovasti viehätti...Luonnostaan Nielin kädet kiertyivät Dariuksen ympärille ja hän painoi päänsä toisen rinnalle...
Dalamar
 

Re: Muistojen sirpaleita (K-13-K-15?)

ViestiKirjoittaja negsu » 25 Marras 2013, 18:36

Jälleen tuo ihana naurahdus sai Dariuksen sydämen sykähtämään. Hän hymyili onnellisena elämänsä rakkaudelle ja naurahti itsekin hennosti. Niel todellakin oli kaunis.. Hymy puki tämän kasvoja paremmin kuin kenenkään muun. Tai siltä Dariuksesta tuntui.

Vanhempi katsoi kultaansa syvälle tämän sudensilmiin ja hymyili rakastuneena. Kun Niel kietoi kätensä hänen ympärilleen ja painoi päänsä hänen rinnalleen, mies katsoi tätä hetken ihmeissään. Pian hämmentynyt ilme muuttui kuitenkin onnelliseksi ja lempeäksi hymyksi, joka ylsi mustiin silmiin asti. Darius kietoi kätensä tiukasti ihanan rakkaimpansa ympärille ja halasi tätä lempeän voimakkaasti. Hän puristi silmänsä kiinni ja painoi kasvonsa kultansa hiuksiin, imien niiden tuttua ja turvallista tuoksua keuhkoihinsa.

"Rakastan sinua niin paljon..", tumma kuiskasi hiljaa ja vain halasi kultaansa usean minuutin ajan. Darius hellitti hieman otettaan ja katsoi kultaansa silmät hennosti kostuneena. Ei hän oikein tiennyt miksi häntä itketti. Kaipa se vain oli Nielin läheisyys, jota hän oli niin paljon kaivannut.

Darius istui sängylle ja veti hellästi kultansa syliinsä istumaan, halaten tätä uudestaan. Hän lepäsi päätään miehensä olalla ja suukotti tämän kaulaa.
"Paranethan pian, rakas..? Kaipaan sinua..", mies kuiskasi hellästi.
"Se paskiainen joka satutti sinua, ei satuta ketään enään koskaan.. Sinun ei tarvitse pelätä. Minä suojelen sinua. En päästä sinua silmistäni enään ikinä"
negsu
 

Re: Muistojen sirpaleita (K-13-K-15?)

ViestiKirjoittaja Dalamar » 25 Marras 2013, 18:51

Dariuksen syleilyssä oli turvallista. Niel luotti toiseen tahtomattaankin...Miehen silmät painuivat hitaasti kiinni. Hän tahtoi vain levätä toisen käsivarsilla. Oli omituista olla sillä tavoin. Jotenkin uutta, mutta samalla niin tuttua. Ihmeellistä...jännittävää...outoa...

"Rakastan sinua niin paljon..", Niel kuuli Dariuksen kuiskaavan. Miksiköhän noita sanoja aina sanottiin. Niiden merkitys oli jäänyt epäselväksi, mikä harmitti Nieliä suuresti. Jotain tärkeää se oli, mutta Niel ei ymmärtänyt sanojen viestiä. Ei vielä. Niel katsahti ylöspäin nähdäkseen Dariuksen tummat silmät...taasko se pillittää, Niel mietti hymyillen.

Darius kävi pian istumaan Nielin vuoteelle vetäen sinisilmän syliinsä istumaan. Olisihan nuorukainen voinut toisen viereenkin istahtaa, mutta kävipä se kai näinkin. Olipahan nallella enemmän tilaa pötkötellä sängyllä, sinisilmäinen tuumaili katsahtaen pehmolelun elottomiin nappisilmiin.
"Paranethan pian, rakas..? Kaipaan sinua..", vanhempi kuiskutteli suukottaen hellästi Nielin kaulaa...Se kutitti. Niel naurahti hiljaa...miksi hänellä oli niin lämmin...kummallista...

"Se paskiainen joka satutti sinua, ei satuta ketään enään koskaan.. Sinun ei tarvitse pelätä. Minä suojelen sinua. En päästä sinua silmistäni enään ikinä", Darius lupasi. Niel katsoi toista sudensilmillään. Hän nosti sormensa vanhemman huulille hymyillen hiljaa itsekseen.

Juuri silloin ovelle koputettiin pari kertaa ja tohtori Sandra avasi huoneen oven. Nainen hymyili ja oli selvästi yllättynyt nähdessään potilaassaan niin suurta edistystä.
"Anteeksi kun keskeytän, mutta Nielin pitäisi tulla päivälliselle...Miten teillä on mennyt?" Sandra kysyi. Jotain edistystä oli tapahtunut...sehän oli päivän selvää...
Dalamar
 

Re: Muistojen sirpaleita (K-13-K-15?)

ViestiKirjoittaja negsu » 25 Marras 2013, 19:02

Darius katsoi kultaansa, kun tämä vei sievät sormensa hänen huulilleen. Pienen hämmennyksen jälkeen mies hymyili ja suukotti Nielin sormia.

Hän käänsi katseensa oveen, kun kuuli sen avautuvan. Tohtori Sandra seisoi ovensuussa.
"Anteeksi kun keskeytän, mutta Nielin pitäisi tulla päivälliselle...Miten teillä on mennyt?", nainen lausui hymyillen. Darius silitteli hellästi rakkaimpansa kylkeä.
"Oikein hyvin. Niel on jo lähes entisellään, puhumattomuutta lukuunottamatta", mies lausui hymyillen. Hän suukotti hellästi rakkaimpansa poskea ja nosti tämän takaisin lattialle.

"Voinko minä tulla mukaan?", Darius kysyi ja nousi itsekin seisomaan, tarttuen hellästi kultansa käteen.
"Haluaisin olla vielä Nielin kanssa", mies hymyili hellästi.
"Hän todellakin voi jo paljon paremmin, niin kuin sanoitkin. Kiitos..", hän lausui hellästi ja kiitollisena, katsoen Sandraa lempeästi. Hän todellakin oli paljon velkaa tuolle naiselle.. Hän oli ehdottomasti paras mahdollinen lääkäri Nielille.

"Luuletko, että voisin viedä Nielin kotiin edes päiväksi? Mietin jos tuttu ympäristö auttaisi häntä muistamaan ja avautumaan", Darius hymyili utuisesti ja varsin toiveikkaana.
negsu
 

Re: Muistojen sirpaleita (K-13-K-15?)

ViestiKirjoittaja Dalamar » 27 Marras 2013, 14:40

"Oikein hyvin. Niel on jo lähes entisellään, puhumattomuutta lukuunottamatta", Darius selitti. Sandra hymyili nyökäten, mutta piilotti ajatuksensa taitavasti. Perheenjäsenillä oli yleensä tapana liioitella potilaan hyvinvointia, tai he innostuivat hieman liikaa turhasta. Ja eihän heitä voinut toisaalta moisesta moittia, ei heillä ollut ammattilaisen pätevyyttä arvioida potilaan paranemista.

"Se on hyvä kuulla", Sandra vastasi sen enempää ajatuksiaan ilmi tuomasta.
"Voinko minä tulla mukaan? Haluaisin olla vielä Nielin kanssa",vanhempi kysyi noustessaan seisomaan ja tarttuessaan Nielin käteen. Nuorukainen oli kääntänyt katseensa ikkunaan. Hän näki pienen varpusen lehahtavan läheiseen koivuun.
"Se sopii kyllä", naistohtori vastasi ja oli kääntymässä takaisin käytävälle, kun Darius avasi jälleen suunsa.

"Hän todellakin voi jo paljon paremmin, niin kuin sanoitkin. Kiitos..", mies lausahti. Sandra katsahti Dariuksen silmiin. Hän ei oikein osannut vastata kiitoksiin. Ei ollut koskaan osannut.
"Teen vain työtäni", nainen vastasi rauhallisesti. Toki hän oli mielissään saadessaan kiitosta, mutta suurimman ponnistelun teki loppujen lopuksi potilas itse.

"Luuletko, että voisin viedä Nielin kotiin edes päiväksi? Mietin jos tuttu ympäristö auttaisi häntä muistamaan ja avautumaan", Darius kokeili onneaan. Sandra naurahti pudistaen päätään kevyesti.
"Valitettavasti se ei käy. Tällaisissa tilanteissa ympäristönvaihdos saattaa olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi, jos Niel ei reagoikaan niin kuin toivotte. Hän saattaa muistamisen ja avautumisen sijaan hämmentyä ja sulkeutua enemmän. Takapakkeja saattaa tulla muutoinkin...mutta ehdoin tahdoin emme tahdo sellaisia aiheuttaa, vai mitä?" Sandra katsoi Dariusta alta kulmiensa toruvasti. Hän ymmärsi miehen innon, mutta todellisuus oli jotain aivan muuta.

Nielin katse harhaili ympäri huonetta...Vaikka nuorukainen kestikin kosketusta ja selvästi haki läheisyyttä, tämä ei ollut vielä oikein tässä maailmassa.
"Niel, nyt mennään päivälliselle", Sandra opasti topakasti saaden sinisilmäisen huomion itseensä. Niel hymyili pidättyväisemmin, mutta hymyili kuitenkin. Hänellä oli nälkä. Nuorukainen vilkaisi lelunalleaan olkansa yli...toivottavasti se ei karkaisi sillä aikaa, Niel toivoi seuratessaan Sandraa käytävälle.

Sandra johdatti heidät samaan päivähuoneeseen, missä he olivat istuneet aikaisemmalla tapaamiskerralla. Siellä oli muitakin potilaita syömässä perheidensä kanssa. Niel osasi ihan itse mennä istumaan pöytään. Nuori hoitaja kantoi nuorukaisen eteen tarjottimen. Keittoa ja leipää. Niel katsoi hetken hoitajaa, nyökäten sitten. Sandra kohotti kulmaansa yllättyneenä. Tuo vasta olikin askel eteenpäin.

"Onko teillä ollut mukavaa Dariuksen kanssa Niel?" Sandra kysyi istuessaan miesten seuraan. Niel otti lusikan käteensä, mutta pysähtyi miettimään naisen sanoja. Hän ei kuitenkaan saanut toisen sanoista mitään irti ja upotti lusikkansa haaleaan keittoon...
Dalamar
 


Paluu Snowfinchin ympäristö

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron