It's a new world, it's a new start

Dockstonin kampusalueella sijaitseva asuntola, joka voi majoittaa n. 240 opiskelijaa. Asuntola on jaettu kolmeen kerrokseen, joilla jokaisella on a- ja b-puoli, joiden päädyissä on (yhteensä 6) solukeittiö-olohuone. Huoneita on sekä yhden että kahden hengen asuttavia ja jokaisessa on kylpyhuone.
Rakennuksessa on keskellä pääovet, sekä kummassakin päädyssä sivuovet, joista kaikista pääsee portaikkoihin. Rakennuksessa on myös kaksi hissiä.
Asuntolassa on erikseen ruokala, jossa tarjotaan neljä ateriaa päivässä.

It's a new world, it's a new start

ViestiKirjoittaja veranthia » 24 Loka 2013, 22:08

[Vaihtariprojektilaisten ensimmäinen yhteispeli. Itse aloitan sekä ohjaajilla että omalla vaihtarillani selkeyden vuoksi. Adminin luvalla pelataan short offlinena, eli vastausten ei tarvitse olla offipituudessa.]

Ohjaajat Jenny & Matt

Kun kaikkien lennot olivat saapuneet Snowfinchin lentokentälle ja vaihto-oppilasryhmä oli kasassa, oli esittelyt tehty ja sen hetkiset tunnelmat käyty läpi. Lentokentällä vaihto-oppilaat matkatavaroineen oli lastattu bussiin ja sillä kuljetettu kampusalueelle. Nuoret vaikuttivat hieman väsyneiltä, joten Jenny ajatteli olevan parempi, ettei puhuttaisi kovinkaan pitkään siinä ulkona.
"Tervetuloa Dockstonin kampuksen asuntolaan", hän sanoi, kun bussi oli huristellut omia aikojaan pois kampukselta ja oppilaat olivat kerääntyneet asuntolan eteen.
"Täällä tulette asumaan seuraavan vuoden ajan minun ja Matthew'n, sekä muiden opiskelijoiden kanssa. Käykää toimistolta poimimassa kukin avain omaan huoneeseenne, olette valmiiksi jo asuntolassa kirjoilla. Me ohjaajat asumme alimmassa kerroksessa, minä huoneessa 105A ja Matt huoneessa 138B."
Sen enempää aikailematta Matthew ilmoitti vielä tämän päivän tapahtumista, ennen kuin ohjaajat päästivät oppilaat sisälle. Onneksi oli suht lämmin syysilta, ja aamupäivän sade oli lakkanut jo monta tuntia sitten.
"Kunhan olette saaneet huoneenne, kuskattua tavaranne paikalleen ja vedettyä henkeä, menemme kaikki syömään päivällistä klo 17. Ruokailun jälkeen voitte olla itseksenne kahdeksaan saakka, jolloin kokoonnutaan ensimmäisen kerroksen aulaan, eli tuohon eteistilan sohville."
Kaksikko kääntyi sitten ympäri ja johdattivat ryhmän sisään eteiseen ja jäivät viereen vahtimaan oppilaiden puuhia.

Chenguang Jiao [Chika ja Sasha, te kun olette tämän huoneeseen tutustumisosan jo kirjoittaneet yksinpeleissänne, ei teidän ole pakko liittyä peliin vielä, ellette itse halua.]

Kymmenen tunnin lento oli vaatinut veronsa, ja Chen erityisesti oli harvinaislaatuisen äkäinen. Hän tunsi tuttua jomotusta pääkopassa, mutta ei antanut sen vaikuttaa. Hän jätti matkalaukkunsa lähelle ulko-ovia ja marssi saman tien toimistoon kysymään huoneensa avainta. Pitkä lento, päänsärky ja puhumattomuus kuuluivat hänen äänestään, kun hän avasi suunsa kysyi hiljaa englanniksi avaintaan. Hän oli kyllä tehnyt englannin puheharjoituksia kotona, matkalla ja lentokoneessa, mutta tositilanne oli silti vähän jännittävä ja tietysti puolet lauseesta hukkui kuivaan kurkkuun. Ikääntynyt toimistovirkailija pyysi tyttöä toistamaan, ja hän rykäisi hiljaa.
"Voisinko saada huoneeni avaimen?"
"Mikä nimesi on?"
"Jiao. Chenguang Jiao", tyttö sanoi ja virkailija tarkisti hänen nimensä tietokoneelta. Sitten hän kääntyi ympäri ja kaivoi lipastonlaatikosta avaimen, jossa oli lyhyt numerosarja.
"Huoneesi on 317A, kolmannessa kerroksessa. Kas näin, ole hyvä", virkailija sanoi ojentaessaan avaimen.
Tyttö kiitti ja kääntyi kannoillaan, tarttui matkatavaroihinsa ja lähti muihin ryhmäläisiin vilkaisemattakaan kohti pääportaikkoa. Tavaroita portaita ylös hilatessaan hän mietti tätä koko päivää, matkaa, tulevaa vuottaan, eikä osannut oikein olla mitään mieltä. Hän kyllä oli ylen väsynyt, nälkäinen ja kaipaili tuttua ilta-annostaan.

Lopulta hänen huoneensa löytyi, eikä käytävällä onneksi ollut melua. Missään ei näkynyt ketään, eikä ääniäkään kuulunut toisesta huoneesta. Myös Chen siis yritti olla mahdollisimman hiljaa, mutta lukon avaaminen päästi ikävän kolahdusäänen. Hän hilasi tavaransa ovesta sisään ja sulki sen perässään. Laukut jäivät siihen, kun hän heitti itsensä vatsalleen sängylle ja hengitti syvään.
And so the journey begins.

----------

sussu

Natalía Scheving

Lento oli ollut pitkä ja uuvuttava, mutta Natalía oli selvinnyt hengissä Kanadaan asti. Tyttö ei ollut koskaan aikaisemmin lentänyt niin pitkää matkaa, eikä hänellä muutenkaan ollut turhan paljon kokemusta lentämisestä. Tällä matkalla hänellä ei ollut mukana edes perhettään tai ketään muuta tuttua ja turvallista henkilöä. Eikä sellaisia hänellä tulisi olemaankaan läsnä pitkään aikaan.
Mutta Natalía oli päättänyt pitää päänsä kylmänä ja selvitä tästä vaihto-oppilasvuodestaan kunnialla. Ehkä hyvällä tuurilla hän löytäisi jopa muutaman kaverin, tai edes siedettävän henkilön, joiden kanssa viettää aikaa. Hän voisi tehdä tästä uudesta kokemuksesta myös hauskan sen sijaan, että murehtisi koti-ikävää. Vaikka sekin varmasti iskisi jossain vaiheessa, jos ei ollut jo ehtinyt iskeä.

Natalía oli hyvin väsynyt, mutta yritti silti kerätä kasaan kaikki reippauden rippeet. Hän kuunteli tarkkaan valvojien ohjeet, tarkkaili hetken aikaa muita vaihto-opiskelijoita ja suunnisti sitten itsekin toimistolle.
Tyttö tunsi olonsa hyvin epävarmaksi. Hän yritti olla katsomatta saman henkilön suuntaan epäilyttävän pitkään, ja mitä lähempänä hänen vuoronsa pyytää huoneensa avain oli, sitä isommaksi pala kurkussa tuntui kasvavan.
"...hei", tyttö aloitti ääni värähtäen, väläyttäen samalla nopean mutta ilottoman hymyn toimistovirkailijalle.
"Tarvitsisin huoneeni avaimen. Nimi on Natalía Scheving." Vaaleaverikkö huokaisi helpotuksesta, kun virkailija ei esittänyt lisäkysymyksiä vaan Natalían nimen tietokoneelta tarkistettuaan ojensi tytölle avaimen. Tämä nyökkäsi kiitollisena ja lähti sitten matkalaukkuineen ja avain kourassaan suunnistamaan - toivottavasti - oikeaan suuntaan.

Natalía pysähtyi oven kohdalle, epäröi vain hetken ja työnsi avaimen lukkoon. Ovi avautui ja jälleen kerran tyttö huokaisi helpotuksesta, raahaten matkatavaransa sisään ja sulkien oven sitten perässään. Vaaleaverikkö asteli ensimmäiseksi sängyn luo, istui siihen ja katseli hetken ympärilleen. Hän olisi niin kovasti vain tahtonut käydä peseytymässä ja kömpiä sitten nukkumaan.. Mutta vielä ei ollut aikaa siihen.
Ehtisiköhän hän edes vaatteitaan vaihtaa?

--------

weru


Kello lähestyi viittä ja helpoituksesta huokaisten Chen avasi huoneensa oven ja asteli käytävään. Oven hän painoi selällään lukkoon, avain hänellä roikkuikin jo vyölenkin klipsissä. Chen vilkaisi pikaisesti muita käytävän suljettuja ovia ja lähti sitten kohti pääportaita. Nälkä oli häntä vaivannutkin jo jonkun aikaa, joten päivällisen hän mielellään söi. Hieman häntä mietitytti kyllä kahdeksalta oleva ohjaajien... jokin, koska ei mielellään ainakaan leikkisi mitään typeriä tutustumisleikkejä. Hän kuitenkin totesi sinne ilmestymisen olevan parempi, koska tätähän oli oikeasti halunnut. Eikä hän halunnut aloittaa väärällä jalalla ohjaajienkaan kanssa, ettei tulisi jo valmiiksi mitään ongelmia.
Muista vaihtareista ei tyttö osannut sanoa oikein mitään. Se ainokainen poika vaikutti Chenin mielestä yhtäaikaa ihan siistiltä tyypiltä, mutta samalla vähän oudolta. Kahdesta eurooppalaisesta Chenillä ei ollut oikein mitään sanottavaa, molemmat vain näyttivät niin oudoilta. Ei Chen ollut nähnyt eurooppalaisia nettiä lukuun ottamatta muuten kuin turisteina valokuvaamassa kaikkea liikkuvaa ja ei-liikkuvaa, ja niitä Chen piti raivostuttavina. Viimeisen tytön Chen oli tunnistanut nimestä korealaiseksi, mutta eipä hänkään kovin ihmeelliseltä vaikuttanut. Kerta porukka asuntolassa ei tehnyt suurta vaikutusta, Chen tosiaan toivoi koulustaan löytyvänsä edes jotain seuraa. Vielä parempi olisi, jos joku hänen nettitutuistaan pääsisi käymään tai jotain sellaista...

Rappuset alas kuljettuaan Chen saapui ruokalaan, jossa hän näki muiden asuntolalaisten sekä ohjaajien jonottavan jo linjastoilla. Kiltisti hänkin asettui jonoon muita etuilematta, hankki ruokansa ja asteli tarjottimensa kanssa autioon pöytään ikkunanpuoleiseen reunaan yksin istumaan. Ohjaajat ehdottivat viereisestä pöydästä, että hän tulisi heidän kanssa syömään, mutta Chen vain mainitsi päänsärystä ja että pärjää itsekseenkin. Ikkunasta ei näkynyt kuin pimeää.

------------

sasha

Amber Dahlem

Ovi sulkeutui takanani hiljaa naksahtaen. Se synnytti mielessäni pienen muistopuron, ja nojauduin vasten ovea sulkien silmät. Andorin huoneen ovi oli sulkeutunut takanamme juuri samalla tavalla, hiljaa ja soinnillisesti, mutta silloin olin ollut sen toisella puolella ja edessäni olivat avautuneet kaikki maailman soinnut ja sävelet. En ollut kiinnittänyt huomiota tuohon pieneen naksahdukseen, mutta nyt se sai tunteet pintaan ja kyyneleet tulvahtivat silmiini liikutuksesta ja haikeudesta. Mikään ei todellakaan kestänyt ikuisesti, ja olin ollut liian sinisilmäinen ja uskonut siihen. Andorin silmät olivat huumanneet minut.

Seisoin vielä hetken silmät suljettuina ja hymyilin hiljaa. Saatoin antaa kaiken mennä ja unohtua ja jäädä menneisyyteen, minä itse juoksisin kauas pois siitä ja kantaisin kuitenkin aina niitä sinisiä silmiä mukanani. Vain silmiä, vain muistoa, ei mitään muuta. Ne olivat aina pelastukseni kaikkialla arjen harmaudessa, ja ne saivat minut uskomaan satuihin ja rakkauteen ja siihen ettei rakkaus ollut vain kirjojen kaunista tarinaa, jota hyväuskoisille ihmisille yritettiin syöttää propagandana. Minun vain pitäisi kitkeä Andor kaikkialta mielestäni pois, sitten onnistuisin. Vaan kun ikävällä oli nimi, sanat ja ulkonäkö, ei sen unohtaminen ollut ollenkaan niin helppoa, mutta kun sen kohdisti toiseen henkilöön tai käsitteeseen, kaikki muuttuisi yksinkertaisemmaksi. Sen henkilön tosin piti olla sellainen, jonka ajatteleminen ei olisi vaarallista ja harhaanjohtavaa tai sellainen, jonka tunteet olivat symmetriset omien tunteideni kanssa. En tosin ollut enää varma, jaksoinko uskoa enää rakkauteen, mutta halusin kuitenkin niin kovasti, että sydämeen sattui.

Avasin silmät hitaasti ja katselin käytävän ikkunasta pimeyteen. Kylmä ja tummuus ulkona tuntui lämpimältä, kun sai olla sisällä, mutta olin kuitenkin koko ajan valmis lehahtamaan pihalle ja etsimään kaikkea hauskaa uudesta kaupungista. Kylmä lämmitti, kunhan sitä ei joutunut tuntemaan ihollaan, ja pimeys oli mukavan valoisa ja turvallinen, kunhan lamput täplittivät katuja ja maisemaa. Huokaisin syvään ja työnsin avaimen taskuuni. Se tuntui arvokkaalta tavaralta, kotiavaimelta. Hieman samea metallinen pinta kiilui heikosti ja tuntui farkun taskussa kovalta. Kotiavain.

Laskeuduin portaat nopeasti omalla tavallisella tavallani hyppelehtien. Tarkoitukseni oli mennä ruokasaliin illallistamaan muiden vaihtareiden kanssa, ja illalla olisi myös jotakin ohjaajien järjestämää tutustumista. Sinänsä minua jännitti uusien ihmisten tapaaminen ja heidän mielipiteensä minusta, mutta halusin myös tutustua heihin ja solmia edes kaveruussuhteita, jos nyt ei ihan ystäviksi yllettäisi. Vuosi kuitenkin olisi aika pitkä aika, ja sen kuluessa ehtisi hyvin oppia luottamaan toisiin, etenkin, kun heitä näkisi joka päivä. Muut oppilaat olivat vaikuttaneet bussissa mukavilta, tosin en ollut jaksanut kiinnittää huomiota heihin matkaväsymyksen painaessa silmäluomia alas. Olin ottanut matkalla pienet torkut, ja kun olimme päässeet perille, olo oli tuntunut jo virkeämmältä.

Saavuin toiseen kerrokseen ja astelin aulan läpi ruokalaan. Se oli aika iso ja siisti, ja huomasin muutamien muiden jo syövän ruokaansa. Otin tarjottimen ja muut tarvittavat sekä ruoan linjastolta ja suunnistin yhteen tyhjistä pöydistä, sillä halusin hetken tarkkailla tilannetta kauempaa. Ohjaajat katsoivat minua, ehkä he olisivat halunneet minut pöytäänsä, mutta juuri nyt heti en halunnut puhua sanaakaan englantia enkä hymyillä kuin hangon keksi. Kyllä minä kohta olisin siihen valmis, mutta nyt halusin maalailla tilanteesta muutaman fraasin norjaksi ja hengittää vieraan maaperän ilmaa yksinäni.

---------

sussu

Natalíalla ei ollut mitään varmaa tietoa siitä, kauanko hän istui sängyllä, ennen kuin päätti nousta ylös ja vaihtaa vaatteensa joka tapauksessa. Ei ehkä tehdäkseen vaikutusta toisiin vaihto-oppilaisiin.. tai no, eihän sekään pahaksi olisi, mutta lähinnä tehdäkseen olonsa mukavammaksi täysin puhtaissa vaatteissa.
Tyttö ei tosin sillä kertaa jäänyt pieneksi ikuisuudeksi miettimään, mitä päällensä pukisi. Hän kaivoi matkalaukustaan tummanharmaat farkut, mustan neuletakin ja väljähkön, valkoisen topin, jonka etupuolella oli lintujen ja höyhenten siluetteja eri väreissä. Se tuntui sillä hetkellä ihan hyvältä valinnalta, ei mitään liian juhlavaa mutta suhteellisen siistiä. Natalía ei tosin ollut kiinnittänyt ainakaan vielä niinkään huomiota siihen, millaisiin vaatteisiin toiset olivat pukeutuneet. Ehkä kukaan ei huomaisikaan, vaikka blondi olisi pukeutunut jätesäkkiin.

Hetken asiaa mietittyään tyttö tuli siihen tulokseen, ettei häntä kyllä haittaisi vaikkei kukaan kiinnittäisi häneen minkäänlaista huomiota. Se oli asia erikseen, kuinka todennäköistä se oli. Vaaleaverikkö osasi jo varautua tutustumisleikkeihin, joita hän ei odottanut innolla.
Natalía päätti vilkaista vielä vähän tarkemmin huonettaan, nopeasti silmäillen vain. Hän asteli vessassa olevan peilin eteen, tarkasteli hetken väsynyttä ilmettään ja tuli siihen tulokseen, että kehtaisi kyllä poistua huonestaan vaikkei ehkä hehkeimmillään ollutkaan.
Jännitys tuntui taas kasvavan, kun Natalía poistui huoneestaan ja lähti hiljaa suunnistamaan ruokalaa kohden. Niin hermostuneena hän ei uskonut pystyvänsä tuottamaan yhtään ymmärrettävää sanaa englanniksi, joten muutaman muun tapaan hän ruokansa hankittuaan päätti olla istumatta liian lähelle ketään.

Ruokahalusta ei ollut enää tietoakaan, mikä johtui silkasta jännityksen aiheuttamasta huonosta olosta. Natalía uskalsi tuskin edes katsella toisten suuntaan. Tytön ajatukset tuntuivat olevan yhtä sekamelskaa, ja jo tässä vaiheessa hän alkoi väkisinkin katua lähtöään Kanadaan. Natalía yritti kyllä päästä eroon niin ikävistä ajatuksista, mutta ahdistus kasvoi kasvamistaan. Onneksi hän ei ollut koskaan oksentanut jännityksestä, joten ehkei nytkään.

---------

chikatsuno

Cier Radimov


Laiskasti haukottelen Cier käänsi kylkeään sängyllä. Hetken kulttua silmät rävähtivät auki. Kauanko hän olikaan nukkunut? Paljonko kello oli? Koska se olikaan se vaihto-oppilas tapaaminen? Ehtisikö hän vielä syödä?
Pikaisen puhelimen taskusta kaivelun jälkeen mies kuitenkin huokaisi helpotuksesta. Hänellä olisi vielä reilusti aikaa. Ne muut vaihtarit tosin varmaankin olivat jo syömässä, mutta mitäpä siitä. Sitä paitsi kaikki muut olivat olleet tyttöjä, joten hän ei olisi yllättynyt vaikka näillä olisi oma juorukerho pöydässä. Ei sillä, että Cier olisi ollut huono naisten kanssa, mutta kun niitä oli enemmän kuin hänen oman sukupuolensa edustajia, se tuntui epämukavalta. Tuli sellainen olo kuin olisi ollut alakynnessä sodassa.

Kuluneiden, polvesta hieman revenneidenkin vaaleiden farkkujen seuraksi päätyi punainen t-paita ja sen päälle musta hihaton huppari. Ranteeseen muutama nahkanauha ja palmikot sekä se pikkuinen hiuspehko kuntoon, ja hän astui ulos ovesta, varmistaen että huoneen avain, jonka perässä roikkui pieni pääkalloavaimenperä ja puhelin sekä musiikkisoitin ja kuulokkeet olivat mukana, ja asteli portaita alas ruokasaliin. Otettuaan ruokaa hän silmäili salin läpi ja huomasi jokaisen istuvan erillisissä pöydissä. Mitäs tämä nyt oli? Yhteishenki oli leijaillut karkuun, varmaan kylmää pakoon, ja varsin kauas. Hän päätti tehdä demokraattisen ratkaisun ja istui vaihtariohjaajien kanssa samaan pöytään, sillä hän ei halunnut mennä häiritsemään omiaan tilojaan vallanneita tyttöjä. Ties vaikka saisi kuonoonsa.

Totta kai nämä ohjaajat halusivat kysellä oliko Cier löytänyt huoneeseensa ja oliko kaikki mennyt hyvin matkalla ja niin edespäin. Cierin englanti takkuili vielä hieman, ja kerran hän jopa lipsautti muutaman venäjänkielisen sanan ennen kuin huomasi virheensä, jota hän sitten hieman nolona pyyteli anteeksi. Keskustelu oli kuitenkin varsin pintapuolista ja tylsähköä, joten pian Cier huomasi tuijottelevansa ajatuksissaan pihalle ja vaihtariohjaajienkin hiljentyneen.

----------

weru

Syöminen helpotti Chenin oloa huomattavasti, mutta niin täydellisen uudessa ja oudossa paikassa istuminen teki hänelle hyvin vieraan olon. Ehkä omaan huoneeseen pääseminen lohduttaisi vähän, kun saisi olla tuttujen tavaroidensa läheisyydessä. Hän voisi avata läppärinsä ja vilkaista onko kukaan hänen kavereistaan paikalla. Chen muistutti saman tien itseään Kanadan ja Euroopan välisten aikaerojen selvittämisestä.
Sen kummempaa jahkailematta Chen nousi tarjottimineen pöydästään aikeinaan kuljettaa käytetyt astiansa niille tarkoitettuun telineeseen. Samalla se miespuoleinen ohjaaja kiinnitti hänen huomionsa heilauttamalla kättään.
"Chenguang! Muistathan sitten tulla eteistilaan kahdeksalta?" hän sanoi.
Chen ainoastaan nyökkäsi vastaukseksi ja lähti kohti telinettä. Hän oli näköjään vaihtareista ensimmäinen, joka oli syönyt. Ruokalan ovella hän vilkaisi vielä muita ja suuntasi sitten pääportaihin.

[Tarvitseeko ruokailun jälkeen teidän mielestä aikahyppyä? Ja kuten varmasti huomasitte, pelissä ei ole varsinaista järjestystä/kierroksia, eli voitte vastailla peliin niin usein kuin huvittaa jos asiaa riittää, kunhan ei kahdesti peräkkäin. :D]

----------

sasha

[Aikahyppy olisi ainakin miun puolesta ihan hyvä, Amberilla ei ainakaan mitään ihmeellistä tekemistä omissa oloissaan ole, niin ainakin minun osaltani menisi vähän jahkailuksi että mitäs sitä seuraavaksi.]

Katselin ikkunasta hajamielisenä ulos ja söin jäähtyvää ruokaani. Se kyllä kelpasi mainiosti ja oli todellakin parempaa, kuin kouluruoka oli Norjassa ollut, mutta ruokahalu ei ollut silti suuri. Olin lentokoneessa mättänyt karkkia ja pähkinöitä ja limpparia naamaan, eikä sen jäljiltä ollut enää sellainen olo, että ruokaa tekisi mieli. Lohtusyöminen oli liiankin tuttu ilmiö minulle.

Haarukoin annokseni loppuun ja kulautin vielä vesilasinkin tyhjäksi. Yleensä otin aina vettä liikaa enkä juuri koskaan juonut sitä kokonaan, mutta nyt janotti, tiedä vaikka suolapähkinöiden takia. Katsahdin paria tyyppiä, jotka olivat saapuneet ruokalaan minun ollessa vaipuneena ajatuksiini, ja katseeni pysähtyi erääseen poikaan ja samoin tyttöön, jotka istuivat ohjaajien pöydässä. Pojan punainen, toispuoleinen tukka ja muutenkin erilainen tyyli herättivät huomiota muiden joukossa, samoin kuin samassa pöydässä istuva mustahiuksinen ja poikamainen tyttö. Huomasin myös toisen ei-niin tyttömäisen tytön istumassa yksin omassa pöydässään, ja huomasin näyttäväni aika toivottoman tavalliselta näiden ihmisten joukossa. Arvostin ihmisiä, jotka olivat reilusti omia itsejään niin pukeutumisen kuin kaiken muunkin saralla, mutta samalla se sai oloni tuntumaan todella pieneltä ja mitättömältä ja etenkin siltä, ettei kaltaistani huomaamatonta blondia kukaan näkisi. Ristiriitaisten tunteiden vallassa nousin pöydästä, huokaisin ja vein tarjottimeni pois äkkiä sen jälkeen, kun olin nähnyt sen yksinään istuneen tytön lähtevän. Ohjaaja oli hihkaissut hänelle, että kahdeksalta pitäisi olla aulassa, joten minäkin painoin sen mieleeni ja harpoin pitkillä askelilla kohti huonettani.

---------

chika

[[Yup, aikahyppyä kannatetaan täälläkin.]]

Ruokaa, ruokaa, ja vähän lisää ruokaa. Oikeastaan Cier ei edes ajatellut mitään seuraillessaan lähinnä ikkunan ulkopuolella tapahtuvaa maailmaa ja vältellessään vaihtariohjaajien katseita. Hän kuuli kun se miespuoleinen, ilmeisesti nimeltään joku Matt tai Mathew tai jotain sinneppäin, huikkasi jollekkin tummahiuksiselle tytölle että eteisessä pitäisi olla kello kahdeksan. Sehän oli jo kerrottu ohjelmassa, miksi sitä turhaan toistaa? Jos ei sitä joku muistanut, se olisi heidän ongelmansa.
Pian tummatukan jälkeen lähti myöskin blondi, varsin pitkähkö tyttö. Jos hänen olisi pitänyt arvata, hän olisi veikannut tytön pituutta samaksi kuin omaansa, mikä ei hänen mielestään ollut lainkaan paha asia.

Kun se lautanen tyhjeni, Cier vain nousi ja nyökkäsi valvojille, vie tarjottimen pois ja siirtyi huoneeseensa. Ei häntä vielä huvittanut alkaa kommunikoimaan ihmisten kanssa, joita ei myöskään näyttänyt vähääkään kiinnostavan aloittaa kommunikointia hänen kanssaan. Pakottamalla tulisi lähinnä vihaista kyräilyä, joten parempi vain kärsivällisesti odottaa ja vaikka kuluttaa vapaa-aika piirtelyyn sun muuhun omaan kivaan. Niinpä hän kaivoikin soittimensa taskusta, muistikirjan ja kynän laukustaan, asetti nappikuulokkeet korvilleen ja alkoi piirtämään miltei unohtaen muun maailman olemassaolon.

---------

sussu

Natalían katse nousi lautasesta vasta siinä vaiheessa, kun hän havaitsi liikettä jossain päin ruokalaa. Vaihto-oppilas toisensa jälkeen liukeni paikalta, ja islantilaistytöllekin alkoi tulla vähän kiire siinä vaiheessa. Tai tietysti hän olisi saanut syödä kaikessa rauhassa, mutta nousi kuitenkin pöydästä syötyään nopeasti ja haluttomasti ruokansa loppuun.
Eteistilaan kahdeksalta, blondi painoi vielä tarkasti mieleensä sen kuultuaan, ja lähti taasen suunnistamaan kohti huonettaan vietyään ensiksi tarjottimensa niille tarkoitettuun telineeseen. Jälleen yhdestä haasteesta selvitty.

Natalía avasi huoneen oven, livahti sisään ja sulki oven perässään. Hän pysähtyi hetkeksi vain hengittämään, sulki silmänsä ja mietti tarkkaan. Mitä hän oikein voisi tehdä?
Blondi päätti tutkia huonetta vielä vähän tarkemmin, mutta siinä ei kestänyt pitkään. Toisaalta taas Natalíaa ei olisi huvittanut tehdä mitään, mutta hän koki tarvitsevansa jotain tekemistä saadakseen ajan kulumaan ja hermonsa pysymään kasassa. Kirjoja kirjahyllyyn, vaatteet kaappeihin ja niin edelleen. Natalía alkoi esine toisensa jälkeen tuntea olonsa hivenen kotoisammaksi, ja asioiden järjestely rauhoitti hetkellisesti mieltä.
Käsillä oli jotain tekemistä, eivätkä ajatuksetkaan jumittaneet paikallaan.

-----------

weru

[ NONIIN älkää syökö olen pahoillani kun tämä on jumittanut näin kauan ja yksi meistä on ehtinyt häipyä koko pelistä, toivottavasti teillä muilla on vielä intoa jatkaa tätä systeemiä :'3 ]

Ohjaajat Jenny & Matt

Kello tuli vähää vaille kahdeksan, ja molemmat ohjaajat istuivat penkillä hiljaa keskustellen vaihto-oppilaita odottaessaan. Pikainen iltatapaaminen oli esittäytymistä, alustavaa tutustumista ja infolappusten jakelua varten, ei mitään sen suurempaa. Ohjaajat tiesivät kokemuksesta nuorten olevan väsyneitä ja osa oli kuitenkin jo sen verran vanhoja, että osaisivat kyllä olla vastuullisia, eikä heitä tarvitsisi vahdata ja holhota niinkuin nuorempia oppilaita.

Chenguang

Viittä vaille kahdeksan Chen laittoi läppärinsä kannen kiinni, veti hupparin ylleen ja suuntasi pääportaikkoon. Asuntolassa oli hiljaista, vaikka ei ollut kovinkaan myöhä. Chen arveli, ettei kaikki asukkaat olleet vielä tulleet paikalle, vaan heidät vaihtarit oli majoitettu ensin jotta he olisivat poissa henkilökunnan jaloista.
Eteistilasta kuului vaimeata puheensorinaa, ja ohjaajat istuivat siellä odottamassa. Chenin astuessa heidän näköpiiriinsä molemmat ohjaajat hymyilivät tervehdykseksi, ja Chen nyökkäsi takaisin, käyden istumaan ennemmin nojatuoliin kuin sohvalle. Eiköhän tämäkin olisi pian ohi.

---------

sasha

[Eijei, minä nyt kyllä luulen että weru tulee syödyksi... Eikun ei mitään, ällös huoli, ja minä ainakin tahtoisin jatkeskella tätä :)]

Heräsin sängyltä käsi posken alla, kankeana ja jäsenet raukeina. Olin tainnut nukahtaa hetkeksi.

Oli hassua ajatella todella olevansa täällä. Niin kauan kuin minä tätäkin olin odottanut, mutten koskaan todella uskonut että joskus saattaisin todella olla täällä, tässä asuntolassa, juuri tämän huoneen sängyllä joka oli hieman kova makuuni mutta joka pitäisi selän kunnossa. Hieman lyhyeltä se tuntui, mutta aina kaikki sängyt tuntuivat, kun ojensin käsiäni pääni yläpuolelle ja jalat suoriksi kohti sängynpäätyä. Tunsin olevani joskus hieman turhankin pitkä.

Vilkaisin kännykän kelloa, ja numerot alkunäytössä ilmoittivat sen olevan 19.45. Nousin istumaan kankeasti, tukka pörrössä oikealta puolelta, ja jalkeille päästyäni marssin vessaan kartoittamaan muita tapahtuneita tuhoja sotamaalauksessani. Yläluomilla olevat rajaukset olivat pysyneet kuosissaan, urheat aseveljeni, ja silmänaluset olivat vain hiukan tummuneet karisseesta ripsiväristä. Hiukset pörröttivät, mutta se ei haitannut lain. Kaipa kaikilla oli ollut hieman rankempi päivä tänään, eihän matkustaminen ollut mitään kauneusunien ottamista. Hymyilin peilikuvalleni ensin vienosti ja sen jälkeen koko hammasrivin paljastavasti, oikein leveästi ja aseistariisuvasti. Kohtelias kympintyttöhymy tehosi yleensä hyvin, ja vaikutin kohteliaalta vaikken olisi edes ymmärtänyt, mitä ihmettä toinen oli sanonut. Itsevarmuutta, tyttö hyvä, ajattelin, kyllä sinä ymmärrät, ja muistin olevani jo kuitenkin aika hyvä englannin kielessä. Annoin hymyn tarttua itseeni kokonaan ja jätin peilin iloisen näköisenä, vähät siitä vaikka oloni sisäisesti ei ilmettäni parhaalla mahdollisella tavalla vastannutkaan. Minä kuitenkin sentään olin Kanadassa ja kaikki oli mahdollista.

Hyppelehdin kevein askelin pääportaikkoa alaspäin maantasakerrokseen ja olin valmis kohtaamaan muut opiskelijat. Tummeneva ilta teki ikkunoista peilejä, joista näin oman kuvani heijastuvan. Korjasin vielä villatakin hartioita etteivät ne rutkottaisi (olin napannut sen uudestaan päälleni, sillä olin vilukissa ja kylmissäni) ja sitten otin muutaman viimeisen askelen ja saavuin eteisaulaan. Sain huomata ohjaajien jo istuvan eteisen penkillä ja samoin sen jokseenkin poikamaisen tytön omassa nojatuolissaan, rohkaisin itseni ja sanoin kuuluvalla äänellä "hello" ja hymyilin ohjaajille, jotka molemmat vastasivat tervehdykseeni. Hymyilin myös aasialaisen näköiselle tytölle nojatuolissa ja sanoin hiljaisen mutta varman hein hänellekin. Istuuduin toiseen nojatuoliin ja silmäilin lähestulkoon pakonomaisesti rannekelloani kuitenkaan koskaan todella katsomatta, kuinka paljon kello oli. Katsahdin mustasta ikkunasta ulos ja tumma maisema rauhoitti minut. Muutin tuolissani hieman asentoa ja jäin jännittyneenä mutta tyynenä odottamaan muita oppilaita, hiukan peloissani mutta innoissani kaikesta.

-----------

chika

[[Paistettua Werua hapanimeläkastikkeessa, vain 2,50€ annos! Krhöm, en minä nyt adminia paistaisi. Jatkoa, siis!]]

Kellon numerot siirtyivät itsepäisesti kohti kahdeksaa. Cier oli varmuuden vuoksi asettanut itselleen hälytyksen soimaan, ettei vain vahingossa unohtuisi piirustustensa pariin haavemaailmaansa, luomaan uusia hahmoja. Se olisi ollut lähinnä erittäin typerää, ja olisi aiheuttanut kaiken infon ohi jumittamisen, jolloin hän olisi ollut varsin hukassa asioista. Siksipä, muutamaa minuuttia vaille kohtalokasta kahdeksaa, hän huitaisi kuulokkeet pois korvistaan, sammutti soittimen, tunki molemmat taskuunsa ja vilkaisi vielä ulkonäköään nopeasti huoneessa olevasta peilistä. Yup, vieläkin ihminen. Mitä nyt huulikorut hieman eläneet omaa elämäänsä.

Ovi lukkoon jällen kerran, portaat alas ja eteishalliin, jossa näemmä tämä omituinen, pussioravaa muistuttava tyttönen sekä vaalea, varmaankin pohjoismaista kotoisin oleva nuori tyttö. Cieriä alkoi hieman enemmän ahdistaa oma tilanteensa paikan ainoana poikana. Jos vaihtariryhmän naiset liittoutuisivat, hänet ajettaisiin yli mennen tullen ja palatessa. Hiljainen nyökkäys molemmille sai riittää tervehdykseksi, tai ennemminkin se vain osoitti hänen tiedostavan näiden ihmisten läsnäolon. Vapaita istumapaikkoja oli varsin vähän, mutta hän piti pienempänä pahana sohvan nurkkaa kuin ohjaajien kanssa samalle penkille istumista, kun aikaisemmin saapuneet naiset olivat jo vieneet muut paikat. Kyllä, hän saisi varmaankin jonkun viereensä, mutta se ei häntä liikuttanut. Se henkilö voisi mennä sohvan toiseen nurkkaan, ja jos ei menisi, Cier tuijottaisi mokomaa vihamielisesti kunnes tämä ymmärtäisi siirtää sitä ruhoaan.
historiikki » treffipalsta » arttinurkka » tilaustyöt

» ɢɪɴɢᴇʀ ᴄʜᴀsᴇ
» ᴍᴏɴᴀ ᴄʜᴇᴋᴀɴᴏᴠᴀ

Like a letter printed in red, printed in red
There's a price up on your head, on your head
Devils got you on the run, on the run
But you can't hide once it's begun, it's begun
Avatar
veranthia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 218
Liittynyt: 23 Loka 2013, 11:38
Paikkakunta: Tampere

Paluu Kampusalueen asuntola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron