Muistuta minua, miltä rakkaus tuntuu

[Dalamar]

"harjoituksen puutetta tämä vain on", Casanovatar oli vastannut. Odette mutristi huuliaan suloisesti.
"Minä kun jo ajattelin, etteivät virkavalta ja vihannekset vain sovi yhteen", hän naureskeli viitaten lähinnä poliisielokuviin, jossa pyöreät konstaapelit natustelivat nompparellipäällysteisiä donitseja ja hörppivät kahvia päälle. Ninan oli täytynyt syödä hyvin, kun oli noin jäntevässä kunnossa pysynyt. Tai sitten tämä yksinkertaisesti kulutti niin paljon. Oikeastaan kaunotar kallistui jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä hänen tuntemansa Nina ei liiemmin hyörinyt keittiön puolella.

Kreivitär vastasi nuoren etsivättären katseeseen, ja toisen intensiivinen tuijotus sai hänet häkeltymään. Nainen ei tiennyt olisiko pitänyt hymyillä, ja ihmeellistä kyllä hän tunsi olonsa vuosikausiin kiusalliseksi. Ei siitä, että Nina häntä niin kovin katseli, vaan siksi, että toisen silmissä oli jotain lumoavaa. Vaistomaisesti Odette raotti punaisia huuliaan räpäyttämättä lainkaan kultaisia silmiään. Hän nojautui eteen, mutta juuri silloin casanovatar otti itse askeleen taakse rikkoen tuon maagisen yhteyden.
"Jospa noista vielä voisi osan käyttää", nainen oli virkkonut. Odette tuijotti etsivää ihmeissään...Niin mitä? Niiin! Sipuleita! Kreivitär naurahti kääntäen selkänsä nuoremmalleen peittääkseen äsköisen. Mikähän häneen oli mennyt...Hänen piti edetä hitaasti, eikä hyökätä suin päin toisen huulille, kun tilaisuus vain tuli.
"Taidan pilkkoa uudet...Ihan vain varmuuden vuoksi. Veren kanssa ei ole koskaan leikkimistä", kreivitär valisti hilpeästi...Turhankin hilpeästi. Yritähän nyt raohuittua nainen, kaunotar itseään tomerasti käski kiikuttaen sipulikuutiot roskakoriin.

"Mutta tosiaan...Mikä tapaus teillä on työn alla?" Odette jatkoi aiheesta jälleen normaalina, omana itsenään. Hän väläytti casanovattarelle hurmaavinta hymyään ryhtyen kuorimaan uusia sipuleita vikkelin sormin. Kamala miten hänen sydämensä pamppailikaan...Noh, noh.

[Reddari]

"Minä kun jo ajattelin, etteivät virkavalta ja vihannekset vain sovi yhteen" Odette naureskeli suloisesti. Etsivä kohautti olkapäitään hymähtäen. Jokut hänen työkaverit kyllä sopivat yllättäen hyvin poliiseihin liitettyihin stereotypioihin. Ja tottahan se oli, että Nina ja hänen työkaverinsa olivat varsinaisia valmisruuan suurkuluttajia. He taisivat olla poliisiaseman läheisyydessä sijaitsevan kiinalaisen ravintolan vakioasiakkaita, niin lounasaikaan kuin töiden jälkeekin, kun raskaan työnuurastajat eivät jaksaneet nähdä vaivaa vatsansa täyttääkseen.

Hetkeksi aika oli pysähtynyt kreivittären viihtyisässä keittiössä, kun kaksikko koki pilkahduksen siitä, mitä heidän välillään oli puolivuotta sitten ollut. Jos ne tunteet eivät silloin olleet täysin aitoja, viimeistään nyt jäljelle jääneet tuntemukset olivat pakko olla jotain todellista. Mutta Nina ei tiennyt oliko niillä enää Odettelle merkitystä. Hetken etsivä luuli nähneensä kaunottaren katseessa sitä samaa kiintymystä, mitä hän itse tunsi naista kohtaan. Ehkä hän vain kuvitteli...

Parivaljakko irrottautui hetkestä ja palasivat maantasalle sillä sekunnilla. "Taidan pilkkoa uudet...Ihan vain varmuuden vuoksi. Veren kanssa ei ole koskaan leikkimistä" vastasi kreivitär Nina tuumailuihin pirteästi, kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Etsivä nyökkäili ja virutti käsiään pesualtaan hanan alla olettaen ettei Odette enää huolinut hänen apuaan. Tai ehkä jotain apua, mihin ei kuulunut teräaseita. Hetken seisoskeltuaan keskelä keittiötä eksyneen näköisenä Nina istahti yhdelle keittiöpöydän tuoleista. Eiköhän kreivitär häntä pyytäisi auttamaan, jos tämä apua jossain tarvitsisi.

"Mutta tosiaan...Mikä tapaus teillä on työn alla?" kaunotar puheli sipulien pilkonnan lomassa. Etsivä vastasi hetken tuumailtuaan: "Varakasmies, vaimo löysi hänet kuoleena kotoaan. Sen verran hämärissä olosuhteissaan hän lähti että sitä nyt tutkimme, onko takana rikos. Eli tälläinen aika tyypillinen, voi olla että hän vain kaatui portaissa." Tämä oli ehkä kaikki, mitä Nina sai tapauksesta kertoa, ei hän muutenkaan halunnut vapaa-aikanaan paljoa pohtia työasioitaan. Kaikesta siitä oli hyvä tehdä selvä pesäero. Se kaikki kuolema sai jäädä työpaikan ovien sisälle. Toki jotkut tapaukset jäivät kummittelemaan jonnekin aivojen perukoille pitkiksi aikaa, jopa koko loppuelämäksi. Mutta etsivällä ei ollut varaa antaa niiden lannistaa häntä.

"Minun pitääkin huomenna muutama siihenkin tapaukseen liittyvää asiaa käydä hoitelemassa asemalla. Nämä minun työajat osaavat olla aika kummallisia." Nina jatkoi pahoittelevasti hymyillen. Johtolangat menivät äkkiä kylmäksi, joten nopea toiminta oli välttämätöntä hänen työssään. "Mutta tänään ei minulla ole kiirettä mihinkään." etsivä jatkoi leveän hymyn noustessa kasvoilleen. Hän yritti työntää epävarmuuden ja pelon sivuun, nauttiakseen Odeten seurasta, jota oli kaivannut niin pitkään.

[Dalamar]

Näppärästi Odette kuori sipuleita ryhtyen pilkkomaan niitä aivan pikkiriikkiseksi silpuksi. Jos ruokaa tehtiin, niin pitihän kaikki tehdä sitten kunnolla! Eihän siinä muuten mitään järkeä ollut. Totta kai kreivitär oli mielissään aivan tavallisesta arkiruuasta ilman minkäänlaisia hienosteluja. Ihminen ei siitä pahentunut, vaikka sipulit olisivat olleet kokonaisia. Hän oli vain tottunut tietynlaiseen tyylikkyyteen, jota noudatti omassa keittiössään.
"Varakasmies, vaimo löysi hänet kuoleena kotoaan. Sen verran hämärissä olosuhteissaan hän lähti että sitä nyt tutkimme, onko takana rikos. Eli tälläinen aika tyypillinen, voi olla että hän vain kaatui portaissa...Minun pitääkin huomenna muutama siihenkin tapaukseen liittyvää asiaa käydä hoitelemassa asemalla. Nämä minun työajat osaavat olla aika kummallisia...Mutta tänään ei minulla ole kiirettä mihinkään.", Nina kertoi. Kreivitär vilkaisi etsivää kiinnostuneena.

"Minkä niminen mies?" hän uteli, vaikkei Nina ehken voinut sitä kertoa. Ties vaikka olisi Odeten joku tuttavista. Tosin, ei nainen ollut kuullut kenenkään ystävänsä kuolleen, mutta hän tunsi paljon ihmisiä, varsinkin jos näillä sattui olemaan enemmän rahaa. Tuskinpa kreivitär tätä miestä tunsi. Aina kannatti kuitenkin kysellä.
"Ymmärrän tietenkin ellet voi kertoa", kaunotar lisäsi ettei vaikuttaisi aivan turhan uteliaalta, vaikka kieltämättä murhamysteeri kiehtoi häntä. Siististi silputut sipulit leikkuulaudalla nainen taiteili tiensä hellalle. Hän laski laudan käsistään hellan viereiselle tasolle. Hellalle pannu ja loraus öljyä...

[Reddari]

// tuli kauhian lyhyt ;__; //


Kreivitär kuunteli etsivän puhelua varsin kiinnostuneen oloisena hoitaen samalla sipulien pilkkomisen paljon mallikkaammin kuin nyt tuolilla istuskeleva nainen. Kaunotar taisi tehdä usein ruokaa, vaikka tällä varmana olisi varaa syödä ulkona vaikka joka päivä. Kodinhengettären elkeet ja se, ettei vauraus ollut ylpistänyt naista vain lisäsivät Odetten viehättävyyttä, ainakin Ninan silmissä

"Minkä niminen mies?" kreivitär uteli ruuanlaiton ohella. Tämä taisi olla parempi keskittymään moneen asiaan yhtäaikaan, toisin kuin etsivämme.
"Ymmärrän tietenkin ellet voi kertoa" kaunotar vielä lisäsi perään nopeasti astellen hellalle. "Olen pahoillani, mutten nyt voi nimiä sanomaan, kyllä varmaan paikallislehdissä oli jokin maininta jos oikein muistan.." Nina vastasi muistellen samalla selailemiaan lehtiä. Etsivälle tuli kotia monia lehtiä, joita hän selaili mielellään aamukahvin äärellä. Luettavan määrää oli sen verran, ettei jokainen silmille hypännyt otsikko jäänyt Ninankaan mieleen, vaikka naisella oli yllättävän hyvä muisti.

"Ja jos hän olisi jokin tuttusi ollut, tietäisit siitä varmasti. Seurapiireissä taitaa uutiset kulkea nopeammin kuin lehdistössä?" Nina lisäsi poikamaisesti hymyillen. Ei hän tiennyt ollenkaan millaisten ihmisten kanssa kaunotar normaalisti vietti aikaansa, ei varmaan muiden etsivien oletetusti... tai mistä sitä tietäisi! Maailmaa kiertäneellä kreivittärellä oli varmana ystäviä laidasta laitaan. Hetken Nina vain istuskeli ja seurasi toisen ruuanlaittoa kunnes hän tunsi itsensä liian hyödyttömäksi ja kysäisi varovaisesti: "Uskallatko enää antaa minun auttaa?" Kysymystä saatteli hurmaava hymy, joka nousi etsivän huulille väkisellä Odeten seurassa.

[Dalamar]

"Olen pahoillani, mutten nyt voi nimiä sanomaan, kyllä varmaan paikallislehdissä oli jokin maininta jos oikein muistan..", Nina vastasi täsmälleen niin kuin Odette oli ennustanutkin. Harmillista. Kreivitär mutristi harmissaan huuliaan, hän olisi niin kovin halunnut tietää kenestä oli kyse. Mutta tosiaan...Paikallislehdessä saattaisi olla jotain, mikä tyydyttäisi kaunottaren tiedonjanon. Nuorena tyttösenä oli tullut luettua rikosromaani jos toinenkin. Nainen oli sitten naureskellen kierinyt lakanoissaan. Ei todellisessa elämässä ollut sellaista...Kreivitär oli kuitenkin joutunut todistamaan rikoksia silmästä silmään, eivätkä ne vastanneet viihdeteolliseen luomaa kuvaa sankareista ja konnista. Elämä ei ollut mustavalkoista, vaan täynnä sateenkaaren värejä sekoitettuna harmaaseen.

"Katsotaanpas sitten", Odette tokaisi naurahtaen. Puukapustalla hämenneltiin sipulisilppua kuumalla pannulla ja toisella kuroteltiin siististä lehtipinosta päällimmäinen.
"Ja jos hän olisi jokin tuttusi ollut, tietäisit siitä varmasti. Seurapiireissä taitaa uutiset kulkea nopeammin kuin lehdistössä?" etsivä totesi. Kreivitär kohautti harteitaan vakavammin.
"Niinhän sitä luulisi...Yleensä kyllä juorut lähtevät heti liikkeelle jos jotain tavallisesta poikkeavaa tapahtuu, mutta on minulla niitä hiljaisempiakin ystäviä", Odette tuumasi hieman varoivaisesti hymyillen. Hänen kaikki ystäviään ei voinut puhtaalla omalla tunnolla esitellä kunnon kansalaisiksi. Vaikka kreivitär oli pyrkinyt eroon näistä ihmisistä Freusin kuoleman jälkeen, ei hän kaikkia vain tohtinut sysätä syrjään.
Dramaattisesti kaunotar räväytti lehden auki. Utelias haukankatse poukkoili artikkelista toiseen...Ei mitään mainintaa missään. Autokolareita, kauppojen ryöstöä, puukotuksia...

"Uskallatko enää antaa minun auttaa?" varovainen kysymys sai kultaisen katseen kohoamaan lehden takaa. Huulille nousi aurinkoinen virnistys. Casanovattaren hurmaava hymy ei ollut muuttunut miksikään. Edelleen kaunotar tunsi jaloissaan pienoista heikotusta.
"Voithan sinä nämä sipulit kuullottaa", hän vastasi siirtyen syrjään hellan äärestä uppoutuen uudemman kerran lehden sivuihin. Ei mitään...Ei kerrassaan mitään...Hetkinen.
"Kampaajani menee naimisiin!" Odette kirkaisi kuin kyse olisi ollut jostain valtakunnan uutisesta. Mutta sellainen kreivitär oli, innostui herkästi pienimmistäkin asioista...

[Reddari]

Hetken aikaa Odettea näytti harmittavan, ettei etsivä suostunut paljastamaan yksityiskohtia parhaillaan avoinna olevasta tapauksesta. Ei tämä kauaa kaunotarta pidätellyt, vaan hän etsi käsiinsä paikallislehden ja aloitti omat etsivän työnsä. Nina ei voinut kuin hieman nauraa toisen naisen innostuneisuus, toinen oli varsin suloinen selatessaan lehteä kuin paraskin salapoliisi.

Olisihan toki etsivä voinut enemmänkin asasta kertoa, mutta hän ei halunnut vaivata kreivittären mieltä murhalla, joka oli tapahtunut kuitenkin lähellä tämän asuinaluetta. Toki aivan päinvastaisessa suunnassa, eikä varmaan poliisiautojen sireenitkään olleet kantautuneet Odetten talolle asti. Nina kuitenkin tiesi, että ihmisillä oli tapana reagoida kovin voimakkaasti lähiseudun henkirikoksiin. Se lisäsi huomattavasti turvattomuuden tunnetta, vaikka etsivä oli varma ettei murhaaja toistaisi tekojaan. Eihän ihmismeltä voinut täydellisesti ennustaa, mutta tämän hetkiset todisteet viittasivat, että murhaaja oli janonnut vain tämän miesparan henkeä. Tekijä taisi olla joku lähipiiristä, jos tekijää siis ylipäätänsä oli. Ehkä mies oli tosiaan vain pienessä viskihumalassa kaatunut portaissa... Etsivien tehtävä oli kuitenkin ottaa kaikki mahdollisuudet huomioon, ehkä jopa pelätä pahinta. Aika ja kova työ näyttäisi mitä oikeasti talossa oli tapahtunut.

"Niinhän sitä luulisi...Yleensä kyllä juorut lähtevät heti liikkeelle jos jotain tavallisesta poikkeavaa tapahtuu, mutta on minulla niitä hiljaisempiakin ystäviä" kreivitär vastasi Ninan heittoon kovin vakavasti. Nina kallisti päätänsä hämillään kuin koiranpentu. Hiljainen ystävä... mitähän kaunotar tarkoitti tällä? Ystäviä jotka eivät kuuluneet seurapiireihin? Tai jotain vastaavaa?Ilmaisu oli kovin outo, mutta etsivä koitti jättää sen omaan arvoonsa. Ehkä hän vain yliajatteli asioita, kuten tavallista.

"Voithan sinä nämä sipulit kuullottaa" Odette totesi Ninan avuntarjoukseen. Naiset vaihtoivat paikkoja yhdessä tuumin. Etsivä hämmensi rivakasti sipuleita ympäri kuumaa paistinpannua. Hän ei halunnut toki pilata toista sipulierää huolimattomuuttaan.
"Kampaajani menee naimisiin!" kreivitär yhtäkkiä hihkaisi innostuneena saaden Ninan kääntämään katseensa tähän. Kaunotar näytti olevan aidosti innoissaan tuttavansa tulevasta juhlapäivästä.

Nina pyöritteli hetken sanoja päässään, tietäen että hänen ehkä pitäisi pysyä hiljaa. Mutta etsivä ei malttanut heittää mielessään kaihertaneita ajatuksia kreivittärenkin tiedoksi. "Häistä puheen ollen... tai siis eihän tämä oikeastaan häihin liity mutta..." casanova puheli kuin makustellen samalla jokaista sanaansa, ettei vaan ilmaisisi asiaansa väärin. "...oletko sinä tässä puolen vuoden aikana tavannut jonkun? Tiedäthän, miehen, naisen...mitä ikinä suositkaan." NIna jatkoi painaen katseensa öljyssä tiriseviin sipuleihin. Hän koitti lausua lauseensa mahdollisimman arkisesti, kuin vain ohimenne tokaisten. Muistihan hän toki kreivittären kertoneen olleensa yksinäinen.. Mutta ei etsivä olisi ihmetellyt vaikka tämä olisi Euroopan matkoillan tavannut jonkun... jonkun joka olisi saanut kaunottaren unohtamaan Ninan.

[Dalamar]

Kreivitär oli innoissaan. Hääosio lehdissä oli hänen ehdoton suosikkinsa. Miten ihanaa oli selailla kuvia nuorista morsiammista ja salskeista sulhasista. Nainen tuntui imevän kaikki häihin liittyvän asiat kuin pesusieni. Millaiset puvut olivat minkäkin sesongin valtteja, millaisia kukka-asetelmia suosittiin ja tulisiko tarjota ennemmin ruijanpallasta kuin kaviaaria. Nuorempana oli kaunotar leikellyt häihin liittyviä artikkeleita, liimaillut niitä vaaleanpunaiseen leikekirjaan. Vaikka tämä olikin jo naimisissa! mutta ei se häntä estänyt haaveilemsta. Vuosien varrella oli kreivitär luopunut tästä pienestä harrastuksestaan, mutta tämän ilmoituksen hän halusi leikata talteen.

"Häistä puheen ollen... tai siis eihän tämä oikeastaan häihin liity mutta...oletko sinä tässä puolen vuoden aikana tavannut jonkun? Tiedäthän, miehen, naisen...mitä ikinä suositkaan", Nina yllätti Odeten kysymyksellään. Kreivitär oli noussut paikaltaan lehti kainalossaan keittiön vetokaapille saksiaan hakemaan. Hämillään nainen katsahti nuoreen etsivään. Miksi...Miksi Nina sellaista oli kysynyt. Sakset laskettiin keittiöntasolle ja kultainen katse karkasi jonnekin Ninan taakse. Nainen pudisti kevyesti päätään.
"En...Olen ollut yksin...Kuinka niin?" kreivitär kysyi sydämen jälleen pamppailessa rinnan alla. Ei pitäisi kiihtyä...Kuvitella enemmän kuin olisi tarvetta. Casanovatar oli varmasti vain halunnut kysellä hänen kuulumisiaan.

"Nämä palavat kohta", kreivitär ikään kuin vaihtoi puheenaihetta, ettei kiduttaisi itseään yhtään enempää. Hellästi hän tönäisi etsivää kauemmas hellasta ja pannu siirettiin viileälle levylle. Iloinen ja lämmin tunnelma oli muuttunut hetkessä, eikä kaunotar osannut sanoa, mitä se oikein oli...

[Reddari]

Hetken kummasteltuaan Odette oli vastannut häneltä yllättäen kysyttyyn kysymykseen: "En...Olen ollut yksin...Kuinka niin?" Nina ei yhtään ihmetellyt, että kysymys oli yllättänyt kreivittären. Olihan se tullut aivan nurkan takaa, kuin se olisi vain karannut etsivän suusta ennen aikojaan. Casanova raotti suutaan vaikkei hän tiennyt sillä hetkellä mitä vastata. Eikä nainen edes ehtinyt aloittaa vastaustaan kun Odette ajoi hänet pois hellan äärestä harvinaisen huolestuneena sipuleista. "Nämä palavat kohta" kaunotar mutisi siirtäen paistinpannun pois liedeltä. Nina katsahti pannun sisältöä otsakurtussa. Sipulit näyttivät hänen silmään aivan hyviltä, kai nyt etsiväkin palaneen käryn tunnistaisi.

Parivaljakon pitempi osapuoli nojautui keittiötasoa vasten kädet löyhästi puuskassa. Tämä silmäili pöydälle leviteltyjä kokkaustarpeita ja jatkoi itsepintaisesti keskeytettyä vastaustaan: "Ajattelin vain kaikkea sitä, mitä puolivuotta sitten tapahtui.." Ninan sanat olivat vain hiljainen ujo mutina, joka hädin tuskin kantautui hänen huuliensa välistä. Hurmuri ei ollut omimmillaan tällaisessa tilanteessa, varmana kreivitär sen jo tiesikin. Siirappisten sanojen valuttaminen huulilta oli huomattavasti helpompaa, kuin pukea syviä tunteita sanoiksi.

Vihdoin Nina sai käännettyä silmänsä kaunottareen lausuessaan tällä kertaa kuuluvammalla äänellä: "Haluan vain sanoa että kaiken sen jälkeen minä en voi olla, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut." Ilme etsivän kasvoilla oli vakava ja lause taisi kuulostaa kovin pahaenteiseltä sen takia. "Jos siis joutuisin kohtaamaan sinut nyt jonkun toisen käsipuolessa.. varmaan tukehtuisin mustasukkaisuudesta." casanova jatkoi dramaattisen tauon jälkeen jo pienen hymynkin noustessa tämän haudanvakaville kasvoille. Pitihän kreivittären saada tietää, että etsivä välitti tästä edelleenkin, vaikka he eivät etenisikään niin nopeasti kuin viime kerralla.

Ja kuinka vapauttavalta tuntuikaan tuoda ilmi edes pieni osa siitä kaikesta, mitä Nina sisällään kätki. Nyt ei ollut enää aika hiljaisuudelle ja salaisuuksille. Etsivän elämässä oli alkanut täysin uusi aikakausi, kuin hän olisi aivan uusi ihminen. Miksi Nina kiduttaisi itseään tällaisella asialla, josta pääsisi pois pelkällä puhumisella? Kaikesta huolimatta Ninan hymy oli hieman surumielinen. Miten hän oli vasta kreivittären nähdessään tajunnut, miten ikävällä hällä oli ollut tuota kaunotarta.

[Dalamar]

Kultainen katse oli kiinnittynyt paistinpannuun. Eivät sipulit hänen katseestaan sen enempää käristyneet, mutta kaunotar pelkäsi polttavansa silmänsä, jos nyt kääntäisi ne Ninaan. Hän sipaisi kevyesti niskaansa tietämättä mitä olisi tehnyt. Jalat eivät tahtoneet totella, vain pitivät kreivittären paikoillaan. Odotus piinasi naisen mieltä. Hän halusi tietää mitä etsivä oli kysymyksellään takaa-ajanut. Tai sitten ei! Odette pelkäsi kuollakseen vastausta, joka Casanovattaren huulilta lipuisi hänen kuultavakseen. Entä jos Nina toivoisi sitä...Että hän olisi löytänyt kumppanin, unohtanut etsivän kokonaan. Kenties nuoremman sydämen oli tällä välin vienyt joku toinen...Joku nuorempi...Kauniimpi...Levottomampi.
"Ajattelin vain kaikkea sitä, mitä puolivuotta sitten tapahtui..", Ninan hiljaiset sanat tuskin kuuluivat radiosta kuuluvan musiikin ylitse. Siinä sitä oltiin. Vanhojen asioiden äärellä. Kreivitär puri kieltään katsahtaen etsivää vakavana. Miksi tämä halusi ajatella menneitä. Heillä oli ollut kauniita hetkiä, naurua ja suudelmia. Mutta niin paljon oli mukana kannettu surua, salaisuuksia ja menneen elämän taakkoja. Kuin eilisen, kreivitär muisti illan kertoessaan Freusista, tämän kuolemasta Odeten käden kautta. Hän muisti heidän viimeisen iltansa tähtitaivaan alla...Kuinka kaunis ilta oli päättynyt murheellisissa merkeissä.

"Haluan vain sanoa että kaiken sen jälkeen minä en voi olla, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut", Casanovatar oli jatkanut saadessaan lisää ääntä kurkustaan. Kreivitär nielaisi hiljaa...Tarkoittiko nämä sanat jälleen samaa kuin ennenkin. Kuinka Nina kertoisi hänelle, ettei toivoa ollut. Heidän tarunsa oli eletty, liikaa selvittämättömiä asioita.
"Jos siis joutuisin kohtaamaan sinut nyt jonkun toisen käsipuolessa.. varmaan tukehtuisin mustasukkaisuudesta."

Odette tapitti Ninaa miltein järkyttynyt ilme kuvan kauniilla kasvoillaan. Huulet raollaan, silmät pyöreinä hän toista katsoi. Hetkinen nyt...Kaunottaren sydän oli jo meinannut revetä liitoksistaan, niin jännittynyt hän oli toisen sanojen johdosta ollut. Hän oli...Hän oli odottanut jotain muuta. Nainen oli ollut aivan varma Casanovattaren kertovan hänelle, ettei heidän eronsa ollut puhdistanut ilmaa heidän väliltään. Harvoin Odette sanattomaksi jäi, mutta nyt hän ei osannut kuin vain toista katsoa suoraan silmiin, kuin järkensä menettänyt. Ja kun ei muutakaan osannut, nainen purskahti helisevään nauruun. Kovaääniseen ja niin raikuvaan, että radion pauhu jäi toiseksi. Kreivitär taipui kaksin kerroin naurunsa voimasta, lyyhistyen lopulta keskelle keittiön lattiaa. Naurusta ei tullut loppua, mutta silmistä valui vuolaat kyyneleet...
"M-minä olin aivan varma...E-että sanot jotain hirveää", kreivitär haukkoi henkeään naurun sekoittuessa itkuun. Dino ampaisi keittiöön villisti haukkuen. Näin suuret tunteenpurkaukset saivat koiraparankin aivan hämilleen...

[Reddari]

Etsivän lausuessaan hitaasti pohdiskellen ajatuksiaan, kreivittären hapitus muuttui jännityneeksi, suorastaan pelokkaaksi. Ensialkuun Nina ajatteli että toinen vain närkästyisi kun hän alkoi taas kaivelemaan tapansa mukaan menneitä. Ehkä casanovalla oli liiankin hyvä muisti. Tai sitten hän ei vain osannut päästää irti, ainakaan tarpeeksi ajoissa. Kuultuaan etsivän pohdinnat loppuun asti kreivittären elekieli muuttui jännityneestä yllättyneeksi, yllättyneestä... joksikin käsittämättömäksi tunneryöpyksi.

Koko keittiön vallannut nauru hämmensi Ninaa yhtä paljon kuin paikalle rynnännyttä Dinoa. Piakkoin kaunottaren naurun seasta alkoi tulvia kyyneleitä ja hento nainen romahti keittiön lattialle niin nopeasti, ettei pitempi nainen ehtinyt reagoida mitenkään. "M-minä olin aivan varma...E-että sanot jotain hirveää" Odette sai sanottua samalla kun nauru vaihtui yhä vuolaampiin kyyneliin. Etsivä toivoi että ne olisivat helpotuksen kyyneleitä, kyyneleitä joiden jäljiltä kaksikon ei enää tarvisi miettiä menneitä. Ei kai ne voineet olla muuta? Jos kreivitär ei enää olisi tuntenut mitään toista kohtaan, ei tämä olisi tämän takia kyyneleitä vuodattanut. Paremminkin vain hymyillyt ja lausunut ystävällisiä sanoja. Kertonut rivienvälistä, että kaikki heidän välillään olisi ohitse.
Näytti siltä, että parilla olikin todennäköisempi tulevaisuus yhdessä kuin Ninan kyyniset mietteet olivat uskaltaneet edes olettaa... Tai niin nainen toivoi astellessaan lattialla kyynelehtivän kaunottaren vierelle. Kaiken tuon tunteiden määrän seasta oli vaikea päätellä, mitä ihmettä Odette oikein ajatteli. Ei heidän välinen suhde ainakaan näyttänyt olevan tälle yhden tekevä.

"Pitäisikö minun nyt loukkaantua, kun luulit minun osaavan vieläkin lausua sinulle hirveyksiä?" Nina hymähti lempeästi keventääkseen tunnelmaa polvistuessaan lattialle ollakseen samalla tasolla Odeten kanssa. Pidemmän naisen kädet kietoituivat toisen ympärille. "Tulehan tänne.." etsivä kuiskasi vetäen kreivittären halaukseen hellästi, mutta määrätietoisesti kuin viestittäen että todellakin halusi toisen lähelleen. Nina antoi toisen vain itkeä, tämä näytti siltä että tarvitsi nyt olkapäätä jota vasten sai painautua. Hurmuri painoi kasvonsa kaunottaren tummiin kiharoihin. Ne tuoksuivat yhtä huumaavilta kuin ennenkin. Hän ei ollut unohtanut tuota tuoksua hetkeksikään puolenvuoden aikana...

Varovasti etsivä siveli toisen selkää rauhoitellakseen tätä. "Tehdään tämä tällä kertaa kunnolla. Ja puhutaan vähemmän hirveistä asioista." Nina kuiskasi rauhallisella äänellä, vaikka ei hän tiennyt mitä Odette loppujen lopuksi hänestä halusi. Ja toki kaikille puheenaiheille oli oma aikanasa, mutta ehkä heille tekisi hyvää pitää elämässä taukoa kaikesta ikävästä... oli aika keskittyä kaikkeen hyvään, mitä elämässä oli.

[Dalamar]

Vaikka Odette olisi halunnutkin, ei hän kyennyt itseään hillitsemään. Nauru ryöppysi hänen huuliltaan, kuten kyyneleet silmistä. Ne toden totta kielivät helpotuksesta, lauenneesta jännityksestä. Aivan kuin nainen olisi kuusi kuukautta puristanut sormiaan nyrkkiin, saaden vihdoin sormensa suoriksi. Vapaiksi. Kreivitär pyyhki märkiä poskiaan, niin turhaa kuin se olikin. Uudet kyyneleet valuivat hiljalleen aina leualle, tipahtaen yksi kerrallaan naisen syliin.

"Pitäisikö minun nyt loukkaantua, kun luulit minun osaavan vieläkin lausua sinulle hirveyksiä?" Nina kysyi, ei vihaisesti. Lempeästi. Kreivitär pudisteli päätään tummien kiharien valahtaessa hänen kasvoilleen.
"E-ei...Älä loukkaanu kultaseni", hän nyyhkytti henkeään haukkoen kaiken sen naurun jäljiltä, mikä muuttui hiljalleen yksittäisiksi tyrskähdyksiksi. Aivan kuin sydän olisi ehjä. Täynnä onnea ja toivoa. Kuin tummat pilvet olisivat lipuneet vihdoin kirkkaan auringon tieltä. Ja kun Casanovatar kävi hänen viereensä, kietoen kätensä tämän ympärille...Kuin olisi kotiin tullut. Kreivitär painautui toista vasten koko painollaan. Kaikki ne tunteet, ahdistus ja epätoivo valuivat kyyneleiden mukana, puhdistaen kreivittären sielun. Hän kiehnäsi päätään Ninan rintaa vasten. Dino hyöri kaksikon ympärillä vikisten. Odette ei osannut avata suutaan, kertoa Dinolle ettei hätää ollut. Kreivitär vain kyhjötti etsivän syleilyssä, kuin haavoittunut pikkulintu. Miten hän oli kaivannutkaan Ninaa, koko sydämestään. Ikävöinyt...Surrut...Ja nyt Nina oli siinä. Hänen lähellään...

"Tehdään tämä tällä kertaa kunnolla. Ja puhutaan vähemmän hirveistä asioista", Nina virkkoi sivellen sormillaan kreivittären selkää. Odette nikotteli pienesti antaen otsansa levätä toisen olkapäällä.
"Se olisi mukavaa...", kreivitär niiskautti hiljaa sulkien silmänsä. Oliko se unta? Oliko hän todella siinä, Ninan kanssa kahden...Liedelle unohtunut linssikattila ryöpsäytti kuuman veden hellalle...

[Reddari]

Kreivitär ei vastustellut tai koittanut ottaa etäisyyttä. Päinvastoin, tämä painautui etsivää vasten kuin viime kerrasta olisi ollut ikuisuus. Tarkkaan ajatellen puolivuotta oli tuntunut pieneltä ikuisuudelta. Jokainen yksin vietetty yö, jokainen ajatus joka oli kääntynyt kaunottareen olivat venyttäneet tunteja päiviksi, päiviä viikoiksi. Mutta nyt he olivat siinä, lähekkäin, näkymättömien muurien murruttua. Miten paljon pari lausetta voivat saadakaan aikaan...

"Se olisi mukavaa..." Odette vastasi Ninan ehdotukseen. Etsivä huokaisi helpottuneena ja laski kasvonsa kaunottaren olkapäälle. Kaikki tuntui olevan nyt hyvin. Henki kulki paremmin, kaikki aistit toimi taas selkeästi... tai niin Ninasta tuntui. Ehkä se oli van hänen päänsisällään, mutta silti se oli yhtä todellista kuin se, että he nyt istuivat siinä keittiön lattialla. Kuin he olisivat löytäneet toisensa uudelleen.Ehkä asioiden piti mennä juuri näin, heidän piti vai odottaa. Malttaa hieman. Kaikki aika oli käytettävissä. Ja varmana sitä oli kaksikolla vielä paljonkin, ei ainakaan etsivällä ollut aikomusta lähteä ennen aikojaan. Ei enään. Hänellä oli taas syytä elää. Enemmän kuin tarpeeksi.

Hellan suunnalta kuului sihahdus, kun ves kuohui kattilasta kuumalle hellalle. "Oijoi.." Nina totesi ja nousi ylös lattian rajasta. Nainen vetäisi villatakin hihat käsiensä suojaksi, kun ei äkkiseltään osannut patalappuja keittiöstä löytää ja siirsi kattilan pois hellalta. Onneksi mitään vahinkoa ei ehtinyt tapahtua ja etsivä käänsi lieden lämpöä pienemmälle katsahtaen sitten Odettea. "Ruok taitaa tarvita huomiotamme." Nina totesi lempeä hymy huulillaan ojentaen kättään lattialla istuvalle kaunottarelle herrasmiesmäisesti. Nuo herrasmiehen elkeet eivät lähtisi kulumallakaan etsivästä pois.

Tunnelma keittiössä oli hetkessä keventynyt, niin kuin varmana oli myös kaksikon mielialakin. Leppoisa hymy oli vallannut casanovan kasvot. Kunhan he vain unohtaisivat menneet ja antaisivat suhteelle tarpeeksi aikaa, se varmana toimisi. Tällä kertaa he onnistuisivat. Nina oli varma siitä.

[Dalamar]

Nina nousi pystyyn veden sihahtaessa kuumalla hellalla. Ne linssit! Odette pyyhki silmiään hymyillen pienesti, kun etsivä urhoollisesti käänsi levyä pienemmälle.
"Ruoka taitaa tarvita huomiotamme", Casanovatar oli todennut ojentaen kättään kreivittärelle. Kaunotar tarttui tuohon ojennettuun käteen antaen toisen auttaa itsensä seisaalleen. Yhtä lämmin hymy hänenkin huulillaan kareili. Utopista, aivan kuin satua. Dino haukahti. Tosiaan.
"Voi Dino! Anna anteeksi mamille", kreivitär hössötti kääntyen nelijalkaisen puoleen. Dino heilutti häntäänsä niin että takapuoli keinui kreivittären painaessa suukon sen kostealle kuonolle.

"Dino ei varmasti ymmärtänyt mistä oli oikein kyse", nainen leperteli suoristaessaan ryhtinsä Ninaa vilkaisten. Ei hänenkään ajatuksensa vielä täysin selvät. Hän osasi vain hymyillä leveästi, tietämättä enää mitä olisi tehnyt. Casanovatar oli niin...Ei Odette löytänyt sille sanoja. Sanomatta mitään hän painautui Ninan syleilyyn sulkien silmänsä...Hän ei osannut puhua. Kaikki tuntui niin oudolle...Tutulle, mutta samalla niin uudelle. Mutta kaipa nämä olivat niitä hetkiä, kun sanoja ei tarvittu. Heillä menisi varmasti aikaa rakentaa arki uudelleen, yhteiseksi, ilman suurempia tunteenpurkauksia, valheita ja sailailua. Nyt oli keskityttävä tähän hetkeen.

"Mitä jos...Mentäisiin sittenkin ulos syömään?" kreivitär ehdotti. Kultaiset silmät kohosivat Ninan kasvoihin. Nuo kirkkaat silmät loistivat, kaunotar oli saanut pilkkeensä takaisin...

[Reddari]

Ruuan tila ei näyttänyt enää vaivaavan kreivittären mieltä, kun linssikattilankin etsivä ehti pelastaa ennen häntä. Dinoa tämä sai vain hieman rauhotella, koira parka ei tiennyt pitikö sen olla innoissaain vai huolissaan kaiken keittiössä tapahtuneen jälkeen. "Voi Dino! Anna anteeksi mamille...Dino ei varmasti ymmärtänyt mistä oli oikein kyse" Odette puheli Dinolle ja sitten Ninalle. Näyttihän tuo lempeä koiraeläin jo rauhoittuvan saatuaan hieman huomiota. Olihan tilanteen jännitys jo raennut ja varmana Dinokin sen aisti. Eikö eläimet olleet varsin hyviä sellaisessa?

Sen kummemmin mitään sanailematta kaunotar painoi itsensä jälleen pitempää naista vasten halatakseen tätä. Ei etsiväkään nähnyt puhumisen olevan tarpeen vaan kietoi vankat kätensä lyhyemmän naisen ympärille. He olivat olleet pitkään erossa ja vasta nyt antaneet itselleen luvan osoittaa toiselle, miten ikävä tätä olikaan ollut. Ylimääräiset halaukset taisivat vain tehdä hyvää kaksikolle. Kreivitär nosti katseensa Ninaan ja tuumaili: "Mitä jos...Mentäisiin sittenkin ulos syömään?" Ehdotus kuulosti varsin mukavalta etsivästäkin, vaikka kotiruokakin kelpasi tälle vallan mainiosti.

Nina laski sormensa Odeten ohimolle ja antoi niiden laskeutua siitä poskelle. Hetken naisen sormen päät hipaisivat hellästi toisen punaisia huulia kunnes hän antoi niiden laskeutua kaunottaren leualle. "Treffit kuulostaisivat hyvältä.." etsivä lausui kovin maireasti, vaikka varmaankin kreivittärellä oli enemmän mielessä syöminen kuin no, romanttinen illallinen. Mutta hurmuri alkoi jo uskaltaa kiusoitella toista. Minkäs tämä luonteelleen mahtoi.

Etsivä tajusi katsahtaa vaatetustaankin, kun kerran aikomus oli lähteä ulos. Töissä nuhjaantunut kauluspaita, lainavillapaita, housut joiden lahkeet olivat kastuneet lumitöiden aikana... vaatteiden vaihto tekisi nyt hyvää. Ehkä suihkukin. Krapulapäivän tahmaisuutta ei ilman sitä saanut millään pois iholta. "Jos maltat sen verran että kävisin asunnollani vähän siistiytymässä ja hakemassa autoni. Tai voimme mennä taksillakin sinne yhdessä. Asuntoni on nykyään hieman viihtyisämpi niin ehkä jaksaisi ollakin siellä?" Nina puki aatteensa sanoiksi leveästi hymyillen siirtäen kätensä naisen leualta tämän lantiolle. "Sinä päätät toki." hän vielä hymyili ja oli melkein suudella kreivitärtä poskelle, mutta vetäytyi pois viime hetkellä ilkikurisesti hymyillen. Ehkä ne pitäisi säästää myöhemmäksi... Miten kauan kaksikko malttaisi odottaa...

[Dalamar]

Odette värähti. Ninan sormet lipuivat hänen punatuille huulilleen, laskeutuen hitaasti kaunottaren leualle. Tätä hän oli kaivannut. Kiduttavaa kosketusta, pehmeää ja vaativaa. Jo pelkkä hipaisu sai kylmät väreet hipimään kreivittären selkää pitkin.
"Treffit kuulostaisivat hyvältä..", Casanovatar vastasi. Odette hymyili rahtusen leveämmin. Häntä jännitti. Aivan kuin olisi lupautunut ensitreffeille...Tavallaan hän olikin. He kaksi tutustuisivat uudelleen toisiinsa, sillä kumpikaan tuskin oli enää täysin se sama ihminen kuin kuusi kuukautta sitten. Odette tunsi vatsanpohjassaan lepattavat perhoset. Poskipäille häilyi hempeä puna...

"Jos maltat sen verran että kävisin asunnollani vähän siistiytymässä ja hakemassa autoni. Tai voimme mennä taksillakin sinne yhdessä. Asuntoni on nykyään hieman viihtyisämpi niin ehkä jaksaisi ollakin siellä? Sinä päätät toki", Nina jatkoi käden liukuessa Odeten leualta aina lantion kaarelle. Kreivitär huokaisi hiljaa antaen katseensa seurata lumoutuneena etsivän käden liikkeitä, kunnes kultainen katse kohosi takaisin nuoren naisen kasvoihin. Hän nyökkäsi, arastikin. Herranen aika, miten häntä näin yhdenäkin jännitti.
"Minunkin täytyy laittautua...Olisi kyllä mukava nähdä asuntosi kultaseni...Vaikka kyllähän minä viimeksikin siellä viihdyin", kreivittären suupieltä nyki ja tämän kujeilevasta katseesta näki selvästi mitä tämä oli ajatellut. Oli ollut suorastaan kidutusta ajatella heidän yhteistä yötään Ninan vuoteessa...Odette kietoi kätensä Casanovattaren niskaan pyöritellen vaaleita suortuvia sormensa ympärille.

"Haetko minut sitten täältä? Minulla saattaa kestää hetki...laittautua", kaunotar suipisti huuliaan. Todellisuudessa hänellä kestäisi aikaa kerätä itsensä, päästää irti tuosta nuoren tytön tunteesta. Hän oli aikuinen nainen, herranpieksut. Ei treffejä enää saisi näin paljon jännittää!