Sivu 1/1

Asuntola ja yksittäinen huone sisällöiltään

ViestiLähetetty: 22 Loka 2013, 15:52
Kirjoittaja kujakettu
werucchi kirjoitti:

ASUNTOLA

Asuntola vie kampusalueelta kohtalaisen kokoisen tontin, ja onkin sisällöltään varsin monipuolinen. Pohjapiirroksessa on selitetty yksinkertaisesti missä mikäkin varsinaisesti sijaitsee. Paksut viivat ilmaisevat ovia, tai tarkemmin sanottuna "mahdollisia uloskäyntejä", nimittäin yksittäisessä huoneessa myös ikkunat on näytetty paksunnetulla viivalla. Asuntolassa on siis yhteensä kolme kerrosta, ja kaikki ovat identtisiä, paitsi aulan kohdalla. (Siitä johtuen huonenumeroiden kohdalla "x")

Kuva

Rakennuksen ulkokuori on tummanpunaista tiiltä, jossa on tyylikkäät tummaa puuta olevat ikkunanpielet. Aulassa, eli alueessa johon päästään pääovista, on lasiseinät, mutta sen ylemmissä kerroksissa on tavalliset tiiliseinät ikkunoineen. Tarkemmin aulaa on käsitelty alla olevassa kuvassa:

Kuva

Ruokala on noin 130 ihmiselle tarkoitettu, eli läheskään kaikki opiskelijat eivät mahdu sinne samanaikaisesti. Ruokala ei myöskään ole avoinna koko päivää, vaan ainoastaan tarjoiluaikaan. Aamiainen on klo 7.30 alkaen ja päättyy klo 9.00. Lounasaika on klo 11-12.30, koko iltapäivän sen sijaan ruokala on kiinni, ja päivällinen on klo 17-18.30 (päivällisellä tarjoillaan lähes poikkeuksetta jälkiruokaa). Viimeisen kerran ruokala on auki klo 20 ja 21 välillä.

Kodinhoitohuoneessa on vaatteiden pesua varten pesukoneet, silitysvälineet sekä varasto hygienia- sekä siivoustarvikkeita, kuten vessa- ja käsipaperia (opiskelijat ovat vastuussa omista kylpyhuoneistaan), puhtaita lakanoita, lisäpatjoja ja käyttämättömiä moppeja ja rättejä varten.

YKSITTÄINEN HUONE

Huoneet on kaikki kalustettu ja rakennettu samalla kaavalla. Vierekkäiset huoneet ovat kuitenkin toistensa peilikuvia, mutta näyttävät muuten täsmälleen samalta. Huoneen kalustuksessa on käytetty varsin haaleita ja neutraaleja värejä. Alla olevassa kuvassa on esitelty huoneen sisältö:

Kuva

Sekä yö- että työpöydillä on lamput. Itse huoneessa on kaksi kattolamppua, kaappien kohdalla sekä pidemmällä huoneessa, ja katkaisin löytyy tärkeitä tiedotteita (esim. järjestyssäännöt, turvaohjeet sekä asuntolan pohjapiirros) varten olevan ilmoitustaulun vieressä. Kylpyhuoneessa kattolampun katkaisin on oikealla oven vieressä. Lavuaarin yläpuolella, peilikaapin yhteydessä on myös lamppu.
Kaapeissa on sekä tavallista hyllytilaa että pitkiä vaatteita varten oleva henkaritanko. Lisää henkareita saa myös tarvittaessa 3. kerroksen kodinhoitohuoneen varastosta.
Huoneen työpöydän ääressä oleva tuoli on pöyrällinen ja ergonomisesti hyvä työtuoli. (suurinpiirtein tällainen)
Kylpyhuoneen lääkekaappi on lukollinen, ja siihen kuuluva avain on samassa nipussa huoneen oven avaimen sekä keittiössä olevan lukollisen laatikon avain.