Sivu 1/1

Hornitos Hot Shotty

ViestiLähetetty: 08 Loka 2014, 00:00
Kirjoittaja nezabudka
[Mervi tilauksessa, katsotaan tuleeko se.]

Llea Chahayaputri

Vapaa parkkipaikka kadun laidassa tismalleen Woodside Tavernin nimikyltin kohdalla on kuin tehty minua varten. No, melkein ainakin, sillä se on kadun väärällä puolella, mutta mitäs pienistä. Kurvaan vastaantulevien kaistan yli ja pysäköin kadunreunaan niin sulavasti, että taputan rakkaan autoni rattia myhäillen ennen kuin hyppään ulos ja suuntaan kadun poikki tavernaan.
Ravintola tämä ensi sijassa taitaa olla, ja oikein viehättävä sellainen, vaikkakaan ei suuri. Puusävytteisiä pieniä pöytiä on kenties tusinan verran ja tiiliseinää vasten seisoo yksi suurempi pöytä. Olen käynyt täällä kerran syömässä Gemin kanssa. Se lohi oli erinomaista ja kolmen tomaatin salaatti taivaallista... mutta tänään en ota pöytää. Väläytän lähestyvälle tarjoilijalle hymyn ja huiskautan kättäni, minkä tämä välittömästi tulkitsee tismalleen oikein älä-minusta-välitä, tulin-tutustumaan-drinkkilistaanne-huiskautukseksi. Nämä ihmiset ovat sitten ihmeellisiä, totean mielessäni ja suuntaan sisemmälle ravintolan puiselle baaritiskille.

Seison siinä hetken. Tuijotan melkein kaulani korkeudelle ulottuvaa tiskiä ja mietin, kuinka hienoa olisi, jos joku rakentaisi baarin varta vasten lyhyille ihmisille. Sitten kiipeän istumaan. Näytän ajokorttini ja silmäilen drinkkilistan läpi. Vaihdan muutaman sanan baarimikon kanssa ja hän suosittelee talon omaa drinkkiä ihmisille, jotka odottavat jotakuta mutta eivät ole varmoja onko tämä tulossa. Selvästi hän siis käsitti juttuni aivan väärin. Hymyilen kuitenkin ja tilaan kuuman kaakaon tequilalla, kermavaahdolla ja chilillä höystettynä, kenkieni kunniaksi.
Ihmisiä ei ole paljon. Baaritiskillä on lisäkseni vain pari muuta asiakasta ja muutamissa pöydissä istuu illallisseurueita. Mutta tänäänhän onkin vasta tiistai, ja ihmisiä silti tulee enemmän kuin menee. En katso kelloa, uppoudun hyräilemään taustalla soivan Neko Casen tahdissa. En ole tainnut koskaan virittää pianoa, mutta eihän sellaiseen voisi mennä enempää kuin tunti.

Saattaisi tietysti käydä niinkin, ettei mies huomaisi käyntikorttiin kirjoittamaani osoitetta lainkaan. Mutta suunnitelmat, joita varten täytyy laatia varasuunnitelmia, ovat huonoja alun alkaenkin. Mietin, soittaisinko Gemille. Tilaan jälkiruokalistalta suuren viipaleen minttusuklaajuustokakkua.

Re: Hornitos Hot Shotty

ViestiLähetetty: 16 Huhti 2015, 10:23
Kirjoittaja Synoi
Seison tavernan pihassa, pitkään. Ehdin polttaa kaksi tupakkaa ja aloittaa kolmannen, jonka sitten lyttäsin kiireisesti kenkäni kannan alle ja lähden marssimaan pois. Kadun päässä käännyn kuitenkin takaisin, mulkaisen minua huvittuneesti silmäilevän miehen vakavaksi ja palaan seisoskelemaan tavernan eteen toivoen, että rakennuksiakin voisi hiljentää pelkällä pahalla silmäyksellä. Sillä tuo taverna huusi ja lauloi ja rienasi minua, juuri kuten sisällä luultavasti odotteleva Llea Chahayaputrikin.
Työni ollessa valmis olin kävellyt kyllä keskustaan lähes miettimättä, sillä saatoin aivan hyvin olla matkalla joukkoliikenteeseen ja kotiinkin, enkä ollenkaan Woodside Taverniin. Tässä minä nyt kuitenkin olin ja seisoin ja poltin tupakkaa, koska en keksinyt mitä muutakaan voisin asialle tehdä. En nimittäin voinut mennä kotiin, en ainakaan tietämättä oliko se pieni nainen kummallisen värisissä kengissään paikalla. Toisaalta en myöskään voinut mennä sisään, koska pelkäsin sitä ettei hän olisi.

Ajatuksella ei toki ollut mitään tekemistä sen kanssa, että olisin tosiasiassa halunnut nähdä neiti Chahayaputrin. Hänen ärsyttävän pirteä olemuksensa vaikutti tupsahtelevan elämääni muutenkin liioittelevassa määrin. Sen sijaan halusin tietää oliko hän huijannut minua. Ties vaikka katselisi minua parhaillaankin kadun toisella puolella olevista autoista ja nauraisi itsekseen.
Hetkinen, autot? Käännyin ympäri ja en joutunut etsimään kauaa, kun tutun oloinen auto osui silmääni. En ole koskaan kokenut ajokorttia itselleni tarpeelliseksi, sillä hermostuin jo bussissa katsoessani pitkin ajokaistaa törttöileviä ihmisiä perheautoissaan. Siitä huolimatta olin melko varma siitä, että auto oli parkkeerattu väärälle puolelle. Punainen, pieni ja parkkeerattu päin helvettiä, kenen muun auto se muka voisi olla?

Kävelin sisälle ravintolaan ja nyökkäsin tylymmän puoleisen tervehdyksen minua kohti lähtevälle tarjoilijalle. En tarvinnut pöytää enkä tarkemmin ajateltuna mitään muutakaan, joten menköön palvelemaan muita ihmisiä. Baaritiskillä istui se, jota olin tullut tänne tapaamaan ja hetken kuluttua pysähdyin metrin päähän seuraamaan, kuinka imelän näköinen juustokakun pala laskettiin Llean eteen. Sitten minun oli pakko sanoa jotain, jotten seisoisi tässä typeränä, tumput suorina ja vaiti.
"Minä teen aina hyvää työtä, kun viritän. Älä epäile sitä."
Nyt olin saanut ainakin yhden mieltäni vaivanneen asian sieltä pois. Mitä nyt? Miksi hän oli pyytänyt minut tänne?

[ Täältä tullaan, myöhässä mutta kuitenkin... ]