Voit taas purkaa ja rikkoa kaiken

Tällä alueella pelataan ne Fringesteriin sijoittuvat pelit, joille ei ole erillistä aluetta. Kaupunkiin saa vapaasti keksiä paikkoja, joista ei ole mainintaa missään: katuja, puistoja, kauppoja, pallokenttiä... kaikkea, mitä kaupungista voi kuvitella löytävänsä.

Voit taas purkaa ja rikkoa kaiken

ViestiKirjoittaja Zarroc » 05 Joulu 2017, 17:29

[maailman turhin yksinpeli. täytän foorumia.]

SIRINA ORION

Kollegani Raphael oli raahannut minut tähän epämääräiseen, kerrostaloni lähellä olevaan kuppilaan kuulemma siksi, että saisimme rauhassa käydä läpi viimeisen tapauksen tiedot. Istuimme nurkassa kirjahyllyn ja ikkunan välissä tuijotellen kansioita pöydän ylitse, Raphaelilla oli punakynä ja minulla tarpeettoman kuuma. En ollut jaksanut vielä ottaa ulkovaatteita pois päältäni, pitkä takkini suojasi sukkahousujani ja hamettani varsin mukavasti hyiseltä Snowfinchin tuulelta.

Vilkaisin ympärillemme, mutta oli rauhallista, kello oli sentään vasta neljä tiistai-iltana, joten olisin ollut äärimmäisen yllättynyt, mikäli kuppila olisi ollut täynnä porukkaa.

"Meinaatko, että Tom on kuitenkin syyllinen?" mies kysyi katseltuaan papereita hetken ja kohotin sille kulmaani epäuskoisen näköisenä.
"Se ei ole millään tavalla meidän päätettävissämme", totesin ja hetken aikaa vaikutti sille, että Raphael aikoisi näyttää minulle kieltä. Pyöräytin silmiäni miehelle. "Mutta totta kai haluat spekuloida."
"Ehdottomasti."
Hieroin kasvojani kämmenelläni ja huokaisin syvään ennen kuin nousin varoen kaatamasta pöytää ja kaikkia siihen keräämiämme tavaroita. "Keräile teoria syyttömyydestä sillä aikaa kun haen meille jotain juomista."
"Ei mitään väkeviä", Raphael muistutti ja oli minun vuoroni näyttää kieltä miehelle.
"Ei tietenkään."

Tulin takaisin viski- ja punaviinilasin kanssa ojentaen punaviinin miehelle.
"Ei väkeviä", muistutin sitä ja mies vastasi osittaisella hymyllä. Istuin alas, riisuin takkini ja huivini ja nojauduin paremmin huteraa selkänojaa vasten.

"No, anna tulla", sanoin ja maistoin arvostavasti viskistäni. Olivat ne sentään jotain laadukasta tähänkin loukkuun saaneet, vaikka en ollut oikein luottanut pubin ulkonäköön millään tavalla. Enkä kanta-asiakkaisiin, vaikka ne olivatkin olleet tällä hetkellä verrattain rauhallisia.

"No, jos ajatellaan, että Tom oli vain väärässä paikassa väärään aikaan, on mahdollista, että toinen tekijä olisi karannut takakautta."
"Poliisit tarkistivat takaosan, siellä ei ollut mitään järkevää", vastasin. "Tähän pitäisi koota helvetinmoinen ja melko satumainen puolustus, jos jatkat tuolla linjalla."
"Mutta sinä et tarkistanut takaosaa", Raphael sanoi, siemaisi viinistään, irvisti ja vaihtoi lasimme, kun huomioni muka hetkeksi herpaantui.
"Olen asianajaja, en labranörtti", muistutin miestä kuivalla sävyllä ja kokeilin, oliko nutturani edelleen paikallaan. Olin koonnut sen kohtalaisen hätäisesti tämän aamun kokousta ajatellen ja olin melko yllättynyt, ettei sille ollut tapahtunut mitään karmivaa päivän mittaan.

"Mutta voisit olla", Raphael sanoi luovuttamatta aiheesta. Se katseli papereita edessään ja teki punakynällä jonkin merkinnän. Vaihdoin jalkani asentoa tunteakseni, että veitseni oli edelleen saappaan varressa niin kuin kuuluikin.
"Hyvä on", vastasin lähtien miehen leikkiin mukaan. Ei minulla juuri olisi mitään menetettävää, tosin ei kyllä hirveästi voitettavaakaan. Raphael oli joskus seurannut minua murhapaikoilla, ilmeisesti turhankin tarkkaavaisesti enkä päässyt enää karkaamaan tilanteesta.
"Mikäli, jos ajatellaan hypoteettisesti, takaosasta löytyisikin jonkinlainen luukku, ovi tai portti Narniaan, en käsitä miten tappaja olisi kerennyt siitä ulos ajoissa. Ja miksei Tom ole sanonut mitään, koska ei ole mitenkään mahdollista, etteikö hän olisi nähnyt jonkun tulevan tiskin takaa, ampuvan asiakasta keskelle lattiaa ja häipyvän samaa reittiä."

Raphael nojasi taaksepäin kädet rinnalle ristittyinä näyttäen tyytyväiselle itseensä.
"Ja varsinkin, kun kyseessä on samanlaisen aseen luoti, kuin minkä Tom omistaisi, mutta on yllättäen kadottanut. Myöskin valvontanauhojen puute kertoisi minulle, että tässä ei ole kyse mistään muusta, kuin vittuuntumisesta kanta-asiakkaaseen, joka käy aukomassa päätään tasaisin väliajoin."
"Olet oikeassa", mies mumisi. "Se kuulosta helpolta ja yksinkertaiselta noin, mutta mikäli paikalla oli kolmas ihminen, ainoa selitys sille on, että Tom tietää henkilöllisyyden ja--"
"Suojelee tätä", lopetin lauseen. Raphael joi voitonriemuisesti lasistaan. Tai enemmänkin minun lasistani.

Huokaisin tympääntyneenä ja tuijotin punaviiniini. Minun ei koskaan pitäisi lähteä mukaan Raphaelin peleihin, koska annoin miehen voittaa yleensä joka kerta ihan vain siksi, ettei minun tarvitsisi kuunnella sen jankutusta loppuviikkoa. Ja välillä myös siksi, että miehellä oli hyvä vainu. Sen ei todellakaan pitäisi kulkea bossin tummansinisessä puvussa ja silkkisolmiossa ympäri kyliä, vaan enemmänkin kantaen RCMP:n lätkää mukanaan ja näyttäen sitä kaikille ylpeänä.

Mutta, valitettavasti niin ei käynyt ja solmio pysyi paikallaan tiukemmin kuin hirttoköysi useimpien epäonnisten kaulassa.
"Hyvä on sitten, kutsun Derekin backupiksi. Tarvitsen jonkun, jolla on ylempi turvataso", sanoin katsoen miestä edessäni merkitsevästi. Raphael tiesi kyllä, olin vihjaillut sille useasti, että hakisi poliisille töihin, mutta jostain kumman syystä mies oli jäänyt kanssani puolustuksen puolelle. Edes syyttäjänä Raphael olisi paljon parempi työssään.

Raphael väläytti minulle häikäisevän hymyn, repäisi sivun vihkostaan ja liu'utti sen pöytää pitkin minulle. Mies nousi, suuteli kevyesti otsaani - tapa, jota olin oppinut vain vaivoin sietämään vuosien saatossa - ja hävisi pubin ovesta jättäen minut tuijottamaan kahta puolitäyttä lasia sekä punakynällä ympyröityä sanaa VOITIN. Mietin vielä hetken, olisiko minun vain mahdollista mennä kotiin ja maata sohvalla Cissyn kanssa katsomassa leffaa odotellen puhelua, jota ei koskaan tulisi. Kaipasin kotiani Venäjällä enemmän kuin koskaan talvisin ja se hermostutti minua.

Pyöräytin kuitenkin vain silmiäni, kokosin itseni ja kumosin loput nesteet laseista kerralla kurkkuuni ennen kuin soitin Derekille.

SIRINA POISTUU.
Avatar
Zarroc
Aikuinen
 
Viestit: 657
Liittynyt: 24 Loka 2013, 15:31

Paluu Muu Fringester

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron