Kirjoittaja Sasu » 07 Touko 2015, 15:12
[HUPS. Pahoittelut vastauksen kestosta. ^^']
Vilkaisen Rhettiä tämän kompuroidessa. Melkein nappaan hänen takinhihastaan kiinni ettei toinen päätyisi naamalleen maahan, mutta mies saakin jalkansa järjestykseen ajoissa. Katsahdan olkani yli Rhettin pysähtyessä hetkeksi, mutta hän ottaa minut melkein heti taas kiinni kengännauhat enemmän tai vähemmän turvallisesti kurissa. Käännän katseeni taas eteenpäin ja vaihdan kahvimukin kädestä toiseen, jotta senkin käden sormet lämpenisivät. Pian kohotan kahvikuppiani virnistäen Rhettin todetessa, että pummaus tosiaan tuottaa tulosta.
"No mutta hei, molemmat hyötyvät!" totean iloisesti. Nyökkään, kun Rhett kertoo että hänkin on selvinnyt kouluistaan läpi - vastauksen sävystä ja kaverin ilmeestä päätellen ei ilmeisesti ihan kaikkein mallikkaimmilla papereilla, mutta kuitenkin. Pääasiahan on, että kaikista pakollisista jutuista jotenkuten rämpi läpi, eikö vain?
"Mulla on kämppä täällä Dockstonissa, joku muutama kilsa täältä. Se on oikeastaan kaverin kaverin kämppä, mutta mä saan ainakin toistaiseksi majailla siellä", kerron suorastaan ilahtuneena siitä, että Rhettkin välillä kysyy jotain, enkä pelkästään minä tivaa häneltä mitä mieleen tulee. "Tämä kaverini kaveri on jossain missä lie honolulussa, vaihdossa, töissä, jotain? Ei mitään havaintoa koska se oikeastaan tulee takaisin, mutta ei ainakaan muutamaan kuukauteen. Voi olla, että siinä kohti kun kämppä lähtee alta, mä vaihdankin jo maisemaa johonkin toiseen kaupunkiin."
Snowfinch on kyllä tähän saakka ollut oikein mukava paikka, ei minulla vielä ole kiirettä pois. Olen onnistunut hommaamaan sen verran töitä että saan syödäkseni, ja tuttujakin on jo kertynyt. Sitäpaitsi kai kesäkin tulee joskus, ja Snowfinch on sentään merenrantakaupunki. Jospa Kanada vaikka yllättäisi tänä vuonna, eikä kesä olisi kylmä ja sateinen, ja merivesi hyytävää!
Bussipysäkillä ei ole ketään muita, mutta tuskin tässä montaa kymmentä minuuttia tarvitsisi seistä. Kahvikin on jäähtynyt sen verran, että sitä kärsii juoda, joten mikäs tässä odotelles--
"Hei, kato! Ei huono ajoitus", tokaisen kun bussi ilmestyy yhtäkkiä näkyviin risteyksessä. Suuntana tori, kuten arvelinkin. Bussin numero ei sano minulle mitään, enkä tiedä mistä bussi mahtaa kiertää, mutta ainakin siellä on kuivaa ja lämmintä. Kun bussi lähestyy, huidon sen pysähtymään meidän kohdallemme. Kuskina on tympääntyneen oloinen keski-ikäinen mies, joka ei vaivaudu tervehtimään oven avautuessa. Hyppään sisään ja käytän bussikorttiani lukijassa miltei ylpeänä - ei sitä ihan joka päivä tapahdu, että minä maksan rehellisesti joukkoliikenteellä kulkemisesta. Töihin oli kuitenkin vähän liian raastavaa tarpoa jalan aamun varhaisina tunteina (kuka hullu keksi että kahvilankin pitäisi aueta jo puoli kahdeksan?), joten investoin sitten bussikorttiin.
Bussissa on pari vanhusta ja yksi stressaantuneen näköinen jakkupukunainen, mutta takapenkit ovat täysin vapaat, joten marssin suoraan sinne. Pidän kahvimukiani koko ajan vähän poissa kuskin silmistä, ettei äijä alkaisi nipottamaan mitään, mutta päästyäni istumaan hörppään taas tyytyväisenä mukista.