Snowfinch RPG

//Paikkana jokin Sandsleyn koirapuisto//

Emma de Ruyter

Emma sitoi kenkänsä nauhoja eteisessä. Ulko-ovi oli jo auki, ja auringon valo pääsi sisään. Vain vähän matkan päässä erotti kullankeltaiset hiekkadyynit ja meren välkkeen. Ilmassa tuoksui suola. Alfa nuuhki etupihan pienen nurmi-alan istutuksia tuuhea tummanharmaankirjava häntä heiluen tahdisssa puolelta toiselle.
Emma kiristi nauhat ja nappasi olkalaukkunsa - johon hän oli tunkenut mielenkiintoisen kirjan Venäjän vankileireistä, avaimet, puhelimen ja muistiinpanovälineet - ja Alfan mustan nahkaisen talutushihnan. Hän astui ulos ovesta ja työnsi sen kiinni. Lukko naksahti kevyesti. Nainen kääntyi ja asteli Alfan luokse. Hän napsautti hihnan kiinni alaskanmalamuutin kaulapantaan ja suuntasi pihasta kohti kahden kilometrin päässä sijaitsevaa avaraa koirapuistoa.

Emma nojasi rantakatua reunustavaan kaiteeseen. Puiston aidat näkyivät jonkin matkan päässä hänen takanaan. Alda nyki jo ilmeisen kärsimättömänä hihnaa. Emma vilkaisi kaunista maisemaa vielä kerran. "Hyvä on, mennään mennään...päästään takaisinkin", hän huokaisi hymyillen koiralle. Alfa pyöriskeli ympyrää ja heilutti häntäänsä niin sille tavanomaisen hölmön oloisesti.
Emma ylitti suojatien puistellen huvittuneena päätään. Koirapuistossa ei ollut ketään - vielä. Illemmalla sinne ilmaantuisi aina jos jonkinlaista koiraa omistajineen. Emma piti enemmään siitä, että sai olla yksinään.
Emma avasi portin. Alfa puikkelehti samantien hänen ohitseen vihreälle nurmelle. Emma sulki portin ja päästi Alfan irti hihnasta. Malamuutti säntäsi heti juoksuun. Emma kaivoi mukaan ottamansa pallon esiin. Hän tiesi, kuinka paljon Alfa rakasti noutamista. Hän istui puiselle penkille aidan lähelle.
Juoksenneltuaan tarpeeksi Alfa jolkotti läähättäen Emman luo. Emma hymyili ja nosti palloa. "Haluatko noutaa?" hän kysyi hymyillen. Alfa heilutti häntäänsä kiiihtyvään tahtiin ja haukahti. Emma virnisti ja viskasi pallon. Alfa ryntäsi sen perään.

//Tässä tätä nyt olisi XD//

[NYT MÄ TUUN sori pääsykokeet lakkiaiset ym ärsyttävä :D]

Drystan Meyrick

Vapaapäivä oli alkanut miehellä hyvin rennoissa merkeissä. Peggy oli päässyt nopeasti aamulla ulos, vaikka Drystanin mielikuvat ennen aamukahvia ovat aina vähän hämärät. Hän sitten heräili rauhassa television ääressä, ja yritti unohtaa oppilaiden aineet, jotka pitäisi arvostella ennemmin tai myöhemmin samalla viikolla. Verhot ikkunoiden edestä oli vedetty syrjään ja kaunis auringonvalo paistoi sisälle. Peggy olikin löytänyt itselleen sopivan kohdan lattialta sohvan sijaan juuri siksi.
Aamu lipui ohi kokkiohjelmien parissa.

Päivällä Peggy päätti, että oli aika jälleen ulos. Tyttö toi omatoimisesti pannan hihnoineen Drystanin, joka oli varsin uppoutunut kasvismoussakan valmistukseen, jalkojen juureen ja haukahti. Mies heräsi transsistaan ja ymmärsi yskän.
"No mennään sitten", hän totesi hyväntuulisesti. Drystan vaihtoi nopeasti päälleen vaatteet, joilla saattoi mennä roskakatosta pidemmälle ja kiinnitti Peggyn pannan paikalleen. Hän otti pienen olkalaukun mukaan, johon mahtui puhelin ja namipussi.
"Mennäänkö puistoon?" mies ehdotti koiralleen. "Siellä tuskin on kavereita, mutta saatpahan juoksennella." Koira luonnollisesti oli innoissaan jo pelkästä ulosmenosta, joten walesinpaimenkoiran häntä heilui huolettomasti. Drystan naurahti lemmikkinsä käytökselle ja avasi asuntonsa oven, astellen ulos ensimmäisenä. Ovi tömähti Peggyn perästä kiinni ja he kulkivat rappusiin ja sieltä ulos.

Matka puistoon ei vienyt kauaa, mutta melkein tyssäsi, kun Drystan näki jonkun koirineen olevan jo paikalla. Peggya ei kuitenkaan haitannut ja elukka veti miestä niin että empimiset jäi vähemmälle. He kulkivat portista sisään ja häntä heiluen Peggy odotti hihnan irtoamista, jonka jälkeen syöksähti juoksemaan. Drystan sen sijaan istui jo varatun penkin toiselle puolelle, ollen toistaiseksi vielä ihan hiljaa.

Emma de Ruyter

Aidanportin kolahdus havahdutti minut kirjan riveiltä takaisin nykymaailmaan. Nostin nopeasti katsettani varmistaakseni, ettei Alfa ollut häipynyt minnekkään. Nopealla vilkauksella totesin, että iso uroskoira oli löytänyt yhden pensaan alta jotain kiintoisaa ja kaivoi maata hulluna. Käänsin katseeni takaisin portille.
Tulijaksi osoittautui pitkähkö mies, jolla oli pitkähkö hiekanvärinen tukka. Tuo istuutui penkin toiseen päähän päästettyään koiransa irti. Mielestäni hän oli aika komeakin. Käänsin nopeasti katseeni takaisin kirjani sivulle ja yritin syventyä siihen uudelleen. Vankileirit osoittautuivat kumminkin huomattavasti tylsemmiksi kuin mies vasemmalla puolellani, joten keskittyminen osoittautui jotakuinkin mahdottomaksi. Hetken olin jo ärsyyntynyt lukurauhani pilaamisesta, mutta enhän minä voi toista julkiselta paikalta mennä häätämään. Katsahdin rannekellooni. Olimme olleet vasta kymmenisen minuuttia. Yleensä Alfa sai juoksennella ja tehdä mitä huvittikaan täyden tunnin ennenkuin oli tarpeeksi puskenut energiaa ulos itsestään lähteäkseen kotiin.
Laitoin huolellisesti kirjanmerkin sivulle, johon olin jäänyt, ja suljin kirjan. Ei lukemisesta tulisi kumminkaan mitään. Seurailin hetken Alfan touhuja. Se ilmeisesti oli löytänyt jonkun elikon pesän pensaasta ja yritti nyt tunkea sinne. Piikikkäät oksat kuitenkin taisivat estää sen aikeita melko tehokkaasti.
Käänsin silmäni takaisin miehen. "Minkä rotuinen koiranne on?" Kysyin yrittäen virittää keskusteluntyngän.

//NONIIN! XD sori mäkää en oo ehtiny mut nyt yritän tästedes olla enemmän paikalla//

Peggy ei selkeästi ollut moksiskaan toisesta koirasta, vaan löysi omaa puuhaa. Drystan katseli hetken aikaa toisen pyörimistä puusta irronneen oksan kanssa ja jäi sitten ajatuksiinsa. Sää oli hyvä, ei ollut vilakka eikä turhan kuuma, joten auringostakin saattoi nauttia. Mies nojasi penkin selkään ja katseli ylöspäin, yrittäen olla häiritsemättä tyttöä ja tämän lukemista. Hän tiesi itse varsin hyvin kuinka rasittavaa oli, kun silmäkulmassa liikkui jokin jatkuvasti ja keskittyminen herpaantui.

Kovakantisen kirjan sulkeutuminen havahdutti hänet. Drystan kuitenkin pysyi paikoillaan odottaen, josko tyttö koirineen lähtisi. Sen sijaan hetken hiljaisuuden jälkeen toinen kysyi häneltä Peggysta. Drystan nosti päänsä turhan äkkiä ja käänsi katseensa toiseen, tehden varsin selväksi, että oli odottanut toisen tekevän jotain eikä ollut ollut rennon joutilaana.
"Öh, Peggy on walesinpaimenkoira. Kuulemma", hän vastasi ja vilkaisi koiraansa, joka näemmä oli kuullut nimensä ja oli nostanut päänsä kepin kimpusta ja tarkkaili ihmiskaksikkoa.