We seek connection in rejection

Tällä alueella pelataan ne Welldoniin sijoittuvat pelit, joille ei ole erillistä aluetta. Kaupunkiin saa vapaasti keksiä paikkoja, joista ei ole mainintaa missään: katuja, puistoja, kauppoja, pallokenttiä... kaikkea, mitä kaupungista voi kuvitella löytävänsä.

We seek connection in rejection

ViestiKirjoittaja Savante » 23 Loka 2013, 20:45

//Aloitettu 06. syyskuuta 2012.

Ylvanaar:
"Teoria manipulaatiosta."

Sanat ilmestyivät paperille Ylvan kynänterän alle. Vihko, johon hän kirjoitti ajatuksiaan, oli pienen sumusateen kostuttama, kuin myös hänen hiuksensa. Tänään ne tuoksuivat rosmariinilta ja laventelilta. Kuppiin kaadettu tee höyrysi vielä. Maitotilkka leijaili sen kultaisessa olemuksessa kuin pilvi. Ylvan harmajat silmät seurasivat pehmeää liikettä laiskan kiinnostuneesti. Hänen ajatuksensa... niin, seisahtuneet, antoivat havaintojen virrata vapaasti sisään.

"... ja teorian manipulaatiosta", Ylva kuiskasi hiljaa itselleen ennen kuin kirjoitti sanat. Hitaasti, kirjain kerrallaan, kuin olisi tehnyt kalligrafiaa. Hänen katseensa pani merkille, että kuppi ja asetti olivat puhtaanvalkoiset. Käytännöllistä. Jollain tasolla hyvin, hyvin ärsyttävää. Kupin tasainen pinta sai haluamaan iskeä sitä pöytää vasten, kunnes siinä olisi säröjä - eihän elämässäkään mikään ole noin tasaisen valkoista ja puhdasta, helvetti soikoon, Ylva halusi kahvia.

Mikään ei auta ärtymykseen niin kuin kahvi, vaikka ei kofeiiniaddikti olisikaan.

Ulkona syyssade tuntui kiihtyvän tasaiseen tahtiin. Ylva vilkaisi laiskasti ympärilleen. Kahvila alkoi täyttyä ihmisistä. Pöydät olivat täynnä ihmisiä ja tuntemattomat istuivat keskenään samoissa pöydissä, yrittäen teeskennellä ettei toista ollut olemassakaan. Hänen pöytäänsä ei ollut istunut vielä kukaan. Hän huokaisi ja siemaisi teetään. Ei vielä liian jäähtynyttä, mutta tuota pikaa kyllä.

Liian täydellisellä ja puhtaanvalkealla lautasella asetin vieressä lepäsi maailman pienin suklaakakkupala. Ylva poimi haarukan muutaman sormen varaan ja seivästi pienen palan, jonka pyydysti punattujen huuliensa väliin. Kahvikupin (tarjoilivat teetäkin vielä kahvikupeista) reunaan oli jäänyt omenanpunaiset huulipunanjäljet.
_________________
Chikatsuno:
Kyllähän sade oli joskus kivakin, mutta tänään se ei vain sopinut Reizon mielialaan sitten ollenkaan. Valkohiuksisen miehen kasvojen ilmettä olisi voinut kenties sanoa varovaisesti kuvaten suuttuneeksi, kun tämä käveli kaikkien mahdollisten sateensuojien alta, vaikka hiukset olivat jo kastuneet litimäriksi ja takki liimaantui ilkeästi hartioihin kiinni. Aamulla oli ollut vielä kaunista ja kirkasta, mutta ei sitten. Ei sitten, ei ollut sateenvarjoa mukana, ja auto oli parkissa kaupan takana. Pienestä sumusateesta oli varsin nopeasti kehittynyt kunnon myräkkä.
Parikin varsin terävää, onneksi japaniksi lausuttua manausta karkasi miehen kurkusta kuin huomaamatta, kun hän väänsi vartalonsa lähes yli-ihmismäiseen asentoon väistääkseen erään autoilijan aiheuttamaa vesiryöppyä jalkakäytävälle.

”Tuollaisilta pitäisi ottaa kortti pois.” Hän mutisi ja päätti saaneensa tarpeekseen. Hän tarvitsi tauon, tällä punaisella minuutilla. Ja juurikin tuo kahvila, joka sattui näkymään muutaman askeleen päässä, sai toimia sinä paikkana, jossa hän saisi vääntää hiuksensa kuiviksi ja ehkä jopa syödä jotain.
Vesipisaroita valui pitkin hänen kasvojaan ja selkäänsä, kun hän käveli tiskille, tilasi kupin kahvia ja voileivän, ja tähyili paikkaa. Tietysti, kahvilan piti olla täpötäynnä. Reizon teki vain mieli mennä hakkaamaan hetkeksi päätä seinään ja katsoa, jospa kahvila olisi sitten tyhjentynyt, mutta kuitenkin hänen jalkansa veivät hänet erääseen pöytään, jossa jo istui pitkätukkainen nainen.

”Anteeksi, haittaako jos istun tähän?” Ja pieni hymynkare, joka saatiin jostain kaivettua.
_________________
Ylvanaar:
"Ei." Ylvan töksähtävä vastaus ehti ylös ennen kuin hänen katseensa kohosi sulkeutuvasta muistikirjasta. Hän vastasi hymyyn pienesti ja otti teekuppinsa samalla kun mittaili syvällä katseella tulijaa. Saikohan täällä santsikupin samaan hintaan? Pitäisi jaksaa leipoa sämpylöitä. Leivän hinnasta säästi helposti muutaman kolikon jotka pystyi tuhlaamaan harvoiksi jääneisiin kahvilakäynteihin. Hän pyöritteli etusormeaan kupin reunassa, sotki huulipunajälkiä, jotka eivät liukenisi ilman kuumaa vettä ja saippuaa. Mieleen tuli kutsumaton muisto jostain tupakasta, jota hän oli polttanut, ja johon oli jäänyt samanlaiset jäljet. Samanlaista valkoista pintaa. Liian valkoista.

"Siellä taitaa sataa", Ylva totesi sitten enimmäkseen itselleen samalla kun tarkasteli saapunutta miestä. Valkoiset hiukset; täydellinen kontrasti ja vastakohta hänen korpinmustalle hiuspehkolleen. Mies oli todella näky. Jokainen neliösentti oli likomärkä ja hiukset liimaantuneet päätä myöten. Miehen ilme toi mieleen kissan, joka oli uitettu vesiämpärissä. Mutta kasvonpiirteitä sadevesi ei ollut onnistunut huuhtelemaan pois. Orientaaliset; itämaiset. Erikoinen näky täälläpäin. Samoin kuin miehen silmät. Ylvan silmät olivat keskittymisen herpaantumisen myötä saaneet hieman metallisemman harmaan sävyn; täsmälleen vihreän ja täysin harmaan välistä. Mutta että silmät olisivat noin kirkkaasti eriväriset... mielenkiintoista.

Muuten mies vaikutti hyvin takakireältä. Huono päivä? No, toisaalta, varmasti kenellä tahansa joka oli joutunut tuollaiseen myräkkään. Ylva oli omaksi onnekseen ehtinyt tänne juuri ennen myrskyn romahtamista taivaalta. Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita. Pitäisi olla kiitollinen. Ylva siemaisi teetään ja totesi sen haalenneen muutamaa astetta liian viileäksi.
_________________
Chikatsuno:
”Lievästi sanottuna.” Reizo mutisi vastauksena kysymykseen, kaivellen hetken laukkuaan josta löytyi pyyhe, johon hän sai edes hieman kuivattua kasvojaan ja hiuksiaan. Sen kerran kun hän ei pitänyt niitä yhdellä koolla, ne kastuivatkin sitten läpimäräksi. Hän laittoi pyyhkeen johonkin muovipussiin, ja tunki koko kasan laukkuunsa, ennen kuin riisui takkinsa ja lysähti tuoliin.
”Aamulla oli vielä niin kaunista ja kirkasta, mutta nyt sitten... Sateenvarjo jäi kotiin, vaikka en usko että se tuossa säässä mitään auttaisikaan.” Käsi löysi vihdoinkin tiensä kahvikupin kahvan ympärille, ja jo ensimmäinen hörppy lämmitti mukavasti. Reizo ei ollut edes huomannut olleensa aivan jäässä ennen kuin nyt, kun se mukava lämmöntunne levisi pitkin kehoa.

Naisen piirteet olivat terävät, tai sitten jokin tässä antoi sen vaikutelman. Tässä oli ihminen, joka ei asioitaan levitellyt, joten turha oli kysyäkään. Eipä sillä, että hän haluaisikaan tietää sellaisen ihmisen asioita, jonka oli juuri tavannut kahvilassa. Joten oli vain parempi olla hiljaa, nauttia kahvista ja siitä, että oli vihdoinkin jossain lämpimässä paikassa. Tosin, ajatus takaisin ulos lähtemisestä tai litimärän takin takaisin päälle eivät houkuttaneet sitten ollenkaan. Ehkä hän tilaisi taksin, mutta sekin oli kallista. Jospa tämä sade olisikin vain kuuro, ja loppuisi. Ihan sama miten, hän aikoi lusmuilla täällä kahvilassa mahdollisimman kauan.
_________________
Ylvanaar:
Mies oli häntä muutaman sentin pidempi ja hoikempi. Ylva tarkasteli miehen hiustenkuivausoperaatiota ja nojasi teekuppia poskeaan vasten, vaikka sen lämpö olikin suurimmaksi osaksi jo poissa. Hänen katseensa pyyhkäisi miehen tilauksen yli. Kahvia ja teetä? Lounas keskellä työpäivää tai tunnesyömistä. Ehkä molempia. Mies vaikutti siltä ettei aina tajunnut syödä.

Ylvan mieleen tuli Jeremy, mutta hän piirsi nopeasti rajan näiden kahden välille. Blondi vaikutti mieheltä joka innostui helposti ja palavasti asioista ja saattoi silloin jättää syömättä. Hänestä puuttui kokonaan Jeremyä painanut ahdistuksen ja masennuksen ilmapiiri - vaikka ei tämäkään varauksettoman iloiselta näyttänyt juuri tällä hetkellä. Oli miten oli, tulijassa oli elinvoimaa.

Ylva suoristi selkäänsä ja katsahti ulos. Sateen tasainen kohina ja kahvilan taustahäly tuntuivat unettavilta. Tee oli loppu. Hän pyöritteli lusikkaa kupissa ja pohti kehtaisiko hakea toisen kupin. Santsikupin saisi ainakin puoleen hintaan. Lopulta hän teki päätöksensä, nousi, jätti kuluneen ruskean takin tuolinkarmille ja käveli tiskille kyselemään santsikupin hintaa. Puoleen hintaan. Ylva ei voinut olla irvistämättä, mutta tarttui tarjoukseen.

Teelaatu oli vaihtunut. Nyt pannusta löytyi valmiiksi haudutettuna tummaa englantilaista teetä. Ylva huokaisi - ei pettymyksestä tai onnesta, huokaisi vain - ja kaatoi teen kuppiin. Maitoa. Hunajaa. Ehkä elämä alkaisi pian tuntua sormenpäissä, jota teekuppi poltteli hänen palatessaan pöytään.
_________________
Chikatsuno:
Laiskaa kaskottelua, kun silmät vilkaisivat ulos, ikkunaan hakkaavia sadepisaroita. Mutta hän oli sisällä turvassa, joten satakoot nyt sitten. Vaikkakin märät hiukset tiputtivat edelleen vettä lattialle, mutta onneksi sentään huppari oli selvinnyt kuivana takin alla, joten ei olo ihan litimärkä ollut. Sitä paitsi, hänellä oli ruokaa! Ruokaa, joka paransi kaikki maailman ongelmat pelkällä olemassaolollaan.

Hätätapauksessa hän voisi vaikkapa ampaista kissanpentunsa luokse turvaan... Ei kun hetkinen Lucifer asui Sandsleyssä, se oli oikeastaan kauempana kuin hänen kotinsa, joten sellaiselle reissulle ei oikein ollut mitään muuta järkiperustetta kuin ehkäpä ikävä. Se naurettava tunne, joka häntä oli tullut taas vaivaamaan. Voisi painua samaan paikkaan mistä tulikin. Huokaisu.
Kaiketi hänen pitäisi pistäytyä visiitillä. Yllätysvisiitit olivat aina parempia, mutta moista hän ei tänään suorittaisi. Ja kahvi jäähtyi kuppiin. Hyvä. Reizon olisi tehnyt mieli hakata päätä väkivaltaisesti pöydän pintaa vasten, mutta sen sijaan hän otti kupin käteensä ja hörppäsi siitä. Pikainen kumartuminen, kun hän kaivoi laukustaan muistikirjan tarkistaakseen, koska osakuljetus saapuisi. Joskus tänään sen kai piti tulla, ainakin jos hän nyt oikein muisti. Mitä hän epäili erittäin paljon. Oikeastaan hän epäili epäilystäänkin, mutta se epäilys oli toissijainen ensisijaiseen epäilyyn suhteutettuna.

Kyllä, hänen aivonsa olivat sekaisin tänään. Varsin sekaisin.
_________________
Ylvanaar:
Ylva laski kupin pöydälle ja katseli lattialle kertyvää vesilammikkoa. Harmaa katse siirtyi pöydällä olevaan didaktiikkakirjaan ja sen vierelle laskettuun vihkoon. Hän ei itsekään tiennyt miksi luki, miksi opiskeli, miksi kuvitteli että menisi enää koskaan yliopistoon. Sellainen elämä ei varmastikaan sopisi hänelle. Ei varmasti. Ei mahdollisesti. Hän veti kirjan ja vihkon pois, turha olisi yrittää lukea kun pöydässä oli joku toinenkin. Sama käsialan kanssa, hän tunsi olonsa epämukavaksi aina jos joku luki mitä hän kirjoitti.

Entä nyt? Mikä oli kahvilaetiketti, kun kaksi tuntematonta istuivat samassa pöydässä? Kuuluiko hänen esitellä itsensä? Mieleen tuli vain korneja kohtauksia rakkauselokuvista, ja tänään ei ollut sellainen olo, että Ylva olisi halunnut elää jotain huonoa rakkauskomediaa. Ei, ei tänään. Tule takaisin huomenna, ja anna mielenrauhani olla toistaiseksi.
"Joudutko työsi vuoksi olemaan ulkona? Suurin osa on tähän aikaan päivästä sisätiloissa", Ylva kysäisi rauhallisesti. Sävy ja sanat olivat tarpeeksi neutraaleja tuntemattomallekin.

Valkoiset hiukset. Miksi kaikki maailmassa teeskenteli olevansa valkoista? Mikä tässä maailmassa oikeasti on valkoista? Ylva käänsi katseensa pois toisen hiuksista. Ajatukset kompastelivat toistensa yli laiskasti. Kiva lävistys. Sataa vieläkin. Hunajan tuoksu. Mies vastapäätä. Mikä hänen nimensä oli? Hetken ajan Ylva mietti, olisiko sittenkin pitänyt esittäytyä. Miehen pahin ärtymys tuntui laantuneen, ja sen tilalle oli asettunut pieni turhautunut ilme. Tämä selasi muistikirjan näköistä hajamielisen oloisesti.
_________________
Chikatsuno:
Kyllä, osakuljetus saapuisi vasta huomenna. Hyvä, hänellä ei ollut mitään kiirettä, tuonne sateiseen ilmaan ei tarvinnut mennä. Aivan kuin hän olisi halunnutkaan. Muistikirjan hän heitti puolihuolimattomasti takaisin siihen hiekanväriseen kassiinsa, joka toimittu laukun virkaa varsin kunniallisesti jo ties kuinka monetta vuotta, muutamista nurkista hieman paikkailtuna tietenkin. Hyvin se vielä toimi, ja saisi luvan toimiakin, sillä yhtä tilavaa laukkua oli vaikea löytää, hän oli yrittänyt.

”Enpä oikein, suurimmaksi osaksi se on siistiä sisätyötä.” Hän jätti tarkoituksella mainitsematta sen, että hän oli aseiden kanssa tekemisissä. Se kun ei tuntunut kokemuksien mukaan antavan hyviä ensivaikutelmia. ”Ajattelin vain lähteä hoitamaan muutamia henkilökohtaisia asioita, mutta jouduin sadekuuron yllättämäksi. Tai no, ei tuota oikein kuuroksi voi sanoa, ennemminkin myrsky.” Hieman hapan ilme, joka kuitenkin vaihtui hetken kuluttua neutraaliin. Turha sitä oli säätilalle olla kiukkuinen, sitä ei hän voinut muuttaa. Mutta sisätiloissa pysyminen oli silti varsin hyvä vaihtoehto. Hän ei kaivannut uutta flunssaa ja siitä seuraavaa päänsärkyä sun muuta ongelmallista asiaa. Liian vaikeaa, liian ärsyttävää.

”Entäpä itse? Miksi olet liikkeellä tällaisessa säässä, jos saan kysyä.”
_________________
Ylvanaar:
”Enpä oikein, suurimmaksi osaksi se on siistiä sisätyötä.” Ylva katsoi kuinka mies heitti muistikirjan käsistään, ei, nakkasi sen, heitti, kuin se olisi ollut jotain ei-tärkeää. Hän yritti päätellä, mitä mies teki työkseen, mutta ulkonäön perusteella sitä oli vaikea sanoa. Konttorirotta tämä ei ollut, sen verran oli selvää, lävistyksineen tämä ei olisi päässyt lähellekään valkokaulustyöläisiä tai näiden siistejä toimipisteitä. Ylva hymähti muistaessaan erään työpaikan sihteerinä, kahvin keittäminen oli toistaiseksi ollut hänen paras tuntipalkkatyönsä.

Miksi hän ei ollutkaan jatkanut sitä? Ah, aivan.... hän oli kaatanut kuumaa kahvia pomonsa haaroihin, kun tämä oli ehdottanut hänelle ylennystä. Lattian lakaisijasta jonkin muunlaisten sotkujen siivoajaksi..

”Ajattelin vain lähteä hoitamaan muutamia henkilökohtaisia asioita, mutta jouduin sadekuuron yllättämäksi. Tai no, ei tuota oikein kuuroksi voi sanoa, ennemminkin myrsky.” Miehen tasainen ääni katkaisi hänen ajatuksensa, eikä hän ollut siitä ollenkaan pahastunut. Enää hetki, ja hänen huvittuneisuutensa olisi ollut selvääkin selvemmin näkyvissä.
”Entäpä itse? Miksi olet liikkeellä tällaisessa säässä, jos saan kysyä.” Kysymys. Ylva ehti tajuta mielessään hämärästi, että siihen luultavasti kuuluisi vastata.

"En tiedä itsekään", hän lausahti ja kohotti kupin huulilleen. Miksi se oli taas tyhjä? Radiossa soi vauhdikasta poppia, joka sai hänen sydämensä hakkaamaan. Jotain pitäisi tapahtua.
We'll be playing. I believe in you. I believe in me.
Reizo Kurogane.


The guns are drawn, the glamour days are numbered.
Cier Radimov.


On the skin, all over, hitch claws in, and scratch.
Ryan L. Raner


Ex-Chika || Avatarin taide by Oresama.
Avatar
Savante
Rääkyjä
 
Viestit: 8
Liittynyt: 23 Loka 2013, 18:52

Paluu Muu Welldon

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron