[Kuka tahansa tervetuloa, kirjakahvila on avattu ;)]
Aloysius
Vesi. Papujen rutina myllyssä. Höyry. Tuoksu, jonka tummanruskea kulta vapautti solistessaan kuluneeseen kuppiin.
Mies tiskin takana huokaisi syvään, hymyn kareillessa kasvoillaan. Voiko ihanammin päivä enää alkaa.
No, säässä oli hieman toivomisen varaa, aurinko häilyi tänäkin aamuna läpikuultavan pilviverhon takana ja lyhyet sadekuurot tummensivat tämän tästä katua. Kevät.
Sateinen sää saattoi karsia asiakkaita, toisaalta myös hätistää satunnaisia ohikulkijoita hakemaan suojaa lämpimästä sisätilasta kirjakahvilassa, jonne he muuten eivät ehkä olisi poikenneet. Aamu oli ollut tähän mennessä vielä hiljainen, vain muutama vakioasiakas oli käynyt hakemassa aamukahvinsa ja kiiruhtaen jatkanut matkaa. Sijaintinsa puolesta kahvila palveli niin kantakaupunkilaisia kuin turistejakin, mutta yleensä sen vilkaimmat asiakasvirrat sijoittuivat kuitenkin vasta päivän myöhemmille tunneille. Iltapäivästä paikan valtasivat pääosin tenttiin lukevat opiskelijat ja muuten vain istuskelupaikkaa kaipaavat teinit ja nuoret aikuiset. Illemmalla saivat sijaa myös erilaiset kaikenikäisten kohtaamiset, tapaamiset, jopa jokuset treffit. Toki turisteja saattoi tiputella satunnaiselle kahvihetkelle vähän joka välissä, mutta näin alkuvuodesta heitä ei vielä paljoa näkynyt. Luonnollisesti kesä, lomat ja Sandsleyn rantasesonki olivat sitä kiireisintä aikaa. Ja tällä säällä, Aloysius hymähti vilkaistessaan uudemman kerran ulos ikkunasta, ne vähäisetkin kevätturistit todennäköisesti keksivät itselleen jotakin siistiä sisäpuuhaa eivätkä maleksisi keskustaa ja rantakaupunginosaa yhdistäviä pitkiä kävely- ja kauppakatuja, joista yhdellä myös Brown Books sijaitsi.
Mies puhalsi kevyesti mukiinsa, pyöräytti juomaa lusikalla ja hörppäsi kahviaan uudemman kerran. Sinänsä hiljaisuus näin aamupäivän tunteina ei häntä haitannut, saipahan nauttia omasta aamukahvistaan aivan rauhassa. Samalla hänelle jäi myös mukavasti aikaa käydä läpi kirjahyllyjä ja järjestellä nimikkeitä joita asiakkaat olivat palauttaneet hyllyihin miten sattuu. Aloysius pyrki pitämään kokoelmansa aina aakkosjärjestyksessä, ei pelkästään asiakkaiden vaan oman mielenrauhansakin vuoksi - joskaan ei turhantarkka välttämättä muuten, kirjoistaan mies kyllä piti huolen. Käytyään kirjahyllyt silmämääräisesti läpi ja siirrettyään muutaman eksyneen opuksen omalle paikalleen aakkosissa, Aloysius valikoi luettavaa itselleen, sujautti ohuen kirjan kainaloonsa ja suuntasi takaisin myyntitiskille. Mennessään hän suoristeli pienten pyöreiden pöytien ympärille sijoiteltuja tuoleja, pöyhäisi kuluneilla mutta ennen kaikkea mukavilla sohvilla lojuvia koristetyynyjä ja varmisti ettei näyteikkunan alkoviin asetettu tuonenkielo kaivannut lisää nesteytystä juuri tänään. Varsinaisesti ei hänen kahvilansa sisustus noudattanut mitään tiettyä teemaa, mutta kuluneine huonekaluineen, maitokahvinsävyisine kuviotapetteineen ja tilan seinustoja kiertävine patinoituneine puukirjahyllyineen paikan tunnelmaa saattoi kuvailla hieman viktoriaanisella tavalla vanhahtavaksi, mutta sopivalla tavalla viihtyisäksi. Brown Books oli tarkoitettu ennen kaikkea kohtaus- ja kokoontumispaikaksi, sallittuun pidempäänkin oleiluun ja rentoutumiseen kuumien juomien kera.
Aamukahvia hakevia työmatkalaisia lukuunottamatta kirjakahvilan aikaisimpia asiakkaita olivat yleensä puoliltapäivin päiväkahveilleen saapuvat eläkeläiset, jotka ostivat samalla jokusen kirjan (joista suurin osa kuitenkin jo seuraavalla viikolla löytyi käytettyjen ja sisäänostettujen kirjojen hyllystä). Aloysius ei ollut ihan varma säälivätkö vanhukset jostakin syystä hänen putiikkiaan ja siksi tukivat moisella kirjakierrätyksellä miehen liikevaihtoa, vai oliko lähiseudun ikäihmisillä todellakin vain muutama lantti liikaa tällaiseen maksulliseen "lainauspalveluun" laitettavaksi kirjastossa vierailun sijaan. Ei sillä että hänen yrityksensä tappiollinen olisi ollut, mutta myönnettävä oli että mies kyllä myi kahvijuomia huomattavasti enemmän kuin kirjoja. Kahvilassa kun oli mahdollista myös vain lukea tarjolla olevia opuksia, eikä ostopakkoa ollut. Tällä tavoin kirjojen hinnat toki pysyivät hyvinkin asiakasystävällisinä sillä käytännössä kaikki mitä Brown Booksin hyllyistä löytyi saatettiin laskea käytetyiksi koska vähintään Aloysius itse oli yleensä kirjan lukenut, mutta monelle useamminkin paikalla piipahtavalle oli kirjakahvila lähinnä toinen olohuone, jossa saattoi useimmiten lukea kirjan kuin kirjan loppuunkin asti ennen kuin kukaan sitä osti muutamia poikkeuksia tai uutuuksia lukuun ottamatta.
Ulkona oli taas alkanut sataa, pisarat ropisivat kattamattomaan näyteikkunaan. Aloysius oli lopettanut kierroksensa ja palasi tiskin taakse kaataakseen itselleen toisen kupin kahvia. Sähköinen papumylly oli lopettanut hurinansa ja mies tyhjensi sen sisällön hillopurkkiin odottamaan suodattamista - päivän sekoitus tavallista suodatinkahvia halajaville. Mylly sai pian uuden annoksen valikoituja papuja säiliöönsä, mutta niitä ei jauhettaisi vielä, vaan annos kerrallaan niille jotka arvostivat aivan vastajauhettua kahvia tai jotakin muuta juomaa, johon tarvittaisiin suodatinkahvista poikkeava jauhatus. Tottuneesti mies puuhaili tiskinsä takana, valmisteli päivän suodatinkahvin tippumaan, hörppäsi välillä omaa kahviaan ja hymisi itsekseen. Taustalla soi kevyt musiikki, ranskalainen laulajatar tarjoili tummalla äänellään lisätunnelmaa kahvilalle. Vaikka ranska ei varsinaisesti Aloysiuksen kotikieli ollutkaan, ei se estänyt häntä nauttimasta näiden musiikillisesta annista. Tämänpäiväisellä soittolistalla lauloivat Edith Piaf ja Patricia Kaas, ja huomaamattaan mies oli alkanut hyräillä musiikin mukana istuuduttuaan alas korkealle jakkaralle tiskin taakse ja alettuaan lehteillä valitsemaansa kirjaa.
"No, je ne regrette rien~"
Kuinka sopivaa, sillä tällaisina hetkinä hän ei todellakaan katunut. Ei sitä, että oli jättänyt lupaavan uransa sotateollisuudessa, ei sitä että oli muuttanut Vancouverin sykkeestä tänne pienempään kaupunkiin vain istuakseen sadepäivänä sivukaduun hiljaisuudessa kahvimukin kanssa lukemassa ja odottamassa asiakkaita. Ajatus tosin sai miehen otsan hieman kurtistumaan, ja hetkeksi hän laski kirjan tiskille vilkaistakseen ulos josko joku olisi ollut suuntaamassa kohti kahvilaa. Huokaus. Se huono puoli hiljaisissa hetkissä oli että ne jättivät aikaa ajatuksille, joista kaikki eivät olleet miehelle mieluisia. Nyt tämä kuitenkin pudisti päätään, itsekseen, ja otti uudelleen kirjansa hukuttaakseen turhan vapaan ajatustenjuoksunsa sen tarjoamaan tarinaan. Ehei, tänä aamuna eivät menneen varjot veisi hänen iloaan nykyisestä elostaan. Mennyttä hän ei voisi muuttaa, kuten hän jatkuvasti sai muistuttaa itselleen. Nykyisyydessä oli myös tulevaisuus. Mutta menneen pitäminen poissa pilaamasta hänen nykyisyyttään - se oli paljon vaikeampaa se.
No, nyt hän katui että oli antanut ajatustensa harhautua ja sitä myöten koetti keskittyä entistä tiiviimmin kirjaansa. Kulmat kurtussa tiskin takana lukien, mies toivoi että asiakkaita saapuisi pian häiritsemään hänen jo turhankin intensiiviseksi muuttunutta omaa rauhaansa. Olkoonkin, että moinen keskittyminen lukemiseen sai aikaan sen, että kun ovi vihdoin viidenkymmennen sivun kuluttua kävi ja sen yläreunaan kiinnitetty pieni vaskikello helähti, oli mies niin keskittynyt kirjaansa ettei tavallisesta poiketenkuullut lainkaan asiakkaan saapumista lukemisensa läpi.