Kips kops, ja taas hän oli keskustassa korkokengät jalassaan ja koko kadunmitalta äänekkäästi kopisten. Ihmisetkin katsoivat, eivätkä vain punaisia korkeita avokkaita vaan kaikkea sitä muuta mikä oli punaista: kynnet, huulet, alimmassa korvareiässä killuva korukivimäinen korvakoru ja pieni laukku olivat kirkkaanpunaisia kaikki. Hienosti leikattu ja vyötäröltä kietaistu toppi oli astetta tummemman punainen, ja sitä Leonelle itse piti hyvin kauniina ja häneen aamupäivällä ensimmäisenä törmännyt työkaveri suorastaan provosoivan kauniina. Kynähame ei ollut aivan niin räiskyvän punainen, kuin kaikki edellä mainittu vaan taittoi enemmänkin oranssiin, mutta punainen se oli joka tapauksessa. Kukonaskelin kuvioitu jakkutakki ei sen sijaan ollut punainen, vaan mustavalkoinen muttei se oikeastaan auttanut siinä etteikö nainen olisi ollut hyvin näkyvä ilmestys kadulla astellessaan. Kokonaisuuteen täysin sopimaton pieni olkalaukku hänen äänityslaitteelleen ei toisaalta myöskään ollut erityisen punainen, vaan pölyisen musta.
Ja kylmä tuo kaikki päällä kyllä tuli jos tarkkoja oltiin, sillä toukokuisesta ajankohdasta mereltä kävi tänään viileä viima ja Loun ainoa lämmittävä kerrasto oli tuo villakankainen bleiseri.
Pirtsakasta ulkoasusta huolimatta Leonelle oli kieltämättä sangen turhautunut astuessaan muitta mutkitta ensimmäiseen vastaan tulevaan kahvilaan päätyen johonkin melko pelkistetysti ja modernisti sisustettuun kahvilaan kiskoen samalla äänityslaitetta laukustaan. Hän oli nyt töissä ja vaikka hän olikin päätynyt mutkien kautta itseään oikein hyvin tyydyttävälle alalle, ei tämänpäiväinen ja jo eilisestä asti jatkunut työtehtävä oikeastaan ollut kovin miellyttävä: Hänen tuli kierrellä kaupungilla ja kysellä ihmisiltä, mitä tänä viikonloppuna koittava äitienpäivä merkitsi heille ja muuta sellaista mielikuvituksetonta. Eilinen ei ollut tuottanut mitään epämääräistä muminaa kummempaa, sillä kukaan ei tuntunut osaavan kertoa mitään omakohtaista äitienpäivästä. Lapset ehkä niinkin, mutta ei hän halunnut sitä näkökulmaa että vain lapset saattoivat muistaa äitejä joten muutakin oli nyt saatava nauhalle. Kaiken lisäksi Lou itse oli aiheesta hieman pahoilla mielin, ei hän olisi halunnut haastatella ihmisiä heidän äideistään ja äiti-suhteistaan ja äitienpäivistä.
Tänään ei näyttänyt tulevan mitään eilistä parempaa, vaikka hän olikin noudattanut viikonloppuisen ohjelman juontajan, Kristenin hölmöä ohjetta ja pukeutunut oikein äitimäisesti. Vai eikö muka ollut äitimäistä? Toimistovaatteita ja femiinisinä nähtyjä värejä ja korkokenkiä ja nättejä pikkulaukkuja ja kaikkea? Vähän räväkkää ehkä, mutta silti. Sitä paitsi näin hänen äitinsä olisi saattanut pukeutua, jos olisi käsketty tulla vanhempainiltaan näyttämään hyvin skarpilta. Taatusti ainakin tämä toppi ja nämä kengät, sellainen hän oli ollut.
No mutta, eihän se toki auttanut. Hän oli työnsä melkeinpä itse valinnut ja kovalla vaivalla hankkinut, joten tulihan se nyt hoitaa vaikka tämä tehtävä vaikuttikin toivottomalta.
Lou nyökkäsi tiskin suuntaan nopeasti ja käänsi katseensa vastahakoisesti pois tänään tuoreeltaan tehdystä härkäpapusalaatista, vaikka nälkä vaivasi kuin eläin. Hänen täytyisi yrittää vielä kertaalleen löytää joku haastateltava ja koota sitten huomenissa änkytyksistä joku hellyyttävä kokonaisuus.
Satunnaisotoksella vaaleaverikkö valitsi ikkunan äärestä kiharahiuksisen naisen, ja sille varalle että tämä vaikkapa kieltäytyisi haastattelusta kokonaan, erään nuoren sällin joka istui lähellä tiskiä ja näytti siltä että opiskeli parhaillaan pää savuten. Ansaitsikin varmaan tauon, poikaparka.