[Paikkana Welldon, torin läheisyydessä oleva pikkupuisto.]
Rakki
Kiristän ponnariani, pistän lapaset takaisin käteen ja pyyhin räntää takiltani. Keskustaa ei ole taidettu tänä vuonna pahemmin lumipeitteellä siunata, mutta äskeisen sakean räntäsateen ansiosta maa näyttää pysyvän sentään vähän aikaa valkeana. Varmaan tämäkin vähä sulaisi aamuun mennessä, mutta hei, aamuun on vielä aikaa! Vaikka kyllä suuret märät hiutaleet yrittävät nyt jo kovasti kastella minun ja takkini ja varsinkin tennarini. Naputtelen kengänkärjellä penkkiä, jonka selkänojalla istun. Vähän turhan märkähän sekin on, vaikka kiitettävän kostea on lapasenikin, jolla selkänojaa äsken kuivasin.
Mutta mitäs sitä pienistä. Tiiraan pikkuisen puiston kulmassa olevaa katulamppua kohti. Sen valokeilassa näkyy selvästi, kuinka taivaalta putoilee edelleen harvakseen märkiä, pehmeitä hiutaleita.
Pari autoa ajaa peräkanaa pitkin katua ja roiskuttaa kuraa menessään. Ei onneksi tänne asti, vaikka istuskelenkin puiston reunimmaisella, melkein kadun puoleisella penkillä. Ihan muutama ihminenkin kulkee ohitse, mutta harva kiinnittää minuun erityistä huomiota. Kaikilla on liian kiire marssia ohitse takinkaulukset korvissa ja kädet taskuissa tai tiukasti laukunhihnan ympärillä. Ei täällä nyt noin kylmä ole, vaikkei ehkä myöskään paras mahdollinen sää ulkona istuskeluun. Vai johtuuko se ehkä kellonajasta? Ehkä vähän yhdentoista jälkeen illalla niillä, jotka ylipäätään ulkona liikkuvat, on joku selvä päämäärä.
Minulla ei ainakaan ole. Mutta pitäähän sitä nyt vähän uuteen kotikaupunkiinsa tutustua, eikö? En minä ole Snowfinchiä ehtinyt vielä montaa päivää kartoittaa. Taputtelen reisiäni käsilläni. Tekee mieli kahvia.