Tänään on 21 Loka 2018, 12:30


Kun tuuli käy, kahvi lämmittää

Pieni, mutta idyllinen kahvila keskustan sykkeessä. Arabesquen tilat ovat sievät ja siistit, menyy hienostunut ja hinnat kalliinpuoleisia. Kahvilassa tarjoillaan kaikenlaista pikkusuolaisista kakkuihin monipuolista erikoiskahvivalikoimaa unohtamatta. Kahvilasta on hyvä näkymä viereiseen puistoon, sillä yksi kahvilan seinistä on lähes kokonaan lasitettu.
  • Kirjoittaja
  • Viesti

Melmolly

Re: Kun tuuli käy, kahvi lämmittää

Viesti12 Touko 2014, 18:15

"DJ:nä? Siistiä" oli Meiran kommentti toisen kertoessa töistään. Hän oli suoraan sanoen hieman yllättynyt. Nuori nainen ei hänen silmiinsä näyttänyt DJ:iltä - toisaalta eihän hän käynyt sellaisissa paikoissa, jossa näki DJ:n työtä. Mielikuvat olivat muodostuneet pitkälti kuuleman ja median kautta. Hän kai jotenkin kuvitteli, että DJ olisi joku joka erottuisi väkijoukosta kauaskin. Mutta ehkä näin oli vain julkkisten kohdalla.

'Ei pitäisi muutenkaan arvioida ihmisiä ulkonäön perusteella', Meira muistutti itseään. Hän yritti välttää sitä, mutta ensivaikutelma kuitenkin muodostui pitkälti ulkonäön perusteella - halusi sitä tai ei. Hän toisaalta suostui päästämään ensivaikutelmistaan helposti irti ja oikeasti tutustumaan ihmiseen.

Meira pyöräytti taas lusikkaansa kupissa, mutta jätti juomatta, vaikka juoma jäähtyikin armottomasti. Hän vilkaisi ulos huomaten, että sadepilviä alkoi kerääntyä taivaalle. Hänellä ei - tietenkään - ollut sateenvarjoa mukanaan. Meira mietti pitäisikö ottaa jo jalat alleen ja lähteä bussille - ja luultavasti selvitä suurimman osan matkasta kuivana. Jostain syystä hän ei kuitenkaan halunnut tehdä niin.

'Eihän se välttämättä vielä ala sataa... Ja saattaahan olla vain pieni kuuro, jonka ohi voi istua täällä. Sitä paitsi minulla on vielä kahvia jäljellä', Meira perusteli itselleen, vaikka viimeinen argumentti olikin ontuva. Hän kun voisi juoda yhdellä kulauksella ongelmitta loput. Kahvi olikin lähinnä tekosyy. Hän ei ollut pitkään aikaan tutustunut uusiin ihmisiin ja tilanne oli aika mielenkiintoinen.

"Soitatko yökerhoissa, vai..?" Meira kysyi kääntäen katseensa takasin Laraan. Kysymys luultavasti oli tyhmä, Meira ei tiennyt. Tai hän ei tiennyt soittivatko DJ:t muuallakin ja yökerhoissa hän ei käynyt. Viimeksi hän oli käynyt sellaisessa paikassa viime syksynä, kun oli lähtenyt luokkalaistensa kanssa. Hän ei ollut erityisemmin pitänyt siitä. Ehkä paikka oli ollut väärä - se oli ollut suoranainen lihatiski, eikä Meira ollut viihtynyt siellä kovin kauaa.

"Itse en oikeastaan käy yökerhoissa" hän päätti tunnustaa toiselle. Ei se toki mikään salaisuus ollut - kuten ei sekään, ettei Meira käyttänyt lainkaan alkoholia. Syyt absolutismiin olivatkin salaisemmat, eikä hän kertonut niitä mielellään. "Eikä minulla ole oikein edes sopivia vaatteita sellaisiin paikkoihin."

Hän naurahti ja levitti vähän villapaitaansa. Suurinosa hänen vaatteistaan oli sellaisia, ylisuuria neuleita, jotka oli suurella todennäköisyydellä löydetty kirpparilta. Syksyllä hän oli käyttänyt toppia ja legginssejä, mutta tunsi itsensä alastomaksi ilman jotain yli-isoa riepua. Kesäisin hän saattoi kulkea toppi päällä, mutta silloin housut olivat leveälahkeiset tai haaremihousut. Jos toppi oli löysä, hän saattoi tehdä poikkeuksen ja laittaa shortsit - tai jopa hameen.

Julle

Re: Kun tuuli käy, kahvi lämmittää

Viesti12 Touko 2014, 21:59

"No jaa, onhan se ihan." Pieni virne kävi Laran huulilla, mutta se vaihtui pian takaisin hymyksi. Katse pysytteli ikkunassa, Larisan tarkkaillessa milloin tummat pilvet antaisivat periksi ja ensimmäiset pisarat tulisivat. Laralla ei ollut mikään kiire lähteä, tuota ei oikeastaan kastuminen edes haittaisi. Ja sadehan saattaisi olla vaikka vain pieni kuuro. Hieman epätodennäköistähän se oli, ainakin pilvien tummuudesta päätellen mutta eihän sitä ikinä tiennyt. Kysymyksen kuullessaan, käänsi Lara huomionsa taas Meiraan.

"Yleensä joo, mutta joskus saatetaan palkata esimerkiksi bileisiin soittamaan." Laralla oli ne vakiomestat joissa tuo soitti tiettyinä iltoina ja niiden lisäksi sitten oli joskus jotain erikoisempaa, juurikin bileitä tai muita. Työ oli mukavan vaihtelevaa, siitä Larisa tykkäsi työssään erityisesti. "Alunperin halusin laulajaksi, mutta en ehkä kestäisi ihan niin stressaavaa työtä ja sitten kiinnostuin DJ:n hommista... Ja tässä sitä ollaan." Laran alkuperäisiin uratoiveisiin ei DJ:n hommat kuuluneet, mutta nykyään tämä työ oli ainoa mitä Lara pystyi kuvittelemaan tekevänsä.

"En minäkään käy työajan ulkopuolella hirveästi." Lara sai jo työajalla tarpeeksi kaikista niistä humalaisista ihmisistä. Etenkin niistä jotka yrittivät tulla flirttailemaan ja ajattelivat olevansa kovinkin kovia ja joka naisen unelmia siinä örveltäessään. Jostain syystä nämä huonon iskemisen yrittäjät olivat jo keski-iän ylittäneitä miehiä joita klubeilla näki joka ilta. Laralle ei sentään niin paljoa tultu örveltämään, kuin esimerkiksi tiskillä olijoille. Larisalle puhuttiin lähinnä niinä lyhyinä hiljaisina hetkinä. Muuten työssä ei pahemmin humalaisia tavannut, mikä oli ihan hyvä juttu. Vaikka Lara pyrki olemaan kohtelias kaikille, olisi lähes kuka vain hieman ahdistunut jos koko ajan lääpittiin tai hypittiin iholle. Siinä mielessä tarjoilijan ja DJ:n työt erosivat aikalailla toisistaan.

"Saa nähdä alkaako satamaan." Naikkonen sanoi hetken kuluttua, katsellen pää hieman kallellaan pilvien peittämää taivasta. Lara oli jo huomattavasti puheliaampi, kuten yleensäkkin hetken puhumisen jälkeen. Se alun ujous kun katosi melko nopeasti pois, eikä Larisa vastaillut enää lyhyillä tylsillä vastauksilla kuten 'joo', 'ei' tai vastaavaa. Ystäviensä seurassa Lara oli vieläkin puheliaampi, mutta mitä enemmän tuo toiseen tutustuisi sen puheliaampi Larasta tulisi. Ellei se nyt jäisi vain tähän yhteen keskustelukertaan, vaikka Meira vaikuttikin mukavalta ja ihan mielellään Lara tuohon tutustui.

Melmolly

Re: Kun tuuli käy, kahvi lämmittää

Viesti12 Touko 2014, 23:15

Meirakin katsoi jälleen ulos ikkunasta tummenevaa taivasta. Ihmisetkin olivat lähes kadonneet katukuvasta ennakoiden sadetta. Meira mietti miksi ihmeessä oli jättänyt sateenvarjonsa jälleen kerran kotiin, vaikka tiesi että kevät oli arvaamatonta ja sateista aikaa. Hän kyllä piti sateesta, mutta bussissa voisi tulla kylmä, kun ensin olisi kastunut läpimäräksi - ja kylmä oli yksi asia, josta Meira ei erityisemmin pitänyt. Sitäkin hän sieti tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun olo kävi liian epämukavaksi hän muuttui muutenkin kärttyisäksi. Kotona tietysti pääsisi sitten lämpimään suihkuun, mutta bussimatka kestäisi kuitenkin jonkin aikaa.

Meira huokaisi ja nojasi selkänojaan. Enemmän kuin oma kohtalonsa, häntä huoletti lainaamansa kirjat. Pelkkä kangaskassi ei ehkä suojaisi niitä tarpeeksi, jos tulisi kunnon rankkasade. Ajatuksissaan hän tutkaili kangaskassinsa sisältöä siirrellen kirjoja nähdäkseen niiden kannet vuorollaan. Hän rakasti kirjoja. Jos hän olisi rikas (mitä hän tosin epäili ikinä tapahtuvan), Meira haluaisi taloonsa huoneen täydeltä kirjoja. Ja oman ateljeen. Olisi suoranainen unelma päästä asumaan omaan taloon meren äärelle ja maalata päivät pitkät. Iltaisin sitten voisi rentoutua takkatulen ääressä uppoutuneena hyvään kirjaan. Meira nosti katseensa lainaamistaan kirjoista. Harmi että hänen laukkunsa oli liian pieni, että voisi laittaa kirjat sinne.

"Pakko myöntää, etten juuri nyt kaipaisi sadetta" hän sanoi katsoen ikkunasta ulos kasvoillaan aavistuksen tyytymätön ilme. Hän huokaisi taas ja nosti hymyn huulilleen muistuttaen, ettei se kuitenkaan mikään maailmanloppu olisi. Kirjatkin varmaan saisi kuivatettua kotona, jos se olisi tarpeen. Olihan kirjoilla onneksi päällystetyt kannet suojaamassa sivuja. Meira nosti lattensa huulilleen. Juoma oli jo viilentynyt, mutta huomaamattaan Meira joi sen silti loppuun. Hän laski tyhjän kupin pöydälle ja pyyhki suunsa serviettiin, minkä jälkeen taittoi servetin ja asetti sen tyhjään kuppiin.

"Sepä oli hyvää" hän sanoi ja hymyili nostaessaan katseensa kupista vastapäätä istuvaan naiseen. Pian katse kuitenkin harhaili taas ikkunaan. Häntä aina ihmetytti kuinka nopeasti sää onnistui muuttumaan kirkkaasta harmaaksi. Mutta sellaista se keväisin ja syksyisin tuntui olevan.

"Joo.. Luovat alat ei ole se helpoin tapa menestyä" Meira sanoi viitaten Laran puheisiin laulajan urasta. Meira itse opiskeli taidetta eli hänestä pitäisi tulla kuvataiteilija sitten joskus. Saattoi tosin olla, että se kuitenkin saattaisi jäädä harrastukseksi, mikäli se ei saisi hänen valmistuttuaan tuulta siipien alle. Kyllä hän nytkin silloin tällöin teki jotain tilaustöitä, mutta toistaiseksi hän ei kehdannut pyytää töistää kovin paljon rahaa, lähinnä että palkkio kattoi materiaalikulut ja vähän extraa. "Itse opiskelen taidetta korkeakoulussa."

//Olipa taas koomaista kirjoitusta.. pahoittelen jos tuli kauheasti kirjoitusvirheitä tai muita!

Julle

Re: Kun tuuli käy, kahvi lämmittää

Viesti14 Touko 2014, 19:11

"Jep..." Jos nyt alkaisi sataa, se tarkottaisi sitä että heti kotiin päästessään Lara painuisi suihkuun. Tuolle ehtisi luultavasti jopa siinä lyhyessä ajassa tulla kylmä. Onneksi kotiin päästessä pääsisi sitten lämpimään suihkuun ja sen jälkeen vaikka vielä peiton alle jos naisella edelleen sattuisi olemaan kylmä. Keskustelun siirtyessä takaisin luoviin aloihin, kääntyi Laran katse takaisin Meiraan. "Ei ole ei. Onneksi DJ:eille tuntuu olevan ihan kivasti töitä." Sekin toki riippui siitä miten hyvä oli. Lara ei halunnut olla mitenkään ylimielinen tai mitään, mutta oli omasta mielestään ihan taitava. Tai ainakin tanssilattioilla oli ihan mukavasti ihmisiä joka kerta.

"Se on varmaan hyvin mielenkiintoinen ala." Larisa totesi toisen kertoessa opiskelevansa taidetta. Pää kallistui taas hieman, sillälailla uteliaasti. Ainakin Lara uskoi niin, muttei toki ollut varma. Ruskeiden silmien katseen siirtyessä takaisin ulos, oli ensimmäiset pisarat alkaneet jo putoilla. Ei kovaan tahtiin, vaan enemmänkin tihuttaen. Sade voisi toki hetkessä yltyä kovemmaksi. Larisalla kun ei mikään kiire ollut, eikä se kastuminen tuota hirveästi haitannut kun matka kotiin ei ollut pitkä, lähtisi tuo vasta kun Meirakin lähtisi. Keskusteluseura kun kelpasi kyllä. Lara ei loppupäivänä varmaan muita ihmisiä tapaisi, vaan olisi kotona yksinään. Yksin ollessaan Lara alkoi aina haaveilemaan siitä miten ottaisi koiranpennun tai kissan. Ne haaveet vain kaatuivat aina siihen, että Laran asunto ei ensinnäkään ollut kovin iso, joten koiran pitäisi olla pieni. Toinen juttu oli, pystyisikö Larisa varmasti elättämään eläimen. Eihän se loppujen lopuksi hirveän paljon maksanut, mutta silti. Ja olisiko Laralla aikaa. Vapaa päivinä oli toki vähän yksinäistä, ellei neito ollut ystäviensä seurassa, mutta työpäivinä Larisa kävi lähinnä kotona vaihtamassa vaatteet ja nukkumassa. Kissa ei kylläkään vaatisi yhtä paljon aikaa, mutta silti Lara oli hyvin epävarma ideasta. Ja ainakin toistaiseksi idea koiran- tai kissanpennun ottamisesta pysyisi haaveena.

"Kuljetko bussilla, vai?" Lara sitten tajusi kysyä toiselta. Meirallahan saattoi olla esimerkiksi kiire bussiin tai jotain. Lara kun ainakin oletti että toinen kulki bussilla, kerta ei ihan näillä nurkilla asunut. Larisa nappasi pöydältä vesipullonsa, jonka tunki takkinsa taskuun. Kyllä, se mahtui sinne lähes kokonaan, sen verran isot taskut siinä takissa oli. Lara hamstrasi aina kaikki tavarat takkinsa taskuihin ja harvemmin kuljetti mukanaan laukkua tai muuta, ellei naisella sitten ollut todella paljon tavaraa. Mutta jos mukana oli lähinnä lompakko, puhelin ja sen sellaiset, pelkät taskut riittivät. Paitsi jos tavaraa oli sen verran, että taskut pullottivat inhottavasti. Nytkin sen pullon takia toinen tasku näytti hieman tyhmältä, mutta ei se oikeastaan haitannut Laraa.

Melmolly

Re: Kun tuuli käy, kahvi lämmittää

Viesti14 Touko 2014, 23:01

Meira pyöritti sormeaan kupin reunaa pitkin. Maitovaahto oli ehtinyt jo jähmettyä reunoille, eikä onneksi sotkenut hänen sormiaan. Hän nyökkäsi vastaukseksi toisen toteamukseen mielenkiintoisesta alasta.

"Onhan se, mutta vaikea sillä on elää. Voi olla, että päädyn tulevaisuudessa tekemään vielä jotain aivan muuta." Meira kertoi tuijottaen tyhjää kuppiaan. Nostaessaan katseensa ja katsoessaan ikkunasta taivas oli auennut. Hänen suunsa mutristui hetkeksi. Sade ei toistaiseksi ollut kova, mutta ei se näyttänyt olevan laantumaankaan päin. No, ei hän jaksaisi nyt välittää. Kyllä hän ehjänä pääsisi kotiin, mikä lieni tärkeintä. 'Ei tässä sokerista olla tehty!', hän muistutti itseään. Meira käänsi katseensa takaisin Laraan tämän esittäessä hänelle kysymyksen.

"Joo, bussilla tai junalla, riippuu vähän. Yleensä kuitenkin bussilla, kun sillä pääsee lähemmäs kämppää" hän sanoi. Joskus hän kuitenkin tykkäsi kulkea junalla, siinä oli oma fiiliksensä. Ja junassa pystyi helpommin tekemään jotain kuin bussissa. Toisaalta juna meni niin nopeasti, ettei siinä ehtinyt kauheasti mitään tehdä. Toisinaan nopeus oli toki myös plussaa. Joskus Meira vaan katsoi aikatauluista kumpi olisi parempaan aikaan perillä.

Silloin hän kuuli sateen ropinan ikkunalasia vasten ja kääntyi katsomaan. Sade oli yltynyt nopeasti ja isoja pisaroita satoi valtoimenaan. Tuon tyylinen sade tosin kesti yleensä vain hetken noin rankkana ja hellittäisi kohta hieman - niin Meira ainakin uskoi. Tuskin sade enää kokonaan loppuisi sinä päivänä, mutta ehkä laantuisi sen verran, että ulos taas uskaltaisi. Tuollaisilla kuuroilla - mikäli se oli sellainen - oli tosin tapana uusia aika ajoin eli jos huonosti kävisi hän kastuisi joka tapauksessa. Siitä hän ei saisi syyttää kuin itseään, kun oli jäänyt istumaan ja tekemään tuttavuutta tuon Laran kanssa. Meira vilkaisi toista naista. Olikohan tämä ajatellut istua kahvilassa vielä pitkään vai lähtisikö kohta kotiinsa. Se kun ei ilmeisesti ollut kaukana, joten toinen selviäisi vähemmällä. Meira toivoi kuitenkin, ettei toinen karkaisi vielä ja jättäisi häntä oman onnensa nojaan. Vaikka olihan hänellä toisaalta kirjansa, joihin hän voisi siinä tapauksessa uppoutua ja odottaa sateen laantumista.

"En taidakaan lähteä täältä hetkeen" Meira sanoi irvistäen ja nojasi sohvan selkänojaan. Hän risti käsivarret rinnalleen ja otti rennon asennon. Asento korosti hänen sanojaan; hän ei tosiaan näyttänyt olevan lähdössä hetkeen. Hän jopa mietti pitäisikö tilata lisää, mutta torjui houkutuksen. Tässä konkurssissa ei ylihintaisia kahveja kannattanut ostella joka välissä. Ikäväkseen Meira huomasi, että hänellä alkoi olla myös vähän nälkä. Hän mietti eilen tekemäänsä kasvissosekeittoa jääkaapissaan, eikä se ainakaan helpottanut näläntunnetta.

Julle

Re: Kun tuuli käy, kahvi lämmittää

Viesti19 Touko 2014, 17:52

// anteeksi etten ole vastaillut, en ole käynyt koneella nyt hetkeen ja tämä viikko on vielä viimeinen koeviikko, niin on aika kiire :D

Lara nyökkäsi, tuo tavallaan tiesi mitä Meira tarkoitti. Useat neidon kavereista työskentelivät taidealoilla. Lara siirsi myös katseensa ikkunaan, huomatessaan sateen yltyvän. Lara vähän epäili että pääsisi itsekkään kuivana kotiin, vaikkei vielä ollutkaan lähdössä. Sadehan saattaisi kestää pitkään, tai sitten se saattoi olla pelkkä kuuro. Keväisin ja syksyisin sitä ei ikinä tiennyt. Vaikka eipä kyllä välttämättä muinakaan vuorokaudenaikoina.

Meiran sanat lähtemisestä kuullessaan, Lara hymähti hieman. "En minäkään." Tuo sanoi, seuraten hetken miten vesipisarat rummuttivat ikkunaa. Kuin taikaiskusta kadulla kulkijat olivat kadonneet. Nyt katuja tarpoi enää muutama ihminen ja noillakin kaikilla oli sateenvarjo. Lara ei oikeastaan ikinä kantanut mukanaan sateenvarjoa. Ei tuo osannut varautua säähän, korkeintaan talvisin katseli vähän lämpötiloja ettei ihan jäätynyt. Sade oli omalla tavallaan mukava, etenkin kesäisin kun oli kuuma. Viileämmällä säällä se ei sitten ollutkaan niin kiva. Etenkin jos sateeseen lisäsi vielä kylmän tuulen.

Hiljaisuuden hallitessa jonkin aikaa, yritti Larisa miettiä jotain puheenaihetta. Eipä Laran päähän taaskaan tullut mitään järkevää, joten naikkonen päätyi kysymään ensimmäisen mielessään olevan kysymyksen. "Pidätkö muuten eläimistä?" Lara päätyi sitten kysymään, viedessään katseensa takaisin Meiraan. Okei, kukapa ei pitäisi eläimistä? Toisaalta, olihan niitäkin ihmisiä. Lara ei oikein ymmärtänyt miten joku ei pitänyt eläimistä. Nainen itse pystyi kuvittelemaan miten asuisi vanhana isossa omakotitalossa vähintään parinkymmenen kissan kanssa. Ja ehkä parin koiran. Ja kanin. Ei vaan, se oli Laran varasuunnitelma. Tuo kun ei tykännyt miettiä tulevaisuutta, siitä tuli vain jotenkin... vanha ja ahdistunut olo. Se olikin lähinnä sellainen leikkimielinen ajatus.

Siinä omia mietiskellessään, nainen huomasi alkaneensa näpräämään taas niitä kuulokkeitaan. Ne selvästi olivat niin kivat, heh. Tai sitten Laran vain piti koko ajan saada näprätä jotain käsillään. Tuo tosiaan oli välillä vähän liian rauhaton. Ja välillä taas oikea rauhattoman vastakohta. Larisa osasi tosiaan olla välillä aika monimutkainen ihminen. Etenkin jos tuohon tutustui paremmin.

Melmolly

Re: Kun tuuli käy, kahvi lämmittää

Viesti20 Touko 2014, 07:51

//Ymmärrän. :) Keskity vain kouluun rauhassa, se kuitenkin aika tärkeää! Ei olisi kiva jos kursseja reputtaisit tämän meidän ropetuksen takia. :--D\\

Meiran kasvoille kohosi hymy toisen esittäessä kysymyksen. Kysymys oli jotenkin hassu, mutta hyvällä tavalla. Hän nyökkäsi vastaukseksi. Tottahan hän eläimistä piti.

"Kyllä, vaikkei minulla lemmikkiä olekaan", hän sanoi ja katsoi toista hymyillen yhä. Hänellä ei ollut ikinä ollut lemmikkiä. Pienenä hän kyllä olisi halunnut kauheasti pupun, mutta äiti oli siinä kunnossa, ettei se oikein olisi tullut kysymykseen. Ja jo varhain Meira ymmärsi, että kun hänen piti pitää huolta itsestään ja äidistään, ei hänestä ehkä olisi enää pitämään lisäksi huolta vielä lemmikistäkin. Nyt hän mielellään hankkisi kissan, mutta jotekin kynnys oli korkea, kun hän ei ikinä ollut omistanut minkäänlaista lemmikkiä. Silloin tällöin hän katseli ilmoituksia, joissa luovutettiin kissoja, mutta usein ihmiset halusivat luovuttaa lemmikkinsä sellaiselle, jolla oli jo jotain kokemusta. Lisäksi hänen asuntonsa oli aika pieni, joten senkin takia hän harkitsi vähän pidempään. Kyllä hän varmaankin joskus hankkisi kissan taikka koiran. Ehkä.

"Entä itse? Onko sinulla lemmikkejä?" Meira kysyi. Laran kysymyksestä hän päätteli, että nainen piti eläimistä ja tällä luultavasti olisi lemmikki tai useampikin. Ehkä juuri kissa tai koira. Tai ehkä kani, josta Meira oli lapsena haaveillut. Joskus hän oli vieläkin katkera, ettei ollut saanut samanlaista lapsuutta kuin muut lapset. Monilla muilla lapsilla oli ollut hamstereita tai marsuja ja useissa perheissä oli koira tai kissa. Joillakin oli jopa omia hevosia. Meira oli vain päässyt haaveilemaan sellaisesta ja normaalista lapsuudesta. Rantavedessä seistessään hän oli saattanut leikkiä jaloissa pyörivien kalojen olevan hänen lemmikkejään, vaikkei niitä päässyt edes koskettamaan. Joskus hän yritti saada pikkukaloja kiinni, mutta aina ne olivat liian vikkeliä. Myös vesilinnuista oli tullut hänelle tärkeitä, vaikkei lokkien rääkynä mitään erityisen kaunista kuultavaa ollutkaan. Hän oli usein ruokkinut niitä ja usein häntä olivat niin tutut kuin tuntemattomatkin asiasta toruneet ja selostaneet, kuinka lokit sitten ulostaisivat joka paikkaan.

"Oletko muuten kotoisin täältä?" Meira kysyi vielä. Hän päätti kuitenkin kysyä sen, olettaen sen olevan aika peruskysymys. Ainakin kouluvuotensa aloittaessa se oli aika yleinen kysymys luokankeskuudessa. Kaikki tuntuivat olevan kiinnostuneita mistä päin kukin oli ja joillekin paikkakunta olikin yhdistävä tekijä, kun esimerkiksi lapsuus oli vietetty samassa kaupungissa tai samalla alueella. Hänen onnekseen kukaan ei kuitenkaan ollut kotoisin samasta kaupungista hänen kanssaan. Hän halusi aloittaa puhtaalta pöydältä, eikä se olisi onnistunut niin hyvin, jos kuvioissa olisi joku, joka tuntisi hänet edes etäisesti lapsuudesta tai teini-iästä.

Julle

Re: Kun tuuli käy, kahvi lämmittää

Viesti02 Kesä 2014, 20:55

"Ei ole, vaikka haluaisinkin." Lara vastasi toisen esittämään kysymykseen, hymyillen hieman. Ehkä sitten joskus. Lapsena Larisa oli nauttinut suunnattomasti isovanhempiensa luona olosta jo sen takia, että noiden tilalla oli paljon eläimiä. Lehmiä, hevosia, koiria, kissoja ja jopa muutama pupu. Niin ja kanoja. Lara oli saanut aina auttaa eläinten hoidossa ja kotiin lähtiessä oli aina yrittänyt ottaa jonkun eläimistä mukaansa. Eihän se tietenkään ollut onnistunut. Lopulta eläimet vähenivät ja vähenivät, kunnes tila myytiin.

Seuraavan kysymyksen kuullessaan, käänsi Lara katseensa takaisin Meiraan. Hymyillen Lara pudisti päätään. "Ei, olen syntynyt Ranskassa. Asuin Ranskassa yli kymmenen vuotta ennen kuin muutimme Italiaan. Muutin vasta aika vähän aikaa sitten tänne." Tai miten nyt vähän aikaa määriteltiin. Joillekin se oli vuosi, joillekin viikko tai kuukausi. Larasta taisi kyllä huomata ettei tuo ollut alkujaan täältä. Tai ainakin ettei neidon vanhemmat olleet täältäpäin. Ei se Laraa haitannut, kuten ei se puheesta kuuluva pieni aksenttikaan. Tietysti jos puheesta kuuluisi selvemmin Ranskan aksentti, saattaisi se hieman haitata muttei muuten. Etenkin riidellessä neidosta kyllä huomasi mistä oli kotoisin, puhe kun nopeentui monin kertaisesti ja siihen tuli vahvemmin aksenttia. Vaikka harvemmin Larisa kyllä riiteli kenenkään kanssa. Tuo yleensä ratkaisi asiat ennen kun riitaa ehti edes syntyä. Vaikka toisinaan olikin hyvä puhdistaa ilmaa, usein riitely auttoi siinä jostain syystä. Sai mielenpäällä olevia asioita purettua.

Katse kiinnittyi nyt taas ikkunaan - ulkona satoi edelleen. Ihmiset kaduilla vähenivät vähenemistään, kohta katu joka ikkunasta näkyi olisi varmaan tyhjä. Kaikki liikkuisivat autoilla, etteivät kastuisi. Tai sitten busseilla.

/ anteeksi lyhyys & laatu, aivot on ihan jumissa jostain syystä ;__;

Melmolly

Re: Kun tuuli käy, kahvi lämmittää

Viesti04 Kesä 2014, 15:57

Meiran kasvoille nousi yllättyneen utelias ilme, kun nainen kertoi olevansa kotoisin Ranskassa ja asuneensa vielä Italiassakin. Meira ei ollut ikinä käynyt Euroopassa tai juuri matkaillut muutenkaan. Rahatilanne ei ollut ikinä suosinut sellaista. USA:ssa he olivat kerran käyneet isänsä, äitipuolensa ja näiden lapsien kanssa. Meirasta tosin tuntui, että hänet olisi mieluummin jätetty kotiin - tai ainakin äitipuoli olisi niin tehnyt. Näin jälkikäteen Meira ei voinut ihmetellä, hän ei ollut mikään ihanne nuori tuohon aikaan. Reissulla hän oli kuitenkin käyttäytynyt varsin hyvin. Uutta reissua ei kaikesta huolimatta ollut tullut. Luultavasti tuo uusio perhe oli matkustellut enemmän hänen muuttettuaan omilleen.

"Kuulostaa niin... kainsainväliseltä" Meira naurahti, kun ei keksinyt parempaa sanaa. Hän mietti pääsisikö ikinä itse matkustelemaan. Ehkä hän hakisi vaihtoon, hän oli saanut sellaisen kuvan, että sekin olisi mahdollista hänen koulussaan. Se voisi olla hyvä idea. Ja edullisempaa kuin itsekseen lähteä seikkailemaan ilman määränpäätä.

"Itse en ole käynyt juuri missään" hän tunnusti. Meira meinasi kysyä Laralta vielä lisää tämän matkustelusta, oliko hän kenties käynyt muuallakin. Toinen oli kuitenkin kääntänyt katseensa ikkunasta ulos, joten Meira päätti jättää utelut sikseen. Meirakin katsoi sateen alta tyhjeneviä katuja.

Hän oli kuulevinaan jotain musiikkia ja pian se voimistuikin. Hän tajusi, että se oli hänen kännykkänsä soittoääni, joka kantautui vieressään olevan laukun uumenista. Hän sai kaivettua puhelimen käteensä ja katsoi näyttöä. Äiti. Ei, hän ei todellakaan haluaisi puhua äidilleen nyt - eikä oikeastaan myöhemminkään. Toisaalta jos hän löisi luurin korvaan, äiti suuttuisi ja seuraavalla kerralla puhelu olisi vielä ikävämpi. Hän oli katsonut jo puhelinta sen aikaa, että toinenkin saattaisi ihmetellä. Kotonaan hän jättäisi puhelimen vain soimaan. Hän päätti vastata, mutta käyttäisi toisen läsnäoloa hyväkseen ja sanoisi, ettei nyt sopisi puhua. Kyllä, se kuulosti suunnitelmalta, joka saattaisi toimia. Hän katsoi toista ja hymyili anteeksipyytävästi mutisten, että hänen piti vastata.

"Meira" hän vastasi puhelimeen melko hiljaisella äänellä. Äiti alkoi jo paasata jostain häntä kohtaan tehdystä vääryydestä, ainakin äänensävy oli sillä tavoin aavistuksen verran tuohtunut, kun Meira kiirehti sanomaan, että ei nyt pystyisi oikein puhumaan. Äiti oli selvästi pettynyt, joten hampaita kiristellen Meira lupautui soittamaan sitten kotona tälle. Vieläkään äiti ei kuulostanut aivan tyytyväiseltä, mutta hyväksyi asian, jos tytär todella soittaisi sitten. Puhelu tuntui silti venyvän, kun äiti kertoi kuinka Meira ei aina soittanu, kun lupasi saati soittanut takaisin, jos huomasi äidin soittaneen, eikä tytär syönytkään hyvin ja missä tämä nyt oli matkalla, koulussako tai ei kai hän vain lintsannut, kun oli tehnyt sellaista ennenkin ja eihän se olisi sopivaa, jos tyttö jäisi luokalleen uudessa koulussaan. Meira oli joskus selittänyt, ettei ammattikorkeakoulussa voinut jäädä luokalleen, mutta äidin mieleen ei tahtonut sellaiset asiat jäädä. Lopulta Meira sanoi - ehkä viidettä kertaa - soittavansa takaisin ja katkaisi puhelun, kun äiti ei tahtonut lopettaa puhelua.

Meira tunki puhelimen pahantuulisesti takaisin laukun pohjalle. Nyt hänellä ei ainakaan olisi kiire kotiin. Silloin hänen pitäisi soittaa äidille ja istua kuuntelemassa äidin paasausta - vieläpä omaan laskuunsa. Olihan hän melkein ehtinyt unohtaa kuinka huono tytär oli. Hän voisi toki sanoa äidin soittaessa uudelleen luultavasti ennemmin kuin myöhemmin, että oli mennyt niin myöhään, ettei hän ollut enää halunnut häiritä äitiä. Äiti kuitenkin tuntui aina huomaavan, jos Meira valehteli. Se tuntui olevan tuon naisen joku erikoistaito. Hän mietti, miksi hän ei katkaissut välejään äitiinsä, hänen elämänsä olisi luultavasti paljon helpompaa silloin. Äiti kuitenkin onnistui saamaan hänet tuntemaan huonoa omatuntoa, eikä silloin ollut vain helppo katkaista välejä. Ennemmin tai myöhemmin Meira kuitenkin taas soitti äidille, jos äiti oli suuttunut ja jättänyt hänet omaan arvoonsa. Hetken hän aina nautti, kun sai olla pelkäämättä äidin puheluita, mutta aina huono omatunto alkoi kaihertaa ja niinpä hän näppäili uudestaan äidin numeron.

Meira huokaisi ja pudisti päätään. Hän katsoi ikkunasta ulos koittaen tyynnyttää itsensä. Manipuloivan äidin miettiminen toi aina ikäviä tunteita pintaan ja hän tunsi silmiensä kostuneen hieman. Hän toivoi, ettei toinen huomaisi ja piti katseen tiiviisti ikkunassa rauhoitellen itseään. Hän ei pitänyt siitä ihmisestä, millaiseksi äiti hänet sai muuttumaan ja tuntemaan itsensä.

Julle

Re: Kun tuuli käy, kahvi lämmittää

Viesti09 Kesä 2014, 23:46

Lara hymähti toisen sanoille kansainvälisestä. Olihan Larisa matkustellut enemmänkin, tuo oli käynyt Etelä-Amerikassa, Aasiassa, Afrikassa ja jopa kerran Ruotsissa tapaamassa ystäväänsä. Lara oli sanomassa toisen jälkimmäiseen lauseeseen jo jotain 'Ehtiihän sitä vielä' tapaista, kun kuuli musiikkia. Ilmeisesti Meiran puhelin soi. Kun toinen ei heti siihen vastannut, kallisti Lara huomaamattaan hieman kysyvästi päätään. Oliko puhelu kenties tuntemattomasta numerosta tai toiselle jotenkin epämiellyttävä? Vaikka eihän se Larisalle kuulunut. Toisen hymyillessä anteeksipyytävästi, Lara vain nyökkäsi pienesti, yhä se hymy kasvoillaan. Katse siirtyikin ihan vain vaihteen vuoksi harhailemaan ympäri kahvilaa.

Lara ei juurikaan kuunnellut mitä toinen puhelimeen puhui, se ei kuulunut Larisan tapoihin. Toisen lopettaessa puhelun, käänsi Lara katseensa takaisin toiseen. Nuori nainen mietti hetken mitä sanoisi, mutta sekin mietintä keskeytyi kun Lara huomasi toisen kasvoista ettei puhelu selvästikään ollut mukava juttu. Ainakin Lara oli melko varma siitä, vaikkei tuo aina osannutkaan lukea ihmisten kasvoja oikein. Hetken epäröityään, päätti Lara sitten kuitenkin kysyä: "Onko kaikki kunnossa?". Kysymys oli hieman epäröivä ja melko hiljainen, Lara ei ollut ihan varma tahtoisiko toinen puhua siitä. Larisa oli kuitenkin juuri sellainen ihmistyyppi joka halusi aina auttaa muita, jopa silloin kun nuo eivät tahtoneet apua. Osasi Lara antaa muiden ollakkin, etenkin jos kyseessä oli vähän tuntemattomampi tyyppi. Toffeenväristen silmien katse pysytteli hetken toisessa, muttei niin kauaa että se tuntuisi tuijotukselta, Laran siirtäessä sitten katseensa tarkkailemaan ympäristöänsä.

Laralla oli ollut jo pitkään hyvä olo. Nuorempana niin ei ollut, etenkään silloin kun Larisa seurusteli vielä Amandan kanssa. Vaikka Lara oli rakastanut naista enemmän kuin ketään, suhde oli silti saanut Laran muuttumaan epäilevämmäksi ja hieman epävarmemmaksi itsestään. Muutettuaan Italiasta, Larisa oli vihdoin saanut oman elämänsä takaisin, ilman että piti miettiä jatkuvasti tyttöystäväänsä ja sitä miten paljon tuo taas hölmöilisi. Vaikka päätös muuttamisesta oli ollut yksi Laran vaikeimpia, se oli ollut myös yksi parhaimpia. Pitkään neito oli miettinyt 'mitä jos....' mutta jossittelu ei auttanut ja kaikesta oli vain päästävä yli. Ja nytkin Lara oli ihan tyytyväinen siihen että oli yksin, ei naikkonen kaivannut suhdetta vaikka usein kaipasikin sitä läheisyyttä mikä suhteista syntyi.

Keskeyttääkseen pohdintansa, vilkaisi Lara taas toista, odottaen tahtoisiko toinen kertoa jos jokin oli hätänä vai ei. Harvemmin kukaan vieraalle avautui jos joku oikeasti oli hätänä - ellei sitten ollut oikeasti paha ongelma, sellainen jonka kanssa ei voinut elää yksin. Siitäkin Laralla oli kokemusta, lähinnä ystäviensä kautta tosin, noista moni oli joskus avautunut Laralle silloin kun nuo eivät vielä olleet kunnolla edes ystävystyneet. Eikä se Larisaa haitannut, naikkonen vain saattoi hetkeksi jäätyä kun mietti miten auttaa muita. Larisalle oltiinkin joskus sanottu että tuosta olisi pitänyt tulla lääkäri, psykologi tai joku muu joka auttaisi ihmisiä. Nuo ammatit eivät vain olleet Laralle niin mieluisia, vaikka niitäkin oli tullut mietittyä joskus nuorempana.

Melmolly

Re: Kun tuuli käy, kahvi lämmittää

Viesti27 Kesä 2014, 19:08

Meira räpytteli silmiään pitääkseen kyyneleet loitolla toisen kysyessä onko hän kunnossa. Hän ei vastannut heti, sillä pelkäsi äänen murtuvan vaan rauhoitteli hetken itseään. 'Miten typerää itkeä tällaisesta! Eihän mitään edes tapahtunut. Äiti on vain äiti...' Meira nuhteli itseään mielessään, vähän jopa suuttuen itselleen. Häntä ärsytti oma käytöksensä. Eihän äiti ollut sanonut mitään tavallisuudesta poikeavaa tai edes kauheasti ilkeillyt. Jotenkin vain pelkkä äidin ääni sai Meiran tolaltaan.

Lopulta hän kääntyi toiseen päin loihtien kasvoilleen jonkin hymyn tapaisen, ehkä hieman surumielisen, vaikka nyt häntä jo lähinnä ärsytti oma käytöksensä. Miksi hän murehti menneitä edelleen, vaikka kaikki oli nyt ihan hyvin?

"Kaikki on ihan ok" hän sanoi leventäen hymyään. Sade ropisi edelleen ikkunaan ja Meira huomasi tuntevansa itsensä yhtäkkiä väsyneeksi. Hänen olisi melkein tehnyt mieli käydä siihen päiväunille. Kääriä suuri villapaita ympärilleen ja käpertyä mukavasti nukkumaan. Näitä ajatellessaan hän haukotteli nostaen käden suunsa eteen suojaksi.

"Onko sinulla keikkaa tänään?" Meira kysyi vaihtaen puheenaihetta. Hän oli jo rauhoittunut ja hymyili nyt lämpimästi. Hän jopa harkitsi, että mikäli toisella olisi keikka, hän saattaisi poiketa sinne pidentääkseen kotiinmenoaikaansa. Pian hän kuitenkin tajusi, ettei hänellä ollut sopivia vaatteita ja hän raahasi mukanaan kassillista painavia kirjoja. Vaikkei hän juuri yökerhoissa käynytkään, hän oletti ettei se ollut perusvarustus. Lisäksi yksin tuntemattomien humalaisten ihmisten keskellä ei välttämättä olisi mitään herkkua, vaikka joskus jopa viihdyttävää. Usein hän sai selväpäisenä olla loppuillan lohduttaja ja huolenpitäjä. Rauhallisuutensa takia, jotku tuntuivat pitävän häntä melkein jonkinsortin äitihahmona.

//Anteeksi, tuli vähän lyhyttä. :s Heti taukoilu nyt tekee tätä. Mutta back in Finland! o/
Edellinen

Paluu Café Arabesque

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron