Sivu 1/1

Melody

ViestiLähetetty: 22 Loka 2013, 17:20
Kirjoittaja kujakettu
Viesti lähetetty: 26. Helmi 2011 19:40

FELCIA HAYES

On jo monia tunteja siitä kun tulin. En vain osaa oikein asettua mihinkään. Oloni on samaan aikaan levoton, ylpeä, väsynyt ja jännittynyt.
Istun tiskillä, käsilläni siihen nojaten. Vasen jalkani on oikean jalkani päällä. Huone on pimeänä. Vain utuisaa valoa leijailee ikkunoista sisään, muodostaen yksinäisiä valosäikeitä lattialle. Miksen osaa oikein tehdä mitään? Istun vain, tuijotellen täysin hämmentyneenä aution pubin tiloja. Uuden pubin. Minun yritykseni.

Kalusteet oli jo hankittu monta viikkoa ennen tätä hetkeä. Tavarat olivat odottaneet vuokratussa varastotilassa lähellä asuntoani. Kaikki oli vain odottanut tätä. Minäkin olin odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa; vihdoin minä saisin jotain hienoa ja suurta aikaiseksi.
Pimeys syvenee hetki hetkeltä, kunnes katulamput sitten sammuvat. Jaha. Kello on jo sitten noinkin paljon.
Jään istumaan täydelliseen pimeyteen, kunnes hitaasti silmäni tottuvat siihen. Siltikään en näe juurikaan mitään.

PIIP.
Hätkähdän rajusti kuullessani äänen, niin rajusti että horjahdan pöydältä alas.
"Ai perhana!"
Nousen istuma-asentoon tiskin edessä lattialla, hieraisten käsilläni kasvojani. Että osaakin sattua.. En sentään onnistunut halkaisemaan päätäni tai saamaan edes haavoja. Kunhan vain jomottaa.
Pyyhkäisen hiukset kasvoiltani. Ai niin. Kopeloin taskujani mietteliäästi. Missä se nyt oli... Aaa, tuossa.
Avaan simpukkakännykkäni kannen. No niin, tiesinpäs. Yksi uusi viesti.

Kännykän valo hohkaa kasvoilleni ja sattuu silmiini, olinhan istunut pimeässä jo pidemmänkin aikaa. Painan käteni hetkeksi silmilleni. Ihan liikaa valoa.
Hetken päästä kuitenkin katson kännykkääni uudelleen ja katson viestin silmien särkemisestä huolimatta.
Onnea pubista! Olen ylpeä sinusta, tulet varmasti pärjäämään hienosti! Olen juuri menossa töihin (ihanat aamuvuorot). En viitsinyt soittaa kun siellä taitaa olla aika myöhä (enhän herättänyt?), soitan sitten työpäivän jälkeen niin voit kertoa tarkemmin kaikesta. (: Harmi ettei isä päässyt ikinä kuulemaan tästä kaikesta. No, olen silti varma että hänkin olisi sinusta aivan mahdottoman ylpeä. Oletko saanut jo paikat kuntoon? Niin, ja avajaisethan olivat kuukauden päästä? Ilmoitan sitten lennostani tarkemmin vähän myöhemmin. Noh, nuku hyvin!
Kasvoillani kareilee lämmin hymy kun vastaan äidille. Olin tolkuttanut hänelle sata kertaa siitä tuntimäärästä, mikä ero Irlannin ja Kanadan ajassa oli, mutta hän ei koskaan muistanut sitä.

Lähetettyäni viestin takaisin nousen vihdoin ylös ja kierrän pöydän taakse missä valokatkaisijat ovat. Laitettuani valot päälle otan tummapuisesta hyllyköstä tiskin takana erään vanhan pullon.
Todella vanhaa vuosikertaa. Tiedän sen, tiedän myös että juoma on hyvin kallista. Se on kallein pullo mitä minulta löytyy. Sijoitan sen takahuoneeseen tai varastoon sitten ennen kuin avaan pubin.
Pullo oli aikoinaan isällä, hän oli säilyttänyt sitä piilossa. Kyseistä pulloa ei ole ikinä korkattu, mutta päätän että nyt on sen aika. Otan hyllykössä tällä hetkellä ainoan lasin, joka oli ollut tämän ainoan pullon vieressä. Tilaukset tulisivat kolmen viikon päästä, sitten saisin viikon aikaa järjestellä juomat sun muut paikalleen.

Pidän pulloa hetken ajatuksissani poskeani vasten, miettien samalla isää. Kohta kuitenkin avaan pullon varovaisemmin kuin varovasti. Tiedän että isä olisi halunnut avata tämän juuri tällä hetkellä.
Kaadan varovasti juomaa pullosta korkeajalkaiseen ja siroon lasiin. Se on aika tummaa..
Laskettuani pullon pöydälle kohotan lasin irti pöydästä.
"Kiitos", totean hiljaa, hörpäten sitten juomasta. Se oli tosiaankin varmaankin maukkainta ikinä maistamaani viiniä. Lasken lasin hiljaa pöydälle ja siirrän pullon takaisin hyllykköön, kumartuen sen jälkeen tiskin taakse.
Hmh. Huiluni.
Nostan hopeisen huilun varovasti pöydälle.

Ikkuna on auki. Se on ollut auki koko illan, koko tämän yönkin. Mitähän kello edes on, kolmeko? Minulla ei ole suoraansanottuna aavistustakaan. Tuijottelen vain raollaan olevasta ikkunasta ulos lumiseen säähän. Siellä sataa taas lisää lunta.

Lopulta lopetan levottoman kulkemiseni ja istun takaisin tiskin päälle. Nostan huilun huulilleni ja alan soittaa sävelmää.
Tänä yönä en nukkuisi silmällistäkään. Olihan minulla pubini, lasi kallista viiniä ja huiluni.
Ja ikkunasta kaikuu hiljaa lumisille kaduille huilun vieno ääni.