And if I know you

Kauppakeskus sijaitsee ydinkeskustassa torin vieressä. Ironie on hyvin suuri, moderni ja varsin uusi rakennus, jossa on viisi hissein ja liukuportain varustettua kerrosta.

Mitä Ironien kerrokset pitävät sisällään?

And if I know you

ViestiKirjoittaja veranthia » 19 Helmi 2014, 19:50

[Varja & Javier tännepäin! arvaa vaan oonko kokonaan unohtanu sen mitä sovittiin tästä pelistä, joten please excuse mun improilu!]

Drystan Meyrick

Drystan ei pitänyt itseään varsinaisesti itkemiseen helposti taipuvana ihmisenä, mutta väkisinkin siinä meinasi itku tulla kun tajusi, että oma koira oli mennyt kiristelemään kitaran kieliä niin, että kaksi niistä oli mennyt auttamatta naks poikki. Koira sai osakseen tarvittavat nuhtelut, ja Drystan oppi samalla pitämään akustista kitaraansa pystyssä huoneen nurkassa, eikä makaamassa lattialla.

Se ei kuitenkaan korjannut asiaa kokonaan, olivathan kielet edelleen poikki. Ei muuta sitten kuin nuttu niskaan, koiralle lisää naksuja harhautukseksi ja ulos ovesta loskasäähän. Sellaisina päivinä Drystan haikaili oman kivan sinisen pikku Opelin perään, kun piti odotella busseja ja väistellä muiden autoilijoiden aikaansaamia kuraroiskeita. Hyi.

Bussi kuitenkin onneksi tuli vielä kun Drystan oli suurin piirtein kuiva. Kyyti ei kestäny pitkään, ja bussipysäkki oli sopivasti Ironien lähettyvillä, jossa Drystan tiesi musiikkiliikkeen sijaitsevan. Sisään, hissillä ylimpään kerrokseen ja sitten vain reippaasti pyörittelemään päätään useiden erilaisten kielten eteen. Mies oli vähän hukassa. Niitä tuntui olevan ainakin kahtakymmentä erilaista, ilmaan mitään selkoa mikä niistä varsinaisesti teki erilaisen. Miten sitä tavallinen maallikko muka tällaisesta selviytyi?

[leikitään et tänään on eilinen, anteeks kauheesti tää laiskotteluni ;__;]
historiikki » treffipalsta » arttinurkka » tilaustyöt

» ɢɪɴɢᴇʀ ᴄʜᴀsᴇ
» ᴍᴏɴᴀ ᴄʜᴇᴋᴀɴᴏᴠᴀ

Like a letter printed in red, printed in red
There's a price up on your head, on your head
Devils got you on the run, on the run
But you can't hide once it's begun, it's begun
Avatar
veranthia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 218
Liittynyt: 23 Loka 2013, 11:38
Paikkakunta: Tampere

Re: And if I know you

ViestiKirjoittaja Varja » 20 Helmi 2014, 07:42

[minä-en-muista-mitään - ja kirjoita kun ehdit ja jaksat, niin teen minäkin]

Javier Roy

Viimeiset naukuvat soinnut juoksivat putkivahvistimesta pirteinä, raikkaina ja, ah, aina yhtä groovaavina. Lepuutin niskaa vielä hetken verran takakenossa ja samalla pyöräytin volyymit takaisin nollille, viimeisetkin äänet vaimenivat. Kurotin napsauttamaan virtanapista. Kaihoten seurasin Marshallin valojen sammahtamista irrottaessani piuhan ensin lankusta ja sitten vielä vahvistimestakin. Kun vain olisi rahaa ja tilaa omassa asunnossa...!
Klassisen kaunis Les Paul pääsi takaisin kotiinsa sylistäni seinälle. Pyyhkäisin sen kyljestä vielä olemattomat pölyhiukkaset ihaillen perinteisiä mandariininsävyjä ja kimaltavia kultanuppeja. Saahan sitä haaveilla. Vino hymy huulillani haron pörröistä tukkaani ja käärin hihat. Ai niin, omaan säälittävään keppiin pitäisi ne uudet kielet kun edelliset on taas jo niin törkyiset ja hapettuneet että soundi kärsii. Ja ne akustisenkin Elixirit olisi aika vaihtaa johonkin järkevämpään vaihtoehtoon. Huokaus.

Tallustelin reippahasti kieliosastolle, missä näköjään jo, arviolta, jazzari silmäili värikkäitä paketteja. Ojensin käden kohti uutta settiä Elixiriä, mutta liike pysähtyi kesken kaiken - niin, se järkevämpi vaihtoehto. Käsi jatkoikin matkaansa jokusen rivin vasemmalle ja osui Thomastikiin. Tyytyväinen hymy levisi huulille, harvoin törmää tavisliikkeissä 013-settiin. Vaikka en minä niitäkään ollut tullut noutamaan. Vilkaisin toista miestä. Hukassa. Raasu.
"Kannattaa nyt ottaa Thomastik jos yhtään kiinnostaa. Kohta oon hamstrannu ne kaikki", mutisin virnistäen. Lueskelin samalla setin selkämystä, vaikka nyt melkein osasinkin sen ulkoa.

Ehkä matka-akkariinkin pitäisi päivittää kielet. Mutta kun nylonkieliä on niin ikävä viritellä ja venytellä... Eikä kukaan nuotiomeiningeillä kuitenkaan sitä soundia kuuntele. Jäin katselemaan valikoimaa arvioivasti, jos sieltä joku hyvä ehdokas hyppäisi silmille.
Avatar
Varja
Pikkuvanha
 
Viestit: 154
Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:08

Re: And if I know you

ViestiKirjoittaja veranthia » 29 Huhti 2014, 17:43

Viereen asteli tyyppi, joka selvästi tiesi niistä kielistä paljon enemmän kuin Drystan. Hän nimittäin kävi ne katseella läpi ja valitsi määrätietoisesti sieltä yhden pakkauksen, ja sanoi sitten jotain Thomastikista. Drystan kääntyi vähän toiseen päin ja selvitti kurkkuaan.
"Öh, sori, sanoitko minulle jotain?"

Miestä hävetti lievästi seistä siinä hoomoilasena, kun toinen tiesi tarkalleen mitä pitäisi ottaa, ja silti Drystan kehtasi sanoa että osaa soittaa kitaraa. No joo, kyllähän hän osasi, mutta ei näemmä osannut pitää sellaisesta huolta.

[ristus mikä rääpäle]
historiikki » treffipalsta » arttinurkka » tilaustyöt

» ɢɪɴɢᴇʀ ᴄʜᴀsᴇ
» ᴍᴏɴᴀ ᴄʜᴇᴋᴀɴᴏᴠᴀ

Like a letter printed in red, printed in red
There's a price up on your head, on your head
Devils got you on the run, on the run
But you can't hide once it's begun, it's begun
Avatar
veranthia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 218
Liittynyt: 23 Loka 2013, 11:38
Paikkakunta: Tampere

Re: And if I know you

ViestiKirjoittaja Varja » 25 Touko 2014, 01:13

Katse valui takaisin punaisiin ja mustiin paketteihin. Nostin toista kulmaani, kun toinen ei näemmä kuunnellut mitä sanoin. Virnistin toispuoleisesti ja viittasin vielä pienesti kohti Thomastikkejä.
"Että jos noista tykkäät niin kannattaa nyt ostaa. Viikon päästä oon saattanu varastoida kaikki kotiin", myönnyin vielä vastaamaan.
"Tietty jos ei niistä tykkää niin ei sit."

Vedin vapaan käden sormet hiusteni läpi ja pörrötin niitä samalla entisestään. Tänään ne saivat olla lähinnä luonnontilassaan, mikä johtui lähinnä siitä, että eilen väänsin niitä aikani ojennukseen ja sitten alkoi sataa. Sadepilvet näyttivät aamulla riittävän uhkaavilta ja jätin hiusten muotoilun vähemmälle. Kerrankin näin.

Jos nyt siihen akkariinkin jotakin. Kurotin kellertävän D'Addarion paketin käpäliini ja jäin tutkimaan sen tekstejä. Niin harvoin tuli vaihdettua nylonkieliä, kun sähkökitaraa enemmän rämpyttelin yläkerran mummelin kauhuksi.
"Ootsä mitä ettimässä? En tiiä näist paljoa, mutta ehkä musta on jotain apua", vilkaisin miestä jo lempeämmin hymyillen. Mitä sitä turhaan ärisemään, toinenhan voisi olla vaikka puolikuuro. Käännyin puolittain vihreäsilmäisen puoleen odottaen jonkinlaista torjumista, joskin kohteliasta sellaista. Mies ei vaikuttanut töykeältä.
Avatar
Varja
Pikkuvanha
 
Viestit: 154
Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:08

Re: And if I know you

ViestiKirjoittaja veranthia » 07 Kesä 2014, 18:34

"Aijaa, joo..." Drystan vastasi, kun toinen toisti asiansa. Drystan ei osannut muuta sanoa, kun ei tiennyt tykkäsikö vai ei. Historianopettaja koki lievää turhautumista itseensä.
Hän veti käden hiustensa läpi miettien kehtaako kysyä tältä vieressä olevalta vai pitäisikö mennä hakemaan myyjä hätiin. Tämä tummahiuksinen ehti kuitenkin ensin ja tarjosi apuaan. Drystan kääntyi toisen puoleen ja hieroi hyvin nolona niskaansa.

"Öö, joo, tota, taidat tietää kuitenki enemmän kuin minä. Mulla on sellanen kirpparilta hankittu kitara jossa tuli mukana ekstrakieliä ilman mitään etikettejä. Että olen minä kieliä siihen vaihtanut, mutta nyt kun ne on loppu ja olisi tarve niin en tiedä yhtään millaiset pitäisi ostaa", mies selitti hillittyjen käsiliikkeiden kera. "Se on sellainen akustinen, omasta mielestäni hyvin tavallinen. Merkki taisi olla Sak-...Sakuura, tai joku vastaava."
Nolostumisesta johtunut kuumotus ja punotus ei Drystanin ikäväksi hellittänyt, kun piti kaivella muistia ja lausuakin vielä noin epätavallinen sana toisen muutenkin ylemmällä tasolla olevan edessä. Mieleen miehellä tuli ikävä flashback kouluajoista ja ranskantunneista.
historiikki » treffipalsta » arttinurkka » tilaustyöt

» ɢɪɴɢᴇʀ ᴄʜᴀsᴇ
» ᴍᴏɴᴀ ᴄʜᴇᴋᴀɴᴏᴠᴀ

Like a letter printed in red, printed in red
There's a price up on your head, on your head
Devils got you on the run, on the run
But you can't hide once it's begun, it's begun
Avatar
veranthia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 218
Liittynyt: 23 Loka 2013, 11:38
Paikkakunta: Tampere

Re: And if I know you

ViestiKirjoittaja Varja » 03 Elo 2014, 18:06

"Nii joo, perus Sakura. Mullaki oli sellanen aiemmin. Onkse teräskielinen vai nylonia? Mul on akkarissa nylonkielet ku se on lähinnä sellanen matkasoitin. Käytän pitkälti näit Pro-Arteja kun näitä on helppo saada", heilautin kädessäni olevaa pakettia.

"Vai mitä kieliä sul on aiemmin ollu?" jatkoin sittenkin katsellen taas hyllyssä lepäileviä kieliä. Jotenkin toisen vaikeannäköinen olotila meinasi tarttua minuunkin. Naurahdin sitä lievittääkseni.
"Ei oo myöhästä mennä noiden ammattilaistenkaa puheille."

Nappasin vielä yhdet Thomastikit itselleni. Voihan niitä vähän varastoida. Ehkä se innostaisi ärsyttämään yläkertalaisia vielä pikkaisen lisää.
"Oon kunnostanu muutaman retromallin ja korjannu tuttujen lankkuja muutenki nii on jonkun kerran tullu ostettua vääränlaisiaki kieliä. Kyl sen huomaa soinnista, jos ei sattunu ihan just se nappivalinta et ei mitää paineita", rohkaisin ystävällisesti hymyillen. Vaihdoin painon jalalta toiselle edelleen mittaillen kielivalikoimaa. Mieleen muistui ne monet kerrat, kun kersana luulin ettei kitara ollut vireessä. Olin vain ostanut väärät kielet ja varmaan tuikannut ne väärin koko runkoon kiinnikin. Pikkarainen virne kareili vasempaan suupieleen.
Avatar
Varja
Pikkuvanha
 
Viestit: 154
Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:08

Re: And if I know you

ViestiKirjoittaja veranthia » 26 Marras 2014, 17:01

"Joo, öö.. Nylonkielet siinä taitaa olla?" Drystan muisteli. Mies näytti kädessään olevaa pakettia, ja katsoi samaa pakettia hyllyssä. Pro-Artéja oli rivissä useampaa tyyppiä, ja eri värisiä. Hän otti yhden käteensä, jossa luki 'normal tension' ja yritti tehdä selkoa paketin teksteistä. "Voinko mä vaihtaa siihen teräskielet?"

Mies ehdotti ammattilaisten puheille menoa, mutta Drystanin posket punastuivat vähän ajatuksestakin. Hän pudisti päätään - häntä nolotti jo tämäkin, joten ammattilaisten puheille meno hävettäisi varmasti vielä enemmän, koska hän ei tiennyt kerrassaan mitään kitaroiden anatomiasta. Kyllähän hän soittaa osasi ja virittää, mutta kaikesta muusta hän oli pihalla.

"Aivan... Se ei oo siis mikään maailmanloppu jos on vähän vääränlaiset?" Drystan kysyi kun toinen mainitsi omista kokemuksistaan. Hän toivoi kovasti ettei mies pistänyt pahakseen hänen kysymyksiään. Hän käänteli pakettia käsissään ja vertaili sitä muihin hyllyssä oleviin.
historiikki » treffipalsta » arttinurkka » tilaustyöt

» ɢɪɴɢᴇʀ ᴄʜᴀsᴇ
» ᴍᴏɴᴀ ᴄʜᴇᴋᴀɴᴏᴠᴀ

Like a letter printed in red, printed in red
There's a price up on your head, on your head
Devils got you on the run, on the run
But you can't hide once it's begun, it's begun
Avatar
veranthia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 218
Liittynyt: 23 Loka 2013, 11:38
Paikkakunta: Tampere

Re: And if I know you

ViestiKirjoittaja Varja » 05 Loka 2015, 03:29

"Hmm, taitaa siinä vähintään kaula taipua, tai poksahtaa kokonaan. Tai tallakin voi antaa periksi. Että jos siinä nylonit on, niin ei parane lähtee ihan muuten vaan vaihtaan, etenkään koko settiä, teräksisiin", kohautin olkiani sanojeni päätteeksi. Olisinpa tiennyt sen viisitoista vuotta sitten, niin olisi nekin kitarat säästyneet hengissä. Virheistähän sitä oppii...

"Mut niinkun nylonien sisällä sil valinnalla ei oo niin kovasti väliä. Jos ei tiiä mitkä kielet passaa omaan soittimeen, niin kannattaa ottaa vanhat kielet matkaan, tai koko kitara. Ja näyttää sit ammattilaisille, niin löytyy sit samanlaiset siihen tilalle. Mut eiköhän me jotkut sulle löydetä", rohkaisin toista. Vilkaisin toisen kehonkieltä vielä vaivihkaa päästä varpaisiin. Jäin arpomaan, että pitäisikö raukka jättää omiin oloihinsa, kun näytti olo niin hankalalta. Käpälissä näytti olevan normaalin jännitteen paketti.

"Hard tensionilla saat vähän erilaista saundia, pikkasen kirkkaampaa, jos siitä tykkäät." Osoitin hyllyltä sinikoodattuja paketteja. Pitäisi keksiä hyvä syy liueta paikalta.

[ja nyt, diilaa sen kaa]
Avatar
Varja
Pikkuvanha
 
Viestit: 154
Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:08

Re: And if I know you

ViestiKirjoittaja veranthia » 11 Touko 2016, 18:47

Drystanin silmät suurenivat toisen kertoessa teräskieliin vaihtamisen mahdollisia haittoja.
"Oho. No ei tosiaan sitten... Pysytään turvallisesti vaan näissä nyloneissa", mies totesi naurahtaen, lievittäen vähän omaa jännitystään.

"Okei", Drystan kuunteli miehen neuvoa tarkkaavaisesti, vaikka tuskin ikinä kehtaisikaan mennä keneltäkään konsultoimaan. Ehkä ensi elämässä, tai jotain sinnepäin. "No jos mä otan parit erilaiset, kokeilun vuoks. Nyt kun vielä sais näistä kaikista valittua mitkä!"

"Ehkä pitäisi vaan arpoa entten-tentten ja sillä hyvä", hän mutisi laittaen kädessään olevan paketin takaisin hyllyyn ja ottaen toisen tilalle.

[en muista minkä kans mun piti diilaa mut toivottavasti diilasin]
historiikki » treffipalsta » arttinurkka » tilaustyöt

» ɢɪɴɢᴇʀ ᴄʜᴀsᴇ
» ᴍᴏɴᴀ ᴄʜᴇᴋᴀɴᴏᴠᴀ

Like a letter printed in red, printed in red
There's a price up on your head, on your head
Devils got you on the run, on the run
But you can't hide once it's begun, it's begun
Avatar
veranthia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 218
Liittynyt: 23 Loka 2013, 11:38
Paikkakunta: Tampere

Re: And if I know you

ViestiKirjoittaja Varja » 12 Maalis 2018, 00:09

Naurahdin toisen huolettomuudelle.
"Et sä sitä nylonisilla saa hajalle. Noi on ihan hyvät", vakuutin nyökäten jazzarin valitsemaan nippuun.
”Eikä noi uudet akustisetkaan paljoa kustanna, jos haluat tosissaan vaihtaa teräskieliin.”

Mietin olisiko vielä lisättävää kommentteihini. En kuitenkaan halunnut kohdattaa ihmisiä ihan väärille teille neuvoillani.
”Ja jos epäilyttää, kysäise kassalla käykö nuo”, kohautin harteitani ja pörhäytin hiuspehkoani.
”Mut, hei, mä otan nää. Ellei sulla oo sen kummempia kysymyksiä joihin ehkä osaisin vastata?” Astahdin jo valmiiksi aavistuksen poispäin miehestä, kohti ulospääsyä.

[hei vain täältä mä möngin ruosteen kuorruttamana mut yrityskin lasketaan eikös]
Avatar
Varja
Pikkuvanha
 
Viestit: 154
Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:08


Paluu Kauppakeskus Ironie

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron