[Varja & Javier tännepäin! arvaa vaan oonko kokonaan unohtanu sen mitä sovittiin tästä pelistä, joten please excuse mun improilu!]
Drystan Meyrick
Drystan ei pitänyt itseään varsinaisesti itkemiseen helposti taipuvana ihmisenä, mutta väkisinkin siinä meinasi itku tulla kun tajusi, että oma koira oli mennyt kiristelemään kitaran kieliä niin, että kaksi niistä oli mennyt auttamatta naks poikki. Koira sai osakseen tarvittavat nuhtelut, ja Drystan oppi samalla pitämään akustista kitaraansa pystyssä huoneen nurkassa, eikä makaamassa lattialla.
Se ei kuitenkaan korjannut asiaa kokonaan, olivathan kielet edelleen poikki. Ei muuta sitten kuin nuttu niskaan, koiralle lisää naksuja harhautukseksi ja ulos ovesta loskasäähän. Sellaisina päivinä Drystan haikaili oman kivan sinisen pikku Opelin perään, kun piti odotella busseja ja väistellä muiden autoilijoiden aikaansaamia kuraroiskeita. Hyi.
Bussi kuitenkin onneksi tuli vielä kun Drystan oli suurin piirtein kuiva. Kyyti ei kestäny pitkään, ja bussipysäkki oli sopivasti Ironien lähettyvillä, jossa Drystan tiesi musiikkiliikkeen sijaitsevan. Sisään, hissillä ylimpään kerrokseen ja sitten vain reippaasti pyörittelemään päätään useiden erilaisten kielten eteen. Mies oli vähän hukassa. Niitä tuntui olevan ainakin kahtakymmentä erilaista, ilmaan mitään selkoa mikä niistä varsinaisesti teki erilaisen. Miten sitä tavallinen maallikko muka tällaisesta selviytyi?
[leikitään et tänään on eilinen, anteeks kauheesti tää laiskotteluni ;__;]