Jään, minä jään kevätillan hämärään

Kaupungin suurin hoidettu viheralue, joka sijaitsee aivan ydinkeskustan tuntumassa. Keskuspuisto tarjoaa Welldonin ruuhkaisten katujen kulkijoille toisinaan aivan yhtä ruuhkaisen, mutta autottoman ja viihtyisän paikan viettää aikaa ulkoilmassa. Kesäisin puisto on vehreä ja kerää hyvällä säällä paljon väkeä kävelemään, lenkkeilemään tai vain paistattelemaan päivää. Puiston ympäri kiemurtelee maisemoitu puro, ja keskellä puistoa on suurempi kahluusyvyinen vesiallas suihkulähteineen. Talvisin suihkulähteet ovat poissa toiminnasta, mutta puiston tärkeimmät kävelyreitit pidetään avoinna ja hiekoitettuina ympäri vuoden.

Jään, minä jään kevätillan hämärään

ViestiKirjoittaja Zarroc » 22 Huhti 2015, 19:14

[Mukaan linnunpelätin & Aloysius 8)]

SEBASTIAN GAIRBHITH

Hafni haukkui villisti päästäessäni sen irti keskuspuiston laitamilla ja vähäisetkin illan valossa kirmailevat lapset karkasivat sitä kuin pillastunut hevoslauma. Minua lähinnä nauratti kun valkoinen paimenkoirani sinkoili sinne tänne ja kävi paimentamassa erästä naista kärryjen kanssa hieman kauempana. Pahatapainen elukkahan se oli, kyllä minä sen tiesin, mutta olin liian huvittunut sen käytöksestä kieltääkseni sitä.
Pian uros jälleen kaartoi minua kohden ja tuli pitkin askelin luokseni, kierrellen vähän ja frisbeetään etsiskellen. Se höristeli korviaan hölmön näköisesti ja kallisteli päätään istuessaan eteeni ja läähätti.
"Nytkö sinulla on jo kuuma", hörähdin sille ja Hafni vain tapitti minua liikahtamatta. Kummallista kun se kerrankin oli noin paikallaan, tavallisesti sillä ei siihen riittänyt kärsivällisyys.
"Hyvä poika", kehuin sitä kuitenkin ja se piti pientä kurkunpäästä lähtevää ulinaa.

Nostin frisbeen mukanani olevasta olkalaukusta, josta löytyi sopivasti myös iso vesipullo ja pyyhe tassujen pyyhkimiseen, jos otus saisi itsensä hommattua jonkin ojan pohjalle. Nostaessani katseeni huomasin Hafnin alkavan hypellä edestakaisin edelleen puoliksi istuen ja pyöräytin sille silmiäni.
"Rauhoitu, saat sen kyllä", huokaisin ja uros ravisteli päätään. Se haukahti pari kertaa terävästi ja minä murahdin sille varoittavasti, jolloin koira vähän rauhoittui. Tai edes hiljeni.
"Hae!"
Käskin sitä äkisti ja heitin pinkin frisbeen menemään, jäämättä katsomaan kun koira singahti sen perään.

En oikeastaan tiennyt miten minulla riitti virtaa vielä töidenkin jälkeen lähteä pihalle juoksemaan tuon rähmäkäpälän kanssa. Mutta täällä minä seisoin mustassa tuulipuvussani, hiukset nutturalla niskassa ja vihreänmustat lenkkarit jalassa. Katselin kun Hafni juoksi minua kohden frisbee suussaan ja hymyilin sille vinosti. Kyllä minulla riitti virtaa, niin kauan kun sillä vaan riittäisi.
Heittäessäni lelun uudelleen menemään, totesin hiljaa itselleni, että Hafnin energia ei kyllä loppuisi varmaan milloinkaan.
Avatar
Zarroc
Aikuinen
 
Viestit: 657
Liittynyt: 24 Loka 2013, 15:31

Re: Jään, minä jään kevätillan hämärään

ViestiKirjoittaja Linnunpelätin » 29 Huhti 2015, 18:19

// Anteeksi että kesti! Täältä tullaan o/

Aloysius

Ovi rasahti sulkeutuessaan, lukko naksahti avaimen voimin kiinni muttei sekään ilman pientä rohinaa. Mies liikkeen rapulla huokaisi. Oli taas se aika vuodesta. Kevät ja kukkaset oli ehkä käsite kuten kesä ja kärpäset, mutta katupöly? Hiekoitushiekalle ei ollut ollut enää hetkeen käyttöä ja lähiseudun kadut oli harjattu jokunen viikko sitten, ja sen kuuli, jos kiinnitti huomiota, esimerkiksi Brown Booksin sisäänkäynnillä oven saranoissa. Hiekkaa saranoissa, öljyistä pölyä - Aloysius ei vielä ollut tehnyt asialle mitään, mutta pian hänen olisi pakko. Ylimääräinen moska kun tuppasi tekemään ovesta pidemmän päälle raskaamman avata, ja tästä muisti aina useampikin mummu olla pahoillaan, joten lopulta oven huolto pari kertaa vuodessa oli pienempi, olkoonkin välttämätön, paha kuin aiheuttaa turhaa närää siinä vakinaisemmassa puolessa hänen asiakaskuntaansa. Uusi huokaus. Mikäpäs se miehen tiellä paremmin piti kuin naapuruston eläkeläisten tyytyväisyys.

Vanhusten kahvinkaipuu ja ovihuolet olivat kuitenkin tältä päivältä hoidetut, ja varmistettuaan kevyellä nykäisyllä että ovi todella oli lukkiutunut, lähti Aloysius kävelemään pitkin katua kohti lähintä bussipysäkkiä. Ajatuksesta teoiksi - mies suunnitteli nimenomaan hakevansa lukkoöljyä vielä kun ehtisi, ja ehkä viikonloppuna, vaikka sunnuntaiaamun ratoksi huoltaisi ovensa jälleen mummoja miellyttävään kuntoon. 

Suurehko rakennustarvikeliike, josta mies tiesi löytävänsä tarvitsemansa ja joka palveli hieman myöhempään niin että sinne ehti vielä kahvilan sulkuajan jälkeenkin, sijaitsi lähellä Keskuspuistoa. Öljy oli nopeasti haettu, mutta ilman ollessa kevätillaksikin kaunis päätti barista nauttiakin matkastaan hetken, ja lähimmän pysäkin sijaan suuntasi puiston puolelle. Kotiinkuljetuksen hän löytäisi kyllä puiston toiseltakin laidalta.

Jossakin haukkui koira, leikkivien lasten ääni haipui vähitellen iltaan. Tummassa ulsterissaan Aloysius sulautui varsin hyvin puiden varjoihin illan hämärän tehdessä vähitellen tuloaan. Mies kuljeskeli kaikessa rauhassa puistikoissa, välistä kulkien levempiä sorateitä, välistä poiketen pienemmille poluille joita puiston käyttäjäkunta vuosien varrella oli jälkeensä jättänyt. Ei siis mikään ihme, jos hänen kulkunsa oli toistaiseksi jäänyt huomaamatta myös mieheltä, joka koiransa kanssa vietti iltaansa.

Ei sillä, ei Aloysiuskaan sen kummempaa huomiota ollut parivaljakkoon kiinnittänyt, mitä nyt oli hymy nykäissyt hänen suupieltään hänen katseltuaan kaksikkoa hetkisen. Näyttivät niin tyytyväisiltä elämäänsä. Mies kääntyi jatkaakseen matkaansa pitkin aukean reunaa, vain välttyäkseen näkemästä esinettä joka pian sujahti taivaan halki - hänen takaraivoonsa. Mies älähti muttei ehtinyt paljoa muuta kun esineen perässä juossut otus tömähti vauhdissaan hänen polvitaipeisiinsa ja kaatoi hänet. Valkoinen koira oli melkein ehtinyt jarruttaa. 

//p.s. sori, koirahittasin vähän. Hope you don't mind ^^'
The light, the life, the strength, the harvest, gratefulness
In four moons the antlered one will go to rest
Avatar
Linnunpelätin
Leikki-ikäinen
 
Viestit: 17
Liittynyt: 15 Huhti 2015, 21:30

Re: Jään, minä jään kevätillan hämärään

ViestiKirjoittaja Zarroc » 04 Touko 2015, 19:45

Katselin kun Hafni sinkoili frisbeen perässä yrittäen ottaa sitä kiinni kaikin voimin, mutta ilmeisesti olin heittänyt sen vahingossa pidemmälle kuin oli edes tarkoitus. Vähän liian myöhään tajusin, että suoraan pinkin lelun lentoradalla oli myös ihminen, jota päin Hafni hyppäsi. Lähdin samantien juoksemaan heitä kohden, kaapaten äkkiä laukkuni mukaan menoon.
"Hafni!" Huusin ja koira kompuroi häkeltyneen näköisenä pystyyn ja jäi sitten läähättämään kaatuneen miehen viereen. Se tuijotti miestä kasvoihin ja hengityskin haisi varmaan ihan torakoille, voi helvetti.
"Hafni tänne nyt!" Ärähdin jopa tarpeettoman lujalla sävyllä, jolloin uros katsahti minuun ja lähti sitten tulemaan kohti alakuloisesti jolkottaen.
"Paikka." käskin sitä ja koira jäi hieman kahden vaiheilla seisomaan sivummalle, kun hölkkäsin kaatuneen miehen luokse.

"Anteeksi, en näköjään osannut ollenkaan arvioida frisbeen lentorataa", pahoittelin heti kun totesin, että mies taisi kuitenkin olla ihan tajuissaan. "Oletteko kunnossa?"
Tajusin vasta sen jälkeen kysyä, kun olin jo pahoitellut maat ja taivaat omaa typeryyttäni. Totta kai puistossa nyt liikkui muitakin henkilöitä kuin minä ja Hafni, mutta silti en ollut koskaan ennen onnistunut heittämään ketään tainnoksiin mokomalla ufolla.

Vilkaisin sitä pirullista lelua, joka oli aiheuttanut koko sotkun. Se näytti niin viattomalta maatessaan nurmikolla hieman mutaisen oloisena. Siirsin jälleen huolestuneen katseeni mieheen, juurikaan huomioimatta hiljalleen lähemmäs hiipivää Hafnia.
"Anna minä autan teidät ylös", sanoin hetken kuluttua tajutessani, kuinka typerää olikaan vain seisoskella paikallaan ja ojensin miehelle käteni.
Avatar
Zarroc
Aikuinen
 
Viestit: 657
Liittynyt: 24 Loka 2013, 15:31


Paluu Keskuspuisto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron