Koiruuksia

[Silkki]

Alliainen 4.7.2013

//Silkki ja Ana Patricia Reyes koirineen//

''Kuinka kaunis kesäpäivä!''
Eden ei voinut olla huudahtamatta astuessaan ovesta ulos koiransa Zoeyn kanssa. Taivas oli kuin morsian, ei pilvenhattaraakaan missään. Leppeä kesätuuli havisutteli puiden oksia ja piti samalla kätevästi ötökät loitolla. Lisäksi tuuli hieman lievitti ympäröivän ilman kuumuutta.
Lapinkoirakin riemastui omistajansa innokkuudesta, haukahti, ja ryntäsi portaat alas asettuen sitten leikkiasentoon. Sen häntä vispasi hurjasti. Tyttöä nauratti koiransa pelleilyt, joten hän sieppasi Zoeyn tennispallon ja viskasi sen niin kauas kuin kotipihaa riitti. Ruskea koira kiisi sen perään ja pallon saavutettuaan jarrutti niin voimakkaasti, että kellahti kyljelleen nurin. Tämä kirvoitti Edenistä uuden naurunpuuskan. Zoey jäysti palloa hetken, mutta nousi sitten ja lönkytti läähättäen takaisin omistajansa luo.
''Onko kuuma? Eihän tällä säällä kyllä jaksakaan oikein ryntäillä, sinulla kun on noin paksu turkkikin. Harjataan vähän noita irtoavia karvoja pois tänä iltana! Mutta nyt lähdetään pienelle lenkille.'' Eden jutusteli karvaturrilleen samalla kun napsautti hihnan kiinni tuon pantaan. He ottivat suunnakseen lähistöllä sijaitsevan Snowfinchin keskuspuiston. Siellä oli mukava lenkkeillä ja puutkin varjostaisivat pahimmalta auringon räkötykseltä.

Pian he saapuivat puistoon. Nuorella naisella ei tuulen ja kesävaatteiden ansiosta ollut yhtään kuuma, mutta Zoey-rukka läähätti kieli pitkällä ja näytti väsyneeltä, vaikkei kävelyä ollut kertynyt vasta kuin muutama sata metriä. Koiraparka kun ei voinut riisua turkkiaan. Eden päätti että pieni lepohetki varjossa tekisi hyvää. He poikkesivat polulta ja istahtivat suuren tammen alle. Hän kaivoi laukustaan vesipullon, otti siitä ensin hörpyn itse ja tarjosi sitten koiralleenkin käsikupista. Se joi mielellään ja yritti sitten hieroa kosteutta päähänsäkin. Eden virnisti ja kaatoi vähän vettä suoraan pullosta tuon päähän. Zoey ravisti lennättäen pisaroita tytönkin päälle. Sitten Edenin oli jälleen pakko nauraa, sillä koira näytti kerrassaan hullunkuriselta. Sen naama oli aivan märkä ja yhteen liimautuneet karvat saivat aikaan vaikutelman piikkikampauksesta. Zoey hymyili koiranhymyään ja kurottautui lipaisemaan rakkaan emäntänsä poskea. Sitten se yllättäen kääntyi katsomaan jotain, nostaen kolmionmuotoiset korvansa pystyyn ja hännänkippuransa selän päälle. Näistä eleistä Eden tiesi että koira näki jotain mielenkiintoista. Oliko joku tulossa?

_________________

Silkki

// Täältähän me saavumme :) //

"Et voi olla tosissasi", merkkipukuun pukeutunut mies huokaisi heti ensi töikseen nähdessään Ana Patrician aamulla. Tummaverikkö hymyili viattomasti ja vilkaisi suurta koiraa, joka seisoi aivan hänen jalkansa vieressä. "Tänäänkö se oli?"
"Kyllä pomo", neito virnisti ja kohotti merkitsevästi pahvipussia, jota hän oli pitänyt vasemmassa kädessään. "Ole hyvä, toin sinulle kahvia ja viinerin", Ana sanoi ja ojensi pussin miehelle, joka otti sen vastaan hetkeäkään epäröimättä. Hänen pomonsa oli työasioissa äärimmäisen tiukka ja tarkka, mutta muutaman vuoden yhteisen työnteon jälkeen Ana oli huomannut, että kivikovalla asianajajalla oli herkkiäkin kohtia. Yksi niistä oli vanilijakahvi kera mansikkaviinerin. Toinen asia, jota herra Widmore ei voinut vastustaa, olivat suuret koirat. Mitä alkukantaisempi rotu oli, sitä suuremmin mies rakasti eläintä. Ana olikin jo etukäteen laskenut sen varaan, että saisi tänään tuoda Danten mukanaan töihin, sillä uros tarvitsi rokotuksensa ja eläinlääkärillä ei ollut vapaita aikoja kuin keskellä päivää. Valitettavasti Ana ei mitenkään ehtisi lounastauolla ajaa kotiinsa Foxwoodin kaupunginosaan, hakea Dantea, viedä koiraa eläinlääkäriin, ajaa takaisin kotiin ja palata töihin ajoissa. Niinpä hän oli tuonut Danten aamulla mukanaan työpaikalle aikoen vakaasti palauttaa koiran kotioloihin heti eläinlääkärikäynnin jälkeen.

Vaan ilmeisesti kohtalolla oli muita suunnitelmia, sillä eläinlääkäri oli myöhässä ja näin ollen Ana joutui hiljaa kiroten palaamaan toimistolle suuren koiran kanssa vielä myöhemminkin. Dantea se ei haitannut, sillä akita nukkui tyytyväisenä työpöydän vieressä, nauttien siitä, että saattoi viettää päivää omistajansa kanssa. Asiakkaitakaan ei suuren koiran läsnäolo tuntunut häiritsevän, joten huokaisten Ana antoi asian olla. Herra Widmore saattaisi leikkimielisesti valittaa eläimistä työpaikalla, mikäli kuulisi tästä, mutta ei hänkään vastustaisi pitkään. Dante oli kietonut miehen tassunsa ympärille.

Muutamaa tuntia myöhemmin Ana vilkaisi rannekelloaan ja nousi seisomaan.
"Lähdetään kotiin, Dante. Voin tehdä loput työt sieltä käsin", nuori asianajaja sanoi kerätessään papereita pöydältään. Ketään ei haittaisi, jos Ana lähtisi kotiin hieman aiemmin kuin yleensä. Koira nousi venytellen ylös, seuraten omistajansa liikkeitä tarkkaavaisesti tummilla silmillään. "Sitten mennään", Ana lausahti ja viittasi kohti toimistonsa ovea. Musta kansio käsissään ja pieni laukku olallaan nainen loi viimeisen silmäyksen toimistoonsa, ennen kuin sammutti valot ja sulki oven perässään. Dante seurasi aivan tummaverikön reiden tuntumassa, vaikka olikin irti.

Koira makasi takapenkillä rauhallisena, kun Ana ajoi Welldonin halki. Hetken mielijohteesta nainen kääntyi vasemmalle ja suuntasi kohti keskuspuistoa.
"Kun kerrankin olemme täällä, otetaan ilo irti kaikesta", nainen naurahti ja parkkeerasi autonsa taitavasti kahden muun auton väliin. "Sääli vain, ettei minulla ole lenkkivaatteita mukana."
Ana päästi Danten ulos autosta, mutta tottelevaisesti koira jäi istumaan jalkakäytävälle, odottaen Anan seuraavaa käskyä. Nainen lukitsi autonsa ovet, ennen kuin kääntyi akitauroksen puoleen. "Lähdetäänpä kävelylle." Sanat saivat Danten korvat heilahtamaan valppaasti eteenpäin ja koira asettui omistajansa vasemmalle puolelle, kulkien aivan vierellä. Tummaverikkö kantoi mustaan nahkahihnaa käsissään, muttei kokenut tarvetta pitää koiraansa kytkettynä, kun Dante totteli muutenkin niin hyvin.

Latinoneito antoi koiralleen luvan liikkua vapaammin, kun he olivat syvemmällä puiston katveessa. Dante kulki rauhallista tahtia, varoen muita puistossa liikkujia tottuneesti. Koiraa ei suuri uteliasuus vaivannut, mikä oli Anasta mitä mahtavin luonteenpiirre. Jossakin vaiheessa suuri akita toi suussaan oksaa, eikä Ana voinut kuin hymyillä koiran pudottaessa kepin aivan omistajan jalkojen juureen.
"Selvä, viesti meni perille. Heitän sen sinulle", Ana naurahti ja ojensi kättään. Dante nosti kepin maasta ja laski sen ojennetulle kämmenelle, odottaen niin kauan, että tummaverikön pienet sormet kietoutuivat puun ympärille. Vasta silloin koira irrotti, peruutti muutaman askeleen ja jäi innoissaan odottamaan. Pienikokoinen nainen pudisteli päätään mutta kohotti kepin korkealle ilmaan, taivuttaen kättään selkänsä taakse. Heitto lähti korkeana ja pitkänä, Danten pinkaistessa innoissaan kepin perään. Akita nappasi kepin ketterästi ilmasta ja palasi juosten kohti omistajaansa. Nauraen nuori nainen otti kepin vastaan ja heitti sen uudemman kerran. Koira ja omistaja liikkuivat jatkuvasti puiston halki heittojen mukana, sillä Ana ei halunnut jäädä polttavaan aurinkoon seisomaan liian pitkäksi aikaa. Muutaman heiton jälkeen Ana huomasi, kuinka Danten pää kääntyi hetkeksi sivummalle, kun koira palasi kepin kanssa. Uros oli nähnyt jotakin mielenkiintoista.
"Dante, sivulle", Ana sanoi lempeällä äänellä, mutta koira ei erehtynyt käskevästä vivahteesta. Tottelevaisesti tummanharmaa uros asettui neidon vasemmalle puolelle, kun Ana lähti liikkeelle kohti suurta tammea ja sen luomaa varjoa.

Hetkessä tummaverikkö näki, mitä Dante oli vilkaissut mielenkiinnolla. Toinen koira seisoi valppaan oloisesti aivan tammen lähellä ja toinen vilkaisu paljasti omistajan tammen alla istumassa. Hymyillen valkeaan kauluspaitaan pukeutunut latino venytti askeltaan sen verran kuin musta puolihame ja mustat korkokengät sallivat, suunnaten kulkunsa suoraan kohti tuntematonta parivaljakkoa.
"Hei", Ana tervehti kauempaa. Nainen pysähtyi, vilkaisten arvioivasti Zoeyta. "Saammeko lähestyä urokseni kanssa?" Nainen kysyi ystävälliseen sävyyn kääntäen huomionsa Edenin puoleen, haluten kysymyksellään vain varmistaa, että lähestyminen olisi okei. Kaikkien koirat eivät pitäneet toisista lajitovereistaan, joten oli parempi kysyä kuin katua. Dante ei yleensä ollut utelias, mitä muihin koiriin tuli, mutta tänään uros tuntui olevan sosiaalisella päällä. Ilmeisesti kovapäinen akitakin kaipasi välillä lajitovereiden seuraa.

// Anteeksi jaarittelusta, eiköhän se tästä tasaannu, kun peli lähtee etenemään. //

_________________

Alliainen

//Tartte anteeks pyydellä, kivoja jaaritteluja kirjuutit :D//

Eden kääntyi katsomaan siihen suuntaan, mihin Zoeykin tuijotti. Ensimmäisenä nuori nainen näki upean tummanharmaan akitan. Siksi Zoey oli siis niin kovin kiinnostunut! Se piti toisista koirista ja yleensä tapaamisista seurasi riemuntäyteinen hippaleikki. Seuraavaksi Eden siirsi katseensa toisen koiran omistajaan. Nainen oli lyhyehkö, hiuksensa olivat melkein mustat ja piirteet olivat selkeästi latinoa. Hän asteli aivan akitansa vierellä. Itseasiassa, tyttö pisti merkille, koiralla ei ollut hihnaa laisinkaan! Pakostakin tuollaista suoritusta oli ihailtava. Zoey pystyi kyllä samaan, mutta saattoi karata tutustumaan vieraisiin koiriin ilman lupaa, joten kaupunkilenkeillä lapinkoira pysyi hihnassa. Tuo akita ei osoittanut pienintäkään aikomusta lähteä omistajansa rinnalta.

Nainen ja koira pysähtyivät pienen välimatkan päähän heistä. Eden kömpi juuri pystyyn, kun kuuli naisen kysyvän, olisiko sopivaa lähestyä. Zoeyn häntä oli jo alkanut heilua.
'Akita on siis uros...' Tyttö ajatteli, ja tiesi narttukoiransa tulevan tuon kanssa erinomaisesti toimeen. Se tuli kaikkien kanssa toimeen, mutta osasi se ärhentää ja tapellakin, jos toinen osapuoli teki senlaatuisen aloitteen. Niinpä hän hymyili, ja vastasi:
''Kyllä saa tulla. Zoey on narttu ja se pitää kaikista koirista, jos nekin vain pitävät siitä. Huomaan että akitasi on irti, sopiiko jos päästän Zoeynkin? Mikä sinun koirasi nimi muuten on? Se on kyllä upean näköinen herra.'' Sitten Eden kumartui rapsuttelemaan koiraansa odotellessaan latinonaisen vastausta, ja ihaili samalla akitaurosta hieman lisää. Hän oli aina pitänyt alkukantaisista roduista.

//Tuli vähän lyhyt...//

_________________

Silkki

// Ei tuo lyhyt ollut, vaan ihan sopivan mittainen. :) //

"Hienoa, siinä tapauksessa he tulevat varmasti toimeen. Tietenkin voit laskea Zoeyn irti", Ana vastasi hymyillen ja lähti jälleen astelemaan kohti parivaljakkoa. Nopea vilkaisu Danten elekieleen vastasi jokaiseen kysymykseen, joita Anan mielessä pyöri. Uros liikkui rennosti mutta itsevarmasti, vilkaisten aina välillä ylöspäin omistajaansa. Koira kuuntelisi jokaista käskyä, jonka latino tuolle antaisi eikä osoittanut pienintäkään merkkiä ongelmista. Dante ei hakeutunut tappeluihin, sillä koira oli luonteeltaan ystävällinen mutta välinpitämätön. Jos vieras koira osoittautui täydeksi riitapukariksi, Dante yleensä vain asteli pois paikalta. Ei sillä, Zoey vaikutti äärimmäisen mukavalta, häntääkin heilutti jo kaukaa. Ana todellakin uskoi koirien tulevan vallan mainiosti toimeen keskenään.
"Dante", Ana lausahti ja sai akitan huomion. Hetken katsekontaktin jälkeen Ana hymyili, "libre", neito jatkoi ja Dante reagoi kääntämällä kaiken huomionsa lapinkoiran puoleen. Akita lähti liikkeelle rauhallisesti mutta kippuraista häntäänsä iloisesti heiluttaen. Anan varmistuessa siitä, ettei Dante tekisi mitään typerää, saattoi nainen hyvillä mielin astua lähemmäs tuntematonta tyttöä.
"Herra on siis nimeltään Dante", Ana naurahti vastatessaan jo aiemmin esitettyyn kysymykseen. "Upean ulkomuodon lisäksi tuolla koiralla on kenties täydellisin luonne, jota amerikanakitalta voi edes toivoa", nainen vielä jatkoi hymy huulillaan. Olihan Dantessa huonojakin luonteenpiirteitä, mutta enimmäkseen Analla ei ollut valittamista. Uros oli sopiva kaveri kiireiselle nuorelle neitokaiselle.
"Zoey ei itsekään ole hullumman näköinen", Ana lausahti katsoessaan lempeästi narttua, joka vaikutti mitä ihanimmalta tuttavuudelta. "Minä melkein päädyin hankkimaan lapinkoiran, kun muutamaa vuotta sitten kaipasin seuralaista. Ne ovat kauniita sekä sisältä että ulkoa, mistä Zoey on varmasti täydellinen esimerkki. Monen mutkan kautta päädyin kuitenkin amerikanakitaan, enkä ole katunut valintaani", latino kertoi avoimen hymyn saattelemana. "Vaan kukapa ei uskoisi oman lemmikkinsä olevan täydellisin kaikista", Ana nauroi hyväntuulisesti. Asianajaja muisti päivät, jolloin oli ollut valmis heittämään useamman astiaston verran lautasia seinään, kun Dante ei itsepäisyydessään ollut tehnyt temperamenttisen lattarineidon mielen mukaan. Vaan lopulta kultainen keskitie oli löytynyt ja kaksikko oli oppinut toimimaan saumattomasti yhdessä. Dante ei enää edes koettanut testata rajojaan vaan eli tyytyväisesti niiden sääntöjen mukaan, jotka Ana asetti.

"Olen Ana Patricia Reyes, mutta pelkkä Ana riittää vallan mainiosti", nuori nainen esittäytyi hymyillen. "En yleensä näytä näin... viralliselta", tummaverikkö naurahti hakiessaan sopivaa sanaa kuvailemaan varsin aikuismaista vaatetustaan ja puistoon sopimattomia korkokenkiään, "mutta tulen suoraan töistä." Nainen aukaisi suunsa jatkaakseen jutustelua, mutta Danten haukahdus käänsi Anan huomion nopeasti koiran puoleen. Yllättyneenä asianajaja katsoi, kuinka tummanharmaa akita haastoi Zoeyta leikkiin etupää maan tasalla ja häntä hullunlailla puolelta toiselle vispaten. Oikeastaan koko massiivinen koira tuntui heiluvan hännän liikkeen mukana. Uuden haukahduksen saattelemana uros loikkasi kohti lapinkoiraa, mitä ilmeisemmin tarkoituksenaan aloittaa riehakas hippaleikki. Naurahtaen Ana kääntyi takaisin Edenin puoleen.
"Siitä on aikaa, kun Dante viimeksi innostui kunnolla leikkimään. Ilmeisesti päivä asianajajan toimistolla saa rauhallisemmankin sielun tylsistymään niin kovin, että leikki kelpaa", Ana naurahti päätään kevyesti pudistellen. "Hyvä juttu, että törmäsimme teihin. En olisi jaksanut juoksuttaa tuota koiraa väsyksiin, mutta ehkäpä Zoey onnistuu siinä, missä minä epäonnistun kerrasta toiseen", nainen jatkoi iloisesti hymyillen. Nuori neito ei turhaan vilkuillut koiransa perään, sillä tiesi Danten pysyttelevän lähistöllä ja käyttäytyvän hyvin. Mikäli lapinkoira ei innostuisi leikkimään, Dante varmasti keksisi itselleen jotakin muuta mielekästä tekemistä, mutta Zoeyn innokkaan tervehdyksen jälkeen Ana oli melkeinpä varma, ettei lapinkoira kieltäytyisi leikistä. Niinpä tummaverikkö saattoi hyvillä mielin keskittyä edessään olevaan neitokaiseen, sen sijaan että kyttäisi vainoharhaisesti akitan perään.

_________________

Alliainen

Saatuaan akitan omistajalta luvan, Eden irrotti Zoeyn hihnan. ''Odota hetki, annetaan toisten tulla lähemmäksi'' hän kuitenkin sanoi koiralle. Innosta lähestulkoon tärisevä ja häntäänsä edelleen vispaava lapinkoira totteli kuin tottelikin, eikä syöksynyt suinpäin toisen luo. Nuori koiranomistaja oli tyytyväinen koiraansa, kun tuo akitakin osasi käyttäytyä niin hallitusti. Sitten Eden kuuli toisen naisen vapauttavan koiransa sanalla 'libre' ja uros lähti lähestymään Zoeyta, myöskin häntäänsä heiluttaen. Brunette päästi hänkin koiransa odotuksen kärsimyksestä. ''Vapaa, Zoey. Menehän tutustumaan.'' Lapinkoiraa ei tarvinnut kahdesti käskeä. Se lähti omistajansa viereltä kohtaamaan akitaa. Suureksi huvikseen Eden pisti merkille kuinka nartun häntä oikeastaan pyöri ympyrää kuin mikäkin propelli, se teki niin kun koira oli erittäin iloissaan. Kyky oli emon peruja, minkään muun lapinkoiran nuori nainen ei ollut nähnyt tekevän samoin. Koirien kohtaaminen sujui rauhallisissa merkeissä, joten Eden käänsi huomionsa uroksen omistajaan joka oli astellut lähemmäksi seisomaan. Tuo ryhtyi juttelemaan ja kertoi samalla koiransa nimen.

''Dante on hieno nimi. Erittäin sopiva kyllä tälle herralle.'' Eden kommentoi väliin toisen jatkaessa juttuaan. Tämän kehuessa Zoeytä hän punastui lievästi tyytyväisyydestä ja hymyili iloisesti.
''Kiitos. Zoey on kyllä upein koira ikinä... Se on minun ensimmäinen koirani, mutta siitä huolimatta tiedän ettei toista sen veroista tule.'' Kun latino vaikutti vaipuneen hetkeksi muistoihinsa, Edenkin muisteli rakkaan turrensa pentuaikoja. Paljon iloisia asioita tuli mieleen, mutta toki huoliakin oli riittänyt. Zoey oli ollut kohtuullisen helppo koulutettava, lapinkoirat halusivat miellyttää ja ne olivat todella viisaita. Aloittelijan virhe oli sattunut kun luoksetulokoulutus oli aloitettu liian myöhään, Zoeyllä oli edelleen paha tapa lukita korvansa jos jokin muu kiinnosti enemmän kuin kutsujan luo palaaminen. Muutamaan otteeseen Eden oli joutunut tahtomattaan lenkille kun lapinkoira oli päättänyt ottaa hatkat eikä ottanut kuuleviin korviinsa luoksetulokutsuja. Nyt nuo menneet kommellukset lähinnä vain naurattivat.

Sitten toinen esitteli itsensä ja Edenkin havahtui mietteistään.
''Mukava tavata, Ana. Minä olen Eden Vuo.'' Ana kertoili vielä jotain vaatteistaan, mutta sitten kummankin huomio kiinnittyi koiriin. Tutustumisrituaalit oli selkeästi suoritettu, ja Dante haastoi Zoeytä leikkiin häntäänsä riemukkaasti vispaten. Zoey vastasi eleeseen yhtä innokkaasti, ja uroksen loikatessa narttua kohti, tuo lähti ryntäämään pakoon haukkuen iloisesti mennessään. Edeniä nauratti, kuin myös Anaa. Sitten tuo jatkoi jutteluaan.
''Niin, on kyllä hyvä että saavat juosta oikein kunnolla, ei tuota lapinkoiran mokomaakaan saa kovin helposti väsymään!'' Nuori nainen naurahti väliin ja jatkoi sitten:
''Sinä olet siis asianajaja? Danteko käy kanssasi toimistolla?'' Hän seurasi hetken koirien hippaleikkiä odotellessaan toisen vastausta. Kuten ihmistenkin leikissä, koiratkin vaihtoivat silloin tällöin jahtaajaa, vaikkei ihmisille oikein ollutkaan selvää, millä perusteella päätös vaihdosta syntyi. Hauska sitä oli jokatapauksessa katsella. Sitten Eden päätti kertoa myös jotain itsestään. Vaikka hän tavallisesti olikin ujo ja syrjäänvetäytyvä, se ei pätenyt kun sattui tapaamaan toisia koiranomistajia.
''Minä olen vielä opiskelija. Kirjoitin juuri lukiosta ja syksyllä aloitan ammattikorkeassa eläinpuolen opinnot.'' Eden kertoi ja siirsi sitten katseensa koirista Anaan nähdäkseen tämän reaktion.

//Tuo hännän propellipyöritys ei sitten oo sepitettä, mun oma lappari osaa tehä sillä lailla xD Tosin meidän poika ei perinyt sitä äidiltään, en tiiä mistä se tulee, mutta sen täti osaa myös ''heiluttaa'' häntäänsä sillä tavalla.//

_________________

Silkki

// Haha, minunkin westiepentuni tekee samaa, vaikken kyllä tiedä yhtään, mistä on mokoman oppinut. :D Se on kieltämättä varsin huvittavan näköistä. //

Ana naurahti hyväntuulisesti, kun Eden kehui Danten nimeä.
"Halusin koiralleni amerikkalaisen nimen, mutta siskoni ei hyväksynyt moista. Pitkän kädenväännön jälkeen annoin periksi ja niin koirastani tuli Dante, 'hän joka antaa iloiten', mikäli merkitystä pitäisi lähteä kääntämään", nainen kertoi hymy huulillaan. Ana oli kasvanut kulttuurissa, jossa nimellä oli suuri merkitys. Nimen uskottiin enteilevän tulevaisuutta ja edessä häämöttävää elämää, minkä takia niminä suosittiin kaikkea, joka kuulosti yhtään positiiviselta ja lupaavalta. Ana oli sisarensa Reginan mieliksi jatkanut perinnettä koiransa kohdalla, mikä ei ollut ollut suuri menetys. Latino piti siitä, että saattoi puhua koiralleen kummalla tahansa kielellä, ja kieltämättä jokin perinteinen englanninkielisten suosima nimi olisi kuulostanut omituiselta espanjan seassa. Dante sopi molempiin kieliin ja se riitti Analle.
"Siltä Zoey vaikuttaakin", tummaverikkö vastasi lempeästi. "Dante on minunkin ensimmäinen koirani, vaikka kasvoin koirien keskellä. Luojalle kiitos siitä, ettei Dante ole alistava tai hyökkäävä, tai olisin nopeasti pulassa", nainen myönsi kevyesti päätään pudistellen. "Joskus pohdin, miksen valinnut pehmeämpää koiraa seurakseni. Labradorinnoutaja olisi varmasti helpompi käsitellä", Ana nauroi puheensa lomassa. Ei neitokainen todella vaihtaisi akitaansa mihinkään, vaikka välillä hermostuikin jääräpäiseen urokseen. Dante oli osa perhettä, oikeastaan Anan ainoa perhe täällä Snowfinchissa, eikä latino luopuisi perheenjäsenestään mistään hinnasta.

"Samat sanat, Eden", tummaverikkö vastasi kevyt hymy huulillaan. Anan perusilme tuntui olevan avoin ja ystävällinen hymy, sillä harvoin neitokaisen näki suupielet alaspäin painuneina - tai edes suorana viivana. Luonteva hymy kuului Anan kasvoille tilanteesta riippumatta. Varsinkin tällaisissa tilanteissa, kun nuori asianajaja todella nautti olostaan ja seurasta.
"Sen kyllä uskon!" Ana huudahti naurun säestämänä. Koirilla tuntui riittävän virtaa joka tilanteeseen. Mitä enemmän nelijalkaista kaveria juoksutti, sitä enemmän sillä oli energiaa seuraavana päivänä. Varsin ongelmallinen tilanne, varsinkin koiran ollessa yhtään pientä terrieriä suuremman kokoinen. Danten pitäisi saada juosta kilometritolkulla, ennen kuin uros edes osoittaisi väsymyksen merkkejä. Ehkäpä Anan pitäisi hankkia polkupyörä ja pyöräillä koira rinnallaan. Harkitsemisen arvoinen idea.
"Kyllä olen, valitettavasti", neito naurahti. Asianajajista tuntui liikkuvan mitä mielenkiintoisempia stereotypioita, eikä Ana oikeastaan edes halunnut tietää niistä sen enempää. Tumma latinokaunotar jättäisi mielellään muiden ajatukset täysin omaan arvoonsa. Ana hoitaisi työnsä ja se siitä.
"Ei Dante yleensä ole mukanani, mutta kävimme eläinlääkärillä, jonne oli aikoja vain keskellä työpäivää. En olisi ehtinyt hakemaan koiraa kotoani, joten sovin pomoni kanssa, että Dante sai tulla toimistooni päivän ajaksi", asianajaja kertoi iloisesti. "Dante ei tuntunut suuremmin häiriintyvän toimistolla olosta. Mokoma nukkui koko päivän", Ana totesi ja leikki närkästynyttä viimeisen lauseen kohdalla. Neidon pokka ei kuitenkaan pitänyt loppuun asti, joten sanoja väritti kirkas nauru, joka kumpusi suoraan sydämestä.

"Onneksi olkoon!" Ana toivotti lämpimästi kuullessaan toisen opiskelupaikasta ja lukiosta ulos kirjoittamisesta. "Tuo kuulostaa aivan mahtavalta uravalinnalta. Taatusti mielenkiintoisempaa kuin asianajajan työt, siitä olen aivan varma. Oletko jo miettinyt, mihin aiot erikoistua?" Tummaverikkö jutusteli innostuneena. Vaikka Ana usein antoikin työstään vastenmielisen ja kaikin puolin negatiivisen kuvan, ei neitokainen tosiasiassa vihannut työtään. Ana oli vain huomannut, että työn hyviä puolia oli hankala selittää sellaiselle, joka ei ollut itse niitä kokenut. Mutta että eläinalaa! Se oli ehdottomasti mielenkiintoiselta kuulostava tulevaisuuden suunnitelma.
"Oletko ollut paljonkin tekemisissä erilaisten eläinten kanssa? Koirat nyt ovat ainakin sinulle tuttuja", Ana kysäisi hymyillen. "Minä tein pitkään töitä hevostallilla Vancouverin kupeessa, mutta hevoset jäivät muutettuani tänne. Tallilla kävi usein eläintenhoitajiksi opiskelevia harjoitteluja tekemässä. Heidän puheistaan päätellen parempaa työtä ei olisi voinut valita", nainen muisteli aikaansa Vancouverin tallilla kevyesti hymyillen. Latino oli oppinut ratsastamaan ja tutustunut moniin mielenkiintoisiin ja hauskoihin henkilöihin. Itse asiassa juuri tallilla liikkunut vanhempi nainen oli aikoinaan syysännyt Anan kohti lakiopintoja. Ilman sitäkin tapaamista, kukapa tietää, mitä Anasta olisi tullut.

_________________

Alliainen

Eden kuunteli mielellään Anan jutustelua. Tyttö itse oli hiljaisempaa sorttia, hän ei useinkaan tehnyt aloitetta, mutta ei häneltä keskustelutaitoja siitä huolimatta puuttunut. Hän seuraili samalla koirien leikkiä syrjäsilmällä. Niillä näytti olevan todella hauskaa, Eden ei ollut nähnyt Zoeytään noin riemuissaan pitkiin aikoihin.
'Tämän Danten kanssa voisi tavata useamminkin, kun tulevat noin hyvin toimeen. Asuvatkohan he kaukana...' Eden pohdiskeli. Sitten Ana onnitteli häntä hänen kerrottuaan lukiosta pääsemisestä ja opiskelupaikan saannista. Eden hymyili tyytyväisenä. Hän naurahti kun Ana sanoi eläinalan olevan taatusti kiintoisampaa kun asianajajuus.
''Niin, no, sehän riippuu näkökulmasta. Kullakin on omat mielenkiinnon kohteensa... Ja kyllähän asianajajiakin tarvitaan. Minä erikoistun melko varmasti pieneläimiin, mutta saattaahan mielipide vielä muuttua. En ole pahemmin suurikokoisempien eläinten kanssa ollut tekemisissä, joten en ole vielä 100% varma. Pieneläimiin olen päässyt tutustumaan naapurustossani pienestä pitäen, siellä on ihmisillä paljon lemmikkejä. Luonnossa olen aina liikkunut runsaasti joten villieläimetkin ovat jonkin verran tuttuja.'' Kuunneltuaan Anan kertomusta entisestä hevosharrastuksestaan Eden kommentoi vielä lyhyesti:
''Hevosetkin ovat kyllä ihania. Minulla on niistä yhden alkeiskurssin verran kokemusta. Voisi olla mukavaa päästä niiden kanssa tekemisiin enemmänkin.''

Sitten brunette muisti Anan kertoneen, että oli käyttänyt Dantea tänään eläinlääkärillä.
''Mainitsit tuossa aiemmin että Dante kävi eläinlääkärissä. Eihän se vain sairas ole?'' Hän kysyi latinonaiselta, aidosti huolissaan uroksesta. Omasta koirastaan tyttö ei huolehtinut, tuskinpa Ana olisi tuonut tarttuvaa tautia sairastavaa koiraa puistoon. Mutta sairauksia on monenlaisia.
'Ainakin Dante vaikuttaa varsin pirteältä...' Nuori nainen mietti seuraillessaan koirien riehumista. Zoey oli löytänyt jostain kepin ja sujahti juuri suuremman uroksen mahan alta tuota pakoon. Hän päätti esittää aikaisempiin pohdintoihinsa liittyvän kysymyksen nyt, ennen kuin unohtaisi koko asian.
''Mahdatteko asua kaukanakin täältä? Mietin vain, kun koiruutemme näyttävät tulevan niin erinomaisen hyvin toimeen, että olisi mukava tavata uudemmankin kerran.''
Eden sanoi ja kääntyi taas katselemaan akitaa ja lapinkoiraa. Zoey ryömi kohti Dantea, yrittäen vaania tätä. Nuorta koiranomistajaa nauratti, tuo yritys oli kyllä tuhoon tuomittu. Puiston nurmikko oli lyhyeksi leikattu, joten Zoey ei ollut laisinkaan piilossa. Mutta eiköhän fiksu koira tiennyt sen itsekin, tämähän oli vain leikkiä.

_________________

Silkki

Koirat ottivat ilon irti joka hetkestä, jonka saattoivat viettää puistossa kisaillen. Dante, joka yleensä oli mitä hiljaisin ja rauhallisin tapaus, haukkui innoissaan ja loikki sinne tänne leikin tiimellyksessä. Anaa moinen huvitti, sillä harvoin uros leikki yhtä innoissaan kuin nyt teki. Oli syynä sitten päivä toimistolla, jossa ei ollut minkäänlaisia virikkeitä tai Zoeyn tarjoama vallan loistava seura, Ana oli vain iloinen siitä, että koira saattoi elää hetken verran kuten koiran kuuluikin. Juosten ja riehuen toisen koiran kanssa, siis.

"Mielenkiintoista", Ana kommentoi, kun kuunteli toisen pohdintaa erikoistumisestaan. Pieneläimet olivat hyvä ja mukava valinta, sitä paitsi kaupunkialueella niitä riitti hoidettavaksi. "Siinä tapauksessa toivon vilpittömästi, että saat mahdollisuuden tutustua myös suurempiin eläinkavereihin, ennen kuin joudut tekemään valintasi", asianajaja jatkoi hymyillen. "Mutta pieneläimet ovat varmasti oikein hyvä valinta."
Edenin kertoessa lyhyesti omista kokemuksistaan hevosten kanssa, Anan huulilla oli liki haikea hymy. 'Minun pitäisi selvittää, mistä löytyy lähin talli', nainen mietti. Oli totta, että Ana kaipasi hevosia, sillä oli tehnyt pitkään töitä noiden suurten eläinten parissa. Ehkäpä jonakin päivänä neito hankkisi itselleen oman hevosen. Ei kai unelmoinnissa mitään pahaa ollut.
"Hevoset ovat mukavia, mutta hoidettavina äärimmäisen hankalia. Saaliseläimet kun eivät halua näyttää kipuaan vaikka mikä olisi", Ana totesi ja pudisteli päätään. Puhumattakaan hevosten suuresta koosta. Säikähtänyt hevonen saisi paljon tuhoa aikaan vain muutamassa silmänräpäyksessä. Onnekseen Ana oli välttynyt suuremmilta onnettomuuksilta työskennellessään tallilla, vaikka muutaman kerran olikin liipannut läheltä.

"Ei, Dante on elämänsä kunnossa", Ana vastasi Edenin huolestuneeseen uteluun. "Rokotuksia kävimme hakemassa, vanhat kun umpeutuvat piakkoin", neito jatkoi rauhallisesti, kevyt hymy yhä huulillaan. Dante ei ollut suuremmin välittänyt eläinlääkärikäynnistä, sillä suurella akitalla tuntui olevan vain hyviä muistoja eläinlääkärin vastaanotolta. Ana oli vienyt Danten aina saman miehen hoitoon, eikä vaihtaisi lempeää herrasmiestä kehenkään muuhun lääkäriin.
"Asumme Foxwoodin puolella, mutta olemme ennenkin tulleet tänne joko juosten tai autolla", Ana vastasi iloisesti. "Olen varma, että Dante olisi äärimmäisen iloinen, jos pääsisi uudemmankin kerran leikkimään Zoeyn kanssa, joten en näe mitään syytä, miksi emme voisi tulla tänne silloin tällöin", latinoneito jatkoi mietiskelevällä äänellä. Hetken leikkiviä koiria katsottuaan, Ana hymyili ja kääntyi takaisin Edenin puoleen.
"Pomoni pitää Dantesta yllättävän paljon, joten olen melkeinpä valmis laittamaan pääni likoon sen puolesta, että voin tuoda Danten töihini muutaman kerran kuukaudessa, jos en useamminkin. Silloin ajamme aivan tästä ohitse, kun suuntaamme kohti kotia", nainen sanoi naurahtaen. Asianajaja keksi nopeasti monta hyvää ja helppoa tapaa saapua puistoon Danten kanssa. 'Mitenköhän emme ole aiemmin käyneet täällä liki lainkaan', Ana mietti itsekseen. Puisto oli suuri ja tilava, ainakin verrattuna Foxwoodin pikkupuistoihin. Täällä oli tilaa juosta ja riekkua niin paljon kuin sielu sietää. Koirien leikeillä oli aivan omat säännöt, kuten Ana nopeasti huomasi tarkkaillessaan vaanivaa Zoeyta ja Dantea, joka asettui makuulteen nurmikolle. Hetkessä suuri koira kuitenkin ponnisti kohti lapinkoiraa, loikkien kauemmas ja haastaen jälleen kerran narttua jahtaamaan itseään. Ana voisi tuijottaa koirien leikkiä koko päivän, eikä siltikään ymmärtäisi, millä perusteella eläimet jahtasivat toisiaan tai mistä johtuivat yllättävät vaanimiset.

"Dante, no vayas allí!" Ana huusi koiransa perään, kun näki suuren akitan kääntyvän leikin tiimellyksessä ja suuntaavan suoraan kohti kauempana virtaavaa puroa. Heti kuullessaan käskyn, joka kielsi urosta jatkamasta matkaansa haluttuun suuntaan, Dante kiepahti ketterästi ympäri ja palasi kuuliaisesti lähemmäs omistajaansa. Leikki ei ollut unohtunut, sillä hetkessä akitan etupää oli jälleen painunut maan tasalle, kun koira kerjäsi lisää juoksua ja leikkimistä lapinkoiralta. Todettuaan Danten jälleen keskittyvän leikkiin kaksikon lähistöllä, Ana hymyili ja vilkaisi Edeniä.
"Dante rakastaa uimista", nainen selitti kevyesti päätään pudistellen. "Mitä ilmeisemmin pieni kahlaus purossa olisi akitan mielestä sopinut leikin lomaan kuin nappi silmään. Pitääkö Zoey uimisesta?" Ana jatkoi, kysyen lopussa ihan puhtaasta mielenkiinnosta, oliko lapinkoirakin veden ystävä. Kaikki koirat eivät pitäneet vedestä lainkaan, toiset taas rakastivat sitä hullun lailla. Dante kuului jälkimmäiseen ryhmään, mikä oli aina huvittanut Anaa. Turkki läpimärkänä akita näytti aina yhtä hölmöltä.

_________________

Alliainen


Koirat jatkoivat riehakasta temmellystään. Tahti oli kylläkin jo hieman hidastunut, toverin kanssa leikkiminen selkeästi väsytti turret paremmin kuin mikään lenkki ikinä.
Eden päästi pienen helpotuksen huokauksen saatuaan kuulla Danten olevan täysin terve.
"Hyvä kuulla. Akita taitaakin olla varsin terve rotu?" Nuori nainen kysäisi ja jatkoi sitten: "Zoeykin on ollut onnekas; se ei ole sairastanut juuri lainkaan, yhdesti sillä oli korvatulehdus. Lapinkoiratkin ovat erityisen terveitä, perinnöllisenä niillä esiintyy vain eräs silmäsairaus, eikä Zoeylla ole sitä, onneksi."
Korvatulehduskin oli tullut erään onnettoman tapauksen seurauksena. Eden naurahti ääneen muistellessaan sitä. Oli se vain niin ylettömän hupaisaa, vaikka jälkipyykiksi tulikin kipeä korva. Brunette mietti että on epäkohteliasta nauraa yksinään, joten päätti jakaa tarinan Anankin kanssa.
"Se yksi korvatulehduskin johtui tuon höppänän omasta hölmöydestä. Se oli kyllä vielä pentu... Olimme perheemme mökillä, minä istuskelin laiturilla ja Zoey äkkäsi rantaheinikosta ilmestyneen sorsaperheen. Se ryntäsi laiturilta suoraan veteen ja painui uppeluksiin asti! Raukkaparka järkyttyi ja korvaan meni vettä." Eden kertoili ja naureskeli samalla. 'Voi tuota Zoeytä... Nyt se on jo 7 vuotias...' Tyttö mietiskeli ja loi koiraansa lempeän silmäyksen.

Sitten Ana kertoi asuvansa Foxwoodissa, mutta sanoi samantien perään, että heidän olisi hyvinkin mahdollista tulla sieltä käymään keskuspuistossa, jopa usein.
"Kuinka mukavaa! Sinulla kuulostaa olevan todella kiva pomo. Olen kyllä iloinen kun Dantesta löytyi näin hyvä kaveri Zoeylle. Me asustelemme ihan tässä Welldonissa, muutaman sadan metrin päässä tästä puistosta." Eden sanoi ja käännähti sitten katsomaan koiria kun Ana yllättäen huudahti jotain vieraalla kielellä. Brunette osasi englannin lisäksi sujuvasti vain ranskaa, mutta teki mielessään valistuneen arvauksen; kyseessä saattaisi olla espanja. Dante oli lähtenyt loikkimaan kohti puroa, Zoeyn seuratessa perässä, mutta Anan huudon kuullessaan se kääntyi vikkelästi ympäri ja tuli lähemmäs naisia. Uros ryhtyi samantien houkuttelemaan narttua uudelleen leikkiin.
Eden oli hämmästynyt Danten tottelevaisuudesta ja moitti itseään sisäisesti; 'Zoeykin osaisi jos kouluttaisin... Pitää kyllä ryhtyä tekemään vähän enemmän töitä sen kanssa. Luoksetulo on niin tärkeää...'

Tytön vakavaksi muuttunut ilme vaihtui kuitenkin pian hymyksi kun Ana kertoi akitansa rakastavan vettä. Latinonainen kysyi myös, millainen Zoeyn suhde veteen oli. Eden naurahti jälleen.
"Zoey ei kyllä ole veden ystäviä. Luulen että osa syystä lankeaa sille laiturionnettomuudelle. Lisäksi tyttösellä on kesäisinkin niin paksu turkki, että kokonaan kastuessaan sen kuivuminen kestää pienen ikuisuuden. Zoey ei pidä märästä olosta. Toisinaan saan sen houkuteltua kahlaamaan ja silloinkin se nostelee tassujaan korkealle kuin pieni prinsessa!" Nuori koiranomistaja kertoi ja repesi vapautuneeseen nauruun huvittavan mielikuvan tullessa mieleen.
Eden nauroi harvoin niin avoimesti, mutta hyvä seura ja mukavat muistot kirvoittivat sen irti hänestä. Tästä lyhyeksi tarkoitetusta lenkistä sukeutuikin kerrassaan hauska reissu.

_________________

Silkki

"Kyllähän nuo taitavat olla", Ana vastasi. Neito oli koiraa hankkiessaan perehtynyt rotuun, eikä ollut törmännyt amerikanakitaan sairaimpien rotujen listalla, joten tämän tietämyksen valossa oli valmis väittämään rotua terveeksi. Dante ainakin oli hyväkuntoinen nuori koira, joka ei turhia sairastellut. Nainen hymyili, kun kuuli Zoeynkin olevan varsin terve lapinkoira. Se oli aina iloinen asia, kun rakas lemmikki oli terve.
"Voi pientä!" Ana huudahti Edenin tarinan päätteeksi. Nainen yhtyi tytön helppoon nauruun kevyesti päätään pudistellen. "Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu", tummaverikkö totesi naureskellen.
"Dante oli varsin rauhallinen pentu, mutta itsepäinen kuin mikä! Monesti seisoimme vartin missä tahansa risteyksessä, koska koira halusi mennä eri suuntaan. Lopulta akita oppi, että minä määräsin reitin ja sillä selvä. Kyllä sillekin on jälkikäteen tullut naurettua, vaikka tilanteessa se oli lähinnä ärsyttävää", Ana muisteli yhä naureskellen. Dante oli osoittanut kovapäisyyttään jo pienestä pitäen, eikä ollut päästänyt omistajaansa helpolla. Lopulta yhteistyö oli alkanut sujua, vaikka tiettyä kankeutta näkyi vielä pitkään. Onneksi Danten aikuistuttua tilanne oli helpottanut ja uros oli hyväksynyt paikkansa perheessä.

Asianajaja ei voinut olla nauramatta, kun Eden totesi Anan pomon vaikuttavan varsin mukavalta.
"Hän on... monipuolinen", Ana totesi nauraen. "Tiukka ja asiallinen, vaatii meiltä paljon ja vaikka keskellä yötä, mutta toisaalta hän on ihan mukava ja suorastaan palvoo Dantea. Tuon vain koirani nimen esiin keskustelussa ja saan varmasti tahtoni läpi", nuori asianajaja selitti aiempaa kommenttiaan monipuolisuudesta, heittäen lopun lähinnä vitsinä, vaikka olihan se totta, että pomo piti Dantesta. Herra Widmore osasi yllättää. Alunperin pomo oli vaikuttanut lähinnä kireältä ja ärsyttävältä, mutta ajan kuluessa Ana oli oppinut arvostamaan tiukkaa linjaa, jota pomo piti yllä. Se ehkä tarkoitti, että neidon oli joskus vietävä papereita toimistolle yömyöhään, mutta toisaalta se tarkoitti, että kun työt oli tehty, saattoi vapaasti lähteä kotiin.
"Minäkin olen iloinen siitä, että koirat tulevat näin hyvin toimeen keskenään", Ana myönsi lempeästi hymyillen. "Dantella ei erityisemmin ole koirakavereita, sillä liikumme aamuvarhaisella ja iltamyöhällä, jolloin harva enää on ulkona koiransa kera", nainen totesi liki surumielisellä äänellä. "Harvoin voimme tehdä pidempää lenkkiä ihmisten aikoihin."

"Voin vain kuvitella!" Ana liki parahti nauraen, kun mietti lapinkoiraa kohottelemassa tassujaan korkeuksiin. Siinäpä vasta huvittava mielikuva, josta riittäisi huvia pidemmäksikin aikaa. Ana keräsi hetken henkeä rauhoituttuaan yllättävästä naurun puuskasta, ennen kuin päätti kertoa Dantesta.
"Dante näyttää mitä huvittavimmalta turkki läpimärkänä, kun koiran koosta tuntuu katoavan miltei puolet. Joskus olen pohtinut, eikö märkä turkki paina uidessakin ikävästi, mutta ei se ainakaan vielä ole tuntunut Dantea häiritsevän. Turkki ei vain tunnu kuivuvan millään, joten uintireissujen jälkeen minulla on yleensä vesilammikoita keskellä keittiön lattiaa", nainen jutusteli iloisesti. Useamman kerran Ana oli meinannut liukastua mainittuihin lammikoihin ja vannonut, ettei enää päästäisi akitaa sisälle märkänä. Joka kerta latinoneito huomasi vannovansa saman ja silti viikkoa myöhemmin koira makasi jälleen turkki vettä valuen keittiön lattialla.

Dante jolkotteli omistajansa luokse ja istui alas, tapittaen tummilla silmillään Anaa odottavasti.
"Mitäs sinä haluat?" Nainen kysyi kulmakarvaansa kohottaen. Dante vastasi haukahtamalla ja nousemalla seisomaan häntää heiluttaen. "Minä en sinun kanssasi juokse. Painu kiusaamaan Zoeyta", Ana puuskahti ja Dante haukahti uudemman kerran. "Váyase", Ana komensi pehmeällä äänellä, viitaten kädellään kohti nurmikenttää, jolla koirat olivat aiemmin leikkineet. Dante haukahti iloisesti ja loikki siksakkia kauemmas omistajastaan, jättäen Anan pudistelemaan päätään koiransa oikuille. Mitä ilmeisemmin akita oli kokenut tehtäväkseen käydä varmistamassa, että laumanjohtajalla oli kaikki hyvin.
"Kun Dante oli pentu, kaipasin kovasti espanjankieltä, jota olin käyttänyt usein sisareni kanssa asuessani. Niinpä opetin koiralleni kaikki käskyt ensin espanjaksi, mutta myöhemmin liitin englanninkieliset vastineet mukaan, jotta tarpeen vaatiessa joku muukin saisi Danten ymmärtämään komentoja", Ana selitti hymyillen. "Mitä ilmeisemmin Dante suosii espanjaa englannin ohitse, sillä espanjaksi komennot tuntuvat olevan tehokkaampia. Tai kenties minä vain olen vakuuttavampi omalla äidinkielelläni", Ana naurahti hyväntuulisesti.
"Tosin, jos olen käyttänyt englantia suurimman osan elämästäni, eikö se tee englannista ykköskieleni?" Ana pohti ääneen, nauraen sanojensa päätteeksi. "Olen kotoisin Puerto Ricosta, vaikka aksenttini viittaakin Texasiin, jossa alunperin opin englannin jalon kielen."

_________________

Alliainen


''Sehän on sitten hyvä että tapasimme! Täytyyhän koiralla nyt kavereita olla!'' Eden kommentoi aidosti tyytyväisenä. Zoeyllä oli kyllä muutamia koiratuttuja, mutta ei ketään erityisen läheistä. Itseasiassa Eden ei edes muistanut noiden muutamien koirien omistajien nimiä. Aina tuli vain vaihdettua koirien nimet. Nuoresta naisesta tuntui että tästä tapaamisesta oli sukeutunut hyvä ystävyys. Zoey piti Dantesta ja toisinpäin, Anakin oli miellyttävää juttuseuraa.
Sitten Dante ilmaantui omistajansa jalkoihin, Zoey seuraten perässä kuin hai laivaa. Uros istuutui, nartun touhottaessa heidän ympärillään. Eden seurasi huvittuneena naisen ja koiran kanssakäymistä. Zoeykin oli lopulta istuutunut, mutta Edenin taakse. Jos se oli yrittänyt ottaa akitasta mallia, niin pieleen meni. Lempeällä käskyllä Ana lähetti Danten takaisin nurmikentälle, Zoey seurasi perässä.
''Siinä minulla paimenkoira...'' Eden kommentoi lyhyesti ja naurahti.

Ana kertoi miksi käytti Danten kanssa espanjaa, ja mainitsi myös olevansa kotoisin peräti Puerto Ricosta saakka.
''Ahaa... Tosiaan, puheestasi voi jonkin verran kuulla Texasilaista vääntöä. En vain ajatellut asiaa sen kummemmin. Milloin muutit Puerto Ricosta Amerikkaan? Ja jos sopii kysyä vielä, kuinka päädyit tänne? Anteeksi jos olen utelias, olet vain ensimmäinen tapaamani joka on kotoisin niin kaukaa.'' Eden jutusteli ja päätti vielä lopuksi kertoa hieman itsestäänkin.
''Minun tarinani ei ole laisinkaan noin jännittävä, olen nimittäin asunut täällä aina. Kielivarantooni kuuluu englannin lisäksi vain ranska, se tulee isän puolen suvulta.''

Eden vilkaisi koirien suuntaan. Zoey jaksoi vielä juoksennella, mutta kieli roikkui jo pitkällä ulkona suusta. Oikeastaan aika huvittavan näköistä, mutta selvä merkki siitä, että lapinkoira alkoi väsyä.
''Meidän pitää kyllä piakkoin suunnata kotiinpäin. Mutta väsytystaktiikka on ainakin toiminut!'' Eden sanoi nauraen ja viittoi kohti koiria.
''Olisi kyllä hienoa tavata toistekin. Vaihdettaisiinko vaikka puhelinnumeroita niin saamme toisemme kiinni?'' Brunette kysäisi kuin ohimennen, vaikka asian esittäminen olikin vaatinut hieman rohkeuden keräämistä.

_________________

Silkki

Ana hymyili, kun Eden mainitsi koirien tarpeesta tuntea muita lajitovereita. Se oli aivan totta. Vaikka Dante olikin jääräpäinen ja välillä suorastaan rasittavan itsenäinen, Ana kuitenkin uskoi että koirien seura teki akitalle vain hyvää. Dante tuli toimeen liki jokaisen koiran kanssa, jos vain oli sopivalla tuulella. Joskus akitaa kiinnosti vieraan koiran omistaja enemmän kuin koira itse, mikä lähinnä huvitti latinoneitoa.
Edenin kysyessä Anan menneisyydestä, nainen naurahti avoimesti, heilauttaen kättään kuin sanoen, ettei utelu haitannut lainkaan.
"Olin yhdeksän, kun saavuin Texasiin sisareni kanssa", Ana vastasi hymyillen, "siitäkin on jo melkein 20 vuotta", Ana nauroi yllättyneenä. Hän ei ollut edes ajatellut, kuinka kauan sitten hän oli jättänyt Puerto Ricon huonokuntoiset kadut taakseen. Yllättävää mutta totta. Aika kulki nopeasti. "Sisareni järjesti elämäni kuntoon Texasissa; hän otti minut luokseen asumaan ja varmisti, että pääsin kouluun ja opin englanninkielen. Siinä asiassa sisareni oli ehdoton. Ennen kuin osasin englannin yhtä hyvin kuin äidinkieleni, hän ei suostunut puhumaan kanssani espanjaksi", Ana nauroi päätään pudistellen. Regina oli ollut tiukka ja vaativa, mutta jälkikäteen neito ei voinut kuin kiittää sisartaan. Ana oli oppinut kielen, jota koko Amerikka puhui. Tai no, oikeastaan koko maailma.

Ana kuunteli Edenin tarinan, hymyillen lempeästi.
"Ranska on haastava kieli", nainen totesi jälkeenpäin. "Ja kielitaidosta on aina hyötyä. Älä missään nimessä anna ranskasi ruostua. Minä ymmärrän yksinkertaisia lauseita ranskaksi ja pystyn hieman puhumaan sitä, mikä johtunee espanjan kielitaidostani. Italia on myös kieli, jota on helppo ymmärtää jos osaa joko espanjaa tai ranskaa", Ana jutusteli mietteliäästi. "Mutta varsinaisesti en minäkään puhu kuin kahta kieltä, vaan eipä sitä kai useampaa tarvitsekaan."

Edenin katseen kääntyessä koirien puoleen, Anakin suuntasi huomionsa juoksevaan kaksikkoon. Danten askel oli sulava mutta Ana huomasi, että uros alkoi väsyä, sillä askel oli muuttumassa yhä matalammaksi. Enää ei akita jaksanut nostaa koipiaan yhtä korkealle kuin virkeänä teki. Ana virnisti tyytyväisenä. Tänään Dante oli saanut tarpeeksi liikuntaa. Jos uros edes kerran viikossa näyttäisi noin väsyneeltä, voisi Ana hyvillä mielin todeta akitan saavan riittävästi fyysistä rasitusta.
"Todellakin on toiminut! Siitä on kauan kun Dante on näyttänyt noin väsyneeltä", Ana vastasi. Hymy huulillaan nainen seurasi suuren uroksen liikkeitä, kun koira vielä viimeisen kerran kiihdytti vauhtiaan paetakseen Zoeyn ulottuvilta. Punainen kieli roikkui poskipielestä ja Danten vauhti hidastui askel askeleelta. Akita oli väsynyt vaikkei suostunutkaan luovuttamaan vielä. Itsepäinen otus.
"Kuulostaa aivan mielettömän hyvältä idealta", Ana vastasi innoissaan. Dante oli viihtynyt Zoeyn kanssa ja Ana oli nauttinut keskustelusta Edenin kanssa. Oli mukava tavata ihmisiä ja pysähtyä hetkeksi arjen kiireen keskellä. Nainen kaivoi nopeasti pientä mustaa olkalaukkuaan, josta löysi etsimänsä.
"Siinä on numeroni", nuori nainen vastasi hymy huulillaan ja ojensi valkoista käyntikorttia, johon oli painettu neitokaisen nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite lakifirman logon alapuolelle. Työnsä puolesta Anan oli kannettava käyntikortteja kaikkialla mukanaan, sillä asiakkaita saattoi tulla vastaan missä tahansa. Kerrankin lapusta oli oikeasti hyötyä. "Laita minulle viestiä kunhan ehdit, niin saan numerosi siitä", Ana ehdotti hymyillen.

_________________

// Siirsin tämän pelin vanhalta foorumilta, vaikka se alkaneekin olla lopuillaan. :) Mutta pelataan nyt loppuun asti, vai mitä? //