Tänään on 18 Joulu 2018, 12:38


This is halloween, this is halloween

Vanhalta foorumilta tänne siirretyt kokonaan pelatut pelit sekä Pelaajat ilmoittavat-osiosta lopettaneiden pelaajien viestitopickit (lopettamiset ja seuranhaku). Ylläpito lukottaa aiheet.
  • Kirjoittaja
  • Viesti
Poissa
Avatar

veranthia

Ylläpitäjä

  • Viestit: 218
  • Liittynyt: 23 Loka 2013, 11:38
  • Paikkakunta: Tampere

This is halloween, this is halloween

Viesti24 Loka 2013, 22:43

Niittylilja

[Älkää väittäkö että otsikko olisi klisee, eihän se toki.. 8D Ainakin se sopii teemaan? Ja anteeksi kertaa sata tästä tönköstä aloituksesta, tää teksti vaan tappeli mua vastaan joka kirjaimellaan tosi pitkään. 8'DD]

FELCIA HAYES

Lyhtyjen kajo ikkunaruuduista tummille kaduille. Ilta on kirkas, ainakin toistaiseksi, eikä sadetta siis ole tiedossa. Noh, se on varmasti hyvä asia paikalle saapuvien ihmisten kannalta. Ilma kuitenkin taitaa olla jopa lievästi pakkasen puolella näin iltasella, joten kirpakkuutta säässä ainakin on. Jos sitä sadetta siis olisi vielä tiedossa, se tulisi todennäköisimmin lumena tai vähintäänkin räntänä.
Oven edessä on kaksi suurta kurpitsalyhtyä - tietysti - mikä muu nyt muka toisi yhtä hyvän halloweentunnelman jo ovesta astuttaessa? Siinä ne hiljaa luovat tunnelmaansa ja valoaan muuten varsin hämärälle kadulle.

Astelen rauhallisesti korot kopisten pitkin pubin tiloja. Olin toistaiseksi vielä yksin - ehkä olin typerä, mutta valmistelin mieluiten suuremmatkin projektit omassa rauhassani, vaikka tiesin että olisin saanut apuakin pyytäessäni. Ja oikeastaan minulla oli ollut jopa varsin kova työ kieltäytyä niin Tomin, Shaynen kuin Oliverinkin avusta. Sanoin heille että he voisivat tulla samaan aikaan kuin kaikki muutkin - puekutuneina tietysti - ja saisivat muuten juhlia aivan kuten asiakkaatkin mutta auttaisivat tarvittaessa.
En minä nyt ole pubia mitenkään hukuttanut halloweenkrääsään - kurpitsalyhtyjä ja kynttilöitä löytyy, ylimääräisiä hämähäkinseittejä ja sisustus on tavallista mustan- ja oranssinpuhuvampi. Niin, ja yhdestä nurkasta löytyy reaalikokoinen ihmisluuranko. Ei luonnollisestikaan aito, se olisi jo varsin sairasta, mutta ihan näyttävä ilmestys joka tapauksessa. Eniten toivonkin ihmisten pukuineen tuovan säväystä paikkaan, vaikka yhdellä seinustalla onkin tekovereen tahrittu lakana ja muuta sen sellaista.
Ei mitään niin ihmeellistä, en halunnut kadottaa pubin tavallista ilmettä aivan täysin mihinkään liioiteltuun määrään koristeluja. Oli paikassa silti mielestäni aivan miellyttävän tummanpuhuva tunnelma, varsinkin kun ainoat valot koostuivat pöydillä ja muilla tasoilla olevista kynttilöistä ja itse kovertamistani kurpitsalyhdyistä - sekä muutamasta tavallisesta, vanhanaikaisesta lyhdystä. Yksi lyhty roikkui pubin kyltin vieressä ulkona, muutama oli ikkunalaudoilla ja yksi tiskillä. Tiskin reunalla oli myös suurin ja näyttävin kurpitsa jonka olin kovertanut. Kaikkiin oli kyllä kulunut aika hyvin aikaa ja vaivaa, mutta olin halunnut tehdä sen itse, kysehän oli kuitenkin minun pubistani ja tämä oli tavallaan itselleni varsin merkittävä merkkipaalu.
Olin yhdistänyt muutaman pienemmän pöydän suureksi yhtenäiseksi keskemmälle pubia ja siinä olivat boolit. Sitä löytyi minulta takahuoneesta lisääkin, ihan vain kaiken varalta. Booleja viilentämässä oli muutamia mukavia jääkäsiä jotka oli tehty kumihanskojen avulla.

Itse en ollut pukeutunut mitenkään hirveän ihmeellisesti, enhän aikonut luonnollisestikaan itse osallistua kilpaan ja kuitenkin sen kannalta että jouduin tekemään töitä, puku ei saanut olla mikään ylitsepääsemättömän epäkäytännöllinen. Tumma noidanhattu, viitta suurella hupulla, puna-musta-valkea revityntyylinen mekko joka ei yltänyt aivan polviin asti. Vanhat kunnon korkokengät, ja olin minä innostunut hieman kuollutta lookia tekemään valkealla puuterilla ja tekoverellä, valkeat olivat sukkahousutkin ja koko iho näytti kokonaisuudessaan valkealta. Kuollut noita.. Noh, mikä ettei? Tummat silmämeikit ja vahva huulipuna. Ei sen nyt tarvinnut niin ihmeellistä olla, ja itse olin ihan tyytyväinen ulkoasuuni. Viitta oli itse asiassa ollut lähinnä matkantekoa varten mukanani takintapaisena sillä en suoraansanottuna jaksanut raahata mukanani miljoonia vaatekertoja.
Kumarrun hieman sytyttämään viimeistä kynttilää yhdelle ikkunalaudalle ja siinä vaiheessa vasta muistankin viitan olevan edelleen päälläni - olin kaikessa kiireessä unohtanut riisua sen.
Kun tuli loimuaa kiltisti ja olen laskenut kynttilän ikkunanpieleen, lähdenkin takahuoneeseen laittamaan sitä talteen.

Kaikki taisi olla valmiina. Itsekseni hyräillen jään nojailemaan erääseen pöytään pubin puolella ja tuijotan haaveksuvan poissaoloisena kynttilöitä ja lyhtyjä ympärilläni.
Nyt täytyi vain odottaa.

-----------

weru

[hyvähän se oli >8) tuonpa Weran myöhemmin mukaan, näin aluksi laitetaan vain Gin rellestämään!]

GINGER CHASE

Hurrrh, en odottanutkaan tämän päivän koittavan, että päätyisin nykäisemään tämän karmivan vihreäntäyteisen irkkupubin raskasta ovea vain päästäkseni sisään.
Mutta mikään ei voinut pidätellä minua - ei edes inho vihreään väriin ja omituiseen boheemikulttuuriin - kovinkaan kaukana Halloween-teemaisesta bileillasta. Olihan tämäkin uusi, omanlaisensa kokemus, eikö? Välillä piti hypätä muualle mukavuusalueeltaan, ja sitä paitsi, iltahan olisi täynnä uusia tuttavuuksia ja valloitettavia mieliä. Miksi edes ajattelisinkaan haikailua tutun pikku Plazan hämärässä kiiltävälle tiskille, jonka takana oli siistissä rivissä erikokoisia laseja kuin pullojakin, kun sain tilaisuuden ja hyväksyttävän syyn käydä täälläkin...

Ohittaessani muutaman kelmeänoranssin ja valoakajastavan irvikurpitsan vedin siitä pahamaineisesta ovenkahvasta, välittömästi astuen puheensorinan ja naurun keskelle. Toistaiseksi en huomannut tuttuja kasvoja, vaikka pubissa olikin siellä täällä seisovia sekä istuvia ihmisiä pienissä ryhmissään. Ovessa olevan pikku kellon kilahtaessa monen katse kääntyi ovelle, eli juurikin minuun, joka olin kulkenut keskustan halki myrkynvihreää punaa huulissani sekä tummanvihertevät räiskeet silmieni ympärillä, ja koetin tehdä parhaani peiliin katsomisen välttelyssä. Vihreä ei mielestäni sopinut yleensäkään väreihini ja muistutti vain teiniaikaisista öistä, jolloin vihreä oli se väri, mitä mustan lisäksi välkkyi silmissä eniten...
Kuitenkin takkia riisuessani nostin aavistuksen pukuani rintamukseni suojaksi ja huomasin sen vihreyden. Noh, kyllä se tästä, ei voinut mitään, että Poison Ivyn asu puki minua täydellisesti, ja olimme myös luonteeltammekin varsin yhteensopivat. Ainut mikä minua oli pidätellyt, oli se väri...
Käänsin katseeni naulakolta sitten muuhun väkeen, jonka seassa näkyi zombeja, noitia, vessapaperiin käärittyjä parikymppisiä (säälin heitä, koska tiesin heittäväni jonkun päälle vielä illan aikana jotakin äärimmäisen märkää) sekä vampyyrihahmoa tavoittelevia yrityksiä.

Melun ja sorinan lävitse kulkiessani sain osakseni ihailevia katseita, enkä voinut olla kohottamatta oikeaa suupieltäni hitusen ylemmäs. Juuri niin, katsokaa vain, kyllä tässä vartalossa silmä lepää~
Heilautin vasemmalla kädellä räikeitä kiharoitani hartioiltani selkäni päälle ja päätin aloittaa pubin keskellä nököttävästä boolista, jossa tuskin kuitenkaan olisi mitään piristävää... Noh, eiköhän sitäkin illan mittaan löytyisi hyvissä määrin.

--------

Sleepless

// Ja kaikkien iloksi saapuu myös Nessaja tänne. >8) //

Nessaja

Nessaja laittoi taskumatin takaisin pieneen laukkuunsa, loi kasvoilleen tuttuakin tutumman petomaisen virneen, jatkaessaan matkaansa paikkaan jossa tänään pidettäisiin halloween bileet. Mikäs sen hienompaa, talo täynnä ihmisiä joidenka edessä voisi aiheuttaa yleistä pahennusta olemassa olollaan? Missään nimessä ei Nessaja ollut viitsinyt panostaa pukeutumiseen, hän ei ollut menossa kalastamaan sertejä itselleen vaan paremminkin hankkimaan pienoista viihdykettä itselleen. Jonkin verran kuitenkin tuo varttia vaille täysi-ikäinen hujoppi oli aikaansa käyttänyt pienoiseen ulkomuodon muutokseen. Yleensä kolmiväriset hiukset olivat nyt platinablondit. Olihan pastellisävyt haalistuneet jo, joten pari purkkia värinpoistoa päähän ja tuloksena oli enkelimäiset kutrit, joita oli väännetty lainekkaaksi, paikoittain hieman kiharalle. Meikissäkään ei oltu käytetty erityisen paljoa värejä, pienoinen kajaali rajaus, runsaasti ripsiväriä ja hieman puuteria peittämään jo valmiiksi virheetöntä, kalpeaa ihoa. Asusteeksi oli valittu valkea, sangen yksinkertainen olkaimeton mekko, joka ulottui Nessajaan tyypillisesti ainoastaan reisien puoliväriin, valkeat verkkosukkahousut peittivät noita hoikkia jalkoja ja kengiksi oli valikoitu yksinkertaiset hopeiset ballerinat. Asusteen kruunasi kaverilta lainatut siivet, jotka pysyivät olkapäiset ylitse sekä kainaloiden alta tulevien valkeisen silkkinauhojen ansiosta paikallaan selässä. Muutamat sulat leijailivat naisenalun jäljessä maahan, jääden siihen yksin, kylmään.

Pakko myöntää, asu ei ollut teeman mukainen mutta sääntöjen rikkominen tuli luonnostaan ja siihen nyt muiden oli tyytyminen. Petomainen virnistys kohosi enkelin kasvoille, kun hän avasi oven ja pääsi sisälle ihmisten keskelle. Musta ja oranssi koristivat hyvin pitkälle joka paikkaa. Arviolta viisi vampyyria, seitsemän noitaa sekä kymmenkunta muuta massahahmoa myöhemmin hujoppi pääsi boolin luokse ja kappas sitä hienoutta - näkihän täällä tuttujakin. Naamalävistetty hymähti huomatessaan Ginin. "Ohhoh Ginkin lähtenyt. Vihreä pukee teikää", Nessaja sanoi perusneutraalilla äänellä ja suojasi käsilaukkuaan yliutelialta ihmisiltä, ihan vain varmuuden vuoksi.

// Werucchi, säälin Gingeriä jo valmiiksi. 8)) //

-------------

Synoi

[ Wolverine saapuu myös häiriköimään~ Ginin ja näemmä Nessankin huomion yritämme herättää tässä samantien~ ]

Saattoi olla, että hysteeriseksi räjähtänyt naurunremakkani kuului kauemmaksikin ja koska nauruni syynä olivat juuri mystisesti kiinni räpsähtänyt katulamppu, joku saattoi pelästyä. Tai ainakin Averyni siinä vierellä pelästyi suunnattomasti ja päästi miehekkäällä tavalla epämiehekkään karjahduksen pari sekuntia tapahtunutta myöhemmin.
"Se sammui! Mitä ihmettä!? Halloween tosiaankin!", rääkäisin ja repesin uudelleen nauruun. Enpä tiedä oliko tässä mitään naurunaihetta, sillä totta kai saatoimme olla kauhuelokuvassa tämän kliseenäkin tunnetun tapahtuman perusteella, mutta... oikeasti! Ilta alkoi hyvin, jos se kirvoitti jo tässä vaiheessa tuollaiset ulinat Averysta.
"Mitä mitä mitä!? Miksi ne sammuivat!?", mies uikutti ja tarrasi harteisiini ikään kuin minä muka voisin hänet pelastaa.
"Jos tänne ilmestyy Freddy Krueger, niin en osaa auttaa", huokaisin tietäen tökkääväni häntä arkaan paikkaan eilen katsotun Painajainen Elm Streetillä-elokuvan jälkeen. Ja aivan oikein, hän ulahti uudestaan. Virnistin vielä ja pudistelin päätäni heikkohermoiselle ystävälleni.
"Rauhoitu. Nyt mennään ennen kuin Freddy tulee," tokaisin ja mätkäisin häntä kumiviikatteellani päähän pari kertaa saaden punamustan hatun sakarat huojahtelemaan hassusti. Nauroin uudelleen saaden Averyn vilkaisemaan minua jo ehkä hieman enemmän ärtyneesti, kuin säikähtäneesti.

Jatkaessamme matkaa minua runsaasti pidempi ja omaksi harmikseen myös harteikkaampi Avery hiippaili perässäni ympärilleen pälyillen. Tänään se ei herättänyt onneksi hirveästi huomiota, sellainen hiippailuhan vain sopi hänen asuunsa: punamustat tiukat trikoot ja huojahteleva hattu, voiko epäilyttävämpää olla? Kaikki sarjakuvia lukevat ymmärtävät kenestä oli kyse: Harley Quinn, kerrassaan viehättävän omituinen pahis sekin. Olin kyllä yrittänyt vihjailla Averylle, että hänellä ei ollut mitään saumaa näyttää naiselliselta tuollaisissa trikoissa, mutta... Ei hän suostunut kuuntelemaan, kun oli ideansa kerran jo saanut.
Minä en tosin ollut varmaan erityisen luottamusta herättävän näköinen itsekään ja tästä syystä halusinkin päästä nopeasti sisätiloihin taskussani polttelevan purnukkani kanssa. Kyllähän minä saatoin mennä halloweenia juhlistavasta kokomustan vaatetukseni ja turhankin pitkän puhallettavan viikatteeni kanssa, mutta... oloni oli lievästi vainoharhainen elintoimintojeni kiehuessa yli ja ympäri jo kolmatta iltaa peräkkäin. Poliiseja oli varmasti enemmän liikkeellä tänään, vaikka halloween olikin perinteisesti lasten juhla. Ja jos täällä oli juhlat, he saattaisivat parveille ympäristössä kokeilemassa kuinka monta alaikäistä he saisivat kiinni ympäripäissään. Samallahan siinä tulisi huumeratsiatkin tehtyä...

"Ala tulla jo", sihahdin ärtyneenä perässä hidastelevalle Averylle ja suuri huppu tipahti päästäni, kun käännyin hänen suuntaansa. Tosiaan, uskaltaisiko kukaan tänään toisaalta pysäytellä minua? Olinhan itse Kuolema, Viikatemies. Mustaa kaapua korvaamaan olin löytänyt suhteettoman ison hupparin, joka laskeutui päälleni melko onnistuneesti kaapua muistuttaen ja ulottui minua polviin asti. Loput korvasi erään tuttavani kaapista löytämäni suurilahkeiset mustat housut. Tietty isojen hihojen, lahkeiden ja valtavan hupun kanssa oli keskimääräistä vaikeampaa toimia, mutta ei halloweenin aikaan voinutkaan lähteä ihmisten ilmoille ihan keskimääräisenä~ Sitä paitsi kukaan ei voinut varastaa housujen taskuista mitään huomaamattani, jos itsellänikin meni taskujen esille kaivamisessa karkeasti laskettuna puoli vuotta.

Viimein taisimme olla oikeassa paikassa päätellen ulkona irvistelevistä kurpitsoista ja sisältä heikkona erottuvasta puheensorinasta. Riemuissani kiirehdin jo avaamaan pubin ovea, mutta vilkaistessani taakseni näin Averyn pysähtyneen jonkin matkan päähän pahaa enteilevä ilme kasvoillaan.
"Mmn, kuinka paljon siellä on väkeä?", hän aloitti. Raotin ovea, jolloin melu voimistui. Vilkaisin aveciini hymähtäen.
"Tuon verran."
"Vähän liikaa minun makuuni."
"...äh, älä jauha paskaa. Ala tulla!"
Astuin sisätiloihin ja hetken epäröityään Avery hypähti myös parin askelman ylitse portaiden yläpäähän kepeästi, kuin metsäkauris... vain astuakseen heti yhden askeleen taaksepäin kulmat tylsistyttävän tutulla tavalla kurtistuneena. Millä oikeudella hän näytti noin ahdistuneelta ja stressaantuneelta?
"...et ole selvästikään tarpeeksi kännissä", huokaisin ja jäin ovelle päin vilkuilevista silmäpareista huolimatta seisoskelemaan ovensuuhun karmeihin nojaten. Sisällä oli paljon kummituksia, noitia, vampyyrejä ja muuta asiaan kuuluvaa. Kynnyksen kerran ylitettyäni tiesin, että olisin menossa jo mukana, tulisi Avery eli ei. Mutta kysymys kuului tulisiko lievästi sosiaalisia tilanteita ja kaikkea mahdollista muutakin kammoava Avery. Ilmeestä päätellen ei, taaskaan.
"En ole ollenkaan kännissä. Kyllä se riittää jos meistä toisen silmät seisovat pikimustina päässä."
"No ala nyt vielä syyllistämään senkin takinkääntäjä! Tuletko vai etkö?"
"En."
"Älä sitten, kusipää."

Tämän jälkeen suljin oven perässäni jättäen antisosiaalisen ilonpilaajan jälkeeni. En minä kovin kauaa jaksaisi hänelle vihoitella, mutta olihan se nyt ilkeää jättää minut yksinäni tänne. Oli vielä kehdannut väittää olevansa huolissaan minusta, kun olin kuulemma taas koko ajan ihan tunnelissa ja laihtunutkin niin kamalasti. Seliseli, jos hän olisi oikeasti huolissaan niin hän tulisi mukaani katsomaan etten vahingossa tappaisi itseäni. Se ei ollut teoriassa mahdollista, koska tiesin kyllä missä omat rajani kulkivat, mutta eihän Avery koskaan minua uskonut tässäkään asiassa joten olisi nyt tullut holhoamaan sitten.
Mutta nnoh, olkoon sitten. Hän ei tulisi tänne ainakaan yksin, joten asia oli ihan sama työntää pois mielestään. Korjatkoon asian muutaman viikon päästä, mikäli suvaitsisi muistaa syntymäpäiväni. Täällähän oli väkeä ja boolia kaikelle sille väelle. Muutama utelias katse käväisi minussa ja joku pidempi, oven lähellä seikkaileva harteikas mies vilkaisi minuun hieman epäillen. Viisainta olisi ollut esitellä henkilöllisyystodistusta tai jotain, sillä hän taisi epäillä ikääni, mutta en uskaltanut siinä tilassa kohdata hänen katsettaan: mies olisi voinut huomata laajentuneet silmäteräni yhtä näppärästi, kuin hieman alkoholia nauttinut, mukamas aineiden käytön lopettanut Averykin. Yritin siis koota ryhtiäni ja kävellä peremmälle sen näköisenä, kuin saisin olla täällä. Niin kuin sainkin, kyllä minä kuudentoista vuoden yli olin jo päässyt. Surullista sikäli, että minä en enää voinut vakavissani lähteä karkinkeräyskierrokselle.
Lopulta ilmeisesti jonkinlaisena portsarina toimiva mies näytti vakuuttuneen minusta kylliksi ja näin silmäkulmastani kun hän kääntyi jutustelemaan yhdelle monista kummituksista. Käänsin katseeni hänestä sivuun ja mitä sitten näinkään? Ensinnäkin näin hyvin toteutetun Poison Ivyn, joka jo sinällään olisi riittänyt suistamaan useimmat miehet ojaan. Ja toisekseen minä tunnistin henkilön puvun takana yhdistämällä leiskuvat hiukset kauniisiin kasvonpiirteisiin ja kerrassaan pirullisen hyvännäköiseen kokonaisuuteen yleensäkin. Minä en muistanut viimeisimmästä tapaamisestamme lopultakaan sitä illan kohokohtaa vaikka hetkiä sitä ennen olikin yhä filminauhalla, mutta varmaa oli että hänen viehätysvoimansa ei ollut kulunut missään vaiheessa.
Ja koska punapäässä oli muutakin hyvää, kuin se ulkoinen olemus, lähdin luovimaan ihmismassan lävitse kohti ainoita tuttuja kasvoja toivoen, ettei hän ehtisi hävitä mihinkään ennen saapumistani paikalle. Erään edessäni seisoskelleen ihmissuden ohitse päästyäni olin jo niin lähellä, että uskoin hänen kuulevan jos hihkuisin kovaa.
"Poison Ivy! Minulla oli sinulle arvoistasi seuraa vielä puoli minuuttia sitten, mutta ikävä kyllä Harley Quinn jänisti ja vilisti tiehensä."

Hänen lähettyvilleen näytti ilmaantuneen myös joku hiivatin pitkä enkeli, jolle en ensihätään meinannut keksiä mitään sanomista. Kun sain kierrettyä hänen sivultaan melko lähelle vihreään sonnustautunutta Giniä, alkoi hänen luiseva olemuksensa kuitenkin herättää minussa niin paljon erilaisia ajatuksia että se oli ehkä parempikin miettiä hetki ennen kuin sanoi mitään. Olin kuullut, että hyvin vaaleat värit vaatteissa antoivat leventävää vaikutelmaa. Kuinka paljon laihempi hän sitten saattoi noiden alla enää olla? Tämä Averyn olisi pitänyt nähdä, jos väitti että minä olin laihtunut.
"Iltaa~ Valkea pukee puolestaan sinua", tokaisen ajatukseni innoittamana kuultuani hänen tervehdyksensä Ginille.
"Keskeytinkö jotain?", tiedustelen sitten Giniltä syystä tai toisesta huvittuneesti hymyillen, siirtäen hieman huppua varjostamasta kasvojani.

----------

Kuulehto

Kairia minäkin ilmestymme pälylemään paikalle x3


Kairi Hills

Olin hieman vasta hankaan äitini idealle siitä että minun pitäisi mennä Haloween juhliin josta olin kuullut koulussa muutamilta tytöiltä. No okey olin vahingossa kuullut heidät puhuvan niistä ja vahingossa ohimennen kertonut niistä äidilleni joka oli innostunut suunnattomasti ja ruvennut tietenkin touhottamaan minulle pukua. Äitini keksi, että minun pitäisi esittää vämpyyriksi jonka puku koostuu yön sinisestä pitkä helmaisesta mekosta jonka hihat ovat noin 12 cm kyynerpään ylä puolella, tumman vihreistä 10 cm pitkiin korkoihin varustetuista korkokengistä, kenkien kanssa saman sävyyn kuuluvista lyhyt vartisita hanskoista (joita pidän vain kotoa juhiin välisen matkan aikana), viinin punaisesta viitasta. Kokonaisuuden äitini kruunasi muutaman asteen minun oikean ihon väriä kalpeammalla puuterilla, kajaalilla, ripsivärillä, tumman vihreällä luomi värillä ja syvän tumman punaisella huuli punalla ja tietysti äitini oli hankkinut minulle feikki tora hampaat. Hiuksilleni äitini ei tehnyt onneks mitään.

Kävellessäni kohti juhla paikkaa tunsin ilman viileyden kasvoillani ja oikeastaan se tuntui ihan mukavalta. Sillä täällä muutavan vuoden asuttuani äitini ja pikku veljeni kanssa opin rakastamaan pakkas päiviä vaikka olihan niitä ollut englannissaki, mutta täällä atlantin tällä puolen pakkanen tuntui aivan erilaiselta kuin saarimaisen Englannin pakkaset olivat olleet. Kadut olivat lähes asutiot vaikka yksittäisiä naamiais pukuun pukeutuneita samaan suuntain kuin minä meneviä olikin liikkeellä pystyin kuitenkin kuulemaan korkokenkieni kopseen kun ne osuivat jäiselle jalkakäytävälle ja samalla tasaisen hengityksen joka höyrysi kylmässä ilmassa.

Kun pääsin pubin ovelle (ensin kyllä ihailin kauniisti koverrettuja kurpitsoja ja lyhtyä joka loisti himmeästi) epäröin hieman avata ovea kuulessani puheen sorinaa sisältä, mutta ennen kuin ehdin kääntyä lähteäkseni pois joku tempaisi edesti oven auki ja työnsi minut sisään. Lämmin ilma ja puheen sorina tervehti mihua heti kun olin astunut sisään kirpakasta ulkoilmasta. Katselin hetken ympärilleni ihaillen kauniita ja taidokasta kunnes minua tönäistiin sivuun oven edestä johon olin jäänyt tukkeeksi. Sain muutamia tutkivia katseita perääni kun kävelin ikkunan laudalle asetettujen lyhtyjen luoke jossa ei minun onnekseni ollut ketään ja jäin sinne seisomaan katse poissa olevasti naulinnutuna jonnekkin tiskin toiselle puolelle vaikken. `No jos joku haluaa tulla juttelemaan niin siitä vaa. Tämä vamppyyri ei nimitääin tänä iltana kaipaa verta yhtään...´

//outoa sekasotuka.. -.-''//

----------

Mintzu

[werucchin huomio tänne. Viesti sisältää joitakuita sallittuja autohittejä!]

MERLE CORBEAU

"Tule nyt, en tahdo raahata sinua!"
Olin takertunut tiiviisti Weran vasempaan käteen. Tyttö näytti kovin vastentahtoiselta - juuri siltä, ettei olisi halunnut liikkua enää senttiäkään lähemmäs pubia.
Minulla oli ihmeen juhlava olo. Olin päässyt pukeutumaan kerrankin, ja itse asiassa näytin aika merkittävältä - olin pukeutunut vampyyriksi juhlakutsun käskettyä laittamaan jotain pelottavaa päälle. Minulla oli komeat tekotorahampaat, jotka näkyivät kunnolla, kun irvistin. Muuten ne pilkottivat vain pienesti ylähuulen alta. Muuten minulla oli ylläni pitkä musta kaapu, jossa oli korkeat kaulukset - aivan kuin kunnon Draculalla. Ja kalpea ihohan minulla oli luonnostaan. Olin täydellinen tähän rooliin!

Wera seurasi minua vähän jotenkuten, mutta tullessamme pubin ovelle minä vetäisin kättäni vähän eteenpäin ja työnsin hänet ensin ovesta sisään, ja menin sitten itse perässä päästämättä kuitenkaan irti.
"Kyllä tästä tulee ihan kivaa, vai mitä", kehuin juhlia Weralle. "Lupaan käyttäytyä!"

---------

weru

[ johan minua nyt kaivataan XD ]

WERA LUCINE
hox mintzu

"No anna minun sitten mennä kotiin!" huusin vastaan, kun Merle piti kättäni hanakasti otteessaan ja raahasi eteenpäin kohti pahamaineista Irish Foxia, jossa juhlittaisiin tänään kuolleita, olimmehan kuitenkin Kanadassa, Pohjois-Amerikan naapurissa.
Itse en ollut niin innoissani tästä illasta, koska kutsu oli suunnattu 16-vuotiaille ja siitä vanhemmille, sekä naamiaispukeutuminen oli pakollista, enkä muutenkaan ollut mikään... seurapiiri-ihminen. Vaikka olinkin hävettävän innoissani pukeutumisesta Halloweenia varten, en kuitenkaan missään vaiheessa halunnut julkisesti esiintyä moisessa asussa! Mahdollisimman virheetön yritykseni pukeutua kalpeaksi nukeksi mustassa mekossa ja pikkuruisessa hatussa oli onnistunut, ja olin siitä iloinen, mutta että jonnekin vanhempien ihmisten seuraan sellaiseksi pukeutuneena... En minä sitä halunnut!
Valinnanvaraa ei valitettavasti ollut, kun Merle raahasi minut kotoa puoliväkisin kuuntelematta mielipiteitäni. Miten hän aina olikin raahamassa minua juuri tänne... Ymmärsin kyllä, että hän halusi ottaa osaa juhliin, mutta miksi hitossa hänen piti ottaa minut avekikseen, hänen jos kenen pitäisi tietää etten ollut tällaisen ajanvietteen ystäviä.

Olimme kävelleet niinkin nopeasti, että kun vihdoin kiinnitin ympäristöön huomiota, olimmekin jo Felcian pubin ovensuulla kahden hyvin kaiverretun kurpitsalyhtyjen ympäröimät. Kylmäverisesti Merle avasi oven, nykäisi kättään eteenpäin saaden minut kipittämään ohitseen ja työnsi minut lopulta sisälle asti. Puheensorina, musiikki ja hämärät valot karmivat selkäpiitäni, eikä Merlen kehuyritys kuulostanut lainkaan niin miellyttävältä minun korvissani.
"Ai ihan lupaat käyttäytyä..." huokaisin itsekseni tuijottaessani toivottomana ihmismassoja, joiden joukossa oli vähän turhan monta noitaa ja vampyyria. Merle oli itsekin pukeutunut aristokraattimaisemmaksi vampyyriksi, toisin kuin nuo karmivat Edward Cullenit tuolla yhdessä nurkkauksessa.
Kipitin syrjään ovensuulta ja löysäsin aavistuksen harteillani olevaa viittaa, mutta en ottanut sitä pois. Se taisi olla tällä hetkellä ainut tukeni ja turvani tässä paikassa.

GINGER
hox sleepless sekä synoi

Kaadoin kauhallisen kummallisen väristä litkua punaiseen kertakäyttömukiin, kun kuulin tutun pojan - tai siis miehen äänen hihkuvan sen hahmon nimeä, jota ulkomuotoni oli tarkoitus esittää, ja ilmeisen hyvin olin onnistunut, kerta Susipoika, itse Wolverine, sen tunnisti.
"Voi miten harmi!" käännyin muki kädessäni ja vastasin hänelle suu hiukan tekomutrussa. "Ihana viikate muuten, itsekö teit?"

Sen jälkeen kuulunut ääni ei ollut läheskään yhtä miellyttävä, tai edes siedettävä, vaan aivan päinvastoin - mieleni teki oksentaa siihen paikkaan, sillä ellen vallan erehtynyt, kuulin sen karmivan nahkaluurankohoron äänen takaatani. Ääni totesi vihreän pukevan minua, mikä samaan aikaan imarteli sekä inhotti minua.
Käännyin kuitenkin hymy huulillani kohtaamaan tuon... näköjään nykyään blondin hirvityksen, joka oli pukeutunut enkeliksi. Ainakin tytöllä oli huumorintajua.
"Kiitos, Nessaja", totesin tavalliseen äänensävyyn, aivan kuin hänen uudelleentapaamisensa olisi jotenkin miellyttävä tilanne. "Blondi hiuskuontalo taas sopii sinulle paremmin kuin mikään muu väri, voisit pitäytyä tuossa sävyssä."

"Höpsis, et tietenkään", vakuutin vielä Wolverinelle.

---------

Mintzu

[Wera hox!]

MERLE CORBEAU

Wera raahautui puoliväkisin sisään, ja löysäsi viittaa harteillaan. Hän oli pukeutunut nukeksi, ja oli oikeastaan aika pelottavan näköinen, joskin aika suloinen samaan aikaan. Neitonen oli pukeutunut melkoisen hyvin ottaen huomioon, että hän tuntui inhoavan kaikenlaisia seurapiiritapahtumia ja pukeutumista. Hänet tuntien hän olisi mieluiten vain ollut farkuissa ja villapaidassa täälläkin. Ehkä oli vain hyvä, että pakotin hänet välillä ihmisten ilmoille kanssani, ettei hän juurtunut kiinni kotiin tai työpaikkaan.

Ja ennen kaikkea, ehkä voisin esitellä hänet jollekin tuttavalleni ja näyttää, millaisia aarteita minulla on kotiluolassani. Nukketyttöjä ja sensellaisia.
Pidin yhä Weraa kädestä kiinni, aavistuksen väenpaljoudessa liikuskelevat miehet saivat minut varpailleni, mutta erotin joukosta myös tuttuja kasvoja: Kairin, jonka olin tavannut rannalla; Ginin, jota Wera inhosi syvästi sekä Wolverinen, joka hääräili hänen vierellään. Blondia heidän seurassaan en tunnistanut. Olisiko pitänyt viedä Wera näytille? Tyttö kuitenkin pysyttelisi luultavasti kiinni kädessäni koko juhlan ajan, hänellä tuskin oli mitään hyviä tuttavia joiden kanssa olla.
"Onko sinulla yhtään kaveria täällä?" kysyin lempeästi, ja vedin Weraa vienosti lähemmäs kylkeäni. Pidin ääneni melko hiljaisena, ettei kukaan muu kuulisi kuin brunette vieressäni.
"Sitä vaan, että en tahtoisi hylätä sinua seinäruusuksi minnekään."
Toisaalta... oliko järkevää päästää kahdeksantoistavuotiasta juhlimaan alkoholillisessa tilaisuudessa (vaikka Wera olikin absolutisti, hänen kaverinsa voisivat olla juoppoja) joidenkin minulle tuiki tuntemattomien kavereiden kanssa? Itse en ainakaan osannut nimetä yhtäkään hänen ystäväänsä nimeltä.

----------

weru

WERA

mintzuuuu

Käteni oli vieläkin tiukasti kiertynyt Merlen käden ympärille, ja hän kysyi, oliko minulla yhtään kaveria täällä, mikä sai minut tuntemaan itseni suoraan sanottuna pikkulapseksi. Katseeni harhaili pitkin paikkaa enkä huomannut ainoitakaan tuttuja kasvoja, jos tulitukkaista Ginger-pirua ei otettaisi lukuun. Tosin miksi otettaisiinkaan, ei hän ollut minun "kaverini". Hrrh, sain hänestä vain kylmiä väreitä, miksi hänenkin piti olla täällä?

Sain aikaan vain päänpudistuksen, koska vielä ainakaan en nähnyt ketään miellyttävää tuttua.
"Olen ollut koko elämäni seinäruusu, ei muutama tunti lisää haittaa mitään", sanoin mahdollisimman välinpitämättömästi ja reippaasti, koska en halunnut Merlen joutuvan jäämään vasten tahtoaan pitämään minulle seuraa, vaikka hänhän se oli, joka minut tänne raahasi. Silti, Merle kuului enemmän tällaiseen ympäristöön kuin minä, joten en halunnut pidätellä häntä.
Toisaalta salaa mielessäni toivoin, ettei Merle heti ensimmäiseksi säntäisi Gingerin luo, mutta kuka minä olin hänen seuraansa määräämään. Saatoin vain toivoa parasta ja pelätä pahinta.

-----------

Mintzu


[Wera hox!]

MERLE CORBEAU

"No mutta, enhän minä sinua yksin aio jättää. Sinä voit olla minun kanssani - on pari tyyppiä, joille tahtoisin kuollakseni esitellä sinut!"
Katsahdin kaihoisasti Wolverineen ja Giniin päin. Kaukaa erotin tulitukan pukeutuneen johonkin vihreään asuun, Kirk taas ei ollut aivan niin kirkkaiden värien lumoissa tällä kertaa. Blondia en tunnistanut vieläkään, vaikka tuo pitkä ja luurankomainen nainen näytti jotenkin kaukaisesti hyvin tutulta.
"Olethan sinä kuitenkin aika beacoup important pour moi."

----------

Niittylilja

FELCIA HAYES


HOX! Weru ja Mintzuu~

Kunhan ilta oli päässyt alkuun niin ihmisiä oli ilmaantunut sisälle kuin sieniä sateella. Oli ties minkäsorttista ihmetystä, mutta en toistaiseksi bongannut turhan monia tuttuja kasvoja. Luciferia ei ollut näköpiirissä enkä tosiaan tiennyt pitikö hän edes tämänsorttisista juhlista. Itse asiassa olisi saattanut pitääkin, olisikohan minun pitänyt infota häntä asiasta jotenkin?

Nojailen hieman mietteliäästi tiskinpuoleisella seinustalla siihen oveen joka vei yläkerrassa olevaan kamariin, samalla kun siemaisen lasistani hieman boolia. Olin minä täällä tarjoilemassa tai en, juhlat ne olivat minullekin ja ei juoma minulla nousisi päähän ellen oikeasti joisi ihan urakalla.
Katseeni kiertää uteliaasti pitkin erilaista väkeä täällä. Noh, ihmisillä vaikutti onneksi olevan ihan hauskaa, ja tämä tapaus toi varmasti uusia vakiokävijöitäkin paikalle.

Huomioni kiinnitää eräs huomattavan pitkä sekä laiha valkoiseen enkeliasuun pukeutunut tyttö. Hmh, hieman rajojenrikkoja? Noh, jos hän halusi olla enkeli vampyyrien ja ties minkä piruparkojen keskellä niin mikä minä olin siitä valittamaan. Enemmänkin huomioni kiinnitti hänen pituutensa sekä huomattava laihuutensa. Olikohan hän peräti anorektikko? Hmh, toisaalta jos hän ei ollut kuin nuori aikuinen niin saattoihan hän olla teinivuosienkin jäljiltä varsin laiha mitä en yhtään ihmetellyt kun tyttö oli moiseen pituuteen kasvanut. En nimittäin tosiaankaan ollut nähnyt elämässäni kuin ehkä kerran aikaisemmin noin pitkän tytön, hänhän lähenteli kahden metrin pituutta! Katseeni kiinnittyy myös hänen seurassaan olevaan punatukkaiseen Poison Ivyyn sekä tytön pituuteen nähden taasen huvittavan lyhyeen mieheen. Tyttöhän oli häntä varmaan kaksi päätä pidempi.

Oven käydessä vilkaisen keitä mahtoi olla tulossa, ja ilmeeni kyllä käväisee hetken yllättyneisyyden puolella. Kappas, kukas vampyyriherra se sieltä tallustaakaan, näköjään nukke-Wera käsikynkässään.
Hymähdän vähän huvittuneesti ja lasken lasini tiskin reunalle puolitäytenä. Toisaalta en juurikaan kaivannut Merlen näkemistä sen mukavan tapauksen jälkeen kun hän tunkeutui kotiini ja kun lopulta olin ihan humalassa siinä missä hänkin ja paiskoimme molemmat laseja pitkin lattiaa ja muuta mukavaa - mutta toisaalta kaipa minä olen vähän masokisti luonteeltani. Sitä paitsi muita tuttuja eivät silmäni olleet toistaiseksi huomanneet sitä tavallista nurkkapöydän korttipeliseuruetta lukuunottamatta ja Wera oli ihan mukavaa seuraa. Ja noh... kaipa sitä Merleäkin omalla tavallaan kesti.
Miksipä siis ei?
Lähden puikkelehtimaan ihmisjoukon vilinästä heidän luokseen.

"Kappas, keitäs sitä täällä näkee", tokaisen hieman virnistäen ja ojennan käsiäni kuin jos tapaisin jotain hyvinkin vanhoja, hyviä tuttuja - joten kaipa tervehdystä voisi hieman sarkastiseksikin todeta, vaikkei se varsinainen aikeeni ollutkaan.
"Päätitte tulla juhlimaan? Hienoa", sanon hymyillen, katsahtaen Merleen hieman lyhyemmin kuin Weraan. Kaikesta huolimatta häpesin aavistuksen itsekin miten olin päästänyt itseni silloin niin hyvään humalaan.
"Tuolta löytyy ilmaista boolia mikäli sattuu maistumaan", vinkkaan vilkaisten Merleen ja huitaisten kädelläni boolikulhojen puoleen.
"Niin ja voin minä tarjoilla vaikka ihan teetäkin jos Weralle maistuisi?" kysäisen kääntäen sitten katseeni Weraan.

---------

Kuulehto

Minusta tuitui kuin olisin jäänyt seinä ruusuksi mikä oikeastaan kävi minulle mainiosti, sillä en oikein ollut juhla tuulella. Vaikka huomasinkin poikaystäväni vikittelemässä jotain kissa naista (olin seurannut jätkän touhua jo vähän aikaa huomatessani hänet muutaman askeleen päässä tiskistä). `siistä vaan iske pahuksen rukkari! Sillä sen jälkeen hän saa kuulla minulta kunniani ja tasan vedän välit poikki saatanan kaksinaamainen kusipää!´ ajattelin vimmoissani ja kävin hakemassa vähän boolia palaten, sitten takaisin "vartiopaikalleni". Sivusta seuraaminen oli oikeastaan aika hauskaa, sillä silloin pystyin huomaamaan jotain mitä muut eivät välttämättä nähneet. Esim se että noin 10 min minun jälkeeni tullut kolmen miehen jengi oli jo valmiiksi pienessä hiprakassa jonka huomasin heidän railakkaasta lauleskelemisestä sisään tömähtäessä.

"Hei neiti haluisisko tulla meijän kanssa jutustelemaan?!" eräs minua kaksi vuotta vanhempi velho herra huikkasi minulle huomatessa minun olevan yksin booli mukini kanssa. "En minä nyt oikein halua" vastasin velholle ja hymyilin anteeksi pyytävästi booli mukini takaa. "Hei ei tuollaisen kauniin vampyyri neidon kannata yksin olla" Velho sanoi ja luokseni jättäen muutaman hänen ystävänsä jutustelemaan jostain tulevasta rock konsestista. "Ei sinun olis tarvinnyt tulla pitämän seuraa minulle" kommentoin vaivaantuneena velhon tullessa liian likelle minua. Otin muutaman askeleen ovea kohti saaden miehen ja minun väliini hieman etäisyyttä. "Mutta minusta ei ole mukavaa että tuollainen kaunis nainen on yksin juhlimassa halloweenia, kun muut viettävät aikaa ystävien kanssa." mies jatkoi ja tuli taas askeleen lähemmäs jonka minä otin takaisin askeleena taakse päin ja lähemmäs ulko-ovea. "Mutta.." aloitin mutta velho syöksähti yhtäikkia luokseni kietaisi kätensä vyötäröni ympärille ja suuteli väkisin huuliani. Booli muki putosi lattialle, kun säihdin miehen otteita. "Helvetin Pervo päästä irti minusta!!" huusin täysillä kun mies päästi huuleni vapaaksi, jotenkin minä onnistuin läymäyttämään miestä poiskelle ja pääsemään pakoon ulos kylmää ilmaa. Sisään en meni ennen kuin se mies ystävineen häipyy sieltä.

--------

Vertaveli M

MELINDA

Rakastin teemajuhlapäiviä. Etenkin halloweenia, jolloin sain kulkea sellaisissa vaatteissa kaduilla ja kapakoissa kuin tise halusin, ilman että täytyi olla lavaesityksiä. Tällä kertaa olin päättänyt kokeilla perinteisin kissatytön sijaan puputyttö asua, joka oli kohtuullisen hyvin onnistunut. Olin laitanut mustan, juhlavasta kankaasta tehdyn bodyn ja verkkosukkahousut. Rakastin verkkosukkahousuja, enkä olisi voinut lupua niistä tälläkään kertaa millään. Olin ostanut pilailupuodista mustan pupunkorvapannan ja kihartanut ruskeat hiukseni hyvin korkkiruuvimaisiksi kiharoiksi. Jaloissani oli kirpputorilta löytämäni mustat piikkikorkkarit, joiden korko ei ollut kovin suuri. Tarkoitushan oli pysyä pystyssä parin juomankin jälkeen. Kiiltävän musta käsilaukku oikeassa kädessäni roikkuen matkasin kohti baaria, josta olin kuullut parin kivan tyypin juttelevan.

Sisään pääseminen oli helppoa. Baari oli hyvin koristeltu ja viritteli ihmiset sopivaan tunnelmaan. Keveän ja luonnollisen meikin alta oli helppo hymyillä ihmisille, jotka katselivat minua. Huomasin vihrepukeisen naisen ja hänen seurassaan viikatemiehen. Viikatemies vaikutti mielenkiintoiselta, minkä takia päätinkin mennä tervehtimään heitä heti kun vain olisin saanut juotavaa. Kävelin rauhallista vauhtia tiskin lähelle ja otin itselleni lasillisen boolia. Ei paranisi aloittaa turhan reippaasti, maistelisin rauhallisesti boolia ja katsoisin miten tilanne lähtee kehittymään.

---------

weru

WERA

hox mintzu ame

Nämä muutamat tyypit, jotka Merle mainitsi, eivät houkuttaneet minua lainkaan. Huomasin, miten Merle soi pitkän katseen kauttaaltaan vihertävän Gingerin ja tämän toisella puolevan olevan lyhyen pojan, ja toisella puolella olevan pelottavan pitkän valkeapukeisen blondin naisen suuntaan. Blondi nainen oli niin pelottavan laihan näköinen, että häntä olisi voinut vain tökätä tikulla ja mokoma olisi varmaankin lysähtänyt heti kasaan...

"Oikeasti, seinäruusuna oleminen ei ole niin paha asia kuin sen voisi kuvitella olevan..." sanoin toivoen, että se pelastaisi minut Gingerin pahaatekevältä seuralta.
Kuitenkin, ennen kuin ehdin lopettaa lausettani, itse juhlien pääjehu Felcia koikkelehti ihmisten välistä luoksemme tervehtimään. Päätin olla aavistuksen siivommin hänen silmiensä alla, ja puistelin hameeni helmaa toisella kädelläni ja tervehdin noidaksi pukeutunutta naista ystävällisen hymyn kera.
"Voi kiitos, mielelläni", sanoin vaivihkaa myös huoahtaen hiljaa. Felcia oli tällä hetkellä todellakin kuin mikäkin pelastava enkeli, ironisesti vain noidan vaatteissa.
Merle tuskinpa jaksaisi hänen seuraansa kovin pitkään, ja nyt hänen ei tarvinnut myöskään huolehtia minun yksinolemistani... luulisin ainakin.

En voinut olla huomaamatta oven lähettyvillä riitelevää parikymppistä miestä ja suurin piirtein minun ikäistäni tyttöä, joka löi edellämainittua kasvoihin ja paineli ulos. Johan he aloittivat aikaisin, vasta mekin tulimme tänne!

----------

Synoi

[ werucchi, Sleepless ja Mintzu ]

Ginillä ei tuntunut olevan vaikeuksia tunnistamisessani ja miksi olisikaan, minä en nimittäin ole ottanut koskaan tavakseni keskustella ihmisten kanssa jäämättä mieleen. Puhumattakaan sitten muunlaisesta sosialisoinnista, josta voin ylpeänä kertoa päässeeni osalliseksi~ En vieläkään ole aivan varma miten se oli mahdollista, ellemme sitten olleet pahemmassa humalassa kuin muistinkaan. Mutta fakta oli, että aamulla olin herännyt enemmän tai vähemmän vaatteista vajaana tuon näköisen punapään vierestä ja se jos mikä oli mukavasti tylsyttänyt pahimman terän jyskyttäneeltä päänsäryltä ja paisuttanut egoani ikiajoiksi. Ginin mielipide saattoi toki olla toinen, jos hän olikin tottunut hieman erilaiseen miesseuraan mutta ei se enää mitään.
Eikä hän sitä paitsi juossut minua pakoon. Vastaus sai minut virnistämään leveästi ja siitä rohkaistuneena ojensinkin kättäni naista kohti koettaen tuttavallisesti taputtaa häntä alaselälle.
"Imartelevaa, että muistat minut parinkin viikon jälkeen~ Vaikka mihinpä minun valloittava persoonani kenenkään mielestä katoaisi?", hykertelen ja vilkaisen sitten boolimaljaa yrittäen arvailla paljonko se sisälsi alkoholia. En tiedä mitä minä uskaltaisin juoda vai uskaltaisinko mitään, joten parempi turvautua jälkimmäiseen.
Kysymykseen viikatteesta vastasin heilauttamalla sitä mielestäni aivan näppärästi ja olin lähellä aiheuttaa tulipalon kumisen rekvisiittani ajautuessa hieman liian lähelle pöydällä palavaa kynttilää.
"Tietenkin tein sen itse! Leikkaa-liimaa ja maalaa itsesi nurkkaan eli tee-se-itse-timpuri. Eikun mitä?", lisäsin enkä voinut välttää nauramasta ääneen omalle jutulleni oli se sitten yleisesti ottaen kuinka arveluttavaa toimintaa hyvänsä.

"Minulla ei jostain syystä käynyt mielessäkään, että olisit täällä mutta enpä pistä pahakseni. Avery nimittäin karkasi nähdessään kaikki kummitukset ja vampyyrit. Eipä sillä, juuri tänään tarvitsenkin ihan varmasti vähän parempaa seuraa ja sellaista sinä varmaan haluatkin olla, hmm?", jatkoin höpöttämistäni ihan vilkkaan ajatusjuoksuni pohjalta. Samalla vilkaisin ovesta saapuneen vampyyrineidin suuntaan ja elehdin kovasti käsilläni selitykseni lomassa, mitä en yleensä tehnyt näin suurieleisesti ennen kuin... no niin, humalassa tai muuten vain tällaisessa tunnelissa. Ymmärrettävää lienee, että siinä tilanteessa oli vaikeaa keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa ja viikate tippui hetkeksi lattialle.
Samalla kun aloin nostamaan lavasteita, ovi kävi jälleen yhden vampyyrin tieltä ja tämän minä tunnistinkin suhteellisen nopeasti. Hän oli selvästikin Merle Corbeau, jonka kanssa olin juonut kupilliset kuumaa ja jonka olin esitellyt Joannelle hieman ehkä vastentahtoisesti huonon sattuman kautta. Tietenkään se ei laskenut hänen pisteitään minun silmissäni ihan noin vain ja ainakin sillä hetkellä minä ilahduin myös hänen näkemisestään. Mutta ennen mitään kovaäänistä tervehdystä vilkaisin salamana enkeliblondiin, siitä takaisin ovesta purjehtivaan vampyyriin ja takaisin... Nessajaksiko häntä oli nimitetty? Noh, häneen kuitenkin.
"En osaa sanoa, kumpi teistä on pidempi koska en näe näin alhaalta Merlestä kuin leuan ja sinusta tissit. Mutta jatka vaikka kasvamista samaa rataa, niin saatat mennä hänen ohitseen", tokaisin ja naurahdin päälle päätäni ravistellen. En tiedä kuinka paljon tämä luiseva tyttö osaisi arvostaa viittaustani hänen rintavarustukseensa, mutta en minä ollut tänään kovin kohtelias ollut Averyllekään. Loin vielä pienoisen silmäyksen saapuneen tuttavani - vai kaverini? - suuntaan ja havaitsin myös sievän tytön hänen mukanaan. Tämäkö oli hänen tyttöystävänsä, jonka kanssa hän oli asunut yhdessäkin mainittavan pitkän ajan? Tai nnoh, kukapa se muukaan olisi? Niin pitkän ajan jälkeen alkoi olla jo aika lailla hankalampaa lennosta vaihtaa seuraneitiään, luulen.

Mutta takaisin minun seuraneiteihini, joiden boolit alkoivat kiinnostaa minua kasvavassa määrin. Voisiko siitä olla korvaamatonta vahinkoa mille tahansa ruumiinosalleni? Todennäköisesti voisi, ainakin jos suorisin viistossa kohti seinää ja halkaisisin hampaani. Minulle on joskus käynyt niin pienenä! Olin melko korkeassa kuumeessa ja lähdin keskellä yötä hakemaan keittiöstä juotavaa. Maton reuna hyökkäsi tielleni pimeässä, sen jälkeen seinä ja sitten lohkesi hampaasta palanen. Enää sitä ei varmaankaan huomaisi kuin hammaslääkäri, mutta tämä on tositarina ja siitäkin syystä minun olisi varmaan parempi pysyä erossa alkoholista juuri tänään. En ehkä olisi joka ilta ollenkaan näin varovainen, mutta pari yötä sitten olin Averyn mukaan valittanut puoliunessa ääneen hengitysvaikeuksiani. Asialla ei välttämättä ollut mitään tekemistä alkoholin kanssa, mutta jotenkin nyt vain tuntui sen nojalla paremmalta välttää kaikenlaisia riskejä. Eikö tämä ollut nimenomaan myös alaikäisille avoin tilaisuus? Jossainhan täytyi silloin olla heillekin jotain juomakelpoista?
"Hmm, onko siinä alkoholia?", tiedustelen varovasti ja luon viattoman katseen Giniin, joka oli saattanut jo oppia tunnistamaan sen viime kerralla, ja varmaan osaisi poimia lauseeni epäjohdonmukaisuuden viimekertaiseen illanviettoomme viitaten.
"Minähän siis en voi harrastaa humalahakuista juomista. Viina on niin pahaakin."

Mutta jollain vaihtoehtoenergiallahan iltaa olisi pakko jatkaa. Ja uskon kyllä tietäväni millä. Tämä viikko oli kuitenkin jo mennyt tuhatta ja sataa pääni lävitse, joten olisiko sillä niin väliä jos olisin alkuillasta valmis loppuiltaan? Minua kyllä edelleen mietitytti portsari, vaikka hän olikin tainnut kiinnittää minuun huomiota enemmänkin nuoren olemukseni kuin minkään epäilyttävän toiminnan vuoksi. Vein käden housujeni taskulle ja tunsin purkin muodon kättäni vasten polttavan selkeänä kankaiden läpi. Ei se ketään vahingoittaisi? Ja olihan purkki jo kuitenkin mukanani avaamattomana, mitä järkeää sinä muka oli?
Pahoitteleva hymy ilmaantuu kasvoilleni ennen, kuin nostin katseeni naisenpuoliin.
"Minulta ikävä kyllä loppuu kohta kaikenlainen energia, joten tässä välissä voisin pistäytyä vessassa ja syödä tarjoilupöydän tyhjäksi", tokaisen huijaten puolet. Totta puhuen ruoka ei kiinnostanut minua tällä hetkellä yhtään, varmaan oksentaisin jos edes yrittäisin. Mutta en minä uskonut, että Gin aivan kaikkea oli tajunnut viime kerralla ja jos olikin, niin tästä minä halusin kaikista vähiten häntä muistuttaa. Käännähdän puoli kierrosta vessan suuntaan, saatoin vahingossa hutkaista takanani boolilasia kanniskelevaa vessapaperizombieta viikatteellaani ja pysähdyin sitten luomaan vielä yhden arvioivan katseen Nessajaan.
"Mutta voin jättää ruokaa sinullekin. Vain sinulle, vain tänään", kuulin lausahtavani, kohautin itse kulmia suorasukaiselle vihjaukselleni ja lähdin kiireen vilkkaa vessoja kohti. Nyt toinen ainakin suuttuisi, varmaan. Oivoi.

Matka vessaan oli tietysti liioitellun pitkä johtuen ihmisten määrästä ja jossain vaiheessa huomaan ohittavani myös Merlen, hänen kauniin nukketyttönsä ja pubin omistajan niin läheltä, että olisin yltänyt tökkäämään seurueen pisintä kylkeen. Hetken aikaa jo harkitsinkin niin tekeväni, kunnes sitten taas muistin mitä olin matkalla tekemään. En voisi ottaa riskiä siitä, että hän päättäisi tulla mukaan todistajaksi. Ehkäpä palatessani.
Vessa oli onnekseni tyhjä, kun sinne pääsin ja uskoin voivani vielä harkita toisen kerran. Tietystihän Avery oli oikeassa siinä, että minun pitäisi jo alkaa rauhoittaa tälle viikolle jos halusin tehdä ensiviikolla muutakin, kuin maata neljän seinän sisällä nukkumassa. Jossain vaiheessahan tämän oli pakko loppua siihen asti, kun saisin rahaa lisää ja... ai perhana, minulla on vuokra maksamatta. Milloin oli eräpäivä? Ensi viikolla? Ehkä. Ja milloin olisi taas aika käydä nolosti sosiaalitoimiston luukulla? Ylihuomenna muistaakseni. Hyvä on. Eli minun olisi rauhoituttava sen verran, että pystyisin selväpäisenä menemään papereita pyörittävien tätien luokse vinkumaan rahaa. Jos heillä olisi pienikin syy epäillä rikosrekisterin omaavan pummin käyttävän huumeita tai edes alkoholia turhan rankasti, tulisi vaikeuksia.

Mutta ehtisin huomenna nukkua vaikka koko päivän niin, että olisin ylihuomenna vedossa. Sitten maksaisin vuokran, kävisin ruokakaupassa ja olisin pian taas jaloillani meni tänään sitten kuinka kovaa tahansa. Napsautin purkin auki ja naurahdin vielä niin huolettomasti, kuin ikinä osasin. Samaan aikaan kuitenkin näin peilistä pudistelevani päätä muistuttaen epäilyttävästi moraalisaarnaaja Averya eleineni. Tai kamalan pettynyttä sisartani, jonka mielestä kesätöideni aikana ollut pienoinen lähes tauon tapainen olisi ollut hyvä alku.
Jäin vielä epäröimään häviävän lyhyeksi ja silti liian pitkäksi aikaa.

----------

Sleepi

//Synoi ja Werucchi! //

Nessaja


Nessajalla oli pienoinen aavistus siitä, ettei Gin ollut aivan niin ilahtunut jälleen näkemisestä, mitä antoikaan ymmärtää. Mutta ei se mitään, hujoppikaan ei ollut mitenkään erityisen rakastunut toiseen naiseen, olihan se ollut julma akka heidän ensinäkemisellään matkakeskuksessa, mutta tällä hetkellä ainoat tutut kasvot kuuluivat Ginille, joten hänelle oli jutusteltava. Ennenkuin mitään ehti tapahtua, kuului selkeästi vastakkaisen sukupuolen omistama ääni Nessajan läheltä, jonka vuoksi Nessaja käänsi eriparisen katseensa nähdäkseen puhujan. Herranjumala, olipas lyhyt mies, ei ihme ettei hän ollut heti huomannut toista. Tosin oliko hän edes kiinnittänyt huomiota, oliko Ginin seurassa joku toinen? Ei, eikä sillä ollut väliä.
"Kiitos vain... Viikatemies? Söpö toi viikate, tiedän muutamiakin ovelia juttuja mitä sillä voisi tehdä", Nessaja naurahti estottomasti, jonka pitkin päivää naukkailtu alkoholi hänelle soi. Ihan kuin viinaa olisi siihen tarvittu, sekopäähän teki juuri niinkuin tahtoi eikä välittänyt mitä muut sanoivat. Mutta hyväntuulisena oli kivempaa ja alkoholi sen hänelle antoi.

"Nääh, blondi on liian tylsää räiskyvän hurmaavalle persoonalleni, joten heti huomenna jos darraltani jaksan niin kaivan kaapista jotain hassun hauskaa shokkiväriä ja kaadan päähäni", tuo selitti virnistäessään sanojensa päätteeksi. Vieras mies ja Gin jutustelivat jotain, johon ei enkeli viitsinyt tällä kertaa nokkaansa tunkea. Eriparinen katse alkoi vaeltamaan pitkin salia ja muiden yläpuolella näkyi joku tuttu henkilö. Nyah, se oli selkeästi Merle. Pian tynkä mies alkoikin juttuamaan Merlestä, pituudesta, leuasta ja tisseistä. Mahtava jätkä tämä!
"On se perkele vähän pidempi, koska menin muutaman sentin ohitse goottikengilläni. Mutta sopiihan mun tissei ihastellakin, ihan mistä kulmasta tahansa." Nessaja höpötteli. Hän kääntyi hetkeksi pöydän puolelle kauhoen punaista litkua pahvimukiin, kunnes kääntyi takaisin seuralaistensa puoleen maistaen juomaa.
"Jos tässä alkoholia on niin ei se maistu..." tuo tokaisi ja kaivoi vapaalla kädellään laukustaan pienoisen taskumatin, lorauttaen hieman sen sisällä olevaa nestettä mukiinsa, piilottaen omat eväänsä takaisin laukkuun. "Nyt tässä on alkoholia ja nyt tämä on hyvää." Sanojensa varmuudeksi naisenalku maisteli jälleen mukistaan.

Vielä se tynkä höpötteli kaikenlaista, kunnes kertoi jättävänsä Nessajallekin ruokaa - mutta vain tänään. Jee.
"Kiitos paljon, olen erittäin otettu tästä kunniasta", hujoppi sanoi, vaikka arvasikin tuon tuntemattoman miehen vihjaavan hänen luurankomaiseen olemukseen. Samapa tuo, hän söi silloin kun muisti alkoholin vetämisen ohella vaikka sillä liikunnan määrällä, hän olisi tarvinnut ravintoa ehdottomasti enemmän. Tai no, eihän Nessaja varsinaisesti liikuntaa harrastanut, mutta päissään ympärikyliä juokseminen puolialasti ajoi saman asian.

-----------

Kuulehto

Kairi


Kun seisoin siinä pubin edessä puolet juhlavieraista jotka olivat menossa sisään katsoivat minua hieman arvostelevasti mutta en oikein jaksanut välittää siitä vaan seisoin viittaani kietoutuneena. `Helvetti sen jätkän kanssa!!´ ajattelin vimmoissani ja potkaisin korkokengälläni pientä kiveä joka lojui jalkojeni vieressä. Huomatessani oven aukeavan ja saman velhon joka oli lähennellyt minua piilouduin pubin vieressä olevan kerrostalon ovi synennykseen ja pidätin hengitystä huomatessani kauhuksi että velho herra seurueineen kävelivät aivan minun ohitseni hienoisessa hiprakassa hoilaten. Kuulin myös sen velhon puhuvan minusta ja sanoneen ystävilleen että jos se vampyyri likka olisi olut yhtään halukkaampi olisin voinut tarjotasille ikimuistoisen illan. Selkääni pitkin kulki kylmiä väreitä kuvitellessani mitä tämän herra velhol "ikimuistoinen ilta" olisi tarjonnut.

Seurueen kadottua kulman taakse uskaltauduin poistumaan piilostani ja palaamaan takaisin sisälle (ulkona oli alkanut sataa hiljalleen lunta). Hivuttauduin sisälle takaisin tähystys paikalle vaikka ensin hainkin uuden mukin boolia. Join mukini sisällön heti janoon sillä sisätilan lämpötila oli noussut muutaman asteella. Hakiessani lisää punaista boolia kiinnitin huomioini pieneen nukke tyttöön joka oli lähemmäs saman ikäinen kuin minä ja tämän seurassa olevan vampyyrin ja noitaa jotka näyttivän keskustelevan jostain jätteäen nukketytön huomiotta. Pudistin hieman päätäni asian suhteen vaikkei se ei liittynytkään mitenkään minuun.

Kävellessäni takaisin booli kulhon luota törmäsin vahingossa jonkin sortin menninkäiseen joka mutisi minulle joitan ei kunnioittamisesta vaikka pyysinkin tältä anteeksi. `Ei sitten! Saakelin puoli hullu metsän peikko!´ ajattelin ja kävelin kiukkuisena paikalleni. Muutaman kerran sihahdin kiukuisena liian lähelle päätyneelle epämuodostuneelle aaveelle jotka yrittivät ottaa kuvia juhlijoista. Booli mukini sisällä väheni puoleen. Vilkaisin ulos jossa lumi sade oli vaan tiheentynyt entisestään ja se jotenkin rauhoitti kiukkuani. En taija olla enään pitkään täällä vaikkei kello ollutkaan vielä edes 11 toista.

--------------

weru

GINGER

hox synoi sleepless nyt ainakin

"Miten minä voisin unohtaa yhtäkään, joka tarjoaa minulle riemukasta seuraa ja janojuomaa kaupan päälle", naurahdin Wolverinelle vastaukseksi. Hän oli niin omalaatuisen näköinen ja omalaatuisen oloinenkin, että tunnistaisin hänet varmaan unissanikin jopa silmät kiinni. En välttämättä ole ihan niin onnellinen siitä mitä ensimmäisellä tapaamisellamme tapahtui - tosin en voi sanoa mitään varmaksi, koska muistikuvia minulla ei ollut siitä yöstä lähes ollenkaan - mutta en voinut kuitenkaan kieltää, etteikö Susipoika olisi oikeastikin varsin riemastuttavaa seuraa. Etenkin, kun vaihtoehtoina oli hän tai tuo blondi-enkeli-luuranko-mikälie-hirvitys. Joka muuten vastasi tokaisuuni blondista hiusväristä ja sanoi, että blondi on liian tylsä väri hänelle. Päinvastoin, minun mielestäni blondi oli täydellinen väri hänelle - tavanomainen, stereotypinen, sekä tietyssä valossa harmahtava.
Mielipiteitäni en kuitenkaan kerennyt sanoa ääneen, kun Wolverine juttusi sitten toiselta puoleltani.

"Ai Avery! Harmillista, hänet olisi ollut varmaan mukava tavata uudelleen", sanoin ohimennen Wolverinen mainitessa hänet. "Tietenkin, sillä erotuksella tosin, että en halua olla, vaan minä olen."

Äkisti aihe vaihtui kaikkien rakastamaan Merle Corbeauhun, joka oli näemmä tunnettu näidenkin kulkijoiden keskuudessa. Nessajan ja Merlen tuttavuus ei jostain syystä tullut minulle yllätyksenä, mutta se, että lasta muistuttava poika oli noinkin hyvää pataa harakan kanssa, sai minut jo hiukan ihmettelemään. Käännyin kuitenkin ovien suuntaan ja huomasin hänet - tai oikeastaan heidät, pikku varpunen nimittäin oli tullut edellämainitun mukana. Vasten tahtoaan, todennäköisesti.
Merle pukeutuneena vampyyriksi ei niinkään minua säväyttänyt, vaikka olihan hän toki tavallinen feminiinisen komea itsensä, mutta Wera ilmiselväksi nukeksi pukeutuneena... Graur. Hän oli tehnyt itsestään vieläkin heikomman ja viattoman oloisen, ja tosiaan ansaitsi tittelinsä pikkulintuna. Hehhehe. Ei sillä, kyllä minä ymmärsin jo ensi näkemällä, että mikä Werassa Merleä aluksi mahtoi viehättää... ~

Susipoika palautti minut aikaisempaan keskusteluun kysymällä, oliko kupissani alkoholia. Päästin nauruntyrskähdyksen. Nessaja kuitenkin ehti kommentoimaan ennen minua, ja minun teki mieli vilkaista häntä halveksivasti, mutta jätinpä sen arvohenkilönä tekemättä.
"Tässä, alkoholia? Wolverine, täällä on niitä sinunlaisiasi alaikäisiä", vitsailin miehen ulkonäöllä. "Ja tuo Fayesin nainen ei ole mikään renttu kuitenkaan. Ihan puhdasta tämä on."
Kun sain sanottua tämän loppuun, kului hetki ja Wolverine ilmoitti katoavansa vessaan ja sitä kauttaa tarjottavien kimppuun. Nostin toista kulmaani, koska saatoin olla varma, ettei Wolverine kuitenkaan laittaisi mitään ruokaa suuhunsa. Tai no, mikäli pillerit tai jauhe tai vastaava olivat jonkun mielestä ruokaa. Minun mielestäni ei ollut.
En kuitenkaan puuttunut asiaan sen enempää, ei minulle kuulunut se, mitä hän tekisi, kunhan minun ei tarvitsisi olla siinä mukana.

Jäin kahden Nessajan kanssa, ja toivoin sydämeni pohjasta, että näkisin jonkun tutun, koska en todellakaan halunnut olla tuon hirvityksen seurassa. Felcia Hayes kaiken lisäksi oli juuri lyöttäytynyt harakan ja pikkuvarpusen seuraan, eikä moisen irkkunaisen seura viihdyttänyt minua tällä hetkellä lainkaan. Parempi se kyllä olisi kuin Nessaja, mutta en silti viitsinyt, vaikka kuinka mieleni teki päästä kiusaamaan tuota pientä posliinista tyttöä... Hihih ~

En malttanut jäädä odottamaan Wolverinea saapuvaksi, joten vilkuilin väkijoukkoa.
Lähellä baaritiskin oikeaa laitaa huomasin tutut kasvot, ja hyvä etten kiljaissut ystävättäreni nimeä ääneen kuin teini-ikäinen. Sivistyneesti liu'uin Nessajan luota kohti ystävääni, jättäen moisen valkeapukuisen kauhistuksen taakseni.

---------

Mintzu

Felcia saapui kesken kaiken luoksemme - en ollut tajunnut hänen olemassaoloaan ollenkaan keskityttyäni juhlahyörinään ja Weralle juttelemiseen. En ehtinyt enää puhua nuorikolle mitään, vaan jouduin heti tervehtimään Felciaa. Nyökkäsin myöntyvästi hänen saapuessaan seurueeseemme, mutten sanonut mitään muuta hänelle.
Felcia mainosti minulle ilmaista boolia, ja vesi herahti kielelle, kun näin suuren boolikulhon kaukaa juhlijoiden päiden yli. Olin keskivertomiehiäkin pidempi, joten sellainen tirkistely ei ollut minulle homma eikä mikään.

Kesken kaiken tajusin Wolverinenkin olevan juhlissa. Hän käveli kohti miestenvessaa.
Vilkaisin uudestaan Weraan. Nyt kun hänellä oli seuraa pitävänä irlannitar Felcia, voisin mennä puhumaan Wolvielle. Kun vähän enemmän tiirailin, näin vielä Gingerinkin, mutta en uskaltanut mennä juttelemaan hänelle, kun Wera oli kanssani. Se olisi sitä paitsi voinut olla tytön mielestä vähän loukkaavaa. Siispä Gingerin seksikkäästä asusta huolimatta päätin jättäytyä sivummalle hänen seurastaan tällä kertaa.

"Wera, pärjääthän sinä, jos jätän sinut kahden Felcian kanssa?" kysyin tytöltä hiljaa ja rauhallisesti kuin pieneltä lapselta, kumartuen kevyesti tämän puoleen ja yhä pidellen häntä kädestä.
"Näin ystäväni Wolverinen, hän oli menossa tuonne -", osoitin miestenvessaa kädelläni puolihuolimattomasti "- ja tahtoisin mennä juttelemaan hänelle. Olen ihan vähän aikaa vain poissa."
Suutelin Weraa poskelle kevyesti ja hitaasti. Hänen ihonsa tuntui vähän meikatulta, mutta olisin siltikin voinut jäädä koskettelemaan sitä vielä pidemmäksi aikaa. Jos olisimme olleet jossain kaksistaan, olisin voinut helliä häntä edes vähän pidempään.
Vastahakoisesti irtaannuin hänestä, ja suuntasin Wolverinen perään. Hymyilin kevyesti, vaikka oli ikävää jättää avuttomalta ja vähän väkijoukon takia vaivaantunutta Weraa yksinään. Hän oli niin pieni ja suloinen, tuntui pahalta hylätä hänet, vaikka kuinka hänellä olisi ollut Felcia seuranaan.

Mies pujahti vessaan, ja minä seurasin jonkun ajan päästä hänen peräänsä.
Näky, jonka näin avatessani vessan oven, oli aavistuksen outo. Wolverine seisoi siellä jokin outo purkki kädessään - mitään muuta en oikein ehtinyt tajutakaan. Marssin sisälle ja suljin oven perässäni.
"Wolverine?" kysyin kuuluvalla äänellä, yrittäen kiinnittää hänen huomionsa.

---------

Synoi

[ Gin, Nessaja ja Merle ]

Hymyilin Ginille niin aurinkoisesti kuin ikinä vain osasin ja olin myös vilpittömästi ilahtunut hänen sanoistaan, vaikkei niissä mitään sen ihmeellisempää ollutkaan. Samanlaista small talkiahan sitä varmasti tuli käytyä Joannenkin kanssa, mutta... ei, ei hän ole yhtään hyvä vertauskuva tähän. Viehättävä nainen oli Joannekin, mutta olin ensinnäkin jo hieman turtunut hänen vaikutukseensa ja tiesin hänestä ihan liikaa asioita, jotka veivät sen eleganttiuden mitä Ginissä oli. Tietenkin Joanne osasi ammattiprostitoituna oikeanlaiset sananpainot, katseet ja muut millä huumata lähes kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat ja osa naisistakin käden käänteessä, mutta ei. Ei ei, hän ja Gin olivat aivan eri luokkaa ja ehdottomasti kunnioitin Giniä enemmän vaikka - tai ehkä ennemminkin koska - olin tuntenut Joannen useiden vuosien ajan. Joannen pisteitä kyllä nostivat sellaiset asiat, että hän osasi myös pari kikkakolmosta takahuoneessa ja toimi rahasta, mutta tässäkin jarrutti pitkä tuttavuutemme aika pahasti. Ja sitä paitsi...

Hymyni oheni virneeksi ja loin merkitsevän silmäyksen Ginin silmiin. Olisin ehkä vastannut jotain hänen sanoihinsa riemukkaasta seurasta, mutten ehtinyt blondin heittäessä lisää ajatuksiani kiihdyttävä kommentti viikatteeseen liittyen. En siirtänyt vieläkään katsettani tulitukkaisesta, mutta vastasin kyllä Nessajalle.
"Aivan. Minä rakensin sillä viime yönä laittoman, ovelan kasinon kaupungin laidalle."
Sitten kuitenkin tyrskähdin ääneen ja käänsin myös katseeni Nessajaan ennen kuin jatkoin.
"Tee-se-itse kuten sanoin~"

Naiset tuntuivat hieman ehkä erilaisilta persoonilta, koska tämä Nessaja alkoi paljastua sanhen suoraviivaiseksi ihmiseksi. Saattoihan myös olla, että hän oli humalassa ja siksi kerrassaan riemastuttavan kaunistelematon sanoissaan, mutta ei sen pitäisi laskea hänen pisteitään huvittavien kommenttejen saralla. Osa ihmisistä nimittäin on kännissä ainoastaan ikävystyttäviä tai vihaisia ilman minkäänlaista huumorintajua tai reilun pelin henkeä. Olisin oikeastaan halunnut vain lietsoa hänen heittoaan viikatteestani vähän kartoittaakseni hänen hienoista törkeyttään, mutta... jostain syystä luin hänet jo omalla tavallaan samaan kastiin Joannen kanssa ja siksi epäilin, ettei Gin välttämättä arvostaisi sellaista härskiä huumoria varsinkaan äskeisen epäsuorana muistutuksena toimineen pitkän katseeni jälkeen.

Ehdimme kuitenkin palailla vielä takaisin arkisempaan pikkupuheeseen Averystä, ennen kuin Nessaja yllätti uudella avoimella heitollaan. Tai oikeastaan Gin ehti, koska minut veti sanattomaksi hänen kiistattoman itsetietoinen lisäyksensä. Jälleen vaihdoin katseeni suuntaa vihreään pukeutuneen naisen suuntaan ja hienoisesti naurahtaen pudistelin hänelle päätäni. Sitten liikahdin hivenen lähemmäksi, ojensin kättäni ja hetken harkittuani taputin vanhempaa kämmenselälle koska olkapää olisi liian alentuva ja ylhäällä, kaikki muu liian läheistä.
"Ehdottomasti."
Vielä yksi Ginin lausahdus täynnä itsevarmuutta ja olisin saattanut menettää järkeni tuolle naiselle ihan lopullisesti~

Nessajakaan ei ollut kuitenkaan mielestäni ollenkaan hassumpi persoona. Olen kyllä vähän huono arvioimaan ihmisiä, koska en periaatteestakaan oikein inhonnut ketään mutta hänen kanssaan oli jännittävää puhua, kun ei millään voinut tietää millaisen vastauksen sai. Eikä hän kuitenkaan loukkaantunut turhan helposti. Ja tämän päätelmän olin tehnyt parissa minuutissa! Mitä kaikkea voi noin pitkään, vaikkakin kapeaan tyttöön sisältyä pidemmällä tähtäimellä? Mutta mitä ihmeitä ovat goottikengät? Jos hän ohitti niillä Merlen pituudessa, miksi minulle ei oltu kerrottu mitään sellaisista?
"Et näytä yhtään gootilta, joten tarkoittaako tuo etuliite jotain... keskiaikamystiikkaa, millä Merlin posauttaa parikymmentä senttiä lisää pituutta? Jos näin on, tahdon sellaiset~", tokaisin muitta mutkitta ja kihersin sitten jälleen naurusta äänekkäästi.

Molemmat naiset vahvistivat hienoisen aavistukseni tai hataran toiveeni siitä, että booli oli juomakelposta vaikka samalla nappaisi rekkalastillisen psyykenlääkkeitä. Tai no se ei ole kovin hyvä ajatus huolimatta siitä, millä ne huuhtoi alas mutta periaatteessa. Tai ainakaan pää ei räjähtäisi viattoman boolin vaikutuksesta. Nessaja sai minut kohauttamaan kulmaani epäuskoisena kaivaessaan laukustaan ilmiselvän taskumatin. Tuollaisiako ne naiset kantoivat laukussaan yleensäkin? Vilkuilin ensin oletettavasti nuoremman laukkua ja sitten Ginin käsipuolta samanlajista esinettä etsien asiaa pohtiessani. Laukun puute sai minut muistamaan hänen viime kertaisen kännykkävarkautensa ja harkitsemaan kostoa, mutta en minä toisaalta tiennyt missä laukku voisi olla jos ei täällä...
Nnoh, ei kuulu asiaan nyt. Hyvä uutinen oli, että Nessaja oli kaatanut terästeitä vain omaan juomaansa joten olisin ihan vapaa sitä litkimään, jos mieli teki. Gin kiusoitteli minua kaiketikin jonkin ulkoiseen puoleen liittyvän tiimoilta ja mieleni olisi tehnyt hutkaista häntä aseellani naamaan ihan noin vain spontaanisti. Sain mielihaluni kuitenkin hillittyä ja yritinkin vain tökätä häntä selkään kumirekvisiitalla. Aika hyvin muuten ilmat pysyivät sisällä? Mikseivät uimalelut olleet koskaan näin hyviä kapistuksia?

En jäänyt hyvästelemään Giniä ja Nessajaa sen pidemmäksi aikaa, vaan poistuin vessaan melko pian uhkaukseni mukaan ja toivoin vielä näkeväni heidät tänä iltana.

----- [ pieni aikahyppäys hetkeä eteenpäin ] -----

Nimen kajahtaessa ovelta korvaani korostuneen terävänä, minä hätkähdin rajusti ja sekä purkki että kapselit levisivät vieressäni olleelle pöytätasolle ja vessan kaakelilattialle iloisena mylläkkänä. Peräännyin seinää vasten tiukasti, kuin nurkkaan asettu eläin ja sydän hakaten kohotin katseeni ovelle odottaen portsaria, sosiaalityöntekijää, poliisia, mafiaa tai Charlaa. Kohdaten sitten Merle Corbeaun vampyyrinhampaat suussaan.
"Sovitaan, että minulla on... sokeritauti", vinkaisin ääneen.

Kesti vielä hyvän aikaa ennen kuin kykenin liikahtamaan ja saman tien astuinkin yhden kapselin päälle tuntien tuskallisen selkeästi jokaisen sekunnin sen hajotessa lattialle ja livauttaen amfetamiinijauheen lattialle. Ensinnäkin se oli kallista. Toisekseen... sokeritauti? Käytettiinkö siihen edes lääkehoitoa?

---------

Mintzu

Wolverine näytti saavan kovan sätkyn, kun kutsuin häntä nimeltä. Kapselit lentelivät minne sattuivat - lattialle, pöydälle, kas kun eivät lavuaariinkin - ja miesparka näytti auttamattoman säikähtäneeltä. Mieleen tuli hiiri, joka oli vasta tajunnut ison ja pörheän kissan aivan takanaan.
Sokeritautilääkkeitä? Ja Wolverine säikähti noin paljon niiden takia? Jopa minun mielestäni tässä oli jotain epäilyttävää - poika oli epäilyttävä, hänen tuttunsa olivat epäilyttäviä, hänen bisneksensä olivat epäilyttäviä, ja tämänhetkinen käytös oli todella epäilyttävää. Kyse ei voinut olla vain sokeritautilääkkeistä. Sitä paitsi... käytettiinkö sokeritaudin hoitoon edes lääkkeitä?
"Eikö sokeritaudin hoitoon käytetäkään piikkejä?" kysyin vähän epäillen ja kallistaen päätäni oudosti. Tässä oli jokin koira haudattuna.

Mikä lääkkeissä oli noin pelottavaa tai häpeällistä, että noin piti säikähtää? Tuskin hän mitään potenssilääkkeitä kuitenkaan napsi?
Tai sitten ne eivät olleet lääkkeitä.
Olisiko mahdollista, että nuo kapselit olisivat jotain aivan muuta? Jotain huumetta? Se selittäisi osittain Wolverinen hämäräbisneksiä ja outoja tuttavuuksia.

Katsoin tarkkaan, oliko täällä miestenhuoneessa ketään muita meidän lisäksemme, ennen kuin rohkaistuin sanomaan sanottavani. Kävelin pari askelta Wolverinea kohti, ja tuijotin kapseleita aavistuksen oudoksuen.
"Wolverine, ovatko nuo huumeita?"

------------

Vertaveli M

MELINDA

>> eipä erityisemmin kenellekään

Pupuasuun sonnistautunut neitokainen silmäili vessan ovia. Naisten puolella tuntui olevan kamalaa hälinää koko ajan, minkä takia häntä häiritasi kovasti. Melinda oli saanut seuraa vampyyriksi pukeutuneesta miehestä, mtuta ei nauttinut seurasta kovastikaan. Mies oli jotenkin turhan tylsä tyttösen makuun. Hän halusi vähän jotakin jännempää elämää. Melinda oli kahden tulen välillä. Hänen pitäisi ottaa riski siitä, että joku näkisi hänen vetävän pillereitä tai sitten olla tylsistyneenä koko ilta. Eikä kumpikaan versio houkutellut liiemmin.

Niinpä Melinda jättäytyi miehen seurasta ja lähti vessaan. Naisten vessassa oli paljon tungosta. Hän ei oikein ilahtunut siitä, mutta kun tuli hiljaisempi ehtki niin melinda nappasi esille pienen purkin ja tipautti kämmenelleen yhden ekstaasiin vievän pillerin. Kivan värinenkin se sattui olemaan. Yksi nainen aktsoi häntä alta kulmain, mutta Melinda selitti ottavansa päänsärkyyn. Nainen taisikin uskoa selityksen ja jatkoi huuliensa maalaamista. Melinda veti pillerin naamaansa ja lähti takaisin juhliin.

Heti tuntui paremmalta.

-----------

Niittylilja

NICHOLAS WRIGHT


hmmm... Wera (plus Felci mutta se nyt on oma hahmo joten..)

Olin ollut jalkapallotreeneissä vielä vähän aikaa sitten ja nyt olin ihan poikki. Nyt voisi jopa melkein harkita bussilla kotiin menemistä, muuten varmaan olisi kotona vasta puoliltaöin sillä rankkojen treenien jälkeen kävelyvauhti ei ollut mikään päätä huimaava. Tosin kulkivatkohan bussit enää edes tähän aikaan illasta?
Voi rähmä, jos ei niin mitäköhän pirua minä sitten tekisin, pitäisikö muka maksaa kauheat rahat taksikyydistä, soittaa jollekin tutulle saisiko lainata autoa vai pitäisikö vain rämpiä urhoollisesti kotiin?
Mikään vaihtoehto ei nyt kyllä houkuttanut ihan hirveästi, ennemminkin mieleni teki kupillista teetä.

Onneksi en sentään raahannut mukanani urheilukamoja, sillä yksi kaverini oli lupautunut pesemään ne omalla koneella. Eipähän tarvinnut maksaa taloyhtiön laitteesta kun en ollut vieläkään kerinnyt hankkia omaa mokomaa kapistusta. Ostohankkeita oli muutenkin ollut niin paljon. Oli se pesukone ensi kuun ostolistassa..

Kadulla kulkiessani huomioni kiinnittää väkisinkin eräässä ovensuussa olevat kurpitsalyhdyt ja toinen lyhty. Siinä kulmilla on myös pari erilaisiin kostuumeihin pukeutuneita ihmisiä, haukkamassa kaiketi happea, paitsi että kaksi tyyppiä kyllä hengittelee vähän vähemmän raikasta ilmaa. Halloweenjuhlat?
Uteliaana astelen lähemmäs paikkaa, vilkaisten vielä syrjäkarein ihmisteen pubinkulmalla. He eivät kuitenkaan taida juurikaan piitata minusta, enkä tällä kertaa ole asiasta moksiskaan. En nyt kaivannut turhia häiriötekijöitä kun halusin vilkaista asiaa.
Miksen ollut aikaisemmin edes huomannut koko paikkaa?
Minulla oli päälläni yksinkertaisesti mustat pillifarkut, harmaat tennarini, punamusta ruutupaita ja kevyt musta takki paidan päällä sekä jonkinsortin kaulaliina. Tosin olisi voinut olla hieman enemmänkin ulkovaatetta, sillä täällä satoi hieman lunta ja oli siis mitä ilmeisimmin pakkastakin.. Noh, ei sitä ollut voinut tietää aamulla.

Tutkin tarkasti ovessa olevaa ilmoitusta ja ilokseni huomaan että minulla olisi jopa lupa astua peremmälle, sillä pubin pääsivät yli 16-vuotiaat ja juhliin myös.
Toisaalta pieni jännitys iski päälle siitä josko tämä kuitenkaan oli kovin hyvä idea ja eihän minulla edes ollut mitään pukua päällä, olin vain oma itseni.
No, se saisi nyt luvan käydä kammottavuudesta sillä uteliaisuus ja teehampaan kolotus sekä pieni palelu siinä muun ohessa kertakaikkiaan vetivät minua nyt tänne.
Niinpä vielä edelleen hieman asiaa harkiten lasken kuitenkin käteni ovenkahvalle ja yritän astua mahdollisimman huomaamattomasti sisälle. Tai niin huomaamattomasti kuin lähemmäs 190-senttinen jätkä voi.

Jonkinlainen sanoinkuvaamaton hämmästys piirtyy kasvoilleni kun katson ympärilleni. Pubi oli totisesti koristelu teeman mukaisesti, ihmisiä riitti ja boolia ja ties sun mitä.
Nopeasti hämmennyn lisää kun aivan varmasti näen edessäni nukeksi pukeutuneen Weran ja jonkun punahiuksisen noidaksi pukeutuneen naisen.
Heilautan kättäni enkä voi estää hymyä lipumasta kasvoilleni.
"Wera, hei!" hihkaisen iloisesti ja astelen tytön ja vieraan naisen tykö, enpä minä täällä juuri muitakaan tuttuja nyt nähnyt ja Weran näkeminen täällä oli ehdottomasti kiva asia.

Punahiuksinen nainen on juuri sanomassa jotain Weralle, joten kohteliaasti annan hänen puhua ennen kuin sanon sen kummemmin. Yllätyksekseni olen kuulevinani irlantilaisen korostuksen hänen puhetyylissään, mutta nyt kun tarkemmin ajattelen, niin olihan pubin nimikin tainnut viitata selkeästi Irlantiin. Olin tullut niin nopeasti sisään etten ollut kiinnittänyt siihen suurtakaan huomiota, mutta...
"Jos tulet mukaani niin voin keittää tuolla tiskin luona sinulle kupillisen.. ai hei", hän sanookin loppun ja vilkaisee minuun, jolloin hymyilen hieman tavallista vaatimattomammin koska paikka ihmisineen on sen verran vieras ja jostain syystä tunnen pientä syyllisyyttä siitä että olen ihan vain arkivaatteissa täällä.
"Moi", sanon hänelle vähän nyökäten.
Nainen vilkaisee minuun ja hymyilee hieman takaisin.
"Olet joku Weran kaveri? Toivottavasti viihdyt täällä.~ Wera, minä menen tuonne tiskille laittamaan sinulle vaikka samaa teetä kuin viimeksi, tule sitten hakemaan sieltä niin jätän teidät hetkeksi juttelemaan rauhassa."
Vilkaisen kun nainen lähtee yhdessä korkojen vilahduksessa tiehensä ja katson Weraan vähän pahoitellen.
"Ajoinko mä sen nyt pois.. Ei ollut tarkoitus", sanon vähän häpeävään sävyyn, katsoen vielä kertaalleen tiskille missä nainen nyt on. Ilmeisestikin siis paikan pitäjä tai vähintäänkin työntekijä?
"Tulin vähän randomilla, mä olin oikeesti tulossa treeneistä mut tuolla on vähän viileenpuoleista ja sataa lunta plus olin ihan poikki.. Sitten kurpitsalyhdyt houkutteli mut tänne. Mitä sä täällä teet?" kysyn virnistäen Weralta, samalla kun pörrötän hiuksiani saadakseni mahdolliset lumet pois päälaeltani.

----------

Sleepi

// Ginger, Wolverine, periaatteessa Melinda //

Nessaja

Nessaja jatkoi jälleen kaksikon kuuntelemista. Aivot, jotka yleensä oltiin ihmisille suotu olivat selkeästikin Ginin kohdalla jääneet antamatta tai sitten ne olivat niin kovin kehittymättömät... Ajatus pyyhkäisi Nessajan mielessä kun punahiuksinen nainen ei enää huomioinut häntä laisinkaan, kuinka syntistä! Nessahan oli syntynyt huomioitavaksi, mutta kun tämä Wolverine päätti sanan jos toisenkin hänelle osoittaa, muuttui peruspassiiviseksi vajonnut ilme jälleen petomaiseksi virnistykseksi, jota tuskin mies näki. Mulkku, puhua nyt hänelle muttei viitsitty edes katsoa... No eihän siinä, Nessajan loputonta energiaa ei pikku viat haitanneet.
"Vahinko ettei mulla siisen viikatetta ole", tämä sanoi jälleen vajoten taustalle hetkeksi. Mies höpötteli jotain gooteista, saaden Nessan naurahtamaan hyväntahtoisesti. Ei ihan terässä ollut nyt tuo.
"Minen oo mikään gootti, mutta goottikengissä on nii perkeleen paksut pohjat että saa helposti kymmene senttii lisää pituutta", enkeliksi pukeutunut tokaisi. Hänen kaatseensa kiiri katsellen ihmismassoja. Täytyi myöntää että olivat ehkä vuosisadan kuivimmat bileet, hänellähän oli yksin Bar Ashissakin hauskempaa. Seuralaista ei jännyyksiin tarvittu vaan riittävästi viinaa ja täällä sitä ei ollut. Hänen taskumattinsa sisältö ei riittäisi tyytyttämään sitä akoholin tarvetta. Saati tupakan tarvetta, tutuksi käynyt pienoinen käsien tärinä alkoi ärsyttämään mutta se annettakoon anteeksi.
Sitten Wolverine kera kerrassaan hassun hauskan persoonansa häipyi paikalta. Nessaja katsoi Giniin lähinnä halveksuvasti, hänellä ei ollut aikomustakaan tuhlata kallisarvoisia sanojaan mokomalle tylsälle ah-niin-aikuiselle akalle, vaan kääntyi poispäin lähtien kävellen ihmistensekaan. Hänet varmasti erotti kauempaakin, olihan scenehuora sangen pitkä yksilö, vielä parempi olisi jos hiukset olisivat perinteikkäästi olleet kolmiväriset. Kasvolävistetty naisenalku koki suurta halua kiljua niin kovaa kuin ääntä lähti, että kuivat bileet, missä ne oksentavat rentut ja loukkaantuneet luuserit olivat. Mielihaluksi kuitenkin vain jäi, kun tuo suuntasi kohden vessoja, joiden suuntaan oli Wolverine ja sen perään painellut Merlekin menemään. Hän avasi naistenhuoneen oven. Kylläpäs siellä olikin naisia. Hujoppi raivasi tiensä lävitse pöytätason luokse, jonka luona muutamat pesivät käsiään. Hän nousi istumaan aivan reunaan, kauaksi lavuaarista ottaen laukun syliinsä kaivaen sen sisältöä. Lopulta Nessaja päätyikin jälleen maistelemaan taskumatistaan, kunnes hänen vilkuillessa ympärilleen silmiin osui joku puputyttö, joka selkeästikin nappasi jonkun pillerin. Saatana, tuota hän oli kaivannut... Nainen kuitenkin lähti takaisin juhlimaan, eikä teknoprinsessalla ollut aikomuksia seurata. Hän kaatoi loputkin vodkasta alas kurkustaan jääden istumaan käsipesualtaiden reunalle odottaen että se vaikuttaisi edes pienesti.

------------

Wohweli

STEVEN


[Ei erityisemmin kenellekkään.]

Hirviöiden yö, miten kiva juttu. Sven ei osannut odottaa, että halloween koittaisi näinkin pian. Jotenkin halloween tuntui erittäin sopivalta juhlalta. Siihenhän oltiin rinnastettu paljon kauhukertomuksia, murhaajia ja kaikkea muuta kivaa. Kylmää katua pitkin käveli pitkähkö mies puoleinen kalpeaiho jonka katse kohottautui maasta ja kohdistui baariin jonka ovien vierustalla irvisti muutama kappale veistettyjä kurpitsoja. Astuakko sisään? Eihän Svenillä ollut edes mitään pukua. Suuren mustan hupparin sisään kätkeytynyt herra empi vielä tovin, mutta lopulta houkutus kävi liian suureksi ja tämä kääntyi nyt kokonaan pubia kohti. Ehkä Sven oli kalpealla ihollaan ja muulla häiriintyneellä käytöksellään tarpeeksi kummajainen ja jos ei muuten niin heittäkööt pihalle jos puku oli pakollinen. Njääh... Jos bilettämään ryhdyttäisi kaipa täytyisi varmistaa, ettei niistä lennettäisi kesken kaiken pihalle. Mies hipsi läheiseen kauppaan ja asteli sieltä ulos sonnustautuneena Scream- elokuvasta tuttuun ilmeikkääseen maskiin ja mustaan kaapuun. Nyt sitten sisälle.

Mies avasi oven ja asteli sisään suuren ihmis massan hyöriessä ympäri pubia. Sven hakeutui tiskin tienoille ja huomatessaan reunimmaisen jakkaran olevan vapaa tämä istuuntui sille ja tilasi nopeasti ohi vilahtavalta tarjoilijalta juoman jonka tälle tarjoiltiin rivakasti. Sven kääntyi selin tiskiä kohden ja suunnisti maskin alle jäävien sinisten silmiensä katseen bilettävään porukkaan. Mustahiuksinen kohotti maskinsa pois kasvojensa edestä ja maisteli sitten alkoholipitoista juomaansa. Katse kiinnittyi herkeämättä pubin sisustukseen. Halloween tunnelma oli selvä, mutta samalla ehkä vajanainen. Porukalla näytti ainakin olevan hauskaa, mutta Sven itse ei ollut vielä löytänyt tunnelmaa ja fiilistä. Ehkä muutaman drinkin käyntiin saisi bile fiiliksen polkaistua käyntiin.
Mustahiuksinen piti lievästi ovea silmällä, kuin arvellen, että pian pöllähtäisivät poliisit paikalle. Silloin olisi löydettävä nopea ulospääsy jota Sven etsi valmiiksi. Njäh... Kyllä hätä keinot keksii tai niin ainakin kuultiin usein sanottavan. Sven pudotti maskinsa takaisin kasvojansa suojaamaan jääden yhä silmäilemään pubin pukeutunutta porukkaa.

----------

Vertaveli M

MELINDA

>> Nicholas & Wera

Melinda hymyili kaikille pirteästi ja jäi hetkeksi vaihtamaan kuulumisia yhden samoissa piireissä liikkuvan jätkän kanssa. Melinda joi kulaukden drinkistään ja haki sitten lasillisen lisää. Sillä välin puoli tuttu nuorukainen oli ehtinyt kadota ja Melinda fiilisteli yksinään. Hän kuitenkin huomasi kauempana olevan, pitkän nuorukaisen. Nuorukaisen, jonka näkemisestä oli aikaa aivan liikaa.

Melinda lähti suunnistamaan ihmisien välistä ja ohimennen sormet hipaisivat jonkun miehen takapuolta. Melinda ilmestyi veljensä viereen unohtaneena täysin puputyttö asunsa.
"No mutta vitsi miten makeeta, velihän se täällä!" Tyttö hihkaisi iloisena ja joi kulauksen booliaan boolilasistaan. Melinda huomasi veljen seurassa olevan Weran ja hymyili hyvin aidon tuntuista hymyä hänellekin.
"Vitsi, mutta ainakin sulla on hyvä naismaku, vaikket halloweenin pukeutumissääntöjen päälle ymmärräkään." Hän tokaisi iloiseen sävyyn veljelleen ja taputti tuota olalle.

Melinda tunsi olonsa paljon paremmaksi heti pillerin oton jälkeen, vaikka jopa wikipediakin tietää, että vaikutukset alkavat vasta noin 20-60 minuuttia. Häntä kuitenkin piristi jo pelkästään ajatus hetki sitten nautitusta 'namista'.

-------------

weru

WERA

hox ööö merle niksu felci melinda ainakin

Arvasin tämän. Välittömästi, kun olimme saapuneet, Merle oli hylkäämässä minua yksin Felcian kanssa, vaikka hänhän se oli joka oli raahannut minut tänne väkipakolla.
...okei, osittain ainakin.
En kuitenkaan ollut varma, minkälainen kokonaiskuva tästä pitäisi muodostaa. Halusiko Merle jonkun hänen avekikseen, ettei näyttäisi jotenkin säälittävältä tai jotain? Minulla oli kuitenkin vähän... hyllytetty olo. No mikäs siinä, nukkehan minä olin ulkoa katsottunakin.

Onneksi Felcia kuitenkin oli ihan mukavaa seuraa, joten kaksinjääminen hänen kanssaan ei ollut mitenkään kauheaa, vaan oikeastaan olin iloinen, että sain hänen kaltaisensa kypsän naisen seuraksi, kun oma kihlattu asettaa minut ylimmälle hyllylle pölyttymään.
"Pärjään pärjään", vastasin hiukan välinpitämättömästi. Hän selitti vielä jostain ystävästään nimeltä Wolverine ja laski huulensa kalpeaksi meikatulle poskelleni.
"Juokse jo", hoputin toista kun hän irrotti otteensa ja kiiruhti minulle tuntemattoman perään.

Käännyn sitten takaisin Felcian puoleen, ja olin oikeastaan aikeissa jo sanoa jotain, kun kuulin yhtäkkiä jostain jonkun maskuliinisen tapauksen huutavan nimeäni. Tai ainakin luulisin, kovin montaa Weraa en itse ollut elämässäni tavannut.
Etsin katseellani äänen lähdettä, kun Felcia jo aloittaa voivansa keittää minulle kupillisen teetä tiskin luona, ja itse Nicholas Wright ilmestyy viereeni, keskeyttäen punahiuksisen naisen lauseen. He tervehtivät toisiaan, ja kun minäkin ehdin avata suuni sanoakseni hei, Felcia ilmoittaa jättävänsä meidät kahden ja menevänsä keittämään Darjeeling-teetä.
"Kovin kilttiä, kiitos Felcia", sanoin hänelle, ja hän kääntyi kannoillaan ja katosi väkijoukkoon.

"Moi!" sanoin vihdoin Nicholasille, kun en äsken saanut sitä sanottua. "Äh, et ajanut, älä huoli."
Poika tuntui lukevan ajatukseni, koska meinasin juuri kysyä miten hän eksyi tänne ja pukeutumatta. Ei sillä, että se olisi mitenkään rikos, hän oli hyvännäköinen aivan noinkin - tai siis äh!
"Tuota, minut vähän niin kuin raahattiin tänne", sanoin ja oikaisin hameeni helmaa.
Paksussa meikkikerroksessa oli se hyvä puoli, ettei punastumiseni näkynyt sen alta. Merle tappaisi minut tai vähintään Nicholasin, jos näkisi minut punastelemassa pojalle jutellessani.

Emme ehtineet paljoa jutustella, kun minulle täysin vieras nuori naisenalku tepastelee ilmeisesti... Playboy-pupuksi pukeutuneena luoksemme pojan viereen ja kutsuu tätä veljekseen. Mitä, oliko Nicholaksella tuollainen sisko?
En uskaltanut avata suutani, vaikka sain tytöltä jonkinlaisen kehun... Kait.

-------------

Niittylilja

NICHOLAS


Öääää Wera ja Melinda

Wera toteaa onnekseni että en ajanut punahiuksista noitaa tiehensä. Virnistän vähän.
"No hyvä juttu, kun en mä mitenkään halua olla haitaksi tai siis niin, tajuut varmaan. Onks toi muuten joku työntekijä vai omistaja vai kuka?" kysäisen Weralta vilkaisten vielä tiskille menneen naisen suuntaan.
Kun tyttö sitten mainitsee että hänet enemmänkin raahattiin paikalle, kohotan hieman kulmiani.
"Ai? Kukas sut tänne oikein väkipakolla repi, vielä kuitenkin noin kunniallisesti teeman mukaan pukeutuneena?" kysyn kiinnostuneena.

Kesken kaiken keskustelumme tapahtuukin sitten jotain outoa. Äkisti huomaan nimittäin että joku tyttö hieman kyseenalaiseen pupuasuun pukeutuneena tulee luoksemme.
...ja vielä oudompaa on se, että tuo kyseinen tyttö on Melinda.
"Mitä hemmettiä?" pääsee ensimmäisenä suustani ihan vahingossa kun katson sisareeni ihan kuin puulla päähän lyötynä. Ennen kuin kerkeän sanoa sen enempää, Melinda toteaa jotain naismaustani viitaten mitä ilmeisimmin Weraan ja olen syvästi kiitollinen siitä että en ole mikään herkkä punastumaan tai tilanne voisi olla jopa varsin kiusallinen.
"Mä öö.. mitä ihmettä sä täällä teet? Sähä lähdit.. tai siis en mä itse asiassa tiedä ees mihin sä lähdit mutta en kyllä ihan heti uskonut että löytäisin sut Kanadasta", tokaisen vähän naurahtaen ja haron hiuksiani hämilläni. En kyllä tiennyt olisinko ihan ensimmäisenä halunnut esitellä Melindan ystävilleni, mutta toisaalta taas, olihan häntä ehdottomasti hauska nähdä parin vuoden jälkeen. Vaikka en edes meinannut tunnistaa mokomaa alkuun. Vähän vaivautunut olo minulle kyllä kuitenkin tulee, jos ei muuta niin hänen asustaan ainakin. Hei, tämä tässä on minun siskoni..
"Mut siis niin, umm, kiva nähdä sua", sanon vähän virnistäen hänelle.
"Ja tota hei, niin, öö. Tää tässä on Wera, Wera on mun kaveri johon tutustuin kesällä", totean ja heilautan kättäni tytön suuntaan.
"Ja öömm Wera, tässä on mun siskoni Melinda", sanon hetken harkittuani ja heilautan kättäni puolestaan siskoni puoleen.
"Me ollaan kaksosia. Mä olen se vanhempi", jatkan virnistäen.
"Ai nii ja mitä siihen pukeutumiseen tulee nii mä tulin juuri jalkapalloharkoista, ja ikävä kyllä siellä ei käytetä mitään zombieasuja tai muutakaan teeman mukaista peliasuina", selitän Melindalle vähän naurahtaen, viitaten hänen aikaisempaan mainintaansa asuvalinnastani.
"Mutta eipä sun oma pukuskaan ole öö.. kauhean pelottava ainakaan?" sanon vähän naurahtaen.

[Blaablaablaablaa = kyllä, Nicholas puhuu paljon! XD]

---------

Wohweli

Sven

Wera ja muu hänen luonaan pyörivä lössi. x'D

Paikassa oli kova meno, mutta jokin sai silti Svenin pysymään jakkaran päällä. Johtuen ehkä siitä, että tämä ei tuntenut tästä kirjavasta porukasta ketään, tai ainekaan tuttuja ei ollut näkynyt. Ihmekkös jos suurin osa jengistä oli pukeutunut, kuten mustahiuksinen mies itsekin. Scream:in valkeaan naamariin ja mustaan kaapuun syventynyt Sven iski kevyesti lasinsa tiskille ja laskeutui tuolilta, päättäneenä mennä bilettämään nyt kunnolla. Sven horjahti kevyesti nopeaa ylös nousemustaan, mutta säilytti tasapainonsa ja puikkelehti ihmisten välistä kohden tanssivia ihmisiä. Kaapu oli kuitenkin suhteellisen pitkähkö ja sen kanssa sai olla varovainen ja ainakin toistaiseksi Sven suoriutui siitä hommasta kiitettävästi.
Tanssilava lähestyi ja porukka tanssi täysillä. Osa todella näytti siltä, että olivat vetäneet huumeita sun muita mömmöjä. Sven hivuttautui tanssin askelilla yhtä bilettävää neitoa kohden ja kuiskasi tälle sitten kysymyksensä joka pohjautui huumeisiin. Neiti osoitti kevyesti nyökkäyksellä miehen suuntaan ja mustahiuksinen hivuttautui sitten tuon luokse ja pyysi saada muutaman pillerin. Sven ei tietenkään unohtanut todistaa varallisuuttaan kaivamalla esille riittävän määrän seteleitä. Mies nyökkäsi ja ojensi sitten täyden pussin valkeita nappeja ja vastineeksi tämä sai tietty rahansa.
Nyt pystyttiin laittamaan bileet käyntiin kunnolla. Sven napautti suuhunsa yhden valkeista pillereistä ja jatkoi bailaamista muiden tahdissa. Aika lensi, kuin siivillä ja lopulta pilleri alkoi tekemään vaikutuksiaan ja Svenin käytös muuttui äkisti. Tämä nauroi paljon ja hyppeli aivan fiiliksissä tanssin tahdissa.

Nyt lisää juoma... Mustahiuksinen päätti ja lähti sitten kompuroiden takaisin tiskiä kohden. Ihmiset olivat täysin fiiliksessä ja siksi ihmis massan läpi tunkeutuminen oli työlästä. Sven ei kuitenkaan antanut periksi vaan jatkoi työlästä matkaansa tiskiä kohden. Vielä vähän matkaa... Mies tuumi, mutta sitten sattui pikkuinen munaus...
Joku törmäsi Sveniin ja sai huumeista sekaisin olevan miehen horjahtamaan eteenpäin. Se ei kuitenkaan riittänyt vaan musta kaapu eksyi tämän kengän alle ja sai tämän kaatuamaan vierasta neitiä kohden. (Wera) Jos tuo ei väistää ehtisi kaatuisi tuo varmasti selälteen lattialle saaden Svenin päällensä tosin ottaneena käsillä lattiasta vastaan. Mutta jos neiti tosiaan ehti väistää olisi Sven lennähtänyt suoraan vieraan seurueen keskelle.

---------

weru

WERA

hox niksu ja sven

"Aivan", naurahdin. "Hän on paikan omistaja, Felcia Hayes, kotoisin Irlannista. Kuten varmaan saatoit jo pubin nimestä päätellä."
Nicholasin seuraava kysymys sai minut muutamiksi sekunniksi hiljaiseksi. Mitä minun kuuluisi vastata? Että miesystäväni raahasi minut tänne, vai kihlattuni? Pitäisikö kertoa jopa nimi? Mutta entä jos Nicholas säikähtää sitä faktaa, että olen jo varattu?
Hitto. Mitä ihmettä minä oikein mietin? Mehän olemme Nicholasin kanssa vain kavereita, varmasti hänenkin mielestään, joten miksi hän muka säikähtäisi... Ja miksi minä luulen hänen säikähtävän...
"Hyvä on, hyvä on, minusta on kivaa pukeutua. Mutta jouduin tänne oikeastaan miesystäväni takia", sain lopulta sanottua. Nyt pidin salaa mielessäni sormia ristissä ja toivoin ettei Nicholas sen enempää kiinnittäisi huomiota siihen, että kahdeksantoistavuotiaalla olisi miesystävä.

Nicholasin reaktio siskonsa tapaamiseen täällä juuri tänä iltani löi hänet näemmä ällikällä, ja sain vahvan käsityksen siitä, ettei kaksikko ollut kovin läheinen, tai ainakaan nähneet toisiaan ihan hetkeen. Pikaisen esittelyn jälkeen hymyilin tälle Melindalle ystävälliseen sävyyn, vaikka saatoin huomata jo ensimmäisten sekuntien aikana, että Nicholas tosiaan oli se vanhempi ja fiksumpi. Yllättävää kyllä, eikös Nicholas ollut suurin piirtein minun ikäiseni? Sehän tarkoitti, että Melinda oli samanikäinen, ellei hiukan nuorempikin, ja silti... tuollainen asu ja olemus.
Kutsukaa minua vanhoilliseksi, mutta häpeäisin kulkea noin ympäriinsä.
Sen enempää en halunnut olla ilkeä edes ajatuksissani, kyseessä oli kuitenkin kaverini sisarus, eikä mikään puoskari.

Äkkiä tunsin kyljessäni jonkun kaatuvan päälleni voimalla, joka sai minutkin mätkähtämään hänen mukanaan maahan selälleni. Ähkäisin ja huomasin jonkun mustassa kaavussa olevan miehen nojaavan lattiaan käsillään, mutta muuten ollen minun yläpuolellani. Kaatumiseni tapahtui aika nopeasti, ja tajusin mitä oli tapahtunut vasta, kun huomasin että selkääni kivisti ikävästi.
Vilkaisin ympärilleni toivoen, ettemme herättäneet kovinkaan paljoa väkijoukon huomiota ja sanoin hiljaa ja miehelle:
"Anteeksi, mutta voisitteko mitenkään nousta pois päältäni?"
Olin varmasti tomaatinpunainen meikkini alla, ja hiukan järkyttynytkin siitä, että yhtäkkiä tyhjästä päälleni kaatuu aivan vieraanoloinen mies.

----------

Wohweli

Sven


Wera, Nicholas, Melinda. x)

Ei olleet pitkän omaiset kaavut ja huumaavat aineet kovinkaan kaunis pari, kun tälläisiä pikkumokia tuntui sattuvan aina. Sven nojasi lattiaan käsillään ja kallisti päätään katsellen yhä valkean maskinsa takaata naista jonka oli lattialle onnistunut mukanaan kaatamaan. Toinen pyysi kohteliaasti Sveniä nousemaan ja tämä nousikin naureskellen pienesti. Mustahiuksinen kääntyi vilkaisemaan muuta seuruetta ja palautti sitten katseensa naiseen ja ojensi tuolle käsivarttaan voidakseen mahdollisesti auttaa toisen ylös.
"Sori, mutta tuollainen kaunotar saisi kenet tahansa polvilteen," mies sanahti yhä huumeissansa. Ei tämä muuten ollut nuorempiin päin. Sven asteli mielenkiinnolla lähemmäs tumma hiuksista nuorehkoa poikaa ja pysähtyi sitten tämän edelle kohottaen valkeaa ja ilmeikästä maskiaan. Hetken Sven tuijotti toista, kuin mikäkin kummajainen, kunnes ajatukset kiertyivät ulos.
"Voi vittu miten ruma naamari... Eiku oho! Se olikin sun naama!" mustahiuksinen sanahti ja repesi melkoisen pirulliseen nauruun jota enää harvoin Stevenin suusta edes kuului. Kalpeaihoinen pudotti naamarin takaisin kasvojensa suojaksi ja kääntyi kellistämänsä neidin puoleen.
"Olen todella pahoillani äskeisestä," Sven sanoi yrittäen palauttaa siveliäisyyttä mieleensä. Mustahiuksisen narkkarin alaa ei todellakaan ollut pyydellä anteeksi tai ladella muitakaan kohteliaisuuksia, mutta edes huumeet eivät karkoittaneet tätä lievää häpeän ja nolostuneisuuden tunnetta jonka oli mokoma kaatuaminen aiheuttanut.
"Olen muuten Sven," jälleen mustahiuksinen nosti maskinsa pois kasvojansa peittämästä ja tohti esittäytyä sitten, mutta ei tietenkään tälläkään kertaa koko nimellään. Eli jotakin järkiajattelua oli yhä jäljellä, vaikka huumeita oli pillerin verran vedetty, ehkä jopa parempi niin.

Jokin tarjoilijan omainen hiiteli nuorista koostuvan seurueen ohitse johon Sven ei tuntunut oikein kuuluvansa. Kalpeaihoinen mies kurottautui nappaamaan tuon tarjottimelta yhden drinkin ja kääntyi sitten nuorison puoleen. Yksi oli pukeutunut joksikin pupuksi ja mustahiuksinen virnisti itsekseen. Oli nyky nuorilla melko omituinen käsitys vaatteiden ja pukeutumisen suhteen. Sven taisi tosiaan olla ollut liian kauan kiven sisällä ja näin jäänyt jälkeen yhdestä jos toisesta asiasta, mutta ajan kanssa kaikki varmaan kloksahtaisi paikoilleen. Mies siemaisi drinkkiään ja antoi katseen kiertää pikkutytöissä ja -pojassa joilta tämä odotti ehkä esittelyä tai edes jonkunmoista reaktiota tapahtuneeseen ja mustahiuksisen omaan esittelyyn. Kaveeraamaan Sven ei varmaan jäisi näiden naperoiden kanssa sillä hän uskoi jo itse kasvaneensa ylitse hiekkalaatikko iän, olihan hän ollut jo hyvän aikaa täysi-ikäinen ja ehtinytkin tehdä jos jonkinmoisia typeryyksiä. Aineiden käytöstä aina murhaan ja perinnönkavallukseen saakka. No, tekevälle sattuu aina kaiken laista ja uudet houkutteet vetävät lähes tahtomattakin mukaan tyhmyyksiin. Sven ei kyllä tuntenut katuvansa mitään elämässään, mutta uskoo silti jollain muodoilla, että tietyt asiat olisi voinut tehdä toisin. Ehkä.

-------------

Vertaveli M

MELINDA

>> Nicholas, Wera, Sven ja öö.. no se lössi siinä ^^

Melinda olisi halunnut kääntyä juttelemaan hyväntahtoisesti veljensä aknssa, mtuta ensin oli tietysti vaihdettava yleisistä kohteliaisuussyistä nimiä muiden samassa porukassa olevian ihmsiten kanssa. Wera oli kaunis, nukeksi pukeutunut nainen nimeltään. Hän oli Melindan mielestä hyvin kaunis ja asuvalinta oli osunut nappiin. Melinda oli kuitenkin liian aktkera sanoakseen muuta kuin "Hei." Mahdollisimman iloiseen sävyyn. Ekstaasi ei ollut ehtinyt vaiktutaa vielä niin paljoa, että Melinda olisi kyennyt katsomaan muita naisia muina kuin kilpailijoinaan. Niinpä sananvaihto muiden kanssa jäi lyhyeksi ja katse käännettiin veljen puoleen.
"Hmm... En niinkään välitä näyttää pelottavalta. Pääasia on minusta se, että pukeutuu joksikin." Melinda selitti veljelleen samalla kuin hymyili tuolle. Melinda huoamsi kiinnittää huomiota myös veljen aikaisemmin esittämään kysymykseen, mutta ei tohtinut vastata siihen välittömästi. Hän antoi veljelleen tarkoituksella mietintä aikaa.

"Tarvitsin himean uusia tuulia." Melinda tokaisi sitten jättäen suosiolla kertomatta seikkailunsa ja kiinni jäämisensä. Mitä niitä turhaan veljelle selitellä, kun tuolle saattoi esittää kunnon kansalaistakin. Olihan se hyvä,e ttei sana kiertänyt veljen korvaana sti. Melindalla olisi sentään yksi ylpeä perheenjäsen... Tai jotain sinnepäin.

Äkkiä jotakin tapahtui ja Wera makasi rähmällään maassa päällään joku toinen jätkä.
"Oletteko kunnossa?" Kysyttiin noilta ja katse siirrettiin ihan hyvän näköiseen tyyppiin. Kysymys oltiin kohdistettu harvinaisen kohteliaasti kummallekin, sekä Weralle, että tuntemattomalle tyypille.

----------

Niittylilja

[Tuli ihanan sekava ku oli jääny kirjottamatta tohon Weran edelliseen papatukseen tai siis en kerinnyt kirjottaa ennenku tapahtu kaikkea.. Eli alku on ihan vaan Weralle selitystä ennen kuin Melinda saapui. Jos kukaan tajusi. Sitten se hyppää kivasti tuohon Sven-kohtaan. Ei toki sekavaa..]

NICHOLAS WRIGHT

Keitä siinä nyt oli, Wera, Melinda ja Sven

Wera kertoo minulle selvennyksen siitä että punahiuksinen nainen oli tosiaankin ollut paikan omistaja, irlantilainen nainen nimeltään Felcia Hayes. Nyökkään ja hymyilen aavistuksen.
"Aa, okei. Toivottavasti ei keksi heittää mua ulos kun tulin kesken kaiken tähän", tokaisen puoliksi vitsillä. Tuskinpa nyt sentään.
Sitten Wera kertookin tulleensa lähinnä miesystävänsä takia, jolloin kohotan kulmiani hämilläni.
"Miesystävän?" kerkeän kysyä ällistyneenä, kunnes Melinda saapuu paikalle.


Kun olemme hetken jutelleet Melindan ja Weran kanssa - joskin Wera vaikutti muuttuneen varsin hiljaiseksi - ja olen juuri vastaamassa Melindan kommenttiin siitä että hänen mielestään oli tärkeintä pukeutua joksikin, tapahtuu jotain kummallista.

Joku, ehkä hieman minua lyhyempi mies tulee ja kaatuu suoraan Weran päälle. Hätkähdän hieman vaistomaisesti tytön suuntaan, ja tilanne onkin jo nopeasti ohi.
"Ootko ihan kunnossa?" kysäisen vaistomaisesti vain Weralta, vilkaisten sitten kuitenkin mieheen. No, meni jo, ja Melinda kerkesi jo siinä samassa esittää saman kysymyksen molemmille, joten väliäkö tuolla.
Sitten maskinaamainen mies tekeekin jotain kummallista, hän nimittäin kohottaa maskiaan ja katsoo minua varsin tarkkaan, haukkuen sitten naamaani. Sen päälle hän alkaa nauraa.
Hieman kummastuneena kohotan kulmiani ja haron hiuksiani.
"Hmnh, enpä nyt tiedä onko omassasikaan niin kehumista", tokaisen rauhalliseen, itselleni hieman ominaista viileämpään sävyyn. Tyyppi oli täysin tuntematon enkä kauheasti arvostanut hänen heittoaan, mutta en nyt silti aikonut suotta malttianikaan menettää.
Sitten toinen kääntyykin takaisin Werna puoleen pahoittelemaan kaatumistaan. Hmm, joku ihmeen jakomielitautinen? No, eipä se tainnut minulle kuulua mutta vähän erikoista hänen käytöksensä oli. Tilanne oli jo muutenkin ollut varsin kummallinen eikä tämän oudon hiipparin ilmestyminen nyt kauheasti helpottanut tilannetta. Toivon mukaan hän ei viipyisi pitkään tässä..

Tyyppi kuitenkin esittäytyy ja nappaa vielä juomaakin ja huokaisen ihan hiljaa itsekseni laittaen kädet taskuihini. Hmh. Sitten nyökkään vähän laiskahkosti ja vastaan hieman haluttomasti miehen esittäytymiseen.
"Nicholas."

[Tuli tosi kökköä ja kaikkea, sorisori. >_<]

----------

weru

WERA

hox niksu melinda sven ja ne ~

Pyyntöni jälkeen mies kaavussaan nousi ylös, tosin vähän naureskellen, mutta pääasia, että nousi päältäni. En kauheasti pitänyt siitä, että täysin... tuntemattomat ja ensivaikutelmaltaan epämiellyttävät miehet, tai naisetkin, makoilivat päälläni noin vain... Hrrh.
Tartuin silti miehen käteen, jota hän ojensi auttaakseen minut ylös. Nopeasti sain suoristettua itseni lattialta ja puistelin mekkoni helmaa taka- ja etupuolilta.
En osannut sanoa miehen sanoihin mitään, kunhan tunsin poskiani edelleen kuumottavan. Äskeinen tuntui aavistuksen ahdistavalta, mekkoni kuitenkin oli vailla olkaimia ja kauluksia, ja miehet noin vain kaatuilivat päälle... Puhdas veikkaukseni myös oli, ettei tuolla miehellä ollut kaikki pään sisällä ihan niin hyvin kuin olisi voinut olla.
"Olen, olen kunnossa", vastasin hiljaa, kun Melinda ja Nicholas molemmat kysyivät, Melinda enemmänkin meiltä molemmilta kuin vain minulta.

Äkisti mies kääntyi Nicholasin puoleen ja loukkaa tätä hyvin oudolla tavalla. Näin pienen hetken ajan miehen kalpeanvaaleat kasvot, jotka eivät mistään kohtaa saaneet minua pitämään häntä täysjärkisenä. Hieroin käsivarsiani, kun hän äkisti kääntyi minun puoleeni jälleen naamari kasvoillaan.
"Ei se mitään, olen vielä elossa", vastasin naurahtaen. Puhuminen tuolle miehelle oli epämukavaa, mutta väistämätöntä, mikäli halusin pysyä kohteliaana. Ja mikä minua esti, hänhän pyysi anteeksi ja auttoi minut ylöskin...

Huonoksi onnekseni mies päättikin jäädä seuraamme, ja esittäytyi etunimellään. Hän kertoi nimekseen Sven, enkä voinut olla kummastelematta miehen taustoja. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta nimestä, vaikka olin asunut Euroopassakin ja Pohjois-Amerikan mantereella ja tavannut hyvän kourallisen erilaisia ihmisiä.
Nicholas esittäytyi myös etunimellään, joten minä tein samoin.
"Olen Wera", sanoin ja vaivihkaa näpräsin toisella kädelläni mekkoni helman rypytystä.

-----------

Synoi

[ Merle ja miksei Melindakin, jos Maikku näkee tässä mitään mahdollisuutta jonkinlaiselle kontaktin otolle 8'3 Mutta mikäli ei, niin palataan varmaan mesen puolella pohtimaan tämä loppusuora että miten päätyvät laukkunarikan kautta samassa seurassa toisaalle~ ]

Merle ei uskonut sanaakaan. En minäkään olisi toisaalta uskonut, mutta se johtuikin omakohtaisesta kokemuksestani jota hänellä ei varmaankaan, ehkä eikä toivottavasti ollut. Sokeritaudista hänellä saattoi olla arvatenkin pidemmälle koulutettuna henkilönö enemmän tietoa, siitä epäilys. Typerä, huono valhe paniikissa. Niitä ei pitäisi koskaan harrastaa, mieluummin vaikka puhui totta heti pelästymisensä jälkeen niin ei tulisi möläyteltyä. Nyt se ei tietenkään enää vaikuttaisi mitään.
Mitä ihmettä minä nyt tekisin? Seisoin tumput suorana aloillani vältellen toisen tutkivaa katsetta.

Lopulta kumarruin äkisti ja aloin kerätä kalliita, rankkoja huvejani lattialta. Suurimman osan uskon löytäneeni, mutta kolme näkyi pyörivän niin lähellä Merlen jalkoja etten uskaltanut hakea niitä. Tiputin kapselit purkkiin ja poimin noustessani käteeni vielä yhden, joka oli lentänyt lavuaarin päälle. Sitä en alkanut kuitenkaan ravistelemaan kosteista, hermostuneina räpeltävistä käsistäni vaan hypistelin sitä kuin turvariepua.
Merlen hiljaisuudesta saatoin päätellä, että hän odotti vastausta johonkin kysymykseen jota en ollut kuullut. Ehkä hän ei ollut edes lausunut sitä ääneen, odotti vain että vastaisin omia aikojani ilmeisimpään kysymykseen. Tsk, turha luulo. Hänkö ei aikonutkaan kysyä suoraan? Jos ei, voisin ehkä vielä sulkea silmät ja kävellä hänen ohitseen, teeskennellä ettei mitään ollut tapahtunutkaan. Ehkä hänkin tekisi silloin samoin.

Mutta tulihan se kysymys. Se tulee aina, jos syytä epäilykseen on. Pidemmän, vanhemman ja mahdollisesti voimakkaammankin vampyyrin kysymys sai minut jännittymään uudelleen ja kuulin vetäväni henkeä yrittäen keksiä tyhjentävän vastauksen tuon muutaman sekunnin aikana. Hän oli astunut lähemmäksi, joten minä astuin kauemmaksi miten nyt tielle tulevalta seinältä kykenin ja nostin hetkeksi katseeni hänen kasvoihinsa niin kylmänä ja torjuvana kuin osasin.
"Eivät. Minut raiskattiin, kun olin kahdeksantoista ja sain HIV-tartunnan. Valittamista?"

Tokaisuni päätteeksi kävelin hänen ohitseen kiireesti, heitin kädelläni pyörineen kapselin suuhuni ja lähdin kohti ovea. Matkalla näpäytin lattialle hajonneen kapselin kengänkärjelläni jonnekin lavuaarin alle ja levitin nopeasti pienen määrän vaaleaa jauhetta kaakelilattialle toivoen, ettei se erottuisi turhan selkeästi ja joku siivoaisi sen pois juhlien päätyttyä. Minun osaltani ne päättyivät nyt ainakin täällä. Eihän minulla ollut mitään Merleä vastaan vielä hetki sitten eikä ollut oikeastaan vieläkään, mikäli hän ymmärtäisi pitää näppinsä erossa minun asioistani ja olla hiljaa epäilyksistään. Tuskin hän äskeistä absurdia selitystäni enää uskoisi.
"Hyvää illanjatkoa", tuhahdin ja suljin oven perässäni siltä varalta että toinen päättäisi seurata. Sitten lähdin kohti ihmisjoukkoa ja ulko-ovea. Vai ehtisinkö vielä sanoa Ginille jotain, ennen kuin poistuisin? Ei häntä ainakaan näkynyt, enkä ehtisi alkaa etsimään.

-------

Mintzu

[HOKS Wera, Sven, Nicholas, Melinda jne. (Wolverine)]

Wolverine pidättäytyi puhumasta, ja hiljaisuus oli melkeinpä dramaattinen. Seisoin vain hiljaa paikallani ja tuijotin typerästi, kun tuo samainen poikanen keräili tiputettuja "lääkkeitään" takaisin purkkiin.
Jokin tässä nyt ei vaan ollut normaalia. Hänkin tajusi, että en ollut niellyt noin epäluotettavaa selitystä. Diabeteslääkkeitä muka...

Seuraava selitys oli vielä astetta kovempi. Hän katsoi minua aivan eri tavalla kuin ennen; jäätävästi ja luotaantyöntävästi, ei lainkaan veijarimaisena ja veikeänä kuin yleensä. Hän totesi kankeasti tulleensa raiskatuksi ja syövänsä siksi HIV-lääkkeitä.
Alors... Tämä oli varmaan todella kauheaa ajatellakin, mutta miksi hän täräyttäisi noin vain tulleensa raiskatuksi ja söisi lääkkeitään... Halloweenjuhlissa?
Seuraavat kolmekymmentä sekuntia elämästäni menivät minulta täysin ohi, kun kelasin läpi kaikkia kokemuksiani Wolverinen kanssa, niitä muutamia. Joku solu minussa huusi, että tuokin tarina oli valetta. Miksi hän valehtelisi, elleivät nuo todella olisi huumeita? En ollut oikein varma mielipiteestäni.

En oikein osannut sanoa mitään vastaankaan. Mitä tuollaiseen muka pitää vastata?
Kuin transsissa kävelin ulos miestenvessasta. Kääpiökokoinen mies lääkkeineen oli kadonnut jo jonnekin päin Irish Foxia, eikä häntä voinut löytää enää millään.
Huokaus. Menetinkö ainoan tähänastisen miespuolisen ystäväni tällä tavoin? Olisi pitänyt pitää turpa vain kiinni ja olla huomioimatta niitä tyhmiä ihmelääkkeitä mitenkään.

Etsin katseellani tuttuja ihmisiä. Joitakin entisiä hoitojani tunnistin väkijoukosta, Ginin ainakin ja pari muuta. Tuon raitatukkaisen tuolla, joka oli hoitajan puvussa. Ja tuon blondin, jolla oli pitkät kiharat. Mutta missä Wera, nukketyttö?

Tuolla hän oli. Ehdin juuri parahiksi näkemään, kenen kanssa hän oikein liikkui - joku kaunis tyttö... plus epäilyttävän näköinen mustahiuksinen mies ja Nicholas. Mitä hittoa, tunsiko Wera Nicholaksen myös?
Jokin kuohahti sisälläni; kenties se oli valtava mustasukkaisuuden ja kateuden tunne, kun näin nuo kaksi oman silmäteräni kimpussa. Mieleni teki mennä räyhäämään kummallekin ja käskeä heitä pitämään näppinsä erossa minun varpusprinsessastani, mutta jänistin. En voisi jättää kuitenkaan Weraa vapaaksi riistaksi noille kahdelle. Olin havaitsevinani lieviä ahdistumisen tunteita tytössä.

Prinssi rohkea pelastakoon päivän. Ja omikoon omaisuutensa takaisin itselleen.
Marssin ylpeänä väkijoukon läpi kuin pantteri. Kiersin väkijoukon keskelle, ja tungin itseni porukan läpi Weran eteen ja kaikista muista paikallaolijoista välittämättä laskin Weran leukaperille käteni, steppasin lähemmäs häntä, kietouduin häneen ja suutelin intohimoisesti.

Hän on minun, ettekö näe! Pidin huolta siitä, että joka ainoa tajusi meidän suutelevan - ja pitkään sittenkin! En pelännyt käyttää kieltä. Kun kerran katselijoita riitti, pitäisi antaa vähän jotain katseltavaakin!

---------

weru

WERA

hox merle

Hyvin äkisti tapahtui jotain hyvin yllättävää. Olin saanut sanottua nimeni ja odotin myös Melindan tekevän samoin, mutta äkkiä tunsin jonkun kädet kasvoillani ja näin vain muutaman erottuvan sumean värin, jotka vilkahtivat liikkeessä. Äkkiä se kuitenkin pysähtyi, ja tajusin Merlen vampyyrikostuumissaan olevan minussa kiinni ja suutelevan punattuja huuliani niin kuin hänen henkensä oli siitä kiinni. Tuijotin lamaantuneena ja silmät ammollaan hänen kasvojaan. Silloin tunsin hänen sujauttavan kielensäkin mukaan.
"Mmh - Mewle!" mumisin hänen huuliaan vasten ja koetin työntää käsilläni häntä hiukan kauemmas itsestäni. Käänsin päätäni ja irtauduin miehestä vaivalloisesti, toinen ei meinannut millään antaa minun lopettaa ennen kuin itse edes ehdin aloittaakaan.

"Rauhoitu! Mikä sinun oikein on?" kysyin tuijottaen miestä silmiin. Hän oli tullut, aivan kuin tyhjästä ja päättänyt, että nyt, kun olin juuri tullut Svenin kolkkaamaksi ja päässyt ylöskin asti, oli sopiva hetki syventyä ranskalaiseen suudelmaan, ja vielä Nicholasin nähden.
Poskina olivat lämpimät jo valmiiksi, joten ympäristöni käsittäminen ei muuttanut oloani juuri mihinkään, paitsi että minun teki mieli piiloutua juuri nyt.
Olin aivan hetki sitten saanut kerrottua tuolle pojalle, että olin tullut tänne miesystäväni kanssa ja hän oli kysynyt hyvin kummastelevaan sävyyn miesystävästä, ja sitten puheenaihe itse kävelee paikalle ja päätti tehdä jotain tuollaista koko seurueen edessä. Melindakin näki, enkä minä sellaista halunnut!
Yritin vetää Merlen käsiä pois vartaloltani, jotta voisin seistä aavistuksen normaalimmin. Tai ehkä mieluummin piiloutua jonnekin.

----------

Niittylilja

[Hemmetti te pilaatte mun pelipaussin! XD]

NICHOLAS WRIGHT
Merle, Wera, se lössi siinä, miten sen nyt ottaa

Ihan yhden äkin tapahtuu jotain kertakaikkisen kummallista. Hassunhauskan seurueemme seuraksi änkeää joku noin suurinpiirtein pituiseni tummahiuksinen mies - vampyyriksi pukeutunut - ja minulla kestää muutama tovi tajuta mitä tapahtuu. Mitään turhia puhelematta tai aikailematta mies nimittäin suutelee Weraa, eikä mitenkään edes kovinkaan hienovaraisen pikkusievästi, päinvastoin.
Ja kun lopulta tämä äkillinen käänne yltää aivoihini asti, tajuan kuka Weraa suutelee. Hänkö oli Weran miesystävä?
"Bloody hell", tokaisen kuin puulla päähän lyöty, samalla kun Wera irtautuu kovakouraisesti mustahiuksisesta, Merlekö hänen nimensä oli?
"Hissityyppi?" kuuluu suustani epämääräisellä äänellä kysymys, samalla kun koko tämän illan tilanneketju alkaa mennä yli hilseen.
Kaikkiko täällä liittyi kaikkeen?

----------

Vertaveli M

MELINDA

>> Sven, Nicholas, Wera, Merle ja Wolverine

Melinda oli aina inhonnut isoja porukoita, joissa meno kävi hämärsäti aina äänekkäimpien ihmisten kesken tai sitten ihmiset juorusivat joistakin Melindalle tuntemattomista. Tosin Melinda kyllä piti omalla tavallaan myös muiden pahaa puhumisesta, sillä hän itse vihasi henkilökohtaisesti jokaista maankamaralla asuvaa kaunista naikkosta. Melinda ei paljoa ehtinyt suun vuoroa muilta saada ja näytti hieman närkästyneeltä. Vaivihkaa hän rupesi boolimaljansa yli kurkkimaan ja meittimään löytäisikö jonkun tuttunsa ja pääsisi tilanteesta karkuun.

"Hei, tuolla on eräs tuttuni. Menen moikkaamaan häntä. Anteeksi, että karkaan seurastanne näin." Melinda sanoi sitten äkisti ja halasi(?) veljeään ennen kuin lähti suunnistamaan päättömästi uloskäynnille. Nopeasti hän päätti ottaa kohteekseen jonkun väkijoukosta ja tuo yksi aivana rpapelillä valittu oli yksin hiipparoiva Wolverine.
"Moi. Sulla on kiva asu." Melinda tokaisi miehelle ja hymyili hänelle kauniisti.

---------

Synoi

[ Melinda. ]

Olin jo päässyt melko lähelle ovea, kun kovaan ääneen naurava naisjoukkio kiilasi eteeni pyrkien selvästikin narikoille noutamaan takkejaan, laukkujaan, hattujaan ja muuta naisväen perustavaraa. En ehtinyt hermostuneena reagoida kyllin nopeasti, vaan törmäsin arviolta sisareni ikäisen naisen selkään saaden hänet kääntymään puoleeni. Sitten hän repesi vielä suurempaan, kerrassaan sydämelliseen nauruun nähdessään minut. Ikään kuin olisin jotenkin ansainnut illan parhaimman vitsin tittelin. Enkä minä ehtinyt edes pahoitella hänen perseellensä käymistä.
"Voi, ei se mitään poika-parka, mutta kerrohan... onko sinulla edes ikää tänne?", matami selitti ja nauroi hakien katsekontaktia lukuisiin ystäviinsä saaden suurimman osan nauramaan yhtälailla. Naisen takana seisonut pitkä blondi aukaisi sanaisen arkkunsa vilkaisten minuun melko pilkallisesti, minimoiden näin sanoistaan kuultavan myötätunnon.
"Älähän nyt, Kim. Näetkö, hän pahoitti mielensä?"

Voi niinpä taisin pahoittaa. Käännyin kannoillani välttääkseni huomiota herättävää konfliktia ja kävelin pienen matkan päähän kuullen naisten jatkavan hysteeristä käkätystään takanani. Mikä ihme heitä vaivasi ja kuinka saattoi olla, että ihan lupaavasti alkanut ilta oli kääntynyt tällaiseksi vain muutamissa minuuteissa? Narikoille menisin vasta, kun kanalauman kotkotus katoaisi ulkoilmaan ja toivottavasti rekan alle. Ahdistuneena etsin kuitenkin ihmisjoukosta Merleä peläten hänen ryntäävän paikalle hetkenä minä hyvänsä, portsari mukanaan.

Hätkähdin rajusti, kun ääni tervehti minua vain pienen matkan päästä ja rehellisesti sanottuna olin jo puoliksi valmis vetämään saapujaa nyrkillä naamaan. Amfetamiini oli jo alkanut vaikuttaa elimistössäni, mutta jostain syystä oloni oli kaikkea muuta kuin euforinen. Olin hämmentynyt ja ärtynyt äskeisen ämmien aivottomasta kikatuksesta ja odotin kusi puntissa, milloin Merle ja ratsuväki saapuisi pillit soiden.
Olin niin sanotusti hieman väärällä tavalla virkeä ja pelästyessäni viikatetta pitelevä käsi jo värähtikin, ikään kuin voisin oikeasti vetäistä sillä lähestyvän naisen pään irti. Ehdin kuitenkin ennen luontaiselta tuntuvaa reaktiotani nähdä minua lähestyvän puputytön ja tunnistaa hänet kerrassaan tunnistamattomaksi.
"Umh... ahaa?", ynähdin jääden katsomaan brunettea hetken melko neuvottomana.

Sitten sain ajatukseni taas koottua ja sätkähdin uudestaan käsittäen, miten täydellisesti olin jäätynyt vieraan ihmisen tullessa juttelemaan. Skannasin naisen uudelleen läpi päästä jalkoihin ja oikeastaan... oliko hän edes kovin vieras. Minusta tuntui, että olin joskus nähnyt tämän naisen takahuoneessa keskustellessani strippikeikan saaneen Joannen ja kumppaneiden kanssa. Ehkä hän oli ollut lavallakin? En väitä, että muistaisin kaikki paikoissa tapaamani tai näkemäni naiset etäisestikään, mutta ehkäpä olin vaihtanut hänen kanssaan joskus sanaparinkin?
"Anteeksi, mitä ihmettä sinä sanoit? Olemmeko me ehkä tavanneet joskus jossain?"

--------

Kuulehto

/ei oikein kellekkään/

Kairi seisoskeli edelleen katselemassa ikkunasta ulos pihalle jossa lumi sade näytti vaan sankastuvan. `Voisi häipyä ei täällä oikeastaan ole minulle mitään´ Kairi ajatteli juodessaan booli mukinsa kolmatta kertaa tyhjäksi. Ennen kuin tyttö ehti kääntyä lähteäkseen joku kietoi kätenä hänen vyötäisensä ympäri ja paino päänsä neidin vasemman olkapään päälle. "Kairi kulta. Oletkö sä ollut täällä koko ajan yksinäsi?" tuttu ääni sanoi Kairille ja samalla neiti tunsi suudelman kaulallaan.

`Niin varmaan Jarred kulta. Sinunhan seurassasi se kissanais lutka eikö hän enään kelpaakkaan?!´ ajattelin se sama vihan leimu sisälläni syttyen, mutta sain ulko kuoreni pysymään ihan tyynenä sisäisen myrskyni riehuessa sen alla. "Olen minä ollut täällä jo jonkun aikaa." vastasin tyynesti ja käännyin niin että näin Jarredin kasvot (poikaystäväni on pään pidempi kuin minä), joista huomasin ehti ettei tämä ollut ihan selvin päin (Jarred oli pukeutunut myöskin vampyyriksi, mikä sopi hänen luonteelleen hyvin). `Viina on maistunut vaikka sanoitkin ettet joisi vai otitko pillereitä?´ ajattelin ja kiedoin omat käteni miehen ympärille halaukseen.

"Olisit vain tullut vaan seuraani. Olisin pitänyt sinulle seuraa" Jarred kommentoi heti ja halatessa minua takaisin. "En halunnut häiritä sua ku sul näytti olevan seuraa" Vastasin nostaessani pääni katsomaan miehen kasvoja. "Ai sä tarkotat Nooraettaa hän on mun pikku siskoni. Mutsi käski mun tulla senkaan tänne vaik se onkin jo 16 vuotta" (Jarred on Kairia vuoden vanhemipi) nuorukainen vastasi vaaivaantuneena ja osoitti ulko-oven lähellä seisovaa kissanaiseksi pukeutunutta tyttöä joka kirjoitti tekstiviestiä puhelimellaan. Tytön hiukset olivat vaaleat ja ne oli sidottu ponihännälle.

"Aa ja minä kun..." alotin nolostuneena mutta vaikenin, kun Jarred suuteli minua huulille. "Ei se mitään. Olemme lähdössä tuletko mukaan en nimittöin halua jättää sinua yksin tänne" Jarred sanoi ystävällisesti minulle ja lähti taluttamaa minua kohti ulko- ovea. "Sopii olin jo lähdössä kun sinä tulit" vastasin edelleen häpeissäni siitä mitä olin ajatellut Jarredista ehkei hän olekkaan niin kauhea kuin ajattelin ja liimauduin hieman enemmän tätä vasten kietoen samalla käteni uudelleen hänen vyötäränsä ympärille. Nooraetta ei sanonut mitään nyökkäsi vain tervehdykseksi minulle kun lähestyimme häntä päästi Jarredista hetkeksi irti jotta tämä sai laitettua viittansa päälleen. Nooraetta oli pukenut takkinsa jo valmiiksi päälle huomatessaan meidän lähestyvän, kun Jarred oli saanut viittansa taas ylleen (minulla oli jo viittani päällä, sillä en ollut riisunut sitä pois päältään sen jälkeen kun oli uudestaan tullut sisään) Jarred avasi minulle ja siskolleen oven. Kiitimme molemmat häntä tämän astuessa meidän jäljessämme ulos lumi pyryyn.

ulos päästyämme Jarred otti vasemmalla kädellään oikeasta kädestäni kiinni. Nooraetta kulki edellämme kohti Foxwoodia kohti jossa me kolme asuimme, sillä samaisessa kaupungin osassa tutustui Jarrediin. Jarred ja Nooraetta asuvat kolme taloa siitä talosta jossa minä asun, mutta nyt se että sain kulkea hiljaisa katuja kohti kotia poikaystäväni ja tämän pikku siskon kanssa tuntui niin ihanalta että toivoin salaa että tämä matka ei päättyisi koskaan.

[Kairi ja minä päätämme lopettaa tähän :) ]

--------

Mintzu

[Nicholas, Wera, Sven + lössi...]

Merle

Hamusin nuorikkoni huulia kuin henkeni olisi ollut siitä kiinni. Totta puhuen, pelkkä mielihyväkin olisi riittänyt jatkamaan ympärillä tuijottavan väkijoukon sijasta.
Tytön kädet nousivat rinnalleni ja työnsivät minut hellästi irti. Siirryin Weran edestä aivan hänen vierelleen, tiiviisti oikealle puolelle hänen rinnalleen. Nuolin huuliani, niihin oli jäänyt nuoren työn huulien makua. Kosketin niitä varovasti oikealla kädelläni, ja vasemmalla käteni sormet jutin Weran oikean käden sormien lomitse. Tyttö puhui jotain, mutta minulta meni koko viesti ihan ohitse, kun sulattelin vielä äskeistä tekoani.

Noh, mitäs tuosta tykkäsitte?
Nicholas näytti vähän hämmästyneeltä.
"Hissityyppi?"
"Minulla on nimikin", totesin viekkaasti hymyillen. Mikään tuon pojan kommervenkeistä ei saisi minua masentumaan noin ihanan kielienvaihdon jälkeen.
Käännyin Weran puoleen ja käänsin ihailevan katseeni häneen.
"Et tainnut olla hirmuisen yksinäinen, ethän?"

----------

weru

WERA

hox ihmiset tytskin ympärillä

Merle asettui vierelleni ja tarttui käteeni ujuttaen sormensa omieni kanssa lomittain. Hän ei vastannut kysymykseeni lainkaan, sen sijaan Nicholas kommentoi asiaa hyvin yllättävällä tavalla. Hissityyppi?
Tunsivatko he kaksi jotenkin jostain? Ja... mitä ihmettä hissillä oli sen kanssa tekemistä...?
"Ei, en..." vastasin Merlen kysymykseen.

"Tuota... Nicholas, tässä on... miesystäväni, jonka taidatkin jo entuudestaan tuntea", esittelin Merlen pojalle hiukan kysyvään äänensävyyn. En osannut arvata, minkälaiset välit näillä kahdella oli, mutta kyllä he toisensa jostain tiesivät.
"Pahoittelen tuota välikohtausta..." sanoin myös hiljaa pojalle.

----------

Niittylilja

NICHOLAS


No ne ihmiset niin. Siinä niin. Tiedätte kyllä.

Edelleen lievästi hölmistyneenä haron hiuksiani. Ilmeeni saan onneksi aika nopeasti kokoon, etten näytä aivan idioottimaiselta, mutta lievästi tai hieman enemmänkin yllättynyt tästä asioiden käänteestä kyllä olen.
Enemmänkin retoriseen kysymykseeni mustahiuksinen mies esittää vastauksen virneen kera, johon vastaan samanlaisella virneellä.
"Hissityyppi kuulostaa eksoottisemmalta", totean asiallisella äänensävyllä, kääntyen sitten Weran puoleen. Naurahdan hieman hänen esittelyilleen ja vilkaisen mustahiuksiseen mieheen uudelleen.
"Hmm, joo, joku panikoi aavistuksen juuttuneessa hississä", sanon arkipäiväisesti viitaten ilmeelläni Merleen.
Weran pahoitteluihin yritän myös saada jonkinlaista naurahdusta aikaiseksi, vaikka en tiedäkään miten uskottavalta se mahtaa kuulostaa.
"Joo no mitäs mä siitä", totean vähätellen, mutta sitten ilmeeni vakavoituu.
"Mutta mitä hemmettiä, se on 33! Hyvä ettei kaks kertaa vanhempi!" sanon sitten Weralle, yrittäen ainakin puhua hiljaa mutta siitä ei ole takeita saanko pidettyä kielenkantani miten hyvin kurissa.

--------

Mintzu

Wera esittelee minut, vihdoinkin. Taisi ollakin ensimmäinen kerta, kun hän kertoi jollekulle minun olevan hänen miehensä. Olin niin ylpeä hänestä - ja itsestänikin vähäsen. Silittelin peukalollani sitä kättä, josta pidin kiinni.¨
"Hei, Nicholas", tervehdin poikaa aivan kuin olisin äsken vasta tavannut hänet ensi kertaa. Painauduin varovasti vieressäni seisovan nuorikkoni kylkeen ja keskityin jumaloimaan häntä. Kuuntelin kuitenkin sivukorvalla tauotta Nicholaksen ja Weran puheita, ja hänen mainitessaan panikoimiseni hississä mulkaisin häntä murhaavasti. En tahtonut Weran saavan tietää, että inhosin ja pelkäsin vähän hissejäkin.
Käännyin uudestaan Weran puoleen, mutta kuuntelin silti kahden hiljaisen nuoren äänten keskustelua. Kun Nicholas valitti minun olevan 33, jännittyneenä odotin hiljaa, mitä Wera seuraavaksi sanoo. Esitin, etten kuullut mitään.

---------

weru

WERA


"...Ahaaaa..." vastasin vähän venyttäen viimeistä kirjainta, kun Nicholas viittasi Merlen panikoineen hississä, ja sen jotenkin johtaneen heidän tutustumiseensa. Jostakin syystä en ollut yhtään yllättynyt, vaikka en tiennytkään Merlen panikoivan hississä. Suoraan sanottuna olisin kuvitellut hänen rakastavan hissejä enemmän kuin ilmaa, mutta nähtävästi olin väärässä...

"Mutta mitä hemmettiä, se on 33! Hyvä ettei kaks kertaa vanhempi!"
Minä tiesin, niin tiesin, että saisin kuulla tästä ennemmin tai myöhemmin... Siksi en olisi halunnut esitellä Merleä, tai ylipäätään käydä missään tällaisissa! Tämä oli hänen vikansa nyt aivan täysin! Silti hän vain seisoi vieressäni ja leikki ettei kuulisi mitään tai tietäisi mistään. Arrgh.
"Tiedän", sanoin hiljaa ja nipistin silmiäni hetkeksi kiinni. "Mutta sisäisesti hän on välillä kuin kaksi kertaa nuorempi..."
Siinä. En vastannut mitään järkevää, vain sen mitä ajattelin ensimmäisenä Merlestä tällä hetkellä. Hitto. En kovin usein puhunut sivusuuni, mutta tämä tilanne ei ollutkaan kovin tavanomainen. Minua aavistuksen pelotti nyt, mitä mieltä Nicholas olisi minusta, kun sai tietää tästä.

---------

Niittylilja

NICHOLAS


Ne niin. Tai Wera oikeastaan melkein vaan.

Ja ensimmäinen vastaus mitä hämmentyneeseen lausahdukseeni saan kuulla, on "tiedän". En voi olla kohottamatta huvittuneesti kulmiani.
"No mä olisin ehkä huolestuneempi jos et tietäis", tokaisen hiljaisesti hänelle, voimatta estää pientä virnistystä. Toivottavasti Merle ei kuullut pientä sananvaihtoamme, itse asiassa menisin mielummin muualle puhumaan tästä kuin näin suoraan hänen nokkansa alla, mutta toisaalta sekin olisi aika epökohteliasta koska Merle tietäisi että menisin puhumaan Weralle tästä.
Tosin eipä tämä ollut kovinkaan paljon parempi vaihtoehto mutta noh.

Weran jälkimmäiseen kommenttiin hymähdän huvittuneena.
"No mutta eikö se ole ihan yhtä hämmentävää..", mutisen mietteliäänä.
"Mutta mikset seurustele jonkun omanikäisesi kanssa? Ihan uteliaisuudesta, eihän tämä oikeastaan ole minun asiani mutta olen ystäväsi", totean hänelle edelleen hiljaisella sananvaihtoäänellä.
Vilkaisen kaikkiin ympärilläolijoihin ja asia kaihertaa edelleen minua.
"Inhottavaa puhua kahdenkeskisiä asioita tällaisen porukan keskellä", mutisen hieman vaivautuneen hiljaiseen sävyyn.

--------

weru

WERA

niksu

Nicholasin tokaisun ja virnistyksen jälkeen naurahdin hiljaa, koska olihan poika oikeassa. Yleisesti ottaen tämä koko ikäkysymys oli inhottava ja rasittava, olinhan minä itsekin viettänyt hyvän tovin vuosi sitten, että onko tämä nyt fiksua, järkevää tai kannattavaa. Ja nyt kun vihdoin itse olin päässyt asiasta yli, ympärilleni tulvi lisää ihmisiä, jotka mitä todennäköisimmin haluaisivat asiasta tietää, tai vähintään joutuisivat tietämään, kuten tämä nuoriherra tässä. Ihan vain tuon mustahiuksisen pölvästin takia.
En yhtään tiennyt, millä tavalla voisin tämän selittää. Jokin "no koska mä vaan tykkään siitä" kuulostaa niin naurettavan naiivilta, mutta miten muuten sen voi sanoa? Ei mitenkään?

"Agh, Nicholas... Tietystihän minä voisin, ei siinä olisi mitään ongelmaa, mutta monen hyvin omituisen mutkan kautta olen ihastunut tähän idioottiin oikealla puolellani ja päätynyt parisuhteeseen hänen kanssaan", sanoin pojalle hiljaa hieroen samalla vasempaa ohimoani miettiessäni sopivia sanoja.
"Mmhmm", hymähdin. En minäkään pitänyt tästä, että kahdestaan supistiin vaikka muita ihmisiä oli ympärillä, mutta Merlen nenän edessä kovaan ääneen tästä puhuminen olisi todella ilkeää... En tiennyt kuuliko hän nytkin, mutta ainakaan emme kailottaneet kaikelle kansalle... Mitä tästäkin nyt sitten seuraisi.

-----------

Mintzu

Merle


Wera, Nicholas.

Pidätin hengitystäni ja vilkuilin vaivihkaa Nicholasta, kun Wera yritti vastata vaivalloisesti taas tuohon ikäkysymykseen. Ärsytti. Että kaikkien pitikin kiinnittää ikäeroon niin helkkaristi huomiota. Minua asia ei häirinnyt ollenkaan, vaikka itse sen sanoinkin. Joskus myönnän miettineeni, että olenko vain hirvittävä hyväksikäyttäjä, mutta tulin siihen lopputulokseen, että jos kohtelen Weraa kuin vertaistani, ei tässä pitäisi olla mitään ongelmaa. Olin jotenkin jo asennoitunut, että kaikille tämä oli ihan ok, mutta ei se ollut. Ei Nicholakselle, ei Weran äidille, ei Felciallekaan varmaan... ei oikein kenellekään, jonka tunsin. Inhotti. Tuli iljettävä olo itsellenikin: Werasta mahtoi tuntua pahalta joutua vastailemaan tuollaisiin töykeisiin kysymyksiin. Todella junttimaista toimintaa. Teki mieli ensin kovistella tuota poikaa ja sitten viedä Wera pois.

Olisinpa ollut vähän nuorempi, niin Werankaan ei tarvitsisi aina hävetä.
Jos minulla olisi ollut pari korvia, ne olisivat kummatkin lurpsahtaneet alas juuri nyt.

Olin kuitenkin todella tyytyväinen siihen, mitä hän vastasi. Ymmärsin kyllä pienen epäröinnin sävähdyksen hänen äänessään, mutta olin tavattoman ylpeä. Julkista kiintymyksenosoitusta minä olinkin Weralta vielä jäänyt kaipaamaan, nyt sain sellaisenkin.
Hyvä tyttö. Tekisi mieli rutistaa sinua todella kovasti. Tyydyin vain silittelemään kättäsi ahkerammin ja hiplaamaan vapaalla kädelläni hiussuortuviasi kevyesti häviävän hetken. Hymyilin ja vilkuilin Nicholasta, tahdoin nähdä hänen ilmeensä.
In your face, Nicholas.

----------

Niittylilja

NICHOLAS


Ne niin. XD Siinä. Niin. Merlukka ja Werukka.

Katson Weraa vähän mietteliäänä kädet puuskassa kunnes hän löytää sopivat sanat ja vastaa. Vilkaisen hänen silmiinsä, sitten vilkaisen Merleen ja nyökkään.
"Jos se on sulle okei niin kaipa se on mullekin", tokaisen oltuani tovin hiljaa. Kyllähän se minun mielestäni vähän outoa oli, mutta toisaalta joku varmaan piti minuakin outona, tai ainakin pitäisi jos suureen ääneen kuuluttaisin että minulle ei ole väliä olisiko minulla poika- vai tyttöystävä. Voisihan olla että Merle ja Wera suhtautuisivat minuun sitten yhtä karvaasti kun minä tähän heidän juttuunsa jos esittelisin jonkun poikaystävän vaikka heille.. Niin että pata kattilaa soimaa.

Huokaisen aavistuksen, vilkaisten ympärillä olevaa väkijoukkoa.
Äkisti minulle on jotenkin äärimmäisen epämukava olo ja alan harkita josko minun kannattaisi lähteä suosiolla sinne kotiin, jos nyt keksisin miten sinne enää tähän aikaan yöstä edes pääsisin. Kello oli varmaan vähintäänkin yksitoista ellei jo kaksitoista, joten bussit eivät takuuvarmasti kulkeneet. Olisikohan kenelläkään lainata autoa tähän aikaan yöstä..
Tajuan vasta nyt että Melindakin tosiaan häipyi jossain vaiheessa minua halaten seurastamme enkä edes sanonut hänelle mitään. Niin, hyvin menee tämä sisaruussuhteidenkin hoito, en edes älynnyt kysyä missä päin kaupunkia Melinda asuu tai mitään muutakaan. En ole niin varma halusinko edes tietää sitä tai käydä ikinä kylässä tai mitään, mutta toisaalta jos kerta asuimme samassa kaupungissakin ja niin.. ehkä sitä pitäisi siskoaankin joskus nähdä.
Tosin se pupuasukin.. Noh, siskoni mikä siskoni, kyllä minun oikeastaan olisi tehnyt mieli kaikesta huolimatta vaihtaa hänen kanssaan kuulumisia vähän enemmänkin.
Nyt tekisi mieli vain tehdä kunnon facepalm. Olenkohan minä jo liian väsynyt vai miksi minusta tuntuu että tässä illassa on nyt ollut jo muutaman aavistuksen liikaa kaikkea..
Iski jotenkin uupunut olo.

Kaivan puhelimen taskustani, sitten vilkaisen vielä Weraan.
"Sori, mun täytyy soittaa jollekulle jolla on auto että pääsen jotenkin sinne Sandleyhyn takaski", sanon vähän toispuoleisen virneen kera, "aina ei oo kauheen kätevää asua merenrannalla kaukana keskustasta.. Mut joo, mä palaan kohta."
Niine hyvineni astelen kaikesta pubin hälinästä ulos lumiselle kadulle. Olihan sitä väkeä täälläkin, muutama näytti olevan aika jurrissakin tuossa, mutta vähemmän meteliä tässä vielä toistaiseksi oli kuin sisällä. Kunhan eivät päälle kaatuilisi tai kengille oksentaisi niin samapa tuo.
Täällä on itse asiassa vähän kylmä, olisi pitänyt ottaa takki siitä naulakosta mukaan mihin sen oli viskannut. Noh, ei voi mitään..
Kylmästä täristen alan selata puhelinluetteloani ja mietin kenelle ihmeelle minä voisin oikeasti soittaa. Miten tässä nyt näin oli käynyt..
Aikani pohdittua päätän että Colin taitaa olla nyt ainut joka saattaisi olla kotona tähän aikaan, suostua lainaamansa autoaan minulle tähän aikaan ja joka asui keskustassa. Eihän me mitään hirveän hyviä ystäviä oltu, koulukavereita vaan samalta luokalta, mutta eiköhän se suostuisi. Tai jos ei suostuisi niin minulle tulisi kiva loppuyö rämpiä lumisateessa takaisin.
Huokaisen vähän kuin olisin luovuttanut. Ei mitään parempaakaan nyt vastaan tule, olkoot.
Painan luurin kuvaa.

"Hhallojaa, Nic?"
"Joo, moi", tokaisen kun Colin on vihdoin vaivautunut kolmannen soittoyrityksen jälkeen vastaamaan.
"Mitä pirua sä tähän aikaan soittelet, kellohan on jo puolta kahtatoista!" hän tokaisee jollain huvittuneen ja muka-toruvan äänensävyn välimuodolla.
"Öää no kun siis juttu on niin että mulla kesti treenit tosi pitkään ja sit harhauduin käväisemään yksissä halloweenbileissä tässä keskustassa", selitän Colinille, "niin että tajusin nyt sitten äsken että bussit ei kulje tähän aikaan, mulla ei ole autoa ja kotiin olis viitisen kilometriä matkaa. Niin ja täällä sataa lunta."
"Aaaa, sä siis haluisit lainata mun autoa?"
"No joo jos se mitenkään käy, voisin kyl palauttaa sen heti huomenna kunhan olisin herännyt. Aamulla kulkee kuitenkin busseja takas Sandsleyhynki ja silleen. En kai mä muute herättänyt tai mitään, ku et millään meinannut saada tota luuria käpäliis?"
"Eääh, mä pelasin x-boxilla tuolla olkkarissa nii en mä kuullu", hän vastaa naurahtaen takaisin.
"Kyl sä voit sitä lainaa. Sähän osaat tänne vai mitä? Tuu kohta niin mä meen alas oottaa avaimet kourassa", Colin sanoo lopuksi.
"Okei, kiitti! Mulla menee hetki mut tuun ihan kohta, tsau", sanon Colinille sulkien puhelun.
Noh, ainakin pääsisin kotiin. Tämä nyt vain tarkoitti sitä että tämä ilta oli tässä, en viitsisi laittaa Colinia odottelemaan minun tuloani tuntikausia tai mitään.
No, olinhan minä muutenkin ollut jo aikeissa lähteä.. Tai no. Hetken olisi vielä voinut ollakin mutta no can do.

Laitettuani puhelimen takaisin taskuuni palaan sisälle. Suunnistan ensimmäisenä naulakolle nappaamaan takkini, sitten yritän vielä erottaa Weran väkijoukosta, toivottavasti hän olisi vielä siinä missä äskenkin..
Väistelen ihmisrykelmien läpi Weran luokse ja vetäisen matkalla takin niskaani ja kaulaliinan kaulaani.
"Sain auton mutta en viiti laittaa Colinia odottaa koko yötä että meen hakemaan sen", selitän Weralle jahka olen takaisin hänen luonaan.
"Nähdään joskus toiste sit paremmalla ajalla", sanon vähän hymyillen, sitten sen kummempia kyselemättä halaan Weraa.
"Tuolla on sit aika kylmä et toivottavasti ootte varannu tarpeeks lämmintä ylle.."
Siirrän katseeni vielä Merleen vähän anteeksipyytävän hymyn kera.
"Kyllä ne näköjään tykkää pitkistä hiuksistakin", sanon vähän huvittuneesti. Mies ei välttämättä tajuaisi lainkaan mitä minä hölisen, mutta viittaan keskusteluun hississä jolloin Merle totesi että tytöt pitävät brittiaksentista.
"Näkyillään", totean rempseän huolettomasti, käännyn kannoillani ja heilautan vielä kättäni hyvästeiksi.

__

Päästyäni pubin kulmalta ja korttelin Ironien ohi, käännyn oikealle erään kerrostaloasunnon pihaan. Siellä se Colin jo seisoo takki jotenkuten vetäistynä päälle hytisemässä..
"Sori, et kai sä oo ihan jäässä?" naurahdan kun tulen hänen luokseen.
"Noo, kyllä jalat vielä taitaa liikkua", Colin tokaisee ja viskaa minulle avaimet.
"Kiitti, mä tuon tän sit johonkin aikaan huomenna. Tiputan avaimet vaikka postiluukusta jos oot onnistunu valvomaan koko yön sen pelis kanssa nii en suotta herätä", tokaisen samalla kun avaan Colinin hopeanharmaan auton oven.
Vetäisen oven kiinni, käynnistän auton ja heilautan vielä lyhyesti kättäni Colinille ennen kuin peruutan pois pihasta.

Kun olen yksin pimeällä tiellä matkalla Sandsleyhyn, huokaisen syvään. Napsautan radion päälle ja käännän volyymia isommalle.
Kotona tarvitsisin vähintäänkin valtavan kupillisen teetä.

NICHOLAS poistuu.

[Kiitoksia ja sitä rataa~]

--------------

weru

WERA

hox ne siinä

Hetken kuluttua Nicholas kuitenkin vastaa, mikä huojensi mieltäni. Hän ei katsonut minua halveksivaan sävyyn, niin kuin olin hetken aikaa pelännyt. Sen sijaan hän totesi, että mikäli se käy minulle, niin käy se hänellekin. Huokaus.
Nicholas vaikutti jotenkin paljon surumielisemmältä kuin äsken tänne tullessaan ja huomatessaan minut. Se hämmensi minua hiukan, enkä oikein tiennyt mitä ajatella. Me olimme kuitenkin ystäviä, eikö vain?

"Ah, joo, tottakai", vastasin, kun havahduin ajatuksistani kuuntelemaan Nicholasin sanoja. Hän oli lähdössä jo kotiin, mikä ei yllättänyt minua, mutta harmitti kylläkin. Minusta tuntui nyt, että tämä koko minun ja Merlen suhde ja sen paljastuminen aiheutti pojalle tuon mielialan... Voi äh, miksi kaiken piti olla niin vaikeaa?
Poika katosi väkijoukon kautta ovista ulos lumisateeseen.

"Merle, luuletko, että meidän olisi aika lähteä?" kysyin nostaen katseeni mieheen, joka toistaiseksi oli ollut kovin hiljaa vierelläni. Nojasin päätäni hänen olkavarteensa ja huokaisin. Kylläpä minäkin osasin sotkea taas kaiken.
"Ainiin! Felcia! Unohdin hänet aivan kokonaan", parahdin. Hän oli mennyt keittämään vettä teeheni, kunnes olin jäänyt suustani kiinni Nicholasin kanssa, jonka jälkeen Melinda ja Sven olivat ilmaantuneet, ja sitten tämä hässäkkä...
"Minun pitäisi varmaan käydä sanomassa hänelle jotain."

Ennen kuin ehdin kuitenkaan lähteä mihinkään suuntaan, Nicholas palasi ulkovaatteidensa kera.
"Okei", vastasin nopeasti, kunnes poika halasi minua jälleen yllättäen ja mainitsi, että nähtäisiin ensi kerralla vähän paremmalla ajalla. Halasin häntä yhdellä kädellä takaisin ja nyökkäsin. Koetin saada myös jotain hymyä aikaan, kun hän laski irti, mutta en tiedä onnistuinko.
"Hei hei", hyvästelin vielä pojan perään.

----------

Mintzu

MERLE


Wera hox
Nicholas tyytyi tappioonsa, ja päätti liueta vaivihkaa paikalta. Katsahdin häneen kuin en olisi aiemmin häntä muistanutkaan, ja heilautin kättä rennosti hyvästiksi. Vaikka ei minulle kyllä ikävä jäisi... Jos hän oli yrittänyt iskeä tyttöystävääni, nyt hän näytti katkaisseen aikeiltaan ainakin jo siivet.
"Mennään vain, ei täällä niin kovin jännittävää ollutkaan", vastasin Weralle, ja tuijotin häntä ohikiitävän hetken silmiin. "Ainakin sait leikkiä vähän pukuleikkejä. Olet oikein sievä nukke."

Mitä? Nicholas palasikin. Ja mitä vielä - hän kävikin halaamaan Weraa kaksin käsin.
Minulla kiehui. Olin tässä vieressä hei, katsoin koko ajan sivusta! Ja Nicholas ei vain voinut olla huomaamatta minua, olihan hän noteerannutkin minut äsken. Minun tyttöystävääni ei halailla, ei destä, sivusta eikä takaa. Vain minä saan halailla noin. Tai sitten joku Weran kaverikin saa. Tyttöpuolinen kaveri. Ei Nicholas. Minä tunnen pojat.
Nicholas sanoi, että tarvitsisimme lämmintä päälle ulos mentäessä. Oi, emmepä tarvitse. Minun otsani on mustasukkaisuudesta niin kuuma, että sillä voisi paistaa kananmunia.
Puristin huomaamatta Werankättä vähän lujempaa. Niskavillani nousivat pystyyn, kas kun ei koko hiuskuontalo!
Hiuksianikin hän kyllä kehui. Kommentti oli täysin irrallinen ja sai minut kummastelemaan poikaa, mutta menkööt.
"Se siitä sitten. Tule, pieni, kyllä Felcia pärjää. Hän on aikuinen nainen jo, ja voithan sinä soittaakin hänelle..."
Tahdoin vain saada Weran pois täältä ennen kuin joku muukin alkaa halailla häntä. Äkkiä kodin lämpöön, missä voin pitää pieneni turvassa kaikilta turahalailijoilta ja halailla itse sen edestä.
"Haluatko kävellä vai mennä taksilla?" kysyin, ja lähdin taluttamaan häntä kohti ovia. Puhetahtini tuntui nopeutuvan aina vain.
"Minä voin maksaa. EIhän sinua vain palella? Saat minun takkni, jos haluat, se on ainakin pitkä ja lämmin..."

---------

weru

WERA

merle & FELCIA

Välittömästi, kun Nicholas oli mennyt menojaan, puristi Merle kättäni aavistuksen kovemmin ja lähti vetämään minua kohti ulko-ovea. Hän sanoi, että kyllä Felcia pärjäisi, mutta minä en halunnut olla töykeä. Harasin vastaan, kun Merlestä ryöppysi hermostuneen puoleinen puhetulva. Hän ei selvästi pitänyt siitä, että kukaan toinen miespuolinen edes hipaisisi minua, ja Nicholas oli mennyt niinkin pitkälle, että halasi minua suoraan hänen silmiensä alla.
"Seis!" sanoin topakasti hänelle ja nykäisin kättäni taaksepäin saadakseni miehen pysähtymään. "Rauhoitu, kaikki hyvin. Minua ei palella, voin kävellä, voit pitää takkisi, ja minä käyn nyt hyvästelemässä Felcian. Odotat kiltisti tässä, onko selvä?"
Irrotin Merlen kädestä ja käännyin kannoillani. Kuljin rivakasti ihmisjoukkioiden ohitse kohti pubin tiskiä koettaen parhaani mukaan olla tuuppimatta ketään.

"Felcia, pahoitteluni", sanoin heti ensimmäiseksi kun näin punahiuksisen naisen istuskelevan tiskin takana. "Päätimmekin Merlen kanssa lähteä jo kotiin. Tulen myöhemmin käymään."
Olin vähän hukassa sanoineni, mutta parempi vain pitää asia lyhyenä, ennen kuin Merle jälleen hermostuisi.
"Hauskaa Halloweeniä!" toivotin vielä naiselle, kun lähdin kohti ovia. Pidin sormia ristissä, ettei hän pitäisi minua nyt kovinkaan tylynä, kun lähdin tällä tavoin.

Kävin naulakoiden kautta hakemassa viittani sekä Merlen takin ja palasin miehen luokse.
"Tässä", sanoin ja ojensin hänen raskasta takkiaan. Vedin viitan ylleni ja vilkaisin avonaisista ovista ulos lumisateeseen. Pudistin päätäni itsekseni. Niin lyhyen ajan sisään oli tapahtunut niin monta asiaa, että oli vaikeaa hahmottaa koko tapahtumajärjestys.
Katsahdin hetkeksi Merleen ja lähdin sitten ulko-ovia kohden, salaa haluttomana tuppautua ulos kylmään lumipyryyn.

Wera poistuu ~
[Paljon kiitoksia kaikille osallistujille, eri toten niille jotka kävivät kommunikoimassa nukketyttöni kanssa <3 Ginin käyn hakemassa pois hiukan myöhemmin ~]

----------

Vertaveli M

MELINDA

>>Wolverine

Jostakin syystä toisen reaktio ei ollut aivan sellainen kuin Melinda oli toivonut. Siitä huolimatta hän hymyili tuolle reippaasti ja meitiskeli sitten miten toinen reagoisi hänen selityksiinsä siitä, että tyttö oli lähtenyt karkuun ystäviään. Tai oikeastaan hän oli lähtenyt karkuun veljeään ja veljen ystäviä. Toisen yllättävä kysymys sai kuitenkin Melindakin miettimään ja kaivelemaan muistin syövereitään.
"Aivan, niin ollaankin." Puputyttö totesi pirteänä.

"Ja koska lähdin karkuun muutamaa ärsyttävää tyyppiä, saat nyt auttaa minua. Olet muutenkin lähdössä, joten kelpaisiko seura?" Melinda pyrki puhelemaan hyvin luonnolliseen sävyyn, vaikka veti samalla paljon johtopäätöksiä ja oletuksia. Seuralla ei olltu alunperin väliä, mutta nyt kun hän oli törmännyt lähes tuttuun ihmiseen, niin kyllähän toisen seura kelpasi. Paremmin ainakin kuin kiltin veljen ja tuon enkelikuoron, joka Nicholaksen ympärillä oli.

"No, mennäänkö?" Melinda kysyi ja oli aivan lähtövalmis, sillä hän ei ollut käyttänyt hyväkseen naulakkoja lainkaan. Ulkona olisi luultavasti melko kylmä kulkea noissa puputytön vaatteissa, jotka hänellä oli yllään, mutta juuri nyt Melinda ei ehtinyt miettiä asiaa enempää. Ekstaasi alkoi vaikuttaa pikkuhiljaa ja hän halusi lähteä bileistä miehen kanssa, vaikkei edes tiennyt toisen nimeä saati sitten mitään muuta. Hyväfiilis hänellä oli kaikesta huolimatta, ei lainkaan uhattu tai pelokas.

-----------

Synoi

[ Melinda ja Gin~ ]

Tyttö, joka kävisi ulkoisen olemuksensa puolesta kyllä naiseenkin jo aivan hyvin, myönteli meidän tavanneen ja tuli myös ainakin minun näkökulmastani selvittäneeksi miksi oli ylipäätään saapunut keskustelemaan kanssani. Olin kuitenkin vielä hetken lievästi pihalla, ennen kuin tajusin sen mitä todennäköisimmin johtuvan amfetamiinista, joka alkoi askel kerrallaan vaikuttaa. Keskittymiskyky, hädin tuskin vitonen kouluarvosanoin. Huoli ja ahdistus huipussaan, enkä voinut välttää vilkuilemasta toisen ohitse samalla kun nyökyttelin hänen äskeiseen myöntelyynsä hieman jälkikäteen mutisten epäselvästi ajatukset muualla.
"Niin. Minä kaiketi muistankin sinut. Saatamme pyöriä samoissa paikoissa."

Merle ei kuitenkaan lähestynyt vaikka kuinka yritin puolipaniikissa häntä katseellani hakea ja sitten ihmismuuriin aukesikin lovi, josta ehdin vilaukselta nähdä muita huoneessa olikoita huomattavasti pidemmän miehen jonkin ihmisseurueen reunamilla. Hän oli siis joko uskonut minua tai tajunnut jättää minut rauhaan. Helkkari, kiitos kiitos ja kiitos!
Tytön vielä puhuessa nostin katseeni pikaisesti häneen ja virnistin sanojen päätteeksi, kuin kokeillen tuttua ilmettä kasvoilleni pitkästäkin aikaa.
"Minäkin pakenen tässä erästä ihmistä, joten totta helvetissä sielunsukulaiseni seura kelpaa tällaisena iltana. Olen tosin menossa Plazaan tai muuten vain isompiin rinkeihin, joten jos kaipaat rauhallista koti-iltaa...", vastaan, mutta annan katseeni tipahtaa viimeisen virkkeen aikana hänen vaatetukseena ja ravistelen päätäni.
"Niin kerronpa sinulle, että se olisi asusi tuhlausta."
Nyt tämä lähti taas toimimaan. Merle ei aikonut aiheuttaa hankaluuksia ja minulla oli koko ilta aikaa. En ollut muutenkaan suunnitellut tämän illan aikaista lopettamista enkä seuranpuutetta, joten tottahan minä kauniin naisen - vai tytön? - mielelläni mukaan ottaisin, kun paikalta poistun.
Äkkiä mieleeni kuitenkin poikkesi eräs toinen kaunis nainen, joka yhä saattaisi olla tuolla salin puolella. Ja kyllä, siellä näkyivätkin liekehtivät hiukset ihmisten joukossa vielä toistaiseksi. Mitä enemmän minä amfetamiinin luomaan impulsiivisen ja vireän todellisuuden maailmaan tipahdin, sitä enemmän minua alkaa kaduttaa etten ollut ilmoittanut Ginille lähdöstäni. Niin jumalattoman kaunis punapää ja hemmetin Merle. En tiedä miksi, mutta jotenkin tuntui etten välttämättä saisi enää tilaisuutta jutella Ginille tämäniltaisen jälkeen jos nyt vain poistuisin.

Äkkiä mieleeni kuitenkin poikkesi ajatus, jonka kannattavuutta en osannut tai halunnut harkita sen pidempään.
"Minä käyn vain narikassa nopeasti, hetkinen olkaa hyvä~"

Käännyin brunetelle hymyiltyäni ympäri ja muistutin tässä itseäni, että pitäisi varmaan kysyä hänen nimeään. Vai oliko sillä väliä? Riippuu. Hieman. Tyhjensin mennessäni yhä mukana pysyneen viikatteeni ja ison joukon laukkuja löydettyäni ehdin juuri parahiksi painella lopun ilman lelusta ulos. Nyt minun täytyisi vain löytää Ginin laukku. En osannut päätellä naisten käsilaukuista juurikaan mitään, mutta ehkäpä värimaailma jotenkin kävisi yksiin hänen vihreän asunsa kanssa. Ja pienellä vilkaisulla löytäisin laukusta hänen kännykkänsä, joka oli jo käynyt minulle tutuksi viimeisimmällä kohtaamisellamme. Portsari saattaisi tosin olla ongelma, joten ensimmäisenä kävelin hänen luokseen.
"Sisareni pyysi hakemaan aspiriinia laukustaan, sillä välin kun hän odottaa ulkona. Sellainen punapää, pukeutunut Poison Ivyksi. Osaisitko auttaa? En ole nimittäin varma millainen hänen laukkunsa mahtaisi olla", selitin yhteen putkeen välttäen katsomasta miestä silmiin. Pupillini olivat luultavasti jo laajentuneet melkoisen mustiksi ja se taas ei olisi hyvä juttu, todennäköisesti. Tässä olisi myös se riski, että mies näkisi Ginin väkijoukossa tai tajuaisi, Näin kuitenkin tämän katsovan minua hetken ehkä hieman epäilevästi, tulevan siihen lopputulokseen että olisi vain turhauttavaa tapella asiasta humalaisen pikkumiehen kanssa ja viittoi naulakoiden suuntaan.
"Saattaisi olla tuo tummanvihreä. Muista kuitenkin että tarkkailen sinua koko ajan."

Jätän välittämättä toisen viimeisestä huomiosta ja työnsin jo käteni taskuun tarttuakseni suunnitelmaani valmiiksi. Sitten avasin laukun, enkä tarvinnut kauaa aikaa huomatakseni hänen kännykkänsä pienestä sivutaskusta. Käytin sitä nopeasti käsissäni, mutta olisi todellakin huono idea varastaa puhelin. Siitä ihmiset nimittäin yleensä suuttuivat eniten, enkä oikestaan toivonut suututtavani Giniä ainakaan kovin pahasti.
Sitten silmäni osuivat ilmeisesti auenneeseen meikkilaukkuun ja sieltä tippuneeseen esineeseen: hopeiseen, kieltämättä nättiin rannekoruun. Enpä osaa sanoa keneltä hän sen oli saanut, mutta veikkaukseni oli kyllä selkeästi jossain Merlen oloisessa miehessä. Gin sai niitä arvatenkin joka viikko ja sitä paitsi antaisin sen kyllä takaisin, kun näkisimme seuraavan kerran. Niinpä nappasin korun kiireesti käteeni, hetken harkittuani keräilin laukun pohjalle päätyneet meikit sun muut instrumentit takaisin kassiin ja laitoin tilalle rullalle käärityn kumiviikatteeni virnistäen.
Sitten käännyin rannekoru taskussani poltellen, heristin tosiasiassa aspiriinia viisinkertaisesti tehokkaampaa purkillista portsarin nenän edessä katseen sitä selvästi vaatiessa ja suljin laukun. En kuitenkaan voisi jäädä tähän sen pidemmäksi aikaa amfetamiinipurkki kourassa ja juuri pihistetty hopeakoru taskussani, joten viitoin kauemmaksi jääneelle brunetelle kiireesti.
"Nyt mennään."

Oven sulkeutuessa takanamme hengähdin suureen ääneen ja jostain syystä päätäni pudistellen käänsin riemastuneen katseeni taas puputyttöön.
"Viihtelle siis. Mikä sinun nimesi olikaan?"

[ Wolverine poistuu med Melli~ ]

---------

Vertaveli M

MELINDA

>> Hox hox ei erityisemmin kenellekään x)

Melinda tuumiskeli toisen olevan hieman levottomampi tapaus, mutta ei antanut asian häiritä mieltään tai mielipidettään pienen puoleista miestä kohtaan. Ja nimenomaan miestä, sillä siitä Melinda nyt oli aivan varma toisen lyhyydestä huolimatta. Mies lähti käymään jossakin, mutta Melinda ei ollut hälinältä kuullut missä toinen oli mennyt käymään. Hän päätti kuitenkin odotella rauhallisesti paikoillaan, kommentoimatta erityisemmin toisen puheisiin tytön asusta. Kyllä Melinda olisi mieluummin pukeutunut joksikin muuksi kuin puputytöksi, mutta kissanainen hän oli viime vuonna ja ideat alkoivat loppua kesken.

Aikaa kului ja tavallisesti Melindan pinna olisi katkennut ja hän olisi lähtenyt yksikseen menemään. Tänään hän oli kuitenkin todella hyvällä tuulella ja tunsi olonsa suorastaan villiksi. Tanssijalkaakin tuntui vipattavan ja kaikki tuo johtui ekstaasin ratkiriemukkaasta vaikutuksesta.
"No niin, päätitkö samalla mihin mennään?" Melinda kysyi naurahtaen. Kun mies kysyi Melindan nimeä, pohti neitokainen hetkisen ennen kuin kertoi nimensä. Matka jatkuikin pienestä paiaksta kohti suurempia baareja hilpeässä mielentilassa.

MELINDA POISTUU
... Wolverinen matkassa.

-----------

weru

GINGER


Ai, ulkona oli satanut luntakin jossain vaiheessa? Enpä ollut minä huomannut, en alkuunkaan. Tosin, olinkin viettänyt kaiken ajan sisällä musiikin, ihmisten sekä virvokkeiden seurassa, ja viihtynyt vallan mainiosti. Olin tavannut tuttuja laidasta laitaan; mieluisia tuttuja, siedettäviä tuttuja, sekä voisinpa-vetää-tuota-kusipäätä-turpaan-tuttuja. Niitä viimeisiä onneksi vähän harvemmin ja vain lyhyesti. En kaivannut mitään kolmatta maailmansotaa illanviettooni.

Joka tapauksessa, olin solminut myös uusia tuttavuuksia. Muun muassa yhden viiksekkään herran kanssa, jolle nämä viikset sopivatkin harvinaisen hyvin. Kaiken lisäksi olimme tavanneet sen takia, että olin tuijottanut miehen kasvoja ja nimenomaan pohtinut kuinka hyvin ne sopivat hänelle, kunnes hän keksi että voisi tulla juttelemaan kanssani. Hmrh. Joko se oli hyvä tai huono päätös häneltä, koska hän saattoi olla kypsän ja komean näköinen viiksineen kaikkineen, mutta hänen luonteensa oli hämmentävä. Tai ei hämmentävä. Mies vinoili minulle alusta asti, mutta ei tainnut tietääkään mihin ryhtyi. Hän sai kyllä tietää miltä Poison Ivyn suudelma oikeasti tuntui, aivan kuten oli pyytänytkin, ja löysi pian kasvonsa lattialta. Hih.
Se mies olisi muutenkin pian juopunut tarpeeksi kaatuakseen rähmälleen aivan itse, eikä kukaan muutenkaan tuntunut välittävän. Hän oli noussut ylös aika pian äänistä päätellen, mutta siihen mennessä minä olin jo kadonnut.

Naulakoiden luona olin bongannut tummanvihertävän laukkuni ja olin kaivellut sitä löytääkseni meikkipussistani pientä peiliä, mutta käteeni olikin osunut jotain aivan muuta. Kumista valmistettu mytty, joka muistutti erehdyttävästi Susipojan omatekemää viikatetta, tosin vailla ilmaa.
"Mitä hittoa tämä tekee täällä..." olin pohtinut ääneen, ja minulle tuttu portsari oli tullut selventämään asiaa.
"Hei, pikkuveljesi kävi kuulemma hakemassa laukustasi aspiriinia tai jotain sulle", hän sanoi. Tuijotin häntä silmät pyöreinä. Pikkuveljeni? Okei joo, kyllä minulla oli pikkuveli. Daniel nimittäin, mutta mitä hittoa hän tekee täällä ja vieläpä ilmoittamatta minulle? Ja sekään ei silti selittänyt sitä, että Wolverinen viikate oli minun laukussani.
"Mitä hänellä oli päällään?" kysyin kulmat kurtussa. Portsari vaikutti hiukan säikähtäneeltä.
"Musta ylisuuri huppari ainakin... Se kaveri on tosi lyhyt, oletteko varmasti sukua?" hän kysyi.
"Ah, aivan. Mitä? Jooo, tottakai me ollaan sukua, kysytkin vielä!" naurahdin miehelle, joka huokaisi helpotuksesta.
Ja vitut.

Heilautin laukkuni olalleni ja mahdollisimman pian lähdin ulko-ovesta ulos aamuyöhön, päästäkseni tonkimaan laukkuani ja selvittämään mitä se tihulainen oli nyt vienyt.
Ensimmäisenä tongin meikkilaukkuani saadakseni sen peilin käsiini, kunnes tajusin mitä puuttui. Vittu. Helvetti. Voi perkele. Paskat. Mitä vittua.
Wolverine oli vienyt minulta hopearannekoruni, jonka isä oli antanut minulle syntymäpäivälahjaksi kuusi vuotta sitten, kun olin tullut täysi-ikäiseksi.
"Voi sssaatana sitä jätkää!" kiljuin pimeään syysilmaan.

Gin poistuu ~
[ja sekin hoidettu, hoho. Kiitoksia vielä kerran XD <3]

----------

Mintzu

Weran toiminta meni minulta ihan ohi, ja ennen kuin ehdin tarttua häneen kiinni, tyttö viillettikin jo sanomaan Felcille hyvästit. Tuijotin vain murhaavasti pois lähteneen Nicholaksen perään aivan kuin hänet olisi vielä voinut nähdä siellä. Mokoma...

Tyttö palasi pian takkini kanssa, ja otin sen vastaan kuin koomapotilas. Heitin sen niskaani pikavauhtia ja lähdin Weran perään ulos.
"Odota!"
Juoksin hänen vierelleen ja rauhoituin sitten kävelemää. Tarrasin uudestaan kiinni Weran kädestä - hän oli äsken Nicholasta, pääkalloja ja murha-ajatuksia läpikäydessäni hän oli nähtävästi päässyt irtautumaan. En varmasti päästäisi irti enää, ties vaikka se ärsyttävä lyhyttukkainen poika hyppäisi jostain ja yrittäisi halailla taas.
"Oli kivaa, että tulit mukaan."

Merle poistuu.
[Kiitos pelistä kaikille! <3]

------------

Niittylilja

FELCIA HAYES


~abt tunti vieraiden lähdettyä~

Huokaisen syvään. Kaikki ovat lähteneet, päästin kaikki työntekijätkin ansaitusti kotiin ja jäin itse siivoamaan juhlien jälkiä. Olin saanut taas kovasti vastustusta osakseni, mutta väsyneenä siivosin muutenkin mielummin yksin kuin niin että oli kymmenen lisäkättä sotkemassa omia järjestelysysteemeitä. Ja omahan oli pubini ja näin ollen juhlani, minun tehtäväni oli siivota jäljetkin.
Pubi olisi huomisen kyllä kiinni, olin lätkäissyt lapun ovelle heti kun viimeinenkin sielu oli ovesta lähtenyt.

Olen sammuttanut kynttilät, kurpitsat sun muut. Kurpitsat olen kerännyt pois muualta paitsi oven ulkopuolelta, sen hävittäisin huomenna. Juomat, astiat sun muut on kerätty siivosti ja kaikki on muutenkin varsin hyvin paikoillaan. Olen pyyhkinyt pöydätkin ja nostanut tuolit pöytien päälle. Aamulla voisin vielä pyyhkiä lattiat, mutta nyt en ihan siihen urakkaan ryhdy. Tai siis päivällä, kellohan on tällä hetkellä kuusi aamulla..
Haukotellen pyyhin vielä viimeisen pöydänpinnan niin puhtaaksi että siltä voisi vaikka syödä. Sen jälkeen nostan viimeiset tuolit ja vilkaisen ympärilleni.
Aika siistiähän tänne tuli.
Kävelen väsynein askelin tiskin luokse ja otan vanhan, raskaan avaimen, jonka olin hetkeksi sinne jättänyt. Asetan avaimen sen kuuluisan "salaoven" lukkoon, ja se naksahtaa vienosti.
Kukaan muu ei ikinä saisi tietää piilopaikastani, jos tuuri kävisi. Hymähtäen suljen oven takanani, laitan valot päälle pimeään porraskäytävään ja kiipeän ylös kamariin.
Kun olen saanut vaihdettua vaatteet, eli toisinsanoen olen kaivanut kaapista jonkin yöpukua muistuttavan vaateparren, sekä olen pessyt jotenkuten veret ja meikit pois, vajoan uupuneena sängylle, nukahtaen lähes saman tien.
Vielä hetken olisi yötä jäljellä ennen sarastusta.

FELCIA "poistuu".

[Kiitoksia kaikille halloweenpeliin osallistuneille ja hyvää yötä! 8D]
historiikki » treffipalsta » arttinurkka » tilaustyöt

» ɢɪɴɢᴇʀ ᴄʜᴀsᴇ
» ᴍᴏɴᴀ ᴄʜᴇᴋᴀɴᴏᴠᴀ

Like a letter printed in red, printed in red
There's a price up on your head, on your head
Devils got you on the run, on the run
But you can't hide once it's begun, it's begun

Paluu Arkisto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron