Saanko luvan vai tanssitaanko eka?

[veranthia]

Synoi

[ werucchi ja Ginger 83 ]

Ilta oli jo kylmennyt melko lailla, mutta tuntui jotakuinkin siedettävältä kun vertasi kuukausien takaisiin talvi-iltoihin. Tähän aikaan illasta ei olisi useakaan voinut edes kuvitella ainakaan haluavansa ulos pakkaseen edes roskapusseja viemään, ulkoilusta nyt puhumattakaan mutta nyt ilmassa oli jo kevään ellei kesänkin merkkejä. Ihmiset olivat palaneet kaduille, humalaiset ilmestyneet puiston penkeille laulamaan ja ilma oli - kuten sanottua - jo paljon lämpimämpi.

Eräälle tyhjälle, viileälle puiston penkille kaukana sisäänkäynnistä istahti suureleisesti pienikokoinen mies tumma farkkutakki yllään. Oikeastaan hän näytti lähestulkoon pyllähtävän istumaan käyttämättä kumpaakaan kättään apuna ja onnistui todennäköisesti siitä syystä näyttämään yhtä känniseltä kuin parin penkin päässä istuvat, ihan tosissaan hiljaa ja nuotin vierestä laulelevat kaksi miestä. Kun Wolverine oli siitä ohikulkenut, nämä olivat kaiketi keskustelleet jotain päiväkänneistä, vaikka eihän enää voinut puhua päivästä ollenkaan.
"Selkeästi nyt on ilta, ellei jo yö. Ihan oikeaan aikaan te olette liikkeellä", mies oli tokaissut virnistäen kaksikolle hyväntuulisesti ja jatkanut matkaansa pistäen tupakan palamaan.

Nyt vaaleanharmaja, haihtuvainen savu luikerteli savukkeen hehkuvasta päästä yöilmaan ja pöllähti väliin paksumpana pilvenä selkänojaan nojailevan, oikean käden rannetta tarkastelevan Wolverinen suusta melko mietteliäänä. Hän ei muistanut kaatuneensa tai loukanneensa kättään eilen tai tänään mihinkään, mutta toisaalta lähes koko viikon kestäneessä amfetamiiniputkessa oli hieman turha alkaa vannomaan mitään mitä ei ollut tapahtunut. Hänelle oli voinut tapahtua mitä vain ja oikeastaan siitäkin syystä voisi olla maanantaina aiheellista käydä sukupuolitautitesteissä vaikkei hän mitään suoranaisesti epäillytkään. Parempi vain olla varma...
Joka tapauksessa rannetta kirveli melko lailla. Se pitäisi ehkä pestä jossain, vaikkei ollutkaan kuin laajahko pintanirhauma. Tulehtuneesta nirhaumasta ei olisi ainakaan mitään muuta, kuin haittaa kaikessa ja desinfiointiainetta pitäisi olla kaapissa.. Ehkä kohta sitten? Kotiin päästessä. Sitten kun hän ensin olisi käynyt kaupassa katsomassa vieläkö myyjä suostuisi laittamaan mitään luotolle. Teetä voisi ostaa lisää.

Viikko oli todellakin mennyt melko vauhdikkaissa merkeissä eikä hänellä ollut aivan kaikesta tarkkoja muistikuvia. Alkoholilla, aineilla ja irtoseksillä oli varmaankin osuutta asiaan. Eilen ja tänään hän oli kuitenkin pääasiassa vain nukkunut ja saanut syötyä ennen puolisen tuntia sitten tapahtunutta uloslähtöään viimeiset hieman kuivuneet leivät keittiöstä, vaikka nälän tunne olikin jäänyt putken katkon jälkeen hiipineen pienen melankolian varjoon kadoten lähes kokonaan. Hänenhän kuitenkin oli pitänyt syödä jotain, ranteet kun olivat käyneet viikossa taas omituisen luiseviksi ja kasvot kaventuneet liiaksikin.

"Oivoi."
Tokaisua ei oltu suunnattu mihinkään, ei särkevään ranteeseen tai minkäänlaiseen huoleen terveydestään. Silti se tuli luonnostaan ja melko normaaliin äänensävyyn samalla, kun tupakan tuhkapää piteni uhkaavasti aikoen pian karistaa koko lastin mustille, vielä viikko sitten paremmin istuneille farkuille. Ennen lähtöä kiskaistu viiva kokaiinia oli suonut tavallista enemmän keskittymiskykyä ja yllättävän hyväntuulisen mielentilan pitkän amfetamiiniputken jälkeen, niiden jälkeen kun mieli oli yleensä aika matala ennen seuraavaa annosta. Täydestä aistien tarkkaavaisuudesta ei kuitenkaan voitu puhua Wolverinen keskittyessä lähes kokonaan kätensä haaverin tutkimiseen.

-----------

werucchi

[vi kommer ~ tällä neidillä ei ollutkaan ihan niin helppoa offata... no kyllä me täältä vielä noustaan xD]

GINGER CHASE

Päivä ei ollut alkanut mitenkään hääppöisesti, mutta en antanut sen kuitenkaan pilata tunnelmaa. Kaikkien normaalien rutiinien päätteeksi olin ottanut… nopeasti laskettuna muutaman shotin. Tänään ei huvittanut olla selvin päin, varsinkaan kun kirkas mieli tuntee ovulaatiokivut varmaan kymmenen kertaa helpommin ja paremmin. Vaikka joku ääliö meni ja sanoi, että "joo, kyllä ne kivut pillereillä katoaa", niin eivät kyllä tasan kadonneet minnekään.
No jaa, mitäs tuosta. Minulla olikin ihan ikioma kipulääkkeeni - kaikkeen.

Mitäköhän kello oli? Ulkona tuntui kuitenkin olevan myöhäinen ilta, porukat alkoivat kerääntyä ympäri keskustaa. Ilmakaan ei ollut niin kylmä kuin se oli ollut aikaisemmin, joten ihmiset viihtyivät ulkona ja pitivät kukin jonkinasteista meteliä omissa nurkissaan. Keskustan katujen kiveys kopisi kenkieni alla, vaikka en tällä kertaa ollutkaan valinnut niitä majesteettisimpia korkoja. Marc O'Polon, tällaiset vähän mustien sandaalien näköiset kengät olin valinnut tänään jalkaani. Valinnanvaraahan minulla oli kenkien - ja vaatteiden - suhteen, mutta nämä miellyttivät silmää tähän aikaan illasta, vaikka eivät olleetkaan ne kaapin prameimmat.

Päämäärä oli nyt kyllä vähän hukassa, kun aloin tarkemmin miettiä. Olin vain pukeutunut, ottanut takin ja lähtenyt ulos kävelemään. Toisaalta, mikäs tässä kävellessä. Minulla oli kuitenkin kaikki tarvittava mukana, joten varsin hyvin voisin poiketa vaikka Plazalla tai Ashissä. Irkkupubiin ei minua ollut tarkoitettu, joten se jäi pois laskuista.
Hmph. Miksi tässä kaupungissa on näin vähän paikkoja? Tarvitsisin paljon enemmän jotain hyviä klubeja tai jotain vastaavaa. Aina noissakin kahdessa pyörii ne samat porukat. Ne samat vanhat naamat, joita on tuijoteltu jo monta vuotta. Suorastaan odotan sitä päivää, kun vanhimmat kantapummit kupsahtavat, niin syöksyy lauma vastatäyttäneitä täysi-ikäisiä nuoria ovista sisään. Heh, vuoden aktiviteet - hankitaan uutta lihaa mädäntyneen tilalle.

"Tästä kaupungista puuttuu elämä", kuiskasin ilmaan kännimmäisen suorasanaisesti. Mikäköhän nytkin oli, kun tällä tavalla vitutti? Viikko meni vähän kummallisesti, ihmisillä oli aina vain niitä hemmetin raha-ongelmia ja isä tekee töitä monta tuntia ja minä edustan. Edustan, edustan, edustan, edsut... estud... studan?
Ajatusteni sekainen jono sai minut pysähtymään keskuspuiston reunalle, jonkinlaisen portin kohdalle, jos tätä nyt portiksi saattoi sanoa. "Miten minä muka olisin jo kännissä?" tokaisin itselleni hiukan epäuskoisena. Yöilman viileys taisi sekoittaa päätäni. Jos se nyt ylipäätään pystyi sellaista tekemään.

Nojasin samaiseen porttiin ja tuijotin kaupunkia ympärilläni. Mihin se aikaisempi hilpeys katosi, sitä vain ihmettelen. Nyt suorastaan masentaa. Tämä ei ollut lainkaan minun tapaistani. Mitäköhän ihmettä olin kaatanut kurkkuuni...
Mitä tahansa se olikin, sitä en hankkisi viinikaappiini uudestaan, se oli selvä. Minua puistatti. Tuulenvire kulki ohitseni heiluttaen oranssinpunaisia kiharoitani laiskasti. Kokosin itseni ja lähdin kulkemaan pidemmälle puiston syvyyksiin. Juopot nuokkuivat penkeillään, sopertaen jotain epämääräistä ja näyttäen roskalaatikoista hypänneiltä. He kuitenkin saivat hymyn huulilleni. He näyttivät jotenkin pirteiltä, huolimatta kellonajasta tai heidän todennäköisestä elämäntilanteestaan.
Parin metrin päässä heistä istuskeli lyhyen oloinen pojankloppi sauhuttelemassa. Hänen päätään ympäröi harmahtava, utuinen pilvi, ja hän tutkiskeli kättään niin kuin se olisi maailman kahdeksas ihme. Hmh.
Päätin ihan mielenkiinnosta istua tätä poikaa lähimmälle penkille, jos vaikka toinen alkaisi puhua itsekseen. Oli tämäkin hupia. Ainakin nyt aluksi.

------

Synoi

Ajoittain puistoa pyyhkivä viileä tuulenvire sai pikkuhiljaa kädet palelemaan, suorastaan kohmettumaan ja olemuksen kutistuvan monellakin vaatteidensa sisään. Se taisikin olla kevään petollisinta puolta: usein kylmä tuuli. Tämä ei sentään ollut niin navakka, että olisi pöläyttänyt hiukset suuhun ja silmille hankaloittaen kaikkea elämää, mutta oli todellakin hieman viileä pikku tuulahduksiksi.
Wolverine ei kuitenkaan pahemmin kiinnittänyt huomiotaan paleleviin käsiinsä eikä enää pidemmän päälle edes ranteeseen vaan ajattelin kaikkea muuta huolimatta katseensa suunnasta. Joka tapauksessa hän oli tarpeeksi poissaoleva ollakseen ensin havaitsematta punatukkaista, lähimmälle penkille istunutta naista.

Silti hetken päästä näytti siltä, kuin tämä olisi tajunnut havainnon vasta jälkikäteen ja kääntynyt katsomaan vaikka tosiasiassa yllättyi enemmänkin kääntäessään katseensa saapuneeseen hitaanpuoleisesti. Tällä ei näyttänyt olevan seuraa, joten sopiko olettaa että tämä odotti jotakuta? Ehkäpä se oli niin, toinenhan ei ollut suinkaan istunut hänen vieressään olleelle vapaalle paikalle. Tosin tätä ajatellessaan miehen mielessäkään ei käynyt, ettei toinen ehkä vain katsonut viisaaksi istahtaa täysin vieraan, hajamielisen oloisen retaleen seuraan vapaaehtoisesti.
Mutta ei hän vaikuttanut odottavalta. Ei vilkuillut kelloa tai mitään vastaavaa.

Mies puhalsi mietteliäästi tupakansavua ilmaan nyt tulijaan päin kääntyneenä istuen, ja katsoi estottomasti naiseen tummien hiustensa alta, yrittäen tehdä jonkinlaisia huomioita ja päätellä sen perusteella jotain siitä mitä hän tuossa teki. On täysin oikein väittää hänen uteliaisuutensa heränneen. Olihan nainen ainakin täysin eri maata, kuin nuo juokaleet tuolla. Tosin olikohan tämäkin pikku humalassa näin viikonlopun kunniaksi? Se selittäisi ehkä miksi toinen oli halunnut istua korkokengissään aloilleen välillä. Se voisi myös selittää miksi hän vaikutti lähteneen liikenteeseen viikonloppuisen näköisenä, ei suinkaan maitokauppaan poikenneena. Viikonloppu tosin sopi tälle naiselle ilmeisen hyvin ja korosti suorastaan puoleensavetäviä piirteitä, joten saattoihan se olla tarkoituksellistakin... Ja niin oliko tällä puoleensavetävällä kokonaisuudella sitä seuraa viikonloppuunsa vai ei?

Äh, ehkäpä hän vain kysyisi.
"Mitä sinä täällä teet juoppojen ja narkkarien seurassa? Odotatko jotakuta?", Wolverine huikkasi ja hymyili omille sanoilleen narkkareista aidon ironisesti. Hän ei osoittanut minkäänlaista epävarmuutta spontaaniutensa jälkeen, vaan katseli yhä toiseen välttelemättä. Saivathan miehet tehdä aloitteita, eikö se ollut jopa suotavaa?
Vaikka mitä aloitteita hän muka oli vielä tehnyt? Hänhän oli vain kysynyt mieltään painamaan jäänyttä asiaa, oli se sitten järkevä kysymys eli ei.

-----------

werucchi

Tuo vastapäätä minua istuva poika taisikin olla ihan oikeasti mies. Hän sauhutteli niin aikuisen tavalla, enkä muutenkaan ihan uskoisi, että tähän kellonaikaan mitään pojankoltiaisia temmelsi Welldonin keskuspuistossa, missä joka nurkalla joko makasi tai istuskeli jonkinlainen alkoholin nautiskelija.
Mies käänsi ruskean hiuspehkon peittämän päänsä minua kohti hetken kuluttua, aivan kuin tajuten vasta silloin, että penkille istui joku muukin kuin rähjäinen pummi.
Nostin oikean jalkani ristiin vasemman päälle ja sujautin molemmat käteni lyhyen tekonahkatakkini taskuihin suojellen niitä viileältä tuulelta, joka puhalsi hiuksiani selkäni taakse. Annoin miehen tutkia olemustani silmillään aivan vapaasti, ei se minua haitannut. Vastavuoroisesti katselin hänen profiiliaan kasvot ilmeettöminä, antamatta minkäänlaista viestiä tupakoivalle ahnassilmäiselle.
Tosiaan, miksi olinkaan jäänyt tähän istumaan? Jonkinlaisen tapahtuman toivossa, kuten aina. Nytkin tuo mies olisi voinut aloittaa yksinpuhelun, mutta sen sijaan hän avasikin suunsa ja osoitti sanansa minulle.
Hän kysyi syytäni täällä oloon, ja hymyili omille sanoilleen puheenvuoronsa jatkeeksi.
"Senhän sinä varmaan haluaisit tietää..." vastasin hymyillen ilkikuriseen sävyyn. "No ei, kai juoppojen sekaan mahtuu yksi lisää?"

Ei sillä, että minulla edes olisi mitään, millä juopotella, mutta humalassa olin kuitenkin, enemmän tai vähemmän.
Heiluttelin oikeaa jalkaani rennosti ja mietin, mitä tekisin. Lähtisinkö jonnekin – ehkä syvemmälle keskustaan tai peräti kotiin -, soittaisinko jollekulle vai jäisinkö kenties tähän juttelemaan tämän nuoren miehen kanssa? Tässä oli kyllä hiukan kylmä, muttaaa… Vaikka kuinka olin yrittänyt nostaa tunnelmaa kittaamalla pari tölkillistä, ei ollut kuitenkaan mikään biletys-olo. Ei alkuunkaan. Väsyttää, laiskottaa… Voisin käpertyä tähän penkille makaamaan ja nukkua tässä maailman loppuun asti.

"Oletko varmasti tarpeeksi vanha tuohon puuhaan?" kysyin vastapäätä istuvalta kuin ohimennen, aika sarkastiseen sävyyn. Hänen ikänsä askarrutti minua kovasti, olemalla noin lyhyen ja nuoren näköinen, mutta kuitenkin olemus oli tuollainen… No, millainen parikymppisillä miehillä nyt ikinä onkaan.
Odotin hiljaa vastausta tuijottaen miestä kasvoihin. Katseeni oli varmaan aika jännännäköinen. Se ei ollut pehmeä, en hymyillyt, enkä näyttänyt mitenkään kiinnostuneelta. Tuijotin silmä kovana kulmat aavistuksen kurtussa tutkien tarkkaan noita lapsenkasvoja.

[voihan tökstöks D:]

----------

Synoii

Naista ei näyttänyt häiritsevän hänen katseensa vaikka Wolverine ei vaivautunutkaan sitä peittelemään millään tavoin eikä toisaalta hämmästelevän hänen äkillisesti esitettyä kysymystään, mikä osaltaan saattoi vahvistaa hänen ajatustaan siitä ettei toinen ehkä ollut liikkeellä maitoa ostaakseen. Kaupassa käyvät kotiäidit kun harvemmin halusivat ihmisten kiinnittävän heihin huomiota. Ja toisaalta yhtä harvoinhan he istahtivat tähän aikaan illasta puiston penkillekään.
Ei, kyllä punapään täytyi olla täällä viettämättä viikonloppuaan ihan vapaa-ajan merkeissä ja vapaaehtoisena. Mies vaihtoi asentoaan siirtyen penkin reunalle naista kohti kun tämä vastasi hänen kysymykseensä hymyillen ja arastelematta sen ihmeemmin. Keskustelu oli avattu, eikä sitä ollut syytä katkaista turhalla ja tylsällä valinpitämättömän esittämisellä.
Sitten hän myönteli niin ikään virnistäen toisen sanoja.
"Niinpä niin, tervetuloa vain."
Vaikka eihän hän oikeastaan humalassa ollut, ei ainakaan varsinaisesti ja toinen oli puhunut juopoista. Mutta oliko nainen sitten humalassa, niinkö oli syytä olettaa tämän sanavalinnasta?

Sitten miehen iloksi toinen jatkoi keskustelua ja kaiken lisäksi suoralla kysymyksellä, eikä esimerkiksi vaikeasti vastattavalla virkkauksella säästä. Mies ojensi kättään kauemmas penkistä ja karisti tupakan kärjestä tuhkaa penkin juurelle, hymähtäen kovaäänisesti.
"Olen olen, kiitos kysymästä. Toisaalta et ole ensimmäinen asiaa tiedusteleva."
Tummahiuksisen mielessä kävi ajatus siitä, miksi hän ei ollutkaan ottanut toista viivaa aiemman päälle. Hänen olonsa oli kyllä hyvä, parempi kuin aiemmin herätessä, mutta ei mitenkään niin loistava ettäkö hän olisi voinut luontevan hyväntuulisena rupatella kaikesta mahdollisesta, myös siitä säästä. Mutta yritetään nyt kuitenkin.
"Täällä on jo vähän koleahko sää. Odotatko jotakuta vai muutenko vain värjöttelet?", mies jatkoi uteluaan ja tarkasteli hupenevaa syöpäkäärylettään arvioivasti ennen kuin jatkoi.
"Poltatko? Voisin tarjota neidille jämät, jos sopii olettaa ettei vihainen sulhasesi saavu tirpaisemaan minua naamaan siitä hyvästä."

Hymy käväisi lapsekkailla kasvoilla toispuolisena ja virneen omaisena, mutta sanoihin nähden siitä huolimatta jokseenkin hämäävän viattomana, eikä hymyn omistaja itsekään tiennyt mistä tuollainen sävy sai tänä iltana ylipäätään kipinänsä.

---------

weru

[pahoitteluni kestosta 8( ]

"Kiitoksia", sanoin ja lisäsin hymyn sanojeni päätteeksi saatuani tervetulotoivotuksen. Ei tuo tummaverikkö kyllä näyttänyt lainkaan niin humaltuneelta, kuin ne keski-ikäiset, joiden ohi kuljin tänne tullessani. Loin tulosuuntaani pienen katsahduksen, josko he istuisivat siellä vieläkin kuin ryttyyn menneet abstraktisti maalatut patsaat.
Pieni aavistus oli, että vastapäätä istuva tupakoiva nuoriherra ja minä olimme yhtä humalassa. Ei örveltämiskännejä, ei, mutta tarpeeksi prosentteja pääkopassa tehdäksemme jotain mielenkiintoista.
"Sitä arvelinkin", sanoin naurahtaen toisen vakuuttaessa olevansa varmasti täysi-ikäinen. No hyvä, siinä tapauksessa olisin voinutkin olla tarpeeksi ämmä ja ilmoittaa hänestä jollekin.

Avasin suuni nauruun kunnolla vasta, kun mies heittää toteamuksen tämän illan säästä. Yleensä noin sanoivat vain ihmiset, jotka eivät todellakaan osanneet aloittaa keskustelua millään muulla järkevällä tavalla. Helpotuksekseni kuitenkin hän jatkoi lausettaan kysymyksellä.
"En sentään, kunhan tulin ulos miettimään, että mitäs tänä iltana", vastasin miehelle huolettomalla äänensävyllä.

Mies tarjoaa minulle saman tien tupakkaansa, mutta pudistan päätäni. "En polta, eikä minulla kyllä olisi enää sulhasta, joten ei pelkoa", totean jälleen hymyn kera. Tupakkaan en ole koskenut sitten sen jälkeen kun täytin viisitoista. Oksettavaa. Sisäisesti minun teki mieli vain kääntää pääni pois tuosta kääreestä ja lähteä pois. Mutta näh, eihän nimikään miestä pahenna, joten miksi yksi vaivanen tapa pahentaisi?
Sulhasta sen puoleen... Ei, sitä minulla ei oikeastaan ollut koskaan ollutkaan, pelkkä kusipää vain kotona. Mutta mitäs siitä, toivottavasti oli jo kuollut pois.

Ihmettelen koko ajan miestä tutkiessani, että miten kenelläkään voi olla noin lapsekkaat kasvot. Mies ei voinut olla ainakaan minua vanhempi, ei todellakaan, mutta ei kyllä kovinkaan paljon nuorempi. Kaksikymmenvuotias, tuurilla?
"Olen muuten Gin", huikkasin ohimennen itseni esittelyksi. Mies ei välttämättä tehnyt lempinimelläni mitään, mutta kerroinpa kuitenkin. Enkä jostain kumman syystä ollut häntä aikaisemmin tavannut, joten hän tuskin minusta mitään tiesi, vaikka kuinka näkyvä persoona Snowfinchin katukuvassa olin monille.

----------

synoii

Naisen olemus todellakin oli yllättävän kiinnostava ollakseen pelkkä nainen korkokengissään ja mielenkiintoisen sävyisissä hiuksissaan, ja siksi Wolverinen varmaankin sopi omasta mielestään olettaa jonkinlaisen sulhasen, kihlatun, poikaystävän tai edes deitin saapuvan piakkoin puiston toiselta laidalta vaatimaan omansa takaisin. Ja huitaisemaan miehekkäällä nyrkillään polvenkorkuista liehittelijää naisensa jaloista, varmaankin.
Mies naurahti ajatukselleen itsekseen.
Punapäisen nauru niin ikään kirvoitti pienemmästäkin naurahduksen samalla, kun tämä veti uutta henkosta syöpäkääryleestään. Ja vastaus oli joka tapauksessa Wolverinen mieleen ja tämä ynähti aukaisten suunsa kuin aikoen tokaista jotain.

Äänteen katkaisi pieni yskänpuuska ja tämä joutui painamaan kasvonsa kuluneen farkkutakin hihaan yskiäkseen.
"Yää," kuului pieni ynähdys vaatekappaleen kätköistä yskän päätyttyä uuden naurun saattelemana, ennen kuin katse kohotettiin taas viereisellä penkillä istujaan.
"Savu lähti väärään suuntaan, luulisin."
Aiempaa matalampaa tokaisua seurasi virnistys ja vielä yksi pieni yskähdys.
Toisen torjuessa juuri äskeisen lyhyen tilanteen aiheuttaneen tupakan jämän päätään pudistellen, ei Wolverine voinut kuin mielessään asiaa harmitella aavistellessaan että toinen olisi näyttänyt varmaankin hyvältä sätkä huulillaan. Mutta noh.
Lyhyeksi käynyt, kytevä sätkä nipattiin näppärällä sormen liikkeellä kauemmaksi ja jo hämärtyneessä illassa ilman halki lennähtävä oranssi valopiste kiinnittikin pieneksi hetkeksi miehen huomion kokonaan itseensä ikään kuin kytevässä jämässä olisi todellakin ollut jotain hämmästeltävää.
Tuon parin sekunnin jälkeen katse kuitenkin kiinnittyi uudelleen juuri itsensä esitelleeseen naiseen, Giniin ja joku silmiin tottuneesti katseleva olisi voinut havaita jonkin terävöityneen.

Sulhasta ei ollut, eikä tämä odottanut ketään. Pidempihän nainen oli varsinkin nuo kengät jalassaan ja oli tiedustellut hänen ikäänsä ehkä hieman epäillen, mutta toisaalta ei miestä kiinnostanut keskustella tämän kanssa säästä ja juopoista - jotka muuten olivat puhjenneet hetki sitten laulamaan penkillään. Ja kaunis hän oli, oli ihan oikeasti.
Wolverine liikahti hieman ja nousi sitten ketterästi seisomaan, vaikkei kauaksi ollutkaan matkalla eikä oikeastaan olisi välittänyt korostaa olematonta kokoaan. Parilla askeleella tämä kuroi kiinni välimatkan kahden puiston penkin väliltä ja istahti nyt samaiselle penkille naisen kanssa, uteliaasti hiustensa alta vilkuillen.
Vasen käsivarsi laskeutui selkänojan päälle hieman muuta kehoa lähemmäs Giniä.

"Istun tähän jos et pahastu. Olen Wolverine."
Lausahdusta seurasi toispuolinen, nopea virnistys ja sitten mies jo käännähti melkein sovittelevasti pois päin Ginistä, asettaen myös käden kiltisti takaisin syliinsä.
"Hmm, voisin tarjota sinulle kaljatuopin, siiderin tai vaikka drinkin Plazassa, mutta pelkäänpä että olen hieman persaukinen tänään... Mutta jos joku toinen ilta?"

---------

weru

Pikkumies oli kenties aikomassa kommentoida äskeisiä sanojani, mutta saman tien suun avattuaan hän puhkesi yskimään hihaansa. Hmh, tupakkayskä. Kas kun ei yskäissyt harmaita tervakeuhkojaan ulos. Tiesin hyvin tupakoinnin haittapuolet, olinhan niistä itsekin osani saanut, tosin aivan liian nuorena. Uskomatonta, miten tyhmä ihminen voi olla... En ollut millään muotoa ylpeä polttamisestani yläasteen aikoihin.
Tämä mies minua vastapäätä vaikutti hyväntahtoiselta, ja ihan mukavalta sielulta, mutta tuo hänen pikku harrastuksensa loi hänen päälleen ikävännäköisen tumman varjon. Kenties hänellä oli muitakin tähän viittaavia puuhia? Kalpeat lapsenkasvot voisivat toimia vinkkinä jostain, mutta en halunnut syyttä suotta epäillä tuota nuorta mies huumeidenkäytöstä. Olihan sillä harakkamiehellä, Merlelläkin luonnostaan hyvin kalpea iho. Tosin hän ei polta, juo vaan reippaalla kädellä...

En sanonut mitään, vaan tyydyin hymähtämään puolittaisen virnistyksen kera. Ihan itseäsi saat siitä syyttää, että lähtee väärään suuntaan. Huokaus.
Olin hiljaa ihan siksi, etten päästäisi mitään sammakoita suustani. Vaikka useimmiten olin rehellinen, ei tämä mies ollut kuitenkaan ansainnut minulta ilkeitä sanoja.
Nyt toinen heitti käärönsä pois, ja ilmassa kulki hetken ajan pieni valo, joka katosi jonnekin silmieni ulottumattomiin, todennäköisesti penkinjalan taakse.

Kaikessa hiljaisuudessa mies nousi penkiltään ja otti askeleen. Hetken kuvittelin, että hän poistuisi paikalta sanomatta enää mitään, vaikka olin juuri esitellyt itseni sangen lyhyesti, mutta kuitenkin. Sen sijaan hän istuikin viereeni penkille, ja esittäytyi vuorostaan.
"Istu toki", sanoin ja käännyin aivan aavistuksen häntä kohti. Wolverine? Niin kuin se sarjakuvahahmo? Yhdennäköisyys ei ainakaan ollut nimivalinnan syynä. Poika - mies - oli jotenkin niin lyhyt ja lapsekas ja pienen oloinen, ettei hän todellakaan ollut hypännyt mistään X-Menistä pelastamaan kansalaisia joiltain superroistoilta. Ei sillä, että Snowfinchissä mitään superroistoja olisi muutenkaan, tämä oli liian rauhallinen paikka.
"No harmi, olisin mielelläni suostunut tarjoukseen", sanoin huokaisten. "Mutta joku toinen ilta sitten."
En tosin ollut varma tulisikomme tapaamaan enää koskaan tämän jälkeen, että voisin saada ilmaisen kaljan, siiderin tai drinkin joskus tulevaisuudessa. Mutta hyvähän se oli heittää lupaus ilmaan, josta voisi muistuttaa sitten jos ja kun törmäämme seuraavan kerran.

--------

synoi

[ Yritin tässä nyt vähän aikaa miettiä, että miten tämä homma oikein meni siinä kadonneessa roolissa ja mikä minulla oli siinä pääpointteina. Kuitenkaan ei tullut mieleen, ärsytti vain kun se rooli sitten kuiten katosi. Että tämä nyt on tällainen, eritköön aikaisemmasta ihan rauhassa x__x ]

Olisiko sittenkin pitänyt vetää toinenkin viiva ja varmistaa, että olotila pysyisi korkealla pidempään. Hän ei vain ollut halunnut jatkaa sitä hirvittävää oloa ja harmaata iltapäivää enää yhtään pidempään herättyään, ja oli siksi katkaissut syöksykierteen siihen paikkaan. Mutta eihän Wolverine ollut todellakaan uskonut että törmäisi näinkään hyvään seuraan kävelyllään puistossa! Toinen ja vielä parempi vaihtoehto olisi voinut olla, että hän olisi jäänyt kotiin nukkumaan ja soittamaan musiikkia siinä unien taustalla niin kovaa, ettei kuulisi vaikka yöelämä siitä heräilisikin tuntien myötä. Tarkoitushan ei ollut tarkemmin muistellen oikeastaan ollutkaan, että mies itse liittyisi tänään mihinkään yöelämän kaltaiseenkaan, koska parin päivän ajan oli tarkoitus pitää välipäiviä luihin ja yritimiin puskevista seurauksista huolimatta. Ei amfetamiinia enää viikonloppuna eikä kokaiiniakaan, vaan lepoa mielelle ja ruumiille. Huomenna työtä pariksi viikoksi ehkä jostain siivoushommista ja korkeintaan aski tupakkaa ja kannabista päivässä. Paljon teetä ja oikeaa ruokaa, koska hänhän pystyi siihen vielä ja pakko olikin.
"Tässä se taas nähtiin, voi helvettiläinen", Wolverine mutisi itsekseen hetkeksi Ginin unohtaneena, mutta kiinnitti sitten katseensa naiseen ja hymyili hieman epävarmempana.

Mutta niin, eihän hän ollut ottanut kuin yhden ja oli vain vähän pirteämpi kuin olisi ollut pelkän "tervehenkisen" päivän, sekä unen voimin. Itsevarmuutta hänellä olisi vain tarvetta olla enemmänkin, jos hänen tavoitteensa oli se mikä hän luuli sen olevan. Ja siinä katsellessaan kieltämättä kaunista naista päästä jalkoihin uudemman kerran sen kummemmin tarkasteluaan häpeämättä, Wolverine kyllä uskoi että hänen tavoitteensa oli se ennalta-arvattavin. Mistä tämä äkillinen mielihalu sitten johtui, se jääköön arvailujen varaan. Joka tapauksessa se oli todennäköisesti vielä aika hyvin piilossa toiselta Wolverinen haukotellessa ja venytellessä autuaasti antamatta toisen läsnäolon häiritä häntä sen suuremmin tässäkään toimituksessa.
Käsi kuitenkin laskeutui venyttelyn jälkeen taas parisen senttiä seuralaistaan lähemmäs ja katse kiinnittyi toiseen taas aiempaa terävämpänä.

Mutta hei, miten tällaisia toistaiseksi viileitä ja sivumennen sanoen pitkiä naisia sitten miellytettiin, jos ei ollut varaa juottaa heitä känniin? Gin olisi omien sanojensa mukaan drinkkiin tai vastaavaan suostunutkin eikä hänellä taas ollut toisen äänensävystä päätellen mitään syytä asiaa epäilläkään. Mutta kun käteistä ei ollut, sitä ei ollut. Ja tänään sitä ei todellakaan ollut edes tikkariin eli juomat sai jättää pois laskuista tyystin. Tosin mikäli toinen lähtisi hyvällä tuurilla hänen mukaansa asunnolle, olisi hänellä kaiketi jotain miestä väkevämpää nestemäisessä muodossa edes yhteen viinapaukkuun. Kutsuisiko hän Ginin siis kotiinsa?
"Hmmn, toisaalta minulla voisi olla kämpilläni jotain kurkun kostuketta kahdenkin tarpeisiin juuri ja juuri. Jos lupaan, etten tee hienoille naisille mitään mitä et halua minun tekevän, tarttuisitko tällaiseen ehdotukseen? En tosin asu ihan lähimailla."

Noniin, mikäs siinä. Miksi tällaisiakaan asioita ei mukaan saisi täräyttää suoraan, koska niinhän asiat olivat. Hän yritti päästä näppituntumalle - ts. housuihin - välittämättä siitä, mitä nainen mahdollisesti ajattelisi asiasta eikä pelännyt ryhtyä yrittämään. Mitä siinä menettäisikään, kun vaihtoehto B oli kotimatka ja toivottavasti hyvät yöunet ihan itsekseen?
Ilmekään ei päästänyt kertomaan mitään epävarmuudesta, jota Wolverine nyt ilkikurisesti virnistävien kasvojensa takaa kaikesta huolimatta tunsikin.

Ylläpidon huom.// Jatko sofflinessa