Ääntä ihmisen ikävöin

[Varja]

6.3.2013-7.4.2013

Varja | Jikita Okeke

Säpsähdän hirvittävän kovaan rämähdykseen. Paahtoleivät. Ponnahtivat innoissaan paahtimesta ulos ja loikkivat iloisina pitkin keittiön tasoja. Voitelen toisen niistä haluttomasti ja huomaan sen jättäneen pöytään kostean neliön. Mitä lie, paahtamisen jälkeistä haihtumista. En kai minä tiedä. Juustoa. Pilkon paprikasiivuja lämpiävän juuston päälle ja länttään toisen leivän niiden kaikkien kruunuksi. Ei kyllä ole nälkä.
Katse osuu tietysti siihen jääkaapin oveen kiinnitettyyn paperilappuseen. Odeten nimi siinä lukee, ja puhelinnumero. Pitäisi soittaa... Palautan paprikanjämät kaappiin, samoin levitteen. Pöydän ääressä nakerran välipalaani ja hörpin vihreää teetä. Pitäisi soittaa.

Pitäisi lopettaa soittamisen ajattelu. Saan viimeisen leivänmurun napaani ja kaadan lisää teetä. Ikkunasta näkyy vain muita kerrostaloja, jokaisessa ikkunassa on verhot. Minunkin pitäisi hankkia. Sälekaihtimet ovat rumat yksinään. Äidillä ei kylläkään riitä aikaa semmoisiin. Ehkä Odette lähtisi joskus verho-ostoksille. Joskus vielä.

Sydän laukkaa hirmuista vauhtia ja hengittäminen on vaikeaa. Onnistuin painamaan vihreää, tietysti tallensin jo ensimmäisenä iltana naisen numeron puhelimeni muistiin. Mitä jos Odette ei vastaakaan? Tai jos hän antoi ihan väärän numeron, vaikka hautaustoimistoon... Olisi pitänyt lähettää numero ensin johonkin tiedusteluun. Jos puheluun vastaa rautakaupan möreä-ääninen mies, joka nihkeästi myi muutaman naulan minulle, alan itkeä, enkä koskaan enää yritä uudestaan. Tai mitä jos Odetella on juuri vieraita ja soitan ihan tyhmään aikaan... Tai saattaahan hän olla vaikka päiväunilla lauantain kunniaksi. Vilkaisen seinäkelloa, puoli neljä. Voisi olla jo syömässäkin.
Naputan pöydän pintaa sormillani. Jännittää kamalasti. Kuulen naksauksen, joka kertoo, että puheluun on nyt vastattu.
Käheä "hei" on kaikki mitä saan ulos suustani. Nielaisen kuivaa kurkkua. Ehkä nainen ei edes muista minua.

____
Dalamar | Odette Lacoste

Mikään ei vetänyt vertoja kuplivan hemmottelevalle vaahtokylvylle! Odette ojenteli lyhyitä sääriään veden alla...Oli kerrankin hyötyä olla niin pienikokoinen. Naisesta ei näkynyt muuta kuin pää, toisinaan käsivarret tai varpaat nousivat lämpimästä vedestä...Muutoin veden kirkasta pintaa peitti vaaleanpunainen kylpuvaahto, mansikantuoksuinen. Kreivitär huokaisi onnellisena syvään...hän oli kietonut pehmeän pyyhkeen hiustensa suojaksi ja nojasi päätään seinään. Tyytyväinen hymy punatuilla huulillaan kultaiset silmät olivat vaipuneet kiinni...Kylpyhuoneeseen viritetyistä kaiuttimista soi rentouttava itämainen musiikki...

Odette oli vaipunut sokerihattaraunelmiinsa, kun rauhoittavaan melodiaan sekoittui jotakin aivan muuta. Dramaattisesti nainen avasi kultaiset silmänsä ja räpytteli hetken ripsiään...puhelin...Aparaatti lojui hyllyllä pyyhkeiden päällä. Kreivittären huulet kääntyivät hymyyn, joku muisti häntä tänä tavallisena lauantaipäivänä. Vikkelästi nainen nousi ammeesta höläyttäen puolet vedestä ja vaahdosta lattialle, mistä ne valuivat viemäriin. Nainen hamusi pyyhettä kuivaten kätensä ennen kuin nappasi tärisevän kännykän...Numero...Kreivitär kallisti päätään...Soittaja ei selviäisi muutoin kun vastaamalla.

"Haloo", Odette heläytti pirteästi.
"hei", kuului arka pojan ääni toisesta päästä. Sekunnin murto-osan ajan kreivitär mietti kenen kanssa hän nyt oikein puhuikaan...Mutta pian nainen muisti ujon tummaihoisen pojan...Jikitan! Odette oli ehtinyt luulla ettei poika soittaisikaan...ja siitäkös kreivitär olisi tullut mahdottoman surulliseksi...

"Jikita, sinäkö siellä? Ihana kuulla ääntäsi", kreivitär huudahti aidosti ilahtuneena...Hän poimi pudonneen pyyhkeen käsiinsä ja istui ammeen reunalle...Jikita ei ollut unohtanut häntä...sydäntä lämmitti...

____
Varja | Jikita Okeke

"Jikita, sinäkö siellä? Ihana kuulla ääntäsi", tuttu pirteä ääni kuuluu toisesta päästä. Hymyilen vähän. Odette ei ollut unohtanut, luulisin.
"Enhän soita huonoon aikaan?" kysyn nielaisten taas vaikeasti. Ihan kamalaa, jos nainen on vaikka syömässä jonkun kanssa, tai taidenäyttelyssä. Teatterissakin voisi olla, siellä hän tuskin olisi vastannut puheluun. Luulisin. Lusikka kilisee mukin reunoihin, kun sekoittelen teetäni. Ehkä se siitä nopeammin viilenisi ja saisin juotua. Vielä se on liian kuumaa ja poltan vain kieleni ja pitää lopettaa puhelu. Ja soittaa sitten taas myöhemmin. Enkä halua joutua soittelemaan.

Mitä puhelimessa puhutaan? Miksi koulussa opetetaan vain hätäpuhelut ja teoriittisia juttuja? Ei sitä, miten kaupassa käydään panikoimatta tai mitä ihmettä ihmisillä on tapana jutustella... Ehkä sen pitäisi olla itsestäänselvää. Vaan ei se ole. Katson lamaantuneena tärisevää kättäni, ojennan sormet ja suljen ne nyrkkiin.
"Mitä kuuluu?" lausun värisevällä äänellä. Itkettää taas. Olen varmasti hirveä häiriö Odetelle ja hänen tarkoille suunnitelmilleen.

En oikeastaan edes tiedä, miksi soitan. Haluaisin viettää kreivittären kanssa enemmänkin aikaa, mutta hän on varmasti kiireinen... Olen sitä paitsi vain pikkupoika. Tosiaankin toivon, että Odette tyytyy yhteen puheluun ja ennen kaikkea keksii puhuttavaa. Hiljaisuus on ihan kivaa, mutta ei puhelimen välityksellä... Hermostunut huokaus pääsee karkaamaan, ja läimäisen käden suuni eteen. Nyt vaikutan vain kyllästyneeltä. Miten osaankaan pilata kaiken...
"En oikeastaan tiedä, miksi soitan, koska ei minulla asiaa ole", tunnustan. Tartun kuumaan mukiin, jotta en näe käden tärinää.

____
Dalamar | Odette Lacoste

"Enhän soita huonoon aikaan?"Jikita kysyi ujosti. Odette nauroi pudistellen päätään, vaikka eihän nuorukainen häntä voinut nähdä.
"Et tietenkään! Ei huonoja aikoja olekaan", kreivitär naurahti heleästi. Hymyillen itsekseen hän kuivasi sääriään pidellen toisella kädellä kännykkää korvallaan.

"Mitä kuuluu?"nuoremman hento ääni kuului. Kultasilmä hymähti epämääräisesti tipauttaen kostean pyyhkeen jalkojensa juureen. Hän katseli nyt kynsiään...Lakka oli uhkaavasti lähtenyt vasemmasta pikkurillistä...Tänä iltana oli siis kynsien hoitoa tiedossa...
"Oikein hyvää, kiitos kysymästä. Olin tässä vain hieman hemmotelemassa itseäni. Entä itsellesi kultaseni?" Odette kysyi vuorostaan aurinkoisesti. Varovasti nainen nousi ammeen reunalta. Ehkei ollut niin hyvä idea istua siinä...Huomaamattaan hän saattaisi humpsahtaa takaisin veteen. Kreivitär ojensi kättään ja nappasi mukaansa vaaleanpunaisen kylpytakkinsa. Kylpyveden ehtisi valuttaa pois myöhemminkin. Pehmoinen vaate sylissään nainen kipitti makuuhuoneeseensa. Suuri koira nukkui sängyllä, eikä nostanut päätään emäntänsä astuessa huoneeseen.

Hiljaisuus vallitsi Jikitan puolelta. Odette kurtisti kulmiaan...poikaa taisi jälleen ujostuttaa. Kreivitär laski kylpytakin sängylle, eikä ajatuksestaan huolimatta yrittänyt pukea sitä päälleen...Niinpä kauniissa Eevan asussaan nainen istahti sängylle kietaisten pyyhkeen hiuksistaan lattialle, antaen tummien kiharien valua valtoimenaan alastomalle iholle. Puhelimen kaiutin rahisee...
"En oikeastaan tiedä, miksi soitan, koska ei minulla asiaa ole", hiljaisuus päättyi Jikitan lausahdukseen. Odette olisi halunnut huokaista...Jos Jikita olisi ollut hänen edessään olisi kreivitär vetänyt pojan hellään syleilyynsä.
"Ei sitä tarvitse ollakaan mitään asiaa. Kaipasinkin jo juttuseuraa", Odette yritti rohkaista, ja valaa ääneensä rauhoittavaa päättäväisyytä.

"Mitä olet tehnyt viime aikoina? Minä kävin eilen illalla pelaamassa hieman pokeria...Sinun pitäisi joskus tulla mukaan, omaksi korttipojakseni?" kreivitär jutusteli tuttavallisesti saadakseen Jikitan rentoutumaan. Nainen nousi sängyltä, Dino nosti viimein suurta päätään ja haukotteli. Kultasilmäinen nainen rapsutti koiraa hellästi kurotellessaan yöpöydältä rasvapurkkia. Odette laskeutui lattialle, ja taiteili yhdellä kädellä rasvaa reidelleen ryhtyen levittämään sitä paljaille jaloilleen.

"Onko sinulla muuten aikaa keskiviikko iltana? Olen varannut liput oopperaan...En ollut varma soittaisitko, mutta varasin varmuudelta kaksi lippua...Eli avecin paikka olisi auki", Odette selitti nauraen levitelleen viimeisiä rasvapisaroita...

____
Varja | Jikita Okeke

"Oikein hyvää, kiitos kysymästä. Olin tässä vain hieman hemmotelemassa itseäni. Entä itsellesi kultaseni?" nainen vastaa hirmuisen nopeasti. Pyörittelen lusikkaa teessä ja varon kilisyttämästä sitä kupin reunoihin.
"Ihan hyvää... Sain eilen tentistä täydet pisteet", sanon ylpeästi. Tajuan, etten ole pitkiin aikoihin voinut kertoa kenellekään arvosanoistani, kun eivät ne ketään kiinnosta... Vanhemmat ovat aina varmoja, että saan kymppejä ja pikkusiskolla on omat hommansa... Eikä Odetteakaan tietysti välttämättä kiinnosta, mutta luotan siihen että hän edes näyttelee niin.

"Ei sitä tarvitse ollakaan mitään asiaa. Kaipasinkin jo juttuseuraa", nainen sanoo saaden minut punastumaan. Ehkä ajoitus on kerrankin osunut nappiin. Hörppään vihreää juomaa ja olen polttaa suuni, inahdan ääneen ja työnnän kielen ulos. Kurkkua polttaa vähän, mutta kieli jäähtyy onneksi nopeasti.
"Kiva kuulla", lausun vieden kielen takaisin suuhun. Nousen laskemaan kylmää vettä lasiin, se saa riittää viilentämään.

"Mitä olet tehnyt viime aikoina? Minä kävin eilen illalla pelaamassa hieman pokeria...Sinun pitäisi joskus tulla mukaan, omaksi korttipojakseni?" kreivitär kysyy kamalan viehkeästi. Pokeri on aina tuntunut mielenkiintoiselta.
"Ehkä minä joskus tulenkin! En ole tehnyt nyt oikein mitään, koulujuttuja ja vähän neulonut... Haluaisin tehdä sinulle neuleen, mistä väristä pidät eniten?" höpötän nopeasti, ennen kuin ehdin keskeyttää itse itseäni. Kokonaisessa neuleessa on tekemistä, mutta sitähän minä kaipaankin. Juon aimokulauksen vettä ja pyörittelen taas lusikkaa kupissa. Vihreä tee pyöreilee hauskasti.

"Onko sinulla muuten aikaa keskiviikko iltana? Olen varannut liput oopperaan...En ollut varma soittaisitko, mutta varasin varmuudelta kaksi lippua...Eli avecin paikka olisi auki", nainen sanoo nauraen. Kurtistan kulmiani.
"Tietysti soitin, kun lupasinkin. Tulisin mielelläni, jos en ole hirvittävästi vaivaksi", vastaan innostuen. Posket punoittavat ja varpaat kipristelevät. Oopperaan olisi kiva mennä.

"Puhuin äidille lomasta, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan... Olisi vain yksi suu vähemmän ruokittavana senkin aikaa", tuumin hiljaisesti. Ehkä Odette ei edes muista keskustelua yhteisistä ulkomaanmatkoista... Mutta ei se haittaa, voin muistuttaa.

____
Dalamar | Odette Lacoste

"Ihan hyvää... Sain eilen tentistä täydet pisteet", Jikita kertoi. Nuoren pojan ylpeys lämmitti Odeten sydäntä. Nainen hymyili koko valkealla hammasrivistöllään...
"Vau! Onneksi olkoon!" kreivitär hehkutti aidosti onnellisena toisen puolesta...Hänellä ei ollut kauheasti käsitystä minkälaisia kokeita koulujärjestelmä piti sisällään, mutta Odette ei oikein uskonut siihen, että jokainen saisi noin vain täysiä pisteitä. Jikita taisi olla aikamoisen fiksu tapaus...

Nuoremman puolelta kuului epämääräinen äännähdys. Odette kohotti hämmentyneenä kulmiaan...Tapahtuiko Jikitalle jotain ikävää?
"Kiva kuulla", nuorukainen kuitenkin vastasi...Tällä ei tainnut ollakaan mitään hätää...Ehkä puhelin vain otti häiriötä jostain...Oli miten oli, ei kreivitär enää uhrannut ajatusta moiselle.

"Ehkä minä joskus tulenkin! En ole tehnyt nyt oikein mitään, koulujuttuja ja vähän neulonut... Haluaisin tehdä sinulle neuleen, mistä väristä pidät eniten?"Jikita kertoi rohkeasti. Odette oli ikionnellinen kuullessaan miten toisen itsevarmuus oli kasvanut sitten viimenäkemän...Neuloi? Ohhoh...Kultasilmäiselle ei olisi aivan heti tullut mieleen, että Jikita neuloisi. Mutta nyt kun sitä tarkemmin ajatteli, neulominen tuntui sopivan nuoremmalle kuin nakutettu.
"Voiiih...ei sinun nyt minulle tarvitsisi mitään neuloa...Mutta jos välttämättä haluat, niin tekisit minut oikein iloiseksi", nainen pyyhkäisi kädellä hiuksiaan...Vaikka kukaan ei häntä katsellut, olivat ylidramaattiset liikkeet iskostuneet naiseen vuosien varrella...Ja nyt ne tulivat täysin luonnostaan...
"Pidän kaikista eniten vaaleanpunaisesta...Onhan se vähän yliampuva näin vanhalle naiselle, mutta minä vain rakastan vaaleanpunaista niin kovasti", nainen jatkoi hilpeästi vitsaillen iästään...Kukaan ei varmaan voisi kuvitella häntä luopumasta rakkaasta pinkistään...Väri vain jotenkin kuvasi naista enemmän kuin hyvin...

"Tietysti soitin, kun lupasinkin. Tulisin mielelläni, jos en ole hirvittävästi vaivaksi",Jikita lausui mitä suloisimmin. Odette ei voinut lakata hymyilemästä. Hän pudisti jälleen päätä, näköyhteydestä huolimatta.
"Et todellakaan ole! Se on siis sovittu...Haluatko että haen sinut? vai haetko sinä mieluummin minut?" kreivitär myhäili, eikä voinut estää pientä flirttailevaa äänensävyään...Sekin oli istutettu tiukasti naisen olemukseen, eikä se hänestä hevillä katoaisi...Olihan se nyt ihan hullua flirttailla niin nuorelle poikaselle, mutta toisaalta pieni kujeilu piristi päivää...

"Puhuin äidille lomasta, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan... Olisi vain yksi suu vähemmän ruokittavana senkin aikaa", nuorempi kertoi. Odette nousi lattialta ja kapusi sänkyyn valtavan koiransa viereen...Hänelle oli tullut vilu...Niinpä nainen pujotteli itsensä peiton alle...
"Hienoa! Meidän pitää joku päivä suunnitella yhteistä matkaamme...Lentoliput pitää varata ajoissa", kreivitär jutusteli innoissaan...Mitähän Jeremy sanoisi...tuskin mitään...Odette ei ollut edelleenkään varma missä hän oli menossa Jeremyn kanssa...olivatko he tosissaan vai loppuisiko leikki ennen kuin se alkaisikaan...Huokaus pääsi naisen punaisilta huulilta...Jikitan seura oli piristävää...

"Kerroitko äidillesi kenen kanssa olet lähdössä?" Odette uteli...Jikitan vanhemmat tuskin pitäisivät ajatuksesta omasta pojastaan lentokoneessa puolet vanhemman naisen kanssa...

____
Varja | Jikita Okeke

Punastun vähän lisää, kun Odette onnittelee tentistä. On vain niin kamalan mukavaa, kun joku oikeasti on kiinnostunut huippusuorituksistani. Vanhempia ei pahemmin ole aikoihin kiinnostanut muut kuin huonommin menneet kokeet... Kreivitär vaikuttaa hetki hetkeltä oikeammalta ystävältä. Siis tulevalta ystävältä, muistutan itseäni.

"Pidän kaikista eniten vaaleanpunaisesta...Onhan se vähän yliampuva näin vanhalle naiselle, mutta minä vain rakastan vaaleanpunaista niin kovasti", nainen vastaa
"Et sinä ole vanha!" parahdan kauhistuneena ja säikähdän itse itseäni niin, että pudotan lusikan mukiin ja teetä loiskahtaa pöydälle. Pyyhkäisen kuumaa juomaa paljaalla kädellä, ennen kuin huomaan napata palan paperia ja kuivata sillä. Ihan kuin mikään ei onnistuisi tänään.
"Ja sitä paitsi, vaaleanpunainen pukee sinua. Ajattelin palmikkoneulosta, kun se on aika nättiä", höpötän typertyneenä yhtäkkisestä puuskastani. Tiedän jo valmiiksi, että tulen kertaamaan puhelun sana sanalta illalla sängyn pohjalla ja kierin häpeästä useammastakin syystä. Tämä tulee olemaan yksi niistä. Neuletta tosin ei kannattane aloittaa vielä tänään.

"Et todellakaan ole! Se on siis sovittu... Haluatko että haen sinut? Vai haetko sinä mieluummin minut?"
Puraisen huultani kevyesti. Heitän siivouspaperini kohti roskakoria ja yllätyn suuresti, kun se osuu ja putoaa pohjalle.
"En kyllä oikeastaan tiedä tarkkaan, minne olemme menossa..." sanon varovaisesti. Noloa. Mutta ennemmin tunnustan sen ihan suoraan kuin jään kiinni tästä jollain kummallisella tavalla, vaikka kävelemällä katua väärään suuntaan. Saatan tietysti tehdä senkin, kun aika tulee, mutta tietääpähän Odette nyt mihin on ryhtymässä.

"Hienoa! Meidän pitää joku päivä suunnitella yhteistä matkaamme...Lentoliput pitää varata ajoissa. Kerroitko äidillesi kenen kanssa olet lähdössä?" kreivitär höpötti arvatenkin kauniin punaisilla huulillaan.
"Sanoin lähteväni uuden ystäväni kanssa, eikä hän kysellyt sen enempää... Kerron kyllä jos se tulee vielä puheeksi", vakuuttelen. Vanhemmilta pitäisi tietysti pyytää vähän rahaa lainaa, tai siis paljon, mutta ehtisin sen seikan hoitaa vielä myöhemminkin... Jään miettimään sitä vaihtoehtoa, etteivät he lainaakaan. En voisi lähteä, enkä ikikuuna päivänä uskaltaisi kertoa Odetelle miksi. Vaikka pitäisihän minun tietysti. Hiisi. En ajatellut niin pitkälle.

____
Dalamar | Odette Lacoste

"Et sinä ole vanha! Ja sitä paitsi, vaaleanpunainen pukee sinua. Ajattelin palmikkoneulosta, kun se on aika nättiä", Jikita totesi mitä suloisemmin. Odette ei voinut yksinkertaisesti kuin hymyillä. Hän oli immarreltu nuoren miehen sanoista...Jos totta puhuttiin nainen oli todella mielissään.
"Teet niin kuin parhaaksi näet, minä luotan neulostaitoihisi täysin", kreivitär nauroi heleästi. Neule tulisi tarpeeseen viileällä ilmalla. Varsinkin Dinoa lenkittäessä olisi hyvä jos takin alla olisi muutakin kuin ohkainen mekko.

"En kyllä oikeastaan tiedä tarkkaan, minne olemme menossa...", nuoremman hento ääni sanoi. Jikitan itsevarmuus tuli kadoten samaa reittiä mistä se oli tullutkin...Ainakin äänestä päätellen.
"Siinä tapauksessa minä tulen noutamaan sinut", kreivitär vakuutti iloiseen sävyyn. Hänen täytyisikin lähteä heti huomenna ostoksille...Hän tarvitsisi oopperaan ehdottomasti uuden leningin. Kenties jotain syvän punaista ja kimaltelevaa...Vai olisikohan punainen sittenkin liian tyrkky väri...Sininen rauhoittaisi mieltä, mutta sininen ei pukenut Odettea niin hyvin kuin punainen...Noh...kerkesihän sitä miettiä...

"Sanoin lähteväni uuden ystäväni kanssa, eikä hän kysellyt sen enempää... Kerron kyllä jos se tulee vielä puheeksi", Jikita kertoi. Odette naurahti jälleen lempeästi...Ehkä parempi niin, ettei pojan vanhemmat tienneet koko totuutta...Kreivitär ei mielellään haluaisi tulla syytetyksi turhaan...Dino kohotti suurta päätän ja haukotteli makeasti. Hissukseen koira nousi neljälle tassulleen ja venytteli unisesti. Odette katseli hymyillen koiraansa joka loikkasi sängyltä lattialle ja vinkaisi...Jaahas...herra tahtoi ulos...

"Minun täytyy valitettavasti nyt rientää kultaseni, rakkaan nelitassuisen ystäväiseni on päästävä ulos", Odette sanoi ja antoi harmituksen suorastaan tihkua äänestään...Hän oli mieluusti jutellut nuorukaiselle enemmänkin, mutta Dino ei jakaisi odotella.
"Mutta me näemme sitten keskiviikkona...Jos viitsit laittaa minulle vaikka osoitteesi tekstiviestillä niin osaan tulla paikalle. Niin ja ole valmiina kuuden aikoihin, esitys alkaa puoli seitsemältä", kreivitär selitti hymyillen. Hieman vastahakoisesti nainen kömpi lämpimän peiton alta pois...Hurr, kun olikin kylmä!

"Näkemisiin kultaseni", Odette toivotti sydämellisesti ennen kuin lopetti puhelun...Keskiviikko...siihen oli muutama päivä vielä aikaa, mutta innolla hän sitä odotti!

____
Varja | Jikita Okeke

Hymyilen tyytyväisenä, kun ihastuttava Odette sanoo luottavansa neulomistaitoihini. Täytyykin seuraavalla kerralla esitellä villapaitani ja hänet toisilleen! Tai ei ehkä ihan vielä seuraavalla kerralla. Ehkä sitä seuraavalla. Siemaisen teestäni, eikä se polta enää kieltä. Nostan lusikan pois kupista, turhaan se enää siellä lilluu.

"Siinä tapauksessa minä tulen noutamaan sinut", nainen sanoi. Alan jo epäillä, että hän lukee ajatuksiani jotenkin. Nyökkään ajattelematta, että vaikka kreivitär lukisikin ajatukseni, ei hän minua näkisi... Kipristelen taas varpaita, jänskättää vähän. Tai siis paljon, mutta tavalliseen tapaamiseen nähden vähän ja siihen myös, että puhun puhelimessa.

"Minun täytyy valitettavasti nyt rientää kultaseni, rakkaan nelitassuisen ystäväiseni on päästävä ulos. Mutta me näemme sitten keskiviikkona...Jos viitsit laittaa minulle vaikka osoitteesi tekstiviestillä niin osaan tulla paikalle. Niin ja ole valmiina kuuden aikoihin, esitys alkaa puoli seitsemältä", kuulen langan päässä sanottavan. Odette kuulostaa harmistuneelta, minä olen vain helpottunut. Pyrin olemaan huokaisematta kovin kuuluvasti, koska on vaikeaa yrittää selittää miksi ei tykkää puheluista. Ne hermostuttavat niin hirmuisesti. Ja mikä nelitassuinen... Mainitsikohan kreivitär aiemmin koirasta, en enää muista... Pitäisi kysyä jossain toisessa tilanteessa, en nimittäin halua kuulla jos kyse onkin miesystävän hauskasta lempinimestä.
"Juu, minä laitan heti etten unohda. Voin tulla tosin ulos odottelemaan, ettet joudu kipuamaan noita rapun portaita", mutisen loppuun.
"Oli hauska jutella", ei ollut, "nähdään sitten!"

Jään tuijottamaan ikkunasta valjun keltaista rappausta viereisen rakennuksen seinässä. Olen menossa oopperaan. Pitää illalla ottaa selvää, mitä sinne puetaan päälle. Tuskin kalsareita ja kulahtanutta villapaitaa, vaikka se onkin lempipaitani. Se näyttää vähän maalatulta pääsiäismunalta, ja siinä on paljon värejä. Ehkä laitan äidille illalla sähköpostia niistä vaatteista.

____
LOPPU.