Sivu 1/1

Kerro, niin minäkin...

ViestiLähetetty: 23 Loka 2013, 19:56
Kirjoittaja Varja
9.11.2012-15.3.2013

Dalamar | Daire Deschamps

Hissi kilahti pysähtyessään ylimpään kerrokseen. Sivelin Lavenderin selkää ja työnsin häntä hellästi käytävään, jossa oli yksi ainut ulko-ovi...minun asuntooni. Kaivoin taskustani kotiavaimen ja avasin oven. Pidin ovea auki ja annoin kaunokaiseni mennä edelläni eteiseen.

"Tervetuloa matalaan majaani", naurahdin itseironisesti. Asuntoni oli kaikkea muuta kuin matala. Riisuin kenkäni ja asetin ne kenkätelineeseen. Lieve naukaisi kärttyäisästi, se halusi valjaat pois, ja mieluiten heti. Odotin, että Lavender oli myös saanut kenkänsä pois ja johdatin hänet avaraan tilaan, missä olohuone ja keittiö olivat. Lieve tassutteli perässä...uusi naukaisu.

"Odota nyt vähän", sanoin kissalle ja nostin sen syliini istuutuen sohvalle. Katsoin kaunokaiseni bambin silmiä ja taputin paikkaa vieressäni. Lieve tuijotti minua tuimasti...nyt ei ole aikaa flirttailla, avaa nämä tyhmät valjaat, sen katse viestitti. Tottunein sormin näpersin soljet auki, ja pian tyytyväinen katti pääsi vapauteen. Valjaat saivat jäädä sohvan nurkkaan. Käänsin kasvoni Lavenderiin hymyillen ja kiedoin käsivarteni hänen ympärilleen. Toisella kädellä silitin hänen kämmentään harmaa katseeni edelleen miehen kauniissa kasvoissa. En puhunut mitään, halusin pitää Lavenderista vain kiinni.

"Kerro vanhemmistasi...", pyysin hiljaa sivellen nyt hänen käsivarttaan. Halusin kuunnella, en puhua...en vielä...sydän rummutti kovempaa...oli vaikeaa tietää kuinka Lavender loppujen lopuksi suhtautuisi omaan elämäntarinaani...olin saanut pienen käsityksen sinisilmän elämästä...ja se tuntui kovin erilaiselta kuin omani...vaikka uskoin, että hänellä oli omat kipeät muistonsa...

Lieven kevyet tassut johdattivat kissan pianotuolille. Siitä se loikkasi valkealle pianolle ja käpertyi keräksi. Hassu kissa...
"Olet kaunis...", kuiskasin kaunokaiselleni ja huuleni hamusivat hänen omiaan...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender pyöritteli hiustensa latvoja hermostuneena. Hän pohti minkälaisessa asunnossa Daire asui, vaikka samalla tiesi ettei se kämppä voisi kovin pieni ja pimeä luukku olla. Toinen oli lämmin ja turvallinen vieressä, mutta jännitti silti mennä ensi kertaa toisen omaan kotiin. Siinä nyt viimeistään huomaisi heidän tuloeronsa.
Daire avasi vaaleanpunahiuksiselle oven, ja mies astui vaaleaan huoneistoon uteliaana. Hän antoi katseensa tutkia rauhassa ja riisui kenkänsä vilkaisten Lieveä vielä kerran - ei kai kissa nyt kenkiä tuhoaisi... Ei kai.

Sinisilmä seuraili Dairen perässä ja hymyili naukuvalle kissalle, raukka joutui vieläkin olemaan valjaissaan. Lavender istahti toisen tarjoamalle paikalle ja automaattisesti nojasi lämpöä kohti. Daire vapautti kissan kahleistaan ja kietoi kädet miehen ympärille. Siinä oli hyvä ja kotoisa olo, myös sisältä lämmitti.

"Kerro vanhemmistasi..." harmaasilmäinen pyysi yhtäkkiä. Mies mietti hetken, kuinka uskaltaisi vastata kuulostamatta pröystäilevältä. Eikä hän halunnut Dairelle tulevan huono mieli noin muutenkaan... Mutta parasta olisi joka tapauksessa kertoa totuus.
"He ovat ihania... Halusivat alunperin kolme lasta heti avioiduttuaan, mutta onni ei suosinut enää minun jälkeeni. He tavallaan kai lellivät minut pilalle... Saan aina heiltä paljon huomiota ja he tukevat minua joka asiassa. Äiti rakastaa leipoa ja isä harrastaa pyöräilyä. He ovat eittämättä parhaita." Hän piti hymyilevän tauon ennen kuin jatkoi.
"He kulkevat aina yhdessä ja heiltä opinkin, että Sen Oikean kanssa parisuhde kestää loppuelämän ja hieman pidempäänkin. Tietysti he joskus ovat riidelleet, mutteivät koskaan mene nukkumaan ennen kuin ovat sopineet." Hän siirsi katseensa pianolle tassuttelevaan kissaan.

Ei hän enää tiennyt alkuunkaan, kuinka vastata noihin ylitsevuotaviin kehuihin... Ei mitenkään. Vaaleanpunahiuksinen hymyili kiitokseksi ja vastasi Dairen suudelmaan. Kuinka hyvä siinä olikaan vain olla ilman sen suurempia suunnitelmia.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"He ovat ihania... Halusivat alunperin kolme lasta heti avioiduttuaan, mutta onni ei suosinut enää minun jälkeeni. He tavallaan kai lellivät minut pilalle... Saan aina heiltä paljon huomiota ja he tukevat minua joka asiassa. Äiti rakastaa leipoa ja isä harrastaa pyöräilyä. He ovat eittämättä parhaita. He kulkevat aina yhdessä ja heiltä opinkin, että Sen Oikean kanssa parisuhde kestää loppuelämän ja hieman pidempäänkin. Tietysti he joskus ovat riidelleet, mutteivät koskaan mene nukkumaan ennen kuin ovat sopineet", Lavender kertoi. Kuuntelin vaitonaisena hymyillen pientä, väsynyttä hymyä. Olin onnellinen kaunokaiseni puolesta...hän ansaitsikin hemmottelua...ja paljon...ja ennen kaikkea hän oli ansainnut rakastavat vanhemmat.

Suudelman jälkeen silitin miehen poskea ja tutkiskelin hänen hienovaraisia piirteitään.
"Vanhempasi kuulostavat aika täydellisiltä", sanoin hymyillen. Katseeni ajautui Lavenderin ohi kirjahyllyyn, missä hopeisissa kehyksissä lepäsi kuva äidistäni. Nousin hitaasti pystyyn ja kävelin huoneen poikki hakemaan kyseistä kuvaa...se oli otettu vuosi ennen kuin hän kuoli. Äidin punaiset kiharat lepattivat tuulessa, ja hänen siniharmaat silmänsä loistivat...Silitin lasipintaa ja askelsin takaisin sohvalle ojentaen kehyksen Lavenderille.
"Siinä on äitini", sanoin ja kiedoin uudestaan käteni hänen harteilleen.
"Hän olisi ihastunut sinuun heti", jatkoin hiljaa...Vaikka äitini kuolikin minun ollessa niin nuori pystyin muistamaan hänestä ihmeellisen paljon...lisäksi kummitätini kertomukset äidistäni vain vahvistivat mielikuvaani siitä millainen hän oli ollut...

"Haluatko jotain juotavaa...kivennäisvettä? kahvia? viiniä?" kysyin mieheltä vierelläni. Olin jotenkin hermostunut. Ja no...miksi en olisi...olinhan siinä rakastamani ihmisen kanssa kahden, talossa, jonne kukaan muu ei tulisi...

____
Varja | Lavender Underwood

"Vanhempasi kuulostavat aika täydellisiltä", Daire sanoi. Lavender nyökkäsi hymyillen, hän oli kiitollinen vanhemmistaan - samoin kuin ylpeä. Parempia sai hakea... löytämättä silti. Siniset silmät etsivät kuvan hyllystä, kun toinen lähti sitä noutamaan. Hän ojensi kätensä ja hellävaroen sipaisi sormenpäällä lasin pintaa. Daire kertoi siinä olevan hänen äitinsä.
"Kaunis... Muistutat vahvasti häntä", vaaleanpunahiuksinen sanoi lempeästi ja nojasi päänsä Dairen hartiaan.
"Hän olisi ihastunut sinuun heti", pidempi jatkoi. Sen Lavender kyllä uskoi, ainakin jos äiti oli ollut yhtään poikansa kaltainen... Sinisilmä silitti Dairen käsivartta, kun ei keksinyt muutakaan tapaa yrittää näyttää tukensa.
"Olisin kovasti halunnut tavata hänet." Vaikka ei kai tuo nyt niin yllätyksenä tullut, kukapa ei halunnut tavata kaunista ja ystävällisen näköistä naista, etenkin jos tästä voisi joku päivä tulla hänen anoppinsa...

Lavender katseli kuvaa vaitonaisena. Olisiko hänestä korjaamaan äidin kuoleman aiheuttama särö toisessa? Siniset silmät kohdistuivat kuvasta Dairen kasvoihin ja kulmat kurtistuivat hieman, kun hän punnitsi omaa kyvykkyyttään. Voisihan hän yrittää, tuskin siitä niin suunnatonta katastrofia ainakaan tulisi.

"Haluatko jotain juotavaa...kivennäisvettä? Kahvia? Viiniä?" pidempi kyseli. Lavender naurahti hiljaa.
"En tarvitse, sinä riität paremmin kuin hyvin."

"Todella kaunis, kuten sinäkin." Hän ojensi kehyksen takaisin Dairelle ja päätti vaihtaa puheenaihetta hieman kevyempään, niin olisi parempi.
"Kuule..." hän lausui merkitsevällä äänensävyllä väännellen käsiään ja niitä tuijotellen, "olisitko mieluummin poika- vai miesystäväni?" Vaaleanpunahiuksinen katsoi kysyvästi harmaisiin silmiin. No, ainakin kysymys oli esitetty niin, että tulkinnanvaraa oli. Hän halusi pelastaa toisen kurjalta menneisyydeltä ja ottaa kuplivaan maailmaansa, jossa sateenkaaret ja vaahtokarkit olivat arkipäivää. Epävarma hymy nosti taas suupieliä hivenen.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Kaunis... Muistutat vahvasti häntä",Lavender sanoi painaensa sievän päänsä olalleni. Naurahdin.
"Silmistä ehkä...ja hiusten väristä, mutta kasvoiltani olen valitettavasti ilmetty isäni", kerroin. Isästäni ei löytynyt ainuttakaan kuvaa...en halunnut missään tapauksessa hänen vahtivia silmiään tuijottamaan koreista kehyksistä.

"Olisin kovasti halunnut tavata hänet", kaunokainen jatkoi. Hänen silittelynsä rauhoitti kummasti. Laitoin vapaan käteni hänen reidelleen...ei tarvinnut sanoa mitään...Lavenderin vilpittömyys oli niin käsinkosketeltavaa...olin kiitollinen hänen läheisyydestään.

"En tarvitse, sinä riität paremmin kuin hyvin. Todella kaunis, kuten sinäkin" , kaunokainen naurahti ja ojensi kehyksen takaisin. Nousin verkkaalleen ylös ja vein kuvan takaisin omalle paikoilleen ja palasin sen jälkeen istumaan.

"Kuule...olisitko mieluummin poika- vai miesystäväni?"
Kohotin kulmiani yllättyneenä...mutta pian hämmenys vaihtoi pieneen nauruun. Suutelin hellästi sinisilmäni huulia, ja katsoin häntä silmät täynnä lämpöä.
"Miesystävä mieluummin...ei kai tässä enää mitään teinejä olla", vastasin kujelevasti hymyillen:"Entä sinä?"
Olin onnellinen...ainakin oletin, että Lavender oli kysynyt, josko tämä omituinen läheinen suhde muutettaisiin parisuhteeksi...nopeaa toimintaa? ei minusta...olinhan hänelle jo rakkauteni tunnustanut.

"Milloin viet minut näytille vanhemmillesi?" jatkoin aiheesta seuraavaan. Laskin miehen harteilla lepäävän käteni hänen niskaansa sivellen. Kaipa se oli niin, että synkimpien pilvien jälkeen aurinko paistoi aina...siitä oli niin pitkä aika, kun olin tuntenut oloni niin varmaksi ja rauhalliseksi. Puristin lempeästi hänen reittään.
"Rakastan sinua...", lausuin uudemman kerran, ja tuntui etten koskaan voisi kyllästyä sanomaan niin....

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender jäi miettimään, miltä vanhempi herra Deschamps näyttäisi, jos Daire näytti häneltä... Vaaleanpunahiuksinen seurasi toisen matkaa kirjahyllylle ja aina takaisin viereensä. Hän tutkaili Dairen kasvoja, olisiko tuon isä yhtä komea kuin poikansakin, vai oliko sekin kuitenkin peritty äidiltä?

Toinen kohotti kulmiaan ja alkoi nauraa hänen kysymykselleen. Miljoonat eri vaihtoehdot lähteä asunnosta ja kadota lopullisesti törmäilivät hänen mielessään. Vaaleanpunahiuksinen kallisti päätään yllättyneenä tuohon reaktioon. Daire kuitenkin suuteli huulia ja häivytti vaihtoehdot mielestä. Niin, kun kaikki nauru ei ollutkaan pilkallista...
"Miesystävä mieluummin...ei kai tässä enää mitään teinejä olla. Entä sinä?" toinen vastasi lämpimästi. Sinisilmä hymyili, niin hän oli arvellutkin. Mutta miksi toinen oli nauramaan alkanut, kuulostiko poikaystävä todella liian teiniltä... Ehkä niin. Vaaleanpunahiuksinen mutristi huuliaan. Sana miesystävä vaati hänen mielestään miehekkyyttä ja selkärankaa.
"En kyllä voi kuvitella itseäni kutsuttavan miesystäväksi..." lyhyempi totesi edelleen pohtien. Ainakin Daire oli osoittanut haluavansa seurustella hänen kanssaan, aivan kuten hän oli olettanutkin. Dairen vastaus ei siis olisi voinut osua oikeampaan, mikä levitti lämmön tunteen kaikkialle. Hymyilytti niin kovasti.

"Milloin viet minut näytille vanhemmillesi?" Daire kysyi. Samaa Lavender oli ehtinyt jo miettiä, suunnitelmissa oli ollut mennä käymään vanhemmilla vasta reilun kuukauden kuluttua, mutta nyt täytyisi ehkä visitoida jo roimasti aiemmin.
"En tiedä vielä, miten sinulla on töitä? Täytyy soitella heille ja kysyä milloin heille sopii. Ovat muka kovin kiireisiä nykään puutarhansa kanssa." Tuntui aika kummalliselta vain istua sohvalla, tavallisesti hän keksi kaikenlaista muuta puuhaa tehtäväksi juttelemisen ohella. Mutta toisen läheisyys tuntui taivaalliselta ja korvasi tekemisenpuutteen. Joskus oli hyvä vain olla.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"En kyllä voi kuvitella itseäni kutsuttavan miesystäväksi...", Lavender vastasi...mutta olihan miljoonia ja tuhansia muitakin sanoja, millä voisin hänet muille esitellä...kumppani...elämänkumppani...sieluntoveri...kultani...lemmittyni...lemmikkini...vaihtoehtoja olisi monia. Ja varmasti niistä joku osottautuisi olevan sopivin.

"En tiedä vielä, miten sinulla on töitä? Täytyy soitella heille ja kysyä milloin heille sopii. Ovat muka kovin kiireisiä nykään puutarhansa kanssa" , kaunokainen kertoi. Hymyilin hänelle sivellen nyt hänen poskeaan. En yksinkertaisesti voinut pitää käsiäni kurissa...
"Töitä minulla on melkein aina...", huokaisin. Kunhan pääsisin vauhtiin, työtahti muuttuisi aina vain raskaammaksi ja raskaammaksi...sitten pitäisi juoda enemmän kahvia, valvoa öitä ja hoitaa ulkomaanmatkoja. Katsoin enkelini suuria sinisiä silmiä...jos Lavenderin omat työt antaisivat periksi, ottaisin hänet mielelläni mukaani työmatkoille. Mies varmasti innostuisi kiertelemään Euroopan suurimpia kaupunkeja...ja tätä nykyä myös Amerikan...
"Mutta sunnuntait ovat lähes sataprosenttisesti vapaita, ja suurin osa lauantaistakin", jatkoin. Joskus havahduin siihen epämiellyttävään tunteeseen, kun tajusin aika ajoin, kuinka loppujen lopuksi epäsäännölliset työaikani olivatkaan.

"Ajattelin, että jos vain tahdot, niin voisit tulla mukaan työmatkoilleni...ainakin silloin tällöin? Olen lähdössä vajaan kahden kuukauden päästä Milanoon...eikös se olekin muodin pääkaupunki...niin ainakin kummini aina sanoo...", naurahdin kevyesti. Halusin Lavenderin niin kovasti osaksi arkeani...en voinut edes kuvitella sitä onnentunnetta, kun tulen väsyneenä illalla kotiin, ja joku muukin on minua vastassa kuin joku pieni ja nelitassuinen. Huokaisin syvään ja nostin harmaan katseeni korkealle katonrajaan...onni...mikä ihanan autuas ja uusi tunne...

Lieve päätti tuoda rauhalliseen tunnelmaan hiukan dramatiikkaa ja se loikkasi pianon koskettimille saaden aikaan kumean ja pahaenteisen sävelmän. Katsahdin Lavenderia virnistäen...Lievellä oli erikoisia tapoja toivottaa joku tervetulleeksi perheeseen...

____
Varja | Lavender Underwood

"Töitä minulla on melkein aina... Mutta sunnuntait ovat lähes sataprosenttisesti vapaita, ja suurin osa lauantaistakin." Harmi, reissu vanhempien luokse saattaisi lykkääntyä siis paljonkin. Olisi ollut mukava käydä jo pian - saada tutustuttaminen heti pois alta. Mutta, tarkemmin ajatellen, eihän Lavenderkaan vielä tuntenut Dairea, ehkä siis ihan hyvä etteivät he olleet jo matkalla vanhempien luokse...
"Katsotaan jos sinulla joskus joku kaunis päivä olisi pidemmästi vapaata, Torontoon saakka tuskin kannattaa lähteä ihan hetkeksi vain käymään", vaaleanpunahiuksinen totesi harmitellen, vaikka olisihan heillä aikaa käydä myöhemminkin.
Hän siirsi sormensa sivelemään toisen rintakehää ja suukotti huulia, muttei voinut olla pelkäämättä, ettei Daire pitäisi häntä enää kauniina kun näkisi ilman meikkiä... Se oli kylmäävä ajatus. Vaaleanpunahiuksinen painautui lämpimään kylkeen tiukemmin, eihän tuosta tietäisi ennen kuin kokeilisi.

"Ajattelin, että jos vain tahdot, niin voisit tulla mukaan työmatkoilleni...ainakin silloin tällöin? Olen lähdössä vajaan kahden kuukauden päästä Milanoon...eikös se olekin muodin pääkaupunki...niin ainakin kummini aina sanoo...", Daire naurahti. Siniset silmät räpsähtivät auki - oikeasti, Milano?! Tästä unesta olisi jo aika herätä.
"Milano on aina ollut haaveeni", hän virkkoi hiljaa hymyillen. Ei pidempi voinut olla tosissaan, ei kukaan ota toista mukaansa Milanoon tuosta noin vain. Mutta jos oli... No se lämmittikin sydäntä ja mieltä. Onni tuli jo toisen läheisyydestä.

Kissa leikki selvästi yhtä Aristokateista, ja Lavender säpsähti äkillistä ääntä. Hän naurahti eläimelle, juuri tuollaisten tilanteiden vuoksi hän halusi lemmikin asuntoonsa ja elämäänsä.
"Lievekin taitaa pitää soittamisesta.." sinisilmä puhui enemmän kissalle kuin miesystävälleen.
"Kulkeeko hän paikasta toiseen kanssasi? Aina?" Toisaalta tuntui kummalliselta, jos kissa tosiaan seuraisi Dairea koko ajan. Makuuhuoneeseen, ja -- suihkuun. Hän ravisti ihmeelliset ajatukset päästään. Joko hän tunsi mustasukkaisuutta, ja vieläpä kissan vuoksi.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Katsotaan jos sinulla joskus joku kaunis päivä olisi pidemmästi vapaata, Torontoon saakka tuskin kannattaa lähteä ihan hetkeksi vain käymään",Lavender totesi. Hymyilin miehelle. Kummaltakohan hän oli perinyt nuo kauniit silmänsä...vai olisiko ne jostain kauempaa suvusta. Kaiken kaikkiaan olin innokas tapaamaan Lavenderin vanhemmat...se olisi ensimmäinen kerta kun joku esittelisi minut vanhemmilleen. Onkohan kaunokaiseni vienyt ketään muuta näytille ennen minua...kuka tietää...siitä pitäisi kysyä joskus...

Lavender antoi suukon huulilleni ja hänen sormensa tanssivat rintakehälläni. Mies oli syötävän ihana...
"Milano on aina ollut haaveeni",mies kertoi hymyillen.
"Siinä tapauksessa haaveesi toteutuu...voin antaa sinulle oman luottokortin...saat shoppailla niin paljon kuin sielu sietää", sanoin nauraen. Raha oli asia, mitä ei minulta koskaan puuttunut...ja olisi sääli jos ne vain makasivat pankkitilin pohjalla. Arvelin Lavenderin vastustavan ajatusta luottokortista...Itse en edes huomaisi, jos joku kävisikin hieman ostoksilla minun laskuuni.

"Lievekin taitaa pitää soittamisesta..Kulkeeko hän paikasta toiseen kanssasi? Aina?" Lavender kysyi. Silitin miehen vaaleanpunaisia kiharoita ja katsoin syvälle noihin safiirisilmiin, kunnes käänsin katseeni takaisin pieneen Lieveen.
"No...kyllä se täällä kotona minua aika lailla seurailee. Hän on aika hellyydenkipeä. Sängyssä se tykkää nukkua, mutta ei silloin kun minä nukun siinä", nauroin ja vilkaisin enkeliäni kainalossani:" Nään aika usein painajaisia, ja pyörin sen takia...ihan vain varoituksena...muuten Lieve pyörii aika lailla jaloissani. Töihin en sitä koskaan ota, mutta työmatkoille kyllä."

Silmäni eivät pysyneet erossa Lavenderista. Suutelin miestä uudestaan. Hänen huulensa olivat kuin pehmeintä hunajaa...
"Jäätkö yöksi?" kuiskasin hänen korvaansa...eteninkö jälleen liian nopeasti...toivottavasti en...

____
Varja | Lavender Underwood

"Siinä tapauksessa haaveesi toteutuu...voin antaa sinulle oman luottokortin...saat shoppailla niin paljon kuin sielu sietää", Daire lausahti. Lavender kurtisti kulmiaan.
"Etkä voi", hän vastusti päätään pudistaen. Oli kyllä totta, että hänen shoppailuaan rajoitti lähinnä raha ja hänen vaatekaappinsa tilavuus, tai sen puute. Kunnon vaatehuone kenkähyllyileen oli vain haaveissa. Vaikka ajatus luottokortista tietysti houkutteli... Omantunnontuskat tosin olisivat olleet varmaan ylitsepääsemättömät, kun jo puvun ja kenkien ostattaminenkin otti niin kovasti sydämestä. Mutta ehkä vielä joku päivä.

Pidempi silitti hänen hiuksiaan - ja vaikka miehestä tuntui tämän johdosta hieman eläimelliseltä, se tuntui jollain kummallisella tapaa hyvältä. Hän hymyili katsoen harmaisiin silmiin, ne kertoivat syvästä rakkaudesta kissaa kohtaan.
"No...kyllä se täällä kotona minua aika lailla seurailee. Hän on aika hellyydenkipeä. Sängyssä se tykkää nukkua, mutta ei silloin kun minä nukun siinä. Nään aika usein painajaisia, ja pyörin sen takia...ihan vain varoituksena...muuten Lieve pyörii aika lailla jaloissani. Töihin en sitä koskaan ota, mutta työmatkoille kyllä." Enää Lavender ei voinut olla ajattelematta kissaa kiipeämässä mille tahansa tasolle kylpyhuoneessa ja siellä nyhjöttämässä ja tuijottamassa kunnes Daire viimein poistuisi... Ajatus nauratti, mutta vielä enemmän nauratti se, että hän todella ajatteli tuonkaltaisia. Mitä ihmettä tämä oli.. Hän naurahti.
"Eikö se saa nukuttua vieressäsi?" vaaleanpunahiuksinen pohti ääneen, samalla miettien saisiko itsekään nukuttua jos toinen pyörisi koko ajan. Oli rasittavaa heräillä pitkin yötä, vaikka ehkä pyörimiseen tottuisi, tai pitäisi ostaa niin suuri sänky ettei siitä olisi haittaa. Eivät he tosin vielä olleet ostamassa yhteisiä huonekaluja.

Dairen huulet löytyivät taas Lavenderin omilta ja sinisilmän käsi toisen poskelta. Siihen olisi voinut jäädä ikuisesti, vaikka kissa olikin samassa tilassa ja hivenen häiritsi - tai hillitsi.
"Jäätkö yöksi?" toinen kuiskasi korvaan. Kylmät väreet juoksivat pitkin Lavenderin ihoa, eikä hän ollut varma oliko se innostuksen vai pelon johdosta. Hän puri alahuultaan ja katsahti toisen silmiin, siitä siirtäen epävarman katseensa kissaan. Tottakai hän halusi jäädä, mutta silloin tulisi väistämättä eteen tilanne, jossa hän olisi kokonaan ilman meikkiä ja siihen hän tuskin oli valmis, tuskin oli Dairekaan. Eikä hän sitä paitsi tiennyt mitä toinen halusi, hänellä oli itsellä tapana deletoida kaikki tunteet yhden yön -juttuja kohtaan ja vaikka tämä nyt ei sellainen ollutkaan, hän pelkäsi automaattisesti tekevänsä niin jos he päätyisivät tänä yönä sänkyyn. Eikä se oikein kuulunut suunnitelmiin. Alun perin koko suhdekaan ei tietysti ollut kuulunut, mutta se oli eri asia.
"Aamulla on töitä", hän pudotti huultensa välistä liian pitkän hiljaisuuden päätteeksi. Pitäisi ehkä selittää, muttei hän tiennyt miten tai ymmärtäisikö Daire.

_____
Dalamar | Daire Deschamps

"Etkä voi", Lavender pudisteli päätän juuri niin kuin olin ajatellutkin. Hymyilin miehelle ja katsoin häntä haastavasti silmiin.
"Tietenkin voin...minä vaadin...cheri...", lausuin lopun liioitetun ranskalaisella korostuksellani toivoen sen huumaavaan sinisilmäni niin, ettei hän enää väittäisi vastaan...

[i]"Eikö se saa nukuttua vieressäsi?"kaunokaiseni mietiskeli. Lieve hyppäsi sohvan käsinojalle käpertyen vuorostaan siihen pieneksi keräksi.
"Ei oikein...kovasti hän aina yrittää...mutta taidan aina potkaista sitä vahingossa...hänen majesteettinsa on niin herkkäuninen", tuhahdin ja rapsutin Lieveä leuan alta. Kissat olivat niin ylpeitä...itsenäisiä...mutta samalla niin hellyyttäviä. Vilkaisin miestä vierelläni...Lavenderissa oli todella jotain kissamaista...ehkä se tietynlainen eleganttius, ja askelten pehmeys...

Sinisilmä ei vastannut mitään yöksi jäämisestä...olinko sittenkin ehdottanut liikaa, ihan liian aikaisin.
"Aamulla on töitä",mies lopulta vastasin. Nyökyttelin ymmärtäväisesti ja koitin hymyillä, mikä jäi pahemman kerran puolitiehen...en loukkaantunut...mutta olin jotenkin odottanut...odottanut mitä...en olisi saanut odottaa, enkä olettaa yhtikäs mitään. Ymmärsin täysin, miksi Lavender ei jäisi yöksi...hän ei vain tuntenut vielä samoin kuin minä...Älä kiinny ihmisiin...niin et pety...

"Niin tietenkin...", lausuin pyrkien pirteään äänensävyyn...Kuin purkaakseni kaiken sen rakkauden sisälläni nostin kissan viereltäni syliini. Silitin Lieven pehmoista turkiia päästä aina hännänpäähän. En halunnut näyttää heikolta Lavenderin silmissä...en halunnut vaikuttaa epätoivoiselta...Mutta jos totta puhutaan...halusin hänet kovasti viereeni yöksi viereeni...ja täysin vain nukkumaan...en edes muistanut milloin viimeksi ihminen olisi levännyt vierelläni...Niinä viininhuurteisina iltoina, kun olin hakenut lohtua nimettömiltä miehiltä, en koskaan jäänyt yöksi...koskaan...lähdin aina aamun valjetessa...

"Haluatko syödä jotain?" kysyin hiljaa hymyillen. Pyyhkäisin Lavenderin otsalle karanneen kiharan hänen korvansa taakse...ja taisinpa huokaista syvään...mitä hyvää olenkaan tehnyt elämässäni, että saan katsella sinua...Silitin tuota norsunluunvalkeaa poskea, ja painoin sormeni hellästi hänen huulilleen...niin kaunis...muttei vielä minun...

____
Varja | Lavender Underwood

"Tietenkin voin...minä vaadin...cheri...", ja niin tuo ranskalainen korostus taas vei Lavenderilta oman tahdon. Ei kai se tässä tapauksessa ollut niin vakavaakaan, kun vaaleanpunahiuksinen itsekin tiesi haluavansa toisen luottokortin, niin ahneelta ja materialistiselta kuin se hänen omaan korvaansa kuulostikin. Hän ei aikonut myöntää sitä tosiasiaa toiselle, joten tyytyi mutristamaan huuliaan ja suukottamaan toisen suupieltä kevyesti. Kyllä hän vielä jollain tapaa maksaisi kaiken takaisin.

"Ei oikein...kovasti hän aina yrittää...mutta taidan aina potkaista sitä vahingossa...hänen majesteettinsa on niin herkkäuninen", Daire tokaisi. Lavenderia hymyilytti edelleen kissan ja omistajan suhde, tuosta puuttui vain se, että omistaja siirtyisi sohvalle nukkumaan ja katti valtaisi koko sängyn.. Hän epäili niin tapahtuvankin silloin tällöin.

Pidempi oli selkeästi pahoittanut mielensä, mikä ei tietenkään ollut Lavenderin tarkoitus. Hän puraisi huultaan toruen mielessään itseään.
"Niin tietenkin..." kuulosti jotenkin niin tyhjältä, että se kirpaisi. Terässilmä nosti kissan syliinsä ja Lavender seurasi vaitonaisena, kun tuo silitti eläintä. Hän ojensi kätensä hipaisemaan kissan turkkia samalla vilkaisten toisen kasvoja, jotka eivät kovin iloisilta enää näyttäneet. Vaaleanpunahiuksinen huokaisi hiljaa, minkä virheen hän oli taas tehnyt ja kuinka sen korjaisi... Kyllä Daire antaisi anteeksi.

"Haluatko syödä jotain?" toinen kysyi hymyillen jälleen ja huokaisi. Ehkä hän ei ollutkaan vielä pilannut kaikkea, Lavender päätteli mielessään kaikenlaista. Hän nyökkäsi, koska nälkä tosiaan oli hiipinyt varoittamatta mukaan. Vaalea käsi taputti hellästi ja varovasit vielä kissan kylkeä, sitten Lavender nousi sohvalta ja odotti toisenkin lähtevän keittiöön, joka sijaitsi...jossain.

"Joten joudun lähtemään jo aikaisin", hän sanoi hiljaa. Sydän hakkasi. Oli hän aiemminkin tietysti nukkunut puolituntemattomien kanssa, muttei ollut odottanutkaan heiltä enempää kuin yön mittaista seuraa ja aamupalaa. Siniset silmät kohdistuivat harmaisiin hymy kapusi huulille.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavender oli nyökännyt myöntymisen merkiksi...ruokaa siis. Minulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa oliko jääkaapissani mitään mistä valmistaa jotain...jos ei...niin ainahan sitä voisi tilata. Kaunokainen nousi sohvalta ja minä nousin perässä. Kiedoin käteni hänen lanteilleen ja johdatin hänet keittiöön. Päästin miehestä irti ja suuntasin jääkaapille...ei siellä täysin pelkkä valo vain palanut, mutta ei se kovin täysikään ollut.

"Joten joudun lähtemään jo aikaisin"
Katsahdin Lavenderiin kulmat koholla. Vastasin hänen hymyynsä hieman hämmentyneenä.
"Joutuisin nousemaan itsekin varmasti yhtä aikaisin joten...jos vain tahdot jäädä, niin jäät...jos et...niin ehkä joku toinen kerta", sanoin hymyillen. Astuin lähemmäs siroa miestä ja miettimättä sen enempää suutelin häntä jälleen. Halusin hänet viereeni yöksi enemmän kuin mitään. En halunnut irottautua suudelmasta laisinkaan...Mutta lopulta minun oli vetäydyttävä...Uppouduin hänen silmiinsä, syke hapuili jo pilviä...

"Sanohan...pidätkö kiinalaisesta...en ole näköjään käynyt kaupassa", naurahdin syleillen miestä edelleen. Uskomatonta, miten joku ihminen pystyikään saamaan sellaisia tunteita aikaan. Niin voimakkaita...että ne tuntuivat repivän sydämen kappaileiksi...Sivelin kaunokaiseni poskia ja huuleni hamusivat hänen kaulaansa. Kaulan iho oli pehmeää...sileää...silkkiä. Ripottelin pieniä suudelmia, näykkien hiukan...Oli melkein mahdotonta muistuttaa itselleen hitaasti etenemisestä...Lavender teki sen mahdottomaksi silkalla olemuksellaan. Toivoin todella, että jonakin päivänä saisin hänessä samanlaisia tunteita aikaan kuin hän minussa...

Lopulta päästin miehestä irti hymyillen hieman anteeksipyytävästi.
"Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, että olet täydellinen?" kysyin hiljaa, harmaat silmät tutkien miehen kauniita kasvoja. Lavender oli kuin helmi...niin kaunis...täydellinen...ja harvinainen, etteivät monet sellaisia löydä koskaan...

____
Varja | Lavender Underwood

Daire hymyili taas aidommin ja lämmitti katseellaan Lavenderin sisintä. Paljon parempi näin.
"Joutuisin nousemaan itsekin varmasti yhtä aikaisin joten...jos vain tahdot jäädä, niin jäät...jos et...niin ehkä joku toinen kerta", pidempi sanoi ja astahti lähemmäs. Sitä seurannut suudelma oli pitkä ja jokseenkin täydellinen. Lavender kietoi kätensä toisen niskan ympäri ja hymyili. Kenties ei tarvinnut vastata ollenkaan, eikä vielä päättää, kyllä vastaus löytyisi illemmalla kuitenkin. Oli hän jäämässä yöksi.

"Sanohan...pidätkö kiinalaisesta...en ole näköjään käynyt kaupassa", Daire naurahti pitäen häntä edelleen otteessaan. Kieltämättä kuulosti tutulta, ettei muistanut, jaksanut tai ehtinyt käydä kaupassa. Etenkin sunnuntaiaamuisin tuppasi vain tulemaan nälkä siitä huolimatta...
"Kiinalainen käy hyvin", hän vastasi ja henkäisi tuntiessaan huulet ihollaan. Lavender taivutti niskaansa sivulle paljastaen toiselle lisää vaaleaa ihoa suudeltavaksi, siniset silmät sulkeutuivat. Siitä oli aivan liikaa aikaa, kun hän oli viimeksi tuntenut olevansa jotakin, tuntenut olevansa tärkeä ja nyt hän oli rakastettu. Mies nautti hellyydenosoituksista kuin ei olisi koskaan ennen moisia saanut osakseen, eikä edes huolehtinut siitä jättivätkö pienet näykkäisyt jälkiä.

Kun Daire päästi irti, myös Lavender palasi tähän maailmaan ja hymyili. Toinen todella oli erikoislaatuinen yksilö.
"Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, että olet täydellinen?" toinen virkkoi hiljaa. Lavender punastui, eikä voinut olla katsomatta lattiaan, vaikkei ollutkaan samaa mieltä. Daire taas vaikutti täydelliseltä ja vahvalta, sanotaanhan että vahvimmat meistä on koottu sirpaleista.
"Odota vain kun tutustut minuun paremmin", hän vastasi vinoillen ja suukotti toisen huulia. Dairen huulet olivat kovin koukuttavat, ja niinpä hän suuteli niitä jälleen painautuen toisen lämpimään vartaloon ja näykkäisten puolestaan toisen alahuulta. Hän katsoi harmaisiin silmiin sivellen muutamalla sormellaan Dairen poskea ja pian pyöritellen ohutta oranssia hiustupsua sormissaan.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavenderin suloiset posket punehtuivat ja hänen katseensa karkasi lattiaan.
"Odota vain kun tutustut minuun paremmin",mies vastasi suukottaen huuliani. Mutta se ei jäänytkään siihen. Kaunokaiseni suuteli uudestaan ja näykkäisi alahuulta. Hymähdin...ei Lavender ollutkaan niin ujo, kuin olisin kuvitellut...
"Haluan tutustua paremmin", henkäisin suudelman välissä ja hivutin omia käsiäni hänen paitansa alle...ikävä totuus oli kuitenkin, ettemme olleet täysin kahden asunnossani. Lieve oli hiippaillut keittiöön ja se päästi terävän naukausun. Irrottauduin enkelini huulista ja katsoin tuimasti kissaani, joka näytti erittäin tyytyväiseltä. Saamarin katti...

"Niin, sitä kiinalaista", tuhahdin ärsyyntyneenä ja pyörähdin ympäri sekoittaen hiukseni. Vielä yksi mulkaisu kissaani, joka oli jo kiehnäämässä Lavenderia. Kaivoin kännykän taskustani, ja etsin lähellä sijaitsevan kiinalaisen ravintolan numeron, josta olin tilannut ruokaa muutettuani...puhelin hälytti hetken, kunnes aasialaisella korostuksella puhuva mies vastasi puhelimeen. Tilasin kaksi kana-annosta, nuudeleiden ja sienien kera. Ruuat tulisivat puolentunnin sisään. Suljin puhelimen ja käännyin katsomaan Lavenderia.

"Lieve taitaa haluta sinut itselleen...taidan olla mustasukkainen", sanoin muka vakavasti, mutta huulilleni ilmestyi siitä huolimatta pieni hymy. Istuuduin keittiönpöydän ääreen ja taputin reittäni katsoen Lavenderia kutsuvasti. Sinisilmäni oli kertakaikkisen hurmaava. Voisin katsella häntä tuntikausia täysin hiljaa...ei...en voisi...repisin häneltä vaatteet pois puolen tunnin jälkeen...naurahdin itselleni, ja olin kovasti kiitollinen, ettei vaaleanpunahiuksinen nähnyt mieleni sisään...vaikka toisinaan, se olisi helpompaa...oli vaikeaa löytää sopivaa hetkeä kertoa totuuksia isästäni...jos Lavender voisikin lukea ajatuksiani, minun ei tarvitsisi sanoa yhtikäs mitään...

"Onko huomenna pitkä päivä töissä?" kysyin hellästi:"Jos ehdit, niin käydään huomenna lounaalla yhdessä? tai pitäisikö sanoa näin, että jos minä ehdin."
Huominen oli juuri niitä kurjia päiviä kun tulisin hukkumaan papereihin, soittelisin maratoonipuheluita ympäri eurooppaan, ja istuisin pitkän tovin raportoimassa isälleni kännykän kautta...Onneksi oli Lavender...

____
Varja | Lavender Underwood

"Haluan tutustua paremmin", Daire henkäisi. Niin minäkin - meihin molempiin, oli vaaleanpunahiuksisen tarkoitus vastata, muttei koskaan saanut sanoja sanottua, kun viileät sormet hänen ihollaan keskeyttivät aikomukset. Kissa säikäytti Lavenderin taas, tällä kertaa tosin naukaisemalla eikä musisoimalla, ja mies naurahti nähdessään tyytyväisen eläimen naaman.

Daire mutisi vielä kiinalaisesta ja kuulosti jokseenkin ärsyyntyneeltä. Lavender hymyili huvittuneena, olihan heillä vielä aikaa ja Lievekin oli niin suloinen. Hän kyykistyi jalkoihinsa kiehnäävän kissan luokse ja silitteli sitä. Miten kovasti hän halusikaan omaan asuntoonsa otuksen, joka sotkisi tassunsa akryylimaaliin ja tuhoaisi sohvan, veisi parhaan paikan sängystä ja istuisi keskellä työpöytää... Mies vilkaisi toista, ruuat kuulostivat niin hyviltä kun Daire ne tilasi.

"Lieve taitaa haluta sinut itselleen...taidan olla mustasukkainen", pidempi sanoi pienen hymyn kera. Kai toinen nyt ymmärsi, ettei kissalle tarvinnut olla mustasukkainen... Vaikka hän luultavasti tulisikin vielä hemmottelemaan lemmikin lähes hengiltä ja Daire saisi pelastaa kissansa kuolemasta lihavuuteen ja silittelyyn.
Toinen kutsui hänet syliinsä, ja kuinka siitä voisikaan kieltäytyä. Hän pörrötti kissan turkkia noustessaan takaisin seisomaan. Eläin saisi nyt selvitä omillaan hetken aikaa. Lavender asettui pidemmän syliin sivuttain yltääkseen kätevästi huulillaan tuon huulille.

"Onko huomenna pitkä päivä töissä? Jos ehdit, niin käydään huomenna lounaalla yhdessä? Tai pitäisikö sanoa näin, että jos minä ehdin." Ei hän halunnut töihin ollenkaan, mielessään hän toivoi että he voisivat kumpainenkin jäädä huomiseksikin Dairen asunnolle... Muttei se tainnut todellisuudessa olla oikea vaihtoehto.
"Huomenna tulee asiakkaiden lisäksi uusi harjoittelija, joka luultavasti vie aikaani luvattoman paljon... Mutta ehdin lounaalle jos sinulta löytyy sen verran aikaa minulle", hän sanoi silittäen toisen niskaa. Oli kai epäreilua vedota siihen, oliko toisella nimenomaisesti hänelle aikaa, mutta Lavender halusi tavata lounaan merkeissä.

"Onko sinulla paljon ystäviä? Mitä he pitävät Lievestä?" vaaleanpunahiuksinen lähes kujersi. Lemmikistä oli helppo puhua, sitä paitsi hän halusi itselleenkin kissan. Huomaisikohan Daire jos hän nappaisi eläimen aamulla mukaansa ja veisi kotiin...

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavender asettui syliini sivuttain. Silitin kädelläni hänen reisiään...Mies oli täydellinen...ei sille muuta sanaa löytynyt...
"Huomenna tulee asiakkaiden lisäksi uusi harjoittelija, joka luultavasti vie aikaani luvattoman paljon... Mutta ehdin lounaalle jos sinulta löytyy sen verran aikaa minulle", Lavender kertoi. Pidin katseeni koko ajan noissa säihkyvän sinisissä silmissä...lumoavat...kerta kaikkiaan.

"Yritän järjestää päiväni niin että ehdin varmasti kanssasi lounaalle, sopiiko yhdeltä? Ainakin näin alustavasti", sanoin. Vietin paljon mieluummin aikaa rakkaani kanssa kuin roikuin puhelimessa höpöttäen turhan päiväisiä latteuksia. Oli jopa huojentavaa tietää, että pääsisin kesken päivän ulos tyohuoneestani, ja pääsisin syömään mitä ihanammassa seurassa.

"Onko sinulla paljon ystäviä? Mitä he pitävät Lievestä?"Lavender kysyi. Huokaisin syvään ja kiedoin käteni hänen ympärilleen...
"Minulla ei oikeastaan ole kauheasti ystäviä...enemmän tuttuja...kuulostaako ihan kauhealle jos sanon, että kummitätini on paras ystäväni? Teidän pitäisi ehdottomasti tavata...hän on ollut ikään kuin äidin korvike siitä asti, kun äitini kuoli", kerroin hieman nolostuneena. Mutta kotiopetuksessa ei pahemmin kavereilla voinut kehuskella...ja aikuisiällä työkiireet olivat estäneet lähes kokonaan tutustumisen kunnolla muihin ihmisiin...
"Odette rakastaa Lieveä...kummitätini siis...hän on todella todella eläinrakas", jatkoin jo hymyillen. Lavender oli kevyt kuin höyhen sylissäni...oikea enkeli...

"Oletko jo tavannut sen uuden harjoittelijan?" kysyin kiinnostuneena. Lavenderin työ oli niin erilaista kun omani, ja takuuvarmasti kiinnostavampaakin...hän sentään sai jutella päivästä toiseen ihan muista asioista kuin pörssilaskelmista...ja hän sai tehdä käsillään...

Vedin Lavenderia vielä lähemmäs, jotta saisin suudeltua häntä. Silitin hänen hiuksiaan ja puristin häntä itseäni vasten...
"Rakastan sinua...", kuiskasin silmät kiinni....

____
Varja | Lavender Underwood

"Yhdeltä sopii", Lavender vastasi Dairen ehdottamaan aikaan. Yhdeltätoista olisi yksi leikkaus ja sen jälkeen aina neljään saakka harjoittelijan perehdyttämistä, siinä välissä ehtisi hyvin. Täytyihän harjoittelijankin tietää, että lounas syötiin kun ehdittiin, tai silloin kuin oli jonkun kanssa sovittu... Niin.

Lavender kuunteli tarkkaavaisena, kun toinen kertoi ystävistään, tai pikemminkin niiden puutteesta. Mies suukotti toisen otsaa. Oli kertakaikkisen harmillista, ettei toisella ollut sen enempää ystäviä... Niitä Daire olisi ansannut ja tarvinnut. Oli sentään kummitäti.

"Hänet haluaisin tavata", vaaleanpunahiuksinen totesi hymyillen. Olisihan heillä muutakin yhteistä kuin Daire, nimittäin eläimet. Ja jos hän oikein muisteli, myös vaatteet ja muoti. Heidän keskustelustaan voisi tulla niin jännittävä, että Daire pakenisi huoneesta. Tai voisi tietysti olla, etteivät he tulisi ollenkaan toimeen... Kummankohan Daire silloin valitsisi, vai pystyisikö toinen pitämään heidät erillään.. Sen näkisi sitten.

"Oletko jo tavannut sen uuden harjoittelijan?" Daire kysyi.
"En vielä, puhelimessa jo tosin sovimme ajasta jolloin hän kävi moikkaamassa henkilökuntaa ja katsomassa vähän paikkoja. Minä satuin olemaan vapailla juuri silloin", hän naurahti ja jatkoi, "tyttö vaikutti kyllä oikein mukavalta ja reippaalta, ehkä vain hiukan liian innokaalta minun makuuni." Harjoittelijasta olisi joko suuri apu muille työntekijöille tai sitten hän olisi hirvittävä maanvaiva.

Daire suuteli jälleen hänen huuliaan, siinä lähellä oli muutenkin hyvä olla.
"Rakastan sinua..." alkoi kuulostaa koko ajan kotoisammalta. Hän katseli toisen suljettuja silmiä ja kuunteli hengitystä. Mies laski toisen suudelman huulille ja hymyili. Tähän mieheen tuskin olisi vaikea langeta.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Yhdeltä sopii"
Ilo läikähti sydämessä...nyt oli jotain mitä odottaa...ja mikä piristäisi pitkän työpäivän keskellä...täytyisikin varata heti aamusta pöytä. Lavender tuoksui hyvälle...hiuslakalle...tupakansavulle, ja sitruunalle...

"Hänet haluaisin tavata", Lavender vastasi...
"Ja Odette, haluaa varmasti tavata sinut heti kun vain kuulee sinusta...tulette varmasti juttuun keskenänne", hymyilin rakkaalleni hellästi. Odetessa ja Lavenderissa oli paljon samoja piirteitä...he olivat molemmat tyylikkäitä, ja vaatteet, että kengät taisivat molemmilla olla henki ja elämä...Kumpainenkin rakasti eläimiä ja omasivat positiivisen asenteen elämään...kunhan he pääsisivät vauhtiin, niin heistä tulisi varmasti hyviä ystäviä keskenään...

"En vielä, puhelimessa jo tosin sovimme ajasta jolloin hän kävi moikkaamassa henkilökuntaa ja katsomassa vähän paikkoja. Minä satuin olemaan vapailla juuri silloin...tyttö vaikutti kyllä oikein mukavalta ja reippaalta, ehkä vain hiukan liian innokaalta minun makuuni", kaunokainen kertoi. Niin...yleensä harjoittelijat olivatkin yli-innokkaita, tai sitten täysin patalaiskoja, tai niin ujoja, etteivät uskaltaneet tehdä mitään, ennen kuin antoi luvan. Silitin Lavenderin kiharoja...kuinkahan pitkään hän oli niitä aamulla taiteillut...aavistuksen punainen väri nousi poskilleni...enkelini oli nähnyt paljon vaivaa, jotta näyttäisi hyvältä...

Ovisummeria soitettiin. Nostin kevyesti Lavenderin syliini ja laskin hänet viekkaasti hymyillen jaloilleen. Kiiruhdin eteiseen ja painoin nappia, mikä avaisi alaoven. Jäin odottamaan eteiseen siksi aikaa, kun ruokalähetti matkasi hissillä yläkerrokseen...ja pian ovikelloa soitettiin. Etsin lompakon taskustani ja avasin oven. Pienikokoinen mies ojensi muovipussia, missä ruuat olivat siististi pakattuna. Etsin lompakosta muutaman setelin ja ojensin ne miehelle, joka kiitti auliisti...ruuan tuoksu oli hyvä. Suljin oven miehen perässä, ja astelin takaisin keittiöön.

"Otetaanko lasilliset viiniä?" kysyin ja laskin muovikassin pöydälle. Otin sieltä kaksi pahviastiaa, missä ruuat olivat.
"Haluatko mieluummin puna- vai valkoviiniä? Roseetakin löytyy?" kohdistin kysyvän katseen Lavenderiin...huomasin tuijottavani miehen huulia...nyt riitti...pitäisi ryhdistäytyä...

____
Varja | Lavender Underwood

"Ja Odette, haluaa varmasti tavata sinut heti kun vain kuulee sinusta...tulette varmasti juttuun keskenänne." Kummitäti siis ei ollut vielä kuullut Lavenderista - tämäpä yllätys. Vaikka olivathan he vasta ensimmäisillä treffeillään, tämä huomio säikäytti vaaleanpunahiuksista hivenen, vaikutti Daire jo hirvittävän kiintyneeltä. Tai hirvittävän ihanan kiintyneeltä ehkä ennemmin.

Daire nosti hänet yllättävän keveästi lattialle jaloilleen ja hymyili tavalla, joka sai kylmät väreet viipottamaan Lavenderin selkää pitkin. Epävarmana hän rapsutti niskaansa jääden keittiöön odottamaan ruokien tuontia. Mies asteli ikkunalle ja katseli alas kaduille... Mitä tästäkin tulisi. Hän hymähti itsekseen ja vaelsi takaisin pöydän ääreen. Hymyilytti... Ja Daire kuului sulkevan ulko-oven, kohta saisi syötävää.

Sinisilmä nousi nenänsä ja tuoksun perässä takaisin jaloilleen, tepsutti muutaman askelen toista vastaan ja peruutti takaisin pöydän lähistölle. Hän puri alahuultaan viettelevästi ja katsoi toista silmiin huomatessaan Dairen katseen pysähtyneen sinisilmiä alemmas.
"Valkoviini maistuisi. Voinko auttaa?" hän kysyi jo matkaten kohti kaappeja etsimään viinilaseja. Ne löydettyään hän laski kaksi keittiön pöydälle ja katsahti Dairen touhuja. Mitäs sitten...

Vaaleanpunahiuksinen istui sen paikan, jossa he istuivat aiemmin, vastapäiselle paikalle ja odotti nälkäisenä aterioinnin aloitusta. Hän antoi katseensa vaeltaa ja viipyä harmaissa silmissä ja kauniissa vaaleassa ihossa...
"Tapaatko Odettea useinkin?" sinisilmä uteli lempeästi. Häntä kiinnosti toisen perhesuhteet kamalasti, ilmeisesti hän oli itse saanut elää oikeaa unelmaa ja idylliä, eikä osannut arvostaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan vieläkään sen ansaitsemalla tavalla.

Mies kallisti päätään. Katse seurasi edelleen intensiivisesti toisen jokaista ilmettä ja pienintäkin elettä.
"Olet uskomattoman komea", hän totesi puoliksi ajatuksissaan.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Valkoviini maistuisi. Voinko auttaa?"Lavender vastasi, ja ennen kuin ehdin kieltää, mies oli tonkimassa jo kaappeja...hän oli ihanan oma-aloitteinen...ja niin piti ollakin. Pian kaunokainen löysi kaapista kaksi viinilasia. Avasin viinikaapin oven ja otin sieltä esiin yhden pullon valkkaria. Samalta hyllyltä etsin korkinavaajan ja pian ihanan hedelmäinen tuoksu täytti keittiön. Kaadoin viinin laseihin yhdelle kädellä...sekin oli vaatinut pitkän harjoitusjakson...

Istuuduin alas, ja avasin pienen pahvisen poksin...tuoksu oli huumaava...
"Tapaatko Odettea useinkin?"
Katsahdin miehen kauniisiin safiirisilmiin. Hymyilin hänelle lämpimästi irrottaen kaksi puutikkua toisistaan.
"Nyt enemmän kuin ennen...Lapsuudessani en tavannut Odettea kuin melkeinpä kesäisin. Kummini muuttaa aikamoisella tahdilla, ja isäni oli kovin tarkka siitä kuinka paljon vietimme aikaa yhdessä", kerroin vakavana. Isäni olisi mielellään halunnut katkaista minun ja Odeten välit kokonaan...mutta nainen oli ollut äitini lapsuuden ystävätär...kaipa se oli kunnioitusta äitiä kohtaan, ettei hän tehnyt niin...

Poskia kuumotti Lavenderin intensiivinen katse...ja hetken tunsin oloni tyhmäksi syödessä...
"Olet uskomattoman komea",kaunokainen totesi kuin ajatuksissaan...ehkei hänen ollut tarkoitus sanoa sitä ääneen.
"Kiitos...ja sinä olet ihmeellisen kaunis...ihana...upea...silmäsi ovat kuin kauneimmat jalokivet ja ihosi kalleinta silkkiä...", vastasin runollisesti hymyillen. Ja tarkoitin jokaista sanaa. Lavender oli tosiaan ainutlaatuinen...kuin taideteos.

"Maistuuko?" kysyin tutkiskelleen enkelini kasvoja...Halusin hänet viereeni yöksi...mutta enemmän halusin herätä ja nähdä hänet heti ensimmäiseksi...ja halusin nähdä hänet tästedes joka ikinen aamu...siihen asti kunnes silmäni eivät enää aukeaisi...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender seurasi viinin kaatamista - tuo täytyisi itsekin opetella. Viinin juomisessa tai pullon avaamisessa ei ollut ongelmia, mutta tyylikkyys sen kaatamisessa puuttui. Ehkä Daire haluaisi joku päivä opettaa häntä...
"Nyt enemmän kuin ennen...Lapsuudessani en tavannut Odettea kuin melkeinpä kesäisin. Kummini muuttaa aikamoisella tahdilla, ja isäni oli kovin tarkka siitä kuinka paljon vietimme aikaa yhdessä", toinen vastasi hänen kysymykseensä ihmeen vakavana.
"Eikö isäsi pidä hänestä? Missä Odette tällä hetkellä asuu?" hän jatkoi uteluaan alkaen itsekin vihdoin syödä. Kai toinen ilmoittaisi jos kysely häiritsi, minkäs hän uteliaalle luonteelleen mahtoi. Sitä paitsi kuvio vaikutti kovin mielenkiintoiselta.

"Kiitos...ja sinä olet ihmeellisen kaunis...ihana...upea...silmäsi ovat kuin kauneimmat jalokivet ja ihosi kalleinta silkkiä..." Daire lausui kauniisti. Lavender tuhahti, olisi pitänyt arvata, ettei toinen antaisi hänen kehujensa lipua ilmaan vastaamatta niihin. Ja tietysti vielä pistämättä paremmaksi. Hän hymyili vinosti, tuntui kuitenkin hyvältä saada kuulla vilpittömiä imarteluja upealta mieheltä. Silti Lavenderia hirvitti entistä enemmän se tuleva hetki, jolloin Daire näkisi hänet niin kutsutussa luonnollisessa tilassaan ilman meikkiä ja hiukset unesta sotkussa... Voisi se mennä hyvinkin, tietysti, mutta hän yritti varautua henkisesti pahimpaan.

"Tämä on ihanaa", vaaleanpunahiuksinen vastasi toisen kysymykseen ruuasta popsien sievästi kananpaloja tikuilla. Ajatuksissaan hän myös kiitti opiskelukavereitaan, jotka muutama vuosi sitten opettivat hänet taiteilemaan puikoilla ruoan nätisti suuhun. Olisi ollut jokseenkin noloa pyytää haarukka moista ruokaa varten...
"Sienet ovat erityisen herkkua, vaikken tavallisesti niin sienten ystävä olekaan", hän naurahti.

"Teet kai paljon töitä?" sinisilmä kysyi varovasti tietämättä, halusiko kuulla vastausta ollenkaan. Häntä epäilytti tulisiko parisuhde toimimaan, jos Daire olisi koko ajan töissä... Hän oli itse kuitenkin kovin hellyydenkipeä, ja niin tuntui kieltämättä olevan toinenkin. Liian vähän olisi liian vähän.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Eikö isäsi pidä hänestä? Missä Odette tällä hetkellä asuu?"
Lavenderin innokas tiedonhalu oli jotain niin uutta ja piristävää...pitkästä aikaa joku oli todella kiinnostunut minusta ihmisenä...ei vain minusta pankkiirina, ja miehenä, joka istuu valtavan rahakasan päällä. Pyörittelin viiniä lasin reunoja pitkin...sekin turha ja hienostunut tapa, josta oli vaikea päästä eroon...jos totta puhuttiin, niin viini pitäisi vain juoda...ei jokaisesta lasillisesta tarvitsisi irrottaa ilmaan aromia...

"No...en oikein osaa sanoa. Siltä se kovasti vaikuttaa ettei isäni pidä hänestä...Odette ja äitini olivat lapsuudesta asti parhaita ystäviä. Ja Odette on kertonut, että hän oli äidilleni melkein kuin isosisko...he olivat todella läheisiä. Ja kuulemma silloin joskus isäni oli hauska mies, mutta kun äitini kuoli, niin Odeten ja isän välit viilenivät saman tien. Joten...tiedä häntä...", vastasin ja kohautin olkapäitäni. Se mitä olin kuullut isästäni ennen äidin kuolemaa, oli kuin joku olisi kertonut kauneinta tarinaa...se mies, jonka minä tunsin oli kaikkea muuta kuin lempeä ja hauska...
"Odette asuu täällä Snowfinchissä, Sandsleyssa", jatkoin katsellen Lavenderin kauniita kasvoja. Ruoka oli hyvää...kotikutoista, ja mausteista...

"Tämä on ihanaa. Sienet ovat erityisen herkkua, vaikken tavallisesti niin sienten ystävä olekaan", kaunokaiseni naurahti. Hymyilin miehelle hellästi. Hän oli ylimaallisen suloinen napsiessaan puikoilla pieniä kananpaloja...

"Teet kai paljon töitä?"Lavender jatkoi keskustelua. Olin syönyt vain puolet annoksestani, ja nyt jo tuntui etten haluaisi syödä enempää...olin kai niin enkelini lumoissa, ettei ruoka enää maistunut.

"Aika paljon...olen sentään toimitusjohtaja, ja vaatii aikaa kunnes työt tasautuvat...pakko myöntää, että teen välillä liikaa työtä...sen huomaa niinä aamuina kun herään niska kipeänä nukahdettuani tietokoneen ääreen", kerroin ja kulautin loput viinistäni kurkustani alas. Mutta saattoihan olla, että tein töitä niin paljon vain siksi, että unohtaisin tyhjän ja turhan elämäni...
"Mutta kyllä minulla aikaa riittää sinulle...jos sitä pelkäät?" kohotin kulmiani itsetietoisena...olin valmis valvomaan muutaman tunnin myöhempään, jotta saisin olla ihanaisen Lavenderini kanssa...hän oli sen arvoinen...

____
Varja | Lavender Underwood

Vaaleanpunahiuksinen kuunteli Dairen kertomusta tarkkaavaisena. Apea sävy puheessa muistutti miestä, kuinka onnekas hän itse olikaan. Hän toivoi voivansa antaa osan omastaan toiselle... Ehkä se olisikin jollain tapaa mahdollista.
"Isäsikin taitaa kaivata äitiäsi aika tavalla..." Lavender pohti ääneen. Rakkaan menettäminen voisi todella murskata koko ihmisen, tai useamman kuten tässä tapauksessa. Dairessa olisi paljon korjattavaa. Lavender hymyili vinosti toiselle korjaten niskaansa karanneet hiukset takaisin muiden joukkoon.

"Ihanko totta? Kuinka hän on tänne päätynyt?" sinisilmä innostui kuullessaan Odeten asuvan samassa kaupungissa. Jollain tapaa kummitädin tapaaminen ei pelottanut lainkaan, kaikkien muiden sukulaisten ja kollegojen kylläkin... Hän uskoi saavansa Odeten puolelleen helposti, mutta muista ei ollut ollenkaan varma. Vaikka eihän sillä olisi pitänyt olla mitään väliäkään... Lavender puri kevyesti huultaan ja kohtasi taas nuo teräksenharmaat silmät. Niissä täytyi olla jotain maagista, kun ne saivat vaaleanpunahiuksisen aina hymyilemään. Niiden luulisi olevan kylmät ja pistävät, mutta katse Lavenderia kohtaan ei ainakaan ollut tyly, päinvastoin. Eikä sellaiselle voi murjottaa vaikka haluaisikin.

Mies huomioi Dairen lopettaneen syömisen ja mietti siihen hetkisen syytä; eikö toinen pitänytkään ruuasta vai oliko liian keskittynyt jo muuhun? Ei silläkään tosin juuri väliä ollut, hän jatkoi itse popsimista, joskin hieman hidastuneeseen tahtiin. Maha alkoi olla jo aika täynnä, mutta ruoka oli niin hyvää...

"Aika paljon...olen sentään toimitusjohtaja, ja vaatii aikaa kunnes työt tasautuvat...pakko myöntää, että teen välillä liikaa työtä...sen huomaa niinä aamuina kun herään niska kipeänä nukahdettuani tietokoneen ääreen", Daire kertoi. No, olisihan toisella nyt joku joka herättäisi hänet ja hoitaisi sänkyyn nukkumaan.
"Mutta kyllä minulla aikaa riittää sinulle...jos sitä pelkäät?" Sitähän hän pelkäsi... Ja oli vaikea uskoa, että kaiken työn lomassa Lavender saisi toiselta riittävästi huomiota. Toisaalta hän oli jo jonkin aikaa ollut kokonaan vailla toisen miehen lämpöä ja hoivaa, ehkä tuollaiseen järjestelyyn voisi tottua.
"Oletko varma?" sinisilmä varmisteli ennen kuin laski katseensa ikkunaan. Hän ei voinut olla olematta huolissaan tuonkaltaisista pikkuseikoista. Ne paisuisivat ajan myötä.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Isäsikin taitaa kaivata äitiäsi aika tavalla...", Lavender pohti...tuijotin olematonta kuvajaistani viinilasin pinnasta...niin me kaikki kaipaamme häntä, ajattelin. Jos äitini eläisi, olisi kaikki aivan toisin. Isäkin pystyisi ehkä hyväksymään minut juuri tällaisena kun olin...

"Ihanko totta? Kuinka hän on tänne päätynyt?"Kaunokaiseni jatkoi ihanan piristävää puhumistaan...hänen äänensä oli kuin puron solinaa syksyn iltatuulessa. Rauhoittavaa...mutta samalla pirteää ja pulppuilevaa. Täydellistä suorastaan...Naurahdin hiljaa ja nojasin selkänojaan.
"Hän halusi ehdottomasti muuttaa samaan kaupunkiin kanssani, kun siihen on kerrankin mahdollisuus...Odette on sellainen maailmanmatkaaja...hän on asunut monissa eri maissa siitä lähtien kun hän jäi leskeksi...Odette on hieman rauhaton sielu..hän kai etsii vieläkin elämänsä suurinta rakkautta", kerroin tarkkaillen Lavenderin ilmeitä. Mielsin enkelini romantikoksi, joten Odeten suuri kaihoinen tarina varmasti vetoaisi häneen...Siinä vielä yksi ja loistava yhteinen piirre heidän välilleen...

"Oletko varma?"kaunokainen kysyi hieman epäileväisenä. Tuolin jalat hankasivat lattiaan työnnettyäni sitä taaksepäin päästäkseni ylös. Kiersin pöydän toiselle puolelle, ja laskin käteni Lavenderin selkänojalle. Toinen käteni kieputteli hänen vaaleanpunaisia kutrejaan...Katsoin hänen suuria syvän sinisiä silmiään huulillani pieni hymy. Mies murehti ihan turhaan. Annoin Lavenderin hiukset valua sormieni välistä hänen harteilleen, ja siirsin käteni hänen poskelleen silmääkään räpäyttämättä...

"Olen...Kun olet kanssani, sinun ei koskaan tarvitse miettiä sitä, ettenkö jakaisi aikaani kanssasi...", vedin hänet hellästi ylös tuolilta ja kiedoin käteni hänen sorjan vartalonsa ympärille.
"Jos olen töissä, saat soittaa minulle ihan milloin tahansa...kun teen paperihommia kotona, saat aina tulla syliini istumaan...haluan jakaa kanssasi kaiken...kultaseni...", henkäisin hiljaa hänen korvaansa.
Puristin miehen vartta itseäni vasten, kunnes suljin nuo lempeän kauniit kasvot kämmenteni väliin ja suutelin hänen huuliaan...Niin lämpimät...kosteat...kuin pienen pienet kastepisarat...hauraat...lasia...

Keinutin Lavenderia sylissäni...halusin tuntea hänet jokaisella solullani...halusin hänen tuoksunsa tarttuvan vaatteisiini...ihooni...jotta hän olisi lähelläni ikuisesti...
"Rakastan sinua...", sanoin hellästi ja painoin etu- ja keskisormeni ensin omille huulilleni ja painoin ne sitten miehen huulille...enkeli...hän on todellinen enkeli...

____
Varja | Lavender Underwood

Vai oli Odettekin jäänyt leskeksi... Kuulosti kuin huono onni olisi seurannut Dairea ja hänen läheisiään pidemmän aikaa. Kummi vaikutti kuitenkin elämäniloiselta ja mielenkiintoiselta. Lavender kallisti päätään kuunnellessaan Dairea.
"Hän kai etsii vieläkin elämänsä suurinta rakkautta", pidempi lopetti. Vaaleanpunahiuksinen punastui kevyesti ja katsoi ikkunaan - heillä taisi olla Odeten kanssa enemmänkin yhteistä. Ehkä nyt vihdoin oli lykästänyt. Hän tunsi perhoset, jotka olivat jääneet talviunille edellisen ihastuksen lähdettyä jo jonkin aikaa sitten ja naurahti itselleen. Oli hölmö olo.

Hän nappasi suuhunsa viimeisen kananpalasen - ja oli jokseenkin yllättynyt syötyään koko annoksen - ja kumosi viimeisen siemauksen viinistään. Hän kuuli toisen nousevan tuoliltaan ja kiertävän pöydän tullakseen luo. Lavender katsoi kauniisiin silmiin ja antoi toisen hipelöidä hiuksiaan. Hän kuunteli toisen lirkuttelua hyvillään, tuntui uskomattomattoman hyvältä olla jollekin oikeasti erikoinen ja tärkeä. Vaaleanpunahiuksinen nousi jaloilleen suoraan toisen syleilyyn.

"Jos olen töissä, saat soittaa minulle ihan milloin tahansa...kun teen paperihommia kotona, saat aina tulla syliini istumaan...haluan jakaa kanssasi kaiken...kultaseni..." Juuri niin, hyvä. Vaaleanpunahiuksinen upposi toisen silmiin ja kietoi kädet tämän niskan taakse kun katsekontakti tiivistyi suudelmaan. Hän painautui Dairen lämpimään vartaloon.
"Siinä tapauksessa... Kuulostaa lupaavalta."

"Rakastan sinua..." Daire sanoi pehmeällä äänensävyllä. Lavender olisi kehrännyt jos olisi osannut... Hän painoi päänsä pidemmän olkaa vasten ja piirsi sormenpäällään toisen niskaan kahdeksikkoja. Siinä oli todellisesti hyvä olla, vaikka olisi mukavampi olla jossain muualla.

"Etkö tuon enempää aio syödä?" hän kuiskasi vilkaisten Dairen puoliksisyötyä annosta. Mies toivoi, ettei toinen haluaisi jatkaa ruokailuaan vaan palata sohvalle, siellä oli hyvä.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Siinä tapauksessa... Kuulostaa lupaavalta", Lavender oli lausunut ihanalla enkelin äänellään, enkä vain kyennyt olemaan hymyilemättä...hän sai minut onnelliseksi...

"Etkö tuon enempää aio syödä?"mies kysyi. Pudistin päätäni...ei tehnyt enää mieli mitään muuta kuin syventyä lemmittyni silmiin. Upota, ja hukkua niihin ainiaaksi. Silitin hellästi hänne selkäänsä ja johdatin hänet takaisin olohuoneeseen, ja istumaan sille samalle kermanväriselle sohvalle. En istunut itse, mutta kumarruin niin, että yletyin noille syntisen kauniille huulille. Ne olivat niin pehmeät...luotu suutelemaan...hymyilin hänelle vienosti ja käännyin sitten kannoillani. Astelin muutaman askeleen kohti pianoa ja istuuduin alas.

"Voisin soittaa sinulle nyt...", sanoin, ja katsoin kaunista miestä flyygelin yli. Lavender oli suorastaan jumalainen siinä istuessaan...hän oli silkkaa ihanuutta, vain pelkästään olemalla siinä...Lopulta irrotin katseeni tuosta lumoavasta näystä ja suoristin ryhtiäni...katse eteenpäin...jonnekin kaukaisuuteen...olisin voinut soittaa jotain tuttua...kenties Mozartia...mutta halusin jotain muuta...jotain henkilökohtaisempaa...jotakin omaa...olin säveltänyt joskus itse...hieman tapaillut omia kappaleita...ehkä nyt olisi aika tuoda niistä joku julki.
Sormet löysivät paikkansa koskettimilta, ensimmäinen sävel...

Se kappale oli omistettu äidilleni...niin kuin kaikki muutkin sävellykset, jotka olin tehnyt...se oli täynnä mahtipontisia nousuja ja laskuja...alku oli hiljainen...hiipivä...odottava...kunnes sävel puhkeaa kukkaan...silkkaa riemua...iloa...rakkautta...nopeaa...pysähdys...hetken hiljaisuus...hyytävän hiljainen sointu, joka liukuu kovaan, ärhäkkään, jopa agressiiviseen osaan...toinen pysähdys...loppu on hidasta...hiljaista...kuin enkelikuoron laulantaa...viimeisen sävelen kohdalla painan pääni alas...en muistanut, milloin viimeksi olisin saanut sen loppuun asti...hengitin hetken hiljaa silmät kiinni, kunnes huokaisin syvään ja nostin harmaan katseeni enkeliini...

"Mitä pidit...oliko se liian omituinen?" kysyin ja sipaisin otsalle valahtaneita hiuksiani jännittyneenä. Muitten mielipiteillä ei ollut väliä kuin Lavenderin...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender istahti pehmeälle sohvalle, muttei saanutkaan Dairea viereensä lämmittämään. Suudelman sai sentään, ennen kuin toinen jo loittoni pianon luokse. Hän vilkaisi ympärilleen etsien kissaa, jos se olisi taas jossain nurkassa tuijottamassa... Muttei toistaiseksi tavannut katseellaan karvapalloa.
"Voisin soittaa sinulle nyt..." Daire sanoi katse rakkautta tihkuen. Lavender nyökkäsi - hän ei ollut odottanut pääsevänsä näin pian kuuntelemaan soittoa. Miestä jännitti, mitä jos toinen ei olisikaan hyvä soittamaan, mitä silloin pitäisi sanoa..? Mitä silloin voisi edes sanoa valehtelematta ja kohteliaasti? Hän kieputti kiharan latvaa etusormensa ympärille ja kun ensimmäiset sävelet tavoittivat Lavenderin tajunnan, ei epäilys toisen soittotaidoista enää ollut edes muistissa.

Hän kuunteli sointujen elämistä, sitä kuinka pieni ääni toisensa jälkeen muodosti yhdessä jatkumon, joka kimposi lattiasta kattoon ja heläytti ikkunan kautta lisää voimaa itseensä. Hän näki tunteen, joka soljui Dairen olemuksesta ja sisimmästä koskettimiin, ja joka flyygelin kannen alta syöksähti kuuluviin itsevarmana. Hän tunsi ihonsa alla, hän tunsi sydämessään jokaisen hiljaisen sävelen ja hiipivän soinnun - ja hän hengästyi. Mies nousi sohvalta ja melodian viemänä sipsutti äänettömästi lähemmäksi.
Silmät sumenivat kyynelten saapuessa ja samaan aikaan Daire laski päänsä. Kappale oli loppunut, mutta se jätti viipyilevät kylmät väreet kulkemaan Lavenderin selkään.

"Mitä pidit...oliko se liian omituinen?" Daire kysyi sipaisten oransseja hiuksiaan suloisesti kasvojen tieltä. Lavender pyyhkäisi silmäkulmaansa, nyt ei ollut aika pillittää... Hän astui viimeiset erottavat askeleet ja halasi toista.
"Ei... Se on täydellinen", hän henkäisi täydestä sydämestään väristen kevyesti vielä musiikin jälkimainingeissa. Sinisilmä rutisti toista otteessaan. Lopulta hän päästi irti ja katseli harmaisiin silmiin. Ne olivat kauniit, kertoivat tarinaa ja samalla sulkivat sisäänsä salaisuuksia. Mies nosti varovasti toisen leukaa ja suuteli Dairen kosteita huulia.

___
Dalamar | Daire Deschamps

Lavender oli hiipinyt taakseni kappaleen aikana...kun olin nostanut katseeni, olin hämmentynyt..Lavenderin silmät kimmelsivät, kuin pienet keväiset purot...olivatko ne kyyneliä...

"Ei... Se on täydellinen",mies oli vastannut...ja pian hänen kätensä kietoutuivat kaulalleni. Kiitollisena painoin pääni Lavenderia vasten...hän tärisi...ja niin tärisin minäkin. Voimakas aalto sai koko kehoni vavahtelemaan...
"Kiitos", kuiskasin hiljaa, kun kaunokaiseni astui hieman taemmas. Hän kohotti leukaani ja painoi ihanat huulensa vasten omiani. Syvennyin suloiseen suudelmaan ja vedin hänet syliini...

"Tiedätkö kuinka ihana olet...",huokaisin onnellisena ja painoin kasvoni hänen silkinpehmeälle kaulalleen...Keinutin Lavenderia sylissäni hiljaa...hän oli niin kevyt...aivan kuin keiju...yhtä kaunis ja aurinkoinen...oikea valopilkku surkean synkässä elämässäni. Kiedoin käteni paremmin hänen ympärilleen ja puristin...jospa vain saisin pitää hänet omanani ikuisesti...pahoin pelkäsin...ettei se ollut mahdollista...jos isäni tietäisi...hätkähdin kylmää viiltoa rinnassani...pelkän isän ajatteleminen sai minut pelkäämään...

"Lavender...meidän pitäisi puhua hieman...", sanoin vakavana ja katsoin tuota kaunista miestä sylissäni...

____
Varja | Lavender Underwood

"Tiedätkö kuinka ihana olet..." Daire huokaisi ja Lavender nauroi kevyesti. Sanat tuntuivat piristäviltä ja raikkailta, pitkästä aikaa oli niin hyvä olla jonkun kanssa, ettei hän edes muistanut millaista oli ollut olla yksin. Vai oliko tuo kerrassaan ensimmäinen kerta, ei hän voinut muistaa... Ja niin hän huomasi istuvansa jo toisen sylissä, mikä sai miettimään missä välissä oli siihen päätynyt tai miten. Dairen läheisyys oli vallan huumaavaa, mutta Lavender ei ollut huolissaan; hän pystyi luottamaan toiseen jo sokeasti vaikkei edes tuntenut tätä.
Punattujen huulten välistä kuului hiljainen huokaus, kun Daire piti hänestä entistäkin tiukemmin kiinni. Mies silitti oranssia kuontaloa hellästi ymmärtäen hitaasti toisen todella tarvitsevan vakaata suhdetta elämäänsä. Lavender tiesi pystyvänsä siihen, jos vain Dairen rakkaus jatkaisi itsestään ilmoittelua yhtä räiskyvästi.

Daire olikin pian vakava.
"Lavender...meidän pitäisi puhua hieman..." toinen sanoi. Vaaleanpunaiset kulmat kurtistuivat ja hämmennys valtasi kirkkaat silmät. Kaiken piti olla hyvin, täydellisesti, eikä Lavender keksinyt pikaisesti muita vaihtoehtoja kuin edellisestä avioliitosta tai parisuhteesta olevat homofobiset lapset tai murhanhimoisen kaksoisveljen... Eikä kumpikaan niistä kauheasti houkutellut tutustumaan sen tarkemmin. Tai ehkä Daire olikin kuolemansairas ja päätti ilmoittaa, ettei Lavender saisi perinnöstä mitään... Eipä häntä raha niin kiinnostanutkaan, mutta huolestui toisen kunnosta aika tavalla.
"Mistä niin?" mies kysyi sipaisten toisen leukaa ja räpsyttäen silmiään uteliaana. Hän vilkaisi sylissään lepääviä käsiään. Niille olisi pitänyt keksiä jotakin tekemistä.
"Voidaan puhua mistä vaan." Lavender halusi alleviivata, että häneen voisi luottaa asiassa kuin asiassa ja että hänelle voisi aina kertoa huolensa, vaikkei hän osaisikaan sanoin auttaa. Lavender nuolaisi alahuultaan odotellessaan jännittyneenä, mistä Daire halusi puhua.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Mistä niin? Voidaan puhua mistä vaan" , Lavender sanoi niin sydäntäsärkevän hellyyttävästi. Miehen äänestä kuulsi silkka vilpittömyys, enkä voinut olla miettimättä tuhannen kerran oliko tämä ihana enkeli edes todellisuudessa olemassakaan. Tumma varjo sulki rakkaudesta pamppailevan sydämeeni, ja kietoi sen tukahduttavaan verkkoon...entä jos kaiken kertomani jälkeen Lavender ei tahtoisi nähdä minua...olla enää missään tekemisissä...mutta se riski oli otettava...

Huokaisin syvään ja korjasin asentoani vaaleanpunahiuksinen mies sylissäni...en tiennyt yhtään mistä aloittaisin...ja miten esittäisin asiani. Puristin vain Lavenderia...
"Niin kuin tiedät, minulla ja isälläni ei ole hyvät välit...mutta jos ihan totta puhutaan meillä ei ole välejä oikeastaan ollenkaan...Hän...hän vihaa minua...ihan todella. Ja hän vihaa minua vain ja ainoastaan sen tähden, että olen homo", jouduin nielaisemaan sillä kurkkuani kuristi...tämä oli ensimmäinen kerta kun kertoisin tästä kenellekään...ja tuntui pelottavan hyvällle...

"Isäni on hyvin tarkka imagostaan, ja perheyrityksen maineesta, eikä hän tahdo, että kukaan saa koskaan tietää homoudestani...Hän on uhkaillut minua siitä lähtien kun kerroin tunteistani miehiä kohtaan...ja vain ainoastaan se, että hän haluaa pitää hyvistä perhekullisseista niin hyvää huolta, esti häntä hakkaamasta minua. Mustelmat olisi huomattu heti...mutta sitä vastoin hän käytti henkistä väkivaltaa...", vedin syvään henkeä, sillä ääneni alkoi väristä...

"Hän...hän on käyttänyt tuhansia dollareita puoskaripsykiatreille, joiden tarkoitus oli ´parantaa´ minut...ja ne menetelmät...ei kukaan enää käytä sellaisia...minut on lukittu tyhjään ja pimeään huoneeseen moneksi vuorokaudeksi kerrallaan...olin tulla hulluksi siellä yksin pimeässä...ja jokainen tiesi ettei sen hoidon tarkoitus ollut parantaa, vaan saada minut murtumaan...ja esittämään vapaaehtoisesti heteroa...mutta kaikista pahinta oli se...että isäni syyttää minua äidin kuolemasta..."

Painoin pääni Lavenderin rintaa vasten ja hengitin sisään hänen tuoksuaan...se oli lohduttavaa...tunsin miten kyynelvana karkasi harmaista silmistäni poskelle...
"Hän sanoi joka päivä, että äitini kuoli minun takiani...jos en olisi tällainen...hän eläisi yhä...", kyynel valui huulilleni ja saatoin maistaa sen suolaisen maun...käteni tärisivät enkelini hennon vartalon ympärillä...

"Minä haluan olla sinun kanssasi Lavender...mutta sinun on ymmärrettävä, että jos isäni saa tietää...olen nähnyt hänen yöpöydänlaatikossaan pistoolin...hän odottaa vain sitä päivää kun saa painaa sen ohimolleni...", hautasin kasvoni miehen rintaan...jouduin hengittelemään pitkään ja syvään...
"Siitä huolimatta kultaseni...haluan sinut...kävellä kadulla kanssasi...haluan että tulet tervehtimään minua töihin...haluan jakaa kanssasi kaiken...mutta ymmärrän, jos sinä et enää halua...", kuiskasin hiljaa...kuuntelin Lavenderin sydämen sykettä...Voi Luojani...anna minun pitää hänet...

____
Varja | Lavender Underwood

Daire huokaisi ja Lavender pelkäsi entistäkin enemmän. Mies hengitti syvään rauhallisesti toisen pitäessä taas kiinni lujempaa. Hän pyrki vaikuttamaan tyyneltä ja vakaalta, vaikka panikoikin mielessään.
"Niin kuin tiedät, minulla ja isälläni ei ole hyvät välit...mutta jos ihan totta puhutaan meillä ei ole välejä oikeastaan ollenkaan...Hän...hän vihaa minua...ihan todella. Ja hän vihaa minua vain ja ainoastaan sen tähden, että olen homo."
Lavenderin silmät rävähtivät auki. Ei kenenkään sukulainen, eikä varsinkaan isä voisi vihata poikaansa tuollaisen pikkuseikan vuoksi. Ja kuinka hän kiittikään taas rakastavista ja kannustavista vanhemmistaan... Parempaa ei olisi voinut toivoa.

"Isäni on hyvin tarkka imagostaan, ja perheyrityksen maineesta, eikä hän tahdo, että kukaan saa koskaan tietää homoudestani...Hän on uhkaillut minua siitä lähtien kun kerroin tunteistani miehiä kohtaan...ja vain ainoastaan se, että hän haluaa pitää hyvistä perhekullisseista niin hyvää huolta, esti häntä hakkaamasta minua. Mustelmat olisi huomattu heti...mutta sitä vastoin hän käytti henkistä väkivaltaa..." Daire keskeytti hetkeksi ääni väristen. Lavenderin silmät kostuivat uudelleen ja hän kietoi kädet toisen ympärille toivoen, että voisi sekä poistaa huonot muistot että luvata pitävänsä toinen tästedes täysin turvassa.

"Hän...hän on käyttänyt tuhansia dollareita puoskaripsykiatreille, joiden tarkoitus oli ´parantaa´ minut...ja ne menetelmät...ei kukaan enää käytä sellaisia...minut on lukittu tyhjään ja pimeään huoneeseen moneksi vuorokaudeksi kerrallaan...olin tulla hulluksi siellä yksin pimeässä...ja jokainen tiesi ettei sen hoidon tarkoitus ollut parantaa, vaan saada minut murtumaan...ja esittämään vapaaehtoisesti heteroa...mutta kaikista pahinta oli se...että isäni syyttää minua äidin kuolemasta... Hän sanoi joka päivä, että äitini kuoli minun takiani...jos en olisi tällainen...hän eläisi yhä..."
Vaaleanpunahiuksinen tuijotti etäällä seisovaa seinää lamaantuneena, voimatta lähes uskoa tuota tarinaa... Mutta uskottava se oli, vaikka se oli kuinka karmiva. Hän puri hampaitaan yhteen ja sulki silmänsä, jotteivät silmiin kihonneet kyyneleet pääsisi karkaamaan yhtään pidemmälle. Sydäntä viilsi Dairen surkea kohtalo, oli tosiaan jo aikakin saada tapahtumille uusi suunta.
"Minä haluan olla sinun kanssasi Lavender...mutta sinun on ymmärrettävä, että jos isäni saa tietää...olen nähnyt hänen yöpöydänlaatikossaan pistoolin...hän odottaa vain sitä päivää kun saa painaa sen ohimolleni... "
Sinisilmä tunsi vihan, jota ei ollut koskaan aiemmin tavannut, heräävän sisällään. Kuinka kukaan pystyi tekemään mitään sellaista, tai edes uhkailemaan sellaisella, etenkään omalle pojalleen?! Hän ei enää halunnut kuulla tuosta miehestä saati nähdä häntä - ei, hän halusi Dairen isän saavan loppuelämäkseen samanlaisen kohtelun ja sen aiheuttaman olotilan, jonka läpi hänen poikansa oli käynyt. Ja ilmeisesti kävi yhä.

"Siitä huolimatta kultaseni...haluan sinut...kävellä kadulla kanssasi...haluan että tulet tervehtimään minua töihin...haluan jakaa kanssasi kaiken...mutta ymmärrän, jos sinä et enää halua..."
"Mutta jos isäsi saa tietää... En halua sinulle käyvän mitään pahaa", Lavender sanoi huolissaan. Noussut viha laantui jo, kun hän tunsi Daire surun niin lähellä ja niin voimakkaana. Mies silitti toisen päätä rinnallaan ja nielaisi palaa kurkustaan.

"Olet niin vahva", hän kuiskasi tietäen, että olisi itse murtunut ja mitä luultavimmin seonnut lopullisesti moisesta kohtelusta. Mies laski suukon oransseille hiuksille kuin kertoen, että pysyisi siinä niin kauan kuin olisi tarve ja hieman pidempäänkin.

"Oletko varma, että on hyvä idea viedä minut niihin juhliin? Mitä jos isäsi saa tietää?" hän epäröi edelleen. Nyt kuultuaan lisää Dairen hirmu-isästä, hän ei tosiaankaan ollut valmis hyppäämään duunarin elämästä seurapiireihin.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Mutta jos isäsi saa tietää... En halua sinulle käyvän mitään pahaa", Lavender lausui...nieleskelin kyyneleitä hengittäen raskaasti...puristin miestä lujempaa...hän oli ainut lohtuni...ainoa toivon kipinä...eikä hän ollut sanonut haluavansa lähteä...ainakaan vielä.

"Olet niin vahva"
Huokaisin silkkaa kiitollisuuttani...enkelini pehmeät huulet laskivat päälaelleni suudelman...se oli kuin rukous, joka suojelisi minua tulevalta...en ole koskaan pitänyt itseäni vahvana...mutta olin päässyt tänne asti elävänä...kaipa se oli vahvuutta...mutta sisältä olin rikki...ja rikkinäistä sielua piti koossa vain hauras kuori, joka tuntui murenevan tuon ihanan miehen lempeissä käsissä...

"Oletko varma, että on hyvä idea viedä minut niihin juhliin? Mitä jos isäsi saa tietää?"mies jatkoi epäröiden. Kohotin itkuiset kasvoni...halusin nähdä kaunokaiseni silmät. Halusin uppoutua niiden kauneuteen...ei...se ei ollut hyvä idea...sen tiesi sanomattakin...mutta mikään mitä tein ei ollut hyvä idea...enkä enää jaksanut pelätä...en halunnut jäädä loukkoon siihen pimeyteen yksin...mieluummin kävelisin kohti valoa...
"Haluan sinut sinne...en voi enää varoa jokaikistä askeltani...tämä pelko vie minulta järjen...tai on vienyt jo. Jos tietäisin, että saisin elää enää muutaman kuukauden, haluaisin viettää viimeiset hetkeni kanssasi...mutta kuten sanoin...ymmärrän, jos sinä et pysty siihen", suutelin Lavenderin kaulaa hellästi:"...mutta haluaisin todella sinut sinne...kultaseni..."

Lieve tepsutti pehmein kissan askelin pianon tykö. Katsoin kissan keltaisia silmiä naurahtaen. Pian se ponnisti lattialta Lavenderin syliin ja asettui siihen pörröiseksi keräksi. Silitin Lavenderin selkää hitaasti...yksittäiset kyyneleet valuivat edelleen poskilta kaulalle...
"Et varmaan ihan ajatellut että tuleva appiukkosi olisi raivohullumielipuoli?" yritin keventää tilannetta...ääneni oli mennyt hieman paineeseen...jouduin niiskauttamaan...kaikesta huolimatta olin ihmeellisen tyyni...se oli varmaan Lavenderin ansiota...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender kohtasi teräksiset silmät ja hymyili surumielisesti. Mitä hän olisikaan valmis antamaan poistaakseen edes murto-osan siitä tuskasta, joka heijastui toisen silmistä ja hohkasi vartalosta. Mies silitti toisen poskea hellästi kuin peläten, että iho ja koko hauras ihminen voisi murentua alta.
"Haluan sinut sinne...en voi enää varoa jokaikistä askeltani...tämä pelko vie minulta järjen...tai on vienyt jo. Jos tietäisin, että saisin elää enää muutaman kuukauden, haluaisin viettää viimeiset hetkeni kanssasi...mutta kuten sanoin...ymmärrän, jos sinä et pysty siihen...mutta haluaisin todella sinut sinne...kultaseni..."
"Tulen mukaasi jos se on mitä tahdot - ja sinä elät kyllä vielä paljon pidempään kuin muutaman kuukauden", vaaleanpunahiuksinen muistutti toista lempeästi hipaisten etusormellaan toisen nenänpäätä. Oikeasti häntä pelotti, eikä ihan vähääkään. Heidän molempien vuoksi. Posket punehtuivat kevyesti miehen huomatessa mieltävänsä heidät jo yhdeksi yksiköksi.

Vaaleanpunahiuksinen käänsi päänsä kohti kissaa, kun se asteli lähemmäksi. Lavender hämmentyi hetken mietteisiinsä, tulisiko lemmikki keskeyttämään heidät joka kerta, kun he olivat Dairen asunnolla... Kotona taas pitäisi siivota perusteellisesti, ennen kuin sinne voisi kutsua toisen... Eikä välttämättä silloinkaan vielä. Syliin hypännyt kissa lämmitti mukavasti ja sinisilmä katsoi takaisin Daireen kun tämä avasi suunsa uudestaan.
"Et varmaan ihan ajatellut että tuleva appiukkosi olisi raivohullumielipuoli?" Lavender naurahti kuivakasti ja samantien käänsi päänsä pois päin. Ei kovin tahdikas saati elegantti reaktio... Mutta hän hymyili jo hivenen rohkeammin.
"Täytyy myöntää, ettei se kuulunut ensisijaisiin suunnitelmiini..." niin kuin ei ollut ensisilmäyksellä rakastunut miesystäväkään kuulunut, hän huomautti itselleen, "mutta nyt voin jakaa kanssasi oman ihanan perheeni, he ottavat sinut ilolla vastaan." Hän pyyhki Dairen poskilla vierivät kyyneleet ja suukotti tuon otsaa. Halu muuttaa kaikki paremmaksi oli niin kova...
"Eikä sinun tarvitse pelätä, että jättäisin sinut yksin isäsi vuoksi."

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Tulen mukaasi jos se on mitä tahdot - ja sinä elät kyllä vielä paljon pidempään kuin muutaman kuukauden",Lavender sanoi ja kosketti sormellaan nenääni. Hän oli niin rauhallinen...ja hetken aikaa näin hänessä äidin...heissä oli jotain niin samanlaista. Se lempeys joka kumpusi syvältä Lavenderin sisältä oli niin uskomattoman ihanaa ja lohdullista...kuin äidin syli...

"Täytyy myöntää, ettei se kuulunut ensisijaisiin suunnitelmiini...mutta nyt voin jakaa kanssasi oman ihanan perheeni, he ottavat sinut ilolla vastaan.Eikä sinun tarvitse pelätä, että jättäisin sinut yksin isäsi vuoksi."
Kaunokaiseni pyyhkäisi hellästi poskille valuneet kyyneleeni, ja hän suukotti otsaani. Huokaisin hitaasti ja syvään...
"Kiitos, se on hyvä tietää...siinä tapauksessa minun on kerrottava sinulle jotain muutakin..", sanoin ja hymyilin miehelle sylissäni:"Kärsin silloin tällöin paniikkikohtauksista, lähinnä silloin jos olen jutellut isäni kanssa puhelimessa. Ne näyttävät pahoilta ja tuntuvat, mutta sinun ei tarvitse hätäillä jos niin käy sinun olessa paikalla...se menee ohi itsestään."

Tuntui siltä kuin vuosien aikana keräämäni pato olisi murtunut...oloni oli suorastaan taivaallinen. Vierelläni oli ihminen, jolle olin saanut jakaa osan itsestäni...vihdoin ja viimein minusta tuntui siltä, että voisin parantua...ommella haavat umpeen ja aloittaa alusta. Suutelin hellästi miehen kaulaa ja silitin hänen selkäänsä, ja pian ujutin käteni hänen paitansa alle...toisen läheisyys oli enemmän kuin tarpeen...Lieve tuhisi onnellisena Lavenderin sylissä...ja minä keinutin hiljaa miestä omassa sylissäni.

"Halautko muuten lapsia...", kysyin hetken mielijohteesta...vasta sen kysyttyäni tajusin, että olin todella sanonut sen ääneen, enkä suinkaan vain ajatellut. Naurahdin ja nostin harmaan katseeni enkeliini.

"Tai siis...joskus, haluatko lapsia...en minä siis ole nyt ehdottamassa, että laitetaan adoptiopaperit vetämään...se vain tuli mieleen...", yritin selittää omituista kysymystä, jota tuskin olisi osannut odottaa viimeisimmän keskustelumme päätteeksi...

____
Varja | Lavender Underwood

"Kärsin silloin tällöin paniikkikohtauksista, lähinnä silloin jos olen jutellut isäni kanssa puhelimessa. Ne näyttävät pahoilta ja tuntuvat, mutta sinun ei tarvitse hätäillä jos niin käy sinun olessa paikalla...se menee ohi itsestään." Sekin vielä... Mitä kaikkea Daire-raukka joutuikaan kestämään.
"Painan mieleen", Lavender sanoi hiljaa, vaikka tiesi ettei osaisi varautua yhteenkään paniikkikohtaukseen ja hätiköisi aivan varmasti jos tilanne tulisi eteen. Pitäisi muistaa ottaa tarkemmin selvää kohtauksista, vähän tutkimustyötä...

Suudelma kaulalle sai miehen sulkemaan silmänsä ja niin Dairen viileä käsi pääsi livahtamaan sutjakkaasti vaalealle iholle, jonka alla lihakset jännittyivät. Huulet kaartuivat hymyyn ja hakeutuivat toisen omille pitkän suudelman ajaksi. Hän katsahti kerälle käpertynyttä kissaa ja silitti sen turkkia varovasti. Nyt hänellä tavallaan oli oma katti... Tai jos hän lemmikin saisi joskus asuntoonsa hankittua, täytyisi varmistaa ettei Lieve nylkisi sitä tai toisin päin.

"Haluatko muuten lapsia..." Dairen kysymys todella tuli aivan puun takaa. Siniset silmät pyöristyivät yllätyksestä, toinen kuitenkin jatkoi.
"Tai siis...joskus, haluatko lapsia...en minä siis ole nyt ehdottamassa, että laitetaan adoptiopaperit vetämään...se vain tuli mieleen..."
Lavender ei voinut olla nauramatta. Kuinka suloinen toinen voikaan olla selitellessään kerrassaan yksinkertaista kysymystään! Vaaleanpunahiuksinen painautui uudelleen Dairen huuliin, tällä kertaa lyhyemmäksi aikaa.

"En ole koskaan uskaltanut kuin kaukaisesti unelmoida lapsista, parisuhteeni ovat olleet kovin.. erilaisia kuin tämä. Mutta sinun kanssasi ehkä... joskus. Ei minusta vielä olisi isäksi", hän selitti valiten sanojaan tarkasti. Hänen edelliset parisuhteensa olivat joko perustuneet fyysisyyteen tai olleet niin vahvasti draamarikkaita, ettei niiden keskelle voinut kuvitellakaan yhtä saati useampaa vaahtosammutinta. Daire oli erilainen.

"Haluaisin tosin asua kerrostalossa kaupungin keskutassa vielä myöhemminkin, enkä tiedä kuinka hyvä lapselle siellä olisi", mies pohti ääneen piirrellen Dairen rintaan kuvioita hajamielisesti.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavender nauroi suloisesti selitykselleni, ja suuteli minua hellästi
"En ole koskaan uskaltanut kuin kaukaisesti unelmoida lapsista, parisuhteeni ovat olleet kovin.. erilaisia kuin tämä. Mutta sinun kanssasi ehkä... joskus. Ei minusta vielä olisi isäksi", hän sanoi. Nyökkäsin miehen vastaukselle...ymmärsin häntä hyvin. Omat parisuhteeni -jos niitä sellaiseksi edes pystyi kuvaamaan- olivat aina olleet ihan toista luokkaa...niissä ei ollut lämpöä, tai rakkautta...ei niissä tuettu toista, tai kyselty kuulumisia...se oli silkkaa himon tyydyttämistä...surun kadottamista edes pieniksi hetkiksi...ei muuta...

"Haluaisin tosin asua kerrostalossa kaupungin keskutassa vielä myöhemminkin, enkä tiedä kuinka hyvä lapselle siellä olisi",kaunokainen jatkoi. Otin Lavenderin käden omaani, ja suutelin hänen kämmentään.
"Ymmärrän mitä tarkoitat...en ole itsekään muuttamassa kaupungista pois vielä moniin vuosiin...mutta minulla on perintökartano Irlannissa...se kuului äitini suvulle, ja hänen kuollessaan talo siirrettiin minun nimiini...Haluaisin muuttaa sinne vielä jonain päivänä...toivottavasti sinun kanssasi", sanoin vihjailevasti ja hamusin Lavenderin huulia...ei siihen voinut kyllästyä...jokaisen kosketuksen jälkeen janosin vain lisää...

Työnsin hellästi Lavenderin seisaalleen...Lieve naukaisi närkästyneenä, kun sen piti herätä ihanista kissan unista. Nousin itsekin ja johdatin Lavenderin kanssani takaisin sohvalle. Oli pakko päästä makuulle...olo oli hieman väsynyt...rankka päivä...rankka...mutta ihana...Kävin sellälleni sohvalle ja vedin Lavenderin päälleni...
"Onko siinä hyvä olla...", kuiskasin hiljaa painaen silmät kiinni...Silitin lemmittyni kiharoita, ja sileitä poskia...Mutta kuten arvata saattaa, Lieve halusi myös osansa hellyydestä, ja niinpä se loikkasikin Lavenderin viereen...Tuhahdin.
"Pitää laittaa makuuhuoneen ovi sitten kiinni, ja jättää Lieve yöksi olkkariin...", mutisin...en edes ajatellut sellaista vaihtoehtoa, etteikö kaunokaiseni jäisi yöksi...Hengitin hiljaa ja syvään...olin onnellinen saadessani pitää Lavenderin lähelläni...miehen lämpö oli taivaallista...

Jos vain onnistuisin, heräisin aamulla ennen rakkaintani, ja valmistelisin hänelle aamiaisen sänkyyn...Lavender varmasti ilahtuisi sellaisesta kohtelusta...ja sellaisen hän saisi ja ansaitsisi...Huokaisin pitkään ja syvään...voi kuinka sinua rakastankaan...

____
Varja | Lavender Underwood

"Ymmärrän mitä tarkoitat...en ole itsekään muuttamassa kaupungista pois vielä moniin vuosiin...mutta minulla on perintökartano Irlannissa...se kuului äitini suvulle, ja hänen kuollessaan talo siirrettiin minun nimiini...Haluaisin muuttaa sinne vielä jonain päivänä...toivottavasti sinun kanssasi", Daire sanoi suudellen jälleen Lavenderin huulia. Irlantikaan ei tosiasiassa kuulunut suunnitelmiin, muttei kuulostanut ollenkaan pahalta idealta. Siinä missä tulevaisuus oli ennen ahdistanut ja näyttänyt umpikujalta, Dairen kanssa sitä ei voinut tulkita muuna kuin valoisana. Sinisilmän sydän syttyi, eikä hän jäänyt vastaamaan. Asia tulisi myöhemminkin varmasti puheeksi.

Toinen työnsi Lavenderin sylistään, jolloin mies kallisti päätään. Miksi herättää pikkuinen kissa kesken purisevien unien? Daire vei hänet takaisin sohvalle, loistavaa. Liian aikainen herätys aamulla alkoikin jo tuntua jäsenissä. Mies laski painonsa hitaasti ja varovasti toisen vartalolle ja painoi päänsä pidemmän rinnalle. Hän huokaisi ja tunsi todella kuuluvansa siihen.
"Onko siinä hyvä olla..." toinen kuiskasi. Vaaleanpunahiuksinen olisi mitä luultavimmin kehrännyt, jos olisi pystynyt.
"On. Ihana", hän sen sijaan hymisi. Lieveki halusi osansa ja loikkasi mukaan sohvalle. Daire tuhahti, Lavender naurahti.
"Pitää laittaa makuuhuoneen ovi sitten kiinni, ja jättää Lieve yöksi olkkariin..." toinen mutisi suloisesti.
"Vooi, jääkö se sitten ihan yksin tänne? Voi pientä", sinisilmä lirkutti enemmän kissalle kuin Dairelle. Järjestely tosin sopi hänelle mainiosti, vaikka eläin olikin ihana. Tuskin hän muuten saisi kahdenkeskistä aikaa ollenkaan. Hän sulki silmänsä ja nautti hiljaa läheisyydestä ja lämmöstä.

Hitaasti mies alkoi liukua unen puolelle ja säpsähti nähdessään unen, jossa liukastui jäisellä tiellä. Hän sipaisi tuhahtaen hiuksiaan ja katseli ympärilleen hämmentyneenä.
"Nukahdan tähän kohta", vaaleanpunahiuksinen totesi unisena, vaikka hänen äskettäistä nukahtamista tuskin oli vaikea huomata. Olisi mukava kömpiä sängynpohjalle, peiton alla olisi lämpimämpikin.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"On. Ihana"
Hymyilin tyytyväisenä silmät kiinni...laskin käteni miehen kiharoilta tämän selälle silittäen hitaasti...kerrankin oli jotain muuta siliteltävää kuin Lieve...vaikka kyllähän kissasta oli seuraa, niin ei se koskaan voinut täysin korvata ihmiseltä saatavaa lämpöä, ja rakkautta.

"Vooi, jääkö se sitten ihan yksin tänne? Voi pientä"Lavender höpötti suloisesti Lievelle saaden minut naurahtamaan. Miten kukaan pystyikään olemaan niin suloinen kuin oma ihana enkelini...
"Kunhan tutustut Lieveen vähän paremmin niin huomaat pian, että se osaa olla muutakin kuin suloinen...", lausahdin kepeästi...Niin kuin kaikki kissat, myös omani osasi ilkeän tempun jos toisenkin...Harvoin se äityi repimään mitään, mutta mieltä osoittaakseen, se tiputteli mielellään esineitä lattialle...juuri niitä kaikista kalleimpia...

Pikkuhiljaa käteni jäi vain lepäämään Lavenderin ristiselälle...en täysin nukahtanut, mutta vaivuin pieneen horrokseen...hätkähkin kun kaunokaiseni säpsähti yhdenäkin...hänkin oli tainnut nukahtaa hetkeksi...
"Nukahdan tähän kohta", mies totesi unisesti.
"Samoin...pitäisi käydä suihkussa...haluat varmaan käydä myös? voin toki laskea kylpyvedenkin, jos tahdot?" kysyin hieman virkeämpänä...pieni epätietoisuus kalvoi mieltä...en oikein tiennyt pitäisikö olettaa, että Lavender ottaisi minut mukaansa suihkuun...

"Monelta sinun pitää huomenna nousta?" sanoin sulkien silmäni uudelleen...siitä vähän riippuisi onnistuisiko huomisaamuinen aamiaisyllätys vai ei...

____
Varja | Lavender Underwood

"Samoin...pitäisi käydä suihkussa...haluat varmaan käydä myös? Voin toki laskea kylpyvedenkin, jos tahdot?"
Kylpy kuulosti taivaalliselta... Ehkä liiankin hyvältä. Kuuman veden keskelle oli niin helppo nukahtaa, se oli todettu todeksi.
"Niin kai... Tosin kylpyyn nukahtaisin ihan varmasti", Lavender sanoi naurahtaen. Oli kai pakko virkistyä ja nousta ylös. Mutta vasta kohta... Hän pitkitti ylösnousemista viimeiseen, kuten usein aamuisinkin. Nukkuminen ja lämpö vain oli niin mukavaa, etenkin jos ne liittyivät jollain tapaa niinkin ihastuttavaan henkilöön kuin Daire.

"Monelta sinun pitää huomenna nousta?" Daire kysyi silmänsä sulkien. Liian aikaisin, olisi Lavender halunnut vastata happamalla äänensävyllä. Hän laski hetken aamutoimiaan ja muisteli kuka ja koska oli ensimmäinen asiakas.
"Puoli seitsemältä suurinpiirtein", mies vastasi suutaan mutristaen. Vanhoilla rouvilla oli tapana varata aamuksi aika, mikä ei kyllä sopinut vaaleanpunahiuksisen unirytmiin ollenkaan. Ennemmin hän olisi nukkunut pidempään ja tehnyt töitä iltamyöhään... Muttei ollut valinnanvaraa. Unirytmin ajattelu sai taas kädet tuntumaan raskailta ja pään utuiselta.

"Pitäisi kai tosiaan jo mennä", hän sanoi turhautuneesti. Huolimattomasti hän pudotti jalkansa lattialle ja nousi jaloilleen. Haukotellessaan mies venytti koko vartalonsa pisimmilleen ja kädet kohti kattoa... Jos niin vaikka heräisi, eikä olisi ihan niin koomainen. Virottuaan vähäsen hän lähti tallustamaan kohti asunnon kolkkaa, jossa kuvitteli kylpyhuoneen sijaitsevan.
Mies avasi oikean oven ja jäi katsomaan ympärilleen. Sielläkin oli kaunista, vaaleat kaakelit loistivat uutuuttaan. Ovea sulkematta ja sen kummempia ajattelematta sinisilmä riisui nahkaliivinsä ja kokosi vaaleanpunaiset hiukset nutturalle. Niiden kuivumista olisi saanut odottaa loppuikänsä, jos ne olisi kastellut... Siispä, parempi varjella niitä vedeltä tänä iltana. Huomaamattaan hän alkoi hyräillä hiljaa, jäljitellen vasta kuulemaansa kappaletta jonka Daire oli hänelle soittanut.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Niin kai... Tosin kylpyyn nukahtaisin ihan varmasti",Lavender vastasi naurahtaen. Silitin miehen vaaleanpunaisia kiharoita tyytyväisenä...kieltämättä ajatus lämpimästä vedestä teki olon uniseksi...kenties pitäisi ottaa virkistävän kylmä suihku...

"Puoli seitsemältä suurinpiirtein",kaunokoainen kertoi. Toisin sanottuna minun piti nousta kuudelta, jotta saisin valmisteltua hänelle aamiaisen...mikäs siinä, joutuisin heräämään vain tunnin normaalia aikaisemmin.
"Sinulla taitaa olla aika pitkiä päivä...", totesin hiljaa, ja sivelin enkelini kuulasta poskea...Lavenderilla mahtoi toisinaan olla rankkaa...hän joutui kuitenkin olemaan sosiaallinen koko päivän...ja seisomaan...mahtoikohan hänen hartiansa olla jumissa...pitäisi ehkä hieroa häntä suihkun jälkeen...

"Pitäisi kai tosiaan jo mennä"
Bambisilmäinen kaunokkini nousi venytellen, kuin kissat ikään...hän oli niin jumalaisen suloinen ilmestys...kuin pieni keijukainen...yhtä hentoinen ja kaunis...Jäin itse vielä sohvalle, ja nostin käteni otsalleni...ihan kuin olisi hieman lämpöä...tai sitten se johtui Lavenderista. Katselin hymyillen miten mies asteli omatoimisesti kylpyhuoneen suuntaan...tosiaan...en ollut edes kertonut missä kyseinen huone oli, mutta hyvin Lavender näytti sinne löytävän...Olin toisaalta todella onnellinen, miten nopeasti kaunokaiseni näytti kotutuneen...

Hetken maattuani mieleeni putkahti, että Lavender kaipaisi varmasti pyyhettä...kampesin itseni pystyyn ja askelsin väsyneesti kylpyhuoneen suuntaan...siellä enkelini seisoi...tämä oli riisunut liivinsä, ja kokosi hiuksiaan nutturalle hyräillen...mies ei ollut sulkenut ovea...kohotin kulmiani mietteliäänä...ehkä hänellä ei ollut tapana sulkea ovea...tai sitten hän odotti minua...jälkimmäinen vaihtoehto sai sydämeni sykkimään...
"Ajattelin, että tarvitset pyyhkeen", hihkaisin ovensuusta:"Ja kun kerran tässä olen, niin kaipaatko suihkuseuraa?"

Katsoin Lavenderia kirkkain silmin ja kävelin pienen kaapin luokse. Avasin kaapin oven ja otin sieltä pari pyyhettä...ojensin toisen enkelilleni hymyillen. Lieve juoksi myös ovensuulle...se naukaisi äänekkäästi...Pyörähdin ympäri ja katsoin pientä kissaa tuimasti...
"Tänne sinun ei tarvitse tulla...", sanoin huomaamattani ranskaksi ja askelsin ovensuulle. Pukkasin hellästi Lieveä taaksepäin ja suljin oven...
"Lieve on tainnut ihastua sinuun...", huokaisin syvään ja ojensin käsiäni Lavenderia kohden sulkien hänet syliini...
"Ihan niin kuin minäkin...", kuiskasin miehen korvaan, ja näykkäisin hänen korvanlehteään...

____
Varja | Lavender Underwood

"Ajattelin, että tarvitset pyyhkeen. Ja kun kerran tässä olen, niin kaipaatko suihkuseuraa?" Daire kysyi ovensuusta. Tosiaan, pyyhe olisi ihan kätevä. Toinen meni jo kaapille hakemaan kummallekin omaa ja ojensi Lavenderille toisen.
"Tule ihmeessä seuraksi", hän vastasi pienen viiveen jälkeen. Ajattelu ei vielä toiminut, hän oli ehtinyt nukahtaa hivenen liian syvään. Pian pääsisi peiton alle lämpimään ja unten maille... Hän jäi haaveleimaan, kun Daire puhui ovensuuhun tassuttaneelle kissalle.

"Lieve on tainnut ihastua sinuun..." pidempi sanoi, eikä aikaakaan kun Lavender löysi itsensä toisen syleilystä.
"Ihan niin kuin minäkin..." toinen kuiskasi. Lavender kietoi kädet Dairen niskaan ja henkäisi terävästi hampaiden käydessä hänen korvalehdellään. Daire oli löytänyt ilmiömäisen tavan saada hänet hetkessä täysin hereille. Lavender hymyili huumaantuneena toisen lämmöstä, joka iholla tuntui miellyttävältä kuumuudelta.
"Kuinka sinuun voisi olla ihastumatta?" sinisilmä sopersi silmät puoliksi suljettuina, eikä voinut olla hakematta toisen huulia suudelmaan. Hän katsoi hetken harmaisiin silmiin, ja painautui uuteen, pidempään suudelmaan. Vaaleat sormet vetäytyivät niskasta hartioille ja siitä avaamaan laventelinsinisen paidan nappeja.

Pulssi kiihtyi ja hengitys muuttui raskaammaksi - vaaleanpunahiuksinen työnsi Dairen kauemmaksi ja huoahti itsekseen. Pitäisi todella rauhoittua henkisesti pysyäkseen fyysisesti edes vähän aikaa erossa toisesta.
"Tuo väri pukee sinua", mies sanoi katsoen toista suurin sinisin silmin vieno puna poskillaan. Melkein hävetti äskeinen, toisaalta Daire ei ollut ihminen, jota Lavenderin läheisyys niin haittasi. Sinisilmä katseli avatun paidan alta paljastunutta ihoa ja nopeasti huomasi, ettei se ainakaan auttanut rauhoitumisessa. Hän kääntyi sivuttain toiseen nähden ja riisui oman t-paitansa kissanpentuja ajatellen.

_____
Dalamar | Daire Deschamps

"Kuinka sinuun voisi olla ihastumatta?Lavender henkäisi...hänen kätensä niskassani sai minutkin huokaisemaan. Lavenderin houkuttelevat huulet suorastaan huusivat uutta suudelmaa...painauduin miehen huulia vasten...kaunokaiseni oli todellinen enkeli...niin kaunis...jalo...jotain niin puhdasta ja ihanaa, ettei siihen olisi saanut edes koskea...uusi suudelma...paljon pidempi...syntisempi...Lavenderin kädet katosivat niskastani ja liukuivat hartioilta, paidan napeille. Katsahdin miestä hämmentyneenä, kun hän ryhtyi napittamaan paitaa auki...pian Lavender kuitenkin työnsi minua kauemmas...

"Tuo väri pukee sinua",Lavender sanoi suloisesti ja miehen posket hehkuivat. Kaunokaiseni kääntyi hieman sivuttain ja riisui oman paitansa...pystyikö kauniimpaa ollakaan...norsunluunvalkea iho miltei hehkui...katsoin lumoutuneena paljasta ihoa...halusin vain kietoa käteni tuon jumalaisen olennon ympärille...

"Olet...", aloitin, mutta en saanut lausettani loppuun...sille mitä yritin toiselle kertoa, ei ollut olemassakaan sanaa...kuinka kuvailla maailman ihaninta, ja epätodellisinta olentoa...en tiedä...Mikään sana ei ollut tarpeeksi kuvaamaan Lavenderin jumalallisuutta. Niinpä tyydyin vain katsomaan häntä ja tuntemaan hänet sydämessäni. Riisuin lopulta oman paitani harteiltani...hetkellinen ujous käväisi mielessä...siitä oli todella aikaa, kun olin riisunut vaatteeni toisen ihmisen edessä...ojensin käteni valokatkaisijalle, ja sammutin isommat valot. Napsautin toisesta katkaisijasta pienemmät spottivalot päälle tuomaan hieman tunnelmaa...ja hämäryyden tuomaa turvaa.

Hymyilin Lavenderille, ja avasin vyöni soljen...astuin muutaman askeleen lähemmäs ja tartuin miehen käteen suudellen hänen kättään.
"Olet jumalainen...kuin maalaus, jonka enelit ovat tehneet...", sanoin hiljaa, ja katsoin suoraan noihin säihkyvän sinisiin silmiin...saisinko todella pitää itselläni jotain näin ainutlaatuista...voisinko todella herätä jokainen aamu jonkin noin upean viereltä...saisinko varmasti ottaa hänet vastaan alttarilla ja sanoa tahdon...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender tunsi toisen katseen vartalollaan ja hymyili; katse ei ollut hyökkäävä tai pilkkaava, vaan se lämmitti mieltä ja sai olon tuntumaan tärkeältä. Sininen paita katosi Dairen urheilullisen vartalon yltä... Hän antoi oman kaseensa tutkia toisen ylävartaloa tarkasti: juuri sopivan jäntevä ja miehekäs. Juuri täydellinen. Vaaleanpunahiuksinen kuvitteli jo tutkivansa vaalean ihon kauttaaltaan huulillaan ja hampaillaan, pienintäkään aluetta ei saanut jättää tuntemattomaksi...

Sinisilmä mutristi huuliaan, kun Daire vaihtoi valaisua himmeämpään. Silmien tottumisessa meni hetki, eikä tuota uskomatonta näkyä saanut piirrettyä verkkokalvolle yhtä tarkasti. Uusi valaistus todella loi tunnelmaa - vaan oliko se liian vaarallista miehen periaatteille? Hän käski itseään ajatuksissaan pitkämään päätöksistään kiinni kaikesta huolimatta, mutta vyönsoljen kilahdus ja Dairen läheisyys auttoivat unohtamaan järjen äänen.
"Olet jumalainen...kuin maalaus, jonka enelit ovat tehneet..." pidempi sanoi hiljaa. Sydämessä läikähti.
"Kuinka puhutkaan niin kauniisti... Lienet päättänyt hurmata minut sanoillasi, ja onnistut siinä varsin hyvin", Lavender sanoi tuskin kuiskausta kuuluvammalla äänellä vino hymy huulilaan. Hän ehti jo huolehtia aamuherätyksestä, mutta päätti olla kiirehtimättä. Nukkua ehtisi myöhemminkin. Ehkä pitäisi olla aamulla kipeä...

Hän vastasi harmaiden silmien katseeseen lempeästi kietoen kätensä Dairen ympärille. Hän halusi lähelle, lähemmäs. Toisen läheisyys tuntui fantastiselta, paremmalta kuin mikään aiemmin, ja mitä enemmän sitä sai, sitä kovemmin sitä janosi lisää.
Sinisilmä laski huulensa pidemmän kaulalle ja suudelman päätteeksi näykkäisi ihoa niin kovaa, että kohtaan jäi punainen jälki, mutta niin kevyesti, että jälki katoaisi jäljettömiin muutamassa tunnissa.

Sinisilmä vei kätensä Dairen lanteille ja siitä avaamaan pidemmän housunnappia. Periaatteiden kannalta toisen riisuminen oli yksi huonoimmista ideoista, joita voisi hänen mieleensä ikinä tulla... Tunteiden kannalta se oli juuri tismalleen oikein. Avattuaan napin näppärästi mies hivutti suoria housuja alaspäin, kun huulet löysivät toisen huulille antaen niille aiempia vielä syvemmän suudelman.
Periaatteiden omatunto heräsi. Kuinka vaaleanpunahiuksinen voisi koskaan pysäyttää itsensä ja toisen - halusiko hän? Viimeistään aamulla kaduttaisi ja hän haluaisi katkaista kaikki välit tuohon ihanaan mieheen lähellään. Se tietysti olisi parasta, ettei hän särkisi sydäntään ja menettäisi itseään, kun toinen lähtisi jonkun muun miehen matkaan. Mutta Daire voisi olla erilainen... Daire oli erilainen, mutta oliko tarpeeksi... Toinen oli jo nähnyt niin paljon hänen eteensä vaivaa, vaikka kyseessä olivat ensitreffit...

Ajatus oli kulkenut sekavasti puhuen itsensä päälle ja takellellen sanoissaan. Mutta kyseessä olivat ensitreffit. Se kuului kirkkaana ja syyttävänä.
Mutta hän niin halusi käpertyä tyydytettynä toisen rinnalle peiton alle ja herätä siitä suoraan rakkaudentunnustukseen.
'Mitä sinä haluat minusta?' hän yritti kysyä katseellaan. Vaaleanpunahiuksinen sulki toisen lyhyeen, lämpimään halaukseen. Ilman turhia kangaspintoja välissä toisen lämpö oli huumaavaa.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Kuinka puhutkaan niin kauniisti... Lienet päättänyt hurmata minut sanoillasi, ja onnistut siinä varsin hyvin", Lavender sanoi hiljaa saaden minut hymyilemään...tietenkin halusin hurmata hänet, mutta...mitkään sanat eivät vain tuntuneet tarpeeksi hyviltä...ehkä pitäisi vain kuiskia miehen korvaan ranskaksi...kertoa hänelle tarinoita rakkaudesta omalla äidinkielelläni...vaikka hän ei ymmärtäisi mitään, hän voisi tuntea sanat syvällä sisällään...

Huokaisin syvään Lavenderin huulien laskeutuessa kaulalleni...kuin pieniä sähköiskuja, jotka sytyttivät kehoni...Terävä henkäisy kaunokaiseni näykkäistäessä kaulan herkkää ihoa...Suljin silmäni...halusin vain nauttia enkelini polttavasta kosketuksesta, ja hänen huumaavasta lämmöstään..vino hymy levisi huulilleni, kun Lavenderin sormet avasivat housujeni napit...hitaasti mies hivutti housujani alaspäin...ne saivat rauhassa valahtaa nilkkoihin...Lavender painoi huulensa omilleni...olisin voinut miltei itkeä...siitä oli liian...liian kauan, kun olin saanut pitää jota kuta niin lähellä...enkä tämän jälkeen halunnut ketään toista kuin Lavenderia. Hän oli suloinen sylissäni...

Hitaasti avasin harmaat silmäni...himmeässä valossa Lavenderin silmät näyttivät orvokin sinisiltä...Silitin miehen selkää, ja sivellen hänen vaaleaa ihoaan nostin käteni Lavenderin poskille, sulkien hänen kauniit kasvoonsa kämmenteni väliin. Hetken vain katselin häntä...Pieni kirkas kyynel sumensi näön hetkeksi...kuka sanoi ettei mies saanut itkeä...

Hivutin käteni enkelini kasvoilta vuorostaan hänen housuilleen...sydän hakkasi rinnassa...lipaisin huuliani...
"Lavender...tiedäthän, että haluan kunnioittaa sinua...enkä aio tehdä mitään, mitä sinä et halua...edetään sinun tahtiisi...", sanoin hymyillen, ja suutelin miehen kosteita huulia puraisten hellästi hänen huultaan...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender kuunteli tarkasti toisen pienimpiäkin henkäisyjä ja äännähdyksiä. Hän halusi palavasti tietää, mistä Daire piti eniten... Toisaalta oli myös jännittävää testata kaikenlaista pientä... Aloittaen muutamasta näykkäisystä ja suudelmasta kaulalle ja hartialle. Mikä tahansa, mitä toinen teki, tuntui uskomattoman hyvältä ja silti niin kotoisalta.

Mies katseli harmaisiin silmiin ja huomasi niiden kimmeltävän - oliko toinen itkemässä? Hän hymyili varovasti alkaen uskoa vilpittömään katseeseen. Daire todella oli erilainen, eikä ollut ottamassa vain kaikkkea hyötyä irti hänestä... Sydämen täytti se ihana, lämmin tunne, jota sinisilmä pelästyi. Oli vielä niin kovin aikaista sille.

"Lavender...tiedäthän, että haluan kunnioittaa sinua...enkä aio tehdä mitään, mitä sinä et halua...edetään sinun tahtiisi..." Daire sanoi kovin armeliaasti. Lavender ei tosin noita sanoja kovinkaan osannut arvostaa.
"Älä tee sitä virhettä, että annat minun määrätä tahdin", hän kuiskasi vasten toisen huulia. Silloin ei olisi mitään tehtävissä... Kuin hän olisi menettämässä neitsyyttään uudestaan! Aivan yhtä hermostunut hän ei nyt ollut, mutta epäröinti ja jännityksen kutkutus olivat juuri samaa luokkaa.
Toisen puraistessa hänen huultaan, sinisilmä inahti vastalauseeksi, jota tuskin kovin todesta voi ottaa sen nauttivan sävyn vuoksi.

Vaaleanpunahiuksinen antoi toisen puuhata kivipestyt farkut yltään omaan vauhtiinsa ja kurkotti huulensa vielä vierailemaan toisen omilla ennen kuin laski ne Dairen rintakehälle. Hän suukotteli ja tutki huulillaan pehmeää ihoa, ja antoi käsiensä sivellä ja silitellä ylävartaloa alempaa. Oli upeaa olla niin lähellä miltei tuntematonta ihmistä, johon oli jo muodostunut hyvin vahva yhteys. Se jos mikä tuntui oikealta.

Mies katsahti toista silmiin kietoen kädet tämän niskan taakse. Hän painautui toisen kuumaa ihoa vasten ja, härnäten Dairea hetken, toi huulensa miltei tarpeeksi lähelle suudelmaan.

____
Dalamar | Daire Deschamps

”Älä tee sitä virhettä, että annat minun määrätä tahdin”, Lavender kuiskasi hämäryydessä. Suupieleni nousivat viekkaaseen hymyyn…kumpi meistä olikaan pahempi…Kaunokaiseni päästi pienen vinkaisun, hampaani käydessä hänen pehmeillä huulillaan.
Lavender löysi herkkiä kohtia joka puolelta kehoani…hänen lämpimät sormensa ja huulensa vaeltelivat pitkin vartaloani…voisin sulaa hänen kosketuksestaan…janosin jatkuvasti lisää…Laskin omat kämmeneni hänen alaselälleen kirjoittaen hänen nimeään sormenpäilläni…annoin vasemman käden liukua sinisilmän housuille...yhdellä kädellä avasin napin, ja vetoketjun…

Lavender oli kietonut kätensä takaisin niskaani…hän oli painautunut vasten minua…huulet olivat syntisen lähellä, mutta silti aivan liian kaukana…halusiko enkelini leikkiä…Nostin käteni hymyillen niskaani ja tartuin Lavenderin ranteisiin hellästi. Irrotin miehen kädet, ja pyöräytin hänet käden alta, että hän jäi syleilyyni selkä rintaani vasten…

Painoin otsani hänen olkapäälleen, ja suutelin valkeaa ihoa…asettelin pienten suudelmien polun olkavarrelta aina niskaan asti. Puhalsin huulteni välistä viileää ilmaa Lavenderin paljaalle niskalle…Yksi suudelma, kunnes näykkäisin hänen niskaansa…
Pelko…tuo taka-alalle unohdettu tunne onnistui vielä löytämään tiensä takaisin…ei saisi pelätä…mutta vaikka kuinka sitä yritti hokea, oli se aina läsnä…puristin kaunista olentoa sylissäni, huulet edelleen hänen niskallaan… Silitin miehen käsivarsia… sydän pamppaili rinnassa…

”Rakastan sinua enkelini”, sanoin matalasti ranskaksi, välittämättä siitä ymmärsikö Lavender mitä sanoin…hitaasti päästin miehestä irti ja käänsin hänet hellästi olkapäistä ympäri, jotta näkisin nuo valloittavat silmät…Niin kaunis ja ihmeellinen...Silitin Lavenderia leuan alta kuin pientä kissan poikasta, ja suutelin noita ruusunpunaisia huulia hymyillen...

”Pitäisikö riisua loputkin?” naurahdin jälleen englanniksi, ja kohotin kulmaani…hengittäminen tuntui paljon vaikeammalta kuin hetki sitten…Pitäisi vetää syvään henkeä, ja rauhoittua...vilkaisin hanaa...nyt tarvittaisiin todella kylmä suihku...

____
Varja | Lavender Underwood

Daire käänsi Lavenderin yllättäen selkä itseään vasten. Hä tarttui hellästi toisen käsiin ja rakasti olla siinä lämpöä jakaen, vaikka ei heillä kummallakaan kylmä tainnut olla.. Pidempi ripotteli huumaavia suudelmia niskaan saakka ja puhalsi perään. Hän hymisi ja kiemurteli vähän - ilmavirta kutitti ikävästi ja samalla tuntui yhtä ihanalta kuin kaikki muukin, mitä Daire keksi tehdä. Eikä mies voinut olla äännähtämättä taas hiljaa, kun hampaat vierailivat tällä kertaa hänen niskassaan.

Daire lausui jotain rakkauden kielellä ja Lavender tiesi, että voisi kuunnella tuota kuolemaansa saakka, vaikka ymmärtämättä sanaakaan toisen puheesta. Toinen käänsi hänet ympäri ja vasta avatessaan silmänsä hän ylipäätään huomasi sulkeneensa ne jossain vaiheessa... Lavender nosti leukaansa hymyillen Dairen kutittaessa häntä leuan alta, ja yhä enemmän hän tunsi olonsa kissaksi. Kun vain osaisi kehrätä... Olisi helppoa ilmentää omaa tyytyväisyyttään. Hän suuteli Dairen huulia ilmeisen tyytyväisenä, aina ei tarvinnut kehräystäkään.

"Pitäisikö riisua loputkin?" Lavender astui taaksepäin hymyillen vinosti. Olisi parempi riisua matkan päästä, ettei pääsisi innostumaan liikaa. Hän huoahti ja laski viimeiset vaatekappaleensa tyynesti lattialle paljastaen moitteettomasti karvattomaksi hoidetun vartalonsa. Mies halusi palavasti tietää, mitä toinen piti näkemästään vai pitikö ollenkaan. Niinpä hän katsahti harmaisiin silmiin ennen kuin astui hanan luokse ja avasi sen.
Vaaleanpunahiuksinen käänsi veden viileälle antaen sen virrata ylävartalolle ja siitä alas, säästäen kasvonsa ja hiuksensa toistaiseksi kastumiselta. Meikkien poispeseminen huoletti edelleen hieman, huomattavasti vähemmän kuin aiemmin, mutta hieman silti. Hän odotteli toisen saapumista veden alle.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavender ei antanut minkäänlaista vastausta, hymyili vain kauniisti ja astui taaksepäin. Sydän meinasi miltein revetä rinnasta, kun kaunokaiseni riisui viimeisetkin vaatekappaleensa. Jouduin kirjaimellisesti haukkamaan happea muutaman kerran...Lavender oli syntisen jumalainen...sinisilmäinen käänsi hanan auki, ja astui vesiryöpyn alle. Hetken minun täytyi todella miettiä minne ne silmät oli sopiva laittaa...

Ei siinä auttanut kuin itsekin riisutua täysin. Suljin sillmäni hetkeksi...ehkä pitäisi ajatella isää, niin muut ajatukset pysyisivät kurissa...Avasin silmäni ja katsoin tuota ihanaa miestä, joka seisoi suihkun alla...hitto...
Kävelin itsekin suihkun alle, ja painoin Lavenderin itseäni vasten...hmm...huono idea...minun oli pakko hymyillä hivenen...
"Siitä on aika pitkä aika, kun olen viimeksi ollut tällä tavalla kenenkään kanssa...ja...sen kyllä huomaa...", naurahdin ja sipaisin märkiä hiuksiani kasvojeni edestä vilkaisten merkitsevästi vyötärön alapuolelle..

Oli pakko laittaa silmät kiinni, veden valuessa. Kiedoin sokkona käteni Lavenderin ympärille...
"Minne haluaisit huomenna syömään?"kysyin ja silitin Lavenderin sileitä käsivarsia...vesi viilensi tunteita, mutta kaunokaiseni huokui kuumuutta...

____
Varja | Lavender Underwood

Dairekin asteli suihkun alle ja tuli ihan lähelle... Lavender hymyili ja nautti toisen ruumiinlämmöstä, kun vesi oli hieman liian viileää.
"Siitä on aika pitkä aika, kun olen viimeksi ollut tällä tavalla kenenkään kanssa...ja...sen kyllä huomaa..." Daire sanoi naurahtaen ja vilkaisi alaspäin samaa matkaa toisen kanssa, ja naurahti myös - ei huvittuneena näkemästään vaan toisen sanoille.
"Miten siinä nyt niin on päässyt käymään?" hän kysyi virneen kutitellessa suupieliä. Oli ihanaa kuulla ja huomata toisen todella tuntevan olonsa niin vapaaksi hänen seurassaan, etenkin jos sitä ei ollut tapahtunut pitkään aikaan.

Daire pääsi taas Dairen syleilyyn ja käänsi vettä vielä vähän kylmemmälle. Ei kai tekisi pahaa pelata varman päälle tällä kertaa... Toinen oli niin kultainen huomioidessaan vaaleanpunahiuksisen tunteet, tai kuvitellessaan tekevänsä niin. Ei mies toki paheksunut sitäkään, kuin Daire olisi lukenut hänen sekavia ajatuksiaan ja huomannut alkuperäisen suunnitelman.
"Minne haluaisit huomenna syömään?" toinen kysyi silmät suljettuina. Sinisilmä katseli toisen komeita kasvoja alkaen silittää hellästi oransseja suortuvia.
"Jonnekin lähelle työpaikkaasi, ettei sinulta mene liikaa tehokasta työaikaa. Saat valita", hän sanoi juoksuttaen sormiaan toisen kaulalta hartian kautta käsivarrelle. Samalla hän huomasi luultavasti ainoan tilaisuutensa huuhdella kaikki tuo maali pois kasvoiltaan... Hän muodosti kämmenistään kupin, johon keräsi vettä ja muutaman kerran ohjasi sen kasvoilleen. Säätiedotuksia seuranneena hän ei ollut odottanut sadetta tai itkua, ja oli käyttänyt vain vesiliukoisia meikkejä. Ne olivat pian poissa, jättivät Lavenderin alastomammaksi kuin aikoihin toisen ihmisen edessä. Mutta ei hän ollut surkea tai voimaton, päinvastoin. Hän avasi siniset silmänsä ja haki harmaiden katseta.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Miten siinä nyt niin on päässyt käymään?" Lavender kysyi. Kohautin olkapäitäni, vaikka tiesin vastauksen vallan hyvin.
"Hieman hankala on ollut salakuljettaa miesystäviä isän taloon", vastasin nauraen. Etteipä sillä, ettenkö olisi kerran uskaltautunut sitä kokeilemaan...olin silloin turhan nuori ja turhan tyhmä, ja seuraukset sen mukaiset...sen päivän -tai tarkemmin ajateltuna yön- en edes unelmoinut tuovani ketään rakkaan isäni taloon...

Kaunokaiseni käänsi vesihanaa kylmemmälle, ja säpsähdin yhtäkkistä lämpötilan muutosta...mutta tosiaan, kylmä vesi auttoi pitämään kuumat tunteet kurissa...ainakin jollain tavoin.
"Jonnekin lähelle työpaikkaasi, ettei sinulta mene liikaa tehokasta työaikaa. Saat valita",mies vastasi. Hänen kepeät sormet tanssivat kaulaltani aina käsivarrelle...silitin hellästi Lavenderin selkää...

"Hyvä on sitten...jos minä saan päättää, niin menemme hyvin kauas työpaikaltani", tyydyin vastaamaan salaperäisesti...jospa keksisi jotain ihan erilaista ja yllättävää...olihan sitä koko huominen aamu aikaa miettiä töissä minne veisin rakkaani lounaalle...Avasin silmäni...enkelini puhdisti kauniita kasvojaan, ja pian hän nosti suihkunraikkaat kasvonsa minuun...olihan se totta, että meikki muutti kasvoja...häivytti ehkä ihon pieniä virheitä, korosti silmiä tai huulia...mutta edelleen katseeni hakeitui noihin säihkyvän sinisiin silmiin...hymyilin hellästi miehelle, ja sivelin tämän kasvoja...suloisen pehmeitä, ja kauniita kasvoja...

"Tiedätkös...sinun ei tarvitse laittaa kasvoillesi mitään ylimääräistä sillä olet täydellinen juuri tuollaisena kuin nyt...", sanoin hiljaa totuuden...painoin huuleni Lavenderin otsalle...siitä ohimolle...suutelin tieni poskelle...silmäkulmalle...aina leualle...kunnes lopulta huuleni etsiytyivät enkelini amorinkaarille...Silitin sormillani hänen käsivarsiaan, ja annoin käsieni vaeltaa takaisin alaselälle...Suloinen vesi sulki meidät molemmat yhteiseen suojaan, jossa saisimme olla hetken miettimättä mitään muuta kuin toisiamme...

____
Varja | Lavender Underwood

"Hieman hankala on ollut salakuljettaa miesystäviä isän taloon", Daire myönsi nauraen kohautettuaan harteitaan. Kai tuo olisi pitänyt arvata... Mutta hän oli kuitenkin kuvitellut toisen livistäneen vaikka ikkunasta rakastettujensa luokse keskellä yötä. Ehkä kiinnijäämisen riski oli pelottanut liikaa. Enää häntä ei säälittänyt toisen kohtalo, vaan vaaleanpunahiuksinen iloitsi, kun sai puhallettua toiseen niin paljon lisää rohkeutta. Vaikka häntä itseään pelottikin aika tavalla koko isä, jonain päivänä hän joutuisi tapaamaan sen miehen.

"Hyvä on sitten...jos minä saan päättää, niin menemme hyvin kauas työpaikaltani", Daire vastasi kertomatta kuitenkaan mihin he olivat menossa. Vaaleanpunahiuksinen nauroi onnellisena, koska kerrankin joku todella halusi vain viettää aikaa hänen kanssaan, eikä vain ottaa hyötyä ja jättää hänet sydän säröillä yksin. Ja tuo joku sattui vielä olemaan ihana ja valloittava Daire.

Pidempi siveli hänen kasvojaan hymyillen. Pelko sai pulssin kohoamaan, tähän saakka oli mennyt niin hyvin... Jos ei menisikään tästä eteenpäin?
"Tiedätkös...sinun ei tarvitse laittaa kasvoillesi mitään ylimääräistä sillä olet täydellinen juuri tuollaisena kuin nyt..."
Hän olisi voinut itkeä... Sen sijaan vaaleanpunahiuksinen sulki silmänsä huokaisten syvään. Hän oli niin helpottunut, Daire oli hyväksynyt hänet... Kokonaan ja ihan omana itsenään. Ei tarvinnut enää pelätä. Sinisilmä otti vastaan toisen asettamat suukot ja nautti täysin siemauksin hellistä rakkaudenosoituksista. Hän tunsi toisen edelleen lämpimät kädet pian taas alaselällään, ja siirsi omansa toisen niskaan. Siinä oli kamalan luonnollista olla.

"Kuinka olet noin täydellinen?" mies kysyi avaten siniset silmänsä, jotka olivat kostuneet liikutuksesta ja joissa saattoi nähdä uudenlaisen kipinän. Hän silitti pidemmän hiuksia, ne olivat pehmeät ja edelleen niin lumoavanväriset. Hän ei enää tuntenut häivääkään kateutta niistä, kun sai pidettyä Dairen ylipäätään lähellään.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavenderin sirot kädet kietoutuivat niskaan...
"Kuinka olet noin täydellinen?"kaunokaiseni kysyi silmät kirkkaina...olivatko ne kyyneliä, vai hanasta valuvaa vettä? Hymähdin ja pudistin päätäni Lavenderin silitellessä suortuviani.
"Täydellisen näät kun katsot peiliin", vastasin kiusoitellen ja sukaisin pienen suukon miehen pehmeille huulille hymyillen. Ojensin vasemman käteni ja suljin hanan. Jouduin irrrottamaan käteni enkelini ympäriltä ja sukimaan märkiä hiuksia pois otsalta. Nappasin mustan shampoopullon telineeltä ja napsautin korkin auki. Valutin aineen kämmenelleni ja siitä ryhdyin vaahdottamaan oransseja hiuksiani.

"Toivottavasti nämä kelpaavat sinulle", sanoin hyväntuulisena viitaten shampoo- ja hoitoainepulloihin. Mikään niistä ei ollut kampaamosta ostettu, ja oletin kaunokaiseni hoitavan hiuksiaan hieman laadukkaimmilla tuotteilla. Pyörivin liikkein koitin saada aineen joka puolelle kuontaloani...eiköhän sitä olisi riittävästi. Vaahtoisin käsin avasin uudestan hanan...Nyt vesi tuntui suorastaan kylmältä! irvistin silmät kiinni ja hapuilin toisella kädellä hanaa ja käänsin veden lämpimämmälle.

Lopulta hiukset tuntuivat puhtaalta ja pujahdin pois suihkun alta. Pyyhkäisin vedet silmistäni ennen kuin avasin harmaan katseeni. Räpyttelin muutaman kerran silmiäni, kunnes näkö taas tottui hämärään. Katselin Lavenderia sydämen pamppailessa...Piti jo pikkuhiljaa uskoa, että edessäni seisoi todella maailman ihanin olento...joka olisi yksin minun...ainakin toivoin niin...

Nojasin märkään kaakeliseinään, ja pidin katseeni visusti sinisilmäisessä kaunokaisessa. Hymy ei yksinkertaisesti kadonnut...mikä ihana tunne olikaan ilo, ja onni...
"Huomenna olisi ihana vain jäädä sänkyyn kanssasi...", totesin huokaisten pieni virne suupielessä...voisihan tuon pienen ja viattoman kuuloisen lauseen tulkita tietysti monella tapaa. Haroin kosteita hiuksiani...nyt liikuttiin jälleen vaarallisessa aiheessa. Ummistin hetkeksi silmäni ja laskin kymmeneen...

____
Varja | Lavender Underwood

Huoneen lämpö syleili mukavasti märkää ihoa, kun Daire sammutti viileän hanan. Lavender kietoi silti kätensä ympärilleen, sillä vaikka huoneessa ei ollut ikkunoita, ilma liikkui silti ja sai pienen tuulen kulkemaan viilentämässä. Hän katsoi vierestä, kun toinen pesi hiuksiaan. Lavender sai aikaa katsella toisen vaaleaa vartaloa rauhassa.
"Toivottavasti nämä kelpaavat sinulle", Daire sanoi. Mies ei kuitenkaan ollu suunnittelut pesevänsä hiuksiaan, tai niiden kuivumista olisi saanut odottaa aamuun saakka.
"Eiköhän", hän kuitenkin vastasi hymyillen. Oli herttaista Dairelta ajatella hänen tottumuksiaan, ehkä hän saisikin toisen vielä hankkimaan kampaamoista laatutuotteita hellimään oranssia kuontaloa...

Lavender astui suihkun alta pois, kun Daire palasi huuhtelemaan hiuksensa. Mies naurahti toisen irvistäessä, taisi olla kylmää vettä... Ja se oli yksin hänen syytään, muttei hän katunut. Vesi nuoli toisen täydellistä vartaloa ja vaaleanpunahiuksisen oli pakko kääntää katseensa muualle. Hän ojensi kätensä telineelle ja valikoi sieltä eniten saippuaa muistuttavan putelin. Hän laski siitä hieman kämmenelleen ja palautti sen paikalleen alkaen vaahdottaa saippuaa vartalolleen.

Sinisilmä siirtyi lämpimän veden suojiin Dairen siitä poistuessa. Ei tarvinnut enää miettiä paleltuvansa.
"Huomenna olisi ihana vain jäädä sänkyyn kanssasi..." Toinen oli kuin lukenut hänen hajanaisia ajatuksiaan.
"Niinpä - mutta tulee niitä aamuja myöhemminkin", vaaleanpunahiuksinen sanoi virnistäen. Kun vain Daire saisi aamuja vapaaksi, niitä tulisi kyllä monta... Ehkä hänenkin aamuherätyksensä helpottuisivat, kun ei tarvisi kuunnella hiljaisuutta asunnossa.

Hän sammutti hanan viivyteltyään vielä hetken, se oli yksi hänen huonoista tavoistaan; jäädä suihkuun lämpimään minuuteiksi sen jälkeen, kun oli jo valmis. Sinisilmä kurotti pyyhkeelleen ja taputteli ylävartalonsa suurinpiirtein kuivaksi ennen kuin kietaisi pyyhkeen lanteilleen. Hän suukotti Dairen huulia.
"Saanko sinulta vaatteita lainaan?"

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Niinpä - mutta tulee niitä aamuja myöhemminkin", Lavender vastasi virne suloisilla huulillaan...sydän jätti muutaman lyönnin välistä...pelkkä ajatus siitä, että heräisin seuraavinakin aamuina kaunokaiseni viereltä oli epätodellisen ihanaa. Katselin kauniin miehen peseytymistä...pakko se oli myöntää...ihminen oli kauneimmillaan alasti.

Lavender sulki hanan. Hän otti pyyhkeen kuivaten itseään...olin niin hullantuneena unohtanut kuivata itseni täysin. Nappasin itsekin pyyhkeeni ja kuivailin ajatuksissani punertavia hiuksiani. Enkelini kietoi pyyhkeen lanteilleen ja suuteli...siihen ei kyllästyisi koskaan...
"Saanko sinulta vaatteita lainaan?"mies kysyi. Kumarruin kuivaamaan jalkojani, nyökkäillen. Suoristauduin ja viskasin kostean pyyhkeen harteilleni...eihän sitä ollut enää mitään peiteltävää, kun kaikki oli nähty...
"Tietysti!" vastasin nauraen ja suukotin Lavenderin suihkunraikasta poskea. Suljin hänen siron kätensä omaani, ja johdatin hänet kylpyhuoneen ovelle. Lieve murjotti oven takana...sen keltaiset silmät näyttivät vihaisilta, ja se naukaisi. Vilkaisin Lavenderia huvittuneena...

"Älä nyt viitsi",sanoin kissalle, joka nousi makuultaan ja käänsi mielenosoituksellisesti selkänsä häntä hiuhuen. Pudistelin nauraen päätäni ja kuljetin Lavenderin olohuoneen läpi makuuhuoneeseen.

"Tässäpä tämä on", levitin vapaata kättäni esitelläkseni huonetta. Nostin kaunokaiseni käden huulilleni, ja suutelin hänen kämmentään ja rystysiään.
"Valitse ihan vapaasti", avasin vaatekaapin oven, ja päästin kultani kädestä irti, jotta hän saisi katsella rauhassa vaatteita. Sipaisin hellästi enkelini niskaa, ja astelin sitten sängylle, ja istuin katselemaan vaatteiden etsintä operaatiota. Laskin pehmeän pyyhkeen syliini. Pieniä vesipisaroita valui vielä hiuksistani rintakehälle. Uppouduin jälleen ihastelemaan Lavenderin upeaa vartaloa...ja huomaamattani huokaisin...kaikki tuo olisi minun...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender sai luvan lainata Dairelta vaatteita, vaikka ei olisi ihmetellyt vaikkei toinen olisi antanut hänen pukea mitään ylleen... Hän tassutti käsi kädessä pidemmän perässä ulos kylpyhuoneesta ja naurahti loukkaantuneelle kissalle.
"Älä nyt viitsi", Daire jutteli lemmikilleen hellyttävästi eläimen kääntäessä tälle selkänsä.
"Anteeksi, että vien kaiken isäntäsi huomion", vaaleanpunahiuksinen yritti vielä leperrellen lepyttää karvaista olentoa, vaikkei oikeasti pahoillaan ollutkaan. Kissakin ehkä kaipasi seuraa, kenties toisen naukuvan karvapalleron kaverikseen... Ehkä myöhemmin. Hän seuraili miesystäväänsä aina makuuhuoneeseen saakka, hassua ettei ollut aiemmin huomannut sinne vievää ovea... Hän oli tainnut olla liian intensiivisesti Dairen lumoissa.

"Tässäpä tämä on", toinen totesi vaatimattomasti viitaten kädellään edessä aukeavaan huoneeseen. Pylvässänky oli uusi tuttavuus, mutta varmasti tulisi tutuksi tulevina päivinä ja viikkoina... Seinällä oli yllättävän miellyttävä musta-valkoinen valokuva ja karmiininpunainen päiväpeitekin oli oikeastaan aika romanttisensävyinen. Viihtyisää kerrassaan.

"Valitse ihan vapaasti", Daire sanoi ja avasi vaatekaapin oven. Sinisilmä astui tutkimaan hellävaroen sen sisältöä ja vilkaisi taakseen kuullessaan toisen istahtavan. Hän jäi katselemaan hetkeksi vaaleaa, alastonta vartaloa sängyllä... Pyyhe alkoi valua hitaasti lanteilta jo alaspäin, jolloin hän kääntyi takaisin kohti vaatekaappia ja tarttui sivusta lanteeseensa. Toisella kädellään hän vapautti nutturan vankina olleet hiuksensa, ne olivat menettäneet korkkiruuveista tiukimmat kurvit ja ylettyivät nyt vain hieman kainalon alapuolelle.

Hän löysi ilokseen kaapista vaalean, väljän t-paidan, jonka pujautti ylleen. Samoin kaapista löytyi suurinpiirtein oikean kokoiset alushousut, hän pudotti pyyhkeen ja puki housut selin Daireen. Sininen katse siirtyi takaisin sängyllä istuvaan mieheen. Vaaleanpunahiuksinen asteli hitaasti hymyillen sängyn viereen, kiipesi hajareisin toisen syliin ja suudellen hellästi pidemmän huulia kaatoi tuon selälleen makaamaan. Niinpä sinisilmä oli kontallaan toisen yläpuolella ja katseli harmaisiin silmiin rauhassa. Hän silitti poskea ja oransseja suortuvia ajatuksissaan... Oliko tässä nyt hänen elämänsä rakkaus...

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavender leväytti kiharansa auki...Hymy nousi väkisin huulille sitä katsellessa...se oli kuin kaunista unta...ihanaa unelmaa, joka voisi vain jatkua. Kaunokaiseni löysi päällepantavaa, ja katselin miehen pukeutumista. Lavenderin pyyhe sai tippua vaatteiden tieltä, ja pian enkelini kääntyi ympäri hymyillen säteilevästi. Mies hiippaili sängylle ja kapusi hajareisin syliini. Suudelman saattelemana Lavender kaatoi minut hellästi selälleni...

Kaunokaiseni katseli minua safiirinsinisillä silmillään...ja vastasin tuijotukseen harmaallaa katseellani. Lavenderin sormet sivelivät poskia ja hiuksiani. Jouduin nielaisemaan ääneen...yhtäkkiä oli jälleen kuuma...nostin omat käteni Lavenderin kasvoille. Annoin sormieni kiertää poskilla...piirtää kaunokaiseni kulmakarvat ja huulet...piirsin hänen kasvonsa sormillani...onkohan nuo silmät tulleet äidiltä...vai isältä...ehkä isovanhemmilta...halusin todella tavata heidät.

Annoin sormien valua enkelini kasvoilta rintakehälle ja siitä selälle. Hellästi painoin käsilläni Lavenderin selkää houkutellen tätä makaamaan päälleni.
"Haluaisitko maalata minut joskus?" kysyin silitellen vaaleanpunaisia kiharoita. Olin innostunut näkemään Lavenderin käden jäljen kankaalla...hän oli varmasti taitava...
"Minullahan on kokemusta mallinhommista", tunnustin Lavenderille :"Se kuva saattaa olla vielä jossain tallessa."

Hellästi kiepautin kaunokaiseni vierelleni ja kampesin itseni ylös...pyyhe oli kadonnut ties minne, joten otin tuolin selkänojalta kylpytakin. Astelin työpöydän ääreen ja avasin alalaatikon, missä säilytin vanhoja valokuvia, ja muita muistoja. Hetken pengottuani löysin lehdestä repäistyn kuvan. Katsahdin enkeliäni virnistäen...ojensin kättäni ja ojensin hänelle vanhaa lehtimainosta, jossa pieni harmaasilmäinen vauva tuijotti hölmistyneenä kameraan...
"Siinä olen minä", irvistin istuen sängyn laidalle.
"Se oli potkupukumainos", tulkkasin ranskankielisen tekstin mainoksen ylälaidassa naurahtaen. Kävin makaamaan uudestaan sängylle ja vedin Lavenderin syliini...hänestä täytyisikin saada kuva lompakkoon...

___
Varja | Lavender Underwood

Lavender antoi painonsa valua hitaasti Dairen vartalolle varoen litistämästä toista. Toisen iho oli todella lämmin ja miellyttävä, jos jossain tuntui kodilta niin siinä. Hän sulki siniset silmänsä lyhyeksi hetkeksi ja avasi ne hymyillen.
"Haluaisitko maalata minut joskus?"
"Varmasti joskus", mies vastasi totuudenmukaisesti. Tuota upeaa miestä olisi varmasti ilo maalata, mutta hän tarvitsisi erityispaljon rohkeutta ja luottamusta uskaltaakseen taiteilla toista kankaalle... Tuntemattomia ja ohikulkijoita oli kivutonta maalata, samoin perhettä ja lähimpiä ystäviä. Mutta eiköhän sekin aika vielä tulisi, Lavender oli luottavainen.

"Minullahan on kokemusta mallinhommista. Se kuva saattaa olla vielä jossain tallessa", Daire yllätti. Lavender nousi uteliaana kyynärpäidensä varaan katsomaan toisen perään, kun tuo lähti hakemaan kuvaa työpöydän laatikosta. Hänen niin teki mieli udella lisää, mutta vaivoin hillitsi itsensä. Jos kuvaa ei löytyisi, Daire saisi kyllä selittää... Mutta näytti se löytyvän. Daire ojensi lehtikuvan virnistäen ja kertoen olevansa kuvassa, ja tulkkasi kuvan mainostaneen potkupukuja. Mainoksen vauvan silmistä ei tosin voinut erehtyä... Lavender nauroi, vauvakuva ei ollut ollut ihan ensimmäisenä mielessä, eikä hän ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, että vauvat mainoksissa todella olivat jonkun jälkikasvua.
"Olit suloinen jo pienenä", vaaleanpunahiuksinen lirkutti päästessään takaisin Dairen lämpöön. Hän katseli kuvaa hymyillen, toista tulisi varmasti olemaan mukavaa maalata... Hän kurkotti kuvan lepäämään yöpöydälle ja katsahti harmaisiin silmiin.

"Joko alkaa olla aika painua yöpuulle?" sinisilmä kysyi väsymyksen alkaessa painaa taas. Päivä oli ollut ihana, joskin vapaapäiväksi varsin toiminnallinen. Ja huomennakin olisi jo aamusta asiakas... Hän tuhahti ajatukselle, että olisi myöhässä rouvan hiustenleikkauksesta. Muori tajuaisi heti, että Lavender oli ollut miehen luona yötä. Vaikka eihän tuokaan välttämättä haitannut.
"Kuinka laajasti isäsi vaikuttaa kaupungissa?" Lavender kysyi ajatuksissaan.
"Tarkoitan, kuinka salassa minun pitää sinut pitää?" Silmät tuikkien hän jäi odottamaan vastausta, josta ei odottanut tulevan kovin yksiselitteistä.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Olit suloinen jo pienenä", Lavender oli ihastellut...nauroin hieman vaivaantuneena, ja pyyhkäisin kosteita hiuksiani.
"Emmekös me kaikki", vastasin sipaisten kaunokaiseni poskea...hän oli varmasti ollut maailman ihastuttavin pikkuinen vauva, noine suurine sinisine silmineen...enkelini laski kuvan yöpöydälle...

"Joko alkaa olla aika painua yöpuulle?"hän kysyi uneliaasti. Hymyilin hellästi kauniille miehelle nyökäten. Vedin peittoa syrjempään, jotta armaani pääsisi pujahtamaan peiton lämpöön...se ei sittenkään ollut vain ihanaa unta, vaan hän todella oli siinä...ja saisin nähdä hänet heti aamusta ensimmäisenä kun nousen ylös...

"Kuinka laajasti isäsi vaikuttaa kaupungissa? Tarkoitan, kuinka salassa minun pitää sinut pitää?"Lavender kysyi...hän oli huolestuneempi kuin odotin, mikä toki lämmitti mieltä...jos olisin hänelle täysin yhdentekevä, ei häntä kiinnostaisi mitä isäni mahdollisesti tekisi kuullessaan suhteestani Lavenderiin. Kävin makuulle, ja katselin enkelini silmiä. Hengitin hiljaa silitelleen hänen käsivarttaan rauhoittavasti.
"Sinun ei tarvitse salata mitään...minun puolestani saat kertoa vanhemmillesi, ja ystävillesi, jos vain itse haluat...Jos isäni saa vihiä jostain, niin enemmin pankkini työntekijöiltä", vastasin...en oikein uskonut vastaukseni helpottavan kaunokaiseni oloa, mutta en halunnut rajoittaa hänen elämäänsä...olisin voinut itsekin siltä seisomalta mennä parvekkeelle, ja kuuluttaa koko maailmalle kuinka onnellinen olin...

"Älä mieti sitä nyt", suukotin kaunokaiseni poskea.
"Käyn katsomassa, että Lievellä on vettä, ja tulen sitten takaisin", hymyilin miehelle, ja nousin vielä kertaalleen sängystä. Vielä ovella vilkaisin kaunista olentoa sängylläni ja raotin ovea vain sen verran, että mahduin itse ulos...enkä yllättynyt nähdessäni harmaan katin aivan oven takana.

"Ei tänä iltana...", höpötin ranskaksi kävellen keittiöön...Kupissa oli vielä vettä, otin toisen kipon kaapista ja laitoin siihen vähän herkkuja, jotta Lieve ei mököttäisi koko yötä. Kumarruin ja silitin perässä tullutta kissaa päälaelta aina hännän tyveen asti.
"Hyvää yötä Lieve", toivotin ja kiiruhdin sitten takaisin makuuhuoneeseen sulkien oven takanani...riisuin aamutakin lattialle, ja kaivauduin peiton alle enkelini viereen...hän suorastaan hehkui lämpöä...Vedin miehen syleilyyni ja suljin silmäni...
"Nuku hyvin...", kuiskasin suljetuin silmin...voisiko tämä olla yö, jona en herää laisinkaan painajaisiin...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender mönki pehmeiden lakanoiden väliin ja huokaisi tyytyväisenä. Olisi tosin voinut lainata vielä yöhousujakin, ilman niitä lämpö levisi niin hitaasti koko vartaloon... Hän odotti Dairen kömpivän heti hänen viereensä, mutta olikin väärässä.
Toinen kertoi, ettei tarvinnut salata mitään... Mutta vastahan tuo oli myös kertonut, että hänen isänsä luultavasti tappaisi hänet jos saisi tietää homoudesta. Lavender kurtisti vaaleanpunaisia kulmiaan ja oli väittämässä vastaan, mutta Daire ehti ensin.
"Älä mieti sitä nyt", toinen sanoi asettaen suukon miehen poskelle. Tottakai hän mietti! Jos miesystävän henki oli vaarassa, piti miettiä tarkkaan mitä sanoi ja eritoten kenelle sanoi. Pahimmat juorumummot sai ainakin unohtaa, he varmasti onnistuisivat levittelemään tiedon aina Dairen isälle saakka, ja ehkä oli muutenkin paras pelata varman päälle.

Vaaleanpunahiuksinen jäi katsomaan pidemmän perään, kun tämä lähti tarkistamaan Lieven olot. Lavender käpertyi kyljelleen ja katseli vielä huonetta ympärillään. Silmät ummistuivat räpsäytys toisensa perään pidemmäksi aikaa ja lopulta sulkeutuivat kokonaan. Dairen ääni kuului etäisesti jostain oven takaa, eikä Lavender vaivautunut avaamaan silmiään toisen palatessa huoneeseen. Siniset silmät seurasivat kuitenkin aamutakin riisumista ja siihen vierelle tulemista. Ilmeisesti toinen ei ollut vilukissa peiton alla, kuten hän. Eiköhän Daire lainaisi lämpöään myös hänelle tarvittaessa...
"Oliko vettä?" hän kysyi niinkään välittämättä vastauksesta. Osasi toinen oman lemmikkinsä hoitaa.

Lavender pääsi takaisin harmaasilmän lämpöön riittävän nopeasti ja hymyili unisena. Tosin, ajatukset pääsivät kunnolla vauhtiin toisen toivottaessa hyvät yöt. Hän antoi Dairen huulille hyvänyönsuukon ja varovasti päätti esittää kysymyksensä. Ehkä ajatukset jättäisivät silloin rauhaan.
"Oletko varma isästäsi? Eihän hän satuta sinua, jos saa tietää?" mies huolehti huultaan purren. Hän halusi varmistaa, ettei tulisi aiheuttaneeksi sen enempää sotkua, vaikka samalla tiesi myrskyn tulevan ennemmin tai myöhemmin.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Oliko vettä?"
"Oli", vastasin hellästi. Oli uskomatonta pitää Lavenderia siinä ihan lähellä...painoin kasvoni hänen hiuksiinsa, ja hengitin hänen tuoksuaan...Olin jo vaipumassa unen hämärämaille, kunnes kaunokaiseni päätti, ettei hän halunnutkaan vielä nukkua...

"Oletko varma isästäsi? Eihän hän satuta sinua, jos saa tietää?"enkelini varmisteli. Avasin silmäni ja nousin kyynerpääni varaan. Hymyilin sinisilmälle unisesti...
"Ei hän varmaan...tuskin hän uskaltaisi", sanoin ja yritin kuulostaa mahdollisimman vakuuttavalta...mutta tuo lause oli valhe...Lavender tuskin rauhoittuisi nukkumaan, jos olisin vastannut totuudenmukaisesti myöntävästi...ehkä oli parempi, ettei enkelini murehtisi turhia, ja pilaisi sillä omaa elämäänsä...kuitenkin...olisiko minulla oikeus saada hänet rakastamaan minua, jos ainainen vaara olisi olemassa...laskeuduin takaisin makuulle sulkien silmäni uudestaan...Silittelin miehen käsivartta rauhoittavasti...

"Nukutaan nyt vain...", koitin saada Lavenderin unohtamaan isäni hetkeksi...pidin miestä tiukasti syleilyssäni...enää ei väsyttänyt...tulevaisuus pelotti...enemmän kuin koskaan aikaisemmin...

____
Varja | Lavender Underwood

Daire näytti suloisen uniselta noustessaan kyynärpäidensä varaan. Lavender katsoi häntä silmät uteliaisuudesta suurina.
"Ei hän varmaan...tuskin hän uskaltaisi" toinen lausui, ennen kuin vaipui takaisin tyynylle. Vaaleanpunahiuksinen tuskin räpäytti silmiäänkään katsellessaan vaaleita kasvoja. Mitäköhän toinen mietti... Ehkä isäänsä, ehkä mahdollisuutta, että tuo mies tosiaan satuttaisi harmaasilmää, ehkä jo aivan muuta. Lavender puri huultaan miettien Dairen aiempia sanoja tämän isän yöpöydänlaatikon sisällöstä ja uhkailusta. Enää hän ei ollut varma, koska toinen oli valehdellut; puhuessaan isänsä järjettömästä vihasta vai nyt. Miksi noin suuren vallan mies ei uskaltaisi? Ainahan tuo voisi palkata hommaan jonkun muun, ja luultavasti sen tekisikin tarpeen vaatiessa. Sinisilmä oli hämmentynyt. Daire silitti käsivartta rauhoittavasti, joten mies työnsi ajatuksensa kauas mielen nurkkaan ja huokaisi. Oli sentään lämmin.

"Nukutaan nyt vain..." Daire sanoi. Ehkä niin olisi paras. Mutta jokin toisen äänensävyssä sai nurkan pöllähtämään takaisin päällimmäiseksi. Mies katsoi taas suljettuja silmiä ja vaaleaa ihoa... Oli sääli, että Dairen kaltainen mies joutui pelkäämään isäänsä vain ollessaan oma itsensä. Eihän tuo ollut tehnyt mitään väärää. Ja Lavender asetti toisen entistäkin suurempaan vaaraan... Hän halusi ilmaista tukensa vielä kerran, samalla toivoen toisen uskaltavan myöntää asioiden todellisen laidan.
"Joka tapauksessa... En minä aio sen vuoksi lähteä, haluaisin vain tietää... Ehkä osaisin olla varovaisempi", sinisilmä sanoi hiljaisella, pehmeällä äänellä.
"Enkä minä itseni puolesta pelkää, minulla on sinut", hän lausui hymyillen itsevarma ja sanojensa päätteeksi asetti suukon Dairen suupieleen.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Joka tapauksessa... En minä aio sen vuoksi lähteä, haluaisin vain tietää... Ehkä osaisin olla varovaisempi...Enkä minä itseni puolesta pelkää, minulla on sinut",, Lavender hymyili ja suukotti...hymyilin hänelle takaisin ja vedin hänet niin kiinni itseeni kuin pystyin...Suutelin miehen otsaa, ja suljin silmäni uudestaan...Lavenderin lähellä oli hyvä olla...turvallista tai ei, olin onnellinen.

Ajattelin vielä toivottaa hyvää yötä, mutta aivan huomaamattani uni kietoi minut lämpimään peittoonsa...

Tyhjä huone...hiljaista...jälleen sama uni...pimeyden keskellä valtava parisänky...hyytävä kylmyys. Hiivin hiljaa sängyn vierelle, en haluaisi kävellä, mutta jokin pakotti minut jälleen eteenpäin. Sängyllä makasi punatukkainen nainen...kaunis kuin enkeli...mutta kylmä ja kuollut...äiti...veren tahrimana...en voinut olla itkemättä...en pystynyt olemaan huutamatta äitiäni...enkä voinut olla kuulematta isäni ääntä..."se oli sinun vikasi!"...

Huomasin nousseeni istualleni...kylmä hiki valui selkää pitkin...kädet olivat hionneet...huohotin ääneen, sydän hakkasi rinnassa...jouduin toistamaan itselleni mielessäni, että olin hereillä...ei hätää...ei hätää...
Hain epätoivoisesti katseelllani Lavenderia...Tarvitsin häntä...en halunnut olla yksin...en tahtonut nukahtaa enää...ei tänä yönä...yöpöydän kellon hehkuvat viisarit näyttivät neljää...

____
Varja | Lavender Underwood

Daire ei vastannut enää sanoin, taisi olla todella väsynyt. Lavender hymähti tuskin kuuluvasti ja katseli toisen unisia kasvoja. Jo pian vaaleanpunahiuksinen kuuli tasaista tuhinaa viereltään, toinen oli nukahtanut nopeasti. Hän jäi itse vielä ajatuksiinsa unen ja valveen rajamaille pohtien närkästyneenä, miksi unisuus katosi aina kun pääsisi vihdoin oikeasti uinumaan. Mies ei uskaltanut liikahtaakaan, ettei toinen vain heräisi. Ajatukset kierivät laidalta toiselle ja lopulta hänenkin ajatuksensa luovuttivat kaikelle sille lämmölle ja läheisyydelle, ja mies vajosi unimaailmaan.

Sinisilmä heräsi toisen liikkeisiin vain muutamaa hetkeä myöhemmin ja oli jo kääntämässä kylkeä, kun huomasi toisen hengittävän raskaasti, melkein kuin paniikissa. Mies oli kierähtänyt unien aikana irti toisesta ja katseli Dairen selkää, ilmeisesti toinen oli istumassa eikä voinut hyvin. Huoli tulvahti hänen mieleensä.
"Kaikki on hyvin, kulta. Onhan kaikki hyvin?" Lavender kysyi niin lempeällä äänellä, että itsekin yllättyi. Hän nousi istumaan toisen vierelle ja silitti tuon käsivartta. Siniset silmät tarkkailivat Dairen olemusta ja hän teki päätelmän painajaisesta.
"Minä tässä, kaikki hyvin. Se oli vain unta", vaaleanpunahiuksinen hyssytteli rauhoitellen samalla itseään. Hän sulki Dairen lämpimään halaukseen ja samassa tajusi, että se saattaisi vain ahdistaa toista lisää. Niinpä hän irroitti otteensa jääden vielä toisen läheisyyteen.

"Haenko sinulle vettä? Haenko Lieven?" Lavender kyseli ääni edelleen pehmoisena ja rauhallisena. Hänen sydämensä kuitenkin hakkasi, ja häntä harmitti kun ei osannut sen paremmin auttaa. Ehkä vesilasillinen ja uninen karvapallo rauhoittaisivat Dairea riittävästi. Oli voimaton olo.
"Haluatko käydä kävelyllä?" Ehkä raikas ilma auttaisi. Hän vilkaisi yöpöydän kelloa, toisaalta ei olisi ehkä mikään turvallisin vaihtoehto lähteä keskellä yötä vaeltelemaan kaupungille. Mutta pieni happihyppely voisi tosiaan olla hyödyksi. Hän nosti kätensä varovasti silittämään toisen poskea silmät huolesta kosteina.
"Kaikki on hyvin", mies vielä toisti kuiskaten. Olisipa kaikki hyvin.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Kaikki on hyvin, kulta. Onhan kaikki hyvin?" Lavenderin rauhoittava ääni kuului kuin seinän takaa...sain vihdoin suunnan minne katsoa, mutta silmät eivät tottuneet hämärään, enkä nähnyt kaunokaistani missään...Sydän ei lakannut takomasta, eikä hengitys tasaantunut. Pitäisi vastata, että kaikki on hyvin...nuoleskelin kuivia huuliani. Kurkkua kuristi eikä ääntä lähtenyt pihaustakaan...

"Minä tässä, kaikki hyvin. Se oli vain unta", enkelini totesi kietoen kätensä ympärilleni...niin unta...nyt olin hereillä ja kaikki oli hyvin...Lavenderin kädet kuitenkin katosivat. Tuijotin miltein lamaantuneena hänen ääriviivojaan...hän ei saisi nähdä minua tällaisena...huono hetki ajatellakaan moista. Kaunokaiseni ei kadonnut mihinkään viereltäni. Hän oli edelleen lähelläni...en ollut siis enää unessa...pikkuhiljaa sain vedettyä ilmaa keuhkoihin, pakokauhu hellitti otettaan, mutta pulssi oli yhä nopea...

"Haenko sinulle vettä? Haenko Lieven? Haluatko käydä kävelyllä?...Kaikki on hyvin", sinisilmä kysyi hellästi...miehen lämpimät sormet koskettivat poskeani. Viimein hämäristä ääriviivoista muodostui Lavender...hän oli todella siinä...elävänä...pudistin päätäni voimattomasti...ei kävelyä...jalkani eivät kantaisi tällä hetkellä metriäkään. Nielaisin kuuluvasti, ja hengitin syvään...ensin sisään...ja sitten ulos...
"Vettä...", sain kähistyä...ääneni oli todella käheä, vaikka pala kurkustani oli kadonnut. Huokaisin ääneen ja nojauduin Lavenderia vasten. Tärisevällä kädellä hapuilin miehen kättä...halusin olla vain hetken näin...ihan kahden...lähekkäin. Jos olisin ollut yksin, en olisi rauhoittunut vielä moneen tuntiin...olisin joutunut tilaamaan taksin, ja tärisemään vielä aamukokouksessa. Alaiseni varmasti luulivat minun kärsivän aina pahasta krapulasta...

"Näin unta...äidistä...nään sitä samaa unta...jatkuvasti...", sain kerrottua hiljalleen. Puristin enkelini kättä...hän oli todellinen enkeli...hän pelastaisi minut kyllä. Puhuminen tuntui raskaalta. Vaikka olin nukkunut jo monta tuntia, painajainen oli vienyt jälleen kaikki voimat...enkä saisi nukuttua enää...Halusin saada ajatukset kauas kaikesta ahdistavasta...uskalsin sulkea silmäni ja suutelin Lavenderia ensin hellästi...sitten vaativammin. Kaadoin hänet takaisin sängylle...suutelin hänen huuliaan, ja siirryin miehen valkealle kaulalle...ripottelin hajanaisia suudelmia kaulan vartta pitkin...näykin...purin...ei ajatuksia...se oli pakokeino tästä maailmasta...imaisin kaulan vaalealle iholle punaisen läiskän...auta minua...auta minut unohtamaan...

____
Varja | Lavender Underwood

"Vettä..."
Lavender oli aikeissa ponkaista jo ensimmäisen tavun kuultuaan vedenhakureissulle, mutta Daire nojasikin häneen. Mies kietoi kädet uudelleen toisen ympärille ja suukotti päälakea. Hän tarttui toisen tärisevään käteen hellästi, mutta jämäkästi, ja keinutti kumpaakin hiljaa. Voi kun Lieve osaisi tuoda lasin vettä pyydettäessä... Mies ei tohtinut kokeilla, vaikka kissa olikin omaa luokkaansa.

"Näin unta...äidistä...nään sitä samaa unta...jatkuvasti..." Daire valotti tilannetta. Lavender ei osannut sanoa mitään, hän hymähti ja tiukensi otettaan toisesta. Ei hän osannut kuvitellakaan mitä toinen joutui kokemaan, miehen omat painajaiset tuntuivat koostuvan kahvin loppumisesta tai hämähäkkiarmeijoista. Eikä hän ollut koskaan menettänyt läheistään. Hän huokaisi. Toinen oli niin raukka - ja niin vahva.

Mies todella yllättyi, kun Dairen olivatkin hänen omillaan, eikä ehtinyt panna vastaan ollenkaan. Mielessä roikkui edelleen se vesilasi, vaikka toinen kellistikin hänet takaisin sänkyyn ja asetti useammankin suudelman hänen kaulalleen. Sinisilmä oli totaalisen yllättynyt, ja joutui miettimään oliko kyseessä toisen kiero suunnitelma. Kauaa hän ei tosin ehtinyt edes pohtia, kun keho alkoi herätä ja silmät sulkeutuivat. Oli miten oli... Hän halusi auttaa toista kaikin keinoin, ja tämä vaikutti olevan yksi. Vaaleanpunahiuksinen sulki silmänsä ja antoi itsensä nauttia.
Hengitys muuttui raskaammaksi ja hän inahti ääneen, tuosta jäisi varmasti jälki. Mies kurottui takaisin toisen huulille, otti hellästi Dairen pään käsiensä väliin ja katsoi syvälle harmaisiin silmiin löytämättä juonen aiheuttamaa syyllisyyttä. Vilpittömyys.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Aivan kuin olisin häilynyt uudenlaisen unen rajamailla...olin kuin kietoutuneena pumpuliin...Lavenderin sydän sykki omaani vasten, ja hän inahti huulieni kosketuksesta...Lopulta miehen huulet olivat omillani ja hän otti kasvoni hellästi kämmentensä väliin. Nuo siniset silmät loistivat kirkkaina...Lavender oli niin kaunis...Oli vaarallista olla niin sekavassa mielentilassa...mutta keho teki, mitä itse tahtoi...järki suojeli itseään luikahtamalla pakosalle, jättäen jälkeensä tyhjän kuoren ja eläimen vaistot...

Kai ihminen hakee lohtua toisen kehosta...sivelin sormillani kaunokaiseni vaaleanpunaisia suortuvia...ne olivat pehmeät...kauneinta ja kalleinta silkkiä...lasittunut katseeni seurasi, miten miehen hiukset valuivat sormieni välistä...Olin edelleen hiestä märkä...annoin itseni valua Lavenderin käsien välistä alemmas...nostin t-paitaa ylemmäs, jotta saisin koskettaa paljasta ihoa...järki heräsi viimein ja pysäytti minut siihen paikkaan. Huokailin ääneen, ja lysähdin makaamaan pää Lavenderin vatsalla...

"Anteeksi...", oli ainut sana mikä suustani lähti...ehkä enkelini ei ollut pistänyt pahakseen mutta...hän ehkä halusi vielä odottaa...kierähdin omalle puolelleni ja konttasin sängyn reunalle. Otin käsillä vastaan lattiasta ja liu´utin itseni kylmälle lattialle...tein niin usein...lattiasta hohkava viileys helpotti...nostin jalat rintaa vasten ja nojasin pääni polviin...Lieve raapi ovea ja maukui...kaipa se tiesi, että jokin oli vinossa...
"L-laittaisitko valot päälle cheri...", kuiskasin suljetuin silmin Lavenderille...pelotti...entä jos hän ei kestäisi minua tällaisena...surkeana ja onnettomana ihmisraasuna...Mutta...sinisilmäni ei ollut sellainen...hän ei ollut itsekäs...jos hän olisi halunnut lähteä, hän olisi jo mennyt menojaan. Hitaasti nostin katseeni polvistani, ja käänsin kasvoni Lavenderiin...

"Tiedätkö miten paljon sinua rakastan...", sanoin väsyneesti, mutta sain kun sainkin huulilleni jonkin hymyn tapaisen...tästä se lähti...Lavender antoi minulle uutta voimaa jaksaa pimeästä takaisin valoon...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender antoi Dairen kosketella hiuksiaan, vaikkei päästänytkään kovin montaa suortuviinsa käsiksi. Liian monta tuntia oli uhrattu niiden eteen vain, että joku kokematon saisi räpeltää kampauksen pilalle ja latvat solmuun. Daire sai tehdä mitä lystäsi. Henki salpautui, kun toinen nosti paitaa - mutta mitään ei tapahtunutkaan. Terässilmä asettui makaamaan ja pyysi anteeksi. Mies oli aivan hämillään, hän ei tiennyt mitä äsken tapahtui, miksi ja mitä nyt tulisi tapahtumaan. Vaaleanpunahiuksinen silitti oransseja hiuksia ja tasasi kiihtynyttä hengitystään. Missä välissä niin oli ehtinyt käydä?
"Kaikki on hyvin, syyttä pyydät anteeksi", sinisilmä rauhoitteli alkaen pikkuhiljaa ymmärtää tapahtumia.

Mies nousi istumaan toisen liukuessa lattialle. Hän katsoi kultansa käpertymistä kerälle sipaisten hiuksiaan korvan taakse, hivenen pois tieltä. Sinisilmä mietti kuumeisesti kuinka helpottaa toisen oloa, samoin kuin mietti halusiko Daire olla yksin vai pitäisikö mennä seuraksi lattialle. Hän säikähti kissan ääniä oven toisella puolen jääden katsomaan sitä.
"L-laittaisitko valot päälle cheri..." kuului kuiskaus lattialta. Lavender nousi ja asteli tasapainoaan hakien ovensuuhun, hetken unet eivät ihan riittäneet tasapainon löytämiseen. Hän napsautti valot katkaisijasta ja kääntyi katsomaan kohdaten harmaiden silmien väsyneen katseen.

"Tiedätkö miten paljon sinua rakastan..." Lavender nosti vilpittömästi kädet sydämelleen.
"Tunnen sen", hän sanoi pienesti hymyillen pää kallellaan. Eihän sitä voinut olla tuntematta, kun se pursusi niin kovasti yli. Lämmittävä tunne, josta ei halunnut päästää irti. Piti tosin pitää varansa, ettei rakastunut rakkaudentunteeseen...

"Haen sinulle vettä, en viivy kauaa", sinisilmä ilmoitti, livahti ovesta ja silitti pikaisesti oven takana odottavaa lemmikkiä. Hän kipitti keittiöön, tonki kaapeista sopivannäköisen juomalasin, täytti sen vedellä ja viipotti takaisin makuuhuoneen ovelle. Mies mietti hetken taiteilisiko ovesta sisään jättäen kissan edelleen toiselle puolelle, vai... Hän avasi oven ja päästi eläimen huoneeseen. Ovi jäi raolleen, kun Lavender seurasi kissan kulkua.
"Päästin Lieven sisään, ei kai haittaa?" hän kysyi samalla ilmoittaen lemmikinkin saapumisesta. Siitä vasta riemu syntyisikin, jos kissa aiheuttaisi Dairelle sydänkohtauksen...

Mies tassutti toisen eteen, istui alas risti-istuntaan ja ojensi vesilasia.
"Joko alkaa olla parempi olo?" Huoli paistoi safiirisilmistä.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Valot napsautettiin päälle. Äkkinäinen kirkkaus oli sokaisevaa, mutta hetken silmiä räpyttelemällä siihen tottui.
"Tunnen sen",Lavender vastasi. Hän oli nostanut kätensä sydämelleen vahvistaakseen sanojaan. Kaunokaiseni hymyili lämmintä, ja kaunista hymyään...Ja hetkeksi unohdin, kuinka viileä lattianrajassa olikaan. Pelkkä enkelini läsnäoli lämmitti sisintä...ajoi pelon pois.

"Haen sinulle vettä, en viivy kauaa", mies totesi, ja katosi ovenraosta. Huokaisin syvään ja laskin otsani takaisin polviini. Valot kirvelsivät silmiä, mutta ilman niitä saattaisin nukahtaa uudelleen...ja uni jatkuisi siitä mihin se jäikin. Löytäisiköhän Lavender lasit...kylläpä kai...en tietääkseni pitänyt niitä sen kummemmassa paikassa kuin muutkaan...kuuntelin huoneen hiljaisuutta ympärilläni...Lieve naukaisi uudestaan...hymy nousi huulille...katti ei tosiaankaan ollut tottunut olemaan yksin...

Lavenderin askeleet lähestyivät ovea...
"Päästin Lieven sisään, ei kai haittaa?"kaunokaiseni tokaisi. Nostin harmaan katseeni mieheen, ja laskin sen samantien pieneen harmaaseen eläimeen. Lieve kipitti vilkaasti viereeni ja puski käsivarttani.
"Ei haittaa, jos sinua ei...", vastasin jo vakaammalla äänensävyllä. Laiskasti rapsutin Lieven vasenta korvaa...Lavender oli pian vierelläni, tärisevin käsin otin juomalasin vastaan.
"Joko alkaa olla parempi olo?" kaunokaiseni kysyi. Kulautin veden alas kerralla, ja laskin lasin lattialle viereeni. Tosin...ei se kauaa pystyssä pysynyt, kun Lieve huiskautti sen hännällään nurin...

"On...kiitos sinun", vastasin täysin vilpittömästi. Katsoin Lavenderia pitkään ja hartaasti suoraan niihin sinisiin silmiin.
"Ilman sinua oloni helpottaisi vasta muutaman tunnin päästä...", jatkoin hiljaa ja hamusin jälleen miehen kättä omaani. Olihan minulla ollut Lieve, joka antoi lohtua...mutta aina eläin ei riittäänyt. Kun sain pidellä Lavenderista kiinni, sain hänestä uskomatonta energiaa. Vedin hellästi miehen syliini ja suutelin hänen huuliaan ahnaasti...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender katsoi kissan kotoisaa puskemista pieni kateellinen hymy huulillaan. Kun hänelläkin vain olisi lemmikki, jota paijata huonoina hetkinä...
"Ei haittaa, jos sinua ei..." Daire sanoi. Miksipä eläin olisikaan haitannut heistä kumpaakaan, se näytti olevan toisen kallein ystävä ja vaaleanpunahiuksinen laski sen jo kuuluvan osaksi Dairea. Kaksikon yhteistyö oli kadehdittavan saumatonta.

Toinen taisi todella olla janoinen, raukka joi koko lasillisen kerralla. Lavender nosti Lieven kumoaman lasin takaisin pystyyn vähän kauemmaksi kissasta. Hän hymyili otukselle hellästi, se oli niin kiintynyt omistajaansa.
"On...kiitos sinun. Ilman sinua oloni helpottaisi vasta muutaman tunnin päästä..." toinen kertoi katsoen suoraan silmiin, ei läpitunkevasti tai kylmästi, vaan... rakastavasti. Oliko se rakkautta, mitä Lavender pystyi näkemään harmaista silmistä? Vaaleanpunahiuksinen tarttui terässilmän käteen epäröimättä ja hymyili onnellisena. Hän oli tainnut todella onnistua auttamaan jotakuta, edes hetkeksi. Se oli yöunien menettämisen arvoista. Sinisilmää väsytti silti...

Daire veti hänet syleilyynsä ja suuteli huulia. Väsymys ei suvainnut väistyä, muttei se ottanut ylivaltaakaan. Kuinka hyvä siihen olisikaan ollut käpertyä ja nukahtaa vielä muutamaksi tunniksi... Hän huokaisi silkasta tyytyväisyydentunteesta palaten toisen suloisille huulille. Vaaleat sormet tanssivat Dairen rintakehältä kyljelle ja selkään, tekivät pieniä ja suurempia kuvioita matkallaan. Ei hän halunnut takaisin nukkumaan.
Sinisilmä irrottautui toisesta hetkeksi ja tunsi ikävän tuijotuksen miltei maantasalta. Hän käänsi katseensa kissaan, miten niin pienen otuksen viaton katse saatti häiritä niin kovasti...

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavenderin huulet tuntuivat jo tutuilta, vaikka joka kerta kun omat huuleni koskettivat miehen amorinkaaria, niin vatsassa kutitti. Miehen sormet liikuskelivat rinnallani, piirellen kuvioita sormenpäillä...vatsanpohjassa kutkuttanut tunne roihahti liekkeihin...kunnes kaunokaiseni erkani käsistäni. Vilkaisin enkeliäni hämilläni...olinko tehnyt jotain väärää...mutta Lavenderin kirkkaan sininen katse oli Lievessä joka istua nakutti vieressäni häntä vispaten. Sen keltaiset silmät olivat nauliintuneet Lavenderiin...Tahtomattani nauratti.

"Nyt en osaa sanoa onko Lieve mustasukkainen minusta...vai sinusta", nauroin. Jalkoja paleli paljaalla lattialla. Otin tukea sängynlaidasta ja ponkaisin takaisin omalle paikalleni pujahtaen takaisin peiton alle. Lieve loikkasi perässä sänkyyn ja istahti aivan keskelle kaikkea, jotta se olisi mahdollisimman tiellä.
"Sinä se olet sitten ilkeä katti, tiesitkö sen?" sanoin kissalle, ja yritin painaa sormellani sen vaaleanpunaista nenää...Live väisti käteni taitavasti ja sitä vastoin puski vasten sormiani...hölmö katti...mutta siitä huolimatta se sai minut hymyilemään, aivan kuin Lavender.

"Yritetäänkö nukkua vielä?" kysyin kaunokaiseltani, ja odotin, että hänkin mönkisi takaisin peiton lämpöön. Lavender saisi nukkua jos tahtoi...ja voisin itsekin kokeilla saada unen päästä kiinni uudelleen...tosin epäilin, etten pystyisi enää nukkumaan. Live pyörähti pienelle kerälle...se kehräsi tyytyväisenä...se oli loppujen lopuksi hemmoteltu vanha herra, joka oli tottunut pompottelemaan ihmisiä ja nukkumaan sängyssä...

Painoin pääni takaisin tyynyyn, mutta en sulkenut silmiäni vaan tuijotin makuuhuoneen kattoa...vilkaisin syrjäsilmällä enkeliäni...hänen avullaan saattaisin parantua...en ollut koskaan saanut oloani kuntoon yhtä nopeasti...ja ehkä myöhemmin, en näkisi enää painajaisia, vaan saisin nukkua yöni rauhassa...Pieni hymy levisi ajatuksista huulille asti. Aikamoinen päivä...vain muutamissa tunneissa melkein tuntemattomasta ihmisestä oli tullut rakas ja korvaamaton...ihmeellistä tosiaan...

____
Varja | Lavender Underwood

"Nyt en osaa sanoa onko Lieve mustasukkainen minusta...vai sinusta", Daire nauroi ja livahti takaisin sänkyyn. Lavender kurtisti kulmiaan, miksi otus nyt hänestä olisi mustasukkainen... Kissa paineli omistajansa perässä ja vaaleanpunahiuksinen kuuli toisen lepertelevän lemmikilleen. Hän hymyili, vaikka tunsi mustasukkaisuuden piston itse. Niinpä hän naurahti itselleen, miksi turhaan, kyseessä oli kuitenkin kissa. Lemmikki.

"Yritetäänkö nukkua vielä?" toinen kysyi peittojen välistä. Lavender nousi, kiersi sängyn ja mönki toisen vierelle. Sinisilmä hymyili vinosti hivuttautuessaan toisen kylkeen kiinni peiton alla.
"Luetkohan sinä ajatuksia?" hän vastasi kysymyksellä laskien päänsä Dairen paljaalle rinnalle. Sitä parempaa tyynyä saisi etsiä. Mies liu'utti toisen käden päänsä viereen ja kietoi jalan toisen ympäri kissasta välittämättä. Sekin onneksi löysi hyvän paikan, johon käpertyä kerälle. Sinisilmä huokaisi autuaasti ja suukotti toisen viilentynyttä ihoa. Lattialla oli ollut yllättävän kylmä, mutta toisen iholla ja kissan alla hän lämpesi nopeasti.

"Olen aika poikki", hän kuiskasi. Ajatus siitä, että mies olisi liian väsynyt nukkumaan kävi mielessä, mutta epäilys oli turhaa. Uni veti hänet mukaansa välittömästi viimeisen sanan jälkeen. Toisen lämpö tuuditti rauhalliseen, mutta kevyeen uneen, jonka aikana Lavender ei juuri ehtinyt liikahtaakaan. Tasainen tuhina kertoi Dairellekin nukahtamisesta.

Hän uneksi merenrantahuvilasta, lapsikatraasta ja kissalaumasta. Unelmien toteutumisesta ja ajasta, joka ei koskaan lopu kesken. Hymy kohosi huulille, vaikka pian mies huomasikin sen olevan vain unta. Tai kuka tietää, vaikka kyseessä olisikin enneuni. Herätys tuli joka tapauksessa liian aikaisin, uni painoi koko vartaloa ja silmät oli vaikea saada auki.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Luetkohan sinä ajatuksia? ...Olen aika poikki", Lavender kuiski vierelläni. Hänen päänsä lepäsi rinnallani, kiharaiset hiukset kutittelivat paljasta ihoa. Silitin laiskasti noita hiuksia, välillä niskaa, ja hartioita. Oli jotenkin rauhoittavaa tuntea toinen niin lähellä. Miehen paino rinnalla kertoi etten ole yksin. Ei ollut mitään pelättävää. Pikkuhiljaa kaunokaiseni hengitys muuttui rauhalliseksi, ja tasaiseksi. Hymyilin kuunnellen enkelini hiljaista tuhinaa. Hän taisi olla todella väsynyt...olisipa mukavaa nähdä mistä hän tällä hetkellä uneksi...toivottavasti jostain ihanasta ja suloisesta.

Varovasti siirsin Lavenderin omalle puolelleen. Hiljaa nostin jalat taas lattialle, ja nousin toivoen ettei jouset nitisisi herättäen rakastani. Hipsin varpaillani valokatkaisijalle ja painoin katkaisijan alas. Lieve naukaisi unissaan. Hapuilin tieni takaisin sänkyyn ja peiton alle enkelini viereen. Kiedoin käden suojelevasti miehen ympärille...tiesin, etten saisi nukuttua enää koko yönä...niinpä silitin hiljalleen Lavenderin käsivartta...katsoin silloin tällöin yöpöydällä nököttävää kelloa...viisarit liikkuivat hiljalleen eteenpäin...

Puoli kuudelta luovutin ja nousin ylös. Hiippailin vaatekaapille, ja etsin sieltä tummansiniset puvun housut ja takin, sekä valkoisen kauluspaidan, ja valkeat sukat. Aamuaurinko ei päässyt sälekaihtimien läpi herättämään uinailevaa enkeliäni. Hymyillen katselin Lavenderin rauhaisaa olemusta....Vaatteet toisessa kainalossa nappasin Lieven mahan alta syliini ja sipsutin ovelle...Vilkaisin vielä kerran Lavenderia ja pujahdin ovesta ulos sulkien sen perässäni...

Saatuani vaatteet puettua, ja Lieven ruokittua, lähdin hakemaan läheisestä leipomosta croisantteja ja kipaisin pienestä marketista tuoremehua ja hedelmiä. Niin kliseistä kuin se olikin, ostin vielä ruusun... Kello näytti vartin yli kuuden kun saavuin takaisin kotiin. Laskin ostokset keittiötasolle...otin leikkuulaudan esille, ja etsin keittiönkaappien kätköistä tarjottimen. Viipaloin tuoreita hedelmiä, ja kaadoin lasiin mehua, croisantit asettelin sievästi lautaselle. Ruusun laitoin tarjottimen reunalle....nostin tarjottimen varovasti ylös ja astelin makuuhuoneen ovelle...pienen kikkailun jälkeen sain kuin sainkin oven auki...
"Huomenta...",toivotin hymyssä suin ovenraosta...

____
Varja | Lavender Underwood

Toisen lämmön kadotessa Lavender kävi hereillä vain huokaistakseen ja kääntääkseen kylkeä - edes silmiä hän ei avannut. Uni palasi nopeasti, eikä mies ehtinyt huomata eroa aiempaan uneensa. Uni keveni hetki hetkeltä, viimeisillä minuuteilla ennen herätystä se oli niin ohutta ja venynyttä, että siitä jo näki ja kuuli lävitse.

"Huomenta..." kuului jostain udun seasta. Oliko hän hereillä vai vielä nukkumassa, kuuluiko ääni tuoksuvan kaakaopavunväriselle intiaanipäällikölle unesta vai jollekin muule...? Kenelle ääni olisikaan voinut kuulua, eihän hänellä keskellä viikkoa käynyt yövieraita. Ainakaan usein. Joko herätyskello oli soinut? Vaaleanpunahiuksinen jo miltei valui takaisin rauhalliseen horrokseensa, kunnes muisti olinpaikkansa. Sinisilmä etsi uutta miesystäväänsä viereltään ja huomasi vasta sen jälkeen katsahtaa ovelle, mistä Daire jo teki tuloaan. Tyhjyydentunne täyttyi sisällä ja hän hymyili noustessaan sängynpäätyä vasten istumaan hitaasti ja vielä hieman epävarmasti. Tunnelma oli naurettavan päinvastainen edelliseen aamuun verrattuna.
"Hyvää huomenta", Lavender sanoi samettisen pehmeällä äänellä venytellen käsiään mahdollisimman pitkälle kohti kattoa.
"Mitä kello mahtaa olla?" hän kysyi edelleen hymyillen. Ei olisi omaatuntoa kyllä soimannut nyt, vaikka olisi nukkunut pommiinkin. Kaipa kärttyiset aamuasiakasmummot ymmärtäisivät edes hivenen romanssin päälle. Viimeistään, jos Lavender saisi Dairen joskus mukaansa tapaamaan vakioasiakkaitaan... Hän hurmaisi varmasti jokaisen sitruunansyöneen ikäihmisen.

Uteliaana mies kuikuili toisen kantamuksia. Safiirisilmät laajenivat hämmästyksestä, kun hän huomasi tarjottimen sisällön.
"En ole koskaan ennen saanut aamiaista vuoteeseen", vaaleanpunahiuksinen huokaisi liikuttuneena.
'Voisitko olla ihan vähän vähemmän ihana, etten mene rakastumaan sinuun viikon kuluessa... Ole kiltti', hän ajatteli katsellessaan teräksenhohtoisiin silmiin. Ei hänellä ollut mikään kiire enää minnekään, ikinä.
Aamu enteili loistavaa päivää.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Hyvää huomenta", Lavender vastasi venytellen itseään kohti kattoa, enkä voinut olla hymyilemättä. Siitä oli liian pitkä aika kun viimeksi suupielet olivat ihan vapaaehtoisesti hymyssä niin pitkään.

"Mitä kello mahtaa olla?"mies kysyi. Vilkaisin herätyskelloa yöpöydällä...
"Puoli seitsemän...", vastasin räpäyttämättä harmaita silmiäni kertaakaan...halusin painaa tämän hetken mieleeni, jokaista pientä yksityiskohtaa myöten...miten enkelini istui sängylläni, pukeutuneena paitaani...miten eiliset laitetut kiharat olivat unen jälkeen hieman suoristuneet...ja miten onnelliselta Lavender näyttikään...

Kannoin varovasti tarjottimen sängyn vierelle ja laskin sen sängyn laidalle, aivan kaunokaiseni vierelle. En uskaltanut istua, ettei lasi vain kaatuisi...niinpä jäin seisomaan puku päälläni kuin hovimestari ikään, ja ristin kädet selän taakse...katselin ihastuneena sinisilmäistä miestä...tämän unisia kasvojaan...niin kaunis ja ihana...täydellinen...täydellinen oma rakkaani.
"En ole koskaan ennen saanut aamiaista vuoteeseen", Lavender huokaisi. Pieni puna nousi poskipäilleni...pudistelin päätäni ja naurahdin...
"Sittenhän oli korkea aika", vastasin vaatimattomasti, ja vihdoin istahdin sängyn laidalle. Sujautin käteni peiton alle, ja laskin kämmeneni miehen paljaalle säärelle. Sivelin enkelini jalkaa sormillani hymyillen hänelle. Miten oli mahdollista ettei kukaan ollut ennen kantanut hänelle aamiasta vuoteeseen...Lavenderin olemus suorastaan pakotti hemmottelemaan hänet piloille...

"Saat kahviakin vielä jos haluat? en ole ehtinyt juoda itse kupillistakaan", totesin huolettomasti silitelleen edelleen kaunokaiseni säärtä. Olisi ollut mukava vain riisua vaatteet ja käpertyä Lavenderin kanssa takaisin peiton alle...saamarin työt...tänään oli luvassa pari kokousta ja kasa papereita. Onneksi saisin nähdä enkelini päivällisen merkeissä...se pelastaisi päivän.
"Nukuitko hyvin?" kysyin vielä...vaikka en itse saanutkaan nukuttua, niin ihme kyllä en ollut niin väsynyt...kaipa Lavender antoi ihan uudenlaista energiaa, jolla selvitä arkisesta ja harmaasta päivästä...

____
Varja | Lavender Underwood

Daire kertoi kellon olevan jo puoli seitsemän... Oli oikeasti aika herätä. Liian pian pitäisi jo lähteä. Lavender keräsi pörröttyneet hiuksensa oikealle olalle ja melkein huolehti siitä, miltä mahtoikaan näyttää heti aamusta. Toisen valloittava hymy onnistui kuitenkin karkottamaan moiset ajatukset kauas mielestä. Ei aina tarvinnut näyttää hyvältä.
Tarjotin laskettiin sängylle ja siniset silmät osuivat lautasten välissä lepäävään ruusuun. Kevyt puna nousi tahattomasti poskille, kun vaaleanpunahiuksinen poimi kukan käteensä. Hän nuuhki terälehtien keskeltä leijuvaa huumaavaa tuoksua ja katsoi yläviistoon, sängyn vieressä seisovan Dairen kasvoihin. Hymy ylsi silmiin saakka.

"Sittenhän oli korkea aika", toinen vastasi istahtaen alas. Lavender laski ruusun syliinsä peiton päälle ja katsahti terässilmiin tuntiessaan viileän käden paljaalla säärellään. Hän naurahti ja nappasi pienen palan hedelmää suuhunsa. Harvoin tuli aamiaista syötyä, kun sen tekemisessä oli niin suuri työ ja sitä varten piti varata aikaakin enemmän kuin kahvikupin ryystämiseen. Ehkä siksi se maistuikin paremmin kuin tavallisesti.

"Saat kahviakin vielä jos haluat? En ole ehtinyt juoda itse kupillistakaan", Daire sanoi ja sai sinisilmän yllättymään. Kai aikaa nyt kahvin juomiseen olisi, jos olisi aamupalatarjottimenin kokoamiseen. Ellei käyttänyt aikaansa juuri siihen... Hölmö mies. Vino hymy kipusi aiemman tilalle, kuin moittien toisen ajankäyttöä. Olisi hän selvinnyt ilman aamiaistakin.
"Kahvi voisi maistua. Oletko ollut kauankin hereillä?" hän jatkoi kysymyksellä. Kapeat sormet haroivat vaaleanpunaisia hiuksia huolimattomasti pois kutittamasta kasvoja. Miten Daire oli ylipäätään päässyt sängystä herättämättä häntä...

"Nukuitko hyvin?"
"Paremmin kuin aikoihin... Olisin tosin voinut jatkaa unia vielä useamman tunnin", lyhyempi naurahti upoten harmaiden silmien lempeään katseeseen. Kuinka luonnolliselta tuntuikaan istua siinä vielä unesta utuisena huoneilman viilentäessä ihoa.
"Minne aiot viedä minut tänään syömään?" hän kysyi syöden toisenkin palan hedelmää. Hän ei malttanut odottaa lounastaukoaan, vaikka rakastikin työtään.
"Tai mitä suunnittelit tekeväsi illalla?" sinisilmä jatkoi ajattelematta sen tarkemmin. Tuntui kuitenkin suunnattoman hyvältä viettää aikaa Dairen kanssa.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Kahvi voisi maistua. Oletko ollut kauankin hereillä?" Lavender kysyi siapisten vaaleanpunaisia suortuviaan. Hymähdin ja kohautin olkapäitäni...en kehdannut kertoa, että todellisuudessa olin ollut yhtä pitkään hereillä, kuin kaunokaiseni oli nukkunut.
"Jonkin aikaa", tyydyin vastaamaan ympäripyöreästi hymyillen. Turhaan huolestutin enkeliäni heti aamusta...hänellä olisi kuitenkin koko päivän kädet täynnä työtä...pahimmassa tapauksessa kiukkuisia ja valittavia asiakkaita...

"Paremmin kuin aikoihin... Olisin tosin voinut jatkaa unia vielä useamman tunnin",mies totesi naurahtaen. Kumarruin suukottamaan miehen otsaa ja sipaisin ohimennen hänen sileää poskeaan sormillani. Pidin harmaan katseeni toisen sinisissä silmissä...niin kauniit, ja uniset...
"Nukutaan sitten viikonloppuna pitkään", myhäilin, vaikka emmehän me olleet edes puhuneet yhteisestä viikonlopusta..mutta kaipa sitä toivoa sai. Lieve tassutteli avonaisesta ovesta makuuhuoneeseen. Se kehräsi loikatsessaan sängylle Lavenderin viereen...

"Minne aiot viedä minut tänään syömään? Tai mitä suunnittelit tekeväsi illalla?"sinisilmä kysyi syödessään toista hedelmäviipalettaan. Poskia kuumotti...tarkoittikohan tuo viattomalta kuuluva kysymys sitä, että kaunokaiseni olisi halukas tulemaan luokseni toiseksikin yöksi...omasta puolestani olisin voinut saman tien tilata muuttoauton, ja kärrätä Lavenderin tavarat heti paikalla kotiini...mutta ehkä se olisi ollut liian nopeaa toimintaa.
"Vien sinut jonnekin ranskalaiseen ravintolaan", vastasin hymyillen. Vaikka joskus tuntuikin siltä, että sain tarpeekseni kotimaastani, oli pakko myöntää, että ranskalainen perinneruoka oli aina yhtä hyvää...

"Ja mitä iltaan tulee, niin minulla on treffit tietokoneeni kanssa...mutta olisin todella kiitollinen, jos joku voisi sopivassa välissä pelastaa minut tappavalta tylsyydeltä", huokaisin melodramaattisesti, ja pyöräytin silmiäni naurahtaen. Varovasti nousin seisaalleen, ja vilkaisin kaunista miestä sängylläni. Lieve oli kiepsahtanut selälleen, ja suorastaan kerjäsi, että Lavender rapsuttelisi sen vatsaa.
"Käyn laittamassa kahvin tippumaan", sanoin ja otin muutaman askeleen ovelle.
"Äläkä kuvittele sillä välin nousevasi sängystä", sanoin hiljaa hymyillen ja astelin keittiöön...

____
Varja | Lavender Underwood

"Nukutaan sitten viikonloppuna pitkään", Daire sanoi suloisen itsevarmana. Kissakin saapui viimein huoneeseen.
"Kuulostaa hyvältä", Lavender totesi tarkoittaen sekä viikonloppua, että pitkään nukkumista. Ajatuksissa ehti käydä jo kauhistuskin; mitä tekemistä he ikinä keksisivät koko viikonlopuksi... Vaikka eihän siitä ollut edes puhetta, vain pitkään nukkumisesta. Vain lauantaiaamusta. Hän pudisti päätään hivenen, hölmöt ajatukset saisivat lähteä. Heillä olisi aivan varmasti paljon puhuttavaa, eiväthän he edes tunteneet toisiaan. Ajatuksiensa lomassa vaaleanpunahiuksinen sujautti sormensa kissan lämpimään turkkiin. Lemmikki olisi hankittava itsellekin, sen hän tiesi.

"Vien sinut jonnekin ranskalaiseen ravintolaan", toinen vastasi kysymykseen lounaspaikasta. Ranskalainen keittiö oli aina ollut sinisilmän makuun, vaikkakin oli jäänyt vähemmälle tutkinnalle... Hän nyökkäili hymyillen, päätteli ettei terässilmä joko tiennyt vielä mihin hänet viedä tai halusi pitää sen yllätyksenä... Yllätys olisi ollut mieleen, ainahan se oli.

Pidemmän suunnitelmat illalle kuulostivat töiltä ja tylsyydeltä...
"Ehkä tulen vielä illalla käymään, en haluaisi kuitenkaan tulla sinun ja työsi väliin..." hän virkkoi siirtäen katseensa selälleen kierähtäneeseen eläimeen, jonka pikkuruiset tassut olivat hivenen viileät lattialla tepsuttelusta. Lavender nosti Lieven syliinsä ja rapsutti sen lämpöä hehkuvaa, pehmeää mahaa. Karvat olivat pörrössä, hän suki niitä rapsuttelun ohessa hellästi suoraksi.

"Käyn laittamassa kahvin tippumaan. Äläkä kuvittele sillä välin nousevasi sängystä", kuului tehtävänjako. Vaaleanpunahiuksinen katsahti yllättyneenä harmaisiin silmiin, vieläkö toinen jatkoi hemmottelua? Hän otti paremman asennon kissan ja peiton alla.
"Yes sir", mies naurahti silkasta onnentunteesta. Ei kai saisi tuntea oloaan niin prinsessaksi yhden aamun vuoksi...

Hän jatkoi hedelmien popsimista ja silitteli toisella kädellä kissaa. Lavender jaksoi jälleen olla yllättynyt siitä, että eläin kehräsi ääneen tyytyväisenä ja näytti nauttivan elämästään. Aivan kuten Lavender itsekin.
"Et näytä kärsineen yksinolosta", hän tuumi paijaten lemmikkiä. Ihme ettei kissa ollut aivan piloille hemmoteltu, Dairen seurassa se tuntui kuuluvan asiaan... Hän jatkoi rapsuttelua.

Toisen keveät askeleet lähestyivät kahvintuoksun saattelemina.
"Näytät tekevän kaikkesi saadaksesi minut rakastumaan", sinisilmä vitsaili. Hän loi totuudesta kimmeltävän katseensa toisen silmiin. Ei siinä tätä menoa kauaa menisikään.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Napsautin kahvinkeittimen päälle ja istuin katse naulittuna kahvipannun, johon tippui ensin muutama pisara mustaa nestettä, ja hetken kulttua pannu alkoi täyttymään tasaista tahtia. Nojasin kädellä pöytään...mikä ihana aamu olikaan...ja päivä muuttuisi aina vain paremmaksi -jos töitä ei otettaisi lukuun. Huokaisin ääneti...Lavender oli kaikkea sitä mitä olin aina tarvinnut...Hellä ja huomaavainen...suloinen ja huumorintajuinen...juuri syliini sopiva...

Vaikka tuijotin silmä kovana kahvin tippumista, kesti hetken aikaa ennen kuin ymmärsin pannun olevan täynnä. Olin uponnut haaveisiin...Nousin ja painoin virtanappulan alas. Tiskipöydällä nökötti oma kahvikuppini...mietteliäänä avasin astiakaapin oven...minkä kupin Lavender haluaisi. Tai no...en oikein uskonut, että kaunokaiselleni oli hirveästi väliä mistä kupista hän aamukahvinsa joi mutta...päädyin kuitenkiin sievään kermanväriseen mukiin. Etsin vielä laatikosta lusikan...metalli kilahti lusikan osuessa tyhjään mukiin...

Kaadettuani kahvit kuppeihin ja lisättyäni hieman kermaa ja sokeria kiikutin ne makuuhuoneeseen.
"Näytät tekevän kaikkesi saadaksesi minut rakastumaan",Lavender totesi vitsikkäästi sängyn pohjalta...enkelini oli näköjään löytänyt pehmolelun itselleen...Lieve näytti oikein mairean tyytyväiseltä pötkötellessään siinä kaunokaiseni syleilyssä...

"Kerro ihmeessä olenko jo voiton puolella, vai pitääkö korottaa panoksia?" naurahdin vastaukseksi. Ojensin kahvista kuuman kupin Lavenderille ja istuin itse takaisin sängyn reunalle, mistä olin jo kerran lähtenyt. Kello tikitti hurjaa vauhtia eteenpäin...kohta pitäisi lähteä...Hain katseellani salkkuani...minnekköhän olin sen laittanut...milloin edes näin sen viimeksi? Kulmani kurtistui ja kahvi poltteli nielua...Kaunokaiseni kanssa aika tuntui kuluvan siivillä...tai pikemminkin ajantaju hävisi hänen kanssaan...
"Voin viedä sinut töihin? Jos uskaltaudut kyytiin", katsoin Lavenderin vaaleanpunaisia huulia, jotka näyttivät syntisen haluttavilta kahvikupin reunaa vasten.

Kahvi alkoi olla jo siedettävää, joten kulautin kupin tyhjäksi muutamalla hörppäyksellä ja laskin mukin yöpöydälle...pitäisi todella etsiä se salkku. Nousin jälleen ylös ja kiersin sängyn toiselle puolelle, jossa salkkuni ihme kyllä lojui. Nostin sen käsiini ja napsautin soljen auki. Pläräsin silmäillen paperit läpi...ei mitään ylimääräistä, mutta kaikki tarpeellinen oli mukana...

____
Varja | Lavender Underwood

"Kerro ihmeessä olenko jo voiton puolella, vai pitääkö korottaa panoksia?" Daire nauroi. Lavender syventyi kysymykseen ja sen vastaukseen hetken ajan. Panoksia ei kyllä tarvisi korottaa enää vähääkään.
"Pärjäät oikein hyvin", vaaleanpunahiuksinen sanoi tarttuen juomasta kuumaan kuppiin. Kissa joutui jäämään vähemmälle huomiolle, kun toinenkin käsi tarvittiin aamiaiseen. Tarjottimen antimet hupenivat, vaikka sinisilmän ei edes ollut nälkä. Toinen oli nähnyt niin paljon vaivaa vain hänen aamupalansa eteen...

"Voin viedä sinut töihin? Jos uskaltaudut kyytiin", pidempi sanoi suloisesti. Ei miestä toisen ajotaidot pelottaneet, olihan hän selvinnyt Jeremynkin kyydistä elävänä ja yhtenä kappaleena... Dairen olemus kertoi muutenkin rauhallisesta liikennekäytöksestä. Ellei mitään yllätyksiä ilmenisi.
"Onko pakko lähteä...? Voisit heittää minut kotiin, joudun vielä meikkaamaan ennen töitä. Kävelen siitä sitten." Hän oli aivan liian laiska kantaakseen meikkejään mukana, kun lähti kahville. Lyhyt kahvilavisiitti oli tosin venynyt niin pitkäksi, että illalla olisi paras pakata puolet omaisuudesta mukaan.

Daire nousi tutkimaan salkkunsa sisältöä. Sinisilmä silmäili toista päästä varpaisiin - ja nautti joka sentistä. Hän naurahti ja joi hieman jo viilenneen kahvinsa loput.
"Et varmaan pane pahaksesi, jos lainaan vielä toista paitaa?" hän kysyi siirtäen rötköttävän kissan tyynylle ja nousten itse lattialle. Varpaat kohtasivat kylmän pinnan, hän olisi mielellään karannut takaisin peiton alle... Vaaleanpunahiuksinen tassutti vaatekaapille ja valitsi tumman kauluspaidan, jonka vaihtoi t-paidan tilalle. Muiden vaatekaapit sisälsivät aina kaikkea jännittävää, kun omilta hyllyiltä löytyi vain tuttuja ja tylsiä vaatteita.

Hän etsi eilen saamansa korurasian ja laittoi riipuksen kaulaansa. Se oli yllättävän painava, viileä kivi lämpeni nopeasti ihoa vasten. Vaaleanpunaiset hiukset joutuivat sidotuiksi leteille ja farkutkin löytyivät jalkaan. Lavender kumartui vielä rapsuttamaan kissan pehmoista vatsaa.
"Olethan kiltisti... Olen valmis lähtemään", hän totesi suoristaen selkänsä.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Pärjäät oikein hyvin", Lavender vastasi...Suupieliini kareili tyytyväinen hymy...sydäntä lämmitti tietää, ettei hemmottelu ollut hukkaan heitettyä. Eikä kaunokaiseni vaikuttanut laisinkaan sellaiselta ihmiseltä, joka haluaisi hyötyä muista...päinvastoin. Lavender oli varmaan yksi viattomimmista ja puhdassydämisistä ihmisitä, joita olin koskaan tavannut.

"Onko pakko lähteä...? Voisit heittää minut kotiin, joudun vielä meikkaamaan ennen töitä. Kävelen siitä sitten", sinisilmä kertoi. Kohotin kulmiani ja katsoin miestä, kuin tämä olisi sanonut juuri jotain hyvin tuhmaa tai vähintään arveluttavaa...
"Ei sinun tarvitse meikata...olet täydellinen omana itsenäsi...mutta ihan kuinka vaan", vastasin. Eihän minulla ollut mitä'än oikeutta sanella, mitä Lavender teki tai ei...Oli kuitenkin sääli, jos enkelini kuvitteli tosiaan tarvitsevansa pakkelia jo valmiiksi ihaniin kasvoihinsa...

"Et varmaan pane pahaksesi, jos lainaan vielä toista paitaa?"Lavender kysyi suloisesti ja nosti Lieven päältään. Pudistin hymyillen päätäni ja napsautin salkkuni soljen kiinni. Katselin enkelini askeleita vaatekaapilleni, ja kuinka nuo ihanat norsunluunvalkeat kädet etsivät itselleen sopivaa vaatetta. Annoin katseeni vaeltaa miehen vaaleanpunaisilta kutreilta, aina pienimpään ja suloisimpaan varpaan kärkeen asti...Hän oli kaunis...ja paljon enemmän...Nojasin vaitonaisena seinään salkku kainalossani. Katselin miten Lavender puki löytämänsä kauluspaidan ylleen...poskilleni nousi mielihyvän puna, kun enkelini etsi käsiinsä eilisen kaulakorun, jonka hän pujotti kaulalleen...Sininen jalokivi koitti kovasti kilpailla kantajansa silmien kanssa, jääden kuitenkin kakkoseksi...sellaista sineä ei pystynyt jäljittelemään...

Huomaamattani huokaisin syvään, katsellessani kalleintani, joka letitti hiuksiaan ja puki farkut jalkaansa...Miten niin pienistä asioista pystyikään iloitsemaan?
Lavender silitti Lieveä vielä hyvästiksi, ja oli valmis lähtöön. Astuin hymyillen miehen vierelle ja tartuin hellästi tämän käteen. Vedin miestä hissukseen eteiseen. Nappasin eteisen avainkoukusta avainnipun ja kurotin hattuhyllyltä kenkälusikan...Odotin, että Lavender oli myös saanut kengät sieviin jalkoihinsa ja avasin oven hänelle.

"Haen sinut sitten lounaalle, joten älä karkaa kampaamolta mihinkään", sanoin hyväntuulisena, ja suutelin ohimennen noita kauniita huulia, ja suljin oven. Kiedoin käteni suojelevasti miehen lanteille johdattaen hänet hissiin. Painoin alimman kerroksen nappulaa...Ketään muuta ei onneksi tunkeutunut samaan hissiin. Ovet liukuivat kiinni, ja hissi lähti aavistuksen nytkähtäen liikkeelle. Kohotin Lavenderin leukaa hellästi ylöspäin ja vedin miehen kauniin vartalon kiinni itseeni...Painoin huuleni kaunokaiseni huulille rajummin kuin oli tarkoitus, mutta halusin häntä kovemmin kuin uskalsin edes myöntää. Silitin vapaalla kädelläni hänen selkäänsä ja hiuksiaan...Miten yksi ihminen saikin tunteeni täysin sekaisin, ja kehon värisemään...Sydän hakkasi rinnassa...
"Rakastan sinua...", mutisin toisen huulia vasten...

____
Varja | Lavender Underwood

"Ei sinun tarvitse meikata... olet täydellinen omana itsenäsi... mutta ihan kuinka vaan." Niinpä tietysti. Lavender katsahti toiseen hymyillen vinosti. Olihan tuo imartelevaa, mutta hankala sitä oli uskoa... Heillä taisi olla hivenen erilaiset mieltymykset vaaleanpunahiuksisen ulkonäön suhteen. Ei se ehkä haitannut, kunhan Daire ei ylipuhuisi häntä jättämään meikkausta kokonaan, se oli niin mukavaa ajanvietettä ja kuului jo rutiineihin.

Käsi kädessä oli kovin luonnollista olla, kuin olisi vihdoin löytänyt pitkältä vaellukselta kotiin. Mies puki kimaltavat tennarit jalkoihinsa ja astui avatusta ovesta. Toinen todellakin kohteli häntä kuin arvokasta prinsessaa... Pian hän tottuisi ja unohtaisi kuinka ovi avataan. Sittenhän ei auttaisi muu kuin pitää Daire koko ajan käden ulottuvilla. Hän punastui kevyesti hölmöille ajatuksilleen ja käänsi päätään hivenen pois, ehkä Daire ei huomaisi.
"Haen sinut sitten lounaalle, joten älä karkaa kampaamolta mihinkään", pidempi sanoi ja suuteli huolettomasti huulia. Lavenderin sydän hyrräsi, kun hän pääsi taas toisen kylkeen kiinni.
"Kunhan et unohda. Minä odotan", vaaleanpunahiuksinen totesi leikitellen. Tietenkään toinen ei unohtaisi, vaan näytti odottavan lounasta yhtä paljon kuin hän itsekin.

Pidempi veti hänet lähelleen ja vangitsi huulet kesyttömään suudelmaan. Lavender ei voinut olla inahtamatta yllätyksen ja mielihyvänsekaisesti, hän kietoi vaistomaisesti kätensä toisen ylävartalon ympärille.
"Rakastan sinua..." Huulet kaartuivat hymyyn ja lopulta irtautuivat toisista. Sinisilmä painoi otsan Dairen rintaan ja hengitti syvään tämän huumaavaa tuoksua.
"Tuoksut hyvältä", häm mutisi tyytyväisenä syleilyssä. Piti varoa, ettei nyt innostuisi liikaa. Kokonainen työpäivä edessä, kummallakin, eikä liiemmin aikaa nyt muutenkaan hukattavaksi, ennen kuin ensimmäinen asiakas istuttaisi pyrstönsä kampaamotuoliin.
"Mitä jos tulisin illallakin yöksi? Saat ensin tehdä työsi rauhassa", hän sanoi avaten siniset silmänsä ja kohdaten toisen katseen. Hän tunsi miten hissi pysähtyi ja ovet aukenivat. Hieman liian pian.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"Tuoksut hyvältä"
Vastaus ei ollut ihan sitä mitä olin toivonut, mutta olin luvannut Lavenderille antaa hänen edetä omaan tahtiinsa. Silitin hissukseen miehen pehmoisia kutreja...ketään ei voinut käskeä rakastumaan, vaikka kuinka tahtoisi...

"Mitä jos tulisin illallakin yöksi? Saat ensin tehdä työsi rauhassa", kaunokaiseni tuumaili avaten syvän siniset silmänsä. Hymyilin enkelilleni ja kutitin leuan alta...
"Olisin todella onnellinen jos tulisit", vastasin hiljaa...sen enempää en ehtinyt kultaani helliä, kun hissi pysähtyi ja ovet aukesivat...Illalla sitten enemmän. Kiedoin käteni Lavenderin harteille, johdattaen hänet ulko-ovesta vilkkaalle kadulle. Vedin sinisilmän kainalooni hymyillen. Kukaan ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota...he elivät omaa elämäänsä...ajoivat pyörällä tai autolla töihin...saattoivat lapsiaan kouluun...Kenelläkään ei ollut aikaa uhrata ajatustakaan meille...tieto siitä rauhoitti...ei tarvinnut pelätä...

Hopeanharmaa bentley oli parkissa kadunvarrella...Se oli ylpeydenaiheeni... Tyylikäs, muttei turhan prameileva. Lasit oli tummennettu, ja penkit verhoiltu valkealla tekonahkalla...Kummini olisi saanut sätkyn, jos olisin repinyt viattomien eläimien nahkat pelkästään koristamaan autoni istuimia...Painoin avaimesta keskuslukituksen auki, ja avasin oven Lavenderilleni ja suljin oven hänen perässään. Kiersin kadun puolelle kuljettajan paikalle...Paukautin oven kiinni ja laitoin avaimen virtalukkoon.
"Mitä pidät?"kysyin viitaten autoon...Olin valmistautunut täysin siihen, ettei Lavenderia kiinnostaisi pätkääkään autot, mutta eihän sitä koskaan voinut varmaksi sanoa...

Kiinnittin turvavyön ja starttasin auton...Moottori kehräsi kuin kissa...ainakin omaan korvaani. Vilkaisin kaunokaista vierelläni, hän oli uskomattoman kaunis...Vain vaivoin sain katseeni irti hänestä, ja vilkaisin peiliin ennen kuin kurvasin tielle...Pidin toisen käteni ratissa, mutta toisen laskin Lavenderin polvelle silitellen...en vain malttanut pitää näppejäni erossa...Silmäni tosin oli pysyttävä kutakuinkin tiessä...

____
Varja | Lavender Underwood

Jopas ihmisiä oli liikenteessä heti aamuvarhaisesta. Sinisilmä kaipasi takaisin Dairen asunnon suojiin, rauhaan kaikilta niiltä ohikulkijoilta. Hän katsoi, kuinka pidempi tarkkaili muiden reaktioita ja hymyili. Toinen ei näyttänyt janoavan ylimääräistä huomiota, ja siksi Lavenderista olikin kummallista, että tuo oli valinnut juuri hänet vaaleanpunaisine hiuksineen eikä jotakuta tavanomaisemman näköistä miestä. Ei sillä, ettäkö se olisi häntä haitannut. Sinisilmä tassutti pidemmän rinnalla onni kauas loistaen.

Daire oikein avasi oven hänelle - mies kiitti hymyillen ja istahti vaalealle nahkaverhoilulle. Auto oli aivan eri luokkaa kuin Jeremyn toyotanromu... Vaikkakin harmaa sekin. Autossa oli oikeasti miellyttävä istua. Silti sen kummempia miettimättä vaaleanpunahiuksinen napsautti turvavyön kiinni ja katseli Dairen kulkua auton editse ja kuskiksi.
"Mitä pidät?" toinen kysäisi. Pidemmästä hehkui ylpeys kulkuneuvoaan kohtaan, eikä siihen olisi voinut edes halutessaan sanoa, ettei auto ollut hyvä...
"En minä tiedä autoista mitään", hän sanoi nauraen, "mutta hienolta se näyttää." Auton käynnistyessä hän juoksutti vaaleita sormiaan verhoilulla.
"Ja kuulostaa", vaaleanpunahiuksinen lisäsi naurahtaen. Moottorin majesteettinen hurina oli kaukana rämisevistä ja putputtavista linja-autoista. Julkinen liikenne tuntui kaukaiselta - ja jopa vastenmieliseltä.

Dairen käsi laskeutui polvelle, Lavender laski omansa sen päälle hellästi. Polvista kun kutiaa helposti, pitää pitää varansa niiden kanssa.
"Pääset helpoiten kun käännyt seuraavasta vasemmalle", hän opasti. Oli hassua viedä joku kotiin autolla, vaikka toinen ei ollutkaan jäämässä, eikä sinisilmä vienyt ketään minnekään. Mies hymyili onnellista hymyään, vaikka häntä hermostuttikin hivenen. Mitä jos Daire haluaisi tulla käymään? Asunto tuskin oli jäänyt kovin siistiin kuntoon.

____
Dalamar | Daire Deschamps

"En minä tiedä autoista mitään, mutta hienolta se näyttää...Ja kuulostaa",Lavender tokaisi saaden minut nauramaan. Se oli harvinaista...poskilihakset kipeytyivät hetkessä...En ollut tottunut käyttämään niitä pitkiin aikoihin näin paljon...
"Sehän se on tärkeintä", hymähdin. Ehken siis aloittaisi kertomusta autoni muista erikoisista toiminnoista...Lavender tuskin osaisi arvostaa niitä samoin kuin minä.

"Pääset helpoiten kun käännyt seuraavasta vasemmalle", kaunokaiseni ohjeisti. Tein työtä käskettyä, ja käännyin risteyksestä vasemmalle. En päässyt silittelemään kultani jalkoja, kun tämä oli painanut sievän kämmenensä omani päälle...Olihan sen hyvä tietysti niinkin. Hiljensin vauhtia suojatielle...eihän tässä mikään kiire ollut. Lauma pikkuisia koululaisia ylittivät tietä nauraen, tökkien toisiaan ja hullutellen...Väkisin suupielet kääntyivät hymyyn...Jokainen pikkuinen ihminen kantoi reppua selässään, joka näytti olevan kaksi kolmasosaa lapsen omasta pituudesta. Viimeisenkin ylitettyä tien sain painaa jälleen kaasujalkaa...

"Kerro sitten mihin pysähdyn", vilkaisin sinisiin silmiin..Niin kauniit. Nyt oli kuitenkin ajettava, eikä katseltava kauneinta olentoa...Liikennevalot vaihtuivat juuri punaisiin, ja jouduin pysähtymään toistamiseen. Hymyilin Lavenderille, ja kurottelin antamaan hänelle suudelman huulille ennenkuin jouduin vahtaamaan valojen vaihtumista...Ensin keltainen, lopulta vihreä...Kerrostalot eivät vaihtuneet mihinkään...Enkelini asui varmasti tässä ihan lähellä...jossain kampaamonsa läheisyydessä. Kuuntelin Lavenderin ohjeita, ja pyöritin rattia haluttuun suuntaan, kunnes viimein pysäköin tienviereen. En sammuttanut moottoria...Hetken aikaa katselin kerrostaloa, jossa Lavender asui...

"Pitää joskus tulla katsomaan asuntoasi...", huokaisin. En halunnut päästää Lavenderia...Mutta tällä oli töitä...Muuten ottaisin hänet pankkiin mukaani...Kiedoin käteni vaaleanpunahiuksisen ympärille ja rutistin häntä...Suutelin kaulaa, ja poskea...
"Tulen hakemaan sinua sitten", sanoin hiljaa. Pyyhkäisin otsalle valuneet suortuvat takaisin omalle paikalleen, ja katselin Lavenderin perään, kun hän nousi autosta. Olisin halunnut nousta itsekin, mutta työt kutsuivat...

Huokaisin pitkään ja syvään ennen kuin tein u-käännöksen...

____
Varja | Lavender Underwood

Dairen kyydissä oli miellyttävä istua, turvallinen ja rauhallinen olo. Tilanteesta puuttui enää rentouttava aamutupakka, mutta se sai odottaa kotiin saakka. Kuinka hienolta kuulostikaan ajatus yhteisestä road tripistä - vain he kaksi ja loputtomat moottoritiet. Lavender vilkaisi miestä hymyillen. Mistä sitä tiesi, ehkä joku päivä Daire saisikin otettua riittävästi vapaata.

Hän opasti toista kääntymään oikeista risteyksistä, eikä matka edes ollut pitkä. Kuusikerroksisen hailakanpunaisen kerrostalon putkahtaessa näkyviin, hän osoitti sitä ja naurahti.
"Nuo ylimmän kerroksen vasemmat ikkunat ovat minun", vaaleanpunahiuksinen sanoi punastuen kevyesti. Ikkunalaudalla näkyi kynttilänjalka, toisesta ikkunasta ei onneksi sentään näkynyt se sotku, minkä hän oli jättänyt jälkeensä... Maalaustarvikkeet lojuivat siellä täällä. Hänen pitäisi hankkia verhot, jotka peittäisivät paremmin kuin pitsiset sivuverhot. Auto pysähtyi jalkakäytävän juurelle ja siniset silmät suuntautuivat harmaisiin. Oliko toinen tulossa käymään...

"Pitää joskus tulla katsomaan asuntoasi..." ...ei ollut. Lavender rentoutui jälleen ja sulki silmänsä päästessään Dairen syleilyyn.
"Eiköhän senkin aika tule", hän kuiskasi, kun huulet vierailivat hänen kaulallaan ja pysähtyivät poskelle.
"Tulen hakemaan sinua sitten." Sinisilmä nyökkäsi hymyillen ja nousi autosta. Hän venytteli taas käsiään kohti taivasta - töissä saisi seisoa koko päivän.
"Nähdään", hän sanoi pirteästi ennen kuin sulki auton oven. Mies tassutti muutaman metrin päähän ja kääntyi vielä vilkuttamaan, kun harmaa auto kääntyi tiellä ketterästi.

Aikamoinen vuorokausi. Hän huokaisi syvään, kaivoi tupakkansa taskusta ja sytytti yhden. Sitten alkoikin pelottaa, ei hän tuntenut Daire lainkaan... mutta toinen teki hänet onnelliseksi. Suupielet kääntyivät taas hymyyn ja saatuaan tupakkansa poltettua mies hypähteli hyräillen rappuun.

____

LOPPU.