Rakkaudesta sanoihin...

Vanhalta foorumilta tänne siirretyt kokonaan pelatut pelit sekä Pelaajat ilmoittavat-osiosta lopettaneiden pelaajien viestitopickit (lopettamiset ja seuranhaku). Ylläpito lukottaa aiheet.

Rakkaudesta sanoihin...

ViestiKirjoittaja Varja » 23 Loka 2013, 14:47

20.8.2012-31.8.2012

Dalamar | Daire Deschamps

"...ja herra Winston tahtoo tavata teidät päivällisen merkeissä perjantaina kello 13.45 ja...johtaja? kuunteletteko te?" sihteerini topakka ääni kuului jostain sumun keskeltä. Mitään vastausta en naiselle antanut, sillä en kuunnellut häntä laisinkaan. Lasittunein silmin tuijotin työhuoneeni ikkunasta avautuvaa näkymää, joka ei sisältänyt mitään sen ihmeellisempää kuin samalla kaavalla suunniteltuja kerrostaloja. Vaikka katseeni olikin suuntautunut yksitoikkoisiin rakennuksiin, sieluni silmin katselin aivan erilaista näkymää...Lavenderia...Hänen piirteensä olivat kuin poltettu verkkokalvoilleni. Norsunluunvalkea sileä iho...aistikkaat kosteat huulet...ja ne safiirin siniset silmät...
Olin tavannut miehen vasta eilen, ja elämäni oli mennyt sekaisin kertaheitolla. Olin nukkunut viimeyönä tuskin silmäystäkään, ja illan työt olivat jääneet melkein tekemättä. Ajatkuseni olivat pyörineet vain ja ainoastaan vaaleanpunahiuksisen miehen ympärillä.
"JOHTAJA!" sihteerini kiljui. Hiljalleen rakentelemani haavekuva Lavenderista poksahti saippuakuplan lailla tiputtaen minut maan pinnalle. Käännyin nahkatuolillani ympäri todetakseni sihteerini olevan erittäin vihainen. Hyvä ettei jalkaa polkenut.
"En ole vielä aivan kuuro neiti Johnsson", totesin vakavasti. Juuri äsken naama punaisena puhkunut sihteerini rauhoittui. Näin hänen kasvoistaan, kuinka hän laski ensin kymmeneen ennen kuin vastasi:"Se on oikein hyvä tietää johtaja, jos sopii niin menen viettämään nyt ansaitun lounastauon."

Sen sanottuaan nainen marssi ulos ja paukautti oven kiinni turhankin kovaa. Jäin yksin omien ajatusteni kanssa...Lavender...muodostin nimen äänettömänä huulilleni. Voisin soittaa hänelle...mutta vaikuttaisinko silloin epätoivoiselle? Mutta toisaalta voisin vielä varmistaa huomisen tapaamisemme...ihan ohi mennen vain..Jos kuitenkin soittaisin...en välttämättä saisi sanottua mitään...
Syvällisten ajatusteni lomassa olin hapuillut pöydällä lojuvaa puhelintani, johon olin illalla enkelini numeron kirjannut. Selasin numeroita ja pysähdyin Lavenderin nimen kohdalle. Hänestä olisi saatava kuva...hetkinen, ei olla vielä niin pitkällä...mutta olemmehan jo suudelleet...tai minä suutelin...Tosin, ei mies vastaankaan laittanut...enhän antanut hänelle vaihtoehtoja...Ajatukseni tuntuivat taistelevan keskenään.

Sormeni viipyili vihreällä luurilla painamatta nappia kuitenkaan. Soittaisiko? hänhän on varmaan töissä...ei viitsisi häiritä...haluaisin kuitenkin kuulla hänen äänensä...on ikävä...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender avasi kuumavesihanan ja laski kylpyammeeseen vettä. Visiitti teehöperön muumion luona vaati todellakin palautumista ennen töitä. Olipahan Jeremy saanut kattinsa, vaaleanpunahiuksinenkin halusi.
Oli ollut masentavaa avata asunnon ovi hiljalleen ruostuvalla avaimella ja luikkia taas sisään tyhjään eteiseen, jossa kukaan ei tullut vastaa, tehdä ruokaa yhdelle ja jättää toinen paikka pöydästä kattamatta. Iltaisin olisi mukava löhötä sohvalla ja pitää jotakin - tai jotakuta - sylissä, mutta niin hän vai päätyi viinilasillisen jälkeen halailemaan sinisiä samettityynyjä.

Mies tassutti miettiessään keittiöön, alakulo oli taas vallannut hänet, kuten liian usein alkoi käydä. Tehdessään alkoholitonta drinkkiään shakerilla (ja kirotessaan illan asiakkaan, mansikkamargarita olisi maistunut nyt paremmin kuin ikinä), siniset silmät löysivät jääkaapin oveen Lontoo-magneetilla kiinnitetyn käyntikortin, jonka kullanväriset kirjaimet kielivät kauneudesta. Hän hymyili, vatsanpohjassa kutitti jännitys ja into - ja ehkä jokin muukin. Apeus oli tiessään.
Hän poimi kortin käteensä ja naputti numeron puhelimeen. Mies halusi soittaa ja kuulla toisen äänen, se lohduttaisi. Kauaa hän ei ehtinyt miettiä, miksi soittaisi, kun muisti kylpyveden ja drinkin. Soittaa ehtisi myöhemminkin, kai toinen nyt töissä olisi. Eivätkö toimitusjohtajat yleensäkin ole vähintään työnarkomaaneja? Vaaleanpunahiuksinen päätyi tallentamaan numeron nimellä Daire :).

Vaniljantuoksuiset kynttilät loivat kauniita varjoja kylpyhuoneeseen, joka muuten olisi ollut kovin ankea ja tylsä. Lavender ujuttautui lämpimään veteen vaahdon lävitse ja laski päänsä ammeen reunalle pyyhkeestä rullatulle tyynylle varmistaen, etteivät vaaleanpunaiset kiehkurat olleet päässeet karkaamaan nutturasta veteen. Hän nosti lasin huulilleen ja siemaisi kylmää juomaa.
Vaikka kuinka mies yritti, eivät ajatuset suostuneet irtoamaan eilisestä asiakkaastaan. Katse ajautui yhä uudelleen viereisellä tasolla sijaitsevaan puhelimeen ja hän todella, todella tunsi tarvetta soittaa. Varjot eivät kertoneet hyvää syytä, vaikka kuinka niitä tuijotti.
Vaimealla soiva musiikki jätti lasittuneen ilmeen miehen kasvoille, mutta pään sisällä mikään ei ollut paikallaan. Tavallisesti puhelut olivat niin helppoja.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Oli lähes huvittavaa miten minunkaltaiseni ihminen, joka oli puhelimessa päivät pitkät työn puolesta, ei uskaltanut soittaa edes yhtä lyhyttä, pientä puhelua. Toki, olihan se aivan eri asia soittaa kolleegoille, ja bisneskumppaneille, kuin miehelle, johon on palavasti rakastunut...perhoset ilmaantuivat lepattamaan vatsaani ajatellessani, että todella rakastin Lavenderia. Enhän tuntenut häntä laisinkaan, jospa vain huijasin itseäni luulemaan, että tunteeni olisivat rakkautta. Vaikka oli sanomattakin selvää ettei näin ollut...

Kädet tärisivät ja sormet painoivat numeron yhä uudelleen pois ja takaisin. Milloin minusta näin ujo on tullut! En sentään ollut enää 15 kesäinen kolli, jonka käytöstä omani lähes muistutti. Huokaisin syvään ja sujautin lopulta kännykän taskuuni. Verkkaisesti nousin tuoliltani päätyen vain astelemaan edestakaisin ikkunan edessä. Oloni oli naurettava...Lavender tuskin enää edes muisti minua. Nyt täytyisi vain rauhoittua ja soittaa...

Edestakaisin ramppaaminen ei helpottanut oloa yhtään. Lysähdin takaisin työtuolilleni. Tuijotin apeana työpöytää...se oli turhan suuri työntekoon...sillä voisi olla muuta käyttöä...Samantien kirosin omia ajatuksiani, mutta ajatus siitä miten Lavender kävelisi työhuoneeseeni suloisesti ilmoittaen, että olisi tuonut minulle lounasta, kummitteli mielessäni...hänet voisin syödäkin...

Pudistelin raivokkaasti päätäni. Toistamiseen nousin ylös, mutta suunnistin ovelle. Nyt pitäisi saada muuta ajateltavaa. Riuhtaisin oven auki ja reippain askelin lähdin kävelemään käytävää pitkin portaikolle. Lavenderin komeat kasvot eivät silti kaikonneet, halusin todella, todella soittaa hänelle. Pääsin portaiden viimeiselle askelmalle, kunnes pysähdyin. Pelkäsin, että hän olisi unohtanut minut...tai ilmoittaisi kylmästi, ettei tahtoisikaan tavata...mutta en saisi sitä koskaan selville ellen soittaisi.
"O-onko kaikki hyvin johtaja?" eräs naispuolisista alaisistani -jonka nimeä en edes välittänyt muistaa- kysyi ujosti. Saatoin kieltämättä näyttää hivenen kummalliselle seisoessani viimeisimmällä rappusella katse kohti kaukaisuutta.
"On, on", vastasin ja astuin lopulta lattialle. Nainen katsoi minua epäröiden kunnes luikki töihinsä. Minä itse taas istahdin viileälle rappuselle ja kaivoin kännykän esille. Sormeni selasivat jälleen kaunokaiseni numeron, mutta tällä kertaa myös painoivat vihreää luuria. Nostin puhelimen korvalleni...toivottavasti hän vastaa...

____
Varja | Lavender Underwood

Lämpö keinutteli Lavenderin vartaloa ja hän tunsi kuinka uni peitteli painavalla peitolla.... Ja silloin hän havahtui hirvittävään räminään ja paukkeeseen. Loiskautettuaan kolmasosan vedestä laidan yli lattialle, hän lopulta paikallisti päässään äänen lähteen: puhelin. Se soi. Oliko hän nukahtanut? Oliko hän myöhässä töistä? Soittiko asiakas että ala tulla? Oliko vanhemmille sattunut jotakin?
Ripeästi hän kuivasi kätensä ammeen reunalla olevaan, juuri kastuneeseen pyyhkeeseen, ja nappasi puhelimen näppeihinsä. Hän ehti juuri nähdä näytöllä hymyilevän nimen, kun puhelin pirulainen liukkaana luiskahti kädestä ja loikki kädestä toiseen karkuun. Lopulta luuri asettui vasemman käden puristukseen ja vaaleanpunahiuksinen sai painettua vihreää ja siirrettyä puhelimen korvalleen.

"No hei Daire", hän sanoi lämpimästi, "mitä kuuluu?" Hymy välittyi korvien välistä huulille ja sanoihin. Sinisilmä kiitti Luojaa siitä, ettei Daire ollut nähnyt edellistä kohtausta... Se vasta olisi saanut Lavenderin naurettavaan valoon. Hän myös samalla toivoi, ettei toinen huomaisi pientä kaikua, jonka kylpyhuoneen alastomat seinät aiheuttivat.

Mies pyöritteli toisella kädellään hiussuortuvasta korkkiruuvikiharaa ja kipristeli varpaitaan. Hän olisi kovasti halunnut avata keskustelun ja rupatella päivän säästä ja kuulumisista, mutta ei vain osannut aloittaa. Puhelimessa puhuminen tuntuikin yhtäkkiä todella yksityiseltä, kun kampaamossa keskustelun olisi periaatteessa voinut kuulla joku muukin.
Mutta ei hän silti malttanut odottaa huomista.
"Joko kissasi on innoissaan huomisesta?" hän kysyi viattomasti. Ehkä vastauksesta selviäisi myös se, oliko Daire itse innoissaan.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavenderin lempeä ääni tervehti luurin toisesta päästä. Hän oli todella vastannut! Huojennus kulki lävitseni hätistäen perhoset vatsastani matkoihinsa. Mies kuulosti normaalita, ei lainkaan välttelevältä.
"Hei...ajattelin...kysyä, monen aikoihin haluat tavata?" muotoilin järkevän kuuloista lausetta. Yhtäkkiä kurkku tuntui kuivalta ja sanat kadonneet. Sydän pamppaili kiivaasti ja pelkäsin Lavenderin kuulevan sen. Kädet hikosivat, toivoin vain etten tiputtaisi puhelintani kesken kaiken. Takaani kuului askeleita. Käänsin päätäni varovasti, muutama alaiseni oli menossa lounaalle, ja nyökkäsivät minulle hämmästyneinä.
"Joko kissasi on innoissaan huomisesta?" Lavenderin kysymys tempaisi ajatukset takaisin häneen. Naurahdin hermostuneena.
"Onhan se, kävimme ostamassa hänelle uudet valjaat...laventelinsiniset", kerroin, ja kuulostin omaan korvaani suorastaan tyhmälle. Kylmä kiviporras oli epämukava istua, mutta Lavenderin ajatteleminen lämmitti kummasti...halusin hänet pian syliini...suudella uudestaan.

"Olen ajatellut sinua", kuiskasin ajattelematta laisinkaan mitä sanoin. Mutta nuo sanat ryöpsähtivät huuliltani väkisin...ja ne tulivat suoraan sydämestä...

____
Varja | Lavender Underwood

"Sopiiko se kymmenen, mistä puhuttiin aiemmin? Minulla on kyllä koko päivä vapaata, että ihan milloin teille sopii", vaaleanpunahiuksinen ehdotti naurahtaen. Tarkoituksena ei ollu teititellä, hän huomasi itsekin tehneensä niin vasta kun odotti jo vastausta. Vaikka olisihan hän voinut tarkoittaa sekä miestä, että kissaa. Niin kerta.
Lavender tunsi rentoutuvansa, kun sai kuunnella toisen ääntä. Nyt hän tiesi mitä tekisi seuraavana iltana, kun ei saanut unta: soittaisi Dairelle ja pyytäisi lukemaan iltasadun. Tai pyytäisi tulemaan lukemaan iltasadun. Ehkei vielä oltu ihan niin pitkällä.

Daire kuulosti kuitenkin aika hermostuneelta, kireältä. Taisi olla töissä kiirettä, Lavender tunsi syvää myötätuntoa. Toinen saisi burn outin ja joutuisi varhaiseläkkeelle. Vaikka eipä tuo sinisilmää niin haittaisi, olisi enemmän aikaa sitten perheelle. Siis Lavenderille. Tai jollekulle muulle. Vaaleanpunahiuksinen toivoi voivansa upottautua kokonaan pinnan alle hetkeksi, ihan vain hävetessään omia ajatuksiaan. Noina hetkinä kävi mielessä, että mitä jos toinen osaa lukea ajatuksia.
"Laventelinsiniset! Ihanko totta", Lavender huudahti ihastuneena. Kuinka suloista...! Vaikka olikin melko varmaa, että oli kyseessä sattuma ja laventeli-sanana nousi toisen mieleen vain koska he sattuivat nyt puhumaan puhelimessa.

Ja sitten toinen vielä tunnusti ajatelleensa häntä. Vaaleanpunahiuksinen olisi voinut kuolla siihen paikkaan tai sulaa ja valua veden mukana viemäriin. Hän ei voinut enää kuin hymyillä, ajatuksia ei saanut kasaan edes yhden virkkeen ajaksi. Niimpä hän päätti jättää työskentelyn vähemmälle ja antaa tunteiden puhua suoraan sanojen kautta.
"Niin minäkin sinua", hän henkäisi kuulostaen omaan korvaansa siltä, kuin toinen olisi tunnustanut rakkautensa. Itse tietysti olisi vastannut juuri näin.
"Olisipa jo huominen", Lavender totesi jo virkeämmin herätessään pikku hiljaa tunnustuksen aiheuttamasta udusta.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Puraisin kieltäni...olin täysin unohtanut rakkaudenhuumassani, että olimme jo sopineet ajasta...
"Niin, niinhän se olikin...kymmeneltä sopii oikein mainiosti", sopersin. Hikoilutti...toivottavasti safiirisilmäni ei pitänyt minua täysin muistamattomana idioottina...

"Laventelinsiniset! Ihanko totta", mies oli ihastellut. Lavenderin äänensävy aiheutti kylmiä ja kuumia väreitä sekaisin. Jos totta puhutaan, kauppareissulta oli tarttunut mukaan, laventelikynttilöitä, -saippuaa, -maustepusseja, laventelinsininen paita ja kravaatti...Lavenderista oli tullut hetkessä minulle pakkomielle...mutta rakastuneet ihmiset tekivät hulluja asioita...luulisin.
"Kyllä, Lieve valitsi ne aivan itse", kerroin kepeästi. Odotin kuulevani uuden ihastuneen hihkauksen enkelini suunnalta...

"Niin minäkin sinua", Lavender oli vastannut. Tuntui kuin sydän olisi revennyt irti ja hypännyt kurkkuun. En tiennyt mitä vastata...tai tiesin...mutta se jääköön toiseen kertaan...
"Minäkin odotan huomista, cheri...en varmaan saa nukutuksi koko yönä", henkäisin. Jalkani naputti lattiaa hermostuneisuudesta.

"Johtaja, mitä te siinä istutte?" sihteerini terävä ääni kysyi. Hän oli palaamassa lounastauolta. Osoitin äänettömänä puhelinta, topakka nainen pudisteli päätään ja pyyhälsi vierestäni portaikkoon.
"Minun on valitettavasti palattava töiden pariin...huomiseen, cheri...", sanoin hellemmin kuin koskaan. Silmät kiinni painuneina suljin puhelun...vielä yksi yö...vielä yksi yö...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender sääli mielessään Dairea, hänen täytyi tehdä todella paljon töitä. Tai muuta tekemistä, tai muitakin intressejä kuin Lavender... Mies huomasi tuntevansa mustasukkaisuutta, eikä edes niinkään vähän. Oikeastaan nauratti. Tottakai toisella oli omakin elämä!

Pidempi kertoi Lieven valinneen valjaat itse, mikä sekä nauratti että epäilytti Lavenderia.
"Niin varmasti!" hän nauroi kevyesti. Daire puhui kissasta kuin perheenjäsenestä, kuinka suloista...! Sinisilmäkin halusi kissan. Ja miehen. Hmm.

Toinen sanoi taas sen sanan, jota Lavender ei suoriltaan tunnistanut. Daire lausui sen niin vaivatta ja pehmeästi, että hän osasi arvata sen olevan ranskaa. Pitäisi tarkistaa tarkka määritelmä, että osaisi varmasti vastata oikein.
Daire epäili myös, ettei saisi nukuttua ensi yönä. Lavender tiesi simahtavansa heti, kun pääsi asiakkaastaan eroon. Pikkulettien vääntämisessä menisi kuitenkin pitkään, ja hän tuskin jäisi pahemmin enää miettimään huomista ja sen aiheuttamaa jännitystä ja stressiä.

Toinen jo alkoi lopetella puhelua, mikä sai Lavenderin hätääntymään hivenen; oliko hän sanonut jotain väärää tai väärin? Se sana oli tarkistettava pikimmiten.
"Huomiseen", hän lausui huultaan purren.
Mutta Dairehan oli kiireinen työnsä kanssa, tottakai hänen oli jo jatkettava. Ihme kyllä, että ehti soittaa edes lyhyen puhelun ajan. Lavender laski puhelimen takaisin aputasolle ja vajosi nenäänsä myöten muoviselta tuoksuvaan vaahtoon.
Illalla hän tulisi vielä vaihtamaan ainakin miljoona kertaa asukokonaisuutta, jonka laittaisi huomenna. Luoja.

____

LOPPU.
Avatar
Varja
Pikkuvanha
 
Viestit: 154
Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:08

Paluu Arkisto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron