Tänään on 12 Joulu 2018, 08:13


Hiuksen hienosti

Vanhalta foorumilta tänne siirretyt kokonaan pelatut pelit sekä Pelaajat ilmoittavat-osiosta lopettaneiden pelaajien viestitopickit (lopettamiset ja seuranhaku). Ylläpito lukottaa aiheet.
  • Kirjoittaja
  • Viesti
Poissa
Avatar

Varja

Pikkuvanha

  • Viestit: 154
  • Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:08

Hiuksen hienosti

Viesti23 Loka 2013, 13:40

1.6.2012-20.8.2012

Dalamar | Daire Deschamps
Kävelin pitkin Welldonin katuja etsien kampaamoa, jonka osoite oli kirjoitettu kauniilla käsialalla parfyymin tuoksuiseen tarralappuun. Olin pyytänyt sihteeriäni varaamaan minulle ajan kampaajalle ja hän oli suositellut omaa luottokampaamoaan. Itse en välittänyt kuka hiukseni laittaisi, kunhan jälki olisi siistiä. Sihteerini oli kirjoittanut kampaamon osoitteen minulle mukaan ja kertonut minulle, että kampaajani nimi olisi Lavender. Hän olisi varmaan aivan samanlainen räpätäti kuin kaikki muutkin kampaajat.

Olin tulossa suoraan töistä, enkä ollut ehtinyt vaihtaa vaatteita. Minulla oli ollut tärkeä bisnespäivällinen ja oloni oli varsin ylipukeutunut laivastonsinisessä liituraitapuvussani ja ruskeassa nahkasalkussani. Asia ei jaksanut minua ihme kyllä mietityttää kovinkaan pitkään, olin niin keskittynyt etsimään kyseisen kampaamon. Olisin toki voinut mennä taksillakin, mutta halusin mieluummin tutustua kaupunkiin ensin kävellen. Jos en ollut muuta oppinut Ranskassa niin ainakin sen, että joskus kaupungissa pääsee nopeammin perille kävellen kuin autolla. Olin hyvin onnellinen, että aurinko oli päättänyt pysyä piilossa.

Vilkaisin rolexiani todeten ettei minulla ollut vielä edes kiire. Niinpä hidastin askeliani. Huomasin matkallani maassa pienen sydämen muotoisen kiven. Se sai hymyn huulilleni. Ennen äitini kuolemaa minun oli tapana kerätä jokainen sydämen muotoinen kivi talteen. Äitini oli ihmetellyt touhujani, mutta olin vain todennut kerääväni rakkauskiviä. Äitini oli nauranut lämmintä nauruaan ja auttanut minua kivien keräämisessä. Hän sanoi aina, että minun täytyisi säästää kivet ja antaa ne sille ihmiselle, joka keräisi oman sydämeni talteen ja minä olin luvannut toteuttaa äitini toiveen… Äitini kuollessa heitin sydämeni menemään kivien kera…

Vaipuneina muistoihin päädyin rakennuksen eteen, jossa oli sama osoite kuin lapussani. Työnsin viiltävät ajatukset mielestäni ja astuin kampaamon ovesta sisään.

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender pyyhkäisi harmaan työpaitansa rinnuksilta muutaman hiuksen, jotka juuri lähtenyt asiakas
oli siihen pöläyttänyt noustessaan penkistä uusin kuontaloin. Hän suoristi hennosti kimaltavan liivinsä, kun sormet osuivat viileään ametistiriipukseen. Vaimea hymy nousi miehen huulille; riipus toi paljon muistoja, hän oli saanut sen valmistujaislahjaksi isovanhemmiltaan. Isovanhempien takapihalta pääsi suureen havumetsään, jossa hän oli poikasena tonkinut ja kaivanut maata löytäen mitä kauneimpia kiviaarteita! Siksi isovanhemmat olivatkin päättäneet antaa lahjaksi tuon kimmeltävän violetin kiven – ja Lavender oli pähkinöinä.

Lattiakin kaipasi lakaisua. Punaruskeat hiukset muodostivat lattialle varsinaisen viidakon, jopas mies oli innostunut leikkelemään. Veikeästi vihellellen hän huiski karvat somaan kekoon ennen kuin siirsi ne rikkalapioon ja sitä roskiin.
Lavender vilkaisi seinäkelloon, hänelle jäi näköjään vielä kymmenisen minuuttia ennen seuraavaa asiakasta. Sopivasti tupakan verran aikaa. Mies tassutti ulos ja hytistyään muutaman minuutin liian vähissä vaatteissa – t-paita ei ilmeisesti ihan vielä ollutkaan oikea valinta – hän palasi sisälle lämpimään.

Lavender istahti omaan vuokratuoliinsa ja avasi juuri tänään saapuneen uuden hiuslehden. Makeasti haukotellen hän hörppi kahvikupistaan kuumia siemauksia naurahdellen hiusalan uusimmille suuntauksille. Kaikkea sitä näkeekin ihmisten päissä.
Kahvi oli polttaa kielen, eivätkä uudet tuulet lehdessäkään loppujen lopuksi niin kummoisia olleet. Tyytymättömästi hymähtäen hän laski lehden takaisin edessään olevalle apupöydälle ja katsahti peilistä nyrpeitä kasvojaan.
Täytynee hymyillä enemmän, ties vaikka nuo otsajuonteet jäisivät tuohon jatkuvalla kurtistelulla..

Oven kellon kilahtaessa mies kääntyi tuolissaan jo hymyillen aurinkoisesti.
"Kuinka voin auttaa?" Lavender kysyi rennolla äänensävyllä toivottaen toisen tervetulleeksi pelkällä olemuksellaankin. Liituraitainen puku liimasi vaaleanpunahiuksisen katseen ja pikaisesti hän arvioi saapuneen miehen ulkonäön – ainakin on tyylitajua.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Tuntui kuin jokainen järkevä ajatus olisi karannut mielestäni. Olin odottanut kampaajani olevan nainen, mutta sainkin vastaani herttaisesti hymyilevän miehen, kauneimman herttaisesti hymyilevän miehen. Hän oli minua lyhyempi, omasta mielestäni sirorakenteinen, ja hänellä oli vaaleanpunaiset hiukset. Mutta ne silmät. Olen nähnyt useammin kuin kerran sinisiä safiireja, eivätkä ne vetäneet vertoja tämän miehen silmille.

Tajusin hämärästi, että hän oli kysynyt kuinka hän voisi auttaa. Selvitin kurkkuani, se tuntui todella kuivalta.

”Te olette varmaan Lavender, olen Daire Deschamps, sihteerini oli varannut minulle ajan teille”, esitin asiani. En saanut silmiäni irti tuosta syötävän suloisesta ilmestyksestä. En ole koskaan ollut herkkä ihastumaan, ja rakkaus ensisilmäyksellä kuulostaa minusta joskus naurettavan kliseiseltä, mutta nyt…
Joutavia, ajattelin vihaisesti. Olin tullut parturiin, en rakastumaan. Oli pelottavalta tuntea niin voimakkaasti täysin vierasta ihmistä kohtaan.

Nyt toivoin todella, että olisin poiminut tuon sydämen muotoisen kiven matkaani… Ei, toruin itseäni. Nyt olisi unohdettava tuollaiset ajatukset…

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender oli tottunut muiden kummaksuviin, jopa halveksuviin katseisiin, joten hän nousi verkkaasti jaloilleen ja jatkoi hymyilemistä. Vieraan ilme ei kuitenkaan ollut halveksuva. Jopas oli hauska tilanne.

Mies ojensi kätensä kätelläkseen toista, kai tässä tilanteessa oli hyvä kätellä? Mies, asiakas, mikä lie vieras, juuri ovesta kävellyt joka oli ehkä sanonut nimekseen Daire, vaikutti niin kovin muodolliselta. Kuin suoraan vaaleanpunahiuksisen vastakohdalta.
"Lavender Underwood, kyllä, - mutta ei tarvitse teititellä! - hauska tavata", hän naurahti kepeästi yrittäen särkeä ikävän muodollisuuden jäävallin. Kaavamaisuudet, säännöt ja koodit jos mitkä eivät häntä pukeneet. Vaikkei hän itse sentään ihan rennon letkeä meduusakaan ollut, sopiva laid-back-asenne häneen oli iskostunut. Huoletonta elämää ripauksella rutiineja, ehkä.
Sihteeri. Kenellä nykyään enää edes on sihteeri?! Vaikka sillä työnkuvalla saattaisi ollakin huoletonta elämää. Ei tarvitsisi miettiä omia töitä, kun hoitelisi työkseen muiden töitä. Hän heräsi ajatuksistaan nopeasti.

"Istu alas", aurinkoinen kehotti astahtaen mustan nahkaisen kampaajantuolin sivulle ja viitaten siihen. Ovelasti hän samalla vilkaisi itseään vielä toistamiseen peilistä ja keräsi kasvoille eksyvät kiehkurat takaisin muiden joukkoon. Asiakaspalveluhymyä aidompi ei löytänyt tietään alas vaaleanpunahiuksisen kasvoilta.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Tämä mies todellakin oli Lavender, ja olin tiedosta helpottunut, mutta samalla hermostunut. Kätellessäni häntä varoin puristamasta liian lujaa. Niin kuin olin päätellytkin, tämä mies piti itsestään todella tarkkaa huolta, ainakin hänen pehmoinen kätensä kieli siitä.
Lavender kehotti minua istumaan parturituoliin, joten astuin lähemmäs istuinta.

” Teillä – siis sinulla on kaunis kaulakoru, ametistia otaksun”, aloitin keskustelun huomattuani riipuksen miehen kaulalla. Ja se sopii silmiesi väriin, lisäsin mielessäni. Istahdin nahkatuolille katsellen Lavenderia peilin kautta suoraan hänen silmiinsä. Yritin vaikuttaa mahdollisimman rauhalliselle, mutta naputin silti hermostuneena tuolin käsinojaa.

Olisin tietenkin voinut aloittaa vähemmän hienovaraisen flirttailun pinkkihiuksisen kanssa, mutta en tohtinut. En voinut tietenkään olettaa myös hänen pitävän miehistä, vaikka hänen ulkoinen olemuksensa saattoi joillekin antaa sellaisen mielikuvan. Ranskan seurapiireissä oli liikkunut paljon kauniita ja tyyliteltyjä miehiä, joilla ei kuitenkaan ollut yhtään mitään tekemistä homouden kanssa.

Ehkä ensimmäistä kertaa olin jopa kiitollinen siitä, että minut oli kasvatettu seurapiireihin. Lapsuudessani minulle oli – niin hullulta kun se voikin kuulostaa - annettu oppitunteja flirttailusta. Kuinka tyhjänpäiväisiin kohteliaisuuksiin kätkettiin katseilla, eleillä ja äänensävyillä toiveita jostain muustakin kuin pelkästä ystävyydestä. Tunnustukset ihastumisesta peiteltiin niin hyvin, ettei toista voitu syyttää mistään epäkunnioittavasta. Oli vastapuolen oma asia jättikö vihjailut huomaamatta vai lähtikö leikkiin mukaan.

Mutta täällä asiat taisivat toimia toisin. En halunnut kuitenkaan pelästyttää Lavenderia pyytämällä tätä heti kättelyssä kanssani ulos. Mehän emme vielä edes tunteneet toisiamme. Ja voisihan olla, että tutustuessani tähän mieheen paremmin huomaisin ihastukseni kadonneen… tai sitten ihastuneeni häneen vain enemmän.. Pelottavaa kyllä, tunsin sisimmässäni jälkimmäisen vaihtoehdon olevan todennäköisempi…

____
Varja | Lavender Underwood

Lavenderin kättely oli hänen olemukselleen hieman napakka, mutta ammattimainen ja lämmin. Toisen istuttua hän käänsi tuolin sievästi takaisin kohti peiliä jääden itse sen taakse.

Daire kehui hänen riipustaan, jolloin sormet hakeutuivat automaattisesti viileälle kivelle.
"Eikö ole ihana! Isovanhemmat antoivat valmistujaislahjaksi, kun pienenä raahasin kaikki kauniit kivet heidän olohuoneen kokolattiamatolleen... Upeita aarteita ne minusta olivat", vaaleanpunahiuksinen muisteli jälleen, "ja ovat kyllä osa edelleen. Uskomatonta, että he säästivät satoja kimaltavia kiviä säilöttynä kirkkaisiin lasipurkkeihin." Hän naurahti. Hassuja nuo vanhukset, totisesti.

Hetkeksi mies jäi katsomaan asiakastaan peilin kautta silmiin. Sydän teki muutaman gaselliloikan, ennen kuin rauhoittui takaisin normaaliin rytmiinsä. 'Jännittävää.' Hän hymähti. 'Mitä lie tästäkin tulee.'
Kevyesti sukien Lavender aloitti Dairen hiusten tilanteen tutkimisen. Väri ainakin oli erikoinen - mikäli oli aito. Ihastuttava kerrassaan.
"Mitäs me näille tehdään?" hän yritti vieläkin saada vähän epämuodollisuutta kuvioihin. Asiakkaan käsinojan naputus sai hänetkin hieman levottomaksi. Vai oliko se vain sitä kaavojen pakoilua?

Vaikka osasihan hän käyttäytyä kunnollakin, perusetiketti oli hallinnassa. Sitä vain ei pahemmin tarvinnut käyttää haastavammilta tasoilta, kun tavallisesti asiakkaat ja toverit olivat rentoja duunareita tai edes lomantarpeessa olevia, stressiään ulos höpöttäviä bisnesmiehiä. Tämän kaverin jäykkyys sai Lavenderin sisäisesti hämilleen, mutta hän pyrki peittämään sen vilauttelemalla hilpeitä hymyjä. Kai he nyt pian rentoutuisivat. Toivottavasti. Olisi ikävää hermoilla ja jäykistellä samaan aikaan. Lavender onnistuisi kuitenkin jollain tapaa nolaamaan itsensä, tai luultavasti nolaisi joka tapauksessa.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Kuultuani Lavenderin myös keräilleen kiviä lapsena kiviä, en oikein osannut suhtautua tilanteeseen. Äitini puhui usein kohtalosta, hän oli sanonut, että jokainen meistä löytää sen ihmisen, joka on yksin meille tarkoitettu. Enhän minä pienenä tietenkään tiennyt mitä se kohtalo oikein tarkoitti, mutta äidin puhuessa siitä, se kuulosti joltain hienolta ja jännittävältä. Äitini oli ollut todellinen romantikko, ja pakko kai se on myönnettävä, on kyseinen piirre tainnut tarttua minuunkin. Mutta keräiliväthän monet lapset kiviä ja ties mitä muuta. Ei se niin ihmeellinen asia ole… mutta silti Lavenderin sanat kiertyivät pieneksi lämpimäksi keräksi siihen kohtaan missä sydämeni joskus oli sijainnut.

”Mitäs me näille tehdään?” Lavender kysyi minulta piakkoin. Hänen ääntään oli miellyttävä kuunnella. Huokaisin syvään ennen vastaustani. Yritin saada ääneni luontevammaksi.

”Ajattelin että voisitte..voisit lyhentää vähän takaa ja sivuilta, eli siistit vain. Ja ehkä voisit vähän myös ohentaa päälaelta”, selitin jo rennommin. Väläytin pienen, hienovaraisesti flirttailevan hymyn tuolle safiirisilmäiselle kampaajalleni peilistä. Mieleni teki myös ehdottaa hiusten värjäystä, jotta saisin istua hänen seurassaan pidempään, mutta oma luontainen värini oli niin uniikki..mutta ehkä jotain pientä.

”Ja ehkä muutama vaaleampi raita tähän eteen”, totesin. Muutama väriraita ei haittaisi mitään, päinvastoin.

Lavenderilla oli kauniit kädet, elegantit, ajattelin katsellessani hänen kättensä liikkeitä. Koetin keksiä jonkin puheenaiheen ja päätin palata takaisin kiviasiaan.

”Niin..minullakin oli pienenä tapana kerätä kiviä, keräsin kaikki sydämenmuotoiset talteen. Mutta en ole valitettavasti säilyttänyt ainuttakaan”, kerroin tavoitellen koko ajan Lavenderin katsetta: ”Meillä on siis näköjään jotain yhteistä.”

_____
Varja | Lavender Underwood

Lavender tarkkaili Dairen liikkeitä sivusilmällä ja vilkuillen peilin kautta. Asiakas huokaisi syvään hänen kysymykselleen, ja automaattisesti kampaajan vasen vaaleanpunainen kulma kohosi kysyvästi. Toinen kuitenkin vastasi, vain siistimistä siis tällä kertaa.
"Tässä onkin jo oikein hyvä malli, pukee sinua", hän kommentoi hymyillen hiuksille. Silmiin hän ei tohtinut katsoa, mitenpä leikkaaminenkaan onnistuisi jos ei pystyisi keskittymään siihen mitä pitäisi olla tekemässä. Saman tien hän jo kurkotti läheisestä naulasta puhtaan harmaasävyisen kapan, jonka hellästi heilautti asiakkaan ympäri ja sulki niskasta. Toisen hymy nosti pienenpienen punan miehen poskipäille ja iloisen ilmeen silmiinkin.

Daire ehdotti vaaleita raitoja. Ehdotus sai Lavenderin liikkeet pysähtymään ja katse singahti peilin kautta oranssinsävytteisiin hiuksiin ja toisen kasvonpiirteisiin, silmiin, niihin upeisiin huul.. Ja kuin ammuttuna takaisin hiuksiin.
"Oletko varma?" hän jatkoi suortuvien tutkimista, "onko tämä luonnollinen väri? Ihana", vaaleanpunahiuksinen vielä lisäsi loppuun. Miehellä on tapana noudattaa asiakkaiden toiveita, joten hän valitsi hyllystä vaaleiden sävyjen kirjasen ja avasi sen esitelläkseen muutamaa viileää sävyä.

Toisen katse veti hänen katseen puoleensa. Jestas, ei työnteosta tällä menolla mitään tule. Keskustelu kääntyi takaisin kiviin, onneksi häntä kiinnosti ne enemmän kuin kasa kiviä... Tai enemmän kuin hyvin montaa muuta joka tapauksessa.
"Voi, mikset säilyttänyt?" vaaleanpunahiuksinen kysyi aidosti pahoillaan.
"Kauniit kivet ovat riemastuttavia sisustuksessa."

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavenderin sormet koskivat niskaani hänen kiinnittäessä kapan hakaset. Niskastani alaspäin valuivat miellyttävät kylmänväreet. Hän kehui hiuksiani ja kysyi oliko värini aito. Hetkinen..oliko mies punastunut..no ei kai sentään. Kampaamon valo varmaan sai hänen poskensa hehkumaan. En voinut kuitenkaan olla tuntematta pientä mielihyvää ajatuksesta, että hän olisi punehtunut vuokseni.

”Kyllä värini on aivan aito”, naurahdin: ”Se on kieltämättä aika erikoinen. Jos totta puhutaan, en ole ollenkaan varma niistä raidoista, mitä mieltä te…sinä ammattilaisena olet. Voit sanoa ihan rehellisesti”

Olin yllättynyt kuinka rento olin, ja miten luontevasti loppujen lopuksi sinuttelu minulta sujui. Oli ihan mukavaa, kun ei tarvinnut jatkuvasti miettiä mitä sanamuotoja käyttäisi.
Lavender tuntui olevan pahoillaan kivieni kohtalosta. Hänen äänensävynsä sai pienen lämpimän kerän rinnassani kasvamaan suuremmaksi liekiksi. Olinkohan huomaamattani nukahtanut toimistooni, ja näin unta maailman ihanimmasta olennosta. Ei se kuitenkaan voinut olla niin…

”Voihan se olla niinkin..mutta..sanotaanko vaikka näin, että ne kivet olivat täynnä kipeitä muistoja. En vain..voinut säilyttää niitä”, vastasin. Ja ihme kyllä, en tullut surulliseksi puhuessani kivistä. Mitä ilmeisimmin Lavenderin läsnäolo piti suruni poissa. Jokainen meistä löytää ihmisen, joka on meille yksin tarkoitettu. Äidin sanat kaikuivat päässäni… Vilkaisin vaivihkaa Lavenderia. Voisiko tuo kaunis mies olla se yksin minulle tarkoitettu… Äh, kaikkea minun pitikin miettiä. Päätin ryhdistäytyä, mutta en voinut vastustaa kiusausta jatkaa flirttailua.
” Oletteko..oletko kotoisin täältä… Lavender?” Kysyin aloittaen keskustelun uudestaan. Painotin tahallani miehen nimeä ääntäen sen ranskalaisittain. Jos hupsuja romanttisia komedioita oli uskominen, ranskalainen korostus pitäisi saada naisten polvet notkumaan. Ehkä sama pätisi myös miehiin. Aloin todella nauttia tästä pienestä vihjailusta.

____
Varja | Lavender Underwood

Daire vakuutti hänen tyrmäävän upean hiusvärinsä olevan aito, ja koska Lavender ei oikein suostunut uskomaan tuota, hän henkäisi yllättyneenä. Ei voinut olla. Hiljaa mielessään hän vielä epäili tuota, mutta ulkoisesti hyväksyi sen tosiasiana.
"En haluaisi sekoittaa tähän väriin mitään, ennemmin laittaisin vaikka latvoihin hyppysellisen viileää tummaa, mikäli vaihtelua haluat", hän ehdotti hienovaraisesti. Tummempi sävy voisi korostaa alkuperäistä, antaen sille siistin ja elegatin säväyksen, mikä taas pukisi asiakkaan olemusta paremmin kuin hyvin. Miettiessään hän vaihtoi vaaleiden sävyjen kirjasen tummempiin ja esitteli niistä muutaman tarkemmin.

Lavender tunsi pistävän viillon sisimmässään, kun kuuli kivien aiheuttaneen Dairelle surua. Eivät kai pienen pienet mineraalikasaumat voineet niin pahoja olla, hän kuitenkin piti niistä niin paljon. 'No, ihmiset ovat erilaisia.' hän pohti mielessään. Dairen ajatusmaailma taisi erota hänen mielikuvastaan paljonkin.

Yllättävä korostus sai todella vaaleanpunahiuksisen sulamaan, joka päivä ei sentään päässyt tuota kuulemaan. Uusi tuttavuus onneksi toisti ensimmäisen sanansa muuttaen sen uuteen muotoon, muuten olisi mieheltä mennyt kysymys vahingossa ohi hänen ihaillessaan puhetyyliä.
"Torontosta kotoisin, nykyään asun ihan tässä kulmilla", mies sai kuitenkin vastattua ja ihan viisaastikin.
Asiakkaan hiusten tutkiminen rauhoitti, mutta hän ei voinut olla haaveilematta savukkeesta. 'Illalla on mentävä hakemaan viinipullo, liikaa stressiä.' Vaikka ei hän stressaantunut ollut. Pää ei osannut tunnistaa tuntemuksia, jotka vilistivät hänessä.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Olin oikeastaan helpottunut, että Lavender tyrmäsi ajatukseni muutamasta raidasta. Hänen ehdotuksensa kuulosti huomattavasti paremmalta.

”Laita vain latvoihin sitä väriä, minkä parhaaksi näet”, totesin Lavenderin esitellessä minulle tummia sävyjä. Hänellä on houkuttelevat huulet, huomasin ajattelevani. Äh, joskus olisi todella rentouttavaa vain olla ajattelematta. Vaikka ajatukseni toki olivat mitä miellyttävimpiä, oli hämmentävää joutua niin voimakkaiden romanttisten tunteiden valtaan tilanteessa, jossa en uskonut niin tapahtuvan.

”Niinkö? Olen muistaakseni joskus aivan lapsena käynytkin Torontossa, mutta en muista siitä matkasta saatikka kaupungista paljoakaan”, kommentoin Lavenderin kertomusta kotipaikastaan. Hymyilin vähän vapaammin miehelle peilistä.

”Itse muutin tänne Ranskasta vasta viikko sitten kissani kanssa”, jatkoin juttelua hellemmällä äänensävyllä. Voisinkohan pyytää häntä joskus esittelemään kaupunkia, vai olisikohan se liian läpinäkyvää. Käyntikorttini voisin joka tapauksessa antaa hänelle, ihan vain muodollisuuden nimissä… Riittää! sätin itseäni ja ajatuksiani. Nyt pitäisi edetä hitaasti.

____
Varja | Lavender Underwood

Daire antoi Lavenderin edelleen päättää hiusten kohtalosta. Väri oli niin hieno, ettei mies halunnut pilata sitä.
"Mitä jos ensin leikataan, ja katsotaan sitten haluatko vielä lisää muutosta? Esimerkiksi niitä raitoja", hän sanoi astuen askeleen taaksepäin. Siniset silmät tutkivat asiakkaan hiuksia takaa ja edestä peilin kautta, hän puri huultaan kevyesti miettiessään miltä lopputulos tulisi näyttämään.
'Paras käydä tupakalla, mikäli hän on varattu. Tai hetero. Saan aikaa rauhoittua, tuo voi olla vain pukumiehen normaaliakin käytöstä.'
"Mihin aikaan vaimo odottelee sinua kotiin?" hän kysyi keveästi, "että osaan aikatauluttaa leikkauksen niin, että värjäykseenkin jää aikaa jos tarve on." Hän hymyili toiselle katsoen peilin kautta silmiin.

"Ei oikein sopinut minulle, niinpä lähdin heti valmistuttuani", hän vielä totesi toisen kommenttiin. Torontosta oli kehkeytynyt hänelle kotikaupunki, johon voisi palata milloin tahansa, mutta jonne mentäisiin vain äärimmäisessä hädässä pysyäkseen. Vaikka kaupungin rajojen sisäpuolella asuu miljoonia ihmisiä, silti siitä oli tullut "vanhempien kaupunki", ei se, missä Lavender halusi asua omillaan. Tai jonkun kanssa.

Sekä sana Ranska että sana kissa sai vaaleanpunahiuksisen niskakarvat nousemaan pystyyn. Kissaan hän takertui tiukemmin.
"Tykkään kissoista, millainen?" mies kysyi kiinnostuksen kipinä katseessaan.

____
Dalamar | Daire Deschamps

”Tehdään niin”, myönnyin suloisen kampaajani ehdotukseen hiusten leikkuusta. Mitä vain, kunhan sain katsella häntä.

”Mihin aikaan vaimo odottelee sinua kotiin? Että osaan aikatauluttaa leikkauksen niin, että värjäykseenkin jää aikaa jos tarve on” Lavender oli sanonut kepeästi. Hetkinen… Vaimo!! Luuliko hän, että minulla on vaimo… Olin hieman järkyttynyt… ehkä Lavender ei ollut ymmärtänyt flirttailuani. Tai sitten hän halusi vain varmistaa olinko tosissani. Oli miten oli, saisin tunnustettua miten asioiden laita todellisuudessa oli.

”Ei minulla vaimoa ole, ja toivon todellakin ettei sellaista tulekaan”, naurahdin : ”Aviomies on kyllä vielä haussa.” Tunsin miten pienet lepattavat perhoset kerääntyivät vatsaani. Nyt se oli tunnustettu. Nuolaisin huuliani, ne olivat rutikuivat. Jos Lavender pitäisi myös miehistä –ja olisi vielä sinkku- olisi hänestä kiinni halusiko hän huomionosoitusteni jatkuvan.

Päätin jatkaa keskustelua kissoista, joista Lavender tuntui olevan kovin innoissaan. Lavenderin into oli herttaista ja sai minut haluamaan häntä vain lisää. Oikeastaan miehessä oli jotain kissamaista itsessään. Ei kopeutta vaan ennemminkin pehmeyttä. Kyllä minä sinut mielelläni kotiini veisin ja silittelisin, totesin mielessäni.
”Kissani on ihan tavallinen maatiaiskissa, hänen nimensä on Lieve. Voin näyttää itse asiassa kuvan.” Etsin taskustani nahkalompakkoni. Avasin sen ja vedin esiin pienen kuvan Lievestä. Kuvassa pörröinen eläin oli juuri herännyt ja sen keltaiset silmät olivat puoliksi kiinni. Ojensin kuvan Lavenderille enkä voinut vastustaa kiusausta olla koskematta hänen sormiaan. Ihan vaivihkaa vain.
”Lieve on jo kaksitoista, hivenen laiskahan se on, mutta loppujen lopuksi sangen nuorekas”, kerroin. Olin kääntänyt kasvoni vaaleanpunahiuksista kohti. Hänen silmänsä olivat todella kuin jalokivet…

Käännyin nopeasti takaisin peiliin päin ja korjasin asentoani tuolissa. Olin äärimmäisen levoton. Hypistelin lompakkoni nahkanyörejä paremman puutteessa. Äsken olin vielä rauhallinen, eikä hermostuneisuudesta ollut tietoakaan. Halusin vain niin kovasti tietää olisiko minulla mitään mahdollisuutta tuon upean olennon suhteen. Odotin kärsimättömänä jotain pientä kommenttia, vihjettä tai ihan suoraa puhetta Lavenderin suuntautumisesta.

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender kallisti päätään hymyillen, kun toinen kertoi aviomiessuunnitelmistaan. Helpotus huuhtoi suurimman osan hermostuneisuudesta pois, kun mies laski kätensä tuolin selkänojalle.
"Hauska kuulla", hän sanoi rauhallisesti. Samalla hän toivoi hartaasti, ettei Daire ottaisi kommentista nokkiinsa, tai syyttäisi häntä ahdistelusta; olihan toinen tullut kuitenkin vain leikkauttamaan hiuksiaan.
'Lakisääteinen ei kai sittenkään ole pakollinen.' Ihmeen paljon hänen onnistui rentoutua kuullessaan, ettei ollut lukenut toista aivan väärin. Tai eihän se kommentti aivan suoraan niin sanonut, mutta Lavender päätti tulkita sen niin.

Kampaajan työt saivat nyt odottaa, kun Daire kertoi lemmikistään. Ei heillä mikään kiire tuntunut olevan, kun ei kerran vaimokaan odottanut kotona.
"Oi, pidätkö lemmikin kuvaa lompakossa? Suloista", hän sanoi hivenen huvittuneena. Kuinka moni aikuinen mies enää kantoi kuvaa kissastaan mukana... Toisaalta, Lavender itse voisi vaikka tatuoida kissansa kuvan otsaan, mikäli hänellä lemmikki olisi.
Dairen sormien hipaisu sai miljoonat pienet sähköiskut juoksemaan sormenpäistä niskaan ja aiheutti kylmiä väreitä. Lavender keskittyi kuitenkin saamaansa kuvaan enemmän kuin niihin. Hän sipaisi kuvan pintaa hymyillen ihastuksesta.
"Upea." Muuta hän ei saanut suustaan. Söpö pieni karvapallo. Pehmeä ja uninen. Ihan täydellinen.
Hän vilkaisi asiakkaansa silmiin lähietäisyydeltä ojentaessaan kuvan takaisin. Jollain tapaa teki mieli unohtaa hiukset ja lähteä vaikka syömään viinilasillisen äärelle.

____
Dalamar | Daire Deschamps

”Hauska kuulla”, Lavender oli sanonut. Mitähän söpöläinen oli sillä tarkoittanut. Olikohan mies meinannut sinkkuuteni olleen hyvä asia… vai olikohan Lavender iloinen, ettei hänen tarvinnut kiirehtiä työssään.

”Pidän minä”, vastasin Lavenderille ja tunsin itseni naurettavaksi, kun kanniskelin kissani kuvaa joka paikassa: ”Mutta Lieve on tällä hetkellä minulle lähin perheenjäseneni, joten valokuva lompakossa lienee ihan ymmärrettävää.” Äänensävyni oli hetkessä vaihtunut lempeästä katkeraan. Jos minulta kysyttiin, en edes nimeäisi muita perheestäni kuin Lieven.

”Upea”, Lavender oli henkässyit katsellessaan Lieven kuvaa. Pieni hymy kareili jälleen huulilleni katkeruuden kaikotessa yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Lavenderissa oli jotain ihastuttavan viatonta ja vilpitöntä. Hän ojensi kuvan takaisin katsoen minua silmiin. Voisin tuijotella hänen safiirisilmiinsä vaikka koko päivän, ajattelin kaihoisasti. Älysin kuitenkin laittaa kuvan takaisin omalle paikalleen ja sujautin lompakon takaisin taskuuni.

”Ehkä voin joskus tuoda Lieven käymään täällä katsomassa sinua. Hän pitäisi sinusta takuulla”, ehdotin ihan muina miehinä. Olisin tahtonut pyytää häntä tulemaan asunnolleni, mutta en halunnut säikäyttää häntä. Enhän ollut vielä täysin varma, oliko Lavender nyt miehiin päin vai ei. Hän kyllä vaikuttaisi homolle, mutta kuten olin jo todennut, ei ulkonäkö nykymaailmassa kerro enää mitään.

Jos äitini eläisi, hän olisi kehottanut minua kysymään suoraan. Mutta en millään tohtinut. En kestänyt ajatusta, että Lavender vastaisikin kieltävästi. Mutta olihan minulla koko hiustenleikkuun ajan mahdollisuus kaivella tietoja hänestä. Toisaalta, ympäripyöreisiin kysymyksiin sai saman muotoisia vastauksia. Entäpä jos sittenkin…

”Sinulla on häkellyttävän siniset silmät”, totesin vakaasti, korostaen ranskalaista aksenttiani. No niin… Tällainen tapa lähestyä oli minulle vieraampi, mutta ei täysin tuntematon. Ensin oli kokeiltu kepillä jäätä, ja nyt toivoin, että sulaisi koko järvi…

____
Varja | Lavender Underwood

Daire kertoi Lieven olevan hänen ainoa perheenjäsenensä.
"Oh, siinä tapauksessa... Sepä ikävää." Lavender pysähtyi hetkeksi mielessään, tuohan oli todella tahdikasta ja hienostunutta. 'Voi luoja, kohta mies varmaan lähtee jo pois, kun nolaan itseni tarpeeksi pahasti. Kohta möläytän jo jotain vielä parempaa.' Hän huokaisi itselleen.

Vaaleanpunahiuksinen seurasi toisen toimia katseellaan ja ilahtui, kun kuuli, että toinen voisi tuoda kissansa käymään.
"Olisi kunnia tavata", kuului innokas vastaus. 'Miksi, oi miksi en osaa pitää innokkuuttani kurissa... Kurjuus.' Lavender ei pyrki pitämään häpeänsä itseään kohtaan piilossa, olisi vielä nolompaa jäädä siitä kiinni.
"Tosin en usko, että tähän kiinteistöön voi lemmikkejä tuoda edes käymään. Voisin toki tavata Lieven jossain muualla", vaaleanpunahiuksinen yritti ehdottaa hienovaraisesti tapaamista. Hän hymyili rullatessaan pyörillä kulkevan laatikostonsa lähemmäs ja istahti satulatuoliin. Olisi vihdoin kai aika aloittaa työt.

Toinen kehui Lavenderin silmiä - ja sinisilmäinen punastui taas. Oli hän tottunut kehuihin, mutta niin harvoin niitä kuuli miesten, etenkään näin puoleensavetävien, suusta. Yleensä vain kikattavat teinitytöt tai kateelliset naiset koskaan kehuivat. Oliko Dairen pakko vielä puhua ranskalaisittain, pian Lavender leikkaisi tupsun kokonaan pois ja asiakas olisi puolikalju. Hupsista vain.
"Kiitos", hän sai pienen tauon jälkeen sanottua hieman takellellen. Niin mies uskalsi taas siirtää katseensa hiuksista peiliin, josta näki juuri sopivasti Dairen kasvot.
Toisaalta hänestä tuntui hassulta käyttää peiliä silmiin katsomiseen, kun fyysisesti oli paljon lähempänä ilman peiliä. Toisaalta peili toi sen verran turvaa ja väliä, että hän kehujen jälkeen uskalsi niin tehdä.

"Huulesi ovat todella kauniit", Lavender huomasi sanoneensa, kun katse oli taas valunut silmistä alaspäin. 'Tsiisus.'

____
Dalamar | Daire Deschamps

Dairesta tuntui, että Lavender oli käsittänyt hänet ehkä hitusen väärin.
”Tarkoitan, siis, että en pidä mielelläni muihin perheeni jäseniin yhteyttä”, korjasin. Ei minun olisi tietenkään tarvinnut ruveta vatvomaan perhesuhteitani Lavenderille, mutta halusin syystä tai toisesta olla hänelle heti rehellinen.

Kaunis kampaajani oli mitä ilmeisimmin todella kissarakas ihminen. Olin todella iloinen, että Lavender halusi tavata Lieven.
”Järjestän mielelläni teille kahdelle tapaamisen, mutta varo vain. Kissani on oikea hurmuri”, naurahdin leikkisästi iskien vaaleapunahiuksiselle silmää peilin kautta. Tunsin miten ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oloni oli aika… onnellinen. Lavender aloitti vihdoin hiusteni silpomisen ja näin heti, että tämä mies osasi asiansa.

Kun kehuin Lavenderin silmiä, mies punastui! Nyt olin siitä aivan varma, kyse ei ollut kampaamon lampuista. Hän oli syntisen viehättävä punaisine poskineen. Tunsin hänen läheisyytensä ja lämpönsä kun hän hääri takanani hiusteni kimpussa. Lavender oli niin lähellä, mutta samalla sietämättömän kaukana.

”Huulesi ovat todella kauniit”, Lavender oli kehaissut. Mitä… Pääni löi tyhjää… Olin mennyt täysin hämilleni. Kyllä… mies oli todella sanonut huuliani kauniiksi. Pieni lämmin liekki rinnassani hajosi tuhansiksi kipinöiksi, jotka levisivät koko kehooni. Olin todella, todella onnellinen.
”Kiitos..kohteliaisuudesta”, vastasin hellästi, mutta hivenen pidättyväisesti. Lavender oli lähtenyt leikkiini mukaan, mistä olin huojentunut. Nyt minun ei tarvinnut miettiä, saisinko imarrella häntä kierrellen vai ihan suoraan.

”Sinulla mahtaa olla paljon vientiä”, sanoin pehmeästi: ”En ihmettelisi sitä yhtään.”
Halusin palavasti tietää, oliko suloisella olennollani jo joku, vai flirttailiko hän kanssani aivan huvikseen.

____
Varja | Lavender Underwood

"Onko tungettelevaa kysyä miksi et?" Lavender kysyi varovasti, odottaen myöntävää ja tyrmäävää vastausta. Hänellä oli aina ollut hyvät välit perheeseensä, eli vanhempiinsa, joten oli vaikeaa ymmärtää miksi joku ei halunnutkaan pitää yhteyttä. Sitä paitsi vaaleanpunahiuksinen halusi saada tietää asiakkaastaan lisää, utelias luonne kun oli.

Daire varoitti kissansa olevan hurmuri, johon Lavender naurahti iloisesti: "Olen kyllä valmis ihastumaan, ei huolta", viitaten ehkä enemmän johonkin muuhun kuin kissaan. Toinen iski silmää, jolloin mies kiitti onneaan että oli ehtinyt istumaan; muuten olisi voinut mennä jalat lopullisesti alta. Kukaan ei koskaan ollut saanut Lavenderissa aikaan mitään niin suurta vaikutusta, joten mies säikähti hieman omaa reaktiotaan. Silti hymyillen hän jatkoi työskentelyä hiusten parissa.
"En malta odottaa tapaamista."

Kampaaja joutui hengittämään syvään, keskittymään juuri siihen mitä teki, jotta puna laski poskilta. Jostain syystä hän tunsi olonsa yli-innokkaaksi fanitytöksi, joka pääsi vihdoin ja viimein tapaamaan idolinsa. Kuinka alentava tuo tunne olikaan ylpeälle miehelle... Ja silti niin kotoisa.

"Sinulla mahtaa olla paljon vientiä", oli toinen todennut. Totta puhuen ei, ei ainakaan lähiaikoina. Lavender vietti hetken miettien kuinka asian muotoilisi, ja mitä ylipäätään sanoisi. Hän näytti keskittyvän työhönsä, samalla kun miltei mutisi:
"Lähinnä kai olisi naisilla kiinnostusta, ei siis kovin vilkasta." Lopuksi hän katsahti taas toisen silmiin vinosti hymyillen.

Vaaleanpunahiuksinen leikkasi harkinnalla ja melko hitaasti, jotta saisi täydellisen tai edes sitä hipovan lopputuloksen. Hän myös halusi keskustelun jatkuvan pidempään, todellisuudessa ei tuonkaltaiseen leikkaukseen kovin kauaa tuhrautunut. 'Ehkä pitäisi sittenkin keksiä jotain värjäämistä.' Mies astui taas askelen kauemmaksi ja katseli aikaansaannostaan, olihan se vielä kesken eikä voinut sanoa väristä mitään. Niimpä hän astui takaisin tuolin taakse hipaisten kevyesti kehollaan toista.

____
Dalamar | Daire Deschamps

”Ei toki. Tuota, kuinkahan tämän nätisti sanoisin”, etsin sanoja, joilla kuvata perhettäni.

”Isäni... on homofobinen, tärkeilevä ja on päättänyt saada minut mistä hinnasta tahansa naimisiin. Naisen kanssa. Molemmat isosisareni puolestaan ovat hemmoteltuja, rahanahneita, eivätkä osaa ajatella itse. Rakas äitipuoleni taas on minua vaivaiset neljä vuotta vanhempi, joten ymmärrät varmaan, että hän ei ole ihan äiti ainesta”, vuodatin katkerasti. Oli helpottavaa saada vihdoin sanoa ääneen jollekulle, mitä todellisuudessa perheeni oli.

”Oma äitini kuoli kun olin vasta lapsi. Ainut jäsen perheestäni, jota rakastin”, kerroin hiljaisemmin. Nyt sekin oli sanottu. Perheeni pienet salaisuudet oli paljastettu. Tästä oli hyvä jatkaa.

”Olen kyllä valmis ihastumaan, ei huolta. En malta odottaa tapaamista”
, Lavender oli naurahtanut kommentilleni Lieven hurmurintaidoista. Onko sinun pakko olla niin haluttava, kysyin Lavenderilta mielessäni.

”Jos tiedät hyvän kahvilan, niin voisin tuoda Lieven mukanani. Ulkopöytiin tietenkin”, ehdotin viattomasti, vaikka ajatukseni alkoivat olla kaikkea muuta kuin viattomia.
”Lieve on oikea kahviloiden asiantuntija. Olemme kolunneet yhdessä Pariisin kaikki mahdolliset kahvilat, minne kissan voi ottaa”, kerroin hymyillen lämpimästi.

Lavenderin mukaan hänellä ei ollut kovinkaan paljon vientiä, muuten kuin naisten puolesta. En uskonut hänen selitykseensä laisinkaan. Noin jumalallisella olennolla oli pakko olla treffikalenteri täynnä muistutuksia ja unohdettuja puhelinnumeroita. Tai sitten täkäläiset eivät ymmärtäneet hyvän päälle.

”Taidat vähätellä nyt itseäsi. Pariisissa et saisi miehiltä hetkeäkään rauhaa”, kommentoin, ja olin täysin tosissani. Minä ainakin piirittäisin sinua, ajattelin. Lavender katsoi minua hymyillen. Hänellä on täydellinen hymy. Ja viehättävät huulet, sellaiset joilta suudelmat maistuisivat synnille ja suloisuudelle.

Näin peilistä kuinka Lavender katseli työnsä tulosta kauempaa ja astui sitten takaisin taakseni. Tunsin miten hänen lämmin vartalonsa kosketti omaani… Hitto vie… Oloni muuttui pikkuhiljaa tukalaksi… hyvällä tavalla tosin.

”Mutta kerro sinä vuorostasi perheestäsi”, aloitin keskustelun uudestaan. Pitäisi saada hetkeksi muuta ajateltavaa…

____
Varja | Lavender Underwood

Vaaleanpunahiuksinen kuunteli asiakkaansa katkeraa vuodatusta perheestä silmät suurina. Hän ei ollut odottanut noin rikkonaista perhettä ja elämää, ja silkasta avuliaisuudestaan hän olisi halunnut auttaa näiden erilleen lennähtäneiden palapelin palojen yhteenkokoamisessa. Samalla hän tiesi, ettei saisi siihen kunnollista tilaisuutta, ei nyt, eikä seuraavassa elämässä.
"Olen pahoillani", hän kuiskasi lamaantuneena rankasta kertomuksesta, "en edes tiedä mitä sanoa." Kovin usein ei tätä miestä saanutkaan sanattomaksi. Nyt oli viimeisetkin ajatukset karanneet putoilevien hiusten mukana lattialle ja ilmeisesti kauemmaskin. Toisella mahtoi olla synkkä lapsuus ja nuoruus takana.

Lavender naurahti ajatukselle kissasta istumassa kahvilan terassin pöydässä. "Eiköhän meille joku paikka löydy, vaikkakaan ei varmaan samaa tasoa kuin Pariisissa", hänen sydämensä hypähti ensin Dairen mainitessa Pariisi ja uudestaan, kun itse sanoi. Epätavallista.

"Ikävä tosiasia", Lavender vastasi olkiaan kohauttaen, kun asiakas epäili hänen vähättelevän itseään ja vientiään. Tosiaan, tuntui, että suurinosa homomiehistä todella etsi vain yhden yön juttuja tai miehistä miestä. Eikä vaaleanpunahiuksisesta oikein irronnut kumpaakaan.
Hän hymyili toiselle vinosti.

"Ehm, nyt tuntuu todella väärältä kertoa omasta perheestä... Meillä viihtyi kaikki kaverit ja asuin vanhempien luona turvassa valmistumiseeni asti. Olen ainoa lapsi", Lavender tyytyi toteamaan lyhyesti. Kaipa Daire kysyisi lisää, jos haluaisi tietää. Kontrasti heidän perheidensä välillä tuntui niin suurelta, ettei mies halunnut pahoittaa toisen mieltä vielä lisää kehuskelemalla rakastavalla perheellään.
Toisaalta olisi upeaa tarjota toiselle toinen perhe, sellainen, johon kaikki olisivat tervetulleita... Aikanaan hän haluaisi kyllä esitellä Dairen vanhemmilleen, jos tuo nyt etenisi niin pitkälle. Ajatukset olivat palanneet ja meinasivat jo karata liiankin pitkälle.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavender taisi hieman järkyttyä perhetaustastani. Olisin mielelläni kääntynyt ja ottanut hänet syliini vakuuttaen ettei minulla ollut mitään hätää. En kuitenkaan tehnyt niin.

”Ei sinun tarvitse sanoa mitään. Riittää kun kuuntelit, kiitos siitä”, sanoin hymyillen vaisusti. Olin aidosti kiitollinen miehelle joka seisoi takanani, ikään kuin tukien. Se oli ihan uusi tunne. Aikaisemmin olin joutunut räpiköimään kaikesta itse, ilman että kukaan olisi auttanut eteenpäin.

”Eiköhän meille joku paikka löydy, vaikkakaan ei varmaan samaa tasoa kuin Pariisissa”
, Lavender oli sanonut.

”Siinä tapauksessa, milloin olet vapaa?” Kysyin flirttailevasti. Sujautin käteni kapan alle, ja otin esiin puvuntakkini povitaskusta kännykän. Se oli työsuhdepuhelin. Siinä oli monia pieniä nappeja, joten se vaikutti lähinnä pieneltä tietokoneelta. Hankala käyttää, mutta siihen tottui. Selasin kalenterin kohdalle odottaen mitä Lavender vastaisi. Nehän olisivat melkein treffit, huomasin ajattelevani onnellisena. Mutta treffit ne eivät silti olleet, Lavenderhan tahtoi vain tavata Lieven.

Vaaleanpunahiuksinen mies pysyi edelleen kannassaan huonosta viennistä.

”Ehkä miehet ajattelevat heti sinun olevan varattu, noin hyvännäköinen kun olet. Eivätkä siksi lähesty sinua”, ehdotin. Halusin miehen ymmärtävän, kuinka upea tämä todellisuudessa oli. Ainakin minun silmissäni. Hain Lavenderin katsetta yhä uudelleen ja uudelleen toivoen että hän punastuisi uudelleen. Hän oli niin kaunis punastuessaan.

Kun Lavender kertoi omasta perheestään, en yllättynyt. Se oli jotenkin näkynyt silmistä. Lavenderin silmät olivat niin kimaltavat ja kirkkaat, etteivät ne olleet sumentuneet ankaran perheen kurissa. Silmät todella olivat sielun peili. Mutta en ollut kateellinen Lavenderille, sillä en halunnut kenenkään kokevan samaa kohtaloa kuin minä.

”Olen vain onnellinen puolestasi. Vanhempasi kuulostavat todella ihanille ihmisille. Ja noin kaunis ihminen kuin sinä, ansaitseekin vain parasta”, imartelin. Voisin tuntikausia kuiskutella tuon miehen korvaan, miten kaunis, ihana, herttainen… ja seksikäs tämä oli. No niin… ei pidä kiirehtiä asioiden edelle, muistutin itseäni. Edetään vain asioiden omalla painolla…

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender keskeytti työnsä ja laski saksettoman kätensä toisen harteille. Katse siirtyi taas toisen silmiin. Hän halusi niin suunnattoman kovasti auttaa ja lohduttaa. Viedä toinen takan ääreen kaakaomukin kanssa ja kuunnella koko juttu, pitää kädestä ja suukotella maailmaa paremmaksi.

Kun Daire kysyi, koska Lavender olisi vapaa, hänen teki mieli kiljaista "heti!". Teki mieli myös mennä tutkimaan kauempana kassan vieressä sijaitsevaa kalenteria, muka niin tärkeänä. Mies kuitenkin tiesi vallan hyvin, että huomenna olisi vain kaksi asiakasta ja nekin aamusta. Toisaalta hän ei halunnut vaikuttaa ihan liian innokkaalta, vaikka sitä oikeasti olikin, ja ylihuominen olisi kokonaan vapaapäivä...
Lavenderin mieli tukkeutui likaisista mielikuvista samalla sekunnilla, kun asiakkaan käsi katosi kapan alle. Se kuitenkin palasi todella jännittävän näköisen vempaimen kanssa. Ilmeisesti tuo oli sitten jonkinsortin puhelin. Lavender kallisti päätään, kun katsoi Dairen olan yli laitetta hämmentyneenä.
"Ylihuomenna on varmaan aikaa", vaaleanpunahiuksinen vastasi sydän hakaten, eikä hän ihmettelisi vaikka sen kuulisi muutkin. Toivottavasti Dairella ja Lievellä olisi jokin tauko jakaa hänenkin kanssaan.

Kun toinen taas kehui miehen ulkonäköä, hän pudisti vain päätään hymyillen ja pienesti huultaan purren. Kunhan ei vain punastuisi taas. Hän yritti löytää soveliaita sanoja kuvaamaan mietteitään, mutta päätyi sulkemaan suunsa. Kevyt puna nousi takaisin poskipäille ja mies kirosi ajatuksissaan. 'Ja peilikin sattuu tietysti olemaan nokan edessä, että varmasti huomaan itsekin.'
"Oikeastaan olen ihan iloinen siitä, niin pystyn keskittymään teihin hyvin harvoihin sitten paremmin. Sinuun", hän lopulta uskalsi sanoa. Rohkeutta se vaatikin. Daire sai kalastelemansa katsekontaktin ja helpottuneen hymyn, tuntui hyvältä sanoa asiat suoraan.

"He ovatkin aivan ihania. Voisimpa jakaa heidät jonkun kanssa." Hän oli pienenä halunnut pikkusiskon ja isompana isosiskon. Nyt kelpaisi vaikka velipuolikin, mutta ei ollut sisaruksia tulossa mailla halmeilla. Vaikka eihän sen tarvitsisi olla biologinen sisarus, kyllä mieskin kelpasi.
Luoja, kuinka paljon yhden henkilön läsnäolo voi vaikuttaa koko ihmiseen.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Miten lämpimältä Lavenderin käsi tuntuikaan olkapäälläni. Olisinpa tohtinut laskea oman käteni hänen kädelleen, silitellä hiukan. Kiusoitellen. Olisin voinut kääntyä ja suudella jokaista hänen sormenpäätään erikseen, siirtyen rystysille… Helvetti sentään! Ei ollut lainkaan sopivaa fantasioida kesken kaiken. Mutta se oli lähes mahdotonta vaaleanpunahiuksisen seurassa. Seksikäs kun tämä oli.

”Eli ylihuomenna…”, totesin mietteliäänä. Liutin sormeani kännykän näytön päällä ja suurensin kalenterin päiväykset. Kerrankin tuuri oli minun puolellani, ei yhtään kokousta tai tapaamista.
”Voin ottaa etäpäivän töistä tuolloin, kerrot vain monelta ja minne, niin saavumme Lieven kanssa”, sanoin. Olisiko pitänyt pyytää hänen osoitettaan, olisin voinut hakea hänet. Mutta se ei ollut ehkä hyvä idea…

Tapaamiseemme menisi vielä aikaa, mutta olin silti jo jännittynyt, mikä oli erittäin epätavallista. En olisi malttanut millään odottaa. Sain kuitenkin kätkettyä innokkuuteni taidokkaasti.

Koin riemuvoiton Lavenderin sileiden poskien punehtuessa. Hänestä saisi suloisia kuvia… Sellaisia, jota pitäisin lompakossa, mutten näyttäisi kellekään.

”Oikeastaan olen ihan iloinen siitä, niin pystyn keskittymään teihin hyvin harvoihin sitten paremmin. Sinuun”, Lavender oli sanonut. Minuun… Olisin siinä samassa hetkessä voinut kaapata Lavenderin mukaani ja viedä kotiini ja pitää sängyssäni vankina koko loppuelämän. Luonnollisesti en tehnyt elettäkään toteuttaakseni ajatukseni. Jonkinlaista itsehillintää minulta vielä löytyi… sentään.

Lavender todella rakasti vanhempiaan. Ihan niin kuin minä edesmennyttä äitiäni. Lavenderin haaveet vanhempiensa jakamisesta kertoi paljon. Tämä mies oli todella hellä ihminen, oikein herttaisuuden ruumiillistuma. Juuri sellainen, jonka kanssa voisin viettää elämäni loppuun asti, ja sen jälkeenkin…

____
Varja | Lavender Underwood

Hetken hän silitti Dairen olkaa, ennen kuin päätti jatkaa työtään. Kuumeisesti hän yritti keksiä keinoja, jolla saada toinen iloiseksi, vaikkei nyt varsinaisesti surulliselta vaikuttanutkaan. Lavenderin teki mieli halata, muttei tuntenut oikeuksiensa yltävän ihan sinne asti.

Lavender vilkuili vaivihkaa olan yli tuota puhelinta. Toinen käytti sitä niin luontevasti, sormet vain pyyhkäisivät näyttöä sieltä täältä. Itse hän tulisi tuskin koskaan oppimaan tuollaisen laitteen käyttöä. Mutta eipä hän sellaista tarvisikaan. Vaaleanpunahiuksinen pohti, kuinka tärkeä hahmo asiakas oli, kun kerran tuokin kävi rutiinista. Hän tunsi olonsa aika mitättömäksi duunarin roolissaan, varsinkin kun toinen puhui etäpäivästä. Ei tulisi kuuloonkaan Lavenderin asemassa.
Hän pelkäsi toisen pystyvän lukemaan sen hänen kasvoiltaan; mies kun oli ehkä huonoin maailmassa peittelemään tuntemuksiaan.

"Minulla on koko päivä vapaa, ihan koska teille käy", hän sanoi yrittäen hymyillä. Toki yritys onnistui, mutta kovin onnelliselta hän ei näyttänyt. Jännitys kipinöi ympäri miehen vartaloa, hän olisi hyvin mielellään mennyt jo heti. Vaaleanpunahiuksinen mietti pitäisikö tarjota kahvia, sitä löytyisi tuore pannullinen takahuoneesta. Ehkä myöhemmin.

Lavenderin pää kelasi mahdollisia keskustelunaihevaihtoehtoja, mutta tapasi suureksi osaksi vain tyhjää. Toisaalta hiljaisuus ei tuntunut vaivaantuneelta. Kampaaja sai keskittyä työhönsä hieman paremmin.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavenderin kosketus oli hellä, kun hän silitti olkapäätäni. Kylmät väreet hiipivät kehoni sopukoista toiseen, antaen miellyttävän, mutta jännittävän tunteen. Lavenderin mukaan hän oli koko päivän vapaa, antaen minun päättää. Johtuiko se lie vaatetuksestani, vai yleisestä olemuksestani, tai pelkästä kohteliaisuudesta, joka tapauksessa sain jälleen johtajan roolin. Enkä suinkaan siitä valittanut.

”Selvä. Tavataan kymmenen aikoihin, annat vain minulle kahvilan osoitteen”, päätin tottuneesti. Näpytin tapaamisajan päivämäärän kohtaan. Sen tehtyäni sai kännykkä palata povitaskuuni. Olimme molemmat jonkin aikaa hiljaa. Seurasin Lavenderin vaaleiden käsien liikkeitä hänen leikatessaan suortuviani. Miten vaivattomalta se näyttikään. Pian kuitenkin pelkäsin, että Lavender kyllästyisi minuun, jos istuisin tavanomaiseen hiljaiseen tapaani.

”Oletko aina halunnut olla kampaaja?” kysyin keveästi. Töistä oli aina hyvä puhua, jos ei muuta tullut mieleen. Olisin keksinyt paljon mielenkiintoisempia aiheita, mutta halusin selvittää enkelistäni pienimmätkin yksityiskohdat. Hymyilin Lavenderille hellästi toivoen, että keskustelu puhkeaisi uudestaan kukkaan. Olisi pahin painajaiseni, jos Lavender ilmoittaisikin, ettei halunnutkaan tavata. Pitäisi minua tylsänä tai vastaavaa… rauhoitu, komensin itseäni. Deittailusta oli niin paljon aikaa, että olin unohtanut, kuinka alussa molemmat varoivat sanojaan. Kunhan sen vaiheen yli päästäisiin, ei olisi enää mitään hätää.

Lavenderin vastausta odotellessa saatoin syventyä hänen vartalonsa katselemiseen. Mittailin häntä katseellani niin pitkälle, kuin peilistä vain näin. Ihastelin hänen kasvojaan, joihin olin ensimmäisenä ihastunut. Hänen käsiään, jotka tuntuisivat varmaan silkinpehmeille. Hänen kaulansa kaarta, joka kerjäsi pienen pieniä kiduttavia suudelmia…

____
Varja | Lavender Underwood

Daire päätti ajaksi kello kymmenen. Aamulla. Vapaapäivänä. Toisaalta hänen teki mieli kieltäytyä tai edes myöhäistää aikaa - toisaalta hän voisi nousta mihin aikaan tahansa tavatakseen tuon miehen. Lavender asetteli huolellisesti hymyn huulilleen.
"Kymmenen käy hyvin, tiedätkö sen kahvilan tuossa muutaman korttelin päässä? Se on pieni ja kodikas, siinä optikon ja kenkäputiikin välissä. Vihreä puuovi", hän selitti lennokkaasti. Vaikeaa selittää paikkojen sijaintia, kun ei muista liikkeiden nimiä.
"Terassi taitaa olla isompi kuin sisätilat", vaaleanpunahiuksinen lisäsi naurahtaen.

Kun asiakas kysyi, oliko hän aina halunnut kampaajaksi, Lavender naurahti.
"Olen, pienestä saakka. Tykkäsin jo opiskelusta ihan hirveästi, kai tätä voisi kutsumukseksi sanoa. En voisi millään kuvitella itseäni mihinkään muuhun työhön, ellen sitten yrittäisi epätoivoisesti taulujani myydä." Hän hymyili rennosti, tuntui luonnolliselta avata syytä, joka vei hänet tuohon ammattiin. Kuka tahansa ei kuitenkaan tyytynyt huonohkoon palkkaan ja pitkälti seisomatyöhön. Lavenderille se kelpasi paremmin kuin hyvin; ei tarvinnut istua toimistossa kellokortin kanssa. Mieluummin hän otti vaatimattomamman tilin ja liukuvat työajat.

Kampaaja rullasi asiakkaan vierelle ylettyäkseen paremmin sivuhiuksiin. Nyt kun hän ei voinut käyttää peiliä Dairen kasvojen katseluun, keskittyminen työhön onnistui paremmin ja leikkely sujui ripeämmin. Vaaleanpunahiuksinen ei vieläkään voinut kuin ihmetellä toisen kauniinväristen hiusten sävyä, välillä hän jäi hetkeksi tuijottamaan käteen poimimaansa hiussuortuvaa. 'Se on niin upea.'

"Mutta, mitäs sinä teet työksesi?" hän rohkeni kysymään. Hän ei ehkä haluaisi tietää, minkä firman päällikkönä toinen mies oli, tai tuntisi itsensä entistäkin mitättömämmäksi. Toisaalta hän ei malttanut odottaa sen kuulemista, Daire vaikutti niin suunnattoman kiinnostavalta.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavender hyväksyi ehdotukseni ajasta hymyillen sievästi, antaen jonkinmoiset ohjeet kahvilaan.
”Emmeköhän me perille löydä”, sanoin yksikantaan. Voisin vaikka menomatkalla käydä etsimässä kyseisen kahvilan, niin en myöhästyisi tapaamisestamme, jota innolla odotin.

Viehättävä kampaajani kertoi halunneensa kampaajaksi ihan pienestä lähtien. Hän vaikuttikin niin iloiselta ja työstään nauttivalta, etten yllättynyt hänen sanoistaan. Lavender mainitsi myös taulut, hän oli ilmeisesti taiteilija. Kiinnostavaa.

”Teet tauluja? Minkälaisia?” kysyin uteliaana: ”Itse en osaa piirtää edes tikku-ukkoa.” Ja tottahan se oli, en ole koskaan ollut taiteellisesti lahjakas, musikaalisesti taas sitäkin enemmän. Ymmärsin kyllä jonkin verran taulujen päälle, mutta seurapiireissä se oli lähes pakollista. Irvistin muistellessani ikävystyttäviä taidekursseja, joissa lähinnä opeteltiin toistelemaan tiettyjä kommentteja tunnetuista tauluista.

Lavender oli siirtynyt sivulleni, ja saatoin nähdä hänet silmänurkastani. Ei tarvitsisi kuin kääntää päätään hivenen, niin huuleni yltäisivät hänen amorinkaarilleen. Mikä ihana ajatus. Oli todella taisteltava vastaan, etten toteuttaisi aikeitani.

”Mutta, mitäs sinä teet työksesi?” kaunokainen oli kysynyt. Siihen sitä oli nyt tultu. Joutuisin kertomaan oman työpaikkani. Nielaisin ja rauhoitun, jotta äänensävyni kuulostaisi mahdollisimman rauhalliselle. En halunnut kuulostaa ylpeältä, sillä sitä en ollut.

”Olen, Deschamps Bank Companyn Kanadan yksikön toimitusjohtaja”, aloitin vakavasti: ”Isäni on perustanut kyseisen pankin emoyhtiön. Eli toisin sanottuna… olen miljonääri.” Kaikki kortit oli lyöty nyt pöytään. Toivoin vain, ettei Lavender tahtoisi olla kanssani vain rahan takia, tai että hän pelästyisi, ettei riittäisi minulle.

”Työpaikka on ollut minulle tiedossa syntymästäni asti”, kerroin kireästi: ”En ole koskaan saanut tehdä sitä mitä itse olisin tahtonut.”
Yllätyin siitä, miten Lavenderille oli helppo puhua. En tietenkään halunnut kaataa ongelmiani sinisilmän niskaan, mutta hänestä huokui lämpöä, joka sai minut avautumaan. Mies oli todellinen enkeli…

____
Varja | Lavender Underwood

Daire epäili löytävänsä perille kahvilaan, hyvä. Lavenderin ei ehkä olisi onnistunut selittää paikkaa yhtään tarkemmin, kun ei suunnistaminen oikein luonnistunut. Mies oli helpottunut, tapaaminen vaikutti oikein lupaavalta. Kissa ja kaikki!

Kun asiakas kysyi hänen tauluistaan, Lavender naurahti.
"Maalailen vähän kaikenlaista, enemmän muotokuvia ja abstraktia. Ei mitään erikoista", hän sanoi vaatimattomasti. Hymyillen hän mietti, millaista olisi todella tienata taiteella. Kituuttavan ihastuttavaa, kerrassaan. Lavender naurahti toisen mainitessa omat piirustustaitonsa.
"Ei se lopputulos, vaan se intohimo", hän totesi silmää iskien.

Vaaleanpunahiuksisen silmät laajenivat hämmästyksestä, kun kuuli toisen olevan jonkin hienostopankin toimitusjohtaja. Ja miljonääri. Kyllä hän oli arvannut Dairen työskentelevän tärkeässä ja hyvinpalkatussa tehtävässä, mutta ihan tuota hän ei ollut odottaut. Joka päivä ei kuitenkaan tapaa miljonäärejä - vielä harvemmin sellaisia, jotka flirttailevat melko estoitta toisille miehille.

Daire kuitenkin jatkoi tarinaansa kertomalla, ettei ollut mieleisessään työssä. Vaaleanpunahiuksisen piti kerätä kaikki keskittymiskykynsä rippeet pystyäkseen palauttamaan kasvoille ystävällisen hymyn ja pilkkeen silmäkulmaan.
"Mikä sitten olisi haaveammattisi?" Lavender kysyi pehmeästi. Hänen oli vaikeaa sopeutua tuollaiseen tietoon. Kaikki toivo siis oli menetetty, tai sitä ei koskaan ollut ollutkaan, eihän nyt miljonäärit kampaajia valitse. Raskaat pisarat ikävistä ajatuksista kerääntyivät yhdeksi tummaksi sadepilveksi vaaleanpunahiuksisen ajatuksiin. Mies kyllä toivoi, ettei toinen huomaisi hänen muuttunutta oloaan.

Hiuksetkin olisivat pian leikattu. Lavenderin teki kipeästi mieli tupakkaa, pää yritti laukaista hätätilan koko keholle. Tilanteesta olisi päästävä pois - edes hetkeksi - ettei hänen epätoivonsa paljastuisi.
"Poltatko?" mies kysyi hieman tummemmalla äänellä ja yskäisi perään. Ei pitänyt kuulostaa niin läpinäkyvältä. Tai läpikuuluvalta. Kuinka vain.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavenderin heleä nauru lämmitti sisintäni aika lailla. Hänen naurunsa sai minut hyvälle tuulelle. Mies vastasi tekevänsä lähinnä muotokuvia tai abstraktia taidetta.
”Onhan se erikoista! Ja uskon että olet parempi kuin hyvä. Sen näkee käsistäsi”, huomautin hellään sävyyn. Lavenderilla oli taiteilijan kädet. Niin pehmeänoloiset, harkittuine liikkeineen, kun hän leikkeli hiuksiani.

”Ei se lopputulos, vaan se intohimo”
, Lavender oli kommentoinut omia piirtotaitojani. Ja hän oli iskenyt minulle silmää. Tunsin miten sydämeni alkoi pitkästä aikaa ilmoitella itsestään. Sydämen tykytykset kaikuivat korvissani, mutta se ei tuntunut pahalta. Päinvastoin.

”Niin, intohimo…”, totesin lähes kuiskaten uskoen miehen tarkoittaneen sananmerkityksellään jotain muuta kuin piirtämistä. Halusin häntä taas enemmän kuin hetki sitten, enkä voinut kuin ihmetellä miten paljon sitä intohimoa yhteen ihmiseen mahtuisikaan.

Niin kuin olin arvellut, Lavender hämmentyi kertoessani työasioistani. Kaunokainen kuitenkin jatkoi keskustelua kysyen mitä tekisin mieluummin pankinjohtamisen sijasta. En tiedä kuvittelinko, mutta Lavenderin olemus oli muuttunut hetkessä iloisesta vaisummaksi. Pelko hiipi selkääni pitkiin takaraivoon. Entä jos Lavender nyt todella kuvitteli, että leikittelin hänen kanssaan.

”Haluaisin laulaa, ja soittaa pianoa. Esiintyä musikaaleissa, ja soittaa konserteissa, tai ihan vain laulaa yksin pimeällä lavalla”, vastasin, tarkkailen koko ajan Lavenderin ilmeitä. Oliko joku nyt todella muuttunut?

”Poltatko?” Lavender oli kysynyt vaisummin. Oloni alkoi muuttua epätoivoiseksi, kun en tiennyt mikä oli vetänyt enkelini niin hiljaiseksi. Pelkäsin ahdistuvani niin, että saisin paniikkikohtauksen, vaikka en ole koskaan sellaista saanut, muulloin kuin isäni takia. Rauhoitin itseäni ja kokosin ajatukseni.

”Seurassa kyllä. Jos tahdot käydä polttamassa tulisin enemmän kuin mielelläni seuraksesi”, vastasin hiljaa. Käännyin tuolissani niin, että olin suoraan kohti Lavenderin kasvoja. Miehen huulet olivat täyteläiset ja kosteanoloiset, että raotin omia huuliani vaistomaisesti. Hänen silmänsä kimmelsivät kauniimmin kuin Pariisin herttuattarien jalokivet yhteensä. Maidonvalkea iho näytti sileältä, kuin kalleinta silkkiä. Jos ojentaisin kaulaani hitusen eteenpäin, niin yltäisin noille houkutteleville huulille, jotka halusin yksin omistaa…

____
Varja | Lavender Underwood

Toinen selitti haluavansa soittaa pianoa ja laulaa, muusikko. Lavender oli kuullut lähinnä pelkkää pahaa muusikoista, mutta kertomukset koskivatkin karkeita rokkikukkoja ja lipeviä tangolaulajia. Eikä Daire vaikuttanut kummaltakaan niistä.
"Niinkö? Musiikillinen lahjakkuus ei osunut omalle kohdalleni." Sen enempää selittelemättä hän kohautti harteitaan.

Daire kääntyi suloisesti tuolillaan, Lavenderin sydän hypähti iloisesti. 'Shush, nyt.' Hän yritti hiljentää sydämensä ja viettinsä rauhallisesti, siinä törkeästi epäonnistuen. Hän joutui astumaan muutaman askelen taaksepäin estääkseen itseään lankeamasta tuohon saavuttamattomissa olevaan kauniiseen mieheen, joka oli hänen asiakkaakseen joutunut.

Se sattui. Fyysisesti teki kipeää kavahtaa taaksepäin kun eniten maailmassa halusi käpertyä toisen lämpimään syliin. Lavenderin täytyi kohottaa leukaansa juuri sen verran, että näytti ulkopuolisen silmin ylimieliseltä ja sai peitettyä sisäisen surkean olon.
Se ei ollut puristavaa tai repivää kipua, eikä sitä voinut kuvata pistäväksi. Se vain tuli, pystytti tönönsä sydämeen ja jäi siihen aloilleen.

Vaaleanpunahiuksinen kääntyi selin ja mahdollisimman vakain askelin päätyi naulakolleen. Takin taskusta löytyi aski, jota hän ei työaikanaan rohjennut säilyttää takataskussa. Se keräsi liikaa katseita, etenkin naisten osalta. Hän vilkaisi askin sisältöä, ehkä puolet jäljellä. Jo poltettujen savukkeiden tilalle oli aseteltu mintunvihreä, valkein viivoin koristeltu sytkäri.

Hän ei ollut huomannutkaan hengityksensä kiihtyneen ja epäili sen johtuvan joko hitaasta sytytyksestä koskien Dairen asemaa tai omien liikkeidensä säikähtämisestä. Tiedä häntä. Mies sulki silmänsä hetkeksi, tasasi hengityksen ja hymyillen kääntyi takaisin peiliä ja kampaajantuolia kohti.
"Käydäänkö?" hän ehdotti keveästi.

Jos ei kerran mitään sen vakavampaa saisi aikaiseksi, kai sitä nyt edes kaverin tai jonkun pintaliitojutun voisi kehittää. Ei kai se ketään satuttaisi - varsinkaan kun Lavender varautui jo valmiiksi siihen, ettei se tulisi kestämään.
"Oletko kuitenkaan soittanut vapaa-ajalla pianoa?" hän kysyi, vaikkei tiennyt saisiko rakennettua sen kummempaa keskustelua aiheesta. Jotakin oli yritettävä.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavender vähätteli jälleen itseään, tällä kertaa musikaalisesti. Omaan korvaani jo pelkkä miehen ääni oli mitä kauneinta musiikkia.

”Monet sanovat samaa, mutta musikaalista lahjakkuutta on niin monenlaista. Uskon, että sinäkin olet saanut siitä omasi”, myhäilin lempeästi. Toisaalta Lavenderin vaatimattomuus oli viehättävää. Niin uutta ja erilaista. Olin tottunut itsekkäisiin ja pöyhkeileviin leuhkijoihin, joiden ainoa tehtävä oli näyttää paremmalta muiden silmissä totuudesta piittaamatta. Lavender oli niin toisenlainen… niin aito.

Vatsassa kierähti epämukavasti kaunokaiseni kavahdettua taemmas. Eikö Lavender enää halunnut minun jatkavan… Yrittikö hän viestittää, ettei halunnut osaltani tuttavuutta enempää? Häpeissäni käännyin takaisin peiliin päin. Sydän jyskytti nyt enemmän pelosta kuin ihastuksesta. Ahdisti…

Seurasin kuitenkin katseellani miehen askelia naulakolle. Lavenderin kauniit sormet löysivät tupakka-askin hänen takkinsa taskusta. Hän näytti tutkivan askin sisältöä. Pelkäsin hänen häipyvän tupakkatauolleen yksin, jättäen minut istumaan epätietoisena jatkosta. Pieneksi ilokseni niin ei tapahtunut. Lavender hymyili jälleen, mutta epäilin hymyn aitoutta.

”Käydäänkö?” Lavender sanoi lopulta. En tiennyt mitä minun olisi pitänyt ajatella. Hetki sitten Lavender vaikutti pitävän huomionosoituksistani, hetkeä myöhemmin hän vaikutti torjuvalta. Vilkaisin itseäni peiliin. Hiusten leikkuuta ei varmaan ollut paljon jäljellä. Kurotin käteni kapan hakaselle, ja napsautin sen auki. Hitaasti liu´utin kapan syliini ja karistin hiukset lattialle muiden joukkoon.

Nousin verkkaisesti tuolista, ja huomasin vasta silloin miten puutuneet jalkani olivat. Pikkuhiljaa veri kuitenkin alkoi virrata, ja pistely raajoissani helpotti. Lavenderia katsomatta laskin kapan tuolin selkänojalle odottamaan hiusteni viimeistelyä.

”Oletko kuitenkaan soittanut vapaa-ajalla pianoa?” kaunis mies kysyi. Käännyin Lavenderiin päin, joka odotti naulakolla. Hän oli niin jumalaisen upea…

”Olen…”, aloitin ja otin muutaman hitaan askeleen vaaleanpunahiuksista miestä kohden.
”…Ja soittaisin mielelläni sinullekin”, jatkoin lauseeni loppuun. Sanojeni aikani olin askeltanut aivan Lavenderin eteen. Halusin hänen katsovan minua suoraan silmiin, näkevän että minä olin tosissani…oletko sinä, kysyin mielessäni, toivoen Lavenderin silti kuulevan…

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender kuunteli toisen vakuutteluja vaaleanpunahiuksisen musiikillisista lahjoista. Jos Daire vain tietäisi, ei hän edes miettisi moista... Kuvallisessa taiteessa kaikki ovat hyviä jollain tapaa, mutta miehen mielestä musiikillisesti voi olla joko hyvä tai huono. Ja itse hän kuuluu jälkimmäisiin, vaikka rakastaakin musiikkia.
Hän tyytyi kohauttamaan harteitaan kommentoimatta sen enempää; parempi jättää aihe sikseen kuin alkaa ärhentelemään turhanpäiväisistä.

Daire vastasi sanattomasti nousten tuolilta. Vaaleanpunahiuksinen tunsi olleensa todella epäammattimainen ja töykeä, kun noin jätti asiakkaansa kapan alle ja oli viipottamassa itse ulos tupakalle. Mutta hyvinhän toinen näytti kuoriutuvan kapasta ja pudonneista hiuksista. Eikä toinenkaan ollut käyttäytynyt kuin tavallinen asiakas, miksi siis Lavenderin pitäisi käyttäytyä kuin ammattilainen?! ...ehkä koska hän oli sitä ja sai tuosta ajasta palkkaakin...

Miehen katse nauliutui harmaisiin silmiin, eikä hän edes huomannut toisen astelleen lähemmäs, ennen kuin tuo lopetti lauseensa. Daire oli häntä hieman pidempi - mistä Lavender itse asiassa piti! -, joten mies joutui taivuttamaan niskaansa pitääkseen lumoavan katsekontaktin yllä.
"Olisi kunnia päästä kuuntelemaan", vaaleanpunahiuksinen kuiskasi. Hän ei halunnut rikkoa tuota hetkeä, ja vaikka oli juuri tehnyt päätöksen siitä, että antaisi vakavien suhteiden odottaa, hän huomasi että tekisi mitä tahansa Daire häneltä pyytäisi, tai mitä tahansa, mihin asiakas hänet johdattaisi.

Noiden ajatusten, ja toisen läheisyyden, myötä Lavenderin sisälle syttyi toivo, joka karkotti kivun ja joka kajastui varmasti silmien kautta muidenkin tietoon. Hän ei pelännyt enää ottaa riskiä, että satuttaisi itsensä tai toisen. Jokin ranskalaismiehessä sai hänet luottamaan itseensä sokeasti - vaikka miltei kaikkihan saivat. Daire vain erityisen sokeasti.

____
Dalamar | Daire Deschamps

”Olisi kunnia päästä kuuntelemaan”
, Lavender oli kuiskannut. Hänen katseensa oli vanginnut minut täysin. Nuo suuret siniset silmät kertoivat minulle taianomaista tarinaa välillemme syntyvästä ihastuksesta...rakkaudesta. Miehen läheisyys aiheutti kylmiä ja kuumia väreilyä yhtä aikaa koko kehossani. Astuin yhden askeleen eteenpäin pakottaen Lavenderin seinää vasten. Kaiken aikaa katsoin hänen silmiinsä, ja jokaisella hengenvedolla keuhkoni täyttyivät hänen huumaavalla tuoksullaan, joka oli sekoitus tupakkaa ja sitruunaa. Haluan sinua, hoin ajatuksissani Lavenderille.

Nojasin eteenpäin hitaasti säilyttäen tiiviin katsekontaktin. Hengitykseni tiheni tihentymistään ja sydämeni hakkasi lujemmin kuin koskaan aiemmin. Raotin huuliani houkutellen kaunokaistani raottamaan omiaan. Huuleni lähestyivät hänen amorinkaariaan. Hieman lähemmäs… lähemmäs… lähemmäs… suljin silmäni…

Hätkähdin puhelimeni soittoääntä ja kavahdin kauemmas.
”Voi Helvetti!” kirosin epätyypilliseen tapaani ääneen. Käännyin ympäri ja kiroten vielä vähän lisää kaivoin kännykkäni povitaskusta. Sen enempää katsottuani kuka soittaja oli, vastasin: ”Niin!”

”Sinuna vastaisin hieman kohteliaammin”, isäni kalsea ääni ilmoitti. Himosta syntynyt sydämeni tykytys vaihtui pian pelkoon. Miten isäni osasikin soittaa juuri tällaisella hetkellä. Pelko hiipi mieleeni, isäni tunsi ajoittavan soittonsa liiankin hyvin, ollakseen tuhansien kilometrien päässä Ranskassa.

”Anteeksi isä..olen juuri parturissa”, vastasin hienovaraisemmin, mutten lainkaan ystävällisesti.

”Jaahas, jaahas, vai niin, vai niin. Sitä suuremmalla syyllä sinun täytyisi puhua hillitymmin. Soitin vain pyytääkseni sinua hoitamaan tänä iltana verolaskelmat ja lähettämään ne minulle, heti hoidettuasi”, isäni paasasi tiukkaan tyyliinsä.

”Tietenkin, hoidan ne heti illalla”, sanoin hiljaa rauhoittaakseni itseni. Suljin puhelun huokaisten syvään. Puhelin sai kadota jälleen takkini taskuun.

”Anteeksi”, sanoin häpeissäni selkä edelleen Lavenderiin päin. Toivottavasti enkelini ei ollut suuttunut, tai vastaavaa. Kaikki ajatukset olivat menneet sekaisin, enkä osannut laittaa niitä hetkeen takaisin järjestykseen.

”Sinne tupakalle?” kysyin kääntyen takaisin nähdäkseni elämäni suurimman rakkauden…

____
Varja | Lavender Underwood

Lavenderin selkä tapasi seinän kevyesti, kun hän mukaili Dairen liikkeitä. Teki mieli kietoa kädet toisen niskan taa ja vetää toinen vartalo kiinni omaansa. Satumainen hetki oli kuitenkin lamaannuttanut miehen lihakset niin, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin olla ja odottaa Dairen tekevän jotain.

Ja Daire vain tuli lähemmäs. Lavenderin oli vaikea uskaltaa edes hengittää, vaikka sydän olisikin kernaasti kuljettanut hapen ympäri vartaloa. Toisaalta hänen vaistonsa olivat jäätyneet ja kaikki toiminta lakannut; toisaalta elimistö varautui pikaiseen pakenemiseen, tai ehkä johonkin muuhun aktiviteettiin...

Automaattisesti kosteat huulet raottuivat ja silmät sulkeutuivat. Juuri kun Lavender oli pääsemässä toisen miehen huulille, tuo vetäytyi pois ja kirosi raskaasti. Hämmentyneenä mies katsoi, kun toinen kääntyi selin ja vastasi puhelimeen. Vasta silloin hän huomasi sen soineen, ilmeisesti hän oli ollut liikaakin toisen lumoissa. Kevyt puna nousi taas vaaleanpunahiuksisen poskille, ja hän yskähti pienesti.

Lavender tulkitsi selänkääntämisen sen merkkinä, ettei toinen halunnut hänen kuuntelevan puhelua. Niinpä mies asteli varauskirjan ääreen ja yritti näyttää siltä, että tarkisti ja teki jotain tärkeää. Tosiasiassa hänen ajatuksensa olivat edelleen liimautuineina puhelimessaan keskustelevaan mieheen.

Mies palasi todellisuuteen, kun Daire pyysi anteeksi. Vaaleanpunahiuksinen hymyili jälleen iloisena.
"Tietenkin", hän vastasi viitaten siihen, ettei ollut pahoittanut mieltään, pitihän nyt puhelimeen vastata kun se soi. Noin tärkeän miehen siis. Lavenderin puhelut eivät olleet niin vaativia.

Harmaasilmäinen kysyi vielä tupakallelähdöstä. Mies nyökkäsi vastaukseksi ja kipitti avaamaan oven, muttei rynninyt itse ensimmäisenä ulos vaan päästi toisen edellään. Mieli puhalteli taas saippuakuplia ja teki kärrynpyöriä.

Dairen mentyä ulos hän mietti vielä hetken ottaisiko nahkatakkinsa vai tarkenisiko ilman. Kauaa hän ei kuitenkaan viitsinyt odotuttaa, joten jätti takin naulaan ja meni taas pelkässä t-paidassaan pihalle. Tuolla mielentilalla olisi takin kanssa voinut tulla kuumakin.
Lavender tarjosi Gold touch-askistaan savuketta ja oli valmis sytyttämäänkin sen. Pää oli tyhjentynyt kokonaan järkevistä ajatuksista, joten mies koki viisaaksi pysytellä hiljaa, kunnes toinen aloittaisi keskustelun. Aiheet tuntuivat tulevan niin luontevasti.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Onnekseni Lavender ei vaikuttanut laisinkaan loukkaantuneelta, vaikka jouduinkin keskeyttämään intiimin hetkemme. Tai sitten hän peitti vihaiset tunteensa paremmin kuin hyvin. Mies oli nyökännyt vastaukseksi tupakalle lähdöstä. En saanut suutani avattua, kurkkukin tuntui kuivalta. Tällaisia tilanteita harvoin sattui, enkä oikein tiennyt olisiko ollut sopivaa jatkaa siitä mihin jäimme, vai ottaa hieman takapakkia.

Suloisuus piti minulle ovea auki, vaikka olisin kernaasti pitänyt ovea auki hänelle. Viileä ulkoilma ryöppysi kasvoilleni, eikä tuntunut lainkaan pahalta astuessani ovesta ulos. Päinvastoin, kolea tuulahdus tuntui selvittävän ajatuksiani, jotka pyörivät yksinomaan sinisilmäisen ympärillä. Pian Lavenderkin tupsahti vierelleni. Hän tarjosi savuketta, jonka otin mielelläni vastaan. Pidin kättäni tuulensuojana miehen sytyttäessä tupakan. Vein savukkeen huulilleni miettien ankarasti mistä olisi hyvä aloittaa keskustelu, vai pitäisikö olla hiljaa.

Sanattomana vilkuilin kaunista miestä yrittäen tulkita hänen elekieltään. Mies ei näemmä ollut ottanut takkia mukaansa. Hömppäleffoissa tällaisena hetkenä mies riisui oman takkinsa ja heilauttaisi sen naisensa harteille. Eikä ajatus ollut mitenkään huono, vaikka kyseessä olikin toinen mies. Jätin tupakan huulilleni, jotta saisin riisuttua puvuntakkini. Laskin takkini miehen harteille niin hellästi kuin osasin.

”Ettet paleltuisi, cheri”, totesin käyttäen rakasta tarkoittavaa ranskalaista hellittelynimeä. En katsonut Lavenderin kasvoihin, vaikka mieleni olisi kuinka tehnyt. Muutaman henkäyksen jälkeen tumppasin tupakan maahan. Olo oli seesteinen, ja hivenen huvittunut. Aamulla herätessäni olin luullut tämänkin päivän jatkavan onnettoman elämäni sarjaa, mutta olinkin oman tarinani käännekohdassa. Seisoin ihmisen seurassa, jonka kanssa halusin jakaa elämäni päivät tästä eteenpäin. Toden totta, ensimmäistä kertaa elämässäni olin rakastunut. Kohotin katseeni taivaalle, pilviin, jonka päällä kuvittelin äitini istuvan. Niin äiti, olen nyt onnellinen, kuiskasin taivaalle…

____
Varja | Lavender Underwood

Aluksi tuntui oikein oivalliselta idealta jättää takki sisälle. Vielä silloinkin, kun Lavender sytytti toisen savukkeen ja jännitys pukkasi lämmön pitkin kehoa. Oman sytytettyään ja jäätyään paikoilleen hiljaa seisomaan hän kuitenkin aavisti vilun tulevan pian. Siitä välittämättä hän veti lyhyet, hermostuneenoloiset savut ja puhalsi hitaasti ulos. Juuri tätä oli kaivattu.

Hän seurasi katseellaan räystäältä toiselle pyrähteleviä pikkulintuja. Niin pieniä, kevyitä ja ketteriä. Hymy nousi punatuille huulille, hänenkin olonsa oli kevyt ja iloinen. Pilvet purjehtivat ylitse, tuuli painoi niille lisää vauhtia, kun Lavenderin ajatukset pyörivät vain siinä, kuinka hyvä oli olla Dairen seurassa. Olla vain.

Pilviä liikuttava tuuli heijasi vaaleanpunaisissa hiuksissa ja sai hänet muistamaan sen, miksi oli harkinnut takkia. Daire tuntui lukevan hänen ajatuksensa ja laski oman takkinsa miehen harteille. Totta puhuen, hän ei edes ymmärtänyt toisen viimeistä sanaa, muttei se haitannut. Kuulosti hyvältä ja se riitti.
"Kiitos", hän vastasi katsoen toista silmiin hymyillen. Vaaleanpunahiuksinen tarttui kevyesti takin etuosaan ja piti sitä yllään, mutta vain niin kevyesti, ettei takkiin tulisi ryppyjä.
Kankaassa viipyi vielä toisen vartalon lämpö ja tuoksu. Lavender nuuhkutti hurmaavaa tuoksua ja silmät suljettuina veti vielä pitkät sauhut. Lämpö tarttui takista häneenkin. Toisen kohtelias ele lämmitti myös sisältä.

Daire oli jo polttanut omansa, eikä Lavenderillakaan ollut enää paljoa jäljellä. Muutamat rauhalliset savut ja toinenkin tupakka tumpattiin maahan. Hän ei vielä halunnut palata sisälle, joten katseli vain toisen kauniita kasvonpiirteitä. Hiljaisuus ei haitannut, eikä ulkoilma enää.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Pieni kiitos Lavenderin suloisilta huulilta lämmitti viileässä ulkoilmassa. Seisoimme vierekkäin vaitonaisina, kai nämä olivat niitä hetkiä kuin sanoja ei tarvittu. Mies vierelläni oli myös saanut sauhuttelunsa päätökseen. Näin silmäkulmastani miten hän tumppasi savukkeensa maahan. Mietin palaisimmeko sisälle, mutta kaunokainen ei tehnyt elettäkään ovelle päin.

Tunsin hänen sinisten silmiensä katseen kasvoillani, ja ihme kyllä en vaivaantunut. Minun puolestani enkelini saisi katsella minua loputtomiin. Vilkaisin kuitenkin vaistomaisesti rolexiani. Oliko kello noin paljon?! Puraisin harmistuneena alahuultani. Minulla oli vielä töitä, ja ilta sikarinkatkuisessa kokouksessa.

”Tahdotko takaisin sisälle?” kysyin hellästi. Ennen kuin Lavender ehti, avasin oven vuorostani hänelle. Pieni ilkikurinen hymy huulillani kumarsin hänelle kuin lakeijat ikään odottaessani hänen astuvan sisään. Lavenderini oli ansainnut prinsessakohtelun. Vaikka en prinsessaa etsinytkään, niin prinssi pienillä prinsessan piirteillä oli enemmän kuin tervetullut.

Vatsanpohjassa tuntui ilkeälle ajatuksesta pian koittavasta lähdöstä. Safiirisilmällä ei menisi montaa minuuttia siistiessä loput suortuvani. Ja seuraavan kerran näkisimme vasta ylihuomenna. Sitä ajatellessani en voinut olla vihaisempi isälleni, joka oli pilannut tilaisuuden suudella noita syntisen kauniita huulia…

____
Varja | Lavender Underwood

Daire näytti äkkiä harmistuneelta, mikä keskeytti Lavenderin haaveilun. Mies tapitti toista sinisillä silmillään. Hän mietti, mikä oli aiheuttanut moisen reaktion. Ankara ajattelu sai hänen päänsä kallistumaan hivenen ja vaaleanpunaiset kulmat menivät aavistuksen kurttuun.

Pidempi kysyi sisälle palaamisesta ja Lavender tyytyi nyökkäämään hymyillen. Ennen kuin hän ehti ajatella pidemmälle, oli Daire jo avannut oven ja kumarsi kummallisesti. Se sai hymyn levenemään punatuilla huulilla täysimittaiseksi niin, että valkea ja suora hammasrivistökin vilahti.
Mies livahti sisään ulko-ovesta, ja oikeasti, mietti kahdesti miksi mietti vain sitä, istuivatko housut hyvin ja miltä takapuoli näytti... Moiset ajatukset saivat hänet taas punastumaan kevyesti. Hän puri huulta.

Ohikulkiessaan hän sujautti taas vajuneen askinsa nahkatakin taskuun. Kotimatkalla pitäisi poiketa kioskilla.
Samalla mies mietti mitä tekisi Dairen takille, jota ei tietenkään olisi halunnut palauttaa ollenkaan. Henkisesti hän huokaisi laskiessaan takin viereisen tyhjän kampaajanpenkin selkänojalle ja käänsi Dairen tuolin toivottamaan käyttäjänsä tervetulleeksi.
Lavender veti oman satulatuolinsa luokseen toisen istuttua ja otti työvälineensä kärrystä. Aika jatkaa.

Jostain syystä enää ei tehnyt mieli keksiä puheenaihetta, joskus oli hyvä olla hiljaa ja keskittyä työhön. Tosin puoleensavetävä asiakas torpedoi sitä tahattomasti. Tai tahallaan. Mistäs tuosta tiesi. Ei se Lavenderia olisi haitannut, vaikka toinen olisi sen tahallaan tehnyt, se olisi vain imarrellut vielä lisää.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavender vaikutti otetulta kummarruksestani, ja hyvä niin. Hänen leveä hymynsä sai lämpimät väreet kuljeskelemaan pitkin kehoani. Suljin kampaamon oven perässäni, Lavender sujautti askinsa takaisin takkinsa uumeniin. Hän laski takkini tyhjälle tuolille ja tarjosi toista minulle istuttavaksi.

Sama hiljausuus jatkui välillämme. Lavenderin sormet liikkuivat leikiten hiuksissani, kun hän saksi latvoja samaan mittaan. Pähkäilin mielessäni sopivaa puheenaihetta, Lavender oli muuttunut yhtäkkiä niin hiljaiseksi. Tunsin käsieni hikoilevan hermostuksesta, pelkäsin kai edelleen komistuksen kyllästyvän minuun.

"Olisikohan täysin sopimatonta pyytää puhelinnumeroasi?" kysyin lopulta. Toisaalta olin jo melkein suudellut tuota unelmieni miestä, joten puhelinnumeron pyytäminen ei varmaan tuntunut enää huonolta idealta. Itse kurottauduin noukkimaan puvuntakistani käyntikorttini. Se oli tavallinen tylsä valkoinen läpyskä, johon oli painettu kultaisin kirjaimin nimeni ja numeroni, sekä yhtiöni. Ojensin kättäni taaksepäin kortti etusormeni ja peukalon välissä.

"Voit soittaa minulle milloin tahansa", kuiskasin hellästi...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender nautti hiljaisuudesta ja napsi hiuksista vähä vähältä millejä pois. Hän pysähtyi asettelemaan Dairen hiussuortuvia ja katselemaan peilin kautta vaivihkaa toisen komeita kasvoja. Löydettyään vielä muutaman siistittävän kohdan hän syventyi takaisin työhönsä vienosti hymyillen. Ajatukset harhailivat tyynesti paikasta toiseen.

Vaaleanpunahiuksinen nosti nopeasti katseensa takaisin peilin kautta toisen silmiin, kun hänen asiakkaansa alkoi taas puhua.
"Olisikohan täysin sopimatonta pyytää puhelinnumeroasi?" oli lause, joka sai Lavenderin jäätymään. Hän oli tuntenut selkeän yhteyden heidän välillään, ja suudelmakin oli ollut niin lähellä. Vai oliko...? Kauhu ja tyrmistys kylmäsi häntä sisältä. Hän oli kuin olikin lukenut kaiken väärin.
Mies laski katseensa peittääkseen tunteiden kuperkeikan, mutta luultavasti myöhästyi radikaalisti.
"Tottakai", hän vastasi vetäen asiakaspalveluhymyn paikoilleen, "siis ei." hän korjasi naurahtaen. Kai Dairen sihteerillä nyt hänen puhelinnumeronsa olisi, olihan aikakin varattu jotenkin.

Mutta tuulet vaihtuivat kokonaan, kun Daire ojensi oman käyntikorttinsa. Lavenderin mieleen syttyi taas toivo, hän otti kortin hellävaroen käsiinsä ja tutki sitä hetken. Yksinkertainen, mihin hän oli melko yllättynyt.
Dairen hellä kuiskaus sai hänet sulamaan täysin sisältä. Olo tuntui niin höperöltä, hattara oli vallannut koko pään. Hän hymyili astellessaan pikaisesti varauskirjan luo ja kirjoitti sen vieressä olleelle pinkille postit-lapulle oman numeronsa ja hetken mietittyään vielä nimensä.

Vaaleanpunahiuksinen ojensi jo kaukaa lappusta ujosti. Uskaltaisikohan soittaa. Tuskin.

Hiukset olivat jo piirua vaille valmiit, joten hän jatkoi niiden silpomista ja asettelua.
"Hyvältä näyttää." Hän hymyili, eikä tarkoittanut tietenkään vain hiuksia.

___
Dalamar | Daire Deschamps

Olin onnellista miestä Lavenderin hyväksyttyä puhelinnumeropyyntöni. Seurasin peilin kautta hänen pehmeitä askeleitaan pöydän luo...jotakin kissamaista miehessä oli. Kenties ne askeleet tekivät sen. Lavender palasi takaisin tuolin taakse ojentaen pinkkiä paperilappusta. Käännyin jälleen istuimellani, jotta saisin otettua vastaan tuon paperin palasen, joka piti sisällään yhteyden enkeliini. Hypistelin lipuketta käsissäni, ja olin varma että muistaisin tuon kyseisen puhelinnumeron ikuisesti. Lavenderin kirjoittamat numerot näyttivät silmääni niin täydellisiltä kuin numerot ikinä voisivat näyttää.

Safiirisilmä jatkoi työskentelyään kaikessa rauhassa. Epämiellyttävä tunne valtasi mieleni tiedostaessa joutuvani lähtemään pian. Toisaalta halusin pysäyttää jokaisen kellon maailmasta, jotta voisin olla Lavenderin kanssa tässä ja nyt ikuisesti. Toisaalta taas halusin ajan kuluvan, jotta ylihuominen saapuisi piakkoin, ja saisin nähdä lemmittyni uudestaan. Hellä hymy nousi huulilleni. Tätä kai se rakkaudesta riutuminen tarkoitti, se todella sattui...

"Hyvältä näyttää"
, Lavender oli todennut pöyhkiessä hiuksiani.

"Totta, sinä todella osaat asiasi", vastasin mairittelevasti hymyillen. Vaaleanpunahiuksisen silmät olivat kuin magneetit. En voinut olla tuijottamatta niitä. Jos kesäisellä sinitaivaalla loistaisi tähdet...niin kauniit hänen silmänsä olivat.
"Mutta sinä näytät vielä paremmalta", jatkoin edes tajuamatta mitä sanoin...

____
Varja | Lavender Underwood

Lavender tunsi helpotusta, kun Daire otti lapun vastaan tarpeeksi kaukaa. Jos vaaleanpunahiuksinen olisi joutunut astelemaan muutamiakin askeleita, hän olisi luultavasti sotkeutunut omiin jalkoihinsa - ja päätynyt toisen syliin. Ei sillä ettäkö se sinänsä olisi häntä haitannut, lähinnä enemmän se, ettei hän voinut tietää minkä pituisen ikuisuuden kuluttua olisi siitä päässyt nousemaan. Tai lähtemään.

"Totta, sinä todella osaat asiasi", kuului vastaus hiuksista. Mies hymyili, tämä oli sitä mitä hän oli jo pienenä halunnut tehdä ja tyytyväinen asiakas toi aina mielihyvää. Noita seuraavat sanat lämmittivät kuitenkin enemmän ja jopa punastuttivat hieman.
"Älähän höpötä", Lavender totesi katsoen harmaisiin silmiin peilin kautta tiiviisti. Hymy ulottui huulista silmiin saakka. Ei vaaleanpunahiuksinen tavallisesti ollut vaatimaton, mutta ei hän (yleensä) myöskään valehdellut. Toinen näytti hyvältä.

Leikkaus saatiin päätökseen ja sakset laskettiin laatikoston päälle. Mies suki toisen hiukset vielä ojennukseen.
"En ehkä laittaisi näihin mitään väriä enää." Hänestä tuntui taas luontevalta puhua, joten hän puhui. Ei paljoa, mutta puhui kuitenkin.

Hän puhui totta myös hiusväristä ja mielipiteestään, mutta ei olisi vielä halunnut päästää toista lähtemään. Onneksi seuraavaan tapaamiseen olisi vain kaksi päivää. Lavender selasi jo mielessään vaaterekkiensä sisältöä, eikä keksinyt kerrassaan mitään päällepantavaa...

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavenderin posket hehkuivat jälleen. Aina miehen punastuessa sain todella vastustella itseäni etten kaapannut häntä muitta mutkitta syliini.

"Älähän höpötä", oli Lavender tokaissut kehuihini. Niin vaatimaton...

"Puhun vain totta", sanoin hellästi hymyillen. Ja niin minä puhuinkin. En ollut koskaan nähnyt yhtä komeankaunista miestä, ja tuskin tulisin koskaan näkemäänkään.

Valitettavan lyhyen ajan jälkeen kaunokaiseni oli saanut työnsä päätökseen. Vielä loppusilaus, ja hän oli valmis...sääli sinänsä. Lavender oli tullut siihen lopputulokseen, ettei hiukseni kaivannut väriä laisinkaan, ja olin samaa mieltä.

"Ehkä on parempi niin", tokaisin käännellessäni päätäni tarkastellen lopputulosta. Hiukset näyttivät kerrassaan mainioilta. Kun kappa oli, -ja sen mukana lähteneet irtohiukset- karistettu yltäni, pääsin nousemaan kampaamotuolista. Mieli oli haikea tulevasta lähdöstä. Käännyin selin Lavenderiin ja pujouttauduin takaisin puvuntakkiini. Kaikessa hiljausuudessa etsin jälleen lompakkoni, ja nostin tuolia vasten nojaavan nahkasalkkuni kainalooni. Nielaisten käännyin takaisin Lavenderiin päin ja asettelin huulilleni surullisen hymyn.

"Paljonkos olen tästä velkaa?" kysyin epämukavan tiedostuneena siitä, että kohta joutuisin lähtemään...

____
Varja | Lavender Underwood

Daire puolusti edelleen kantaansa, mikä sai Lavenderin hymähtämään - ja silti hymyilemään. Hän piti miehistä, jotka pitivät päänsä. Tietysti vain tiettyyn pisteeseen asti, hänhän halusi aina välttämättä itse saada tahtonsa läpi.

Asiakas oli samaa mieltä kampaajan kanssa, hiukset olivat valmiit. Toisaalta se ilostutti vaaleanpunahiuksista, toisaalta hän olisi halunnut jo nähdä miehessä särmää. Ja pitää hänet pidemmän aikaa kampaamon sisäpuolella kanssaan.

Lavender irrotti kapan hakaset ja nosti sen Dairen yltä varoen huiskimasta kaikkia hiuksenpätkiä tuon syliin. Hän kantoi sitä keveästi käsivarrellaan, kun kulki varauskirjan ja kassakoneen luokse. Pöydän takaa löytyi pyykkikori, johon kapan pystyi pudottaa ja vaivihkaa katsella toisen pukemista kauempaa.

Daire näytti kuitenkin apealta kääntyessään ympäri. Lavender pohti mielessään syytä tähän ja ankarat mietteet saivat hänen päänsä kallistumaan hivenen sivulle ja kulmat pienesti ruttuun. Hän luuli Dairen pitäneen hänen seurastaan, jollei yhtä paljon kuin vaaleanpunahiuksinen toisen seurasta, niin ainakin miltei yhtä paljon.

Hän oli ehtinyt jo hetken miettiä summaa, kun Daire huomasi sitä kysyä. Hän naputteli koneeseen lyhyen hiusten leikkuun ja puolitoista sekuntia epäröityään löi kassaan vielä pienen alennuksen, sen hyvän miehen ja mielen alennuksen, joka annettiin vain vakioasiakkaille ja perheenjäsenille. Hymyillen ystävällisesti hän sanoi loppusumman.

Toisen maksettua vaaleanpunahiuksinen jäi kassan taakse seisomaan, kevyesti nojaamaan hartiaansa seinään. Pitkästä aikaa hänen ajatuksensa tuntuivat seisahtuneen yhteen aiheeseen pidemmäksi aikaa. Daireen.

____
Dalamar | Daire Deschamps

Lavenderin kertoessa hiustenleikkuuni lopullisen arvon -joka tuntui turhankin alhaiselta- kaivoin nahkalompakostani harvinaisen rypyttömän setelin ja ojensin sen miehelle, joka iski rahan kassakoneeseen. Kumpikaan ei puhunut tai liikkunut. Tuijotimme vain toisiamme tietämättöminä mitä tässä tilanteessa kuuluisi tehdä...voisin halata häntä, ja kertoa odottavani seuraavaa tapaamistamme kovasti...tai...

Sanomatta yhtään mitään kiersin varauspöydän taakse, jossa kaunokaiseni nojaili rennosti seinään. Päättäväisenä, ja vihdoin varmana siitä mitä tahtoisin tehdä ennen lähtöäni pysähdyin hänen eteensä. Nuo siniset silmät olivat kuin syvä kimalteleva meri, ja niihin minä upposin. Niin kaunis...niin komea...

Kohotin kättäni ja painoin sormeni hellästi miehen pehmeille huulille merkiksi siitä, ettei hän saanut sanoa mitään. En tahtonut antaa hänelle vaihtoehtoa perääntyä, tai sanoa ei. Siirsin vaaleat sormeni hänen syntisen ihanilta huuliltaan punaiselle poskelle ja siitä kaulalle. Hitaasti käteni laski hänen hartioilleen ja siitä käsivarrelle, jota käteni jäi puristamaan hellästi. Mikään ei nyt häirinnyt, mikään ei saisi häiritä...

Huuleni painautuivat toisen huulille...Tuhannet kipinät räjähtivät sydämessäni, murtaen sitä peittävän ikijään...Miehen huulet olivat pehmeät..kosteat...lumoavat...hän maistui tupakalle...mintulle...ja minä...olin onellinen...

Olisin tahtonut jäädä siihen hetkeen ikuisesti, mutta jossain mieleni sopukoissa kuitenkin tieto tulevista töistä ei antanut minun nauttia tästä hetkestä enempää. Verkkaisesti vetäydyin kauemmas. Lavender oli varmasti ihmeissään...ja hämmentynyt...mutta toivottavasti ei lainkaan vihainen.

Ilkikurinen hymy nousi huulilleni. Sydämeni tykytti niin kovaa, että Lavenderkin varmasti kuulisi sen huudon. Mutta antoi sen tykyttää...rintaani koski, mutta se oli ihaninta kipua, mitä tiesin.
"Minun on valitettavasti lähdettävä", sanoin aidosti pahoillaan. Tartuin miehen suloiseen käteen ja nostin sen huulilleni, jotka paloivat äskeisestä suudelmasta. Lopulta päästin hänen kädestään irti niin hitaasti kuin pystyin.

Huokaisten käännyin ja astelin ovelle salkku kainalossa. Ennen kuin avasin kampaamon oven käännyin vielä kerran katsomaan enkeliäni. Olisin halunnut sanoa vielä jotain, mutta sanat juuttuivat kurkkuun. Jos jäisin vielä juttelemaan, en ehkä pystyisi lähtemään. Käsi oven kahvalla hymyilin hellästi Lavenderille. Ja vielä kun pystyin, työnsin oven auki ja astuin kadulle.

Tuuli sekoitti juuri suditut hiukseni. Mutta en uhrannut ajatustakaan moiselle turhuudelle. Antoi tuulla vain, sydämessäni oli ihanan lämmin...olin hämilläni, mutta onnellinen, ja ikävän epätietoinen siitä, etten voisi keskittyä töissä laisinkaan....

____
Varja | Lavender Underwood

Tilanne oli hämmentävä.

Sinisilmä tunsi ja näki asiakkaan tulevan varauspöydän toiselle puolelle, hänen puolelleen. Asiakas asteli siis henkilökunnan tiloihin. Normaalitilanteessa Lavender olisi närkästyneenä häätänyt pidemmän miehen pois, mutta toinen oli taas lamauttanut hänet paikalleen.
Pieni epäilys hänen mielessään keksi, että toisella täytyi olla jonkinlainen etälamautin, mitenkäs tuo muuten olisi mahdollista. Kerran ehkä, mutta toinen kerta ei käynyt päinsä.
Seuraava ajatus ei ehtinyt edes puoleen väliin, kun Dairen huumaava tuoksu singautti joka ikisen töitä tekevän aivosolun sairaslomalle.

Hän tunsi kylmät väreen niskassaan ja miehen hellän kosketuksen huulilla, kaulalla, hartialla ja lopulta käsivarrella. Hänen oli vaikea hengittää, ei tahtonut rikkoa tuota täydellistä hetkeä.
Tuntui kestävän ikuisuuden, kunnes hän vihdoin sai Dairen huulet omilleen. Yksi lomautettu aivosolu yritti soittaa hätäkelloja, mutta tuli lytätyksi tunteiden ja sydämen voimalla. Lavender onnistui täten unohtamaan olinpaikkansa ja ajanmääreet tuntuivat täysin turhilta… Jalat miltei pettivät alta.

Joten, kun Daire erkaantui ja lähti kohti ovea, mietti vaaleanpunahiuksinen edelleen mitä tapahtui. Hän seurasi miehen kulkua hämmentyneenä katseellaan pieni hymy virittyneenä huulille.

Mies kääntyi vielä katsomaan, jolloin ensimmäiset aktivoituneet aivotoiminnan hiukkaset aloittivat työnsä. Lavender vilkutti rennosti ja hymyili vapaammin. Oli ihan hyvä, että Daire lähti jo. Sinisilmä ei muistanut vielä hetkeen edes kuinka puhutaan.

Ovi kävi. Yksinäisyys tuntui musertavalta aiemman jälkeen. Surkeat ajatukset vilistivät mieleen ja tuli vilu. Ehkä ei olisikaan pitänyt päästää toista pois, vaan pitää panttivankinaan. Hmh.

Silti tuntui maksetulta mieheltä. Silti arvottomalta. Asiakas oli selkeästi nauttinut hänen seurastaan ja maksanutkin siitä.
Hän oli juuri suudellut asiakasta.
Ja halusi tehdä niin uudelleen.

Tilanne todella oli hämmentävä.

____

LOPPU.

Paluu Arkisto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron