Tänään on 18 Joulu 2018, 14:03


Sweet dreams are made of this

Vanhalta foorumilta tänne siirretyt kokonaan pelatut pelit sekä Pelaajat ilmoittavat-osiosta lopettaneiden pelaajien viestitopickit (lopettamiset ja seuranhaku). Ylläpito lukottaa aiheet.
  • Kirjoittaja
  • Viesti
Poissa
Avatar

kujakettu

Ylläpitäjä

  • Viestit: 847
  • Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
  • Paikkakunta: Mli

Sweet dreams are made of this

Viesti22 Loka 2013, 22:18

Lähetetty: 18. Marras 2012 02:50

[Paikalle Signa ja Sussu kiitoss ♥]

LAUREN LAWRENCE THOMPSON

Baari ei ole sisustukseltaan siitä siistimmästä päästä mutta se ei pahemmin oikeastaan haittaa. Hämyisissä baareissa oli ihan omanlaisensa tunnelma ja oikeastaan pidin siitä kovasti.
Kello on siinä puoli kymmenen pintaan, kymmeneltä aloitettaisiin soittamaan.

"Onkohan meillä paljonkin yleisöä tänään, mitä tuumit Nathan?" kysäisen häneltä istuessani baarin takana olevan kujan portailla.
Seinään rennosti nojaileva ja sätkää polttava Nathan virnistää minulle vähän.
"Kyllä se tupa aika täydeltä näytti kun viimeks vilkasin", hän toteaa. "Alkaako tulla ramppikuume?"
"Mistä sä sellaista sait päähäsi", sanon naurahtaen vaikka tunnen taas miten vatsanpohjalla tuntuu pieni jännityksen tunne kuten aina ennen esiintymistä. Hörppään kokistölkkini pohjat ja tuijottelen sitten vähän pitkin kujan seiniä.

"Kohta kannattais varmaan alkaa valumaan sisälle", sanon mietteliäästi, "missä Toby ja Scott luuhaa?"
"Scott jäi sisälle näpräämään äänentoistolaitteita jos et satu muistamaan.. Sillehän on oikee sydämenasia että sen bassot kuuluu oikein kunnolla. Tobysta ei oo hajua kun se tuntuu aina olevan menossa. Eiköhän se ilmaannu kohta, niinhän se aina", Nathan sanoo tyynesti ja tumppaa tupakkansa maahan.
"Niin kait", sanon edelleen ja tunnen sen tavallisen hermostuksen muuten niin rauhallisessa olemuksessani. Heti kun pääsi lavalle niin se unohtui, mutta en ikinä nauttinut tästä odotusajasta kamalasti. Tai ehkä jollain masokistisella tavalla.
"Lakkaa murehtimasta turhia, toope", Nathan sanoo kun kiipeää ylimmälle rappuselle jolla olen ja sekoittaa muutenkin sekaista hiuspehkoani.
"Joo ihan kohta", tokaisen kun nousen ylös.
"En vaan edelleenkään tajua miten voit aina olla noin tyyni ennen keikkoja. Eikö sua koskaan hermostuta?"
"Eipä juuri - jos hermostuttaa niin otan sätkän, it's as simple as that. Kannattais joskus kokeilla", Nathan naurahtaa kulkiessaan edeltäni ovesta takaisin sisälle.
"Joo.. niinpä kait", mutisen täydellisen omiin mietteisiini unohtuneena kun kävelen ystäväni perästä sisälle.

_________________

Sussu

Signa Huitfeldt


Minulla ei todellakaan ole ollut tapana viettää iltaa baarissa, mutta täällä minä nyt olen. Enkä suinkaan vetääkseni pääni täyteen, vaan päästäkseni kuuntelemaan musiikkia livenä. Täällä kuulemma soittaisi joku bändi tänään, ja olisi se sitten tyylistäni musiikkia tai ei, niin halusin käyttää tilaisuuden hyväkseni.
Baari ei ole turhan siisti, mutten voi sanoa kokevani oloani täysin epämukavaksi. Odottavan aika tuntuu kieltämättä pitkältä, ja yritän olla ryystämättä tilaamaani siideriä liian nopeaan tahtiin. Minulla kun ei juuri ole rahaa tuhlattavaksi, joten mitä pidempään yhtä juomaa joisin, sen parempi.

Ympärillä näkyy kyllä olevan monenlaista ihmistä, joista yksikään ei kiinnitä turhan paljon huomiota minuun. Olen vain helpottunut siitä, vaikka tänä iltana jaksoinkin vähän panostaa ulkonäkööni. Hiukseni ovat kuten yleensäkin, roikkuivat auki tylsinä ja leikkausmallistaan ylikasvaneina. Päälleni olen tällä kertaa pukenut housujen ja paidan sijaan peräti mekon. Sellaisen sinivihreän, jonka polviini asti ylettyvä helma on hiukan rypytetty ja vähän rintojen alapuolella on musta nauha, joka on solmittu takaa rusetille. Olkaimet ovat aika kapeat ja jaloissani minulla on vain ihoni sävyä hiukan tummemmat, ohuet sukkahousut, ja vaikka toisaalta taas on kiva päästä pitkästä aikaa pitämään mekkoa niin oloni on silti vähän alaston.
Monella minua paljon pidemmälläkin naisella näyttää olevan korkokengät, mutta minulla on vain mustat, nahkaiset ballerinat, joissa ei juuri korkoa ole. Useammalla on myös silmissään vahvat rajaukset, ripsi- ja luomiväriä, sekä naamassaan selvästi paksu kerros meikkivoidetta ja puuteria. En oikein tiedä erotunko hyvällä vai huonolla tavalla joukosta, kun itselläni on vain punaista huulipunaa ja ripsiväriä. Huulipunakin tuntuu melkein liian punaiselta.

Kaivan pienestä, mustasta käsilaukustani kännykkäni. Tarkastan vain nopeasti kellonajan, minkä jälkeen pistän kännykän takaisin piiloon ja otan yhden hörpyn juomastani. No niin. Hetki vain. Jos oloni ei musiikista huolimatta muuttuisi yhtään mukavammaksi, voisin aivan hyvin lähteä.

_________________

Sinikuunlilja


Sisällä kaikki on kunnossa. Toby oli ollut taas jossain, ei mitään tietoa missä, mutta kuten aina, se oli paikalla ajoissa ja valmiina soittamaan rumpuja.
Vilkaisen kelloa viimeisen kerran. Ihan just...
Irvistän vähän kun tunnen sen viimeisen kouristavan jännityksentunteen. Helvetin onnekas tyyni Nathan.
Nykäisen ketjua kaulassani ja revittyä punaista huivia kädessäni, pöyhäisen vähän hermostuneesti mustia hiuksiani.

Henkäisen syvään ennen kuin astumme lavalle.
Nyt se oli menoa taas.
Maiharien pohjat narisevat lattiaa vasten.

Kurkkua kuivaa vielä vähän kun latelen mikkiin tervehdyksen yleisölle ja esittelen bändimme The Hungry Catepillariksi.
Luon silmäyksen yleisöön ennen kuin tuntuu että pimeys kietoo rauhoittavasti minut ympärilleen ja pienen lavan valot häikäisevät silmät niin että tunnen olevani vain yksin maailman kanssa täydellisessä tasapainossa.
Soitto alkaa, minä soitan kitaraa...
Ja alan laulaa.

_________________

Sussu


Katselen vielä hetken aikaa ympärilleni, lähinnä muihin asiakkaisiin, ennen kuin lavan suunnalta alkaa kuulua ääniä ja kohdistan katseeni sinne. Kiitos ihmisjoukon en näe paljoakaan, mutta ääni kantautuu korviini ihan kiitettävästi. Pieni hymy leviää väkisinkin suupielilleni kuullessani bändin nimen.
Soiton ja laulun alkaessa olen jo aika varma siitä, ettei tämä ole ihan minun tyylistäni musiikkia. Toisaalta taas se ei kuulosta niin kamalalta, että kääntyisin välittömästi hakemaan takkini ja lähtisin kotia kohti. Laulajan ääni on mielenkiintoinen, eikä bändi soita huonommin. Siksipä päätänkin siirtyä vähän lähemmäs lavaa, yrittämättä kuitenkaan tunkea mahdollisimman lähelle. Kunhan löytyisi sellainen paikka, josta näkisi edes jotain.

Seisahdun taas paikalleni. Vaikka baarissa on kieltämättä hämärää ja lava on pieni, näen nyt sen valaistuksessa muutaman miehen. Rock-henkisyys näkyy selvästi myös näiden vaatetuksesta ja tyylistä muutenkin. Mieheksi melko lyhyen ja siron laulajan musta hiuspehkokin on komeasti sekaisin.
Joku jo kohtuullisen hyvässä humalassa oleva mies astelee eteeni, jääden siihen huojumaan varsin epäilyttävästi selkä minuun päin. Se siitä hyvästä paikasta. Joudun siirtymään taas hieman lähemmäs lavaa, jään siihen seisomaan ja vain katselemaan bändiä ja kuuntelemaan musiikkia, joka alkaa kuulostaa aina vähän paremmalta.

_________________

Sinikuunlilja

Annan musiikin vain viedä minua mukanaan ja se tuntuu mahtavalta. Jopa siitä pienestä pahoinvoivasta tunteesta huolimatta joka tuli aina ennen lavalle kipuamista - tämä oli niin täysin sen arvoista.
Kappale vaihtuu toiseen ja toinen kolmanteen.
Silmät tottuvat valoihin ja varjoihin, en voi olla huomaamatta pientä siroa naista joka näyttää siltä että yrittää olla näkymättömissä mutta silti tulee lähemmäs vähä vähältä.
Virnistän vähän.

Kappaleet seuraavat toisiaan. Enimmäkseen ne olivat uudelta levyltä, mutta lopussa esitettäviin kuului aina muutama varhaistuotannon biisi bändin aloittamisen ajoilta jotka olivat minun kirjoittamiani.
Aika kuluu niin nopeasti laulamiseen uppoutuessa että tunti katoaa nopeasti.
Siirrytään vanhoihin kappaleisiin.
Niistä tuli ihan oma tunteensa joka vei mukanaan syvemmällä tasolla kuin mikään muu.
Niiltä ajoilta kun kipu piti purkaa musiikkiin tunteakseen itsensä ehjäksi.

_________________

Sussu

En voi edelleenkään sanoa musiikin olevan ihan sellaista, mitä itse olen tottunut kuuntelemaan, mutta keskityin lähinnä biisien sanoituksiin ja lavalla olevien miehien, erityisesti laulajan tarkkailuun. Välillä toki silmäilen vähän ympärilleni ja väistän ihmisiä aina tarvittaessa, mutta musiikkiin keskittyminen saa ajan kulumaan ihan uudella nopeudella. En edes kiinnitä huomiota jalkoihini, jotka toivoisivat minun seisomisen sijaan etsivän hetkeksi istumapaikan.
Ei, en edes tunne jalkojeni väsymystä kunnolla, tai ainakin unohdan sen nopeasti. Kaikki ajatukset tuntuvat karkaavan päästäni mukavalla tavalla, hetken aikaa musiikki on kaikki millä on merkitystä.

Juomani alkaa olla lopussa, mutten malta palata tiskille tilaamaan lisää. No, säästyisi sitä rahaakin, eikä mieleni oikeastaan edes tee ainakaan mitään alkoholipitoista. Haluan vain nauttia niin kauan kuin bändi jatkaa soittamista, juomaan ja istumaan ehtisi sitten myöhemmin.

_________________

Sinikuunlilja


Keikat kuluivat aina jotenkin ihan epätodellista vauhtia. Ennen kuin kunnolla käsitänkään, on viimeisen kappaleen aika.
Laulan kaikella tunteella, kuin henkeni edestä. Puristan mikin vartta kädessäni kuin henkeni riippuisi siitä, jalkani lyö rytmiä kappaleen tahtiin ilman että edes tajuan sitä.
Laulaessa tulee ihan käsittämättömän kuuma.

"Thank you."

Huoahdan syvään. Väki ainakin tuntui olevan mielissään.
Tuntuu vähän kuin heräisi transsista, vilkaisen yleisöä. Katseeni osuu siihen siroon pieneen naiseen ja hymyilen. Hän näytti ulkomuodoltaan sellaiselta joka ei ehkä ensimmäisenä tulisi keikallemme ja minusta oli jotenkin hauska nähdä tällainenkin ihminen yleisön joukossa.

Poistumme lopulta takahuoneeseen ja nappaan saman tien pyyhkeen yhdeltä tuolin selkänojalta pyyhkiäkseni kasvojani.
"Sehän meni ihan hiton hyvin!" Nathan kuuluu tokaisevan samalla kun nappaa jääkaapista oluen. Kaappiin oli varattu meitä varten ruokaa ja juomaa, luojan kiitos. Tosin minun oikeastaan teki mieleni mennä baarin puolelle. Olisin mielummin ottanut siideriä kuin olutta mutta olin toki unohtanut mainita sen etukäteen.
"Jätkä veti viimeset aika tunteella", Toby naurahtaa astellessaan kasvot vettä valuen vessasta ja vilkaisten minuun joka istun vain ihan lopen uupuneena tuolilla pyyhkimässä edelleen kasvojani.
"Joo ja nyt tuntuu siltä että kuolen nestehukkaan tai jotain", saan lopulta sanottua ja lasken pyyhkeen takaisin tuolin selkänojalle hieman ruttuisena.
"Ota olut?" Nathan tokaisee jääkaapin vierestä ja heittää minulle tölkin.
Irvistän vähän ja lasken tölkin pöydälle.
"Haluisin ennemmin siideriä", mutisen.
"Jätkä se ei ikinä muista sanoa mitä haluaa sillon kun kysytään", Toby naurahtaa, "mä otan ton sitten jos sä et huoli." Tölkki katoaa pöydältä nopeasti Tobyn käsiin.
Nousen tuolilta ja ravistan hieman päätäni ja oikaisen sitten sekaisia hiuksiani. Scott makoilee pitkin poikin pientä ja nuhjuista sohvaa ja mutisee itsekseen jotain. Sillä oli tapana olla keikkojen jälkeen vähän ylianalysoiva siitä ja käydä sitä itsekseen läpi jälkikäteen ennen kuin se joi tai söi edes mitään.
"Hei anna yks lihapasteija, Nathan", sanon sitten.
Syön pasteijan muutamana suupalana, sitten käyn vielä ihan pesemässä kasvoni.
Kuivattuani kasvoni nappaan nahkatakkini lojumasta lattialta.
"Mä käyn juomassa siiderin tai pari baarin puolella", selvitän kavereille, "palaan vähän myöhemmin."
Heilautan kättäni ja lähden ovesta.

_________________

Sussu


Aikaa on kulunut jo sen verran, että keikka alkaa todennäköisesti olla lopuillaan. Tai mistä minä tiedän, kun en ole keikan aikana kertaakaan katsonut aikaa kännykästäni. Ei sillä ole merkitystä.
Kylmät väreet alkavat juosta pitkin selkääni, mutta vain hyvällä tavalla. Huomioni on täydellisen keskittynyt laulajaan, joka tuntuu vetävän biisin koko sydämestään. Tunteella. Hän todella näyttää rakastavan sitä, mitä tekee. Tai vähintäänkin pitävän siitä kovasti.
Ja niin kuuluu vielä kiitos ja bändi katoaa takahuoneen puolelle.

Oloni on edelleen vähän huojentunut ja epätodellinen, kun käännyn siirtyäkseni taas tiskin luo. Vasta siinä jään miettimään, onko minulla oikeastaan varaa ostaa vielä jotain, vai olisiko parempi jo lähteä. Ajatusten palatessa päähäni myös jalkani alkavat tuntua uupuneemmilta, mutten kiirehdi ensimmäiselle vapaana olevalle istumapaikalle vaan jään tarkkailemaan ihmisiä ja katsomaan, mihin suuntaan nämä alkavat lavan luota hajaantua.
En minä kuitenkaan halua liian lähelle mitään porukkaa istua. Ja jos olen lähdössä, niin mitäpä sitä takamusta mihinkään laskemaan. Minähän tulin vain katsomaan keikkaa, joka loppui jo. Hmm.

_________________

Sinikuunlilja


Kuljen baarin poikki ihmisiä väistellen. Useampikin äsken katsoneista sanoo jotain, mutta vastaan vain uupuneella kädenheilautuksella tai nyökkäyksellä ja jatkan kulkemista tiskille päin.
Yrittäessäni väistää yhtä isompaa porukkaa juuri tiskin lähellä törmään vahingossa kyljelläni johonkuhun toiseen.
"Anteeksi!" sanon saman tien hätkähtäen mutta en ehdi katsoa kehen törmäsin kun toinen porukka tunkee heti siitä välistä. Helkkari tätä ihmisvilinää. Kohtautan harteitani vähän mietteliäänä ja astelen viimeiset askelet tiskille.
"Päärynäsiideri kiitos", sanon baarimikolle. Hän huomaa että olin äsken laulamassa ja sanoo että talo tarjoaa.
"Äsh, meillä on takahuoneessa jo sen verran paljon talon tarjoamaa sapuskaa että turha yrittääkään, minä maksan", sanon hymyillen ja annan rahat hänelle.
Baarimikko ei onneksi käy väittelemään turhia vaan ottaa rahat vastaan. Ihmisiä tuntui olevan aika paljon joten koetan ahtautua jälleen ihmisvilinän läpi kohti yhtä tyhjää pientä pöytää aika lähellä lavaa jolla äsken esiinnyimme.

_________________

Sussu

Ikävä kyllä baari ei juurikaan tyhjene ihmisistä keikan loputtua, vaikka en minä mitään sellaista odottanutkaan. Nythän kaikki vasta alkavat kunnolla ryypätä. Tuhahdan vähän ajatuksilleni ja tulen lopulta siihen tulokseen, että ei kai minun kannata vielä lähteä. Ehkä yhden drinkin jälkeen.
Sen tilattuani ja maksettuani alan taas pitää silmällä ihmisiä ja hakea katseellani vapaita pöytiä, jotka tuntuvat tosin olevan aika niukassa. Huomioni kiinnittyy kuitenkin pian tutulta kuulostavaan ääneen - en tosin olisi olettanut kuulevani sitä tiskin luota. En halua tuijottaa, mutta vilkaisen vaivihkaa miestä. Jep, se äskeisen bändin laulaja. Muita tosin ei näy, eikä hänenkään kimpussaan - ihme ja kumma - ole yhtään yli-innokasta fanityttöä.

Mies lähtee juomansa kanssa tunkemaan ihmisjoukon lävitse, ja mieleeni tulee ihan typerä idea. Jos hän nyt ajatteli jäädä tänne baarin puolelle, miksen tunkisi hänen seuraansa? En kuitenkaan lähde kotiin ihan vielä, ja mikäli kukaan ei ehtisi ensin hänen kanssaan samaan pöytään..
Otan hörpyn mukavan makeasta, väriltään keltaoranssista drinkistäni, ja henkäisen syvään. Minulta ja siltä laulajalta tuskin löytyisi kovin paljon yhteistä, tai ainakin ulkonäöllisesti erosimme suuresti toisistamme. Ja olihan hän kieltämättä vähän rajun näköinen.. Mutta ei pelottavalla tavalla. Ainakin hän lauloi hyvin ja tunteella, jos ei muuta. Mutta tuskin olisi kiinnostunut minun seurastani.

Ja silti lähden kävelemään siihen suuntaan, mihin mustan hiuspehkon omaava mies katosi. Jännitys kasvaa sisälläni ja olen lähes täpinöissäni, kuin artistin suurikin ihailija.

_________________

Sinikuunlilja

Lopulta saan kuljettua väkitungoksen läpi ilman että kukaan äsken katsoneista edes pidättelee minua kovinkaan pitkillä jorinoilla. Kun pääsen tyhjään pöytään, lasken lasini pöydälle ja huokaisen.
Rauhaa ja vihdoin juotavaa.
Istahdan tuolille ja nojaan selkääni taaksepäin vähän sitä venyttääkseni. Vilkaisen ympärilleni, sitten takahuoneen oven suuntaan. Tyypit oli onneksi tottuneet siihen että olin välillä tällainen. Enkä minä ajatellut kuin juoda muutaman siiderin.. Joskus täytyisi opetella muistamaan mitä haluaa silloin kun kysytään.
Hörppään pitkän kulauksen juomastani, kuunnellen vain puolittaisella korvalla päällä olevaa musiikkia.

_________________

Sussu

Ehdin kyllä miettiä usempaankin otteeseen, mitä ihmettä oikein olen tekemässä, mutta siitä huolimatta jalkani kuljettavat minua ihmisjoukon lävitse sitä yhtä tiettyä pöytää kohti. Kun lopulta saavun sen luo, tajuan, ettei paluuta takaisin ole. Ei, vaikka jalkani yrittävät muuttua hyytelöksi ja pelkään drinkin putoavan käsistäni.
Sydämeni hakkaa liian kovaa katsoessani laulajamiehen arpisiin kasvoihin. Omat poskeni taitavat hohtaa punaisina.
"Sa-saako tähän istua?" henkäisen, enkä ainakaan yhtään liian kuuluvasti tai varmalla sävyllä. Harkitsen jo istuvani ilman lupaa ihan vain siitä syystä, etten pyörtyisi jännityksestä siihen paikkaan.

On se vieraiden ihmisten seuraan tunkeminen sitten vaikeaa. Käytökseni olisi ollut ymmärrettävämpää, jos edessäni olisi istunut juomaansa hörpimässä joku maailmankuulu julkkis tai jotain..
Mieskin taitaa vain ihmetellä mielessään, mikä minua vaivaa kun edes yritän hänen juttusilleen näin vaikean oloisena.

_________________

Sinikuunlilja


Huokaisen syvään ja venytän vielä kerran selkääni tuolin selkänojaa vasten. Olen juuri ojentautumassa takaisin ottamaan juomani, kun huomaan että pöydän ääressä on joku muukin. Pieni ja sievä, vaalea nainen jolla on yllään kaunis sinivihreä mekko. Ja posket loistavat helakanpunaisina. Sama jonka olin huomannut yleisössä aiemmin.
"Istu toki, on tässä tilaa", sanon virnistäen hänelle.
"Ja hengitä syvään, en minä pure. Näytät niin kamalan hermostuneelta", naurahdan. Sitten hörppään juomaani ja jään katsomaan kiinnostuneena naista. Toivon mukaan en sentään tungettelevasti mutta olin ilahtuneen yllättynyt.

_________________

Sussu

Olen juuri huokaisemassa helpotuksesta ja istumassa tuolille, kun sitten jähmetyn paikalleni vielä kuulemaan miehen seuraavan toteamuksen. Toivon todella, ettei naamani muutu enää yhtään punaisemmaksi. Nyökkään jäykästi ja yritän väläyttää rennomman hymyn, joka taitaa jäädä pelkäksi yritykseksi. Ja kaiken hyvän päälle erittäin huonoksi yritykseksi.
Oloni kuitenkin helpottuu hetkellisesti päästessäni istumaan, mutta saatan tuntea mustahiuksisen katseen itsessäni. Ei se sinänsä häiritsevää ole, mutta toisaalta taas.. En oikein tiedä, mihin oman katseeni laskea. Katselen hetken aikaa ihmisjoukon suuntaan, yrittäen kovasti löytää sopivan hidasta ja syvää hengitystahtia.

Pyörittelen lasia käsissäni, yrittäen kuitenkin minimoida kaikki hermostuneet eleeni.
No niin.. Mitä seuraavaksi? Vilkaisen vähän hämilläni ja melkein pahoittelevan oloisena, ellen peräti säikähtäneenä miehen suuntaan. Olisi ehkä pitänyt miettiä etukäteen, miten aloittaa sujuva keskustelu. Tai ehkä yritinkin, mutta ainakaan nyt mielessäni ei ole yhtäkään järkevää ajatusta ja oloni alkaa käydä tukalaksi.

_________________

Sinikuunlilja

Raukkaparka näyttää ääriään myöten ujolta. Toisaalta se vain tekee jotenkin siitä entistä herttaisempaa että hän tuli tähän punoittavine poskinensa. Tai ehkä hän vain tuli koska täällä on niin täyttä - ajatuksen saadessani vilkaisen ympärilleni. Olihan täällä väkeä mutta tyhjiäkin paikkoja löytyi. Vaihdan vähän istuma-asentoani ja housuissa roikkuvat ketjut kilisevät vienosti.
"Olitko ekaa kertaa meidän keikkaa katsomassa?" kysäisen kun lasken jo hyvin vajonneen tuopin takaisin pöydälle.
"Eihän me nyt kyllä mitään suuremman luokan julkkiksia ollakaan mutta en kyllä niin välittäisikään", totean, "mutta on se mukava kun saa elantonsa tehtyä sillä mitä rakastaa."

"Ei taidettu esittäytyä?" kysäisen sitten vilkaisten naisen vihreisiin silmiin. Puraisen ihan huomaamattomasti huultani ja katseeni harhautuu pieneksi hetkeksi.
"Olen La... Lawrence. Thompson."
Muutan mieltäni kesken lauseen. Mitä hän etunimelläni tekisi kuitenkaan. Siitä oli saanut elämän saatossa kuulla jo vähän liiaksikin. Vaikka siitä itse pidinkin niin olin alkanut pelätä sen sanomista.
Hymyilen lauseeni päätteeksi.

_________________

Sussu


Ajatukseni menevät entistä pahempaan solmuun, mutta onneksi mies päättää esittää kysymyksen eikä hiljaisuus jatku pidempään tältä erää. Mustahiuksisen vielä jatkaessa puhumista minä vilkaisen häneen taas vaivihkaa, hiuksiani hiukan haroen. Pieni hymy käy suupielilläni siinä vaiheessa, kun kuulen miehen toteamuksen - mutta on se mukava kun saa elantonsa tehtyä sillä mitä rakastaa. Miehestä todella näki sen. Miltähän tuntui rakastaa työtään? Tai edes todella pitää siitä?
"Joo, ensimmäistä kertaa.. En ole ennen kuullutkaan teistä", myönnän vähän nolona, vaikka mies oli vain hetkeä aikaisemmin itse todennut, etteivät he olleet niin suuria julkkiksia. Eikä hän välittänyt siitä. Ja jostain syystä minä uskoin täysin hänen sanoihinsa, vaikka sitä aina välillä ajatteli ihmisten olevan niin kauhean ahneita ja kunnianhimoisia.

Lawrence Thompson. Melko tavallinen nimi, mutten kuitenkaan voi olla miettimättä, mistä hän tarkalleen ottaen on kotoisin. Peräti täältä Kanadasta vai jostain ihan muualta?
"Signa Huitfeldt", esittäydyn jo rohkeammin, vaikka minuun iskeekin yllättäen kumma pelko siitä, että hän pitää nimeäni aivan typeränä.

_________________

Sinikuunlilja


Virnistän avoimen huvittuneena kun vaaleaverikkö vastaa hieman vaisun oloisesti, sanoen ettei ole ennen kuullutkaan The Hungry Catepillarista. Hörppään nopean kulauksen juomastani koska rehellisesti sanottuna olo on edelleen yllättävänkin loppuunpalanut.
"Ei siinä mitään. Me ollaan tultu näille seuduille vasta ei-niin-pitkä aika sitten niin ei meitä täälläpäin niin vielä tunneta. Enemmän tuolla Yhdysvaltojen suunnalla ja sitten kaukana kotikulmilla", selitän tytölle hymyillen.
Pyyhkäisen vähän kämmenellä kasvojani.
"Ei uskois miten hyvin voimille keikka ottaa", tokaisen väliin ja otan taas kylmän tuopin käsiini.

Tarkennan katsettani naisen kasvoihin kun hän sanoo nimensä.
"Signa?" toistan sitten ajatuksissani.
"Erikoinen nimi, kaunis tosin. Pohjoismaalainen?"

_________________

Sussu


Kuuntelen aidosti kiinnostuneena Lawrencea, kun hän kertoo bändin saapuneen tänne vähän aikaa sitten ja soittaneen enemmään Yhdysvaltojen lisäksi kaukana kotikulmilla. Kuinkahan kaukana? Lawrence olisi mennyt mielestäni kanadalaisestakin, ja nyt minua todella alkaa kiinnostaa hänen kotimaansa.
Miehen hymy tuntuu tarttuvan minunkin suupielilleni, joskin taidan olla edelleen häntä hermostuneemman oloinen. Onneksi mustahiuksinen ei kuitenkaan ole mikään tuppisuu. Kaiken lisäksi pidän hänen äänestään ja rennosta puhetavastaan.
Vastaan vain pienesti hymähtämällä Lawrencen toteamukseen siitä, kuinka keikka ottaa voimille. Ettei vain toivoisi salaa mielessään, että jättäisin hänet rauhaan..

Mustahiuksinen toistaa nimeni, ja kehuu sitä vielä vilpittömän oloisena kauniiksikin. Poskiani kuumottaa taas vähän. Kai se sitten on erikoinen ihan hyvällä tavalla. Ainakin hänen mielestään. Kysymykseen nyökkään pienesti.
"Olen kotoisin Tanskasta", tarkennan, vaikka Lawrencea tuskin kiinnostaa. Pakkohan minun on silti suuni aina johonkin väliin avata.

_________________

Sinikuunlilja

Hiljainen nainen kyllä on, ujous tuntuu oikein näkyvän hänestä. Ei se tosin minua haittaa, hän vaikutti silti ihan mukavalta. Ujoille ihmisille piti vain antaa aikaa jos heidän kanssaan halusi keskustella. Pöyhin puoliajatuksissa sekalaisia hiuksiani samalla kun nainen kertoo olevansa kotoisin Tanskasta. Kohotan kulmiani.
"Ihan tosi? Me asuttiin Nathanin kanssa reilu vuosi kimppakämpässä siellä sen jälkeen kun oltiin vähän kierretty muuta Eurooppaa. Jännää seutua", sanon katsellen naista nyt entistä kiinnostuneemmin ja uteliaammin.
"Mistä päin sieltä sä olet kotoisin? Tosin mun Tanskantiemys jäi siellä vietetystä ajasta huolimatta vähän kehnonlaiseksi."
Hörppään loput siideristäni ja lasken tuopin kolahtaen pöydälle.
"Käyn hakee toisen, älä katoo mihinkään jooko", huikkaan naiselle ja lähden äkkiä hakemaan uutta siideriä.

_________________

Sussu


Käännän yllättyneenä katseeni pidemmäksi aikaa Lawrencen kasvoihin, kun hän kertoo asuneensa Tanskassa. Jännää seutua.. Niin, onhan se. En minä Kanadaan muuttamista ole katunut hetkeäkään, mutta silti koti-ikävä meinaa iskeä aina välillä kotimaata muistellessa.
"Keski-Jyllannin läntisen rannikon tuntumasta", vastaan hänen kysymykseensä, vaikken voikaan tietää onko Lawrencella mitään käsitystä paikan sijainnista.

Seuraan katseellani, kuinka mies tyhjentää tuoppinsa ja sanoo vielä ennen katoamistaan, että älä katoa. Positiivisesti siitä pyynnöstä yllättyneenä jään katselemaan ympärilleni, ja huomaan taas pitkästä aikaa ottaa huikan omasta drinkistäni.
Mielialani tuntuu jotenkin kohonneen kuultuani, että Lawrencekin oli asunut Tanskassa. Reilun vuoden verran, mikä ei ollut mitään verrattuna vuosiin jotka minä siellä asuin, mutta siitä huolimatta. Selviääköhän minullekin jossain vaiheessa, mistä hän on kotoisin?

_________________

Sinikuunlilja


Nyökkään pienen hymyn kera Signan vastaukseen - sain minä summittaisen kuvan siitä missä päin hän oli elänyt vaikka en niin tarkka tämän maantietämyksen kanssa ollutkaan.

Kun saavun uuden siiderini kanssa en voi estää hymyä nykimästä suupieliäni kun näen edelleen naisen sinivihreässä mekossaan istumassa pöydässä. Oli mukavaa vaihteeksi tutustua johonkuhun uuteen ihmiseen joka ei ollut mikään pakkomielteinen fani muttei myöskään kukaan ärsyttävä ylimielinen ääliö tai mitään.

Harppaan parilla nopealla askelella takaisin pöytään ja kiskaisen tuolin alleni.
"Ootko asunut pitkäänkin sitten täällä Kanadassa? Itse en meinaa vieläkään tottua siihen että täälläpäin on talvisin niin paljon lunta. Uudessa-Seelanissa sitä ei oikeestaan ole, vuoristossa vaan", totean napaten sitten hörpyn uudesta juomasta sanojeni päätteeksi.

_________________
Sussu

Minun ei tarvitse odotella kauan paikallani, kun Lawrence jo ilmestyykin takaisin uuden juoman kera. Katsahdan hänen kasvoihinsa vain pikaisesti tarkistaakseni, että paikalle tullut mies todella on sama henkilö kuin pöydästä äsken lähtenyt, ja sitten katseeni taas lipuu johonkin väkijoukkoon.
Lawrencen sanat kyllä kuulen korvissani, ja ilmeeni muuttuu hetkeksi mietteliääksi. Itse asiassa en haluaisi sen tarkemmin muistella sitä aikaa, mutta pakkohan minun on jotain hänelle vastata.

"Jotain.. reilu pari vuotta? Muutaman vuoden?" vastaan vähän epämääräisesti, naurahtaen pienesti loppuun.
"En osaa oikein sanoa. Aika kuluu kuin siivillä." Eikä se ole valhe. Näiden parin vuoden aikana olen tietysti joutunut opettelemaan paljon ja oppinutkin, mutta toisaalta taas elämä tuntuu käyvän aina vain yksitoikkoisemmaksi. Toista varmaan Lawrencen elämässä. Hän ei olekaan postinjakaja.
Ja kaiken lisäksi hän on kotoisinkin niin eksoottisesta maasta, kuin Uudesta-Seelannista. Tai ainakin se kuulostaa minusta eksoottiselta jo siltäkin osin, ettei siellä ole juurikaan lunta.

_________________

Sinikuunlilja


Hänellä on kauniit kasvot. On hauska katsoa kun hän puhuu, yritän välttää kuitenkin sen että häiritsisin Signaa liikaa kun hän vaikutti sen verran aralta.
Nyökkään rennosti.
"Mäkin jotain sellaista.. kaksi tai kolme vuotta kaiketi", totean vähän huvittuneesti. Joko siitäkin muka oli niin paljon aikaa. Meinaan ottaa hörpätä siideriäni uudelleen mutta lyön vahingossa kyynärpääni pöytään. Juomaa loiskahtaa vähän pöydälle.
"No hittolainen", hymähdän. Olisiko minulla edes jotain paperia taskussa että saisin pöydän kuivattua..
Farkkujen taskusta löytyy joku muhjaantunut paperi jolla kuivaan juoman pöydältä. Sen jälkeen otan hörpyn lasistani tällä kertaa enempiä sotkematta.

"Olinkohan mä sanomassa jotain, ajatus katkesi kun rupesin riehumaan", sanon sitten vähän naurahtaen.
"Oot asunut täällä sit jo sen aikaa et sulla on varmaan ihan työpaikkakin? Lemmikkieläimiä, perhe? Vai muutitko just perheen takia tänne?"
Lasken lasin pöydälle ja vilkaisen vaaleaa naista hetken ajatuksissani.
"Sori jos mä oon tungetteleva, ei oo mikään tarkotus. Kaveritkin aina valittaa kun puhun koko ajan", sanon naurahtaen.

_________________

Sussu


Olen ilmeisesti asunut Kanadassa Lawrencea vähän pidempäänkin, tai vähintään yhtä kauan. Nyökkään vain lyhyesti vastaukseksi, väläyttäen vielä pienen hymyn pehmentämään muuten niin vaisua vastausta.
Hätkähdän hivenen, kun mies onnistuu lyömään kyynärpäänsä pöytään ja juomaa loiskahtaa pöydälle. Lawrence näyttääkin löytävän taskustaan jotain, millä pyyhkiä sotkemansa pöydän, enkä osaa kuin katsoa kuinka siideri imeytyy pöydästä paperiin. Välillä katseeni kohoaa miehen kasvoihin, mutten oikeastaan uskalla katsoa häneen kovin pitkään.

Lawrence avaa taas suunsa ja päättää lauseensa naurahdukseen. Hän on koko ajan niin rento, ettei se voi muuta kuin tarttua ja saada pienen hymyn kohoamaan minunkin kasvoilleni. Sen sijaan miehen jatkaessa ilmeeni vakavoituu hieman, mutta huomaan se itsekin ja pyrin pitämään väkisin edes jonkinlaisen hymynpoikasen huulillani.
Työpaikka, lemmikkieläimiä, perhe.. Samaan aikaan mieleni tekee nauraa, kun toisaalta taas haluaisin vain itkeä surkeuttani. Enhän minä ole onnistunut vielä saavuttamaan yhtikäs mitään, mikäli siis työtäni postinkantajana ei otettu huomioon.
"Ei, ei se mitään", naurahdan, mutta ehkä vähän poissaolevana. Ei tungettelu haittaa, se vain.. Saa ajattelemaan. Nostan lasin huulilleni ja pidän pienen paussin saadakseni vain selvitellä ajatuksiani. Syytäni lähteä kotimaastani.

"Ei minulla ole lemmikkejä, eikä sen koommin perhettäkään. Työpaikka sentään, vaikkei se mikään unelmaduuni olekaan", naurahdan, joskin ilottomasti ja vähän surulliseenkin sävyyn. Ei sillä, että minulla mitään unelmatyötä olisi koskaan ollutkaan. Vaikka olinkin pikkutyttönä haaveillut ainakin eläinlääkärin hommista. Joskus kauan, kauan sitten.
"Entä sinä sitten? Onko itselläsi jo perhe taikka lemmikkejä?" Helpointa lienee kääntää puheenaihe Lawrenceen, ja tokihan minä olen kiinnostunut hänen asioistaan. En voi sitä kieltääkään. Juon uudestaan drinkistäni, muistutan itseäni tyhjentämään lasin tarpeeksi hitaasti ja väläytän taas iloisemman hymyn.

_________________

Sinikuunlilja

Kyselyni tuntuu vaivuttavan naisen vähän poissaolevaksi, tai ehkä se on vain yleinen asenteeni. Toivottavasti en häiritse häntä kovin, tosin Signa itsehän kuitenkin hakeutui minun pöytääni - ehkä hän lähtisi pois jos olisin liian sietämätön.
Hörpin ajatuksissani siideriäni, tosin yritän vähän vahtia etten iha kerralla kulauta koko juomaa vaikka janoinen olenkin.

"Ai", pääsee suustani kun Signa myöntää että hänellä on vain työpaikka joka ei sekään ole mikään unelmaduuni.
"Olisin ollut ihan varma että sinulla olisi vähintäänkin lemmikkejä ja hyvä työpaikka", sanon vähän kulmiani kohottaen. Toivottavasti kysymykseni eivät sitten olleet loukanneet häntä. Mutta hän vaikutti niin mukavalta ja kaikkea, kyllä hän enemmän varmasti ansaitsisi kuin 'ei-niin-unelmaduunin'.
En voi olla nauramatta kun Signa sitten kysyy minulta samaa.
"Eäähh, hyvä kun omat kaveritkaan jaksaa mua. Tosin lemmikkilintu mulla kyllä on, Ankti", totean virnistäen, "se ainakin sietää mua melkein aina."

_________________

Sussu


Naurahdan vähän Lawrencen sanoille. Vai lemmikkejä ja hyvä työpaikka.. Mistä hän niinkin päätteli? Mielestäni en näytä lainkaan ihmisellä, jolla on hyvä työpaikka. Ja mitä lemmikkeihin tulee, en oikeastaan usko että minulla on aikaa, jaksamusta tai rahaa sellaisiin. Vaikka ne ihania olisivatkin. Vaikka tanskanpystykorva. Sellainen minulla oli lapsena. Toki jokin muukin eläin menisi. Mutta kun ei.
Lawrence sen sijaan kertoo, että hänellä on lemmikkilintu. Kohotan vuorostani kulmiani, naurahtaen vähän epäuskoakin äänessäni. Ei linnussakaan tietenkään mitään vikaa olisi, mutta lähinnä olen itse ajatellut hankkivani vielä joku päivä joko koiran tai kissan tai vaikka jyrsijän. Mutta lintu.. Mikäs siinä sitten.

"Ankti? Suloinen nimi", naurahdan vilpittömästi. Se on tosiaankin erilainen. Onkohan lintu jonkinlainen undulaatti vai kenties papukaija? Ei mitään tietoa. Tuskin sentään mikään strutsi. Tai flamingo.
"En muistakaan koskaan ennen jutelleeni ihmisen kanssa, jolla on lemmikkilintu", hymähdän lähinnä itselleni sen todeten. Saattaahan se johtua siitäkin, etten juurikaan juttele ihmisten kanssa. Ehkä olen jäänyt ihan jälkeen nykymaailman menoista, ja nykyään lintu lemmikkinä on ihan tavallinen ilmestys. Tai sitten Lawrence on vain.. vähän erikoisempi tapaus itsekin.

_________________

Sinikuunlilja

"Ankti, joo", totean myötäillen kun Signa sanoo sen olevan suloinen nimi.
"Hopi-intiaanien kieltä, tarkottaa toistuvaa tanssia", sanon sitten naurahtaen. Venytän selkääni tuolin selkänojaa vasten.

Kun nainen sitten toteaa ettei ole ennen tainnut puhua kenellekään jolla olisi lemmikkilintu, minua alkaa väkisinkin hymyilyttää.
"Joo no oikeastaan se ei oo edes ihan laillinen lemmikki. Pelastin pikkuisen Uudessa-Seelannissa kun se oli loukkaantunut ja se on sen jälkeen asunut mun seuranani.."

_________________

Sussu


Kuuntelen aidosti kiinnostuneena Lawrencen puheita. Nimellä Ankti on siis myös tarkoituksensa. Hopi-intiaanien kielellä.. Hmm. Tuskin olen koskaan sellaisesta kuullutkaan.
Kun mies sitten jatkaa, ettei lemmikki ole ihan laillinen, hämmennyn hetkellisesti pahemmin kertaakaan kuin tämän keskustelun aikana. Papukaijat ja undulaatit olivat tietääkseni ihan sallittuja lemmikkejä, mutta lintu Uudesta-Seelannista.. Jokin.. ..kiivi?
Tai muu eksoottisempi lintu. Miten hän oikeastaan sai kuljetettua sen mukanaan?

"Sepä.. mielenkiintoista", naurahdan hämmentyneenä. Lawrence tosiaan on astetta erikoisempi tapaus.
"Eikö ole vähän riskialtista kertoa tuollaista puolituntemattomille baarissa?" kysäisen sitten hetken mielijohteesta, tajuten vasta sanojeni jälkeen että kysymykseni oli ehkä hieman kehnosti ja tylystikin muotoiltu. Jos sen siis halusi niin ottaa.
"Ei sillä, että minä menisin sinua mihinkään ilmiantamaan, mutta..." Naurahdan jo vähän vaivaantuneena. Poskiani alkaa kuumottaa hieman, ja yritän helpottaa tunnetta juomalla taas drinkistäni.

_________________

Sinikuunlilja


"Nooo pitäähän elämässä omat riskinsä olla", totean naurahtaen Signan sanoihin. Sitten hän jatkaakin kiireesti ettei aio olla ilmiantamassa minua mihinkään, johon virnistän.
"Niin mä vähän uskoinkin. Ja loppujen lopuksi et säkään taida tietää musta niin paljon että saisit ketään usutettua mun talollekaan kun et edes tiedä missä asun. Niin että en nyt kyllä osaa kamalan huolissani olla", sanon huvittuneena.
Siideri vajoaa taas hyvää tahtia. En tiedä viitsinkö hakea enää kolmannen.. Pojat varmaan alkaisivat miettiä missä viivyin. Tosin oli ne välillä aika verkkaita keikan jälkeen että ei ne välttämättä vielä kaivanneet.

_________________

Sussu


"Niinpä niin", hymähdän Lawrencen sanoihin. Itse en ole tottunut niinkään ottamaan riskejä. Ennemmin pelaan varman päälle, mutta aina se ei ole paras vaihtoehto. Sillä tavalla elämästä tulee helposti yhtä tylsää kuin.. no, minun elämästäni.
Miehen seuraaviin sanoihin en osaa sanoa oikein mitään, kunhan hymähdän uudestaan. Äkkiäkös Lawrencen asuinpaikan saisi selville, jos ihan oikeasti ilmoittaisin tästä johonkin ja joku olisi kiinnostunut ottamaan selvää laittomasta linturaukasta, jonka tämä artisti oli kaapannut. En minä itse tietenkään asiaa sillä tavalla ajattele, mutta joku toinen.. ehkäpä.

Drinkistäni on jäljellä enää pohjat. Se on hävinnyt kuin itsestään yhä kädessäni olevasta lasista, ja päätän kumota loputkin juomasta kurkkuuni. Mieleni ei oikeastaan tee enää yhtään enempää juotavaa, ja rahapussikin kiittäisi myöhemmin.
Mitä siis seuraavaksi?

_________________

Sinikuunlilja

Keskustelu hiljenee hetkeksi ja juon juomani loppuun samalla kun Signakin. Pöyhin ajatuksissani sekaista hiuspehkoani ja katson vielä hetken vaaleaverikköä.
"Mun on varmaan pakko alkaa pikkuhiljaa lähteä ennen kuin Nathan tulee rahtaamaan mut täältä ku sanoin vaan käyväni juomassa pari siideriä", tokaisen vähän huvittunut sävy äänessäni.

Nousen pöydän äärestä harmissani siitä että tapaaminen jäi vähän lyhyeksi.
"Lupaatko tulla toistenkin meidän keikalle? Meillä olis ens kuussa keskustassa bändin synttärikeikka."

_________________

Sussu

Lawrence avaa pian suunsa, enkä ole kovin yllättynyt hänen sanoistaan. Voihan niissä olla myös jotain perää, mutta mieleeni hiipii sellainen tunne, että mies on jo tullut siihen tulokseen, ettei kanssani saa aikaan sujuvasti etenevää keskustelua. Kevyt naurahdus karkaa huuliltani, mutta se on lähinnä surkea pirteän sijaan.
Tarkkailen katseellani, kuinka mies nousee ja vasta sen jälkeen nousen omille jaloilleni. Sama kai minunkin on tästä lähteä jo kotiin.

Yllätyksekseni Lawrence moikkaamisen ja häipymisen sijaan esittääkin minulle kysymyksen, ja mainitsee keskustassa olevan synttärikeikan. Ensi kuussa. Osaan hetken aikaa vain tuijottaa miestä hämilläni, ajatusteni raksuttaessa hitaasti. Niin, no, mikä ettei. Ei minulla ole syytä kieltäytyäkään.
"...lupaan kai sitten", sanon edelleen hivenen typertyneen oloisena, loppuun epävarmasti naurahtaen.

_________________

Sinikuunlilja


Signa vaikuttaa hieman hämmentyneeltä kysymyksestäni, mutta kun hän vastaa myöntävästi niin naurahdan hyvilläni.
"Ootas", sanon hänelle ja kaivan housuntaskustani paperin. Se oli vähän (paljon) rytistynyt ja olin käyttänyt sen takapuolta muistilappuna - en muistanut tosin enää mitä olin taakse tehnyt, suttaillut epämääräisiä piirroksia ja yksittäisiä lyriikanpätkiä.
Etupuolella oli kuitenkin mainos keikasta, päivämäärä ja aika.
"Siinä", sanon Signalle ojentaen paperin hänelle, "sori, se on aika kärsinyt."
Ja paperin ojennettuani huomaan että sen takapuolella on myös puhelinnumeroni koska en ikinä itse muistanut sitä. No, ei kai sen väliä. Ei Signa varmaan sitä älyäisi omaksi numerokseni, ja suoraansanottuna ei se pahemmin haitannut vaikka olisi älynnytkin.

_________________

Sussu

Minun ei todellakaan auta muuta kuin odottaa ja katsoa, kuinka Lawrence kaivaa jotain taskustaan ja ojentaa sen sitten minulle. Otan paperin vastaan ja älyän sen kyllä nopeasti olevan mainos keikasta. Hyvä juttu sinänsä, minun ei tarvinnut itse ryhtyä kaivelemaan mistään lisätietoa keikasta ja kirjoittaa ylös. Nyt minun ei siis tarvinnut kuin muistaa ilmestyä paikalle oikeana päivänä ja oikeaan aikaan.

Paperi on kieltämättä vähän kärsinyt, mutta väläytän Lawrencelle vain kiitollisen hymyn ja haen vielä lyhyttä katsekontaktia hänen silmiinsä.
"Kiitos", töksäytän, "ja näkemiin." Ensi kuussa sitten. Jos Lawrence ei erottaisi minua ihmisjoukon keskeltä, niin ainakin minä näkisin hänet. Tai sitten en. Ainakaan jos keikka olisi täynnä parimetrisiä kehonrakentajia, joiden ylitse ei tällä pituudella katseltu.

_________________

Sinikuunlilja

"Hyvä", sanon vielä nyökäten, kuin varmistukseksi että Signa tulee keikalle.
"Nähdään", sanon virnistäen, vinkkaan silmääni nopeasti ja käännyn kannoillani, lähtien takaisin takahuoneeseen.
Lieköhän jätkät uittaisivat pääni lumihangessa kostoksi siitä että 'pari siideriä' vähän venähti.

LAUREN
poistuu.

_________________

Sussu


Ja niin huomaan katsovani Laurenin loittonevaa selkää, kuin en olisi koskaan miehen kanssa puhunutkaan. Taisi mennä roska silmään, kun sillä tavalla vinkkasi..
Tarkistan että minulla on kaikki tavarat mukanani, ja lähden suunnistamaan ovea kohden ihmisiä väistellen. Ajatukseni ovat hieman sekaisin, eikä se taida johtua vain juomastani drinkistä.
Oli syy kummaan olooni mikä tahansa, niin ensi kuussa uudestaan.

Signa poistuu.

Paluu Arkisto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron