Tänään on 18 Joulu 2018, 13:27


That's why I know my life is out of luck, fool

Vanhalta foorumilta tänne siirretyt kokonaan pelatut pelit sekä Pelaajat ilmoittavat-osiosta lopettaneiden pelaajien viestitopickit (lopettamiset ja seuranhaku). Ylläpito lukottaa aiheet.
  • Kirjoittaja
  • Viesti
Poissa
Avatar

Synoi

Leikki-ikäinen

  • Viestit: 55
  • Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:09

That's why I know my life is out of luck, fool

Viesti30 Loka 2013, 00:48

[ Yksinpeli. ]

Avain ei tuntunut osuvan lukkoon, vaikka kädet olivat kuinka vakaat. Ilma oli pakastunut yötä myöten, eikä huppari yksin pitänyt millään ovellaan kiroilevaa miestä lämpimänä. Kohmeiset kädet eivät niin ikään auttaneet sovittamaan avainta lukkoon sen tarkemmin. Ja kun ne viimein saivat jotain aikaan, ei lukko itsessään suostunut yhteistyöhön roskakatokseen kuuluvan avaimen kanssa.
"Voi helvetin helvetti!", mies parahti äänekkäästi tajuamatta ajoissa todennäköisesti herättävänsä naapuriasunnon kaksi aktiivista, vahtimiseen jalostettua koiraa. Avainnippu tiputettiin portaille ja Wolverine ryhtyi kaivamaan kädet edelleen kohmeessa tupakka-askia taskustaan.

Naapurista alkoi kuului raivokasta haukuntaa ja hetken päästä lähimpään ikkunaan syttyi valo. Petojen omistaja tulisi pian ulos katsomaan, mitä koirat olivat alkaneet haukkua ja siitä seuraisi haukkuja puolestaan naapurilta itseltään, kun hän havaitsisi Wolverinen portailla neljältä aamuyöstä herättelemästä nelijalkaisia. Mutta omilla portaillaan sentään. Vai..? Olihan hän omilla portaillaan?
Ovi aukeni viereisessä asunnossa ja äkäistä jupinaa kuului portaille astuneen, aamutakin päälleen pukeneen naisen suusta. Häiriötä sopi odottaa asuessaan rivitalossa. Kerrostalossa ongelma olisi taatusti vieläkin suurempi, kun asuntoon kuuluisi viikonlopun ääniä ylhäältä, alhaalta ja ties miestä. Mutta siitäkin huolimatta: millä oikeudella tämä liki vuoden hänen naapurinaan asunut, naurettavan lyhyt nuori mies oli se todennäköisempi häiriön aiheuttaja, kuin vaikkapa viereisen asunnon opiskelija?
"Mitä ihmettä sinä huudat keskellä yötä? Tämä ei ole ensimmäinen eikä toinen kerta", nainen sihahti kaiteen ylitse. Naapuri ei näyttänyt olevan parhaimmassa kunnossaan, mutta ei kai sellaista voinut harkitakaan mikäli hän saapui kotiin tähän aikaan. Ihmeellisen hiipparin katse kävi hänessä puolivauhkona ja tämä sai naisen epäilemään, että kyse oli jostain muustakin kuin alkoholista. Mikä ei sinänsä ollut uutta sekään.
"Unohditko avaimet? Voin soittaa talonmiehelle puolestasi, hän tuskin lähtisi avaamaan ovea jos kuulisi sinut", nainen tiedusteli nyt jo hieman sovittelevampaan sävyyn kiskoen aamutakkia ympärilleen tiukemmin.

Jostain syystä herra Wolverine ei kuitenkin tuntunut täysin keskittyvän vaaleaan naiseen naapuriportailla. Silmien siristely paljasti tämän puuhastelevan ilmeisesti sytyttimensä kanssa. Ja nuoremman sitten vastatessa ei vastauskaan liittynyt hänen esittämiinsä kysymyksiin vaan siihen pahuksen savukkeeseen suupielessä.
"Äh, ihan sama. Onko tulta?"
"On, mutten lainaa. Unohditko avaimet sisälle vai et?"
"En. Kyllä ne ovat... Jossain. Tuossa."
Miehen katse tosiaan harhaili tarpeettoman pitkän aikaa löytääkseen portailla lojuvan avainnipun, vaikka hämärää olikin.
"Jospa sitten menisit sisälle, täällä on pakkasta ja..."
Lause katkesi, kun toinen horjahti kiireesti eteenpäin ja tyhjensi vatsalaukkunsa sisällön etupihalleen. Naapuri käännähti kannoillaan päätään pudistellen, aukaisi oven ja ärähti yhä haukkuville koirilleen saadakseen ne hiljenemään.
"Helvetti. Juoppoja, narkkareita ja teiniäitejä. Täytyy todella harkita muuttoa Geraldin luokse."

Pihalle jäänyt yski hetken aikaa oksennuksen makua suustaan ja horjahti seinää kohti. Sydän jyskytti korvissa ja käsien vapina oli yltynyt, eikä hän osannut erottaa säikähdystään todellisesta vaarasta. Pelko oli siis todellinen, kun mies hoiperteli takaisin portaitaan kohti ja haparoi avaimet käsiinsä. Tällä kertaa oikea avain osui tottumuksesta käteen samantien, kun asiaa ei sen ihmeemmin yrittänyt miettiä tai analysoida. Ovi sulkeutui huomattavasti äänekkäämmin, kuin viereisen asunnon ovi hetki sitten ja uudelleen koirat alkoivat haukkua naapuriasunnossa herättäen juuri uneen päässeen naisen uudelleen.
Wolverine ei enää kiinnostunut siitä, oliko ehkä herättänyt jonkun. Tai astuisiko postinkantaja hänen oksennukseensa aamulla. Tai törmäisikö sisälle kohta laumallinen poliiseja tarkistamaan, miksi naapurit valittivat häiriöstä. Mies kun oli täysin varma siitä, että oli vetänyt yliannostuksen ja kuolisi sydänkohtaukseen. Jalat pettivät välittömästi, kun ovi oli sulkeutunut ja ajatuksen järjettömyyttä tajuamatta niiden omistaja pyrki samaan oksennuksen ulos suustaan uudemman kerran. Mitä apua oli myrkkyjensä oksentamisesta, kun ne oli imaistu nenään ja verenkiertoon? Amfetamiini oli niin ikään sulanut, vaikuttanut ja jättänyt maaniselta tuntuvaan kiihtymyksen tilaan, josta ei kumma kyllä löytynytkään enää mitään riemua likaisessa eteisessä, musiikin jyskeen ja ihmisten jäätyä jo kauas taakse.

Vatsalaukku oli kuitenkin päätynyt jättämään pääosin alkoholista koostuneen lastinsa jo äskettäin etupihalle ja Wolverine alkoi tavoitella taskusta kännykkäänsä. Esine kosketti jo sormia, kun mies aloitti sopertelunsa, veti kätensä taskusta ja iski sen vaisusti lattiaa vasten.
"Voi helvetti. Missä kännykkäni on..? Ei, en edes voisi soittaa hänelle. Charla... En voi. Helvetti..... En voi soittaa."
Vapisten Wolverine asettui kyljelleen, kietoi kätensä polviensa ympäri ja yritti haukkoa happea siinä toivossa, että hetken lepääminen selvittäisi pään. Kun mitään ei kuitenkaan tapahtunut ajantajunsa kadottaneen miehen mielestä kyllin nopeasti, hän tarttui vielä viimeiseen epätoivoiseen oljenkorteensa.
"Avery?", mies huudahti, vaikka tiesi kaikesta huolimatta ettei toinen ollut täällä. Hän oli suututtanut ystävänsä jo alkuillasta, joten toinen ei ollut täällä.
"Pakkoko sinun on antaa minun kuolla tänne.... yksin? Yksin."

Vajaan kymmenen minuutin kuluttua Wolverine vajosi päätä särkevän sekavaan uneen liikahtamatta tuntikausiin. Ensimmäinen hätkähdys kylmältä lattialta tuli seitsemän aikoihin aamulla ja puoliunessa hän nousi istumaan käpertyen nojaamaan ulko-oveen. Hengitys kulki yhä ja sydän hakkasi taas sangen lähellä normaalia rytmiään, vaikka hän olikin nukahtanut täysin päinvastaisen pelossa.

Väräjävä huokaus karkasi kuivilta huulilta ja Wolverine laski pään polviaan vasten, ennen kuin nukahti uudelleen.
Mieczyslaw. Wolverine. Stone. Leonelle. Timotei.

Avatar © werucchi

Paluu Arkisto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron