Tänään on 22 Loka 2018, 01:02


Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Vanhalta foorumilta tänne siirretyt kokonaan pelatut pelit sekä Pelaajat ilmoittavat-osiosta lopettaneiden pelaajien viestitopickit (lopettamiset ja seuranhaku). Ylläpito lukottaa aiheet.
  • Kirjoittaja
  • Viesti
Poissa
Avatar

Synoi

Leikki-ikäinen

  • Viestit: 55
  • Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:09

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Viesti30 Loka 2013, 00:13

Synoi

[ Evan ja Maikku~ Otsikko lainattu Samuli Putron kappaleesta Mitäpä jos ]

Venesatamassa oli jo hieman hämärää, vaikka iltapäivä ei ollut vielä pitkälläkään joten kaipa se johtui hieman sameasta säätilasta. Vai oliko se sameus vain hänen silmissään? Edellisenä iltanahan hänellä oli mennyt pitkään ja kuinka ihmeessä tännekin oli tunti sitten pääsytty ottamaan nokoset? Mies makoili mustassa hupparissaan pitkin pituuttaan laiturilla, jota aurinko ei tänään ollut edes lämmittänyt kevään tulosta huolimatta.
"Ikävä ilma", Wolverine tokaisi itsekseen ja hymähti. Hän olisi niin halunnut sytyttää tupakan ja puhallella savurenkaita ilmaan, mutta jotenkin käsivarret tuntuivat liian raskailta liikahtamaan. Sen sijaan hän päätyi käännähtämään kyljelleen ja käpertymään hieman lähemmäs sikiöasentoa, katse kohti laiturin loppupäätä ja veneitä suojaavaa metallista, korkeaa verkkoaitaa.
Jännittävää, luulivatko omistajat todella ettei moottoreiden varastamista tai jopa veneen varastamista havitteleva pääsisi niihin käsiksi halutessaan?
Teini-iän kleptomaani oli herätä laiturilla iltapäivää viettelevässä Kirkissä, mutta äskeisien päiväunien aiheuttama raukeus ja säätilan viileys veivät mehuja turhan tehokkaasti, ja mies käänsi katseensa tulosuuntaan ja kohti rantapengertä, sekä rannan lähellä uiskentelevaa lokkia.

_______

Maikku

EVAN

Pitempi lenkki silloin tällöin tuuletti ajatuksia ja sai mielen virkistymään. Huomiseksi oli luvassa rento päivä, vaikka olikin koulua jälleen. Tänään olin tullut lähteneeksi aina Sandsleyhyn asti ja olin uteliaisuuttani suunnannut askeleeni venesatamaan. Huomaan tähän aikaan liikkeellä olevan aika vähän ihmisiä ja veneitä, tai sitten viikonpäivä oli huono. Huomaan laiturilla istuvan keskenkasvuisen pojan, mikä hämmentää minua. Mitä hän teki täällä tähän aikaan, yksin? Lähden kävelemään tuota kohti reippaana, vaikka huomaan askelieni hidastuvan ja alahuuleni väpättävän. Pelkäsinkö minä keskenkasvuista? Tuo näytti hyvin huolestuttavalta maatessaan laiturilla sikiöasennossa. Keräsin rohkeuteni pariinkiin otteeseen, kunnes lopulta istuudun tuon viereen ja käännän katseeni toisaalle. En uskalla katsoa sinnepäin, pelkään mitä tuleman pitää. Tuleeko sieltä kiukkuisen teinin huutoa?
"Tuota... Oletko ihan kunnossa?" Kysyn sitten varovasti ja vilkaisen hieman tuon suuntaan, kunnes käännän katseeni syliini, käsiini ja yritän keskittyä olemaan normaalinnäköinen. Siinä onnistumatta.

_______

Synoi

Kun ääni porautuu uudelleen lähes päiväuniin vajonneen, silmänsä sulkeneen miehen tajuntaan, tämä hätkähtää melko rajusti ja reväyttää silmänsä auki. Kasvoille leviää täysin avoimesti mitään peittelemättä hämmentynyt ilme.
"Um?", pääsee äännähdys Wolverinen suusta ja sitten aivot alkavat työstää näkyä edessään. Punahiuksinen mies, katsoi silmillään minne tahansa muualle paitsi laiturilla makoilevalle ilmestykselle huolimatta siitä, että itsehän kysyi.

Hiljakseen Wolverinelle tyypillisempi ilme, huvittunut ja toispuolinen virnistys ilmaantuu kasvoille. Toinenhan vaikutti perin vaivautuneelta vaikka eikö se ollut vain kilttiä ja moraalin mukaista tulla kysymään toiselta ihmiseltä, oliko tämä kunnossa mikäli sattui epäilemään asiaa?
"Olen toki, paistattelen vain päivää. Nukun ehkä. Oletko sinä sitten ihan kunnossa?", mies lopulta vastasi.
Tosiaan, mies vastasi lapsekkaan pienestä ja sirosta kehosta. Äänessä oli kuultavissa leikillinen sointu, mutta selvästi se kuului aikuiselle ihmiselle. Nuorelle ehkä, mutta nuorelle aikuiselle siinä tapauksessa.

_______

Maikku

Hätkähdin hieman, kun nuoren murrosikäisen pojan äänen sijaan minulle vastaa miehinen ääni. Pelästymiseni oli toki aiheellista, minkä takia oli aivan luonnollista vilkaista sivulleen ja havaita, että kyseessä olikin todellakin pienikokoinen, mutta miehen ikään ehtinyt henkilö. Minua hieman nolotti, mutta kun muistan hänen kertoneen paistatelleensa päivää ja nukkuneensa ehkä. Miten niin ehkä? Eikö toinen muka tiennyt, oliko nukkunut vai ei? Hän kuitenkin kysyy, että olenko minä sitten kunnossa. No mikäs kysymys tuo sitten oli? MInä en tajunnut nyt kyllä yhtään mitään.
"Öh.. kyllä..kai." Vastaan sitten hämmentyneenä.

_______

Synoi

Punapään vastatessa pienemmän miehen hymy vain leveni. No johan hän takelteli, mistäs nyt tuuli puhalsi? Wolverine nousi käsiensä varassa hieman kankeasti istumaan. Paikat olivat aika hemmetin jumissa täällä makoilusta. Kun nyt olisi edes jokin viltti osunut laiturin veneistä mukaan, mutta nehän olivat kaikki lukkojen takana.
"No sehän on hyvä, kunnossa molemmat. Oletko urheilijatyyppiä? Lenkillä siis?"

Mies ei tänään selvästikään vaivautunut jumittamaan kohteliaisuuksia ja hienovaraista käytöstä, vaan heitti kaiken syljen tuoman suustaan ulos avoimen uteliaana ylipäätään kaikkea mahdollista kohtaan. Koska hän ei kuitenkaan toivonut toisen välttämättä vielä poistuvan, vältti Wolverine katsomasta toista kasvoihin. Ehkä tämä katsetta välttelevä, soperteleva mies ei olisi pitänyt siitä. Alkanut vain huutaa ja juossut pois.
Tosin olisihan sekin ollut jännittävää, mutta niin lyhyen aikaa että ilo olisi kirjaimellisesti loppunut lyhyeen ja hän olisi varmaan nukahtanut laiturille taas.

Mieli oli väsynyt etäisellä tapaa, limakalvot jokseenkin kärsineet poskien sisäpinnoilta ja muutenkin hoikka keho laihtunut ennestään arviolta parilla kilolla.
Mistä tällainen saattoi johtua? Kysymys kävi Wolverinenkin mielessä hänen hieroessaan kipeytynyttä, laihtunutta rannettaan. Vastauskin oli olemassa, mutta sitä hän ei halunnut miettiä. Ehkä olisi aiheellista käydä tämän jälkeen oikeassa ruokakaupassa, yrittää syödä jotain.

_______

Maikku

Äkkiä toinen käänsi kelkaa ja kysyi, että oliko hän urheiliatyyppiä, lenkillä.
"Joo, olenhan minä." Vastaan sitten molempiin kysymyksiin yhtä aikaa ja yritin olla ajattelematta, kuinka laiha ja pieni toinen oli. Hän ei voinut mitenkään olla kunnossa.

_______

Synoi

Toisen vastaukseen Wolverine vastasi nyökyttelemättä tapansa mukaan varmemmaksi vakuudeksi useaankin kertaan ja katseli samalla uimasille alkanutta lokkia. Oliko se nähnyt jotain syötävää?
Ah, ei. Lintu lähti lentoon äkkinäisesti ja liittyi taivaalla muutaman muun lokin joukkioon, jotka kiertelivät meren yllä. Mies seurasi valkoista lintua katseellaan, kunnes ei äkkiä enää tiennytkään mikä siipensä levittäneistä lokeista se olikaan ja laski katseensa takaisin käsiinsä. Aurinko oli tarttunut kevään tullessa melko nopeasti näkyen talvisin kalpeissa kasvoissakin pienenä päivetyksenä. Näyttipähän vähän terveemmältä.
Sitten tummien silmien katse siirtyi takaisin Evaniin.

"Jjaa. Oletko pitkälläkin lenkillä? Tai siis missä päin kaupunkia asut?"
Siinä missä toisen vastaukset vaikuttivat ehkä vähän lyhykäisiltä, tummemmalle ei koitunut varsinaisia vaikeuksia jutustella leppoisia.
"Koska sanoit.. Oikein myönsit olevasi urheilijatyyppiä...", Wolverine aloitti ja virnisti omalle painotukselleen. Eihän siinä mitään pahaa ollut, jos tykkäsi liikkua ja pitää itsestään huolta.
"...minun täytynee kysyä sinulta saanko polttaa iltapäivätupakan?"
Lause päättyi ja mies tavoitteli nyt aiemman päätöksens' nopeasti unohtaneena sekuntien verran toisen katsetta jo epäröiden askin sisältävää housuntaskuaan taputellen.

Sitten tämä siirtyi nopealla liikkeellä hieman kauemmas, yllättävän ketterästi äskeiseen raukeuteen nähden.
"Jospa istun vaikka vähän kauempana? Keuhkojesi kapasiteetti ei mene aivan puhki?", pienempi yritti jatkaa jo ennen toisen vastausta ja hymyili jälleen muistuttaen sillä hetkellä epäilyttävästi jonkinlaista leikkisää koiraeläintä.

_______

Maikku

"Tulen keskustasta." Myöntelen sitten vilkaisten juttelukumppaniani ja hymyilen varovasti. Hän vaikutti kepeältä puheidensa kanssa, ei ollut syytä pelätä. Vaikka hän nyt perään irvailikin ja kysyi lupaa polttaa tupakkansa.
"Ihan vapaasti, en kiellä." Vastaan sitten, kun en tohdi kieltääkään. Oikeasti vihasin tupakkaa, mutta en uskaltanut myöntää sitä hänelle. Eihän tuo voinut sille mitään, että oli koukussa moisiin myrkkyihin.
"Parempi." Myönnän sitten kun hän menee kauemmas istumaan.

_______

Synoi

Kun kieltoa ei toisen suunnalta kuulunut, Wolverine veti West-askin taskustaan ja sitten kokeellisesti veti huulillaan yhden syöpäkääryleen ulos askista. Hetken haparoiden mies etsi sytytintään, taskussahan se oli aamulla vielä ollut...?
Ei löytynyt enää. Hänellä oli muistikuva siitä, että jokin oli reittä vasten painanut hänen asetuttuaan laiturille makaamaan mutta enää sitä ei ollut.

Mies kurkisti laiturin rakoon ja irvisti. Sielläköhän se nyt makoili, meren pohjassa? Eihän tässä ollut kuin rantaa vielä, mutta laiturin alle olisi paha mennä kahlaamaan ja sukeltaminen taas ei ollut koskaan ollut hänen vahvuuksiaan. Ja sitä paitsi ajatuskin puistatti häntä. Puukotus, auto-onnettomuus, yliannostus, sydänkohtaus, liukastuminen jäisellä tiellä... Mikä tahansa voisi olla ihan siedettävää paitsi hukkuminen laiturin alle.
Eikä sytytin sitä paitsi enää edes eläisi jos...
Hei!
"Tuolla!", älähdys karkasi miehen suusta melkoisen riemukkaana. Punainen, vain pari lanttia maksanut sytkäri makasi laiturilla pienen matkan päässä, erään laiturin raon vieressä melko täpärästi.

Tupakka laitettiin palamaan lähes helpottuneena ja juttu saattoi jatkua nopean virnistyksen saattelemana.
"Se meinasi karata", mies totesi viitaten sytyttimeen ja vaihtoi asentoaan mukavampaan risti-istuntaan. Polvia alkoi särkeä, jos tässä kyykistelisi.
"Keskustasta siis... Eikö siellä ole kalliimpaa asua, mitä sinä teet työksesi?"
Rupattelu oli edelleen aika harmitonta ja arkista, joten sen suomin turvin mies uskalsi vielä uudelleen katsahtaa toista kasvoihin yrittäen kaiketi analysoida sitä kautta toisen ikää, persoonaa ja mahdollista työpaikkaa.

_______

Maikku

En voinut olla hämmästelemättä toisen puuhia. Ihan kuin tuolla olisi kateissa jotakin?
Ja niin, selvisihän se sitten lopulta, että sytkäri oli tipahtanut taskusta. En edes muistanut, että sellaista olisi tarvittu, mutta niin. Eihän ne tupakatkaan palaneet itekseen ellei sytyttänyt.

"Onhan siellä. No tuota, minä opiskelen." Kerron sitten vaivautuneena. Äiti ja isukki maksoi, kunnes saisin opiskeltua ammatin ja sitten aloittaa työt ja maksaisin pikkuhiljaa takaisin kaiken. Olisin ikusiesti köyhä kirkon rotta, velkaa vanhemmilleni.
"Entä sinä?" Kysyn sitten vastineeksi, kyllähän minua vähän kiinnosti tuonkin koti.

_______

Synoi

Tupakoinnin lomassa mies nyökytteli miettiväisesti toisen sanoille ja yritti kaiketi jollain tapaa yhdistää tämän kasvoja Welldonin maisemaan, kalliisiin kämppiin. Opiskelija, miten opiskelijalla oli varaa?
"Opiskelija... Mitä sitten opiskelet?", Wolverine kysäisi ja puhalsi savupatsaan veden ylle saaden kevään myötä heränneen pienen ötökkäparven hajoamaan joka suuntaan niille kaiketi hyvinkin kitkerän ja pahanhajuisen savun tieltä.

"Omat opiskeluni jäivät peruskoulun tasolle, siksi asun varmaan Fringesterissä."
Tokaisua seurasi naurahdus omalle itselleen, vaikka asia ei oikeastaan edes pitänyt paikkaansa. Ei hän siksi ollut vuokrannut halvinta mahdollista kämppää ja maksanut senkin vuokria myöhässä. Ei hän siksi joutunut suunnittelemaan ennalta mitä kaupasta uskaltaisi ostaa, jotta rahaa jäisi vielä tuntuvasti käteenkin. Syyt olivat aivan toisaalla. Tosin jos hän olisi alkanut aikanaan opiskelemaan kuten sisarensa olisi halunnut, olisiko hän nyt jossain muualla, toisessa tilanteessa?

"Pffffft."
Äännähdys oli tahaton, mutta vei ajatukset toisaalle itsestä ja omista valinnoista. Kuten oli tarkoituskin, kaikessa tahattomuudessaan.

_______

Maikku

"Mitä nyt vähän matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Musta tulee opettaja jahka nyt pääsen tuolta." Kerron miehelle. En tiedä vieläkään hänen nimeään, aikooko hän edes kertoa sitä? Keskustelu vaikutti sellaiselta, että tuskin kohtaisimme enää koskaan. Tai jos tapaisimme, niin emme tunnistaisi toisiamme enää silloin.

Vai olivat hänen opiskelunsa jääneet peruskoulun tasolle. Se oli jotenkin surullista, kun minä taasen opiskelin innolla sen jälkeenkin ja kaksinkertaisena olin minä opiskellut häneen verrattuna. Jahka nyt vain saisin opiskeluni päätökseen.
"Hyvä vaan, ei se jatkuva opiskelukaan ole mitään hauskaa. Siinä jää kaikkea muuta välistä kun on vaan nenäkirjassa." Tokaisen sitten.

Mitäköhän tuo ääni tarkoitti? Oliko hän tylsistynyt?
"Me ei taidettu esittäytyä?" Kysyn sitten arasti, vaikka seuralaiseni oli sellainen, ettei hänen seurassaan taatusti olisi tarvinnut pelätä mitään. Voittaisin tuo heikon pojankoltiaisen (joka kuitenkin oli mies) mennen tullen. Mutta silti, jotain siinä oli.

_______

Synoi

Ilme nuoren miehen kasvoilla käväisee suorastaan hämmentyneenä toisen kertoessa lisää opiskeluistaan. Ei hän ollut välttämättä toista miksikään talonrakentajaksi tai talipallonvalajaksikaan kuvitellut, mutta että ihanko opettaja? Kaiken lisäksi matemaattisten aineiden opettaja?
"Oho. Onko se sitten niin mielenkiintoista?", Wolverine kysäisee päätään koiramaisesti kallistaen, toispuolinen virne huulilleen leviten. Tarkkaamattomampikin olisi huomannut tämän äänestä kuultavan epäilyksen. Tosin jostainhan niiden matikanopettajien oli pakko tulla ja jos kukaan ei ollut kaavoista ja fysiikanlaeista ja atomeista kiinnostunut niin noh, ne jäisivät oppimatta myös vastahakoisilta koululaisilta ja vapaaehtoisilta korkeamman asteen opiskelijoilta.

Punapään vastaukseen Wolverine hymähti hieman ja kohautti olkiaan vastaamatta muuta. Olisiko hän halunnut opiskella enemmän menneisyydessään vai ei, sitä voidaan ajatella monelta kannalta.
"Hyödyllistä se olisi ollut kuitenkin, vai?", mies sitten tokaisi ja hymyili taas.

Ilme kuitenkin sammahti pian, kun loppupisteeseen poltettua tupakkaa pitelevä käsi värähti tuskin havaittavasti lähettäen saman reaktion toiseenkin käteen, jonka varassa mies nojaili laituriin koko alipainollaan. Silmäys käväisi juuri arasti kysymystä esittävässä seuralaisessa ja sitten Wolverine tumppasi tupakkansa laituriin ja heitti natsan veteen toivoen, etteivät kalat tai linnut tukehtuisi siihen. Sitten hän vaihtoi asentoaan niin, että saattoi istua käsiensä päälle mahdollisimman luontevasti. Ei ollut ehkä kovin turvallisuutta herättävä tunne, jos on istunut kymmenisen minuuttia vieraan pikkumiehen seurassa ja tämän kädet alkavat täristä. Eikö se tuokin mieleen skitsofreenikon tai vaikkapa ihan vähän narkomaanin?
Sen verran vasenta kättä liikutettiin vielä että tummat, auringossa tavallista ruskeammilta näyttävät hiukset saatiin pyyhkäistyä kasvoilta sivuun. Tällä kertaa hieman epävarmempi hymy käväisi nopeasti kasvoilla kuin varmistellen kaiken olevan, kuten äskenkin. Eli oikein mainiosti.
"Emme tainneetkaan. Olen Wolverine."

Esittäytyminen oli hoidettu, mutta ainakaan hän ei uskaltanut ojentaa kättään kätelläkseen. Ja olisihan se ollut jo melko turhaa, olivathan he keskustelleet tässä jo hyvän aikaa.

_______

Maikku

Vilkaistuani nuorukaista huomaan toisen käsien tärisevän. Olipa erikoista, ihan kuin toinen kokisi jonkin sortin kohtaustaan. Olikohan tupakoitsijoille aivan yleistä käsien täriseminen? En osaa sanoa, olen vähän kokematon siinä asiassa. Toinen vaikutti muutenkin liian nuorelta ja pieneltä polttamaan, mutta silti hän sitä teki. Ymmärsikö hän haitta vaikutukset?

Hän esitti vuorostaan kysymyksen.
"Kyllä mä siitä tykkään ja sitä on helpompi ymmärtää kuin monia muita juttuja." Selitän vähätteleväänsävyyn. Tyyppi vaikutti ihan järkevältä kaikesta huolimatta. Pian perään mies myös myhäili, että opiskelusta olisi ollut hyötyäkin.
"No kaipa siitä olisi ollut." Vastaan sitten myötäillen toisen ajatuksia.

Nyt hän vihdoinkin esittäytyi. Olipas toisella erikoinen ja hieno nimi!
"Sinullahan on hieno nimi... No minä olen Evan vaan." Sanoin sitten hieman arempaan sävyyn, vaikka pienemmän käytös olikin rentoa, eikä ollenkaan pelottavaa. Okei, siis jos ei laskettu sitä omituista käsien tärinää, jonka olin havainnut aikaisemmin.

_______

Synoi

Alkanut käsien vapina saattoi yhtä hyvin olla seurausta alhaiseksi päässeestä verensokerista tai yksinkertaisesti riippuvuusoireista, ehkä jopa molemmista. Tosin alhainen verensokeri ei ollut aiheuttanut hänelle ennenkään käsien tärinää näin pian, joten ehkä selitys olikin jälkimmäinen. Ajatukset olivat joka tapauksessa paenneet aurinkoiselta laiturilta kämppänsä keittiön kaappiin ja kaakaojauheeseen, tai oikeammin siihen mitä oli piilossa paketin alla. Amfetamiinia hän ei ollut vetänyt vähään aikaan itseasiassa tai ei ainakaan viikkoon, kahteen.

Ajatukset taas eivät ainakaan etäisen hermostunutta, levotonta oloa parantaneet ja uudemman kerran mies pyyhki hiuksia kasvoiltaan vaikka se ei ollutkaan juuri nimenomaiselle hetkellä erityisen tarpeellista. Hän voisi sytyttää uuden tupakan tai suosiolla jointin. Mutta toisaalta sekunteja sitten Evaniksi esiintynyt mies tuskin pitäisi kummastakaan ajatuksesta, eikä aina voi tietää mitä ihmiset tekevät tilanteissa joista eivät pidä.

"Hieno se on minunkin mielestäni, siksi käytän sitä mieluummin kuin järkyttävää englantilaista etunimeäni", Wolverine naurahti vastaukseksi, veteen katsoen. Tai oikeastaan hän katseli sinne heittämäänsä tupakannatsaa, jota jokin näytti maistelevan alhaalta päin.
"Älä syö sitä...", tämä kuiskasi tajuamattaan.
Kala ei vastannut pyyntöön. Natsa katosi veden alle ja mies ravisti päätään. Sitten hän katsoi Evaniin olkiaan kohauttaen, vaikkakin hivenen vaikeasti johtuen kämmeniensä paikasta polviensa alla.
"Toivottavasti en tappanut sitä."

_______

Maikku

"En ihmettele yhtään." Vastasin sitten turhankin nopeasti tosien sanottua jotakin hienosta englantilaisesta nimestä ja siitä, kuinka käyttäisi mielummin Wolverine nimeä. En uskaltanut udella enempää, etenkään sen jälkeen kun kuulin miehen mutisevan jotakin. Oliko tuo puhunut syömisestä jotakin? Kohotan aktseeni hämmästyneenä laiturista Wolverineen vain kuullakseni toisen toivovan, ettei tappanut sitä. Siis mitä? Nyt olin vähän ulalla tapahtuneista?
"Et tappanut mitä?" Kysyn sitten hämmentyneenä ja nolostuneena.

_______

Synoi

Toisen hämmennys hymyilytti Wolverinea hivenen, tosin kovin pitkiksi ajoiksi suupielessä väräjävä hymy tuskin oli kadonnut koko tapaamisen aikana. Nyt se vain välähti taas astetta leveämpänä ja kujeilevana käväisi kielikin hampaiden välistä. Sitten mies ravisti päätään.
"Kalaa. Toivottavasti en tappanut kalaa. Heitin natsan tuonne ja joku vedenelävä sieppasi sen", tämä vastasi pahoittelevasti kulmiaan kurtistaen.
Ilmeiden skaala vaihteli hänen kasvoillaan nyt kovin nopeassa tahdissa. Entäpä puheenaiheet sitten?

"Kuinka vanha sitten olet, jos opiskelet yliopistossa? En osaa heittää villejäkään veikkauksia kasvojesi perusteella."
Kyllä, puheenaiheetkin olivat ilmeisesti kovassa muutoksessa enenevässä määrin siitä edespäin, kun Wolverine hetki sitten tajusi käsiensä tärinän ja epämääräisen kaipuun laittomaan pussiin keittiössään.

_______

Maikku

"Ai.." Vastasin sitten toisen kertoessä natsasta ja kalasta. Onneksi vain niin, ettei mistään vakavemmasta. Sehän oli vain kala, eikä mitään sen kummempaa. Niitä tulee lisää ajan mittaan, ei ne katoa. Toisaalta jos ihmistäkin ajattelisi samoin... Mutta se olikin ollut itsetuhoinen ja tyhmä kala, kärsikööt siis teoistaan.

"Olen 21. Sinä?" Lyhyet ja ytimekkäät vastaukset, eikös se ollut nykyaikana ihan hmm.. normi? Veikkaisin toisen iäksi ehkä jotakin... No en osaa sanoa! Wolverine oli mielettömän pieni kokoinen, mutta kasvoiltaan vanhemman näköinen. Aika ristriitainen pakkaus kieltämättä.

_______

Synoi

Hänen oli pitänyt mennä käymään ruokakaupassa, mutta toisaalta jos hän halusi piristeensä päästä noutamaan, menisi siihen rahaa jopa yli kauppareissun tarpeen. Ettei hän vain jäisi taas velkaa maksettuaan juuri kaikki velkansa pois toissaviikolla? Se ei olisi hyvä juttu yhtään, kun ottaa huomioon että ruokaa oli kaapissa rajoitettu määrä muutenkin. Toisaalta ei rahan.. hmm, luvaton lainaaminenkaan ollut oikein hyvän kuuloinen ajatus.
Huomaamattaan Wolverine oli tuonut kätensä jalkojen alta ja tutkiskeli kynsinauhojaan hermostuneena. Kynnet eivät näyttäneet erityisen hyväkuntoisilta tai vahvoilta, se täytyi sanoa.

Tällä kertaa pienempi miehistä oli niin keskittynyt pyörittämään talousongelmiaan ja käsiään, että jopa hätkähti toisen äkilliseltä kuulostavaa vastausta hieman.
"Ahaa! Samana vuonna olet putkahtanut pieneen maailmaan, kuin minäkin", mies hihkaisi. Ensimmäinen sana lähti melko paljon kovemmalla, nauravaisemmalla äänellä suusta ulos varmaankin äskeisestä pelästyksestä johtuen.
Hermostuneisuus, keskittymisen puute, käsien hiuksenhieno tärinä. Voiko sitä enää muuksi muuttaa? Hänen olisi hivenen pakko saada nappi naamaan tai pari viivaa nenään.

"Missä päin sitten olet syntynyt? Jospa olisimme pötköttäneet samalla synnytyslaitoksellakin. Oletko Yhdysvalloista, Arizonasta?"
Puhetta alkoi tulvia miehen suusta solkenaan ja tulva keräsi huolettomasti mukaansa jokaisen mieleen poikkeneen sanan aiheeseen liittyen. Taka-ajatuksena alkoi olla piilottaa toiselta yhä paremmin iskenyt hermostuneisuus ja kasvava turhautuminen ajatuksiin, tarpeeseen. Voi tosin olla, että se ei ihan onnistunut Wolverinen väännellessä käsiään rintakehänsä tasalla, hiustensa seasta tekaistunkin pirteästi vilkuillen. Hän ei tiennyt miksi halusi niin valtavasti piilottaa asian punapäältä, hehän olivat kohdanneet ihan äskettäin eikä asialla olisi pitänyt olla merkitystä. Mutta oli sillä jotain merkitystä. Hän taisi uskoa Evanin paheksuvan tällaista enemmän, kuin jokunen muu tuttu ja tutun tuttu.

_______

Maikku

Hetken oli täysin hiljaista. Mitäköhän toinen mahtoi miettiä? Hänen kätensä tärisivät yhä hienoisesti ja hän vaikutti jotenkin levottomalta, kenties hermostuneelta. Käänsin katseeni kuitenkin nopeasti pois toivoen, etten häiritsisi häntä. Olisinpa vain jatkanut matkaani suoraan eteenpäin, poikkeamatta tänne lainkaan! Saattaisin olla jo puolessa välissä matkaa kotiin ja olisin ehtinyt käydä kaupassa ennen kuin palaisin kotiin kirjojen ääreen. Iso tentti oli edessä ja vaati valmistautumista liiankin paljon. Koko homma alkoi olemaan jo kovin väsyttävää puuhaa. Jatkuvaa tentteihin lukemista.

Ahaa! Toinen huudahti ja sai minut hätkähtämään. Päästyäni hätäännyksen yli toinen olli jo ilmoittanut olevansa samaa vuosimallia kuin minä.
"Niinkö?" Kysyin peitellen hämmästystäni. En olisi uskonut, tosin en ole edes varma mitä luulinkaan toisen iäksi. Pian perään Wolverine kysyikin jo synnynpaikkaani, olinko kenties Arizonalainen.
"Synnyn täällä Snowfinchissä." Kerron sitten suupieli hieman nykien. Aivan kuin hän olisi saanut jonkun pistoksen ja puhui nyt solkenaan minulle, mikä oli hieman hämmästyttävää, oikeastaan aavistuksen pelottavaakin. Tosin seuralaiseni käytöksestä olisi voinut päätellä aivan päinvastaista. Hän näytti nyt yhä hyvin hermostuneelta. Hermostutinko minä häntä? Pelkäsin liikaa kysyäkseni. Olinko minä kenties keskäyttänyt toisen puuhat? Mitä ihmsiet yleensäkään tekivät laitureilla?

Mieleeni tuli vain keski-ikäisiä, kaljamahaisia miehiä polttamassa kiellettyjä aineita.

_______

Synoi

"Ai hitsi. Olet ihan syntyperäinen kanadalainen siis", mies hymähti ja nyökkäsi mietteliäästi. Hän ei tuntenut äkkiseltään suunnatonta tarvetta enää toistamiseen kertoa omaa synnyinpaikkaansa, eiköhän se tullut jo selväksi että hän oli ylpeä Yhdysvaltain kansalainen. Ja mikäli ei, sai hän arvailla mitä vain.

Samalla näitä monen muun asian rinnalla pieniä ajatuksia pyörittellessään mies hermoili koko ajan pahemmin käsiään ja näitä typeriä vieroitusoireitaan, jotka olivat hänen ne tiedostettuaan käyneet pahemmiksi. Eihän hän ollut kauaa täällä selvin päin edes lojunut? Vaan miten sen kieltäisi, ilmeisesti ihan tarpeeksi kauan.
Sitten Wolverine keksi omasta mielestään nerokkaankin ajatuksen ja oli siitä niinkin onnessaan, että olisi hyvinkin voinut sytytellä hehkulamppuja päänsä päälle.
"Taidan olla tulossa kipeäksi. Flunssaa tai jotain.

Ja eikö se ollut ihan totta? Hän oli tulossa kipeäksi ihan pian.

_______

Maikku

"Jep." Minä vastasin rauhallisesti mitään muuta toteamatta. Se oli tarpeetonta. Mietein vaan toisen puuhia ja sitä olinko häirinnyt häntä liikaakin. Pian hän kuitenkin yritti häivyttää ajatuksiani sanomalla, että olisi tulossa kipeäksi. "Flunssaa tai jotain", niin hän sanoi. Minullakin on ollut pariin otteeseen flunssa, eikä minusta silloin kädet tärise sen enempää kuin muulloinkaan. Minusta hänen selityksensä tuntui huijaukselta. Yrittikö hän salata jotakin?

Minua kiinnosti hänen asiansa, mutta sellainen oli epäkohteliasta eikä kuulune minulle lainkaan. Niinpä en utele mitään, vaan tajuan kuitenkin sanoa jotakin.
"Voi olla. Ei laiturilla makoilu pidemmän päälle taida olla terveellistä." sanon rauhallisesti, katsellen muualle. Oikeastaan huomasin tuijottavani käsiäni.

_______

Synoi

Punapää saattoi olla pidemmän päälle ainoa joka huomasi tunnelman kiristymisen suoranaisesti. Wolverine jäi vain peläten sitä odottamaan silloin, kun pahin odotus oli jo käynyt toteen. Vai oliko se oikeastaan pahin mahdollinen asia tässä tilanteessa? Tuskin jos hän ei loppujen lopuksi huomannut.
Ajatukset liikkuivat hallitsemattomasti asiasta toiseen, mutta epämiellyttävällä tavalla väsyttävästi. Jos hän kuitenkin voisi sytyttää yhden jointin tässä... Ehkä Evan ei edes huomaisi eroa tupakan ja hasiksen välillä? Tosin kyllähän tämä varmaan tupakoimattomana haistoi jo tupakankin savun perin voimakkaana. Mutta kuka uskaltaisi ylipäätään edes epäillä ketään kaman poltosta suoraan? Ihmisillä oli tapana sulkea silmänsä sellaiselta ja uskotella itselleen, että se oli vain tupakkaa. Imelän hajuista tupakkaa.

"Äh, niinpä."
Vastaus oli hivenen vaisumpi kuin aikaisemmat moninaiset hihkaisut, virnistykset ja pulputus. Kulmatkin olivat kurtussa tapaan, joka kieli harkinnasta, tavatonta kyllä.
Silmäisy Evaniin. Fysiikan, kemian ja matematiikan opiskelija Evaniin, joka ei polttanut ja oli terveellisellä lenkillä rannassa.
Ei, ei hän voisi.

"Menevätkö kaupat pian kiinni? Ajantajuni taisi kadota täällä oleillessa", Wolverine sitten kysäisi nyt hupparinsa hihan suita kämmenien päälle nykien.

_______

Maikku

Toinen mutisi jotakin ja sitten oli jälleen hiljaista. Kireää hiljaisuutta, josta eräällä tavalla pidin. Saatoin palauttaa mielessäni raudan isotooppien rakennekaavoja mieleeni. Tentti oli hirvittävän tärkeä, se ratkaisisi millainen kesäloma on kyseessä. Jos mokaisin nyt, tulisi seuraavalle vuodelle lisää opiskeltavaa.

Oliko hän esittänyt juuri kysymyksen minulle? odottavasta ilmapiiristä saattoi päätellä niin. Nostan hieman hämmentyneenä katseeni vedenpinnalta ja mietin kuumeisesti, mitä Wolverine olisi voinut kysyä? Kaupasta jotakin, eikös vain?
"Minusta kaupat menevät kiinni tunnin tai parin päästä.. en ole katsonut kyllä kelloa vähään aikaan." Mietiskelen sitten ja kaivan puhelimeni esiin. Oikeassa olin, ne menisivät kiinni tunnin päästä. Saattoi olla, että osa olisi pidempäänkin auki.

Hilauduin seisomaan ja mietein samalla missä välissä olin mennyt istumaan. En muistanut tehneeni niin, mutta jokatapauksessa olin istuutunut. Käänsin katseeni Wolverineen. Arasti, en suoraan silmiin enkä kovin tutkivasti kehoonkaan. Toivoin, ettei toinen tuntisi oloaan vaivautuneeksi kun katsoin häntä niin. Itse en ainakaan tykännyt niistä, jotka tuijottivat minua.

________

Synoi

Huomaamattaan Wolverine on vienyt jälleen kätensä kasvojensa tasalle tällä kertaa kevyesti rystystään purren. Kuinka tämän typerän häilyvän olotilan saisi muutenkaan pois kuin tuimalla paukulla, sätkällä tai ihan tosissaan vain napakalla viivalla ellei pillerillä. Jälkimmäisiä ei toisaalta ollut saatavissa mistään ja jotenkin juuri loputtoman tuntuista hyvää oloa hän kaipasi nyt kaikkein eniten.

Kun Evan sitten nousi seisomaan ja jäi katsomaan häneen, käänsi pienempikin katseensa salamannopeasti toiseen hieman tutkimaton ilme kasvoillaan, ja hymyili sitten hieman jälkikäteen.
"Polvet jumissa tästä istumisesta, mutta jahka pääsen tästä jaloilleni, lähtisitkö kanssani kauppaan? Pitäähän opiskelijoidenkin syödä, hmm?"
Kysymys saattoi tulla yllätyksenä kenelle vain, myös kysyjälle itselleen. Ei hän oikeastaan ollut suunnitellut tätä kuin ohimenevän hetken ajan. Vaan jos toinen suostuisi, hänen olisi pakko kaupassa käydessään ostaa jotain syömäkelpoista ja laittaa rahansa vaikka pussilliseen leipää, ei purkilliseen aineita. Hän ei pääsisi silloin pakoon järkevää elämän puolta. Evan nimittäin vaikutti järkevältä, sellaiselta joka ei sotkeutuisi viinaan ja naisiin ja liiman imppaukseen, vaan vaikka.. pastaan!

"Syötkö pastaa? Tai nuudeleita? Lähdetään ostamaan nuudeleita."

_______

Maikku

"Kauppaan? No tottakai" Vastasin hieman hämmentyneenä äkilliselle ehdotukselle. Pian hän ehdotti pastaa, nuudeleita.
"Kuulostaa lupaavalta. Nuudelit siis." Jatkan sitten meitteliään sävyyn. Ainakin ne olisivat halpoja. Toivoin kuitenkin, ettei meitä katsottaisi oudoksuen kaupassa. No luulenpa, että Wolverinea katsottiin kummaksuen mihin hän ikinä menikin. Ei hän ainakaan ikäiseltään näyttänyt, joka sekin yksinään nosti katseita. Tai niin sitä luulisi ainakin.

Hämmästyneisyyteni pyrin peittämään sukimalla hihastani pölyä ja katsomalla tukevalle maalle laiturin päähän.

_______

Synoi

Toisen häkeltyneisyyttä Wolverine ei ottanut kuuleviin korviinsakaan, vaan vain väläytti kerrassaan ilahtuneen ja kiitollisen hymyn alkaen välittömästi hankkiutua jaloilleen ikään kuin peläten mielensä muuttumista. Vaikka toveri olikin nyt jo seuraksi suostunut, tämä tuskin alkaisi estelemään pienempäänsä jos tämä päättäisikin jäädä laiturille istumaan ruokaostosten sijaan.
Varmemmaksi vakuudeksi vatsakin päästi pienoisen ruikutuksen ja Wolverine itse vastasi pienellä irvistyksen sekaisella virneellä.

Vai pitäisikö hänen kuitenkin? Paljonko pussiin kotona oli jäänyt viimeksi? Entäpä jos hän polttaisi hasissätkän nyt ja ottaisi ihan rennosti, ostaisi jotain pahaa leipää mikä kuluu hitaasti ja...
Nnoh. Tummat silmät vilkaisivat hiussuortuvien lomasta tuonne ylemmäs, toisen kasvoihin nopeasti ja arvioivat hetken, uudestaan.
Ei todellakaan toimisi nyt.

"Nnoh, asut siis Welldonissa. Käymmekö me siis kaupassa täällä Sandsleyssä vai Welldonissa?", mies kysäisee ja joku saattaisi havaitakin tämän jääneen hieman pettyneen näköisenä tarkastelemaan heidän välistään pituuseroa nyt seisoessaan entistä tarkemmin.

_______

Maikku

"Kumpi vaan käy. Kalliita ovat varmasti molemmat." Vastaan nyt mietiskelevään sävyyn.
"Eiköhän täällä sataman lähellä ole jossakin hyvä kauppa, minne mennä." Jatkoin sitten ja hymyilin pienesti samalla kun käänsin pääni toiseen. Nyt kun toinen oli noussut seisomaan, hänen pienuutensa näkyi entistä selvemmin. Minua kävi oikeastaan sääliksi, sillä en usein tuntenut oloani pitkäksi. Olin sitten millaisessa seurassa tahansa, olin yleensä selkä niin munankuorella, että jäin oikeaa pituuttani alemmaksi. Ei tarvinnut katsella ketään alaspäin. Mutta nyt tajusin, että Wolverinessa oli oltava jotakin vikaa. Ei kukaan normaali ikäiseni ollut noin pieni, noin heikko. Noin naismaisen heikko ajattelin mielessäni.

Siltikään en tajunnut msitä se voisi johtua, enkä uskaltanut ottaa puheeksi. Pelkäsin toisen reaktiota, olihan se tunkeilemista yksityisasoihin.
"Mennäänkö?" Keskeytin sitten ajatukseni tuolla yhdellä sanalla.

_______

Synoi

Evanin aavistelu molempien kauppojen kallaudesta ei oikeastaan miellyttänyt toista miestä erityisemmin ja antoi sen näkyä kasvoilleen nyt avoimempana ilmehdintänä väännellen samalla hermostuneena särkeviä ranteitaan. Olisiko tuosta lämpimältä laiturilta kannattanut nousta ollenkaan? Joka paikka oli jumissa ja kipeänä, olo ylipäätään levoton nyt heti kun veri pääsi kiertämään aivoihin ja jokaiseen neljään raajaan.
"Mmn", mies vastasi nyt hajamielisenä laiturin toiseen päähän katsellen sulloen käsiään taskuihin.

Milloin hänen pitäisi maksaa vuokra? Edellinenkin oli tullut suoritettua liian myöhään ja jostain syystä isännöitsijä ei vaikuttanut pitävän hänen huolettomasta asenteestaan niiden vuokrien suhteen, joten tällä kertaa tämä tuskin tyytyisi odottamaan viikkoa kauemmin hänen maksamistaan.
Olisiko se jo ensi viikolla? Ei, seuraavalla varmaankin. Toivottavasti.

Asiaa pohtien Wolverine lähti seuraamaan punapäätä kasvoilla nyt aiempaa hermostuneempi ilme.
"Miksi asuminen ja eläminen onkin niin heeeeelvetin kallista?", tämä sitten tokaisi ääneen ja naurahti kitkerän puoleisesti vilkaisten seuramiestään.

_______

Maikku

"Onneksi nuudelit eivät maksa kuin reilun dollarin paketilta." Huomautin sitten. Ei se ollut kovinkaan paljoa, edes kalliilla seudulla. Oikeastaan olimme kylläkin Dockstonin puolella, joten kävisimmekö siellä kaupassakin?
"Mutta entä jos käväisemme Dockstonin puolella? Siellä on halvempaa, ainakin luulisin niin." Wolverine oli valittanut asumisen ja elämisne kalleudesta, johon minä kohautin olkapäitäni.
"Kaipa siksi, että ihmiset tajuaisivat hankkia töitä, eivätkä nuokkuisi sohvalla koko elämäänsä." Irvistin sen sanoessani. Kaikki kemialliset yhtälöt olivat kadonneet meielestäni, joten nyt olisi sitten keskityttävä tähän Wolverineen. Täytyi kyllä myöntää, että olin sentään yhdestä asiasta samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Eläminen oli nykyään liian kallista.

_______

Synoi

"Mutta nuudelit ovat omituisia!", pienempi älähti kiireesti Evanin tokaisuun ja huiskaisi vasemmalla kädellään yhtäkkiä aiempaan nähden hyvinkin suurieleisesti, eikä edes vaivautunut selittämään asiaa sen enempää. Virnisti vain ja pudisteli sitten päätään.
"Täytynee ostaa teetä, se ei ole kamalan kallista jos osaa valita oikeat paketit."
Aavisteluihin kaupasta hän ei edes huomannut vastata alkaessaan laskeskelemaan, paljonko hänellä oikeastaan oli varaa tuhlata tällä reissulla ja pitäisikö hänen ottaa ristialtista velkaa jostakin. Sopi vain toivoa, että toinen ei jäisi turhan pitkään ihmettelemään Wolverinen äkisti hajamieliseksi ja hivenen huolestuneeksi muuttunutta olemusta.

Punapään irvistykseen Wolverine ei kuitenkaan osannut vastata samalla mitalla jumiutuessaan hetkeksi miettimään toisen sanomaa. Niin töitä, pitäisikö hänen kuitenkin lähteä viimeistään ensi viikolla käymään työvoimatoimistossa katsomassa millaisen epämiellyttävän ja huonopalkkaisen työn hän saisi peruskoulupapereillaan?
Ehkä, saisi nyt nähdä.
"Niin..."
Mihin tuo oli ollut vastaus ylipäätään?

_______

Maikku

Oliko tuo juuri sanonut nuudeleita omituisiksi? Ainoa omituinen, jonka tässä näin, oli Wolverine. Tai ei, hän ei ollut omituinen. Hän oli pelottava. Ja hän oli juuri ilmoittanut ostavansa teetä.
"Teetä? Mutta mitä otat sen kanssa? Ehkä jotakin leipää? Sämpölöitä?" Yritin puhua rauhalliseen sävyn, mutta kuulostin ylihuolehtivalta äidiltä. Minusta alkoi myös tuntua, että tämä jäisi tähän jahkailuun, eikä etenisi kauppaan asti koskaan.

_______

Synoi

Wolverine jäi katsomaan toiseen tämän esittämän kysymyksen jälkeen ja sekunti sekunnilta virnistys leveni, ennen kuin tämä päästi tukahtuneen naurahduksen ulos suustaan ja ravisteli päätään.
"Vaikkapa leipää. Tai niitä helvetin nuudeleita."
Tokaisua seurasi uusi naurahdus ja niine hyvineen mies lähti kävelemään laiturin toista päätä kohti vilkaisten hetken päästä taakseen tarkastaakseen tulisiko hänen ruokavahtinsa.

"Minä olen niin pieni, että voin mennä hukkaan matkalla. Olen oikein kiitollinen, että tulet", tämä sitten keksi huikata ja hymyili uudestaan. Tarkoituksellista vertauskuvallisuutta hän ei uskonut Evanin huomaavan ja miksi olisikaan, eihän toisella voinut olla aavistustakaan siitä millaista hukkaan menemistä hän saattoi tarkoittaa...

_______

Maikku

Värähdin hieman tahtomattani kun toinen kirosi. Hän oli kuitenkin luvannut ostaa teensä kanssa leipää tai nuudeleita, joten saatoin vihdoinkin tuntea hyvää mieltä. Hän oli varmaankin jonkun sortin syömishäiriöstä kärsivä, siksi hän nauroi ruuasta puhumiselle noin muutenkin. Äkkiä hän lähtikin matkaan ja minä menin perässä. Kuin koiranpentu, joka sittemmin jäisi portin toiselle puolelle surullisilla silmillä... Ravistelin mielikuvan päästäni.

Hämmästyin toisen puhuessa avoimesti pienuudestaan ja olevansa kiitollinen, kun tulin hänen kanssaan ruokakauppaan. Epäilin, ettei hän olisi mennyt sinne ilman minua. Raukkaparka piti itseään varmaan niin lihavana, ettei ollut syönyt varmaan pitkään aikaan. Hän lenkkeilikin varmasti paljon, tosin siltä hän ei vaikuttanut. Hän piilotteli syömishäiriötään hyvin. Siitä huolimatta, että olin keksinyt syyn, en voinut vastata muuta kuin mutisemalla jotakin. En uskaltanut sanoa mitään.

_______

Synoi

Kun toisen oli sitten varmistettu seuraavan, Wolverine käännähti jälleen ympäri ja sulloi kädet taskuihin tunnustellen vasemmassa taskussaan lepäävän tupakka-askin pehmeäksi kulunutta reunaa ja naputti sen kylkeä etusormensa kynnellä. Hiljaisuutta kesti kauppaa kohden melko pitkästi ja vasta venesataman jo jäätyä taakse mies käännähti uudestaan seuralaisensa puoleen.

"Asutko yksin? Onko sinulla sisaruksia? Oletko kotoisin täältä?", hän täräytti yhteen putkeen ja jäi katsomaan sitten odottavasti yläviistoon perässään seuraavaan Evaniin. Ei hiljaisuudessa ollut mitään vikaa tavallaan, mutta jotenkin toisen hiljaisuus oli sen verran hermostunutta että se meinasi tarttua. Ja vaikka toinen ei olisikaan ollut hermostunut ja tämä oli vain väärää tulkintaa niin jostain sitä hermostusta tarttui. Ja se hermostuminen työnsi tupakat ja kannabissätkät sisältävää askia itsepintaisesti mieleen samoin kuin kokaiinikätköä, amfetamiinia, oluttuoppia, Charlaa...
Miten niin Charlaa? Ei hän ollut ajatellut siskoaan taaskaan aikoihin. Pitäisikö soittaa, että hän oli yhä hengissä? Se ei ollut niin itsestäänselvää varsinkaan sisaren mielestä.
Tosin olisiko sekään niin kovin reilua?

_______

Maikku

Matka kulki minulle suosiollisissa merkeissä, eli ihan hiljaa. Pelkäsin kuitenkin mahdollista kyselytulvaa, jota tuo muhi päässään. Sellaisen sain myös kokea.
"Vou, hidasta vähän." Naurahdan vähän vaivautuneena.
"Asun yksin, tapaan vanhempiani viikonloppuisin. Ei, ei sisaruksia. Olen kotoisin täältä." Vastasin sitten jokaiseen kysymykseen järjestelmällisen huolellisesti. Onneksi kauppa oli juuri edessä, joku marketti.
"Mennäähän sisään." Hoputin sitten Wolverinea.

_______

Synoi

Jokin Evanin vastauksissa oli kirvoittaa Wolverinesta tarkentavan lisäkysymyksen jos toisenkin, mutta kauppa tosiaan alkoi tulla tielle. Itseasiassa kirjaimellisesti, sillä toiseen päin kääntyneenä hän oli kompastua kaupan oven sivulla olleeseen tappiin, jonka tarkoitus oli kaiketi pitää ovi auki tarpeen vaatiessa. Onnistuneesti mies kuitenkin kompuroi pari askelta, heristi kantaaottavasti keskisormeaan tahdottomalle ja tiedottomalle tapille takanaan ja hymyili sitten kerrassaan herttaisesti Evanin suuntaan.
"Jjuu. Nuudeleita ja pastaa~"

Kuitenkin heti tuulikaapissa pikkumiehen reipas meno pysähtyi, kun tämä muisti heristellä takkinsa taskua ja siellä olevia käteisvaroja. Pitäisihän sitä olla vielä, mutta paljonko tarkalleen? Ajatuksineen Wolverine suuntasi pullonpalautusautomaatin vierelle ja tyhjensi takkinsa sisällön jokseenkin vaikean näköisesti tasakantisen roskalaatikon päälle.
"Nnojoo, kyllähän tällä leipäpussi, margariinia ja teetä irtoavan. Suklaapatukkaa ei varmaan, mutta.. tokkopa tuo haittaa", mies mutisi itsekseen ja sieppasi sitten pari viiden dollarin seteliä ja kolikot farkkujensa taskuun josta ne olivat helpommin saatavilla. Sormensa hän oli tainnut onnistua sörkkäämään johonkin oluttahraan, mutta pyyhki ne sen kummemmin kursailematta farkkuihinsa lähtien taas sotamarsalkan varmuudella kohti kaupan varsinaista sisäänkäyntiä.
"Kalja on ällöttävää. Viina yhtä omituista kuin nuudelit. Tee kelpaa."

Miehen omaehtoinen jupina ja selitys milloin mistäkin alkoi saada jo hektisiä piirteitä tupakka-askin poltellessa jo pahasti taskussa jointteineen päivineen.

_______

Maikku

Hän myönsi sen jälleen, oikein säälitti. anorektikko, miksei hän supraan myöntänyt, ettei välittänyt mistään ruuasta.
"No onko sulla jotain muuta ruokaa, josta tykkäät? Niinku papukeitto esim?" Yritin parhaimpani mukaan saada toista syömään jotakin. Edes. Toinen oli käväissyt aikaisemmin pullojen palautusautomaatilla, mutta oli tullut jo takaisin.

Otin itselleni ostoskorin ja menin sisälle ostospuolelle.
"No, papupataa vai pastaa?" Kysyn sitten.

_______

Synoi

Vasta huomattuaan Evanin pinosta ottaman ostoskorin tajusi myös pienempi miehistä käännähtää takaisin ja ottaa yhden. Helpottaisi kai se elämää mukavasti tämän pakollisen ostosreissun aikana. Toisen ehdotus papukeitosta sai Wolverinen ääntelemään inhoavasti ja ravistelemaan päätään niin ripeästi, että päässä keikkunut huppu tipahti selkäpuolelle peittämästä tummia hiuksia, eikä hän turhaan vaivautunut kiskomaan sitä takaisin. Olkoot.
"Papu on ällöttävää. Mitä se töhnä papujen sisällä oikein on, varmaan jotain.. suolistobakteeria."

Leipä ilmeisesti kuitenkin kelpasi, sillä leipähyllyille Wolverine suuntasi pistäydyttyään ensin ohimennen hedelmien vieressä nappaamassa muutaman hyvän näköisen ja keveän, pienen omenan mukaansa. Painon perusteellahan ne hinnan määrittelivät?
"Mikä leipä on hyvää ja halpaa? Hapankorppu tosin säilyisi pidempään, eikö vain?", mies kyseli samalla kun veuhtoi korinsa kanssa päättäväisesti eteenpäin pujotellen kätevästi perheenäitien ja opiskelijoiden lomasta. Ohimennen tiensä koriin löysi myös kaksi pussia jonkinlaista hassun väristä makaronia, tarjouskyltti kun näkyi olevan hyllyn kyljessä.

_______

Maikku

Ilmeisesti hänelle ei kelvannut papupata, mutta nyt huomaan pojan kokoisen Wolverinen hyökänneen leipien kimppuun ja sinne mentyäni kuulen hänen kyselevän mikä olisi parasta leipää. Ja hän ehdotti minulle ihan tosissaan hapankorppuja! En tiedä mikään minuun meni, mutta tunsin käsittämätöntä suuttumusta sillä hetkellä. Kuinka toinen saattoi ehdottaa moista?
"Herranen aika, miten sinä voit luulla että hapankorpuilla elää! Niissä ei ole ravintoarvoa nimeksikään!" Huudahdan sitten toiselle, sillä täytyihän hänen olla aivoton kun luuli elävänsä hapankorpuilla.
"Se on korppu, ei leipä." Täydensin vielä ja huomasin korissa makaronit ja kaksi mahdollisimman pientä omenaa.
"Herrajesta! Eihän tuollaisella korilla... Nyt kuules se kori tänne niin minä hoidan asian puolestasi! Onko sulla edes jotakin ruokaa, jota syöt?" Vihainen äänensävy. Yritin napata korin hänen otteestaan. kyllä minulla nyt sen verran rahaa olisi, että näyttäisin mokomalle syömishäiriöiselle kakaralle mitä kuuluu syödä.

_______

Synoi

Toisen huudahdus sai pienemmän kääntämään katseensa Evaniin pienellä viiveellä ja kulmat kohosivat silmille karkailevien otsahiusten alla mainittavan hämmästyneesti. Ravintoarvoa? Sellaisia asioita hän ei oikeastaan ollut miettinyt etsiessään alennuksia hyllyistä eikä muista milloin viimeksi hän olisi tarkistanut millaisia lisäaineita ja muita mölliäisiä selostuksessa lukisi.
Tokkopa koskaan, vaikka ehkä Charla oli ollut asiasta kiinnostuneempi?

Joka tapauksessa hänen korinsa katosi nopeasti käsistä ja hitaasti jonkinlainen huvittunut ja edelleen lievästi häkeltynyt virnistys alkoi levitä pikkumiehen huulille.
"Mitä ihmettä sinä riehut?", tämä tokaisi ja veti kädet ristiin rinnalleen vaihtaen painoaan toiselle jalalleen lähes nauraen. Punapää oli räikeästä hiusväristään huolimatta käyttäytynyt tähän asti melkoisen tyynesti ja peräti varautuneesti häntä kohtaan, joten tämä oli näillä näkymin uutta. Vaan ehkä tällä olikin sitten temperamenttia enemmän kuin ensikohtaamisella voisi uskoa.

Mutta kuitenkin tilanne alkoi näyttää omalla tavallaan aivan hyvältä. Miehen riehuminen ja tuohtunut äänensävy antoivat kyllä olettaa muuta, mutta Wolverine itse näki tässä jonkinlaisen mahdollisuuden. Hyvä on, olisihan se tietynlaista hyväksikäyttöä mutta hei, Evan aloitti! Tosin ensin olisi hieman peruutettava.
"Minulla on rajallinen määrä käteistä ja sinun rahasi ovat sinun rahasi. Ei sinun tarvitse minun elämistäni alkaa maksamaan, vastahan me tapasimme, babe~", mies naurahti ja yritti tarttua hivenen hitaasti, mutta varmasti korinsa kahvaan.

_______

Maikku

Onnistuttuani nappaamaan ostoskorin huomaan,e tten saa vastausta kysymykseeni. Sen sijaan hän selittää minulle, että käytössä oli vain rajallinen määrä käteistä.
"Näytänkö minäkään ökyrikkaalta? Kuule, voi sitä silti syödä kunnolla vaikka rahaa ei olisikaan. Oliko niitä lempiruokia?" Tuohtunut äänensävyni pysyi, vaikka korvissani särisi toisen kutsuttua minua epäilyttävästi 'babe'. Mieleeni palautui hetkellisesti Takashi, mutta siirsin ajatukseni takaisin laihaan, syömishäiriöiseen mieheen edessäni.

_______

Synoi

Toinen nyökytteli Evanin yhä nyreään vastauksen ja huitaisi hiukset silmiltään katsellakseen hieman ympärilleen. Toinen ilmeisesti aikoi maksaa todellakin hänen syömisensä tälle päivälle ja todennäköisesti muutamalle päivälle eteenpäinkin, mikäli ruokaa tulisi ostettua yhtään enempää kuin tavallisesti. Edelleen kuitenkin hieman vastahankaisen oloisena Wolverine ynähti ja katsoi koriinsa.
"Hapankorppujani et ainakaan vie. Omenoita voin hakea lisääkin jos on pakko", tämä tokaisi luovuttuneisuus äänessään ja käännähti ympäri, takaisin kohti hedelmäosastoa.

Sanoista tekoihin. Omenoja poimittiin lisää kaksi kappaletta ja hienoisen harkinnan jälkeen hyllyltä lähti liikenteeseen myös paketillinen riisiä. Se säilyisi ja olisi hyvää. Tosin tokkopa kelpaisi Evanille, vai? Mies vei korinsa toisen nenän alle suurieleisesti ja tuhahti.
"Mitäs ehdottaisit?"

_______

Maikku

Merkit olivat niin selviä. Oikein säälitti kun hän haki pari pientä omenaa lisää. Mies haki myös pussillisen riisiä.
"Pidätkö tonnikalasta? Se on halpaa ja voisit ostaa sitä riisille kaveriksi." Ehdotan sitten jo asiallisenpaan sävyyn. Kala oli terveellistä ja jos saisin hänet ostamaan tonnikalaa öljyssä, niin se olisi rasvaistakin.

_______

Synoi

Toisen kysyessä kysymystään Wolverine puolestaan rusautti kiireesti jumiutuneita niveliään kämmenestä, jatkoi niskallaan ja oli jo pohtia ääneen oliko hän muka oikeasti nukkunut viime yön sängyssään. Saattoiko joku pieni laituri-parka ja päiväunet tällä tavalla lukittaa joka paikan? Vai oliko hän kenties edelleen alitajunnassa hermostunut, hermostuneempi. Hänhän tasan tarkkaan tiesi kyllä mistä hän helpotuksensa saisi, mutta sitä ei uskaltanut miettiä ruokakaupassa.
Mutta hei..! Jos Evan ostaisi hänelle tänään sapuskat, hänen loput rahansa jäisivät taskun pohjalle.

Hymy leviää äskeistä helpottuneempana huulille ennen kuin mies ehtii sitä estämään. Kysymykseen tonnikalasta tämä vastasi nyökyttelemällä pontevasti.
"Tonnikala on ihan okei. Ja tiedätkös, paprikaa! Riisiä, currya, tonnikalaa ja paprikaa! Tosin paprika on kalliimpi vihannes", Wolverine hihkaisi ja vilkaisi toiseen varovasti hiustensa lomasta tietäen suunnilleen koska saavutti tavoitellun koiranpennun katseen tummine silmineen.
"Tonnikalaa ja sen sellaista. Makaroonia, riisiä, hapankorppuja. Olisiko siinä vai mennäänkö hampurilaisellekin vielä?"
Naurahdus oli taas askel huvittuneempaan, mutta toisaalta hän hetken päästä jo katui kysymystään, retoristakin. Hän ei uskonut voivansa odottaa enää niin kauaa, oli Evan sitten kuinka moniulottuvuuksinen punasipuli hyvänsä.

Moniulottuvuuksinen viiva ja kulhollinen riisiä ja teetä, se kuulosti joka tapauksessa loistavalta.
"Mitä sinä sitten aiot syödä? Täysjyvää, lohikeittoa, kanasalaattia?"

________

Maikku

"Se kuulostaa oikein hyvältä." Totean, kun huomaan toisen ehdottaneen jo curryä ja paprikaa. Hienoa. Sitten kun hän söisi jatkossakin yhtä terveellisesti, niin olsiin hyvin tyytyväinen. Omahyväinen hymy olisi kiipinyt huulilleni, jos olisin omistanut sellaisen ilmeen. Sen sijaan huomaan hymyileväni vain tavallista, arkaa hymyäni.

Huomaan Wolverinen ehdottaneen jo hampurilaisille menoa. Pudistelen kuitenkin päätäni sille.
"Mun täytyy kyllä jatkaa amtkaani kotiin tän jälkeen." Sanon vastaukseksi siihe hampurilaisjuttuun.

Nyt huomaan naurahtavani uudestaan, kun Wolverine tenttaa minulta, mitä sitten itse aion syödä.
"Aion laittaa pizzaa." Ilmoitan sitten ja nappaan ananasta hyllystä omaan koriini ja koska samaisilla hyllyillä oli myös tonnikalaa, alitan tonnikalaa kolmisen purkkia Wolverinen koriin. Jatkan sitten amtkaa vihannesten luokse ja punnitsen kaksi punaista paprikaa Wolverinelle.

_______

Synoi

Ai pizzaa? Se kuulosti hyvältä kyllä. Oikeastaan lähes niin hyvältä että hän voisi tilata sellaisen tänään tai huomenna, ellei olisi jo keksinyt rahoilleen ihan muuta käyttöä. Mitäpä jos hän jo ensi viikolla etsisi vapaata aikaa työvoimatoimistoon tai alkaisi kysellä tuttaviltaan. Kyllä sitä nyt aina jossain tehtiin remonttia tai maalattiin muuten vain. Tämä rahatilanne kun alkoi jo oikeasti ahdistaa, sitä kun oli löydyttävä niin moneen erilaiseen asiaan.

Mies nappasi hyllystä paketillisen länsimaissa usein tuntemattomampaa oolong-teetä punniten kylläkin hetken sen ja tavallisen mustan teen välillä. Sitten hän hitaasti lähestyi taas Evania ja tiputti teepaketin koriinsa. Samassaa hänen huomionsa kuitenkin keskittyi myös lähempänä olevaan makeishyllyyn, jota tämä lähestyi edelleen hitaasti ja käännähti sitten taas pidempänsä puoleen.
"Kuule... en ole hyvä tässä tällaisessa, mutta.. tarkoitan että kiitos~ Minä en olisi saanut tätä kaikkea itse ostetuksi."
Sanojensa päälle mies hymyili taas tavoitellen sekuntien verran toisen silmiä, vaikka ei oikeastaan uskonutkaan sillä olevan niinkään väliä ujolta vaikuttavalle Evanille. Mutta olihan se rehellisyyttä ja avoimuutta kaiketi?

Makeisia lapsekkaan ahneesti silmäiltyään Wolverine oli myös tehnyt pienen päätöksen.
Kun toinen käveli hänen ohitseen kohti kassaa ja kenties joitakin hyllykä korissaan pitsatarpeita, tottunut mutta edelleen hermostunut käsi käväisi tuskin havaittavasti hyllyn puolella. Sydän sykähti kurkkuun ja adrenaliini kiehahti vatsassa ympäri yrittäen saada häntä juoksemaan.
Mutta askeleet eivät nopeutuneet hiukkaakaan ja käsi käväisi luontevasti farkkujen taskussa, veti esiin sytkärin ja katseli arvioivasti sen sisältämää kaasumäärää. Pitäisikö hänen piankin ostaa uusi sytytin? Ei ilmeisestikään ja tulentekotarpeet hävisivät jälleen näkyviltä.

"Oletko nyt ihan varma tästä? Saisin minä suurimman osan maksettua itsekin. Tai siis tonnikalaa joutuisin vähentämään ja ehkä pastankin, jos haluan noita omenoita mutta...", sanelu jatkoi taas luontevasti unohtaen kokonaan farkkujen taskuun luvattomasti päätyneen suklaapatukan, vaikka lapsenomainen jännitys ja innostus kuplikin yhä vatsan pohjassa.

________

Maikku

Jatkan matkaani nappaillen koreihin tarvittavia aineksia, kunnes pääsen kassalle ja huomaan Wolverinen tulleen lähettyville. Viimeksi olin huomannut hänet makeishyllyllä, mikä oli jo yksinään hyvin yllättävää. Hän taisi siis pikemminkin olla jokin bulimikon ja anorektikon risteytys. En oikein osaa sanoa. Outoa kumminkin. Wolverine sanoo minulle kiitoksen, mihin nyökkään vain ja vilkaisen hänen kasvojaan nopeasti.
"Eipä mitään. Kunhan ei oteta tavaksi." Naurahdan sitten vielä sanojeni vakuudeksi.

Kunnes tulee esille se seikka, että Wolverine kysyy minulta, olenko minän yt aivan varma. No itseasiassa taskurahani riittäisivät varmaankin juuri ja juuri.
"Hyst, ennen kuin muutan mieleni." Sanon sitten vitsailevasti, mutta kadun heti. Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja, hän oli juuri itsekin myöntänyt ettei söisi senkään vertaa mitä oliin koriin lapannut.

_______

Synoi

Saattoi hyvinkin olla, että Evanin epävarmuus oli ollut alkukankeutta silloin laiturilla sillä nyt hän jopa naurahteli ääneen ja heitti jonkinlaisia vitsintynkiä kauppajonossa. Mutta niin miksipä ei, olihan hän sentään niin rentouttava seuralainen vai kuinka?
Mutta siltikin toinen oli paljon mielenkiintoisempi ja moniulotteisempi, kuin hän saattoi olettaakaan. Olisivatko silloin hänen olettamuksensa myös toisen tiukasta moraalista hivenen liioitellut? Ehkäpä hän olisi sittenkin voinut laiturilla sytyttää sen makeammankin sätkän ja vähän katsella miten Evan olisi reagoinut.
Äkkiä Wolverinen vatsa urahti kovaäänisesti, ennen kuin hän ehti vastata toisen sutkautukseen.
"Ei ei, en voi kieltäytyä enää, luulisin", mies hymähti ja tökkäsi vatsaansa terävästi saadakseen sen hiljenemään. Riisiä ja teetä ja viiva, ihan pian.

Nyt alkoi kuitenkin olla myöhäistä ja pian hän pääsisi polttamaan rauhoittavan jointin joka tapauksessa. Jonossa heidän edellään kulki joku tummaihoinen, keski-ikäinen nainen ja lappoi lukuisia ostoksiaan liukuhihnalle. Kärryjen lastenistuimessa puolestaan istua kökötti suurisilmäinen, jokseenkin hämmentyneen oloinen lapsi joka taisi lähemmin tarkasteltuna katsella Evania.
"Se pitää sinusta. Tai sitten pelkää", Wolverine naurahti ääneen ja vilkaisi pidempäänsä ehkäpä hivenen arvioivasti, kunnes jono sitten nytkähti äkisti eteenpäin naisen työntäessä kärrynsä pois tieltä.

Nuori myyjätär vilkaisi ensin Wolverineen niin terävästi kaiketi piilolinssien terävöittämillä silmillään, että tämä hätkähti. Oliko tyttö ehkä huomannut hänen näpistyksensä? Suklaapatukka taskussaan poltellen mies väläytti hermostuneen hymyn ja osoitti sitten etusormellaan Evaniin kiirehtien sitten samaan suuntaan kuin ostoksia tehnyt perheenäiti sekunteja sitten. Ostoskorinsa hän jätti suunnilleen puhtaalla omallatunnolla toisen huostaan.

________

Maikku

Kauppajonoon päästiin harvinaisen nopeasti. Yleensä tein vielä viime hetkellä ukäännöksen ja hain lisää ostoskoriini jotakin. Kuten viimeksi olin haknut vielä jauhoja kaikenvaralta lisää, vaikka niitä oli pussillinen kotonakin. Eikä äitikään tykännyt jatkuvasti pizzan teosta. Mutta minkäs sille mahtoi, kun ei kovasti muutakaan osannut tehdä, vai mitä?

Edellä olevan naisen lapsi katsoi minua. Suuret silmät tuntuivat pelottavilta, etenkin sen jälkeen kun Wolverine totesi lapsen pitävän minusta. Tai sitten pelkäävän. Pelkkä ajatus siitä,e ttä joku saattaisi pelätä minua tuntui kovin omituiselta.
"Niinkö luulet?" Kysyin hermostuneena takaisin. Pian nainen kuitenkin edelläni meni maksamaan ja oli vuoroni latoa kahdet ostokset liukuhihnalle. Ensin omani, sitten perään Wolverinen. Siirryin pian minäkin maksamaan, kun Wolverine suhahti johonkin. En jäänyt sen kummemmin aktsomaan mihin hän oli mennyt.

Kassaneiti oli sanonut jotain. Ah, vaihtorahoja hän tietenkin jo antoi takaisin. Vilkaisen häntä arasti ja otan sitten vitosen kukkarooni takaisin. Toivotaan, ettei Wolverine huomannut onnetonta vitosta kukkaroni pohjalla siinä vaiheessa, kun sitä kukkaroon tungin.

Menen pakkaamaan omia tavaroitani toiseen pussiin ja toivon olettaen, että tämä syömishäiriöstään alilaiha ja pieneksi jäänyt Wolverine nostelisi omat ruokansa toiseen pussiin. Jaksaisiko raukkaparka edes kantaa sitä?

_______

Synoi

Hetken Wolverine sai odotella kassan toisessa päässä kauppatavaroita pienen hetken ja tarkkaili puolet ajasta edelleen hämillisen näköistä lasta, jonka otsahiukset olivat syystä tai toisesta kiinnitetty merkilliseksi työhdöksi pään päälle. Ehkäpä ne olivat tuon ikäisellä vielä pahasti tiellä? Ilmeisesti tämä myös näki edestä nostettujen hiustensa takaa hänet vallan mainiosti, koska vielä äidin nostaessa häntä lattialle taluttaakseen tämän kädestä pitäen kaupasta ulos kauppakassi toisessa kädessään, taapero katseli häntä.
Siinä vaiheessa äitikin tiesi vilkaista taakseen eikä ilmeisesti pitänyt tippaakaan hänen olemuksestaan taikka katseestaan, sillä kasvoille ilmaantui oitis jokseenkin ylenkatsova ilme ja lasta hoputettiin eteenpäin terävin sanoin.

Moisesta välittämättä mies käännähti ympäri juuri parahiksi nähdäkseen Evanin ujon vilkaisun kassaneidin suuntaan eikä osannut sanoa mistä moinen saattaisi johtua. Vain yksi seteli päätyi takaisin kukkaroon, mutta toisaalta Wolverine ei ehtinyt erottaa mikä numero paperilla seisoi. Tavarat kuitenkin liukuivat hänen eteensä, joten kaipa ne oli kaikki saatu maksettua ja Evanin seuraava ostosreissu olisikin sitten sen ajan murhe.

Mies nappasi toisen pusseista käteensä ja alkoi lappaa tavaroitaan sinne jostain syystä kasvavalla kiihtymyksellä. Ajatus kotona odottavasta laittomasta pussukasta ei meinannut jättää häntä enää rauhaan.
"Muistin juuri yhden asian. Täytyy kaiketi... pitää kiirettä", tämä selitti hätäisesti Evanille ja väläytti nopean, hivenen hermostuneen hymyn. Savukeaskikin alkaisi pian palaa taskussa varmaan ihan omia aikojaan, jos hän ei huomioisi sitä.

_______

Maikku

Huomasin vilkaistuani sivulleni vaivihkaa, että Wolverine pakkasikin tavaroitaan aika reippaalla tahdilla. Saatuani omat tavarani siististi kassiin kuulen hänen selittävän minulle, että hän oli juuri muistanut jonkun asian. Asian, jonka takia täytyii pitää kiirettä. Mieleni teki kysyä, että kuten? Mutta jätin suosiolla kysymättä. Tiesin, ettei hän vastaisi rehellisesti. Sitäpaitsi saatoin melkein jopa arvata aiheen. Joku laihdutusohjelma alkaisi, vaaka odottaisi tai edellisestä oksentamisesta oli liian pitkä aika.

"Okei, no pistetään vauhtia sitten." Totean, vaikka en olisi halunnut hänen kiirehtivät omiin askareihinsa ihan vielä. En voi kuitenkaan aikuiselle miehelle mitään, olenhan pidätellyt häntä tarpeeksi jo muutenkin.

Olenkin jo valmis, minkä takia suuntaan pihalle kaupasta.

_______

Synoi

Wolverinen pakattua tavaransa hän lähti niin ikään juuri liikekannalle alkaneen Evanin perään vastaamatta sen kummemmin kassaneidin rutiinilla lausuttuihin "tervetuloa uudelleen!"- tai "kiitos käynnistä!"-huikkauksiin. Oli tavallaan säälikin jo hylätä kaikki ihmisseura toistaiseksi, mutta suurempi sääli olisi ahdistua järjiltään siinä ihmisseurassa kaipauksen kasvaessa liian suureksi illan vanhetessa. Milloin se oli ollut? Aamulla vai eilen? Yöllä?

Kaupan pihasta mies ei kuitenkaan karauttanut välittömästi karkuun, vaan jäi sen sijaan viivyttelemään Evanin lähettyville, josko tällä olisi jotain sanottavaa. Kuitenkin Wolverine tunsi nyt itse olevansa se vaivautuneempi osapuoli epämääräisen ahdistuksen vain kasvaessa. Oliko hän sitten luullut olevansa tänään hyvälläkin tuulella?
Ongelma oli siinä, että hän ei uskaltanut kantaa pussia yleensä mukanaan minnekään. Se voitiin aivan hyvin varastaa tai sitten hänet voitiin antaa ilmi. Siitä taas seuraisi reissu poliisiasemalle ja siitä jonnekin hyvin pahaan paikkaan. Ja pahassa paikassa saattoi aivan hyvin vetää itsensä narun jatkoksi, elämä oli siinä vaiheessa aika lailla hukassa.

"Äh", pääsi tämän suusta pieni ja ahdistunut ähkäisy, jota seurasi levoton painonvaihto jalalta toiselle. Sitten Wolverine nosti katseensa ylemmäs Evaniin nostaen kauppakassiaan.
"Minä voin korvata nämä myöhemmin. Jos vaikkapa kahville tai jotain muuta sellaista?"
Ehdotus ei sisältänyt kieltämättä reilua tarjousta rahallisesta korvauksesta tai vastavuoroisesti ateriasta missään päin kaupunkia, se olisi ollut liian kallista puuhaa.

_______

Maikku

Ulkona odotti syvä hiljaisuus. Kunnes Wolverine sitten päätti rikkoa sen lupaamalla, että hän korvaisi kaiken joskus.
"Ok." Vastaan sitten, kun en tiedä mitä muuta sanoisin. Tosin en usko, että hän kauheasti aikoo minua ainakaan kahville viedä, mutta todennäköisemmin sinne kuitenkin kuin jollekkin nakkikojulle. Hodarithan oli tunnetusti hyvin rasvaisia. Toisaalta munkkia hän tuskin söisi, siinä oli taasen sokeria liikaa. Entäs itse kahvi sitten? Teetä hän oli tänäänkin ottanut.
"No kai me voitas soitella sit." Totean arasti, vaikka meillä ei ole toisiemme numeroita.

_______

Synoi

Toinen vastasi lyhyesti ja sai Wolverinleta osakseen hyvinkin terävän nyökkäyksen, jota seurasi jonkinlainen katseen välttelyä muistuttava seilailu vaikka oikeastaan oli kyse silkasta levottomuudesta. Jonka puolestaan aiheutti tilanteen jonkinasteinen seisahtuneisuus. Hänen lupauksessaankin oli sellainen haittapuoli, että oikeastaanhan mies ei juonut kahvia. Mutta vaikkapa.. kanakorit? Nnoh, eipä Evan tosin näyttänyt takertuvan asiaan sen enempää, kuin hänkään kykeni juuri nyt.

Kysyvä lausahdus soittelusta kuitenkin sai Wolverinen hetkeksi lopettamaan levottoman keinuntansa käsivarret rinnalleen ristittynä ja katsomaan hetken kerrassaan hämillään ja jopa epämääräisen huolestuneena pidempäänsä, vaikka hän ei huolissaan ollutkaan.
"Ai numero vai? Niinpä tosiaan, se lienee parasta", tämä sitten ähkäisi hieman viiveellä ja alkoi kulmat edelleen hienoisesti kurtistuneena kaivella farkkujensa taskuja.

Yhdestä löytyivät kotiavaimet ja ne loput rahat, toisesta taas joku mikä lie kauppalappu. Vasemmasta taskusta taas sitten paljastuikin asian mukaisesti paitsi kännykkä, myös kaivattu tupakka-aski. Ja molemmat nimenomaan paljastuivat hänen vetäessään esiin puhelimen mukana myös askillisen tupakkaa ja kannabissätkiä leväyttäen sievästi askin keskelle katua.
Älähdys karkasi pienen miehen huulilta suhteellisen voimakkaana ja katse seikkaili nyt kerrassaan hätääntyneenä Evanista sätkiin ja takaisin, yrittäen kaiketikin alitajunnassa päästä tilanteen herraksi tilannetajulla. Pian se onnistuikin pienoisen pälyilyn jälkeen, vaikka puhelimen ojennus tuntui hivenen liian hidastetulta Wolverinen omasta mielestä.
"Lisää numero sieltä, varmaan löydät. Ja koska en muista, sitä niin se on muistissa juu. Oma, laitahan niin", tämä kälkätti kiireesti ja hymyili nopeasti päälle.

Voi perkele, liikaa puhetta liian nopeasti. Läpinäkyvää ja pelottavaa, narkkarimaista.
Joka tapauksessa mies alkoi nopeasti haromaan askista karanneita sätkiään takaisin paikalleen miten nyt sattuivatkaan asettumaan, ja toivoi todella että Evan ei katselisi liiaksi noiden sätkyjen eroja kirjoitellessaan hänen numeroaan ylös.

________

Maikku

Kaivan omaa kännykkääni taskusta kaivaakseni muistin kätköistä oman numeroni. En nimittäin osannut sitä ulkoa, mutta kuka nykypäivänä muisti? Puhelin on juuri sormieni päässä kun kuulen jotakin putoavan kivetykselle. Puhelin irtoaa sormieni päästä ja joudun tavoittelemaan sitä uudestaan taskun pohjalta.

Vaan Wolverine on nopeampi ja ojentaakin minulle jo omaa puhelintaan.
"Öööh, no katsotaan." Totean ja otan toisen puhelimen käteeni ja kaivelen tosiella kädelläni housujen taskusta omani. Rupean sitten etsimään Wolverinen kännykän numeromuistista hänen numeroaan ja sen löydettyäni alan naputella sitä omalle kännykälleni talteen.

_______

Synoi

Kaikki saatiin sullottua ilmeisesti ajoissa takaisin askiin siitä päätellen, ettei Evan vaikuttanut kalvenneen järkytyksestä tai muuta sellaista. Numero siirtyi kännykästä toiseen ja tupakka-aski katosi taskuun Wolverinen päästäen kerrassaan huojentunut huokaisu suustaan. Hyvä hyvä, kaikki okei vielä toistaiseksi.
Punasipulin saatua numero ylös pienempi ojentaa kättään, ja huomatessaan kätensä vavahtavan nappaa nopeasti kännykän sormiensa väliin ja sulloo taskuunsa paitsi esineen, myös kätensä. Hänellähän ei pitäisi olla eikä tulla näin fyysisiä vieroitusoireita eikä ainakaan näin pian, mutta toisaalta osasyy saattoi olla huono uni ja ravinnontarve. Ei muuta kuin kotiin sitten?
"Mnjuu, eiköhän tässä ala olla jo aika mennä kotiin. Syömään ehkä? Hyvää pitsanautintoa sinulle sitten", Wolverine hihkaisee virnistäen lauseensa päälle sangen ominaiseen tapaansa ilkukurisesti, mutta silti jollain tapaa avoimen ystävällisestä.

Tämä oli ollut oikein palkitseva tapaaminen, mutta nyt täytyi lentää toiseen palkitsevaan.. tapaamiseen. Mies tarttui tiukemmin kauppakassiinsa välttääkseen vasenta vahvempaa kättään tekemästä tepposia enää enempää ja nosti kämmenensä hieman ylemmäs vilkuttaakseen liioitellun suurieleisesti ikään kuin Evan olisi seisonut kaukanakin.
"Heipä hei."
Nopea käännähdys ja mies alkoi kaikota nopean kävelyn saattelemana tiehensä.

[ Wolverine poistuu, kiitos kovasti pelistä~ ]

_______

Maikku

Saatuani Wolverinen numeron talteen kännykkääni tallensin vielä oman numeroni hänen kännykkäänsä. Pienempi, mutta ikäiseni mies sai kokoon pudonneet tavaransa ja otti kännykkänsäkin takaisin. Minulle jäi oikeastaan vähän hämärän peittoon, että mitä hän oli pudottanut edes. Wolverinella oli ilmeisesti kuitenkin kiire, sillä hän toivotti minulle hyvää pizzanautintoa ja teki lähtöä.
"Joo, kiitti." Kiitäs sitten hieman arkaillen ja moikkaan hänelle sitten pienesti. Suuntaan omat askeleeni Welldonin suunnalle, minulla riittäisi vielä käveltävää tähän päivään.

EVAN POISTUU

[Kiitos pelistä sinullekin n.n]
Mieczyslaw. Wolverine. Stone. Leonelle. Timotei.

Avatar © werucchi

Paluu Arkisto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron