Tänään on 18 Joulu 2018, 12:57


Ei tänään, ei tänään.

Vanhalta foorumilta tänne siirretyt kokonaan pelatut pelit sekä Pelaajat ilmoittavat-osiosta lopettaneiden pelaajien viestitopickit (lopettamiset ja seuranhaku). Ylläpito lukottaa aiheet.
  • Kirjoittaja
  • Viesti
Poissa
Avatar

Synoi

Leikki-ikäinen

  • Viestit: 55
  • Liittynyt: 23 Loka 2013, 12:09

Ei tänään, ei tänään.

Viesti29 Loka 2013, 20:36

Synoi

[Ja jälleen Felcia-parka joutuu töihin, tällä kertaa aina miellyttävän Mervin seuraksi. The Irish Fox siis. ]

Päässäni soi lakkaamatta jokin inhottava musiikkikappale, jonka tahdissa olisi voinut paiskoa tavaroitaan ulos ikkunoista ja hukuttaa kissanpoikasia kylpyammeeseen. Esimerkiksi. Sellainen paskasta elokuvasta peräisin oleva hysteerinen pilpatus, jossa on hirvittävän makaaberi taustasävy. Se oli soinut päässäni jo pari tuntia väliin päällekkäin jonkin muun kanssa, jolloin kammottavuus oli ollut vain ärsyttävää.
Edes tässä pubissa taukoamatta huutava irlantilainen perinteikäs musiikki ei tappanut sitä sävelmää, eikä sitä käynyt hukuttaminen edessäni jo vartin lämmenneeseen kaljatuoppiin.
En edes yleensä juonut olutta, se maistui kerta kaikkiaan paskalta. Mutta siitä huolimatta olin mennyt ja tilannut tätä, enkä tainnut saada sitä sellaisenaan alas. Puoliksi makaan pöydällä kyynärpäät varmasti tilaa vievästi ja yritän ajatella. Kellon aikakin olisi hyvä tietää, vaikka en vapaapäivänä tiedolla mitään tehnytkään. Tosin ikkunasta kajastavasta valosta osasin arvella, että yhä edelleen jaksoi olla päivä, arvioisin että vain vähän yli puolen päivän.
Pyyhkäisen hiuksiani hieman silmiltäni. Kusellekin pitäisi päästä ja teenkin jo ratkaisevan eleen, kun nousen istumaan pöydän äärellä. Sen sijaan että nousisin, ottaisin takkini ja lähtisin kohti miesten vessaa, koputan tuopillani lasia ja huikkaan punatukkaiselle naiselle, joka käsittääkseni omisti tämän paikan.
"Viski tuplana."

[Siirretty onlinesta offlineen, t. Iina-täti]

______

Sinikuunlilja

[Vihdoin ja viimein... tadaa! Vaikka peli on aloitettu kauan sitten, otin vapauden ajatella että tässä on kesä jos et syö siitä hyvästä sukkiani~]

FELCIA HAYES

Kuuman tunkkainen ilma. Tuntuu kuin pölyinen ilma vain seisoisi paikallaan. Ja auringonsäteet paljastavat enemmän kuin ikävästi ilmassa leijuvan pölyn. Huokaisen hieman, nojaten kyynärpäilläni paremmin baaritiskiin. Niin kertakaikkisen hiljainen päivä. Luulisi että tällaisena kuumana kesäkuisena päivänä ihmisiä virtaisi vilvoittelemaan pubiin. Tai edes terassille, sellaisenkin kun olin eräänä viikonloppuna pari viikkoa sitten apumiesten kera kokoon kyhännyt. Mutta ei kun ei. Oliko nyt sitten niin kertakaikkisen kuuma päivä, että ihmiset menivät terassiakin mielummin uimaan?
No ei nyt sentään, sellaista päivää ei ollut olemassakaan. Kello varmaan on vain vielä liian vähän. Sehän taitaa olla vasta pienen aavistuksen keskipäivän paremmalla puolella. Ihmisiä tulisi varmaan enemmälti jahka tulisi kerettyä kunnolla iltapäivän puolelle - ainakin siihen kello kahteen tai kolmeen.

Tämä on vain niin kovin ikävystyttävää. Tuhlaan päivän parasta aikaa lähes tyhjässä pubissa, vaikka voisin itsekin olla vaikka uimassa. No, toisaalta tässä vuorossa oli omat hyvätkin puolensa. Olin tullut jo aikaisin aamulla järjestelemään erinäisiä asioita, avannut pubin tuossa tunti tai kaksi sitten - ja vuoroni olisi ohitse jo siinä puoli neljän tietämillä. Shayne tulisi siinä kahden kynnyksellä tänne töihin ihan sitä ajattelen josko iltaa kohden täällä vähän vilkastuisi, uusi työntekijä tulisi kolmen aikaan kuten Tomkin. Tom oli tehnyt uhrauksen ja luvannut opettaa uudelle miehelle talon tapoja tänä iltana kun hän olisi ensimmäistä päivää töissä. Tom tekisi tänään pisimmän vuoron, sillä uutta tulokasta ei voinut pitää ihan yön pikkutunneille asti töissä kuitenkaan.
Ehkä siis jätän tämän mielessäni inisemisen kuitenkin, Tomhan se tänään pitkään töissä olisi. Siitäkin huolimatta on täällä harvinaisen hiljaista. Auringonsäteet tulevat ikkunoista, viiltävinä pitkin lattioita. Tiskillä vieressäni on tuuletin, joka pitää minut hengissä jotenkuten tällä ilmalla.
Ja koko pubissa on ainoastaan yksi asiakas, joka on hänkin harvinaisen kyrsiintyneen näköinen.

Tuijoteltuani aikani varsin hypnoottisesti pyörivää tuuletinta vieressäni, oikaisen ryhtini ja nousen tuoliltani. Nojaan kämmenilläni silti edelleen tiskiin. Katseeni eksyy hiljalleen huoneen läpi yksikseen pöydässä istuvaan mieheen. Hän on varsin pienikokoinenkin, vain minun mittaluokkaani.
Ja hän näyttää murjottavan yksin pubissa kauniina päivänä.

Hymähdän hieman, sitten kävelen hiljaa korot kopisten takahuoneeseen. Kaadan itselleni lasillisen ihan vain kylmää limsaa - sen kummempia en oikein työpäivänä voinut ottaa, ja kahvia ei tällaisella säällä tehnyt tosiaankaan tippaakaan mieli.
Hörpättyäni juomaa aavistuksen, palaan takaisin tiskille. Laitan musiikin hieman kovemmalle, istahdan mukavasti tuolilleni ja nostan tiskin alta päivän lehden. Levitän sen suurieleisesti pitkin tiskiä alkaen lukea. Heiluttelen jalkaani rauhattomasti musiikin tahtiin, hyräillen myös - joskin niin hiljaa, ettei mies pöydässään toivon mukaan kuule.
Iltavirta tuulettimesta heilauttaa ohi pyörähtäessään hiukseni aina silmieni eteen - sitten kun se kääntyy taas poispäin minusta, punaiset hiukseni levittäytyvät taas surullisena verhona takaisin lehteni yläpuolelle.
Kohotan lasini huulilleni ja hörppään hieman juomastani, musiikissa alkaa nopeampitempoinen kohta - ja hätkähdän kun kuulen yllättäen äänen. Vahva lasin kopahdus pöydänpintaa vasten ja miehen ääni.
Lasken lasini ehkä hieman turhankin kovaa kolahtaen takaisin pöydälle, juomaa nimittäin pirskahtaa lasin reunojen yli kiiltävän puhtaalle puupinnalle ja hieman lehdellekin. Kohotan katseeni yksinäiseen mieheen yksinäisessä pöydässään ja katson häntä hetken hieman hämilläni ennen kuin älyän edes tehdä mitään. Oli ollut niin seesteisen hiljaista musiikkia lukuunottamatta, tunnelma oli ollut jotenkin niin koomaisen hiljaista - kuin kaikki viettäisivät siestaa - että se, että mies jopa pyysi uutta juomaa, hätkähdytti hämmentävänkin paljon.
"Juu, hetki pieni", älyän huikata miehelle pienellä viiveellä. Haen ensin kostean rätin ja pyyhin limsaroiskeet pöydältä, sitten käyn kaatelemaan miehelle hänen pyytämäänsä juomaa.

Hetkisen kuluttua kävelen rauhallisesti toisen luokse. Katson häntä hiljaisen kiinnostuneena, kun lasken lasin pöydälle edellisen oluttuopin viereen. Olikohan hän juonut siitä ollenkaan, sen verran täydeltä lasi näytti.
"Tässä", totean miehelle, sanoen samaan syssyyn vielä juoman hinnan. Hieman uneliaankin oloisesti pyyhin toisella kädelläni silmäkulmaani - tällainen sää tosiaan väsytti minua.
Saatuani rahat katsahdan toista vielä kevyesti.
"Mitenkäs olet tällaisena päivänä eksynyt sisätiloihin sen sijaan että riekkuisit ulkona niikuin kaikki muut ihmiset?" tokaisen aivan ohimennen miehelle. Sitten katsahdan uudelleen jo hieman väljähtäneen näköisen olueen.
"Aiotko juoda tuon vai vienkö pois?" kysäisen sitten osoittaen kevyesti tuoppiin pöydällä.

_______

Synoi

Voiko todellakin olla, että vapaapäivänäni vain istuin pubissa ja ostelin olutta jota en edes halunnut juoda? Olisin voinut tehdä mitä tahansa muutakin, mutta olin täällä. Ja oliko tässä paljon vaihtoehtojakaan? Kirjasto oli käynyt mielessäni, mutta olin oitis hylännyt ajatuksen nähtyäni sen pätkän jotain trilleriä, joka poltti kissanhukutusmusiikin mieleeni. Hetken olin katsellut televisioruutuun niin kuin mihin tahansa saippuaoopperaan mitä se tähän aikaan päivästä tapasi suoltaa, todennut tuon pätkän itseasiassa traileriksi, tunnistanut turhanpäiväisen näyttelijättären ruudulta ja sulkenut television.
Mutta kappale oli jäänyt soimaan päähäni.

En tahtonut upota minkäänlaisiin monimutkaisiin juonikuvioihin enkä sitä vastoin minkäänlaisiin juonettomuuksiinkaan, joten olin hylännyt ajatuksen lukemisesta ja painunut pubiin turhautuneena, valmiina vetämään pääni vaihteeksi täyteen. Olisin voinut mennä käymään kaupassa ja sulkeutua sitten asuntooni loppupäiväksi.
Esimerkiksi tapailemaan tätä kiduta-ja-tapa-trillerin musiikkikappaletta siten kuin sen nyt mielessänikin satun muistamaan. Improvisoimaan loput, etten sanoisi.

Silti olin täällä ja mieltä oli alkanut piinata myös jonkinlainen väsyneessä pikkuhumalassa keksitty ahdistus siitä, ettei tänään ehkä olisikaan vapaapäivä. Eihän tänään näyttänyt olevan kellään muullakaan sen vertaa vapaata, että he olisivat poikenneet sisätiloissa juomassa tuopillisen tai hakemassa edes vettä työpäivänsä lomasta. Kai tästäkin puljusta vettä sai ilmaiseksi? Vapaata ei ollut muillakaan eikä myöskään tällä yrittäjällä baaritiskin takana, joten jospa olin vain unohtanut yhden asiakaskäynnin tälle päivälle?
Olisin voinut korjata kasvavan ahdistukseni vain vilkaisemalla kännykkäni kalenteriin, mutten jostain syystä saanut sitä tehtyä vaikka olin jo viitisen minuuttia asiaa harkinnut. Syynä saattoi olla sekin, että toisaaltahan kapakat olivat tällä hetkellä tyhjinä ja asiakkaiden talot yleensä täynnä ainakin yhden ihmisen läsnäoloa.
Enkä jaksaisi nyt kenenkään läsnäoloa.

Kutsuessani punapäistä tyttöä tiskin takaa alan myös nopeasti katua sitäkin, sillä myöskään hän ei vaikuttanut seuralta jollaista olisin tässä mielentilassa kaivannut. Hän oli juuri vääntänyt irkkumusiikkiaan isommalle, iloisesti päällekkäin tappajaklovnin tunnusmusiikin päälle ja jo se olisi ollut hyvä syy heittää häntä tällä turhalla kaljatuopillani. Se että pubissa on yksi ainoa asiakas, ei oikeuta tekemään sen yhden ainoan oloa entistäkin ahdistuneemmaksi. Tiesikö hän sellaista asiakaspalvelun sanomatonta sääntöä? Epäilenpä vahvasti, koska hän alkoi myös hyräillä jos nyt oikein satuin kuulemaan. Tai sitten se oli se murhaaja päässäni.
Kutsuessani häntä tai ylipäänsä ihan ketä tahansa tuomaan minulle tilaukseni, hän kalautti oman lasinsa pöytään ja tulkitsen sen jonkinlaiseksi ärtymykseksi olemassaolostani. Sitten kun tämä nainen ei edes vastannut minulle ajallaan saatika kiirehtinyt täyttämään tilaustani. Oliko hän sittenkään paikan omistaja? Oliko hän sittenkään edes baarin työntekijä? Ei kummassakaan tapauksessa hänellä olisi pitänyt olla varaa vitkasteluun, kun asiakas pyysi tuplaviskiä!

Olisin ehkä noussut seisomaan ja osoittanut ärtymykseni hänelle harvinaisen selkeästi, mutta en saanut sellaista voimanponnistusta aikaiseksi sen enempää, kuin kännykkäni vilkaisua. Niinpä tyydyin vain mulkoilemaan korot kopisten matkaan lähteneen naisen selkää, tämän hakiessa rättiä takahuoneesta.
Sitten sain tilauksen eteeni, maksoin kiitoksia esittämättä juomani ja kaadoin kurkkuuni puolet paukusta siltä istumalta. Oletin lasin tuoneen tytön vain lähtevän tiehensä työnsä suoritettuaan, mutta näin ei tapahtunutkaan. Laskin lasin terävästi pöydälle nostaen katseeni häneen vaikkakin katsetta väistäen. Miksi hän jäi tuohon tylsämielisen, valmiiksi hivenen humalaisen asiakkaansa seuraan? Tylsyyttäänkö?
Ilmeisesti kyllä, sillä esitetty kysymys oli jotain hyvin samantekevää ja helvetin ärsyttävää utelua, johon minulla olisi taas tehnyt mieli vastata yhtä ärsyttävästi ja samantekevästi. Sen sijaan jäin katsomaan häneen hetkeksi, tällä kertaa pistävästi suoraan silmiin kääntäen katseeni pois päin vasta vastatessani.
"Sen kun tietäisinkin."

Tokaisun pientä surkuteltavaa melankoliaa minimoidakseni kuitenkin jatkoin uudella viinaryypyllä ja ähkäisin, ennen kuin jatkoin.
"Toisaalta taas en olisi varma siitä, että se kuuluu sinullekaan. Oletko paikan omistaja?"
Samalla työnsin kaljatuoppia pois päin hieman ja vedin sitten takaisin eteeni. Se oli yllättävän kallista juotavaa tällaisessa paikassa. Eivätkös irlantilaiset juo olutta keskimääräisesti aika paljon?

[ En jaksanut lukea tätä läpi sittenkään, joten anteeksi kökköisyys ja mahdolliset epäjohdonmukaisuudet .__. ]

_____

Sinikuunlilja

[Tulipas harvinaislaatuisen lyhyt rooli minulta O___o]

Hymähdän miehen vastaukselle. Niinpä niin. No, hän sentään vastasi, toinen oli vaikuttanut sen verran tympääntyneeltä, etten olisi ehkä mennyt ensimmäisenä edes veikkaamaan että hän vastaisi minulle mitään. Miksi olin silti avannut suuni? No, niin siinä käy kun on tylsän hiljainen kesäpäivä eikä koko pubissa ole kuin yksi asiakas ja tämäkin näyttää enemmän tai vähemmän sitruunan syöneeltä tapaukselta.
Näperrän hajamielisen oloisesti mieheltä saatuja rahoja käsissäni, ennen kuin edes älyän koko asiaa. Kädetkin ovat inhottavan nahkeat kun on niin kuuma. Katsahdan hieman rahoihin ja kasvoillani on hieman nyrpeäkin ilme, kun tajuan miten inhottavan lämpimiä ja nahkeita rahatkin ovat joita käsissäni pyörittelen. Niinpä asetan ne varovasti esiliinani taskuun ja pyyhkäisen käsiäni esiliinaan kevyesti. Tekisi mieli vain käydä upottamassa pää kylmään vesisaaviin.

Mies on hörpännyt juomastaan sillä välin kun minä näpersin rahojen kanssa. Hämmästyksekseni hän jopa puhuu lisää, ja kohotan ikkunoissa harhailevan poissaolevan katseeni häneen tarkemmin.
Hänen sanansa saavat pienen ivallisen virneen huulilleni. Pyyhkäisen kädelläni otsahiuksia vasemman silmäni edestä.
"Tuskinpa vain, sitä tämä keskipäivän tylsyys vain teettää että muuttuu uteliaaksi", tokaisen sitten miehelle. No joo, olin enemmän tai vähemmän utelias tapaus muutenkin, mutta tämä tylsyys ja tekemisen puute väkisinkin aiheutti sen, että ajauduin jopa keskusteluun tämän miehen kanssa, joka ei vaikuttanut kovin innokkaalta juttutuokiolle.
"Olenhan minä", totean sitten vielä punatukkaisen esittämään kysymykseen, "Felcia Hayes nimeltäni", jatkan sitten aivan sekunnin mietittyäni josko kertoisin nimenikin. Kohteliastahan se oli, varsinkin kun vielä paikan omistaja satuin olemaan ja hän sitä kysyi. Se oli vähän niinkuin rivien välistä lukemista, tosin en silti tiennyt josko hän halusi minun nimeäni kuulla tai sillä mitään teki. Mutta tiesipä sen nyt yhtä kaikki.

Mies ei ole vastannut minulle mitään siitä, juoko hän oluensa vai ei. Sen sijaan hän työntää tuoppia poispäin itsestään ja olen jo vähällä napata sen käsiini, koska ymmärrän sen eleenä siitä ettei hän enää halua sitä. Ilmeisen nopeasti mies kuitenkin muuttaa mielensä ja nappaa juoman takaisin eteensä.
Katson häntä hieman huvittuneesti.
"Päättämisvaikeuksia?" kysäisen.

______

Synoi

[ Ehei, usko pois tuo on juuri sopiva minulle kun en itsekään yleensä tuon pidempää ala ainakaan väkisin kirjoittamaan niin ei tule riittämätön olo 8'3 ]

Nainen jäi pyörittelemään rahojaan, pyyhkimään käsiään, katsomaan, hymyilemään ja seisoskelemaan kaiken tuon häiritessä minua aivan suunnattomasti. Hän oli todellakin pesiytymässä nyt seuraani hetkeksi, ehkä jopa siihen asti että ovesta astuisi seuraava asiakas. Ja siihen voisi kaikesta päätellen olla aikaa esimerkiksi puoli vuosisataa.
Yritän osoittaa välinpitämättömyyttä viereen jäänyttä punapäätä kohtaan irvistellen hitaasti viskiäni alas. Täytyyhän se sanoa, etteivät vahvemmat alkoholit ole juurikaan parempia maultaan, kuin kaikenlaiset oluet tai muut vastaavat kissankusilitkutkaan, mutta ei niitä toisaalta ollut tarkoituskaan kiskoa parilla siemaisulla tyhjiin.
Sitä paitsi teen aina kaljaa juotuani kaikkea sitä mikä myöhemmin kadutti. Kuten vetelin uteliaita baarinpitäjiä hiuksista vessaan ja hukutin lavuaariin, esimerkiksi. Miksi hän jäi? Huolimatta yrityksestäni olla huomaamatta naista, katseeni kävi jatkuvasti hänen suuntaansa.

Uteliaisuus, hän selitti hetken päästä typerä hymy kasvoillaan ja taidan päästää ääneen pienen turhautuneen urahduksen. En ole todellakaan tyytyväinen hänen vastaukseensa ja sitä paitsi, uteliaisuus se kissanpennunkin hukutti. Kylpyammeeseen karusellimusiikin soidessa helvetti sentään.
Hän esitteli itsensä Felciaksi siinä ohella, kun myönteli omistavansa paikan, mutten vastaa vieläkään yhtään mitään. Mitä siihen edes voisi sanoa? Mikäli siis oletetaan ettei kiinnostanut esitellä itseään ärsyttävän reippaalle ja baarin omistajaksi tervehenkisen oloiselle naikkoselle, Felcialle itseään. Ei silloin voi vastata itse asiassa mitään. Halusin hänen vain poistuvan, niin voisin edes jatkaa viskini kumoamista miettimättä koko ajan milloin on pyydettävä seuraavaa. Miettimättä kenties yhtään mitään.
Hän oli tiellä.

Kaljatuopin tönimiselleni hän naureskelee itsekseen ja tekisi aivan mieli pukata juoma lattialle siitä huolimatta, että tuoppi taisi olla muovinen.
Koputan tuoppia kynnelläni ikkunan puolelta toivoen, ettei Felcia Hayes sitä huomaisi. Kyllä, tuoppi oli muovia eikä näin ollen edes särkyisi jos työntäisin sen alas. Harkitsen myös kahvin tilaamista ja tupakan sytyttämistä, joista jälkimmäiseen tartunkin ajatus mielessäni. Reippaileva punapää saisi lähteä.
Kohottaudun hieman aloiltani ja käännähdän hieman ottaakseni viereeni aiemmin riisumani takin taskusta tupakka-askia. Samalla suuntaan kyynärpääni tahattoman näköisesti kohti kaljatuoppia ja sysään sen lattialle, toivottavasti tytön kengille.
"No voi perkele!", ärähdän ja vilkaisen nopeasti baarikukkasen kasvoihin arvaillen suuttuisiko hän vai kiiruhtaisiko vain noutamaan luutua. En kuitenkaan uskonut hänen heittävän ulos maksavaa asiakasta, eihän hänellä ollut edes todisteita tai todistajia sille, että olin tyrkkännyt oluset lattialle tahallani.

"Tupakkaa ajattelin ottaa. Pahoitteluni", tokaisen istuen takaisin aloilleni ja heristän askia. Saikohan täällä edes polttaa? Jospa kyseessä olikin moderni ja trendikäs nuorisopubi, jossa ei polteta ja ryypätä vaan lauletaan irlantilaisia kansanlauluja? Jaa, paskanmarjat toivottavasti. Etsin sytytintä hetken ja löydän sen hetken päästä farkkujeni taskusta.
Aloin todella kypsyä tähän ja toivoin, että Felcia Hayes tajuaisi vihjeeni poistuen pörräämästä pöytäni luota.

______

Sinikuunlilja

[Anteeksi kestosta, jotenkin venyi vaikka mielessä pyöri pidemmäkin aikaa o__Ô]

Taidan olla toivottoman itsepäinen tapaus, tai sitten tämä kertakaikkinn tylsyys on naksauttanut aivoni jotenkin raiteiltaan. Näkeehän miehen ilmeistä, eleistä ja olemuksesta, ettei hän tosiaankaan haluaisi minua seuraansa, mutta silti minä vain seisoskelen tässä paikallani. Ja tiesin kyllä itsekin kokemuksesta, miten helvetillistä oli, kun joku tunki väkipakolla seuraan eikä sitten lähtenyt kirveelläkään tiehensä.
Miksi minä siis teen tämän? Kiusaan pienikokoista, ilmeisen kettuuntunutta miestä läsnäolollani, vaikka hän ei sitä selvästi toivo eikä tarvitse. Luoja paratkoon, minä tarvitsin päiviini enemmän tekemistä tai tällainen asiakkaiden kiusaaminen muodostuisi vielä tylsinä päivinä tavaksi.

Siinä miettiessäni kohotan käteni hajamielisen oloisesti poskelleni, tuijotellen hieman tyhjän oloisesti jonnekin miehen ohitse. Tunnen melkeinpä liian terävästi pitkät kynteni ihoani vasten, joten lasken käteni nopeasti alas. Jätän sen pitämään peukalonkynnellä esiliinani taskusta kiinni. Mietin, josko olisi nyt parempi vain jättää poloinen rauhaan ja suunnata takaisin tiskille, missä tuuletinkin oli paremmin raikastamassa paikallaanseisovan kuumaa ilmaa, jossa maitokin varmaan hapattui ennen kuin sitä sai kaadettua edes purkista lasiin asti.
Hieraisen poissaolevasti kipeää niskaani vasemmalla kädelläni, samalla kun melkeinpä hätkähdän kun mies yllättäen liikkuu. Ihan niinkuin olisin muka ollut elottoman ruumiin ääressä, tietenkin elävä ihminen nyt liikkuu! Todella järkevää säpsyä mokomaa. Hän kurkottaa ilmeisestikin takkinsa puoleen, minä olen jo melkein ottamassa askelta poispäin, tämä kun tuntui viimeistään olevan jo selkeä ilmaisu sille että mies ei todellakaan kaivannut minua tähän häiritsemään. Eipähän tuo ollut nimeäänkään minulle vaivautunut kertomaan siitä huolimatta että olin esitellyt itseni. Tosin tarvitsinko minä edes jokaisen pubissakäijän nimeä? Niin, vastaus taisi olla ihan selvä. Viimeksi kun olin tavannut pubissani ihmisiä, jotka olivat vaivautunet esittäytymään minulle, niin ei aikaakaan kun löysin sen harakan jo notkumasta kotikadultani ja änkeämästä talooni sisään. Eiköhän se siis ollut ihan omaltakin kannaltani parempi, jos tämä punatukkainen mies jättäisi nimensä kertomatta. Tulisi säästyttyä varmasti minun myöhemmältä vitutukseltani.

Vitutuksesta puheenollen.
Tuoppi näyttää putoavan miehen kyynärpään toimesta suoraan kohti minua. Ja ei, koska tämä ei ole todellakaan mikään naurettava elokuva, tuoppi ei putoa hidastetusti, minä en kiljaise teatraalisesti "EIIIIIII!" enkä syöksy juuri ajoissa juoman alta pois.
Ei, vaan sen sijaan väljähtäneet oluet loiskahtavat suoraan syliini.
"NO VOI HELVETIN HELVETTI!" ärjähdän vahingossa ihan täydellä volyymilla. Ei ehkä sopivaa käytöstä pubin omistajalta eikä kovin naisellistakaan, mutta tällä hetkellä kauniin kellertävä juoma imeytyy suoraan esiliinaani sekä valkoiseen paitaani. Esiliinan tasku on varmaankin puolillaan olutta, siinä oleva vihkonen on jo ihan litimärkä ja rypistynyt ja kynä saastaisen tahmea. Valkea liina joka esiliinastani roikkuu, on myöskin mukavan kellertävän läiskikäs. Sekä se valkea paitani, jonka alaosa on nyt kauniin kellertävänruskea.
Tahmea, märkä juoma pitkin ihoa.... Hrrrrrr.

Ennen kuin kerkeän ajatella sen kummemmin, otan ilme nyrpeänä esiliinani irti. Jään roikottamaan sitä kädestäni ja se tippuu surullisenmärkänä olutpisaroita lattialle.
Katson mieheen hieman vino ilme kasvoillani, osaamatta päättää pitäisikö minun olla toiselle raivoissani vai en. Teki se sen vahingossa tai tahallaan, niin työvaatteeni olivat nyt ihan oluessa ja mistä minä uudet vaatteet taikoisin?
"Aivan", vastaan nyreästi toiselle. Hetken oloni on jopa niin ärtynyt ja olen niin kykenemätön tekemään mitään, että mieleni tekisi pyytää mieheltä yksi tupakka, vaikka en edes polta. Tuoppikin makaa edelleen pitkin lattioita...
Hymähdän, enkä edelleenkään edes liiku juurikaan mihinkään suuntaan, kunhan yritän katsoa miten kastuneet vaatteeni ovat.
"Niin, no tupakkasi maksoi nyt minun vaatteeni", sanon lopulta nyreästi, "minun pitäisi nyt jostain taikoa uudet vaatteet kesken työpäivän."
Kumarrun vihdoin ja nostan tuopin käsiini. Helvetin olut.

_____

Synoi

Naisen seisoskelu oli vuoroin häiritsevän läsnäolevaa, vuoroin puolestaan tuplasti häiritsevämpää ja hajamielistä haaveilua, jonka hän olisi selvästi voinut suorittaa paremminkin tiskinsä toisella puolella ja yksinkertaisesti hoitaa hommansa tiskaten vaikka likaisia astioita, pyyhkien pöytiä tai vain kaataen minulle lisää viinaa tarvittaessa. Olisihan minun pitänyt älytä, että kotona pääsin paitsi halvemmalla, myös vähemmällä ihmiskontaktilla oli kello mitä tahansa.
Miksi olen ylipäätään asunut koko ikäni kaupungeissa, pienissä tai suurissa? Jossain syrjäseudulla saisin todennäköisesti kulkea asunnon ympäristössä ja kyläkaupassa miten milloinkin mielin ilman vaaraa törmätä johonkuhun. Ei, ihmiset eivät ahdistaneet tai pelottaneet minua. Ei, minä en suojellut itseäni neuroottisesti heidän paskanjauhannaltaan. Ei, en myöskään suunnattomasti vihannut kaikkia muita ympärilläni. Tai en ainakaan mitään noista yhdellä kertaa, ennemmin kaikkea samaan aikaan!
Joskin pienissä kyläkaupoissa harvemmin myytiin viskiä, tätä paskalle maistuvaa kolmosolutta vain. Ja syrjässä ihmisasutuksista voisi olla vähintään haastavaa pyörittää toimivaa yritystä ja hoitaa työtarjoukset nopeasti ja ilman kohtuutonta vaivaa.
Eli toisin sanoen alahan nyt jo mennä, Felcia Hayes.

Siihen tuopin työntäminenkin tarkasti tähtäsi, hänen poistumiseensa. Nainen ärjähti hyvin kovaäänisesti painokelvottomuuksia ja oli asiasta selkeästikin enemmän pahoillaan kuin minä. Valkoinen paita, tilausvihkonen halpoine paperilaatuineen ja jopa tällaisia onnettomuuksia kaiketi sietämään tarkoitettu esiliina ottivat oluset hetkessä itseensä ja vaivoin ehdin estämään ivallisen tuhahduksen karkaamisen suustani. Hetki sitten puuhakkaasti pyörähdellyt Felcia jähmettyi ainakin joksikin aikaa tiukasti aloilleen väljähtänyt roskajuoma yllään ja tuossa ajassa minä ehdin kulauttaa kurkustani alas suurimman osan viskipaukustani, sekä ottaa esille sytyttimeni jo perin toiveikkaana.
Mutta kun sitten käänsin taas katseeni naiseen, olen huomaavinani hänen ilmeestään ettei se ollut vielä tässä. Esiliinaa hän roikottaa hetken perin teatraalisen ja tuohtuneen näköisenä urahtaen lyhykäisen vastauksen. Ja joka tapauksessa siihen punapää yhä jäi. Siitä hyvästä olisin oikeastaan halunnut heittää myös viskilasini hänen naamaansa ja nostaa itse kytkintä. Sen sijaan kuitenkin silmäilen hänen vaatteitaan puheitansa kuunnellen ja nyökkäilen ikään kuin miettisin asiaa kovastikin ja hänen kannaltaan.
"Miksi ihmeessä? Voit sinä tarjoilla minulle alastikin", tokaisen sitten ja kohotan taas katseeni haastavana hänen silmiinsä sytyttäen tupakkani.

Ensimmäisten henkosten jälkeen olisinkin varmaan poistunut paikalta, kun kerta olin saanut kaiken tilaamani juomankin kipattua suuntaan taikka toiseen - oluen mukaan lukien. Mutta koska kännykät on todennäköisesti huolella ohjelmoitu hankaloittamaan asioita ja tekemään elämästä helvettiä, se pärähti soimaan.
Jätin tupakan huulilleni ja aloin kiireesti jälleen taputella takkini taskuja, kirouksia mumisten. En keksinyt mitään muuta syytä näin varhaiselle soitolle kuin joku viranhaltija, viranomainen tai asiakas, eikä yksikään vaihtoehto ollut suoranaisesti mieluinen. Löysin kuitenkin puhelimen ajoissa ja ruudulla välkkyvästä numerosta päättelin sen olevan mahdollinen asiakas. Noh, se oli kuitenkin ehkä se paras vaihtoehto sillä jotenkin minun olisi maksettava nämäkin kumoamani juomingit. Kopautin äskeistä viskilasiani pöytään, vilkaisin edelleen aloillaan seisoskelevaa Felciaa merkitsevästi ja puhalsin tupakankatkut baarin ilmatilaan ennen kuin vastasin.
"Kobaumi."
En vaivautunut kertomaan etunimeäni juuri nyt ollessani tarpeeksi ärtyneessä mielentilassa ja epäilessäni vakaasti tällaisen sukunimen yleisyyttä Kanadassa päinkään.

______

Sinikuunlilja

Voi elämä.. Miksi juuri minä? Mitä pahaa minä nyt olin sattunut tekemään. Tein työni ja olin tylsistynyt, tässä kiitos. Oluset pitkin poikin vaatteita. En olisi kaivannut kyllä yhtään tällaista päivänpiristäjää, varsinkin kun näin kuumalla vaatteet vielä alkaisivat haistakin oluelle ja liimautuisivat tahmeaksi, oksettavaksi massaksi vaatteisiin ja iholle.
Koko tilanne itsessään on lähestulkoon lamaannuttanut minut, koska en todellakaan tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Olihan minulla työvaatteita kotona toisetkin mokomat, mutta kotiini olisi noin viiden kilometrin matka tästä, enkä todellakaan voisi jättää tuota miestä yksikseen tänne. Ties vaikka pöllisi kassankin tyhjäksi.

Punapää näyttää siltä kuin hän yrittäisi olla kauhean ymmärtäväinen, mutta minun tekisi vain mieleni räjäyttää mies tuimalla katseellani siihen paikkaan. Kömpelyytesi aiheutti minulle nyt aika mukavan pattitilanteen, herraseni, ja uskon ettei se sinua oikeasti kiinnosta hevospaskaakaan.
Toteamukseeni siitä, miten minun pitäisi nyt jostain saada revittyä uudet työvaatteet kesken työpäivän, saan vastaukseksi jotain, joka ei liiemmilti minua yllätä, muttei myöskään tippaakaan ilahduta. Mies katsoo minua vielä ärsyttävän haastava ilme kasvoillaan, ja minun tekisi mieleni heittää käsissäni oleva tuoppi suoraan hänen otsaansa.
"Niinhän sinä varmaan haluaisit", tokaisen lopulta pisteliään happamasti miehelle. Ihan niinkuin minä niin voisin tehdä. Saatika haluaisin. Mutta tuo katse jää niin ärsyttävästi mieleeni kummittelemaan.
"Minulla sattuu olemaan töitä vielä kolmisen tuntia jäljellä enkä todellakaan ajatellut hillua täällä sitä aikaa takiasi alasti", sanon lopulta miehelle myrkyllisesti. Mutta vaihtoehdot ovat ärsyttävän vähässä. Voi luoja. Nyt täytyisi vain ajatella järkevästi ja keksiä jokin nerokas ratkaisu.

Kaiken tämän keskelle miehen kännykkä pärähtää soimaan. Katson toista tuimasti, enkä kiusallanikaan liiku tuumaakaan suuntaan taikka toiseen. Tämä tilanne oli nyt hänen vikansa, ja minä seisoisin tässä kuin tatti ihan vain häntä ärsyttääkseni juuri niin pitkään kuin haluaisin.
Sitten miesmokoma kopauttaakin lasia pöytään. No niinpä tietysti, kuinkas muuten. Katson miestä happamasti, kovin happamasti, samalla kun tämä vielä puhaltaa tukansavut melkeinpä suoraan naamalleni. Kuuntelen kuitenkin vielä kuinka hän vastaa puhelimeen. Kobaumi. Jahas.
Sitten nappaan nyrpeästi miehen viskilasin toiseen käteeni - toisessa roikotan edelleen sitä pirun oluttuoppia sekä märkää esiliinaa - ja lähden kiireisin askelin miehen pöydän äärestä tieheni.

Päässäni kiehuu siihen malliin että mieleni tekisi sanoa että tämä tietää nyt sotaa. Vietyäni pahan onnen tuopin takahuoneeseen ja läiskättyäni mielenosoituksellisen kovaäänisesti märän esiliinan siihen viereen tiskipöydälle, otan viskin esille ja kaatelen sen nopeasti vanhasta tottumuksesta tiskin ääressä. Sen tehtyäni vielä kurkotan limsalasiini, hörpäten siitä ällöttävän väljähtäneen juoman loput. Ei happoja enää olenkaan ja lämmintäkin vielä. Oi että kun oli maukasta.
Mulkaisen pöydässään puhelimessa puhuvaa, sätkä suussa istuvaa pientä miestä. Miten olitkin onnistunut pilaamaan päiväni.. Voi että. Joskus oli päiviä jolloin pubissa töissä oleminen ei ollut kaikista parasta herkkua. Aina joskus.

Korot kopisten astelen vielä takaisin takahuoneeseen. Viskilasin jätän pöydälle, vanhan oman lasini vien mukanani myös tiskiin. Sitten avaan vesihanan, nappaan rätin käsiini ja kostutan sitä vähän veden alla. Rutistan siitä turhat vedet pois, ja sitten käännyn katsomaan vaatekokonaisuuttani. Kaunista, niin kaunista. Keltaisesta juomasta on näköjään jäänyt märän esiliinan takia myös kaunis läiskä hameeseeni.
Yritän epätoivoisesti pyyhkiä juomia pois paidastani ja hameestani, mutta lopputulokseksi saan vain sen, että vaatteeni tuntuvat enemmän tai vähemmän läpimäriltä. Paitanikin on lähes koko alaosaltaan kostea - niin mukavaa, kun vaalea kangas vielä näkyy märkänä läpi. Luojan kiitos siitä, ettei mies ollut sentään paiskannut juomia rinnuksilleni. Ainut iloni tällä hetkellä.
Tyytymättömänä hymähdän ja laitan rätin hanan päälle kuivumaan. No, en minä nyt tämän kummempia pystynyt tekemään.

Niinpä menen takaisin tiskille ja nappaan viskin käsiini. Tuimasti, ja tarkoituksellisen kovaäänisin askelin että varmasti häiritsisin miehen puhelua - tuon sitten juoman hänelle. En yleensä ollut näin rasittava, en - mutta nyt otti pannuun sen verran että vaikka tuo nyt olikin maksava asiakas niin olin valmis vähän häntä kiusaamaan. Pohja se oli minunkin maljassani.
Laitan lasin pöydälle miehen eteen.
"Siinä olisi viskisi, herra Kobaumi", sanon ärtyneesti, todeten samaaan syssyyn taas jo tutuksi tulleen rahasumman hänelle. Sitten jään vaateliaana hänen eteensä odottamaan rahoja. Niinpä niin herra Kobaumi, onnistuitkin sitten pilaamaan päiväni.

______

Synoi

Nainen tosiaan vaikutti siltä, kuin olisi aikeissa kuristaa minut hetkenä minä hyvänsä ja vain siksi että vahingossa heitin oluet hänen päälleen. Melkoisen huonoa asiakaspalvelua varsinkin kun hän ei yrittänyt edes korjata käytöstään kohteliaammalla puheenparrella.
"Sepä sääli," naurahdan kuivakasti enkä voi olla silmäilemättä naista päästä jalkoihin hitaan arvioivasti ja esineellistäen.
Siinä vaiheessa, kun kännykkäni alkaa soida eikä hän osoita elettäkään poistuakseen kohteliaasti puheluani kuuntelemasta, katseeni vaihtuu kuitenkin suoraviivaisemmin vain ärsyyntyneeksi ja lisään lasin kopautukseen hieman vaativamman aksentin, sillä sitä hänen olisi asiakastaan palvellessa hivenen pakko totella tai kärsiä seuraukset. Ja aivan, vikkelästä poistumisesta päätellen hän kyllä tiesi sen itsekin.

Sitten kuitenkin siirrän kaiken keskittymiseni puheluun, sillä nyt on minunkin aivan yhtä paljon pakko reagoida toisesta päästä kuuluvaan vaativaan paukutukseen ja kysymystulvaan. Hetken jo nimittäin kuvittelen, että minulle soitellaan poliisista. Mitä helvettiä?
Soittaja oli kuitenkin asiakas, sen arvasinkin aivan oikein. Mies, ehkäpä keski-iän yli päässyt ja jostain syystä vähintäänkin vihaisen kuuloinen. En aivan ensi alkuun ota ymmärtääkseni sanaakaan siitä, mitä hän oikein selitti ja syykin siihen oli aika ilmiselvä: minulla ei ollut tästä miehestä mitään muistikuvaa eikä nimeä tai aikaa ollut kalenterissa. Hän todella oli maksava asiakas, mutta minä en ollut muistanut häntä.
Ja siitäpä hän soittelikin. Miksi en ollut töissä, missä minä olin kun töissä piti olla, mistä minulle maksetaan? Miltei tunti sitten oli vierähtänyt ohitse kellonaika, johon mennessä olin luvannut saapua hänen asunnolleen virittämään muuan pianon. Olin tyrinyt työssäni.

Todellakin olin tyrinyt, asiakas ei ymmärrettävästi siitä pitänyt enkä minä osannut yllättäen kakistaa ääntäkään suustani kuunnellessani vain typertyneenä miehen tavu tavulta kiihtyvää puhetta. Vasta silloin, kun hän alkoi varmistella entistä vihaisempana olinko puhelimessakaan enää, minä heräsin. Ja silloinkin vasta parin kolmen terävän kysymyksen jälkeen.
"Kyllä, linjoilla ollaan", urahdin jopa turhan äänekkäästi sisätiloissa.
"Eikö sinussa ole miestä edes vastaamaan tekoihisi puolella sanalla? Minä olen tottunut siihen, että kun ostan palveluksia keneltä tahansa yrittäjältä, he tulevat paikalle oikeaan aikaan ja tekevät työnsä, mutta niin ei voi sanoa teistä! Onko aavistustakaan paljonko kello on? Missähän mahdat olla? Ei, vaan anna minä arvaan! Olet baarissa hipelöimässä paskaisille näpeilläsi saastaista kaljatuoppia!"
Hän osui melkein oikeaan, paitsi että juuri nyt en voinut rutistaa kasaan minkäänlaista tuoppia tarjoilijan jäätyä kuppaamaan jonnekin kusenväristen vaatteidensa kanssa. Eikä minulle jää muuta vaihtoehtoa kuin pahoitella erhettäni miettimättä sitä, miten halveksuvalta ja ylidramaattiselta, mutta siitä huolimatta naurettavan nasaalilta tämän naama sokeana vaahtoavan miehen ääni kuulosti. Ikään kuin opossumi komentelisi jälkeenjäänyttä rakkikoiraa.
"Kuulkaa, minun täytyy nyt pahoitellen todeta että..."
"Sinä et totea enää mitään, senkin puolalainen paskanokka! Olet..!"

Siinä vaiheessa oli hyvä lyödä luuri hänen korvaansa ja antautua ihan oman raivonsa valtaan. Löin kännykän kädestäni pöytään korvat soiden ja kiinnitin taas huomioni sopivaan aikaan lähestyvään Felcia Hayesiin.
"Ala jumalauta tehdä työsi ja suorittaa se tilaus!", huusin suhteellisen kovaan ääneen, vaikka en uskokaan että aggressioni juuri nimenomaisella hetkellä edes kohdistui häneen. Niinpä niin, hoitakoon hän työnsä nopeasti ja kunnolla, jos minä en siihen kyennyt. Tartun jo tuotuun viskilasiin, kuin vinkuvan miehen kurkkuun mutta päädynkin huutamaan lisää hilliten haluani iskeä nyrkkiä seinään tai parhaassa tapauksessa lähelle tulleen naisen siromuotoiseen naamaan.
"Ei helvetin helvetti!"

--- [ aikahyppäys tyylikkäästi vaikkapa..... puolentoista tunnin päähän ja samalla siirtyminen kolmanteen persoonaan. ] ---

Päivä oli jo kulunut keskipäivän paremmalle puolelle, mutta edelleen ulkona paistoi aurinko ja sisäilmakin oli mitä epäsopivin kaikenlaiselle ryyppäämiselle. Siitä huolimatta Mieczyslaw oli saanut kumottua kurkustaan siinä liki kahden tunnin aikana kiitettävän määrän niin viskiä, kuin konjakkia ja tummaa rommiakin. Ymmärrettävästi voikin jo väittää, että melkoisen pienikokoinen mies alkoi olla vähintäänkin humalassa kehittyneestä viinapäästään huolimatta.
Siitä huolimatta tämä tuntui kalauttavan lasiaan pöytään aiempaakin jämerämmin edes yrittämättä kontrolloida äänenvoimakkuuttaan sen ihmeemmin.
"Nostetaan Jim Beam pöydälle sillä välin kun käyn kusella!"

Aivan hyvä idea kaikkea kumottua nestettä ajatellen, mutta toisaalta se oli jo helpommin sanottu kuin tehty. Nahkatakin hän oli vetänyt ylleen kuumasta sisäilmasta huolimatta jo jonkin aikaa sitten, tuntemattomasta syystä ja lähti nyt näin ollen kaikki tavarat mukanaan, pöydästä tukea ottaen kankeamaan itseään penkistä ylös. Hankalin osuus saattoikin olla siinä, mutta olihan myös matkanteko kohti miestenhuonetta hitaampaa kuin se ehkä paremmassa kunnossa olisi voinut olla. Kädet hapuilivat otetta milloin mistäkin baarin irtaimistosta ja seinästä, kun tasapainoaisti kertoi luupäisellekin yksilölle, että niin on hyvä.

Lopulta huoneen ovi kuitenkin sulkeutui miehen perässä onnistuneesti ja säästi baarin omistajan näkemästä, kuinka lavuaarin reunalle asetettu nestesaippuapullo huitaistiin siinä vauhdissa maahan - tällä kertaa täysin tahattomasti.

______

Zarroc

[Toivottavasti olen oikeassa pelissä ~ Niin ja voi kaunistus ja kauhistus kun tuli tökstökslyhyt mnrhhrhgasd >___<]

ZLAICE DESPAIR

Astuessani sisään jonkinlaisen pubin ovesta, ensimmäinen ajatukseni oli että se oli viihtyisä. Taustalla soi jokin musiikki - Irlantilaista uskalsin jopa epäillä - ja se jos mikä sai minut tulemaan peremmälle. Tummanpunertavaa puuta oli käytetty baarin sisustukseen, katsellessani ympärilleni. Minä en kyllä tosiaankaan kuulunut tähän paikkaan, sysimustat, takkuisen näköiset - kuitenkin selvät - hiukset lanteille, meikit ja nahkatakki.
Enhän minä nyt hirveästi meikannut ollut, vähän kajalia vain, en minä minnekään linnanjuhliin ollut lähdössä jonkun naispuolisena seuralaisena. Niin, ollakseni mies.

Vetäisin nahkatakkini hihoja vielä hieman alemmas, niin että pikkurilleihini yltävät sulat peittyivät, kääntäen käsiäni niin että niitä ei tosiaan näkyisi. Takkihan oli auki tietysti ja minä lehahdin erään loosin luokse kuin ylisuuri lepakko, etsien katseellani jonkinlaista tietoa siitä mitä pubista mahtaisi löytyä. Viimein paikansin listan tiskin luona ja istahdin loosin sohvalle, kerättyäni ensin puolihuolimattomasti helmani kasaan. Katselin listaa huulikoruani pyöritellen, päättäen viimein ottaa Capuccinon.

Seuraavaksi rupesinkin etsimään katseellani jotakuta joka voisi ehkä ottaa tilaukseni vastaan. En kuitenkaan viitsinyt nousta ylös paikaltani, kaipa täällä jokin öh...tarjoilu olisi? Tai ainakin voisin uskoa sen.
Kun ketään ei heti kuulunut alkoivat ajatukseni hairahtua väärille poluille, nimittäin Marcukseen. Se sai minut ajattelemaan edellistä tapaamista ja pyyhkäisemään hiukset silmiltäni, niinkuin ilmeisesti tavakseni oli tullut. Eihän se tosin ihan turhaakaan ollut, kai sitä joskus halusi eteensäkin nähdä. Pureksin alahuultani mietteliään näköisenä, varoen kuitenkin tarkkaan osumasta lävistykseen. Sitä kun ei ollut kovin mukava pureskella, kuuluisi sarja metallisia kilahduksia ja jossain vaiheessa saattaisi hammas lohjeta.

Pieni hymy huulillani laskin katseeni vasempaan käteeni, sen keskisormeen jossa oli edelleen se yksinkertainen hopeasormus. Se oli jäänyt pysyvästi sormeeni sen siihen kerran laitettuani, enkä ollut sen jälkeen ottanut sitä pois. Joskus sitä pohti josko vaihtaisi kättä ja vaikka sormea, mutta jotenkin se vain oli jäänyt siihen sormeen.
Jumittunut kiinni - eipä sillä että olisin sitä edes yrittänyt irroittaa.

Nostin katseeni pöydän pinnasta taas jonnekin tiskin suuntaan. Jospa tänne kohta joku ilmestyisi? Nyt kun ei edes näkynyt ketään. Liekkö tiesivät että olin täällä...noh, eipä minulla oikeastaan mikään kiire ollut. Sopi odotella.

______

Sinikuunlilja

[Olet Elisa ihan oikeassa paikassa~ Ja ah tuli tönkköä tekstiä, anteeksi.]

Oi että voikin vituttaa. Päivä oli alunperin ollut vain kuuman tunkkainen ja se takia ehkä epämiellyttävä, mutta tuo asiakas käy hermoilleni. No, sattui sitä joinain muinakin päivinä että enemmän tasi vähemmän känniset taikka ärtyneet asiakkaat kiristivät pinnaa, mutta harvoin asiakas sai minut näin pahasti kettuuntumaan. Ehkä se oli tämä kuuma ilma yhdistettynä tuon miehen olemukseen kun sai tämän työnteon tuntumaan juuri näin helvetilliseltä?
Varmaan.

Puhelunsa lopetettuaan tämä herra Kobaumiksi ilmennyt tyyppi vaikuttaa todella pahasti ärsyyntyneeltä. Yritän itse vain niellä tämän olemuksen aiheuttaman ärtymykseni, sillä olin jo äsken kimpaantunut vaatteideni tähden sen verran paljon, etten viitsinyt enempää räyhätä. Asiakas hän kuitenkin oli, joten oliko silä niin väliä. Anna vain olla. Muuten tuo voisi vaikka keksiä valittaa huonosta asiakaspalvelusta tai jotain. Ja sitä en kyllä halunnut.
Siinä se kiroaa pyytäen lisää. Hymähdän ihan hiljaa nyreästi, kääntyen sitten kannoillani takaisin tiskin suuntaan.

[aikahyppy]

Miten voi ola näin hiljainen päivä? Täällä ei edelleenkään ole kuin yksi asiakas, tuo mokoma pikku punapää, joka kittaa kyllä juomia ihan hyvää tahtia. No, mutta onpahan sentään joku maksava asiakas.. Ja työvuoroanikaan ei onneksi olisi enää kovin pahasti jäljellä, puolisentoista tuntia noin ehkä suunnilleen. Sikäli mikäli jos en jää vielä taas järjestelmään vähän asioita. En minä varmaan kyllä viitsisi, kun vaatteeni olivat nyt sitten likaiset. Vesi oli kuivunut, mutta ei paita kuitenkaan enää ihan puhtaanvalkoinen ollut sen oluen takia. Ei sitä kovin hyvin saanut rätillä puhdistettua.

Mies kopauttaa lasiaan jälleen kerran pöytään, vaatien tällä kertaa Jim Beamin. Ja hän ilahduttaa minua samassa lauseessa vielä tiedolla että käy kusella. No sepäs kiva. Kohotan vähän kulmiani, alkaen sitten laittaa miehelle uutta juomaa. Jätän sen tämän pöydälle odottamaan, samalla kun itse menen käymään takahuoneessa.

Sillä välin kun keittelen itselleni kaikesta kuumuudesta huolimatta kupposen kahvia - olen kuulevivani että ovi käy. Vai kuulenko ihan omiani? Katseeni kääntyy automaattisesti takahuoneen ovelle päin, vaikka enhän minä siitä edes näe tiskille. Se on vain sellainen refleksi. Josko se punatukkainen mies sitten lähti lopultakin? Mutta ei kai se näin nopeasti, kun vasta tilasi uuden juomankin. Ehkä viimein paikalle saapui toinenkin asiakas.
Mietteissäni kaadan kahvini kiireesti kuppiin, lähtien sitten korot kopisten tarkistamaan, josko tosiaan joku oli saapunut.

Kun astelen tiskille, katson hetken tarkkaan ympärilleni, ennen kuin huomaan uuden asiakkaan. Ja hyvin poikkeavan näköinen hän olikin, kummallista etten ollut heti nähnyt. Todella pitkät, tummat hiukset, nahkatakki - ja hänen kasvonsakin saavat huomioni hetkeksi. Varsin erikoisen näköinen tyyppi, mutta mikäs siinä. Asiakaskunta oli aina hyväksi. Ja minusta erilaisuus oli vain hyväksi.
Lasken kahvikuppini tiskin reunalle vanhan kunnon sanomalehteni viereen odottamaan, kävellen sitten kiireisin askelin miehen luo.
"Anteeksi että jouduitte odottamaan", sanon hänelle, "täällä ei ollut äsken kuin yksi asiakas niin kävin keittämässä kahvia. Mitä saisi olla?"

______

Synoi

Syysta tai toisesta Mieczyslawin kävely alkoi näyttää hieman paremmalta tämän palaillessa vessasta. Oven tämä jätti retkottamaan selälleen sangen huolettomasti eikä ilmeisesti tullut edes ajatelleeksi mitä mieltä pubin omistaja mahtaisi asiasta olla. Askeleet veivät takaisin kohti aiempaa istuinloosia, vailla aavistusta siitä että pubiin olisi saapunut joku muukin. Editse sujahtava punapää kuitenkin paljasti, että jotain oli tekeillä ja kohtelias äänensävy tuntui tutulta omista asiakaskäynneistä, vaikka olikin todennäköisesti aidompi kuin miehen oma kommunikaatio vastaavissa tilanteissa.
Täällä oli siis nyt joku muukin. Ehkä siinä ei muuten olisi ollut mitään, mutta Felcia Hayesin ottamasta suunnasta saattoi päätellä tämän istuvan hänen paikallaan. Kuinka ollakaan, eihän tästä illasta olisi tullutkaan mitään ilman henkistä kädenvääntöä jonkun kanssa. Mieczyslaw pysähtyi odottamaan, että nainen saisi otettua tilauksen ja katoaisi taas hetkeksi tiskin taakse vahtimasta hänen tekemisiään.

Pubin omistajan kadottua mies marssi häntä ja loosia erottavan matkan umpeen heittäen nahkatakkinsa istumapaikalleen. Viski oli ilmeisesti jo pöydässä, mikä ei ollut ollenkaan huono asia mutta miksi helvetissä tämä tukkajumala mahtoi sitten istua hänen pöydässään mikäli siinä selkeästi oli merkkejä hänen olemassaolostaan? Ei kai lasillinen kallista viskiä siinä yksinkään seisoisi?
Pienempi mies istahti pöydän ääreen yhtä mielenosoituksellisesti, kuin oli takkinsakin siihen heittänyt ja tarttui matalaan lasiinsa katse tiukasti tummahiuksisessa. Mitään hän ei kuitenkaan sanonut syystä että toivoi vieraan miehen ymmärtävän sanoittakin, mihin hän yritti käytöksellään vihjata.

Toisessa oli jotain muutakin ärsyttävää, kuin se seikka että tämä sattui istumaan hänen paikallaan. Saattoihan olla, että Mieczyslawin tämän hetkinen mielentila kaiken sen humaltuneisuuden alla vaikutti asiaan paljonkin, mutta joka tapauksessa tämä ahdistavan näköinen hiippari otti häntä palloon juuri nyt ja aivan liikaa.

[ Niin mitä kukaan voi puhua lyhyestä tämän jälkeen..? Toivotaan ettei juurikaan mitään ._. ]

______

Zarroc

[Pahoittelen kestoa ~]

Pian saankin todeta että luokseni astelee nainen, joka pahoittelee sitä että jouduin odottamaan ja kysyy pian asiantuntevaan sävyyn mitä saisi olla. Väläytän pienen hymyn.
"Eipä tässä mikään kiire ollutkaan", sanon viimein hieman erikoisemmalla korostuksellani.
"Ottaisin capuccinon."

Kun nainen on lähtenyt minä huomaan toisen miehen, minua lyhyemmän ja ilmeisesti hiukan juovuksissa olevan. Hän rämähtää toiselle puolelle pöytää istumaan ja saa minut kohottamaan hieman kulmiani. En kuitenkaan sano mitään, minä en ole täällä tuomitsemassa. Vasta sitten huomaan että pöydällä on lasillinen jotain, viskiä kenties? En ollut enää aivan perillä alkoholijuomista, mutta jotain siihen suuntaan kuitenkin. Annan katseeni kiertää toisen kuparinvärisissä hiuksissa ja kasvonpiirteissä muutenkin, hoikissa sormissa ja käsivarsissa.

Hän näyttää - no humalaiselle mutta siis sen lisäksi - melko siistille omalla tavallaan, sormista voisin päätellä että soittaa kenties jotain soitinta. Kitaraa ei ehkä, jotain hieman harmonisempaa? Pianoa? Sopi arvailla. Sain hänestä lähinnä hieman ärtyneemmän vaikutelman, en sitten tiennyt johtuiko se minusta, tästä päivästä vai kenties juomistaan, mutta kuitenkin hän tuijotti minua melkoisen tiukasti.
Hyvä on, taisin istua herra-mulkoilen-kaikkia-ja-olen-pahalla-päällä pöytään, mutta mitä väliä. En jaksaisi nyt siirtyä, minua väsytti ja turhautti jokin asia, itseasiassa ei ollut edes varmuutta että mikä.
No hyvä on, ehkä tuo mieskin näytti sen verran ärsyttävältä että minun teki mieli kokeilla kuinka kauan hän minua tässä kestäisi vai lähtisikö itse ensin. Niinpä istuin rennommin loosin selkänojaa vasten, pienen hymyn piirtyessä huulilleni.

Kyllästyttyäni tutkimaan miestä vilkaisin tiskin suuntaan ja odottelin kaikessa rauhassa kahviani. Noh, kaipa se kohta tulisi, epäilin vähän että sillä naisella hirveästi kestäisi kun tiesi että täällä oli maksava asiakas. Yllättävintä oli ehkä että hän ei ollut tuijottanut minua kuin lehmä uutta veräjää, halveksinut tai kohdellut muutenkaan erikoisesti. Hän oli ottanut minut ihmisenä siinä missä muutkin ja olin siitä tavallaan kiitollinen.
Tai siis, hänenlaisiaan ihmisiä oli harvassa, kovin moni ei viitsinyt olla goottia kohtaan mitenkään ystävällinen. Noh, hän teki vain työtään mutta niinhän ne muutkin tekevät eivätkä silti voi olla mulkoilematta tai halveksimatta. Tai tuijottamatta.

Noh, parempi näin.

[Ja minä en mitenkään saa venytettyä tätä kilometrin pituiseksi, pahoittelen vielä vähän enemmän.]

______

Sinikuunlilja

[Elisa, ei tähän mitään kilometrejä tarvi kirjoittaa, älä nyt siitä ota paineita suotta 8) Ja Siru myös. Ja minä puolestani pahoittelen äärimmäisen tökkivää tekstiä 8'DD]

Pitkähiuksinen mies tilaa cappucinon todeten samaan syssyyn ettei hänellä ollutkaan mikään kiire. Hymyilen pienesti, katsahtaen samalla sivusilmällä miestenhuoneeseen päin kun kuulen herra Kobaumin tulevan ulos sieltä. Ovi jäi sepposen selälleen.. Noh, sulkisin sen kohta, ensin tämän herran tilaus.
"Selvä, pieni hetki", totean miehelle, lähtien sitten kiireisin askelin laittamaan hänen tilaustaan.
Onneksi tämä työpäivä olisi kohta ohitse...

Hetken kuluttua saavun takaisin tilauksen tehneen miehen luo, mukanani höyryävän kuuma kuppi cappucinoa. Punatukkainen pikkumieskin on näköjään löytänyt tiensä takaisin istumaan. Vilkaisen häntä vain ohimennen, ojentaen sitten kupin tummanpuhuvalle herralle.
"Olkaa hyvä", sanon kohteliaasti, sanoen hinnan siihen perään.
Kun olen saanut rahat, lähden miestenhuoneen ovea kohden, ovi nimittäin retkottaa äärimmäisen rumasti selällään enkä todellakaan halunnut sen olevan niin. No, olihan tuo mies jo sen verran humalassa että en ole erityisen yllättynyt siitä että hän ei saanut ovea kiinni asti. Pubissa sitä törmäsi useinkin tällaisiin tapauksiin.. Niinpä pieni jälkien korjaaminen enemmän tai vähemmän humalaisten jäljiltä oli ihan arkipäivää.
Ovelle päästyäni huomaan lattialla nestesaippuapullon. En vilkaisekaan mieheen istumassa, nostan vain pullon vähin äänin takaisin lavuaarin reunalle, vilkaisen itseäni peilistä seinällä ja suljen sitten oven kunnolla perässäni, niin että se kolahtaa pienesti.

Noh, mitäs minä nyt. Molemmilla asiakkailla oli juomansa, pikkumies ei ollut vielä maksanut omaansa mutta aikaahan tässä olisi. Pyyhkäisen muutaman hiussuortuvan silmiltäni mietteliäänä. Josko nyt sitten joisin sen kahvini ennen kuin se olisi ihan kylmää.. Vaikka nyt kuinka nimittäin olikin helteinen päivä, niin kahvi kylmänä olisi silti erittäin kammottavaa juotavaa, parasta siis juoda se pois alta kun se olisi edes vielä lämmintä.
Tarkkailen muutaman sekunninpuolikkaan miehiä, sitten käännähdän kannoillani.

______

Synoi

[ Minä pahoittelen... nnoh, en pahoittele mitään niin pääsen sopivaan Mervi-moodiin~ 8D ]

Pidempi miehistä ei näyttänyt heti siinä paikassa ymmärtävän, mihin äkäisemmän näköinen katseellaan viittasi ja sekös tätä sitten ärsyttikin. Jostain syystä puhuminen tuntui miehen tuon hetkisessä tilassa vähintäänkin rasittavalta ja myös turhalta, täytyihän sitä ymmärtää sanomattakin ettei muiden paikoille istuta kyselemättä. Tietenkin koko pubi oli yhä lähes tyhjä ja Mieczyslaw olisi voinut siirtyä minne tahansa, mutta toisaalta samoin hän ajatteli myös tästä saapuneesta miehestä. Sulassa sovussa saman pöydän äärellä istuminenhan ei tullut kyseeseenkään, ei missään nimessä.
Toisen oli siirryttävä. Niin Mieczyslaw oli päättänyt heti toisen nähtyään eikä vähiten siitä syystä, että toisen pitkät hiukset aiheuttivat hänessä jonkinlaisia puistatuksia. Eivät pelolsta kylläkään vaan puhtaasta ärtymyksestä ja jonkinlaisesta... äh, helvetin rasvaletit olivat ärsyttävimpiä ihmisiä lökäpöksyisten hip hopin kuuntelijoiden ohella! Sekin vielä, että ne kuvittelivat olevansa keskenään niin erilaisia... Aivan yhtä tajunnan räjäyttävän raivostuttavaa porukkaa molemmat. Siksi tämän yksilön oli mentävä nyt heti paikalla.

"Viitsisitkö suksia vittuun siitä? Siis juurikin siitä. Minä olin siinä äsken ja mielelläni olisin yhä", mies viimein pihahti matalalla äänellä ja osoitti haparoiden taaksensa kohti toisia istumasyvennyksiä. Taisi olla kaikkien kannalta mitä loistavin asia, ettei tämän miehen puhe alkanut välittömästi sammaltaa muutaman ylimääräisen viskipaukun jälkeen. Hän ei nimittäin olisi todennäköisesti alkanut asiaansa toistamaan vaan nakannut mahdollisesti muitta mutkitta myös tämän juoman päin toisen näköä.
"Mene moshaamaan tai ottamaan pari lävistystä naamatauluusi, ihan sama. Mutta mene tekemään se jonnekin muualle. En pyytänyt sinua istumaan siihen", Mieczyslaw jatkoi pian ja nyt taas yllättävänkin puheliaana. Äänessä alkoi kuitenkin jo kuultaa lävitse jonkinlainen kärsivällisyyden loppuminen ja suoranainen vihainen halveksunta toista kohtaan. Entä mitä kahviaan kaikessa rauhassa nauttimaan tullut mies oli tehnyt sen ansaitakseen? Ei mitään, ehkä hymyillyt hieman huvittuneesti ja jäänyt kokeilemaan onneaan.

Samassa tarjoilijatar saapui paikalle ja pankki taisi räjähtää. Syynä kummittelivat aikaisempi puhelu asiakkaalta ja voimakas humalatila, mutta toisaalta tilanne alkoi pahasti näyttää myös selvästi lapselliselta haistattelulta jonka kohteena tai syynä ei ollut mitään noin konkreettista. Punahiuksinen tarttui viskilasiinsa nousten samalla horjuen seisomaan ja sillä välin Felcia taisikin pyörähtää miestenhuoneen edustalla. Tämä humalaisempi - tai oikeastaan ainoa humalainen - asiakas alkoi kuitenkin puhua jo naiselle ennen kuin tämä palasi tyhjennettyään ensin puolet lasistaan irvistäen.
"Eikö sinulla ole mitään sanottavaa? En keksi yhtäkään hyvää syytä, miksi hänet olisi pitänyt edes päästää sisään mutta olisit ainakin pitänyt hänet pois paikaltani."

Lapsellistako? Ei kai sentään.

[ Okei, nyt oli ote aivan hukassa... ]

______

Zarroc

Kun nainen tulee takaisin kahvini kanssa ja annettuani hänelle sopivan määrän rahaa kiitoksen kera, huomioni kiinnittyy taas pikkumieheen.
"Viitsisitkö suksia vittuun siitä? Siis juurikin siitä. Minä olin siinä äsken ja mielelläni olisin yhä", minua alkoi pikkuhiljaa naurattaa ja estääkseni huvittuneisuuteni näkymisen hörppäsin capuccinostani. Hyvää. Täälläkin.
Kuuntelin edelleen pienesti hymyillen humalaisen puheita, jotka eivät minua sen pahemmin kilauttaneet. Olin niin tottunut juoppoihin etten jaksanut kuunnella heidän selityksiään. Seuraavaksi minun olisi siis pitänyt lähteä moshaamaan tai ottamaan lisää läväreitä...kyllä, sinähän siitä päätätkin herraseni. Tietysti juoksen kuin koira sinun käskystäsi. Kyyllä vain.

Juon taas kahvistani, kohottaen hieman ilkikurisesti kulmiani miehelle. Mikä hän oli olevinaan käskemään muita ja sopottamaan humalassa ties mitä outouksia kanssakärsijöille?
Ja seuraava lausahdus, tällä kertaa sille viehättävälle naiselle joka oli tuonut minulle myös kahvini, saa minut hytkähtämään naurunpoikasesta. Hyvä on, joitakin ihmisiä tämä tilanne olisi saattanut ärsyttää suunnattomasti, mutta minä en ollut ollut ikinä mikään maailman agressiivisin tyyppi joten antoipa mennä vain.
"Mielestäni en nähnyt gootteja kieltävää kylttiä pubin ovessa."
Pistän viimein väliin virnistäen. Surukseni huomaan että kahvini on huvennut puoliväliin, mutta mitäpä siitä. Vaikka lasini on puoliksi tyhjä, ainahan voisin tilata uuden paukun eiku... Siis. No samalla periaatteella tietenkin.

Keskityn taas tarkkailemaan jotain seinäpaneelia, yrittäen päästää humalaisen höpinät toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Onneksi niitä ei sen enempää näytä tulevankaan vaan toinen vetäytyi hetkeksi hiljaisuuteen. Hyvä niin.
Käytän vaiteliasta hetkeä hyväkseni ja juon taas vähän. Jossain välissä tämä nimettömäksi jäänyt humalainen herra X on vetäissyt puolet viskistään kurkustaan alas, sen huomaan laskiessani katseeni hänen lasiinsa. Niinpä tietysti, jatka tuota tahtia niin olet kohta kaatokännissä ja sammut siihen. Jaah no... toivon mukaan sammut siihen tai sinut varmaan heitettäisiin kohta ulos jos jatkaisit rähinöintiä. Kuinka vain.

Minua ei oikeastaan hetkauttaneet toisen miehen puheet lainkaan, hän ei tunne minua enkä minä häntä, hän on humalassa...mitäpä väliä hänen sanomisillaan olisi? Ei niin yhtään mitään. Siinä mietteissäni - ja ehkä vähän toista kiusataksenikin - pyörittelen huulilävistystäni kevyesti kielenkärjellä, avaamatta kuitenkaan suutani. Rengas vain pyörii, pyörii, pyörii... Katselen jonnekin seinille päin melko hajamielisen näköisenä, sormillani vedän hihoja taas paremmin kädenselkäni ylitse, jättäen kahvin hetkeksi jäähtymään. Eipä siellä oikeastaan ollut enää paljon mitään, pohjalla vain vähän jotain epämääräistä.
Mustalla rajatusta silmäkulmastani vilkaisen pian kanssani samassa pöydässä istuvaa, ah niin ihastuttavan hyvätapaista, hyväntuulista ja ei ainakaan humalaista herrasmiestä, ihan vain nähdäkseni reaktion tekemisiini. Mutta pieni kysymys kuitenkin herää, tajuaako tuo enää mitään?

[;;___;; ei ainakaan väsynyttä tekstiä tai mitään...]

_______

Sinikuunlilja

Kerkeän ottamaan jo muutaman askelen kauemmas tiskiä kohden. Niin, muutaman hetken kerkeän kuvitella pääseväni tästä pakoon, juomaan rauhassa kahvini ja olemaan pienen tovin rauhassa. Tokihan minä olen töissä, ei siinä mitään, mutta pienen tauon ansaitsi itse kukin, vai kuinka? Muutama kalahtava koronaskel lattian puupintaa vasten, ja sitten oli punapää jo napannut minutkin mukaan sananvaihtoonsa enkä pääse pakoon.
No, eiköhän tämä ollut kyllä ollut oletettavissa siitä asti kun olin huomannut tuon pitkähiuksisen miehen istuneen melkeinpä pikkumiehen paikalle - mutta kun olin kuitenkin toivonut ettei punapää jo tuon verran humalassa ollessaan olisi ottanut asiaa nokkiinsa. Tosin olihan jo tullut huomattua ettei hän ollut erityisen aurinkoinen ihminen, joten miksipä juomia nautittuaan hän olisi yhtään kaunosieluisempi? Olinhan minä näitä tyyppejä nähnyt niin paljon muulloinkin, ei tämä edes ollut uutta. Mutta siltikin minulla oli kaiketi aika huono päivä kun tämä tilanne meinasi raivostuttaa ihan eri tasolla kuin yleensä. Huomenna olisin toivottavasti hieman pirteämmällä mielellä? Mutta se ei kauheasti auttanut taikka lohduttanut nyt, kun odotin jo josko otsasuoneni alkaisivat kohta napsahdella ikävästi.

'"Eikö sinulla ole mitään sanottavaa? En keksi yhtäkään hyvää syytä, miksi hänet olisi pitänyt edes päästää sisään mutta olisit ainakin pitänyt hänet pois paikaltani."'
Hymähdän, katsahtaen hieman tuohtuneen näköisenäkin tuohon kuparihiuksiseen mieheen. Juuri kun olen avaamassa suuni, mustahiuksinen mies joka oli vasta saapunut, puuttuu puheeseen. Käännän katseeni häneen hieman yllättyneenäkin, sitten pieni virne kipuaa huulilleni hänen sanoistaan.
"Ei täällä tosiaankaan ole sellaista, enkä näe miksi pitäisikään olla", totean napakasti, kohdistaen sanani nyt niskuroivalle pikkumiehelle.
"Enkä pidä asianani vahtia sitä mihin kukakin asiakas asettuu istumaan, niin kauan kun ihmiset istuvat kuitenkin istumapaikoiksi tarkoitetuilla paikoilla eivätkä missään lampunnokassa", jatkan sitten.
"Ylipäätään hän ei kyllä minun näkemykseni mukaan tehnyt nyt yhtään mitään josta olisi valittamista, minä en häädä ketään pois istumapaikaltaan tai pubistani sen takia missä tai millaisia he sattuvat olemaan, niin kauan kun käyttäytyvät ihmisiksi."
Koko sananvaihdon ajan pidän käsiäni tiukan epäystävällisesti puuskassa. Noh, mikäköhän sota tästäki vielä syttyisi? Olen nimittäin hyvinkin pitkälti varma, että minun sanani eivät kauheasti lievennä tuon herra Kobaumin ärtymystä. Olo on vähän kuin jos odottaisi jotain räjähdystä jonka tietää olevan tulossa.. Näinköhän saisin kohta syyn heittää punatukan pellolle?
Pyyhkäisen muutaman hiussuortuvan roikkumasta silmiltäni. Katseeni olen naulinnut pikkumieheen. Johan oli päivä taas tämäkin.

[Tökstöks kauheaa tekstiä mut koettakaa elää sen kanssa DD8]

_______

Synoi

Melko nopeasti kävi ilmi, että miehistä lyhyempi oli tässä tilanteessa se sanaisampi osapuoli vaikka monesti tilanne oli juurikin päinvastoin. Vai oliko se oikeastaan? Niin kauan, kun pää oli hieman tätä selkeämpi eikä suunnatonta ärtymystä ilmassa, Mieczyslawin sananvaihto kanssaihmisten perustui pienoiseen pakkoon. Mutta nythän estoja ei pitänyt olla ja sisälle lehahtanut yökehrääjä kyllä herätti hänessä hieman kohtuuttomalta vaikuttavaa raivoa pelkästään istumalla ja hymyilemällä rauhassa aloillaan. Ilkikurinen kulmien kohautus seurasi hänen lausettaan, jonka oli oikeastaan tarkoitus aihettaa liikettä jaloissa eikä kasvoissa. Mahtoiko tämä meikattu ja puettu pelle olla vielä homokin? Vai hakattiinko sellaiset hevarien baareissa läntiksi lattiaan? Oli asia miten vain, punapää näytti tarttuvan nyt tähän ajatukseen ja oli jo valmistamassa uutta viskin hämmentämää lausahdusta toisen varalle.
Tämä vain sattui keskeyttämään hänen ajatuksenjuoksunsa hetkeksi ja sitten oman mausteensa kiirehti lisäämään tarjoilijatar, joka sentään oli vaivautunut kuuntelemaan häntä kaikesta huolimatta. Ja eiköhän tummahiuksisen kasvoille ilmestynyt yllättäen virnistys.

Hetken aikaa Mieczyslaw seuraili tilannetta ja jotenkin kasvojen ilme onnistui synkkenemään huulille leviävästä, ikään kuin pidempänsä virneeseen vastaavasta toisesta virneestä. Ehkäpä syynä oli leukaperien tienoilta erottuva hampaiden kiristely tai hidas, hieman epävakaa seisomaan nouseminen. Katse kiinnittyi asiaa kuitenkaan näkemättä toisen huulessa pyörivään lävistykseen samalla, kun korvat rekisteröivät neiti Hayesin viimeisenkin lauseen. Sisältö jäi hämäräksi, mutta äänensävyn vaihtelut mies kyllä havaitsi tarttuen viskilasiinsa.
"Vai niin. Noh, jos paikan omistaja ei aio palauttaa minulle paikkaani, minun on kaiketi sama lähteä", tämä tokaisi tuntuen jaarittelevan lauseensa parissa hitaasti, kuin vähäjärkisille selittäen. Sen päätteeksi loppujuoma katosi suuhun ja kurkusta alas.

Sitten lasi lennähti aiempaa kaljatuoppia selvästi tarkoituksellisempana kohti istuvaa miestä ja tämän kahvikuppia. Osumatarkkuus oli kyllä laskenut huomattavasti tässä parin tunnin aikana ja lasi taisi tupsahtaa vaarattomana penkille ainakin puolen metrin päähän tummahiuksisesta, mutta kieri sentään lattialle ja saattoi äänestä päätellen särkyä herkullisesti pöydän alle. Sitten pienempi nojautui pöydän ylle ja kohdisti katseensa nyt irvistäen istuvan miehen kasvoihin.
"Mutta ennen lähtöäni katson oikeudekseni vetää sinua turpaan", tämä jatkoi aiempaa lausettaan, astui horjuvasti sivulle päin saadakseen suoremman kontaktin toiseen ja huitaisikin terävästi nyrkillään kohti toisen leukaa toivoen ainakin jonkin särkyvän osuvan tielle kiireen vilkkaa. Teon järkevyyttä tai seurauksia hän ei ainakaan miettinyt. Eikä ilmeisesti teon oikeuden- tai johdonmukaisuuttakaan sen paremmin. Kaiken alkuhan oli oikeastaan ihan toisessa päässä kaupunkia kiroileva mies, jota harmitti ryyppäämään unohtunut pianonvirittäjä ja täten epävireinen piano.

[ Näin se lähtee ja loppuun annan ainakin Felcille ja tarpeen vaatiessa myös Zlaicelle luvan autohittailla melko vapaasti~ ]

______

Zarroc

Seuraan tilannetta hiljaisena ja yritän päättää mitä tekisin. Kasvoilleni levinyt virnistys kuoli hetkeksi kuunnellessani ensin tarjoilijanaisen puheita ja sitten pikkumiehen. Pian virnistin kuitenkin uudelleen, kuullessani miehen suunnalta jotain sen tapaista kuin että hän olisi lähdössä. Parempi niin, ei ainakaan sattuisi mitään... Heti sen ajateltuani räsähtää lasi ilmeisesti minua tähdäten ensin penkille ja vierii siitä pöydän alle, särkyen tuhansiksi pieniksi pirstaleiksi. Vilkaisen tarjoiliaan lyhyesti kulmieni alta, mitä mieltä mahtanee hän olla tästä tapauksesta?
Mitähän helvettiä olin mahtanut tehdä pikkumiehellekin kun minuun näin vihamielisesti suhtauduttiin? Ilmeisesti kävellyt ovesta sisään. Sepäs kiva, olisiko pitänyt lentää sitten?

Kun pikkumies sitten nojautuukin vielä pöydän ylle, minä kohotan toista kulmaani kysyvästi. Mitä nyt vielä? Aiotko sitten haukkua ja häipyä vihdoin kun olet saanut tarpeeksesi? Siitä vain, en välitä.
Seuraava lausahdus viekin sitten huomioni kokonaan ja tummissa silmissäni välähtää hieman.
"Mutta ennen lähtöäni katson oikeudekseni vetää sinua turpaan", oikeastaan minä vain hymähdän tälle lausahdukselle. En minä nyt uskonut etteikö pikkumies oikeasti löisi kun kerran uhkasikin, mutta mahtoiko tehdä sen nyt kun saattoi tähtäys olla vähän hutakassa? Ainakin lasista päätellen.

Kun terävä nyrkki sitten hujahtaakin minua päin, minun silmäni leviävät aavistuksen ja pää heilahtaa taaksepäin väistämään iskun. Tsot, en kyllä anna sinun koskea lävistykseeni kiitosta vain.
Kuitenkin miehen rystyset hipaisevat alahuultani - eivätkä kyllä niin kevyestikään - ja samalla lävistystä. Ei se tunnu paljoakaan minun kipukynnykselläni ja vasta pienen hetken kuluttua tajuan että alahuulestani vuotaa verta. Voi kyllä, huulilävistyksen kanssa ei pitäisi tapella. Enkä minä nyt tappelekkaan, ainakaan omasta mielestäni, otin vain yhden lyönnin vastaan. Jonka jälkeen mies toivottavasti saa tarpeekseen ja lähtee.
Nostan kaksi mustin kynsin koristettua, hoikkaa sormeani koskettamaan alahuulta. Ei se kipeä oikeastaan ole, muutenkin punertava väri vain taitaa syvetä verestä, joka maistuu myös suussani.

Voi kylläpäs sujuu hyvin tämäkin päivä.
"Eiköhän olisi sinun aikasi lähteä."
Totean viimein tyhjällä sävyllä, kohottautuen istumaan hieman paremmin. Sormenpäät ovat veressä mutten välitä siitä sen kummemmin, pyyhkäisen vain niitä pöydällä lojuvaan lautasliinaan välinpitämättömästi.
Silmäni eksyvät taas vilkaisemaan tarjoilijatarta.
En jaksa edes nousta ylös tai tehdä mitään muutakaan, kokeilen vain kevyesti kielelläni pyöriikö lävistys vielä. Kyllähän se pyörii, vähän tahmeasti vain. Pitäisi varmaan huuhtaista sitä mutta jospa pikkumies hoideltaisiin ensin ulos täältä niin palaisi rauha maahan ja saisin juotua kylmän kahvini loppuun. Silmäilen sitä hetkisen ja päätän että ehei, tuohon en koskisi pitkällä tikullakaan. Mielummin tilaisin uuden.

________

Sinikuunlilja

Tarkkailen vaitonaisena tilannetta. Ehkä tämä ei sittenkään riistäytyisi käsistä..
No, sen varaan ei ehkä kannattanut laskea. Ilmeeni valuu asteen synkemmäksi ja tuimemmaksi, kun tarkkailen jo varsin päissään olevaa punatukkaista herraa, sekä tätä onneksi varsin sävyisää ja rauhallista pitkätukkaa. Hyvä puoli tässä sentään oli, että pubi ei ollut tupaten täynnä niin että olisi vielä hyvin epämukavaa paasata mahdollisille rähinijöitsille kun saisi puoleensa kaikkien kiistattoman ja uteliaan huomion. Ja muutenkin, eipähän ainakaan ollut samaan aikaan sataa muuta asiaa mihin olisi pitänyt keskittyä.
Saattoi vain mielessään porata reikiä tämän epäkohteliaan pienen herran takaraivoon.. Eikun enhän minä sellaista.

Jokin ilmeessäni tummenee, kun mies sitten nousee ylös ja tarttuu lasiinsa. Mitä nyt? Jokin varokello soittaa pään takana, mutta toisaalta ei sitä ehkä kannata suin päin hyökätä kenenkään kimppuun kun tämä on noussut ylös ja ottanut lasin käteensä.. Antaisi minusta aaaaivan aavistuksen hermoheikon sekopään kuvan.
Hitaasti mies ilmoittaa lähtevänsä tiehensä ja juo loputkin juomansa alas. Mm-hmm, ehkä tässä ei kuitenkaan ollut hätäpäivää, vai...?
Turha toivo.

Sirpaleet leviävät kimaltelevana merenä pitkin tummaa puulattiaa. Valo saa ne säkenöimään melkein liiankin terävästi suoraan silmiini, ja katson punatukkaista miestä uskomatta silmiäni. Kyllähän laseja meni rikki harva se päivä, mutta ei kovinkaan usein suoraan nenäni alla ja ilmeisen tarkoituksellisesti.
Ja ennen kuin kerkeän tehdä muutakaan kuin katsoa miestä hämmästyneesti ja älähtää jotain joka kuulostaa lausahdukselta "mitä helvettiä", herra Kobaumi ilmoittaakin vetävänsä vielä turpaan tätä rauhassa istuvaa miestä joka ei kerta kaikkiaan ole tehnyt yhtään mitään.
Otan yhden askelen, ja sinä aikana kerkeää miehen nyrkki hujahtaa päin toisen kasvoja - mustahiuksisen miehen, joka ei tee elettäkään estääkseen miehen lyöntiä, joka myös kummastuttaa minua suuresti.
Aluksi luulen ettei käynyt mitään, sitten pitkähiuksisen miehen huulikorun tietämiltä alkaa pulputa verta. Nyt jo kaiken ällistyksen jälkeen lähinnä pelkästään raivoisa katseeni kääntyy punahiuksiseen mieheen. Samalla kuulen toisen miehen sanat. "Eiköhän olisi sinun aikasi lähteä." Vilkaisen lyhyesti häneen, joka on tainnut vähän hämmentyneenä tunnustella veristä huultaan.
"Minun pubissani ei tapella, ainakaan niin kauan kun minussa vain henki pihisee", ärähdän myrkyllisesti punahiuksiselle miehelle.
"Löydätkö itse ovelle vai pitääkö sinut saattaa ulos? Mene kotiisi selviämään, etköhän sinä ole nyt jo aiheuttanut ihan tarpeeksi yhdelle päivälle." Otan muutaman varoittavan askelen lähemmäs tätä miestä. Jos hän ei itse lähtisi pellolle, niin kyllä minä hänet raahaisin.
"Ulos", sanon vaateliaasti, osoittaen miehelle ovea.

_______

Synoi

Miehen lyönti ei vaikuttanut osuvan ainakaan sellaisella tarkkuudella ja voimalla, kuin sen oli nyrkin omistaja tarkoittanut ja vauhti itsessään oli suistaa viskipaukkuja enemmän kuin tarpeeksi kumonneen punapään tasapainosta. Mieczyslaw puoliksi rojahti ja puoli nojautui taas vasten pöytää ja kirosi raskaasti syytä tietämättä. Ajatuksia oli vaikea sanoa, mutta hymy ainakin oli kadonnut tämän kasvoilta ja katse kohosi ainakin pään pidempään, alahuultaan tunnustelevaan mieheen haastavana. Lyö takaisin, niinkö? Ainakin kasvot alkoivat heijastaa jotain voitonriemun ja katkeruuden sekaista tunnetta, kun tummahiuksisen sanoista saattoi vetää johtopäätöksen että siinä se kaikki jo oli. Toinen ei aikonut ainakaan väkivalloin laittaa vastaan hänelle, vaan yhdessä pubin omistajan kanssa oli ilmeisti aikeissa poistaa hänet päiväjärjestyksestään.

Mikäli Mieczyslaw olisi vielä pidellyt viskilasia käsissään, hän olisi saattanut irrota siitä otteen nytkin viimeksi vastalauseeksi vähän kaikelle. Lasinsirpaleita kuitenkin rouskui jalan alla valmiiksi, kun hän liikautti jalkaansa tehdäkseen... mitä? Käsi kyllä kohosi jälleen pöydän pinnasta melkein kuin puolittaisena uhkauksena ja katse oli yhä kiinteästi miehistä pidemmässä, mutta sitten se laskeutui takaisin ja samalla laski katse. Pieni rykäisy kuului tämän kurkusta, vaikka mitään aikomusta hänellä ei ollut ainakaan puhua.
Tosiaan taisi olla aika lähteä. Hän ei ollut kuunnellut arvon Felcia Hayesin sanoja, mutta kohottautui suoraan juuri kun tämä astui varoittavasti lähemmäksi ja tyrkkäsi taaksepäin olallaan kevyesti estääkseen toista koskemasta, mikäli kovisteleva ote nyt oli ollut tällä suunnitelmissakaan. Ehkä olisi ollut aivan kohtuullista tulla raahatuksi ulos kaiken tämän jälkeen, mutta ei sillä ollut enää väliä.

Sanaakaan sanomatta tai katsetta suomatta mies ojensi kättään kohti nahkatakkiaan ja astui taaksepäin kiskoakseen sen ylleen hieman miten kuten. Sitten minuutin tai pari myöhässä hän vaikutti tottelevan pubin omistajan käskyä lähtien askeltamaan kohti ovea hieman askeleet harhaillen. Oven aukaisu, vaadittavat kaksi pitkää harppausta, ovi sulkeutui. Pieni tiputus oven edustalla oli saada Mieczyslawin kompuroimaan omiin jalkoihinsa ja auringonpaiste tuntui hirvittävältä hämyisen pubin jälkeen, mutta helvettiäkös siitäkään.

Tupakka-aski ja sytytin löysivät tiensä miehen käsiin, kun tämä pyörsi horjuen takaisin tulosuuntaansa ja lähti kävelemään, ohitti pubin ulko-oven ja suuntasi kohti keskustan linja-autoasemaa. Jonnekin oli mitä ilmeisimmin mentävä.
Mitä tässä oli juuri taas tapahtunut? Jotain, mutta mitä? Saattoiko sanoa että hän oli menettänyt hermonsa vai oliko se aivan tietoista itsensä provosointia? Ei saatana, miten tämä aina...

[ Mieczyslaw poistuu, kiitos pelistä molemmille~ ]

//Amethystin edit: [PELI PÄÄTTYY. Zarroc lopetti mutta peli olisi loppunut muutenkin tähän, joten.~]
Mieczyslaw. Wolverine. Stone. Leonelle. Timotei.

Avatar © werucchi

Paluu Arkisto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron