Just go numb

[veranthia]

werucchi

[Rani ja sussu tänne putkaan heti -- eli paikkana poliisiasema]

Ginger Chase

No niin Gin, mihin sinä tällä kertaa olet vienyt itsesi... En voinut olla miettimättä sitä, sen verran mitä nyt päänsäryn lisäksi aivoissa oli tilaa ajatella. Olihan sitä tullut herättyä jos jonkinmoisilta sängyiltä, patjoilta ja lattioilta, mutta tämä ympäristö näytti kokonaisuudessaan aivan vieraalta ja kummalliselta. Vartaloni alla tuntui kova muovipatja, joka näytti sinapinväriseltä. Raotettuani silmiäni vähän enemmän auki, näin vaaleansinisen kiviseinän kasvojeni edessä.
"Ai saatana..." mumisin hiljaa itsekseni, kun aloin aavistella että mihin sitä tosiaan olikaan joutunut. Ruumiini alkoi herätä ja sen myötä tuli koko ajan kylmempi, enkä voinut olla hieromatta käsivarsiani. Hitaasti, päätäni varoen nousin istumaan ja nojasin kylmää kiviseinää vasten. Parin metrin päässä kummallisen petini jalkopäätä oli karmivan näköinen vessapöntön tapainen hökötys, ja sen takana sininen ovi, joka näytti turhankin tukevalta ja kestävältä ovelta.
Naurahdin itsekseni. Oikeasti, kuinka isot olivat ne mahdollisuudet, että joisin niin paljon juuri kun päätän olla itsekseni, että jouduin poliisiaseman putkaan selviämään? Ei kyllä voinut olla hirveän isot, koska tämä oli ensimmäinen kertani oven tällä puolen ja tässä on ollut kuitenkin joitakin vuosia aikaa karttaa itselleni jos jonkinmoisia kokemuksia.
Vedin polvet koukkuun ja nojasin päätä polviini, koettaen lämmitellä ja toivoin ettei tulisi mitään yhtäkkistä oksentamishalua, sillä tuo muovirumilus ei näyttänyt kauhean siistiltä.
Minulla ei ollu kellonajasta minkäänlaista aavistusta, mutta jos totta puhuttiin, en halunnut välttämättä tietää. Sekin riittäisi, että tietäisin edes onko tänään lauantai, sunnuntai vai kenties jo maanantai.

[vähän töks töks koska harjoituksenpuute XD]

-----

Sussu

Raniero Milani

Heräsin nopeasti, kuin joku olisi yllättäen päättänyt nykäistä minut tiedottomuudesta takaisin todellisuuteen. Ja se joku taisi olla paha olo, joka oli vähällä saada aikaan oksennusrefleksin. Päässäni jyskytti hetken aikaa ihan julmetun kovaa, ja kylmyys tuntui vasta herättyäni porautuvan kunnolla luihin ja ytimiin.
Selkäni alla tuntui jotain, joka ei todellakaan ollut pehmyt sänky tai edes sohva. Ei edes ohut patja, vaan lattia. Eikä sekään varmasti omani. Ilma tosin ei tuntunut niin raikkaalta, että olisin uskaltanut väittää sammuneeni ojaan tai vaikka sitten keskelle tietä.

Ja miten tähän päädyttiinkään? Sen kun tietäisi. Tai muistaisi. Paljonko kello oli? Vuorokaudenaika? Päivä? En halunnut edes ajatella sitä mahdollisuutta, että minulla olisi töitä tehtävänä. Olin selvästi nukkunut - tai maannut sammuneena ja tiedottomana - jo hyvän aikaa, mutta oloni oli kaikkea muuta kuin levännyt.
Okei. Vuodenajan ja kuukaudenkin tiesin, se kai riittäisi toistaiseksi. Miten olisi seuraavaksi kysymys: missä hitossa minä oikein olin? Puristin silmäluomeni vielä kerran tiukemmin kiinni, kun vihlova kipu tuntui hetken aikaa sietämättömältä. Sitten räpyttelin silmäni auki katseeni tarkentuessa kattoon, joka oli jotain ihan muuta kuin omani tai edes tuttu. Missä ikinä olinkin, en uskonut olleeni siellä ennen.
Huonosta olostani huolimatta sain lopulta taiteiltua itseni istuma-asentoon. Mahalaukkuni sisällys oli taas vähällä tulla suun kautta ulos ja suussani maistui ihan hirveältä, mutta suljettuani jälleen silmäni olin jo aika varma siitä, etten ehkä sittenkään kuolisi huonoon olooni. Mikä tosin olisi voinut olla tavallaan helpottavaa.

Aivoni raksuttivat hitaasti, mutta raksuttivat kuitenkin. Putkako tämä olikin? Ei erityisen mukava paikka selvitä ehkä vuosisadan pahimmasta krapulasta.

-------------

werucchi

Vaistosin toisella puolellani liikettä, joten nostin automaattisesti päätäni polvieni lomasta ja käänsin sitä vähän vasemmalle. Meinasin nauraa ääneen, kun tajusin mitä siellä vasemmalla olikaan, mutta vatsahappoja nousi ikävästi kurkusta ylös ja tuntui kielen päällä. Nielaisin saman tien ja toivoin sen olevan ainoa kerta, sillä maku suussa oli hirvittävä. Rystyset valkoisina puristin farkkujeni lahkeita koettaen tasoitella olotilaani. Hengittelin nenän kautta jotenkin rauhoittelevasti, ja nojasin seinään. Odotin hetken varmistuakseni siitä, etten oksentaisi aivan hetikohta ja käänsin sitten pääni uudelleen vasemmalle. Sillä puolen huonetta istui varsin hämmentyneen ja huonovointisen näköinen mies, jolla oli lyhyet, tässä valossa mustannäköiset hiukset, sekä vähän tummempi iho. Miehellä oli varmaankin vähän samantyylinen fiilis kuin minulla äsken - missä oli ja miksi ja mitä aikaisemmin tapahtui.
"Päivää", tokaisin miehelle huoneen toiselta puolelta vähän käyttämättömyydestä karhealla äänellä, joka riipaisi lähinnä omia korviani. Mieleni teki niin kovasti mennä suihkuun tai edes päästä pesemään hampaat... Päänsärky oli tuttua painelua pääkopassa, mutta kylmyys vaivasi ikävästi. Pelkkä hierominen ei enää auttanut paljaita, vaaleita käsivarsiani. Katsahtaessani kuitenkin maahan, huomasin riemukseni takkini vieressäni. Tartuin siihen ja vedin sen peitokseni, hyristen hiljaa kylmyydestä.

----------

Sussu

Hengittelin hetken aikaa syvään ja annoin sormieni kulkea hiuksiani pitkin. Yritin saada ajatukseni jotenkin järjestykseen, mutta mieleni ulkopuolelta kuulunut karheahko naisen ääni vei keskittymiskykyni. Jokin urahduksen tapainen karkasi kurkustani puolivahingossa, kun avasin taas silmäni ja käännyin katsomaan sängyn suuntaan. Kappas, jollain muullakin oli tainnut olla vähän villimpi ilta.
Havahduin käsieni tärinään, joten päätin laskea käteni hiuksistani maahan. En osannut oikein päättää, mitä tehdä. Tuntui liian haastavalta katsoa samaan aikaan naiseen, ajatella ja puhua tälle.. Joten suljin taas hetkeksi silmäni, ja jäin pohtimaan mitä hän oikein olikaan sanonut. Päivääkö?

"Oletko ihan varma siitä, että nyt on päivä?" kysäisin karheasti. Itselläni ei ainakaan ollut pienintäkään hajua siitä, mikä oikein oli. Ajatukseni olivat vain yhtä puuroa, josta ei ottanut selvää. Ajattelusta ei tullut mitään, joten päätin avata taas silmäni ja luoda yhden katseen naisen suuntaan. Sitten aloitin jälleen taiteilun ja yritin mahdollisimman nopeasti ja helposti päästä vapaana olevalle sängyn tapaiselle, joka oli kaikkea muuta kuin houkutteleva mutta ehkä siitä huolimatta lattiaa parempi.
En pystynyt makaamaan pitkään siinä pelossa, että oksentaisin. Toivoin vatsani sisällön pysyvän paremmin sisällä pystyasennossa, joten hitaasti mutta varmasti kömmin taas pystyyn ja asetin selkäni kylmää seinää vasten. Lasi vettä olisi kieltämättä kelvannut.. Ja moni muukin asia, joista putkassa sai vain haaveilla.

---------

werucchi

Aikansa siinä kesti, että mies sai vastattua jotain takaisin. Hän tuntui olevan vähän huterammassa kunnossa, mikä pisti väkisinkin miettimään, oliko sattumoisin ensimmäinen kunnon darra meneillään. En kuitenkaan kysynyt, sen verran saattoi lukea kasvoiltakin.

"En todellakaan", vastasin naurahtaen kevyesti. No, enhän minä ollut. En ollut päänsäryltä ja pahoinvoinniltani ehtinyt olla kovin kiinnostunut laukkuni ja sen sisällön sijainnista, saatika sitten vuorokaudenajasta. Viikonpäivä olisi kyllä kiva tietää, mutta eipä silläkään enää tässä vaiheessa ollut varmaan väliä.
Seurasin sivusilmällä miehen touhuja, kun tämä kapusi lattialta pedille ja siitä jälleen seisomaan. Näytinköhän itsekin yhtä kärsivältä? Tunnustelin kasvojani hieman, ja selkeät silmäpussit tuntuivat silmien alla sekä yläluomessa pienet meikkipaakut, jotka olivat varmaan armottomasti levinneet ympäri silmien aluetta. Vaatteet menisivät kyllä kotona välittömästi pesuun, ja istuisin suihkussa ainakin tunnin. Paitsi että sitä ennen ottaisin vähintään kaksi-kolme särkylääkettä.

--------

Sussu

Taivutin päätäni hiukan taaksepäin, syvään huokaisten. Nainen ei siis osaisi kertoa vastausta siihen kysymykseen, mikä vuorokaudenaika oli. Siitä saatoin päätellä, ettei hän myöskään tiennyt kellonaikaa. Entä päivä sitten? Ei kai sentään maanantai.. Jos olimme edelleen viikonlopun puolella, niin hyvä juttu. Ehkä siis vain uskoisin ja luottaisin siihen, että oli lauantai tai sunnuntai.
"Miten helvetissä tässä nyt näin kävi..." mumisin pääasiassa itsekseni, kääntäen kuitenkin pian katseeni takaisin naiseen. Ei hän tutulta näyttänyt, muttei se tarkoittanut ettemme olisi voineet kohdata jo ennen putkaan päätymistä. Itse asiassa hän näytti sellaiselta naiselta, jonka olisin oikein mielelläni tavannut jossain paremmassa paikassa ja paremmalla ajalla. Mutta se siitä, en jaksanut edes ryhtyä mittailemaan häntä sen tarkemmin katseellani vaan suljin taas silmäni ajatellakseni.

"Oletko ollut täällä ennenkin? Tarkoitan, satutko tietämään miten ja milloin täältä pääsee pois?"
Koska minulla ei ollut ainakaan pienintäkään ajatusta. Kurkussa oli jännä, epämiellyttävä tunne joka teki puhumisestakin yhtä vastenmielistä, mutta toisaalta taas tuppisuuna oleminenkaan ei tuntunut oikealta vaihtoehdolta. Jos nainen oli yhtään enemmän perillä tästä putkakuviosta, niin hän saisi ilman muuta valaista vähän minuakin.
Jos taas ei, niin ehkä jatkaisimme juttelua ja kyselisimme vaikka kuulumisia. Mitäpä kuuluu? Ihan hyvää, mitä nyt vietän tässä aikaa tuntemattoman ihmisen kanssa helvetin kylmässä putkassa oksennus kurkussa.. Mikäpä sen hauskempaa.

---------

werucchi

Haroin sormiani hiuksieni lävitse, kun ne vähän väliä valahtelivat inhottavan likaisina silmilleni. Seurasin miehen puuhia hiljaa, kun ei muutakaan tekemistä ollut sormien lämmittelyn lisäksi. Miehen muminaan en vastannut mitään, koska oletin ettei se ollut mikään minulle tarkoitettu kysymys. Siinähän sitä sopi miettiä, en itsekään oikein ollut varma miksi olin päätynyt putkaan asti.

"Eka kerta, kuten ilmeestäsi päätellen vissiin sinullakin. Sen verran kuitenkin tiedän, ettei ne voi täällä puolta vuorokautta pidempään pitää", kerroin. Pari kaveria on aiemmin joutunut tänne samaiseen huoneeseen selvittelemään päätään, ja jälkeenpäin kertoneet siitä tietysti eteenpäin. Nyt oli sitten tämäkin ihmetys koettu, vaikka siitä ei välttämättä kenenkään tarvitsisi tietää...
"Eri juttu tietysti on se, että kuinka kauan me ollaan ylipäätään oltu täällä."

-------

Sussu

Silmäilin hetken aikaa naista tämän vastausta kuunnellessani. Puoli vuorokautta.. No, jos se oli maksimi, niin ehkä pääni ei leviäisi kuin korkeintaan säryn takia. Totta oli kyllä sekin, ettei minullakaan ollut mitään hajua siitä, kauanko olin putkassa virunut ja kauanko joutuisin vielä virumaan.
Enkä itse asiassa ollut edes varma siitä, mistä syystä olin missä olin. Ehkä sammuin johonkin päin Snowfinchiä ja poliisit olivat napanneet minut kyytiinsä, ihan vain siitä syystä että olin ollut liian humalassa eivätkä he joko osanneet tai viitsineet minua kotiinkaan ohjata. Tai sitten olin vasten tapojani alkanut riehua jossain, mikä ei sekään ollut mahdoton ajatus ottaen huomioon, ettei minulla ollut minkäänlaisia muistikuvia loppuillasta.

Silmiäni särki ja päätä kivisti, mutten uskonut pystyväni nukkumaan niin huonovointisena. Tai edes olemaan vaakatasossa, oksennus tulisi kurkkuun alta aikayksikön. Ja olisihan se vähän noloa ollut oksentaa putkaan, jossa en ollut edes yksinäni.
Samassa tilassa oleva nainen ei kyllä näyttänyt lainkaan tutulta, mitä nyt aina välillä uskaltauduin häntä vähän vilkaisemaan. Käteni tärisivät edelleen häiritsevän paljon, enkä tiennyt enää ollenkaan, mitä sellaisessa tilanteessa kuuluisi sanoa. Jos vain kärsisimme hiljaa.

-------

werucchi

Mies ei vastannut mitään, kunhan pysyi hiljaa ja tärisi omalla puolellaan huonetta. Tuijotin toista sitä lainkaan peittelemättä, sillä hän vaikutti jotenkin liian... kokemattomalta ollakseen putkassa. Siis oikeasti, tuollainen tärinä ei näyttänyt mitenkään hyvältä. Vaikka en itsekään ollut missään loistokunnossa, en silti ollut missään sisäisessä kriisissä niin kuin toinen tuntui olevan.
"Ootko sä ihan okei", huikkasin toiselle puolelle huonetta.

Mietin kaksi sekuntia olisiko pitänyt esitellä itseni tuolle tärisevälle miekkoselle, mutta päätin toisin. Ehkä myöhemmin, kun olisin varmempi aikooko hän pyörtyä tuohon paikkaan vai.

----------

Sussu


Puristin silmiäni yhä lujemmin kiinni ja kuvittelin itseni aivan toiseen tilanteeseen, johonkin sellaiseen missä krapula ei ollut yhtä hirveä. Ennemmin olisin ollut vaikka tekemässä töitä. Ihan mitä vain.
Huoneen toiselta puolelta kaikuva ääni sai minut kuitenkin havahtumaan taas takaisin kamalaan tilaani. Vedin terävästi henkeä ja raotin vähän silmiäni katsoakseni naiseen. Ainakaan putkassa ei ollut kirkasta. Silmäni eivät olisi varmaan pitäneet valosta sillä hetkellä.

Naisen kysymys sai minut huvittumaan hiukan, mutta vatsassani muljahti ikävästi ollessani vähällä naurahtaa hänen sanoilleen. Yritin hillitä epätoivoisesti käsieni tärinää.
"Suorastaan loistavassa kunnossa", lausahdin sarkastisesti. Ääneni kuulosti tavallista matalammalta ja tietyllä tapaa poltetulta. Viskin polttamalta, veikkasin.
"..kyllä tämä tästä." Vuosisadan pahin krapula, mutta oma oli mokani.
"Ei taida sinustakaan mahtavalta tuntua."

---------

werucchi

"Niin ajattelinkin", hymähdin kun mies vastasi sarkastisesti olevansa loistokunnossa. Hän kuitenkin totesi selviävänsä, joten ehkei hän pyörtyisi siihen paikkaan, eikä minunkaan tarvitsisi liikkua.
"Sitä vaan, etten kuollaksenikaan muista nyt mitään ensiaputekniikoita mikäli päättäisit saada jonkun kohtauksen", totesin hieroen kasvojani. Suihkun lisäksi halusin kovasti juoda jotain. Siis mitä tahansa muuta kuin vettä vahvempaa.

"Ei tämä ole mitään mitä suihku ja oma sänky ei korjaisi", vastasin hiljaa. Käänsin kasvoni pois miehestä ja nojasin vasten kylmää seinää, joka viilensi kasvojani mukavasti.