They say the best love is insane

Onlinepelejä voit pelata kun pelikaverisi on samaan aikaan paikalla. Onlinepelaaminen on aktiivista pelaamista ja viestipituus on offlinepeliä lyhyempää, jotta peli pysyy aktiivisena. Pelin alussa tulee mainita, mihin paikkaan peli sijoittuu. Jos peli jää kesken, voit jatkaa sitä ollessasi taas samaan aikaan paikalla pelikaverisi kanssa.

They say the best love is insane

ViestiKirjoittaja kujakettu » 22 Loka 2013, 22:29

Sussu Lähetetty: 14. Touko 2013 23:28

// Yökerho Plazaaa //

Signa Huitfeldt

Olen odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa. Enkä oikeastaan tiedä miksi. Kai minulla ei ole ollut parempaakaan tekemistä, kuin laskea päiviä uuden suosikkibändini syntymäpäiväkeikkaan. No, leikki leikkinä - ehkei kyse ole aivan lempibändistäni, mutta ainakin pidän kovasti sen laulajasta.
Minulla on edelleen pienessä käsilaukussani rytistynyt mainos, sen jonka Lawrence minulle henkilökohtaisesti antoi. Plaza ei ehkä kuulu kantapaikkoihini, ja täällä onkin aivan liikaa hälinää minun makuuni. Pääasia kai on se, että selvisin jopa portsarista, joka halusi tarkastaa ikäni henkilöpapereistani.
Pääosa täällä häärivistä ihmisistä näkyykin olevan suunnilleen samaa ikäluokkaa kanssani. Alaikäisiä ei todennäköisesti ole päässyt livahtamaan sisään, mutta eipä täällä liiemmin vanhan kansan ihmisiäkään ole.

Paikalla on tosin poikkeuksellisen paljon rock-henkistä porukkaa, joka johtunee illan esiintyjästä. Yritin itsekin valita jotain edes vähän siihen suuntaan olevia vaatteita, mutta kuitenkin sellaisia, joissa oloni ei olisi kamalan epämukava. Jaloissani minulla onkin tummanharmaat, vain aavistuksen verran revityt farkut, mustavalkoiset tennarit ja päälläni melko paksu ja siksi lämmin, musta paita, jossa on jotain tekstiäkin edessä ja joka tuntuu varsin väljältä. Sen reunassa ja hihoissa on resorit, ja lisäksi olen vetänyt päälleni jonkin vanhan, kaapista kaivetun tekonahkatakin. Hiuksilleni en ole tehnyt oikeastaan muuta kuin harjannut takut pois, eikä kasvoillani ole muuta ylimääräistä kuin ripsiväriä ja lähes verenpunaista huulipunaa.
Siinä odotellessani päätän tilata itselleni omenasiiderin.

_________________

Sinikuunlilja

LAUREN LAWRENCE THOMPSON

Takahuoneessa on tavallistakin hulppeammat ruokavarannot synttärikeikan vuoksi. En kuitenkaan ota vielä mitään, keikan jälkeen olisi ihan hyvin aikaa. Ellemme jäisi porukan kanssa baarin puolelle.. No sitä oli aikaa miettiä sitten.
Tällä hetkellä istun vielä kuitenkin aloillani ja virittelen kitaraa vaikka se onkin ihan moitteettomassa kunnossa sekä soinnissa.
Nathan on taas kerran tupakalla, Toby ja Scott juttelevat keskenään.

Kun Nathan saapuu vihdoin ulkoa, käymme vielä läpi mitä aiomme tänään soittaa.
Yllättäjänä viimeisten joukossa olisi yksi uusi biisi joka tulee olemaan seuraavalla levyllä. Oltiin sovittu että soitettaisiin se vain nyt ja täällä, ei millään muilla keikoilla ennen kuin levy ilmestyisi.
"Ja tänään annetaan vaan parastamme", totean virnistäen. Synttärikeikka, ensi vuonna olisikin vuorossa kymmenvuotissynttärit. Silloin tarvittaisiin jotain isoa. Jotain hienoa.
Vaikka eipä puitteet nytkään mitkään huonot olleet, ei tosiaan.

Venyttelen oikein makeasti samalla kun vilkaisen kelloa seinällä. Tänään minulla oli punaiset pillifarkut kahdella vyöllä joista toisessa on niittejä ja se roikkuu rennosti lanteilla, niiden lisänä ketjuja, jalassa paksupohjaiset maiharit, päällä musta vähän revitty printtipaita.. Kädessä nahkarannekkeita. Yksi sormus oikeassa kädessä. Huivi kaulassa. Sen kanssa tulisi varmasti auttamatta kuuma jossain vaiheessa mutta se olisi sen hetken ongelma.
Ei kai tässä mitään.
Olisikohan jo aika mennä lavalle...
Olen valmiina.

_________________

Sussu

Ihmisten määrä tuntuu pakostakin hiukan ahdistavalta, mutta luulen sisälläni tuntuvan jännityksen myös johtuvan eräästä tietystä henkilöstä, jonka pian näkisin - elleivät ihmiset kasaantuisi niin valtavaksi, pitkäksi massaksi lavan eteen, ettei minulla olisi mitään toivoakaan nähdä heidän ylitseen.
Mutta ainakin kuulisin hänet. Ja tietäisin hänen olevan läsnä. Ja on naurettavaa, kuinka ajatuskin tuntuu lieventävän ahdistuneisuuttani, vaikken oikeastaan edes tunne häntä.

Siemailen omenasiideriä ja toivon alkoholin lämmittävän, vaikka prosentteja juomassa on tuskin ollenkaan. Olen kuitenkin sen verran pienikokoinen ja huonosti päihteitä kestävä, että olisi parempi myös pysyä yhdessä siiderissä, korkeintaan kahdessa. Eikä minulla turhan paljon rahaakaan ole. Tällaisiin paikkoihin ne vähäisetkin tuhlaa hyvin nopeasti, mikäli harrastaa humalanhakuista juomista.
Seison tiskin luona siemailemassa juomaani, ja huomaan toisen jalkapohjani taputtavan lattiaa hermostuneesti. Paljonko kello on? Kauanko joudun vielä odottamaan? Lawrence tuskin edes muistaa olemassaoloani, joten en odota liikoja sen suhteen, että pääsisin vaihtamaan pari sanaa hänen kanssaan.

_________________

Sinikuunlilja


Jännitys kipristelee ikävästi vatsanpohjassa, itse asiassa pahemmin kuin aikoihin. Tulee melkein pahoinvoiva olo. Vilkaisen Nathania joka virnistää rohkaisevasti ja nyökkään. Mokoma viilipytty.

Kävelen ketjut askeleiden tahdissa kilahdellen lavalle, miettien mahtaisiko paikalla olla tuttuja. Entäs Signa, se nainen jota olin pyytänyt tulemaan - oliko hän vaivautunut paikalle vai ei?
Sydän hakkaa kun otan mikin telineestään käteeni. Onneksi jännitykseni ei näy yleensä ulospäin eikä sitä huomaa kukaan muu kuin Nathan.
"Iltaa kaikille, me olemme The Hungry Catepillar ja tämä on meidän 9-vuotissynttärikeikkamme! Toivottavasti nautitte keikasta yhtä paljon kuin me olemme nauttineet soittamisesta kaikki nämä vuodet", virnistän sanojeni loppuun, asetan mikin takaisin telineeseensä ja otan kitaran käsiini. Heilautan päätäni kevyesti jotta hiussuortuvat menisivät silmieni tieltä.
On aika soittaa.

_________________

Sussu


Paikalle eksyneet rokkarit ja muut alkavat elehtiä levottomammin, ja sydämeni jättää yhden lyönnin välistä tajutessani bändin astelleen lavalle. Vedän syvään henkeä ja käännyn paremmin lavan puoleen, uskaltamatta kuitenkaan siiderini kanssa lähteä tunkemaan ihmisten läpi lähemmäs. Toisaalta taas en uskalla myöskään jättää siideriäni tähän, ja ehkä ihan hyvä, jos en kiusaa itseäni tunkemalla ihmisten keskelle.

Musiikin kantautuessa korviini toisten ihmisten läsnäolo kuitenkin unohtuu nopeasti. Tai ei tietenkään unohdu, muttei se tunnu ihan niin pahalta. Kuten livekeikoilla yleensäkin, ajantajuni alkaa olla olematon enkä saata keskittyä mihinkään muuhun kuin musiikkiin. Siideri meinaa jäädä juomatta, ja vaikken ihmisten takaa paljon näekään, yritän silti vilkuilla lavan suuntaan nähdäkseni edes vilahduksen tutuista kasvoista.

_________________

Sinikuunlilja


En kyllästy soittamiseen ikinä, olen siitä varma. Se on minulle sitä vapautta mitä toiset ihmiset löysivät vaikka taiteesta tai pitkistä kävelyistä, tai mitä toisenlaiset sielut saivat vaikka varastamisesta. Ja sitten oli niitä piruparkoja jotka eivät ikinä löytäneet sitä. Mutta soittaminen on minun huumeeni.

Aika kuluu kuin siivillä. Soitamme vartin, puoli tuntia, tunnin.
On mennyt reilu tunti ja muutama biisi on vielä jäljellä. Lavalla on tolkuttoman kuuma ja olen heittänyt huivini kaulasta jo ajat sitten kuten voisi olettaa - minulla ei ole tosin suurtakaan aavistusta minne. Senhetkisestä hälystä päätellen saatoin paiskata sen jonnekin päin yleisöä joten en turhan paljon haaveile saavani sitä takaisin enää.
Pyyhkäisen kädelläni otsaani kun biisi loppuu. Otan jälleen mikin rennosti käteeni, ja alkuun mikistä taitaa kuulua pelkkää hengästynyttä hengittämistäni.
"Nyt meillä on suuri ilo esitellä teille pieni yllätys: teille ja vain teille - uusi biisi tulevalta levyltämme. Ennen sinkun julkaisua tätä ette tule muualta kuulemaan joten nauttikaa sydämienne pohjasta! Kappaleen nimi on She."
Mieleni eksyy taas mietelmiin siitä josko Signa olisi paikalla ja kuulemassa. Valot ovat niin kirkkaat etten ihmismassan seasta erota häntä kuitenkaan vaikka hän siellä olisikin.
Uusi biisi tuntuu kirvoittavan yleisöstä aikamoista meteliä. Minua hymyilyttää kun mietin mistä kappale sai inspiraatiotaan.

_________________

Sussu

Jalkani alkavat väsyä seisomiseen, mutten minä edes kiinnitä huomiota kunnolla asiaan. Tyydyn vaihtelemaan painoa jalalta toiselle ja toivon, etten yhtäkkiä löydä itseäni maasta pökertyneenä. Milloin viimeksi edes söin? Ajatus tuntuu tällä hetkellä toissijaiselta, kuten aikalailla kaikki kuunnellessani musiikkia, josta pidän hetki hetkeltä enemmän.
Bändi soittaa hyvin, ei, loistavasti, mutta saattaisin kuunnella jo pelkkää laulajan erikoista ääntä tunnista toiseen. Siiderini on nyt juotu ja käteni ovat vapaat, mutten silti viitsi liikkua lähemmäs lavaa.

Ihmiset alkavat metelöidä, kun bändi alkaa soittaa uutta kappaletta. She. Minä sen sijaan tunnun jähmettyväni paikalleni niin, että tuskin muistan hengittää. Niin keskittyneesti kuuntelen sanoja, kuullakseni ja ymmärtääkseni niistä jokaisen.
Olen tainnut juuri löytää uuden lempikappaleeni, tai ainakin lähelle sitä yltävän.

_________________

Sinikuunlilja

[♥]

Teemme kappaleet yleensä aina tiiviissä yhteistyössä mutta tuotantoomme kuuluu myös joitain biisejä jotka ovat enemmänkin vain jonkun omia. Minun tai Nathanin, ja kyllä, myös Tobyn tai Scottin. Useimmissa minä laulan, joissain Nathan, toisinaan taustalla myös muut mutta tässä kappaleessa laulan yksin minä. Ja tämä on niitä harvoja kappaleita uusista kappaleista joita kutsuisin omikseni - koska inpiraatio tähän on minulta. Ja vaikka kukaan muu ei tiedäkään mistä biisi tarkalleen juontaa juurensa, se ei haittaa. Itse asiassa parempikin niin. Jätkille väitin vain saaneeni inspiraation biisiin ja että sillä ei ole mitään selkeää pohjaa mistä se juontaa juurensa mutta se oli kyllä pieni vale. Ei se haittaa. Olen aika varma että ne tietää silti tai ainakin tajuaa myöhemmin.

Biisi loppuu ja tunnen oloni kumman haikeaksi. Jäljellä on vielä kaksi biisiä näin suunnitellusti, on sitten eri asia tuleeko encoreita.

_________________

Sussu

Aika tuntuu pysähtyneeltä kokonaisen kappaleen ajan, mutta silti se loppuu aivan liian nopeasti. Tunteet sisälläni ovat varsin ristiriidassa muutenkin, kun lopulta tajuan vetää syvään henkeä ja kiinnittää taas enemmän huomiota ympärilläni tapahtuviin asioihin. Ääniin, toisten ihmisten liikkeisiin.
Se on kieltämättä ihmeellistä, miten musiikki vaikuttaa tunnetilaan. Tavallaan tunnen leijuvani maanpinnan yläpuolella, samalla kun sydämeni hakkaa aivan uudenlaisella voimakkuudella. Tunnen olevani elossa, mutta silti jollain tapaa olematon kaikkien keskellä.

Haikeus ja ilo kumpuavat samaan aikaan sisältäni. Keikka on varmasti jo lopuillaan, ja se saa pienen jännityksenkin tuntumaan vatsanpohjassani.
Ehkä minun pitäisi vain lähteä ajoissa kotiin nukkumaan, mikäli nyt saisin unta ollenkaan. Tulisin varmasti muistelemaan tätä iltaa vielä useita kertoja tulevien kuukausien aikana, enkä toivottavasti unohtaisi tätä sanoinkuvaamatonta tunnetta vuosienkaan päästä.

_________________

Sinikuunlilja

Viimeiset kappaleet vedetään vielä täysillä. Sen jälkeen olo onkin aivan naatti ja tuntuu siltä että voisin juoda vettä litratolkulla. Vedän syvään henkeä, sanon kiitokset yhteen ääneen Nathanin kanssa.

Väsymykseltäni melkein toivon että säästyisimme soittamatta lisää tänä iltana mutta pakkohan sitä on soittaa muutama biisi lisää kun yleisö huutaa ja kiljuu suuna päänä encorea. Ei ollutkaan pitkään aikaan ollut näin riehakasta vastaanottoa keikalla.
Soitamme uudemman kerran vielä muutamia suosituimpia biisejä ja kun yleisö vaatii, loppuun uuden sinkun vielä viimeisen kerran. Siihen jätämme keikan tältä illalta.

Lavalta poistuessani ajatukseni karkaavat taas erääseen vaaleaverikköön ja mietin uskaltaisinko mennä baarin puolelle katsomaan josko hän olisi siellä. Voisihan olla niinkin että hän häipyi saman tien vaikka kohteliaisuudesta olisikin tullut katsomaan keikkaa..
Mutta minun on pakko saada tietää.
"Hei jätkät, mä tulen kohta", sanon ja en tällä kertaa edes mene takahuoneeseen. Käväisen tosin vessassa pesemässä naamani ja juomassa vettä varmaan ainakin litran verran.
Sitten haparoiden meinaan mennä klubin puolelle mutta äkkiä rupean miettimään mitä ihmettä oikein teen ja jähmetyn paikalleni esiintymislavan viereen vähän varjoihin.

_________________

Sussu


En voi kuin jälleen kerran todeta, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös tämä keikka. Osa ihmisistä tuntuu suunnistavan heti sen jälkeen ulos, toiset jäävät vielä jumittamaan paikalleen.
Ovesta poistuu porukkaa pääasiassa pareittain tai suuremmassa porukassa, ja se saa minut tuntemaan oloni entistä yksinäisemmäksi. En kuitenkaan jaksa kiinnittää heihin huomiota pitkään, vaan siirryn taas lähemmäs tiskiä ja jään hakemaan tiettyjä kasvoja väkijoukosta.

Tiedä sitten, viitsisikö Lawrence edes vaivautua baarin puolelle. Elättelen kuitenkin toivoa, että hän tulisi tiskille vaikka tilaamaan jotain juotavaa, ja mahdollisesti näkisi ja tunnistaisi minut.
Oloni käy vähän heikoksi, ja alan miettiä uudestaan, milloin viimeksi söin. Taisi olla joskus aamupäivästä, joten ei ihmekään, että mieleni tekee jo istua. Luotan kuitenkin siihen, että jalkani jaksavat kannatella minua vielä tovin. Raikas ulkoilma voisi tehdä hyvää.. Mutten kuitenkaan tahdo poistua paikalta vielä.
Kyllä tämä tästä.

_________________

Sinikuunlilja


Seisoskelen lavan varjoissa ja seuraan katseellani kuinka ihmismassat liikkuvat - toiset ulos, toiset baarin puolelle. Jonkin aikaa on ihmisten hälyä lukuunottamatta hiljaista kunnes klubin kovaäänisistä alkaa kuulua musiikkia. Ai niin, täällä oli tanssilattiakin. Pitäisi pysyä varmaan siitä kaukana ettei kukaan vaanimaan jäänyt fani lähtisi retuuttamaan tanssilavalle.
Yritän tarkkailla josko näkisin missään tiettyjä vaaleita kutreja mutta ihmismassat vain vilisevät edessäni. Ehkä odotan vielä muutaman minuutin ja toivon vain parasta.
Huokaus.

_________________

Sussu


Minuutit kuluvat ja alkavat tuntua aikalalta ikuisuudelta. Klubin ilma sen sijaan alkaa tuntua vain kuumemmalta ja tunkkaisemmalta, eikä ainakaan helpota oloani.
Ehkä pitäisi vain antaa olla. Lähteä kotiin ja toivoa, ettei koko keikan ajan kestänyt hyvä fiilis pääse valumaan viemäriin. En voi kuitenkaan olla myöntämättä sitä, että olen hiukan pettynyt. Lawrence on varmasti siirtynyt jo jonnekin takahuoneen puolelle, minne minulla ei ole mitään asiaa.

Hymähdän omalle typeryydelleni ja otan pitkästä aikaa useamman askeleen, tällä kertaa lähemmäs lavaa. Ihan vain kiertääkseni vielä kerran paikan ympäri, ennen kuin poistuisin ihmismassan mukana ulos.
Kävelyni tuntuu kieltämättä jo hiukan huteralta, ja pelkään pahoin kasvojeni muuttuvan luonnottoman valkeiksi nälästä, väsymyksestä ynnä muusta.

_________________

Sinikuunlilja

Aikani seisoskeltua tuntuvat ihmismassat vähän asettuvan ja harkitsen jo josko liikkuisin johonkin suuntaan. Alkaa tuntua - ja varmaan näyttääkin - typerältä kun seisoskelen tässä vain minuuttitolkulla kädet puuskassa, seinään nojaillen.
En vain osaa päättää mihin suuntaan menisin. Baari olisi täynnä väkeä mutta voisin kaivata juotavaa. Takahuoneessa tosin olisi ruokaa ja juomaa varmaan ainakin viisinkertaisesti yli sen mitä me tarvitsisimme eikä niistä tarvitsisi maksaa senttiäkään.

Juuri kun meinaan lähteä olen huomaavinani tutun hahmon saapumassa lähemmäs lavaa. Mutta varmaankin minä vain kuvittelen jo omiani?
Silti hätkähdän ja otan yhden täysin harkitsemattoman harppausmaisen askeleen edemmäs.

_________________

Sussu


En ole enää edes ihan varma siitä, mitä luulen saavuttavani kiertämällä klubin ympäri ennen paikalta poistumista, mutta samassa näen liikahduksen lavan varjoissa. Se saa minut pysähtymään hätkähtäen. Tuntisin oloni varmasti aivan naurettavaksi, ellei katseeni olisi jumittanut varsin tutulta näyttävään hahmoon.
Vaikka kukapa tietää, vaikka näkisin jo omiani tai sekottaisin hänet johonkin aivan muuhun. Oli miten oli, en kai tee mitään väärää jatkaessani aikaisempaa varovaisemmin askelin lähemmäs.

Oloni alkaa olla jo sen verran heikko, että tarvitsisin ehkä kohta tukea kävelyyn. Mutta vasta kohta. Ennen sitä ennättäisin kyllä vallan mainiosti ulos, ja raitis ilma tekisi oloni paljon paremmaksi.

_________________

Sinikuunlilja

Vaatteet ovat kyllä täydellisen erinäköiset kuin viimeksi ja se hymyilyttää minua - oliko hän varta vasten laittautunut keikkaa varten rockhenkisesti? Olin kyllä pitänyt siitä mekostakin.. Mutta ei vaatetuksella nyt ole niin suurta väliä, muuta kuin se että se saa minut jonkin aikaa epäröimään onko hahmo todella se keneksi luulen vai ei. Kun toinen kuitenkin tulee lähemmäs niin huomaan tämän keijukaismaisen hennon olemuksen ja hiukset jolloin olen varma asiasta.

Minua alkaa huvittaa se miten tunnumme molemmat katsovamme toisiamme hirveän varovasti, molemmat epävarmoina jotenkin siitä näemmekö edes oikein. Jotenkin kamalan jännittyneinä. Koko tilanne tuntuu vain todella absurdilta.
Tunnen muutaman ylimääräisen sykähdyksen rinnassani ja sitten harppaan pois varjoista häntä vastaan vähän virnistäen.
"Tulit sittenkin", tokaisen rennosti ja astelen hänen luokseen. Ennen kuin kerkeän estellä itseäni tai vakuuttaa itseni siitä että olisi luonnotonta ottaen huomioon minkä verran toisiamme tunnemme, halaan häntä - ihan vain rennosti niinkuin se olisi vain normaali tervehdys eikä niin iso asia kuin se tuntuu olevan siitä miten tunnen ylimääräisiä sydämenlyöntejä.
Kun katson Signaa tarkemmin halauksesta irtauduttuani niin hän näyttää aika kalpealta.
"Voitko hyvin?" kysyn äkkiä huolestunut sävy äänessäni.

_________________

Sussu

Ei tuo virnistys voi kuulua kuin Lawrencelle. Hän se tosiaan on, tunnisti minut sittenkin.
Aurinkoinen hymy leviää kasvoilleni, ja samassa huomaan miehen halaavan minua. Vaikka hän onkin juuri sen luonteinen, että halailee kaikkia puolituttujakin nämä pitkästä aikaa kohdatessaan, sydämeni jättää yhden lyönnin välistä ja lyö seuraavat epätasaiseen tahtiin.
"Tottakai tulin", naurahdan häkeltyneenä ja jokseenkin väsyneemmän kuuloisena kuin olisin odottanutkaan, mutta ainakin saan sanat ulos suustani.

Lawrencen vetäytyessä halauksesta olen kuitenkin vähällä takertua häneen uudestaan pysyäkseni varmasti pystyssä. En kuitenkaan tee sitä, vaan siirrän katseeni toisen silmiin ja samassa kuulen tämän huolestuneeseen sävyyn esitetyn kysymyksen, olenko kunnossa.
Ilmeisesti väri siis tosiaan on paennut kasvoiltani, vaikka olen melko kalpea normaalistikin. Minun täytynee olla siis jo hyvin valkoinen, enkä tiedä, pitäisikö minun itkeä vai nauraa ajatukselle. Ja yhtäkkiä en oikein tiedä, mitä vastata. Voinko hyvin? Miten sen nyt ottaa?
"Kaikki on ihan.. hyvin", sanon, mutten ole kovin vakuuttunut itsekään. On lähes mahdotonta vastustaa halua kääntyä ulko-ovelle tai vähintäänkin ottaa tukea edessäni seisovasta Lawrencesta, etteivät jalkani pettäisi. Näkökenttäni sumenee hetkeksi aavistuksen verran ja katseeni putoaa jalkoihini. Älkää pettäkö minua nyt..

_________________

Sinikuunlilja


En vakuutu tippaakaan Signan toteamuksesta vaan katson tätä hyvin epäilevä ilme kasvoillani.
"Oletko syönyt tänään? Näytät vähän siltä että verensokerisikin taitaa olla jo aika huonossa hapessa. Meillä on takahuoneessa ruokaa vaikka muille jakaa, nyt mennään hakemaan sinulle jotain syötävää tai vähintäänkin juotavaa. Happikin voisi tehdä sinulle hyvää", totean sävyllä joka ei anna tilaa vastaanväittämisille.
Otan Signaa kädestä jotta tämä varmasti seuraisi perässäni eikä alkaisi mutista miten ei tarvitse mitään tai ettei halua olla vaivaksi ja lähtisi omille teilleen. Sitten lähden kävelemään takaisin lavan taakse takahuoneelle päin.

_________________

Sussu

Lawrencen puhe alkaa kuulostaa hivenen epäselvältä pääni sisällä, mutta kuulen hänen sanovan jotain verensokerista, takahuoneesta, syötävästä ja juotavasta. Niin, ja hapesta. Ja sitten huomaankin miehen tarttuvan minua kädestä, ja säpsähtäisin varmasti ellei oloni alkaisi käydä jo liiankin sekavaksi.
Tajuan silti kutakuinkin, mitä on tapahtumassa, ja yritän pistää vastaan muutaman sekunnin verran - minusta ei ole kuitenkaan seisomaan paikallani Lawrencen lähtiessä kävelemään käteni hänen otteessaan, joten minun ei auta kuin lähteä hänen peräänsä. Joskin yritän vielä avata suuni.

"Ei, ei, ei sinun tarvitse..." yritän, mutta pelkään pahoin, että sanani kaikuvat kuuroille korville. Hyvänen aika sentään, takahuoneen puolelle ja siellä olevien ihmisten keskelle minä nyt viimeisenä halusin tässä tilanteessa.
Ahdistus kasvaa sisälläni, mutta kuten jo todettu, minusta ei taida olla pistämään vastaankaan. Ja jos ennemmin tai myöhemmin pääsisin ulkoilmaan Lawrencea seuraamalla, niin hyvä.

_________________

Sinikuunlilja

Kuulen Signan puolelta pientä vastalauseen tapaista mutinaa mutta ohitan sen täydellisesti.
"Hyvä että olet enää edes tajuissasi niin että ei nyt yhtään vastaväitteitä", tokaisen vain napakasti. Pääsemme takahuoneen ovelle ja avaan sen miettien vain ohimennen mielessäni mitä jätkät tuumaisivat kun retuutan vain jonkun naisen huoneeseen. Silä ei nyt kuitenkaan ole kamalasti väliä.

Takahuone näyttää ensialkuun tyhjältä. Sitten tajuan että koko porukka on ulkona, Nathan tietty tupakalla ja muut varmaan seurana. Ulko-ovi on raollaan ja jätkien äänet kuuluvat sieltä.
"Jätkät on tossa pihalla, ei tarvi hätäillä niiden tapaamista vielä", yritän rauhoittaa Signaa koska uskon että kuka tahansa ei pitäisi miellyttävänä yhtäkkistä päätymistä uusien ihmisten seuraan, "eikä sun kyl tarvi niiden tapaamista muutenkaan hätäillä", älyän jatkaa sitten.
Johdatan tytön jääkaapille ja avaan sen oven. Ääriään myöten täynnä.
"Mitä haluisit? Juomaa on ihan siideristä ja oluesta ja limsasta pulloveteen tai mehuun ja ruokaa olis suolasta isompaa ja pienempää - tosin nyt tarviit kyl ensin jotain sokerista et verensokeri nousis."
Alan penkoa jääkaappia.

_________________

Sussu

Lawrencen sanat kuuluvat korvissani melkein pelottavan napakkaan sävyyn, joten tyydyn hymisemään jotain itsekseni vastaukseksi. Takahuoneen ovelle saapuessamme jännitys vatsassani kasvaa niin suureksi, että voisin melkein oksentaa, mutta positiiviseksi yllätyksekseni takahuone on kuin onkin tyhjä.
Ulkoa kyllä kuuluu ihmisten ääniä, mutta toistaiseksi olemme kahden Lawrencen kanssa. Hän toteaakin ääneen jätkien olevan ulkona ja sitä rataa, ja se rauhoittaa mieleni - ja vatsani - hetkeksi.

Lawrence johdattaa minut jääkaapin luo. Mieleni ei tee lainkaan ruokaa, vaikka se näyttääkin kovin täydeltä. Mies kysyy, mitä haluaisin, enkä osaa kuin pudistaa päätäni vastaukseksi.
"No... jos jotain pientä sitten", mumisen osittain luovuttaneenkin oloisena, kun Lawrence toteaa minun tarvitsevan jotain sokerista. Jos nyt en mitään sokerilientä joudu juomaan, niin kai minä saan jotain menemään alas.
Lawrence päättäköön, että mitä. Vaikka kyllä tämän ikäisen pitäisi osata jo valita ruokansa itsekin.

_________________

Sinikuunlilja


Signa on hiljainen mutta se on ymmärrettävää tietysti kun ottaa huomioon hänen olotilansa. Hän mumisee jotain jostain pienestä syötävästä - mikäköhän nyt olisi järkevää?
Otan jääkaapista limsapullon ja siellä on näköjään useampi suklaapatukkakin. Jos niitä nyt kaksi ensialkuun, limsan ja niiden jälkeen kun Signan olo olisi vähän tasaantunut niin olisi parempi syödä jotain suolaista.
Otan lasin kaapista ja kaadan sen täyteen limsaa.
"Kai kola käy? Olis tuolla ollut Spriteakin", totean jääkaappiin vilkaisten.

"Sun tarvii istua. Tos on mukavia sohvia, sinne vaan. Ja syöt nämä ja juot ton limsan niin olos paranee. Trust me", sanon hänelle ojentaen suklaat ja limsalasin.

_________________

Sussu

Nyökkään vaisusti Lawrencen kysymykseen. Sama kai se, mitä limsaa joisin...
Kun mies toteaa, että minun pitäisi istua, tottelen häntä kuin uskollinen koira ja käyn asettumaan yhdelle sohvista. En tunne oloani mukavaksi, vaikkei sohvassa mitään vikaa olekaan. En ehdi tosin pitkään istua ihmettelemässä olotilaani, kun Lawrence ojentaa minulle suklaata ja limsalasin.

En syö mielelläni, etenkään muiden ihmisten läsnäollessa, mutta otan mukisematta suklaat vastaan ja lasin siinä samalla. Tyhjennän kerralla noin puolet kokiksesta ja käyn vasta sitten haluttomasti suklaan kimppuun, yrittäen tosin parhaani mukaan nopeuttaa myös syömistahtia saadakseni verensokerini nopeasti nousemaan. Suklaassa tosin oli se huono puoli, etteivät verensokeri pysyisi kauan korkealla. Lawrence todennäköisesti tiesi sen, ja syöttäisi minulle vielä lisää ruokaa..

_________________

Sinikuunlilja


Signa menee mitäänsanomattomana istumaan ja minä vain katselen häntä huolestuneena kädet puuskassa. Toivottavasti nyt hänen olonsa tuosta helpottaisi.
Kuulostelen samalla milloin jätkät olisivat tulossa sisälle, hehän kun saattavat tulla takaisin hetkenä minä hyvänsä. Kunhan Signa ei saisi hirveää sätkyä kunhan he tulisivat sisälle..

_________________

Sussu

Oloni ei parane kovin nopeasti, mutta ehkä pikkuhiljaa. Juon vähin äänin loputkin limsastani ja syön loppuun ensimmäisen suklaapatukan, miettien saisinko toista alas vaikka haluaisinkin.
Tyydyn vilkaisemaan hiukan kysyvästi Lawrenceen, joka vain on kädet puuskassa. Katseeni ei pysy hänessä pitkään, ja yhä varsin maani myyneen oloisena avaan vielä toisenkin suklaapatukan sen kääreistä ja yritän parhaani mukaan syödä siitä pieniä palasia.

_________________

Sinikuunlilja


Hiljaisuus vallitsee ympärillämme ulko-oven raosta kuuluvia ääniä lukuun ottamatta. Signa ei näytä kovin innostuneelta syömisestä ja hän katsoo minua ensimmäisen syötyään mutta katson vain tuimasti takaisin ja nyökkään. Syö nyt loputkin, olo helpottaa nopeammin. Sitten kun olet vähän paremmin taas tässä hetkessä kiinni niin etsitään sinulle kunnon syötävää. Se on sanaton viesti jonka yritän saada ilmeelläni välitettyä.

Kohotan katseeni äkisti kun takaovi käy ja Nathan seisoo ovensuussa, jääden paikalleen kun näkee minut ja tytön.
"Moro", totean ensimmäisenä ihan rennosti. Nathan katsoo kysyvästi minua ja sitten tyttöä.
"Mitäs täällä oikein duunataan?" kuulen vähän ivallisen kysymyksen vislauksen säestämänä ja tuhahdan toisen sanoille niinkuin tämä olisi aivan tollo. Niinkuin kyllä onkin.
"Ei mitään sellasta ääliö, näyttääkö muka siltä? Signa voi pahoin kun se ei oo oikein syönyt niin toin sen syömään jotain."
Toby ja Scott änkeävät myös ovensuuhun katsomaan mitä tapahtuu. Pyöräytän silmiäni - eikö toisilla nyt ollut mitään käsitystä miten kannattaisi käyttäytyä? Ei ainakaan kuikuillen ovenraosta kavereiden takaa varpaillaan että näkee sohvalla istuvan tytön. No, kai se oli nyt sitten niin mielenkiintoista kun kerrankin minä olin raahannut jonkun tytön paikalle. Yleensä se oli joku muu kuin minä.
"Jos te ääliöt menisitte vielä hetkeks sinne pihalle ettette aiheuta Signaparalle sydäriä idioottimaisuudellanne", tokaisen toisille kylmänviilleästi.
"No joo, voisin polttaa viel yhen sätkän itse asiassa", Nathan tuumii ja kääntyy kannoillaan kiskoen muutkin pois ovensuusta.

Vilkaisen vielä kerran oviaukolle ennen kuin katson takaisin Signaan.
"Sori noista. Ne osaa olla vähän tunkeilevia. Ja ääliöitä kans, mut oikeesti ne on ihan jees."

_________________

Sussu

Ovi käy äkisti, ja saa minut jähmettymään paikalleni. Oloni huononee taas ja unohdan melkein hengittää, kun käännän katseeni nolon ja lähes syyllisen oloisena ovella seisovaan mieheen. Lawrencen bändikaveriin ilmeisesti. Tämän sanoissa on hivenen kumma sävy, johon yritän olla takertumatta. Nielaisen enkä pysty syömään enää palaakaan.
Hän ei olekaan enää ovella yksin, vaan tämän takaa pari muuta katselee minun suuntaani. Pistän merkille käsieni hienoisen tärinän ja nyökkään vain lyhyesti, yrittämättä edes loihtia huulilleni mitään hymyn tapaistakaan.

Tilanne on onneksi nopeasti ohitse, kun Lawrence kehottaa "ääliöitä" menemään vielä hetkeksi pihalle takiani. Eivät he näytä Lawrencen viileästä sävystä tai olemassaolostani loukkaantuvan, mutta tunnen oloni silti aika syylliseksi.
Käännän katseeni hiljaa ainoaan takahuoneeseen jääneeseen miehen.
"Ei se mitään... Minun pitäisi pyytää anteeksi, tätä kaikkea vaivaa..." naurahdan vähän hämilläni, mutten tippaakaan iloisesti. Toinen suklaapatukoista jäi nähtävästi puoliväliin, ja Lawrence saisi komentaa minua tosissaan jos halusi minun välttämättä syövän sen.

_________________

Sinikuunlilja


Minusta tuntuu että Signa-paran huono olo ei ainakaan parantunut bändikaverien yllättävästä saapumisesta ja katson häntä hieman pahoitteleva ilme kasvoillani.
Signa mutisee jotain miten hänen pitäisi pyydellä anteeksi ja istun viereiselle sohvalle.
"Höpsis", tokaisen, "ei sinusta ole tippaakaan vaivaa. Ruokaa on reilusti yli oman tarpeen ja hyvä seura minulle kelpaa aina. Olen noiden yksien naamoja tuijotellutkin niin pitkään että tää on ihan mukavaa vaihtelua."
Pöyhin hieman hajamielisesti hiuksiani toisella kädellä. Vilkaisen suklaapatukan jämiä ja limsan loppuja.
"Syö ja juo kaikki vaan jos pystyt niin olos paranee nopeammin. Sitten voidaan ettiä jotain kunnollista ruokaa. Onko olo vielä yhtään helpottanut? Jos se menee tosi paskaks niin siinä voi kyllä mennä joku reilu varttikin ennen kuin tuntuu paremmalta."

_________________

Sussu


Huokaisen vähän Lawrencen tokaistessa, että syö ja juo kaikki vaan. Toisaalta taas hän lisää sanat jos pystyt, enkä ole ihan varma siitä, pystynkö. Hän mainitsee myös kunnollisen ruoan, enkä rehellisesti sanottuna aivan lämpene ajatukselle.
"Kyllä tämä tästä", totean, vaikken oikein tiedä, onko oloni sen parempi kuin hetki sitten. Yritän vielä kerran syödä loput suklaasta, mutta sen makukin alkaa maistua jo ällöttävältä, vaikka pidän suklaasta. Lasken patukan suosiolla sohvalle, laitan tyhjän lasin jalkojeni väliin ja painan pääni hetkeksi käsiini.

Tunnen olevani edelleen vain kauhea vaiva Lawrencelle, etenkin kun en pysty edes syömään loppuun hänen tarjoamaansa suklaapatukkaa. Teen kuitenkin kaikkeni ryhdistäytyäkseni, joten kohotan kasvoni ja katson Lawrenceen niin ilmeettömänä kuin osaan.
Etten vain alkaisi itkeä tai mitään.

_________________

Sinikuunlilja


En ole edelleenkään hirveän vakuuttunut vaikka Signa väittääkin että 'kyllä tämä tästä'. Katson häntä huolestuneesti mutten sano mitään, seuraan vain kun hän painaa kasvonsa käsiinsä.
Lopulta Signa jää vain tuijottamaan minua todella neuvottoman oloisena.
"Lepääminenkin vois auttaa. Jos torkkuisit siinä vaikka hetken tai jotain...", ehdotan vähän vaisusti.

_________________

Sussu

Lauren on sen verran vaisun oloinen - ehkä jo kyllästynyt minun sekoiluihini - että olen uudestaan vähällä purskahtaa itkuun. En ole ihan varma enää itsekään, miten saan silmäni pysymään kuivina.
Ja vaikkei mieleni teekään torkkua, enkä koe olevani enää yhtään väsynyt, käyn vähin äänin makaamaan.

"Anteeksi oikeasti.. Kaikki on ihan hyvin.." vakuutan hiljaa, ääneni kuitenkin muuttuessa loppua kohden lähes kuulumattomaksi. En edes tiedä miksi kiusaan itseäni katsomalla Lawrencen kasvojen suuntaan, mutta teen sen silti nähdäkseni hänen ilmeensä.

_________________

Sinikuunlilja

Signa vaikuttaa kamalan lyödyltä ja se näyttää todella sydäntäsärkevältä.
"Ei tässä mitään. Ei enää yhtään anteeksipyytelyjä, okei?" sanon Signalle kun tämä käy makuulle ja pyytää jälleen anteeksi.
Toinen tuntuu äkkiä niin kamalan hauraalta ja haavoittuvaiselta.

_________________

Sussu


"...okei", ynähdän, kun en oikein muutakaan osaa. En edes tulkita ilmettä Lawrencen kasvoilla, joten käännän katseeni hiljaa jonnekin muualle. Lähinnä tyhjyyteen tuijottaen. Olen sen verran varuillani, etten viitsi edes silmiäni sulkea. Ties milloin Lawrencen bändikaveritkin astelisivat ovesta taas sisään. Ei sillä, että se oikeastaan haittaisi. Saisin hyvän syyn luikkia karkuun.

"Voisin oikeastaan mennä ulos", toteankin lähes heti ajatuksen perään, kuin älynväläyksen saaneena. Kyllä minä jo pystyssä pysyisin ongelmitta, ja raikas ulkoilma voisi tehdä hyvää myös sekaisin oleville ajatuksilleni.
Nousen seisomaan, vaikka päässä vähän heittääkin.

_________________

Sinikuunlilja


Signa vaikuttaa todella vaivautuneelta tilanteeseen ja minulla on epämukava olo kun tuntuu etten nyt osaa auttaa tarpeeksi. Hetken maattuaan, silmät tosin visusti auki, Signa päättää että voisikin lähteä ulos.
"No yksin en sinua kyllä tuossa kunnossa laske", totean vakaasti nousten saman tien itsekin seisomaan, valmiina tukemaan Signaa jos tämä ei pysyisi pystyssä.

_________________

Sussu

Pitihän se arvata, etten pääsisi Lawrencesta näin helpolla. Ulos tästä hyvin ahdistavasta takahuoneesta kylläkin, joten kai asiat ovat ihan hyvin. Yritän ottaa ensimmäisen askeleen siihen suuntaan, jossa luulen ulkoilman odottavan, mutta askel tuntuu sen verran huteralta että otan nopeasti tukea miehen olkapäästä.
Ja vaikka minua hävettääkin, vilkaisen hänen kasvoihinsa lähes apua anovasti.

_________________

Sinikuunlilja


Signa ei sano mitään mutta näyttää edelleen niin voipuneelta että tuntuu että huolestuneisuuteni sen kuin pahenee. Hätkähdän vähän kun Signa tarttuu olkapäähäni mutta hymyilen sitten vähän katsoen häntä silmiin.
"Kaikki on ihan hyvin, ei hätää", sanon niin rauhoittavalla äänellä kuin mahdollista.

Ylläpidon huom.// Peli jatkuu tästä eteenpäin normaalisti!
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli

Re: They say the best love is insane

ViestiKirjoittaja Sussu » 25 Marras 2017, 17:24

Vasta päästyämme ulos saakka uskallan vetäytyä kauemmas Lawrencesta. Laitan käteni puuskaan ja katselen hieman sinne tänne - maahan, vasempaan, oikeaan - vältellen katsekontaktia miehen kanssa. Fyysisesti oloni alkaa olla jo parempi, mutta ahdistus kuristaa kurkkuani ja tunnen häiritsevän selvästi, kuinka poskiani kuumottaa.

Hetken aikaa vain hengitän syvään ja yritän saada ajatukseni kasaan, kunnes vihdoin uskallan kääntää katseeni taas Lawrencen kasvoihin.
"Tu-tuota... Voisitko soittaa minulle taksin? Jos... jos siitä ei ole liikaa vaivaa... Anteeksi..."

Anteeksipyyntöni on lähinnä vingahdus ja joudun kääntämään katseeni taas sivuun häpeän vuoksi.
"Se joka itseään runoilijaks väittää on joko houkka tai päissään
    Sun tapa olla sanomatta mitään on ruminta runoutta mitä maa päällään pitää"
Avatar
Sussu
Murrosikäinen
 
Viestit: 268
Liittynyt: 24 Loka 2013, 16:14
Paikkakunta: Oulu

Re: They say the best love is insane

ViestiKirjoittaja kujakettu » 25 Marras 2017, 17:47

Saan avustettua Signan ulos ja hätistän jätkät yhtä äkkiä ulkoa sisälle kuin olin aikaisemmin hätistellyt heidät takahuoneesta ulos. Nathan, Toby ja Scott katoavat vilauksessa takahuoneeseen syömään ja juomaan ja Nathan toteaa että voisin huikata jos tarvitsisin apua Signan kanssa. Nyökkään ja ovi kolahtaa kiinni.

Jäätyänmme pihalle rauhassa Signa loittonee minusta ja laittaa kätensä puuskaan. Katson häntä vähän kysyvästi.
Hetken kuluttua hän kuitenkin vilkaisee minua ja pyytää voisinko soittaa taksin.
"Mitä? Joo, totta kai. Mut ootko varma että pärjäät?" kysäisen sitten huoli edelleen kasvoiltani paistaen.
"Onko sulla ketään kaveria tai perheenjäsentä joka vois vaikka tulla pitää sulle seuraa?" jatkan, kaivaen samalla puhelinta taskustani ja näpytellen taksipalvelun numeroa.
Painan luurin kuvaa ja nostan puhelimen korvalle.

Tilattuani taksin tähän takapihan puolelle - jottei Signan enää tarvitsisi mennä ihmismassojen hälyyn - suljen luurin ja laitan sen takaisin taskuun.
"Menee semmoinen viitisen minuuttia", sanon sitten.
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli

Re: They say the best love is insane

ViestiKirjoittaja Sussu » 25 Marras 2017, 17:57

Lawrence vaikuttaa edelleen huolestuneelta siitä, kuinka mahtaisin pärjätä. Vastaan vain lyhyesti nyökkäämällä kysymykseen siitä, olenko varma, että pärjään.
Hänen seuraava kysymyksensä sen sijaan tekee oloni taas hieman hankalammaksi. Liikahdan paikallani vaikean oloisena. Kaveria tai perheenjäsentä, joka voisi tulla pitämään seuraa... En haluaisi valehdella, mutten toisaalta myöntää sitä, kuinka yksinäinen olen.
"Kyllä minä pärjään", mutisen kun hiljaisuutta on kestänyt jo sen verran pitkään, että minun on vastattava.

Oloni muuttuu hivenen helpottuneemmaksi, kun Lawrence ilmoittaa, että taksi olisi paikalla jo muutamaa minuuttia myöhemmin.
"Kiitos", sanon tavalliseen tapaani vaisusti, mutta väläyttäen samalla pienen hymyn miehelle.
"Se joka itseään runoilijaks väittää on joko houkka tai päissään
    Sun tapa olla sanomatta mitään on ruminta runoutta mitä maa päällään pitää"
Avatar
Sussu
Murrosikäinen
 
Viestit: 268
Liittynyt: 24 Loka 2013, 16:14
Paikkakunta: Oulu

Re: They say the best love is insane

ViestiKirjoittaja kujakettu » 25 Marras 2017, 18:08

Katson Signaa arvioivasti ja rypistän hieman kulmiani.
"Haluutko ees mun numeron jos joudut jäämään yksin? Voit soittaa tai laittaa viestiä jos tuntuu että ahdistaa tai voit muuten liian huonosti. En haluaisi jättää sua kuitenkaan ihan yksin tuossa tilassa."
Kaivan taskustani puhelimeni. Nahkakuoren korttipaikassa oli muutama käyntikorttini. Ojennan yhtä Signalle.
"Siinä. Ei oo mikään pakko ottaa mitään yhteyttä, mutta mä ainakin olisin huojentuneempi että tiiän että voit laittaa viestiä jos on joku hätänä. Muuten huolehdin koko loppuillan miks en auttanut sua paremmin ja että en voi mitenkään tietää jos jokin onkin huonosti", naurahdan hieman kiusaantuneesti. Mutta olin ihan oikeasti hyvinkin huolissani Signasta, joten mieltäni totisesti rauhoittaisi tieto että hän voisi ottaa yhteyttä jos tuntuisi tukalalta. Ja toisaalta, olihan tämäkin ihan hyvä syy antaa yhteystietoni hänelle.. Eihän hän välttämättä haluaisi nähdä enää ikinä tai mitään, mistä minä tiesin, mutta olisin kuitenkin levollisemmin mielin.

Samalla taksi jo ajaa hiljaa pysähtyen muutaman metrin päähän meistä.
"No, se oli ainakin nopeaa", naurahdan.
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli

Re: They say the best love is insane

ViestiKirjoittaja Sussu » 25 Marras 2017, 18:25

Yritän parhaani mukaan pitää ilmeeni neutraalina, mutta silmäni leviävät silti hämmennyksestä Lawrencen tarjotessa minulle numeroaan. Silmät suurina seuraan katseellani, kuinka mies kaivaa esiin puhelimensa ja ojentaa minulle sitten käyntikorttia. Hetken aikaa vain katson sitä melkein kuin epäillen, onko tämä jonkin sortin vitsi, kunnes käsi hienoisesti täristen otan sen vastaan.

"Se-selvä... Minä otan kyllä yhteyttä. Tarkoitan... jos tilanne vaatii..."
Huuliltani karkaa hermostunut naurahdus. Tunnen edelleen täriseväni silkasta hermostuneisuudesta, mutta samalla tunnen jonkinlaisen oudon lämmön sisälläni. En ole suinkaan tottunut siihen, että minusta huolehditaan tällä tavalla.

Huomaan taksin saapuvan jo paikalle. Jään vielä hetkeksi seisomaan paikalleni. Mietin kuumeisesti, mitä tässä tilanteessa kuuluu sanoa, mutten silti ole varma. Nähdään? Hei? Hyvästi?
"Minä... öh... kiitos... kaikesta... Hei sitten", änkytän posket helottaen ja liukenen paikalta äkkiä taksin suuntaan.
Ei kaikista sulavin paikalta poistuminen, mutten pysty parempaan.

Saatan huokaista vähän helpotuksesta päästyäni taksiin istumaan ja kerrottuani kuskille osoitteeni. Auton lähdettyä liikkeelle lasken katseeni käyntikorttiin kädessäni, pienoisen hymyn käydessä huulillani.

    Signa poistuu
"Se joka itseään runoilijaks väittää on joko houkka tai päissään
    Sun tapa olla sanomatta mitään on ruminta runoutta mitä maa päällään pitää"
Avatar
Sussu
Murrosikäinen
 
Viestit: 268
Liittynyt: 24 Loka 2013, 16:14
Paikkakunta: Oulu

Re: They say the best love is insane

ViestiKirjoittaja kujakettu » 25 Marras 2017, 19:21

Signa vaikuttaa hermotuneisuudessaan kovin herttaiselta, ja jos en olisi niin huolissani hänestä, varmaankin virnistäisin. Hän ottaa onneksi korttini kuitenkin mukisematta vastaan, luvaten ottavansa tarvittaessa yhteyttä.
"Hyvä juttu", sanon hymyillen.

Taksi odottaa moottori käynnissä ja hetken tilanne tuntuu kiusaantuneelta. Signa murtaa jään sanomalla kiitos ja hei sitten ja hymyilen.
"Pärjäile", sanon sitten.
"Nähdään", jatkan ja heilautan kättäni, sillä vaikka mielummin olisin halannut naista, hän on jo liuennut taksin suuntaan.
Kun auto sitten kääntyy ja ajaa pois, vilkaisen takahuoneen ovea. Nyt pitäisi sitten selittää tilanne uteliaisuudesta kihiseville jätkille jotenkin järkevästi. Mitenköhän onnistuisin. Sanoisin että ystävä tarvitsi apua, se varmaan toimisi. Nathan kyllä arvaisi paremmin, varmaan muutkin, mutta ei se mitään. Katsotaan.
Joka tapauksessa meillä oli loistava keikka takana ja vaikka huoli Signasta varjosti mieltäni, olin salaa tyytyväinen hänen näkemisestään ja siitä että sain annettua hänelle numeroni.
Toivottavasti näkisimme taas.

Lauren poistuu.
Avatar
kujakettu
Ylläpitäjä
 
Viestit: 849
Liittynyt: 19 Loka 2013, 12:46
Paikkakunta: Mli


Paluu Onlinepeli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron