Snowfinch RPG

Yulia kysyy minkä nimistä baaria pidän ja hymyilen.
"The Irish Fox. Se on ihan ydinkeskustassa, irlantilainen baari. Sen kyllä huomaa", sanon virnistäen.
Musiikinopettajalta voikin oletaa laajaa tuntemusta soittimista ja soittamisesta, mutta uskoin että naisella oli joitain suosikkeja. Hän kertoo soittavansa parhaiten selloa, pianoa ja poikkihuilua. Huilun kohdalla silmäni pilkahtavat ja hymyilen.
"Poikkihuilua?" toistan.
"Minäkin soitan sitä", jatkan sitten hieman huvittuneena.
"Soittanut pienestä pitäen", tokaisen naurahtaen.

Painoin naisen baarin nimen mieleeni, minun pitäisi kyllä käydä vilkaisemassa se jossain välissä. Kun hän mainitsi soittavansa itsekin poikkihuilua, hymyilin leveämmin. "Todellako?

Poikkihuilu oli jokseenkin erikoinen soitin, sitä ei kovinkaan moni hallinnut tai edes halunnut yrittää, joten oli outoa, että olin törmännyt sitä soittavaan ihmiseen näinkin kasuaalisti joogasalilla.
"Oletko hyväkin?" kysyin, koska sen kysyminen oli paras kohta mitata ihmistä. Joko Felcia vastaisi itseään vähätellen tai sitten kertoisi rehellisesti taidoistaan.

Nyökkään kun Yulia kysäisee ilmeisesti itsekin hieman yllättyneenä soitinko todella poikkihuilua.
"Olen aina pitänyt huilumusiikista", virnistän.
Kun hän sitten jatkaa kysymällä olenko hyväkin, kohtautan hartioitani.
"Kävin tunneilla viitisen vuotta, sen jälkeen olen soitellut lähinnä omaksi ilokseni. En kai minä mikään mestari ole mutta kyllä niistä tunneista jotain jäi mieleen", totean.
"Ehkä voisit joskus pitää minulle musiikkitunnin", heitän vitsillä.

Naurahdin lämpimästi naisen vastaukselle poikkihuilun soitosta ja hymyilin sitten.
"En ole poikkihuilun kanssa parhaimmillani", myönsin hetken hiljaisuuden jälkeen. "Mutta olen opetellut sitä sen verran, että voisimme joskus kokeilla yhdessä."
En todella tiennyt mitä mieltä Felcia oli musiikista yleensäkään, mutta aina saattoi ehdottaa. Minusta punatukkainen nainen vaikutti varsin mukavalle, emmekä olleet kerenneet jutella kuin vähän aikaa.

Käänsin katseeni salin etuosaan ja tajusin, että sinne oli saapunut minua vähän lyhyempi nainen. Pidin hänestä heti, vaalea tukka poninhännällä ja turkoosinväriset trikoot jalassa. Oli ainakin persoonallinen, jos ei muusta.
"Hei!" nainen sanoi kirkkaalla, kovalla äänellä. "Olen Marie, tunnin pitäjä. Kiva, että teitä on saapunut tänne näinkin monta. Kello alkaa olla tasan, joten aloitellaanko tuntia?"

Kun Yulia sanoo että voisimme joskus kokeilla soittamista yhdessä, hymyilen lempeästi.
"Se voisi olla mukavaa", vastaan hänelle.
Olen yllättynyt kuinka hyvin olen saanut tämän naisen kanssa näin lyhyessä ajassa juteltua, ehkä kaikki ihmissuhdetaitoni eivät olleetkaan täysin ruostuneet. Ties vaikka voisin saada hänestä ystävän, tai edes hyvänpäiväntutun. Liikojahan ei toki kannattanut odottaa, olin tottunut jo siihen että minun vähäiset ystäväni olivat Irlannissa, mutta olisihan se mukavaa jos täälläkin olisi joskus muutakin juttuseuraa kuin asiakkaat tai oma kissa.

Jutellessamme salin etuosaan on tullut lyhyehkö blondi nainen joka oli ilmeisesti tunnin vetäjä. Pulisijatkin hiljenevät vihdoin naisen esittäytyessä josta olen kiitollinen. Olin ajatellut että mikään ei saisi heitä hiljaisiksi. Vilkaisen syrjäkarein Yuliaan ja virnistän vähän. Toivottavasti tunti menisi hyvin, olin ihan auttamattoman ruosteessa.