Tänään ei hopeinen kuu luo merelle siltaa

[Zarroc]

[Fringester, kauppakeskus Handy ja mukaaan Sussu & Denis.]

SIRINA ORION

Talven tulo Snowfinchiin oli omituisen puuskittaista. Välillä oli ihan perkeleen kylmä ja välillä satoi räntää ja muuta lumen ja vedensekaista sotkua taivaan täydeltä. Kiirehdin linja-autopysäkiltä kohti kauppakeskus Handya ja kertasin mielessäni ostoslistaa. Rottia Cissylle, näöntarkastus, ehkä jotain muutakin mitä keksisin.

Katsahdin kelloa, se tulisi kohta kaksi. Näöntarkastuksen aika olisi vasta kolmelta, joten minulla oli hyvin aikaa tehdä kaikenlaista siinä välissä. Niinpä astuin sisään kauppakeskuksen ovesta ja riisuin tummanpunaiset nahkahanskani työntäen ne olallani roikkuvaan laukkuun.

Minulla oli päälläni sukkahousut, korkeakantaiset mustat saappaat sekä yksinkertainen, tumma hame, joka oli hieman työhameitani rennompi leikkaukseltaan. Mustan, lonkkapituisen takkini alta paljastui tummansininen neulepaita.
Pyyhkäisin hiuksia silmiltäni tullessani kauppakeskuksen ala-aulaan ja hain lemmikkieläinkauppaa katseellani. Toisaalta kahvikin kyllä maistuisi.

[Sussu]

Denis Lindgren

Yllätyin aamulla sekä siitä, että heräsin jo kahdentoista aikaan tähän päivään sekä siitä, etten ollut aiemmin tajunnut ostaa Busterille lisää ruokaa.
Ei sillä, että minulla olisi ollut hirveästi ylimääräistä rahaakaan. Nyt isä oli sentään ymmärtänyt laittaa minulle sen verran rahaa, että saisin jotain suuhunpantavaa sekä tuolle jättiläiselle, että mahdollisesti itselleni. En tosiaan tiedä, mitä isä oli ajatellut, kun oli jättänyt tanskandogin käytännössä asumaan luokseni. Ehkä hän ajatteli, että saisin elämäni järjestykseen, kun joutuisin huolehtimaan jostain muustakin kuin itsestäni.

Minä en ainakaan ole lainkaan iloinen kyseisestä eläimestä tallustaessani nyt kädet talvitakin taskuissa kohti kauppakeskus Handya, määränpäänä eläinkauppa. Ulkoasuni on vähintäänkin yhtä iloinen, kuin mieleni: mustat farkut ja mustan takin alla musta, vetoketjullinen huppari. Mustia talvikenkiä unohtamatta. Pipo päässäni on sentään vaaleamman sävyinen harmaa.
Puristan lompakkoa kädessäni ja mietin, mihin muuhun kuin koiranruokaan rahat tuhlaisin. Toisin sanoen voisin tuhlata ne joko järkevästi, tai vähemmän järkevästi.

Astun sisään kauppakeskuksen ovista ja lähden suhteellisen määrätietoisesti kohti eläinkauppaa. En juuri katsele ympärilleni, sillä minua ei kiinnosta kohdata ihmisten katseita.

[Zarroc]

Lemmikkieläinliike oli yllättävän suuri siihen nähden, minkä kokoinen itse kauppakeskus on. Harhailin siellä vähän vaivaantuneena siitä, että todennäköisesti rottapakastimet oli joko piilotettu jonnekin tai ne löytyisivät takahuoneesta, eli joutuisin kysymään asiasta myyjältä. En tavallisesti käynyt näissä liikkeissä vaan hommasin Cissyn ruuat ihan muuta kautta, mutta tällä hetkellä minulla ei juuri ollut valinnanvaraa. Ihmiset kuulemma lomailivat näin joulun aikaan, mikä tosin ei käynyt ilmi minun asunnostani, joka oli täynnä erinäisiä paperipinoja.

Joulussa oli myös se hieno puoli, että perheriidat pääsivät ihan omaan arvoonsa ja niitä sitten selviteltiin hovioikeudessa asti.

Huokaisten seisahduin johonkin koiranruokahyllyn ja akvaarioiden väliin ja olin katselevinani kaloja astiassa. Maailmassa oli monia lemmikkejä, joita en kyennyt ymmärtämään ja kalat olivat ehdottomasti yksi niistä. Hymähdin päätäni puistellen ja päätin yrittää ryhdistäytyä kääntyen katsomaan ympärilleni, josko löytäisin edes yhden myyjän.

[Sussu]

Eläinkauppaan asti päästyäni alan katsella enemmän ympärilleni. Jo pelkällä nopealla katsahduksella pystyn helpotuksekseni toteamaan, ettei täällä ole ainakaan ruuhka-aika. Äkkiseltään en näe ketään, en edes myyjää - mutta kaipa hän jossain hyllyjen välissä tai muualla on hääräilemässä.
Kaivan puhelimen taskustani viestiäänen kuultuani ja vilkaisen näyttöön, kun samassa tajuan melkein törmänneeni johonkin, minkä en odottanut olevan tielläni.

Hätkähdän, kohotan ruskeiden silmieni katseen naisen silmiin ja unohdun katsomaan vähän liian pitkäksi aikaa.
"Sori", tokaisen - luultavasti häkellyksestä johtuen ennemmin suomalaisittain kuin englanniksi - ja jatkan matkaani vaivihkaa koiranruokahyllylle.
Levoton katseeni alkaa käydä läpi vaihtoehtoja, joita on ihan liikaa. Muistan kyllä, mitä ruokaa Buster on tähän saakka syönyt, mutten pistäisi pahakseni jos löytäisin halvemman vaihtoehdon.

[Zarroc]

Joku nuori mies törmäsi minuun juuri kun käännyin ympäri ja hämmennyin siitä sen verran, että jäin vain hetkeksi aloilleni seisomaan. Kuulin lyhyen pahoittelun, missä oli hyvin kummallinen korostus ja hymyilin hieman viipyillen. Yritin rauhoitella laukkaavaa sydäntäni, olin vain säikähtänyt hirvittävästi, mikä ei sekään ollut ihan normaalia.

"Ei se mitään", sanoin miehen pois päin kääntyneelle selälle lempeällä aksentillani, jota ei voinut liittää mihinkään maahan vain siksi, että se oli keinotekoinen. Opeteltu.

Jäin pälyilemään ympärilleni, kunnes löysin myyjän liskoterraarioiden luota tekemästä ties mitä kumihanskat kädessään. Lähdin harppomaan nuoren naisen luokse reippain askelin ja pysähdyin suurinpiirtein metrin päähän. "Hei, onko teillä myynnissä käärmeille tarkoitettua ruokaa?"

Tiedustelin asialliseen sävyyn, kunnes sain naisen huomion ja hän katsahti minuun. Pahoitteleva hymy paljasti valkean hammasrivistön. "Valitettavasti jäädytetyt eläimet ovat poistuneet valikoimastamme."

Mainiota. Pidin ilmeeni mahdollisimman ystävällisenä ja mietin, mistä ihmeestä minä nyt saisin ruokaa nälkäiselle neidille, joka odotti minua kotona kärsimättömänä. Tuorekin kelpaisi, mutta en minä nyt voinut naapurin kakadua teurastaa.

[Sussu]

Nainen ei onneksi päätä järjestää mitään kohtausta siitä hyvästä, että olin törmätä häneen. Itse asiassa hän kuulostaa hyvin ystävälliseltä, taisi jopa hymyillä hieman.

Ajatukseni meinaavat lähteä harhailemaan tarkastellessani koiranruokasäkkejä. Päätän lopulta vain kiskoa alahyllyltä käsivarsilleni yhden niistä, jossa lukee jotain isoista koirista ja hinta näyttää kohtuulliselta kukkarolleni. Punnitsen säkkiä hetken otteessani varmistuakseni siitä, että jaksaisin kantaa sen kotiin asti.
Lähden suunnistamaan kassoja kohden ja matkalla näen taas sen naisen, sekä myyjän. Mitään sanomatta jatkan matkaani kassojen suuntaan, myyjän tullessa pian perästä.

Tervehdin vaisusti, katselen seinille välttääkseni small talkin ja lopulta kaivan kuluneesta nahkalompakostani tarvittavan summan käteistä.
Kallista lystiä tuo koiran kanssa asuminen.

[Zarroc]

Myyjä lähti kohti minuun äsken törmmännyttä miestä ja minä jäin seisomaan aloilleni hiljaa mielessäni sadatellen. Mistä helvetistä minä nyt kaivaisin ruokaa käärmeelle? Ei minulla ollut edes autoa, millä lähteä eri kaupunginosaan etsimään kylmätiskiä mihin joku olisi sullonut rottia.

Huokaisin syvään ja totesin, että sitä oli turha miettiä nyt. Lähdin eläinkaupasta nyökättyäni jokseenkin ystävällisesti myyjättärelle sekä ehkä vähän sen nuoren miehen suuntaankin ja suuntasin kohti alakerroksen keskellä sijaitsevaa avointa kahvilaa. Otin suuren kupin kahvia mustana sekä jonkinlaisen pienen muffinsin sen seuraksi.

Istuuduin nurkkapöytään niin että pystyin tarkkailemaan kaikkia ohitse käveleviä ihmisiä ja hämmensin kahvia lusikalla silkasta tottumuksesta, vaikkei siellä ollut mitään, mitä hämmentää. Sokerin poisjättäminen kahvista tekee samaa kuin tupakoinnin lopettaminen, tottumus addiktoi pahemmin kuin itse aine.

[Sussu]

Huomaan naisen poistuvan kaupasta ostamatta mitään. Mitähän hän mahtoi olla etsimässä...

No, ainakin minä löysin tarvitsemani. Nyökkään myyjälle vielä ennen lähtöäni, ja lähden harhailemaan ympäri kauppakeskusta.
Siitä on hetki, kun olen viimeksi käynyt täällä. Katselen ympärilleni ja mietin, mitä seuraavaksi tekisin. Kun tänne asti olen selvinnyt ja taskusta löytyy vähän ylimääräistä, voisin kai tuhlata vähän... johonkin.
Eläinkaupan kanssa samasta kerroksesta näkyy löytyvän koruliikettä, alkoa ja pelikauppaa, sekä jotain muita putiikkeja. Toisen kerroksen tarjontaan en jaksa paneutua, vaan lähden seuraavaksi pohjakerroksen suuntaan...

...josta ei ainakaan löydy mitään sen mielenkiintoisempaa. Parempi kai vain käydä kahvilla ja poistua. Jaksaisinpahan sitten paremmin raahata tätä helvetin säkkiäkin.
Astelen kahvilaan ja katselen ympärilleni pohtien, mihin uskaltaisin ostokseni jättää. Johonkin mahdollisimman sivuun...

Ja niin katseeni kohtaa taas vaaleahiuksisen naisen. Asiaa enempää ajattelematta lähden hänen suuntaansa ja asettelen ruokasäkin viereisen pöydän viereen. Väläytän naiselle vaivautuneen hymyn, yrittäen parhaani mukaan näyttää ystävälliseltä.
"Katsotko ihan hetken tän perään...?" kysyn, samalla kun nyökkään pienesti tiskin suuntaan sen merkiksi, että kävisin vain hakemassa nopeasti kahvini ja palaisin tuota pikaa vahtimaan itse koirani ruokia.

[Zarroc]

Hörppäsin kahvistani varomattomasti ja olin polttaa kieleni. Tympääntyneenä vilkaisin hopeiseen rannekellooni, joka näytti ajaksi 14.17. No ei ollut paljon aika kerennyt vielä kulua, mitä ihmettä tekisin 40 minuuttia? Todennäköisesti vain sitä mitä yleensäkin, eli tarkkailisin ihmisiä ympärilläni, joita ei tälläkään hetkellä montaa ollut.
Keskityin hetkeksi tutkimaan muffinsini rakennetta, joten säpsähdin kuullessani yhtäkkiä läheltäni äänen. Katseeni ponnahti ylös lautasesta suoraan sen saman nuoren miehen silmiin, jonka kanssa olimme törmäilleet eläinkaupassa.

Hän pyysi minua vahtimaan ilmeisesti koiranruokasäkkiä, jolle hymyilin vinosti. "Totta kai, jätä siihen vain."

Kun mies oli laskenut säkin käsistään ja lähti takaisin tiskin suuntaan jäin seuraamaan häntä katseellani. Joskus jopa unohdin millaisia ihmisiä pystyi tapaamaan, kun välillä liikkui muuallakin kuin työpaikan ja kodin välillä. Normaaleja ihmisiä, rauhallisia, kahvilatyöntekijöitä, koirien omistajia. Eivät kaikki olleet vain rikollisia, vaimonhakkaajia ja murhaajia.

[Sussu]

Naisen vastattua myöntävästi minä lähden tiskin suuntaan. Tilaan kahvin ja kaadan mukaan tilkan maitoa. Orastavasta nälästäni huolimatta en tilaa mitään syötävää. Söisin kunnolla sitten myöhemmin.

Palaan takaisin sinne, minne koiranruokasäkin jätin. Nyökkään kiitokseksi naiselle, ja istahdan viereiseen pöytään laskettuani kahvikuppini siihen.
Kaivan jälleen puhelimen taskustani muistettuani, että olin saanut viestin aikaisemmin eläinkaupassa. Viestin luettuani päätän kuitenkin vain siihen vastaamatta työntää puhelimen taskuuni, kasvot vakavina.

[Zarroc]

Mies tuli pian takaisin kahvikupin kanssa ja istuutui viereiseen pöytään. Olin jokseenkin huvittunut enkä oikeastaan tiennyt odotinko hänen todella istuvan samaan pöytään kanssani vai jäävän tuonne toiseen, pitäen hajurakoa. Toisaalta ihmiset eivät tällä ranskalaistyyppisellä maaperällä yleensä olleet noin pidättyväisiä.

Join hieman kahvistani ja silmäilin miestä hetken aikaa päästä jalkoihin. Muistelin hänen kummallista aksenttiaan ja minun teki mieli kysyä, mistä maasta hän mahtoi olla.
"Oletko asunut täällä pitkäänkin?" tiedustelin, koska pöytien ero ei ollut juuri mitään, mutta se oli silti selkeä. Se oli rajanveto minkä kaikki ymmärsivät, mutta mistä en juuri nyt tahtonut välittää.

[Sussu]

Avaan takkiani ja lasken pipon päästäni pöydälle. Olen juuri syventymässä ajatuksiini kahvia lusikalla hämmentäessäni, kun kuulen viereisestä pöydästä kysymyksen.
Käännän päätäni hieman naisen suuntaan, varmaankin yllättyneen näköisenä. Luultavasti yllättyneempänä siitä, että hän alkoi keskustella kanssani kuin siitä, että hän arvasi minun olevan kotoisin muualta.

Joudun hetken itsekin miettimään, kuinka pitkä aika siitä mahtaa olla, kun lensin isäni kanssa Suomesta Kanadaan.
"Pari vuotta", vastaan sitten ympäripyöreästi. Katsahdan naista kerran päästä varpaisiin, sillä aiemmin olen kiinnittänyt huomiota lähinnä hänen sinisiin silmiinsä.
"Olen kotoisin Suomesta... Oletko sä paikallisia?"

Vastausta odotellessa otan ensimmäisen kulauksen kahvistani.

[Zarroc]

Hän katsahti minuun ja vastasi sitten asuneensa täällä pari vuotta. Nyökkäsin ymmärtäväisesti ja mietin, aikoiko hän jatkaa keskustelua, vai palata takaisin kahvinsa pariin. Yllätyksekseni hän kuitenkin mainitsi kotimaansa ennen tiedusteluaan siitä, olinko paikallisia.
Suomesta, tosiaan. Se olisi ollut yksi rajanylityspaikkani ellei sauma suoraan Englantiin olisi ollut nopeampi hätävarakeino. Ilmankos tuo kahvilakäyttäytyminen vaikutti niin tutulle. Piilotin hymyni kahvikuppini taakse juodessani siitä lyhyesti.

"Kyllä, olen paikallisia", vastasin ilmekään värähtämättä. "Tai no, tarkemmin sanottuna asuin Ellensburgissa Washingtonin osavaltiossa ennen kuin muutin tänne kuusi vuotta sitten."
Aika kului yllättävän nopeasti, sain huomata sen karvaasti toisinaan.