Ja vieläkin kehostani varjo lankeaa

[Zarroc]

Mies käveli pihalle ilman sen kummempia varusteluja pelkkä t-paita yllään. Kohotin kulmaani astiakaapille, mutta en puuttunut muuten tilanteeseen millään tavalla. Sen kun palellutti itsensä, se ei ollut minun ongelmani, kunhan nyt ei menisi rappusilleni kuolemaan.

Laskin kupin kahvia miehen eteen, kun se tuli takaisin sisälle käsivarret ja posket punoittaen ja vilkaisin tutkivasti lämpömittariin. -23, olihan tuota tosiaan kerennyt tulla ihan kiitettävästi. SIsälle tuli myös mukava tuulahdus kirpeää pakkasilmaa, mikä ei ollut yhtään huono asia. Minulla oli tapana vähän tuulettaa aamuisin, mutta nyt se ei ollut ehkä parhain idea, kun taloa pitäisi muutenkin lämmittää taas.

Kasasin pöydälle maidon, sokerin sekä aamiaistarpeet ennen kuin otin itselleni kahvia suurikokoiseen, paksukylkiseen mukiin. Olin ostanut sen joltain keskiaikaismarkkinoilta herra ties kuinka kauan sitten enkä ollut vieläkään onnistunut sitä särkemään, mikä oli jo jokseenkin yllättävää.

Istuuduin vastapäätä Anaa pöydän ääreen, kaadoin maitoa kahviini ja aloin pohtia mitä laittaisin leivän päälle.

[kujakettu]

Irwin laskee kaikessa hiljaisuudessaan kupin kahvia eteeni ja kiedon kohmeiset sormeni kupin ympärille. Olisi kai se takkikin voinut olla poikaa mutta ainakin kirpeys vähän herätti vaikka uninen vielä olinkin.
Mies tuntuu niin järjestelmälliseltä että minun huolettomalla elämänasenteellani se tuntuu huvittavalta, joskin myös tietyllä tapaa turvalliselta. Selkeitä rutiineja. Minä harvoin edes nousin samaan aikaan päivästä ylös.

Jätän kahvini mustaksi, en usein viitsinyt sotkea siihen mitään ylimääräisyyksiä. Otan palan leipää ja alan voitelemaan sitä hieman poissaolevana, vilkaisten ikkunasta ulos.

[Zarroc]

Mies ei vaikuttanut valittavan palvelusta ja voiteli leipäänsä vaiteliaana. Tein saman, laitoin päälle kinkkua ja kurkkua ja join kahvistani. Hiljaiset aamut olivat parhaimpia maailmassa, vaikken ollut koskaan osannut arvostaa aamuja muiden ihmisten kanssa. He eivät osanneet pitää turpaansa tukossa ja yleensä pelkkä jonkun läsnäolokin teki aamustani meluisan.

Kun olin saanut syötyä ja tuhottua kupilliseni kahvia vilkaisin ikkunaa selkäni takana. Aamu oli parasta aikaa kirkastumassa ja tiesin, että lampaat jo odottivat pääsyä ulos. Niitä ei kyllä haitannut, vaikka pakkanen paukutteli kolmessa-neljässäkymmenessä asteessa, samalla tapaa ne kirmasivat ulos joka kerta. Tosin mitä pahempi kylmyys, sen nopeammin ne kirmasivat myös sisälle.

Kotka oli liian mukavuudenhaluinen sellaiseen toimintaan, se lekotteli tallissa niin kauan kunnes käytännössä työnsin sen ulos.
"Lähdetkö laskemaan lampaat ulos?" kysyin mieheltä, kun huuhtelin kahvikuppini ja join muutaman kulauksen verran. Rutiinini olivat aina täsmälliset, vaikka heräämisaikataulu saattoikin välillä vaihdella.

[kujakettu]

Laitan yllätyksekseni leivälleni leikkeleen lisäksi juustoa ja kurkkua. Aika usein saatoin syödä leipäni pelkällä levitteellä koska en jaksanut vaivautua ostamaan päällisiä taikka laittamaan niitä leivän päälle.
Juon kahvini ja syön leipäni kaikessa hiljaisuudessa, en ole vielä tarpeeksi hereillä että jaksaisin hirveästi hölistä. Ja minun ja Irwinin kommunikointi tuntui usein toimivan ihan hyvin ilmankin.

Kun Irwin kysyy kuppia huuhdellessaan lampaista, kohotan vähän hämmästyneesti kulmiani ja hörppään pohjat kahvistani.
"Öö joo, toki", vastaan sitten vähän hämilläni. En kyllä tiennyt lampaista paljoakaan mutta tuskinpa eläinten ulos laskeminen kovin vaikeaakaan oli.

[Zarroc]

Ainakaan mies ei kieltäytynyt, mikä oli ihan hauska merkki sinänsä. Sen vaatteet olivat kyllä tuohon ilmanlaatuun tuhottoman kylmät, mutta tallissa oli lämmintä ja se voisi vain pitää ovea auki sen aikaa, että lampaat jolkottaisivat pihalle. Niinpä nyökkäsin, siivosin pöydän ja pakenin takaisin yläkertaan etsimään sukkia, hiuspompulaa sekä pitkähihaista paitaa t-paitani päälle. Niin paljon en talvea kuitenkaan rakastanut, että olisin siellä viitsinyt juoksennella paleltumiseen asti.

Löysin puhelimenikin yllättäen vierashuoneen pöydältä ja otin sen käteeni. Akku loppu, ei mikään suurikaan yllätys. Laskeuduin se kädessäni takaisin alakertaan aikeenani laittaa se laturiin siksi aikaa kun kirmailimme pihamaalla. Olihan se kummallista, mutta joskus ihmiset jopa halusivat saada minut kiinni ja se oli vähän hankalaa, ellei halunnut lähetellä savumerkkejä, kirjekyyhkyä tai tulla käymään.

[kujakettu]

Irwin nyökkää ja lähtee yläkertaan ilmeisesti pukeutumaan loppuun. Minä sen sijaan nousen pöydästä, huuhtelen kahvikuppini ja jätän sen tiskipöydälle jonka jälkeen korjaan loput ruuat pöydästä.

Olen juuri pukemassa kauluspaitaa t-paitani päälle kun mies tulee takaisin alakertaan. Hänellä on puhelin kädessään jolloin muistan että omani on edelleen laturissa tiskipöydällä.
"Oota, otan ton pois niin voit laittaa omas siihen", sanon nyökäten puhelimeni suuntaan ja napitan paitani loppuun. Ulkona oli sen verran kylmä että parempi laittaa napitkin kiinni.
Otan puhelimen irti laturista ja tungen sen taskuuni.
Sitten kiipeän uuninpankolle nostamaan laukkuni sieltä pois, ihan varmasti ihmettelisin pian missä se on. Laitan huivin kaulaani ja nahkatakin päälleni, vilkaisten sitten Irwiniin.
"Poltan yhden tässä ootellessa", sanon sitten hänelle ja kävelen niine hyvineni takapihalle vaikka mies varmasti pukisikin takkinsa nopeasti.

[Zarroc]

Nyökkäsin, kun mies melko avuliaasti nappasi oman luurinsa laturista ja laitoin omani tilalle. Odotin, että siihen syttyi valo ja jätin sen sitten rauhassa latautumaan. Ana totesin jotain polttamisesta.
"Aivan vapaasti", vastasin ja sammuttelin valot keittiöstä mennessäni eteistä kohti. Vedin kengät jalkaani sekä takin päälleni, etsiskellen nahkahanskani uunin päältä. Hetken aikaa katselin pipoa arvioivasti, mutta hylkäsin sitten ajatuksen siitä.

Astuin pihalle ovesta, naksautin lukonkielen auki -asentoon ja vedin hieman varoen henkeä. Pakkanen iski keuhkoihin koko voimallaan, mutta jotenkin se tuntui niin kovin voimaannuttavalta kaikesta huolimatta. Laitoin oven kiinni takanani ja harjasin rappuset lumettomiksi odotellessani miehen ilmestymistä takapihalta.

[kujakettu]

Polttaminen oli kieltämättä miellyttävämpää nyt kun oli takkikin päällä. Lämminhän minun vaatetukseni ei silti ollut mutta t-paidan se voitti helposti. Ehkä aamupala ja lämmin kahvikin auttoivat asiaa.
Pakkasilmassa polttamisessa oli ihan oma tunnelmansa josta nautin kovasti. Poltan tämän savukkeen vähän aamun ensimmäistä rauhallisemmin, nautiskellen ja seuraten hiljaa päivän kirkastumista. Sitten tumppaan tupakkani tölkkiin ja päätän kulkea etuovelle samaa reittiä kuin tulinkin, eli sisäkautta.

Lampsin etuovelle ja avaan oven varoen, jos Irwin vaikka sattuisi olemaan suoraan oven edessä.
"No niin", sanon ja suljen oven perässäni. Vilkaisen puhtaita rappusia, mies oli ilmeisesti harjaillut ne lumesta esiin odotellessaan.

[Zarroc]

Mies tulikin ulos sisäkautta, mikä oli toisaalta ihan hyväkin. En ollut ihan varma siitä, kuinka paljon lunta takapihalla tarkalleen ottaen oli, joten varmasti helpompi näin. Laitoin harjan takaisin kuistille ja lähdin sitten kävelemään tallia kohti. Poikkesin autoni kautta laittaen sen suoraan virtaan lämpiämään, jos tänään pitäisi jonnekin lähteä. Ei minulla kyllä hirveästi syitä siihen ollut, mutta aina oli jos.

Tallin ovi narahti vaimeasti avatessani sen ja sytyttelin valot kävellessäni sisään päätäni vain hieman kumartaen.
"Hyvää huomenta", toivotin. "Kuinkas täällä voidaan?"
Minua vastaanotti lampaiden hampaiden narskuttelu ja kärsimätön tömistely oikealla, sekä suoraan edessäni Kotkan nuokkuva pää, kun se nojasi otsaansa kaltereita vasten. Uskomattoman aamulaiska hevonen.

Vilkaisin takanani sisään astuvaan Anaan.
"Lampaat ovat oikealla, ovi avautuu ulospäin. Jättäydy mielellään oven ja seinän väliin loukkuun, ne ryntäävät pihalle."

Katselin ympärilleni tallissa löytääkseni jostain kottikärryni, jotka olin muistaakseni jo edellisenä päivänä täyttänyt heinällä aamuani helpottaakseni. Pian erotin ne kulman takaa ja kävin raahaamassa ne esille, pujahtaen ulko-ovesta niiden kanssa pihalle ennen kuin Ana kerkeäisi päästää kymmentä valkeaa ja yhtä mustaa lammastani irti.

[kujakettu]

Lähden seuraamaan Irwiniä pitkin hänen tiluksiaan, lunta oli ihan kiitettävän paljon ja olin jälleen mielissäni maihareistani. Pääsemme tallille jossa Irwin höpöttelee eläimilleen. Hymyilen hieman itsekseni nähdessäni hänen hevonsensa (jonka nimeä en ikävä kyllä edelleenkään muistanut). Irwin neuvoo minulle lampaiden olinpaikan ja vilkaisen oikealle jossa päkäpäät jo odottelevatkin.
"Okei", vastaan Irwinille ja lampsin lampaiden karsinan ovelle samalla kun Irwin ilmeisesti lähti heinäkärryn kanssa ulos.

Katselen hieman lampaita ja rapsutan muutamaa hieman päälaelta.
"Haluatteko jo ulos?" kysäisen virnistäen vähäsen ja avaan sitten karsinan oven, jääden sen ja seinän väliin.
Innokas tömistely ja rynniminen alkaa saman tien ja minua meinaa naurattaa.

[Zarroc]

Kerkesin juuri ja juuri ulos ovesta sekä kippaamaan heinää pitkin hankea, kun tuttu pärskintä, kopina ja rymistely alkoi kuulua takaani. Siirryin hieman syrjemmälle, kun lampaat kirmasivat ulos määkien ja pukitellen ja seurasin niiden menoa yhtä suurella mielenkiinnolla kuin jokaisena muunakin aamuna. Aina niiden ilo oli yhtä suurta ja riemukasta, kun ne pääsivät pihalle, mutta uskoin pakkasen voittavan tänäkin aamuna. Ne pysähtyisivät energiansa purettuaan, söisivät ja luikkisivat takaisin sisälle.

Levittelin hienät ympäriinsä, rapsuttelin rauhattomia päitä ja taputin mustan lampaan kylkeä lempeästi. Se yritti innoissaan potkaista minua ja pyörittelin sille silmiäni huvittuneena. Pian se kirmasi takaisin muiden luokse ja änkesi lauman keskelle syömään.
Palasin takaisin talliin, missä Kotkakin oli viimein herännyt ja tuntui höristelevän korviaan seurallisen oloisena Anaa kohti.

[kujakettu]

Lampaat ryntäävät laumana edestäni ja kun viimeinenkin jalka ja pörröinen selkä on kadonnut ovesta ulos, suljen karsinan oven ja astun pois sen ja seinän välistä.
Hevonen vaikuttaa minusta yhtä kiinnostuneelta kuin aina ja virnistän sille, astuen sitten lähemmäs ja ojentaen kättäni haisteltavaksi.
Irwin näyttää palailevan takaisin talliin ja vilkaisen häntä.
"Sinullahan on täällä kunnon maatilameininki. Possut, kanat ja kalkkunat vain puuttuvat", naurahdan.

[Zarroc]

"Kanat ovat ehkä jo liian tyhmiä ja mitäpä minä porsailla tekisin", vastasin miehen vinoiluun ja silmäilin Kotkaa jokseenkin hämmentyneesti. Oli toisaalta ihan hyväkin, että se sai välillä muuta ihmiskontaktia kuin vain minut, mutta en silti voinut olla miettimättä mikä sen nyt oli noin ihastuksesta sekaisin saanut. Ehkä se tosiaan oli yksinäinen.

Huokaisin, minun pitäisi ehkä hommata sille seuraa tai leikkiä itse seurallisempaa. Tai sitten olla välittämättä hevoseni mielipiteistä.
Hain sille aamukaurat ja avasin karsinan oven toisella kädellä. Kaadoin kaurat kaukaloon ja potkiskelin ympäriinsä leviteltyjä heiniä sivummalle.
"Osaat kyllä ainakin sotkea jos ei muuta", mutisin sille ja taputin hevosen kaulaa. Se syventyi hörähtäen aamiaiseensa ja suljin karsinan oven perässäni.

Käänsin katseeni Anaan. "Hulluksihan täällä korvessa vajassa möröttäessään tulisi, jos ei eläimiä omistaisi."

[kujakettu]

Naurahdan vähän miehen sanoille.
"Eikö possunliha maita?" tokaisen, vaikka minusta tuntui että Irwinillä oli sellaine suhde eläimiinsä ettei hän haluaisi niitä itse ruveta teurastamaan.
Rapsuttelen hevosta hieman korvien takaa kunnes Irwin tulee kaurojen kanssa. Väistän kun hän avaa karsinan oven ja seuraan hiljaisesti kun hän höpöttelee hevoselleen.

Nyökkään miehen sanoille.
"Niin varmaankin. Voisi kai sitä kaupungimmassakin asua, mutta tietysti jos viihtyy paremmin korvessa niin mikä ettei. Minä en taida viihtyä oikein missään", mutisen mietteliääseen sävyyn.
"Tai ehkä pubissa", heitän sitten puolittaisesti vitsillä.

[Zarroc]

Kohautin olkiani miehen kysymykselle.
"Syön kaikkea lihaa, mutta en omien eläinteni", totesin. "Lampaista on sentään hyötyä ruohonleikkuun kannalta ja hevonen tekee kaikenlaista, mutta sika. Sen hyötyä en ole vielä löytänyt."

Kuuntelin miehen puhetta puolella korvalla liikuskellessani tallissa tarkastamassa lämpöjä ja sitä, ettei ikkuna fuskannut. Vilkaisin lampaiden karsinaan ja raahasin toiset kottikärryt lapioineen päivineen sen luokse. Tämähän se olikin kaikkein hauskinta tuollaisen lauman omistamisessa - paskan lapioiminen. Ei täysin ehdottomasti lempitekemistäni, mutta mitäpä sitä ei lapsiensa eteen tekisi?

"Minun nähdäkseni olet viihtynyt mitä kummallisimmissa paikoissa", kommentoin Anan sanoihin siivotessani karsinaa kohtalaisen ripeästi.